Smart Chemistry Parkin toteutettavuuden arviointi Yhteenveto 2.9.2014
Yhteenveto ja suositus Näkemys toteutettavuudesta Tehtyjen selvitysten perusteella suosittelemme Smart Chemistry Park - tyyppisen puiston perustamista Alkuvaiheeseen on ilmennyt riittävää kiinnostusta yritysten puolesta Smart Chemistry Park konseptin edut Smart Chemistry Park - hankkeessa kehitteillä oleva toimintamalli edustaa uutta innovatiivista ja kustannustehokasta tapaa edistää kasvavien kiertotalouteen keskittyvien PK - yritysten toimintaa. Malli tarjoaa merkittävän kehityspolun tulevaisuuteen jonka puitteissa voidaan rakentaa kansainvälisestikin huipputasoa oleva kasvualusta alan yrityksille Suositeltu toteutusmalli Kustannustehokkaan toimintatavan rakentamiseksi kannattaa mielestämme puiston toiminta käynnistää vaiheittain Raision Teollisuuspuisto Oy:n omistamissa tiloissa Puiston yhteiset palvelut suositellaan jaettavaksi erillisen kiinteistö- ja n.k. substanssioperaattorin hoidettavaksi Seuraavaksi tulisi sitouttaa kaupungit hankkeeseen ja alkuvaiheen yritykset vuokrasopimuksin mukaantuloon 2
Välittömänä toimenpiteenä käynnistämishanke erillisenä projektina jossa Turku Science Park valmisteluvastuussa Hankkeen ohjausryhmä käynnistysvaiheessa, Sitra koollekutsujana Turun kaupunki Raision kaupunki Sitra Raisionkaaren Teollisuuspuisto Oy Turku Science Park Oy Varsinais-Suomen liitto Smart Chemistry Park -hanke Turku Science Park Oy Hankkeen valmisteluvastuu 3
Potentiaalisten osallistujayritysten tarpeet kustannustehokkaissa tiloissa ja yhteistyön mahdollistavissa rakenteissa Valmistelutyössä mukana olleiden Smart Chemistry Parkista kiinnostuneiden yritysten tarpeet Yritykset odottavat puistolta yhteistyömahdollisuuksien lisäksi kustannustehokkaita tiloja infra-palveluineen t&k- ja pilottituotantotoimintaan YHTEISTYÖRAKENTEET Yritykset ovat myös kiinnostuneita käyttämään yhteisiä puiston laitteita ja luomaan mekanismit jolla joustavasti mutta hallitusti voidaan käyttää toisen yksittäisen yrityksen resursseja (laitteita ja asiantuntijoita) käyttöasteen nostamiseksi INNOVAATIOSYNERGIAT Biomassojen prosessointi josta saadaan esim. uusia kemikaaleja, lääkeaineita tai polttoainetta Epäorgaanisen kemian osaamista liittyen esimerkiksi keraamisten materiaalien hallintaan Tribokemian avulla tuotteiden mekaanisten ja fysiokemiallisten ominaisuuksien parantaminen Korkealämpötila prosesseja, esimerkiksi pyrolyysin avulla tuotettua öljyä Yritykset edustavat laajasti eri kemian ja biotekniikan sovelluksia, joka rajoittaa laajemman T&K yhteistyön yksittäisten arvoketjujen ympärillä 4
Pilotoinnin ja pientuotannon mahdollistaminen on puiston tärkein kärki Operaattoreiden rooli pilotoinnissa - Joustavien tilojen tarjoaminen - Tarpeiden mukaisten muutostöiden tekeminen - Yhteisen laitepoolin koordinointi - Asiantuntijatukea esimerkiksi rahoituksen hankkimiseen Yritysten saamat hyödyt - Edulliset ja tarkoitukseen sopivat hallitilat (sähkö, vesi, höyry, jäteveden puhdistus) - Toisilta yrityksiltä vuokrattavissa olevat laitteet - Puiston yhteiset laitteet? Yhteisen laitteiston haasteena on yritysten erilaiset laitteistotarpeet Ainakin alkuvaiheessa laitteiston on oltava pääasiassa yritysten omaa Puistossa toimivat tahot voivat vuokrata tarpeettomaksi jääneitä laitteita toisilleen On tärkeää erottautua VTT:n tarjoamista pilotointipalveluista Palvelun tulee olla halvempi Yritykset pääsevät tekemään pilotoinnin omalla henkilökunnallaan Puisto soveltuu myös pysyvään pientuotantoon 5
Merkittäviä eroja yrityskohtaisissa tarpeissa -peruslaitteiden ja infran osalta merkittäviä päällekkäisiä tarpeita Yhteiset tarpeet Yrityskohtaiset tarpeet Infrastruktuuri ja -palvelut Kustannustehokkaat tilat Sähkö, vesi, kaasu, höyry Jäteveden käsittely Vaarallisten aineiden säilytys Muut tukipalvelut Omat laboratorio-, halli-, varasto- ja toimistotilat Laboratoriolaitteet ja palvelut Yhteiset analyysilaitteet Laboratorion perusvarusteet Analyysipalvelut? Yritysten omat analyysilaitteet Yritysten tarjoamat analyysipalvelut Pilotointi- ja tuotantolaitteet Yleisimmät pilotointilaitteet Liiketoimintakohtaiset pilotointija pientuotantolaitteistot Yritysten tarjoamat tuotanto/pilotointipalvelut Yhteisesti hankittavat 6
Yhteiseen laboratorioon liittyy avoimia kysymyksiä Yhteisen laboratorion perusvarustus ei ole kovin kallis (< 30 k ) Mahdollisuutena hankkia kaasukromatografi (30 100 k ) tai Atomiabsorptiospektrometri (noin 200 k ) Nämä laitteet vaativat asiantuntevat ylläpitäjän pitämään huolta niiden kunnosta Yritysten tarve yhteislaboratorion käytölle vaihtelee paljon Yhteisestä laboratoriosta hyötyvät erityisesti pienet yritykset Omistusmalli kalustolle (käynnistysvaiheessa ja toiminnan laajentuessa) Laboratorion käytölle tarvitaan selkeä laskutusmalli 7
Puiston operoinille on tunnistettavissa kaksi erilaista roolia Tiloihin ja infraan liittyvät toiminnot ja palvelut Vuokraisäntänä toimiminen: nykyiset ja mahdollisesti uudet rakennettavat tilat huomioitava Uusien tilojen rakennuttaminen tarpeen mukaan Infrapalvelut ja kiinteistöhuolto Sama taho ei todennäköisesti ole optimaalinen hoitamaan molempia rooleja Kiinteistöoperaattori Substanssioperaattori Syvällistä toimialatuntemusta vaativat roolit Brändäys ja markkinointi (uudet yritykset ja sidosryhmät) Toiminnan kehitys (laitehankinnat, uusien tilojen hankkiminen) Laitekannan ylläpito ja operointi Asiantuntijapalvelut (REACH- ja hankerahoituksen koordinointi ja välitys) Yritysten resurssien jakamisen koordinointi (tiedotus, käyttäjäsertifioinnit, ja palvelujen hinnoittelu ja laskutus) Yliopistoyhteistyö (yhteistyö laboratoriolaitteistojen käytössä, houkuttelu akateemiseen yrittäjyyteen, yms) 8
Molempiin operaattorirooleihin löytyy vaihtoehtoja Mahdollisia toimijatahoja Kiinteistöoperaattori - Vuokrasopimukset yrityksille - Uudisrakennukset - Infrapalvelut - Huolto Raisionkaaren Teollisuuspuisto Turun Teknologiakiinteistöt Uusi toimija - Yhteisten laitteiden omistaminen?? Substanssioperaattori - Brändäys ja markkinointi - Laitekannan ylläpito ja operointi - Asiantuntijapalveluiden tuottaminen tai hankinnan koordinointi; esim. - REACH - Hankerahoitus - Toiminnan kehitys Osallistuja-yritysten yhteisomistettu uusi toimija Turku Science Park Turun Teknologiakiinteistöt Muu uusi toimija 9
Ehdotus käynnistysvaiheen rakenteeksi Vaiheittainen liikkeellelähtö lukitsematta pois houkuttelevia kehityspolkuja Mahdollisia kehityspolkuja Mahdollisesti käynnistyksen katalysaattorina SMART CHEMISTRY PARK RAISIONKAAREN TEOLLISUUSPUISTO Substanssioperaattori Kiinteistöoperaattori Substanssioperaattorin omistuspohjan mahdollinen laajentaminen Raision Kaupunki ja/tai muita Varsinais- Suomen kuntia/kaupunkeja Maakunnassa toimivia suuryrityksiä Ovi jätettävä auki uudelle kiinteistöoperaattorille Turun Teknologiakiinteistöt, tai Tai uusi perustettava yhtiö jossa muut alueen kaupungit ja kunnat saavat isomman roolin 10
Raisionkaaren Teollisuuspuisto pystyy vastaamaan pääosin jo nykytiloilla yritysten tilatarpeisiin Tarve nyt (1) Kapasiteetti vanhempien rakennusten kanssa MetGen Muut Tarve lähitulevaisuudessa (1) R&D Center kapasiteetti 500 m² 100 m² 450 m² 100 m² 3830 m² 350 m² 160 m² 220 m² 2680 m² 400 m² 200 m² 340 m² Toimisto Laboratorio Halli Toimisto Laboratorio Halli 1) Perustuu käytyihin keskusteluihin ja yritysten alustaviin arvioihin tilojen tarpeesta. Arvio sisältää myös keskusoperaattorin tilat. 11
Puiston toiminta edesauttaa yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisella rahoituksella toteutettuihin hankkeisiin Alueen kaupungit voivat edistää puiston toimintaa joko rahoittamalla kiinteistöoperaattoria tai kattamalla substanssioperaattorin kuluja Substanssioperaattori Kiinteistöoperaattori Omaa pääomaa kiinteistöinvestointeihin Turun ja Raision kaupungit Vuokraa Puistossa toteutettavat hankkeet EU Innosup Horizon EAKR Tekes Innovatiiviset kaupungit (INKA) Pilotti- ja demorahoitus ELY Raisionkaaren Teollisuuspuisto Oy Puistossa toimivat yritykset Sitran rooli Alkuvaiheen toiminnan kehittämisen fasilitointi 12
Substanssioperaattorin kahden ensimmäisen toimintavuoden kulut 300 k (sisältäen hankinnat) Lähtötaso Mahdolliset lisäinvestoinnit Tulevaisuuden kehityspolkuja Substanssioperaattorin kustannukset Henkilöstökulut 60-100 k /vuosi Lisäresurssit nopeutettuun kehitykseen tilanteen mukaan Laboratorioinsinööri 60 k /vuosi Laiteinvestoinnit Laboratorion perusvarusteet 30 k (2) Kaasukromatografi 70 k investointi, 10 k /vuosi (2) Keskeisimmät pilotointilaitteet, kuten uunit 60 k (2) Yhteisiä pilotointi-laitteita 200 k (2) Hienostunut analyysi-laitteisto 100 k 2 M (2) Osallistuja-yritysten maksamat tilavuokrat Tilat 400 k /vuosi (1) Tilanteen mukaan kasvava Tilanteen mukaan kasvava 1) Perustuu arvioon tilojen neliövuokrasta tarve nyt vaihtoehto yhteensä 3860m 2 2) Lähde: käydyt keskustelut 13
Yritysten valmius palveluiden ostoon ja tilojen vuokraamiseen - odotusarvo on hyvin tasapainossa yritysten toiminnan nykylaajuuden kanssa Yritys Arvioitu maksuvalmius (1) k /vuosi BLN-Woods 10 Chementors 70 CrisolteQ 60 Ecomation 60 Kierto ympäristöpalvelut 70 MetGen 100 Nanol Technologies 100 Renotech 100 Separation Research 10 Yhteensä 580 Yritykset ovat valmiita maksamaan muun muassa tiloista, laitteiston käytöstä ja palveluista Oikealla rakenteella yritysten maksuvalmius riittää kattamaan kaikki puiston kustannukset Tämä vaatii useimpien potentiaalisten yritysten saamista mukaan hankkeeseen 1) Lähteet: Yrityshaastattelut, yritysten tilinpäätöstiedot, VALOR-analyysi 14
Toiminnan kasvattamisen vaiheistus ratkaisee rahoituspohjan - Suositeltu vaiheittainen malli auttaa riskien hallinnassa rajoittamatta toiminnan kehitystä myöhemmin Nopein ja pieniriskisin tapa käynnistää toiminta on käyttää Raision Teollisuuspuisto Oy:tä kiinteistöoperaattorina ja Turku Science Park:ia substanssioperaattorina aluksi. Ainoat lisäkustannukset nykytilaan verrattuna on suppean laboratoriokaluston hankkiminen (n. 30k), olettaen että Turku Science Park:lle jo myönnetty hankerahoitus kattaa substanssioperaattorin kulut vuoden loppuun. Mukaan lähtevät yritykset voinevat heti panostaa muut tarvittavat rahat tässä vaiheessa Mikäli mukaan lähtevät yritykset ja Turun sekä Raision kaupungit näkevät perustelluksi perustaa puistoa varten uusi substanssioperaattori-organisaatio pitää huomioida että tästä operaattorista ei ole tarkoituksenmukaista tehdä voittoa tuottavaksi yhtiöksi, jolloin puiston ulkopuolisia yksityisiä sijoittajia ei saada mukaan. Vuosibudjetti (aluksi suuruusluokka <200k ) pitää varmistaa yhtiöiden käyttömaksuilla, hankerahoituksella sekä kaupunkien tuella (esim. hankekohtaisia omarahoitus-osuuksia) Heti kun tarvitaan lisää rakentamista pitää tehdä valinta, otetaanko kiinteistöoperaattoriksi Turun Teknologiakiinteistöt Oy, vai perustetaanko uusi yhtiö, jonka omistuspohja laajennetaan muihin tahoihin (esim. Raision kaupunki). Uusi yhtiö vaatii osakepääoman (Turku, Raisio, muut?) ja velkarahoitusta perinteisiltä kiinteistösijoittajilta. Tarvittavat päätökset kiinteistö-operaattorin omistuspohjasta tulee ilmeisesti Turun ja Raision kaupunkien päätettäväksi yhdessä Toiminnan myöhempi kasvattaminen vaatii oman rahoitustarkastelun koska vaihtoehtoisia kehityspolkuja on useita 15
Toiminnan käynnistämisen jälkeen yrityspuistosta voidaan kehittää merkittävä kiertotalouden osaamiskeskittymä - Oikealla strategialla on rakennettavissa Suomeen merkittävä uuden tyyppinen kasvualusta korkean teknologian yritykselle ja kansainvälisestikin merkittävä, monistettava kasvualusta konsepti Uusi liiketoiminta Yritykset saavat näkyvyyttä puiston brändin kautta Tukipalvelut ja kerrytetty osaaminen klusteri-malli Uudet liiketoimintaja sovellusalueet Yritysten rahoitus Yrityskiihdyttämötoiminta Pääomasijoitusrahasto(t) Osaaminen ja houkuttelevuus onnistumisten kautta Yliopistoyhteistyö Yhteinen laitteisto yliopistojen kanssa T&K yhteistyö IPR:n kaupallistaminen Puiston perustana ovat kustannustehokkaat tilat ja yritysten välisen yhteistyön mahdollistavat rakenteet 16
Kansallinen merkittävyys Suomessa on useita laajoja kehittämishankkeita ja aloitteita kiertotalouden ja cleantech-otsikoiden alla Smart Chemistry Park on hanke jolla saadaan näiden sateenvarjojen alle konkreettista toimintaa Mahdollista käynnistää toiminta välittömästi ja suhteellisen pienin taloudellisin panostuksin hyödyntäen olemassa olevaa infraa Smart Chemistry Park edistää pilotointi-pullonkaulan suomalaisessa innovaatiojärjestelmässä kemian alan osalta Innovaatioiden kaupallistaminen ja uusien toimialojen/ toimijoiden syntyminen houkuttelee myös rahoittajia Merkittävä taloudellinen potentiaali ja arvonmuodostus Smart Chemistry Park voi muodostaa benchmark-tyyppisen esimerkin muille yritysvetoisesta kustannustehokkaasta innovaatioalustasta 17