TAKAISIN SATEESEEN Onnistunut palaaminen oman koulutusohjelman opintoihin kv-vaihdon jälkeen. Janne Hopeela Riitta Vihuri

Samankaltaiset tiedostot
TAKAISIN SATEESEEN Onnistunut palaaminen oman koulutusohjelman opintoihin kv-vaihdon jälkeen. Janne Hopeela Riitta Vihuri

LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola

VAIHTOON KTK

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Pekka Mannermaa. Opiskelijakunta JAMKO

OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ HARJOITTELUN OHJAUKSESTA HOITOTYÖN AMMATTIKORKEAKOULUOPINNOISSA

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään: tutkittua tietoa ja toimivia ratkaisuja. Sonja Ojanen Eila Pajarre Anna-Mari Viitala

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen.

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

AHOT-toiminta TAMKissa

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja.

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

Kultainen keskitie vai oman polun kulkija: toimivaa kv-palveluiden organisaatiorakennetta etsimässä

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Alex Vinter. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO

Avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ohjauskokemukset

HyväHot -työvälineen käyttöohje käsittelijälle

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Insinööritieteiden korkeakoulu/oppimispalvelut

KYSELY DEGREE PROGRAMME IN SOCIAL SERVICES -ALUMNEILLE (DSS-alumni survey 2015)

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

TOIMINTAOHJE Nimi: Hyväksilukeminen Prosessi johon toimintaohje liittyy (nimi,nro):

146 27% % % % 100% 22% 75 25% 73 24% Kolmannen vuoden opiskelijat

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola

Ohjaus ja opiskelija. Oped-Exon päätösseminaari Arto Hiltunen Oped-Exon päätösseminaari Hämeenlinna

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Jatko-opiskelijoiden seurantakysely. Tietoa vastaajista (9) 0,8 0,6 0,4 0,2 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,

Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja

Johdatus opiskeluun ti Oppimispalvelut Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja eikä tunnistetietoja

TEEMA 2: Sisäiset organisatoriset muutokset

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

Erasmus-vaihto. Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Työjärjestyksen ja netissä ilmestyvien työjärjestyssivujen toimivuus. Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille tehdyn kyselytutkimuksen tulokset

Kahdella tuolilla vai kahden tuolin välissä? Koulutusyksikössä/tieteenalayksikössä työskentelevän kv-koordinaattorin työnkuva ja sen kehittäminen

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU

Asiantuntijana työmarkkinoille

KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Amanda Nygård & Elisa Vikman

URHEILIJOIDEN OHJAUS. Jonna Miettinen

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Terttu Salonen

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi.

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

Raahesta vuonna 2015 poismuuttaneet kyselyn tulokset

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tieto- ja viestintätekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

Erasmus Mundus, External Cooperation Window Lot HL & TH

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Tekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Kiia Pöyhönen. Opiskelijakunta JAMKO

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry.

Käytännön asiat keskustakampuksella ja Kaupin kampuksella. Heidi Fordell, Kansainväliset liikkuvuuspalvelut

Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina

OPISKELIJAN NIMI: OPISKELIJANUMERO:

TeamCHAMPION TeamCHAMPION wiki.tut.fi/champion

Digitaalisuus osana opintojen-ohjausta. Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu 16.8.

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

PRE-DP VANHEMPAINILTA. Pre-DP, IB1, IB2

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007

Ohjatun harjoittelun palaute

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

TAPOJA ANTAA OSAAMISEN NÄYTTÖ KORKEA-ASTEELLA, MITEN TUNNISTAA JA TUNNUSTAA TYÖELÄMÄOSAAMINEN OSAKSI TUTKINTOKOULUTUSTA

Kotimainen kirjallisuus

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Ulkomaan vaihto-opinnot

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö

Tuutoroinnin kenttä. Reima Kallinen, Oped-Exo VETURI I

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG Pirre Hyötynen, TEK

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Korkeakoulujen kv-kevätpäivät Kaisu Piiroinen

Matkailun osaamisala Tulossopimus 2014

Vaihtoinfo Noora Siira Mirja Väänänen

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tila ja kehittäminen korkeakouluissa Petri Haltia

Tulevaisuuden teologi

OPINTO-OHJAUS LUKISETELI TUKISETELI

OPINTOJEN LÄPÄISYASTEEN KOHOTTAMINEN

Europassin käyttö Suomessa

Hyväksiluetut opinnot tai osaaminen voivat korvata opetussuunnitelman opintoja tai ne voidaan sisällyttää opetussuunnitelman opintoihin:

Transkriptio:

TAKAISIN SATEESEEN Onnistunut palaaminen oman koulutusohjelman opintoihin kv-vaihdon jälkeen Janne Hopeela Riitta Vihuri

Taustaa Oma ja opiskelijoiden kokemus siitä, että vaihdon jälkeen oman koulutusohjelman opinnoista voi olla vaikeaa saada kiinni -> Opintojen pitkittyminen, jopa keskeytyminen Ongelmat/tietämättömyys vaihdossa suoritettujen opintojen hyväksiluvusta Voisiko vaihdosta palaamisen prosessia kehittää niin, että paluu opintoihin sujuisi helpommin? Jo aiemmin toteutetut toimet: Wellcome back tilaisuudet ja koulutusohjelman oma infotilaisuus

Kyselytutkimus vaihdosta palanneille opiskelijoille Kuinka hyvin palaaminen oman koulutusohjelman opintoihin on onnistunut vaihdon jälkeen? Kysely lähetettiin 130:lle TAMKin liiketalouden, IB:n, matkailun ja Tourismin koulutusohjelmien opiskelijalle, jotka olivat olleet kv-vaihdossa vuoden 2013 aikana Kyselyyn vastasi yhteensä 27 opiskelijaa

Opiskelijan toiminta kv-vaihdon jälkeen Kv-vaihtonsa jälkeen opiskelija... Otti yhteyttä omaan kv-koordinaattoriin tai vastaavaan 78 Otti yhteyttä TAMKin Outgoing-koordinaattoriin 37 Otti yhteyttä omaan opinto-ohjaajaan, opettajatuutoriin tai valmentajaan 26 Otti yhteyttä harjoittelun tai opinnäytetyön ohjaajaan 22 Osallistui TAMKin järjestämään Welcome back -tilaisuuteen 11 Osallistui oman kv-vastaavan järjestämään tilaisuuteen 0 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 %

Opiskelijan toiminta kv-vaihdon jälkeen Kuinka hyvin tiesit, kuinka sinun tulee toimia vaihdon jälkeen esim. hyväksilukujen ja opintojen jatkamisen suhteen? Erittäin hyvin 15 % En kovin hyvin 15 % Melko hyvin 70 % 81 % vastanneista tiesi keneen vaihdon jälkeen pitää ottaa yhteyttä (oma kv-koordinaattori tai vastaava)

Opiskelijan toiminta kv-vaihdon jälkeen Vaihdosta paluun jälkeen vaikeina koetut asiat (yht. melko + erittäin vaikea) Opinnäytetyöhön liittyvät asiat 55 Opintojen loppuunsaattamisen suunnittelu 37 Motivaatio-ongelmat opintojen suhteen 34 Suomen kulttuuri- ja ilmastotekijät 23 Harjoittelupaikan löytymiseen liittyvät asiat 23 Omaan ryhmään palaaminen 19 Asunto- ym. käytännön asiat 15 Omiin opintoihin palaaminen (mm. mitä kursseja ottaa) 7 Vaihdossa suorittetujen opintojen hyväksiluku (mm. HyväHOT) 4 0 10 20 30 40 50 60 %

Opiskelijan toiminta kv-vaihdon jälkeen Vain yksi vastaaja koki, että olisi tarvinnut enemmän tukea tai apua vaihdosta palaamisen jälkeen: enemmän ohjeistusta jo ennen lähtöä, kuinka tulee toimia palaamisen jälkeen

Kuinka vaihdosta palaamisen prosessia voisi kehittää? TAMKista voitaisiin olla enemmän yhteydessä vaihdosta palaavaan opiskelijaan (myös opettajat voisivat vastata sähköposteihin!) Prosessia voisi selkiyttää sen osalta lähetäänkö vaihdon todistus kv-palveluihin vai suoraan kotiin Prosessi toimii jo nyt hyvin! Mikäli on ollut vaikeuksia, niin se enemmänkin yksilön oma vika, ettei ole ollut hereillä, kun tarpeelliset asiat on kerrottu

Työpaja: learning cafe Kysymykset: PROSESSIN ORGANISOINTI: Kuinka vaihdosta palaavan opiskelijan ohjaus on järjestetty omassa yliopistossasi/korkeakoulussasi ONGELMAT: Kv-vaihdosta palamisen ongelmakohdat (oma yo/amk kokemukset) HYVÄT KÄYTÄNTEET: Mitä keinoja omassa yliopistossa/korkeakoulussa käytetään kv-vaihdon paluuvaiheen ohjauksessa KEHITTÄMISIDEAT: Miten onnistunutta kvvaihdosta palaamista voisi tukea, miten prosessia voisi kehittää

PROSESSIN ORGANISOINTI: Kuinka vaihdosta palaavan opiskelijan ohjaus on järjestetty omassa yliopistossasi/ korkeakoulussasi

ONGELMAT: Kv-vaihdosta palamisen ongelmakohdat (oma yo/amk kokemukset)

HYVÄT KÄYTÄNTEET: Mitä keinoja omassa yliopistossa/korkeakoulussa käytetään kv-vaihdon paluuvaiheen ohjauksessa

KEHITTÄMISIDEAT: Miten onnistunutta kvvaihdosta palaamista voisi tukea, miten prosessia voisi kehittää