Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa
|
|
- Marjatta Annikki Lahtinen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa Laikas Oy on vuonna 2005 perustettu tekniseen tukkukauppaan ja huoltopalveluihin erikoistunut perheyritys. Päätoimipaikkamme on Vieremällä Ponsse -kumppanuuskylässä, jossa meillä on nykyaikaiset huolto- ja varastotilat. Lisäksi meillä on huoltopiste Tornion talousalueella. Asiakaskuntamme koostuu metalli-, prosessi- ja muusta teollisuudesta. Hintakilpailukykymme perustuu tehokkaaseen yksinkertaiseen toimintamalliin, omaan maahantuontiin sekä hyviin ja luottamuksellisiin suhteisiin tärkeimpiin toimittajiimme. Myyntimme jakautuu kolmeen osa-alueeseen: 1. Järjestelmämyynti - Asiakaskohtaiset tuotteet - Hyllytykset 2. Huollot ja kunnossapidot 3. Omat tuotteet ja maahantuonti Tuottavuuden jatkuva parantaminen on yhteinen tavoitteemme. Mekin elämme siitä. Siksi haemme jatkuvasti uusia parempia tuotteita, menetelmiä ja tehokkuutta tuotantoon. Meillä on yli vaihtoehtoa ja ratkaisua. Se on eniten pohjoismaissa. Miksi Sinä tyytyisit vähempään?
3 Tuotantokoneen elinkaaripalvelu Suljettu kierto yhtenäistää tehtaan konekantaa Huolto Uuden koneen käyttöönotto Huolto Koneen romutus ja kierrätys Huolto Kone on - Tuotannossa - Huollettuna valmiina tuotantoon - Huollettavana Laikas SWC Huollata viisaasti Säästää - Rahaa - Aikaa - Hermoja - Pääomakuluja Lisää - Tuottavuutta - Turvallisuutta - Oman kunnossapidon tuottavuutta - Siisteyttä ja järjestystä Tiesitkö? Edes kulmahiomakoneen sähköjohtoa ei saa vaihtaa ilman voimassaolevia ja asianmukaisia S3-sähkötyölupia. Vastuu on työnjohtajilla.
4 Tuotantokoneen elinkaarikustannukset Tuotantokoneen hankinnassa hintaa tärkeämpää on koneen tuottavuus, taloudellisuus ja kestävyys. Oikein järjestetty elinkaaripalvelu lisää näitä kaikkia. TUOTTEEN OSTOHINTA 30-40% Laikas SWC Huollata viisaasti PIILO- KUSTANNUKSET 60-70% - Koneen asennus - Koneen käyttökoulutus - Rikkoutumisen tuotantokatkokset - Huollot sitovat oman kunnossapidon resursseja - Varaosien tilaaminen on työlästä ja kallista - Ennakoivan huollon puute laskee tuottavuutta - Pääomakulut Laikas SWC huoltokonsepti turvaa asiakkaan tuotannon huolehtimalla tehokkaasti asiakkaan konekannan ylläpidosta. SWC hyödyt - Suljettu kierto - Yhtenäinen konekanta - Oma kunnossapito tuottavampaan työhön - Ennakoiva huolto vähentää tuotantokatkoksia - Kunnossaolevat koneet lisäävät tuottavuutta ja työturvallisuutta - B-osien kierrätys ja kierrosta poistuvien koneiden asianmukainen romuttaminen on vastuun ottamista ympäristöasioista SWC palvelut - Hitsauskoneiden takuuhuollot, ennakoivat huollot ja kalibroinnit - Mig- ja tig-hitsauskoneiden huollot ja korjaukset - Mig- ja tig-polttimien huollot - Paineilma-, sähkö- ja akkukoneiden huollot ja korjaukset - Scott -raitisilmamoottorien huollot - Muut sopimushuollot Hyöty ja luottamus syntyvät huolehtimalla.
5 Toiminnan kuvaus 1. Toimitamme asiakkaalle huoltopakit, joihin rikkoutuneet koneet laitetaan. Koneisiin ei tarvitse merkitä vikaselostusta. 2. Huoltopakit toimitetaan SWC huoltoon. 3. Korjaamme koneet sikäli kun korjauskustannus ei ylitä puolta uushankintahinnasta. 4. Mikäli jonkin koneen tai laitteen korjaaminen ei kannata, kone romutetaan ja ns. B-osat varastoidaan. Sopimusasiakkaidemme koneiden korjauksessa käytettävät B-osat ovat asiakkaille ilmaisia. 5. Koneiden ja laitteiden huollon yhteydessä koneet puhdistetaan, voidellaan, tarkastetaan ja testataan. 6. Jokaiseen koneeseen laitetaan huoltotarra ja hitsauskoneista tehdään konekortit sekä mittauspöytäkirjat. Opimme tuntemaan konekannan ja pystymme tekemään ennakoivat huollot oikeaaikaisesti ja taloudellisesti. 7. Korjatut koneet toimitetaan asiakkaalle SWC huoltopakissa. Huollettuja koneita varten asiakkaalla on konekaappi, jonne hyllytämme korjatut koneet tarvittaessa. 8. Asiakas saa konehuolloista ja koneista aina halutessaan ABC-analyysin, josta selviää konekannan kokonaiskustannus.
6 Laikas Oy VASTUU YMPÄRISTÖSTÄ Toimintamme lähtökohtana on sekä oma että asiakkaiden vastuullinen toiminta ympäristöasioissa. Ympäristöasioiden huomioiminen vaikuttaa päätöksentekoon: - Toimittajavalinnoissa - Pakkausmateriaalien valinnassa, niiden kierrätyksessä sekä syntyvän jätteen lajittelussa - Energian kulutuksessa - Kuljetuksissa ja muussa logistiikassa - B-osien käytössä korjauksissa Laikas Oy kierrättää kaiken käyttökelpoisen materiaalin. Pakkaamme syntyvän kierrätysjätteen tehokkaasti emmekä synnytä ympäristökuormitusta turhalla kuljettamisella. Emme ylipakkaa tavaroita, emmekä vaihda pakkausta jos se ei ole välttämätöntä, lisäksi käytämme tehokkaasti pitkään kestäviä siirtolaatikoita silloin kun se on mahdollista. Tarjoamme asiakkaillemme heidän ympäristöpolitiikkaansa tukevia järjestelmiä sekä tuotteita. Kaikki syntyvä jäte lajitellaan niin, että vuonna 2011 syntyi sekajätettä ainoastaan 2 kpl 240 litran jäteastioita kuukaudessa. (Samanverran sekajätettä tuottaa keskimäärin kolmilapsinen perhe kuukaudessa.) Yhdessä kohti puhtaampaa ja tuottavampaa tulevaisuutta! Laikas Oy Tekninen tavaratalo Lasertie 4, VIEREMÄ Puh Fax myynti@laikas.fi
Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille
Fiksu Ammattilainen YLEINEN YMPÄRISTÖTIETOUS Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Ryhmän jäsenet: Kartoituspäivämäärä ja aika: Täytä lomake jokaisessa kohteessa kun saat tiedot selville.
Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä
Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää
LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013
Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN
MACHINERY on laadunvarmistaja
MACHINERY on laadunvarmistaja Mitä tapahtuu huomenna? entä jos omaisuudelle tapahtuu jotain? entä jos kalustolle tapahtuu jotain? entä jos sinulle tapahtuu jotain? MACHINERY ennakoi, ennaltaehkäisee ja
Automaatioratkaisuja yli
Automaatioratkaisuja yli 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöisiä tuotantoautomaation ratkaisuja yli 40 vuoden kokemuksella Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on n. 70 henkilöä työllistävä monipuolinen
AIKA ON RAHAA. VARSINKIN TYÖAIKA. CAT PRODUCT LINK TM
AIKA ON RAHAA. VARSINKIN TYÖAIKA. CAT PRODUCT LINK TM NYT TIEDÄT. Nyt tiedät, mitä koneellesi kuuluu. Tarkka, ajantasainen tieto koneesi sijainnista, käytöstä ja kunnosta tehostaa toimintaasi ja pienentää
Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015
Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,
ASENNUSOHJE MICROPROP DC2
TARKISTETTU VERSIO: 201601 ASIAKIRJA: 841616 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 MICROPROP MIG2 SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 4 1.1. Yleistä 4 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 4 1.3. Ympäristö 6 2. Asennusohjeen
Ota yhteyttä. Edufix ja Blaser myynti. Contos konemyynti JOAKIM PÄÄSKY AKI SAINIO
Tuottavampi Ota yhteyttä TYÖSTÖKONE MYYNTI, ASENNUS, HUOLTO JA OPTIMOINTI Edufix huolto, myynti ja koulutus Edufix ja Blaser myynti Contos konemyynti JUKKA HONKANEN JOAKIM PÄÄSKY AKI SAINIO 0400 420 648
VICTORINOX KIERRÄTYKSEN PIONEERI
VICTORINOX KIERRÄTYKSEN PIONEERI Victorinoxin lähtökohta on, että yritys voi toimia hyvin vain maapallon voidessa hyvin. Huomiota kiinnitetäänkin jokaiseen yksityiskohtaan kaikissa tuoteryhmissä aina raakamateriaaleista
Nostetta kuormankäsittelyyn
Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.
LCS Elinkaaripalvelut Luotettavuuden ja tuottavuuden parantaminen. April, 2017
LCS Elinkaaripalvelut Luotettavuuden ja tuottavuuden parantaminen. April, 2017 Turvallisuus on meille tärkeä menestystekijä 14 400 Tapaturmataajuus (LTIF) Lost time incident frequency (LTIF) 12 350 Total
4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA
4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA Liikkuvuus Tuottavuus Monitoimisuus Ympäristövastuu Luo mahdollisuuksia www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. Tähän eivät muut pysty. Kaiva, kuormaa, nosta ja
Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely
Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,
Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä
Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä
Palvelukonsepti suurasiakkaille
Palvelukonsepti suurasiakkaille Merplast Oy on vuonna 2005 perustettu työpaikkojen työturvallisuuteen ja siihen liittyvään konsultointiin keskittyvä yhtiö. Asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret yritykset,
MODERNISAATIO. Edullinen tapa maksimoida suorituskyky ja säästää luontoa. 2010 Konecranes. Kaikki oikeudet pidätetään. 11.5.2011 1 Modernisaatio
MODERNISAAIO Edullinen tapa maksimoida suorituskyky ja säästää luontoa 11.5.2011 1 Modernisaatio 11.5.2011 2 Modernisaatio MODERNISAAIO ON AVAIN OPIMOINIIN urvallinen ja luotettava nosturi on häiriöttömän
Tulostaminen ja ympäristövaikutukset
Tulostaminen ja ympäristövaikutukset Kuinka tulostusratkaisuilla voidaan vaikuttaa yrityksesi tulokseen ja ympäristövaikutukseen. Seppo Haapanen Markkinointipäällikkö HP IPG HP:n ympäristövastuu t Ympäristövastuu
Prosessikunnossapito ja huoltosopimukset Ulkoistukset. Ennakkohuolto ja vikakorjaukset, LVI-suunnittelu Huoltosopimukset
UPM KOFF Kokonaiskunnossapito Prosessikunnossapito ja huoltosopimukset Ulkoistukset Kenttähuolto ja Projektit Sähkö- ja automaatio kunnossapitopalvelut Mekaaninen kunnossapito, modernisoinnit, prosessimuutokset
Hiilineutraali kiertotalous
Helsinki, Ravintola Bryggeri, 11.12.2018 Hiilineutraali kiertotalous Hanna Mattila, kiertotalouden asiantuntija, Sitra V I S I O Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. KESTÄVYYS- KRIISI NYT!
LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012
LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F
Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka
Kiertotalous ja jätehuolto Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka 15.11.2016 Esityksen sisältö 1. Johdanto 2. Mitä on kiertotalous? 3. Yhdyskuntajätehuolto ja kierrätys
Tornio Works käynnissäpidon toimintamalli
Tornio Works käynnissäpidon toimintamalli 31.5.2012 KTAMK; Käynnissäpitoseminaari www.outokumpu.com Sisällys 1. Kunnossapito PSK-standardin mukaan 2. Käynnissäpidon organisoituminen Tornio Worksissa 3.
Anna kaasunvalvontasi osaaviin käsiin. Elinkaaripalvelu
Anna kaasunvalvontasi osaaviin käsiin Elinkaaripalvelu Sisällys Kuvaus... 4 5 Palveluprosessi Palvelut...6 7 Laitteet palveluna Etätuki Lähituki Huoltopalvelut...8 Ennakkohuollot Korjaushuollot Pilvipalvelut
Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa
Pyörät pyörimään Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Toimittajan puheenvuoro: Raskone yhtiöt, Jyrki Kaskinen Tilaajan puheenvuoro: Lahden kaupunki, Mika Mäkinen Henkilöstön
TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU
TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU VEIKKOLAN KOULUN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAA Arttu 5D KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools ohjelmaa Idea sai alkunsa Tanskassa 1990
Käyttäjäkunnossapitokoulutus 2010 Outokumpu Tornio Works, Leikkauslinjat ja Kemi-Tornion AMK, Tekniikan yksikkö. www.outokumpu.com
Käyttäjäkunnossapitokoulutus 2010 Outokumpu Tornio Works, Leikkauslinjat ja Kemi-Tornion AMK, Tekniikan yksikkö www.outokumpu.com Koulutuksen tavoite Koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille valmiudet:
Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija
Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija Kestäviä kallio- ja maaperätutkimuskoneita vaativiin olosuhteisiin Geomachine Oy on vuonna 1984 perustettu kallio- ja maaperätutkimuslaitteiden
Hygienia ja tuoteturvallisuus osa päivittäistä työrutiinia Suomen Sokeri Oy:n Porkkalan Tehtaalla
Hygienia ja tuoteturvallisuus osa päivittäistä työrutiinia Suomen Sokeri Oy:n Porkkalan Tehtaalla Tärkeä tuoteturvallisuus Tämä esite on tarkoitettu koko Suomen Sokeri Oy:n Porkkalan tehtaan henkilöstölle,
Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle. Kari Herlevi, johtava asiantuntija, Sitra
Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle Kari Herlevi, johtava asiantuntija, Sitra Mihin kiertotaloutta tarvitaan? Kiertotalous tähtää jätteettömään yhteiskuntajärjestelmään, jossa materiaalit pysyvät kierrossa
Huolto-opas. Miten ruuvikuljetin pysyy kunnossa ja käynnissä pitkään
Huolto-opas Miten ruuvikuljetin pysyy kunnossa ja käynnissä pitkään Ruuvikuljetin on turvallinen valinta Huollosta ja kunnossapidosta vastaavan henkilöstön kannalta ruuvikuljetin on vaivaton laite. Toimintavarma
Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012
Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin
Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka
Kiertotalous ja jätehuolto Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus 14.11.2017 ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Sisältö 1. Johdanto 2. Kiertotalous Määritelmä Esimerkkejä Vaikutukset Suomessa 3. Jätehuolto
LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT
LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko
Tuotannon luotettavuus
Tuotannon luotettavuus Tuomas Särkilahti Skanska Talonrakennus Oy 1 Sisältö 1. Skanskan Luotettavan Tuotannon Toimintapa (LTT) 2. Miksi tuotannon luotettavuus on tärkeää 3. Miten varmistamme luotettavan
Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13
Teollisuuden kriittiset menestystekijät Tuotanto-automaation automaation haasteet Answers for Industry Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Strategisen suunnittelun merkitys kasvaa Markkinoiden
Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten Victorinox ottaa meidät ja planeettamme huomioon.
Victorinoxin lähtökohta on, että yritys voi toimia hyvin vain maapallon voidessa hyvin. Huomiota kiinnitetäänkin jokaiseen yksityiskohtaan kaikissa tuoteryhmissä aina raakamateriaaleista pakkauksiin ja
Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa
Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa Kestävät hankinnat ja tekstiilivuokraus 1 Lindström lyhyesti Vuonna 1848 perustettu perheyritys (Roihan suku) Liikevaihto 228 M (2007); 2200 hlö Tarjoaa
CASE Pisla Oy. Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella
CASE Pisla Oy Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella Pisla Oy yritysinfo Pisla Oy on vuonna 1976 perustettu konserni, pääpaikka on Viitasaarella Suomessa. Konserniin kuuluvat seuraavat
Varavoimakoneiden huoltopalvelut
Varavoimakoneiden huoltopalvelut pidämme sen käynnissä! Huolettomuutta toimivalla huollolla Hienoinkaan auto ei säilytä käyttövarmuuttaan ilman säänöllistä, ammattitaitoisesti tehtyä huoltoa. Sama pätee
LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI
TUOTANTOPALVELUT LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta BE Group
Käyttöohje XKM RS232. fi-fi
Käyttöohje XKM RS232 fi-fi Lue ehdottomasti tämä käyttöohje ennen laitteen asennusta ja käyttöönottoa. Perehtymällä käyttöohjeeseen vältät mahdolliset vahingot ja laitteesi rikkoontumisen. M.-Nr. 07 700
YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö
YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 3: Siivous ja ympäristö Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa/päivä:
ABB Drives and Controls, 26.05.2015 Koneenrakentajan ja laitetoimittajan yhteistoiminta toiminnallisen turvallisuuden varmistamisessa
ABB Drives and Controls, 26.05.2015 Koneenrakentajan ja laitetoimittajan yhteistoiminta toiminnallisen turvallisuuden varmistamisessa Sisältö 1. Koneenrakentajan haasteita koneiden turvallistamisessa 2.
UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI
UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI TEHOKASTA ENERGIANTUOTANTOA EDELLÄKÄVIJÖILLE Energiantuotanto hajautuu, jolloin myös kuluttajista tulee tuottajia. Helen tarjoaa helpon, tehokkaan ja älykkään ratkaisun
ÄLYKÄS LÄMMÖNJAKOKESKUS
ÄLYKÄS LÄMMÖNJAKOKESKUS HELEN HOITAA Lämmönjakokeskus on taloyhtiön lämmitysjärjestelmän tärkein laitteisto, joka tulee uusia säännöllisin väliajoin. Helen tarjoaa huolettoman palvelukokonaisuuden laiteuusintaan,
Materiaalikierron yhteistyömalli
Materiaalikierron yhteistyömalli Mikä on materiaalikierron yhteistyömalli? Materiaalikierron yhteistyömallilla edistetään asukkailta ja yrityksistä jäävien ylimääräisten tavaroiden ja materiaalien uudelleenkäyttöä
Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu
Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa
Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.
Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke
VAMMAISPALVELUIDEN APUVÄLINEPANKKI SONETTE -YHTEISÖVERKOSSA
VAMMAISPALVELUIDEN APUVÄLINEPANKKI SONETTE -YHTEISÖVERKOSSA Mirva Vesimäki 1 SISÄLLYS 1 Taustaa... 3 2 Apuvälineiden kierrätyksen tavoitteet ja keinot... 3 3 Apuvälinepankin toiminnan aloittamisen edellytykset...
SHAKER. Asennus- ja käyttöohjeet
SHAKER M1, M2, MP Asennus- ja käyttöohjeet S/N: Rev.: 2.0 28.9.2001 Rev. 2.0 Hyvä asiakkaamme, Onnittelumme, että valitsitte Metos-laitteen palvelemaan keittiötoimintojanne. Teitte hyvän valinnan. Teemme
Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista
Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista 22.9.2006 Käytännön toteuttaminen: Osoitettiin pääkaupunkiseudun 15 vuotta täyttäneelle väestölle Tutkimuksen teki TNS Gallup Aineisto kerättiin
Ympäristötekoja pullonpalautusautomaatilla
Ympäristötekoja pullonpalautusautomaatilla 1 Kierrätys säästää ympäristöä ja energiaa Siksi Suomessa maksetaan melkein kaikista juomapakkauksista pantti. Maksetun pantin saa takaisin, kun pullon tai tölkin
Hygienia ja tuoteturvallisuus osa päivittäistä työrutiinia Sucros Oy:n tehtaalla
Hygienia ja tuoteturvallisuus osa päivittäistä työrutiinia Sucros Oy:n tehtaalla Tämä esite on tarkoitettu SUCROS Oy:n henkilöstölle, ulkopuoliselle työvoimalle, vieraille sekä muille henkilöille, jotka
Abloy oy ympäristökatsaus 2016
Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto
Ford Merkkihuolto. on oikea valinta
Ford Merkkihuolto on oikea valinta Katse kalenteriin: kohta on talvi! Lähde Ford Merkkihuollon kautta kohti talviautoilukautta. Pidämme kunnia-asiana sitä, että Fordisi on kunnossa, kun kelit muuttuvat
Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay
Älykäs Metsä Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy Siemens DigiDay 29.11.2017 1 05.12.17 METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina
Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017
HUONEKALUJEN HANKINTA Näkökulmia ympäristökriteerien valintaan ja käyttöön huonekaluhankinnoissa
HUONEKALUJEN HANKINTA Näkökulmia ympäristökriteerien valintaan ja käyttöön huonekaluhankinnoissa Versio 1.0 Julkaistu 2/2016 Millainen on kestävän kehityksen mukainen kalustehankinta? Joulukuussa 2015
NELJÄ TOIMINTA-ALUETTAMME: Terästeollisuus Valimoteollisuus
BEIJER OY BEIJER OY Beijers on suomalainen, metalliteollisuuden tekniseen maahantuontiin erikoistunut yritys. Palvelemme metallurgisen teollisuuden sekä valimo- ja konepajateollisuuden yrityksiä. Toimintamme
ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE
ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE KIINTEISTÖN ENERGIA- TEHOKKUUTTA LUODAAN JOKA PÄIVÄ Kiinteistöjen tehokas energiankäyttö on fiksua paitsi ympäristön kannalta, myös taloudellisesta
Ympäristötekoja pullonpalautusautomaatilla. Suomen Palautuspakkaus Oy
Ympäristötekoja pullonpalautusautomaatilla Suomen Palautuspakkaus Oy Kierrätys säästää ympäristöä ja energiaa Siksi Suomessa maksetaan melkein kaikista juomapakkauksista pantti. Maksetun pantin saa takaisin,
Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi
Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery
Green Means -esimerkkejä. Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta
Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta Prima Power -tuoteohjelman jatkuvalla kehittämisellä on pitkät perinteet. Päämäärinä ovat olleet suurempi joustavuus ja parempi käyttötalous,
RFID LOGISTIIKASSA. Logistiikka 2013, Tampere 17. - 19.2013 Asko Puoliväli
RFID LOGISTIIKASSA Logistiikka 2013, Tampere 17. - 19.2013 Asko Puoliväli Sisältö Tilaaminen RFID:n avulla Tilauksen automaattinen vastaanottokuittaus RFID sisälogistiikassa RFID lähettämössä Lavan tunnistus
Iso-Melkuttimen lepakkolaavu Huolto-ohjelma 2016
Iso-Melkuttimen lepakkolaavu Laavua huolletaan alla olevan -ohjelman mukaisesti. Huollon yhteydessä tarkistetaan yleinen siisteys ja Kohteessa ei ole järjestettyä jätea. Jokainen on velvollinen huolehtimaan
BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ
BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?
Kuinka Sandvik huomioi murskausturvallisuuden Pekka Jauhiainen 13.2.
Kuinka Sandvik huomioi murskausturvallisuuden Pekka Jauhiainen 13.2. Turvallisuus ensin Hätäuloskäynti Suojavarusteet 112 Kokoontumispaikka Hälytys Sandvikin tavoitteena on, että sen toiminta ei aiheuta
Puu vähähiilisessä keittiössä
Puu vähähiilisessä keittiössä 16.09.2013 Matti Kuittinen Arkkitehti, tutkija Tässä esityksessä: 1. Miksi hiilijalanjälki? 2. Mistä keittiön hiilijalanjälki syntyy? 3. Puun rooli vähähiilisessä sisustamisessa
Kierrätetään. www.tramel.fi
Kierrätetään. www.tramel.fi Tramel Oy tarjoaa yrityksille ja kotitalouksille taloudellisesti kannustavan palvelun metallien ja metallipitoisten materiaalien kierrätykseen. Tramel Oy Prosessit Tuotteet
ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä
ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan ympäristökysymyksiin, eläinten
Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta. 2. Hankinnan kohde 1/
04.11.2016 1/9 84328 Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta 1. : Suomi puh. fax kaisu.mourujarvi@ras.fi : : 2. Hankinnan kohde Hankinnan nimi: Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta Hankinnan tunniste-
DEMECAN TARINA. Perustettu 2008 Perustaja Pekka Vinkki Kotipaikka Haapavesi 100% suomalaisomisteinen
Tervetuloa! DEMECAN TARINA Perustettu 2008 Perustaja Pekka Vinkki Kotipaikka Haapavesi 100% suomalaisomisteinen Kaikki henkilöosakkaat työskentelevät yhtiön palveluksessa Demecan VISIO on tehdä maataloudesta
Punnituksen ja annostuksen kokonaisosaamista
Punnituksen ja annostuksen kokonaisosaamista 100 years of experience Lahti Precision Teknologiajohtaja punnitus- ja annostusprosesseissa Annostusprosessit Jatkuva annostus Eräannostus Automaatio Punnitus
PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT
PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT HALUAMME JOKAISEN KUPILLISEN OLEVAN NAUTINTO Kahvikupin äärellä virkistäydytään, vaihdetaan kuulumisia, puhutaan asiaa ja asian vierestä. Nautinnollinen kahvihetki
Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu
Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa
When people and products connect a workplace comes to life.
130903 Tuotanto: Valentin&Byhr. Paino: Strokirk-Landströms. Paperi: Munken Polar. When people and products connect a workplace comes to life. www.efg.fi Tutustu meihin. EFG on johtava toimisto- ja julkisten
- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja -
- Lähiruokatukku ja -myymälä LähiPuoti Remes - Paikallisia Herkkuja - Yrityksen toiminta: LähiPuoti Remes Oy perustetaan ja toiminta alkaa 2012-2013 vaihteessa, Puotipuksu Kimmo Remes. Lähi- ja luomuruokaa
Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan
Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos
Vaihteistojen. huollot ja modernisoinnit. K a t s a - Geared for you
Vaihteistojen huollot ja modernisoinnit K a t s a - Geared for you 2 Vaihdehuoltopalvelut Katsa Huolto palvelee teollisuuden vaihdehuolto-ja korjaustarpeissa alkuperäisvalmistajasta riippumatta. Palvelumme
Tailor-made Transportation Solutions FIN
Tailor-made Transportation Solutions FIN Tailor-made Transportation Solutions Tyllis Oy Ab on erikoistunut suunnittelemaan ja valmistamaan räätälöityjä rakenneratkaisuja kuljetusalalle. Yritys suunnittelee
T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s -
T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s - l a i t t e i s t o t u r v a l l i s e s t i, e n e r g i a t e h o k k a a s t i j a y m pä r i s t ö ä s ä ä s tä e n? Ky s y n u o h o o j a l t a s i!
loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT
TAMMERMATIC -PALVELUT loistavaa puhtautta Käytössäsi ovat pohjoismaisiin olosuhteisiin kehitetyt tuotteet, jotka soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön kaikissa autonpesukoneissa ja vedenkierrätysjärjestelmissä.
PALO TURVALLISUUTEEN
PALO TURVALLISUUTEEN 2 3 PERUSSUUNNITTELU Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Edistykselliset ratkaisumme syntyvät aina tarkan kartoitusja suunnitteluprosessin lopputuloksena. Palamatta paras PAP Group
Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa
ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,
Kopadi Oy, timanttihiomalaikat
Timanttihiomalaikat Kopadi Oy, timanttihiomalaikat Kopadi Oy:n timanttihiomalaikat on suunniteltu betonin hiontaan sekä erilaisten pintamateriaalien poistamiseen kuten: tasoitteet, liimat, maalit, epoksi,
OMISTAUTUNUT YMPÄRISTÖLLE
YOU DRINK WE CARE OMISTAUTUNUT YMPÄRISTÖLLE Vesi on yksi planeettamme kallisarvoisimmista luonnonvaroista ja sen ollessa yrityksemme päätuote, tiedostamme kuinka tärkeää sen suojeleminen on. Valitsemalla
Cieltum Oy. pilviteknologiaa hyödyntävä ohjelmistotalo. verkostoituneille yhteisöille
Cieltum Oy on pilviteknologiaa hyödyntävä ohjelmistotalo verkostoituneille yhteisöille liiketoimintaideanaan (C-Care) käytön aikaisen elinkaaren tiedonhallinta eli Runtime Lifecycle Management (RLM) Maksat
Logistiikan tilanne Suomessa Logistiikkaselvitys 2012 -raportin valossa
1 Logistiikan tilanne Suomessa Logistiikkaselvitys 2012 -raportin valossa Logistiikka-Kuljetus 2012, Helsinki Erikoistutkija Tomi Solakivi 10.5.2012 LOGISTIIKKASELVITYS 2012 2 Liikenne- ja viestintäministeriön
Elektroninen ohjaus helposti
Elektroninen ohjaus helposti Koneiden vankka ja yksinkertainen ohjaus älykkään elektroniikan avulla IQAN-TOC2 oikotie tulevaisuuteen Helppo määritellä Helppo asentaa Helppo säätää Helppo diagnosoida Vankka
Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009
ELINTARVIKKEIDEN PAKKAAMINEN 10 OV pakkaa elintarvikkeita ja käsittelee pakkausmateriaaleja ottaen huomioon pakkaamiseen liittyvät ympäristönäkökohdat ja elintarvikepakkausten tehtävät seuraa pakattavan
Iso-Melkuttimen lepakkolaavu Huolto-ohjelma 2017
Iso-Melkuttimen lepakkolaavu Laavua huolletaan alla olevan -ohjelman mukaisesti. Huollon yhteydessä tarkistetaan yleinen siisteys ja varusteet. Laavulle toimitetaan polttopuuksi lehti- tai havupuurankaa
Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa. Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia
Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia Kenelle ja mitä osaamista museot voivat tuotteistaa ja tarjota? MUUTOKSEN PROSESSI 1. ERILAISET TULOKSET
PullmanErmator Ilmanpuhdistajat/alipaineistajat A1000 A2000
PullmanErmator Ilmanpuhdistajat/alipaineistajat A1000 A2000 Käyttöohjeet Sisällysluettelo 1 Huomio!... 3 2 Turvamääräykset... 3 2.1 Käsittely... 3 2.2 Huolto... 3 3 Käyttö... 3 3.1 Suodattimen merkkivalot...
Paperien pyörittämisestä verkkolaskuihin ja sähköiseen ostolaskujen käsittelyyn. Liisa Boman 31.10.2012
Paperien pyörittämisestä verkkolaskuihin ja sähköiseen ostolaskujen käsittelyyn Liisa Boman 31.10.2012 Wermundsen Oy Wexon Oy Solotop Oy Gistele Oy OOO Wexon Wermundsen Oy Konsernin emoyhtiö Hallintopalvelut
LIIKEVAIHTO 17 m PERHEYRITYS VUODESTA 1918 NOIN 90 AJONEUVOA NOIN 200 OSAAJAA
LIIKEVAIHTO 17 m PERHEYRITYS VUODESTA 1918 NOIN 90 AJONEUVOA NOIN 200 OSAAJAA VASTAUKSEMME HAASTEISIIN ON PALVELEVA LOGISTIIKKA WWW.HAKONEN.FI WWW.PALVELEVALOGISTIIKKA.FI YMPÄRISTÖNÄKÖKOHDAT JA ENERGIATEHOKKUUS
19.9.2014 Author / Subject PONSSE TYÖURIEN JATKAJANA
1 19.9.2014 Author / Subject PONSSE TYÖURIEN JATKAJANA 2 Ponsse-konserni Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys. Yhtiö kehittää
TARJOUSPYYNTÖ HITSAUSKONE HANKINTA
TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2010 HITSAUSKONE HANKINTA Länsirannikon Koulutus Oy WinNova on Satakunnan suurin 2. asteen koulutuspalveluja tuottava ammatillinen oppilaitos. WinNova kehittää ja parantaa toimintojaan
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä