INKA2015-tutkimushaku Markku Koponen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INKA2015-tutkimushaku 10.9.2015. Markku Koponen"

Transkriptio

1 INKA2015-tutkimushaku Markku Koponen

2 Yleistä INKA-ohjelmassa edistetään kehitys- ja kokeiluympäristöjä, jotka mahdollistavat käyttäjien, yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyön ja ratkaisujen pilotoinnin uuden liiketoiminnan synnyttämiseksi. Tavoitteena on hyödyntää kaupunkiseutujen suuret tulevaisuusinvestoinnit innovaatioiden kokeilu- ja demonstraatioympäristöinä. Hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti INKA-ohjelma lopetetaan vuoteen 2017 mennessä. Vähenevien määrärahojen vuoksi ohjelman toimenpiteitä uudelleen suunnataan kaikkein vaikuttavimpiin hankkeisiin. Valtion talousarvioesitys 2016: INKAlle myönnetään 4.8 meur INKA-EAKR:n kohtalo 2016 epäselvä DM

3 Kaupunki kehitysalustana Kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö Innovatiiviset julkiset hankinnat kehitysympäristönä Vahva verkosto ja vuoropuhelu Malmö PKS Oulu Turku Lahti Tampere Tulevaisuuden sairaalat Avoin data YHTEISET TARPEET Pilaantuneet maa-aineet Investoinnit ja hankinnat Katuratikka Kaupunkikehitysalustat Aseman seutu Yritysten ekosysteemit Veturiyritykset Veturiyritykset Avoimet innovaatioalustat Kampusalustat Yritysklusterit ja -alustat UUSI TEHDAS YLIOPISTOT Liiketoiminnan kehitysalustat Yritysten T&K DM xx-2013 MKP

4 Millainen on hyvä INKA-hanke? Hanke kuuluu Inka-ohjelmaan, kun Hanke kohdistuu johonkin Inkan viidestä teemasta Se sisältää aitoa yhteistyötä Inka-ohjelmaan valittujen kaupunkiseutujen kanssa Yhteistyö ja hankkeen sisältö kohdistuu teeman painopisteisiin (on osa teeman tiekarttaa) Hanke vahvistaa kunkin teeman yhteistyöverkostoa ja systeemisen muutoksen syntymistä liiketoimintaekosysteemissä Hanke mahdollistaa vientipotentiaalia omaavien ratkaisuiden pilotointia ja ensimarkkinan luomista. Hankkeen uutuusarvo on nimenomaan ratkaisun toimimisessa osana isompaa kokonaisuutta. Hanke tukee innovatiivisuuden kasvattamista investoinneissa.

5 Syksyn 2014 INKA EAKR-tutkimushaun satoa Rahoitettu Hankekokonaisuuksien lkm Terveys Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Kyber Energia Biotalous Yhteensä DM

6 Palvelurakennusten energiatehokkuuden parantaminen kustannustehokkaasti Idea: TTY:n vetämä COMBI-hanke keskittyy palvelurakennusten energiatehokkuuden parantamiseen liittyvien vaikutusten ja ongelmien selvittämiseen ja ratkaisemiseen. Vaikutus: Energiatehokkuuden parantamiseen liittyvien ratkaisujen avulla luodaan yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia, nostetaan yritysten osaamistasoa ja selkeytetään niiden käytäntöjä energiatehokkaaseen rakentamiseen liittyen. Suomen tavoitteena on, että vuoden 2019 alusta lähtien käyttöönotettavat uudet julkiset rakennukset rakennetaan lähes nollaenergiarakennuksina. Mukana hankkeessa on 38 yritystä, kahdeksan pirkanmaalaista kuntaa Tampereen johdolla sekä Helsingin kaupunki, TTY, Aalto sekä TAMK. DM

7 INKA2015-tutkimushaku Tavoitteena löytää kärkihankkeita jotka tukevat voimakkaasti teemojen painopisteitä Ohjelmassa mukana olevat kaupunkiseudut mukana suunnittelussa Tunnistavat yhdessä teemojen (sisäiset ja yhteiset) tarpeita Hakuvaiheessa hakijat hakevat hyväksynnän ja liitynnän ohjelmaan INKAkoordinaattoreilta Sparrauspäivät veturikaupungeissa sekä pääkaupunkiseudulla Tutkimusorganisaatioiden deadline hakemuksille Päätökset mennessä Rahoitettavien projektien tulee päättyä mennessä

8 Muuta Normaali Tekesin tutkimushaku, rahoitustaso on enintään 60 % kokonaiskustannuksista mikäli Tekes arvioi että EAKR-rahoitus soveltuisi ko. projektiin, hakijaan otetaan yhteyttä, ja pyydetään toimittamaan suunnitelmaan tarvittavat lisätiedot ja päivitykset. Tällöin Tekesin rahoitusosuus voi olla 90%. Vähintään 10% potentiaalisten hyödyntäjien rahoitusta Painotamme projektien valinnassa sellaisia projekteja, jotka ovat hyödynnettävissä nopeasti, ja jotka ovat toteutettavissa kokonaan nykyisen INKA-ohjelman keston puitteissa, tai joilla on nähtävissä vaihtoehtoinen jatkorahoitus muista lähteistä, esimerkiksi Horisontti 2020 ohjelman kautta. Konsortiossa mukana toimijoita vähintään yhdestä INKA-ohjelmaan hyväksytystä kaupunkiseudusta ja vähintään kahden eri maakunnan alueelta Mikä vain Inka-kaupunkiseutu ja lisäksi jostain toisesta maakunnasta oleva toimija täyttää ehdon. Vaikkapa Espoosta, Uudeltamaalta, oleva hakija yhdessä Pirkanmaanlaisen toimijan kanssa voi muodostaa hyvän konsortion. DM

9 Sparrausta Tekesin asiantuntijoilta Älykäs kaupunki Jouko Salo Tuomas Lehtinen Ilmari Absetz Karin Wikman Tom Warras Terveys Outi Tuovila Maarit Lahtonen Mervi Pulkkanen Kirsi Armanto Pentti Nummi Harri Ojansuu Biotalous Veli-Pekka Ihanus Tiina Rajamäki Heikki Aro Hanna Rantala Energia Jarkko Piirto Marjatta Aarniala Kyberturvallisuus Tiina Nurmi Jari Kovanen Veli-Pekka Ollikainen

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Sisältö INKA yleisesti Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Kaupungin rooli Rahoitus Esimerkkiprojekteja Mikä INKA on? Tausta Tavoitteena

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

INKA ja hankinnat 3.3.2015

INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA:n tavoitteet Vetovoimaiset hubit Kansainvälinen taso: EU miten saamme hubeista kansainvälisiä kärkiä? INKA luo osaamispohjaisia uusia yrityksiä ja uudistaa yritysten liiketoimintaa

Lisätiedot

Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet. 4.4.2016 Marko Heikkinen

Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet. 4.4.2016 Marko Heikkinen Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet 4.4.2016 Marko Heikkinen INKA ja 6Aika -yhteishaku Tekes avaa suomalaisille yrityksille suunnatun rahoitushaun INKA- ja 6Aika-teemojen kehittämiseen

Lisätiedot

Kehitysalustat kasvun tukena

Kehitysalustat kasvun tukena INKA Kehitysalustat kasvun tukena 8.12.2016 Älykkäät kaupungit kehitysalustoina INKA, 6Aika, kasvusopimukset, hallituksen kärkihankkeet Tavoitteena kansainvälisten referenssialueiden synnyttäminen Innovatiiviset

Lisätiedot

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta Innovaatio, käyttöönotto ja leviäminen 25.3.2015 2 Seuranta- ja arviointimalli Panokset Toiminta

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli

Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli 21.6.2016 Kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö Lempäälä Ylöjärvi Pirkkala Orivesi Vesilahti alustat 6Aika AOA Nokia Tampere Kangasala Kaupunkien

Lisätiedot

INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit

INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit Ruokajärjestelmien kestävät ja tehokkaat ratkaisut Biotalouden INKA-ohjelma (Seinäjoki) 17.3.2015 INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit Pääkaupunkiseutu VAASA OULU Turku Kestävät energiaratkaisut Kuopio

Lisätiedot

INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA. 26.08.2013 Laura Ahonen

INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA. 26.08.2013 Laura Ahonen INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA Professori Antti Hautamäki Suomeen tulee rakentaa 5-6 maailmanluokan innovaatiokeskittymää. Näiden peitto kattaisi 90% väestöstä! Oulu

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

Älykäs erikoistuminen ja Tekes. Reijo Munther/Tekes

Älykäs erikoistuminen ja Tekes. Reijo Munther/Tekes Älykäs erikoistuminen ja Tekes Reijo Munther/Tekes UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 Rahoitusta parhaille ideoille ja yrityksille Halu ja kyky kasvaa Kansainvälinen kilpailuetu

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit

Innovatiiviset kaupungit Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelman visio Suomi on kansainvälisesti houkutteleva, maailmanluokan innovaatiokeskittymä, jossa on huippuosaamista biotaloudesta, kestävistä energiaratkaisuista, kyberturvallisuudesta,

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus 27.10.2016 Tampereen kaupungin innovaatiopolitiikka Tampere on kaupunkistrategiansa ja elinvoimasuunnitelman mukaisesti lähtenyt voimakkaasti uudistamaan elinkeino-,

Lisätiedot

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017. Prof. Juha Vinha 28.1.2016

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017. Prof. Juha Vinha 28.1.2016 COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017 Prof. RAKENUSTEN ENERGIATEHOKKUUDEN PARANTAMISEN NYKYINEN AIKATAULU Uudisrakennukset 2016 lähes nollaenergiarakentamista koskevat määräykset tulevat lausunnolle. 2017

Lisätiedot

Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne

Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne Olli T. Alho Alueosasto 16.4.2013 Tausta ja tavoitteet Suurten kaupunkiseutujen kansainvälisen kilpailukyvyn ja veturiroolin vahvistaminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI Tutkimuksesta liiketoimintaa Tutkijoille, tutkijayhteistöille

Lisätiedot

INKA- Älykäs kaupunki

INKA- Älykäs kaupunki INKA- Älykäs kaupunki Tilannekatsaus Northern Glow 29.8.2014 Matti Matinheikki Älykäs kaupunki teema Tulevaisuuden talot & tilat työpaketti Yritystoiminnan pilottialusta ja palvelutoiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit Markku Koponen

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit Markku Koponen Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit Markku Koponen markku.koponen@tekes.fi Mikä on liiketoimintaekosysteemi? Globaaliin markkinakysyntään kehittyvä ja eri toimijoista koostuva tiivis ja

Lisätiedot

6Aika: EAKR-haun sisällöt. Viestintäsuunnitelma. Infotilaisuus Turku Oulu Tampere Espoo

6Aika: EAKR-haun sisällöt. Viestintäsuunnitelma. Infotilaisuus Turku Oulu Tampere Espoo 6Aika: EAKR-haun sisällöt Viestintäsuunnitelma Infotilaisuus 24.8.2016 Turku 30.8.16 Oulu 31.8.16 Tampere 8.9.16 Espoo 9.9.16 Ohjelma Avaus ja päivän ohjelma 12.05 6Aika-hankehaun sisältö 6Aika-kaupunkikoordinaattorin

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020. Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013

INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020. Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013 INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma 2014-2020 Aiehaku Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto 13.5.2013 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatuksena on synnyttää osaamislähtöistä

Lisätiedot

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit. Markku Koponen

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit. Markku Koponen Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit GOAL: Kiihdyttää Suomen kasvua - Synnyttää digitaalisen liiketoiminnan kehitysalustoja ja kasvuympäristöjä INKAn tavoitteiden mukaisesti - Kiihdyttää

Lisätiedot

INKA-ohjelman ja 6Aika-kaupunkien yhteishaku yrityksille älykkäiden kaupunkien haasteista

INKA-ohjelman ja 6Aika-kaupunkien yhteishaku yrityksille älykkäiden kaupunkien haasteista INKA-ohjelman ja 6Aika-kaupunkien yhteishaku yrityksille älykkäiden kaupunkien haasteista Onko yritykselläsi uusi innovaatio, joka soveltuu kaupunkiympäristöihin? Tarvitseeko yrityksesi tuote-/palvelupilotointia?

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT

BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT 2.5.2018 Miksi tutkimusrahoitusta on uudistetettu? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta Suomessa parannettava kykyä luoda ja hyödyntää uusia ideoita

Lisätiedot

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes Tutkimushaun verkottumistilaisuus 14.1.2014 Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille 2013-2016 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Fiksu

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

Arktiset meret- tutkimushaku 2014

Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Hakuohjeet Tuomas Lehtinen Mitä arvioimme kaikissa projektityypeissä Kehitettävä innovaatio ja osaaminen sekä tulosten hyödyntäminen Käytettävät voimavarat ja hyödynnettävä

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Mitä haetaan? 1. Tunnistettuja liiketoiminta-alueita, näkyvissä merkittävä markkinapotentiaali. Source: Bosman & Rotmans, 2014.

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA DM 1880115 031117 Miksi tutkimusrahoitusta uudistetaan? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUDEN NÄKYMÄT JA HYVINVOINTI INKA-ohjelma

SATAKUNNAN TALOUDEN NÄKYMÄT JA HYVINVOINTI INKA-ohjelma SATAKUNNAN TALOUDEN NÄKYMÄT JA HYVINVOINTI INKA-ohjelma MISSIO Tehtävämme on maakunnan hyvinvoinnin edistäminen yrityselämää vahvistamalla. VISIO Prizztech Oy on kansallisesti arvostettu elinkeinoelämän

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun kasvusopimus 2013-2015

Jyväskylän kaupunkiseudun kasvusopimus 2013-2015 Jyväskylän kaupunkiseudun kasvusopimus ja INKA-aiehakemus; lupaukset ja haasteet Laura Ahonen Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi V 7.5.2013 AVOIN, VIISAS JA VASTUULLINEN JYVÄSKYLÄN KAUPUNKISEUTU Jyväskylän

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari Sosiaali- ja terveyspalvelut Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen HANKI PAREMMIN Julkiset

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä soteja hyvinvointialalla. Turku 21.4.2015 Minna Hendolin ja Raimo Pakkanen

Ajankohtaista Tekesistä soteja hyvinvointialalla. Turku 21.4.2015 Minna Hendolin ja Raimo Pakkanen DM 1202063 22.4.2015 Ajankohtaista Tekesistä soteja hyvinvointialalla Turku 21.4.2015 Minna Hendolin ja Raimo Pakkanen Suomen tavoitteena on olla terveysalan tutkimuksen, investointien ja uuden liiketoiminnan

Lisätiedot

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Web: www.cyberfinland.fi

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Web: www.cyberfinland.fi - ai miten niin? Kyberturvallisuus - miksi ihmeessä? Kyberrikollisuus Kyberrikollisuudessa vuotuisesti liikkuvan rahan määrä on ylittänyt huumausainerikollisuudessa vuotuisesti liikkuvan rahan määrän.

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Biotalous-INKA

Biotalous-INKA Biotalous-INKA 2014-2020 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatus: Haastaa kaupunkiseudut hyödyntämään kasvupotentiaalinsa kansantalouden vetureina Tavoite: Tukea kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo 29.8.2019 Etelä-Suomen EAKR-haku 9.9.-17.10. Aikataulu Haku toteutetaan yksivaiheisena 6 vkoa Hakemusten käsittelyaikaa ennen koord.työryhmää reilu 3 vkoa

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

HYVÄ HANKE koulutus. Horisontti 2020 ja pk-yritykset 10.09.2014. Jukka Kohonen, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi

HYVÄ HANKE koulutus. Horisontti 2020 ja pk-yritykset 10.09.2014. Jukka Kohonen, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi HYVÄ HANKE koulutus Horisontti 2020 ja pk-yritykset 10.09.2014 Jukka Kohonen, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi Mitä aiheita rahoitetaan? 7 suurta teemaa: 1. Terveys, väestönmuutos, hyvinvointi

Lisätiedot

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,

Lisätiedot

8.10.2013 INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA

8.10.2013 INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA Politiikkatoimien kokonaisuus: Suurten kaupunkien kasvusopimukset 2014-2015 INKA Innovatiiviset kaupungit 2014-2020 ohjelma Neuvottelumenettely

Lisätiedot

Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making. Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus

Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making. Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus 9.9.2014 Sisältö: Taustaa: Oulun sitoutuminen INKA/ Älykäs kaupunki ohjelman toteuttamiseen ja ohjelmien

Lisätiedot

Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA

Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA SRV/Studio Libeskind Hanke Hanke Hankeaihio Idea, Tavoite Ideoita

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentaminen. - YM:n visio ja tarpeet. Plusenergia klinikan tulosseminaari 16.1.2014

Lähes nollaenergiarakentaminen. - YM:n visio ja tarpeet. Plusenergia klinikan tulosseminaari 16.1.2014 Lähes nollaenergiarakentaminen (nzeb) - YM:n visio ja tarpeet Plusenergia klinikan tulosseminaari 16.1.2014 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Ajan lyhyt oppimäärä VN kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Lisätiedot

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman seminaari Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta 27.9.2013 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen Huippuostajat ja Rakennettu ympäristö

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus

Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Strateginen tutkimusavaus Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Keskustelutilaisuus Tekesissä 21.8.2012 Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Keskustelutilaisuus

Lisätiedot

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -info aiehakemuksia valmisteleville 15.1. 2014 Hanna Rantala FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011

Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011 Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011 9:30 Johdanto Mikko Utriainen, teknologia-asiantuntija, Tekes 9:40 Uudistuva julkisen tutkimuksen rahoitus Asko

Lisätiedot

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY Prof. Juha Vinha

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY Prof. Juha Vinha COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017 Prof. 10.11.2015 RAKENUSTEN ENERGIATEHOKKUUDEN PARANTAMISEN HAASTEET Energiankulutus kwh/(m 2 a) 2010 Muut vaikutukset Huomioon otettavien tekijöiden määrä kasvaa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut Anne Pulkkinen 11.4.2014 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki Satakunnan Tulevaisuusfoorumi 10.10.2013 Liisanpuisto, Pori Porin kaupunki Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

INKA ja 6AIKA kehitysalustatoimijoiden

INKA ja 6AIKA kehitysalustatoimijoiden INKA ja 6AIKA kehitysalustatoimijoiden työpaja 8.12.2016 Tavoite Työpajan tavoitteena on edesauttaa uusien kehitysalustojen syntymistä ja tunnistaa kehitysalustojen operatiiviseen toimintaan ja jatkuvuuteen

Lisätiedot

Smart Tampere

Smart Tampere Smart Tampere 06.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012 Kimmo Kurunmäki Pilottikausi 2010 2011 paketissa Koordinointi www.mal verkosto.fi Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, kimmo.kurunmaki@tampereenseutu.fi,

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017 Huippuostajat 2013-2016 INKA Innovatiiviset kaupungit 2014-2020 3/2015 Virpi Mikkonen ja Ilmari Absetz, Tekes

Fiksu kaupunki 2013-2017 Huippuostajat 2013-2016 INKA Innovatiiviset kaupungit 2014-2020 3/2015 Virpi Mikkonen ja Ilmari Absetz, Tekes Fiksu kaupunki 2013-2017 Huippuostajat 2013-2016 INKA Innovatiiviset kaupungit 2014-2020 3/2015 Virpi Mikkonen ja Ilmari Absetz, Tekes INKA, Huippuostajat ja Fiksu kaupunki Yhteisiä tavoitteita Kehitetään

Lisätiedot

Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin. Juha Suuronen, Tekes

Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin. Juha Suuronen, Tekes Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin Juha Suuronen, Tekes 5.10.2016 Mitä? Bio-, clean- ja digiliiketoiminnan pilottien ja demojen rahoitus uuden teknologian ja toimintamallien

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Häme-ohjelman toteuttaminen - rahoitus Maakunnan kehittämisraha 2014 = 0,25 M /vuosi Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat 2014-2020 Keskisen Itämeren ohjelma = 122

Lisätiedot

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Kehitysmaat ja kehittyvät maat avoinna uusiutuvan energian liiketoiminnalle DM 819060 06-2011 Groove - ohjelman tavoite Nostaa suomalaisten

Lisätiedot

Strategiset tutkimusavaukset kuulumisia Tekesistä EEMELI-työpaja #14 @ VTT, Micronova 20.8.2013. Markku Heimbürger Asiantuntija

Strategiset tutkimusavaukset kuulumisia Tekesistä EEMELI-työpaja #14 @ VTT, Micronova 20.8.2013. Markku Heimbürger Asiantuntija Strategiset tutkimusavaukset kuulumisia Tekesistä EEMELI-työpaja #14 @ VTT, Micronova 20.8.2013 Markku Heimbürger Asiantuntija Strategiset tutkimusavaukset - tavoite Tavoitteena edelläkävijäprojekteja,

Lisätiedot

Neljä askelta Horisonttiin

Neljä askelta Horisonttiin Neljä askelta Horisonttiin Startti 2020 Kuopio 27.3.2014 EU-rahoitusmahdollisuudet Pohjois-Savossa Heini Günther, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi Horisontti 2020 (2014 2020) - rahoitusta

Lisätiedot

Tekes riskirahoittajana -

Tekes riskirahoittajana - Tekes riskirahoittajana - rahoitusmahdollisuudet Oulu 26.2.2010 Tekes mukana kehittämässä TUTKIMUKSELLISESSA OSIOSSA T&K:SSA TUOTTEIS- TUKSESSA PALVELUJEN KEHITÄMISESSÄ LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ Lähtökohtana

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit. TEM:n Seutukaupunkipilotti 16.12.2013

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit. TEM:n Seutukaupunkipilotti 16.12.2013 Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit TEM:n Seutukaupunkipilotti 16.12.2013 Seutukaupunkipilotit TEM on 6.11.2013 päättänyt käynnistää neljä seutukaupunkipilottia: Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit (vetäjänä

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 22.1.-16.3.18 Infotilaisuus 25.1., Oulu Ohjelma Kahvit 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Soile Jokinen, Oulun kaupunki

Lisätiedot

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen n käyttömahdollisuudet liikenteessä Liikenneinsinööri Mika Kulmala Tampereen kaupunki Tarvitaan uusia innovatiivisia ratkaisuja liikkumiseen ja liikenteeseen

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Innovaatioprosessi

Lisätiedot

Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros

Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros Nopeiden kokeilujen ohjelma Fiksu Kalasatama -hankkeessa rakennetaan kansainvälisesti kiinnostavaa yhteiskehitysalustaa, jonka avulla voidaan tukea uusien työpaikkojen

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Horisontti 2020 vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin

Lisätiedot

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena

Lisätiedot

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi Satakuntaliitto 26.4.2016 Resilienssi on tunnistettu keskeiseksi menestystekijäksi - muutosjoustavat alueet menestyvät Satakuntaan on laadittu uusi

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen? Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä Heikki Aro

Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä Heikki Aro Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä 2.2.2016 Heikki Aro Mistä ajattelin puhua DM 1282874 Innovaatiorahoituskeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja

Lisätiedot