Myllykosken kirkon laajennus ja ympäristö Ykseys sivu 1/6
Konsepti. Uudisosa muodostaa luontevan kokonaisuuden W.G. Palmqvistin suunnitteleman Kirkkorakennuksen kanssa. Rakennuksen polveileva ja kontekstista kumpuava massoittelu keskustelee niin kirkossa havaittavien uusgotiikan, uusklassisismin kuin varhaisfunktionalististen piirteiden kanssa muodostaen samalla uuden tulkinnan 20- ja 30-luvun vaihteen rakennustaiteelle ominaisesta Italialaisvaikutteisesta kaupunkitilakompositiosta. Kirkkorakennuksen alkuperäinen apusiipi nähdään arvokkaana kerroksena kirkon ja uudisosan rinnalla ja säilytetään osana uutta rakennuskokonaisuutta. Uudisrakennuksen visuaalinen ja massoittelullinen kerroksellisuus alleviivaa rakennetun ympäristön luonnetta alati muuttuvana ja kehittyvänä kokonaisuutena korostaen historiallisen kerroksellisuuden tärkeyttä ja paikan olemuksen jatkumoa. Ulkoarkkitehtuuri. Uuden seurakuntasiiven arkkitehtuurissa yhdistyvät arvokkuus ja inhimillinen mittakaava. Massoittelu ja rakennuksen julkisivujen jäsentely sovittavat kontrastoivat teemat yhteen, luoden rauhallisesti ympäristöönsä istuvan rakennukokonaisuuden. Maantason vaalea ulkoarkkitehtuuri jatkaa alkuperäisen apusiiven horisontaalia linjaa, jäsentäen uudisosalle selkeän jalustaosan, jonka horisontaali julkisivukäsittely juurruttaa rakennusmassan maahan ja ihmisen välittömään kokemuspiiriin. Staattisemman jalustaosan ylle kohoavat uuden seurakuntasiiven päätilojen veistokselliset kattomassat, rinnastuen kirkkorakennuksen laajaan harjakattopintaan. Uudisosan arkkitehtuuri luo oman vahvan identiteettinsä, kilpailematta kuitenkaan Palmqvistin kirkkorakennuksen kanssa. Tilallisuus. Kontrastina ulkoarkkitehtuurin vaaleudelle, sisätilojen materiaalisuutta hallitsee hillityn maanläheinen materiaali- ja sävymaailma. Lämminsävyinen lattia ja tummat seinäpinnat kietovat tilan syleilyynsä, korostaen osaltaan horisontaaleja pääavauksia vehreään ulkotilaan. Vaaleat alakattopinnat luovat voimallisen vastaparin tummille lattia- ja seinäpinnoille jotka jättäytyvät luontevasti ihmisen kosketusetäisyydelle ja välittömään yhteyteen. Alakattopintojen abstrakti olemus heijastelee rakennuksen hengellistä identiteettiä, kuitenkaan kompromisoimatta vallitsevan maanläheisen sisäarkkitehtuurin luomaa intiimiä, lämmintä tunnelmaa. Uudisosan kirkkoon liittävä tilallinen keskeisakseli muodostaa siirtymän vaaleasävyisestä ja sulkeutuneemmasta kirkkosalista tummasävyiseen, pihatilaan avautuvaan seurakuntasaliin. Myllykosken kirkon laajennus ja ympäristö Ykseys sivu 3/6
6.2 1 Uusi seurakuntasiipi parantaa huomattavasti kirkkotontin logistiikkaa, yhdistäen nykyisellään erilliset tontin osiot selkeäksi kokonaisuudeksi, samalla luoden uusia, paremmin artikuloituja ulkotiloja. 6.1 2 3 4 Aksonometria, 1:500 Leikkaus A, 1:250 Julkisivu lounaaseen, 1:250 0 1 2 5 10 20 1. Paikalla valettu betoni, punaruskea 2. Paikalla valettu valkobetoni 3. Kalkkihiekkatiili, kvartsinvalkoinen 4. Sokkeli, graniitti, punaruskea 5. Puu, käsittelemätön Materiaalisuus ja kestävyys. Uudisosan ulkoarkkitehtuurin materiaalipaletti ammentaa Palmqvistin kirkkorakennuksesta, kuitenkin toteuttaen näitä aiheita omalla, konseptilleen rehellisellä tavalla. Julkisivujen keskeiset materiaalit ovat kvartsinvalkoinen kalkkihiekkatiili vaaleilla saumoilla, graniittinen sokkeli, valkobetoninen otsapinta sekä veistoksellisten kattomassojen paikallavalettu, punaruskea betoni. Pystysuuntaisten, sisäänvedettyjen ikkunoiden rytmiä korostavat puiset umpiosat julkisivuissa. Horisontaalien, sisäänkäyntipihalle avautuvien ikkunoiden lasit tuodaan pintaan välittömän sisäja ulkotilan yhteyden korostamiseksi. Sisätiloissa kantavat seinät toteutetaan puhtaaksi valetusta, tummaksi sävytetystä betonista, ja lattiat punaiseksi sävytettyinä kovabetonilattioina. Rakennuksessa käytetään pitkäikäisiä, helposti hoidettavia ja visuaalisesti kestäviä materiaaleja niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Rauhallinen, visuaalisia ylilyöntejä välttävä arkkitehtuuri auttaa rakennusta säilymään eheänä osana ympäristöään myös tulevaisuudessa. Johdonmukaisilla, huolella suunnitelluilla ja toteutetuilla rakenteellisilla ratkaisuilla saavutetaan kokonaiselinkaariajattelua tukeva rakennuskokonaisuus. Tilatehokas perusratkaisu myös osaltaan tukee kestävän kehityksen periaatteiden toteutumista. Vanha kirkkorakennus Laajennos 517 hum² 550 hum² 660 brm² 616 brm² 3115 m³ 2180 m³ +43.10 +49.40 +48.30 6.1 Lasi, kirkas 6.2 Lasi, kirkas, tuotu pintaan +50.20 +46.80 +54.80 +46.80 +43.10 kirkkosali sisäänkäyntipiha seurakuntasali toimisto Myllykosken kirkon laajennus ja ympäristö Ykseys sivu 5/6
0 1 2 5 10 20 Julkisivu kaakkoon, 1:250 Myllykosken kirkon laajennus ja ympäristö Ykseys sivu 6/6