Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:"

Transkriptio

1 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta Gramex kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa ja tutustuttuaan hallituksenesitysluonnokseen, haluaa saattaa Opetus ja - kulttuuriministeriön tietoon seuraavaa: Luonnos hallituksen esitykseksi toimenpiteiksi direktiivin tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista sekä usean valtion alueen kattavasta musiikkiteosten oikeuksien lisensoinnista verkkokäyttöä varten sisämarkkinoilla voimaansaattamiseksi on pääasiassa onnistunut ja seuraa direktiivin vaatimuksia. Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin: Pääkohdat 1. Lakia tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista (jäljempänä Laki) tulee soveltaa Suomessa toimiviin yhteishallinnointiorganisaatioihin Suomeen sijoittuneiden sijaan. 2. Yhteishallinnointiorganisaation toimitusjohtajan nimittäminen ja erottaminen tulee kuulua hallituksen toimivaltaan. 3. Yhteishallinnointiorganisaatioiden vastuulle tulee jättää valvontatoiminnon järjestäminen lain edellyttämällä tavalla.

2 4. Oikeuksien lisensoimiseksi annettavia tietoja koskevaa sääntelyä on täsmennettävä 5. Lisenssiehtoja koskevia vaatimuksia koskevan 34 :n sanamuoto tulee muuttaa vastaamaan Direktiivin 16 artiklan sanamuotoa 6. Opetus- ja kulttuuriministeriön nimeäminen valvovaksi viranomaiseksi on oikea ratkaisu. Perustelut 1. Hallituksen esitysluonnoksen 2 :n mukaan Lakia sovellettaisiin Suomeen sijoittautuneisiin yhteishallinnointiyhteisöihin ja riippumattomiin hallinnointiyhteisöihin. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/26/EU tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista sekä usean valtion alueen kattavasta musiikkiteosten oikeuksien lisensoinnista verkkokäyttöä varten sisämarkkinoilla (jäljempänä Direktiivi) sallii jäsenvaltioiden soveltaa samoja tai vastaavia säännöksiä sellaisiin yhteishallinnointiorganisaatioihin, jotka ovat sijoittautuneet unionin ulkopuolelle mutta toimivat kyseisessä jäsenvaltiossa kuin unionin alueelle sijoittautuneisiin yhteishallinnointiorganisaatioihin. 2 Mikäli Lain soveltamisala rajataan vain niihin järjestöihin, jotka ovat sijoittautuneet Suomeen, luo tämä epäterveellisen kilpailuasetelman tekijänoikeuksien hallinnointimarkkinoille ja asettaa Suomessa mahdollisesti toimivat yhteishallinnointiorganisaatiot eriarvoiseen asemaan. Lisäksi Direktiivin päätavoitteiden, edistää kollektiivisen hallinnoinnin avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja hyvä hallinnoinnin periaatteiden toteutumista, toteuttaminen jää puolittaiseksi. Lisäksi soveltamisalan rajaaminen vain Suomeen sijoittautuneisiin yhteishallinnointiorganisaatioihin vaarantaa oikeudenhaltijoiden aseman tilanteissa, joissa oikeuksia on annettu Suomessa toimivan, mutta unionin alueen ulkopuolelle sijoittautuneen yhteishallinnointiorganisaation hallinnoitavaksi, koska Lain luoma oikeudellinen kehys tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien hallinnoinnille ei ulottuisi näiden toimijoiden toimintaan. Myös tämä olisi vastoin yhtä Direktiivin päätavoitteista, joka on oikeudenhaltijoiden itsemääräämisoikeuden vahvistaminen. On kannatettavaa, että 2 :n 2 momentin mukainen riippumattomia hallinnointiyhteisöjä koskeva sääntely on mahdollisimman yhdenmukainen ja ylittää osin Direktiivin vähimmäisvaatimukset.

3 Kuten momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, yhteishallinnointiorganisaatioiden ja riippumattomien hallinnointiyhteisöjen sääntelyn tulisi kilpailuneutraliteetin näkökulmasta olla mahdollisimman yhdenmukainen. Sama seikka pätee myös Suomen alueelle sijoittautuneiden yhteishallinnointiorganisaatioiden ja Suomen alueella toimivien ja unionin alueen ulkopuolelle sijoittautuneiden yhteishallinnointiorganisaatioiden välillä ja myös sen vuoksi Lakia tulisi soveltaa Suomessa toimiviin yhteishallinnointiorganisaatioihin niiden sijoituspaikasta riippumatta. 2. Hallituksen esitysluonnoksen 14 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan yhteishallinnointiorganisaation toimitusjohtajan nimittäminen kuuluisi yleiskokouksen toimivaltaan. Säädöstä tulee muuttaa siten, että toimitusjohtajan nimittäminen, erottaminen ja toimen hoitamiseen liittyvistä ehdoista päättäminen kuluu hallitukselle. Direktiivi itsessään ei edellytä, että yleiskokous valitsisi toimitusjohtajan. Liiketoiminnan päivittäisessä johtamisessa toimitusjohtaja huolehtii hallituksen asettaman strategian ja ohjeistuksen käytännön täytäntöönpanosta. Täten on hyvin tärkeää toiminnan tehokkaan järjestämisen kannalta, että valta nimittää tai erottaa toimitusjohtaja on hallituksella Hallituksen esitysluonnoksen 15 2 momentin mukaan hallintorakenteeltaan yksitasoisen yhteishallinnointiorganisaation valvontaelimenä toimii hallitus. Ensimmäisen momentin mukaan valvontaelimen jäsenet eivät saa osallistua yhteishallinnointiorganisaation liiketoiminnan johtamiseen. Hallituksen esitysluonnoksen mukainen malli valvontatoiminnon järjestämisestä riisuu oikeudenhaltijoita edustavalta ja päätösvaltaa käyttävältä hallitukselta vallan sen tärkeimpään tehtävään, yhteishallinnointiorganisaation liiketoiminnan johtamiseen ja siirtää kyseisen vallan käytännössä yksin toimitusjohtajalle. Lisäksi kielto hallituksen osallistumisesta liiketoiminnan johtamiseen johtaisi kummalliseen tilanteeseen sen suhteen, että hallituksen jäsenillä säilyisi kuitenkin yhdistyslain 39 mukainen vahingonkorvausvastuu. Hallituksen esitysluonnoksen 15 ja 17 :t aiheuttaisivat toiminnallista epävakautta ja tehottomuutta yhdistysmuodossa

4 tapahtuvaan yhteishallinnointiin ja olisivat selvästi vastoin direktiivin päätavoitteita. Gramexin näkemyksen mukaan asiasta tulee säätää organisatorisesti vapaalla tavalla siten, että yhteishallinnointiorganisaatioiden vastuulle jätetään järjestää valvontatoiminto lainsäädännön ehdot täyttävällä tavalla. 4. Hallituksen esitysluonnoksen 33 :n mukaan käyttäjien on annettava yhteishallinnointiorganisaatiolle oikeuksien lisensoimiseksi kaikki tarvittavat tiedot. Perusteluissa ei selvennetä sitä, mitä kyseisillä tiedoilla tarkoitetaan. Gramexin näkemyksen mukaan pykälän perusteluja tulisi täsmentää siten, että niissä mainittaisiin esimerkkeinä käyttäjien yhteishallinnointiorganisaatiolle oikeuksien lisensoimiseksi annettavista tiedoista ainakin tiedot palvelun tulorakenteesta ja tuloista, lisensoinnin kohteena olevan aineiston laajuudesta, sen käyttötavoista ja määristä. 5. Direktiivin 16 artiklan ja 31 johdantokappaleen mukaan tekijänoikeuskorvauksen kohtuullisuutta arvioidaan muun muassa suhteessa oikeuksien käytön taloudelliseen arvoon liiketoiminnassa sekä yhteishallinnointiorganisaation tarjoaman palvelun taloudelliseen arvoon. Lain 34 :n 2 momentin mukaan tekijänoikeuskorvauksen kohtuullisuutta arvioidaan erityisesti suhteessa edellä mainittuihin asioihin. 4 Gramexin näkemyksen mukaan tulkinnallisten epäselvyyksien välttämiseksi 34 :n 2 momentin sanamuoto tulisi muuttaa vastaamaan Direktiivin 16 artiklan sanamuotoa seuraavasti (poisto yliviivattu, lisäys alleviivattu): Oikeudenhaltijoiden tulee saada oikeuksiensa käytöstä asianmukainen korvaus. Yksinoikeuksien ja korvausoikeuksien tariffien tulee olla kohtuullisia. Tekijänoikeuskorvauksen kohtuullisuutta arvioidaan erityisesti muun muassa suhteessa: 1) oikeuksien käytön taloudelliseen arvoon liiketoiminnassa teosten ja muun aineiston käy-tön luonne ja laajuus huomioon ottaen; 2) yhteishallinnointiorganisaation tarjoaman palvelun taloudelliseen arvoon.

5 6. Hallituksen esitysluonnoksen 54 :ssä säädetään opetus- ja kulttuuriministeriö Lain mukaiseksi valvovaksi viranomaiseksi. Gramex pitää tätä hyvänä ja kannatettavana ratkaisuna. Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on vahva asiantuntemus yhteishallinnointiorganisaatioiden toiminnasta ja jo ennestään niiden toimintaan liittyviä valvontatehtäviä. Helsingissä syyskuun 11. päivänä 2015 Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX ry 5 Hannu Marttila toimitusjohtaja

MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA - TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINTI (OKM/35/010/2014)

MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA - TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINTI (OKM/35/010/2014) 1 Opetus- ja kulttuuriministeriölle MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA - TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINTI (OKM/35/010/2014) Helsinki 11. syyskuuta 2015 (Musiikkituottajat)

Lisätiedot

Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Gramex kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still. Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO

Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still. Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO Asia: Lausuntopyyntö Euroopan komission ehdotuksesta direktiiviksi tekijänoikeuksien

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0279(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP)

LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP) LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto Eduskunnan talousvaliokunnalle 23.9.2016 TEKIJÄNOIKEUKSIEN KÄYTTÄJIEN NEUVOTTELUKUNTA

Lisätiedot

Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto komission direktiiviehdotuksesta COM(2012) 372.

Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto komission direktiiviehdotuksesta COM(2012) 372. Helsinki 31.8.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö copyright@minedu.fi 1 Viite: OKM 2012-00211 Lausunto Euroopan komission ehdotuksesta direktiiviksi tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien kollektiivisesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp)

Hallituksen esitys laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp) Lainvalmisteluosasto LsN Maarit Leppänen LsN Pekka Pulkkinen LAUSUNTO 6.10.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINTIA KOSKEVA LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI (OKM/35/010/2014, viite OKM063:00/2014)

TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINTIA KOSKEVA LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI (OKM/35/010/2014, viite OKM063:00/2014) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi, copyright@minedu.fi 11.9.2015 TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINTIA KOSKEVA LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI (OKM/35/010/2014, viite OKM063:00/2014) Kiitämme

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Sähköposti:

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Sähköposti: Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Sähköposti: SiV@eduskunta.fi HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 119/2016 VP) Suomen

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen

Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Sivistysvaliokunta12.9.2018 HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2017/1564 tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen teosten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut HE 185/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain 47 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tekijänoikeuslain sanamuotoa siten, että

Lisätiedot

Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi COM(2016)596.

Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi COM(2016)596. 1 Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö EU-jakelut.OKM_STM@vnk.fi copyright@minedu.fi Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi

Lisätiedot

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Sisäministeriö Timo Kerttula Viite: Sisäministeriön lausuntopyyntö: hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI SÄHKÖMARKKINALAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (NS

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI SÄHKÖMARKKINALAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (NS Suomen Sähkönkäyttäjät ry Lausunto 14.05.2018 Asia: TEM/1561/03.01.01/2017, TEM046:00/2017 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI SÄHKÖMARKKINALAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (NS.

Lisätiedot

16886/13 team/vp/mh 1 DQPG

16886/13 team/vp/mh 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. marraskuuta 2013 (OR. en) 16886/13 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 59 COMPET 875 RECH 571 ESPACE 96 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3276. istunto (kilpailukyky (sisämarkkinat,

Lisätiedot

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,

Lisätiedot

1. Esitys on pääosiltaan kannatettava ja edistää tekijänoikeusmarkkinoiden toimivuutta ja tekijänoikeuksien käyttäjien asemaa toivotulla tavalla.

1. Esitys on pääosiltaan kannatettava ja edistää tekijänoikeusmarkkinoiden toimivuutta ja tekijänoikeuksien käyttäjien asemaa toivotulla tavalla. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle RadioMedian lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1 Kiitämme Eduskunnan sivistysvaliokuntaa

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0278(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0278(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0278(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

sivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo

sivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo sivu 1/5 Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/ VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/2018 10.10.2018 HE 92/2018, tekijänoikeuslain muuttamisesta Lukemisestedirektiivi (EU)

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LUONNOS 14.7.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

11.9.2015. Re: lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi

11.9.2015. Re: lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi 11.9.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Re: lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINTI Kiitämme tilaisuudesta lausua opetus-

Lisätiedot

Laki. vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta

Laki. vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) 7 luvun 8 :n 2 momentti ja 19 luvun 6, sellaisena

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Tanner-Suonpää sari.tannersuonpaa@tvk.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Teosto Julkinen 1 (18) Edunvalvonta ja tutkimus 11.9.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖLLE. Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi, copyright@minedu.

Teosto Julkinen 1 (18) Edunvalvonta ja tutkimus 11.9.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖLLE. Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi, copyright@minedu. Teosto Julkinen 1 (18) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖLLE Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi, copyright@minedu.fi Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista; lausuntopyyntö

Lisätiedot

PSI-direktiivin tilannekatsaus

PSI-direktiivin tilannekatsaus PSI-direktiivin tilannekatsaus 5.2.2013 Anne Karjalainen, Kerava EU Alueiden komitean jäsen Rapporteur: Review of the directive on re-use of public sector information and open data, 10/2012 Sisältö Mikä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Asia: OKM 063:00/2014

Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Asia: OKM 063:00/2014 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Asia: OKM 063:00/2014 Kuvasto kiittää tilaisuudesta lausua Opetus- ja kulttuuriministeriön luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 C(2017) 6214 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.9.2017, asetuksen (EY) N:o 589/2008 muuttamisesta ulkokanojen munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta

Lisätiedot

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 15.5.2013 2012/0180(COD) TARKISTUKSET 56-242 Lausuntoluonnos Toine Manders (PE508.055v01) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon

Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon Valtiovarainministeriö Lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon VM080:00/2017 Helsinki, 31.5.2018 Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/804. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/804. Tarkistus 22.3.2019 A8-0206/804 804 Johdanto-osan 14 a kappale (uusi) Komission teksti (14 a) Jäsenvaltioiden välisen tehokkaan hallinnollisen yhteistyön ja keskinäisen avunannon puitteissa harjoitettavassa tietojenvaihdossa

Lisätiedot

Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään.

Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään. 1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle SiV@eduskunta.fi Asia: Sanaston lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle (teosten saatavuuden parantaminen näkövammaisten ja lukemisesteisten hyväksi)

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/209 209 3 artikla 2 a kohta (uusi) 2 a. Muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lisenssin, jonka nojalla lisenssinsaajalla on oikeus kopioida otteita ja valmistaa kappaleita

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä

Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä 11.6.2018 A8-0193/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar A8-0193/2018 Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Paperittomana peruskoulussa Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Perustuslain 16.1. Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla. Lapsen oikeuksien

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp)

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien

Lisätiedot

EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus

EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus 11.10.2016 Ehdotukset Marrakeshin sopimuksen voimaansaattamiseksi Komissio ehdottaa sekä direktiiviä

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2008/0157(COD) 5.11.2008 LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0180(COD) sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0180(COD) sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 26.3.2013 2012/0180(COD) LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa: Sosiaali- ja terveysministeriö Terveyspalveluosasto Terveyspalveluryhmä PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 19.12.2003 LAUSUNTO 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriölle ASIA Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2114(INI) yksityisen kopioinnin maksuista (2013/2114(INI))

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2114(INI) yksityisen kopioinnin maksuista (2013/2114(INI)) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 20.9.2013 2013/2114(INI) MIETINTÖLUONNOS yksityisen kopioinnin maksuista (2013/2114(INI)) Oikeudellisten asioiden valiokunta Esittelijä:

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

NEUVOSTON PERUSTELUT

NEUVOSTON PERUSTELUT EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2004 (12.11) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2003/0134 (COD) 11630/2/04 REV 2 ADD 1 CONSOM 63 MI 215 CODEC 929 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston

Lisätiedot

HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta

HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia siten,

Lisätiedot

Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI

Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI Ohjeet keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA70-151-298 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 4 3 Tarkoitus...

Lisätiedot

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 1. Johdannoksi Käsiteltävä teema 1.

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla

Lisätiedot

EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku

EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku HE liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta 245/2018 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 23.1.2019 Annaleena Mäkilä Suomen Satamaliitto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2017 C(2017) 6967 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.10.2017, tekstiilikuitujen nimityksistä ja niitä vastaavista tekstiilituotteiden kuitukoostumuksen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) 19.10.2017 Lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro Valtioneuvoston kanslia / Istuntoyksikkö Muutos

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

9523/17 team/tih/ts 1 GIP 1B

9523/17 team/tih/ts 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2017 (OR. en) 9523/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 31 COMPET 434 IND 133 RECH 204 ESPACE 27 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3544. istunto (kilpailukyky

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto

Lisätiedot

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet X/2013

Määräykset ja ohjeet X/2013 Määräykset ja ohjeet X/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

HE laajakaistatukilain muuttamisesta. Katariina Vuorela

HE laajakaistatukilain muuttamisesta. Katariina Vuorela HE laajakaistatukilain muuttamisesta Katariina Vuorela 17.5.2017 1 HE laajakaistatukilain muuttamisesta Esitys laajakaistatukilain muuttamisesta annettiin eduskunnalle 2.2.2017 Laki koskee Nopea laajakaista

Lisätiedot

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 20.11.2012 COM(2012) 697 final 2012/0328 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS poikkeamisesta tilapäisesti kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän

Lisätiedot

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 4.3.2013 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi tehdyn neuvoston päätöksen täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 10/2014

Määräykset ja ohjeet 10/2014 Määräykset ja ohjeet 10/2014 Julkistettavat tiedot varojen vakuussidonnaisuudesta ja varoista, jotka eivät ole vakuuskäytössä Dnro FIVA 15/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 27.12.2014 FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry MaRan suhde tekijänoikeusjärjestöihin

Lisätiedot