Masarykova univerzita Filozofická fakulta Ústav jazykovědy a baltistiky Baltistika Lucie Matušková Rajageminaatio Yksi suomen kielen sandhi-ilmiöistä Seminaarityö BRNO 2015
SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 03 2. MITÄ ON RAJAGEMINAATIO... 04 3. RAJAGEMINAATIOTA LAUKAISEVAT MUOTORYHMÄT... 6 3.1 e x -nominit... 07 3.2 Verbimuodot... 08 3.3 Adverbit... 9 3.4 Allatiivi, komitatiivi, translatiivi ja possessiivisuffiksi -nsa... 10 3.5 Yksittäiset sanat... 11 4. RAJAGEMINAATION HISTORIALLINEN TAUSTA... 11 5. RAJAGEMINAATION TUTKIMUKSEN HISTORIA... 12 6. RAJAGEMINAATION NYKYISYYS JA TULEVAISUUS... 13 7. LOPUKSI... 15 8. LYHENTEET... 16 9. LÄHTEET... 17-2 -
1. JOHDANTO Valitsin seminaarityöni aiheeksi yhden suomen kielen sandhi-ilmiöistä rajageminaation. Tämä aihe on epäilemättä hyvin mielenkiintoinen. Rajageminaatio on yksi niistä harvinaisista tapauksista suomen kielessä, joissa ääntäminen poikkeaa oikeinkirjoituksesta. Se on ilmiö, joka selittyy kielen historiallisesta kehityksestä ja usein sanotaan sen vähittelen häviävän kielestä pois. Mutta silti se on yhä elävä ilmiö, joka jatkuvasti herättää sekä kielitieteilijöiden että maallikkoiden eli kaikkien kielenkäyttäjien huomiota. Tässä seminaarityössä haluaisin kuvailla rajageminaation ilmiönä mitä rajageminaatio on, missä se voi toteutua ja minkä takia se nykykielessä toteutuu. Lyhyesti haluaisin kertoa myös sen tähänastisesta tutkimuksesta sekä siitä, millaiset käsitykset rajagaminaatiosta tavallisella suomalaisella on ja miltä vaikuttaa ilmiön tulevaisuus. Päälähteinä käytän seminaarityössäni Ison suomen kieliopin verkkoversiota (ISK 2004), Fred Karlssonin julkaisuja rajageminaatiosta 1 vuodelta 1973 ja 1977 (Karlsson 1973; Karlsson & Lehtonen 1977a; Karlsson & Lehtonen 1977b) sekä kaksi pro gradu -tutkielmaa (Nikkinen-Piraccini 2011; Lehtimäki 2012), jotka tarjoavat ajankohtaisempaa katsausta ilmiöstä. Niiden lisäksi käytän vielä pari muuta seminaarityön lopussa olevassa luettelossa mainittua lähdettä. 1 Karlsson käyttää nimityksiä loppukahdennus (1973) ja alkukahdennus (1977). - 3 -
2. MITÄ ON RAJAGEMINAATIO Rajageminaatiolla tarkoitetaan sellainen ilmiö, jolloin yhtäjaksoisessa puheessa seuraavan sanan alkukonsonantti tietyssä ympäristössä geminoituu. Edellisen sanan täytyy olla vokaaliloppuinen ja lisäksi se kuuluu tiettyjen sananmuototyyppien joukkoon (muotoryhmät, jotka laukaisevat rajageminaatiota; ks. tämän työn luku 3). Tämä ilmiö siis ei tapahdu jokaisen vokaaliloppuisen sanan jälkeen (ISK 2004: 34). Kuten jo ilmiön nimityksestä johtuu, rajageminaatio toteutuu rajalla. Yleisesti se on sanojen rajalla (esim. menek kotiin), mutta myös sanojen sisällä yhdyssanoissa (esim. hernekkeito), liitepartikkeleiden edellä (esim. kirjekkin) tai lainen- ja mainenadjektiivijohdinten edellä (esim. eläkelläinen; ISK 2004: 34). Rajageminaatio voi toteutua myös silloin, kun seuraava sana on vokaalialkuinen. Tässä tapauksessa kahdentuu sanojen rajalla ääntyvä glottaaliklusiili 2 (esim. anna ʔ ʔ olla; Laaksonen & Lieko 1998: 22). Iso suomen kielioppi nimittää tätä äännettä glottaaliseksi sulkeumaksi, joka voi olla rajageminaatiota laukaisevan sanan jäljessä pidentynyt (2004: 34). Vokaalialkuisen sanan edellä rajageminaatio voi totetutua myös lujana alukkeena tai voi jäädä toteutumatta (Laaksonen & Lieko 1998: 23). Suomen kielessä on kolmetoista konsonanttia, joista rajageminaatio koskee kaikkia paitsi konsonanttia ŋ. Syy, miksi ŋ jää rajageminaation ulkopuolelle, on yksinkertainen suomen kielessä ei ole ŋ-alkuisia sanoja. Toisaalta rajageminaatio sallii geminaattoja hh, jj ja vv, vaikka ne eivät esiinny sanojen sisässä (Laaksonen & Lieko 1998: 22). Rajageminaatio kuluu ns. sandhi-ilmiöihin 3. Tällaiset ilmiöt toteutuvat morfeemirajoilla yhtäjaksoisessa puheessa, silloin kun sanat ääntyvät perätysten ilman taukoa (ISK 2004: ks. täältä). Tauon jälkeen rajageminaatio ei esiinny, vaikka sille olisi edellytyksiä. 2 Glotaaliklusiili on konsonantti, joka ääntyy siten, että äänihuulet muodostavat kurkunpäässä samanlaisen sulkeuman kuin huulet p:tä äännettäessä. (Laaksonen & Lieko 1998: 22) Glotaaliklusiilin tutkimuksesta ks. Karlsson & Lehtonen 1977: 55 64. 3 Paitsi rajageminaatiota siihen kuuluu esimerkiksi assimilaatio tai erilaiset äänteiden katoamistapaukset. - 4 -
Rajageminaatio vertautuu muihin suomen kielen geminaatioihin yleisgeminaatioon 4 sekä sen jatkoilmiöihin, itämurteiden 5 ja lounaismurteiden 6 erikoisgeminaatioon. Kaikissa ilmiöissä on kyse yhden konsonantin muuttumisesta geminaataksi 7, vaikka Ison suomen kieliopin mukaan kyse ei ole täydestä kahdentumisesta vaan eriasteisesta keston pitenemisestä tietyissä ympäristöissä (ISK 2004: 34). Rajageminaatio on yksi niistä harvinaisista tapauksista suomen kielessä, joissa ääntäminen poikkeaa kirjoituksesta, koska rajageminaatiota kirjoitetuissa teksteissä oikeinkirjoituksen mukaan ei merkitä. Näin sittenkin ei ollut aina vielä 1800-luvulla (varhaisnykysuomen kaudella ja nykysuomen alkuvuosikymmeninä) rajageminaatiota merkittiin teksteissä ainakin seuraavan sanan alkukonsonantin kahdentumisella, h-, k- ja c-konsonantein sekä merkein ja (Nikkinen-Piraccini 2011: 78). Rajageminaation merkinnän puuttuminen nykysuomen oikeinkirjoituksesta voi olla myös syy, miksi ei-äidinkielisten puhujien puheessa rajageminaatio (usein) ei esiinny. Heille nimenomaan opetetaan, että suomea äännetään niin kuin kirjoitetaan (Nikkinen-Piraccini 2011: 52). Edellä kuvattuun ilmiöön viitataan myös muilla nimityksillä kuin rajageminaatiolla. Jotkut niistä kuuluvat nykyisestä näkökulmasta historiaan, jotkut taas elävät edelleen ja monet tutkijat sekä tavalliset kielenkäyttäjät käyttävät niitä 8. Yleisesti ilmiöön viitataan myös nimityksillä loppukahdennus, alkukahdennus ja jäännöslopuke, joista loppukahdennus on Ison suomen kieliopin mukaan tavallisin ja perinteinen nimitys 9 (ISK 2004: 34). Muut nimitykset, joilla viitataan/viitattiin edellä kuvattuun ilmiöön, ovat loppuhenkonen, rajapidennys, rajakahdennus, (loppu)aspiraatio, alkukahdentuminen sekä alkukonsonantin kahdentuminen. 10 4 Yleisgeminaatio (koskee kaikkia konsonantteja) tapahtuu, jos kyseisen konsonantin edellä on lyhyt painollinen tavu ja sen jäljessä on pitkä vokaali tai diftongi (Lehikoinen 1995: 124). 5 Itämurteiden erikoisgeminaatio (koskee kaikkia konsonantteja) tapahtuu, jos kyseisen konsonantin jäljessä on pitkä vokaali tai diftongi (Lehikoinen 1995: 126). 6 Lounaismurteiden erikoisgeminaatio (koskee konsonantteja k, p, t ja s) tapahtuu, jos kyseisen konsonantin jäljessä on pitkä vokaali tai diftongi, vaikka tämä on usein lyhentynyt. Geminaatio ei tapahdu, jos kyseisen konsonantin edellä on toinen klusiili (k, g, p, b, t, d), h tai s (Lehikoinen 1995: 126). 7 Geminaatta on pitkä konsonantti, joka jakautuu kahden tavun osalle (Penttilä 1963: 21). 8 Jotkut tavallisista kielenkäyttäjistä tosin viittaavat rajageminaatioon myös niillä nimityksillä, joita kielitieteilijät pitävät väärinä (Nikkinen-Piraccini 2011: 24 39). 9 Nimityksistä tärkemmin ks. tämän työn luku 5. 10 Nimityksiä keräsin seuraavista julkaisuista: Iso suomen kielioppi (2004), Suomen kielioppi (Penttilä 1963), Mitä suomen loppukahdennus on? (Karlsson 1973), Keskustelua hernekeitosta (Nikkinen-Piraccini 2011) ja Jäännöslopukkeen toteutuminen nykysuomessa kyselytestimenetelmän avulla tarkasteltuna (Lehtimäki 2012). - 5 -
3. RAJAGEMINAATIOTA LAUKAISEVAT MUOTORYHMÄT Rajageminaatiota laukaisevia muotoryhmiä on suomen kielessä todella paljon, mutta niiden lukumäärä eroaa tutkijasta toiseen. On myös todettavaa, että jotkin niistä ovat rajageminaatiolle alttiimpia kuin muut (Nikkinen-Piraccini 2011: 15). Kaikille niille ryhmille on kuitenkin yhteistä se, että niiden jäsenten jäljessä voi toteutua rajageminaatio (Karlsson & Lehtonen 1977b: 321). Niihin muotoryhmiin kuuluvien morfeemien lopussa on kielen historiallisen kehityksen takia jäänyt ns. jäännöslopuke 11. Se on jälki myöhäiskantasuomen loppukonsonantista, joka oli kadonnut ja sen asemassa jäi nykysuomeen kyseinen rajageminaatiota laukaiseva jäännöslopuke (Lehtimäki 2012: 5). 12 Jäännöslopuke on abstrakti yksikkö, kielitieteessä sitä merkitään pienellä rivinylisellä x -kirjaimella (esim. vene x ). Rajageminaatiota laukaisevia morfeemeja voidaan sen mukaan nimittää x-morfeemeiksi (Laaksonen & Lieko 1998: 22 23). Jäännöslopuke reaalistuu eri äänneympäristöissä erilaisina konsonantteina (Laaksonen & Lieko 1998: 22) ja sen reaalistumista on mahdollista kuvata kolmella säännöllä. Jos jäännöslopukkeellisen sanan jälkeen on konsonanttialkuinen sana, jäännöslopuke toteutuu sinä konsonanttina, jolla tämä sana alkaa. Jos jäännöslopukkeellisen sanan jälkeen on vokaalialkuinen sana, jäännöslopuke toteutuu glottaaliklusiilina tai lujana alukkeena, mutta se voi jäädä myös toteutumatta. Tauon edellä jää jäännöslopuke aina toteutumatta (Laaksonen & Lieko 1998: 23). Yleisimmät rajageminaatiota laukaisevat muotoryhmät ovat Ison suomen kieliopin mukaan seuraavat: 1) yksikön 2. persoonan imperatiivi, 2) A-infiniitivi, 3) verbien kieltomuodot (paitsi konditionaalia), 4) tuote-nominien yksikön nominatiivi, 5) allatiivi, 6) 3. persoonan possessiivisuffiksi -nsa, 7) sti-adverbit, 8) nne-adverbit, 9) (i)tse-adrverbit eli prolatiivi ja 10) muut yksittäiset sanat (esim. kiinni, itse). Muut ISK:n ehdottamat rajageminaatiota laukaisevat ryhmät ovat komitatiivi, TU-partisiippi, lti-adverbit ja sanat kolme ja irti, sekä epämuodollisessa puhekielessä esiintyvät aktiivin NUT-partisiipin U x -loppuinen yksikön nominatiivi ja tunnukseton MA-infinitiivin illatiivi. Lisäksi on Iso 11 Kaikki nykysuomen rajageminaatiota laukaisevat sanat eivät kuitenkaan ole alkuperäisesti jäännöslopukkeellisia, vaan niiden jälkeen rajageminaatio esiintyy analogisesti (Lehtimäki 2012: 47). 12 Historiallisesta taustasta tärkemmin ks. tämän työn luku 4. - 6 -
suomen kieliopissa mainittu myös harvinaisempia jopa alueellisia muotoryhmiä kuten kielteinen konditionaali, translatiivi, monikon 1. persoonan muodot sekä muita yksittäisiä sanoja (kaikki, vielä, täällä; ISK 2004: 34). Laaksonen ja Lieko taas esimerkiksi luokittelevat kaikki adverbit yhteen muotoryhmään ja edellä mainittujen adverbien lisäksi siihen ryhmään kuuluu myös ti-loppuiset adverbit (1998, s. 23 24). Muut yksittäiset rajageminaatiota laukaisevat sanat ovat vielä ori, kiiru, kai, yhä, tai, vai, luo, ympäri, eli, ohi, halki ja kohti (Karlsson 1973: 28; Karlsson & Lehtonen 1977a: 10; Lehtimäki 2012: 85). Rajageminaation toteutuminen ei riipu vain näistä laukaisevista muotoryhmistä, vaan nämä ryhmät ovat pelkkä edellytys sen toteutumiseen. Reaalistuuko jäännöslopuke rajageminaationa konkreettisessa yhtäjaksoisessa puheessa vai ei, riippuu vielä muista seikoista. Rajageminaatio on tiedostamaton prosessi ja sen reaalistuminen vaihtelee ensisijaisesti puhujasta toiseen toisen puheessa rajageminaatio esiintyy usein, toisen puheessa taas vähän. Sen lisäksi rajageminaation toteutumiseen vaikuttaa esimerkiksi koulutus- tai murretausta, kun taas iällä siihen ei ole mitään merkitystä. Rajageminaation reaalistumiseen voi vaikuttaa myös painotus tai se, onko kyseinen rajageminaatiota laukaiseva sana puhujalle tuttu ja pitääkö hän sitä omaperäisenä sanana. Rajageminaatio yleensä esiintyy useammin omaperäiseltä ja tutulta vaikuttavien sanojen jälkeen (ISK 2004: 34 ja 35; Lehtimäki 2012: 52 54). Lehtimäki käsitteli hänen pro gradu -tutkielmassaan osittain myös sitä, miten jäännöslopuke reaalistuu kielitieteilijöiden puheessa. Hänen mukaansa heidän puheessaan rajageminaatio toteutuu systeemattisemmin kuin tavallisen kielenkäyttäjän puheessa. Se johtuu luonnollisesti siitä, että kielitieteilijöille on kyseinen ilmiö hyvin tuttu ja sen takia he kenties keskittyvät enemmän sen toteutumiseen omassa puheessaan (Lehtimäki 2012: 49 52). 3.1 e x -nominit e x -nominien ryhmä on yksi tavallisimmista rajageminaatiota laukaisevista muotoryhmistä, joka helposti tulee mieleen tavallisille kielenkäyttäjillekin, joiden mielestä se on selvästi tiedostetuin (Nikkinen-Piraccini 2011: 61 71). Se on hyvin suuri muotoryhmä, - 7 -
johon kuuluu monenlaisilla johtimilla (-e, -nne, -ke, -Ue, -re/le, -ine) muodostettuja substantiiveja ja adjektiiveja. Tähän muotoryhmään on usein luokiteltu myös sanat kolme, itse ja viime, joiden jäljessä voi toteutua rajageminaatio, vaikka sanassa viime se ei enää esiinny (Lehtimäki 2012: 12). Valtaosa tämän muotoryhmän sanoista kuuluu tuote-taivutustyyppiin (tuote : tuotteen : tuotetta). Sanat kolme ja itse (sekä viime) kuitenkin taipuvat eri tavalla, mutta niiden lopussakin on vanhastaan jäännöslopuke. On tärkeää erottaa näitä sanoja toisten e-loppuisten nominien joukosta nalle-taivutustyypistä (nalle : nallen : nallea) koska nämä eivät ole jäännöslopukkeellisia. Nalle-taivutustyyppiin kuuluvat myös erisnimit (esim. Ville). e x -nominien muotoryhmään kuuluvat Laaksosen ja Liekon mukaan myös sanat ori ja kiiru (Laaksonen & Lieko 1988: 23). Rajageminaatio e x -nominien jäljessä hernekeitto [hernekkeitto] vene purjehtii [venep purjehtii] kolme kalaa [kolmek kalaa] itsevarma [itsevvarma] viime viikolla [viimev viikolla] 3.2 Verbimuodot Verbimuotojen ryhmäkin on suuri ja siihen kuuluu erilaisia verbinmuotoja joidenkin jäljessä rajageminaatio toteutuu yleisesti, toiset laukaisevat rajageminaatiota harvinaisemmin. Yleisimmät rajageminaatiota laukaisevat verbimuodot ovat yksikön 2. persoonan imperatiivi sekä A-infinitiivin lyhyempi muoto. Myös seuraavat preesensin kieltomuodot ovat jäännöslopukkeellisia: aktiivin/passiivin indikatiivi, aktiivin/passiivin imperatiivi ja aktiivin/passiivin potentiaali. Harvinainen on rajageminaatio preesensin kielteisen konditionaalin jälkeen, joka toteutuu lähes Hämeessä (Lehtimäki 2012: 10 11). Lisäksi jäännöslopukkeelliset voivat olla myös TU-partisiippi sekä alueellisesti monikon 1. persoonan muodot. Epämuodollisessa puhekielessä rajageminaatio voi toteutua - 8 -
vielä aktiivin NUT-partisiipin (josta lopussa oleva t katoaa) nominatiivin ja tunnukseton MA-infinitiivin illatiivin jäljessä (ISK 2004: 34). Tässä muotoryhmässä on tärkeää mainita, että rajageminaatio erottaa A-infinitiivin ja yksikön 3. persoonan muodot, jotka ovat kirjoitusasultaan yhtäläiset, toisistaan (ISK 2004: 34). Tämä voi olla tärkeää jopa merkityksen kannalta, mitä todistaa yksi verkkokeskustelijoista seuraavassa esimerkissä: Esim. tässä muistaakseni Volkswagenin mainoslauseessa, joka kirjoitetaan yhdellä tavalla mutta jonka voi lausua kahdella tavalla, on selvä merkitysero: Paras ajaa varmasti Jos pidentää ajaa ja varmasti -sanojen väliä ylimääräisellä v:llä, siis paras ajaavvarmasti, niin merkitys on on paras ajaa varmasti. Mutta jos sanojen välissä ei ole ylimääräistä v:tä, niin merkitys on se joka on paras, ajaa varmasti (Nikkinen-Piraccini 2011: 68) Rajageminaatio eri verbimuotojen jäljessä yks. 2. pers. imperatiivi tule kotiin [tulek kotiin] A-infinitiivi voi mennä kahville [voi mennäk kahville] akt. indikatiivi en ota lisää [en otal lisää] pass. indikatiivi ei uskota valheita [ei uskotav valheita] akt. imperatiivi älä tee sitä [älä tees sitä] pass. imperatiivi älköön tehtäkö virheitä [älköön tehtäköv virheitä] akt. potentiaali ei ehtine tulla [ei ehtinet tulla] pas. potentiaali ei oltane varmoja [ei oltanev varmoja] TU-partisiipi on saatu ruokaa [on saatur ruokaa] mon. 1. pers. verbimuoto mietimme sitä [mietimmes sitä] NUT-partisiipi kuollu mies [kuollum mies] MA-infinitiivi tuli laskee kassan [tuli laskeek kassan] 3.3 Adverbit Adverbien muotoryhmäkin on aika suuri ja koostuu erilaisista adverbeista. Siihen kuuluu (i)tse-adverbit (eli vanha prolatiivi) sekä monet latiiviset adverbit: sti-adverbit, nne-adverbit, lti-adverbit ja ti- / i-loppuiset adverbit. Tähän muotoryhmään on mahdollista - 9 -
luokitella myös sanoja kuten kiinni, irti, ympäri, luo tai halki, joita jotkut tutkijat mainitsevat yksittäisinä esimerkkeinä (Lehtimäki 2012: 11 12). Vaikka kaikki edellä mainitut adverbit ovat alun perin jäännöslopukkeellisia, kaikkien jäljellä kuitenkaan rajageminaatio ei enää esiinny tai esiintyy harvinaisesti (Lehtimäki 2012: 12). Rajageminaatio adverbien jäljessä (i)tse-adverbi sähkeitse ja puhelimitse [sähkeitsej ja puhelimitse] sti-adverbi runsaasti vettä [runsaastiv vettä] nne-adverbi sinne tänne mentiin [sinnet tännem mentiin] lti-adverbi paksulti voita [paksultiv voita] ti-adverbi ääneti seisova mies [äänetis seisova mies] 3.4 Allatiivi, komitatiivi, translatiivi ja possessiivisuffiksi -nsa Rajageminaatio voi toteutua myös kolmen suomen sijapäätteen jäljessä. Nämä ovat allatiivin, komitatiivin ja translatiivin päätteet. Allatiivi laukaisee rajageminaatiota yleisesti, komitatiivin jäljessä se ei ole niin yleinen ja translatiivin jäljessä rajageminaatio toteutuu vain harvinaisesti. Komitatiivi ja translatiivi laukaisevat rajageminaatiota vain possessiivisuffiksittomana (ISK 2004: 34). Rajageminaatiota yleisesti ja säännöllisesti laukaisevien muotoryhmien joukkoon kuuluu 3. persoonan possessiivisuffiksikin -nsa (ISK 2004: 34). Rajageminaatio sijapäätteiden ja possessiivisuffiksi -nsa:n jäljessä allatiivi minullekin [minullekkin] komitatiivi suurine silmineen [suurines silmineen] translatiivi uudeksi pääomistajaksi [uudeksip pääomistajaksi] possessiivisuffiksi -nsa vaimonsa kanssa [vaimonsak kanssa] - 10 -
3.5 Yksittäiset sanat Edellä mainittujen muotoryhmien lisäksi on vielä muita yksittäisiä sanoja, jotka voivat laukaista rajageminaatiota. Nämä ovat esimerkiksi kaikki, vielä, täällä, kai, tai, vai, yhä, ohi tai kohti. 13 Joidenkuiden tutkijoiden mukaan tähän ryhmään kuuluvat myös jotkin niistä sanoista, joita tässä työssä laitoin jo edellisiin muotoryhmiin (esim. irti tai kiinni). 4. RAJAGEMINAATION HISTORIALLINEN TAUSTA Nykysuomessa rajageminaatio esiintyy kielen historiallisen kehityksen takia. Sanoihin, jotka ovat myöhäiskantasuomessa konsonanttiloppuisia, on loppukonsonantin kadottua jäänyt jäännöslopuke. Tämä ilmiö aiheuttaa nykysuomessa kyseistä rajageminaatiota. Sanojen lopuista kadonneet konsonantit ovat -k, -h, -t ja -n, joista yleisimmät ovat -k ja -h. Nykyisistä rajageminaatiota laukaisevista muotoryhmistä alun perin k-loppuisia ovat seuraavat: jotkin e x -nomineista (esim. kaste, piste, side); verbien kieltomuodot; A-infinitiivin lyhyempi muoto; possessiivisuffiksiton komitatiivi; possessiivisuffiksi -nsa; sti-, lti-, ti- ja (i)tse-adverbit; translatiivi; monet partikkelit sekä sanat mikäli ja sikäli. Jotkin e x -nomineista (esim. herne, vene, perhe, murhe) ovat taas alkuaan h-loppuisia. Sana kolme on alun perin t-loppuinen ja n taas esiintyi allatiivin päätteen lopussa (vaikka allatiivi saattaisi osittain olla k-loppuinenkin; Lehtimäki 2012: 5 6). Ensimmäinen vaihe näiden konsonanttien katoamisprosessissa oli assimiloituminen seuraavan sanan alkukonsonantin kaltaiseksi. Tätä vaihetta seurasi konsonantin täydellinen kato sanan lopusta. Kun katoamisprosessi oli päättynyt, assimilaatio ei enää ollut luonnollinen ja läpinäkyvä vaihtelu, vaan se muuttui läpinäkymättömäksi ja jopa epäluonnolliseksi. Assimilaatio muuttui toisenlaiseksi prosessiksi, jota nykyään nimitettään rajageminaatioksi. Alkuperäisestä prosessista hävisi konkreettinen vaihtelua laukaiseva pohja ja se muuttui muotoryhmänkohtaiseksi (Karlsson & Lehtonen 1977a: 79 81). 13 Näitä sanoja keräsin seuraavista julkaisuista: Iso suomen kielioppi (2004), Alkukahdennus (Karlsson & Lehtonen 1977a) ja Jäännöslopukkeen toteutuminen nykysuomessa kyselytestimenetelmän avulla tarkasteltuna (Lehtimäki 2012). - 11 -
5. RAJAGEMINAATION TUTKIMUKSEN HISTORIA Rajageminaatio kuuluu ilmiöihin, jotka jatkuvasti herättävät tutkijoiden huomiota. Fennistiikan tutkijat on tutkineet tätä sandhi-ilmiötä jo 1700-luvulta alkaen. Rajageminaation tutkimuksen alkuvaiheeseen kuuluu suurehko keskustelu ilmiön nimityksestä. Varhaiset tutkijat, kuten esimerkiksi Becker, Renvall ja Collan, nimittivät 1800-luvun aikana rajageminaatiota useimmiten aspiraatioksi tai loppuaspiraatioksi. Toiseksi vanhin nimitys on loppuhenkonen (Nikkinen-Piraccini 2011: 7). Nämä nimitykset olivat käytössä aika kauan, mutta 1950-luvulla alkoivat vilkkaat keskustelut ilmiön oikeasta nimityksestä. Nämä keskustelut saavuttivat huippunsa Virittäjälehden palstoilla vuonna 1969. Keskustelujen päähenkilöt olivat tutkijat Aarni Penttilä, Osmo Ikola ja Terho Itkonen. Penttilä ehdotti nimitystä alkukahdennus 14, joka oli hänen mielestään hyvä kuvaamaan ilmiön prosessiominaisuutta. Itkosen ehdottama oli taas termi loppukahdennus. Hän oli etsinyt nimitystä geminaatan edelliselle komponentille ja siihen nimitys loppukahdennus hänen mielestään sopi parhaimmin. Hän ei suostunut Penttilän ehdottamaan nimitykseen. Toisaalta Penttilän mielestä loppukahdennus-termillä viitataan toisenlaiseen sananrajaiseen ilmiöön, jolloin edellisen sanan loppukonsonantti pidentyy seuraavan vokaalialkuisen sanan alkuun (esim. en nole). Ikolan jäännöslopuke-termin hyväksyi Suomen Akatemian kielilautakunta jo vuonna 1953. Ikola moitti Itkosen loppukahdennusta siitä, että termiä on mahdollista käyttää sekä morfofoneemin että sen materiaalisen edustajan nimeksi, ja piti sitä epäonnistuneena, koska eräs morfononeemin materiaalisista edustajista on nolla. Toisaalta myös jäännöslopuke-termiä voidaan arvostella siitä, että yksi tämän morfofoneemin materiaalinen edustaja on nolla. Tämän keskustelun sitten ratkaisi Suomen Akatemian kielilautakunta, kun vuonna 1969 totesi alkukahdennustermin epäonnistuneeksi ja termejä loppukahdenus sekä jäännöslopuke jätti kilpailemaan keskenään (Karlsson 1973: 1 6; Nikkinen-Piraccini 2011: 7 9; Karlsson & Lehtonen 1977a: 65 67). Keskusteluun ilmiön nimityksestä palasi sitten vuonna 1973 Fred Karlsson. Omassa artikkelissaan hän käsitteli edellä mainittuja termejä teoreettiselta kannalta (tästä tärkemmin ks. Karlsson 1973) ja lopuksi totesi hyllätyn alkukahdennus-termin parhaaksi. Samassa 14 Samassa artikkelissa vuodelta 1969 Penttilä mainitsi rajakahdennus-terminkin, mutta sitä hän ei ehdottanut ensisijaiseksi ilmiön nimitykseksi (Nikkinen-Piraccini 2011: 7). - 12 -
artikkelissaan Karlsson kuitenkin ehdotti hänen mukaansa alkukahdennusta vielä parempia termejä alkukahdentuminen tai alkukonsonantin kahdentuminen. Sen jälkeen keskustelut ilmiön nimityksestä hiljenivät vuoteen 1996 asti. Silloin Kari Suomi ehdotti rajapidennystermin, joka oli hänen mielestään edellisiä termejä parempi, koska ilmiön toteutumisessa tapahtuvaa konsonantin pidennystä ei voi kuvata kahden identtisen foneemin jonoksi. Iso suomen kieliopin julkaisemisen jälkeen (2004) on yleistynyt nimitys rajageminaatio (Nikkinen-Piraccini 2011: 7 9). Rajageminaatio on nykysuomessa yhä elävä ja kiinnostava ilmiö, mitä todistavat myös erilaiset viime vuosina julkaistut pro gradu -tutkielmat, jotka käsittelevät rajageminaatiota monenlaisista näkökulmista (Nikkinen-Piraccini 2011: 7 9; Lehtimäki 2012: 13). 6. RAJAGEMINAATION NYKYISYYS JA TULEVAISUUS Vaikka Fred Karlsson ennusti jo vuonna 1973 rajageminaation vähittelen häviävän pois suomen kielestä, se on vielä nykypäivänä yhä elävä sekä jopa produktiivinen ilmiö. Tätä todistavat esimerkiksi Jenni Nikkinen-Piraccini tai Meri Lehtimäki heidän pro gradu -tutkielmissaan vuosilta 2011 ja 2012. Karlsson sekä Lehtonen pitivät 1970-luvulla rajageminaatiota epäproduktiivisena, katoamassa olevana ilmiönä. Tämä ilmiö on heidän mukaansa idiosynkraattinen, muotoryhmäkohtainen ilmiö, joka on jopa häiritsevä, koska sillä ei enää ole luonnollista fonologista pohjaa (Karlsson & Lehtonen 1977a: 83). Sen vuoksi pyritään eliminoimaan sitä kielestä. Lehtimäki tutki pro gradu -tutkielmassaan (2012) rajageminaation esiintymistä yleispuhekielessä sekä (erityisesti) pirkanmaalaisten puhekielessä. Hänen tutkimuksensa mukaan rajageminaatio esiintyy puhekielessä hyvin yleisesti, jopa nuorempien ihmisten puhekielessä. Hänen mukaansa rajageminaatiolla on vahva asema erityisesti sti-adverbien, allatiivin, nsa-possessiivisuffiksin, verbien kieltomuotojen, A-infinitiivin, yksikön 2. persoonan imperatiivin sekä e x -nominien muotoryhmissä. Komitatiivin sekä ti- ja lti-adverbien muotoryhmissä sekä sanojen kai, vai, tai, luo ja ympäri jäljessä rajageminaation asema on muuttuva, harvinaisesti se sitten esiintyy konditionaalin sekä sanojen eli, ohi, halki - 13 -
ja kohti jäljessä. Alkuperäisten rajageminaatiota laukaisevien muotoryhmien lisäksi rajageminaatio esiintyy analogisesti (eniten nuorempien ihmisten puhekielessä) myös TU-partisiipin jäljessä, ehdottomasti se siis ei ole vielä katoamassa (Lehtimäki 2012: 1 2, 85, 91). Myös Nikkinen-Piraccini keskittyi pro gradu -tutkielmassaan (2011) rajageminaatioon. Hän tutki, millaisia käsityksiä rajageminaatiosta on tavallisilla suomalaisilla. Ainestona hänellä oli verkkokeskustelijoiden puheenvuorot. Hänen tutkimuksensa mukaan rajageminaatio on mielenkiintoinen ja tuttu ilmiö myös tavallisille suomalaisille, vaikka he joskus sekoittavat sitä muihin sandhi-ilmiöihin sekä kvantiteetin vaihteluilmiöihin. Jotkut verkkokeskustelijoista tietävät aiheesta aika paljon, tietävät missä rajageminaatio toteutuu ja tunnistavat sitä omassa sekä toisten ihmisten puheessa. Monet heistä myös väittävät, että rajageminaation puuttuminen puheesta ärsyttää heitä. Verkkokeskustelijoiden mielestä yleisimmät ryhmät, joiden puhujista rajageminaatio puuttuu, ovat ei-äidinkieliset puhujat, hienostelijat ja uutistenlukijat sekä julkisuuden puhujat. Toisaalta Ronkaisen pro gradu -tutkielma (1997) totesi rajageminaation esiintyvän uutistoimittajien kielessä aika säännöllisesti ja yleisesti. Pari verkkokeskustelijoista mainitsi rajageminaation puuttumista myös homoseksuaalien puheesta (Nikkinen-Piraccini 2011: 24 39, 50 56, 61 71, 76 92). Karlssonin ja Lehtosen ennustuksista huolimatta viime vuosina tehtyjen tutkimusten mukaan rajageminaatio on vielä elossa ja vaikuttaa siltä, että läheisinä vuosina se ei myöskään häviää. - 14 -
7. LOPUKSI Käsittelin tässä seminaarityössäni yhtä suomen kielen sandhi-ilmiöistä rajageminaatiota. Ensin esitin rajageminaatiota ilmiönä mitä se oikeasti on, millaisessa ympäristössä se toteutuu ja mistä sen toteutuminen nykysuomessa johtuu. Sitten keskityin lyhyesti myös rajageminaation historialliseen taustaan sekä sen tutkimuksen historiaan. Viimeisessä luvussa esittelin tuoreimpia tutkimuksia rajageminaatiosta, joiden avulla hahmottelin sen nykytilaa. - 15 -
8. LYHENTEET akt. = aktiivi esim. = esimerkiksi ks. = katso mon. = monikko ns. = niin sanottu pers. = persoona päätoim. = päätoimittaja yks. = yksikkö - 16 -
9. LÄHTEET HAKULINEN, AULI (päätoim.) 2004: Iso suomen kielioppi (verkkoversio). Helsinki: SKS. http://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php KARLSSON, FRED 1973: Mitä suomen loppukahdennus on? Turku: Turun yliopiston fonetiikan laitoksen julkaisua. KARLSSON, FRED & JAAKKO LEHTONEN 1977a: Alkukahdennus. Näkökohtia eräistä suomen kielen sandhi-ilmiöstä. Turku: Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisua. KARLSSON, FRED & JAAKKO LEHTONEN 1977b: Alkukahdennuksen puolesta. Virittäjä 81:3, s. 319 322. LAAKSONEN, KAINO & ANNELI LIEKO 1998: Suomen kielen äänne- ja muoto-oppi. Helsinki: Finn Lectura. LEHIKOINEN, LAILA 1995: Suomea ennen ja nyt. Helsinki: Finn Lectura. LEHTIMÄKI, MERI 2012: Jäännöslopukkeen toteutuminen nykysuomessa kyselytestimenetelmän avulla tarkasteltuna. Pro gradu -tutkielma.tampere: Tampereen yliopisto. NIKKINEN-PIRACCINI, JENNI 2011: Keskustelua hernekeitosta. Verkkokeskustelijoiden käsityksiä rajageminaatiosta. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. PENTTILÄ, AARNI 1963: Suomen kielioppi. Porvoo: WSOY. - 17 -