Itä-Suomen yksikkö M19/4322/2010/28 31.5.2010 Kuopio Leoparditäpläisten vuolukivien ja serpentiniittien tutkimukset Valtimon kunnassa Suurisuolla vuonna 2008 Mauri Niemelä
Sisällysluettelo Kuvailulehti Documentation page 1 JOHDANTO 5 2 SUORITETUT TUTKIMUKSET 5 2.1 Kallioperäkartoitus 5 2.2 Geofysikaaliset mittaukset 5 2.3 Kairaus 8 3 TUTKIMUSTULOKSET 8 3.1 Vuolukivet ja serpentiniitit 8 3.2 Tremoliittikivet 10 3.3 Muut kivilajit 10 4 YHTEENVETO 11 5 TUTKIMUSAINEISTON TALLENTAMINEN 11 6 KIRJALLISUUS 12 7 LIITTEET 13 KIRJALLISUUSLUETTELO
5 1 JOHDANTO Viite tutkimuksiin saatiin Tipasjärven vihreäkivivyöhykkeen malmivarojen kartoitushankkeen (2901006) tutkimuksista (Pietikäinen et al. 2008). Näissä tutkimuksissa oli tavattu leoparditäpläistä vuolukiveä Suurisuon pohjoispuolelta. Tutkimusalue sijaitsee Valtimon kunnan pohjoisosassa kirkolta 12 kilometriä pohjoiseen turvetuotannossa olevan Suurisuon pohjoispuolella (kuva 1). Kohteelle erkaantuu Nurmes-Kajaanitieltä Nuolijärven eteläpuolelta hiekkatie, joka loppumatkasta on yksityistä tietä. Geologisesti alue kuuluu Tipasjärven vihreäkivivyöhykkeeseen. Tutkimusalue nimettiin eteläpuolella olevan turvetuotantosuon mukaan Suurisuoksi. Tutkimusten johdosta on vastannut hankepäällikkö Seppo Leinonen. Tutkimuksiin ovat allekirjoittaneen lisäksi osallistuneet teknikko Pentti Toivanen ja tutkimusavustaja Markku Laaksonen. 2 SUORITETUT TUTKIMUKSET 2.1 Kallioperäkartoitus Kohteella suoritettiin detaljikartoitusta (kuva 2). Kaikkiaan kartoitushavaintoja kertyi 59 kappaletta. Kiintoisimmista paljastumista otettiin geologikairalla näytteitä (27 kpl), joista suurin osa halkaistiin ja kiillotettiin. 2.2 Geofysikaaliset mittaukset Kohteessa suoritettiin magneettinen mittaus GSM-8 protonimagnetometrillä 5 metrin pistevälillä ja 20 metrin linjavälillä. Yhteensä mitattiin 1,250 linjakilometriä. Mittaustuloksia ei ole tasokorjattu. Mittaustulokset on esitetty liitteessä 1.
6 Kuva 1. Suurisuon tutkimusalueen sijainti. Fig. 1. Location of the Suurisuo study area.
7 Kuva 2. Suurisuon geologinen kartta. Fig. 2. Bedrock of the Suurisuo area
8 2.3 Kairaus Kohteeseen kairattiin yhteensä 12 reikää, yhteispituudelta 340,60 metriä Geologian tutkimuskeskuksen GM-150 kairakoneella T56-kalustolla (taulukko 1 ja liite 2). Taulukko 1. Suurisuolle kairatut reiät. Table 1. Drill hole data of Suurisuo. Reikä n:o X-koord Y-koord Korkeus (m) Suunta / kaltevuus Pituus (m) Maakairaus (m) Drill hole X-coordinate Y-coordinate Elevation from Direction / Length Overburden number the sea level inclination (m) drilling (m) (m) R377 7077669 4440198 179,0 60 /45 30,50 2,00 R378 7077656 4440174 181,0 60 /45 27,30 1,10 R379 7077647 4440156 177,7 60 /45 32,00 2,20 R380 7077673 4440133 178,6 60 /45 34,80 2,00 R381 7077684 4440157 183,1 60 /45 40,40 1,00 R382 7077695 4440085 171,5 60 /45 34,50 3,30 R383 7077698 4440112 175,6 60 /45 38,20 2,80 R384 7077716 4440133 179,1 60 /45 23,50 1,50 R385 7077742 4440106 175,4 60 /45 35,40 2,80 R386 7077831 4440110 172,8 60 /45 17,30 1,00 R387 7077816 4440135 178,4 60 /45 21,20 1,60 R388 7077802 4440153 178,8 60 /45 5,50 3,80 Yhteensä Total 340,60 25,10 3 TUTKIMUSTULOKSET 3.1 Vuolukivet ja serpentiniitit Kartoituksen ja kairauksen perusteella Suurisuon alueella on useita serpentiniittipahkuja (kuva 2). Tutkimusalueen eteläosassa niiden yhteydessä on myös vuolukiveä. Vuolukivet ja serpen-
9 tiniitit vaihettuvat toisikseen niin epämääräisesti, ettei niitä ole eritelty kuvassa 2 olevalla kartalla. Kummassakin on runsaasti tummia täpliä, mutta täplät ovat useimmiten pieniä, halkaisija vain 1-3 mm (liite 3.2). Vain muutamassa paikkaa täplien koko on yli yhden senttimetrin (1-2 cm), jolloin kiveä voitaisiin kutsua leoparditäpläiseksi vuolukiveksi/serpentiniitiksi (kuva 3 ja liite 3.1). Mutta täplät ovat useimmiten epätasaisesti jakautuneet. Sahauspinnalla täplät näkyvät hyvin, mutta kiillotettaessa kivi tummuu siksi paljon, että täplikkyys näkyy vain heikosti. ASBE Kuva 3. Leoparditäpläistä vuolukiveä reiässä R379. Vuolukiven ja yläpuolella olevan tremoliittikiven kontaktissa on asbestia (ASBE). Fig. 3. Leopard-spotted soapstone of drill hole R379. Asbestos (ASBE) occurs in the contact zone of tremolite rock and soapstone. Keski- ja pohjoisosassa tutkimusaluetta kivi on pääasiassa tummaraitaista ja pienitäpläistä serpentiniittiä (kuva 4), jota epämääräiset kloriittirikkaat juonet paikoin leikkaavat.
10 Kuva 4. Pohjoisosan serpentiniittiä (R386). Fig. 4. Serpentinite in drill hole R386. 3.2 Tremoliittikivet Tremoliittikivi on yleisnimi kiville, joissa on vaihtelevassa määrin tremoliittia, talkkia, kloriittia, biotiittia ja karbonaattia. Eri tyyppien paksuudet vaihtelevat muutamasta kymmenestä senttimetristä joihinkin metreihin. Kairasydämissä tremoliittikiven vaihettuminen täpläiseksi vuolukiveksi/serpentiniitiksi ja päinvastoin tapahtuu ilman jyrkkää kontaktia. Yläkontaktissa kiveen ilmaantuu tummia täpliä ja alakontaktissa ne vain häviävät. Perusmassa täpläisessä vuolukivessä/serpentiniitissä on hieman tummempi kuin tremoliittikivessä. Pehmeäkuituista asbestia on tavattu reiässä R379 syvyydellä 29 metriä vuolukiven ja tremoliittikiven kontaktissa (kuva 3) ja yhdestä tremoliittikivipaljastumasta. 3.3 Muut kivilajit Raitaista amfiboliittia on tavattu kairanrei issä R381 ja R388 ja muutamissa tutkimusalueen koillispuolella olevissa paljastumissa.
12 6 KIRJALLISUUS Pietikäinen, Kimmo; Halkoaho, Tapio; Hartikainen, Aimo & Niskanen, Matti 2008. Tipasjärven vihreäkivivyöhykkeen malmivarojen kartoitushankkeen (2901006) toiminta vuosina 2005-2007 Sotkamon, Valtimon, Kuhmon ja Nurmeksen alueilla. Arkistoraportti M10.4/4322/2008/27,.
13 7 LIITTEET Liite 1. Suurisuon magneettinen maanpintakartta Appendix 1. Ground magnetic total intensity map of the Suurisuo area Liite 2. Kairausprofiilit Appendix 2. Drilling profiles Liite 3. Kiillotetut tappinäytteet Appendix 3. Polished minidrill core samples Liite 4. Kiillotetut kairasydännäytteet Appendix 4. Polished drill core samples
Liite 1 Liite 1. Suurisuon magneettinen maanpintakartta Appendix 1. Ground magnetic total intensity map of the Suurisuo area
Liite 2.1
Liite 2.2
Liite 2.3
Liite 2.4
Liite 2.5
Liite 3.1. Kiillotettuja tappinäytteitä. Isotäpläinen kivi. Appendix 3.1. Polished minidrill core samples. Liite 3.1
Liite 3.2. Kiillotettuja tappinäytteitä. Pienitäpläinen kivi. Appendix 3.2. Polished minidrill core samples. Liite 3.2
Liite 4. Kiillotettuja kairasydännäytteitä. Appendix 4. Polished drill core samples. Liite 4