Hannu Hurme MEILLE VAI TEILLE N HA 70LL VUIN OD EN NO LLINEN 70 VUODE OVDÄEÄNNTÖ 0DVEUN K7Ä 1
2
JOHDANNOKSI Seurakunnallisen hallinnon mallina Turussa ja Kaarinassa käytössä oleva yhtymämalli on osoittautunut monella tavalla ongelmalliseksi. Toisaalta hallinnon, kiinteistöhuollon, talouden sekä seurakuntakohtaisesti epätarkoituksenmukaisesti tai vaikeasti hoidettavien toimintojen keskittäminen tukipalveluiksi yhtymään vapauttaa seurakunnat suorittamaan omaa perustyötään evankeliumin sanoman pitämisestä kirkkaana kaupunkien asukkaiden keskuudessa. Toisaalta parokiaaliseen maalaisseurakunta-ajatukseen tottuneiden paikallisseurakuntatason työntekijöiden ja luottamushenkilöiden mielestä ei kirkkolain ja pitkän kirkollisen perinteen mukainen vahvan itsenäisen seurakunnan malli kaikilta osin yhtymämallissa toteudu. Tilanne on synnyttänyt päättymättömän keskustelun vallan rajoista. Nuorisotyön osalta tätä keskustelua on nyt käyty seitsemänkymmenen vuoden ajan. Oheinen yhteenveto näistä keskusteluista perustuu yhtymätasolla asiaa pohtineiden lukuisten työryhmien ja toimikuntien raportteihin. Lähtökuopasta on usein noustu. Ja niihin on usein palattu. Sukupolvi toisensa jälkeen. Keskustelu jatkuu. Mielenkiintoisia lukuhetkiä niiden menneen maailman keskustelujen parissa, joiden jatkona tämän päivän kädenväännöt ovat. Turussa 1.2.2011 Hannu Hurme Kasvatustoimen johtaja 3
1. SEITSEMÄNKYMMENEN VUODEN KESKUSTELU 4 YHTEENVETO Yhtymätason nuorisotyön ja paikallisseurakuntien suhteista on käyty jatkuvaa keskustelua jo noin seitsemänkymmenen vuoden ajan. Keskustelu yhteistyön tarpeesta käynnistyi vuosina 1940-1955, jolloin aiemmin nuorisotyöstä yksin vastanneet nuorisopapit siirtyivät tekemään myös muita pappien töitä ja nuorisotyöntekijöitä alettiin palkata seurakuntien palvelukseen. Vuosina 1955-1962 tavoiteltiin Ilmo Kalkkaan toimikunnan työn pohjalta laajaa yhteistyötä vuonna 1956 perustetun nuorisotyökeskuksen ja nuorisotyöneuvottelukunnan avulla. Yhteistyö ei kuitenkaan koskaan toteutunut suunnitellulla tavalla osan papeista jäätyä pois nuorisotyökeskuksen toiminnasta seurakuntien valittua siihen nuorisotyötoimikuntiensa edustajiksi maallikkojen sijaan nuoriso-ohjaajansa. Nuorisotyöneuvottelukunnan piti koostua nuorisotyökeskuksesta lisättynä päätoimisilla nuoriso-ohjaajilla, mutta näiden tultua valituiksi nuorisotyökeskukseen, muuttui nuorisotyöneuvottelukunta vapaaehtoisten mammuttikokoukseksi joka hiljalleen hiipui omaan mahdottomuuteensa. Nuorisotyökeskus perustettiin pastori Lasse Urhon ja nuorisonohjaaja Jorma Kivikon vuonna 1962 tekemän aloitteen pohjalta 19.6.1963 ja aloitti toimintansa 1.11.1963. Aloitteen mukaan nuorisotyökeskuksen perustaminen ei poistaisi seurakuntien vastuuta omasta nuorisotyöstään, vaan kysymykseen tulevat tehtävät, jotka vaativat pitkäaikaista suunnittelua ja määrätietoisesti johdettua yhteistyötä. Keskusta perustaessaan kirkkovaltuusto näki sen tehtävänä asiantuntijaorganisaationa toimimisen hahmotellessaan sen keskeisiksi tehtäviksi toimia seurakuntien nuorisotyön kaikinpuoliseksi kehittämiseksi, toimia seurakunnallisen nuorisotyön suunnittelevana, neuvoaantavana ja ohjaavana elimenä sekä tukea eri seurakuntien nuorisotyötä järjestämällä koulutustoimintaa kurssien ym muodossa. Suuri keskustelu kasvatusasiain keskuksen ja paikallisseurakuntien hallinnollisista ja toiminnallisista suhteista käynnistyi vuonna 1968 ja päättyi vuonna 1995 status quon toteamiseen, joskin senkin jälkeen aihepiiriä eri toimikuntien työskentelyssä aika ajoin on sivuttu.
Veikko Hankomäen toimikunta esitti vuona 1968 nuorisotyökeskukselle laajempaa linjaorganisaation asemaa, totesi, että leikkikoulutoiminta (sittemmin päiväkerho) on alusta asti muodostunut yhtymän työmuodoksi ja että pyhäkoulutyötä tulee tulevaisuudessakin johtaa paikallisseurakunnittain. Jengien tutkijana mainetta niittänyt Rafael Helanko oli keskeisenä vaikuttajana toimikunnassa, joka 1971 esitti selektiivi-periaatteen ottamista käyttöön Turussa: nuorisotyön johto olisi kokonaan keskitettävä nuorisokeskukselle. Tällä tavoin voitaisiin parhaiten toteuttaa nuorisotyön päämääriä ja käyttää palkattua työvoimaa tehokkaammin kuin nykyisin. Toimikunta pohti myös nuorisohuollon (erityisnuorisotyö tai nuorisodiakonia) ottamista uudeksi työmuodoksi. Erityisnuorisotyö käynnistyikin vuonna 1974, jolloin teologian ylioppilas Antti Koponen toimi Turun seurakuntien ensimmäisenä yhteisenä erityisnuorisotyöntekijänä kymmenen kuukauden ajan, 15.2. 31.12.1974. Häntä seurasivat ensin FM Riitta Pyysalo ja sitten Kirsi Uotinen. Lausuntokierroksen jälkeen Eero Parvion toimikunta jatkoi organisaatiopohdintaa ja päätyi vuonna 1975 torjumaan selektiiviajatuksen: Kirkollisen toiminnan varsinainen ympäristö on seurakunta. Toimikunta kuitenkin näki myös selektiivimallissa hyviä puolia ja päätyi esittämään kompromissimallia, joka perustui sekä seurakunnalliseen että selektiivissä toteutettavaan työhön ja näiden sujuvaan yhteistyöhön. Toimikunnan käsityksen mukaan selektiivin tehtäviä olisivat yhteinen koulutus, työntekijöiden kokoukset, suhdetoiminta, tiedotus, leirityö, yhteydet kokonaiskirkkoon, partiotyö, nuorisodiakonia, yhteydet koulumaailmaan ja rippikoulutyön tukeminen. Matti Taipaleen toimikunta jatkoi vuonna 1980 keskustelua K-ohjelman nimiin vannoneessa kirkossa. Paikallisseurakunnan asema nähtiin edel-leen keskeisenä. Elämänkaariajattelu pilkotti ainakin rivien välissä. Nuorisotyökeskuksen tehtävät nähtiin entistä asiantuntijavaltaisempina, tehtäviin hahmoteltiin materiaalikeskusta, leiritoiminnan hoitoa ja konsultointia nuorisotiloja suunniteltaessa ja nuorisotyönohjaajien sijaiskysymysten hoitoa. Uutena virkana ja työalana esitettiin nuorisomuusikkoa, johon tehtävään Pekka Simojoki sittemmin tuli. Jaana Jaakolan työryhmä totesi kasvatusasiain keskuksen ja paikallisseurakuntien suhteiden status quon vuonna 1995. Erityisnuorisotyöstä to-dettiin, että erityisnuorisotyö ja siihen liittyvä Saapas-toiminta toteutetaan niin, että seurakuntien yhteinen erityisnuorisotyönohjaaja koordinoi ja ohjaa yhteistä toimintaa lähinnä keskikaupunkialueella ja pitäen myös yhteyksiä koululaitoksen erityisluokkiin. Paikallisseurakuntien työntekijät osallistuvat mahdollisuuksiensa ja valmiuksiensa mukaan tähän toimintaan. Organisaation sinällään todettiin olevan asianmukaisen, ongelmana oli se, että yhteistyön kulttuuria ei oltu saatu aikaan. Vallitsevassa työnjaossa kasvatusasiain keskukselta odotetaan toiminnan peruslinjojen vetämistä, toiminnan koordinointia, yhteistoiminnan järjestämistä, koulutusta ja painopisteiden pohdintaa sekä työn ohjaamista niiden suuntaan. Työntekijöitten erityisosaamista tulisi hyödyntää suunniteltaessa seurakuntien yhteistoimintaa. Samasta ideasta lähti vuonna 1955 liikkeelle koko keskustelu kasvatusasiain keskuksen perustamisesta. Yhtymän virkarakennetoimikunnan esityksessä vuonna 2004 haluttiin keskusteluun nostaa lapsityön ja seurakuntien suhteet. Nuorisotyön työalavastaavuutta pohtineen Heikki Mäntylän toimikunnan esitykseen vuonna 2005 sisältyi ehdotus nuorisotyön johtoryhmästä ja päätoimisten nuorisotyöntekijöitten kokouksesta kasvatusasiain keskuksen ja paikallisseurakuntien yhteistyön parantajina. Dejavou mutta samasta ideasta lähti vuonna 1955 liikkeelle koko keskustelu kasvatusasiain keskuksen perustamisesta. 5
1940-1955 KESKUSTELU KÄYNNISTYY Nuorisotyö oli alun perin paikallisseurakuntien toimintaa, jota hoiti tätä toimintaa varten palkattu nuorisopappi. Tämä sotien jälkeen vakiintunut käytäntö muuttui nuorisopappien työnkuvan laajetessa pelkän nuorisotyön lisäksi käsittämään kaiken seurakuntatyön. Seurakuntiin alettiin perustaa nuorisotyöntekijöitten virkoja ja ennen nuorisopapille kuuluneet työtehtävät jäivät entistä enemmän näiden hoidettaviksi. Työntekijäresurssien lisäämisestä huolimatta nuorisotyö oli vapaaehtoispainotteista. Tilastojen mukaan vuoden 1966 lopussa oli nuorisotyön piirissä 6.000 nuorta ja heitä johtamassa 500 vapaaehtoista nuorisotyöntekijää. Laajempi keskustelu nuorisotyön toteuttamisen tavasta Turussa virisi tämän kehityksen pohjalta. 6 1955-1962 TAVOITTEENA LAAJA YHTEISTYÖ Yhteinen kirkkovaltuusto asetti vuonna 1955 toimikunnan pohtimaan nuorisotyön tehostamista. Lakitieteen lisensiaatti Ilmo Kalkkaan johdolla toiminut toimikunta perusteli erityisen nuorisotyökeskuksen perustamista seuraavasti: 1. seurakuntien väliset rajat varsinaisella kaupunkialueella ovat käytännössä vain muodollisia varsinkin niin kauan kuin ei ole toteutettu pakkoa olla kirjoilla siinä seurakunnassa, jonka alueella asianomainen asuu, 2. suuremman työtehon saamiseksi ja entistä suurempien joukkojen saavuttamiseksi tarvitaan entistä enemmän seurakuntien nuorisotyön yhteissuunnittelua, yhteistoimintaa ja yhteisesiintymistä, 3. vapaaehtoisten työntekijöiden koulutusta voidaan parhaiten hoitaa kaikkien seurakuntien yhteisen elimen kautta, 4. eri seurakuntien nuorisotyön määrärahojen jakaantuminen voi tapahtua tasapuolisemmin, kun otetaan huomioon koko kaupungin alue, 5. nuorten kesäkotitoiminnan saattaminen määrätyn, pysyvän elimen suunniteltavaksi ja ohjattavaksi olisi kaikille eduksi, 6. työvälinevaraston (filmit, rainat, esityskojeet, monistuskoneet ym.) hoito ja lainaus sekä lainausten välittäminen eri seurakuntien varastoista olisi saatava pysyvän elimen haltuun, 7. yhteydenpito erilaisiin kirkollisiin ja kunnallisiin nuorisotyöelimiin sekä muihin järjestöihin helpottuu keskityksen kautta, 8. yhteyden saaminen kaupunkiin muuttaneeseen nuorisoon sen opastamiseksi seurakuntien nuorisotyön piiriin kaipaa yhteisen elimen toimenpiteitä.
1962-1966 NUORISOTYÖ- KESKUS PERUSTETAAN 19.6.1963 Aloitteen Seurakuntien nuorisotoimiston perustamiseen tekivät 21.9.1962 allekirjoittamallaan kirjeellä pastori Lasse Urho ja nuorisonohjaaja Jorma Kivikko. Aloitteen mukaan seurakunnallinen nuorisotyö on uusien työkeskusten rakentamisen ja työvoiman vakinaistamisen vuoksi huomattavasti laajentunut. Työn keskittämiseksi ja yhteyksien luomiseksi eri seurakuntien välille, sekä työn tehostamiseksi tarvittaisiin seurakunnallinen nuorisotoimisto. Nuorisotyökeskuksen perustaminen ei poistaisi seurakuntien vastuuta omasta nuorisotyöstään, vaan kysymykseen tulevat tehtävät, jotka vaativat pitkäaikaista suunnittelua ja määrätietoisesti johdettua yhteistyötä. Uuden toimiston tehtäviksi hahmoteltiin koulutusta, kursseja, opintomatkoja, käsikirjastoa, nuorten ja työntekijöiden neuvontatehtäviä, tiedotusta ja työntekijätapaamisia. Henkilöstöksi ehdotettiin nuorisopappia sekä naisja miespuolista nuorisonohjaajaa. Mietintö ei toteutunut nuorisotyökeskuksen osalta toimikunnan esittämässä muodossa. Tosin vuonna 1956 perustettiin nuorisotyökeskus ja nuorisotyöneuvottelukunta, mutta nuorisotyökeskus jäi kokonaan ilman sitä varten palkattua henkilökuntaa. Päätöksen mukaan piti nuorisotyökeskuksen muodostua siihen palkattujen työntekijöiden lisäksi siten, että siihen kuuluisi kunkin seurakunnan nuorisotyöstä vastaavat papit sekä yksi nuorisotyötoimikunnan edustaja kustakin seurakunnasta. Seurakuntien valittua keskukseen nuorisotyötoimikunnan edustajaksi nuoriso-ohjaajansa ja osan papeista jäätyä pois keskuksen toiminnasta, siihen jäi kolme pappia ja kaikki nuoriso-ohjaajat. Sen toiminta vesittyi kuukausittaiseksi työneuvotteluksi. Nuorisotyöneuvottelukunnan piti muodostua nuorisotyökeskuksesta lisättynä päätoimisilla nuorisoohjaajilla ja sen piti kokoontua vähintään kaksi kertaa vuodessa. Tämä neuvottelukunta menetti merkityksensä nuoriso-ohjaajien tultua valituksi nuorisotyökeskuksen jäseniksi. Tilalle tuli vapaaehtoistyöntekijöitä ja kokous muodostui parhaillaan parin sadan osallistujan tilaisuudeksi, jonka kokoukset hiljalleen päättyivät omaan mahdottomuuteensa. Kirjeen pohjalta kirkkovaltuusto perusti 1.11.1962 toimikunnan laatimaan esitystä seurakuntien nuorisotoimiston perustamisesta sekä ehdotusta nuorisotoimiston johtosäännöksi. Toimikuntaan valittiin filosofian maisteri Jouko Kivisaari, filosofian maisteri Usko Puustinen, varatuomari Tauno Maijala, kirkkoherra Timo Rusama (pj) ja varatuomari Veikko Hankomäki. Toimikunnan sihteerinä toimi seurakuntien lakimies Urpo Rastimo. Toimikunnan 5.2.1963 päivätystä raportista pyydetyissä seurakuntien lausunnoissa pohdittiin uuden keskuksen työntekijöiden pätevyysvaatimuksia ja toimiston tehtävien laajuutta. Eräissä lausunnoissa haluttiin myös pyhäkoulutyö liittää uuden yksikön toimialaan. 7
8 Toisissa pohdittiin seurakuntien ja yhtymätason toimijan työnjakoa: Kyrkorådet förutsätter uttryckligen att församlingens rätt, att själv på lämpligaste sätt utgestalta, organisera och leda sitt ungdomsarbete, icke åsidosättes (Abo svenska). Nuorisotyökeskuksen suhde seurakuntien kirkkoneuvostoihin ja seurakuntien nuorisotyötoimikuntiin ei käy riittävästi esille johtosääntöuudistuksesta ja jää ristiriitaiseksi ellei --- johtokunnan jäsenten vaalia siirretä kirkkovaltuustolta kirkkoneuvostoille. Pyhäkoulutyö jäi seurakuntiin, johtokunnan valinta, kirkkoneuvostoja kuunnellen, kirkkovaltuustolle, kesäkoti- ja leiritoiminta rajattiin vain nuorten toimintaan. Päätös Turun ev. lut. seurakuntien nuorisotyökeskuksen perustamisesta tehtiin kirkkovaltuustossa 19.6.1963 11. Uuden yksikön johtosäännön mukaan Nuorisotyökeskuksen johtokunta koostui jokaisen seurakunnan nuorisotyöhön perehtyneestä edustajasta, joka ei kuitenkaan saanut olla nuorisotyönohjaaja, nuorisotyöntekijöitten valitsemasta edustajasta ja nuorisotyökeskuksen johtajasta, joka samalla toimi sihteerinä. Johtokunnan keskeisinä tehtävinä oli toimia seurakuntien nuorisotyön kaikinpuoliseksi kehittämiseksi, toimia seurakunnallisen nuorisotyön suunnittelevana, neuvoa-antavana ja ohjaavana elimenä sekä tukea eri seurakuntien nuorisotyötä järjestämällä koulutustoimintaa kurssien ym muodossa. Nuorisotyökeskuksen henkilöstön johtosääntö määritteli: Nuorisotyökeskuksen henkilökunnan muodostavat nuorisotyökeskuksen johtaja ja tarpeellinen määrä muuta henkilökuntaa. Johtajan tulee olla teologian kandidaattitutkinnon tai sitä vastaavan yliopistollisen loppututkinnon suorittanut ja perehtynyt seurakunnalliseen nuorisotyöhön. Turun ev. lut. seurakuntien Nuorisotyökeskus aloitti toimintansa 1.11.1963. Nuorisotyökeskuksen ensimmäisen toimintakertomuksen (vuodelta 1964) mukaan: Nuorisotyökeskuksen toiminnan alkuaika oli lähinnä työn linjoja etsivää. Päähuomio on kiinnitetty nuorisotyön koulutuksen tehostamiseen sekä seurakuntien nuorisotyön yhteistoimintamuotojen kartoittamiseen ja kehittämiseen. Nuorisotyökeskuksen olemusta seurakuntien yhteistyöelimenä korosti johtokunnan kokoonpano, johon kuului edustaja kustakin yhteistaloudessa olevasta seurakunnasta, nuorisotyöntekijäin edustaja sekä sihteerinä Nuorisotyökeskuksen johtaja. Nuorisotyökeskuksen henkilöstön muodostivat keskuksen johtaja, pastori Lasse Urho, toimistoapulainen rouva Ulla Rihko sekä seurakuntien leikkikoulujen toiminnanohjaaja, neiti Hillevi Knaapi. Aiemmin mainitun koulutuksen lisäksi Nuorisotyökeskus järjesti yhteisiä tapahtumia, piti yhteyksiä seurakuntiin, hiippakuntaan, kirkkohallitukseen, Turun kaupunkiin, nuorisotyön keskusjärjestöihin, paikallisiin nuorisojärjestöihin, erityisesti partioon koska seurakuntien varhaisnuorisotyössä partiotoiminnalla on huomattava asema sekä koulutoimeen. Kansainvälinen työ ennen muuta Ruhrin alueen Oberhausenin kanssa käynnistyi jatkuakseen 37 vuoden ajan vuoteen 2001. Nuorisotyökeskus ryhtyi kokoamaan tilastoja seurakuntien toteuttamasta nuorisotyöstä, joiden mukaan seurakuntien kerhotoimintaan osallistui noin 2.900 nuorta ja partioon noin 1.800 nuorta. Seurakuntien nuorisotyön budjettiehdotuksista keskus antoi lausuntonsa.
Tulevaisuuden haasteina nähtiin yhteyksien luominen seurakuntien ja koulujen välille, seurakuntien työavun järjestäminen Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton Turussa toimivalle opiskelijapastorille ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien hengellisen kasvatuksen tukeminen. 1968-2005 SELEKTIIVI VAI EI? Veikko Hankomäen toimikunta esittää nuorisotyökeskukselle laajempaa linjaorganisaatioasemaa (25.1.1968) Rovasti Niilo Lampi muiden ohella oli jättänyt 9.4.1965 esityksen pyhäkoulutyön yhteisen organisaation luomisesta Turun seurakuntiin. Turun seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto asetti 25.5.1966 toimikunnan tutkimaan tekemään sen tarpeellisiksi katsomat ehdotukset seurakuntien nuorisotyön, leikkikoulutoiminnan ja pyhäkoulutyön yhdistämisestä saman johtokunnan alaisiksi. Lisäksi toimikunnan tehtävänä oli antaa lausunto nuorisosihteerin ja koululaispapin virkojen perustamisesta Turun seurakunnille. Toimikunta, johon kuuluivat talousjohtaja Veikko Hankomäki (pj), rouva Salme Koikkalainen, lehtori Sisko Saaristo (sittemmin Raitis), pastori Seppo Seesjärvi, rovasti Toivo Väinölä ja pastori Lasse Urho (siht). antoi raporttinsa 25.1.1968. Hankomäen työryhmän näkemyksen mukaan, vaikka nuorisotyökeskus käytännössä toimii linjaorganisaationa muun muassa leiri- ja rippikoulutoiminnan osalta, ei nuorisotyökeskuksen voimassa oleva johtosääntö tee nuorisotyökeskuksen johtokunnasta seurakuntien nuorisotyötä johtavaa elintä, vaan ainoastaan tukielin varsinaiselle linjaorganisaatiolle eli paikallisseurakunnille. Työryhmä katsoi, että nuorisotyökeskukselle tulisi luoda linjaorganisaation asema: Käytäntö on osoittanut, että nuorisotyökeskuksella pitäisi nykyistä laajemmin olla linjaorganisaation asema. Tällä tavoin voitaisiin huomattavasti tehostaa esimerkiksi koulutustoimintaa nuorisotyön koko alueella. Hankomäen työryhmä totesi leikkikoulutoiminnan (sittemmin päiväkerho) alkaneen Turussa vuoden 1964 alussa. Raporttia tehtäessä lapsia oli toiminnassa mukana 2.200 ja opettajia 63. Paikallisseurakunnissa päiväkerhotyötä ei ollut osoitettu kenellekään työntekijälle. Työstä muodostui alusta alkaen yhtymän työmuoto, jota johti oma johtokuntansa ja toiminnanohjaajansa. Yhtymätason organisaatio nähtiin hyvänä: Leikkikoulutoiminta on lyhyenä aikana kehittynyt yhdeksi seurakuntien suurimmista ja suosituimmista työmuodoista. Erityisesti on pantava merkille, että koulutustoiminta, työn valvonta ja ohjaus, hankintojen suorittaminen sekä työn yleinen järjestely on ollut verrattain helposti toteutettavissa, koska työllä on yhteinen johto, joka verrattain itsenäisesti ohjaa toimintaa ja kantaa vastuun kentästä. Pyhäkoulutyön kehittämisestä toimikunta toteaa: että pyhäkoulutyötä on tulevaisuudessakin johdettava paikallisseurakunnittain. --- Seurakuntien yhteisen pyhäkoulutyön organisointi ei saa vaikuttaa lamauttavasti seurakuntien nyt tekemään pyhäkoulutyöhön. Yhteinen lapsityön sihteeri voi olla suunnittelemassa ja ohjaamassa toimintaa sekä tukemassa paikallisseurakuntien vastuunalaisia työntekijöitä. Yhteisen lapsityön sihteerin tulisi olla teologisesti koulutettu. Pyhäkoulu- ja päiväkerhotoiminnan yhteyksien parantamiseksi toimikunta päätyi esittämään, että nuorisotyöjohtokunnan lisäksi olisi pyhäkoulu- ja päiväkerhotoiminnalla yhteinen johtokuntansa. Koululaispapin viran perustamista Turkuun työryhmä piti erittäin tärkeänä ja kiireellisenä ennen muuta ammattikoululaisten kristillisen toiminnan ja kristillisen teinitoiminnan tehostamiseksi. Toimikunnan esitys kirkkovaltuustolle kuului: Edellä esitettyyn viitaten toimikunta esittää kunnioittaen, että kirkkovaltuusto päättäisi hyväksyä oheisen nuorisotyökeskuksen johtosäännön, perustaa 1.9.1968 lukien Turun seurakuntiin koululaispapin viran perustaa 1.1.1969 lukien Turun seurakuntiin yhteisen lapsityön sihteerin viran. Vuoden 1970 (täydennys 1972) johtosäännössä pyhäkoulu- ja päiväkerhotoiminnan johtokunta oli muuttunut lapsityön valiokunnaksi, uusista viroista koululaispapin virkaa ei ollut perustettu, mutta lapsityö oli saanut lapsityön sihteerin viran. 9
10 Rafael Helangon toimikunta esittää nuorisotyön selektivointia (9.9.1971) Turun ev. lut. seurakuntien kirkkohallintokunta asetti 28.10.1970 toimikunnan, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus nuorisotyön kokonaisorganisaatioksi. Toimikunta, ekonomi Lauri Winter (pj), tohtori Rafael Helanko (jonka nimellä toimikunta historiankirjoissa tunnetaan), pastori Risto Heikkilä, pastori Olof Henricson, lehtori Eeva Kastemaa (erosi 6/1970), nuorisonohjaaja Jorma Kivikko, lääket. kand. Ilpo Lahti, koulunjohtaja Markku Vähä-Mäkilä ja nuorisotyökeskuksen johtaja Lasse Urho (siht) päätyi 9.9.1971 antamassaan raportissa esittämään selektiiviperiaatetta, nuorisotyön keskittämistä yhteisen keskusjohdon alaisuuteen: nuorisotyön johto olisi kokonaan keskitettävä nuorisokeskukselle. Tällä tavoin voitaisiin parhaiten toteuttaa nuorisotyön päämääriä ja käyttää palkattua työvoimaa tehokkaammin kuin nykyisin. Raportissaan toimikunta painottaa kirkon opetustehtävää: Voidaan siis todeta, että kirkon virallisen käsityksen mukaan nuorisoon kohdistuvan seurakuntatyön painopiste on opetuksessa ja sen kautta tapahtuvassa kasvatuksessa. Kun opetustyöllä on näin keskeinen asema kirkon toiminnassa, siihen on myös kiinnitettävä riittävästi huomiota nuorisotyön kokonaisorganisaatiota suunniteltaessa. Muuten nykyisin yhä voimistuva nuorisotyö voi työntää seurakuntien opetustyön toisarvoiseen asemaan. Toimikunta piti tärkeänä myös sitä, että kirkon opetustyön tulisi liittyä saumattomasti koulutusyhteiskunnan funktioon. Erityisnuoriso käynnistyi vuonna 1974. Antti Koponen toimi ensimmäisenä erityisnuorisotyöntekijänä. Opetuksen turvaamiseksi toimikunta päätyi esittämään nuorisotyökeskuksen toiminnan jakamista opetustyöhön ja nuorisotyöhön ja koko toiminnan tavoitteeksi: nuorisotyön tehtävänä on ohjata nuorten vertaisryhmissä tapahtuvaa sosiaalistumista. Keskuksen tehtävinä toimikunta esittää uutena työmuotona nuorisohuoltoa (erityisnuorisotyö tai nuorisodiakonia), nuorisotyötä (lapsityö 3-9 v., varhaisnuorisotyö 9-15 v. ja varttuneet nuoret (16 23 v.) ja opetustyötä. Nuorisotyön aluejaoksi toimikunta esitti seurakuntajaon sijaan Turun peruskouluja varten laadittua piirijakoa, joka on tehty koulun ylä-asteita varten kuitenkin sillä poikkeuksella, että ruotsalainen seurakunta muodostaisi oman alueensa. Kullakin alueella olisi vähintään kaksi palkattua nuorisonohjaaja (nainen ja mies), alueneuvosto ja riittävä määrä työpisteitä. Nuorisotyön selektiivin miehitys perustuisi olemassa olevaan henkilöstöön (nuorisonohjaajia 20, nuorisokeskuksessa 4). Lisäksi on jokaisessa seurakunnassa työnjaon perusteella yksi papeista määrätty nuorisotyöstä vastaavaksi papiksi. Toimikunta korostaa, että uudessa organisaatiossa toimivat henkilöt voivat täysin antautua nuorisotyöhön. Erityisnuoriso käynnistyi vuonna 1974, jolloin teologian ylioppilas Antti Koponen toimi Turun seurakuntien ensimmäisenä yhteisenä erityisnuorisotyöntekijänä kymmenen kuukauden ajan, 15.2. 31.12.1974. Häntä seurasivat ensin FM Riitta Pyysalo ja sitten Kirsi Uotinen. Toimikunnan raportti, ennakkosuunnitelmien mukaan, lähti lausuntokierrokselle, jonka jälkeen työ jatkui Parvion toimikunnassa.
nanohjaajalla, jonka pätevyysvaatimus oli lastentarhanopettajan tutkinto. Nuorisotyökeskuksen johtajan tehtäviin oli liitetty velvoite seurata nuorison elämää Turun seurakuntien alueella ja toimia nuorisotyön kehittämiseksi ajan vaatimusten mukaan sekä yhteydenpito kirkkoherrain kokoukseen. Nuorisosihteeri vastasi koulutuksesta, materiaaleista ja leiritoiminnan järjestelyistä. Lapsityön sihteerin tehtäviin kuuluivat päiväkerho- ja yhteiseen pyhäkoulutyöhön liittyvät asiat. Päiväkerhojen toiminnanohjaaja oli työmuodon operatiivinen johtaja. Eero Parvion toimikunta torjuu ajatuksen selektiivistä (13.3.1975) Johtosääntö tarkentuu kv. 6.10.1970 ja 21.6.1972 Hankomäen ja Helangon toimikuntien ehdotukset jäivät pääosin toteutumatta. Toimikuntien työn jäljet voidaan nähdä nuorisotyökeskuksen johtosäännössä, jota uudistettiin 1970 ja 1972. Uudessa johtosäännössä määriteltiin keskuksen toiminta-alue entistä tarkemmin ja laajemmin: Turun ev. lut. seurakunnissa tehtävää lapsi-, varhaisnuoriso- ja varttuneeseen nuorisoon kohdistuvaa työtä varten toimii yhteinen nuorisotyökeskus. Lapsityö käsittää mm. päiväkerhotoiminnan ja pyhäkoulutyön, varhaisnuorisotyö partio- ja kerhotoiminnan. Varttuneen nuorison ohjaaminen tapahtuu rippikouluikäisen ja sitä vanhemman nuorison keskuudessa. Kirkkovaltuuston nelivuotiskausiksi valitseman johtokunnan jäsenet eivät enää edustaneet seurakuntia, mutta heidän piti edustaa monipuolisesti kasvatus- ja nuorisotoimintaa. Yhden jäsenen piti olla pappi, mieluiten kirkkoherra. Nuorisotyöntekijöillä oli edelleen edustajansa, mutta hänen lisäkseen muita nuorisotyön viranhaltijoita ei johtokuntaan voinut tulla valituksi. Uutena elimenä johtosääntö mainitsi lapsityön valiokunnan, jonka tehtävänä oli kehittää seurakuntien päiväkerhotyötä. Keskuksen henkilökunta oli lisääntynyt nuorisosihteerillä, jonka pätevyysvaatimus oli Järvenpään Seurakuntaopiston nuoriso- ja sosiaalityön tutkinto, Tampereen Yliopiston nuorisotyön tutkinto, kansakoulunopettajan tutkinto tai tehtävien luonteeseen sopiva, vähintään keskikoulupohjainen opistotutkinto ja lapsityön sihteerillä, jonka pätevyysvaatimus oli teologian kandidaatti ja riittävä käytännön ruotsinkielen taito sekä päiväkerhojen toimin- Helangon toimikunnan mietinnöstä saatujen lausuntojen jälkeen yhteinen kirkkovaltuusto päätti 21.1.1972 asettaa toimikunnan laatimaan nuorisotyön kokonaisorganisaatioehdotuksesta tarkistetun ehdotuksen jossa tuli huomioida kirkkoneuvostojen ja kirkkoherrojen kokouksen lausunnot. Toimikuntaan valittiin pastori Eero Parvio (Martinseurakunta, pj), rehtori Usko Puustinen, rovasti Alpo Mustonen, filosofian tohtori Rafael Helanko (Tuomiokirkkoseurakunta), varatuomari Paula Eenilä (Mikaelinseurakunta), diplomiinsinööri V. E. Kuokkanen (Kaarinan seurakunta), varastopäällikkö Jorma Mäkinen (Maarian seurakunta), teologian kandidaatti Ann-Britt Hedman (Ruotsalainen seurakunta), poikakodin johtaja Raimo Akkola (Henrikinseurakunta) ja nuorisotyökeskuksen johtaja Lasse Urho (siht). Toimikunta jätti raporttinsa 13.3.1975. Työtään käynnistäessään toimikunta totesi kaikkien lausunnonantajien suhtautuneen erittäin kriittisesti sekä selektiiviajatukseen että nuorisotyön määritelmään. Samalla kun eräät seurakunnat ilmaisivat hyväksyvänsä nuorisotyön hoitamisen keskusjohdon alaisena, ne kaikki painottivat sitä, että nuorisotyön joka tapauksessa on liityttävä paikallisen seurakunnan kokonaistoimintaan. Toimikunta kiinnitti huomiota vuoden 1973 kirkolliskokouksen näkemykseen, jonka mukaan kirkossa tarvitaan alueellista jakoa ja organisatorista eriytymistä. 11
Eniten kritiikkiä kohdistui nuorisotyön teoreettiseen määrittelyyn: Mainitut lausunnonantajat ovat kaikki kiinnittäneet huomion siihen mietinnön periaatteelliseen lähtökohdan puutteeseen, että seurakunnallisen nuorisotyön tarkoitus on määritelty ylimalkaisesti ottamatta huomioon kirkon omalaatuisuutta tai nuorisotyön luonnollista ja välttämätöntä yhteyttä paikalliseen seurakuntaan. Edelleen todetaan, että vaikka kirkkolain mukaan nuorisotyön painopiste on kasvatuksessa ja opetuksessa, tulee pappien muutoinkin pitää huolta lasten ja nuorten hengellisestä hoidosta heidän vartuttamisekseen kristillisessä tiedossa ja taidossa. Juuri tähän kohtaan mahtuu kaikki muu varsinaisesta opetustoiminnasta poikkeava seurakunnallinen nuorisotoiminta, nuorisokerhoista partioon ja erilaatuiseen varttuneitten nuorten (mm. jengien) toimintaan saakka. Toimikunta kirjoitti nuorisotyön määritelmän uudelleen. Kun Helangon toimikunnan mietintö totesi nuorisotyön tarkoituksena olevan vertaisryhmissä tapahtuvan sosiaalistumisen ohjaamisen, määritteli Parvion toimikunta: Seurakunnan nuorisotyö on seurakunnan uskosta nousevaa toimintaa, jossa nuori ihminen perheyhteyden, seurakunnan opetustoimen ja vertaisryhmien välityksellä liitetään kristillisen uskon ja elämän kokonaisuuteen ja hoidetaan seurakunnan elämänyhteydessä, että hän aikuistuisi sekä yksilönä että seurakunnan jäsenenä kantamaan vastuuta seurakunnasta ja kypsyisi myönteiseksi yhteiskunnan jäseneksi. 12 Kirkollisen toiminnan varsinainen toimintaympäristö on seurakunta: Kristillisen uskon luonteesta johtuen seurakuntaelämä ei voi terveesti toteutua ilman nuorisosta huolehtivaa toimintaa eikä seurakunnallista nuorisotyötä voi olla ilman seurakuntayhteyttä. --- Seurakuntien nuorisotyötä suunniteltaessa on tosin muistettava, että varttuneempi nuoriso liikkuvuudellaan rikkoo seurakuntarajoja. --- On kuitenkin huomattava, että yli paikallisseurakuntien rajojen tapahtuva toiminta periaatteessa aina liittyy jonkun paikallisseurakunnan nuorisotyöhön. Normaalisti nuoren on liityttävä jonkin seurakunnan työntekijän johtamaan toimintaan ja mikäli toiminta on todellista seurakuntatyötä koettava siinä ympäristössä jumalanpalvelus- ja rukousyhteys. Monissa annetuissa lausunnoissa ymmärrettiin keskittämisestä johtuvat edut, mutta samalla kaikki lausunnot ilmaisivat vaatimuksen seurakunnallisen nuorisotyön välttämättömästä yhteydestä paikallisseurakunnan kokonaistoimintaan. Kun kuitenkin kirkko-opillinen perusta, kirkon opetustyötä koskevat näkökohdat ja jopa sosiologinen tarkastelumme viittaavat selvästi seurakuntayhteyden säilyttämiseen, näyttää organisaatiomallin ensimmäinen perusratkaisu luonnolliselta: seurakuntien nuorisotyö on joka tapauksessa säilytettävä osana paikallisen seurakunnan toimintaa. Vaikka Parvion toimikunnan perussuhtautuminen Helangon toimikunnan ajatukseen nuorisotyön selektivoinnista oli kielteinen, pohdittiin mietinnössä kuitenkin laajasti selektiivimallisen työn mahdollisuuksia ja lopulta päädyttiin esittämään kompromissimallia, joka perustui sekä seurakunnalliseen että selektiivissä toteutettavaan työhön ja näiden sujuvaan yhteistyöhön. Toimikunnan käsityksen mukaan tämä olisi mahdollista, mikäli vain työnjako osapuolten välillä olisi riittävän yksiselitteinen. Tosin yhteistyön vaikeudet tunnustettiin: Näin syntyi nuorisotyökeskuksen alaisuuteen seurakuntien päätoimisten työntekijöitten kuukausittainen kokous, jonka aseman kirkkovaltuusto on vahvistanut johtosäännössä. Järjestelmän toiminnassa on kuitenkin esiintynyt
kitkaa. Äärimmäistapauksena on pidettävä sitä, että jonkun seurakunnan nuorisotyöntekijöitä on kielletty osallistumasta mainittuun kokoukseen. Toimikunnan käsityksen mukaan kirkkoherran johdolla paikallisseurakunnan toimesta suoritettavan nuorisotyön rinnalle tarvitaan yhteistoiminnan ja erityistoiminnan taso. Selektiiville katsottiin kuuluviksi muun muassa yhteinen koulutus, työntekijöiden kokoukset, suhdetoiminta, tiedotus, leirityö, yhteydet kokonaiskirkkoon, partiotyö, nuoriso-diakonia, yhteydet koulumaailmaan ja rippikoulutyön tukeminen. Yhteistoiminnan ja erityistoiminnan tasoon kuuluvat nuorisotyön kokonaissuunnittelu ja nuorisotyöntekijöiden jatkokoulutus sekä kaikki sellaiset erityistyömuodot, jotka on tarkoituksenmukaista johtaa keskitetysti. --- Nuorisotyön kokonaissuunnitteluun kuuluu mm. nuorisonohjaajien tarkoituksenmukainen sijoittaminen eri seurakuntiin. --- Edellä hahmoteltu seurakuntien nuorisotyöorganisaation perusratkaisu edustaa puhtaan selektiivilinjan ja puhtaan paikallisseurakuntalijan välistä sekamuotoa. Olennaisin muutos nykyiseen käytäntöön on siinä, että vastuualueet määritellään täsmällisesti, jolloin paikallinen taso ei pääse syyttämään keskitettyä johtoa siitä, mikä koskee paikallista toimintaa ja päinvastoin. Toinen tärkeä muutos nykyiseen sisältyy ehdotukseen, jonka mukaan työntekijöitä on voitava siirtää seurakuntien sisällä tarkoituksenmukaisesti. Olennaisinta on kuitenkin seurakunnan olemuksen ja tarkoituksen selkeä tajuaminen, jota vailla kaikki organisatoriset toimenpiteet ontuvat. Matti Taipaleen toimikunta siirsi keskustelun 1980-luvulle (18.9.1980) Yhteinen kirkkoneuvosto asetti 11.10.1979 toimikunnan kehittämään Turun ev. lut. seurakuntien nuorisotyötä siten, että 1. nuorisotyön muodostama kokonaisuus vastaa seurakunnallisen nuorisotyön tarpeita ja on samalla sopusoinnussa seurakuntien taloudellisten voimavarojen kanssa 2. nuorisotyöhön tarvittava työvoima on tehtäviin nähden tasapainossa eri seurakuntien alueilla 3. nuorisotyötä voidaan joustavasti suunnata vastaamaan seurakuntien väestörakenteessa tapahtuvia paikallisia ja rakenteellisia muutoksia. Toimikuntaan valittiin kirkkoherra Matti Taipale (pj), kappalainen Heikki Suominen, nuorisotyökeskuksen johtaja Lasse Urho, kirkkoneuvoston jäsen Matti Eerola sekä nuorisotyöntekijöiden valitsema edustaja diakoni Terttu Silvennoinen. Toimikunnan sihteerinä toimi pastori Jukka Lehesaari. Kirkkoneuvosto täydensi toimikuntaa 25.10.1979 diakoni Matti Nikkosella. Toimikunta antoi lausuntonsa 18.9.1980. Työnsä yhteydessä toimikunta perehtyi Helangon ja Parvion toimikuntien mietintöihin, tutustui Tampereen, Oulun ja Lahden nuorisotyön organisaatioihin. Toimikunta suoritti myös laajan haastattelututkimuksen yhtymän ja seurakuntien työntekijöiden parissa. Kirjallinen kysely esitettiin hallintovirastosta seitsemälle ja nuorisotyökeskuksesta neljälle työntekijälle, kuudelle kirkkoherralle, viidelle nuorisopapille, kahdellekymmenelleyhdelle partion 13
14
lippukunnanjohtajalle ja kolmellekymmenelle päiväkerhonohjaajalle. Näistä vastasi 68 vastausprosentin ollessa 71. Paikallisessa kyselyssä ongelmat näyttäytyivät erilaisina haastatteluryhmästä riippuen. Kirkkoherrat kaipasivat tehtäväjaon selkiinnyttämistä sekä toiminnassa että organisaatiossa. Organisaatiokysymyksiin liittyen todettiin, että nykyisellä paikallisseurakunnassa johdetulla nuorisotyöllä on etuna kiinteä jäsentyminen seurakunnan muuhun toimintaan, käytännön kentän läheisyys ja konkreettisuus. Samalla kuitenkin todettiin, että yhteisen linjan huomioonottaminen (yhteisen linjan löytäminen Turun seurakuntien alueella) nykykäytännössä on lähes ylivoimainen tehtävä. Nuorisopapit esittivät yhteisen nuorisomuusikon palkkaamista, nuorisotyöntekijät kaipasivat ikääntyville nuorisotyöntekijöille mahdollisuuksia urakiertoon, lippukunnanjohtajat toivoivat yhdyshenkilöä seurakunnan ja lippukunnan välille sekä tiedotustoiminnan tehostamista niin paikallisseurakunnan kuin seurakuntayhtymänkin tasolla (lippukunnat tuntevat jäävänsä nykyisessä tilanteessa tiedotuspaitsioon); ratkaisuna toivottiin partiotoimintaan erikoistuneen yhteisen työntekijän saamista nuorisotyökeskukseen ja lastenohjaajat toivoivat että paikallisseurakunnissa olisi nimetty joku työntekijä päiväkerhotyön yhdyshenkilöksi. Piispainkokouksen 1978 hyväksymän nuorisotyön johtokunnan mallisäännön ja kirkolliskokouksen samana vuonna hyväksymän K-ohjelman pohjalta toimikunta kysyi mitä seurakunnan nuorisotyössä tarvitaan, jotta nuoresta tulisi seurakunnan elävä jäsen, jotta hän pysyisi seurakunnan elävänä jäsenenä ja jotta hän ryhtyisi kantamaan vastuuta seurakunnalle annetusta todistustehtävästä ja totesi, että työssä olisi päästävä keskenään kilpailevista työmuodoista (lapset, nuoret, aikuiset) tavoitehakuiseen seurakuntatyöhön, jossa seurakunnan olemus, tehtävä ja peruselementit heijastuvat kaikkien ikäluokkien työhön. Selvityksensä perusteella toimikunta toteaa nuorisotyön muodostaman kokonaisuuden vastaavan nykyisellään seurakunnallisen nuorisotyön tarpeita ja olevan sopusoinnussa seurakuntien taloudellisten voimavarojen kanssa. Nuorisotyö nähdään osana paikallisseurakunnan työtä, jossa kirkkoherralla ja seurakuntaneuvostolla kirkkolain mukaan on keskeinen vastuu. Nuorisotyökeskuksen kehittämisellä mm. materiaalikeskukseksi, leirialueitten käytön keskittämisellä yhä selkeämmin sen hoidettavaksi, sekä sen käyttämisellä konsulttitoimistona suunniteltaessa tiloja nuorisotyötä varten voidaan päästä taloudellisempaan varojen ja tilojen käyttöön. Nuorisotoimiston tehtäviä esitettiin tarkennettaviksi ja laajennettaviksi siten, että nuorisotoimistolle osoitetaan 1. henkilökuntaan nuorisomuusikko ja nuorisotyön virka, 2. työn suuntaaminen seurakuntiin päin, 3. yhteiset yliseurakunnalliset tapahtumat mm. evankelioimisaktiot, musiikkitapahtumat, yhteiset muut projektit jne., 4. nuorisonohjaajien sijaiskysymyksen järjestäminen, 5. konsultoiminen seurakuntatiloja suunniteltaessa työntekijän näkökulman varmistamiseksi, 6. uusien työntekijöiden työhön perehdyttäminen ja työnohjaus, 7. tiedottamistehtävät, 8. yhdyshenkilöjärjestelmän luominen päiväkerhotoiminnan ja paikallisseurakuntien välille, kuten rippikoulu- ja pyhäkoulutyössä, 9. toimiston kehittäminen materiaalikeskukseksi, 10. nuorisotyössä työskentelevien toimenkuvien kirjaaminen, 11. kunnallisen nuorisotyön seuranta ja yhteistyö, 12. leiri- ja rippikoulujärjestelyjen koordinointi, 13. vapaaehtoisten ohjaajien koulutus- ja virkistystoiminta, 14. vanhenevien työntekijöiden täydennyskoulutuksen suunnittelu ja esitysten tekeminen päättäjille, 15. nuorisotyössä toimivien työntekijöiden kokoukset, 16. seurakuntien välisen yhteistyön kehittäminen, 17. työvoiman sijoittelun seuranta, esitykset ja valmistelu, 18. leirialueitten keskitetty käyttö ja hoito, Näyttävimmin toimikunnan ehdotuksista toteutui nuorisomuusikon palkkaaminen. 19. nuorisotyön tilastojen kehittäminen. Erityisenä paikallisseurakuntien työtä ohjaavana tehtävänä esitettiin, että nuorisotyökeskus laatii 0-18-vuotiaiden parissa työskentelevien työntekijöiden toimenkuvat, joissa otetaan huomioon paikallisseurakuntien erilaisuus ja muiden työntekijöiden osuus. Nuorisotyökeskus vastaa nuorisotyöntekijöiden työnohjauksesta, seurakuntien organisaatioon perehdyttämisestä ja ohjelmointiin kouluttamisesta. Nuorisotyökeskuksen tehtäväksi esitettiin lisäksi siitä huolehtiminen, että nuorisotoimistossa olisi määräaikaista nuorisotyön työvoimaa seurakunnissa tai muissa nuorisotyön tehtävissä esiintyviä akuutteja työpaineita varten. Seurakuntien toivottiin harkitsevan mm. 1. vakinaisen viranhaltijan määräämistä nuorisotyöstä vastaavaksi työntekijäksi ja nuorisotyön johtamista siten, että nuorisotyön koko kenttä (0-18-vuotiaat) asetetaan yhden vakinaisessa virassa olevan työntekijän vastuualueeksi (tilanteesta ja henkilöstä riippuen työn johto soveltuu myös kokeneelle nuorisonohjaajalle), 2. päiväkerhonohjaajien ottamista työntekijäyhteyteen ja tietyn työntekijän nimeämistä päiväkerhotyön yhdyshenkilöksi ja säännöllistä osallistumista päiväkerhojen arkitoimintaan ja 3. koulupastoritoiminnan luomista. Näyttävimmin toimikunnan ehdotuksista toteutui nuorisomuusikon (Pekka Simojoki) palkkaaminen yhtymän palvelukseen. Valtaosa muista esityksistä on toteutunut hiljalleen vuosikymmenten kuluessa. 15
Jaana Jaakolan työryhmä totesi status quon olemassaolon (29.8.1995) Kirkkoneuvosto asetti 6.10.1994 työryhmän tutkimaan nuorisotyön selektivoinnin taikka muun nuorisotyön kehittämisen mahdollisuuksia. Työryhmään nimitettiin kasvatusasiain johtokunnan puheenjohtaja Kari Kiesiläinen, erikoishammashoitaja Jaana Jaakola (pj), nuorisonohjaaja Erkki Rissanen (siht), kasvatustoimen johtaja Lasse Urho ja kirkkoherra Kauko Viitanen. Työryhmä antoi lausuntonsa 29.8.1995. 16 Työryhmä suoritti kyselyn päätoimisten nuorisotyöntekijöitten ja kirkkoherrojen keskuudessa sekä haastatteli kasvatusasiain keskuksen henkilöstöä. Selvitysten perusteella työryhmä totesi työnjaon seurakunta- ja yhtymätason välillä sujuvan kohtuullisen hyvin, joskin parannettavaakin löytyi. Yhteyksien parantamista seurakuntien työntekijöitten ja partiolippukuntien johtajien välillä kaivattiin puolin ja toisin, rippikoululeirien ennakoitiin tulevaisuudessa vaativan nykyistä enemmän voimavaroja huonosti leireille sopeutuvien nuorten määrän kasvaessa, varsinaisesta nuorisotyöstä puuttui lippulaiva ja työssä mukana olevat työntekijät olivat valmiimpia parempaan yhteistyöhön kuin jokin aika sitten. Erityisnuorisotyöstä todettiin, että erityisnuorisotyö ja siihen liittyvä Saapas-toiminta toteutetaan niin, että seurakuntien yhteinen erityisnuorisotyönohjaaja koordinoi ja ohjaa yhteistä toimintaa lähinnä keski-kaupunkialueella ja pitäen myös yhteyksiä koululaitoksen erityisluokkiin. Paikallisseurakuntien työntekijät osallistuvat mahdollisuuksiensa ja valmiuksiensa mukaan tähän toimintaan. Paikallisseurakuntien alueilla joissakin lähiöissä järjestetään myös toimintaa, joka on lähinnä luokiteltavissa erityisnuorisotyöksi. Kaarinan seurakunta on perustanut oman Saapas-ryhmän, joka päivystää Kaarinan alueella. Työryhmän näkemyksen mukaan lisääntyvän yhteistyön tarvetta kyllä on, mutta yhteistyön kulttuuri puuttuu: Ongelmana yhteistyön kehittämisessä on se, että meillä ei tunnu olevan toimivaa mallia siitä, miten sitoudutaan yhteistyöhön. Yhteisesti toteutettaviksi sovitut tehtävät voivat jäädä työntekijästä riippuen toissijaisiksi. Myös paikallisseurakunnissa voidaan suhtautua passiivisesti yhteistoimintaan, ehkä tiedonpuutteesta johtuen. Selvitystensä perusteella työryhmä päätyi toteamaan, ettei Turun seurakunnissa ole syytä esittää nuorisotyön selektivointia nykyistä laajemmassa määrin, mikäli selektivoinnilla tarkoitetaan päätoimisten nuorisotyöntekijöitten siirtämistä yhteisen johdon alaisuuteen. Sen sijaan toivotaan yhteistyön kehittämistä nykyistä tiiviimmäksi ja yhteiseen työnäkyyn sitoutumista. Tällaista yhteistoiminnan kehittämistä toivotaan mm. erityisnuorisotyössä sekä varsinaisessa nuorisotyössä keskikaupunkialueella. Kasvatusasiain keskukselta odotetaan toiminnan peruslinjojen vetämistä, toiminnan koordinointia, yhteistoiminnan järjestämistä, koulutusta ja painopisteiden pohdintaa sekä työn ohjaamista niiden suuntaan. Työntekijöitten erityisosaamista tulisi hyödyntää suunniteltaessa seurakuntien yhteistoimintaa. Konkreettisina ehdotuksinaan työryhmä esitti: 1. yhteistyön kehittämisessä ja yhteisistä toiminnoista sovittaessa tiedotetaan näistä kirkkoherroille, jotta niistä sovitaan myös paikallisseurakuntien sisällä ja sitoudutaan niiden toteuttamiseen 2. yhteiset työntekijäkokoukset katsotaan työhön kuuluvaksi ja niihin osallistuminen välttämättömäksi 3. paikallisseurakuntien työnsuunnittelun lähtökohtana tulee olla se, että työntekijä ottaa yhteisesti toteutettaviksi sovitut toiminnot yhtä lailla työhönsä kuuluviksi kuin paikallisseurakuntien alueella tapahtuva työ 4. paikallisseurakuntien on korostettava työntekijöilleen, että toimiminen partiolippukuntien yhdyshenkilöinä kuuluu heidän työhönsä 5. varhaisnuorten erityiskerhojen toiminta ja tilat suunnitellaan niin, että tiloja ja välineitä voidaan käyttää nykyistä laajemmin seurakuntarajoista riippumatta 6. nuorisotyön johtamiseen ja valvontaan on sekä paikallisseurakunnissa että kasvatusasiain keskuksessa kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Kasvatusasiain keskuksen tehtäväksi annetaan seurakuntien nuorisotyön kokonaisseuranta, minkä perus-
teella kasvatusasiain keskus raportoi kirkkoherroille 7. keskustan nuorisotyötä vahvistetaan palkkaamalla yksi työntekijä keskusta-alueen varsinaiseen nuorisotyöhön. Tämä voidaan tehdä myös siten, että selvitettäessä virkaindeksin vaikutuksia seurakuntien nuorisopappien tai muitten nuorisotyöntekijöitten määrään tai suoritettaessa muita mahdollisia virkajärjestelyjä siirretään tai palkataan yksi työntekijä keskusta-alueella varttuneitten parissa tehtävään työhön. Hallinnollisesti uusi työntekijä voisi olla jonkun keskustaseurakunnan tai kasvatusasiain keskuksen työyhteydessä, mutta hän toimii yli seurakuntarajojen tehtävänään organisoida nuorisotoimintaa 8. yhteistyövalmiuksien kehittämiseen ja yhteisen työnäyn löytämiseen nuorisotyöntekijöitten keskuudessa tähtäävään koulutukseen osoitetaan mahdollisuudet sovittaessa työyhteisökoulutukseen varatun määrärahan käyttämisestä. Hallinto- ja virkarakennetoimikunta pohti lapsityön organisatorista asemaa (27.10.2004) Yhteinen kirkkoneuvosto asetti 16.10.2003 toimikunnan tutkimaan mikä hallinnon perusratkaisu uuden yhtymähallinnon puitteissa ehdotetaan otettavaksi käyttöön Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä 1.1.2005 alkaen. Toimikuntaan valittiin tuomiorovasti Rauno Heikola (pj), kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Tuukka Alhonen, kirkkovaltuuston jäsen Pentti Huovinen, yhteisten työmuotojen johtaja Hannu Hurme, talous- ja suunnittelujohtaja Aapo Kaisti, kirkkovaltuuston jäsen Urpo Kivikari, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pentti Korhonen, kiinteistöjohtaja Seppo Kosola, kirkkovaltuuston jäsen Pirkko Mikkola, kirkkoherra Heimo Rinne, hallintojohtaja Pekka Soini (vpj), kirkkoherra Pirjo Vahtola ja lakimies Mia Fager (siht). Toimikunta antoi esityksensä 27.10.2004. Laajasti talous- ja hallintorakenteita käsitellyt työryhmä keskusteli kasvatusasiain keskuksen työmuodoista vain sen toimialaan alusta asti sijoitetusta lapsityöstä päätyen lopputulemaan, jossa lapsityö säilytetään kasvatusasiain keskuksessa. Samalla se kuitenkin päätti esittää kirkkoneuvostolle työryhmän perustamista selvittämään yhteisen lapsityön ja paikallisseurakuntien välistä yhteistyötä ja hakemaan ratkaisua koettuihin ongelmiin. Nuorisotyön työalavastaavien asemaa pohtinut työryhmä hahmotteli seurakuntien ja kasvatusasiain keskuksen yhteistyön mallia (23.3.2005) Yhteinen kirkkoneuvosto perusti 182/2004 1.4. perustaa toimikunnan valmistelemaan nuorisotyön työalajohtajuuden käyttöön ottoa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Toimikuntaan nimettiin kirkkoherra Heikki Mäntylä (pj), Mikaelinseurakunnan nuorisotyönohjaaja Arno Heinonen, Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisopappi Jussi Laine, yhtymän lakimies Mia Fager ja kasvatustoimenjohtaja Hannu Hurme (siht.). Toimikunnan tuli selvittää onko voimakkaasti sektoroituneen nuorisotyön sisällä tarpeellista ja mahdollista luoda diakoniaa vastaava työalajohtajuus. Toimikunnan tuli ottaa kantaa siihen, kuuluuko mahdollinen työalajohtajuus papille vai nuorisotyönohjaajalle. Toimikunnan tuli edelleen pohtia sitä, missä määrin nuorisotyössä on tarvetta ja mahdollisuuksia yhtymätason suunnitteluun ja jos on niin miten tämä on liitettävissä mahdolliseen työalajohtajan toimenkuvaan. Toimikunta päiväsi mietintönsä 23.3.2005. 17
Toimikunta piti työalajohtajuutta tarpeellisena sekä yksittäisen seurakunnan nuorisotyön että koko kirkon tulevaisuuden kannalta. Työalajohtajuuden avulla voidaan nyt varsin hajanainen ja voimakkaasti sektoroitunut nuorisotyö koostaa selkeäksi kokonaisuudeksi, jossa osat liittyvät toisiinsa, tukevat toisiaan ja pitävät nuorison kirkon yhteydessä tarjoamalla selvän jatkumon aina vauvamuskariajasta nuoreen aikuisuuteen saakka. Työalajohtajuus tarjoaa työntekijälle myös työmotivaation ja työssä jaksamisen kannalta tarpeellisen mahdollisuuden urakiertoon. 18 Toimikunta esitti nuorisotyön työalavastaavien virkojen (pappi tai nuorisotyönohjaaja) perustamista seurakuntiin. Kasvatusasiain keskuksen ja seurakuntien yhteistyön tiivistämiseksi esitettiin perustettavaksi nuorisotyön johtoryhmä (NUJO), jossa olisivat edustettuina seurakuntien nuorisotyövastaavat ja kasvatusasiain keskuksen työalavastaavat sekä vakiinnutettavaksi nuorisotyössä mukana olevien työntekijöiden neuvottelukokous (ZOO). NUJOon ja ZOOhon osallistuminen esitettiin määrättäväksi virkatehtäväksi. Hieno ajatus yhteistyöstä ja yhteisestä suunnittelusta kasvatusasiain keskuksen ja seurakuntien välillä vesittyi jälleen kerran, kun kirkkoherrat myöhemmin rajasivat, sihteeriä lukuun ottamatta, kasvatusasiain keskuksen työntekijät pois NUJOn kokoonpanosta. Näin NUJO muuttui toimikunnan esittämästä kasvatusasiain keskuksen ja seurakuntien nuorisotyön yhteistyöelimestä vain seurakuntien keskinäiseksi työryhmäksi. Samalla kun kirkkoherrojen tekemä muutos korostaa parokiaalisen seurakuntarakenteen itsenäisyyttä, se vaikeuttaa ratkaisevas- ti yhtymätason ja seurakuntien yhteistä toiminnan suunnittelua turkulaisen ja kaarinalaisen nuorison parhaaksi. Kasvatusasiain keskuksen ja seurakuntien yhteistyön tiivistämiseksi esitettiin perustettavaksi nuorisotyön johtoryhmä (NUJO)
1998-2003 JOHTOSÄÄNNÖT TIIVISTÄVÄT 70 VUODEN KES- KUSTELUN Kasvatusasiain keskuksen ja seurakuntien suhteista käydyn keskustelun lopputulos on kirjattu yhtymän voimassa oleviin johtosääntöihin. Perussäännön mukaan yhtymä hoitaa 1) yhteisen lapsi- nuoriso- ja opiskelijatyön. Yhteisten työmuotojen johtosäännön mukaan ( 14) Yhteisen lapsi-, nuoriso- ja opiskelijatyön tehtävänä on: 1) tukea, suunnitella ja kehittää seurakuntien lapsi-, nuoriso-, rippikoulu-, opiskelija- ja kansainvälistä työtä. Kasvatusasiain johtokunnan johtosäännön mukaan johtokunnan tehtävänä on valvoa yhteisen seurakuntatyön keskukseen sijoitettua yhteistä lapsi-, nuoriso- ja opiskelijatyötä. Johtokunnan tehtävänä on 1) johtaa, kehittää ja toteuttaa seurakuntien yhteistä lapsi-, nuoriso- ja opiskelija-työtä sekä koordinoida ja ohjata oman alansa työtä paikallisseurakunnissa; 6) vahvistaa virkojen toimenkuvat ja vastata työvoimaresurssien tarkoituksenmukaisesta suuntaamisesta. Keskustelun lopputulemana on malli, jossa kasvatusasiain johtokunta johtaa suvereenisti (siis käytännössä parokiaalisesti, joskin alueena ovat Turun ja Kaarinan kaupungit) sille uskottua sektoria sekä johtaa ja koordinoi oman alansa työtä paikallisseurakunnissa. Voimassa olevien sääntöjen mukaan kasvatusasiain keskuksella on velvollisuus pohtia myös paikallistason työtä. Seurakunnille ei tällaista oikeutta suhteessa kasvatusasiain keskukseen ole annettu. Käytännössä seurakuntien vahva parokiaalinen painotus estää kasvatusasiain keskukselta paikallistason työn koordinoinnin ja ohjaamisen ja aiheuttaa merkittäviä ongelmia myös vapaaehtoisen yhteistyön kehittämisen. 2. TYÖNJAKO TAMMIKUUSSA 2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä seitsemänkymmenen vuoden keskustelun aikana on syntynyt se työnjako paikallisseurakuntien ja kasvatusasiain keskuksen välillä, jonka mukaan työtä toteutetaan vuoden 2011 alkaessa. Voimassa olevan työnjaon on viimeksi vuonna 1995 todettu sopivan kaikille osapuolille. Työnjako on osittain selkeä ja osittain epämääräinen. Selkeää se on varhaiskasvatuksen osalta, joka käytännössä kokonaan kuuluu kasvatusasiain keskuksen toimialaan. Samoin on asian laita leiritoiminnan järjestelyjen ja oppilaitostyön osalta. Jatkuvaa rajankäyntiä käydään varsinaisen nuorisotyön sektorilla, joka periaatteessa kuuluu paikallisseurakuntien vastuulle. Varsinkin erityisnuorisotyötä koskevat kysymykset sen sijaan keskusteluttavat jatkuvasti. Toisaalta tällöin on kysymys työn määrittelystä (mitä on erityisnuorisotyö) ja toisaalta siitä kenen sitä kuuluu tehdä ja miten. Yhtymän perussäännön tarkoituksella väljäksi kirjoitettu sanamuoto mahdollistaa jo 1970-luvulla nuorisotyökeskuksen johtajalle kirjatun tehtävän nuorisotyön kehittämiseksi ajan vaatimusten mukaan. Nopeasti muuttuvaan nuorisomaailmaan on pystyttävä myös reagoimaan nopeasti. Toisaalta riittävän tarkka työnjako kasvatusasiain keskuksen ja seurakuntien välillä on vuosikymmenten mittaisen toimikuntakeskustelun jälkeen vakiintunut oheisen taulukon mukaiseksi. Taulukon tehtäviä kasvatusasiain keskus toteuttaa nykyorganisaatiollaan, joka jakaantuu kanslian, varhaiskasvatuksen, kasvatuksen, oppilaitostyön ja leiritoiminnan yksikköihin. 19
20 vat kysymykset sen sijaan keskusteluttavat jatkuvasti. Toisaalta tällöin on kysymys työn määrittelystä (mitä on erityisnuorisotyö) ja toisaalta siitä kenen sitä kuuluu tehdä ja miten. Yhtymän perussäännön tarkoituksella väljäksi kirjoitettu sanamuoto mahdollistaa jo 1970 luvulla nuorisotyökeskuksen johtajalle kirjatun tehtävän nuorisotyön kehittämiseksi ajan vaatimusten mukaan. Nopeasti muuttuvaan nuorisomaailmaan on pystyttävä myös reagoimaan nopeasti. Toisaalta riittävän tarkka työnjako kasvatusasiain keskuksen ja seurakuntien välillä on vuosikymmenten mittaisen toimikuntakeskustelun jälkeen vakiintunut oheisen taulukon mukaiseksi. Taulukon tehtäviä kasvatusasiain keskus toteuttaa nykyorganisaatiollaan, joka jakaantuu kanslian, varhaiskasvatuksen, kasvatuksen, oppilaitostyön ja leiritoiminnan yksikköihin. KASVATUSASIAIN KESKUS Ammattioppilaitostyö (1963, 1968) Erityisnuorisotyö *) (1971, 1975, 1995) Kansainvälinen työ (1963) Kirjasto (1963) Koulutus (1955,1963, 1972, 1975, 1995) Leirityö (1955, 1972, 1975, 1980) Materiaalilainaamo (1955, 1972, 1980) Nuorisotyön suunnittelu ja ohjaus (1963, 1975, 1995) Oppilaitostyö (1963, 1968) Partiotyö (1975) Rippikoulutyön tukeminen (1975) Suhdetoiminta (1975) Tiedotus (1963, 1975) Tilastojen laatiminen (1963) Toiminnan koordinointi (1995) Työntekijätapaamiset (1963, 1975) Työntekijöiden neuvonta (1963) Varhaiskasvatus (1964) Yhteinen pyhäkoulutyö *) (1972) Yhteistoiminnan järjestäminen (1995) Yhteydet kirkollisiin ja kunnallisiin nuorisotyöelimiin (1955, 1975) Yhteydet koulumaailmaan (1975) PAIKALLISSEURAKUNTA Pyhäkoulutyö Varsinainen nuorisotyö *) Kasvatusasiain keskuksen ja seurakuntien yhteistyönä. Vuosiluku = ko. raportti. Lainaukset toimikuntien raporteista osoittavat selvästi, että ongelmana työnjakoa laadittaessa ei niinkään ole ollut keskustelun puute ja työnjaosta sopiminen kuin siihen sitoutuminen ja jokaisen kirkkoherra ja luot Lainaukset toimikuntien raporteista osoittavat selvästi, että ongelmana työnjakoa laadittaessa ei niinkään ole ollut keskustelun puute ja työnjaosta sopiminen kuin siihen sitoutuminen ja jokaisen kirkkoherra- ja luottamushenkilöpolven tarve muuttaa yhteistyön pelisäännöt mieleisikseen. Vuonna 1956 todetaan osan papeista vain jääneen pois toiminnasta. Vuonna 1975 kannettiin huolta siitä, että jonkun seurakunnan nuorisotyöntekijöitä oli kielletty osallistumasta kirkkovaltuuston perustaman työntekijöitten kuukausittaisen kokouksen toimintaan. Vuonna 1995 pohditaan sitoutumisen tuskaa usean lauseen avulla: ongelmana yhteistyön kehittämisessä on se, että meillä ei tunnu olevan toimivaa mallia siitä, miten sitoudutaan yhteistyöhön. Yhteistyön parantamiseksi esitetään, että: 1. yhteistyön kehittämisessä ja yhteisistä toiminnoista sovittaessa tiedotetaan näistä kirkkoherroille, jotta niistä sovitaan myös paikallisseurakuntien sisällä ja sitoudutaan niiden toteuttamiseen