Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Terveyden edistämisen neuvottelukunta 9.10.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012 Hyväksyminen sähköinen hyvinvointikertomus 0.3 versiona Sähköinen hyvinvointikertomus 0.4 versio Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020: työstäminen vuonna 2016 2 9.10.2015
VÄESTÖN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Terveydenhuoltolaki (1326/2010) 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia. Kunnan on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot. Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. 4.12.2014 8 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Kunnan on seurattava asukkaittensa elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava kunnanvaltuustolle vuosittain. Lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava hyvinvointikertomus. Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet. Lisäksi sen tulee määritellä tavoitteita tukevat toimenpiteet. Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Kunnan on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot ja tehtävä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten toimijoiden sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. 3 9.10.2015
HE 324/2014 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 9 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen alueellisesti ja palvelujen tuotannossa Sosiaali- ja terveysalueen sekä tuottamisvastuussa olevien kuntayhtymien toiminnassa on arvioitava ennakkoon ja otettava huomioon päätösten vaikutukset eri väestöryhmien hyvinvointiin ja terveyteen, Asetettava suunnittelussaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen liittyvät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet ja määritettävä tavoitteita tukevat toimenpiteet ja vastuutahot. Sosiaali- ja terveysalueen on valmisteltava omalta osaltaan alueellinen hyvinvointikertomus väestön hyvinvoinnista, terveydestä ja niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä. Kertomusta laadittaessa on kuultava alueen kuntia sekä tuottamisvastuussa olevia kuntayhtymiä. Kertomus on laadittava sähköisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vahvistaman mallin ja määrittelemien teknisten vaatimusten mukaisesti. Tuottamisvastuussa olevien kuntayhtymien on toimittava yhteistyössä alueen kuntien kanssa ja tuettava niitä asiantuntemuksellaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi 4 9.10.2015
HE 324/2014 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 4.12.2014 8 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Hyvinvointikertomus on laadittava sähköisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vahvistaman mallin ja määrittelemien teknisten vaatimusten mukaisesti. 9 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen alueellisesti ja palvelujen tuotannossa Sosiaali- ja terveysalueen on valmisteltava omalta osaltaan alueellinen hyvinvointikertomus väestön hyvinvoinnista, terveydestä ja niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä Kertomusta laadittaessa on kuultava alueen kuntia sekä tuottamisvastuussa olevia kuntayhtymiä. Kertomus on laadittava sähköisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vahvistaman mallin ja määrittelemien teknisten vaatimusten mukaisesti. 5 9.10.2015
Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012 Hyväksyminen sähköinen hyvinvointikertomus 0.3 versiona Sähköinen hyvinvointikertomus 0.4 versio Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020: työstäminen vuonna 2016 6 9.10.2015
Sähköinen hyvinvointikertomus 0.4 Julkaistaan marraskuun alussa Sisältää myös vaikutusten ennakkoarviointi työvälineen (EVA), suppea ja laaja Koulutustilaisuus Tampereella 28.10.2015 sähköistä hyvinvointikertomusta ja EVA-järjestelmää käyttäville ja sen tietoja hyödyntäville tahoille -> kuntien hyvinvointi- ja johtoryhmät, toimialajohtajat Ilmoittautuminen FCG:n koulutuskalenterin kautta Lisenssipohjaiseksi 2016: lisenssit kunta- ja organisaatiokohtaisia Hinnat koon mukaan, omakustannehinnoittelu Pääkäyttäjä -> voi antaa muokkaus- ja katseluoikeuksia kuten nykyisin Luottamushenkilöt ja kuntalaiset mukaan valmisteluun/ vrt Kuntalaki -> osallistaminen 7 9.10.2015
Pirkanmaan alueellinen terveyden edistämisen suunnitelma (2011) : TOIMEENPANOSUUNNITELMA 1. 1. Alueellinen taso 1.1 Terveyden edistämisen toiminnallisen kokonaisuuden toteutuminen potilaan näkökulmasta 1.2 Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen organisaatiomallin toiminta koordinaatiotasolla 1.3 Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen organisaatiomallin toiminta ohjauksen tasolla 1.4 Alueellisen hyvinvointikertomuksen laatimistyö 1.5 Asiantuntija- ja koulutustuki kunnille 1.6 Tuetaan osaltaan kansallisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä lisäävien ja terveyseroja kaventavien ohjelmien toimeenpanoa Pirkanmaalla 1.7 Osallistutaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä lisäävien alueellisten mallien rakentamiseen ja toimeenpanoon 1.8 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulman huomioon ottaminen kaikessa alueellisessa suunnittelussa 2. Kunnat 3. Perusterveydenhuolto 4. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tuottama erikoissairaanhoito 8 9.10.2015
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Tavoite: VÄESTÖRYHMIEN VÄLISTEN TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN 20 % 80 % 80 % 20 % POTILAAT KUSTANNUKSET 9 9.10.2015
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012 Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet vuosille 2013 2016 Hyväksytty PSHP:n hallituksessa 6.5.2013 ja valtuustossa 27.5.2013 Käsittää 3 asiakirjaa, www.pshp.fi/ammattilaisille/terveyden edistäminen/suunnitelmat Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012 Liite 1 Pirkanmaan alueellinen laaja hyvinvointikertomus Liite 2 Sähköinen hyvinvointikertomus työkalun 0.2 versiolla työstetty suppea versio alueellisesta hyvinvointikertomuksesta 10 9.10.2015
Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus, www.pshp.fi ->Ammattilaiselle->Terveyden edistäminen 2013 Kuntien hyvinvointikertomustyön tukeminen, sähköisen hyvinvointikertomustyökalun käyttöönotto (4. Hyvinvointityön rakenteiden vahvistaminen) 2014 Alueellisten ravitsemus- ja terveysliikuntasuunnitelmien laatiminen ja toimeenpano (1. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen vaikuttamalla suurten kansantautien esiintyvyyteen) ja Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen aseman vahvistaminen sisäisen turvallisuuden suunnittelussa (2. Yhteisöllisyys, syrjäytymisen vähentäminen ja sisäinen turvallisuus) 2015 Elintapaohjauksen tehostaminen (1. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen vaikuttamalla suurten kansantautien esiintyvyyteen) 2016 Sisällytetään kaikilla tasoilla johtamiseen ravitsemus ja liikunta osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä (3. Viestintä) 2013, 2014, 2015, 2016 Terveyden ja hyvinvoinnin brändääminen kaikkia väestöryhmiä kiinnostavaksi tuotteeksi (3. Viestintä) 11 9.10.2015
PIRKANMAAN ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 2012: Terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet vuosille 2013 2016 12 9.10.2015
13 9.10.2015
Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012 Hyväksyminen sähköinen hyvinvointikertomus 0.3 versiona Sähköinen hyvinvointikertomus 0.4 versio Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020: työstäminen vuonna 2016 14 9.10.2015
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 0.4 Laaja hyvinvointikertomus TESTIVERSIO Osa I Väestön hyvinvoinnin kehitys valtuustokaudella 2013-2016 1. Indikaattoreiden ja muun tiedon osoittama hyvinvointi - lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet, nuoret ja nuoret aikuiset, työikäiset, ikäihmiset, kaikki ikäryhmät, talous ja elinvoima 2. Painopisteiden, tavoitteiden ja toimenpiteiden arviointi 3. Johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset Osa II Hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2017 2020 Osa III 4. Kuntastrategian painopisteet ja linjaukset 5. Hyvinvoinnin edistämisen erillisohjelmat ja suunnitelmat 6. Hyvinvointisuunnitelma - Taulukko: Painopisteittäin tavoite, resurssit, vastuutaho, arviointi 7. Suunnitelman laatijat 8. Suunnitelman hyväksyminen 15 9.10.2015
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 0.4 Laaja hyvinvointikertomus TESTIVERSIO 2015 Kuntaliitto 16 9.10.2015
http://www.hyvinvointikertomus.fi 17 9.10.2015
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 0.4 TESTIVERSIO Laaja hyvinvointikertomus 2015 Kuntaliitto 18 9.10.2015
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 0.4 Laaja hyvinvointikertomus TESTIVERSIO 2015 Kuntaliitto 19 9.10.2015
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 0.4 EVA-osio TESTIVERSIO 2015 Kuntaliitto LAAJA EVA osio 1. Esittelijät ja valmistelijat 2. Valmisteluaikataulu 3. Nykytilan kuvaus 4. Ehdotettu päätösesitys 5. Päätösvaihtoehtojen vaikutusten tarkastelua: vaihtoehdot + niiden kuvaukset 6. Yhteenveto ja johtopäätökset päätösvaihtoehtojen tarkastelusta 7. Päätösvaihtoehtojen vertailu 8. Yhteenveto ja johtopäätökset päätösvaihtoehtojen vertailusta 9. Päätösesitys 10. Päätöksen seuranta- ja arviointisuunnitelma 11. Päätösesityksen hyväksyjät SUPPEA EVA-osio 1. Esittelijät ja valmistelijat 2. Valmisteluaikataulu 3. Nykytilan kuvaus 4. Ehdotettu päätösesitys 5. Ehdotetun päätösvaihtoehdon tarkastelua Näkökulmat: - kuntalainen - ympäristö - organisaatio ja henkilöstö - talous 6. Yhteenveto ehdotetun päätösesityksen vaikutuksista 7. Päätös varsinaisen ennakkoarvioinnin tarpeellisuudesta 20 9.10.2015
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 0.4 EVA-osio TESTIVERSIO 2015 Kuntaliitto 21 9.10.2015
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 0.4 EVA-osio TESTIVERSIO 2015 Kuntaliitto 22 9.10.2015
Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012 Hyväksyminen sähköinen hyvinvointikertomus 0.3 versiona Sähköinen hyvinvointikertomus 0.4 versio Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020: työstäminen vuonna 2016 23 9.10.2015
24 9.10.2015
www.hyvinvointikertomus.fi 25 9.10.2015
KUUKAUSI SUUNNITTELUMATRIISI: Hyvinvointikertomuksen painopisteiden jalkauttaminen kunnan arkeen VALTUUSTON KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOUKSET LAUTAKUNTIEN KOKOUKSET HYVINVOINTITYÖRYHMÄN KOKOUKSET JA TEHTÄVÄT TOIMIALOJEN SISÄINEN VALMISTELU TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU HUHTIKUU TOUKOKUU KESÄKUU HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU 26 9.10.2015
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 0.4 Laaja hyvinvointikertomus TESTIVERSIO Osa I Väestön hyvinvoinnin kehitys valtuustokaudella 2013-2016 1. Indikaattoreiden ja muun tiedon osoittama hyvinvointi - lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet, nuoret ja nuoret aikuiset, työikäiset, ikäihmiset, kaikki ikäryhmät, talous ja elinvoima 2. Painopisteiden, tavoitteiden ja toimenpiteiden arviointi 3. Johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset Osa II Hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2017 2020 Osa III 4. Kuntastrategian painopisteet ja linjaukset 5. Hyvinvoinnin edistämisen erillisohjelmat ja suunnitelmat 6. Hyvinvointisuunnitelma - Taulukko: Painopisteittäin tavoite, resurssit, vastuutaho, arviointi 7. Suunnitelman laatijat 8. Suunnitelman hyväksyminen 27 9.10.2015
Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation organisaatio Koordinaatio taso TED-neuvottelukunta 3. sektori TED-ylilääkäri Alueellinen TED-työryhmä Valtakunnalliset ja alueelliset yhteistyökumppanit Esim. THL, KASTE, PIRTE Ohjauksen taso Kunnan (TED-) johtoryhmä Kunnan/ kuntien hyvinvointityöryhmä ESH:n TEDohjausryhmä 3. sektori Kuntalainen ESH:n TEDkoordinaattori TED-asiantuntijatyöryhmä Toiminnan taso Teemakohtaiset Työryhmät kunnassa Toimialueiden TED-ryhmät 28 9.10.2015 Toimialueiden TED-yhdyshenkilöt
PIRKANMAAN ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 2012: Terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet vuosille 2013 2016 29 9.10.2015
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020: TYÖRYHMÄT TERVEYDEN EDISTÄMISEN NEUVOTTELUKUNTA - Sairaanhoitopiirin hallitus nimennyt toimikaudekseen ERIKOISSAIRAANHOIDON TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJAUSRYHMÄ Sairaanhoitopiirin johtaja nimennyt Hyväksyvät - Indikaattorit - Painopisteet - Toimenpiteet ja resurssitarpeet ALUEELLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN TYÖRYHMÄ Sairaanhoitopiirin johtaja nimennyt organisaatiot ERIKOISSAIRAANHOIDON TERVEYDEN EDISTÄMISEN ASIANTUNTIJATYÖRYHMÄ Erikoissairaanhoidon terveyden edistämisen ohjausryhmä nimennyt tarvittavan asiantuntemuksen HYVINVOINTIKOORDINAATTORIT VALMISTELEVA PIENTYÖRYHMÄ: Pj ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta päättää tarvittavan asiantuntemuksen (organisaatiot), kootaan lähinnä alueellisesta TED-työryhmästä Aluehallintovirasto Erikoissairaanhoito - ORY -> asiakaspalvelupäällikkö, esh:n TED-koordinaattori Tiina Kortteisto Järjestöt: Diabetesliitto Kunnat: hyvinvointikoordinaattorit x1 2 -? Liikunta: Hämeen Liikunta ja Urheilu/ UKK-instituutti Ravitsemus: Alueellinen ravitsemustyöryhmä Sosiaalitoimi: Pikassos Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 30 9.10.2015
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TYÖSTÄMINEN JA HYVÄKSYMINEN TYÖRYHMÄT AIKATAULU v. 2016 INDIKAATTORIT Valmisteleva pientyöryhmä - Erikoissairaanhoidon TED-asiantuntijatr - Alueellinen TEDtr, hyvinvointikoordinaattorit Terveyden edistämisen neuvottelukunta PAINOPISTEET Valmisteleva pientyöryhmä - Erikoissairaanhoidon TED-asiantuntijatr - Alueellinen TEDtr, hyvinvointikoordinaattorit Erikoissairaanhoidon TED- ohjausryhmä Terveyden edistämisen neuvottelukunta TOIMENPITEET JA TARVITTAVAT RESURSSIT Valmisteleva pientyöryhmä - Erikoissairaanhoidon TED-asiantuntijatr - Alueellinen TEDtr, hyvinvointikoordinaattorit Erikoissairaanhoidon TED- ohjausryhmä Terveyden edistämisen neuvottelukunta HYVÄKSYMINEN Shp jory Lausuntokierros: kunnat ja sidosryhmät Erikoissairaanhoidon TED- ohjausryhmä, TED-neuvottelukunta Shp-jory -> shp hallitus/ valtuusto INDIKAATTORIT - Hyväksyntä tammikuun loppu/ Terveyden edistämisen neuvottelukunta PAINOPISTEET - Hyväksyntä maaliskuun loppu/ Erikoissairaanhoidon TED-ohjausryhmä ja Terveyden edistämisen neuvottelukunta TOIMENPITEET JA TARVITTAVAT RESURSSIT - huhtikuu elokuu HYVÄKSYNTÄ KUNTIEN JA MUIDEN SIDOSRYHMIEN LAUSUNTOJA VARTEN - syyskuun alku/ Erikoissairaanhoidon TED-ohjausryhmä, Terveyden edistämisen neuvottelukunta, PSHP:n johtoryhmä LAUSUNTOKIERROS - syyskuu - lokakuun puoliväli MAHDOLLISET TÄYDENNYKSET JA MUUTOKSET - lokakuun loppu marraskuu HYVÄKSYMINEN PSHP:n HALLITUS/ VALTUUSTO - marraskuu joulukuu/ Erikoissairaanhoidon TED-ohjausryhmä, Terveyden edistämisen neuvottelukunta, PSHP:n johtoryhmä 31 9.10.2015
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 ja kuntien laajat hyvinvointikertomukset 2017 2020: TYÖSTÄMINEN JA HYVÄKSYMINEN ALUEELLINEN HVK + PSHP INDIKAATTORIT Valmisteleva pientyöryhmä - Erikoissairaanhoidon TED-asiantuntijatr - Alueellinen TEDtr Terveyden edistämisen neuvottelukunta PAINOPISTEET Valmisteleva pientyöryhmä - Erikoissairaanhoidon TED-asiantuntijatr - Alueellinen TEDtr Erikoissairaanhoidon TED- ohjausryhmä Terveyden edistämisen neuvottelukunta TOIMENPITEET JA TARVITTAVAT RESURSSIT Valmisteleva pientyöryhmä - Erikoissairaanhoidon TED-asiantuntijatr - Alueellinen TEDtr Erikoissairaanhoidon TED- ohjausryhmä Terveyden edistämisen neuvottelukunta HYVÄKSYMINEN Shp jory Lausuntokierros: kunnat + sidosryhmät Erikoissairaanhoidon TED- ohjausryhmä, TED-neuvottelukunta Shp-jory -> shp hallitus/ valtuusto KUNNAT INDIKAATTORIT Hyvinvointityöryhmä - Kunnan toimialat - Teemaryhmät Kunnan johtoryhmä Kunnan valtuusto/ hallitus PAINOPISTEET Hyvinvointityöryhmä - Kunnan toimialat - Teemaryhmät Kunnan johtoryhmä Kunnan valtuusto/ hallitus TOIMENPITEET JA TARVITTAVAT RESURSSIT Hyvinvointityöryhmä - Kunnan toimialat: osa TOTASU:a - Teemaryhmät Kunnan johtoryhmä Kunnan valtuusto/ hallitus: osa TOTASU:a HYVÄKSYMINEN Kunnan valtuusto 32 9.10.2015