VOI HYVIN yleisöluento

Samankaltaiset tiedostot
Omatila lähisuhdeväkivaltaa kokeneen tai sitä pelkäävän tukena

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Tiivistelmä: OMATILA toimintamallin arviointi Joulukuu 2014 VTT Sari Näre, sosiologian dosentti, Helsingin yliopisto

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus

Lähisuhde- ja perheväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden palvelut Espoossa 2013

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana

Miten perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ehkäistään Päijät-Hämeessä?

Lähisuhdeväkivallan toimivat palvelut 2015

Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October

Väistö Väkivaltatyön käytännön toimintatapojen kehittäminen Itä- Suomessa. Kehittäjäsosiaalityöntekijä Olli Humalamäki

Ajankohtaiset terveiset väkivaltatyöstä

Valtakunnallinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn kehittämistyö

Asumissosiaalinen työote

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman ( ) valmistelu

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke)

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut

MIESTYÖ. Miestyön keskus

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne

OMATILAN ENSIMMÄINEN TOIMINTAVUOSI 2013

JÄRJESTÖT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISIJÖINÄ

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN, TERVEYDEN EDISTÄMISEN JA LÄHISUHDE- JA PERHEVÄKIVALLAN YHDYSHENKILÖIDEN YHTEISTYÖPÄIVÄ

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma

Oulun seudun lasten ja nuorten hyvinvointi tutkimushanke

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

Rovaniemen lapset ja perheet

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry

MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi. Mari Kaltemaa-Uurtamo Hki

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä

Ulos poteroista! Lahti Tarja Mankkinen

Espoon hyvinvointibarometri 2010 Monikulttuuriasiain neuvottelukunta Riitta Hurme

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Helsinki Tarja Mankkinen

LÄHISUHDE- JA PERHEVÄKIVALTA VAUVAPERHEESSÄ

VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN ÄKILLISEN KUOLEMAN KOKENEILLE... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso


Mukana ihmisten arjessa

MARAK Oulussa Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo Janne Pajaniemi

Virittäytymistä. NDCBoqA

Yhteistyössä tasapainoon

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Pirkanmaan LAPE. Ehkäisevän väkivaltatyön kehittäminen Pirkanmaalla

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Valtion toimenpiteet vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön uusia rakenteita

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS KLO JÄRVENPÄÄSSÄ

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1

Perhetukea maahanmuuttajille

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana

Lapin ensi- ja turvakoti ry

HEINOLAN STRATEGIA /HYVINVOINTIOHJELMA Pohjarakennelmia ja taustaa:

Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen

SELKEYTTÄMINEN. Yksin tulleiden sosiaalinen tuki vastaanottovaiheessa. TRUST-konsepti 2/2018

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Siskomaija Pirilä. MARAK Oulussa

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta

Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

Transkriptio:

Omatila lähisuhdeväkivaltaa kokeneen tai sitä pelkäävän tukena VOI HYVIN yleisöluento 23.9.2013 Omatilan palvelut ovat saatavissa yhdestä puhelinnumerosta 043 825 0535 ympäri vuorokauden. Palveluun voi hakeutua sähköpostitse omatila@espoo.fi. Palveluun voi tulla myös päivystysluontoisesti (Kamreerintie 6 A 4. krs, Espoon keskus) aikaa varaamatta joka arkipäivä klo 9-11 sekä lisäksi keskiviikkoisin klo 16-20. Muutoin tapaamisaika sovitaan puhelimitse. Ajankohtaiset tiedot Omatilan toiminnasta löytyvät osoitteesta http://www.espoo.fi/omatila

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn ja korjaavan työn jatkumo Kaikki asukkaat Riskiryhmät Väkivallan uhkaa tai ensimmäisiä ongelmia kokevat Väkivallan kokijat ja tekijät Väkivallan kokijat ja tekijät Hyvinvointi, terveys, väkivallattomuus Tieto, taito, rohkeus puuttua Pitkäjänteinen tuki, jälkiseuranta Tuki ja apu lapsille ja nuorille Suojaavien tekijöiden vahvistaminen Riskiryhmien tunnistaminen ja tukeminen Varhainen puuttuminen ongelmiin Kokonaisvaltainen, moniammatillinen apu tarpeiden mukaan Väkivallan toistumisen ehkäisy Tieto, ymmärrys, asenteet Äärimmäiset kontrollin muodot: kunniaväkivalta, vainoaminen Ehkäisytyöllä tarkoitetaan kaikkia ehkäisyn tasoja: - väkivallan ehkäisemistä ennen sen syntymistä - riskitekijöihin kohdistuvia toimia - väkivaltaa jo kokeneiden hoitoa ja asemaa parantavia toimia

OMATILA LAAJA-ALAISEN ENNALTAEHKÄISYTYÖN TOTEUTTAJANA Puhu älä lyö toiminta-ohjelma osana Espoon turvallisuusohjelmaa ohjaa lähisuhdeja perheväkivallan ehkäisytyötä Espoossa. Omatila-palvelun perustaminen ja Omatilassa tehtävä työ vastaa hyvin toimintaohjelmassa asetettuihin ja ohjelman toimeenpanossa priorisoituihin tavoitteisiin -parisuhteen tukeminen (myös nuoret) ja vanhemmuuden taidot - väkivallattomuus, myös kuritusväkivallan ja nuorten seurusteluväkivallan ehkäiseminen - kuntalaisten ja ammattilaisten tiedon ja ymmärryksen lisääminen lähisuhde- ja perheväkivallasta ilmiönä - väkivallasta puhumisen arkipäiväistäminen peruspalveluissa - avun saannin helpottuminen, yksilöllisiin tuen tarpeisiin ja toiveisiin vastaaminen Kuntia ohjeistavissa julkaisuissa lähisuhdeväkivaltatyön muotoina mainitaan ennaltaehkäisy, matalankynnyksen palvelut, vertaisryhmätoiminta sekä perus- ja erityispalvelut. Näiden kaikkien palveluiden tulee huomioida uhrit, läheiset ja väkivallan tekijät. Omatila toteuttaa juuri näitä tehtäviä 3

OMATILAN PALVELUT 1.1.2013 alkaen lähisuhde- ja perheväkivallasta tai sen uhasta aiheutuvan tuen tarpeessa olevien espoolaisten palvelut on järjestetty uuden porrasteisen palvelumallin mukaan Erilaisiin väkivallan uhan tilanteisiin tarjotaan palveluja asiakkaan voinnin ja tuen tarpeen mukaisesti. Palvelussa arvioidaan asiakkaan turvallisuus ja avun ja tuen tarve sekä koordinoidaan hänen tarvitsemansa palvelut Palvelu on espoolaisten käytettävissä yhdestä puhelinnumerosta ympäri vuorokauden Palvelu on asiakkaalle maksuton Asiakas voi hakeutua palveluihin itse tai muista palveluista ohjattuna - ketään ei velvoiteta palvelun piiriin. Palveluun voi tulla sekä ajanvarauksella että päivystysluontoisesti Myös väkivallan tekijöille järjestetään palveluohjausta. Kevään 2013 aikana asiakkaita on ohjattu muun muassa Lyömättömään Linjaan, Maria Akatemian Demeter -työmuotoon sekä päihde- ja mielenterveyspalveluihin 4

YKSILÖTUKI - Lähisuhdeväkivaltakokemuksen käsittelyyn suuntautuvaa voimavaraistavaa, tavoitteellista ja suunnitelmallista tukea - Tuki räätälöidään asiakkaan tarpeet, vointi ja toiveet huomioiden RYHMÄTOIMINTA - Ammatillisesti ohjattuja - Eri ikäisille, eri teemoja - Ennaltaehkäisyn eri tasot huomioiden - MATALAN KYNNYKSEN NEUVONTA - Kriisipuhelin 24 h - Päivystysvastaanotto - Konsultointi - Palveluneuvonta ja -ohjaus - Turvasuunnitelman teko Viranomais- ja verkosto- OMATILA PÄIVYSTÄÄ 24h/vrk p. 043 825 0535 yhteistyö PROMOOTIO - Hyvinvoinnin ja väkivallattomuuden edistäminen - Kampanjat ja tempaukset - Blogi TURVA- ASUMINEN/TURVAKOTI- ASUMINEN - Asumisjakson pituus ja palvelumuoto määrittyvät asiakkaan tarpeet, voinnin ja toiveet huomioiden - Tiivis psykososiaalinen ja kriisiä vakauttava tuki turva-asuntoon - Tuki jatkuu asumisjakson jälkeen avomuotoisena OLOHUONETOIMINTA - Ammatillisesti ohjattua - Vanhemmuuden vertaistuki - Vanhemmuuden tuki Konsultointi ja koulutus kaupungin muulle henkilöstölle Tekijätieot ja/tai esityksen nimi 5

OMATILAN ASIAKKAAT Naisia ja miehiä Perheellisiä, yksin eläviä, lapsettomia Eri sosiaaliluokista ja perhemuodoista Ikähaitari 16-70 + v. Myös alaikäisiä itsenäisesti palveluun hakeutuneita Maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia. Asiakkaita palvellaan heidän omalla kielellään, englannin kieli on työntekijöiden päivittäinen toinen työkieli. Palveluja tarjotaan myös ruotsin kielellä ja tulkkipalveluja käytetään tarpeen mukaan Apua hakevat ovat kohdanneet väkivaltaa joko parisuhteessaan tai vanhempiensa tai aikuisten lastensa toimesta Asiakkuuteen hakeudutaan hyvin erilaisissa tilanteissa ja vaiheissa ja asiakkaiden tuen tarve vaihtelee suuresti sekä määrällisesti että laadullisesti 6

KOHTAAMISESSA TÄRKEÄÄ Jokainen on oman elämänsä asiantuntija Jokainen on ainutkertainen ja yhtä arvokas Toivoa on aina! Tunteiden ja kokemusten käsittelyn mahdollistaminen oikea-aikaisesti Autetaan perhettä ja pareja kohti hyvää ja väkivallatonta elämää yhdessä tai erikseen 7

Puhu Älä lyö! 8