Luotettavuus Avoimuus Sitoutuneisuus Ekologisuus Rehellisyys
|
|
- Inkeri Alanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Luotettavuus Avoimuus Sitoutuneisuus Ekologisuus Rehellisyys
2 Laserkeskus Oy Vuonna 2003 Laitilaan perustettu Laserkeskus Oy on erikoistunut metalliteollisuudessa toimivien tuotannollisten yritysten esikäsittelypalveluiden tuottamiseen. Ajanmukainen konekanta sekä sitoutunut henkilöstö on meidän takeemme toimiville asiakkuuksille ympäri maata. Tulevaisuudessakin vahvuutemme on olla luotettavana LASERLEIKE kumppanina asiakkaan tuotannon osana. Varmistamme osaltamme ammattitaidolla, lyhyillä toimitusajoilla sekä LASERKESKUKSEN VALMISOSA kustannustehokkuutta kilpailukykyä toimintavarmuutta tuotannon joustavuutta tuotekehitystä hiotulla logistiikalla parhaan mahdollisen lopputuloksen. Haluamme vastaisuudessakin olla asiakkaidemme arvostettu yhteistyökumppani, jonka osaamiseen, palveluhaluun, toimitusaikaan ja tuotteiden laatuun voi luottaa. Hyödyt on todettavissa niin pienissä osavalmistuksissa kuin suuremmissakin kokonaisuuksissa. Valmisosassa ON särmää - kuten toiminnassammekin. Laserkeskukselta kustannustehoa esikäsittelypalveluihin Asiakassuhteet Toimitusvarmuus Laatu Jatkojalostus
3 varmuutta ja laatua Laserleikattuja, särmättyjä ja kokoonpanohitsattuja valmisosia max. 6 metriä Olemme nuorekas, innovatiivinen laserpalveluiden edelläkävijä. Haluamme jatkaa kulkuamme tunnettuna laserteknologian edelläkävijänä. Haastamme itsemme ratkomaan asiakkaidemme tuotannon ongelmakohtia sekä kiireisen työelämän aikatauluja. Olemme lisäarvona asiakkaidemme tuotantoketjussa. Sitoudemme arvoihimme luotettavana, avoimena ja ekologisena kumppanina - nyt ja jatkossakin. Olemme kustannustehokas ratkaisu, jos haluat ulkoistaa tuotannon esikäsittelypalvelut ja keskittyä Yhteistyökumppaninamme vapautat resurssit omaan ydinosaamiseesi. ydintoimintojesi kehittämiseen. Jatkuvalla laaduntarkkailulla sekä toimintojen kehittämisellä jalostamme rooliamme varmana ja laadukkaana kumppanina. Tuotannon läpimeno tarjouksen antamisesta valmiin tuotteen lastaamiseen on hallittua ja nopeudessaan erittäin kilpailukykyistä. edellä kävijä
4 ! s u u t yhä enemmän särmää uu Kuitulaser 3 kw Haluamme tuottaa palveluja yhä monipuolisemmin ja kattavammin. Jalostamme tuotteita asiakkaan tarpeiden mukaan. Tasokkaasti tuotetun laserleikkeen koneistukset ja Kuitulasertekniikalla haetaan energiatehokkuutta ja nopeutta ohuemman pään tuotteiden leikkaamiseen. Näin taataan koneen korkeampi käyttöaste. Laserkaasuja, sisäistä ja ulkoista optiikkaa, turbiinia ja lasiputkia ei tarvita, vaan säde luodaan valokuidussa ja kuljetetaan valokaapelilla leikkauspäähän. Joustavuus ja toimintavarmuus taataan kustannustehokkaaksi ajanmukaisella konekannalla. pintakäsittelyt onnistuvat myös kauttamme. Laserkeskuksen toimintoihin kuuluvat myös pakkaus-, varastointi- ja kuljetuspalvelut. Asiakkaan toiveita kuuntelemalla varmistamme tuotteiden siirtymisen särmästi seuraavaan kohteeseen. Ensimmäisten joukossa Suomessa otamme CO2 laserkoneidemme lisäksi käyttöön kuitulaserin, joka parantaa ja nopeuttaa erityisesti ohuiden materiaalien työstöä. Särmäyskoneilla pääsemme jopa 6 m:n tuotteisiin ja kappaleidenkäsittelyrobotilla pystymme käsittelemään hankalampiakin osia vaivattomasti. Robottihitsaus vie jatkokäsittelyssä asiakkaan tuotteet mittatarkkuudessa sekä tehokkuudessa aivan uudelle tasolle. huippu teknologiaa Laserkeskuksen valmisosa on yrityksellesi paljon enemmän kuin pelkkä laserleike.
5 Laserkeskus Oy Turuntie 11, Laitila Puh. (02) Fax (02) Luotettavuus Avoimuus Sitoutuneisuus Ekologisuus Rehellisyys valmisosassa Satagrafia / on särmää www. laserkeskus.fi
Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen.
Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Stairon Oy on isojen, vaativien ja ruostumattomien ohutlevytuotteiden
Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics
Logistiikkakeskuspalveluiden mahdollisuudet Oulussa Jukka Lanu, HUB logistics ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT PAKKAUKSET JA PAKKAUSPALVELUT HUB pähkinänkuoressa Asiakaskohtaisesti
KOVAN TYÖN KONKARIT PALVELUKSESSASI.
KOVAN TYÖN KONKARIT PALVELUKSESSASI. PALVELUT KOVAA TYÖTÄ. Rautaista ammattitaitoa yrityksesi hyväksi. Tarjoamme yrityksellesi koneistettuja komponentteja, takeita, hydrauliikkaputkia sekä levyleikkeitä.
Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0)
Monipuolista hienomekaniikkaa Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI-04430 Järvenpää. Tel. +358 (0) 9 836 6070. www.mecsalo.com Liiketoiminta Valmistamme edistyksellisiä tuotteita vaativiin sovelluksiin
Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI
PARTNERSHIP POWER Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon Meconet on johtava jousi-, meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tarjoamme asiakkaillemme ylivoimaisen palveluketjun
Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.
Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke
Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan.
Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan. Noudatamme ISO9001:2015 laatustandardia Kumppanuutta kellon ympäri Korkeaa laatua yksilöllisesti Aivan kuten laadukkaat tuotteemme,
MONIPUOLISTA OSAAMISTA
Kanta Kaivu Oy on vuonna 1993 perustettu nurmijärveläinen maarakennus-, rakennus- ja kuljetusalan yritys. Toiminta-alueemme on pääkaupunkiseutu ja Etelä-Suomi. Meillä on 20 vuoden vankka kokemus monipuolisista
TIETOTEKNIIKKAVALMIS TOIMISTO
Ready for Business + Tarjoamme valmiiksi valikoituja vaihtoehtoja toimiston työkaluiksi ja moderneiksi yhteydenpitovälineiksi + Olemme valinneet parhaiden kumppaneiden palvelut korkealla palvelutasolla
LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI
TUOTANTOPALVELUT LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta BE Group
TUOTEVALIKOIMA. Laadukkaat asiakaskohtaiset ratkaisut
TUOTEVALIKOIMA Laadukkaat asiakaskohtaiset ratkaisut 2 LAPP CONNECTO Lapp Connecto valmistaa kaapeli- ja johdinsarjoja vaativiin kone- ja laiterakennuksen tarpeisiin. Yhtiön palveluvalikoimaan kuuluvat
SUOMEN METSÄKESKUS. Strategia
SUOMEN METSÄKESKUS Strategia Arvoa ja kasvua metsästä Metsät muodostavat vahvan perustan Suomen kansantaloudelle ja suomalaisten hyvinvoinnille. Metsät voivat tarjota vielä nykyistä enemmän työtä ja toimeentuloa,
Olemme palvelleet asiakkaitamme osaavana ja luotettavana yhteistyökumppanina jo vuodesta 1976.
KETTERÄ JA TINKIMÄTÖN KUMPPANI Terässaari Oy on sertifioitu alihankintakonepaja, joka tuottaa koneita ja laitteita monipuolisesti teollisuuden eri tarpeisiin. Valmistamme korkealaatuisia osia, osakokonaisuuksia
Metallin pintakäsittelyä ja kokoonpanoa. Hionnat Harjaukset Kiillotukset Designkuvioinnit
Metallin pintakäsittelyä ja kokoonpanoa Hionnat Harjaukset Kiillotukset Designkuvioinnit Pintakäsittelyteknologian osaaja Laadukkaat hionnat, harjaukset ja kiillotukset Hiomapojat on erikoistunut metallin
Kajaanin Mamsellin toimintastrategia
Kajaanin Mamsellin toimintastrategia 2017 2018 Missio Kajaanin Mamselli tuottaa laadukkaita ja kilpailukykyisiä ateria- ja puhtaanapitopalveluja sekä muita asiakkaan prosesseja tukevia palveluja. Palveluiden
FORSSAN METALLITYÖT OY. Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan
FORSSAN METALLITYÖT OY O V I T E H D A S Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan 02 OVIA ON MONENLAISIA. MEIDÄN OVEMME OVAT JÄMÄKÖITÄ JA KESTÄVIÄ. Avaa sinäkin FM-ovi! Forssan Metallityöt Oy on Suomen
Lisäarvoa asiakkaalle
Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien
Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa
Uusia tuulia Soneran verkkoratkaisuissa Cisco Expo 8.9.2009 Jari Litmanen 1 Agenda Kuinka IP-palveluverkko tukee asiakkaan liiketoimintaa Palvelukeskusten ja konsolidoinnin asettamat haasteet verkkoratkaisuille
KEITÄ ME OLEMME. Olemme kuljetinvalmistaja, joka ei pelkää haasteita.
KULJETINVALMISTAJA KEITÄ ME OLEMME Olemme kuljetinvalmistaja, joka ei pelkää haasteita. MA-Tech Oy on vuonna 2008 perustettu yritys, joka on laajentanut toimintaansa vuosi vuodelta ja tällä hetkellä palvelee
Yli 100 vuotta Yli 100 kertaa päivässä
Yli 100 vuotta Yli 100 kertaa päivässä Asiakkaan tarpeesta lisäarvoa tuotteelle; Palveluilla lisäarvoa asiakkaalle 3.11.2016, Teppo Aatola, toimitusjohtaja, Meconet Oy Ohjelma 10 min: Meconet konserni
Adi Kalusteet Oy. Tutustu laadukkaaseen mallistoomme
Adi Kalusteet Oy Adi Kalusteet Oy on 1979 perustettu suomalainen toimisto-, julkitila- ja myymäläkalusteita suunnitteleva ja valmistava yritys. Adi tunnetaan arkkitehtien, muotoilijoiden ja suunnittelijoiden
Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen
Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Pohjoismaat menettäneet teollisia työpaikkoja (1980 2010) lähes miljoonan Suomi = 240 000 Norja = 120 000 Ruotsi = 400 000 Tanska = 160 000 Suomi menettää
Automaatioratkaisuja yli
Automaatioratkaisuja yli 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöisiä tuotantoautomaation ratkaisuja yli 40 vuoden kokemuksella Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on n. 70 henkilöä työllistävä monipuolinen
Seinä- ja vaijerisahaus
Seinä- ja vaijerisahaus SEINÄSAHAUS Kopadi Oy tuo maahan, myy ja huoltaa kahden eurooppalaisen valmistajan Braun Machinenfabrikin ja Demco Technicin seinäsahoja- ja vaijerisahoja. Itävaltalaisen Braun
FluidHouse. www.fluidhouse.fi. Johtava hydrauliikan järjestelmäosaaja. Älykkäitä ja ympäristöystävällisiä fluidijärjestelmiä
FluidHouse Johtava hydrauliikan järjestelmäosaaja Älykkäitä ja ympäristöystävällisiä fluidijärjestelmiä www.fluidhouse.fi FluidHouse Hydrauliikka Öljyvoitelu Pneumatiikka Automaatio Kokonaisuus takaa tehokkuuden
Oivallustehdas. Oivallustehdas. Sämpläys Oy. Virtaviiva Oy. Fore and Aft Oy Erkki Wirta Tel +358-400-808506 E-mail:erkki.wirta@foreandaft.
Oivallustehdas Fore and Aft Oy Erkki Wirta Tel +358-400-808506 E-mail:erkki.wirta@foreandaft.fi Oivallustehdas Sämpläys Oy vs Virtaviiva Oy Tuotteet A B C D Sämpläys Oy:n toimintaprosessi Tuotantoohjelma
Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE
Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka
Tehdään lähiruokapäätöksiä tänään seminaari Leipomotuotteet tuotetestauksessa. Ruokapalvelujohtaja Elina Särmälä 11.12.2013
Tehdään lähiruokapäätöksiä tänään seminaari Leipomotuotteet tuotetestauksessa Ruokapalvelujohtaja Elina Särmälä 11.12.2013 Saimaan Tukipalvelut Oy Saimaan Tukipalvelut Oy on perustettu 1.4.2010. Yhtiön
Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016
Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016 Toiminta-ajatus, ja eteneminen Valtori tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ICT-palvelut Lähtötilanne Erilaisia palveluita käytössä Erilaiset toimintaprosessit
the Power of software
the Power of software Wapice teollisuuden ohjelmistokumppani on keskittynyt teollisuusyritysten ohjelmistoratkaisuihin ja tietojärjestelmien integrointiin. Tarjoamme turvallisen ja tehokkaan tavan ulkoistaa
Arvokas asiakas. Laatua askel askeleelta
Arvokas asiakas PK Kanavat on vuonna 1988 perustettu etelä savolainen yksityinen ilmanvaihtokanavia ja niiden osia valmistava yritys. Valmistamme ilmanvaihtokanavat ja -osat mittatilaustyönä, niin saneeraus-
Palvelukonsepti suurasiakkaille
Palvelukonsepti suurasiakkaille Merplast Oy on vuonna 2005 perustettu työpaikkojen työturvallisuuteen ja siihen liittyvään konsultointiin keskittyvä yhtiö. Asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret yritykset,
NETPLAZA. Hybrid Open Access turvaa verkkoyhtiöiden tulevaisuuden. Suomen Seutuverkot ry syysseminaari. Tommi Linna
NETPLAZA Hybrid Open Access turvaa verkkoyhtiöiden tulevaisuuden Suomen Seutuverkot ry syysseminaari Tommi Linna Netplaza Oy Perustettu 1996 Työntekijöiden omistama, yli 20 työntekijää Liikevaihto 2014:
1.12.2014 Mikko Mensio
1 RAKENNUSMAALAUKSEN SUUNNITTELU /URAKOITSIJA PUHEENVUORO ESKO NURMISEN MAALAAMO OY ESITTELY MAALAUSURAKAN LASKENTA-ASIAKIRJAT VAIHTOEHTO: Esioikaisu-, tasoite- ja maalaustyöt tuoteosakauppana - taustaa
- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja -
- Lähiruokatukku ja -myymälä LähiPuoti Remes - Paikallisia Herkkuja - Yrityksen toiminta: LähiPuoti Remes Oy perustetaan ja toiminta alkaa 2012-2013 vaihteessa, Puotipuksu Kimmo Remes. Lähi- ja luomuruokaa
Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti 12.12.2013
Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti 12.12.2013 Huomautukset Tämä esitys ei muodosta kehotusta ostaa, merkitä tai muutoin hankkia Fortumin osakkeita. Aiemmat tulokset eivät ole tae tulevaisuuden
UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI
UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI TEHOKASTA ENERGIANTUOTANTOA EDELLÄKÄVIJÖILLE Energiantuotanto hajautuu, jolloin myös kuluttajista tulee tuottajia. Helen tarjoaa helpon, tehokkaan ja älykkään ratkaisun
Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN
Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 2 Suunnittelu & tuotanto Kuljetustoiminnassa erikoistuminen tuo säästöjä. Oikein suunniteltu kalusto tehostaa merkittävästi
BE STRONGER WITH BE.
BE STRONGER WITH BE. FI BE GROUP YHDESSÄ ENEMMÄN ETUJA ASIAKKAALLE BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta,
Biovianin tie Suomesta maailmalle
Biovianin tie Suomesta maailmalle Knut Ringbom CEO, Co-Founder Biovian Oy Biovian Oy Vuonna 2003 perustettu yrittäjävetoinen ja yksityisomisteinen turkulainen yritys Erikoistunut bioteknisten lääkkeiden
Keisari Pelletti Oy. Kiinteän polttoaineen lämmitysratkaisut Lämpöpalvelut. Syyskuu 2012. laadulla on tekijänsä
Kiinteän polttoaineen lämmitysratkaisut Lämpöpalvelut Syyskuu 2012 Pellettilämpö-yrittäjyys Puuperäiset polttolaitokset tarvitsevat huoltoa Asiakkaita ei kiinnosta laitosten ylläpito vaan vaivattomuus
HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle
HW 1800 HW 1800 HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle Liikkuva lämmöntuottaja - 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C lämpöistä vettä. Kuljetuksen, kokoamisen,
CEF TEOLLISUUSTIETOKONEET
CEF TEOLLISUUSTIETOKONEET Laadukkaat teollisuustietokoneet Suomesta TIETOTEKNIIKKAA VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN Miksi CEF? Tuotteidemme ominaispiirteet Suomalainen tietotekniikkayritys Luotettavuus Joustavuus
Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön
Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Toisen sukupolven KX-SARJAN timanttisegmenttien valmistuksessa on käytetty uusinta KX-teknologiaa, jossa timanttihiukkaset ovat tasaisena rivistönä sideaineessa.
Pilvipalvelut kehityksen mahdollistajana - (valmistavan PK-yrityksen näkökulmaa)
Pilvipalvelut kehityksen mahdollistajana - (valmistavan PK-yrityksen näkökulmaa) Juhani Lempiäinen Ohjelmapalvelujen tuottaja Digitaalinen tuoteprosessi-ohjelma Valmistavissa yrityksissä pilvipalvelujen
Etelä-Savon luomulogistiikan nykyinen malli. 6.3.2014 Suvi Leinonen
Etelä-Savon luomulogistiikan nykyinen malli 6.3.2014 Suvi Leinonen S Etelä-Savon luomulogistiikan nykyinen malli - Lihantuottajat S Hankkeen lihantuottajat, naudat ja lampaat http://maps.yandex.com/? um=o3klinp0z0xkjxbusmk89pix_o1hipgq&l=map
Vihannes - Laitila Oy Tero Nousiainen
Vihannes - Laitila Oy www.vihanneslaitila.fi Tero Nousiainen Yritysryhmä Historia Perustettu vuonna 1984, perustajina Heimo Ruohonen ja Olli Suolahti. varsinaissuomalaisten perheviljelijöiden omistuksessa
Demolition tools - Purkulaitteet
Demolition tools - Purkulaitteet Minimum Oü & Malutech Oy Minimum Oü ja Malutech Oy toimii yhdessä Hydraram ja Minelli purkulaitteiden virallisena maahantuojana. Tehokas ja nykyaikainen tapa toimia ottaa
Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes
Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto
19.9.2014 Author / Subject PONSSE TYÖURIEN JATKAJANA
1 19.9.2014 Author / Subject PONSSE TYÖURIEN JATKAJANA 2 Ponsse-konserni Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys. Yhtiö kehittää
ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI
ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI 02 ASIAKKAAMME PARAS KUMPPANI Meillä Swagelok Helsingissä on tavoitteena aina tyytyväinen asiakas. Haluamme tehdä joka päivä parhaamme asiakkaidemme eteen. Asiakaspalvelu Tarjoamme
ATK Team Tomerat TARJOUS 1 (5)
ATK Team Tomerat TARJOUS 1 (5) Sirkkeli Yrityksemme ATK Team Tomerat Yrityksemme on perustettu vuonna 1979 ja siitä lähtien on yrityksessämme tuotettu toiminnanohjausjärjestelmiä asiakkaiden käyttöön.
Optim erikoisluja teräs. Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön. www.ruukki.fi
Optim erikoisluja teräs Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön www.ruukki.fi Paremmin, korkeammalle Nosturivalmistuksessa suunnittelupöydän ja edistyksellisen lopputuotteen välinen kuilu kapenee
Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu
Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta
Miten Valtori auttaa valtionhallinnon ICT-kustannustavoitteiden saavuttamisessa? Valtio Expo Toimitusjohtaja Kari Pessi, Valtori
Miten Valtori auttaa valtionhallinnon ICT-kustannustavoitteiden saavuttamisessa? Valtio Expo Toimitusjohtaja Kari Pessi, Valtori Mikä on Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori? Valtori tuottaa
Kierrätetään. www.tramel.fi
Kierrätetään. www.tramel.fi Tramel Oy tarjoaa yrityksille ja kotitalouksille taloudellisesti kannustavan palvelun metallien ja metallipitoisten materiaalien kierrätykseen. Tramel Oy Prosessit Tuotteet
Lisäarvoa älykkäillä palveluratkaisuilla
Lisäarvoa älykkäillä palveluratkaisuilla Kyllä, palvelu voi olla älykästä! TUOTTAVUUTTA PARANTAVIA Coor on Pohjoismaiden johtava palveluntoimittaja, jonka ratkaisut säästävät asiakkaiden aikaa ja resursseja.
Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja
Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja www.klinkmann.com Kustannustehokkaat ratkaisut Chint, kustannustehokkaat ratkaisut Yleiskatsaus Yrityksemme Tuotteemme Referenssikohteet Toimintapamme www.klinkmann.com
ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS
ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS Milloin ja miten kannattaa ulkoistaa asiakaspalvelu? Part of Eniro Group Pohditaanko yrityksessäsi näitä asioita? Onko teidän yrityksessä pohdittu asiakaspalvelun ulkoistamista
Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw
PORI YLIOPISTOKESKUS 21.9.2010 Esa Salokorpi Cell +358 50 1241 esa@nac.fi Oy Nordic AC Ltd Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw Modulaarinen rakenne
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden
Tietoverkkotekniikan tutkimusjohtaja
Logistiikka-alan yritysten tietotekniset valmiudet Etelä-Kymenlaaksossa Tietoverkkotekniikan tutkimusjohtaja Havaintoja toimialasta Logistiikka-alan yritykset Kymenlaaksossa Yli 50 hlön yrityksiä: etelässä
KESKITTYNYT ALUMIINIPROFIILEIHIN
Mäkelä Alu Oy on alumiiniprofiileihin keskittynyt perheyritys, jolla on yli 70-vuotinen historia metalliteollisuudessa. Kahdenkymmenen vuoden ajan Mäkelä Alu on keskittänyt toimintansa alumiiniprofiilien
Kirkkonummen kuntastrategia
KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta
YHDESSÄ KOHTI PUUNJALOSTUKSEN HUIPPUKAPASITEETTIA
YHDESSÄ KOHTI PUUNJALOSTUKSEN HUIPPUKAPASITEETTIA PARAS JALOSTUSARVO Asiakkaidemme puunjalostuksen tehokkuuden ja kannattavuuden kehittäminen on ohjannut toimintaamme jo vuodesta 1991. Päätavoite on saada
Invacare. Elämäntyyliisi täydellisesti sopiva
Elämäntyyliisi täydellisesti sopiva MyOn HC on suunniteltu aktiiviselle käyttäjälle, joka etsii hinnaltaan edullista ja käyttöominaisuuksiltaan hyvää tuolia, joka on helppo taittaa kokoon käsittelyä, varastointia
Kirkkonummen kuntastrategia
Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä
SUUNNITELMASTA VALMIIKSI TUOTTEEKSI 15.4.2014 RIIHIMÄKI
SUUNNITELMASTA VALMIIKSI TUOTTEEKSI Jarkko Lohilahti Jarkko.lohilahti@maker3d.fi +358400565641 Konetekniikan insinööri Yrittäjä: 3D-tulostuspalvelu Maker3D Oy Tutkimusta ja toimintaa 3D-tulostuksen parissa
TruLaser 3060 Fiber 6kW
TruLaser 3060 Fiber 6kW Valmistusmaa: Saksa Vuosimalli: 2017_07 Teho: 6 kw Pöydän koko: 2500x6000 mm Iso kone, mahtavilla lisävarusteilla: Isolla 2,5mx6m pöydällä Automaattinen suuttimenvaihtaja bright
V alikoimassa on uusinta teknologiaa hyödyntävät
Saga Beauty on osa Saga Trade Finland Oy:tä, joka kuuluu Sunborn konserniin. Sunborn Oy on yksityisessä omistuksessa toimiva kansainvälinen yritys, joka ylläpitää ja kehittää ylellisiä Spa- ja Yacht-hotelleja,
1970 6,2 m +50. ST-Koneistus Oy. Perustettu Liikevaihto 2015 Henkilöstö
ST-Koneistus Oy Perustettu Liikevaihto 2015 Henkilöstö 1970 6,2 m +50 Erikoisosaaminen: kokoonpanot, hydrauliikkalohkot ja -komponentit Avaintuotteet: pohjalaatat, venttiilit, erikoissylinterit ja -lohkot
Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA
Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA Usein kuultu väite on, ettei ammattitaitoisia koneistajia ole riittävästi Osaamista on mahdollista parantaa asiantuntevalla koulutuksella. Koulutamme koneistajista
OVOn arvot. Slogan: Sykettä ja sykähdyksiä! OVO on hyvä olo!
OVOn visio 2025 OVOn arvot Iloa ja elämyksiä hyvässä seurassa Liikunnallisuus elämäntapana Unelmista totta yksilö huomioiden Luovuus, rohkeus ja edelläkävijyys Positiivisuus ja yhteisöllisyys Vastuullisuus
AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille
AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa
Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana
Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana Luonnontuotealan koordinaatiohanke LUMOA Kokkola 15.3.2018, MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Seinäjoki Luonnontuotealan
SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING
SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING PURSO SUUNNITTELEE JA TUOTTAA ALUMIINISTA VALMISTETTUJA RATKAISUJA teollisuuden eri aloille sekä järjestelmäratkaisuja julkisivuihin ja led-valaistukseen.
tämä on enemmän huomista kuin tätä päivää
tämä on enemmän huomista kuin tätä päivää GARO AB on yksityinen ruotsalaisyritys, joka valmistaa ja markkinoi itse kehittämiään sähköasennustarvikkeita. Vuonna 1939 toimintansa aloittaneen yrityksen vahvuutena
Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna
Löydä nautittavat ratkaisut Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna 18.11.2010 Kuka puhuu? Elinar Oy Ltd Sisällönhallinta- ja kollaboraatioratkaisut Monipuolinen osaaminen:
Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille. ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja
Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja Kestävästi parempaa kannattavuutta Liikevaihto 2014 85 M Liikevoitto 2014 16,0 M Henkilöstö 226 2 Asiakaskuntamme
Koja EXP. Yksi tekee kahden työt. Hybridilämpöpumppujärjestelmä
Yksi tekee kahden työt Hybridilämpöpumppujärjestelmä Etevä ja energiatehokas 4. polven lämpöpumppu Viimeisen kymmenen vuoden aikana satoihin kohteisiin ympäri maailman on asennettu Rhoss -järjestelmä ENERGIATEHOKKUUS
Suomen teollisuuden kunnossapitäjä
Suomen teollisuuden kunnossapitäjä PEPT Oy Ab on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT Oy Ab tarjoaa teollisuudelle
toimivat puitteet arjen tukena
An ASSA ABLOY Group brand toimivat puitteet arjen tukena Abloy -ratkaisut palveluasumiseen hallittua helppoutta Hyvin suunniteltu oviympäristö helpottaa olennaisesti sekä asukkaiden arkea että hoitohenkilökunnan
20.5.2015 TERO VESANEN MODERNIT PUUKOULUT (TEM)
PÖLKKY OY KUUSAMO HIRSITALOT OY VVR WOOD OY PÖLKKY Perustettu 1968 Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja Liikevaihto yli 150M, vientiin n. 100M Sahaus n. 630 000m3, höylätavaraa 130 000m3, kyllästettyjä
Sopimuksiin perustuva toiminnan jatkuvuuden hallinta
Sopimuksiin perustuva toiminnan jatkuvuuden hallinta Haasteena verkoston toimintavarmuuden kehittäminen Ohjaus heikkenee Häiriö toimijan toiminnassa vaikuttaa verkoston toiminnan jatkuvuuteen 2 Vaatimuksia
www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ
www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri
Miksi kaukojäähdytystä? Kaukojäähdytys - vaihtoehto lämmitysmarkkinoiden muutoksessa
Miksi kaukojäähdytystä? Kaukojäähdytys - vaihtoehto lämmitysmarkkinoiden muutoksessa Marko Riipinen Kaukolämpöpäivät 29.-30.8.2012 DIPOLI Lämmitysmarkkinat Uudella mallilla vastataan joustavammin asiakkaiden
Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009
Case Keminmaa Yksityiset palvelut julkisessa palveluntuotannossa Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009 Puhujat Keminmaan kunnan esittely ja taustaa
Kiinteistöpalvelu TaloVarmA Oy Asukasläheistä isännöintiä
Kiinteistöpalvelu TaloVarmA Oy Asukasläheistä isännöintiä Saako taloyhtiönne ansaitsemaansa, laadukasta isännöintipalvelua? Isännöintipalvelun tehtävä on huolehtia kiinteistönne hoidosta ja sen arvon säilyttämisestä
Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti
Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Laatua, asiakaslähtöisyyttä ja suuria volyymeja Suomen Unipol Oy on vuonna 1979 perustettu suomalaisyritys. Tarjoamme mm. Suomen, Skandinavian, Baltian
Säästöpankkiryhmän strategia 2012. Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020
Säästöpankkiryhmän strategia 2012 Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020 Missiomme nousee juuristamme Missio Säästöpankit edistävät säästäväisyyttä ja asiakkaidensa taloudellista
Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE
Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin
Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli
Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli BSAG - Elävä Itämeri säätiö Baltic Sea Action Group (BSAG) on vuonna 2008 perustettu säätiö, joka tekee työtä Itämeren ekologisen
Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009
Metsäklusteri Oy:n ohjelmat Metsäklusteri Oy Perustettu maaliskuussa 2007 Toiminta käynnistynyt syyskuussa 2007 Yksi Suomen kuudesta SHOKista Metsäklusteri Oy Toteuttaa Suomen metsäklusterin tutkimusstrategiaa
Ravintola-alan oppisopimuskoulutuksen nykytila ja mahdollisuudet
Ravintola-alan oppisopimuskoulutuksen nykytila ja mahdollisuudet Tiina Suorsa Spring House Oy 1.3.2016 STAFFPOINT SPRING HOUSE SAIMA SOFT Yleistä haastattelukyselystä Ravintola-alan oppisopimuskoulutuksen
Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen
marko.viljanen@jm.eto.fi gsm 041-5340051 Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen Customer Experience Design 21.10.2014 Tunnistaminen, avaaminen ja kehittäminen Haluamme
Laatua joka askeleella
Laatua joka askeleella Modernia ja minimalistista vai perinteisempää suomalaista tunnelmaa? Sinä valitset portaiden ulkonäön me huolehdimme turvallisesta toteutuksesta. Yksilöllistä designia Tuotemallistomme
LASERBOY LASER- OSAAMISTA VUODESTA 1989
LASER- OSAAMISTA VUODESTA 1989 VESLATEC MONIPUOLINEN LASEROSAAJA Laserleikkaus Laserhitsaus Laserporaus Lasermikrotyöstö Lasermerkintä Särmäys Rummutus LASEROSAAMISTA VUODESTA 1989 Nyt jos koskaan kannattaa
Etteplan Oyj. Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys
Etteplan Oyj Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys Sisältö Etteplan sijoituskohteena Taloudellinen kehitys Näkymät 2010 Tarkemmat taloudelliset tiedot Johtava teollisuustekniikan
Rahoitus ja kehittäminen
Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.