Suomen Ringetteliitto ry



Samankaltaiset tiedostot
SEURAPOSTI 2 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Alue Etelä-Suomi VUOSIKERTOMUS 2013

Kausi Pistepörssin voittaja. kausi kausi kausi Pistepörssin voittaja Petra Vaarakallio, Ringette Walapais

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verkostotapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Alueiden seuraseminaarit Etelä-Suomen alue (Järvenpää) Länsi-Suomen alue (Forssa)

MU:n jalkapallojaoston johtoryhmä

Kausi Pistepörssin voittaja. kausi kausi kausi Pistepörssin voittaja Petra Vaarakallio, Ringette Walapais

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Kantokasken koulu

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

TOIMINTASUUNNITELMA

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016

STRATEGISET TAVOITTEET

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Lounais-Suomen Alue VUOSIKERTOMUS 2013

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Kokous on päätösvaltainen, koska neljä aluehallituksen jäsentä on paikalla.

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

EVU G2 kaudella

Riihimäen Yritystalo, Teklan nh, 3.krs, osoite Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki. Osallistujat Paavo Vuori, puheenjohtaja Hausjärvi

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

SEURASEMINAARI

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä L iikkujan polku -verkosto

ti klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu

Toimintasuunnitelma 2012

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2

L KAUPUNGINKANSLIA LOPPURAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO

3.Hallinto. 4.Toiminta

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät

Yhteenveto Päivä liitossa päivästä

KR-Tukefin Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Harjun Kiekko Ry

SPL TAMPEREEN PIIRI: ALUEELLINEN SEURAVALMENNUS

Maskun Palloseura ry. Seurakäsikirja

Toimintakäsikirja Yleisurheilujaosto

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Suomen vetovoimaisin opiskelijakunta

Opinpaletin koulutustarjonta

Liikkujan polku -verkosto

Ringeten Itä-Suomen alueen sarjakirja

UINTIJAOSTON! TOIMINTAOHJE

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

Kv 3/15. Kn 6/15 I MIKSI TEHDÄÄN STRATEGIA? 37 Liite Liite 1

Liikkuva koulu Ruosniemessä

PIIRIJOHTOKUNNAN OHJEVIHKO HIIHTOPIIRI SUOMEN HIIHDON KENTÄSSÄ

MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Auringonpilkkujen ryhmä. Päivänsäteiden ryhmä

työllisyystoimikunnan jäsen, Janakkalan yrittäjät ry:n edustaja

Toimitsijaohjeet. Kilpailusäännöt 34 Toimitsijat. Kilpailusäännöt 35 Pelaajaluettelo. Kilpailusäännöt 36 Ottelupöytäkirja

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Hallituksen kokous 1/2019

Tervetuloa mukaan toimitsijaksi!

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

SUOMEN RINGETTELIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2013

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT

4. Aluehallituksen tehtävät Mika Passila valittiin turnausvastaavaksi. Muut tehtävät säilyvät ennallaan. Varapuheenjohtajana jatkaa Keijo Neffling.

juniorilukko.fi Rauman Lukko Nortamonkatu 23 C Rauma Y-tunnus:

Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki

RESETTI perheluokat. Oppimis ja ohjauskeskus Valteri Piia Ruutu

TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI tytöt C98 Sportia Team

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

EVU 2010 joukkue kaudella INFO

Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2014

SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2016

YLEISTAVOITTEET

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Hankeviestinnän suunnitelma

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5

PORSCHE GT3 CUP CHALLENGE FINLAND STRATEGIA , VS 2016

Teemaa käsiteltiin esiopetuksen oppimiskokonaisuuksien näkökulmasta seuraavasti: laululeikkejä ja lauluja, joissa lasten etunimet tulevat tutuiksi

LAPPEENRANNAN SOUTAJAT

Pirkanmaan AluePegasoksen ohjausryhmän kokous

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku

1. Lämmittely: erilaisia juoksuharjoitteita yhteensä 4-5 min. / 30 sekuntia harjoite.

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry. Maistuva ammatti -hanke Hankkeen kesto LOPPURAPORTTI Dnro 2089/325/2011

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit

Transkriptio:

Sumen Ringetteliitt ry VUOSIKERTOMUS 2011 Sumen Ringetteliitt ry

SISÄLLYSLUETTELO 1. SUOMEN RINGETTELIITON MISSIO VUOTEEN 2016 4 2. SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2011 4 3. VUOSI 2011 PÄHKINÄNKUORESSA 4 4. SUOMEN RINGETTELIITON TOIMINNAN PAINOPISTEET VUONNA 2011 7 4.1. Nurisliikunnan timiala 4.2. Aikuisliikunnan timiala 11 4.3. Huippu- urheilun timiala 15 4.4. Järjestötiminnan timiala 18 5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 20 6. VIESTINTÄ 19 7. ORGANISAATIO 21 LIITTEET Etelä- Sumen alue / timintakertmus ja tilinpäätös 2011 Häme- Phjanmaa alue / timintakertmus ja tilinpäätös 2011 Itä- Sumen alue / timintakertmus ja tilinpäätös 2011 Lunais- Sumen alue / timintakertmus ja tilinpäätös 2011 Brightnin Julistus Reilu Peli hjeistus Talushjeistus Vusikertmus 2011 2

1. SUOMEN RINGETTELIITON MISSIO VUOTEEN 2016 Ringetteliitt lu edellytykset seurjen harrastus- ja kilpailutiminnalle kansallisesti ja kansainvälisesti. Ringetteliitt edistää yhdessä seurjen kanssa eri- ikäisten Ringeten harrastajien liikunnallisia ja terveellisiä elämäntapja ja mahdllisuuksia löytää elämyksiä yhtälailla vapaaehtistiminnasta kuin harrastus- ja kilpailutiminnasta. 2. SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2011 Laji tutuksi Osaaminen Pelaaminen Yhdessä tekeminen Kansainvälistyminen Keväällä 2012 tehdään ensimmäisen välikysely ja raprtti strategian nnistumisesta. 3. VUOSI 2011 PÄHKINÄNKUORESSA Timintamme tukena vat Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät avustukset liikuntajärjestöille. Vusittainen tuki mahdllistaa saltaan ringeten nurisn liikuntakasvatustyön, sekä nurten aikuisten ja aikuisten harrastus- ja terveysliikunnan. Timinnan laatua n kehitetty tiiviissä yhteistyössä Sumen Liikunnan ja Urheilun, Nuren Sumen sekä muiden laji- ja jääurheiluliittjen kanssa. Ringetteliitt n tteuttanut liikunnan ja urheilun yhteisiä Reilun Pelin periaatteita kaikessa timinnassaan. Liitt n laatinut man Reilu Peli hjeistuksen, jta käsitellään vusittain seura- ja alueseminaareissa. Liitn timinnassa n painttunut erityisesti vastuu kasvatuksesta, kaikkien tasavertainen ikeus liikuntaan ja urheiluun, hyvinvinnin edistäminen sekä tisen ihmisen ja elämän kunniitus. Liitn päätöksentessa, tiedttamisessa ja timinnan kehittämisessä n kiinnitetty erityistä humita demkratiaan, avimuuteen, Vusikertmus 2011 3

rehellisyyteen ja ikeudenmukaisuuteen. Liitn lasten ja nurten kilpailujärjestelmien phjana n llut Nuren Sumen lasten ja nurten kilpailutiminnan susitukset. Vusi 2011 li vimakkaan hallinnn kehittämisen vusi. Ringetteliitt tarkisti man hallinnn timinnan vastaamaan SLU:n Hyvä hallint lajiliitssa mukaiseksi. Sveltaen teemaa jalkautettiin seurille seuraseminaareissa ja seurille lutiin materiaalipankki liitn nettisivuille. Ringetteliitssa lutiin talushjeistus, jssa hajallaan lleet päätökset ja timintatavat nivttiin yhteen hjeeseen. Tinen ismpi hallintn liittyvä muuts li tarkistaa Sumen Ringetteliitt ry:n säännöt vastaamaan tämän hetkisiä tarpeita ja että liitn timinta n sääntöjen mukaista. Säännöt livat vielä vuden lpussa PRH:ssa hyväksyttävinä. Vunna 2011 ringetteliitssa tettiin käyttöön naisten SM sarjassa ja Ykkössarjassa reaaliaikainen tulspalvelu. Ringetestä kiinnstuneet vivat seurata nlinejärjestelmän avulla tteluiden etenemistä. Kansainvälisen mittapuun mukaan sekä pelillisesti että timinnallisesti Sumesta n tullut maailman jhtava ringettemaa. Sumi n hallitseva maailmanmestari naisissa, nurissa ja seurajukkueissa. Viimeisin menestys tuli Seurajukkueiden MM- kisissa Turussa vuden vaihteessa 2011-2012, kun Sumi saavutti klmisvitn. Nämä saavutukset kertvat siitä, että meidän valmennusjärjestelmämme n kunnssa ja pystymme liittna vastaamaan strategisiin haasteisiimme. Ringette haluaa lla vaikuttaja tyttöjen ja naisten aseman khttamisessa niin urheilussa kuin elinkeinelämässäkin ja tämän jhdsta IRF, Ringette Canada ja Sumen Ringetteliitt allekirjittivat Turussa 30.12 2011 IWG:n Brightnin Julistuksen. 4. SUOMEN RINGETTELIITON TOIMINNAN PAINOPISTEET VUONNA 2011 NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALA Kilpailutiminnan uudistaminen Valmennuspäällikkötiminta Nurten timinnan mnipulistaminen Lajin vahvistaminen ja levittäminen Ringettekulutiminnan kehittäminen AIKUISLIIKUNNAN TOIMIALA Aikuisten harraste- ja kilpailutiminta sekä yritysliikunta Ertumaritiminnan vahvistaminen HUIPPU- URHEILUN TOIMIALA Tie huipulle hjelman arviinti ja päivittäminen vusille 2011-2014 Seurajukkueiden MM- kisat Sumessa 2011 JÄRJESTÖTOIMINNAN TOIMIALA Lajinlevitys ktimaassa ja kansainvälisesti Hyvä hallintmalli ja seuratiminnan laadukas timinta Markkinintiviestintä saksi päivittäistä liitt ja seuratimintaa Vusikertmus 2011 4

4.1 NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALA Sumen Ringetteliitt ry Shw Yur Skills - taitkisat mnipulistamaan kilpailutimintaa Tähdistötapahtuman ja WCC- kisjen yhteydessä Vantaalla ja Turussa järjestettiin D- junireille ensimmäistä kertaa Shw Yur Skills - taitkisat. Taitkisjen tavitteena n sekä mnipulistaa lasten ja nurten kilpailutimintaa että innstaa pelaajia kehittämään henkilökhtaisia ringettetaitjaan. Taitkisissa testattiin sallistujien luistelu, syöttely ja mailankäsittelytaitja jäällä viidessä eri taitpisteessä. Tähdistötapahtuman yhteydessä 22.1. järjestettyyn Shw Yur Skills - taitkisaan sallistui 40 D- ikäistä pelaajaa 12 eri ringetteseurasta. Paikanpäällä tulksia kirjaamassa ja pelaajia kannustamassa livat naisten maajukkueen pelaajat sekä SM- sarjapelaaja Saara Lahti (EKS). Kk kisjen läpiviennistä vastasi Hyvinkään SM- pelaaja Jenni Krhnen. WCC:n yhteydessä 31.12. järjestettyyn taitkisaan sallistui yhteensä 39 pelaajaa 13 Ringette Festivaali jukkueesta. Taitkisjen järjestelyistä vastasi Turun Ringeten D- jukkueen vanhemmat. Muita kilpailutiminnan isimpia muutksia livat hyökkäysaikakelln käyttööntt D- junireille sekä G- sarjan pelaaminen ensimmäistä kertaa Etelä- Sumen alueella kaudella 2011-2012. Seurjen harjittelukulttuurin muutshanke Taitjäähanke käynnistyi Nuren Sumen tuella käynnistettiin harjittelukulttuurin muutshanke. Taitjäähankkeessa seurjen halutaan kehittävän jääharjittelukulttuuriaan ajatuksella vähemmän n enemmän siten, että sista jukkueen mista jääharjituksista luvutaan ja ne annetaan kk ringetteseuran yhteiseen käyttöön taitjäiksi. Näin saadaan yhdelle lapselle/nurelle mahdllisuus, hänen niin halutessaan, lla jäällä enemmän ja/tai useampia kertja viikssa ja kehittää yksilötaitjaan. Syksyn aikana 2011 asiaa työstettiin liitn valmennuspäällikön ja nurispäällikön timesta ja etsittiin pilttiseurat käytännön kkeiluun kevääksi 2012. Pilttiseuriksi saatiin mukaan Helsinki Ringette, Hyvinkää Ringette ja VG- 62, Naantali. Vusikertmus 2011 5

Ringette mukana isssa nurten Yur Mve - tapahtumassa Ringetteliitn nurten ryhmä li alusta asti mukana suunnittelemassa Nuren Sumen ja lajiliittjen yhteistä isa nurten Yur Mve - tapahtumaa, jka järjestettiin Helsingissä 27.5. - 1.6. Ringetellä li tapahtuman yhteydessä ma lajileiri Malmin jäähallilla. Leirille sallistui yli 50 nurta pelaajaa ja kuusi hjaajaa eri ringetteseurista. Leirin kanssa samaan aikaan järjestettiin yhdessä taitluistelun kanssa Tervetula hjaajaksi - kulutus nurille. Ringetteleiriläiset harjittelivat jäällä henkilökhtaisia ringettetaitja, pelasivat Mini Games - turnauksen ja vierailivat leirin aikana myös tapahtuman pääalueella Helsingin Stadinin ympäristössä, jssa tutustuttiin muihin urheilulajeihin ja tehtiin Nuren Sumen Kasva Urheilijaksi - testit. Itse pääalueella ringetteä esiteltiin kuuden päivän aikana tuhansille muiden lajien urheilijille, kululaisiille ja muulle yleisölle Kisahallin parkkialueelle rakennetulla muvijäällä ja ringetteteltan yhteydessä lleella laukaisupisteellä. Muvijäälle li tarjlla kkeilijille lainaluistimet kentän reunalla. Yhteensä tapahtumassa liikkui 42 000 kävijää ja se li vuden 2011 suurin liikuntatapahtuma Sumessa. Ringette esillä myös Kululiikuntaliitn Pwer Mver - tapahtumassa Liitn Nurten ryhmä kkntui suunnittelemaan seuraavan kauden tavitteita WCC- kisjen yhteyteen Turkuun 28.12. Tavitteena n mm. käynnistää Nurten Klubi - timinta ja järjestää nurille valtakunnallisia kulutuksia. Hyvänä esimerkkinä seurassa timivasta nurten ryhmästä li VG- 62:n Pwer Team nurten ryhmä. Ryhmä li mukana järjestämässä seurassa vuden aikana useita tapahtumia mm. ringettekulujen päätöstapahtuman Lunais- Sumen alueella. 6.10.2011 Espn Barna Areenalla riitti vipinää, kun 1500 alakululaista kirmasi jäähallissa kkeilemassa eri liikuntalajeja. Ringeten maa lajipistettä li pitämässä EKS Ringeten juniripelaajat. Pisteellä riitti kk päivän laukjia, myös pjat livat innlla mukana. Ringetteä lauttiin tutkaan ja tarkkuutta vaatineeseen maalissa lleen pressun klihin. Illalla tapahtuma jatkui Family Pwerina. Tapahtuma järjestettiin kaikille esplaisille lapsille ja heidän perheilleen. IRF:n Ringette Festivaalit tarjsi mnipulista hjelmaa nurille Naantalissa vudenvaihteessa 29.12.2011-1.1.2012 ensimmäistä kertaa järjestetyssä IRF:n alaisessa Ringette Festivaalissa hjelmaa riitti neljäksi päiväksi aamusta iltaan. Järjestävä seura VG- 62 li ideinut mukavan ja mnipulisen ringettepaketin kuudelletista D- junirijukkueelle. Mukana li jukkue myös Rutsista, Sweden United Stars. Itse turnauspelien lisäksi hjelmassa livat Mini Gamesit, Shw Yur Skills - taitkisat, yhteinen uuden vuden vastaantt Naantalin kylpylässä ja WCC - pelien seuraaminen Turussa. Vusikertmus 2011 6

Ensimmäisten turnauspelien ja avajaisten jälkeen pelattiin Mini Gamesit. Kaikki 16 jukkuetta li jaettu sekaisin 24 pieneen nin 10 hengen jukkueeseen. Kaikki jukkueet pelasivat neljä 10 minuutin pikkikentän peliä. Mini Gamesien vittaja li se jukkue, jnka yhteenlaskettu maalisuhde (tehdyt maalit päästetyt maalit) kaikista pelaamistaan peleistä li paras. Oli hiena nähdä miten npeasti eri jukkueiden pelaajat tutustuivat tisiinsa ja rhkeimmat saivat uusia Facebk - kavereita. Uutta vutta tettiin vastaan Naantalin Kylpylässä, jssa palkittiin taitkisjen parhaat, Mini Gamesin vittajajukkue sekä laukaisututkan parhaat vedt. Lppuhuipennukseksi paikalle saapui kanadalaisia ja sumalaisia WCC- jukkueita jakamaan nimikirjituksia juniripelaajille. Seurja kannustettiin edelleen lajinlevitystyöhön Ringetteliitn lajinlevitystyöryhmä jatki lajinlevitystyön tukemista kannustamalla seurja markkinimaan timintaansa paikallisesti (ks. Lajinlevitystuet - taulukk). Ringetteliitt tuki lajinlevitystä markkininnillisesti, taludellisesti ja ringettevälineillä (ringettemaililla ja - renkailla). Vuden 2011 lajinlevitystuet seurille livat seuraavat: Tukimudt Kulutapahtuma (eskarit ja alakululaiset) Tuki seuralle Liitt maksaa seuralle kulutapahtuman järjestämisavustusta 50-500 Liitt lahjittaa kululle 10 mailaa ja 10 rengasta Ringettevihk ppilaille Opettajan pas pettajille Valmis tiedtephja tapahtumasta Valmis tuntimalli hjaajille Kuluturnaus Liitt ja seura spivat tuesta, jka seuralle maksetaan kuluturnauksen järjestämisestä paikkakunnan kuluille Kaveripäivä RK- E Kutsukrtti, jlla kaveri kutsutaan kaveripäivään Valmiit tuntimallit kaveripäivään hjaajille (RK ja F) Ringettehuivi jkaiselle sallistujalle Ringettekulun markkininti Ilmainen seurakhtaisen Ringettekulumains 200 2000kpl Vusikertmus 2011 7

Timinnan käynnistäminen uudella paikkakunnalla: Kkeilutapahtuman järjestäminen paikkakuntalaisille Ringettekulun käynnistäminen Ringeten markkininti naapuripaikkakunnalla Uusi ringettekuluryhmä seuran tiseen jäähalliin Sumen Ringetteliitt ry Ringettekuluesite vanhemmille Valmis mains kkeilutapahtuman markkinimiseksi 300-2000 kpl Valmis tiedtephja tapahtumasta Ringetteliitt maksaa seuralle kkeilutapahtuman jäämaksun Seuralle Ringettekulun käynnistämisavustus 500-1000 Uudelle ringettekululle 20 ringettemailaa ja - rengasta Valmis mains kkeilutapahtuman markkinimiseksi 300-2000 kpl Valmis tiedtephja tapahtumasta Ringetteliitt maksaa seuralle kkeilutapahtuman jäämaksun Seuralle käynnistämisavustus 500-1000 4000 lasta kkeili ringetteä yli 100 tapahtumassa Ringetteseurat järjestivät yli 100 erilaista ringeten kkeilutapahtumaa milla paikkakunnillaan. Kaiken kaikkiaan tapahtumissa ringetteen tutustui nin 4000 lasta.tavitteena paikallisen näkyvyden ja tunnettavuuden lisäksi li saada lisää harrastajia kaikkiin ringetteseurihin. Kulutapahtumissa jaettiin kuluille ringettevälineitä Seurat järjestivät ringeten kulutapahtuman 64 kululle ympäri Sumea. Tapahtumiin sallistui yhteensä 3324 kululaista. Kulutapahtumien tavitteena li antaa kululaisille mahdllisuus kkeilla ringetteä ja sitä kautta saada seuraan lisää harrastajia sekä saada ringette mukaan kululiikuntatunneille. Tapahtumien yhteydessä kululaisille jaettiin tieta paikallisen seuran timinnasta. Kuluille lahjitettiin ringeten materiaalipaketti (10 ringettemaillaa ja - rengasta sekä Ringette - maini kulupeli - pas). Vudesta 2002 lähtien seurjen järjestämiin ja Ringetteliitn tukemiin kulutapahtumiin n sallistunut yhteensä 583 kulua ja 32583 kululaista. Vusikertmus 2011 8

Lasten kaverit kutsuttiin harjituksiin Susitun kaveripäivien järjestämistä jatkettiin seurissa. Ringetteseurassa mukana levat lapset kutsuivat kavereitaan kkeilemaan ringetteä etukäteen svitulle harjituskerralle Kaveripäivään. Kaveripäiviä järjestivät lähinnä ringettekulut ja F- junirijukkueet. Kaveripäivien järjestämistä tuettiin sallistujille jaettavilla ringettehuiveilla, valmiilla tuntimallilla hjaajille ja kaveripäivän kutsukrteilla. Kaveripäiviä järjestettiin yhteensä 38. Tule kkeilemaan ringetteä - tapahtumat Kkeilutapahtumat Pvm Osallistujat Vantaa Tähdistö 22.1.2011 40 Lahti 20.2.2011 5 Pri 6.3.2011 20 Sunenjki 17.9.2011 41 Vusaari 19.11.2011 10 Yhteensä 116 Ringetteseurat järjestivät ringeten kkeilutapahtuman viidellä paikkakunnalla. Tapahtumia markkinitiin paikkakunnan lapsille, jakamalla Ringetteliitn tekemiä valmiita mainksia kuluissa ja päiväkdeissa. Kkeilutapahtuman aikana sallistujat saivat tieta lajista ja paikallisen ringetteseuran timinnasta. Vusikertmus 2011 9

Ringettekululaisten määrä jatki kasvua Ringettekulun markkinintia tuettiin edelleen tekemällä seurille valmiit ilmaiset seurakhtaiset Ringettekulumainkset sekä uudella vanhemmille suunnatulla ringettekuluesitteellä. Ringettekululaisten määrä kasvi 7,8% kaudesta 2009-2010 (615) kauteen 2010-2011 (663). Kaudella 2011-2012 timi ringette- tai luistelukulu 33 eri seurassa. Vuden ringettekuluksi valittiin Hyvinkään Ringeten ringettekulu. Ringettekulujen rehtrien tapaaminen järjestettiin Lhjalla Kisakallissa 12.11. Ringettekulujen päätöstapahtuma järjestettiin klmella eri alueella. Ringette Walapais järjesti tapahtuman Etelä- Sumen, VG- 62 Lunais- Sumen ja Uplakers Häme- Phjanmaan alueella. Tapahtumiin sallistui nin 300 ringettekululaista 15 eri seurasta. Sinettikriteerit uudistuivat Vunna 1992 alitettu Sinettiseuratiminta n Sumen Ringetteliitn ja Nuren Sumen yhteinen laatujärjestelmä. Sinettiseurat tekevät arvkasta työtä lasten ja nurten urheilun parissa. Sinetin saaminen n seuralle kunnia- asia, mutta se tu seuralle myös vastuuta. Sinettiseurja n yhteensä j lähes 600 reilussa klmessakymmenessä lajissa. Ringeten sinettiseurja li kahdeksan. Kaikkien sinettiseurjen yhteinen tapaaminen pidettiin 8. - 9.10. Helsingissä Katajankalla. Siellä esiteltiin uudistetut sinettikriteerit. Sinettiseurjen timintaa hjaa nyt 12 kriteeriä, jtka n ryhmitelty neljään eri sa- alueeseen. (1) Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys, (2) harjitteleminen ja kilpaileminen, (3) hjaaminen ja valmentaminen sekä (4) viestintä ja rganisinti. Vuden 2011 lpussa audititiin Lahti Ringette, Rauman Lukk, Ilves Ringette ja RNK uusilla sinettikriteereillä. Kesäleirit livat jälleen susittuja Vuden 2011 kesällä Ringetteliitt järjesti klme ringeten kesäleiriä sekä yhden laji- ja maalivahtileirin. Leireille sallistui yhteensä 190 lasta ja nurta. Kesäleirien suunnittelusta ja käytännön timinnasta vastasi 19 hjaajaa. Neljä leireistä pidettiin Kisakallissa Lhjalla ja yksi pidettiin Leppävirralla. Kesäleirien hjelmaan kuului 1-2 kertaa päivässä jäätä ja heisharjittelua. Jäällä keskityttiin ringettetaitjen salta laukaisu-, mailankäsittely- ja luistelutaitn. Leirin aikana käytiin lasten kanssa keskusteluja Kisakallin Hyvä Seura timintakansin aiheista. Jkaisena leiri- iltana järjestettiin hauskaa iltahjelmaa ja viimeisenä leiripäivänä pelattiin leiripelit. Ennen leirien alkua hjaajille järjestettiin yhden päivän kulutustilaisuus, jssa suunniteltiin leirin hjelmaa. Vusikertmus 2011 10

Kesäleirien lisäksi järjestettiin lajileiri yli 14 - vutiaille kenttäpelaajille ja maalivahtileiri yli 12 - vutiaille maalivahdeille. Pelisääntöspimukset keskustelun herättäjinä Pelisääntöjen tekeminen n llut ringeten tapa edistää keskustelua lasten ja nurten ringetestä j vudesta 1999 lähtien. Pelisääntökeskustelujen pitäminen ja pelisääntöjen tekeminen kauden alussa junirijukkueissa (G, F, E, D ja C) li edelleen velvite aluesarjaan sallistumiselle. Valmentaja- ja hjaajakulutus I- tasn kulutuksien salta jatkettiin ns. yhden päivän teemakulutuksilla, jita seurat vivat tilata ja spia järjestettäväksi suraan liitn timistn kanssa. Kaiken kaikkiaan vuden aikana Ringetteliitt järjesti I- tasn kulutuksia sekä valmennusseminaareja seuraavasti: I- tasn teemakulutukset: 1 / 2011 Tikkakski, Ringettekulun hjaajakulutus 1 / 2011 Tikkakski, Maalivahtipelaaminen ja harjittelu 1 / 2011 Turku / Frssa, Luistelu ja liikehallintataidt 2 / 2011 Pieksämäki, Ringettekulun hjaajakulutus 2 / 2011 Hyvinkää, Oheisharjittelu 5 / 2011 Helsinki, Oheisharjittelu 9 / 2011 Järvenpää, Ringettekulun hjaajakulutus 9 / 2011 Nurmijärvi, Ringettekulun hjaajakulutus 9 / 2011 Tampere, Ringeten pelaaminen A 9 / 2011 Sunenjki, Ringeten pelaaminen A 9 / 2011 Laitila, Ringeten pelaaminen B 9 / 2011 Turku / Frssa, Mailatekniikat ja herkkyyskaudet 11 / 2011 Esp, Luistelu ja liikehallintataidt Edellä mainituissa tilaisuuksissa kulutettiin yhteensä 160 eri henkilöä. Kuluttajina timivat Matti Virtanen, Merja Markkanen, Kim Frsblm, Taija Heimvirta ja Jenni Krhnen. Tähdistötapahtuman yhteydessä 22.1. järjestettiin Valmentajaseminaari seurjen C- N ikälukkien valmentajille. Seminaariin sallistui 20 henkilöä 12 eri seurasta. Saman viiknlpun aikana 23.1. järjestettiin myös Ohjaajaseminaari seurjen G - D - junirivalmentajille, valmennuspäälliköille, valmennuksesta vastaaville henkilöille tai muille vastaaville henkilöille. Seminaariin sallistui 30 henkilöä 11 eri seurasta. Liitn syyskkuksen hessa järjestetyssä seuraseminaarissa 12-13.11.2011 yhtenä sana pidettiin seurjen valmennuspäällikköjen tapaaminen Kisakallissa. Tapaamisessa käytiin läpi ajankhtaisia lasten- ja nurten valmennustiminnan asiita, kuten Taitjääprjektia, Kasva Urheilijaksi testejä ja Urheilijan Plkua. Opettajakulutuslaitksille, urheilupistille ja liikunnanpettajien paikallisyhdistyksille järjestettiin ringettedemnstraatiita. Edellä mainittujen tahjen piskelijat ja pettajat saivat käytännön kulutuksen lisäksi Opettajan Opas vihksen, missä käydään läpi lajin eri mahdllisuuksista kulumaailmaan sveltaen. Valtakunnallinen nurten kilpailutiminta Vusikertmus 2011 11

Ttuttuun tapaan nurten ikälukissa järjestettiin SM- kilpailut. B- nurten SM- sarja (16-18 vutiaat) ja C- nurten SM- turnaus (14-15 - vutiaat). C- nurten kauden aikainen sarjatiminta järjestettiin alueellisesti. C- nurten SM- turnaus pelattiin Hyvinkäällä 25. 27.3.2011, järjestäjänä Hyvinkää Ringette. Turnaukseen sallistui 18 jukkuetta ja mestariksi kruunattiin NU Ringette Nkialta. B- nurten SM sarjan tiselle kaudelle sallistui 13 jukkuetta. Sarjan päättänyt kuuden parhaan kesken pelattu lpputurnaus pelattiin Uudessakaupungissa 5. 6.3.2011, järjestäjänä Jää- Ktkat, Uki. B- nurten Sumen mestaruuden vei nimiinsä NU Ringette, Nkia. Kaikkiaan nurten kilpailutimintaan sallistui 2011 n. 500 nurta pelaajaa B- nurten SM sarja 2011 12 Syksyllä alitettiin B- nurten SM sarjan klmas kausi. Sarjaan lähti mukaan 13 jukkuetta. Sarjan kuusi parasta pelaavat sarjan ratkaisevassa lpputurnauksessa keväällä 2012. 4.2 AIKUISLIIKUNNAN TOIMIALA Aikuisten kilpailutiminta Naisten SM - sarja 2010 2011 ja 2011 2012 Naisten valtakunnallista SM - sarjaa pelattiin 24. kertaa. Kauden 2010 2011 SM - sarjaan sallistui 8 jukkuetta. Runksarjan päätyttyä helmikuussa 2011 pelattiin neljän parhaan kesken välierät, jista vittajat etenivät finaaliin ja häviäjät prnssitteluun. Raisin Nuriskiekk vitti SM - sarjan mestaruuden 2011. SM karsintasarja pelattiin neljän jukkueen sarjana keväällä 2011. Kaksi SM- sarjan heikinta jukkuetta khtasivat Ykkössarjan kaksi parasta. Karsintasarjan kaksi parasta lunastivat paikan SM- sarjaan kaudelle 2011 2012. SM- sarjapaikan varmistivat Hyvinkää Ringette ja Blue Rings, Tuusula SM- sarjajukkueiden avausturnaus järjestettiin 17.- 18.9 Tuusulassa. Turnaukseen sallistuivat kaikki SM- sarjajukkueet ja turnauksen hessa järjestettiin jukkueenjhtajille sekä valmentajille SM- sarjan ajankhtaisia asiita käsittelevät tapaamiset. Tapaamisiin kutsuttiin myös Ykkössarjajukkueiden edustajat. Kaudella 2011 2012 käynnistyi SM - sarja 25. kertaa kahdeksan jukkueen vimin nelinkertaisella runksarjalla. Ykkössarja 20010 2011 ja 2011 2012 2010 2011 naisten Ykkössarja lähti histriansa klmannelle sarjakaudelle viiden jukkueen ja nelinkertaisen runksarjan vimin. Helsinki Ringette vitti Ykkössarjan mestaruuden keväällä 2011 ja sarjan kaksi parasta jukkuetta jatkivat kauttaan SM- karsintasarjassa Neljännelle sarjakaudelleen 2011 2012 Ykkössarja lähti neljällä jukkueella. Nelinkertainen sarja alki lkakuun alussa. Aikuisten harrastetiminta Ringetteliitn harrastetiminta perustuu Lady- ja N- timintaan. Harrastetiminnan paras anti pelaajille n llut liikunta ja yhdessäl. Vaikka harrastetiminnan päätavite ei lekaan kilpaileminen, n lähes kaikilla N- harrastesarjan pelaajilla taustalla ma pelaajaura jllekin taslle asti. Ladypelaajat sitä vastin alittavat Vusikertmus 2011 12

Sumen Ringetteliitt ry timintansa lähes luistelutaidn ja mailakäsittelyn pettelulla. Ladyjukkueita n Sumessa 21 ja N- jukkueita 16. N- jukkueet pelaavat alueellista harrastesarjaa Etelä- Itä- ja Lunais- Sumessa. Ladyt jäällä Nkialla 10.4. Turnauksessa li mukana kahdeksan jukkuetta, mutta tulijita lisi llut enemmänkin. Tulkset: 1. NU Ringette 2. Tikkaksken Tikka 3. Ilves Ringette 4. Hyvinkää Ringette 5. Helsinki Ringette 6. Kapa- 51 7. Järvenpään Haukat 8. EKS Naistenpäivää vietettiin Vierumäellä 8.- 9.10. Mukana li klmekymmentä innkasta ringeten aikuisharrastajaa. Viiknlpun aikana keskusteltiin ravinnsta, lihaskunnsta ja ringeten petuksesta. Jäällä kehitettiin jkaisen yksilöllisiä taitja niin luistelutaidn kuin ringeten pelitaitjenkin salta. Vusikertmus 2011 13

Ertumaritiminnan vahvistaminen Ertumarityöryhmän tehtävänä li mm. tumaritiminnan kehittäminen, kulutukset, sääntötulkintjen vahvistaminen sekä tumareiden lukitusten hitaminen ja liitn alaisten tteluiden ja turnausten tumariasettelut. Sääntötulkinnista tehty julkaisu li saatavilla liitn Internet sivustlta ja sitä jaettiin erilaisissa kulutustilaisuuksissa. SM- ja Ykkössarjan tteluiden ertumaripalkkiiden maksamisessa jatkettiin edelliskauden timintamallia, jka perustui kiinteään ttelukhtaiseen kknaiskuluun seurille. Ertumari työryhmän puheenjhtajana timi Katriina Keskital liitthallituksesta. ET ja alueiden ertumarikerht järjestivät ertumareille ja timitsijille useita kulutuksia eri pulella Sumea. Perinteisiä liitttasn ertumarikulutuksia pidettiin kaksi. Vusittainen kauden avaava kulutusviiknlppu järjestettiin Suurleirin hessa 3.- 4.9.2011 ja välipalaveri 12.11.2011 Kisakallin Urheilupistlla. Kulutettavan ryhmään kuului tumareita, kuluttajia ja tteluvalvjia, kaikkiaan 24 henkilöä. Ertumarikulutuksien muuttamista henkilökhtaisemmiksi ppimistapahtumiksi jatkettiin. Avausturnauksessa, Tähdistötapahtumassa, B- SM ja C- SM turnauksessa käytettiin kulutusmuta jssa tapahtuman läpivievät tumarit ja kuluttaja vat tapahtumassa paikalla alusta lppuun. Tapahtuman aikana ryhmä työsti maa timintaansa videiden, keskustellen ja arviiden. Ertumareiden pääkuluttajana timi Veera Lempiäinen. 27.12.2011 1.1.2012 seurajukkueiden MM- turnauksessa Turussa ertumaritehtävissä timivat Stiina Saarinen, Saija Kantla ja Katriina Keskital. Kisjen ertumarivastaava tuli myös Sumesta. Tehtävää hiti Veera Lempiäinen. 4.3. HUIPPU- URHEILUN TOIMIALA Naisten WCC - kisat 2011 livat urheilullinen menestys Naisten Wrld Club Champinships (WCC) - kisat järjestettiin Turussa Kupittaan jäähallilla 27.12.2011 1.1.2012. Kisihin sallistui viime kevään klme parasta jukkuetta Sumen SM sarjasta (RNK- Raisi, LL- 89, Lapinlahti ja Lu- Ki- 82, Luvia) Kaksi jukkuetta Kanadan NRL sarjasta (Cambridge Turbs ja Richmnd Hill Lightning) sekä yksi jukkue Rutsista (Ulriksdal SK). WCC- kisjen ympärille li järjestetty D- junireiden taitkisat sekä k. ikälukan Ringette Festivaali turnaus. Tapahtuma li erittäin nnistunut urheilullisesti, sillä näin mnia tasaisia ja taskkaita tteluita ei tulla näkemään Sumessa seuraavaan kahteen vuteen. Seuraavat Naisten ja Nurten MM- kisat tullaan järjestämään Kanadassa ja vuden 2014 WCC- kisjen isäntämaata ei le vielä päätetty. Sumi sai klmisvitn näissä Seurajukkueiden MM- kisissa, mutta katsjia li kk viikkna paikalla vain n. 4000. Tämä li suuri pettymys sekä kisjen järjestäneelle seuralle Turun Ringetelle, kansainväliselle liitlle että Sumen Ringetteliitlle. Taludellisesti kisat jäivät kuitenkin vitlliseksi n. 10 000 eura, jka näkyy vuden 2012 tulksessa. Turun Kaupungin sekä Turun Ringette ry:n ja muiden vapaaehtisten panstus li merkittävä kisjen nnistumisen kannalta. Vapaaehtisia mukana li yli 50. Vusikertmus 2011 14

Sumen Ringetteliitt ry WCC- kisat lpullinen järjestys 1. LL- 89 Lapinlahti, FIN 2. RNK Raisi, FIN 3. LuKi- 82 Luvia, FIN 4. Cambridge Turbs, CAN 5. Richmnd Hill Lightning, CAN 6. USK Ulriksdals, SWE Medianäkyvyys 14.12 Sumen Seurajukkueiden PR- tapahtuma Kauppakeskus Myllyssä 17.12 WCC2011 PR- tapahtuma Kauppakeskus Myllyssä YLE Urheiluruutu 1.1.2012 Radi Sata 3 viikka (180 tista) Tienvarsimainnta 2 viikka (Raisi Kauppakeskus Myllyn paikat) Siltamainnta 3 viikka (Turun kävelykatu) Kisajulkaisu (4500 lisenssipelaajalle) Nettisivut www.wcc2011.fi Lehdistötiedte päivittäin kisaviiklla Facebk à Sumen Ringetteliitt 472 tykkääjää Flickr à valkuvat 5 timittajaa TS.fi Vusikertmus 2011 15

Muut MM- kisjen heistapahtumat Turun Kaupungin vastaantt ja kisjen avajaiset 28.1 Vanhalla Raatihuneella 150 sallistujaa EX team Finland ja kutsuvieraat 5.11 30 sallistujaa IRF tapaamiset Slvakian, Venäjän ja Rutsin kanssa 12 sallistujaa Uuden Vuden vastaantt ja palkintjenjak 31.1 Naantalin Kylpylässä 180 sallistujaa MM- kisjen yhteistyökumppanit Cumulus, Kisakallin Urheilupist, Panimravintla Kulu, Multi- Print, Kauppakeskus Mylly, Nettitiet, Newtp, Lääkärikeskus Pulssi, Radi Sata, Reebk CCM- Hckey, Ring- Jet, TOK, Turun Kaupunki, Vaunula, Viking Line. WCC2011 arvkkain pelaaja keskushyökkääjä Anne Phjla, Lapinlahden Luistin - 89 WCC- 2011 jukkueiden parhaat pelaajat. Canbridge Turbs Lapinlahden Luistin - 89 Luvian Kiekk - 82 Raisi Nuriskiekk Richmnd Hill Lightning Ulriksdal SK Meghan Pittaway Anne Phjla Kisrsi Pukkila Susanna Tapani Beth Hurren Linda Björling ALL STARS Maalivahti Pulustaja Pulustaja Hyökkääjä Hyökkääjä Keskushyökkääjä Anna Näkki / Luvian Kiekk- 82 Beth Hurren / Richmnd Hill Lightning Jnna Rutsalainen / Lapinlahden Luistin- 89 Emily Bakker/ Cambridge Turbs Susanna Tapani / Raisin Nuriskiekk Anne Phjla /Lapinlahden Luistin - 89 Tie Huipulle hjelma Nurten aluejukkuetiminta Nurten U17 aluejukkuetiminta kuuluu liitn Tie Huipulle hjelmaan ja se n nurelle pelaajalle ensimmäinen askel khti maajukkueita. Nurten aluejukkuetimintaan sallistui ttuttuun tapaan neljä aluetta (Etelä- Sumi, Lunais- Sumi, Häme- Phjanmaa ja Itä- Sumi). 2011 aluejukkueet sallistuivat syyskuun alussa järjestetylle Suurleirille Kisakallin urheilupistlla. Aluejukkueet harjittelivat ja pelasivat milla alueillaan Vusikertmus 2011 16

5-10 kertaa vuden aikana leirien ja yksittäisten harjitusten mudssa valmistautuessaan aluejukkueturnaukseen tammikuussa 2012. Vuden 2011 aluejukkueturnaus pidettiin tammikuussa Vantaalla Tähdistötapahtumassa. Kaiken kaikkiaan vuden aikana neljän jukkueen timinnassa li mukana n.120 1994-97 syntynyttä pelaajaa. Nurten aluejukkuevalmentajat Etelä Sumi Jarm Merivaara, Vesa Lönngren, Senna Nkksmäki Häme- Phjanmaa Elisa Hyökyvaara, Jari Viren Itä Sumi Juha Phjla, Anne Phjla, Marjukka Virta Lunais- Sumi Katriina Kulju, Kirsi Sisal, Maarika Valtnen Nurten maajukkue Vusi 2011 li nurten maajukkueella tapahtumamäärältään tinen kevyempi vusi kska kansainvälisistä kisista li välivusi. Maajukkuetimintaa tteutettiin kuitenkin Tie Huipulle - hjelman mukaan erilaisten leiritysten kautta. Maajukkuerinki käsitti n. 35 urheilijaa ja tämä ryhmä sallistui mm. Tähdistötteluun 22.- 23.1.2011 Vantaalla ja Suurleirille 3.- 4.9.2011 Kisakallin urheilupistlla. Lisäksi WCC- kisjen esitteluna nurten maajukkue pelasi harjitusttelun Cambridge Turbs NRL- jukkuetta vastaan. Naisten maajukkue Maajukkueelle valittiin uusi päävalmentaja Tim Himberg Naantalista. Maajukkueen timinta li edellisvutta humattavasti kevyempää, kska seuraavat MM- kisat pelataan 2013. Kuitenkin Tie Huipulle hjelman mukaisesti maajukkuetimintaa tteutettiin ja jukkue sallistui Tähdistötteluun 22.1.2011 ja Suurleirille 3.- 4.9.2011. Samin maajukkuevalmennus suritti runsaasti pelaajaseurantaa sekä muita valmistelevia timia kehittäen Tie Huipulle timintaa. Timialan muut tutteet Liitn Tie Huipulle työryhmä työsti vuden aikana alue- ja maajukkueiden käyttöön valmennuksellisia työkaluja esim. pelaajaseurantaan ja taviteasetteluun. Timintaa kehitettiin yhteistyössä aluejukkueiden ja maajukkueiden jhtryhmien kanssa. Samin työryhmä työsti 2011 aikana Huipulle tähtäävän ringettepelaajan plun jka hyväksyttiin liitn syyskkuksessa. Urheilijan plkua työstettiin yhteistyössä Huippu- urheilun muutstyöryhmän kanssa. 4.4. JÄRJESTÖTOIMINNAN TOIMIALA Sparraustilaisuudet jäsenistölle Ringetteliitt n jatkanut hyvän hallintmallin jalkauttamista seurihin. Liitt n ttanut Hyvän Hallintmallin käyttöönsä myös miin timintihinsa. Näitä asiita n käsitelty seurjen puheenjhtajien kanssa sparrauspäivillä kaksi kertaa kauden aikana. Tinen tapahtuma järjestettiin maaliskuussa CSM- yhteydessä Hyvinkäällä ja tinen syyskuussa SM- avausturnauksen yhteydessä. Aiheina li mm. päätimisen palkkaaminen, alv- asiat, varainhankintakampanjat, puheenjhtajan sekä hallituksen vastuu ja velvllisuudet. Ulkpulista asiantuntijaa - Nexian Päivi Mishaelia - käytettiin talusasiissa. Viime vunna liitt asetti tavitteeksi käydä kaikissa seurissa seurakäynnillä. Tässä nnistuttiin lähes sataprsenttisesti. Vuden aikana liitt järjesti yhden seuraseminaarin syyskkuksen yhteydessä Kisakallissa. Täällä phdittiin enimmäkseen markkinintiviestintää ja tapahtumahallintaa. Seurja ja alueita n kehtettu nimeämään viestintävastaava, jka kert Ringetteliitlle, paikallismedialle ja malle jäsenistölleen seuran Vusikertmus 2011 17

erilaisista turnauksista, jukkueista ja muusta seuratiminnasta. Lisäksi syksyllä paneuduttiin tapahtumamarkkinintiin ja turnausjärjestelyihin. Nykyajan tapahtumiin pyritään löytämään innvatiivisia sallistumistapja ja pääsemään pis mukavuusalueelta. Tämän tulksena lanseerattiin Ringetteviikk, jka pidetään vusittain tammikuussa ympäri Sumea. Ringetteviikn tavitteena n tehdä laji tutuksi myös jäähallien ulkpulella. Ensimmäinen Ringetteviikk tteutettiin 2012 tammikuussa. Puheenjhtajien sparrauspäivän ja seuraseminaarin lisäksi liitt n llut mukana alueiden sarjaseminaareissa ja kehittämispäivillä. Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli - periaatteet hyväksyttiin Sumen Liikunnan ja Urheilun yhteisön reilun pelin ihanteet ja tavitteet hyväksyttiin SLU:n syyskkuksessa 2010. SLU:n tivmuksena li, että jkainen lajiliitt laatii man tteuttamismallin siitä, miten Reilun Pelin ihanteita ja tavitteita järjestössä tteutetaan käytännössä. Keväällä 2011 alitettiin Ringeten Reilu Peli - periaatteiden sisällön työstäminen yhdessä ringetteseurjen kanssa. Periaatteiden laatimisesta vastasi liitn nurispäällikkö ja Ringetteliitn liitthallitus ja ne hyväksyttiin 12.11. liitn syyskkuksessa. Ringeten Reilu Peli - periaatteet vat arvja, jtka vat ringeten lajikulttuurin ihanne ja päämäärä. Arvt vat timintaa käytännössä. Ne näkyvät teissa ja tavassa, jlla ringetteä pelataan, valmennetaan, tumitaan, kannustetaan katsmsta tai ludaan pelaamisen edellytyksiä päätöksillä ja valinnilla seurissa ja Ringetteliitssa. Ringeten Reiluun Peliin valittiin kuusi periaatetta: 1. Kunniitetaan ringetteä pelinä 2. Kunniitetaan tinen tisiamme seuratiminnassa 3. Arvstetaan lasten ja nurten kasvua 4. Edistetään terveyttä ja turvallisuutta 5. Seuralla n selkeät timintatavat ja seuran viestintä n avinta 6. Tehdään ympäristöä säästäviä valintja Muut timialan tutteet Ringetteliitt n jatkanut keskusteluja lajijärjestöjen yhdistymisestä Kaukalpallliitn kanssa. Syyskkuksessa jäsenistölle esiteltiin mahdllisuutta lajien yhdistymiseen ja jäsenistö anti mandaatin timinnanjhtajalle ja liitthallitukselle jatkaa näitä keskusteluja. Kaukalpallliitlla ja Ringetteliitlla n yhtenäisiä näkemyksiä siitä, että lajinlevitystä ja juniritimintaa tulisi tehstaa entisestään. Erityisesti näillä sa- alueille lajit tukisivat tisiaan. Kaukalpallliitlla n llut merkittävää puulaakitimintaa niin piskelijiden kuin yritystenkin salta, jta taas Ringetteliitlla ei le llenkaan. Yhdistymisneuvttelut jatkuvat vuden 2012 aikana ja päätös yhdistymisestä n suunniteltu kevätkkukseen 2013. Ringetteliitlla tämä vaatii yhden vusikkuksen ja Kaukalpallliitlta kaksi vusikkusta. Ringetteliitt päivitti mat sääntönsä, jtka hyväksyttiin kevätkkuksessa. Tarkennuksia tehtiin mm. jäsenseuran hyväksymiseen ja erttamiseen. Ringetteliitt siirtyi uuteen tulspalveluhjelmaan, jka ti tulleessaan LIVE- seurannan. SM- sarja Ykkössarjat ttivat tämän käyttöönsä syksyllä 2011. Ringetteliitn yhteistyökumppanit: Cumulus, Kisakallin Urheilupist, Newtp, Reebk CCM- Hckey, Risicum, Ring- Jet, Viking Line. Vusikertmus 2011 18

Yleiset PR- tapahtumat: - Liit ry Liikuntamylly, Vantaa - Lätkä&Säbä messut Messukeskus, Helsinki 5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Sumen Ringetteliitt n kansainvälisen ringetteliitn (Internatinal Ringette Federatin, IRF) jäsen ja sallistuu sitä kautta myös kansainvälisen ringettetiminnan kehittämiseen ja lajin levittämiseen. Sumella n kaksi edustajaa IRF:ssä, jista Sini Frsblm n varapuheenjhtajana ja Pauliina Ojala teknisenä jhtajana. IRF:llä li epävirallinen tapaaminen WCC2011- kirjen yhteydessä. Tapaamisissa keskusteltiin kansainvälisestä lajinlevityksestä Slvakian, Rutsin ja Venäjän salta. Tulssa levaia kansainvälisiä tapahtumia: Vunna 2012 Junireiden MM- kisat Kanadassa Vunna 2012 Ringette Festivaali Kanadassa Vunna 2013 Aikuisten MM- kisat Kanadassa (A- pli Sumi ja Kanada, B- pli muut maat) Vunna 2014 Seurjen väliset MM- kisat Eurppassa Vunna 2015 MM- kisat Eurpassa (A- pli ja B- pli) Kansainvälinen lajinlevitys Pietarin Urheilukmitean kanssa n tehty tiivistä yhteistyötä vuden 2011 aikana, ja tavitteissa n perustaa Pietariin Venäjän Ringetteliitt. Sumen Ringetteliitt n tehnyt kuluvan vuden aikana yhden vierailun Pietariin ja pietarilaiset vat tehneet kaksi vierailua Sumeen. Ensimmäisen Pietarin vierailun tavitteena li näyttää klmelle pietarilaisella kululle, mitä ringette n ja saada heidän innstumaan lajista. Tavitteeksi asetettiin että Pietarista tulee kulujukkue Ringette Festival tapahtumaan, mutta tämä kariutui vain 1 vk ennen tapahtumaa. Pietarilaisten Sumen vierailujen pääpain li esitellä lajia petuksellisesta näkökulmasta sekä samalla auttaa Pietarin Urheilukmiteaa perustamaan Venäjän Ringetteliitta. Petra Ojaranta Raisista n kehittänyt Rutsin Ringetteliitn timintaa ja Miia Raili Luvialta Slvakian ringettetimintaa. Sumen Ringetteliitt n pyrkinyt avustamaan näissä prjekteissa erilaisilla materiaaleilla, lla käytettävissä asiantuntija apuna sekä lumassa verkstja yhdessä SLU:n ja Sprt Finlandin kanssa. 6. VIESTINTÄ Viestintäsuunnitelma ja - hjeistus Viestinnän tehtävä Ringetteliitssa n tukea kk ketjun timintaa sisäisesti ja ulkisesti. Viestinnän keinin parannetaan Ringetteliitn tunnettuutta ja rakennetaan selkeää julkisuuskuvaa. Kaiken viestinnän perustana n Ringetteliitn visi ja strategia. Viestintä n liitn yksi tärkeimmistä painpistealueista ja siitä vastaa timinnanjhtaja. Ringetteliitn heikkutena vidaankin pitää viestintähenkilön puuttumista rganisaatista. Ringetteliitn viestintä n tyypillistä yhteisöviestintää, jka n yhteydenpita ja tiedttamista. Jkainen Ringetteliitn piirissä n viestijä ja vastuussa siitä, että tiet kulkee kaksisuuntaisesti: työryhmistä ja timialilta tisiin, liitsta seurihin ja päinvastin. Jkainen n myös itse vastuussa tarvitsemansa tiedn hankinnasta ja tärkeän tiedn eteenpäin välittämisestä. Viestintähjeistuksen tekeminen alitettiin Vusikertmus 2011 19

kaudelle 2011 ja se viimeistellään kauden 2012 aikana liitn timihenkilöiden työryhmien ja jäsenistön käyttöön. Ringetteliitt tti syksyllä 2011 käyttöönsä uuden tavan viestiä SM- ja Ykkössarjasta medialle. Jka maanantai kl 9.00 mennessä jukkueiden tuli lähettää lyhyt yhteenvet ktipeleistään peliviiknlpun salta. Tämän yhteistyön kautta lemme saaneet lisää palstatilaa paikallislehdistössä ja prjektia kannattaa jatkaa tulevaisuudessakin. Ringettelehti Ringettelehti ilmestyi neljä kertaa vuden aikana. Lehden painsmäärä li nin 4000 kpl / lehti ja se jaettiin jkaiselle Ice Cardin lunastaneelle, medialle, yhteistyökumppaneille ja muille sidsryhmien edustajille. Lehti timi myös yhtenä liitn virallisena tiedtuskanavana. Lehden sisällössä pyrittiin humiimaan kk lukijakunta. Lehden aiheina livat WCC- kisjen ja kauden päätöstapahtumien lisäksi mm. seuratiminnan kehittäminen, aikuisten harrastetiminta, lajinlevitys, kansainväliset kuulumiset ja valmennusartikkelit. Pääkirjituksen kirjittajaksi pyydettiin aina kullinkin ajankhtaisena levan aiheen asiantuntijita. Ringettelehden timitusryhmään valittiin syksyllä prjektipäälliköksi Ltta Hallanar. Hänen vastuulle tuli lehden aineistjen keruu ja lähettäminen taittajalle, aikataulusta hulehtiminen sekä lehden ulkasun tarkistaminen. Seurapsti, uutiskirje ja ssiaalinen media Seurapsti tavittaa seurjen yhteyshenkilöt ja n lunteeltaan infrmatiivinen. Seurapsti ilmestyi viisi kertaa vuden 2011 aikana (15.5., 24.3., 9.6., 13.9. ja 14.11. Uutiskirje lanseerattiin julukuussa 2010 ja se ilmestyi kahdeksan kertaa (12.1., 8.2., 21.2., 10.3., 4.4., 16.8., 29.9., 9.12.). Uutiskirje kert ringetestä kiinnstuneille henkilöille ringetteen liittyvistä tapahtumista sekä muista ajankhtaisista asiista. Ringetteliitn Facebk- sivustt lanseerattiin keväällä 2011. Sivust n kerännyt n. 500 tykkääjää. Lisäksi liitlla n käytössä valkuvapankki Flickr- prtaalissa. 7. ORGANISAATIO Liitthallitus Kari Lahti, puheenjhtaja (8/8) Juni Kuivanen, varapuheenjhtaja (8/8) Susanna Saarela (8/8) Katriina Keskital (7/8) Tiia Palletvuri (6/8) Marja Salenius (7/8) Maija Kljnen (4/8) Kim Frsblm (7/8) Keij Lukkala (6/8) Kkuksia li yhteensä 8. Lisäksi li 3 kpl sähköpstikkuksia. Vuden 2011 aikana liitt tti käyttöönsä Meeting- palvelun, jka mahdllista etäyhteyden kkuksille. Tämä tulee säästämään tulevaisuudessa Vusikertmus 2011 20

matkakustannuksia liitthallituksen kkusedustajien salta sekä tehdään samalla ympäristöä säästäviä valintja. Talus Liitn talutta seurataan kuukausittain liitthallituksen kkuksissa. Liitn talus n tällä hetkellä khtuullinen. Talutta rasittavat vuden 2012 ja 2013 MM- kisat Kanadassa. Liitlle tehtiin ma talushjeistus keväällä 2011. Talushjeistuksen avulla, liitt pystyy tarkemmin suunnittelemaan rahavirtja sekä yhtenäistää eri työryhmien ja jäsenten maksuja. Talushjeistus n lanseerattu seurjen käyttöön, jtta he vivat kehittää mia talustimintjaan. Kevätkkus Kevätkkus järjestettiin Viking Line XPRSllä 16.4. kl 12 alkaen. Mukana li 29 henkilöä. Liitn ansimerkit ja palkitut henkilöt kausi 2010-2011 Agnes Jacks Trphy Vuden valmentaja SM Vuden valmentaja Y Vuden valmentaja BSM Vuden ringettehenkilö Vuden ringetteseura Vuden ringettekulu Vuden ringettemedia ACTION*FUN*SPORT Vuden Ringettepelaaja vuden tumari SM- sarjan All Stars: maalivahti pulustaja pulustaja hyökkääjä hyökkääjä keskushyökkääjä Ykkössarjan All Stars: maalivahti pulustaja pulustaja hyökkääjä hyökkääjä keskushyökkääjä Salla Kyhälä, Espn Kiekkseura Tim Himberg, Raisin Nuriskiekk Jukka Santanen, Helsinki Ringette Jari Viren, Nkian Urheilijat Ringette Petra Ojaranta Raisin Nuriskiekk Hyvinkää Ringette YLE Ringeten MM- 2010 jukkue Anne Phjla Katriina Keskital Anna Björklf, Luvian Kiekk- 82 Jnna Rutsalainen, Lapinlahden Luistin - 89 Iida- Maria Salama, Raisin Nuriskiekk Susanna Tapani, Raisin Nuriskiekk Tiina Mnnen, Jääurheiluseura Haukat Salla Kyhälä, Espn Kiekkseura Eeva Kangassal, Blue Rings Tiina Tahkniemi, Rauman Lukk Paula Yrjälä, Rauman Lukk Tiia Juvnen, Blue Rings Ltta Halttunen, Nkian Urheilijat Ringette Kaisa Hurske, Nkian Urheilijat Ringette WCC2011 kisissa palkittiin kansainvälisiä ringettevaikuttajia ja kisajärjestäjiä - - - - Juhani Wahlsten Petra Ojaranta Viletta Silivanenk Miia Raili Vusikertmus 2011 21

- Lucia- Anne Ingldsby Sumen Ringetteliitt ry - Juha Pavén ja Turun Ringette, WCC2011 - Tiia Palletvuri ja VG- 62, Ringette Festival Ansimerkit 2011 Kultainen 13 Sari Hnkaleht 2011 Hpeinen 39. Leena Hirvnen 2011 40. Seija Kauppinen 2011 41. Heikki Kntt 2011 42. Merja Markkanen 2011 43. Tiina Pauninsal 2011 44. Kai Saarinen 2011 45. Eeva Saarela 2011 46. Satu Lehtvirta 2011 47. Jari Tmmila 2011 Prnssinen 152. Mauri Htanen 2011 153. Maija Kljnen 2011 154. Mia Laini 2011 155. Mika Passila 2011 156. Ilp Raitanen 2011 157. Jyrki Tumla 2011 158. Jari Kskinen 2011 159. Kimm Nyberg 2011 160. Merja Kallinpää 2011 161. Minna Laaksnen 2011 162. Erja Ilmalahti 2011 163. Mira Kivusal 2011 164. Pirj Milanen 2011 165. Anniina Ala- Kitula 2011 166. Tapani Leht 2011 167. Juk Rautanen 2011 168. Riitta Vurenmaa- Pauni 2011 169. Katriina Kulju 2011 170. Reij Lammassaari 2011 171. Mia Nikula 2011 172. Sanna Nurmi 2011 173. Ria Sal 2011 174. Elina Tmmila 2011 175. Mis Vuri 2011 Syyskkus Syyskkus järjestettiin Kisakallin Urheilupistlla 12.11.2011 kl 13 alkaen. Mukana li 21 henkilöä. Liitn henkilöstö Vusikertmus 2011 22

Timinnanjhtaja Salla Mäkelä Timist- ja sarjapäällikkö Päivi Reiman Nurispäällikkö Merja Markkanen Valmennus- ja kulutuspäällikkö Matti Virtanen Maajukkuetimihenkilöt Naisten Maajukkue Päävalmentaja Tim Himberg Valmentaja Kim Frsblm Hultaja Mika Salminen Nurten Maajukkue Päävalmentaja Juni Levander Valmentaja Kirsi Pukkila Valmentaja Nik Tuminen Jukkueenjhtaja Minna Hirvnen Hultaja Jari Kski Liitn aluehallitukset Sumen Ringetteliitt ry Häme- Phjanmaan aluehallitus Aluehallitus 1.1.- 18.9.2011: Varsinaiset jäsenet Elisa Hyökyvaara Pekka Karvinen Puheenjhtaja, F- sarjavastaava Pia Kaunist Sarjapäällikkö, varapuheenjhtaja, kurinpitvalikunnan pj Kati Lahtivirta Nra Luhivaara Aluesihteeri ja lajinlevitys vastaava Tiina Seppänen Rahastnhitaja Susan Tuminen Kulutuskrdinaattri, naisten harraste- ja ladyvastaava Muut Maria Ahkas Aluejukkueenjhtaja, nettisivujen ylläpitäjä Aluehallitus 19.9.- 31.12.2011: Varsinaiset jäsenet Elisa Hyökyvaara Pekka Karvinen Puheenjhtaja, F- sarjavastaava Pia Kaunist Sarjapäällikkö, varapuheenjhtaja, kurinpitvalikunnan pj Kari Lahtivirta Nettisivujen ylläpitäjä Nra Luhivaara Aluesihteeri ja lajinlevitys vastaava Tiina Seppänen Rahastnhitaja Susan Tuminen Kulutuskrdinaattri, naisten harraste- ja ladyvastaava Kkukset ja inftilaisuudet Aluehallitus järjesti alueen kevätkkuksen 3.4.2011 Tampereella ja syyskkuksen 18.9.2011 Jyväskylässä. Aluehallitus järjesti Sarjaseminaarit eli kauden avausinf- ja keskustelutilaisuudet 17.9.2011 ja 18.9.2011 Jyväskylässä. Osallistumisaktiivisuus li heikhk. Aluehallitus piti vuden aikana klme kkusta ja muutaman sähköpstikkuksen. Vusikertmus 2011 23

Itä- Sumen Aluehallitus Sumen Ringetteliitt ry Ringetteliitn Itä- Sumen alueen timinnasta ja sen kehittämisestä vastaa alueen syyskkuksessa valittu aluehallitus, jnka jäseninä vuden 2011 aikana livat: Kaudella 2011 Puheenjhtaja Maija Kljnen Varapuheenjhtaja Hannu Huuppnen Aluesihteeri Seija Kauppinen Sarjapäällikkö Maija Kljnen Rahastnhitaja Leena Marttinen Ertumarivastaava Seija Kauppinen Kulutuskrdinaattri Jhanna Krhnen Nettivastaava Jhanna Krhnen Lajin levittämisestä vast. Jnna Järvinen ja Katri Jalkanen Aluehallitus kkntui vuden 2011 aikana pääsin puhelinkkuksin, 9 kertaa. 1 13.01.2011 puhelinkkus 2 07.02.2011 puhelinkkus 3 20.04.2011 puhelinkkus 4 19.05.2011 puhelinkkus 5 8.- 15.8.2011 sähköpstikkus 6 29.08.2011 puhelinkkus 7 12.- 16.9.2011 sähköpstikkus 8 05.10.2011 puhelinkkus 9 16.- 25.11.2011 sähköpstikkus Työvalikunnan kkuksia ei llut. Lunais- Sumen Aluehallitus Puheenjhtaja Satu Lehtvirta Varapuheenjhtaha Jari Lepistö Sihteeri Jyrki Knttri Sarjapäällikö, tulspalvelu Jari Lepistö N- sarjavastava / LADY- yhdyshenkilö Heikki Uusi- Kämppä D- sarjavastaava / nettisvastaava Minna Kumant E- sarjavastaava Kati Väätänen F- sarjavastaava Janne Antla Rahastnhitaja / aluejukkue vastaava Kirsi Sisal Lajinlevitysvastaava Tiia Palletvuri Hallitus kkntui kauden aikana kahdeksan kertaa. 1. 12.1. 2. 9.2. 3. 28.3. 4. 14.8. 5. 14.9. 6. 12.10. 7. 19.10. Vusikertmus 2011 24

8. 13.12. Sumen Ringetteliitt ry Etelä- Sumen Aluehallitus Ulvinen Tapi, puheenjhtaja Salenius Marja, aluejukkuevastaava Heinnen Jarm, sarjapäällikkö ja tulspalvelu Sujala Jarm, nettisivut Keij Neffling, kulutusvastaava, varapuheenjhtaja Suvi Kukknen, lajinlevitysvastaava Sirpa Paakkla, G- ja F- jukkuevastaava Passila Mika, turnausvastaava Kirsi Säynevirta, aluesihteeri ja ladyvastaava Tilikaari Oy /Annu Hujanen, rahastnhitaja Jäsenseurat Vuden 2010 lpussa Ringetteliitlla li 40 jäsenyhdistystä, jissa li aktiivista ringettetimintaa. Listalla punaisella merkityissä seurissa ei le aktiivista timintaa, mutta ne vat edelleen liitn jäsenseurja. BLD RINGETTE, VALKEAKOSKI BLUE RINGS, KERAVA- TUUSULA- NURMIJÄRVI ETELÄ- SUOMEN RINGETTE- EROTUOMARIT ESPOON KIEKKOSEURA FORSSAN PALLOSEURAN JUNIORIT FORSSAN RINGETTETUOMARIT HEINOLA RINGETTE HELA KIEKKO, KAUHAVA HELSINKI RINGETTE HYVINKÄÄ RINGETTE ILVES, TAMPERE JANAKKALAN KIEKKO JUANKOSKEN KUOHU JÄÄKOTKAT, UUSIKAUPUNKI JÄÄURHEILUSEURA HAUKAT, JÄRVENPÄÄ KANGASNIEMEN PALLOILIJAT - 51 KUOPION HOCKEY CLUB LAHTI RINGETTE LAITILAN JYSKE LAPINLAHDEN LUISTIN - 89 LAPPEEN RIENTO RINGETTE, LAPPEENRANTA LAUTTAKYLÄN LUJA RINGETTE, HUITTINEN LUVIAN KIEKKO - 82 ROCKETS LOIMI- KIEKKO, LOIMAA NOKIAN URHEILIJAT RINGETTE NUMMELAN PALLOSEURA- HOCKEY RINGETTE NURMIJÄRVI SEVEN RINGETTES OUTOKUMMUN KIEKKO PAIMION HAKA PARKANON KIEKKO PIEKSÄMÄEN PALLO- SEPOT Vusikertmus 2011 25

RAISION NUORISOKIEKKO RINGETTE RAUMAN LUKKO RINGETTE- EROTUOMARIKERHO SEEPRA, TAMPERE RINGETTE WALAPAIS, VANTAA RINGETEN SM- EROTUOMARIT SATAKUNNAN JÄÄURHEILIJAT, HARJAVALTA SHAKERS RINGETTE, KERAVA SOMERON PALLO SUONENJOEN KIEKKO- KARHUT TAMPEREEN RINGETTE TIKKAKOSKEN TIKKA TURUN RINGETTE TUUSULA RINGETTE UPLAKERS, YLÖJÄRVI VAAJAKOSKEN PELIKAANIT VARSINAIS- SUOMEN RINGETTE EROTUOMARIT VAPS RINGETTE SASTAMALA VG- 62, NAANTALI VIEREMÄN PELI- HAUKAT WOLF RINGETTE, SIPOO Ringeten Nuri Sumi Sinettiseurat: VG- 62 Rauman Lukk Lahti Ringette RNK Jääurheiluseura Haukat Ilves Ringette Turun Ringette Tikkaksken Tikka 8.11.2003 13.12.2003 1.10.2005 2.12.2006 26.4.2007 12.12.2007 6.5.2008 27.4.2010 Ice Cardit Vuden aikana Ice Cardien kknaismäärä hieman laski. Vuden 2011 lpussa Ice Cardeja li 3720 (v. 2010 3761, v. 2009 3579, v.2008 3530, v. 2007 3476, v.2006 3389). Alle 18- vutiaiden eli lasten ja nurten suus li 2453 kpl (v. 2010 2662, v. 2009 2553, v. 2008 2259, v. 2007 2202). Vusikertmus 2011 26

Työryhmät Sumen Ringetteliitt ry Lajin vahvistamistyöryhmä (LVT) Jäsenet hallituksen jäsen ja pj Juni Kuivanen liitn nurispäällikkö Merja Markkanen alueiden lajin levittämisvastaavat: Suvi Kukknen E- S Katri Jalkanen I- S Jnna Järvinen I- S Tiia Palletvuri L- S Nra Luhivaara Hä- P Lajinvahvistamistyöryhmä kkntui kerran Nurten ryhmä (NTR) Jäsenet Anniina Ala- Kitula Kaisa Katajist Emmi Laitinen Juulia Mrelius Viivi Paven Hanna Rantala Jenni Röynä Vilma Tunnen Minna Rssi Nurten ryhmä kkntui kerran Aikuisten harrastetiminnan työryhmä (AHT) Jäsenet hallituksen jäsen ja pj. Keij Lukkala liitn timinnanjhtaja Salla Mäkelä alueiden ladyvastaavat: Kirsi Säynevirta E- S Jaana Järvinen Hä- P Heikki Uusi- Kämppä L- S Satu Palkas I- S Aikuisten harrastetiminnan työryhmä kkntui kerran Alue- ja seuratiminnan yhteistyöryhmä (AST) Jäsenet pj. Satu Lehtvirta alueiden puheenjhtajat: Tapi Ulvinen / Etelä- Sumi Satu Lehtvirta / Lunais- Sumi Maija Kljnen / Itä- Sumi Pekka Karvinen / Häme- Phjanmaa liitn timinnanjhtaja Salla Mäkelä hallituksen jäsen Maija Kljnen Seuratiminnan työryhmä kkntui kerran Vusikertmus 2011 27

Kulutustyöryhmä (KTT) Jäsenet Sumen Ringetteliitt ry hallituksen jäsen ja pj Kim Frsblm liitn valmennus- ja kulutuspäällikkö Matti Virtanen liitn nurispäällikkö Merja Markkanen työryhmää täydennetään tapauskhtaisesti tarpeen mukaan Kulutus- ja valmennustyöryhmä ei kkntunut. Kansainvälinen työryhmä (KTT) Jäsenet liitn puheenjhtaja Kari Lahti liitn timinnanjhtaja Salla Mäkelä liitn valmennus- ja kulutuspäällikkö Matti Virtanen IRF Vice President Administratin Sini Frsblm Kansainvälinen työryhmä kkntui 4 kertaa Talus- ja hallinttyöryhmä (THT) Jäsenet liitthallituksen varapuheenjhtaja, pj. Juni Kuivanen liitn puheenjhtaja Kari Lahti liitn timinnanjhtaja Salla Mäkelä kirjanpitäjä Ritva Mäkinen tilintarkastaja Päivi Mishael (tarvittaessa) Talustyöryhmä kkntui 2 kertaa Viestintätyöryhmä Jäsenet hallituksen jäsen pj. Susanna Saarela Naisten jukkueenjhtaja Paula Lappalainen Nurten jukkueenjhtaja Minna Hirvnen Laura Rötkin Satu Lehtvirta liitn timinnanjhtaja Salla Mäkelä Viestintätyöryhmä kkntui 3 kertaa Kilpailutiminnan työryhmä (KTT) Jäsenet hallituksen jäsen ja pj Susanna Saarela hallituksen jäsen, Keij Lukkala hallituksen jäsen Tiia Palletvuri liitn sarjapäällikkö Päivi Reiman liitn valmennus- ja kulutuspäällikkö Matti Virtanen nurispäällikkö (tarvittaessa) alueiden sarjapäälliköt (tarvittaessa) Kilpailutiminnan työryhmä kkntui 4 kertaa. Kilpailusäännöt (jka vusi) (KST) Jäsenet hallituksen jäsen ja pj Katriina Keskital hallituksen jäsen Marja Salenius hallituksen nimeämä Satu Lehtvirta liitn valmennus- ja kulutuspäällikkö Matti Virtanen Vusikertmus 2011 28