SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY 3-2011

SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY 3-2011

2 LÖÖPPI 3-2011 SUOMEN AIKAKAUSLEHDEN- TOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY:N JÄSENLEHTI 18. vuosikerta päätoimittaja: Hanne Aho, puh. 050 5254345, hanne.aho@otavamedia.fi toimitussihteeri: Kaija Plit, kaija.plit@sal-info.org taitto: Unto Helo muu toimituskunta: Kaisa Kauppila, Marko Korhonen, Sinikka Pihlamaa, Timo Ripatti SAL ry., Hietalahdenkatu 2 B 23, 00180 Helsinki, puh. (09) 611 055 puheenjohtaja: Hanne Aho asiamies: Kaija Plit toimistonhoitaja: Jaana Virtanen, jaana.virtanen@sal-info.org ilmoitushankkija: Erkki Hirvonen, puh. +358 50 5506172, erkki.hirvonen@jippii.fi ISSN 1455-0032 painopaikka: Painoyhtymä, Teollisuustie 21, 06150 Porvoo 8 Pääkirjoitus...3 Muutokset ravistelevat kirjallisuusalaa....4 Johanna Varis SAL:n syysseminaarissa...8 Mitä mieleen SAL:n seminaarista?...12 Miinaharava: Lisää harjoitusta!...14 SAL harrastaa: Psykokäsityö...16 Sallin ystäväkirja, osa 5....20 Helmijuttu: Rakkaudesta halliin...22 Saako osa-aikainen oikeutta?....26 Kirja-arvostelu...28 GPS:llä kätköjen jäljille....29 SAL news...30 Sarjakuva: SAL:illa...32 4 kuva: Elina Järvi kuva: kaija plit 16 Kannen kuva: Ulla-Maija Svärdin psykokäsityö Valokuvaajan tyhjä tavarataivastakki. Mikä yritys Suomessa keksisi ensimmäiseksi panostaa laatuun? pääkirjoitus Hyvä sisältö ei häviä kuva: markus pentikäinen Suomen hallitus valmistelee budjettiesitystä, jossa kotiin tilattavien lehtien arvonlisävero nousisi nollasta yhdeksään prosenttiin. Pahat kielet puhuvat kostosta ikävästi kirjoittavalle lehdistölle tai keinoista päästä käsiksi mediatalojen suuriin voittoihin. Hallitus taas sanoo, että mahdollisimman monen on osallistuttava valtion kasvavien kustannusten maksamiseen. Niin tai näin, pahimmassa tapauksessa arvonlisäveropäätös johtaa ihmisten tyhmentymiseen, kansalaisaktiivisuuden vähenemiseen ja isoihin irtisanomisiin. Päätös arvonlisäveron nostosta on myös yhteiskunnallinen. Lehdistöllä on merkittävä rooli sekä demokratian ylläpitäjänä että yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä. Kulttuurilehdet ja mielipidelehdet kärsivät, ajatusten ilmaisu keskittyy harvemmille. Pieniä paikallislehtiä kuolee, eikä kukaan enää kerro, mitä pikkupaikkakunnan päätöksenteossa tapahtuu. Osa arvonlisäveron noston vaikutuksista on nopeita. Mediatalojen varautuminen veron maksamiseen ja tilausten vähenemiseen johtaa ensin irtisanomisiin, ja sen jälkeen alkavat lehtien sisällön nipistämistalkoot. Vähennetään tekijöitä, resursseja ja sivuja. Ja lukijat reagoivat. Huonompaa ja kallimpaa lehteä ei haluta tilata. Tilausten vähetessä nipistetään taas sisällöistä. Ja niin edelleen. Suomessa mediamurros on ollut hitaampaa kuin Yhdysvalloissa ja muualla Euroopassa. Muualla lehtien supistamisen kautta tullut kierre on jo nähty, levikit laskevat ja taas säästetään. Myös Suomessa ilmiö oli nähtävissä lama-aikana. Tuntuu että tämä tie on kokeiltu jo riittävän monta kertaa. Mikä yritys Suomessa keksisi ensimmäiseksi panostaa laatuun? Journalisti kertoi taannoin Dagens Indrustin päätoimittajasta Peter Fellmanista, joka laskusuhdanteessa päätti säästämisen sijasta satsata lehteensä. Se toimi. Ihmiset haluavat tietää, oppia uutta ja nauttia hyvistä tarinoista. Tapa levittää tietoa tai julkaista kirjoja on murroksessa, ei tarina tai uutinen sinänsä. Se on meidän vahvuutemme. Hanne Aho hanne.aho@otavamedia.fi 3 LÖÖPPI 3-2011

4 LÖÖPPI 3-2011 S Teksti ja kuvat: Elina Järvi anoma Oyj myi lokakuun alussa WSOY Yleinen kirjallisuus -yksikön ruotsalaiselle Bonnier-mediakonsernille. Kaupan yhteydessä Sanoma puolestaan osti Bonnierilta Tammi Oppimateriaalit- ja Bonnier Utbildning -liiketoiminnot. Kaupan onnistuminen edellytti Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntää, joka myönnettiin kesäkuussa. Vuodesta 2006 Yleisen kirjallisuuden kanssa eri yhtiöön kuulunut WSOY pro jää Sanoman omistukseen. WSOY Yleinen kirjallisuus on hiljalleen riisuttu omaksi, irralliseksi yksikökseen. Sellaiseksi, että se on siisti ja helposti myytävä paketti, WSOY:n Yleisen kirjallisuuden kustannustoimittaja ja pääluottamusmies Alice Martin sanoo. Samaa mieltä on Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen. Kaupan syntymistä edellytti WSOY:n jakautuminen siten, että kaupan kohteena ollut WSOY Yleinen kirjallisuus on voitu erottaa omaksi yhtiökseen, Kaukonen kertoo Lööpille. Kauppahintaa ei paljasteta Kauppahintaa Sanoman toimitusjohtaja Kaukonen ei paljasta. Osapuolet ovat sopineet, että kaupan hintaa ei julkisteta, hän perustelee. Vuonna 2010 Tammi Oppimateriaalit -yksikön liikevaihto oli 10,2 miljoonaa eu Pienistä perunoista uusiin tarinoihin Muutokset ravistelevat kirjallisuusalaa Sanoman ja Bonnierin yrityskauppa herättää työntekijöissä pelkoa saneerauksista, mutta antaa myös toivoa paremmasta. Luottamusmiehet Titta Kaartinen (vas.) ja Alice Martin uskovat, että Sanoman ja Bonnierin yrityskaupoista voi seurata henkilöstömuutoksia. roa ja Bonnier Utbildningin 17,6 miljoonaa euroa. WSOY:n Yleisen kirjallisuuden liikevaihto liikkui 32,5 miljoonassa eurossa. Aikaisemmin WSOYpro ja Tammi Oppimateriaalit olivat kilpailevia kustantamoja. WSOYpro:n toimitusjohtaja Salla Vainion mukaan kilpailu häviää kaupan myötä, koska WSOYpro ja Tammi Oppimateriaalit -yksikkö yhdistyivät. WSOYpro:n kustannustoimittaja ja pääluottamusmies Titta Kaartinen ei näe asiaa näin yksiselitteisesti. On luvattu, että sekä WSOYpro:n että Tammi Oppimateriaalien kaikki tuotteet pysyvät ennallaan. Muutaman vuoden päästä tilanne voi kuitenkin olla toinen, eikä välttämättä nyt olemassa olevia rinnakkaisia kirjasarjoja enää kustanneta, Kaartinen antaa esimerkin. Tammi Oppimateriaalit -yksikön AD Heli Ahola näkee yrityskaupan suorat vaikutukset esimerkiksi oppimateriaalien valikoimissa. Jos Tammi Oppimateriaalit ja WSOYpro olisivat säilyneet omillaan, tarjonta olisi säilynyt esimerkiksi opettajien ja oppilaiden kannalta monipuolisempana. On koko alan kannalta sääli, että yksi kilpailija poistuu markkinoilta, Ahola sanoo. Tammi Oppimateriaaleista siirtyy lokakuun aikana 20 työntekijää WSOYpro-yksikön toimitiloihin Bulevardi 14:ään. Työnjako mietityttää WSOYpro:n ja Tammi Oppimateriaalit -yksikön työntekijöille on alustavasti luvattu, ettei kaupoista seuraa yt-neuvotteluja. Silti ne kummittelevat mielessä. Päällekkäisiä toimenkuvia voidaan tulevaisuudessa joutua muokkaamaan, Titta Kaartinen epäilee. Myös Tammi Oppimateriaalit -yksikön kustannustoimittaja ja pääluottamusmies Tomi Sihvo pitää henkilöstömuutoksia mahdollisina. Tammen ja WSOY:n henkilöstö jatkaa kaupan myötä toistaiseksi ennallaan. Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessa tapahtuu työntekijöihin vaikuttavia muutoksia. Bonnierin ja Sanoman yrityskauppa herätti jo keväällä spekulaation, ettei WSOY:n Yleisen kirjallisuuden tulos noin 1,5 prosenttia Sanoman 2,5 miljardin euron kokonaisbudjetista ollut riittävän suuri. Spekulointia vauhditti Sanoman Learning & Literature -liiketoimintaryhmän johtajan, hollantilainen Jacques Eijkensin small potatoes -kommentti (HS 22.6.). Suomalaisen kaunokirjallisuuden osuus oli Eijkensin mukaan Sanoman kokonaisbudjetissa vain pieniä perunoita. Se, että tämä eriarvoisuus ilmaistiin näin räikeästi, tuntui nöyryyttävältä. Eijkensin kommentti herätti närää niin työntekijöidemme kuin kirjailijoidemme keskuudessa. Itsekin lohduttelin tapahtuneen jälkeen kirjailijoitamme puhelimessa, WSOY:n Yleisen kirjallisuuden mainostoimittaja Raimo Tikkanen muistelee. Harri-Pekka Kaukosen mukaan Eijkensin kommentti ei kuvasta Sanoman yleistä käsitystä WSOY:stä. >>> 5 LÖÖPPI 3-2011

6 LÖÖPPI 3-2011 Sanoma arvostaa WSOY:n ansiokasta historiaa ja laadukasta yleisen kirjallisuuden kustantamista, toimitusjohtaja sanoo. Värikäs kaupparypäs Kaukosen mukaan WSOY:n myymisen motiivina ei ollut, etteikö yleinen kirjallisuus olisi tuottanut tarpeeksi. Syynä ei hänen mukaansa ollut myöskään, että WSOY olisi ollut Sanomille liian suuri satsaus tuottoon peilattuna. Kauppa on osa Sanoman strategiaa keskittää liiketoimintaansa ja panostaa kuluttajille suunnattuun mediaan sekä oppimisratkaisuihin. Sanomalla oli jo ennen tätä yrityskauppaa seitsemän oppimateriaalien liiketoimintayksikköä kuudessa eri maassa. WSOY oli konsernin ainoa yleisen kirjallisuuden kustantaja, toimitusjohtaja kertaa. Sanoma Oyj on luopunut myös kotimaisesta kirjakauppaliiketoiminnastaan. Sanoma Trade -liiketoimintaryhmä myi Otavalle 27,5 miljoonalla eurolla Suomalaisen kirjakaupan. Syyskuussa Sanoma teki myös 1,2 miljardin euron kaupat saksalaisen mediayhtiö ProSiebenSat1:n kanssa SBS Broadcastingin tv-kanavista Belgiassa ja Hollannissa. Jo aikaisemmin tänä vuonna Sanoma myi elokuvatoimintonsa, Finnkino Oy:n tytäryhtiöineen, ruotsalaiselle pääomasijoitusyhtiö Ratos AB:lle. Työterveys vahti valppaana Alice Martinin mukaan WSOY:ssä oli lannistunut tunnelma jo pitkään ennen kauppoja. Viime vuosina uudistuksia ja henkilönvaihdoksia on ollut valtavasti. Kun toimitusjohtaja Jorma Kaimio jäi eläkkeelle vuonna 2006, toimitusjohtajana aloitti aikaisemmin Sanoma Osakeyhtiön kehitys- ja lakiasioista vastannut Veli -Pekka Elonen. Huhtikuussa 2009 virkaan astui WSOY:n nykyinen toimitusjohtaja Anna Baijars. Suvantovaiheita on leimannut Heli Ahola jää ikävöimään Tammen työyhteisöä. Tammi Oppimateriaalit muuttaa lokakuussa Korkeavuorenkadulta Bulevardille WSOYpro:n tiloihin. odotus muutoksesta, ja se on ollut työntekijöille stressaavaa. Anna Baijars herätti kirjallisuusihmisenä optimismia, mutta silti alamäki jatkui, Martin sanoo. Menneiltä ajoilta Martin ikävöi ennen kaikkea aikaa työn tekemiseen ja aikaa työntekijöille. On kätevää, että materiaalien siirto kulkee nykyään sähköisesti, mutta samalla tapaamme koko ajan vähemmän kollegoitamme talon sisällä. Yhteydenpito tekijöihin on muuttunut kiireisemmäksi. Työn humaani puoli jää helposti laihaksi. Rankin isku tapahtui WSOY:ssä kesäkuussa 2010: keväällä alkaneet yt-neuvottelut päättyivät. Kustantamosta irtisanottiin 18 työntekijää ja Uusi omistaja on varmasti vanhaa parempi. Raimo Tikkanen kymmenkunta poistettiin kustantamosta eläkeratkaisujen kautta. Taloon jääneiden uupumus ja ahdinko huomattiin työterveyshuollossa asti. Työterveys seurasi valppaana työntekijöiden vointia ja tarjosi esimerkiksi mahdollisuutta työpsykologin käyttämiseen, luottamusmies Martin kertoo. Kustannusosakeyhtiö Tammi irtisanoi 20 työntekijää vuonna 2009. WSOY:n ja Tammen irtisanomiset järkyttivät koko alaa. Kustannustaloissa työskentelevät ovat kokeneet, että epävarmuus lisääntyy jatkuvasti, Tomi Sihvo sanoo. Kirjallisuudesta puhuminen on vaihtunut bisneksestä puhumiseen. Sofin lähtö hätkähdytti Alice Martinin mukaan Sanoman suhtautuminen kirjailijakuntaan ei ollut viisasta. Ennen suuria irtisanomisia katkaistiin yhteistyö kirjailija Sofi Oksasen kanssa. Kirjailijapako, Sofi erikoistapauksena, vaikutti WSOY:hyn niin taloudellisesti kuin henkisesti. Kotimaisen kaunokirjallisuuden väki elää näiden töppäysten jälki mainingeissa edelleen. Uusia nimiä on löydetty, muttei menetyksiä voi heti paikata. WSOY:ssä on katkottu perinteitä ja päästetty pitkän uran tehneitä ihmisiä muualle, Martin muistuttaa. Vaikka WSOY:n yt-neuvotteluista on aikaa yli vuosi, mainostoimittaja Tikkasen mukaan ihmisten toimenkuviin tarvitaan edelleen tarkennusta. Muuten työtehtävät eivät pysy kaikkien kohdalla inhimillisinä. Irtisanomisista ja toimivien työyksiköiden pilkkomisesta seurasi raivoa ja harvinaisen pitkä suruaika. Toimintojen ulkoistaminen ei kuitenkaan ole onnistunut vähentämään kirjan tekemisen ongelmia, eikä välttämättä osoittaudu edes niin halvaksi ratkaisuksi kuin ajateltiin, Raimo Tikkanen muotoilee. Joidenkin kohdalla taakka osoittautui niin isoksi, että he hakeutuivat oma-aloitteisesti muihin tehtäviin talon ulkopuolelle. Uusi omistaja tuo toivoa Heli Ahola siirtyi aikoinaan WSOY:ltä suunnittelijan työstä Tammi Oppimateriaalit -yksikön graafikoksi. Tammi Oppimateriaaleissa jo kymmenen vuotta työskennelleen, sittemmin AD:ksi ylenneen Aholan kohdalla ympyrä sulkeutuu yrityskauppojen myötä. WSOY:hyn palaaminen ahdistaa hieman. Se on hyvin erityylinen talo kuin Tammi, joka on pieni, ketterä ja nuorekas. Olen alusta asti luonut ala-asteen oppikirjoille omanlaisensa ilmeen, ja nyt siirtyminen valmiin työn äärelle on suuri muutos, hän koostaa. Se, että WSOY Yleinen kirjallisuus -yksikön uusi omistaja arvostaa suomalaista kirjallisuutta, tun WSOY:n iskulause antaa puhtia Raimo Tikkasen työhön. tuu työntekijöiden raskaiden kokemusten jälkeen silkalta hemmottelulta. Tulevaisuus Bonnierin suojissa herättää työntekijöissä positiivisia ajatuksia. Kirjan tulevaisuuden kannalta uusi omistaja on varmasti vanhaa parempi, vaikka joidenkin toimintojen mahdollinen yhdistäminen osittain pakottaisikin saneerauksiin. Koska oppikirjojen kustantaminen oli hollantilaisten intresseissä kaunokirjallisuutta kiehtovampaa, olkaamme siis mieluummin ruotsalaisia, Raimo Tikkanen toteaa. Sanomalle suomalaisen kirjallisuuden kustantaminen oli mitätön juttu. Jonas Bonnierin ja Maria Curmanin mielestä puolestaan on hienoa ostaa Suomen merkittävimpänä pidetty kustantamo. Tuntuu, että omistaja vihdoin suhtautuu positiivisesti siihen, mitä me täällä työksemme teemme, Alice Martin päättää. Juttua varten haastattelua pyydettiin myös Kustannusosakeyhtiö Tammen toimitusjohtaja Anne Valstalta ja WSOY:n toimitusjohtajaa Anna Baijarsilta. He eivät aikatauluihinsa vedoten olleet halukkaita vastaamaan yrityskauppoja ja niiden vaikutuksia käsitteleviin kysymyksiin. 7 LÖÖPPI 3-2011

VKL:n Johanna Varis SAL:n syysseminaarissa Syksyksi tiedossa raikasta tappelua SAL:n syysseminaarissa keskusteltiin palkitsemista, palkkauksesta ja lehtien tilausmaksujen arvonlisäverosta. Keskustelemaan oli kutsuttu Viestinnän keskusliiton työmarkkinajohtaja Johanna Varis. 8 LÖÖPPI 3-2011 Teksti: Jaana Virtanen KUVA: KAIJA PLIT V iestintäalan taivaalle ilmestyi kesällä tumma pilvi, kun hallitusohjelmaan kirjattiin lehtien tilausmaksujen arvonlisäveron korotus. Nollaverokanta on muuttumassa yhdeksäksi prosentiksi, mikäli vero toteutuu. Kiivaimman lobbaamisen paikka niin työntekijä- kuin työnantajapuolellakin oli ennen syyskuun puolivälin budjettiriihtä. Valtiovarainministeriölle on ollut yllätys, että verolla voi olla työllisyysvaikutuksia. Alalla arvioidaan, että 2 000 3 000 työpaikkaa voidaan menettää, jos vero toteutuu. Verolla on vaikutuksia ainakin tilaajamääriin ja henkilöstömääriin: kun kulut nousevat suoraan veron Tyhjenevätkö postilaatikot, kun lehtitilauksiin lisätään arvonlisävero? Työmarkkinajohtaja Johanna Varis pohdiskeli asiaa SAL:n syysseminaarissa. verran eli yhdeksän prosenttia, yritykset joutuvat tosissaan miettimään, mistä menot katetaan. Verotulot, joita lehtien alv:n uskotaan tuovan, on sen sijaan laskettu siitä lähtökohdasta, että mikään ei veron tultua muutu. Suurimpien sanomalehtien tilaajista 15 prosenttia on ilmoittanut lopettavansa tilauksen, jos hinta nousee. Ja jos joku lopettaa tilauksensa, on epätodennäköistä, että tilaajaksi enää palataan, vaikka vero myöhemmin laskisi tai poistuisi. Nuoret perheet eivät ylipäätään tilaa sanomalehtiä enää. Tilausmäärien tipahtaminen merkitsee vähemmän tuloja lehtiyritykselle, jolloin monessa talossa tekijöistä ja sisällöstä tingitään, mikä johtaa edelleen tilausten vähenemiseen. Noidankehä on valmis. Painettu media on muutenkin murroksessa. Vero tulee nyt pahimpaan mahdolliseen saumaan, Varis totesi. Veron vaikutukset selvitettävä VKL:n tavoitteena on, että veropäätös sidotaan puolueettomaan erillisselvitykseen. Siinä selvitettäisiin, mikä on veron todellinen vaikutus viestintäyrityksiin ja paljonko menetetään verotuloja, kun ihmiset menettävät työpaikkansa lehtitaloissa, kirjapainoissa, Itellassa. Vaikutukset ulottuvat laajalle. Jos alalta poistuu muutama tuhat henkilöä, tilannetta pitäisi verrata Nordean ja Stora Enson irtisanomisiin, joista on noussut iso haloo, Varis huomautti. Jos puolueeton selvitys osoittaisi, että kaikkine vaikutuksineen veron tuotto valtiolle olisikin 80 miljoonan sijasta esimerkiksi 10 miljoonaa, voisi perustellusti kysyä, kannattaako tuon summan takia menettää työpaikkoja ja antaa lehtien kuolla. SAL:n puheenjohtaja Hanne Aho 9 LÖÖPPI 3-2011 >>>

KUVA: UNTO HELO 10 LÖÖPPI 3-2011 totesi, että pienet, taloutensa kanssa kamppailevat paikallis- ja mielipidelehdet eivät veron vaikutuksia välttämättä kestä ja tiedonvälitys uhkaa kaventua oleellisesti. Kaikki tietävät, että isot maakuntalehdet eivät uutisoi pienten paikkakuntien pieniä asioita, Aho sanoi. Palkka kykyjen ja taitojen mukaan Jos arvonlisävero on ajankohtainen nyt, niin palkat ovat sitä aina. VKL:n filosofia on, että henkilökohtaista suoritusta pitää palkita yrityksen lähtökohdista. Työnantajalle on merkitystä sillä, miten hyvä työsuoritus on ja miten pätevä työntekijä on. Kun työntekijästä tulee liian hyvä omaan työhönsä, hänelle tulisi antaa uusia vaativampia tehtäviä, joiden myötä palkkakin nousee, Varis selvitti. Luottamus ei synny pakottamalla! Palkankorotuksissa pyritään palkitsemaan niitä, jotka ovat hyviä ja toisaalta niitä, joiden palkka on liian pieni taitoihin nähden. Alan järjestöillä oli yhteinen koulutus palkitsemisesta syyskuun lopussa. Tarkoitus oli saada yrityksissä käyntiin pätevyyttä ja työsuoritusten mittaamista kehittäviä järjestelmiä. Yrityskohtainen erä on toki työläs tapa nostaa palkkoja. Prosenttikorotus kaikille olisi yksinkertaisin ja siinä pääsee helpoimmalla, Varis sanoi. Jos palkkoja kuitenkin korotetaan aina saman verran, yritykset eivät herää miettimään palkitsemisen perusteita. SJL ja muutkin palkansaajajärjestöt ovat tutkineet, miten aikaisempien paikallisten erien jakaminen on sujunut. Luottamusmiesten puolelta on tullut paljon kritiikkiä paikallisesta sopimisesta. Kun kaikki eivät saakaan enemmän kuin muut, luottamusmies on pahassa välikädessä, Varis myönsi. Luottamusmiehen asemaa kuitenkin helpottaa se, ettei hänen tarvitse arvioida työntekijöiden osaamista. Sen arvion tekee esimies, Varis sanoi. Hanne Aho arveli, että kaikilla työpaikoilla luottamusmies ei ehkä usko tai luota siihen, että esimies pystyisi objektiivisesti arvioimaan työntekijän kykyjä. Luottamusta toiseen osapuoleen ei saa lisättyä pakottamalla. Johanna Varis uskoo, että jos esimiehet koulutetaan arvioimaan työsuorituksia, luottamuskin lähtee kehittymään. Paikallisella erällä ei pidä hoitaa henkilökohtaisia palkankorotuksia, muistutti Tomi Sihvo (oik.) SAL:n seminaarissa. Vierellä Riitta Nikkola, Johanna Siik, Tommi Tienhaara, Heidi Niskala ja Matti Rutonen. Paikallisten neuvottelujen aika on nyt! Tammikuun alussa maksettavasta lehdistön 1,5 % erästä neuvotellaan nyt lokakuussa. Erän suuruus on 1,5 % vain, jos siitä kyetään sopimaan. Jos ei, korotus on 1,1 % kaikille. Entäpä, jos työnantaja ei haluakaan päästä sopuun, koska sitten voi antaa vain 1,1 % korotukset? Johanna Varis vakuutti, että VKL on viestittänyt jäsenyrityksilleen, että tarkoitus on jakaa 1,5 % korotukset eikä suinkaan mennä alimman mukaan. Samassa yhteydessä VKL on kehottanut miettimään yritysten palkkapolitiikkaa. SAL:n varapuheenjohtaja Tomi Sihvo kertoi ilmenneen sellaisen ongelman, että henkilökohtaisia palkankorotuksia luvataan hoitaa paikallisella erällä. Jos joku on siirtynyt esimerkiksi vaativampiin tehtäviin, suorittanut tutkinnon tai parantanut työsuoritustaan niin, että palkankorotus olisi paikallaan, ei sitä voi etukäteen luvata paikallisen erän potista. Nämä korotukset työnantaja voi aina maksaa omalla rahallaan. Hanne Aho kertoi myös esimerkkinä, että työnantaja on luvannut kesäkuussa toimitussihteeriksi siirtyneelle korotuksen sitten tammikuussa, kun yrityskohtainen erä on käytössä. Tällaista työnantaja ei voi luvata, koska ei ole vielä neuvotellen sovittu, millä kriteereillä erä jaetaan, Aho muistutti. Lehtien tilausmaksun arvonlisävero ja paikalliset neuvottelut pohdituttivat SAL:n syysseminaariväkeä. Edessä Unto Helo, Ismo Lehtonen, Maija-Leena Nissilä, Matti Rutonen, Ursula Grönvall, Samuli Isola ja Heidi Niskala. Avoimuudessa vielä kehitettävää Talojensa pääluottamusmiehinä toimivat Hanne Aho ja Tomi Sihvo peräänkuuluttivat palkkatietojen avoimuutta. Tasa-arvoisen neuvottelutuloksen aikaansaamiseksi molemmilla osapuolilla tulisi olla samat tiedot käytössään. Tässä on vielä paljon kehitettävää. Meidän alallamme johtamisfilosofia on kehittymätöntä: ajatellaan, että journalistit tekevät intohimoisesti luovaa työtä ja liitot päättävät palkat, Varis sanoi. Työnantaja ei suostunut viime neuvottelukierroksella SJL:n vaatimukseen, jolla työehtosopimukseen olisi saatu velvoittava kirjaus työsuoritusten mittaamisen kehittämisestä. Johanna Varis vastasi, että VKL haluaa yritysten tekevän kehitystyötä vapaaehtoisesti. Jos työnantajat itse uskovat asiaan sa, sillä on merkitystä. Velvollisuus ei yksin riitä. Yrityksen pitäisi luoda strategiat ja selvittää, mitä se tarvitsee ja sitten käsitellä asiaa yhdessä työntekijöiden kanssa. Näin sekä yritys että työntekijät menevät oikeaa suuntaan, Johanna Varis tiivisti. 11 LÖÖPPI 3-2011

Mitä mieleen SAL:n seminaarista? 12 LÖÖPPI 3-2011 Haastattelu: Samuli Isola ja Arja Salakka Kuva: Kaija Plit Miksi osallistuit SAL:n syysseminaariin? Samuli: Olen SAL:n hallituksen uusi jäsen ja tulin kun kutsu kävi. Samalla pääsin kuulemaan, millaisia juttuja muissa taloissa on meneillään ja mitä niistä voisi omaan taloon tuliaisina viedä. Vähän myös haistelin, millaista huttua se journalistien ay-toiminta näissä ympyröissä on. Arja: Vaikka olen ollut alalla vuodesta 1990 lähtien, olen järjestötyössä täysi noviisi. Tultuani maaliskuussa yllättäen valituksi WSOY:n toimitusosaston puheenjohtajaksi, tajusin edeltäjieni työn arvon. Toisaalta oli helppo hypätä valmiisiin saappaisiin, mutta samalla tajusin miten paljon minulla oli opittavaa yhteisten asioiden ajamisessa ja edun valvonnassa. Oma perusteltu näkemyskään ei liene pahitteeksi. Seminaarin paras anti sinulle/toimitus osastollesi? Samuli: Muiden osastojen ja aktiivien kuulumiset. Työnantajapuolen työmarkkinajohtaja Variksen puheenvuoro ja arvio alan tilanteesta. Kollegojen tapaaminen. Jutustelu päivällä ja erityisesti illallispöydässä. Arja: Minunkin mielestäni tärkeintä oli kuulla missä mennään niin alalla kuin liitossakin. Samoin pie Arja: Kustannustoimittajien ammatillinen täydennyskoulutus ja omaehtoinen kouluttautuminen ovat sekä työnantanempien osastojen kuulumiset: isossa talossa on erilainen toimintakenttä, mutta jäsenten aktivoiminen yhtä vaikeaa. Vaikka osa jäsenistä aristelee luottamustoimia, on todella tärkeää, että vastuutehtävät kiertävät henkilöltä toiselle ja vastuullisissa tehtävissä vuorotellaan. Näin hiljainen tieto ja kokemus siirtyvät eteenpäin, tulee uusia näkökulmia, kukaan ei tuuperru tehtäviensä alle ja toiminta pysyy mielekkäänä. Miten oma toimitusosastosi toimii? Samuli: Olimme välillä pari vuotta ilman mitään toimitusosastoa, mutta nyt Formassa on keskipieni toimitusosasto, yhteensä noin 27 toimittajaa, graafikkoa, ja kuvaajaa. Teoriassa hommat ovat hallussa. Meillä on valittuna osaston puheenjohtaja, pääluottamusmies, varapääluottamusmies/ työsuojeluvaltuutettu. Koska varsinainen työ on niin intensiivistä ja aikaa vievää, osastotoimintaan ei kauheasti irtoa jengiltä paukkuja. Osaston sponssaamilla aamukahveilla, pikkujouluilla ja illanvietoilla olemme yrittäneet viedä viekkaasti myös ajankohtaisia ay-asioita eteenpäin. Liitolta tulevat sähköpostiviestit ovat tärkeä osa jäsenille tulevaa muistutusta siitä, että tämä jengi kuuluu johonkin liittoon ja sillä on joku funktio. Se tuntuu joskus joiltakin vielä joskus unohtuvan. Lööppi laittoi SAL:n syysseminaarissa ensimmäistä kertaa mukana olleen Kotivinkin tuottaja Samuli Isolan ja WSOYpro:n kustannustoimittaja Arja Salakan haastattelemaan toisiaan. Mitä he keksivät toisiltaan kysellä? Mitä kokemuksia seminaarikoriinsa kerätä? Arja: WSOY:n toimitusosastoon kuuluvat sekä WSOY:n Yleisen kirjallisuuden että WSOYpron järjestäytyneet kustannustoimittajat, graafikot ja mainostoimittajat. Osaston hallitus kokoontuu noin 10 kertaa vuodessa ajankohtaisten asioiden äärellä. Tänä syksynä toimitusosastossamme tapahtuu muutoksia keväisten yrityskauppojen seurauksena: WSOY:n toimitusosasto jatkaa toimintaansa entisellä nimellään mutta supistuneena, ja WSOYpron journalistit sekä Tammen Oppimateriaaleista siirtyvät journalistit perustavat oman, uuden toimitusosastonsa. Sitä ennen järjestämme nykyisten toimitusosastojen yhteisen illan, jossa tutustumme toisiimme ja järjestäydymme uudelleen. Mitkä ovat toimitusosastosi lähitulevaisuuden haasteet? Samuli: Joku innostava täky kun löytyisi. Esimerkiksi oikea edunvalvonta/ay-toiminta ja biletys/yhdessäolo olisivat hyvässä balanssissa. Osaston ja luottamusmiesten toiminnan vakiinnuttaminen suhteessa työnantajaan. Sarkaa on, mutta hyvää sarkaa. jan että työntekijän etu tässä kustantamisen rajussa muutoksessa. Työnantajia on tärkeä muistuttaa siitä, että kustannustoimittajien palkkatasossa on runsaasti petrattavaa työn vaativuuteen nähden. Toteutuessaan nämä tavoitteet tukevat kustannustoimittajien työssä jaksamista. Voisitko pokkanaamalla suositella SAL:n seminaaria työkaverillesi? Samuli: Ei ongelmaa. Ihan arkijärjellä käsitettäviä nämä asiat ovat. Ja vertaistukea ei tässä ammatissa ole koskaan liikaa. Arja: Kyllä voisin. Oliko Krapin savupossu hyvää? Samuli: Taivaassakin sitä tarjottaisiin. Arja: Hyvää oli. 13 LÖÖPPI 3-2011

14 LÖÖPPI 3-2011 Tällä Miinaharava-palstalla Miina Poikolainen ruotii journalismia käsitteleviä tietokirjoja. Miina on SAL:n opintosihteeri, joten alan oppikirjat kuluvat hänen hyppysissään hiirenkorville. Sarja on jatkoa Anni Lintulan Lintulaudalle. Harjoitusta, harjoitusta ja lisää harjoitusta! Marketta Rentola: Kirjoita hyvin ilmaise itseäsi, tavoita lukijasi Tammi 2002 (toinen painos), loppuunmyyty. Hyvällä tuurilla kirjan voi löytää antikvariaatista, huutonetistä tai kirjastosta. Urheilijat ja pianistit harjoittelevat tuntitolkulla tullakseen paremmiksi, mutta miksi me kirjoittajat kuvittelemme, että voimme kehittyä ilman vaivannäköä? Marketta Rentolan Kirjoita hyvin ilmaise itseäsi, tavoita lukijasi vaatii lukijaltaan paljon. Se muistuttaa, miten kovaa työtä kirjoittaminen on. Pelkällä lahjakkuudella ei pitkälle pääse, vaan jossain vaiheessa on pakko alkaa hommiin, jos haluaa kehittyä. Rentola kysyykin, mikä oikeus meillä kirjoittajilla on olla laiskoja, kun muut hiovat taitojaan. Päälle hän antaa pinon kotiläksyjä. Viestintäkouluttaja, toimittaja ja kirjailija Marketta Rentola on työskennellyt uransa aikana toimituspäällikkönä, päätoimittajana ja Sanoman toimittajakoulun johtajana. Tällä hetkellä hän kouluttaa Kallion kirjoittajakoulussa. Sain 300-sivuisen kirjan lahjaksi ystävältäni muutama vuosi sitten. Olen välillä tarttunut siihen toiveikkaana, mutta aina tähän asti perääntynyt. Kirja panee lukijan töihin, ja siksi se onkin niin helppo jättää hyllyyn odottamaan parempaa hetkeä. Se ei ole pikaopas onneen, vaan vie syvälle kirjoittamisen ytimeen. Kaiken keskiössä on kirjoittajan ja lukijan suhde. Rentola muistuttaa, että kirjoittaminen on aina vuorovaikutukseen pyrkimistä. Kirjoittamalla siirretään merkityksiä, ja viestillä on aina jokin tarkoitus. Vuorovaikutuksen rakentaminen edellyttää, että kirjoittaja tietää, mitä haluaa sanoa, kenelle ja millä keinoin. Kieliopillisesti huonon tekstin voi aina editoida, mutta kukaan ei voi tuoda juttuun ajatusta, jos se siitä puuttuu. Kaikki alkaa ajatuksesta. Kun kirjan alkuosa keskittyy kirjallisen ilmaisun harjoitteluun, tyylilajeihin, havainnointiin, dialogiin ja tarinan jännitteisiin, jälkiosassa paneudutaan ytimekkäästi sanaluokkiin, lukuihin, sanavalintoihin sekä tekstin käsittelyyn. Lukuisten harjoitusten avulla voi koetella omaa Kieliopillisesti huonon tekstin voi aina editoida, mutta kukaan ei voi tuoda juttuun ajatusta. osaamistaan ja paneutua kirjoittamisen eri osaalueisiin. Rentola kehottaa harjoittelemaan juuri niitä asioita, jotka tuntuvat vaikeilta tai vierailta. Rentola ei anna yksityiskohtaisia ohjeita harjoitusten tekemiseen, vaan heittää haasteita ilmaan. Jokainen voi valita, kuinka paljon vaivaa haluaa nähdä. Kirjoittamisen syvin lähtökohta on Rentolan mukaan halu saada hyväksyntää. Voimme perustella tarvettamme kirjoittaa halulla ymmärtää, tietää tai vaikuttaa, mutta ennen kaikkea haluamme aplodeja, kehuja ja ihailua. Samalla, kun tarjoamme tekstin lukijalle, pyydämme vastapalvelukseksi rakkautta. Rentola muistuttaa, että oma minä on kirjoittajan tärkein työkalu ja aina läsnä tekstissä, vaikka kuvittelisimme muuta. Siirrämme arvojamme, kokemusmaailmaamme, luonteenlaatuamme ja mielentilaamme teksteihimme väistämättä. Ihmiset lukevat tekstien lisäksi myös kirjoittajaa. Myös Rentola on vahvasti läsnä tekstissään. Hän puhuttelee lukijaa vaativan, mutta kannustavan opettajan tavoin. Esipuheessa hän kirjoittaa tehneensä oppaan keskustelukumppaniksi niille, jotka haluavat parantaa kirjallista ilmaisuaan. Hän tekee niin kuin opettaa, ja pyrkii aktiivisesti vuorovaikutukseen lukijan kanssa. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1997. Uudistetussa laitoksessa on käsitelty lyhyesti verkkokirjoittamista ja median muutosta, vaikka pääpaino on edelleen kirjoittamisen tekniikoissa. Rentola kertoo, miten joissain toimituksissa pyritään jo siihen, ettei lukijan tarvitsisi kuin silmäillä jutuista otsikot tietääkseen, mistä on kyse. Tämä on haaste myös toimittajille: kuka haluaa kirjoittaa juttuja, joita ei ole tarkoituskaan lukea? Klikkauksista kilpailtaessa unohtuu usein, että juttuja tehdään lukijoille. Hyvällä aloituksella saadaan lukija napattua, mutta tämän mielenkiinto täytyy myös saada pysymään yllä. Siinä voi olla avuksi tarinalliset elementit, joita Rentola kirjassaan käsittelee. Vaikka aika ei riittäisikään harjoitusten tekemiseen, pelkästään kirjan lukeminen antaa eväitä oman kirjoittamisen tarkasteluun ja kehittämiseen. Kirja on ennen kaikkea hyvä apuri pöytälaatikkokirjailijalle tai pitkää artikkelia työstävälle. Toimittajantyön rutiineihin se ei niinkään tarjoa täsmäohjeita, mutta herättää pohtimaan omaa suhdetta kirjoittamiseen ja sen jatkuvaan opetteluun. 15 LÖÖPPI 3-2011

Psykokäsityö tuotti 90 topattua kantta 16 LÖÖPPI 3-2011 Ajatus iski päähäni kesken imuroinnin. Idea oli paitsi hillitön ja järjetön, myös kirkas ja looginen. Mielikuva lopputuloksesta siinsi kaukana työvuosien päässä. Jotta ehtisin, työhön olisi ryhdyttävä heti. Ensimmäisenä toppaisin Päivi Lipposen. Teksti ja kuvat: Ulla-Maija Svärd O lin pitänyt työstäni naistenlehden valokuvaajana, mutta muutoksen tuulet olivat puhaltaneet siitä kaikki herkut. Käsky oli käynyt ja nyt väsäsimme työnäytekansioita voidaksemme markkinoida itseämme entisille lehdillemme. Kaikki muistijäljet menneistä työvuosistamme näyttivät kadonneen: osaisinko kuvata kenkiä? Markkinointi tarvitsee reproja lehtien kansista, onnistuuko se? Oletko nopea, kuinka nopea olet ja miksi käytät jalustaa, pystytkö... Olin turhautunut, väsynyt ja kiukkuinen. Kuvaamisesta oli tullut loputonta tavarataivaassa rämpimistä. En halunnut upota siihen suohon ja selvitäkseni tarvitsin uuden, oman projektin. Se olisi minulle vapauden valtakunta, missä voin riehua mieleni mukaan ja muovailla ajatuksiani näkyviksi. Niitäkin kun aina välillä on. Harrastanutkin olen kaikenlaista. Pitänyt pari näyttelyä, joskus kirjoitellut ja taas kuvannut, piirrellyt ja lotraillut peitevärien kanssa. Suurin ja hauskin urakka oli ollut Aikamatka-valokuvakirjan tekeminen Kimmo Takalan kanssa. Kirjaa tehdessä päädyin myös kokeilemaan harrastusluontoisesti kustantajan hommia, markkinoimista, suoramyyntiä ja laskutusta. Ne tulivat mukaan jonkinlaisina kaupanpäällisinä ja olivat harrastuksen varjopuolia. Alvit ja muut verotusasiat sekä logistiikkapäällikön viranhoidon sain superbonuksina. Ne aiheut tivat jonkin verran ylimääräistä hikoilua ja sydämentykytyksiä, mutta niitähän saa muistakin harrastuksista, ovat varsin yleisiä maratoonareillakin. On syksy ja monelle tulee sisäinen vimma aloittaa uusi harrastus. Esimerkiksi moni toimittaja haluaa kirjoittaa kirjan. Näitä innokkaita varoitan kuitenkin tällaisista harrastusten mukana tulevista kylkiäisistä. Niistä huolehtiminen voi käydä raskaaksi. Suuri salaisuus Olen harrastanut innokkaasti myös psykokäsitöitä. Se on perheen antama nimitys toppausinnostukselleni; teen tekstiilitöitä kirjomalla ja toppaamalla kankaiden kuvioita muheviksi. Onnekkaat ovat saaneet niitä minulta joululahjoiksi, mutta vintillä käsilaukkujen vieressä niitä on vielä aikamoinen läjä kuten myös Nappitöitä, joista en kerro muuta kuin että inhoan nappien ompelemista vaatteisiin. Välähdys kesken imuroinnin yhdisti hetkessä menneen ja tulevan: aloitin uuden suuren psykokäsityön, oman työpsykoanalyysini, missä kävin 90 kuvaamani kantta läpi neulan ja langan kanssa kohta kohdalta ja vuosi vuodelta. Kun työ olisi valmis, räväyttäisin julkkiskarusellini esille. Täyteen toppinkiin pyntätyt kansi-ikonit palaisivat menneisyydestä ja kansitekstit huutelisivat toisilleen ja katsojille uusin merkityksin. Tämä uusi harrastukseni oli hyvin salainen, eikä siitä tietänyt yli viiteen vuoteen kuin lähimmät ihmiset. Suojelin salaisuuttani hämmästyttävän hyvin ollakseni hölösuu ja varsin innostunut projektistani. Illasta toiseen istuin toppaamassa, välillä vilkuilin televisiota toisella silmällä, ainoastaan Yorkshiren etsivien Andy Dalziel sai minulta herpaantumatonta huomiota lauantai-iltaisin. Radio olikin televisiota parempi seuralainen ja Ylen ykkönen se kanava, mitä kuuntelin. Eeva Luotoset, Nadja Nowakit, Puttoset ja Pulkkiset olivat aina varmoja, vaikka useampaankin kertaan kuunneltuna. Siinä samassa meni aamu- ja iltahartaudet, joissa sai joskus kuulla hyvät sanomat, toisinaan taas saarnaajan Kun katselin kaurapeltoa >>> SAL harrastaa -palstalla sallilaiset kertovat harrastuksistaan. Tällä kertaa vuorossa on 28 vuotta valokuvaajana ollut Ulla-Maija Svärd. Hänen Topatut ikonit -näyttelynsä oli Taideasalonki Piirrossa tämän vuoden maaliskuussa. 17 LÖÖPPI 3-2011

18 LÖÖPPI 3-2011 -alkuiset hyminät saivat minussa olevan pikkupirullisen ateistin siunaamaan hartauden lyhyttä lähetysaikaa. Kirsi Virtanen sai neulan heilumaan väärään tahtiin ja tikapuuhermostoni hälytystilaan. Koska radion sulkemiseksi piti nostaa takapuoli tuolista ja kävellä pari askelta, katsoin paremmaksi kiskaista johdon seinästä saadakseni tasaisempaa tikkiä. Neula oli kovettanut sormenpääni ja harrastuksestani oli tullut välineurheilua. Mikä tahansa neula ei kelvannut ja kun se ainoa oikea katosi, oli perheessä kriisi ja käytiin varsin pisteliäitä keskusteluja. Opin tuntemaan kontaktimuovit ja valitsemaan laadun, joka kestää silitysraudan kuumuuden tuhoamatta muovia ja tekee kansipaperista ompelun kestävää. Helmilankaa kului kilometreittäin ja niitä oli minulla parhaillaan kymmeniä erivärisiä. Osan hankin Helsingistä, mutta Keuruulta puukirkon vierestä löysin eräänä kesänä kaupan, josta sain hienoimmat pastellisävyt. Yleensäkin värit aiheuttavat aivoissani vipinää: lienee se sama kohta aivoissa, mikä saa normaalit ahnehtimaan rahaa ja mammonaa. Minulla se käynnistyy värien kohdalla, mutta mammonan suunnassa se tekee täyskäännöksen. Taidankin olla vain väririkas ja nappimiljonääri. Keho ryttyilee Toppasin kansi-ikoneita minkä kerkisin. Työpsykoanalyysini toimi ja hioi saamiani arpia. Pahin vaihe työpaikalla oli ohi ja mielialat korkeammalla, mutta aloin silti olla yhä väsyneempi ja työpäivät tuntuivat usein ylitsepääsemättömän raskailta. Kehoni ryttyili, särki milloin mistäkin kohtaa, kompastelin ja liikkumiseni oli jäykkää säännöllisestä vesijuoksusta ja uimisesta huolimatta. Olin kaatunut korvasienimetsässä ja loukannut jalkani. Heti perään kerin samat koreografiat saunassa. Sairaslomalla ollessani huomasin oikean käteni vapisevan. Olin jo pitkään epäillyt sairastavani jotain neurologista sairautta, nyt lääkärikin alkoi epäillä samaa ja sain lähetteen neurologin tutkimuksiin. Meilahden sairaalassa suoneeni iskettiin radioaktiivista ainetta ja päänuppini sisukset kuvattiin. Niin astui elämääni herra Parkinson, joka seuraa minua loppuun saakka haluan sitä tai en. En palannut enää töihin ja pitkän sairausloman jälkeen aloitin eläkeläismummona olemisen helmikuussa 2008. Toppausharrastukseni loppui siihen. Ensimmäisen kerran elämässäni saatoin keskittyä niihin asioihin, joita olin voinut aiemmin toteuttaa vain pätkittäin työni ohessa. Nyt ei toppauskaan ollut enää harrastus vaan osa päivittäistä elämääni. Kuvia sisimmästä Vuosi sitten löysin itseni Kaapelitehtaalta kangasta painamasta. Tyytyväisenä olen huomannut että kaikki entiset harrastukseni ja tämä uusi tulevat toimeen keskenään. Parkinson yrittää kampittaa monin tavoin, se hidastaa jyrkimmissä kaarteissa ja ottaa päivittäin aivoon. Mutta varasuunnitelmiakin on. Toppaaminen ei liene ensimmäinen asia, mistä joudun luopumaan. Neula suihkii vielä entiseen tahtiin ja uusi projekti on meneillään. Antaas kattoo, niin sopivan ajan kuluttua räväytän sen seinille! Ehkä joku sieltä nykyisestä toimituksestakin uskaltaa tulla katsomaan, kun ne eivät ole niitä kansikuvia vaan enemmän vähän niin kuin sisä kuvia sisimmästä. Topatut ikonit. Alhaalla oikealla Ulla-Maija Svärdin omakuva Katan lainahöyhenissä. 19 LÖÖPPI 3-2011

ystäväkirja Sallin osa 5 Ystäväkirjan toimituksen lähes puolitoista vuotta kestänyt kiertoajelu Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton toimitusosastoissa päättyy Rööperiin ja Munkkaan. Perillä tapaamme sympaattiset ja solidaariset otavalaiset ja Lehdentekijöiden akrobaattiset moniosaajat, joiden pelot vaikkapa sisällön arvostuksen katoamisesta tai arvonlisäveromuutoksista ovat tuttuja kaikille sallilaisille. Sarjan aikana on esitelty kaikkiaan 18 toimitusosastoa. Kaikkia emme yrityksistä huolimatta tavoittaneet. Joukossamme on osastoja, jotka eivät enää tunnu toimivan, osa keskitti voimansa päivittäiseen työhön. Haluamme joka tapauksessa kiittää kaikkia vastanneita ja myös niitä, jotka eivät kierrokselle osallistuneet. Tapaamme vielä varmasti, jäsenlehti Lööpissä! Teksti: Marko Korhonen Kuva: Päivi Puustinen Lehdentekijöiden toimitusosasto Nimi? Lehdentekijöiden toimitusosasto Mitä toivot? Hyvää tuulta. Syntymäpäivä? 11.1.2006 Suurin ongelmasi? Resurssit, ict, it ja atk. Kotikatu? Vehreän valloittava Munkkiniemen puistotie Kaikki olisi hyvin, jos...? Jos kiirettä ei olisi keksitty ja tekniset työvälineet toimisivat. Ketä perheeseesi kuuluu? 39 ihanaa työkaveria, ammattiylpeää asiakaslehdentekijää ja suorastaan akrobaattista moniosaajaa. Mikä suututtaa tässä maailmassa? Epäoikeudenmukaisuus, yhdyssanavirheet ja eri sortin journalistien keskinäinen kyräily. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Optimistinen, joustava ja vaativa. Kenelle olet kateellinen ja miksi? Munkkiniemen huolettomille mummoille. Otavan toimitusosasto Nimi? SJL:n Otavan toimitusosasto. Mitä pelkäät? Sisällön arvostuksen katoamista. Mitä pelkäät? Itellan hintoja, arvonlisäveromuutoksia ja maailmantalouden äkkikäännöksiä. Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Sää ja mää ja lounasbingo; kuohuviini, kiire ja kesäloma. Kuva: Sarri Kukkonen 20 LÖÖPPI 3-2011 Syntymäpäivä? Lienee 22.10.1997, jolloin aiemmat säännöt on päivätty. Uudestisynnyimme sääntöjen osalta 11.3.2009 mm. siksi, että kaikki halukkaat mahtuisivat hallitukseen. Kotikatu? Uudenmaankatu, Helsinki. Ketä perheeseesi kuuluu? Ainakin yli 60 kustannustoimittajaa, mainostoimittajaa ja graafikkoa, jotka puurtavat joko oppi-, tieto- tai kaunokirjojen parissa. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Sitoutunut, sympaattinen, solidaarinen. Mitä toivot? Palkankorotusta. Suurin ongelmasi? Ääneen lausumattomat asiat. Kaikki olisi hyvin, jos? kaikki lukisivat kirjoja! Mikä suututtaa tässä maailmassa? Epäoikeudenmukaisuus. Kenelle olet kateellinen ja miksi? Omassa konsernissa likeläisille likeisyydestä. Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Sähköisyys eri merkityksissään. 21 LÖÖPPI 3-2011

Helmi-sarjassa toimituspäällikkö Harri Junttila kertoo, kuinka sai kirjoittaa jutun, jota lukiessa tulee nälkä. 22 LÖÖPPI 3-2011 Kesä 06 30 Pienyrittäjät Harri Junttila I Kuvat Kaisa Kaatra Tuore on taas hyvää Kauppahalli myy parasta, ei parasta ennen. Suomesta on hävinnyt kymmeniä halleja, mutta eloon jääneet pärjäävät. Talouselämä 24/2006 Rakkaudesta halliin Kauppahallien nousu 2000-luvun alussa kertoi kulutuskulttuurin muuttumisesta. Siksi siitä piti tehdä juttu. Jälkeenpäin kuulin jonkun sanoneen lehtikokouksessa, että aivan ihanasti kirjoitettu juttu. Se tuntui hyvälle. Talouselämän toimittajan kehuja ei kannata ohittaa olankohautuksella. Mutta se oli jälkeenpäin. T ampereen kauppahallin kalakauppiaalla Petri Nygrenillä on paljon tuttuja. Hallin käytävillä ihmiset kopsivat Nygreniä olkapäälle ja huikkailevat hyviä päiviä. Eläkeläismies kysyy, onko savustettuja katkarapuja. Nygren kertoo, että torstai on savustuspäivä eli perjantaina löytyy, paljonko pannaan? Puoli kiloa riittää, kiitos. Hallikaupan valtti on yksilöllinen palvelu, Nygren sanoo, ja tarjoaa maistiaisiksi vastapäisen leipomon karjalanpiirakkaa ja oman savustamon kylmäsavulohta. Sitten Nygren ojentaa maistiaisia veitsen HENKILÖKOHTAISTA. Eläkeläinen Elsi Äkäslompolo (oikealla) käy hallissa viikoittain. Kalapakettia ojentaa Hanna Koskinen. kärjellä ohikulkijoille. Hyvää on. Ohikulkijat jäävät kaupoille. Eläkeläinen Elsi Äkäslompolo käy hallissa vähintään kerran viikossa. Valikoima on hyvä, ja täältä kaksi vähän ruokaa tarvitsevaa eläkeläistä saavat juuri sopivan määrän, Äkäslompolo perustelee. Hallissa on tavallista aamupäivää enemmän himinää, koska yhdeltätoista Hämeenkadun puoleisen sisäänkäynnin yläpuolelle nousee ensimmäistä kertaa Tampereen kauppahallin oma lippu. Se juhlistaa hallin 105-vuotista taivalta. >> Teksti: Harri Junttila Kesä 06 Talouselämä 24/2006 31 Hiki otsalla selitin, että kauppahallit elävät renessanssiaikaa. Kesällä 2005 vaapuin Saariselällä Kiilopään rinnettä ylös rinkka selässä, kun päätoimittajani Olli-Pekka Tiainen soitti ja kysyi, olisinko kiinnostunut syksyllä alkavasta urakierrosta Talouselämässä. Vain hullu ei olisi. Olin toimittajan urallani kirjoittanut ensin Tietoviikossa tietoja viestintätekniikasta ja nyt Mediuutisissa terveydenhuollosta, joten Talouselämä tarjoaisi mahdollisuuden laventaa kenttää. Mediuutisissakin sain kirjoittaa mielenkiintoisista ja tärkeistä aiheista onhan terveydenhuollon yhteiskunnallinen legitimiteetti erittäin vahva mutta monia hienoja aiheita en pääsisi koskaan lehdessä käsittelemään. Talouselämään mentyäni lehden kuvatoimittaja Timo Pylvänäinen ehdotti ensi töikseen jutun tekemistä siian matkasta suomalaisen ruokapöytään. Seurataan ensin virolaisen kalastajan työtä, tullaan ka lan mukana Suomeen ja haastatellaan ostajaa. Mennään vielä ostajan kotiin ja katsotaan, mitä hän siiasta laittaa. Kiinnostava aihe, mutta en lämmennyt sille, vaikka Itämeren alueen kalataloudesta riittääkin kirjoittamista. Olin jo kesällä päättänyt, että muuten kirjoitan ilolla juuri sitä, mitä toimituspäällikkö käskee, mutta yhden oman aiheen haluan tehdä. Mielestäni Talouselämässä pitää ehdottomasti olla juttu kauppahalleista. Eikä mikä tahansa palstantäyte, vaan kunnon reppari. Epäilin kuitenkin, että kauppahalli on liian pehmeä aihe lehdelle. Halusin kirjoittaa kauppahalleista, koska Hakaniemessä asuvana kävin säännöllisesti Hakaniemen hallissa ja olin tullut hallin vankkumattomaksi ihailijaksi. Halusin tehdä jutun, josta olisi hyötyä sekä kauppahalleille että lukijoille, jotka pohtivat vaihtoehtoja ruoanhankintaansa. Tilitin tätä haluani lounaalla Talouselämästä tilalleni Mediuutisiin siirtyneelle toimittaja Elina Yrjölälle. Hän kertoi, että ei kannata lannistua, vaikka toimituspäälliköt eivät heti aiheista innostuisikaan. Esimerkiksi toimittaja Terho Puustinen saattoi nostaa omasta mielestään tärkeän aiheensa takaisin juttuideaksi vaikka puoli vuotta pakkien jälkeen. Kyllä toimituspäälliköt lopulta antautuvat. Sitkeys palkitaan aina. Opettelin talven Talouselämän tavoille. Välillä pohdin toimituskokouksessa muka sattumalta ääneen, että kauppahallit olisivat kyllä kiinnostava jutun aihe. Keväällä iskin. Ehdotin toimituspäällikkö Jouni Luotoselle, että kesälehdessä olisi hyvä olla juttu kesätoreista, eikun kauppahalleista. Ups. Ei saisi omassa asiassaan olla epävarma! >>> 23 LÖÖPPI 3-2011

Hiki otsalla selitin, että kauppahallit elävät parhaillaan huimaa renessanssiaikaa, koska ihmisiä kiinnostaa yksilöllinen palvelu, televisio on täynnä kokkiohjelmia ja gastronomia on varsinkin paremmin toimeen tulevien ihmisten uusi harrastus. Lisäksi olisi mukava kertoa pienyrittäjistä. Yllätyksekseni aihe meni kerralla läpi. Jätin kertomatta, että Talouselämälle tyypillisten näkökulmien lisäksi itseäni kiinnosti paljon enemmän se, kuinka kauppahallit heijastivat yhteiskunnallista murrosta. Lähes 70 hallista pystyssä oli enää 15. Kirjoitin juttuun: Kauppahallien murskajaiset alkoivat suurten ikäluokkien muuttaessa maalta kaupunkiin. Marketit nousivat vastaamaan räjähdysmäisesti kasvaneeseen ja täysin uudella tavalla alueellisesti keskittyneeseen kysyntään. Paradoksi oli valmis: uutuudenviehätys houkutteli maalaisten lisäksi myös halleihin tottuneet kaupunkilaiset marketteihin. Tampereen kauppahallissa hermostutti. Olin jo haastatellut kalakauppias Petri Nygreniä ja Tampereen kauppahalliyhdistyksen puheenjohtajaa, Juustosoppi-puodin pitäjää Eija Ahvenjärveä, ja nyt oli tarkoitus päästä hallin tunnelmaan. Haastattelu oli mennyt hyvin. Hallin asiakkaista en kuitenkaan voinut tietää mitään. Vaikka olinkin valmistautunut mielestäni hyvin, niin olin epävarma. Kun tehdään juttua niin sanotusti kentällä, niin aina on riski, että haaviin ei tartu mitään mielenkiintoista. Onneksi tamperelaisen Wigrenin makkaratehtaan perustajan poika, eläkeläinen Ilmari Wigren oli myös päättänyt käydä Tampereen kauppahallissa tuona päivänä. Kun sota-aikana löytyi jostain sen verran lihaa, että saimme vähän makkaraa tehtyä, niin kannoimme makkarat höyryävinä tehtaasta halliin. Muuta markkinointia ei silloin tarvittu, Wigren muistelee. Vaikka kaikki tietävätkin, että Suomessa hallitoimintaa on ollut yli 100 vuotta, niin oikean muiston veroista juttua ei yksikään toimittaja voi keksiä. Kun sellainen sattuu kohdalle, on syytä olla kiitollinen. Ja jos sen jättää käyttämättä, voi vaihtaa alaa. Helsingissä Hakaniemen hallissa oli jo helpompaa. Tosin Liha- Hakan Arto Lähdemaa oli sen verran ronski haastateltava, että jos en itse olisi lapsena ollut mukana lehmien ja vasikoiden teurastamisessa, niin haastattelusta ei olisi tullut mitään. Lihakauppiaat ovat nimittäin usein kovia tyyppejä, kuten jutun kuvituksestakin näkyy. Kun Lähdemaa kertoi, että aasialaiset asiakkaat ostavat ruoakseen esimerkiksi broilerien kohtuja, niin maalaissällinkin piti nieleksiä. Hallikauppiaat ovat ihmisten kanssa tekemisissä koko ajan, joten heidän ei tarvitse esittää mitään. Siksi he ovatkin hyviä haastateltavia. He eivät arkaile mielipiteitään. Se on virkistävää, koska monet poliitikot ja talouselämän päättäjät jättävät mielellään Oikean muiston veroista juttua ei toimittaja voi keksiä. Kesä 06 >> Hallit joutuvatkin vaikeuksiin, jos marketit ymmärtävät henkilökohtaisen palvelun merkityksen. Toisaalta isojen ketjujen hintapaineet vaikuttavat siihen, että henkilöstökulut on pidettävä mahdollisimman alhaisina. Liha, kala, kasvikset, juusto ja leipä Hallikauppiaat kiittävät television kokkiohjelmia. Nautintojen etsiminen tuo halleihin hyvin euroja. Ruoanlaitto ja uudet makuelämykset kiinnostavat ihmisiä kovasti. Nuoret asiakkaat sanovat, että maistoivat ulkomailla SIANSORKKIA JA MUITA HERKKUJA. Liha-Hakan kauppias Arto Lähdemaa myy tilauksesta erikoisempiakin ruhon osia. Taustalla Mika Mölsä. ollessaan ihanaa juustoa ja kysyvät sitä sitten meiltä, sanoo Tampereen kauppahalliyhdistyksen puheenjohtaja Eija Ahvenjärvi. Ahvenjärven Juustosoppijuustokaupan perusvalikoimaan kuuluu yli 300 juustoa. Hakaniemen hallissa yksilöllistyminen näkyy lihakauppiaiden toiminnassa. Sianlihaa paljon myyvän Liha-Hakan asiakkaista kolme neljästä on ulkomaalaisia, lähinnä aasialaisia. Kauppias toimittaa tilauksesta myös sellaisia sisäelimiä, joista suomalaiset eivät ole tottuneet ruokaa laittamaan. Toinen lihakauppias on puolestaan erikoistunut nautaan ja hirveen ja pitää sianlihan erillään. Hänen asiakkainaan käy paljon muslimeja. Nykyisin rahakaan ei ole enää este hallissa asioimiselle. Hallien hintataso on kilpailukykyinen markettien perushintojen kanssa, sanoo Hakaniemen halliyhdistyksen puheenjohtaja Laura Valvanne. Valvanteen Deli Deli -puoti tuo maahan ranskalaisia herkkuja. Kauppahallien ehdoton tukijalka on elintarvikkeiden myynti. Turun hallin 43 Kauppahalli on kauppakeskusten kantaisä. 34 Talouselämä 24/2006 myyntipaikasta 60 prosenttia on varattu peruselintarvikkeille. Kolme suurinta ruokakauppiasta tekee puolet hallin koko liikevaihdosta. Tampereen hallissa Nygrenin kalakauppa on suurin myyjä. Viime vuosina paikallistuottajilta hankitusta lähiruoasta on yritetty tehdä hittituotetta. Juustosopin suosituin juusto tuleekin Mouhijärveltä muutaman kymmenen kilometrin päästä. Toisaalta lähiruoan saaminen kauppahalliin ei ole ollut helppoa. Etsin viime keväänä Suomen juustolat ja laitoin heille viestiä, että olisimme kiinnostuneita heidän juustoistaan. Monta vastausta en saanut. Tosin viime aikoina on alkanut yhteydenottoja tulla, Ahvenjärvi sanoo. Petri Nygren uskoo, että kysymys ei ole kiinnostuksen puutteesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että suomalaiset eivät osaa myydä. He laittavat jonkin pahvilapun tien poskeen ja uskovat, että kyllä sieltä alkaa väkeä pihaan tulla, Nygren kritisoi. Tampereen hallikauppiaat ovatkin sitä mieltä, että tuottajien ja myyjien pitäisi yhdessä miettiä tapoja, joilla kauppa kävisi. Samalla maaseutukin säilyisi elävänä. TE2006 24 LÖÖPPI 3-2011 Kesä 06 SIANKÄRSÄMÖÄ CHEDDARISSA. Juustosopin Harri Kovaljeff esittelee pienjuustolan erikoista tuotetta. Juusto saa makunsa siankärsämöstä, jota kasvaa joka niityllä. Vasemmalla Tanja Halava ja oikealla yrittäjä Eija Ahvenjärvi. >> Hallikauppaa kolmella vuosisadalla Suomen kauppahallit kesällä 2006 Halli Toiminta alkoi Yrittäjiä Vanha kauppahalli, Helsinki 1889 30 Turun kauppahalli 1896 43 Oulun kauppahalli 1901 17 Tampereen kauppahalli 1901 41 Joensuun kauppahalli 1902 (1968) 1 12 Kuopion kauppahalli 1902 24 Vaasan kauppahalli 1902 14 Lahden kauppahalli 2 1904 (1923) 1 8 Lappeenrannan halli 1904 (1956) 1 8 Mikkelin kauppahalli 1912 7 Hakaniemen halli, Helsinki 1914 70 Iisalmen kauppahalli 1926 4 Porin kauppahalli 1927 17 Kouvolan kauppahalli 1956 10 Jyväskylän kauppahalli 3 1960 (1988) 1 3 1 Uuden hallin rakennusvuosi. 2 Lahden kauppahallitoiminnassa oli tauko vuosina 1907 1923. 3 Kaupunki myy hallin pois tämän vuoden lopussa, jolloin kauppahallitoiminta Jyväskylässä loppuu. 32 Talouselämä 24/2006 Suomen viidestätoista kauppahallista kahdeksassa on käyty kauppaa yli sata vuotta. Halleissa toimii yli 300 yritystä ja niiden liikevaihdoksi on arvioitu 80 100 miljoonaa euroa. Nygrenin pakeilla käy myös Ilmari Wigren, Wigrenin makkaratehtaan perustajan poika ja entinen omistaja, nykyinen eläkeläinen. Kun sota-aikana löytyi jostain sen verran lihaa, että saimme vähän makkaraa tehtyä, niin kannoimme makkarat höyryävinä tehtaasta halliin. Muuta markkinointia ei silloin tarvittu, Wigren muistelee. Hallit mataliksi Kauppahallien kato on ollut hyytävää: parhaimmillaan maassamme oli lähes 70 hallia. Vaikka kauppahallit elävätkin uutta nousua, kaikki eivät pysy kelkassa: Jyväskylässä hallitoiminta päättyy vuoden lopussa, kun kaupunki myy hallikäytävän muuhun liiketoimintaan. Jyväskyläläiset yrittivät saada hallitoimintaa vauhtiin useaan kertaan pitkin viime vuosisataa, mutta epäonnistuivat. Nykyisen kauppahallin heikkoon menestykseen lienee vaikuttanut voimakkaasti se, että kaupunkiin ei ole koskaan syntynyt varsinaista kauppahallitraditiota. Kaupunkilaiset eivät ole koskaan tottuneet asioimaan kauppahallissa, kertoo Keski-Suomen museon intendentti Erkki Fredrikson. Myös Joensuun kauppahallissa voisi olla vilkkaampaa. Väkikatoa aiheuttaa keskustan parkkipaikkojen vähäisyys. Marketeissa käyvä ihminen ei pitkälle niitä nyssäköitään kanna, sanoo Pauli Karjunen Joensuun kauppahallista. Vaasankin kauppahalli horjui jo hämärän rajoilla, kunnes se sai pelastajan Ruotsista. Hörsellyskauppa Indiska vuokrasi käyttöönsä kolmanneksen hallin tiloista, jolloin vaasalaisille liian suuresta hallista tuli sopivan kokoinen ja toimiva. Hietalahden kauppahalli Helsingissä vaihtoi elintarvikkeet antiikkiin. Kauppahallien murskajaiset alkoivat suurten ikäluokkien muuttaessa maalta kaupunkiin. Marketit nousivat vastaamaan räjähdysmäisesti kasvaneeseen ja täysin uudella tavalla alueellisesti keskittyneeseen kysyntään. Paradoksi oli valmis: RANSKALAISTA. Laura Valvanne on myynyt ranskalaisia herkkuja Deli Delissä pari vuotta. Hakaniemen halli on ollut hyvä paikka, sanoo Valvanne. uutuudenviehätys houkutteli maalaisten lisäksi myös halleihin tottuneet kaupunkilaiset marketteihin. Toisen polven hallikauppias Nygren muistaa vaikeat ajat. Aamupäivällä kävi yksi ihminen, joka toi postin. Iltapäivällä oli sitten vähän hiljaisempaa, Nygren muistelee 1970-luvun vaikeita vuosia. Yksilökulttuuri nostaa myös hallit Turun kauppahallissa on seurattu asiakasmäärän ja koko hallin myynnin kehitystä vuodesta 2000 lähtien. Kasvu on ollut jatkuvaa. Esimerkiksi viime vuonna kävijämäärä kasvoi edellisvuodesta 14 prosenttia. Nyt Turun hallissa käy yli 5 500 ihmistä päivässä. Tampereella vastaava luku on noin 6 600. Liikevaihdon kasvu on Turussa vaihdellut kolmesta yhdeksään prosenttia. Viime vuonna myynti oli 11,5 miljoonaa euroa. Muissa kauppahalleissa myyntitietoja ei ole kerätty. 1990-luvun lama kouri Turkua pahasti, ja se näkyi Suomen toiseksi vanhimmassa hallissa: lähes joka kolmas myyntipaikka oli tyhjä. Tänään tyhjänä on kaksi myyntipaikkaa, mutta ne saavatkin tuulettua, kunnes niihin löytyy myymälävalikoimaan sopivat yrittäjät. Etsimme ei-elintarvikepuolelle enemmän tarjottavaa, sanoo Turun kauppahalliyhdistyksen toiminnanjohtaja Heikki Samsten. Helsingin Hakaniemen hallissa 15 vuotta lihaa kaupannut Arto Lähdemaa Liha- Hakasta sanoo, että Hakaniemen hallissa asiakkaita riittää ikuisesti. Hallitoiminnan piristyminen on seurausta siitä, että yksilöllisyys ja individualismi ovat nousseet trendikkääksi elämäntavaksi. On tyylikästä käydä hallissa saamassa henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua. Markettien kasvoton tehokkuus on menettänyt merkitystään ainakin suurissa kaupungeissa, joiden hallit ovatkin elinvoimaisia. >> Hallien kuolema alkoi, kun ihmiset muuttivat maalta kaupunkiin. Kesä 06 Talouselämä 24/2006 33 kertomatta kaiken kiinnostavan. Heidän puheestaan löytää harvoin säröä, josta voisi mennä ihmisen tai asian sisään. Kun tehdään kiiltävälle paperille juttua kauppahalleista, kuvien merkitys korostuu. Ihmisille pitää tulla juttua lukiessa nälkä. Silloin kuvaajan ja toimittajan yhteispelin on sujuttava. Ajoimme yhdessä free-valokuvaaja Kaisa Kaatran kanssa Tampereelle, joten meillä oli hyvin aikaa käydä läpi jutun ideaa, rakennetta ja tavoitteita. Toki olimme pallotelleet aihetta jo toimituksessa. Olimme tehneet Kaisan kanssa yhteistyötä aiemminkin, ja ymmärsimme toisiamme. Kuvat ovatkin hienoja. Niissä on kauniita ja kiintoisia yksityiskohtia, kuten yli puoli metriä pitkä nokkakala, ja oikeaa toimintaa toki myös tuotteiden kanssa seisomista. Onneksi jutulle oli myös kunnolla tilaa, jotta taitto pystyi käyttämään valokuvaajan osaamisen lukijoiden iloksi. Juttua kirjoittaessani olin aivan häpeilemättä hallien puolella marketteja ja kauppakeskuksia vastaan. En potenut siitä huonoa journalistista omaatuntoa, koska kaikkien kauppahallien myynti (noin 100 miljoonaa euroa vuonna 2006) oli ja on edelleenkin häviävän pieni murto-osa S- ja K-ketjujen myynnistä. Jättiketjujen asioista kirjoitetaan joka tapauksessa tarpeeksi. Kuka pitäisi pienten puolta? Juttu ilmestyi aikanaan, ja lähetin Tampereen ja Hakaniemen halleihin lehtiä luettavaksi. Kesällä 2007 menin Tampereelle tapaamaan yhtä kaveriani, ja kävin hallissa tervehtimässä Juustosopin Eija Ahvenjärveä. Ahvenjärvi kertoi, että oli saanut paljon hyvää palautetta jutusta. Hän ei ryhtynyt arvioimaan, vaikuttiko näkyvyys Suomen parhaassa talouslehdessä kenties asiakasmäärään, mutta oli kuitenkin tyytyväinen siitä, että juttu oli tehty. Olin silloin samaa mieltä, ja olen nytkin. Tänä päivänä jutulle ei olisi enää samanlaista tilausta kuin viisi vuotta sitten. Hallit ovat niin suosittuja, että tällaiset vanhat hallihöpsöt eivät meinaa enää sekaan mahtua. Mutta hyvä niin. PS. Sitkeyden voimasta kertoo, että valokuvaaja Timo Pylvänäinen sai juttuideansa läpi. Toimittaja Jyrki Alkio kirjoitti jutun virolaisen kuhan matkasta suomalaispöytään Talouselämän vuoden 2010 kesälehteen. 25 LÖÖPPI 3-2011

Teksti: Kaija Plit Kuva: Marianne Leskisen kotialbumi 26 LÖÖPPI 3-2011 Saako osa-aikainen oikeutta? Talouselämän turbulenssit röykyttävät työelämään mitä erilaisimpia työn tekemisen muotoja. Pätkätyön ongelmat tunnetaan. Osa-aikaisuuksista on puhuttu vähemmän. Mitä osa-aikaisen työntekijän on hyvä tietää? Kysymyksiin vastaa tällä kertaa Journalistiliiton työehtoasiamies, varatuomari Marianne Leskinen. Journalistiliiton työehtoasiamies Marianne Leskinen on selvittänyt, että Suomessa naisista lähes joka viides ja miehistä lähes joka kymmenes tekee osa-aikatyötä. Kuinka monta tuntia viikossa osa-aikaisen kannattaa tehdä, että hän on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan? Työttömyysturvan ansainnan kannalta minimityöaika on 18 tuntia viikko. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin kuuluvat kaikki Journalistiliiton työsuhteessa olevat, jäsenmaksunsa maksavat jäsenet. Siis olivatpa he sitten osatai kokoaikaisia. Tällä hetkellä jäsenmaksu on 1,3 % bruttopalkasta, mutta se sisältää työsuhteisilla myös tuon tuikitärkeän työttömyyskassamaksun. Pääseekö osa-aikainenkin lomalle? Vuosiloman ansainnan kannalta minimityöaika on 35 tuntia kuukaudessa ja palkan pitää olla vähintään minimipalkan suuruinen. Villeillä aloilla 40 viikkotunnin työllä vähimmäispalkka on vähintään 1 071 euroa kuukaudessa. Sen sijaan Journalistiliiton sopimusaloilla minimipalkat ovat alhaisimmillaankin lähes tuplat villeihin aloihin verrattuna. Samoin alallamme kokoaikatyön työaika on lähempänä 37 tuntia kuin 40 tuntia viikossa. Lomaa osa-aikaiselle työntekijälle kertyy 2 3 päivää kuukaudessa. Se on yhtä paljon kuin kokoaikaisillakin eli 4 7 viikkoa vuodessa. Lomaa pitäessään osa-aikainen lomailee samalla tavalla kuin kokoaikainen: yhdenjaksoisesti. Työn antaja voi siis sijoittaa lomaa myös sellaiseen ajanjaksoon, jolloin osa-aikainen olisi muutenkin poissa työstä osa-aikaisuuden vuoksi. Jos työntekijällä on kaksi osa-aikaista työtä, hän voi ansaita vuodessa 2 x 4 viikon kesäloman, muttei töiden päällekkäisyyden vuoksi pääse lomaille lainkaan. Lisätietoja Journalistiliiton tes-päivystyksestä arkisin kello 13 16, puh. 044 7555 000. Osa-aikaisuuden ABC: Journalistiliiton jäseneksi pääsee osa-aikainen, jonka työaika on vähintään 18 tuntia viikossa ja joka saa pääasiallisen toimeentulonsa toimitus- ja ohjelmatyöstä. Lomaoikeutta kertyy 35 työtunnista kuukaudessa Sairausajan turvaa saa silloin, kun työvuorot on ennakkoon merkitty työvuorolistaan tai työpäivät ovat muutoin kiinteitä. Muutoin on vaarana, että osa-aikainen sairastaa omalla ajallaan. Työeläkettä karttuu jokaisesta ansaitusta eurosta kuten kokopäivätyössä. Soviteltua työttömyyspäivärahaa työttömyyspäiviltä saa henkilö, joka kuuluu työttömyyskassaan. Ei saa syrjiä! Erilaiset henkilöstöedut kuuluvat myös osaaikaisille. Työllistämisvelvoite. Työnantajalla on erityinen velvollisuus tiedottaa osa-aikaisille yrityksen sisällä vapautuvista työpaikoista. Lisätyötä on tarjottava ensin osa-aikaisille eikä ulkopuolisille. Koulutusvelvoite. Työnantajan koulutusvelvoite koskee myös osa-aikaisia. Kun tarvitset tietoa veropolitiikasta, verolainsäädännöstä, verojen vaikutuksesta tai julkisesta taloudesta olemme aina käytettävissäsi. Teemu Lehtinen toimitusjohtaja, puh. (09) 6188 7300 Antti Marttinen viestintäjohtaja, puh. (09) 6188 7301 Leena Kurkinen tiedotuspäällikkö, puh. (09) 6188 7352 Vesa Korpela lakiasiain johtaja, puh. (09) 6188 7302 Minna Punakallio pääekonomisti, puh. (09) 6188 7326 Veronmaksajain Keskusliitto ry Kalevankatu 4, 00100 Helsinki puh. (09) 618 871, faksi (09) 608 087 veronmaksajat@veronmaksajat.fi etunimi.sukunimi@veronmaksajat.fi www.veronmaksajat.fi

Toimittaja Jouko Heikuran esikoisromaani on sotanäyttämön vahvaa kuvausta. dramaattisissa käänteissä on tarpeeksi jännitystä. Lukujen väliin Heikura on sijoittanut tietoiskuja lukijalle: Jugoslaviassa kyti sisällissota, jonka alkulaukaukset ammuttiin keväällä 1991, kun serbihegemoniaan kyllästynyt Kroatia päätti itsenäistyä Sloveniaa seuraten. Lyhyet taustoitukset toimivat siirtyminä ajasta ja paikasta toiseen. Kirjailija kuvaa myös itäblokin maiden köyhyyttä ja henkistä tyhjiötä. Turtunutta välinpitämättömyyttä, korruptiota ja lahjontaa ei peitellä. Tavalliset ihmiset pitävät itsetuntoaan yllä yrittämällä elää kuten ennenkin: Sodat tulevat ja menevät, mies sanoi. Tämä kahvila on ollut tässä neljäsataa vuotta. GPS on oiva apuri. Kätkössä on lappu, johon jätetään oma puumerkki. 28 LÖÖPPI 3-2011 Lähihistoriaa silmien tasolta Teksti: Sinikka Pihlamaa Kuuluisa sotakirjeenvaihtaja, Ernest Hemingwayn puoliso Martha Gellhorn piti tärkeimpänä tehtävänään kuvata tavallisten ihmisten elämää ja kärsimyksiä. Gellhorn raportoi Espanjan sisällissodasta, Suomen talvisodasta, Normandian maihinnoususta, Vietnamin sodasta ja Lähi-idän konfliktista. Tämän eettisen lähtökohdan tunnustaa omakseen myös ulkomaantoimittaja Jouko Heikuran Mustien vuorten varjossa -romaanin päähenkilö, sotareportteri Rakel Aho. Suomalaisen isän ja unkarilaisen äidin tytär Rakel kokee Romanian vallankumouksen ja Ceausescujen teloituksen, entisen Jugoslavian alueen sisällissodan ja Sarajevon piirityksen. Päänäyttämöinä ovat Bukarest, Sarajevo ja Budapest. Heikura kietoo toisiinsa sotakirjeenvaihtajan työn kuvauksen, lähihistorian kertauksen, toimittajan ja hänen oppaansa romanssin sekä rikoskertomuksen. Tauluvarkautta kuvaava jakso tuntuu romaanissa irralliselta; Euroopan Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa. Gummerus 2011. Jouko Heikura on työskennellyt toimittajana Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomien kirjeenvaihtajana Tukholmassa, Lontoossa, Budapestissa ja New Yorkissa. Sotanäyttämön kuvaus onkin Heikuran esikoisromaanin vahvaa antia. Kirja antaa konkreettisen, suorastaan elokuvamaisen kuvauksen ihmisten elämästä myllerryksessä, hetki ja päivä kerrallaan. Radovan Karadzic ja Ratko Mladic näkyvät sivuilla kuin kameran linssin läpi. Sarajevossa Rakel haastattelee myös serbisalaampujia. Kiväärin kiikarista katsoessaan hän ymmärtää, miten pelottavan helposti ihminen voi tottua tähtäämään kohteeseen ja painamaan liipasinta. Rakel kuuntelee vanhaa naista: Sarajevo on aina ollut Balkanin kaikkien etnisten ryhmien asuttama kosmopoliittinen kaupunki, ja juuri sen vuoksi meidät yritetäänkin tuhota. Olemme olleet vaarallinen esimerkki kiihkoilijoille, joiden vihaiset silmät eivät kestäneet katsella sivistynyttä elämää sivusta. Rakel elää kiihkeän romanssin Romeon, miesprostituoiduksi osoittautuvan oppaan ja tulkin kanssa. Romeon ilmaantuminen Rakelin vaihtuviin asemapaikkoihin osaltaan sitoo tarinaa yhteen. Sotareportteri on yksityiselämässään hämmästyttävän hyväuskoinen. Romeon taustan paljastuessa selviää, että tämäkin on kasvuympäristönsä uhri. Totuus on ainoa lääke, ainoa ase pahaa vastaan, venäläinen toimittaja Dmitri toteaa. Hän on Rakelin työtoverina joillakin reportaasimatkoilla. Sarajevosta lähtiessään Dmitri sanoo: Minulla on aivan liikaa aineistoa, näillä muistiinpanoilla voisin kirjoittaa kirjan. Jouko Heikuralle taisi käydä niin. Geokätköily on hurjaa vauhtia kasvava ulkoilumuoto: Suomessa harrastajia on jo 10 000 ja kätköjä 16 000! Kesän lopussa parikymmentä sallilaista tutustui nykyajan aarteenetsintään Arabianrannan maisemissa. GPS:llä kätköjen jäljille Teksti ja kuva: Miina Poikolainen koukuttavin juttu on löytämisen ilo, totesi Suomen Lajin Ladun kouluttaja ja konkarikätköilijä Mika Asikainen. Maastoon tai kaupunkiympäristöön piilotettuja kätköjä etsitään GPS-laitteen avulla. Laite vie etsijän parhaimmillaan kolmen metrin säteelle kätkön läheisyyteen, jolloin varsinainen työ on vasta edessä. Osa kätköistä on etsittävissä pelkän kartan avulla. Kätköä ei tehdä minne tahansa, vaan paikkaan, joka halutaan esitellä muille. Kätköt voivat olla kooltaan kaikkea filmipurkista ämpäriin. Sallilaiset löysivät harjoituskätköjä esimerkiksi puun oksalta, roskiksen kyljestä sekä ontosta puun kannosta. Kätköilyssä vain mielikuvitus on rajana! Tietoa lajista yhteisön suomalaisilta nettisivuilta www.geocache.fi. Kätköjen koordinaatit saa ladattua, kun on luonut maksuttoman käyttäjätunnuksen. 29 LÖÖPPI 3-2011

SAL news SAL apurahat jaettu Salli-palkinto uudistuu 30 LÖÖPPI 3-2011 SAL:n kesällä haettavana olleet apurahat on nyt jaettu. Hakemuksia tuli 32, joiden yhteissumma oli 16.326 euroa. Koska jaettavaa oli vain 7000 euroa, apurahatta jäi tänä vuonna 14 hakijaa. Työttömyys ja vähentyneen työllisyyden vaikutukset näkyivät tänä vuonna hakemusperusteissa ja apurahojen päätöksissä. Niinpä hakijoiden työkyvyn ylläpito ja työmarkkina- aseman parantaminen painottuivat apurahojen myöntämisessä aikaisempia vuosia enemmän. Niukkuus näkyi myös siinä, että moni kahdeksastatoista apurahansaajasta joutui tyytymään hakemaansa pienempään summaan, kun työvaliokunta myönsi apurahan vain hankkeen johonkin osa-alueeseen. Tällä kertaa apurahan saivat: päätoimittaja Elina Aronen-Raappana, 487 euroa tiedeviestinnän opintoihin, Oulu toimittaja Timo Forss, 500 euroa Napapiirikirjaprojektiin, Grönlanti graafikko Liisa Helasto, 500 euroa englannin kielikurssin kurssimaksuun, Malta toimittaja Tiina Hämäläinen, 460 euroa Humanitäärinen apu -kurssikuluihin toimittaja Riitta Kallio, 300 euroa Worldskills-kisojen matkakuluihin, Lontoo toimittaja Alice Karlsson, 350 euroa lintujen rengastusopintoihin, Valassaaret kustannustoimittaja Tuula Kousa, 300 euroa kirjamessujen matkakuluihin, Lontoo kustannustoimittaja Kirsi Kujansuu, 500 euroa AV-viestinnän opintoihin toimittaja Johanna Lätti, 250 euroa Kehitysmaatutkimus-opintoihin tuottaja Eeva Puhakainen, 400 euroa valokuvaustaidon opintoihin toimittaja Sanna Puhto, 235 euroa espanjan kielen kurssimaksuun toimitussihteeri Pirjo Riipinen, 374,80 euroa kalligrafiakurssiin toimitussihteeri Juha Saarinen, 330 euroa viron kielen opiskeluun kustannustoimittaja Arja Salakka, 290 euroa kirjoittamiskurssin kurssimaksuun, Orivesi/Madrid graafinen suunnittelija Maija Toropainen, 500 euroa kuvataitelijan linjan työväline- ja matkakuluihin, Turku graafinen suunnittelija Tommi Tukiainen, 500 euroa Napapiirikirjaprojektiin, Grönlanti toimitussihteeri Ulla Wallinsalo, 280 euroa kuvajournalismin opintojen kurssimaksuun ja majoituskuluihin, Helsinki/Rooma toimittaja Eeva Vänskä, 440 euroa Oriveden opiston tekstipajaan Kaija Plit SAL:n palkintotyöryhmä on pohtinut Salli-palkinnon käytännön ongelmia ja uudistustarpeita. Nyt voimassa olevat jakokriteerit ovat hyvin laveat. Esimerkiksi yksittäistä juttua ja elämäntyötä on vaikea vertailla keskenään. Jos palkintotyöryhmän sääntömuutos toteutuu, vuodesta 2013 alkaen palkinto voidaan myöntää merkittävästä, mieleen painuneesta tai keskustelua herättäneestä alan teosta. Tällaisia voisivat olla juttu, juttusarja, kuva, kuvitus tai kuvasraja. Palkinnon voisi saada myös leh tiuudistuksesta,konseptoinnista tai innovatiivisesta nettisoelluksesta. Jotta palkintoehdotuksen tekeminen olisi nykyistä helpompaa, esityksen voisi tehdä nettilomakkeella. Sen sijaan työnäytteet tulisi edelleen toimittaa postitse. Työttömyys kurittaa kassaa Ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin kuuluvat Journalistiliiton työsuhteessa olevat, jäsenmaksunsa maksavat jäsenet. Jäsenmaksumme on 1,3% bruttopalkasta ja peritty summa sisältää työsuhteisilla myös työttömyyskassamaksun. Tänä vuonna SJL tilittää työttömyyskassamaksua 8,55 euroa kuukaudessa jokaisesta työsuhteisesta jäsenestään. Ensi vuodeksi summa nostettaneen noin kymmeneen euroon, koska työttömien määrä alalla on lisääntynyt. Tämä aiheuttaa pienenevää jäsenmaksukertymää sekä Journalistiliitolle että sen jäsenjärjestöille. Siten myös SAL joutuu laatimaan ensi vuoden budjettinsa pienenevien jäsenmaksutuottojen varjossa. Kaija Plit Nykyinen Salli-palkintosumma on 1 500 euroa. Sen korottamista 2 000 euroon esitettäneen jo ensi vuoden budjetissa. Nykyisten sääntöjen mukaan Salli-palkintoehdotusten tulee olla raadilla marraskuun loppuun mennessä. Uudistetuissa säännöissä SAL:n imago kirkastuu ehdotusten jättöaikaa on tarkoitus pidentää, koska palkinto jaetaan vasta maaliskuun alussa pidettävässä vuosikokouksessa. Palkinnon jakamisesta tehtäisiin lehdistötiedote kuten tähänkin asti. Koska uudistettavana oleva ohjesääntö on käsiteltävänä ensi maaliskuun vuosikokouksessa, tuleva palkintokierros mennään vielä vanhoilla säännöillä. Palkintotyöryhmä kyselee palkintoehdotuksia sähköpostitse aivan lähiaikoina. Tänä vuonna SAL:n palkintotyöryhmän puheenjohtaja on Liisa Kuittinen (Sanoma Magazines) ja jäseniä Juha Saarinen (Erikoislehtien toimitusosasto) sekä Essi Salonen (Otavamedia). Jaana Virtanen Tämän vuoden tavoitteeksi asetettu SAL:n imagouudistus etenee. Taideteollisen korkeakoulun graafikko-opiskelija Unto Helo esitteli suunnittelemansa logon, kirjekuoret ja www-sivujen ulkoasun syyskuun alussa SAL:n päättäjille. Koska suunnitelmat ovat vielä työstämisvaiheessa, ei Lööppi kinuamisestaan huolimatta saanut näytepaloja tähän lehteen. Ehkäpä ensi lehdessä? Jäädään jännittyneenä odottamaan, uudistuuko imagomme torvet soiden ja ilmapallot paukkuen! Kaija Plit 31 LÖÖPPI 3-2011

SAL:illa Piirros Reetta Laitinen, käsikirjoitus Vesa Kataisto ja Ismo Lehtonen.