Ryhmäkanteet Yhdysvalloissa

Richard W. Stimson, Vice President, Legal Services, Nokia Inc. Ryhmäkanteet Yhdysvalloissa "Mikään oikeusjärjestelmän osa ei ole alttiimpi väärinkäytölle" 1 Aluksi haluan omasta puolestani kiittää siitä, että olen saanut tulla kertomaan teille näkemyksistäni, jotka koskevat Yhdysvalloissa vallitsevaa ryhmäkannekäytäntöä. Tiedän, että on hieman poikkeuksellista, että yhdysvaltalainen asianajaja voi osallistua näihin keskusteluihin. On kuitenkin tärkeää myös kuulla, missä mahdollisesti muualla on menty vikaan, jotta Suomessa vältyttäisiin vastaavanlaisilta ongelmilta. Minun onkin helppo kertoa oman kantani olevan, että riippumatta siitä, miten hyvin aikomuksin yksilöt tai ryhmä ovatkin liikkeellä, kaikkien ryhmäkannetyyppisten oikeudenkäynti- ja riitojenratkaisumenetelmien käyttöönottoa on syytä miettiä hyvin yksityiskohtaisesti ja huolellisesti, jotta vältyttäisiin sellaisilta epäoikeudenmukaisuuksilta, joita Yhdysvalloissa tällä hetkellä esiintyy. Taustastani voinen kertoa, että olen toiminut lakimiehenä Yhdysvalloissa lähes 30 vuotta. Olen työskennellyt asianajotoimistoissa, toiminut Yhdysvaltain keskushallinnon viroissa ja ollut yli 25 vuoden ajan lakimiehenä elinkeinoelämän palveluksessa. Toimin 12 vuotta GTE:n langatonta liiketoimintaa hoitaneen tytäryhtiön 1 Lainaus on Washington Postista. Lainausta käytettiin kuulemisessa, jonka Yhdysvaltain edustajainhuoneen oikeusvaliokunta piti 9.6.2003 ryhmäkanteen tasapuolisuutta koskeneen lakiehdotuksen johdosta (Class Action Fairness Act). 1

(Verizon Wirelessin edeltäjän) viranomaissuhteista vastaavana johtajana ja päälakimiehenä. Viimeiset neljä vuotta olen ollut Nokian Pohjois-Amerikan lakiasioista vastaavana johtajana, vastaten Nokian lakiasioista Pohjois-, Väli- ja Latinalaisessa Amerikassa. Kansainväliseen kokemukseeni kuuluu osallistumista mittaviin hankkeisiin Lähi-idässä (Israelissa ja Saudi-Arabiassa), Kaukoidässä (Koreassa, Taiwanilla ja Japanissa), Euroopassa (Saksassa, Ranskassa ja Englannissa) sekä Etelä- ja Latinalaisessa Amerikassa (Chilessä, Argentiinassa, Meksikossa ja Brasiliassa). Hoidan Nokian isoja oikeudenkäynti- ja riita-asioita. Yhdysvalloissa olen itse aktiivisesti ollut mukana yli sadan asian käsittelyssä osavaltioiden ja liittovaltion tuomioistuimissa. Lisäksi olen toiminut kantajan tai vastaajan asiamiehenä tai valvojana yli 30 isossa ryhmäkanneasiassa, joita on pantu vireille asiakkaitani vastaan tai heidän nimissään. Olen osallistunut kiistojen ratkaisemiseen myös useilla eri lainkäyttöalueilla ympäri maailmaa. Olen kirjoittanut riita-asioista useita artikkeleita ja luennoinut lukuisissa lakimiesseminaareissa. Lainkäyttöä koskevat käsitykseni, joita esittelin tuoreimpiin kuuluvassa artikkelissani The Cell Phone Class Actions (Mealey s Litigation Report: Class Actions, August 2002), saivat mainittuja ryhmäkanteita käsitelleiltä liittovaltion tuomioistuimilta myönteisen vastaanoton. Uskoakseni minulla on taustani ansiosta arvokasta kokemusta, mitä tulee riitojen ratkaisumenettelyjen arvioimiseen, ja selvä käsitys Yhdysvalloissa vallitsevista ryhmäkannekäytännöistä. Yhdysvaltain oikeuslaitos Yhdysvaltain oikeuslaitos jakautuu liittovaltion tuomioistuimiin ja osavaltioiden tuomioistuimiin, ja näiden keskinäinen toimivalta määräytyy oikeustapauksen luonteen ja kanteen rahamääräisen arvon mukaan. Ryhmäkanteita on otettu käsittelyyn molemmissa 2

tuomioistuinjärjestelmissä. Liittovaltion ja osavaltioiden tuomioistuinten keskeisiä eroja on se, että liittovaltion tuomarit nimitetään eliniäksi kun taas osavaltioiden tuomarit valitaan vaaleilla. Ryhmäkanteita näyttää esiintyvän enemmän osavaltioiden tuomioistuimissa, missä poliittisilla paineilla on sijansa, kuin liittovaltion tuomioistuimissa, joiden päätöksiin politiikka ei vaikuta. Keskityn seuraavassa tarkastelemaan ryhmäkannetta yleensä syventymättä enemmälti liittovaltion ja osavaltioiden tuomioistuinjärjestelmissä esiintyviin eroihin. Ryhmäkannekäytännön muotoutuminen Yhdysvalloissa Yhdysvalloissa käytössä oleva ryhmäkanne on perua vuodelta 1849, jolloin useassa osavaltiossa annettiin nk. Field Code -laki, johon sisältyi perusmäärittely useita osapuolia koskevien riita-asioiden käsittelystä oikeudenkäynneissä. Ryhmäkanteen vireillepanon oleellisena edellytyksenä oli useita osapuolia koskettava yhteinen tuomioistuimen ratkaistavaksi esitetty kysymys tai asia. Liittovaltiotasolla tätä käsitettä käytettiin ensi kerran vasta vuonna 1938, jolloin nimellä Federal Rules of Civil Procedure (FRCP) tunnettujen Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuinten prosessikäytäntöjä säätelevien sääntöjen 23 artiklaan sisällytettiin edellä mainitun kaltaiset tarkemmin määrittämättömät tunnusmerkit. Nämä varhaiset säädökset eivät olleet kovinkaan laajalti käytössä. FRCP:n 23 artiklan muutoksella vuonna 1966 sen sijaan oli erittäin suuri vaikutus julkisuuteen ja Yhdysvaltain oikeuslaitokseen. Säädösmuutoksella haluttiin tukea yhteiskunnallista uudistusta ja selventää ryhmäkannetta koskevia vaatimuksia 3

antamisajankohdasta eteenpäin. 2 FRCP 23:n artiklan mukaan asiamies voi edustaa riitaasiassa ryhmää, jos 1) kyseinen ryhmä (asianosaisten luonnollisten tai oikeushenkilöiden määrä) on niin suuri, että sen jokaista jäsentä ei voida kohdella asiassa erillisenä kantajana 2) ryhmällä on yhteisiä tuomioistuimen ratkaistavaksi vietäviä oikeus- tai asiakysymyksiä 3) ryhmän edustajan esittämät vaatimukset ja vastaukset ovat tyypillisiä ryhmän vaatimuksia ja vastauksia 4) ryhmän edustajan voidaan olettaa ajavan ryhmän jäsenten etua puolueettomasti ja tarpeellisessa määrin. FRCP:hen tukeutuen 36 osavaltiota otti käyttöön pääosin FRCP 23:n mukaisen ryhmäkannemenettelyn, ja vastaavanlaisia tunnusmerkkejä sisältäviä sääntöjä otettiin käyttöön 48:ssa yhteensä 50:stä osavaltiosta. 3 Ryhmäkanteen yhtensä 49 erilaista prosessikäytäntöä (yhtä liittovaltiotason ja 48 osavaltiotason) ryhtyivät nyt tulkitsemaan sadat eri tuomarit, joista eräät alkoivat soveltaa FRCP 23:a vapaasti lähes mihin tahansa kollektiiviseen oikeudenkäyntiin. Ryhmäkanteiden määrät ovat Yhdysvalloissa kasvaneet räjähdysmäisesti 1970-luvun lopulta nykyhetkeen. Esimerkiksi viime vuosikymmenen aikana ryhmäkanteiden määrä Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuimissa kasvoi 340 % ja osavaltioiden tuomioistuimissa 1 315 %. Ryhmäkanne alkaa yleensä sillä, että kantaja jättää haastehakemuksen ja haaste annetaan vastaajalle tiedoksi, minkä jälkeen vastaaja antaa vastauksensa tai 2 FRCP 23:a muutettiin, jotta vuoden 1964 kansalaisoikeuslakiin nojaten oikeuksiensa loukkaamisesta, erityisesti rotusyrjinnästä, kanteita vireille panneet henkilöt saattoivat viedä asiansa liittovaltion tuomioistuimiin. Ks. Hearings Before the Committee on the Judiciary on the Class Action Fairness Act of 2003, US House of Representatives, June 9, 2003. 3 Virginia ja Mississippi hyväksyivät ryhmäkanteen osana common law -ennakkotapausoikeutta eivätkä siksi tarvinneet ryhmäkannetta erikseen koskevia prosessisäädöksiä. 4

esittää kannetta koskevan vastaväitteen. Seuraavassa vaiheessa selvitetään, 1) sisältyykö kanteeseen oikeusteitse ajettavissa oleva vaatimus ja 2) hyväksytäänkö kanne ajettavaksi ryhmäkanteena. Tämä vaatii usein kanteen taustalla vaikuttavien seikkojen tutkimista. Jos kanteeseen sisältyy tieteeseen ja tutkimukseen liittyviä näkökohtia, saattaa lisäksi olla tarpeen järjestää kuuleminen sen selvittämiseksi, onko kanteen tueksi saatavissa riittävästi tutkimustietoa. Jos kanne katsotaan ryhmäkanteeksi, kanteen piiriin kuuluva ryhmä määritellään ja asia siirtyy pitkälliseen valmisteluvaiheeseen, jossa yleensä tutkitaan huomattava määrä aineistoja ja asiakirjoja ja hankitaan valaehtoisia lausuntoja osapuolilta ja todistajana kuultavilta henkilöiltä. Valmisteluvaiheen päätyttyä vastaajilla on vielä mahdollisuus jättää hakemus kanteen hylkäämiseksi. Ellei tähän suostuta, asia otetaan alioikeudessa pääkäsittelyyn ja siitä annetaan ratkaisu, minkä jälkeen ratkaisuun voidaan ilmoittaa tyytymättömyyttä ja hakea muutosta. Mahdollisen ratkaisun kohtuullisuus ja tasapuolisuus on todettava kuulemisessa, johon sitä vastustavat osapuolet usein osallistuvat. Ratkaisut, jotka eivät sisällä ryhmälle tulevaa hyötyä, voidaan torjua, ja silloin asia palautuu edeltävään vaiheeseen. Koko prosessin saattaminen päätökseen kestää yleensä vuosia. Vaikka FRCP 23:n perusvaatimukset vaikuttavat varsin yksiselitteisiltä, satoja miljoonia dollareita on käytetty ryhmäkannestatuksen asianmukaisuuden selvittelemiseen, ryhmän jäsenyysehtojen määrittelyyn, yhteisten oikeuskysymysten tai -asioiden olemassaolon arviointiin ja sen selvittämiseen, kykeneekö asiamies ajamaan ryhmän etua puolueettomasti ja tarpeellisessa määrin. Tällaiset käsitteet eivät ole yksiselitteisiä ja helposti sovellettavissa. Niistä on olemassa tuhansia tapauksia ja ratkaisuja, ja paljon aikaa ja vaivaa on käytetty ryhmäksi määrittämistä puoltavien ja sitä vastaan puhuvien seikkojen selvittelyyn. 5

Kun säännöksiä tulkitsemaan tuli entistä useampia tuomareita, lainkäytön tasapuolisuuteen liittyvät näkökohdat joutuivat syrjään, ne kun olisivat vaatineet FRCP 23:n säännösten perusteellista analysointia. Osavaltioiden tuomioistuimissa, missä tuomarit ovat vaaleilla valittuja, kantajat jättivät hakemuksia ystävällismielisten tuomareiden osastoille, ja ryhmiä vahvistettiin parissa päivässä tai muutamassa tunnissakin hakemusten jättämisestä, ilman että vastaajille olisi jätetty aikaa vastineen antamiseen. Valtakunnanlaajuisia ryhmiä muodostettiin yhden ainoan osavaltion tuomioistuimen päätöksillä, ja yhden osavaltion lakia yritettiin soveltaa osavaltion ulkopuolisiin ryhmän jäseniin. Asianajotoimistot alkoivat etsiä toimeksiantajia internetin välityksellä lupauksin, että tiettyyn ryhmään kuuluvat asianosaiset saisivat mahdollisesta korvauksesta suhteellisesti suuremman osuuden kuin ryhmän jäsenet yleensä. Asioissa tehtiin ratkaisuja tuottamuksesta riippumatta, ajatellen kuluja, joita oikeudenkäynnin jatkamisesta olisi aiheutunut, ja asianajajille maksettiin huomattavia palkkioita ratkaisuista, joista oli yleisölle varsin niukasti hyötyä. 4 Vastoin oikeusjärjestelmiä, joissa hävinnyt osapuoli velvoitetaan maksamaan voittajan oikeudenkäyntikulut, Yhdysvaltain järjestelmässä kanteensa hävinnyttä osapuolta ei velvoiteta suorittamaan voittajalle korvauksia. Kantaja voi näin ollen ilman pelkoa mahdollisesta kustannusvastuusta sälyttää vastaajapuolelle laajamittaisesta aineistojen ja lausuntojen tutkimisesta aiheutuneet huomattavat oikeudenkäyntikulut ja saada vastaajapuolen suostumaan ratkaisuihin, jollaisia kohtuullisemmissa olosuhteissa ei syntyisi. Ryhmäkannemenettelyn yhtenä tavoitteena on, että henkilöt, joilla on määrältään niin vähäisiä vaatimuksia, ettei niiden erikseen ajaminen olisi taloudellisesti mielekästä, voisivat yhdistää vaatimuksensa. Monissa tapauksissa näyttää kuitenkin siltä, että kuluttajat eivät tosiasiallisesti ole saaneet mitään merkittävää hyötyä. Huomattavan 4 Näitä väärinkäytöksiä on kirjattu edellä mainitusta kuulemisesta laaditun pöytäkirjan alaviitteeseen 2. 6

monessa tapauksessa kuluttajille on tarjottu korvaukseksi alennuskuponkeja, joilla saa prosenttimääräisiä alennuksia tuotteista, joiden on väitetty olevan väärin merkittyjä tai viallisia. Tällaiset alennuskupongit ja alennukset ovat kuitenkin usein vakiokäytäntö muillakin valmistajilla markkinoilla. Tällaisia korvaukseksi annettuja kuponkien käyttö on kuitenkin varsin vähäistä, mikä osoittaa, että ryhmäkanteen kantajapuoli hyötyy vain vähän tai ei lainkaan. Toisissa tapauksissa kantajat ovat saaneet pieniä ja merkityksettömiä rahamääriä. Valtaosassa tapauksia todellisia hyötyjiä ovat kantajien asianajajat, jotka usein jakavat keskenään miljoonien dollarien palkkiot. Taloudelliset näkökohdat ovat saaneet yhtiöt sopimaan sellaisiakin kannetapauksia, joissa ei ole ollut näyttöä kuluttajalle aiheutuneesta vahingosta. Elintarvikevalmistaja Cheeriosia vastaan pantiin vireille ryhmäkanne elintarvikkeen lisäaineesta. Kuluttajille aiheutuneeksi väitetystä vahingosta ei saatu mitään näyttöä. Lakimiehet nostivat kahden miljoonan dollarin palkkion, ja asianosaisina olleet kuluttajat saivat kupongin, jolla sai ilmaiseksi pikkupakkauksen Cheeriosin tuotetta. Toinen tapaus: Isoa Blockbuster Video -videovuokraamoa vastaan pantiin vireille kanne kohtuuttomista myöhästymissakoista. Yritys tarjosi korvaukseksi kuponkeja, joilla asiakkaat saivat yhden dollarin alennuksen seuraavasta vuokraamastaan videosta, ja maksoi asianajajille 9,25 miljoonaa dollaria. Asiantuntijoiden mukaan kuponkeja palautuu vain vähän tai ei ollenkaan, koska vastaavanlaisia tarjouksia on jatkuvasti yleisesti tarjolla kuluttajille. Kolmantena esimerkkinä voidaan mainita tapaus, jossa Poland Springs, yksi Amerikan suosituimpia lähdeveden pullottajia, sai vastaansa kanteen, jossa väitettiin, että heidän vetensä ei olisi peräisin lähteestä. Lopputuloksena oli alennuskuponki, jolla sai ostaa lisää kiistan kohteena ollutta vettä, ja 1,35 miljoonaa dollaria asianajajille. Ryhmäkanteita menestyksellisesti ajaneet asianajajat mainostavat Yhdysvalloissa internetissä ja ylläpitävät kokonaisia suihkukonelaivueita palvelemassa asiakkaitaan ja väittävät 7

tekevänsä erittäin suurta yhteiskunnallista hyvää, kun heidän asiakkailleen yleensä lopuksi jää käteen vain alennuskuponkeja, jollaisia voi leikellä sanomalehdistäkin. Ryhmäkanteista annettujen ratkaisujen saamasta julkisuudesta, ryhmäkannemenettelyn väärinkäytöstä ja ryhmäkanteisiin liittyvistä huimista asianajopalkkioista on Yhdysvalloissa tiedotettu laajasti. Tilanne on Yhdysvalloissa päässyt niin pahaksi, että FRCP 23:n sanotaan olevan asianajajien avustuslaki, The Lawyers Relief Act. Kiinnostavinta kaikessa on, että mitään näistä seikoista ei toivottu tai aavistettu, kun ryhmäkanteiden soveltamisalaa laajennettiin FRCP 23:n muutoksella vuonna 1966. Säädösmuutos oli välittömässä suhteessa vuoden 1964 kansalaisoikeuslakiin, joka oli tarkoitettu antamaan yksilöille lain suojaa Yhdysvalloissa tietyillä tahoilla esiintynyttä syrjintää ja erottelua vastaan. FRCP 23:n selventämisellä ja soveltamisalan laajentamisella haluttiin helpottaa tuomioistuimia niiden käsitellessä yksityishenkilöistä koostuvien ryhmien kannehakemuksia rotuerottelun johdosta. FRCP 23:n muuttamista valvomaan asetetussa työryhmässä pohdittiin säädösmuutoksen vaikutuksia, ja työryhmän pöytäkirjoista ilmenee, että lainlaatijat olettivat, ettei FRCP 23:a juurikaan sovellettaisi tuotteita koskeviin mittaviin oikeudenkäynteihin. 5 Vaikka kaikki tapahtui arvokkaan yhteiskunnallisen asian nimissä, FRCP 23:n muutos pani alulle ryhmäkanteiden määrän räjähdysmäisen kasvun, jota on kestänyt nyt jo neljä vuosikymmentä. Yhdysvaltain kokemukset puhuvat selvää kieltä siitä, että ryhmäkannetta koskeva lainsäädäntö, olivatpa sen tarkoitukset kuinka hyviä tahansa, voi odottamattomalla tavalla mullistaa minkä tahansa maan oikeudelliset olot. 5 Ks. John P. Frankin todistajanlausunto edustajainhuoneen oikeusvaliokunnalle 5.3.1998. 8

Yritykset ongelman korjaamiseksi Yhdysvalloissa tällä hetkellä esiintyvät ryhmäkanteisiin liittyvät ongelmat tiedostetaan, ja tilannetta on useaan otteeseen yritetty korjata. Yhdysvaltain kongressi on järjestänyt aiheesta lukuisia kuulemisia, ja oikeudenkäyntien väärinkäytön hillitsemiseen pyrkiviä lakialoitteita on tehty useammalla istuntokaudella, viimeisimpänä The Class Action Fairness Act vuonna 2003. Lakiesityksellä isot ryhmäkanteet pyrittiin saamaan liittovaltion tuomioistuimiin, missä eliniäksi nimitettyihin tuomareihin voidaan olettaa kohdistuvan vähemmän poliittisia paineita ja missä heillä myös olisi aikaa ja resursseja paneutua jokaiseen tapaukseen ja esitettyihin korvausvaatimuksiin ilman että poliitikkojen kampanjoissaan antamilla lausunnoilla olisi vaikutusta asiaan. Lakialoitteeseen sisältyi myös säännösehdotuksia, jotka koskivat korvauksia ja asianajopalkkioita. Edustajainhuone hyväksyi lakiehdotuksen, mutta se ei mennyt läpi senaatissa, missä ryhmäkanteita oikeusistuimissa ajavien asianajajien tukemat lainsäätäjät pysäyttivät sen. FRCP 23:een vuonna 1966 tehdyillä muutoksilla oli hyvät yhteiskunnalliset tarkoitusperät, mutta valitettavasti ryhmäkanteista aiheutuneet kustannukset ja kuluttajille myönnetyt korvaukset eivät yleensä ole hyödyttäneet yhteiskuntaa. Ryhmäkanteisiin liittyvät oikeudenkäyntikulut ja korvaukset johtavat tuotteiden ja palvelujen hintojen kohoamiseen, mikä viime kädessä jää kuluttajien kannettavaksi. Yhdysvaltain kauppakamarin arvion mukaan yhdysvaltalaisyritykset käyttävät asiattomia kanteita vastaan puolustautumiseen vuosittain kymmeniä miljoonia dollareita ja siviilioikeudenkäynteihin kuluu elinkeinoelämältä kaikkiaan yli 129 miljardia dollaria vuodessa. Ryhmäkanteiden aiheuttamia kokonaiskustannuksia ei ole erikseen arvioitu, 9

mutta vastaajana oleminen ryhmäkanteisiin perustuvissa oikeudenkäynneissä ja niissä tuomittujen korvausten maksaminen käy kaikkein kalleimmaksi, vaikka tuotevirhettä tai vahinkoa ei olisi sattunutkaan tai sellaista ei olisi pystytty näyttämään toteen. Nokialla on tästä omakohtaista kokemusta. Yhdysvalloissa on Nokiaa vastaan tällä hetkellä vireillä viisi tuotteita koskevaa ryhmäkannetta. Niistä ensimmäisessä, Feige vastaan Nokia, lakimies väitti edustavansa Nokian matkapuhelimia ostaneiden henkilöiden ryhmää ja puhelimissa väitettiin olevan yleinen suunnitteluvirhe. Käytettyään matkapuhelintaan yli 11 kuukautta Feige esitti valituksen Nokian asiakaspalveluun ja huoltoon. Nokia antoi 12 kuukauden takuuaikaan kuukauden lisää, jotta Feige ehtisi tarjota matkapuhelintaan Nokialle tutkittavaksi ja korjattavaksi. Hänen ryhmäkanneasianajajansa kertoi hänelle, että takuukorjauksen myötä Nokian velvoitteet täyttyisivät ja ryhmäkanteelta menisi peruste. Feige ei toimittanut matkapuhelintaan korjattavaksi vaan haastoi Nokian New Yorkin osavaltion tuomioistuimeen. Kun Feigeä pyydettiin luovuttamaan matkapuhelimensa tarkastettavaksi, hän väitti kadottaneensa sen. Nokia voitti asian ja ratkaisusta tehdyn valituksenkin, kustannuksin, jotka kyseisen matkapuhelinmallin myyntihintaan lisättynä tekisivät 0,50 dollaria puhelimelta. Vastaavanlaiset suotuisat lopputulokset on saatu jo kahdessa asiassa viidestä, vaikka oikeudenkäyntikuluja näistä viidestä asiasta on tähän mennessä kertynyt jo yli neljä miljoonaa dollaria (mikä ko. matkapuhelinmallin tukkumyyntihintaan lisättynä tekisi kaksi dollaria kappaleelta). Muutamien tarkkailijoiden mielestä ryhmäkannekäytäntöihin on Yhdysvalloissa paljolti vaikuttanut rangaistusluonteisten vahingonkorvausten (punitive damages) määrääminen, jollaisia ei muissa oikeusjärjestelmissä sallita: korvaus etenkin tahallaan aiheutetusta vahingosta voi olla paljon varsinaista vahinkoa suurempi, minkä tarkoituksena on rangaista vahingonaiheuttajaa moitittavasta toiminnasta. Asiasta saatavissa olevat tilastotiedot ovat ristiriitaisia, mutta Yhdysvaltain oikeusministeriön hiljattain julkistaman 10

selvityksen mukaan tällaisia vahingonkorvauksia olisi määrätty vain kolmessa prosentissa oikeustapauksia ja korvausten keskiarvo olisi ollut 38 000 dollaria. 6 Toisessa tutkimuksessa todettiin, että 25-vuotiskaudella 1965 1990 rangaistusluonteisia vahingonkorvauksia olisi määrätty tuotteita koskeneissa oikeudenkäynneissä vain 355 kertaa. 7 Yhdysvalloissa toimivat asianajajat ovat tietoisia siitä, että tiedotusvälineiden raportoimista vahingonkorvausvaatimusten huimista määristä valtaosassa tapauksia ei mennä edes alioikeuteen tai ne hylätään viimeistään valitusasteessa. Osavaltiot säätelevät nykyään useiden eriperusteisten, mm. hoitovirheestä määrättyjen, rangaistusluonteisten vahingonkorvausten määriä, ja Yhdysvaltain korkein oikeus on useaan otteeseen kehottanut rajoittamaan tällaisten vahingonkorvausten käyttöä ja soveltamisalaa. 8 Asiasta voidaan olla eri mieltä, mutta rangaistusluonteiset vahingonkorvaukset eivät kuitenkaan näyttäisi olevan ryhmäkanteiden pontimena Yhdysvalloissa. Tähänastisessa puheenvuorossani en ole pyrkinyt tuomaan julki Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen heikkouksia vaan osoittamaan, että hyvää tarkoittavia toimia, kuten Yhdysvalloissa yhteiskunnallisin perustein toteutettua ryhmäkanteen soveltamisalan laajentamista, usein myöhemmin tulkitaan ja käytetään tavoilla, jotka eivät vastaa alkuperäistä tarkoitusta. Vaikuttaisi siltä, että ryhmäkanteiden yleistyminen Yhdysvalloissa liittyy enemmänkin ryhmäkanteita ajaviin asianajajiin ja heidän odotuksiinsa suurista oikeudenkäyntikuluista kuin oikeudenkäyntien yksilöille tai yhteiskunnalle tuottamiin hyötyihin. FRCP 23:n muokkaajat olisivat luultavasti suhtautuneet toimeksiantoonsa toisin, jos olisivat kyenneet ennakoimaan, miten säädöstä 6 Yhdysvaltain oikeusministeriön tilastot: Tort Trials and Verdicts in Large Counties (August 2000). Muissa tutkimuksissa rangaistusluonteisia vahingonkorvauksia on todettu määrätyn 4 5 prosentissa asioista. 7 Tutkimuksen tekijä on professori Michael Rustad, Suffolk University, Boston. 8 Tuoreimpana esimerkkinä State Farm vastaan Campbell, jossa Yhdysvaltain korkein oikeus poisti State Farm -vakuutusyhtiön maksettavaksi määrätyn 145 miljoonan dollarin rangaistusluonteisen vahingonkorvauksen. 11

tällä hetkellä käytetään. Tästä voidaan oppia se, että ryhmäkanneuudistuksiin ei pidä ryhtyä, ellei ole tunnistettu todellista ja vakavaa ongelmaa, johon tätä menettelyä tarvitaan, ei liioin, jos tarjolla on muitakin vaihtoehtoja. Tilanne Euroopassa Suomen ja Yhdysvaltojen yhteiskunnissa on ilmeisiä eroja, ja eräät käytännön seikat puhuvat vahvasti sitä vastaan, että Suomessa olisi säädettävä ryhmäkanteet mahdollistava laki. Ryhmäkanteen puolestapuhujat yleensä esittävät seuraavat kolme perustelua: 1) Ryhmäkanteista koituva yhteiskunnallinen kokonaisetu on suurempi kuin ryhmäkanteista aiheutuvat oikeudenkäyntikulut. 2) Ryhmäkanne menettelynä tuo oikeusjärjestelmän niiden ulottuville, joilta nyt puuttuu mahdollisuus sen käyttämiseen, ja antaa lain suojaa niille, joilla ei ole varaa käydä oikeutta (oikeussuojan saatavuus). 3) Ryhmäkannemenettelyllä on deterenssivaikutus yrityksille ja mahdollisille väärintekijöille ja sitä kautta sillä voidaan hallita tai muuttaa yritysten käyttäytymistä (oikeudenkäyntien ennaltaehkäisevä merkitys). Ensimmäistä perustelua eli ryhmäkanteiden yhteiskunnalle tuottamaa kokonaishyötyä ei ole osoitettu todeksi. Ei ole näyttöä siitä, että ryhmäkanteiden johdosta käydyt oikeudenkäynnit olisivat yhteiskunnan kannalta kokonaisuutena ottaen jollain tavalla kustannustehokkaita: "Vahinkoja koskeneiden ryhmäkanteiden kustannuksista ja hyödyistä ei ole tehty kattavaa arviota, eikä sellaista ole parhaillaankaan tekeillä. Muutaman tapauksen empiirinen tutkiminen kuitenkin antaa viitteitä siitä, että eräät 12

ryhmäkanteet ovat ansioiltaan kyseenalaisia ja että eräiden ryhmäkanteiden lopputulokset ovat hyödyttäneet ryhmän ja vastaajan asiamiehiä enemmän kuin ryhmän jäseniä." 9 Tämä pitää paikkansa myös siellä, missä ryhmäkanteiden ajamiseen on käytetty yleistä oikeusapua. Kun tutkittiin ryhmäkannetapauksia Englannissa ja Walesissa, missä ryhmäkanteita on esiintynyt yksi toisensa jälkeen sitten 1980-luvun, osoittautui, että ryhmäkanteiden kantajista lähes kaikki olivat saaneet yleistä oikeusapua ja että asioista suhteellisen harva johti kantajalle suotuisaan lopputulokseen. "Aiemmasta järjestelmästä voidaan todeta, että Englannin yleinen oikeusapujärjestelmä käytti huomattavia määriä julkisia varoja tapauksiin, joissa yleinen huoli mahdollisista turvallisuusnäkökohdista luotiin lähinnä lakimiesten ja tiedotusvälineiden antaman julkisuuden toimesta. Näistä tapauksista lähes kaikkien tosiasiallinen arvo oli pieni ja ne hylättiin, valtaosin jo ennen niiden tuloa alioikeuden pääkäsittelyyn." 10 Samoin kuin Yhdysvalloissa Englannissakin oikeustapauksia ylläpitivät asianajajat, jotka onnistuivat saamaan eräissä tapauksissa merkittävää taloudellista hyötyä yleisten oikeusaputoimistojen heille osoittamista suorituksista täysin riippumatta siitä, voittivatko he ajamansa asian vai eivät. Ei ole selvää näyttöä siitä, että ryhmäkanteet tuottaisivat yhteiskunnalle hyötyä, joka olisi suurempi kuin niiden ajamisesta aiheutuvat kustannukset ja maksaisi niihin käytetyn ajan ja vaivan. Toisena mainitsemaani perusteluun, jonka mukaan siis ryhmäkanteet olisivat oikeussuojakeinona tarpeellisia, sisältyy olettama, että tällä hetkellä ei ole olemassa 9 It just ain t worth it: Alternative Strategies for Damage Class Action Reform, Deborah Hensler ja Thomas Rowe, 64 Law & Contemp. Probs. 137 (Spring/Summer 2001) 10 Multi-Party Actions: A European Approach, 11 Duke J. Comp. & Int l L. 321, 338 (2001). Englanti sittemmin tarkisti ryhmäkannemenettelyjään lakimiesten harjoittaman väärinkäytön hillitsemiseksi. 13

vaihtoehtoa, joka tarjoaisi kustannuksiltaan edullisen tai maksuttoman mahdollisuuden käydä oikeutta. Tämä ei pitäne paikkaansa Suomessa. Suomessa on jo annettu erityisiä kuluttajia suojelevia lakeja (kuluttajansuojalaki, tuotevastuulaki, tuoteturvallisuuslaki, laki ympäristövahinkojen korvaamisesta, valmismatkalaki, lääkeainelaki, alkoholilaki, tupakkalaki ja monia muita markkinointia koskevia lakeja) ja perustettu näitä asioita käsittelemään erityistuomioistuimia (maaoikeus, markkinaoikeus, työtuomioistuin, ympäristölupavirastot jne.), mikä kaikki on omiaan tähdentämään elinkeinoelämälle liiketoiminnan vastuullisuutta. Suomessa on laaja ja kattava yleinen oikeusapujärjestelmä, joka mahdollistaa kustannuksiltaan edullisen tai maksuttoman oikeudenkäynnin kuluttajille, joilla mahdollisesti ei olisi varaa maksulliseen lainopilliseen apuun. Erään selvityksen mukaan kolmella neljäsosalla suomalaisista olisi mahdollisuus kokonaan tai osittain maksuttomaan oikeudenkäyntiin ja yleisen oikeusavun käyttämiseen. 11 Suomessa on lisäksi kuluttaja-asiamies, kunnallisia kuluttajaneuvojia ja valtakunnallinen kuluttajavalituslautakunta, jotka tarjoavat kuluttajille kanavia kiistojen ratkaisemiseen muuten kuin oikeusteitse. Suomi on myös ottanut käyttöön ns. pilottioikeudenkäynnit, joissa useiden toisiaan vastaavien kanteiden joukosta valitaan tärkeimmät asiat, joista annettua ratkaisua sovelletaan muihin vastaaviin tapauksiin. Tällaiset prosessit ja menettelyt tarjoavat mahdollisuuden saada oikeutta helposti ja vähin kustannuksin tai kokonaan maksutta. Kolmannessa perustelussa, jonka mukaan ryhmäkanteita tarvitaan säätelemään elinkeinoelämän käyttäytymistä, oletetaan, että a) elinkeinoelämän käyttäytymisessä tällä hetkellä olisi korjaamista kaipaavia puutteita, että b) vaihtoehtoiset mekanismit elinkeinoelämän käyttäytymisen hallitsemiseksi toimisivat huonosti tai tyystin puuttuisivat, että c) ryhmäkanteet toimisivat tehokkaana pelotteena ja että d) 11 An Introduction to Finnish Law, toimittanut Juha Pöyhönen, Kauppakaari/Lakimiesliiton kustannus, 2002, s. 392. 14

ryhmäkanteiden johdosta käytävät oikeudenkäynnit olisivat yhteiskunnalle koituviin hyötyihin verrattuna jollakin tavalla kustannustehokkaita. Nämä neljä perustelua eivät kestä lähempää tarkastelua Suomen tai Euroopan unionin oloissa. 12 Suomessa elinkeinoelämän etiikka ei ensinnäkään ole sellaisessa huomattavassa kriisissä tai liiketoiminnan käytännöissä ei ole tunnistettavissa sellaisia puutteita, jotka vaatisivat ryhmäkanneuudistuksiin ryhtymistä. Elinkeinotoiminta on Suomessa ja EU:ssa lähestulkoon joka suhteessa täysin säädeltyä. Suomen lainsäädännössä on katsottu hyväksi säädellä elinkeinoelämän ja ympäristön, tuotteiden suunnittelun, tuotannon, markkinoinnin ja myynnin välisiä suhteita, samoin kuin kuluttajan ja myyjän välisiä kaupanteon jälkeisiä suhteita. Yrityksissä ei esiinny korruptiota, eikä elinkeinoelämän enempään sääntelyyn ole tällä hetkellä muutakaan todellista perustetta. Ryhmäkanteiden kautta tapahtuvalle sääntelylle ei siis ole tarvetta. Toiseksi, kuten edellä jo todettiin, suomalaiseen oikeuskulttuuriin kuuluu avoin oikeuslaitos ja mahdollisuus sen käyttämiseen edullisin kustannuksin, mahdollisuus maksuttomaan oikeudenkäyntiin ja maksuttomaan yleiseen oikeusapuun. Ei ole viitteitä siitä, etteivätkö nämä prosessit ja menettelyt tarjoaisi suomalaisille erittäin kohtuullisia mahdollisuuksia tuoda esiin heitä huolestuttavia asioita. Ei ole olemassa mitään todellista estettä, minkä vuoksi yksityishenkilö ei voisi ajaa kannetta suhteellisen huomattavaakin tahoa vastaan. Kuluttaja-asiamies, kunnalliset kuluttajaneuvojat ja kuluttajavalituslautakunta ovat luovia ja kiitettäviä keinoja, jotka ovat Suomessa käytettävissä valitusten ratkaisemiseksi ilman tuomioistuinten välitystä. Tässä suhteessa Suomi ei eroa muista EU-maista, joissa on vähäisiä kiistoja varten otettu käyttöön yksinkertaistettuja oikeudenkäyntimenettelyjä ja muuten kuin 12 Artikkelissaan Multi-Party Actions: A European Approach (11 Duke Journal of Comparative and International Law 321 (2001) Christopher Hodges on osoittanut nämä perustelut Euroopan oloissa kestämättömiksi. 15

oikeusteitse tapahtuvia kiistojen ratkaisemismenettelyjä (Espanjassa, Portugalissa ja Hollannissa kuluttaja-asioissa käytössä oleva välimiesmenettely). Monissa Euroopan maissa kollektiivisten etujen suojaaminen on siirretty riippumattomien hallintoviranomaisten tehtäväksi (Tanskassa kuluttaja-asiamiehelle ja Irlannissa Director of Consumer Affairs -nimiselle viranomaiselle). EU on ottanut käyttöön vakiomuotoisen kuluttajavalituslomakkeen, jossa kuluttaja voi antaa häntä askarruttavan seikan arvioimiseen tarvittavat tiedot tiiviissä muodossa, mikä osaltaan edistää valitusten nopeaa ja tehokasta käsittelyä. Useat EU:n piirissä toteutetut kokeilut ovat osoittaneet, että merkittävä osa kuluttajariidoista voidaan ratkaista tuomioistuinten ulkopuolella, kunhan kuluttajille on tarjolla vaihtoehto oikeuteen menemiselle. 13 Kolmanneksi, kuten edellä todettiin, ryhmäkanteiden deterenssivaikutuksesta elinkeinoelämälle ei ole olemassa näyttöä, kun otetaan huomioon kaikki muut yritysten toimia säätelevät lait ja viranomaismääräykset. Elinkeinotoiminta on Suomessa muutenkin jo tiukasti säädeltyä, eivätkä ryhmäkanteista johtuviin oikeudenkäynteihin mahdollisesti liittyvät taloudelliset lisärasitteet toimisi virhearviointeja tai muita liiketoiminnan virheitä ehkäisevänä aineellisena pelotteena. Neljänneksi, kuten edellä myös jo mainittiin, ei ole mitään näyttöä siitä, että ryhmäkanteista johtuvien oikeudenkäyntien aiheuttamista lisäkustannuksista koituisi yhteiskunnalle jotain kokonaishyötyä. Kuten kansainvälisissä yhteyksissä on nähty, Nokian kaltaiselle monikansalliselle yhtiölle syntyvä kustannuslisä saattaisi olla suomalaisten kannalta kielteinen ilmiö, koska kustannuslisä siirrettäisiin korkeampina hintoina kuluttajien maksettavaksi. Elektroniikkalaitteiden valmistuksen äärimmilleen kilpaillussa ympäristössä pienikin lisäkustannus voi vaikuttaa kielteisesti myyntiin lisäkustannusten rasittamilla 13 Vihreä kirja kuluttajien oikeussuojakeinoista ja kuluttajariita-asioiden ratkaisemisesta sisämarkkinoilla KOM(93) 576. 16

markkinoilla ja aiheuttaa kielteisiä työllisyysvaikutuksia, mistä aiheutuisi sosiaalisia seurauksia kaikille osapuolille. Päätelmät Ulkopuolisen näkökulmasta ja tuntien Yhdysvalloissa saadut kokemukset näyttäisi siltä, että vaikka eräät Euroopan maat ovat katsoneet hyväksi muuttaa ryhmäkannemenettelyjään, uudentasoisen oikeussuojakeinon luomiseen kuluttajille ei Suomessa olisi laajasti perusteltua tarvetta. Ei ole olemassa tutkimustietoa, joka millään tavoin osoittaisi, että ryhmäkannetta koskevan lain antamisella olisi mitään välitöntä ja merkittävää vaikutusta. Liioin ei ole tutkimustuloksia siitä, että tällainen toimi olisi yhteiskunnalle tuotantokustannusten kohoamisesta koituvien lisäkustannusten arvoinen. Oikeutta käymällä toteutuvalle säätelylle ei ole tarvetta. Erästä kommentaattoria lainatakseni, kuluttajilta ja tiedotusvälineistä tulevat paineet, itsesäätelyyn perustuvat toimintatapoja koskevat säännöt, viranomaissäätely ja viranomaisten harjoittama tarkastustoiminta sekä kiireellisissä tapauksissa tuomioistuinten asettamat kiellot ovat Euroopassa keskeisiä välineitä elinkeinoelämän ja yritysjohtajien käyttäytymisen muuttamiseksi. 14 Mikään ei viittaa siihen, että nämä instituutiot toimisivat tehottomasti. Ei ole olemassa mitään yhteiskunnallista tarvetta, että Suomessakin alettaisiin maksaa niitä kuluja ja kustannuksia, joita ryhmäkanneoikeudenkäynnit väistämättä aiheuttaisivat, varsinkin kun edunsaajina tapaavat olla asianajajat, eivät kansalaiset. Huolellinen tosiasioihin paneutuminen osoittaa, että nykykäytännön muuttamiselle ei ole perusteita. 14 Multi-Party Actions: A European Approach, alaviite 13, s. 342. 17