Lohjan kaupunki / Hiiden Opisto 4.5.2015 Selvitys Hiiden Opiston opetuksen ja toimintojen sijoittamisesta kouluille
1 1. Yleistä Hiiden Opisto on vuonna 2001 perustettu seudullinen kansalaisopisto, ylläpitäjänä on Lohjan kaupunki. Kaupunki järjestää Lohjan lisäksi opistotoimintaa ostopalveluna sopijakunnissaan Vihdissä ja Siuntiossa vuonna 2013 uudistetun kansalaisopistotoiminnan järjestämissopimuksen mukaisesti. Perustamisvaiheessa 2000 luvun alussa Lohja valikoitui uuden suuropiston ylläpitäjäksi opistotoiminnalle edullisen valtionosuusjärjestelmänsä takia (asukastiheys). Lohja pystyi myös tarjoamaan yhdelle Suomen suurimmista kansalaisopistoista Hiiden Opistolle erinomaiset omat opetus ja toimitilat Lohjan keskustasta Linnaistenkatu 9:stä. Omat opetustilat ovat mahdollistaneet neljäntoista toimintavuoden aikana Hiiden Opiston kehittymisen arvostetuksi, luotettavaksi ja vetovoimaiseksi aikuisoppilaitokseksi sekä kulttuuritoimijaksi läntisellä Uudellamaalla. On erityisen tärkeää, että opiston ylläpitäjällä Lohjan kaupungilla on seudullisen aikuisopiston veturina omat saman katon alla olevat toimitilat opetusluokkineen, toimistoineen ja hallinnon työhuoneineen opistolle Linnaistenkadusta luopumisen jälkeen. Lohjan opistotalo Linnaistenkatu 9:ssä on käyttöiältään tullut tiensä päähän. Lohjan kulttuuri ja vapaaaikalautakunta on kokouksessaan 25.3.205 tehnyt seuraavan päätöksen: Hiiden Opiston talosta luovutaan ja selvitetään jatkotyöskentelyssä lukion alakerran korjaamisen lisäksi vaihtoehtoinen mahdollisuus sijoittaa hallinto Lohjan olemassa olevaan rakennukseen ja opistotalossa annettava opetus kouluihin. (KUVALK 25.3.2015 27) Hiiden Opiston sijoittumisesta Lohjan Yhteislyseon lukion ensimmäiseen kerrokseen on olemassa valmiit suunnitelmat, rakennuspiirustukset sekä kustannusarvio. 2. Erityistä Hiiden Opiston vuosittaisesta 20 000 opetustunnin potista 7 000 tuntia annetaan opiston omissa tiloissa päiväopetuksena. Päiväopetuksen määrä kasvaa jatkuvasti. Hiiden Opiston päiväopetusta aikuisopetukselle soveltuvine erityistarpeineen ei kouluissa voida toteuttaa. Hiiden Opistossa on 14 päätoimista työntekijää ja 200 tuntiopettajaa. Opetusta tarjottiin lähes 13 000 kurssilaiselle vuoden 2014 tilaston mukaan. Kurssilaisten määrä on jatkuvassa kasvussa. Opiston Linnaistenkadun toimipisteessä on neljä luokkatilaa, kielten ja teoria aineiden luokka, atk luokka, taitoaineluokka sekä liikuntatila. Omissa tiloissa on Hiiden Opiston alueen asukkaita/opiskelijoita palveleva toimisto (auki 9.30 18), vahtimestarin työtila sekä hallinnon ja opettajien työhuoneet. Samantasoista toimitilaa Lohjalla Hiiden Opisto tarvitsee Linnaistenkadusta luopumisen jälkeen. 3. Hiiden Opiston kustannukset ja toimintatuotot Opiston kustannukset muodostuvat henkilöstökuluista, palveluiden ostoista, kalustohankinnoista ja aineistohankinnoista sekä toimitilojen sisäisistä ja ulkoisista vuokrista. Lohjan opistotalon sisäinen ylläpitovuokra vuositasolla on ollut 38 000. Opiston toimintatuotot tulevat opistopalveluiden myynnistä sopijakunnille (Vihti ja Siuntio) sekä maksutuotoista, jotka saadaan pääasiassa kurssimaksutuloista. Kurssimaksutuotot jatkavat kasvuaan, myös omissa tiloissa toteutetut tilauskoulutuskurssit lisäävät kurssimaksutuottojen osuutta. Hiiden Opisto on
2 vuoden 2014 vertailussa Lohjan kaupungin tuottamista kulttuuripalveluista yksi edullisimmista kulttuurilaitoksista. Hiiden Opisto Lohjan kaupungin kulttuuripalveluiden kustannusvertailussa 2014 Toimintakate Valtionosuus Kaupungin rahoitusosuus Hiiden Opisto 1 046 903 751 201 295 702 Musiikkiopisto 1 301 981 968 000 333 981 Kaupunginorkesteri 1 083 719 473 947 609 772 Museopalvelut 467 492 128 790 338 702 Yleinen kulttuuri 406 563 53 716 352 847 Lohjan teatteri 143 153-143 153 Hiiden Opiston talouden tasapaino 2004 2014 Vuonna 2014 Hiiden Opiston talous jatkoi suotuisaan suuntaan niin, että toimintakate oli 93,6 % ja opisto jäi plussan puolelle 77 518. Mikäli opiston päiväopetus vähenisi tai loppuisi kokonaan opiston rahoituspohja kurssimaksutuloineen romahtaisi, kun tuottavia päiväopetusryhmiä ei voisi järjestää. 4. Mahdollisuus sijoittaa opiston opetus ja toimisto kouluille Lukuvuonna 2014 2015 opiston Linnaistenkadun toimipisteessä on toteutettu 3 500 tuntia opetusta. Mikäli Hiiden Opiston Linnaistenkadulla toteutettava opetus sijoitettaisiin kokonaan koulujen tiloihin, pitäisi opiston saada omaan käyttöön vähintään neljä aikuisopetukseen soveltuvaa luokkatilaa (aikuisopetukseen ja tilauskoulutukseen varusteltu atk luokka, teoria ja kieltenopetukseen soveltuva luokka, taitoaineluokka sekä liikunta ja tanssisali) keskustan alueen koulusta. Opistolle osoitettavien opetustilojen tulisi olla samassa koulussa, ja opiston toimiston sekä vahtimestarin työtilan tulisi sijaita välittömässä luokkien läheisyydessä. Opiston toimisto palvelee asiakkaita/opiskelijoita opetusaikana 9.30 18.00 välillä sekä lukukausien ulkopuolella 9 15 välillä.
3 Keskustan alueen koulujen mahdollisuus sijoittaa Hiiden Opiston opetus ja toimisto tiloihinsa (kysely tehty 27.4.2015) Anttila Tytyri Solbrinken Lukio Harju Mus.opisto Tilatilanne varmistuu elokuussa Muut tiedustelut: Luksia Åsvalla Yrittäjätalo Harjula nuorisotoimi Rauhanyhd./Suojeluskuntatalo Yläkerta 1 tila / Alakerta iso sali + tstotila Työväentalo Sali 3 mahdollisesti vapaana mahtuu 20 30 henk. 5. Hiiden Opiston päätoimisen henkilökunnan ja aineosastojen kannanotot opiston tiloista sekä opiston yhteistyökunnista koostuvan luottamuselimen, johtokunnan esitys omien opetustilojen välttämättömyydestä Lohjalla Opiston päätoiminen henkilökunta haluaa huomioitavaksi Hiiden Opiston opistotalo fyysisenä paikkana on identifioitunut korvaamattomaksi arjen opiskelupaikaksi ja osaksi Lohjan kaupunkia On tärkeää, että opisto on myös paikka, eikä vain abstrakti idea jos omaa päiväkäytössä olevaa tilaa ei ole, muuttaisi se opiston koko profiilin pois elinikäisen oppimisen piiristä Koko opiston toimivuuden kannalta toimisto, opetus ja hallinto saman katon alla, että tieto liikkuu ja työ sujuu. On tärkeää, että opetus, opiskelijat, hallinto ja toimistopalvelut kohtaavat ja ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Yhtälö tuottaa parempaa tulosta. Oma opistotalo on Hiiden Opiston identiteetin ydin. Tietotekniikka mahdollistaa paljon virtuaalista olemista, mutta mikään ei korvaa ihmisten suoraa vuorovaikutusta. Päiväopetus on välttämätöntä ikäihmisille kunnon ja jaksamisen takia. Päiväopetus lisää merkittävästi oppimistuloksia. Niitä voi olla vaikea mitata, mutta aineettomat hyödyt ovat kiistatta korvaamattomia (BELL tutkimus: http://www.kansanvalistusseura.fi/files/bell) Päiväopetus omissa tiloissa toimii vahvasti syrjäytymistä ehkäisevänä esim. maahanmuuttajille, työttömille ja perheenäideille. Useat yhteiskunnallisessa marginaalissa olevat ryhmät pystyvät näin sijoittamaan itsensä päiväpainotteisesti toimivan yhteiskunnan kyytiin.
4 Yhteiskuntaosasto, atk ja mediaopetus tarvitsee omat tilat / viestintäteknologian opettaja, FT Eija Terävä Lohjalla atk opetus tapahtuu yhdessä opetustilassa Hiiden Opiston atk luokassa Linnaistenkadulla Tilassa on keskitetysti kaikki tarvittava kalusto, viimeisimmät ohjelmistot, laitteet laadukasta ja monipuolista aikuisopetusta varten Opiston koneissa on uusimmat win 8.1. käyttöjärjestelmät. Kouluissa käyttöjärjestelmät ovat Win 7 tai Linux Ubuntu Päätoiminen viestintäteknologian opettaja huolehtii atk luokan laitteistosta itse, ja luokka on aina valmis palvelemaan asiakkaita ja kuntalaisia. Kouluissa atk tuki on käytettävissä ainoastaan päiväsaikaan (Tietohallinto ja koulujen atk vastaavat). Jos koulujen luokat eivät toimi illalla kouluajan jälkeen, atk tukea ei ole paikalla. Opetustilanteissa tarvitaan järjestelmävalvojan oikeuksia tietokoneissa. Koulujen koneissa ei ole mahdollista opettaa ohjelmien asennusta tai asetusten muutoksia ja tietokoneen ylläpitoa, joka on oleellinen osa opiston atk opetusta, sillä kouluissa siihen tarvittaisiin järjestelmävalvojan oikeuksia. Hiiden Opisto tarjoaa yhä enenevässä määrin tilauskoulutusta omassa atk luokassa, asiakkaat haluavat koulutuksen ajalla 8 16. Vaativa tilauskoulutus tarvitsee oman atk luokan. Opisto tarjoaa atk:n päiväopetusta 9.30 15.30 välillä. Päiväkurssit ovat erittäin suosittuja ja täyttyvät nopeasti. Kouluissa opetuksen voisi aloittaa klo 16.00 jälkeen, mikä tarkoittaisi että atk:n päiväopetus loppuisi Hiiden Opiston tarjonnasta. Päiväopetusta suosivat mm. opiston seniorikurssilaiset. Opiston päätoimisen opettajan opetusvelvollisuus on 23 opetustuntia/vko. Päätoimisen atkopettajan opetuksen järjestäminen ainoastaan koulujen atk luokissa kävisi kohtuuttomaksi, sillä luokat ovat peruskoululaisten käytössä päivisin viisi päivää viikossa. Taitoaineopetus tarvitsee omat tilat / osastonjohtaja, Amk opettaja Sari Kymäläinen ja taitoaineopettaja, FM Annamari Pyöriä Taitoaineissa aikuisopiskelijat opiskelevat käsityötekniikoita, joita koulujen käsityöluokissa ei pysty opiskelemaan. Nämä tekniikat tarvitsevat mm. keittolevyjä, märkätyöskentelytiloja ja mahdollisesti allergisoivia aineita saatetaan käyttää. Ne asettavat suuret vaatimukset taitotiloille niin, että myös peruskoululaiset voivat tiloissa työskennellä saamatta tiloista ja käytettävistä materiaaleista haittoja (tuuletus, imurit, ym). Tarvitaan säilytystilaa eri tekniikoissa tarvittaville materiaaleille, työvälineille ja koneille Näyttelyvälineistö vaatii säilytystilaa Opiston tarvitsemien välineiden käyttö ja huolto ongelmallista koulujen tiloissa, jos välineet ja esim. ompelukoneet ovat yhteiskäytössä. Kokemus on osoittanut, että koneiden käyttö ja säädöt ovat täysin erilaisia perusopetuksen ja aikuisopetuksen puolella. Aikuisopiskelijoiden töitä ei voi kesken kurssin kuljettaa kotiin vaan töiden on jäätävät opetustilaan kuivumaan seuraavaan opetuskertaan ( kankaanpainanta, huovutus, mosaiikkityöt, värjäys jne.) Taitoaineissa paljon päiväkursseja, joihin osallistuu työttömiä, kotiäitejä, opiskelijoita, senioreita ja maahanmuuttajia, jotka eivät pysty osallistumaan iltaopetukseen Päätoimisille taitoaineopettajille on henkisesti ja fyysisesti raksasta vaihtaa koko ajan opetuspaikkaa, mikäli omaa opetustilaa ei ole Omissa tiloissa voi hyvissä ajoin valmistella kurssin alkua ennen opiskelijoiden tuloa mm. laittaa materiaalit, mallit ja työvälineet esille sekä varmistaa tietokoneen, tykin ym. opetusvälineiden toimivuus
5 Taiteen ja liikunnan opetus tarvitsee omat tilat / osastonjohtaja, MA Ilona Kauppinen ja taideaineiden opettaja, TeM, TaM Maija Junno Opiston opettajan kannalta on kuormittavaa kantaa tavaroita paikasta toiseen, jos omaa opetustilaa ei ole käytettävissä Oma luokkatila lisää opettajan hyvinvointia ja opetuksen tehokkuutta Oma tila lisää jatkuvuutta, työvälineet löytyvät heti paikoiltaan eikä työtilaa tarvitse valmistella joka kerta uudelleen Taiteen ja liikunnan opetukseen liittyvät työvälineet, tavarat ja työt on voitava säilyttää opiston omissa tiloissa myös töiden kuivattaminen vaatii paljon omaa tilaa Opisto tarvitsee oman liikuntatilan, jossa voi myös säilyttää opetukseen liittyviä välineitä kuten pilatesrullat, pallot, kepit, kuminauhat, äänentoistolaitteet ym. Jooga, mindfullness ja muut keho ja mielitunnit tarvitsevat rauhallisen tilan, johon kaikki koulujen liikuntatilat eivät sovellu Tanssin opetus on iso osa Hiiden Opiston liikunnan opetusta ja sen säilyttäminen vaatii oman tilan Tanssin opetus tarvitsee lämpimän tilan, jossa tanssimatto, peilit ja balettitangot, jotka nykyisessä tilassa Päiväopetus mahdollistuu vain omassa tilassa, seniorit, työttömät, kotiäidit ja maahanmuuttaneet osallistuvat aktiivisesti opiston tanssin ja liikunnan päiväopetukseen Taiteen ja liikunnan osaston osastonjohtajan opetus on pääsääntöisesti opiston omassa tilassa. Työnkuva muuttuisi suurelta osin iltapainotteiseksi, jos omaa salitilaa ei ole. Kielten ja musiikin osasto tarvitsee omat tilat / osastonjohtaja, FM Soile Lundqvist ja kieltenopettaja, FM Anja Odell Katsomme, että Hiiden Opiston opetusta ei voi siirtää kokonaan kouluille ellei niistä löydy riittävästi päiväopetustiloja Kielten ja musiikin osastossa käytämme täysipainoisesti kielten kursseilla nykyisen Lohjan opistotalon 3. luokasta osastomme opetukseen annettuja päiviä ja aikoja. Jo tällä hetkellä kysyntää kielten päiväkursseille olisi huomattavasti enemmän kuin rajoitettu 3. luokan käyttöaika sallii. Kielten ja musiikin osasto järjestää neljä kertaa vuodessa Opetushallituksen Yleiset kielitutkinnot, ja tarve omalle kielistudioluokalle sekä tenttien että muunkin kieltenopetuksen käyttöön on suuri. Päiväsaikaan opiskelee nykyään huomattavasti sekä työllisiä että työttömiä, perinteisesti myös eläkeläisiä. Päiväkurssien opiskelijamäärät ovat suuria ja keskeyttämisprosentti pieni. Kielten ja musiikin osaston osastonjohtajan työkausikohtaisen opetusvelvollisuuden kaksinkertaistuttua 1.8.2015 alkaen päiväopetuksesta ei voida luopua, ei myöskään päätoimisen kieltenopettajan ison opetusvelvollisuuden vuoksi. Yhdeksi opiston tärkeäksi tehtäväksi koemme sen, että opetusta on tarjottava päiväsaikaan myös syrjäytymisen ehkäisemiseksi. On huomioitava erityisesti eläkeläiset ja maahanmuuttajat, joille päiväsaikaan tapahtuva opetus on oleellisen tärkeää. Nummela 29.4.2015, Kielten ja musiikin osasto, Osastonjohtaja Soile Lundqvist, Päätoiminen kieltenopettaja Anja Odell
6 Hiiden Opiston johtokunnan esitys opiston tiloista Lohjalla Hiiden Opiston johtokunta 7 27.04.2015 Hiiden Opiston tilat Lohjalla HIIOP 27.04.2015 7 Hiiden Opiston Lohjan Opistotalo Linnaistenkatu 9:ssä on käyttöiältään tullut tiensä päähän. Lohjan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on kokouksessaan 25.3.2015 tehnyt seuraavan päätöksen: Hiiden Opiston talosta luovutaan ja selvitetään jatkotyöskentelyssä lukion alakerran korjaamisen opistotiloiksi lisäksi vaihtoehtoinen mahdollisuus sijoittaa hallinto Lohjan kaupungin olemassa olevaan rakennukseen ja opistotalossa annettava opetus kouluihin. (KUVALK 25.3. 2015 27) Hiiden Opiston sijoittumisesta Lohjan Yhteislyseon lukion ensimmäiseen kerrokseen on olemassa valmiit suunnitelmat, rakennuspiirustukset sekä kustannusarvio. Hiiden Opiston 20 000 opetustunnin potista 7 000 tuntia annetaan opiston omissa tiloissa päiväopetuksena. Päiväopetuksen määrä kasvaa jatkuvasti. Tätä opetusta ei kouluissa voida toteuttaa päivisin. Lohjan Opistotalo Linnaistenkadulla on varta vasten 2000-luvun alussa kunnostettu aikuisopetukseen ja kansalaisopistokäyttöön. On erityisen tärkeää, että opiston ylläpitäjällä Lohjalla on seudulliselle aikuisopistolle omat toimitilat opetusluokkineen, toimistoineen ja hallinnon työhuoneineen käytössä Linnaistenkadusta luopumisen jälkeen. Lohjan sivistysjohtaja Katri Kalske on pyytänyt Hiiden Opiston johtokunnalta lausuntoa koskien Lohjan kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa tehtyä päätöstä 25.3.2015. Esitys Hiiden Opiston johtokunta esittää Lohjan kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnalle sekä Lohjan sivistysjohtajalle, että Lohjan kaupunki yhtenä maamme suurimman seudullisen opiston ylläpitäjänä järjestää Hiiden Opistolle omat opetus- toimisto- ja hallintotilat saman katon alle nykyisen Lohjan Opistotalon poistuttua käytöstä. KUVALK:in päätöksessä 25.3.2015 mainittu vaihtoehtoinen mahdollisuus sijoittaa hallinto Lohjan kaupungin olemassa olevaan rakennukseen ja opistotalossa annettava opetus kouluihin ei johtokunnan näkemyksen mukaan ole mahdollista. Opiston päiväopetusta ei voida toteuttaa koulujen tiloissa, opiston Lohjan toimistopalvelut kuntalaisille ja opiston käyttäjille eivät voi olla sijoitettuna muualle kuin missä opiston opetuspalveluiden käyttäjät pääasiassa opiskelevat. Mikäli Hiiden Opistolla ei ole päiväopetustiloja Lohjalla, päiväopetus loppuu, samoin päiväopetuksesta saadut kurssimaksutulot romahtavat. Opiston erityisluokat atk:ssa, liikunnassa, kielissä ja taitoaineissa
7 palvelevat nykyisessä Linnaistenkadun rakennuksessa erinomaisesti kaikkia kuntalaisia sekä päivisin että iltaisin. Opiston omia erityistiloja hyödyntävät ja omissa tiloissa toteutetut tilauskurssit ovat tuoneet myös erinomaisen ja jatkuvasti kasvavan lisätulon ylläpitäjän talousarvioon. Päätös Johtokunta hyväksyy esityksen seuraavin lisäyksin. Pyydetään selvittämään mahdollisuuksia hakea rahoitusta EU:lta ja valtiolta Lohjan Yhteislyseon lukion alakerran tilojen muuttamisesta Hiiden Opiston käyttöön. Lohjan Yhteislyseon lukion tilat olisivat käytännölliset Hiiden Opiston käyttöön päivisin, koska opisto käyttää lukion tiloja iltaopetukseen. Lohjan Yhteislyseon lukiosta voitaisiin tehdä Monitoimijatalo. Hiiden Opisto toimii vetovoimatekijänä Länsi-Uudellamaalla. Hiiden Opiston opetus vaikuttaa myöskin kokonaisvaltaisesti syrjäytymisen ehkäisemiseen sekä tietotekniikan lisääntyvään tarpeeseen arjessa. Johtokunta pitää tärkeänä, että päiväopetus jatkuu opistossa myös jatkossa. Asiaa olisi syytä katsoa kokonaisvaltaisesti. ---------------------------------------------------------------