Kunnossapidon kilpailussa haetaan mobiiliratkaisua - jaossa 3000 euroa!



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Luotettavuus Avoimuus Sitoutuneisuus Ekologisuus Rehellisyys

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Suptek Pumppusi asiantuntija

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Business Oulu. Teollisuus-Forum Wisetime Oy:n esittely

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan.

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio

IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät Kokkolassa

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

Kansainvälistymiskartoitus. Tampereen kauppakamari Kyselyajankohta:

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät Leena Mörttinen

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

OLE HYVÄ JA TULE SUOMI TÄYTTÄÄ SATA VUOTTA JA TAITAJA 28 VUOTTA. LUVASSA HYVÄT BILEET.

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Yrityskaupan muistilista

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Lisäarvoa asiakkaalle

Punnituksen ja annostuksen kokonaisosaamista

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

Digiajan menestyksekäs toimitusketju / Expak Materiaalivirtojen ohjaus ja optimointi Caset - Vilpe Oy, Airam Electric Oy Ab

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua.

Uusien asuntojen osaaja.

Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista.

Teknologiateollisuuden vaikuttamistavoitteista Teknologiateollisuus

Erikoistuminen ja automaatio teknologiateollisuudessa. Pemamek Oy Ltd Kimmo Ruottu. Sales Director, Scandinavia & Germany

Erkki Moisander

OLE HYVÄ JA TULE SUOMI TÄYTTÄÄ SATA VUOTTA JA TAITAJA 28 VUOTTA. LUVASSA HYVÄT BILEET.

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Lahti

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen

ECOMATION. environment in mind ECOMATION - TUOTTEITA JA RATKAISUJA NYKYAIKAISILLE KULLANKAIVAJILLE. Recycling Technologies

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu

Tuotekehitys palveluna

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Telko Oy. Kalle Kettunen, toimitusjohtaja

Sepelitie Jyväskylä Puh Fax PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

kansainväliseen liiketoimintaan #

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja

Akselikytkimet. Levyjarrut. Nestekytkimet. Kenkäjarrut. Irrotuskytkimet. Kitkamateriaalit. Nivelet ja nivelakselit. Rumpujarrut.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet

Elektroninen ohjaus helposti

BE STRONGER WITH BE.

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Nostetta kuormankäsittelyyn

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä Nuppu Rouhiainen

Ammattilaisen elämä helpommaksi

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK. sivu 1/7 TEOLLISUUDEN INVESTOINTITIEDUSTELU

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie ULVILA etunimi.sukunimi@satmatic.fi

Skills-toiminnasta hyötyjä ja Työkaluja opettajan arkeen. Vesa Iltola Valmennuspäällikkö

Keski-Suomen Energiapäivä Agora. Henrik Karlsson

Hallitusohjelma Investointeja tukeva politiikka

Lämpötila-anturit ATEX- ja IECEx-hyväksytyt, Ex d -rakenne

Riihimäeltä yli 110 miljoonaa tarkkuusvalua liki 60 vuotta Sukupolvenvaihdos pk-yrityksen kannalta

INNOVAATIOKILPAILU 2017

Ohjelma, perjantai klo

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset

KiVi 2009 Live! Seminaari. Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille. Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast

Attitude Pirkanmaan tulokset

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

Valmet Automotiven strategia muuttuvassa toimintaympäristössä. Finnmobile Vaikuttajafoorumi Johtaja Robert Blumberg

TRIO-ohjelman jatko. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Transkriptio:

Kunnossapidon kilpailussa haetaan mobiiliratkaisua - jaossa 3000 euroa! Oulussa 21.-22.5.2014 järjestettävän Kunnossapito 2014 -tapahtuman yhteydessä julkistetaan Kunnossapidon Kehittäjä 2014 sekä luovutetaan kilpailun voittajalle 3000 euron arvoinen palkintosumma. Kilpailu on avoinna kaikille, joilla on idea tai ratkaisu parempaan kunnossapitoon. Kunnossapidon Kehittäjä 2014 -kilpailussa etsitään tekoa, menetelmää tai kehitystyötä, jossa mobiiliteknologian avulla on saavutettu merkittävää hyötyä tai kehitystä kunnossapidossa. Kilpailu on tarkoitettu henkilöille, tiimeille, yrityksille ja yhteisöille. Ehdokkaana voi olla myös yrityksen ja heidän toimittajansa tekemä yhteistyö. Kunnossapidolla on erityisen suuri merkitys yhteiskunnan ja teollisuuden kilpailukyvyn ylläpidossa sekä parantamisessa. Alati kasvavat käytettävyys- ja tuotantovaatimukset edellyttävät toiminnan kaikkien osaalueiden jatkuvaa kehittämistä. Kunnossapidon Kehittäjä 2014 on kilpailu, jonka avulla pyritään edistämään kotimaisen kunnossapidon edelläkävijyyttä. Kilpailuun voi osallistua lähettämällä lyhyen, vapaamuotoisen hakemuksen kilpailun järjestäjälle Expomarkille. Kilpailuvastaukset on oltava perillä 25.4.2014 mennessä. Kilpailun raatina toimii Kunnossapitoyhdistys Promaint ry:n hallitus. Raati arvioi kilpailuehdokkaita uutuusarvon, saavutetun tuotantohyödyn, mitattavuuden, turvallisuuden, ympäristöarvojen sekä yleistettävyyden perusteella. Kilpailun voittaja saa 3000 euron arvoisen palkintosumman, joka luovutetaan Kunnossapito 2014-messuilla 21.5.2014 Oulussa. Kilpailun järjestävät Expomark Oy sekä Kunnossapitoyhdistys Promaint ry. Palkintosumman lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Kunnossapito -messut järjestetään osana Pohjoinen Teollisuus -tapahtumakokonaisuutta, jossa ovat mukana Kunnossapito, Kaivos, Sopimusvalmistus ja automaatioalan Norrkama - messut. Pohjoinen Teollisuus 21.-22.5.2014 Ouluhallissa. 14-4-2-1-2 Teollisuuden Näytelehden internet-palveluosoitteisto www.tukituote.fi www.satateras.fi/ www.laakeri-center.fi www.haraldpihl.fi www.kiiltoclean.fi 2 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014

Kauhakorvenkatu 28, 33720 Tampere P. (03) 318 2204 www.koneistusora.fi koneistusora@elisanet.fi Teollisuuden Näytelehti 3

Hydrauliikka & Pneumatiikka jälleen vuonna 2015 Helsingissä Hydrauliikka- ja Pneumatiikkayhdistys ja Messukeskus jatkavat monivuotista yhteistyötään alan tärkeimmän messutapahtuman järjestelyissä. Hydrauliikka & Pneumatiikka - messut pidetään Messukeskuksessa, Helsingissä seuraavan kerran syksyllä 2015. Hydrauliikka- ja Pneumatiikkayhdistyksen puheenjohtaja Kalle Tuohimaa (vas.) ja Messukeskuksen myyntijohtaja Mikko Horppu iloisina sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Kuva Taira Sjöblom-Tallus Samaan aikaan Hydrauliikka & Pneumatiikka -messujen kanssa Messukeskuksessa on kolme muuta teknologiaalan tapahtumaa: Automaatio, Elkom ja MecaTec. Yhdessä ne muodostavat neljän toimialan yhteisen Teknologia 15 -tapahtumakokonaisuuden, joka kokoaa teknologia-alojen ammattilaiset verkostoitumaan ja tutustumaan alan uutuuksiin joka toinen vuosi. Vuoden 2013 syksyllä järjestetty tapahtuma onnistui näytteilleasettajien ja kävijöiden mielestä hyvin. Tapahtumakokonaisuudessa vieraili 12 500 alan ammattilaista. Messukeskuksen ja Hydrauliikka- ja Pneumatiikkayhdistyksen välinen yhteistyö jatkuu myös vuoden 2015 messujen suunnittelussa. - Messujen tehtävänä on esitellä alan ammattilaisille uutuustuotteet ja -ratkaisut sekä tarjota kävijälle ajankohtaista tietoa alasta. Yhteistyö alan merkittävimmän yhdistyksen kanssa antaa parhaat lähtökohdat kattavan ja onnistuneen tapahtuman toteuttamiseen, sanoo Teknologiatapahtumasta vastaava myyntiryhmäpäällikkö Riikka Telin Messukeskuksesta. - Vuoden 2013 hyvän onnistumisen myötä oli helppo tehdä päätös messuyhteistyön jatkamisesta. Hydrauliikka- ja Pneumatiikkayhdistykselle omat erikoisalan messut on tärkeä markkinointikeino ja tapahtuma tuo näkyvyyttä alallemme. Messuilla jäsenyrityksemme tuovat esille uutta tekniikkaa, ja tapahtuma palvelee myös alamme yhteisenä tapaamisfoorumina, sanoo Hydrauliikka- ja Pneumatiikkayhdistyksen puheenjohtaja Kalle Tuohimaa, Bosch Rexroth Oy. Hydrauliikka & Pneumatiikka esittelee liikkuvan kaluston hydrauliikkaa, teollisuushydrauliikkaa ja pneumatiikkaa. Lisäksi esillä on laivahydrauliikkaa ja vesihydrauliikkaa. 14-4-4-1-2 www.laakeri-center.fi Turku Rydöntie 12 A 010-4006710 Tampere Nuutisarankatu 14 A 010-3466699 4 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014

Teollisuuden Näytelehti Toteutus Toimitusjohtaja: RAIJA NIEMINEN Päätoimittaja: JOUKO NIEMINEN Toimittajat: THERESA KETOKOSKI SATU NYBERG Toteutuksessa mukana: Specialvalimo J.Pap Oy/ András Dévényi Schunk Intec Oy / Martti Myllyntaus Chementors Oy / Johanna Pyykkö Elprintta Oy / Janne Sandholm Bosch Rexroth Oy / Kalle Tuohimaa SecoTools Tekes jne. Toimitus/ ilmoitusmyynti: Teollisuuden Näytelehti Turuntie 3 III krs. 24100 SALO Puhelin:(02) 7318 373 Telefax:(02) 7318 372 e-mail: toimitus@tn-lehti.fi http://www.tn-lehti.fi SISÄLTÖ Teollisuuden Näytelehti on teollisuuden ammattilaisten hyötylehti. Lehden aluetta ovat kotimaisen valmistavan teollisuuden sektorit: metalli, muovi, elektroniikka, automaatio, mekatroniikka, hydrauliikka ja pneumatiikka, valimo, kunnossapito, alihankinta jne. Teollisuuden Näytelehti julkaisee sitoumuksetta kirjoituksia ja kuvia edustamiltaan alueilta. Tilaamatta lehdelle lähetetyt aineistot: Teollisuuden Näytelehti ei varastoi taikka säilytä, eikä myöskään palauta sille tilaamatta lähetettyjä aineistoja. Mikäli lehti kuitenkin julkaisee, joko painetussa muodossa taikka Internetissä, tilaamatta lähetettyjä kuvia taikka tekstejä, katsotaan tekijän toiminnallaan luopuneen tekijän oikeuksistaan, edellä mainittujen aineistojen ja materiaalien osalta. Kaikkia aineistoja koskevaa: Mikäli teksti-, kuva,- taikka ilmoitusaineisto pitää sisällään sellaisia lainauksia minkä käyttöön ei lähettäjällä ole ollut tekijän oikeuksia, vastaa lähettäjä niistä yrityskohtaisesti / henkilökohtaisesti, kuten laissa säädetty on. Teollisuuden Näytelehti ei vastaa taloudellisesti tekstien sisällön-, kuvien tai piirrosten virheettömyydestä. Ilmoitusasiakas on vastuussa ilmoituksen sisällöstä, myös muille osapuolille, sekä vahingonkorvaus-velvollinen kolmannelle osapuolelle sekä lehdelle. Edellä mainittu koskee myöskin ilmoitukseen kytköksissä olevia kirjoituksia, täysin riippumatta siitä, kuka ne on tehnyt. Mikäli ilmoitusta ei voida lehdestä johtuvista syistä julkaista määrätyssä numerossa määräaikana, esimerkiksi aineiston myöhästymisen, kirjapainosta johtuvan myöhästymisen taikka lakon johdosta tahi muun vastaavan syyn johdosta, lehti ei ole korvausvelvollinen ilmoittajalle tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Mikäli on mahdollista voidaan ilmoitus julkaista seuraavassa lehdessä. Lehden vastuu julkaisematta jääneestä ilmoituksesta rajoittuu ilmoituksesta maksettuun hintaan, joka luonnollisesti palautetaan asiakkaalle, mikäli ilmoituksen julkaisemista seuraavassa numerossa ei voida tehdä. Maksamattomien ilmoitusten julkaisematta jättämisestä lehti ei kanna mitään vastuuta. Virallinen reklamaatio aika on kahdeksan vuorokautta lehden ilmestymisestä. Myöhemmin tehdyt valitukset voidaan jättää käsittelemättä. Valtavalo tähtää kansainväliseen kasvuun siirsi tuotannon Kiinasta Suomeen Kajaanilainen LED-valoputkivalmistaja Valtavalo on koonnut rahoituspaketin kansainvälistymiseen. Valtavalo on kerännyt keräsi 350 000 euron pääomasijoituspotin. Yrityksen mukaan rahoittajiksi valittiin suurempaa liiketoimintaa pyörittäneitä ja kansainvälistymiskuviot tuntevia tekijöitä. Lisäksi yritys on juuri tullut hyväksytyksi Tekesin Nuoret innovatiiviset yritykset - rahoituksen ensimmäiseen vaiheeseen, jonka mukana tulee muun muassa 250 000 euron tuki Tekesin NIY-ohjelmaan mukaan pääseminen tarkoittaa todella tiukan seulan läpäisemistä, perustaja-toimitusjohtaja Markku Laatikainen toteaa. Sen reunaehtoihin kuuluu muun muassa alle kuuden vuoden toiminta mutta silti jo osoitetut näytöt erittäin kunnianhimoisesta liiketoiminnasta. Kansainvälistyminen on Laatikaisen mukaan ollut Valtavalolle harkittu ja luonnollinen prosessi, joka on seurannut täysin automatisoidun tuotannon käynnistämistä Kajaanissa vuoden 2012 aikana. Tuolloin Valtavalo siirsi tuotannon Suomeen Kiinasta. Ensimmäinen kansainvälistymiseen tähtäävä rekrytointi on jo toteutettu: kansainvälisistä myyntitehtävistä muun muassa Nokialla ja Elektrobitillä kokemusta hankkinut Maria Uusitalo on jo aloittanut yrityksessä vientijohtajana ensimmäisenä tehtävänään Euroopan myyntikanavien rakentaminen. Vuonna 2008 perustettu Valtavalo teki toukokuussa 2013 päättyneenä tilivuonna 1,65 miljoonan euron ja niukasti voitollisen liikevaihdon. Kuluvana tilivuonna on tähtäimessä 50 prosentin liikevaihdon kasvu ja selvempi voitto. Erityisesti kansainvälisen myynnin Laatikainen uskoo kasvavan 200 prosenttia jo vuoden 2014 aikana. / Josi Tikkanen 14-4-5-1-2 Sisällysluettelo 4 / 2014 Kunnossapidon kilpailussa haetaan mobiiliratkaisua - jaossa 3000 euroa!...s.2 Hydrauliikka & Pneumatiikka jälleen vuonna 2015 Helsingissä...s.4 Schunk entistä vahvempana Suomen markkinoilla...s.8 Chementors Oy auttaa kemikaalilainsäädännön viidakossa...s.12 Specialvalimo J. Pap Oy taitaa alumiinivalun...s.16 Elprintta Oy - piirilevyvalmistusta jo 30 vuotta...s.20 Autouutuuksia:...s.25 Seco laajentaa uranpisto- ja katkaisutyökalujen mallistoa...s.28 Yli neljännesvuosisata muoviteollisuuden messuja Lahdessa...s.29 Nauretaan näyttävästi...s.30

PÄÄTOIMITTAJALTA Suomi nousuun Miksi teollisuus pakenee Suomesta ulkomaille? Päätoimittaja Jouko Nieminen On olemassa ryhmä yrittäjiä ja yrityksiä, jotka haluavat yrittää Suomessa; kokevat olevansa suomalaisia ja isänmaallisia. He rakentavat tulosta tekemällä kauppaa ulkomaille Suomesta käsin. Viimeiset 6 vuotta on Arkadian mäellä pyritty järjestämään heille keppiä, eli lisätty pakollisia maksuja toinen toisensa jälkeen. Porkkanoita yrittäjyyttä helpottamaan ei liiemmin ole nähty. Tuo ryhmä on tällä hetkellä riskiryhmä, ja voidaankin aiheesta kysyä, kuinka kauan heidän isänmaallisuutensa kestää? - On ennustettu, että seuraavan kahden vuoden kuluessa siirtyy Suomesta ulkomaille lähes 20.000 pientä ja keskisuurta yritystä. Osa noista yrityksistä myydään ulkomaiseen omistukseen, kuviolla, missä ulkomainen taho ostaa pois kilpailijan ja oston jälkeen lopettaa sen toiminnan. Osa muuttaa ulkomaille siellä olevan erilaisen ja suoraan sanottuna teollisuuden osalta yritysystävällisemmän toimintaympäristön johdosta. Näistä yrityksistä valtaosa menee Viroon. Menetettyjen työpaikkojen määräksi on arvioitu 100.000 200.000. työttömien määrän arvioidaan olevan kahden vuoden kuluttua 400.000 600.000 välillä. Kannattaa muistaa, että jokainen menetetty teollinen työpaikka vaikuttaa vähentävästi myös työtä laajemminkin kuin vain sen poistuvan työn osalta. On olemassa myös ryhmä teollisuutta, joka on osittain isänmaallinen. Ne yritykset, joilla on pääpaikka Suomessa, mutta tuotanto on siirretty valtaosin ulkomaille, eli esimerkiksi juuri Viroon. Nuo yritykset ovat nyt niin sanotusti härän silmässä eli siinä keskeisessä ja kuumimmassa paikassa. Heitä tutkitaan monen eri sektorin suunnalta. On selvää, että kiristynyt tilanne Suomessa merkitsee heille jossain vaiheessa lopullista muuttoa ulkomaille ja jälleen maamme menettää yrityksen ja sitä kautta melkoisen määrän hyvinvointia, - ja työpaikkoja.. On myös olemassa ryhmä teollisuutta, joka on jo vienyt yrityksensä ulkomaille, tai on tänä vuonna viemässä yrityksensä kokonaan ulkomaille, lopettaen yritystoiminnan kokonaan Suomessa. He toimivat tarkan harkinnan ja laskennan periaatteella. Eikä ihme, yksikin saamani perustelu oli vakuuttava; Virossa yritys voi hankkia uudet tuotantokoneet taikka toimitilat rahoitusmuodosta riippumatta siten, että ne ovat osa yrityksen menoista, jolloin vasta sen jälkeen toteutuneesta voitosta maksetaan veroa. Aloittavalle ja investoivalle yritykselle erittäin tervetullut verokäytäntö. Virossa yritykset pystyvätkin nousemaan ja kehittymään todella nopealla aikavälillä merkittäväksi työllistäjäksi. Suomessa toimitiloja taikka teollisuuden käyttämiä tuotantokoneita ei voi vähentää verotuksessa kertaluonteisesti kokonaan, ellei kyseessä ole kertakäyttöinen laite. Tämä on siis yksi jo oleellinen ero Suomen ja Viron välisessä yrityskohtelussa. Kun noihin edellä mainittuihin lisätään, Virossa oleva mahdollisuus siirtää rahaa pois euromaiden alueelta, esimerkiksi Ruotsiin, ohi sikäläisen verotuksen jopa osittain laillisesti, on edessä melko sekava vyyhti. On arvioitu, että tällä menetelmällä Viro suojelee yrityksiä siltä varalta, että Euroon tulee muutoksia. Suomessa on herätty ja alettu tutkimaan asiaa suomalaisten omistuksista käsin, koskien osakeyhtiöitä. Viron kaupparekisterissä oli vuoden 2012 alussa yli 27 000 yhtiötä (= yli 20 % kaikista yrityksistä), joissa olivat suomalaiset omistajina, joko kokonaan taikka osittain. Suomalaisessa omistuksessa Virossa olevissa yhtiöissä ei ole mitään pahaa, sillä saavathan vapaan maan vapaat kansalaiset sijoittaa rahansa mihin maahan haluavat. Nuo luvut antoivat viitteitä myös siitä, kuinka paljon yritystoimintaa on maastamme Viroon siirtynyt ja osassa yrityksistä toiminta Suomessa on loppunut kokonaan. Jos suomalaisten omistus siellä joko yksityisinä henkilöinä taikka yhtiöidensä kautta nousee lähes puolella seuraavan kahden vuoden aikana, on Suomen nykyisellä hallituksella syytä ryhtyä jo paniikkitoimiin. Suosittelen, että hallitus lähettää kyselyn kaikille kolmelle edellä mainituille ryhmille ja kyselee toiveita. Sieltä käytännön tasolta löytyy todellinen viisaus, miten pitää Suomi yritysystävällisyydessä mielekkäänä maana, siis sellaisena, jonka teollisuus kykenee vastaamaan kansainväliseen kilpailuun. Etuisuuksia valmistavaan teollisuuteen tulee nopeasti saada tavalla tai toisella. 14-4-6-1-2 6 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014

TEOLLISUUSPESUKONEET www.teijopesu.fi TeijoViverk Oy Ab Harjuntie 8, 29251 NAKKILA Puh. (02) 531 2200 www.fluidcontrol.fi Teollisuuden Näytelehti 7

Schunk entistä vahvempana Suomen markkinoilla Automaatiokomponenttien ja -järjestelmien valmistajana tunnettu saksalainen perheyhtiö Schunk vahvistaa otettaan Suomen markkinoilla. Suomen tytäryhtiö Schunk Intec Oy on saanut myyntiin lisävahvistusta viime elokuusta lähtien, kun Martti Myllyntaus otti eteläisen Suomen myyntialueekseen. - Schunkin 20.000 vakiotuotteen tuoteohjelma on laaja ja vahva. Meillä on tarjota suomalaiseen teollisuuteen erittäin hyvät ja laadukkaat tuotteet tuotannon tehostamiseksi ja työvaiheiden automatisoimiseksi, painottaa Myllyntaus. Vuoden 2011 alussa saksalainen Schunk GmbH & Co päätti tiivistää markkinointiaan Pohjoismaissa. Tuolloin Tanskan ja Ruotsin myyntikonttoreiden rinnalle perustettiin tytäryhtiöt Norjaan ja Suomeen. Schunkin laadukkaat tuotteet olivat jo ennestään tuttuja suomalaiselle teollisuudelle, mutta oman myyntikonttorin avulla tekninen tuki ja myynti ovat nyt entistä lähempänä kotimaista kappaletavarateollisuutta. Kuvassa koneautomaatioinsinööri (AMK) Martti Myllyntaus. Martti tuli taloon viime elokuussa ja on jo ahkeraan kiertänyt uusien projektien parissa asiakkaita tapaamassa. - Tämä on haasteellista työtä, jossa vain mielikuvitus on rajana, hän kommentoi. Nyt Schuk on jälleen lisännyt toimintaansa ja näkyvyyttään Suomessa. Aluemyyntipäällikkö Timo Pitkäkosken rinnalle on tullut eteläistä Suomea hoitamaan koneautomaatioinsinööri (AMK) Martti Myllyntaus. Martti tuli taloon viime elokuussa ja on jo ahkeraan kiertänyt uusien projektien parissa asiakkaita tapaamassa. Myllyntaus tietää, että yhteydenottojen kautta saadaan monesti ratkaistua työvaihe jo vakiokomponenteilla, ja vaativimmissa kohteissa on lisäksi tehtaan suunnitteluosaaminen ja kokemus asiakkaan käytettävissä ja hyödynnettävissä. Schunk on Suomessa premium brändinä jo erittäin tunnettu. Se, että olemme Suomessa myös omalla tytäryhtiöllä, tulee kuitenkin monelle vielä yllätyksenä, tiivistää Myllyntaus. Turun seudulta kotoisin oleva Martti Myllyntaus omaa vahvan osaamisen mekaniikan ja automaation parista. Ammattikorkeakouluopintojen aikana hän on työskennellyt automaatioasennusten parissa Wärtsilä NSD:llä ja valmistumisensa jälkeen mm. SKS- Tekniikassa myyntipäällikkönä sekä SKS-Automaatiossa avainasiakaspäällikkönä. Monesti hän näkee tuotantolinjoilla tilanteita, joissa myös hänen sähköpuolen osaamisestaan on hyötyä. Monet liikkeet ja niiden ohjaukset ovat helpommin sähkökäyttöisinä toteutettavissa. Schunkille tuloaan hän kommentoi uusien haasteiden kohtaamisena, jossa vanha osaaminen ja uusi tuoteohjelma kohtaavat. - Tämä on haasteellista työtä, jossa vain mielikuvitus on rajana, kiteyttää Myllyntaus. Toisaalta nuoret silmät tuovat uutta näkökulmaa myös Schunkin tuotteille. Perinteiset, saksalaiset perheyritykset mielletään usein kankeiksi ja vanhoillisiksi. Myllyntaus kuittaa tilanteen olevan joissain asioissa myös toisin; perheyhtiössä pystytään te- 8 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014

- Ja jos jotain tuotetta ei heti löydy katalogeistamme, niin yhteydenoton avulla selviää nopeasti löytyykö kohteeseen kuitenkin meiltä jo valmis ratkaisu. Esimerkiksi robottien pyörivistä liittimistä lähes puolet (40%) tehdään räätälöidysti asiakkaan tarpeisiin. Lisäksi Schunk tekee paljon tuotekehitystä ja esittelee joka vuosi runsaasti uusia tuotteitta ja ratkaisuja, jotka eivät kaikki vielä löydy katalogeista. Tuotannon automatisointi kannattaa nykyään entistä useammin jo pienilläkin kappalemäärillä. Ajansäästö ja laadun paraneminen nostavat asiakkaan tuotteiden kilpailukykyä markkinoilla. Hankalat ja painavat kappaleet on lisäksi usein helpompi käsitellä automaatioavusteisesti, vaikka sarjakoko ei vielä kovin suuri olisikaan. Robottien hinnat ovat myös laskeneet aiemmista vuosista, minkä vuoksi esim. automatisoidut konepalvelusovellukset ovat nopeasti yleistyneet konepajojen työstökeskusten yhteydessä. Schunkilla on robotisoituihin konepalvelusovelluksiin sopivien vakiotarttujien ym. komponenttien lisäksi valikoimassaan myös työstökeskusten sisään integroitavia tarttujia. kemään ja tehdäänkin tarvittaessa nopeita päätöksiä. Suunnittelu- ja myyntipuoli kulkevat reaaliajassa, vastaten asiakkaan haasteisiin nopeasti ja joustavasti - Me esimerkiksi teemme vuosittain suuren määrän Custom-malleja. Näissä asiakkaille räätälöidyissä erikoismalleissa tulee näkyviin SCHUNK:n osaamisen ohella myös joustavuus. Lisäksi tuotteiden laatu on aina todella korkealla tasolla. Työkaluvaihtajat ja erilaiset mekaaniset tarttujat ovat meiltä usein kysyttyjä tuotteita. Roboteissa on viime aikoina kehitystä tapahtunut myös pienemmissä ja kevyemmissä malleissa. Nyt ihminen voi työskennellä samassa tilassa ilman rajaseiniä ja turvaverhoja, jolloin myös automaation mahdollisuudet lisääntyvät ja näin saadaan Suomeen lisää työtä. Robotille ei motivoiva ja yksitoikkoinen työ sopii ja samalla se alentaa työvoimakustannuksia. Myös Schunkin tuotteissa on nähtävissä, että joustavien sähköisten komponenttien ja ohjausten tarve on koko ajan kasvussa. Robotiikka on joskus nähty peikkona, mutta asia muuttuu pikkuhiljaa - tuotannon tehostamisen myötä suomalaista tuotantoa ei välttämättä tarvitse enää siirtää Kaukoitään. Paluumuuttajistakin on jo esimerkkejä olemassa. Schunk Intec Oy toimii Tampereella sijaitsevan myyntikonttorin pohjalta. Yhtiö palkkasi Suomen toimintoja vetämään vuonna 2011 ins. Timo Pitkäkosken, jonka työtaustalta löytyy mm. Valmet Paperikoneet ja Metso Automation. Yrityksellä ei Suomessa ole erillistä varastoa, vaan tuotteet tulevat Saksasta tehtaan varastosta suoraan asiakkaalle sujuvasti pääosin UPS:n välityksellä. Toimitusajat tuotteesta riippuen ovat parista päivästä muutamaan viikkoon. Schunkin pitkän aikavälin tavoitteena on olla tarttujajärjestelmien markkinajohtaja myös Suomessa sekä auttaa suomalaista teollisuutta menestymään entistä paremmin. - Mekaanisissa tarttujissa meillä on markkinoiden suurin valikoima ja ohjelmastamme löytyy runsaasti myös räätälöityjä ratkaisuja. Robottien työkaluvaihtajat sekä muut robottien varusteluun liittyvät komponentit ovat myös meidän vahvuuksiamme. Pääasiakasryhmän Suomessa muodostaa elintarvike-, elektroniikka -, muovi-, metalli-, konepaja- ja lääketieteellinen teollisuus sekä kaikenlainen muu kappaleen käsittely ja pakkausteollisuus. Schunkin automaatioratkaisut ovat monessa tehtaassa tuttuja; niin manipulaattoreiden, työkaluvaihtajien kuin tarttujienkin kautta. Muun muassa monet suomalaiset eturivin automaatio- ja robotiikkajärjestelmien toimittajat ovat jo pitkään luottaneet Schunkin laatuun. Euroopassa taas lähes kaikki merkittävät autonvalmistajat hyödyntävät Schunkin laadukkaita tuotteita. Schunk GmbH & Co Saksalaisella Schunk GmbH & Co:lla on kolme tehdasta Saksassa ja yksi USAssa. Työntekijöitä vuonna 2012 oli yli 2000 liikevaihdon ollessa noin 270 milj.euroa. Perheyhtiöpohjainen Schunk on Heinz-Dieter Schunkin ja hänen lastensa Kristina I. Schunkin ja Henrik A. Schunkin omistuksessa. Viimeisen 25 vuoden aikana yhtiö on kasvanut reilut 12% vuosittain. Nykyisin yhtiö on levittäytynyt yli 50 maahan ympäri maailman reilun 20.000 vakiotuotteen ohjelmalla, joiden lisäksi on vielä runsaasti asiakkaille räätälöityjä tuotteita ja sovelluksia. 14-4-8-1-2 Teollisuuden Näytelehti 9

SCHUNK Synergiaa: Löydä uusia mahdollisuuksia sähköisillä tarttujilla pneumaattisten sijaan Muistaako joku vielä keskustelun digitaalisista kameroista 10 vuotta sitten? - Silloin monet valokuvaajat pitivät digitaaliseen aikaan siirtymistä ja perinteisestä filmistä luopumista hyvin arveluttavana, vaikka uusi teknologia tarjosikin aivan ilmeisiä etuja mm. käsitellä digitaalisia kuvia omalla tietokoneella sekä lähes rajattoman mahdollisuuden ottaa paljon enemmän kuvia kuin aikaisemmin. Nykyään tuon ajan vastaväitteet ja huolenaiheet ovat lähes tyystin kadonneet. Kamerasovelluksista on myös tullut enemmän tai vähemmän automaattisia. Painat vain laukaisinta ja otat kuvan. Monien mielestä automaatioalalla ja erityisesti tarrainteknologiassa ollaan nyt vastaavan teknologisen murroksen kynnyksellä. Yhä useammat koneenrakentajat ja järjestelmäintegraattorit valitsevat pneumaattisen sijaan sähköisen tarraimen, koska tämä avaa kokonaan uusia sovellusalueita ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia tehostaa prosesseja. Sähköisiä tarraimia voidaan valvoa ja ohjata olemassa olevilla järjestelmillä samaan tapaan kuin pneumaattisiakin. Suuri hyöty on kuitenkin se, että samat tulokset saavutetaan nyt ilman kallista paineilmaa. Lisäksi voidaan tarjota uusia mahdollisuuksia tarraimien ohjaukseen ja säätöön integroimalla järjestelmään erilaisia lähettimiä ja antureita. Raskaiden kuormien tarrain SLG Teollisuusrobotit ovat nyt saavuttaneet kokonaan uuden suorituskykyluokan. SCHUNKin servo-ohjattu tarrain SLG vastaa asiakkaiden uuteen tarpeeseen ja on suunniteltu erityisesti raskaiden kuormien käsittelyyn. SLG-tarrain soveltuu enimmillään jopa 700 kg:n painoisten osien monipuoliseen käsittelyyn. - Maksimitartuntavoima 23000 N. - Tarrain sopii täydellisesti yhteen robottien varusteeksi tarkoitetun SCHUNK SWS-L työkalujen pikavaihtojärjestelmän kanssa. Tarrain toimii hyvin laajalla iskunpituusalueella myös maksimitartuntavoimalla 23000 N. Poikkeuksellisen suuria kuormia varten meillä on tarjota myös tähän tarkoitukseen sopiva lisävaruste: raskaiden kuormien työkaluvaihtaja SWS-L, joka mahdollistaa enimmillään jopa 1310 kg:n kuorman. 2-sorminen lineaaritarrain WSG Työstökeskustyöt Painotie 9, 14200 Turenki www.nekopa.fi Vuoden sarjamainospaikat myydään NYT! Varaa omasi ja tule näkymään teollisen osaamisen keskelle. Puh. 02-7318 373 /TN-lehden mediamyynti SCHUNKin sähköisten tarraimien strategia muodostuu kolmesta pääperiaatteesta: 1. Pneumaattinen tarrain voidaan korvata suoraan sähköisellä versiolla niin, että olemassaolevaa järjestelmää ei tarvitse muilta osin muuttaa. 2. Mahdollisuus käyttää sähköistä tarrainta, mutta valita siihen haluamansa käyttömoottori. Tällöin tarrain voidaan esim. integroida suoraan robotin ohjaukseen, vaikka tarrain itsessään onkin erillinen komponentti. 3. Signaalien käsittelyyn tarvittava tarraimen sisään rakennettu älykkyys, mahdollisuus konfiguroida tarrain internet-käyttöliittymän kautta sekä mahdollisuus käyttää taktiilisia antureita, muodostavat tarttujan, joka mukautuu erilaisiin vaihtuviin tartuntakohteisiin. WSG tarraimella kappaleenkäsittely on tarvittaessa hyvin hellävaraista ja silti sen konfigurointi onnistuu vain kahdessa minuutissa. WSG tarraimen tiedonsiirto tapahtuu CAN- tai Ethernet TCP/ IP -väylän kautta. Samalla siinä on integroitu webpalvelin konfigurointia ja diagnooseja varten. Siksi se on erittäin helppo ohjelmoida, ottaa käyttöön, etähuoltaa ja päivittää. SCHUNKin kehitystyö jatkuu nyt pidemmälle kuin koskaan aiemmin ja tulevina vuosina esittelemme lukuisia uusia mielenkiintoisia tuotteita sähköisten tarttujien alueella. - Ota meihin yhteyttä jo tänään, niin kerromme sinulle lisää jo nyt saatavilla olevasta valikoimastamme. Nyt ei kannata jäädä tuleen makaamaan, SCHUNK -tarraimien digitaalinen aikakausi on jo täällä! 14-4-10-1-2 1 0 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014

Robottien työkaluvaihtaja, jossa on laippaan integroidut venttiilit Schunkin servotoiminen pienten osien tarrain - EGP EGP on 140 Newtonin voimanpesä, jossa on 4-portainen tartuntavoiman säätö ja 180 % aiempaa parempi tartuntavoiman ja massan suhde! Automatisoitua kappaleenkäsittelyä voidaan merkittävästi tehostaa käyttämällä mikroventtiileitä. Tällä teknologialla robottien työkaluvaihtajien sykliaikoja voidaan lyhentää ja samalla niihin liitettyjen työkalujen paineilmankulutusta pienentää. SCHUNK tuo nyt markkinoille uuden malliston työkaluvaihtajia, jotka avaavat uusia mahdollisuuksia parantaa tehokkuutta. SWS-I työkaluvaihtaja, jossa työkaluvaihtajan laippaan on integroitu mikroventtiilit, asennetaan robotin ranteen ja työkalun väliin. SWS-I työkaluvaihtajassa voi olla maksimissaan 14 venttiiliä, joilla voidaan korvata vaikkapa koko venttiilisaareke. Erilaisten työkalujen tai tarraimien tarvitsemien paineilmaläpivientien ohjaus kuten myös itse työkaluvaihtajan lukitus ja avaus hoidetaan suoraan mikroventtiileillä. Kun perinteinen ohjaustapa hävittää paineen koko syöttölinjassa jokaisen ohjaussyklin aikana ja tuhlaa näin huomattavan määrän paineilmaa, voidaan mikroventtiilien avulla ohjata paineilman tarvetta pelkästään työkaluvaihtajan laipasta eteenpäin. Näin säästetään arvokasta paineilmaa ja samalla työvaiheiden sykliaikoja voidaan tarvittaessa nopeuttaa. Tämän lisäksi työkaluvaihtajan laipalle ei tarvitse viedä kuin yksi yhteinen paineilmalinja ja signaalikaapeli mikroventtiilien ohjaukseen, mikä nopeuttaa asennustyötä ja vähentää asennusmateriaalien tarvetta. SWS-I työkaluvaihtaja on saatavilla kokoluokissa 020-071 aina 80 kg hyötykuormille saakka. 14-4-11-1-2 Minikokoinen työkalunvaihtaja SCHUNK laajentaa työkalunvaihtajiensa valikoimaa pienille roboteille tarkoitetulla minivaihtajalla. Äärimmäisen kompakti työkalunvaihtaja SWS-001 on markkinoiden pienin automaattinen vaihtaja. Se pystyy käsittelemään jopa 1,4 kg kuormia ja sopii ihanteellisesti pieniin robotteihin, joissa tarrain tai työkalu on vaihdettava sekunneissa. SWS-001:ssä on neljä integroitua läpivientiä ilmalle ja mahdollisuus jopa kahdeksaan sähkösignaalin läpivientiin, mikä tarjoaa vaihtajalle useita käyttömahdollisuuksia. Patentoitu lukitusmekanismi varmistaa, että tarrain tai työkalu pysyy kiinni robotissa myös paineilman syötön katketessa. ISO-laipalla varustetun mekaanisen liitännän ansiosta vaihtajaa voidaan käyttää eri robottimerkeissä. SWS-001 on uusin lisäys yhteensä 22 erikokoisen työkalunvaihtajan valikoimaan, ja yli 2000 versiollaan SCHUNK tarjoaa markkinoiden laajimman valikoiman ja mahdollisuuden käsitellä jopa 1350 kg kuormia. 14-4-11-2-2 Teollisuuslajien ammattitaidon nuorten SMkilpailuissa Taitaja2014-tapahtumassa paljon kiinnostavaa nähtävää Taitaja2014-suurtapahtuma järjestetään Lahden Urheilu- ja messukeskuksessa 8.-10.4.2014. Taitaja on Suomen suurin vuosittainen ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jossa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat ammattitaidon suomenmestaruuksista, tällä kertaa 44 lajissa. Lisäksi nähdään kaksi näytöslajia ja yksi ammattinäytös. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ja sinne odotetaan noin 40000 kävijää. Taitaja2014-kilpailujen olosuhteet ja tehtävät on rakennettu vastaamaan kunkin alan todellista työelämää. Kilpailijat valikoituivat mukaan yli 1800 semifinaaleihin osallistuneen nuoren joukosta. Taitaja2014:ssä kilpailee myös kymmeniä kansainvälisiä vierailijaosallistujia. Tapahtuman yhteydessä järjestetään TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailu erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. EGP 40 on tartuntavoimallaan maailman voimakkain integroidulla elektroniikalla varustettu tarrain pienille kappaleille. Tämä pienten osien käsittelyyn erikoistunut voimanpesä on mullistava uutuus servokäyttöisten tarrainten joukossa. Tarraimen ansiosta on erittäin helppoa siirtyä vertailukelpoisista pneumaattisista tarrainmoduuleista sähkötoimisiin tarrainmoduuleihin ilman että tartuntavoima merkittävästi pienenee muutoksen seurauksena. 14-4-11-3-2 Teollisuusalat kilpailussa: automaatioasennus, elektroniikka, koneistus, laborantti, levy ja hitsaus, mekatroniikka, koneenasennus ja kunnossapito sekä muoviala. Taitaja2014-tapahtumassa on paljon muutakin koettavaa, esimerkiksi vauhdikas Taitaja9-loppukilpailu, jossa ysiluokkalaisten joukkueet kisaavat arjen kädentaidoissa. Lisäksi yleisö voi kokeilla omia taitojaan eri ammatteihin liittyvissä Tee perässä -pisteissä. Tapahtumassa järjestetään useita koulutukseen ja työelämään liittyviä seminaareja. Taitaja2014-tapahtuman ja pääosan lajeista järjestää Koulutuskeskus Salpaus. Yhteistyökumppaneina on satoja yrityksiä, muita suomalaisia ammattiopistoja ja Lahden seudun oppilaitoksia. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. 14-4-11-4-2 Teollisuuden Näytelehti 11

Chementors Oy auttaa kemikaalilainsäädännön viidakossa Nuori mutta hyvin kokenut, kemikaaliturvallisuusasioihin keskittynyt Chementors Oy auttaa yrityksiä selviämään kemikaaliturvallisuuslakien viidakossa. Moni yritys saattaa toimia tietämättään laittomasti, jollei omaa ammattitaitoa eikä resursseja löydy vaadittujen asioiden toteuttamiseen, tietää myyntipäällikkö Johanna Pyykkö Chementorsilta. Vuonna 2012 perustettu kemikaaliturvallisuusasioihin keskittynyt Chementors Oy työllistää tänä päivänä viisi (5) henkilöä Lempäälässä ja Turussa. Yhtiön toimenkuva liikkuu Tukesin, EU:n kemikaaliviraston ECHA:n ja asiakkaan välissä. Yhtiön palvelukonseptiin kuuluu kokonaisvaltaisuus, jolloin asiakas ulkoistaa kaiken mahdollisen rutiinin koskien kemikaaliturvallisuutta. Chementors toimii tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja viranomaisten kanssa. Yritysverkostoon kuuluu myös eri alojen osaajia, jolloin jokainen asiakkaan ongelma saadaan käsiteltyä oikein ja luotettavasti. - Kun puhutaan kemikaaliturvallisuudesta, tiedämme, että lait EU:ssa muuttuvat koko ajan. Tarjoamme asiakkaalle aina viimeisimmän lainmukaisen tiedon, ilman että asiakkaan tarvitsee itse onkia kyseinen informaatio esimerkiksi Tukesin sivuilta. - Uusin palvelumme onkin Tieto- ja neuvontapalvelu, joka on kuukausimaksullinen ja sisältää 2-3 tuntia neuvontapalvelua kuukaudessa. Tieto- ja neuvontapalveluasiakkaalle kootaan myös kuukausittainen tietopaketti, mitä uutta on tulossa, jolloin he saavat tärkeimmät tiedot ensimmäisinä. Laadimme mm. käyttöturvallisuustiedotteita, ympäristölupia, pelastussuunnitelmia sekä kemikaali-ilmoituksia. Toimimme mahdollisimman pitkälle avaimet käteen - periaatteella, jotta asiakas voisi keskittyä ydinosaamiseensa, tiivistää Pyykkö. Chementors palvelee asiakkaitaan eri toimialoilla. Asiakkaat ovat teknokemian ja kemian alan yrityksiä, mm. pesuaineita, liimoja, betonia, maaleja, kosmetiikkaa jne. valmistavia ja maahantuovia yrityksiä. Toiminnassa mukana ovat myös biosidit, kosmetiikka sekä räjähteet. Tuotteille tehdään riskinarviointeja, turvallisuusselvityksiä sekä altistusskenaarioita. - Meillä on Turussa laboratorio, jossa tehdään mm. pesuaineille ja kosmetiikkatuotteille turvallisuusarvioinnit ja testaukset. Laadimme myös Joutsenmerkki-hakemuksia ja niihin tarvittavat dokumentit ja selvitykset, laatusertifikaatteja sekä Reach- ja biosidirekisteröintejä. - Kun käyttöturvallisuustiedotteita uusitaan, päivitetään samalla myös tuotteen varoitusmerkinnät. Osa valmistajista menee vielä vanhoin merkinnöin, mutta siirtymäaika CLP -merkintöihin kuluu koko ajan, ja takaraja kesäkuu 2015 tulee nopeasti. Sen jälkeen vanhoin merkinnöin olevia tuotteita ei saa enää laittaa markkinoille. 1 2 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014

- Me sitoudumme pitkäaikaiseen yhteistyöhön, jolloin asiakkaidemme turvallisuusasiat saadaan hoidettua tehokkaasti ja asiakkaamme voivat keskittyä huoletta omaan tuottavaan liiketoimintaansa, kertoo Johanna Pyykkö. Chementorsin laboratorio sijaitsee Turussa. Siellä tehdään mm. pesuaineille ja kosmetiikkatuotteille turvallisuusarvioinnit ja testaukset. Toisaalta, merkinnät muuttuvat joissakin tuotteissa aiempaa rajummiksi, ja tässä kohtaa ymmärrämme myös yrittäjän näkökulman. Kukapa haluaisi laittaa tuotteensa myymälän hyllylle pahimmilla mahdollisilla varoitusmerkeillä. Näissä tapauksissa autamme asiakasta tuotteen uudelleen suunnittelussa (formuloinnissa) tai valitsemaan parempia raaka-aineita. Nyt ei kuitenkaan kannata odottaa takarajaa, koska silloin on varmasti ruuhkaa käyttöturvallisuustiedotteiden parissa kaikilla alan toimijoilla. Toimitusajat voivat venyä todella pitkiksi ja tekeminen on kalliimpaa. Uusi KTT - ohjelma Chementors myy ja markkinoi espanjalaista käyttöturvallisuustiedote - ohjelmaa CHEMETER:iä, joka on ainoa laatuaan Suomessa, sillä se laskee aineiden luokitukset automaattisesti. Ohjelmalla maallikkokin pystyy tekemään lain vaatimukset täyttävän käyttöturvallisuustiedotteen. Chemeter asennetaan verkon yli asiakkaan serverille. Ohjelma tuli Suomeen viime syksynä ja siitä on tarjolla englannin kielinen käyttöliittymä. Chemeter sopii yrityksille, joilla on paljon käyttöturvallisuustiedotteita, eri kielikäännöksiä tarvitaan runsaasti tai jos palveluita ei voida ulkoistaa. Ohjelma tekee myös etiketit ja rahtikirjat, keskustelee yleisimpien toiminnanohjausjärjestelmien kanssa ja lähettää tarvittaessa tiedotteet automaattisesti asiakkaalle. - Asiakas voi olla varma, että tiedotteet ovat aina viimeisimpien lakisäädösten mukaisia, lupaa Pyykkö. - Pidämme asiakkaille myös yleisiä sekä räätälöityjä koulutuksia. Seuraavaksi on tulossa kaikille kemikaalitoimijoille suunnattua käytännöntason koulutusta Helsingissä 27.2. ja Tampereella 13.3.2014. Kotisivujen kautta www.chementors.fi voi ilmoittautua em. tilaisuuksiin. Kemikaaleja lähettävässä, vastaanottavassa tai kuljettavassa yrityksessä tulee olla myös nimetty Turvallisuusneuvonantaja. Olipa kyseessä sitten meri-, ilma- tai maantiekuljetusten turvallisuus, yritys siirtää ko. toiminnan seurannan ja ohjaamisen meille, kun ulkoistaa TNA palvelun. Me varmistamme, että tarvittavat asiapaperit ja pakkausmerkinnät ovat lakisääteisiä. Yrityksissä tiedostetaan tämä asia vieläkin ihan liian harvoin, vaikka laki on ollut voimassa jo yli kymmenen vuotta. Chementorsin asiakkaita löytyy kotimaan lisäksi Pohjoismaista, Baltiasta, Espanjasta, Ranskasta, Englannista, USA:sta, Japanista, jne. Pyrimme kokonaisvaltaiseen palveluun rahtiasiakirjojen, merkintöjen kuin käyttöturvallisuustiedotteidenkin osalta siten, että koko toimitusketju olisi moitteeton ja asianmukaisuus sekä lainmukaisuus lähtisi jo valmistajan päästä. Teollisuuden Näytelehti 13

Todellinen mullistus on käyttöturvatiedotteiden tekoohjelma CHEMETER, joka laskee tuotteiden luokitukset AUTOMAATTISESTI. Parhaimmillaan luot käyttöturvatiedotteen 15 minuutissa entisen 8-16 tunnin sijaan! Chementorsin palvelut: - uuden lain mukaiset kemikaalien käyttöturvatiedotteet (KTT) ja varoitusetiketit sekä niiden päivitykset - KTT :den lähettämiset asiakkaiden asiakkaille hallitusti - REACH-rekisteröinnit - kosmetiikka-arvioinnit laboratoriotesteineen - pelastussuunnitelmat, niiden suunnittelu ja laadinta - ympäristölupa- ja muut turvallisuuslupahakemusasiat - kuljetusten turvallisuusneuvonantaja (TNA-palvelu) - koulutukset - tieto- ja neuvontapalvelut On muistettava, että REACH-asetuksen lisäksi käyttöturvallisuustiedotteiden sisältöön vaikuttaa CLP-asetus. CLP-asetus ohjaa kemikaalien merkintöjä, pakkaamista sekä luokitusta. CLP-asetuksen myötä koko EU-alueella siirrytään yhtenäisiin varoitusmerkintöihin ja vaaraluokituksiin, mikä tarkoittaa, että varoitusmerkit ja vaaralausekkeet käyttöturvatiedotteissa ja pakkauksissa muuttuvat näkyvästi. - Tulevaisuudessa meillä tulee varmasti olemaan toimipisteitä myös muuallakin kuin Suomessa. Jo nyt meillä on kontakteja eri puolille Eurooppaa ja Kauko-Itää. Laajennumme asiakkaittemme myötävaikutuksella, sillä heidän tuotteidensa toimittajat ovat useasti muualta kuin Suomesta, kertoo myyntipäällikkö Johanna Pyykkö. 14-4-12-1-2 Sorvatut kappaleet ja koneistukset nopealla toimitusajalla Nakkilan Koneistus M Rekola Keski-Rekontie 152 29270 Hormisto Puh.050 543 5209 fax 02 5374666 Sähköposti: m.rekola@dnainternet.net Pinnoitusta jo vuodesta 1951 Kultausta,kromausta, niklausta,kuparointia pinnoitamme myös sinkkipainevaluosia www.niklaamorautio.fi Turku 02-2370354 1 4 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014

1 6 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014

Specialvalimo J. Pap Oy taitaa alumiinivalun Reilut 50-vuotta on Suomessa toiminut alumiinivalimo, Specialvalimo J. Pap Oy, unkarilaissyntyisen József Papin alkuun saattamana. Nyt valimon johdossa on jo kolmas sukupolvi, toimitusjohtajana András Dévényi ja neljäskin sukupolvi oli jo isän mukana tutustumassa valimoon. - Työtilanne on valimossa nyt siedettävä, mutta paljon paremminkin voisi mennä. Kolmaskin työvuoro saadaan valimossa kohta pyörimään yhdellä osastolla, mutta vastaavasti muut osastot laahaavat perässä, kertoo positiivisesti Dévényi. Espoon Suomenojalla toimiva Specialvalimo J. Pap Oy toimii omissa, noin 2500 neliön tehdastiloissa. Alan viime vuosien kehitys on vaatinut investoimaan sekä automaatioon että konekantaan. Viime vuoden suurin investointi oli 500.000 euron koneistuskeskus, sillä asiakkaat haluavat tuotteensa pitkälle jatkojalostettuna. András Dévényillä on metallurgian, materiaalitekniikan sekä teknologian tutkinnot Birminghamistä Englannista yhdestä valimoalan opiskelun tyyssijasta, ja näin ollen varsin uutta, kattavaa tietoa alumiinien laaduista, ominaisuuksista, valutekniikoista sekä monista muista materiaaleista. Hän on myös EU:ssa erilaisissa projekteissa mukana asiantuntijana, jotka käsittelevät mm. alumiiniin ja alumiinivalujen mahdollisuuksista nyt ja tulevaisuudesta. Toimitusjohtaja András Dévényi Toimitusjohtaja András Dévényi nousi vuonna 2008 valimon toimitusjohtajaksi keskellä Suomen taantumaa. Ajat eivät olleet helpot, mutta osaamisella, erikoistumisella ja sitkeydellä kilpailussa pärjää. Valimon menestyksen ja kehityksen suurimpana haasteena ja ehkä vähän esteenäkin hän näkee Suomen nihkeä investointirahoitus-halukkuuden sekä jatkuvat yrityksien vastuiden lisäämiset. Osaamista ja tietämystä olisi siirtyä eteenpäin, mutta investointirahaa ei tästä maasta tunnu löytyvän. - Tällä alalla pärjää kansainvälisessä kilpailussa, kun on viimeisin teknologia käytössä, - ja se vaatii meiltä vielä hankintoja ja harkintoja. Suomalaisella valmistuksella on vaikeata pärjätä hintakilpailussa maailmalla, jos tuotteen valmistuksessa on paljon käsityövaiheita ja valitettavasti valimoala on sellainen. Tarvitsemme automaatiota nostamaan tuotantomääriä, tuotannollista tehokkuutta ja läpimenoaikoja, tiivistää Dévényi. Teollisuuden Näytelehti 17

Specialvalimo J. Pap Oy on yli 50- vuotta vanha alumiinikestomuottivaluun erikoistunut perheyritys. Yhtiö työllistää 21 henkeä. Käytössä on laatusertifiointi ISO 9001:2000 sekä ympäristösertifiointi. Erilaisia alumiiniseoksia valimo valaa noin 400 tonnia vuodessa, liikevaihdon ollessa 2,8 milj. eur. Raaka-aineet tulevat seostettuina harkkoina lähinnä Norjasta. Suomessa Kuusakoski valmistaa valimolle heidän omaa seosta, jota käytetään vain tiettyihin sovelluksiin ja todella vaativiin erikoistuotteisiin. Tällä hetkellä tuotannosta 35 % menee vientiin Saksaan, Tanskaan, Ruotsiin, Norjaan, Viroon, Hollantiin, Kiinaan ja Puolaan. Välillistä vientiä on lisäksi noin 55 %. - Kansainvälisyyttä tulemme toiminnassamme lisäämään; Saksassa meillä on jo agentuuri ja aktiivisesti haemme yhteistyökuvioita myös muualta Euroopasta. Tulemme osallistumaan myös mahdollisesti ulkomaisille messuille, mutta ei vielä tänä vuonna. Vuosien saatossa valimossa ovat koneet muuttuneet; mutta valumenetelmät eivät. Kaikki kolme teknologiaa; kokilli-, matalapaine- ja painevalu ovat mukana edelleen saman katon alla. Kaksi koneistuskeskusta hankittu jatkojalostustarpeisiin, ja koneistuksia ostetaan myös alihankkijoilta. Lämpökäsittelyä, koneistusta, pintakäsittelyä, maalausta ja kokoonpanoa kokonaisvaltaisessa palvelussa kaikki mukana, jotta asiakkaan ei itse tarvitse periaatteessa muuta tehdä kuin tilaus. Valimon työtilanne on ollut siedettävä, tosin paraikaa mennään hitaammalla, mutta kolmas työvuoro on yhdellä osastolla käynnistymässä, ja asiakkaiden mukaan töitä ja tilauksia on luvassa. Asiakkaiden yhteydenottoja toivotaan kuitenkin jo tuotteen suunnitteluvaiheessa. Budjettilinjan mukaisesti valimo tulee uusien tuotteiden suunnitteluun mukaan, miten tuote heillä valmistuu, miten tuote voidaan valmistaa kustannustehokkaasti; usein yhteistyöllä suunnittelijoiden kanssa päästään onnistuneeseen ja edullisempaan loppuratkaisuun - periaatteella win-win. Suomessa pärjää teknologialla, mutta sen saaminen maksaa. - Ja jotta investoiminen kannattaa, työn pitää olla pitkäkestoista ja sitä tulee olla paljon. András Dévényi tietää, että oman haasteen luo hintakilpailu, jossa päähankkijat ja sopimusvalmistajat kilpailuttavat joka työn kohdalla kansainvälisesti mikä ei ollut tilanne esimerkiksi yrityksen perustajan aikaan. Hänellä on valimossa taustatukena, varatoimitusjohtajana, Sándor Dévényi vielä tarvittaessa antamassa ohjeistusta. Valimossa tiedetään - kokemusta ei voi korvata. Alumiinivalumenetelmät : Painevalu Painevalumenetelmä soveltuu käytettäväksi erityisesti kun sarjat ovat pitkiä, pinnan laatu on erityisen tärkeä, toleranssit ovat pienet, paino on ratkaiseva ja koneistus kustannuksia halutaan minimoida. Valimossa on kolme painevalukonetta suuruuksiltaan 150, 400 ja 700 tonnia. Kaikissa kolmessa koneessa on annostelulaite sekä robottit. Suurin kilomäärä, mitä voidaan painevalaa on 13 kg. Tällä hetkellä painavin valettu kappale on 9,5 kg. Käytössä on myös vakuumilaitteita, jolla saadaan aikaiseksi tiiviimpiä valuja. Matalapainevalu Matalapainevalu soveltuu käytettäväksi mm. isoille kappaleille. Kokillivalumenetelmään verrattuna tällä menetelmällä saavutetaan tiiviimpiä ja geometrisesti haastavampia kappaleita. Suurin tällä menetelmällä tehty kappale painaa 45 kg. Matalapainevalettuja kappaleita voidaan tarvittaessa myös lämpökäsitellä. 1 8 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014

Suomessa jos työntekijä koskee kappaleeseen kahdelle kädellä, valmistus on heti kalliimpaa kuin muualla Euroopassa. Tällä hetkellä tuotannon automaatio mahdollistaa tiettyjen kappaleiden kohdalla, että valimosta valmistuva kappale kulkee max. kolmen henkilön käsien kautta ja tällöin kappale on jo koneistettu ja valmis lähetettäväksi eteenpäin joko asiakkaalle taikka jatkokäsittelyä varten. Valimossa on käytössä matalapainevalukone, joka toimii tietokoneohjauksella, 1000 kg uunilla varustettuna. Kokillivalu Perinteinen kestomuottivalu on omalla painovoimalla tapahtuva valumenetelmä valurautaiseen muottiin. Sarjasuuruudet 100 kappaleesta ylöspäin. Kokillivalua tehdään kuudella valukoneella. Tällä hetkellä painavin tällä menetelmällä tehty kappale painaa luokkaa 16 kg. Simulointi apuna - Ennen varsinaista työkalun valmistusta meillä on valmius simuloida valettava kappale. Käytössämme on Conifer Cast /Flow 3D simulointiohjelma, jota on kehitetty VTT:n kanssa meidän omiin tarpeisiimme soveltuvaksi. Se edesauttaa työkalujen suunnittelussa ja antaa onnistuneen lopputuotteen, kertoo András Dévényi. Specialvalimo J. Pap Oy on tunnettu erikoisosaamisesta ja heille on hakeutunutkin varsin vaativia asiakkaita, erikoistarpeineen. Ehkä tuo nimessä oleva Special vaikuttaa siihen, että niin kutsutut helpoimmat työt karttavat meitä. Sarjakoot 200 kappaleesta alkaen aina satojen tuhansien kappaleiden sarjoihin onnistuvat; laadukkaasti, joustavasti ja toimitusvarmasti. Vuosiasiakkaille tuotteet tehdään varastovalmiuteen koneistettuina tai raakavaluina sopimuksen mukaisesti odottamaan kotiinkutsua. Tärkeimpiä asiakassegmenttejä ovat valaisinteollisuus sekä kone- ja laiterakentaminen; erityisesti ledvalot, voimansiirto ja moottorin osat. Tuottavuutta ja jalostusarvoa - automaatiota ja osaamista Valimossa on käytössä tuotannonohjausjärjestelmä, joka seuraa kappaleen kulkua tuotannossa. Valimoalalle ei ole valmista työvoimaa. - Kaikki meidän työntekijät koulutetaan työhön. Koko henkilökunta koulutetaan itse. Pyritään rekrytoimaan töihin nuoria, kovan työmoraalin omaavia henkilöitä, jotka sopeutuvat meidän työyhteisöön. Sairauspoissaolot ovat meillä aina olleet lähes olematonta. Johtuuko se hyvästä työyhteisöstä, henkilöjohtamisesta vai muusta - mene ja tiedä. Ainakin tunnen henkilökuntani henkilökohtaisesti. Toimitusjohtaja András Dévényi omaa kolme äidinkieltä; suomi, englanti ja unkari. Hän on ylpeä sukujuuristaan, iso vanhempien ja vanhempiensa aikaan saannoksista ja yritteliäisyydestä Suomessa ja vaikka hän on maahanmuuttajasuvusta kotoisin, tuntee hän olevansa suomalainen. Hänellä on myös omakohtaista valimoalan työkokemusta sekä Unkarista ja Italiasta. 14-4-16-1-2 Teollisuuden Näytelehti 19

Elprintta Oy - piirilevyvalmistusta jo 30 vuotta Lahtelainen Elprintta Oy on erikoistunut piirilevyjen valmistukseen. 30 vuoteen mahtuu nousuja ja laskuja sekä asiakkaiden hyvinkin erilaisia tarpeita. Murroksessa elävä elektroniikkateollisuutemme on kokenut kovia; jäljellä on enää puolisen tusinaa suomalaista piirilevyvalmistajaa. Kovimman haasteen luo tuontilevyt, joita saapuu maahamme alan tukkuliikkeiden sekä valmistajien suorien ostojen myötä. Toimitusjohtaja Janne Sandholm näkee kuitenkin suomalaiselle piirilevyosaamiselle oman tilauksen, sillä korkeatasoinen valmistus, alan kokemus ja nopeus monesti kulkevat hintakilpailun ohitse. Elprintta Oy on yksityisomisteinen piirilevyvalmistaja Lahdesta. Yhtiö on perustettu vuonna 1984. Tänä päivänä yhtiö työllistää 19 henkilöä, joista usealla on vuosikymmenten alan kokemus. 2000 neliön tehdastilat sijaitsevat Myllypohjan teollisuusalueella Kymijärvenkadulla. Suomalainen piirilevyvalmistaja on vakiinnuttanut asemansa kotimarkkinoilla. Vientiin levyjä menee mm. Venäjälle, Viroon sekä Hollantiin ja Tsekkeihin. Sandholm näkee Venäjän markkinat kasvavana alueen. markkinoina eivät Suomesta paljoa eroa, sillä sielläkin Kauko-Idän tarjonta luo hintakilpailu-paineita. Monet vientikohteet ovat syntyneet alkuun suomalaisyhteistyön pohjalta; tuotannon siirtyessä, piirilevyt kulkeutuvat mukana ja löytyypä sen myötä uusiakin asiakkuuksia. Tj. Janne Sandholm kertoo, että seuraavana investointina on tulossa uusi kastotinakone isoille piirilevyille. Janne Sandholm näkee suomalaisen piirilevyn kilpailevan kovassakin sarjassa, sillä monesti nopeus, toimitusvarmuus ja laatu ovat hintaa tärkeämpiä. -Meillä sarjakoot alkavat yhdestä kappaleesta aina tuhansiin. Varsinaista massatuotantoa alalla ei enää ole. Piirilevyt ovat normaalisti lyijyttömiä, mutta vielä on kohteita, joissa tuotteen erityisvaatimukset (esim. pakkasen kestävyys) edellyttävät lyijyn käyttöä. Emme olekaan purkaneet meidän lyijyllistä prosessia pois, vaan palvelemme sillä marginaalisissa erikoiskohteissa, kertoo Sandholm. 2 0 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014

Elprinttan tehdastilat sijaitsevat Lahdessa. Piirilevyn valmistus alkaa CAM-kuvista, joita otetaan vastaan sähköisesti. Toivomme asiakkaan olevan meihin yhteydessä jo suunnitteluvaiheessa, jotta piirilevyn valmistusvaiheet ja vaateet voidaan huomioida lopputuotteessa. -Meiltä asiakas saa myös monesti apua suunnitteluun ja vuosien osaamisemme käyttöönsä parhaan mahdollisen ratkaisun aikaan saamiseksi. Piirilevyvalmistuksessa sovelletaan graafisen alan menetelmiä, kemiaa sekä CNC-työstöä (porausta ja jyrsintää). Käytössä on myös silkkipainotekniikka. Yhtiön viimeisin investointi on syövytyslinja vuoden takaa. Hankittu on myös mustesuihku-merkintäpainatuskone, jolla aikaan saadaan komponenttien sijoittelukuva piirilevyn pintaan. Nykyisin nämä siis tehdään muistesuihkulla, aiemmin kaavio on tehty silkkipainamalla. - Puolet meidän asiakkaista on piirilevyjen kokoonpanijoita. Tilaavat piirilevynsä meiltä yhtenä komponenttina ja suorittavat ladonnat itse. Piirilevyn koot vaihtelevat pienistä 1 x 1 cm aina 1 metrisiin taipuviin speciaalilevyihin sairaalalaitteisiin. Erikoiskokojen kysynnän myötä olemme lisänneet kyvykkyyttä ja saaneet myös lisää asiakkaita. Teemme myös vuosiasiakkaille levyjä varastoon odottamaan kotiin kutsua. Vuosien myötä Elprinttan vahvuudeksi on nousemassa myös yrityksen oikea koko markkinoihin ja asiakaskuntaan nähden. Henkilöresursseja on sopivasti, samoin koneiden kapasiteetti palvelee nykytarpeita oikea-aikaisesti ja kuitenkin korkealla käyttöasteella. Sandholm kertoo Elprinttan valmistavan suhteellisen oikeanlaista teknologiaa Suomen tarpeita ajatellen. Konekanta on pääomaa sitovaa - valotuskone on noin miljoonan investointi. Investointeja on määräajoin tehtävä, jotta teknologisessa kehityksessä mukana pysyy ja toiminta on kustannustehokasta. Teollisuuden Näytelehti 21

Teollisuuden Näytelehden seuraavassa numerossa aiheena LOGISTIIKKA & MATERIAALINKÄSITTELY. Lehti ilmestyy 24.3.2014. Aineistopäivä on 17.3.2014. - Vielä ehdit mukaan!!! puh. 02-7318 373 TN-Lehti / mediamyynti Elprintta on tehnyt viime vuosien aikana merkittäviä investointeja yhä nykyaikaisempaan konekantaan. Mm. EMMA EM 7761 liikkuvaneula-testeri on hankittu nopeutamaan entisestään testauksen läpimenoa. Heillä siis valmistuu erikoisempiakin piirilevyjä kustannustehokkaasti. Elprinttan Sandholm muistuttaa ostajia, että komponenttihankintojen kohdalla kannattaa katsoa kokonaisuus, mistä maksaa ja mitä saa. Aina halvin ei ole se paras vaihtoehto kokonaisuutta ajatellen. Alihankintaketjussa jokainen on riippuvainen toisesta ja toisten hyvinvoinnista. Eli winwin -periaatteella kun mennään, kaikki hyötyvät ja pysyvät ketjussa mukana. Eli lyhyesti - Suomesta ostaminen kannattaa mitä suuremmassa määrin. 14-4-20-1-2 2 2 Teollisuuden Näytelehti 4 / 2014