Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o 1/ (5)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o 1/ (5)"

Transkriptio

1 Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o /995 (5) AMMATILLINEN KOULUTUS KIRKON VIRKOIHIN Kirkkohallitus käsitteli täysistunnossaan kirkkoneuvos Heikki Mäkeläisen muistion pohjalta kysymystä kirkon virkoihin koulutettavien lukumääristä. Kirkkohallitus päätti pyytää piispainkokouksen lausuntoa tai vaihtoehtoisesti kannanottoa aloituspaikkojen määristä kirkollisia virkoja varten. Mikäli piispainkokous antaa lausunnon, kirkkohallitus jatkaa asian käsittelyä. Uuden kirkkojärjestyksen mukaan piispainkokous antaa edelleen määräyksiä seurakunnalliseen työhön otettavilta viranhaltijoilta vaadittavista tutkinnoista, mutta kirkkojärjestyksessä ei ole säännöksiä, kuuluuko kysymys aloituspaikoista piispainkokoukselle vai mahdollisesti kirkkohallitukselle. Piispainkokous esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavan. Viime vuosina on useissa eri yhteyksissä ollut esillä kysymys kirkon työntekijöiden ammatillisen peruskoulutuksen koordinoimisesta kirkon keskushallinnossa. Yhteydenpidossa valtion kouluviranomaisiin ja toisaalta koulutuslaitoksiin on erilaisten asioiden yhteydessä jouduttu pohtimaan, kuka missäkin asiassa edustaa kirkkoa. Koordinoinnin tarvetta on sekä suurissa periaatekysymyksissä että päivittäisessä yhteydenpidossa ja koulutuksen seurannassa. Piispainkokous on aikaisemmin edustanut sitä kantaa, että käytännön työ peruskoulutuksen koordinoinniksi tulee kirkon hallinnossa uskoa kirkon koulutuskeskukselle. Niinpä piispainkokous esim. istunnossaan (4 ) kehotti kirkon koulutuskeskusta asettamaan työryhmän, jonka tehtäväksi tuli selkeyttää ja yhdenmukaistaa kirkon virkaan opiskelevien peruskoulutuksen seurantaa. Silloisen valmistusvaliokunnan käsityksen mukaan kirkon koulutuskeskuksen tehtäviä tulisi laajentaa peruskoulutuksen koordinoinnin suuntaan ja ylin koordinointivastuu säilyttää edelleen piispainkokouksella. Istunnossaan (8 ja 32 ) piispainkokous totesi, että piispainkokouksella on kirkon työntekijöiden peruskoulutuksen ylin koordinointivastuu kirkon

2 keskushallinnossa yhteistyössä kirkkohallituksen ja kirkon keskusten kanssa. Samalla piispainkokous kehotti kirkon koulutuskeskusta tekemään esityksen keskuksen ohjesäännön tarkistamiseksi siten, että keskuksen tehtäviin liitetään kirkon työntekijöiden peruskoulutuksen kehittäminen. Samassa yhteydessä pyrittiin yhdenmukaistamaan ja tehostamaan eri koulutusalojen kirkollisten seurantaryhmien työskentelyä. Kirkon koulutuskeskuksen taholta ilmaistiin, että keskuksen toimenkuvan laajentaminen koskemaan kirkon työntekijöiden peruskoulutusta on periaatteessa mahdollinen, mutta edellyttää lisäresursseja. Näiden lisäresurssien saaminen on osoittautunut mahdottomaksi. Uusi kirkkolaki, kirkkojärjestys ja kirkkohallituksen ohjesääntö ovat aiheuttaneet koordinoinnin organisoimisessa osittain uuden tilanteen. Kirkkohallituksen kokoonpano on laajentunut siten, että kirkon hengellinen elämä ja toiminta ovat entistä vahvemmin edustettuina. Kirkkojärjestyksen mukaan piispainkokouksen tehtävänä on hyväksyä pappisvirkaan, lehtorin, kanttorin ja diakonian virkaan kelpoisuusehtona oleva tutkinto. Tarvittaessa piispainkokous voi antaa määräyksiä lapsija nuorisotyöhön tai muuhunkin seurakunnalliseen työhön otettavilta viranhaltijoilta vaadittavista tutkinnoista. Kirkkohallituksen uuden ohjesäännön mukaan toiminnallisen osaston tehtävänä on mm. kirkon työntekijöiden ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen (2 9 k.) Aikaisemmat kirkon keskukset on uuden ohjesäännön mukaisesti liitetty kirkkohallituksen virasto organisaatioon. Piispainkokouksen ja kirkkohallituksen tehtävien jakoa jouduttaneen lähivuosina pohtimaan eri yhteyksissä. Alkuperäisen ideansa mukaisesti piispainkokous edelleen on piispojen, tuomiokapitulien ja hiippakuntien neuvotteluelin. Tämän ohella piispainkokouksella on lukuisia kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä erikseen säädettyjä tehtäviä. Tässä käsiteltävien asioiden osalta piispainkokous, joka käsittelee kirkon uskoa, julistusta ja työtä, päättää hengellisen työn tekijöiltä vaadittavista tutkinnoista. Piispainkokouksen ja kirkkohallituksen tehtävien jaolle uudessa tilanteessa lienee olennaista, miten tulkitaan kirkkohallituksen uuden toiminnallisen mandaatin sisältö. Säännöksiä voitaneen tulkita siten, että kirkkohallituksen tulee huolehtia mm. kirkon ja seurakuntien työn yleisestä edistämisestä, kirkon yhteisestä toiminnasta ja kirkon suhteista yhteiskuntaan. Asioiden ohjautumisessa piispainkokoukselle tai

3 kirkkohallitukselle tulkinnanvaraisissa tapauksissa tarvittaneen käytännön kokemuksia muutaman vuoden ajalta. Aikaisemmin aiheuttivat keskusteluja tapaukset, joissa kirkon yhteistä toimintaa koskeva asia ei selvästi kuulunut kenenkään tehtäväkuvaan. Näissä tapauksissa lienee nyt selvää, että kirkkohallitus on uudessa järjestelmässä elin, jolle tavalla tai toisella kuuluu valmisteluvastuu. Piispainkokoukselle kuuluisivat sille erikseen säädetyt asiat sekä kirkon opin tulkintaan liittyvät kysymykset. Edellä olevan perusteella voidaan ajatella, että piispainkokoukselle edelleen kuuluu kirkon työntekijöiden peruskoulutuksen ylin koordinointivastuu sikäli, että piispainkokouksen tulee edelleenkin päättää, mitä tutkintoja ja minkä sisältöisiä opintoja vaaditaan kirkon hengellisissä tehtävissä toimivilta työntekijöiltä. Käytännön esimerkkinä voidaan mainita piispainkokouksen päätökset eräiden ammattikorkeakoulujärjestelmän mukaisten koulutussuunnitelmien kokeiluluontoisesta hyväksymisestä. Koulutussuunnitelmien yksityiskohtainen valmistelu sekä tarvittava yhteydenpito kouluviranomaisten ja koulutusta antavien tahojen kanssa on aikaisemminkin uskottu ao. asiantuntijaelimille eli kirkon keskuksille. Mikäli päivittäinen yhteydenpito ja koordinointi olisi organisoitu piispainkokouksen kanslian tehtäväksi, olisi tarvittu huomattavia lisäresursseja, ja tällainen keskuksille rinnakkainen organisaatio olisi ollut epätarkoituksenmukainen. Kirkkohallituksella on nykytilanteessa käytettävissään kirkon keskusten koko asiantuntijakapasiteetti. Piispainkokouksen mielestä on tarkoituksenmukaista, että keskukset edelleenkin toimivat kirkon asiantuntijaeliminä peruskoulutuksen erityiskysymyksissä. Kirkon työntekijöiden ammatillisen peruskoulutuksen käytännön koordinointia hoitaa siis kirkon keskushallinnon nykyisessä rakenteessa kirkkohallituksen toiminnallinen osasto. Edellä hahmoteltua piispainkokouksen ja kirkkohallituksen työnjakoa peruskoulutukseen liittyvissä asioissa voitaneen tulkita siten, että kirkkohallitukselle kuuluu koordinointi, yhteydenpito ja kirkon edun valvonta muissa asioissa kuin työntekijöiltä vaadittavien tutkintojen määrittelemisessä. Täten esim. koulutuksen määrällinen mitoittaminen on asia, jossa kirkkohallituksen tulee toimia kirkon puolesta ja jossa sillä on käytettävissään tarvittava asiantuntemus.

4 Koska koulutusasiat kuitenkin aina liittyvät toisiinsa, tarvitaan piispainkokouksen ja kirkkohallituksen keskinäistä yhteydenpitoa. Piispainkokouksessa käsiteltävien koulutusasioiden valmistelusta vastaavat kulloinenkin valmistusvaliokunta ja piispainkokouksen sihteeri. Tarvittava virkamiesyhteistyö kirkkohallituksen toiminnallisen osaston kanssa on helposti organisoitavissa. Yhteydenpitoa on erinäisissä käytännön asioissa harjoitettu vapaamuotoisessa virkamiestyöryhmässä kirkkoneuvos Heikki Mäkeläisen johdolla. Tämän ryhmän työskentelyyn ovat pysyvästi osallistuneet piispainkokouksen sihteeri Hannu Juntunen, kirkon koulutuskeskuksen johtaja Juha Pihkala sekä kirkon kasvatusasiain keskuksen johtava sihteeri Aimo Peltonen. Työskentelyssä on ollut mukana myös muita kirkkohallituksen toiminnallisen osaston työntekijöitä. Käytännön esimerkkinä voidaan mainita, että tämä epävirallinen virkamiestyöryhmä perehtyi syksyllä 994 opetusministeriöstä saatuun luonnokseen ammattikorkeakoululaiksi sekä pohti, sisältyykö luonnokseen ongelmia kirkon kannalta. Piispainkokouksen valmisteluissa on sovittu kokeiltavaksi sellaista menettelyä, että kirkkohallituksen toiminnallisessa osastossa valmisteltaisiin koulutussuunnitelmien hyväksymistä koskevia piispainkokouksen päätöksiä. Tällöin kirkkohallitus eli käytännössä toiminnallisen osaston ao. asiantuntijaelin toimisi piispainkokouksen valmistusvaliokunnan rinnalla laatien täsmällisen päätösehdotuksen. Piispainkokouksen keskusteluissa on ilmennyt, että jäsenet haluaisivat tehostaa asiantuntijaresurssien käyttöä vaativien koulutusasioiden käsittelyssä. Mainittu kokeilu merkitsisi, että koulutussuunnitelmien yksityiskohdat parhaiten hallitsevat asiantuntijat olisivat kiinteästi mukana myös tarvittavien piispainkokouksen päätösten valmisteluissa. Piispainkokouksen mielestä kirkkohallituksella siis on edellytykset ottaa tarvittaessa kirkon puolesta kantaa kirkon työntekijöiden ammatillisen peruskoulutuksen määrälliseen mitoittamiseen. Kirkkoneuvos Heikki Mäkeläisen muistion yksityiskohtiin piispainkokouksella ei ole huomauttamista. Aloituspaikkojen kokonaismäärä on n Kirkon koulutuskeskuksessa laaditun arvion mukaisesti korkeintaan vain n. puolet tästä opiskelijamäärästä voi päästä kirkon virkoihin. Tämän takia koulutusmääriä tulisi keskimäärin supistaa. Koulutuksen raju alasajo voisi kuitenkin pitemmällä aikavälillä johtaa vaikeuksiin.

5 Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 995 Arkkipiispa Piispainkokouksen sihteeri John Vikström Hannu Juntunen

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 7/

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 7/ Kirkkohallituksen yleiskirje nro 7/2017 3.4.2017 KIRKKOHALLITUKSEN PÄÄTÖS TIETYILTÄ HENGELLISEN TYÖN VIRANHALTIJOILTA VAADITTAVISTA TUTKINNOISTA Kirkkohallitus on päättänyt kokouksessaan 24.1.2017 tietyiltä

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014 AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hjerppe Ilkka Jaakkola Riitta Jokinen Kaarina

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen Stenberg-Salonen Heli jäsen Virtanen Markku jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen Stenberg-Salonen Heli jäsen Virtanen Markku jäsen Aika 16.5.2017 klo 19.00-19.25 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Kaukonen Raimo varajäsen Elo Joonas jäsen Puusaari Seija jäsen Rantala

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja ( 50-56, 58-60) Ahvenjärvi Seppo jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja ( 50-56, 58-60) Ahvenjärvi Seppo jäsen Aika 12.4.2016 klo 17.30 18.10 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja ( 50-56, 58-60) Ahvenjärvi Seppo Elo Joonas Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja (pj 57) Lehtonen Riitta

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN VIRANHALTIJOIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. I Kansliapäällikön toimisto

KIRKKOHALLITUKSEN VIRANHALTIJOIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. I Kansliapäällikön toimisto KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKKOHALLITUKSEN VIRANHALTIJOIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Annettu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2016 Kirkkohallitus on kirkkojärjestyksen 6 luvun 5 :n nojalla antanut viranhaltijoiden

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 HYVIÄ TÖITÄ! KIRKON UUSITTU REKRYTOINTIESITE ON ILMESTYNYT Kirkkohallitus on julkaissut Hyviä töitä maan ja taivaan väliltä! -rekrytointiesitteen uusittuna

Lisätiedot

Muut osallistujat: Leena Brofeldt, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Risto Sintonen, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Marja Lähdekorpi, sihteeri

Muut osallistujat: Leena Brofeldt, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Risto Sintonen, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Marja Lähdekorpi, sihteeri Kirkkoneuvosto 9.8.2017 74 Kokousaika: Keskiviikko 9.8.2017 klo 18.00 20.45 N:o 08/2017 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 80-89 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Hannu Bogdanoff Jorma Kivilä

Lisätiedot

78 Lausunto kirkkolainsäädännön ehdotuksesta kirkkolainsäädännön

78 Lausunto kirkkolainsäädännön ehdotuksesta kirkkolainsäädännön 99/2016 78 Lausunto kirkkolainsäädännön ehdotuksesta kirkkolainsäädännön kodifioimiseksi Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä liitteen mukaisen lausunnon kirkkohallituksen esityksestä kirkkolain

Lisätiedot

Piispainkokous on käsitellyt asiaa (22 ), (6 ) ja (5 ). Tuolloin kummien lisäämistä koskevaksi päätökseksi tuli,

Piispainkokous on käsitellyt asiaa (22 ), (6 ) ja (5 ). Tuolloin kummien lisäämistä koskevaksi päätökseksi tuli, 48 9 Kummien nimeäminen jälkikäteen Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli esitti, että piispainkokouksen suositus kummien nimeämisestä jälkeenpäin otetaan uudelleen käsittelyyn. Aloitteen mukaan suosituksen

Lisätiedot

Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto. Haapaniemi

Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto. Haapaniemi Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto Haapaniemi 9.3.2019 Nykyinen toimintaympäristö ja tulevaisuus Jäsenmäärän kehitys Polarisoituminen Verotulojen kehitys Kirkon rooli yhteiskunnassa Hiippakuntarajojen

Lisätiedot

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVILLÄ OLO: Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä , Lavian seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina.

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVILLÄ OLO: Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä , Lavian seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina. Aika: Perjantai 22.2.2019 klo 18.00 - Paikka: Seurakuntakodin kokoushuone Jäsenet: Tuija Kruus puheenjohtaja Laakso Seppo Peltola Matti Rautiainen Yrjö Tuomisto Jukka Uusitalo Jarmo Varheenmaa Pirkko Muut:

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto Aika 14.6.2016 klo 17.30-18.22 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen Heikkinen

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan:

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan: RIPPIKOULUN MALLIOHJESÄÄNTÖ Yleisperustelut Kirkkojärjestys edellyttää (KJ 3:3), että kirkkoneuvosto/seurakuntaneuvosto hyväksyy seurakunnalle rippikoulun ohjesäännön. Päätös on alistettava tuomiokapitulin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1009/2012 Kirkolliskokouksen päätös. kirkkojärjestyksen muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1009/2012 Kirkolliskokouksen päätös. kirkkojärjestyksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1009/2012 Kirkolliskokouksen päätös kirkkojärjestyksen muuttamisesta Annettu Turussa 5 päivänä marraskuuta 2009 ja 12 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto 5.6..2018 Aika 5.6. 2018 klo 17.30 20.45 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja, pj 66 Ahvenjärvi Seppo Jauhiainen Juha vara

Lisätiedot

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon johtamistehtävissä tarvitaan laaja-alaista ja syvällistä teologista ammattitaitoa sekä kykyä teologiseen reflektioon ja

Lisätiedot

Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö - työaikalaki. Yleistä. Kirkon alat ry. Lausunto Asia: TEM/1225/00.04.

Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö - työaikalaki. Yleistä. Kirkon alat ry. Lausunto Asia: TEM/1225/00.04. Kirkon alat ry Lausunto 29.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Kyllä, mutta

Lisätiedot

Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ?

Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ? Terhi Jormakka TURKU 26.3.2015 MUUTOSTA NÄKYVISSÄ? Kaikki seurakunnat kuuluvat seurakuntayhtymiin Tulevaisuudessa tarvitaan tehokas ja toimintaa tukeva hallinto sekä hyvää johtamista. Tavoitteena on kevytrakenteinen

Lisätiedot

Työalajohtajien kelpoisuuksien ja koulutuksen kehittämisestä. Kari Kopperi

Työalajohtajien kelpoisuuksien ja koulutuksen kehittämisestä. Kari Kopperi Työalajohtajien kelpoisuuksien ja koulutuksen kehittämisestä Kari Kopperi 15.1.2014 Kelpoisuuksien kehittäminen 2 Tausta Kirkkoon on perustettu vähitellen erilaisia väliportaan esimiestehtäviä Tehtävät,

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 10 / 2014 SIVU 61/2014. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 10 / 2014 SIVU 61/2014. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 10 / 2014 SIVU 61/2014 AIKA Keskiviikko 22.10.2014 klo 9 11.40 PAIKKA Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja Aakula Kari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Seurakunta osa kirkon organisaatiota. Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta

Seurakunta osa kirkon organisaatiota. Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta Seurakunta osa kirkon organisaatiota Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta KIRKON HALLINNON TASOT Kirkolliskokous Piispainkokous Kirkkohallitus Hiippakuntavaltuustot Piispa Hiippakuntien

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika torstai 27.10.2016 klo 18-19.25 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan.

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan. JÄRVENPÄÄN, KERAVAN JA TUUSULAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN OHJESÄÄNTÖ Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakutien perheasiain neuvottelukeskuksen tehtävänä on kirkkomme tunnustuksen pohjalla

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkoneuvosto Lehtonen Riitta jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkoneuvosto Lehtonen Riitta jäsen Aika 24.1.2017 klo 17.30 18.20 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja, Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Lehtonen Riitta jäsen Puusaari

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 1 (5) Lausunto 30.11.2016 Asianro DKIR/1578/00.05.00/2016 Viite Eduskunnan sivistysvaliokunnan pyyntö kirjallisesta asiantuntijalausunnosta 25.11.2016 Asia Kirkkohallituksen kirjallinen asiantuntijalausunto

Lisätiedot

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen HE 122/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen arviointia koskevia

Lisätiedot

projektipäällikkö Terhi Jormakka

projektipäällikkö Terhi Jormakka projektipäällikkö Terhi Jormakka Kirkkolain ja järjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen muutosten valmistelu Piispainkokouksen lausunto Lainsäädännön kirkolliskokouskäsittelyt kevät ja syksy 2014 Lainsäädäntö

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51 SISÄLLYS N:o Sivu 45 Laki Leivonmäen kansallispuistosta... 93 46 Tasavallan presidentin asetus ihmishengen turvallisuudesta

Lisätiedot

STIPENDIT JA PALKINNOT

STIPENDIT JA PALKINNOT KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA STIPENDIT JA PALKINNOT Kirkon tutkimuskeskuksen apurahasääntö 2 Kirkkomusiikin opiskelijoiden stipendirahaston säännöt. 4 Kirkon kulttuuripalkinnon säännöt. 5 Kirkon

Lisätiedot

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja Aika: Keskiviikko 7.11.2018 klo 18. Paikka: Seurakuntakodin kokoushuone Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja Lea Honkanen Anita Kamppi Tellervo Kuusiranta, varapuheenjohtaja Petri Reponen Anneli Ruisniemi

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 2 luvun 3 :n 2 momentti, muutetaan 2 luvun 2 :n 2 momentti ja 3 :n otsikko,

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Maanantai 27.03.2017 kello 17.00 19.20 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Eronen Juha Härmälä Irja Julkunen Pia Hynninen

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön

Lisätiedot

MUISTIO TYÖSUOJELUPIIRI Lakimies Anu Hirvonen päivitetty 20.4.2007 UUDENMAAN EVANKELISLUTERILAISTEN SEURAKUNTIEN TYÖNANTAJAORGANISAATIO

MUISTIO TYÖSUOJELUPIIRI Lakimies Anu Hirvonen päivitetty 20.4.2007 UUDENMAAN EVANKELISLUTERILAISTEN SEURAKUNTIEN TYÖNANTAJAORGANISAATIO UUDENMAAN MUISTIO TYÖSUOJELUPIIRI Lakimies Anu Hirvonen päivitetty 20.4.2007 1 EVANKELISLUTERILAISTEN SEURAKUNTIEN TYÖNANTAJAORGANISAATIO YLEISTÄ Tässä muistiossa tarkastellaan, ketkä ovat Suomen evankelis-luterilaisen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto 12.12..2017 Aika 12.12.2017 klo 17.35 18.15 Paikka Leirikeskus Rantalahti Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo Lehtonen Riitta Puusaari Seija

Lisätiedot

I Yleisiä säännöksiä

I Yleisiä säännöksiä KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ Vahvistettu kirkkohallituksen täysistunnossa 28.2.2012. I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon keskusrahaston

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 6/2017

SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 6/2017 SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika torstai 7.12.2017 klo 15.00 Paikka Ämmänsaaren srk-keskus, Kirkkokuja 1 KÄSITELTÄVÄT ASIAT n:o sivu n:o 80 4 LAUSUNTO SUOMUSSALMEN SEURAKUNNAN KIRKKOHERRAN VIRAN

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 03/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 03/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Torstai 27.04.2017 kello 18.00-19.00 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Eronen Juha jäsen x Härmälä Irja jäsen x Julkunen

Lisätiedot

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika torstai 22.1.2004 klo 18.00-18.38 Paikka Osallistujat toimitalon juhlasali, Eerikinkatu 3 A (liite 1), liitetään erikseen pöytäkirjaan

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 14.11.2017 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

YLEMPI PASTORAALITUTKINTO. Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta

YLEMPI PASTORAALITUTKINTO. Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta YLEMPI PASTORAALITUTKINTO Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta 13.2.2007 Kirkon koulutuskeskuksen laatimat sovellusohjeet 14.2.2007 2 Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä.

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkoneuvostossa 31.3.2004 42 1 Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. KL 4:1 Toteuttaakseen kirkon

Lisätiedot

KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs)

KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs) KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Aika: ti 24.2.2015 klo 16 18.25 Paikka: Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs) Läsnä: Erkkola Kari puheenjohtaja, 14-25 ajan,

Lisätiedot

Kirkon virkasuhdetyöryhmän mietintö

Kirkon virkasuhdetyöryhmän mietintö 1 Kirkkohallitukselle Kirkon virkasuhdetyöryhmän mietintö Kirkkohallitus asetti 8.6.2004 työryhmän, jonka tehtävänä on laatia ehdotus kirkon viranhaltijoita koskevien säännösten ja määräysten uudistamisesta

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito Nimi SAIRAALASIELUNHOITO Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta 1963 1983 Kirkon sairaalasielunhoidon keskus 1984 2001 Sairaalasielunhoito 2002 2012 Rajavuodet 1946 2012 Toimintavuodet

Lisätiedot

Kanttorinvirkaan kelpoistavia tutkintoja koskevien säädösten soveltamisohje Hyväksytty piispainkokouksessa

Kanttorinvirkaan kelpoistavia tutkintoja koskevien säädösten soveltamisohje Hyväksytty piispainkokouksessa Kanttorinvirkaan kelpoistavia tutkintoja koskevien säädösten soveltamisohje Hyväksytty piispainkokouksessa 11.9.2013 SISÄLTÖ 1. Soveltamisohje 2. Piispainkokouksen ja kirkkohallituksen myöntämät kelpoisuudet

Lisätiedot

I Osastojen tehtävät

I Osastojen tehtävät KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKKOHALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2015. Kirkkohallitus on kirkkojärjestyksen 22 luvun 2 :n 3 momentin nojalla hyväksynyt kirkkohallituksen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 6/2012 01.10.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 6/2012 01.10.2012 47 45 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 01.10.2012 45 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika keskiviikko 25.10.2017 klo 18-20.05 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla

Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla 25 kirkolliskokousedustajan aloite toukokuussa 2014 Kirkko vakavissa talousongelmissa jäsenkadon myötä Uudistushankkeista puuttuu kokonaiskuva

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 Aika tiistai 14.1.2014 klo 18.00 19.00 Paikka Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo puheenjohtaja Ilkka Raninen valtuutetut

Lisätiedot

JOHTAMISEN SELKEYTTÄMINEN KIRKOSSA 1 (5)

JOHTAMISEN SELKEYTTÄMINEN KIRKOSSA 1 (5) Piispainkokouksen aloite 2/2004 kirkkohallitukselle 1 (5) Kirkon johtamiskoulutusta pohtinut työryhmä (Kirkon johtamiskoulutusohjelma 2005, lyhennettynä KIRJO 2005) esitti mietinnössään, että piispainkokous

Lisätiedot

Kirkon työnohjaajakoulutus. KIRKONπ KOULUTUS- KESKUS

Kirkon työnohjaajakoulutus. KIRKONπ KOULUTUS- KESKUS Kirkon työnohjaajakoulutus KIRKONπ KOULUTUS- KESKUS Kirkon työnohjaajakoulutus. Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan avulla. Se on työhön,

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen Kokousaika torstai 21.2.2019 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen varapuheenjohtaja Ville Honkasaari, poistui klo 19.32, 16 Ida Maula Tiia

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Tiistai 24.01.2017 kello 16.00-17.35 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Härmälä Irja Julkunen Pia Korhonen Suvi Lankinen

Lisätiedot

Pappisvirkaan vihittävän kykenevyyden arviointi

Pappisvirkaan vihittävän kykenevyyden arviointi PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 8. 9.2.2000 PÖYTÄKIRJA 1 10 Pappisvirkaan vihittävän kykenevyyden arviointi Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli oli lähettänyt piispainkokoukselle Tampereen hiippakuntakokouksessa

Lisätiedot

Kirkon keskushallinnon sääntökokoelma :3 kotelo Kirkkolaki, kirkkojärjestys, kirkon vaalijärjestys, säädöskokoelma

Kirkon keskushallinnon sääntökokoelma :3 kotelo Kirkkolaki, kirkkojärjestys, kirkon vaalijärjestys, säädöskokoelma Kirkon keskushallinnon arkistoluettelo 2002- (Yksiköitten arkistoluettelot ovat erikseen.) 0 Yleishallinto 0.1 Kirkon keskushallinnon yleishallintoa koskevat normit ja ohjeet Kirkon keskushallinnon sääntökokoelma

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen. Virtanen Markku jäsen, läsnä 87-99

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen. Virtanen Markku jäsen, läsnä 87-99 Aika 1.6.2015 klo 16.30 17.50 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen, läsnä 95-103 Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005.

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005. Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 1. päivänä helmikuuta 2005 Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005 1 luku Kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 8/2019. Kokousaika: Keskiviikkona klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9

Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 8/2019. Kokousaika: Keskiviikkona klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Kirkkoneuvosto 15.5.2019 74 Kokousaika: Keskiviikkona 15.5.2019 klo 18.00 20.19 N:o 8/2019 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 69-76 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Hannu Bogdanoff Jari-Pekka

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 Kirkkoneuvosto Aika 14.5.2019 klo 16.45-18.25 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Taponen Auvo varapuheenjohtaja Hiidenkari Tiina Jauhiainen Juha Kiukkonen Sirpa Lamberg Juha Mylly Joona

Lisätiedot

Yhteisen opetusasiainlautakunnan sisäinen ohjesääntö

Yhteisen opetusasiainlautakunnan sisäinen ohjesääntö Schola Europaea Pääsihteerin keskustoimisto Pääsihteeristö Viite: 2009-D-295-fi-6 Alkup.: FR Yhteisen opetusasiainlautakunnan sisäinen ohjesääntö Hyväksytty johtokunnan 2. 4. joulukuuta 2009 kokouksessa

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, luentosali, Penttiläntie 5

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, luentosali, Penttiläntie 5 Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 21.5.2019 klo 18.00 19.20 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, luentosali, Penttiläntie

Lisätiedot

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Seurakuntarakenteiden kehittäminen Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Kirkolliskokous linjasi seurakuntarakenteiden kehittämistä 15.5.2013 Kirkkohallituksen esitys: Uusi seurakuntayhtymä 2015 Kirkolliskokouksen

Lisätiedot

STIPENDIT JA PALKINNOT

STIPENDIT JA PALKINNOT KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA STIPENDIT JA PALKINNOT Kirkon John Vikström -liikuttajapalkinnon säännöt. 2 Kirkon kulttuuripalkinnon säännöt. 3 Kirkon tasa-arvopalkinnon säännöt. 4 Kirkon tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 Kirkkoneuvosto Aika 19.6. 2018 klo 17.20 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja, puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo Elo Joonas Puusaari Seija Rantala Hannu Stenberg-Salonen Heli Virtanen

Lisätiedot

Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 10.12.2018 klo 17.30 18.25 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 07/2019 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 07/2019 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 07/2019 Kokousaika keskiviikko 11.9.2019 klo 16.30 Kokouspaikka Martin kammari, Rusthollintie 4 Läsnä Muut osallistujat Poissa Anttila, Raimo jäsen Breilin, Oskar varapj. Kolsi,

Lisätiedot

PORIN TELJÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 (7) Seurakuntaneuvosto /2017

PORIN TELJÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 (7) Seurakuntaneuvosto /2017 PORIN TELJÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 (7) Aika ja paikka: Maanantai 12.9.2017 klo 18.00 Teljän kirkko KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 111 KOKOUKSEN AVAUS... 3 112 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3 113

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013 AIKA Keskiviikko 16.1.2013 klo 18 18.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Kaarina Luukkonen

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN TÄYSISTUNNON ASETTAMIEN NEUVOTTELUKUNTIEN JOHTOSÄÄNNÖT

KIRKKOHALLITUKSEN TÄYSISTUNNON ASETTAMIEN NEUVOTTELUKUNTIEN JOHTOSÄÄNNÖT KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKKOHALLITUKSEN TÄYSISTUNNON ASETTAMIEN NEUVOTTELUKUNTIEN JOHTOSÄÄNNÖT Aikuiset ja kirkko -neuvottelukunnan johtosääntö. 2 Kirkon arkistotoimen neuvottelukunnan

Lisätiedot

PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2012

PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2012 19.4.2012 1 (6) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2012 Kokousaika: Tiistai 24.4.2012 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisali, Itäinen papinkatu 2. Käynti

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Seurakuntaneuvosto (12)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Seurakuntaneuvosto (12) Seurakuntaneuvosto 1.3.2016 1(12) SISÄLLYSLUETTELO 2/2016 Asialista: 14 Kokouksen avaus 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 17 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika 15.1.2019 kello 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Aitto-oja Piia Marttinen Kari Eerola Pirkko Mustalahti Satu Eriksson Niko Mylly Joona Hakala Pentti Mäkelä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA 1 Aika Keskiviikko 5.10.2011 klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Koulukatu 10, rippikoulusali Käsiteltävät asiat: 70 KOKOUKSEN AVAUS 71 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / Läsnä Viitapohja, Salla-Maria puheenjohtaja. Järvenpää, Pertti Kotiranta, Pirjo

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / Läsnä Viitapohja, Salla-Maria puheenjohtaja. Järvenpää, Pertti Kotiranta, Pirjo Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / 2012 Aika Paikka 28.2.2012 klo 19.00 Klo 17.30 Espoon kaupungin Kaupunkikehitysyksikön tutkimusjohtaja Teuvo Savikko kertoo seurakunnan alueesta tilastojen valossa. Klo

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 21.8.2017 klo 17.00 17.48 Paikka Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 63 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kirkkoneuvoston ohjesääntö

Kirkkoneuvoston ohjesääntö Kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty Siilinjärven seurakunnan kirkkovaltuustossa 4. päivänä joulukuuta 2013 Vahvistettu Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa 10. päivänä huhtikuuta 2014 1 luku Kokoonpano

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

HE 42/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 42/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 42/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kirkkolakiin lisättäväksi säännös, jolla saatetaan voimaan pohjoismaisista

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16b, 2. kerros Kahvia on tarjolla klo alkaen. Henna Markkanen, ,

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16b, 2. kerros Kahvia on tarjolla klo alkaen. Henna Markkanen, , KOKOUSKUTSU Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika 14.01.2019 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Osallistujat Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16b, 2. kerros Kahvia on tarjolla klo 17.30

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Kirkkojärjestyksen 2 luvun 9 :n 3 momentin ja 12 :n 2 momentin muuttaminen

Kirkkojärjestyksen 2 luvun 9 :n 3 momentin ja 12 :n 2 momentin muuttaminen Piispainkokouksen esitys 1/2010 kirkolliskokoukselle Kirkkojärjestyksen 2 luvun 9 :n 3 momentin ja 12 :n 2 momentin muuttaminen ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kirkkojärjestyksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 848. Asetus

SISÄLLYS. N:o 848. Asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 1999 N:o 848 855 SISÄLLYS N:o Sivu 848 Asetus entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän kansainvälisen sotarikostuomioistuimen

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) 173 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jossa hän mm. kertasi kuluneena vuonna käsiteltyjä asioita, ja avasi kokouksen. 174 Kokouksen

Lisätiedot

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 8/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 8/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Keskiviikkona 16.11.2016 klo 16.30-18.20 Paikka Alavan seurakuntasalissa, Keihäskatu 5 Kokoonpano ja läsnäolo Hannu Koskelainen puheenjohtaja läsnä Upi Heinonen jäsen läsnä Sakari Kainulainen jäsen

Lisätiedot

Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen

Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen Opiskelupaikan hakijalle Suomessa ammatilliseen koulutukseen voi hakea peruskoulun tai lukion todistuksella Jos olet suorittanut koulutuksen ulkomailla, haet

Lisätiedot