ÄÄNEKOSKI VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN 2 1 KAAVASELOSTUS LUONNOS 6.6.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: xx.xx.2016
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 6. PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 2016 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan kumoaminen koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan lähivirkistys- ja suojaviheraluetta sekä kauttakulku- tai sisääntulotietä suoja- ja näkemäalueineen. 18. kaupunginosan korttelia 715, suojaviher- ja katualuetta sekä kauttakulku- tai sisääntulotietä suoja- ja näkemäalueineen. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan puistoa ja LT-aluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 11. kaupunginosan katualue ja LT-aluetta. Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue 1. sijaitsee Kierälahden kaupunginosassa Liitoskadun päätepisteen ja nykyisen VT 4:n välisellä puistoalueella, reilun 2 kilometrin etäisyydellä Äänekosken keskustasta lounaaseen. Suunnittelualue 2. sijaitsee Likolahden kaupunginosassa, reilun 2,5 kilometrin etäisyydellä Äänekosken keskustasta luoteeseen Kaavan nimi VT 4:n muutoksiin liittyvä asemakaavan muutos ja kumoaminen Kaavan päiväys 6.6.2016 Kaavan laatija Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen Suunnitteluavustaja Paula Junikka Suunnitteluavustaja Sari Peura Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut PL 24 44101 Äänekoski Vireilletulo Päätös kaupunginhallituksessa 20.6.2016 Ilmoitus vireilletulosta 1.7.2016 (Sisä-Suomen lehti) ja xx.xx.2016 (ÄKS- Äänekosken kaupunkisanomat) Nähtävillä Kaavaluonnos 4.7.- 5.8.2016 (MRA 30 ) Kaavaehdotus. -. 2016 (MRA 27 ) Hyväksymispäivämäärä Kv xx.xx.2016
3 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 2 LÄHTÖKOHDAT... 4 2.1 Alueen yleiskuvaus... 4 2.2 Maanomistus... 4 2.3 Suunnittelutilanne... 4 Maakuntakaava... 4 Yleiskaava... 5 Asemakaava... 6 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET... 9 3.1 Asemakaavan suunnittelun tarve ja käynnistäminen... 9 3.2 Osallistuminen ja yhteistyö... 10 3.3 Asemakaavan kumoamisen tavoitteet... 11 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS... 11 5 KAAVAN VAIKUTUKSET... 12 5.1 Sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset... 12 5.2 Liikenteelliset vaikutukset... 12 5.3 Vaikutukset rakennettuun ympäristöön... 12 5.4 Vaikutukset luontoon ja maisemaan... 12 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS... 12 LIITTEET LIITE 1 LIITE 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan seurantalomake (ehdotusvaiheessa)
4 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Alueen yleiskuvaus Kumottava ja muutettava asemakaava-alue on kooltaan yhteensä noin 16,47 ha. Suunnittelualue 1. sijaitsee Kierälahden kaupunginosassa Liitoskadun päätepisteen ja nykyisen VT 4:n välisellä puistoalueella, reilun 2 kilometrin etäisyydellä Äänekosken keskustasta lounaaseen. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 0,21 ha, josta katua 0,14 ha. Suunnittelun kohteena on puistoalueeksi (P) voimassa olevassa kaavassa merkitty alue. Suunnittelualueella kasvaa mäntyvaltaista sekametsää, alueella sijaitsee myös nykyisen VT 4:n meluvalli. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa kaksikerroksisten pienkerrostalojen korttelialueeseen, etelässä puistoalueeseen sekä pientalovaltaiseen asuinalueeseen. Suunnittelualue 2. sijaitsee Likolahden kaupunginosassa, reilun 2,5 kilometrin etäisyydellä Äänekosken keskustasta luoteeseen. Suunnittelualueen koko on noin 16,33 ha. Suunnittelun kohteena on Äänekosken kaupungin omistamia maa-alueita entisen VT 4:n Äänekosken pohjoisen liittymän lähialueella. Suunnittelualueeseen kuuluu entisen nelostien LT-alueita (kauttakulku- tai sisääntulotie suoja- ja näkemäalueineen) sekä pohjoisen liittymän sisään jäävät EV-alueet (suojaviheralue). Lisäksi alueeseen kuuluu VT 4:n länsipuolella korttelissa 715 sijaitseva rakentamaton liikerakennusten korttelialue (KL) sekä suojaviheraluetta (EV). Myös osa VT 4:n itäpuolella olevasta lähivirkistysalueesta (VL) kuuluu suunnittelualueen piiriin. 2.2 Maanomistus Kumottavan ja muutettavan asemakaava-alueen puisto- ja lähivirkistysalueet ovat Äänekosken kaupungin omistuksessa. Liikennealue on valtion (Ely-keskuksen) hallinnoimaa valtatien 4 aluetta. 2.3 Suunnittelutilanne Maakuntakaava Keski-Suomen maakuntakaavojen yhdistelmäkartassa suunnittelualue 1. sijaitsee taajamatoimintojen alueella (A). Varaus uudelle moottoritielle (punainen katkoviiva) sijaitsee aivan suunnittelualueen välittömässä läheisyydessä. Suunnittelualue 2. lähelle VT 4:n varrelle on osoitettu vähittäiskaupan suuryksikön alue (oranssi ympyrä, km). Suunnittelualue sijaitsee liikenteellisesti erittäin otollisella alueella: Suunnittelualueen läheisyyteen on osoitettu varaus uudelle moottoritielle (punainen katkoviiva). Suunnittelualueella on työpaikka-aluetta (vaaleanpunainen väri, TP). Suunnittelualueen läheisyydessä on taajamatoimintojen aluetta (vaaleanruskea väri, A) sekä junarata (musta hakasviiva).
5 KUVA 1 Ote Keski-Suomen maakuntakaavojen yhdistelmäkartasta. Suunnittelualueen likimääräiset sijainnit osoitettu sinisellä nuolella Yleiskaava Suunnittelualueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa. Äänekosken taajamassa on vireillä Äänekoski 2030 osayleiskaavan laatiminen. Osayleiskaavaluonnoksessa (nähtävillä olo 11.10. 12.11.2007) suunnittelualue 1. on osoitettu pääosin suojaviheralueeksi (EV). Osa suunnittelualueesta sijaitsee myös pientalovaltaisella asuntoalueella (AP). Suunnittelualueen välittömässä läheisyydessä on asuinkerrostalojen alue (AK). Suunnittelualue 2. sijaitsee nykyisen VT 4:n länsipuolella teollisuus- ja varastoalueella (T) sekä suojaviheralueella (EV), idässä suunnittelualueeseen kuuluu suojaviheraluetta (EV) ja lähivirkistysaluetta (VL). Lähivirkistysalueella on luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä aluerajaus, liito-oravien elinpiiri (luo-1) ja osa tästä aluerajauksesta sijaitsee suunnittelualueella. Suunnittelualueeseen kuuluu myös entisen nelostien LT-alueita (kauttakulku- tai sisääntulotie suoja- ja näkemäalueineen) sekä pohjoisen liittymän sisään jäävät EV-alueet (suojaviheralue). Suunnittelualue rajautuu lännessä teollisuus ja varastoalueeseen (T) sekä maa- ja metsätalousvaltaiseen alueeseen (M), idässä lähivirkistys-alueeseen (VL), teollisuusalueeseen, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY) ja kaupallisten palvelujen-alueeseen (KM).
6 KUVAT 2 ja 3 Otteet Äänekoski 2030 osayleiskaavaluonnoksesta. Suunnittelualueiden likimääräinen sijainti osoitettu keltaisella soikiolla. Asemakaava Suunnittelualueella 1. on voimassa 20.5.1980 lääninhallituksessa vahvistettu asemakaava, jossa suunnittelualueelle on merkitty puistoaluetta (P) sekä yleisen tien aluetta (LT). Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 11. kaupunginosan (Kierälahti) puistoalueen osaa ja yleisen tien aluetta. Suunnittelualueella 2. on voimassa 27.5.1983, 14.12.1984, 30.12.1986, 26.11.1999 ja 2.7.2012 vahvistetut asemakaavat. Suunnittelualue on merkitty kaavoissa kauttakulku- tai sisääntulotieksi suoja- ja näkemäalueineen (LT), suojaviheralueeksi (EV), liikerakennusten korttelialueeksi (KL) ja lähivirkistysalueeksi (VL). Asemakaavan kumoaminen koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan (Likolahti) edellä lueteltujen alueiden osia.
KUVA 4 Ote ajantasa-asemakaavasta suunnittelualueelta 1. Suunnittelualueen rajaus on tehty karttaan punaisella viivalla. 7
KUVA 5 Ote ajantasa-asemakaavasta suunnittelualueelta 2. Suunnittelualueen rajaus on tehty karttaan punaisella viivalla. 8
9 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1 Asemakaavan suunnittelun tarve ja käynnistäminen Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Äänekosken kaupungin yhteistyönä on syntynyt uuden VT 4:n tielinjauksen yleissuunnitelma Äänekosken kohdalle. Yleissuunnitelma pyritään saamaan tiesuunnitelmavaiheeseen vuoden 2016 aikana. Finnmap Infra on parhaillaan laatimassa suunnitelmaa uuden VT 4:n sijoittumisesta Äänekosken kohdalle. Tiesuunnitelman laatimisen yhteydessä on havaittu, että Äänekosken pohjoisen liittymän liikennejärjestelyjä on vaikea järjestää toimivalla ja turvallisella tavalla voimassa olevan asemakaavan aluerajausten pohjalta. Lisäksi Kierälahden asuntoalueen liikennejärjestelyjen kehittämistä vaikeuttaa Liitoskadun kohdalle voimassa olevassa asemakaavassa esitetty maankäyttö. Uusi tielinjaus on sijoittumassa osittain asemakaavoitetulle alueelle eikä tiesuunnitelmaa saa hyväksyä vastoin oikeusvaikutteista asemakaavaa. Asemakaavan vastaista tiesuunnitelmaa ei lähetetä Liikennevirastoon hyväksyttäväksi, ennen kuin tarvittavat asemakaavan muutokset ovat kaupunginvaltuuston hyväksymiä. Valtatien 4 parantaminen Äänekosken kohdalla yleissuunnitelmassa (ELY-keskus, 2015) on esitetty suunnittelualueen 1. osalta Liitoskatua jatkettavaksi tulevaan rinnakkaistiehen (entinen VT 4) asti. Suunnittelualueella sijaitsi aikaisemmin, ennen meluvallin rakentamista suora liittymä valtatielle 4. On myös suunniteltu, että Kierälahden asuinalueen halki kulkeva Vaasantie katkaistaan ajoneuvoliikenteeltä ja tie jatkuu Vaasantien sillalle ainoastaan kevyen liikenteen väylänä. Uusi Liitoskadun tieyhteys toimisi siten Kierälahden ainoana kulkuyhteytenä uudelle rinnakkaistielle ja myös ajoreittinä Äänekosken keskustan suuntaan. Vaasantien sillan tulevan käytön suunnitelmat tarkentuvat kuitenkin vielä tiesuunnittelun edetessä. Suunnittelualue 1. on kuitenkin olemassa olevassa kaavassa merkitty puistoalueeksi (P), mikä estää tiesuunnitelman toteuttamisen Liitoskadun osalta, sillä tiesuunnitelmaa ei voi laatia vastoin voimassa olevaa asemakaavaa. Jotta voimassa oleva asemakaava ei muodostuisi esteeksi laadittavan tiesuunnitelman hyväksymiselle, on tarkoituksenmukaista muuttaa nykyinen asemakaava suunnittelualueelta. Kaavamuutoksessa vahvistetaan Liitoskadun liittymä yleisen tien alueelta (liittymänuoli -merkintä). Suunnittelualue 2. osalta uuden VT 4:n vaatima tiealueen tilavaraus sijoittuu osittain Äänekosken kaupungin omistamien maa-alueiden puolelle VT 4:n pohjoisen liittymän alueella sekä liittymästä pohjoiseen Keiteleen Likolahden lahdenpohjaan saakka ulottuvalla alueella tien molemmin puolin. Tiesuunnitelmaa ei voi toteuttaa vastoin voimassa olevaa asemakaavaa, joten nykyinen asemakaava pyritään kumoamaan suunnittelualueen osalta pikaisella aikataululla.
10 KUVAT 6 ja 7 Osa Finnmap Infran suunnittelemasta uuden VT 4:n linjauksesta Äänekosken kohdalla. Uusi tielinjaus on kartalla tummansinisellä, rinnakkaistie (vanha VT 4) on merkitty karttaan vaaleansinisellä. Suunnittelualue 1. (Liitoskadun jatke rinnakkaistiehen asti ja osa yleisen tien aluetta) on merkitty kuvaan punaisella ympyrällä. Suunnittelualue 2. on merkitty kuvaan punaisella ympyrällä (Uuden VT 4:n rinnakkaistien vaatima tilavaraus sijoittuu vanhan VT 4:n LT-alueelle, sekä tien länsipuolen EV-alueelle, KL-tonttiin korttelissa 715 ja tien itäpuolen VL-alueelle). 3.2 Osallistuminen ja yhteistyö Kaavamuutoksessa osallisia ovat: - suunnittelualueen ja lähiympäristön maanomistajat, vuokramiehet ja asukkaat sekä muut asianosaiset - Äänekosken kaupungin tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta - Keski-Suomen Ely-keskus Asemakaavan muutoksen ja kumoamisen vireilletulosta ja kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta päätettiin 20.6.2016 159 Äänekosken kaupunginhallituksessa ja siitä ilmoitettiin Sisä-Suomen lehdessä 1.7.2016 ja ÄKS- Äänekosken kaupunkisanomissa xx.xx.2016 sekä kaupungin internetsivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivätty 6.6.2016. Kaavan aloitusneuvottelu on sovittu pidettäväksi Keski-Suomen ELY-keskuksessa 28.6.2016. Kaavalla ei ole maakunnallista merkittävyyttä kaavan noudattaessa maakuntakaavan tavoitteita. Valmisteluvaihe Valmisteluvaiheen kuulemista varten kaavaluonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma olivat nähtävillä kaupungin ilmoitustaululla ja kaupungin kotisivuilla 4.7. 5.8.2016 (MRA 30 ). Kaavasta pyydetään Keski-Suomen Ely-keskuksen, Äänekosken kaupungin teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan lausunnot.
11 Ehdotusvaihe Ehdotuksena kaava on ollut nähtävillä xx.xx. xx.xx.2016 (MRA 27 ). 3.3 Asemakaavan muutoksen ja kumoamisen tavoitteet Jotta voimassa olevat asemakaavat eivät muodostuisi esteeksi VT 4:n tiesuunnitelman toteuttamiselle, on suunnittelun päätavoitteena muuttaa ja kumota nykyiset asemakaavat suunnittelualueilta. Asemakaavan muutoksen ja kumoamisen jälkeen on tarkoitus laatia alueelle asemakaava, jonka runkona tulee olemaan tiesuunnittelun yhteydessä täsmentyvä liikenneverkko. 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS Suunnittelualue 1. Kaavasta esitetään muutettavaksi n. 0,21 ha. Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 11. kaupunginosan (Kierälahti) puistoalueen osaa sekä osaa yleisen tien alueesta (LT). Puistoalue (P) muutetaan katualueeksi ja yleisen tien alueelle osoitetaan liittymänuoli kadulle. Suunnittelualue 2. Kaavasta esitetään kumottavaksi n. 16,33 ha. Suunnittelualue on merkitty kaavoissa kauttakulku- tai sisääntulotieksi suoja- ja näkemäalueineen (LT), suojaviheralueeksi (EV), liikerakennusten korttelialueeksi (KL) ja lähivirkistysalueeksi (VL). Asemakaavan kumoaminen koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan (Römmi-Likolahti) ja 18. kaupunginosan (Koukkuniemi) edellä lueteltujen alueiden osia. Kumottavat ja muutettavat asemakaava-alueet ovat tilavarauksien osalta riittäviä mahdollistamaan uuden VT 4 sijoittumisen suunnitellulle alueelle. Uuden tielinjan sijoittuminen ratkaistaan tarkemmissa tiesuunnitelmissa, mutta kumottavan alueen tilavarauksissa on varauduttu kumoamaan kaava nyt tiedossa olevia suunnitelmia laajemmalta alueelta. Voimassa olevassa asemakaavassa lähivirkistysaluetta (VL) on 6,72 ha, katu- ja liikennealueita on 6,26 ha, suojaviheraluetta (EV) 2,55 ha, liikerakennusten (KL) korttelialuetta 0,51 ha sekä puistoa (P) 0,14 ha. Asemakaavan kumoamisessa noudatetaan vastaavaa menettelyä kuin kaavaa laadittaessa tai muutettaessa. Erillisten selvitysten laatimista ei pidetä tarpeellisena. Kumottavan kaava-alueen rajan lisäksi kaavassa on esitetty merkintä, jolla kumotaan kaava. Lisäksi entinen puistoalue on merkitty kaavaan katualueeksi. Kaavamerkinnät: 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva, jota muutos tai kumoaminen koskee. Kumottava alue. Katu Ajoneuvoliittymän likimääräinen sijainti. Yleisen tien alue.
12 5 KAAVAN VAIKUTUKSET 5.1 Sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset Hankkeella on yhdyskuntataloudellinen vaikutus. 5.2 Liikenteelliset vaikutukset Asemakaavan kumoaminen luo edellytykset sille, että uusi valtatien 4 linjaus pystytään suunnittelemaan optimaalisella tavalla liikenteen valtakunnalliset ja paikalliset tarpeet huomioon ottaen. Voimassa oleva asemakaava ei tule kaavan muutoksen ja kumoamisen jälkeen olemaan esteenä liikenteellisiltä vaikutuksiltaan edullisimman liikenneverkkoratkaisun toteuttamiselle alueella. Kierälahden alueella läpiajoliikenne asuntoalueen halkaisevalta kokoojakadulta poistuu, kun alue saadaan liitettyä ulkoiseen liikenneverkkoon uuden liittymän kautta. 5.3 Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Suunnittelualueella ei sijaitse rakennuksia eikä kaavan muutoksella ja kumoamisella ole merkitystä olemassa olevan rakennetun ympäristön kannalta. 5.4 Vaikutukset luontoon ja maisemaan Asemakaavan kumoamisella ei ole välittömiä vaikutuksia luontoon ja maisemaan, mutta välillinen vaikutus voi olla mahdollinen: kaavan kumoaminen mahdollistaa kadun rakenteiden sijoittamisen ainakin joiltakin osin voimassa olevan asemakaavan mukaiselle puistoalueelle. Tarkempi liittymän sijainti ja sen vaikutuksen luontoon ja maisemaan selviävät tiesuunnittelun yhteydessä. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Tavoitteena on saada asemakaavan kumoaminen hyväksytyksi vuoden 2016 aikana. Äänekoskella 20.6.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT Kaavoituspäällikkö Suunnitteluavustaja OLLI KINNUNEN Olli Kinnunen SARI PEURA Sari Peura