Toisto-jalkapallotuokiot alaikäisille turvapaikanhakijoille

Toisto-jalkapallotuokiot alaikäisille turvapaikanhakijoille Saana Juntunen, Lotta Pilli-Sihvola ja Noora Närvänen OTT-tutkielma Aineenopettajan koulutus Helsingin yliopisto Kevät 2016 Sisällysluettelo

1 Johdanto... 1.1. Kielenopetuksen tarve 1.2 Pedagogisen tuotteen taustalla 1.3. Motivaation merkitys kielenoppimisessa 2 Kielenopetuksesta ja -oppimisesta... 2.1. Mikä on toisto-metodi? 2.2 Toisto-metodin teoriataustaa 2.3 Toiminnallisuus uuden kielen oppimisessa 3 Tuokioiden vetäminen asumistukiyksikössä 3.1 Opetustuokioiden esittely 3.1.1 Ensimmäinen tuokio ( Minä olen hyökkääjä ) 3.1.2 Toinen tuokio ( Syötä! ) 3.1.3 Kolmas tuokio ( Minä pelaan jalkapalloa ) 4 Opetustuokiot käytännössä 4.1 Minä pelaan jalkapalloa 4.2. Minä olen hyökkääjä 4.3 Syötä! (jalkapallokentällä) 5 Lopuksi.. 6 Lähteet.... 1 Johdanto

Viime vuosina Eurooppaa kohdannut pakolaiskriisi on aiheuttanut myös Suomessa aivan uudenlaisen yhteiskunnallisen haasteen: turvapaikanhakijoita saapui vuoden 2015 aikana Suomeen yhteensä 32 476, kun vuonna 2014 vastaava luku oli 3 651 (Sisäministeriö). Tämänkaltainen tilanne vaatii luonnollisesti Suomessa myös uudenlaista toimintastrategiaa, kun tavoitteena on saada maahan jäävät turvapaikanhakijat kotoutettua mahdollisimman tehokkaasti. 1.1 Kielenopetuksen tarve Valtion virallisen kielen hallitseminen on yksi kotoutumisen tärkeimpiä tekijöitä: yhteiskunnassa eläminen ja normaali osallistuminen sen toimintaan vaativat vähintäänkin kielen ymmärtämistä arjessa sekä kirjoitettuna. Tämän lisäksi kielen oppiminen helpottaa kulttuuriin sopeutumista. Suomen tämänhetkisessä tilanteessa suomen kielen oppimisen merkitys korostuu entisestään muun muassa siksi, että turvapaikanhakijoista vain pieni osa ymmärtää tänne saapuessaan englantia tai edes länsimaista kirjainjärjestelmää, ja läheskään kaikki eivät osaa lukea. Tämän vuoksi suomen kielen suullisten ja kirjallisten perusteiden opettaminen on ensimmäisiä ja olennaisimpia vaatimuksia turvapaikanhakijoiden sopeutumisprosessissa. Turvapaikanhakijoiden tehokkaaseen kielenopetukseen oman lisähaasteensa tuo se, että byrokratian hitaiden pyörien pyöriessä voi henkilön maahan saapumisesta kulua jopa useita kuukausia siihen, että suomen kielen varsinaista opetusta aletaan järjestää. Väliin jäävä tyhjä tila harvoin saadaan käytettyä sellaiseen hyödylliseen toimintaan ja opiskeluun, joka myöhemmin auttaisi kotoutumisessa. Näiden kuukausien aikana keskeiseen rooliin nousevatkin vapaaehtoiset, jotka ehtivät ja ovat valmiita auttamaan turvapaikanhakijoita tarjoamalla vaihtoehtoisia, hyödyllisiä aktiviteetteja turhauttavan odottelun keskelle. Vapaaehtoisten ansiosta turvapaikanhakijoiden on mahdollista paitsi oppia suomen kielen alkeita, myös verkostoitua ja sopeutua suomalaiseen kulttuuriin suomalaiskontaktien avulla. Ja ennen kaikkea jokainen oppimiseen käytetty minuutti tuo tunteen siitä, että aika on käytetty johonkin hyödylliseen.

Turvapaikanhakijoiden kielenopetuksessa pitäisi kuitenkin ottaa huomioon myös eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten erityistarpeet kielen oppimisen suhteen: 45-vuotiaalla perheenäidillä ja 17-vuotiaalla nuorella sekä tulevaisuudensuunnitelmat että tarpeellinen arkisanasto voivat erota toisistaan hyvinkin paljon, ja näiden erojen tulisi näkyä kielenopetuksen sisällöissä sekä aihealueissa. Tähän opetuksen eriyttämisen tarpeeseen pyrimme vastaamaan pedagogisella tuotteellamme. 1.2 Pedagogisen tuotteen taustalla Suoritimme pedagogisiin opintoihin liittyvän soveltavan harjoittelun Pelastakaa lapset ry:n Kauklahden sekä Leppävaaran alaikäisille turvapaikanhakijoille suunnatussa asumistukiyksiköissä kielenoppaina. Harjoittelu tapahtui lähes yksinomaan toistometodin valmiita nollatuokioita käyttämällä. Vedimme keskimäärin neljä tuokiota viikossa pääosin 17-vuotiaille, sillä toisin kuin nuoremmilla turvapaikanhakijoilla, heillä ei enää ole mahdollisuutta päästä valmistavalle luokalle käymään koulua ja aloittamaan suomen kielen opiskelua. Aloitimme toisto-tuokioiden pitämisen 15.12.2015 ja jatkoimme tammikuun 2016 loppupuolelle asti. Harjoittelussa saimme vahvistuksen alkuperäiselle oletuksellemme siitä, että sanaston eriyttäminen nuoria lähemmäs hyödyttäisi heitä monin tavoin: nuorten arkeen liittyvän sanaston hallitseminen helpottaa esimerkiksi omanikäisiin nuoriin tutustumista vaikkapa juuri jalkapallon pelaamisen kautta. Muun muassa Kauklahden asumistukiyksikössä kävi ilmi, että ne nuoret, joilla oli enemmistöön kuuluvien yhteisestä kielestä poikkeava äidinkieli, kokivat esimerkiksi jalkapallopeleihin osallistumisen liian vaikeana, vaikka olisivat halunneet päästä mukaan pelaamaan. Tämän lisäksi omiin kiinnostuksenkohteisiin liittyvän sanaston käsittely ja opetteleminen voi helposti vahvistaa kielenoppijan motivaatiota ja halua oppia lisää. 1.3 Motivaation merkitys kielenoppimisessa

Motivaatio on yksi kielenopiskelun ja -oppimisen kannalta tärkeimmistä tekijöistä. Kognitiivisiin motivaatioteorioihin kuuluva itsemääräämisteoria (eng. Self- Determination Theory, Clément & Noels) painottaa motivaation jakautumista sisäiseen ja ulkoiseen: sisäinen motivaatio lähtee oppijasta itsestään ja tehostaa oppimista, sillä usein sisäisesti motivoitunut oppija kokee suurta iloa onnistumisen kokemuksista kielenoppimisessa. Ulkoinen motivaatio taas nimensä mukaisesti tarkoittaa oppijan ulkopuolelta lähtöisin olevaa kannustinta oppimiseen: oppija kokee, että hänen tulee nykyisessä tai tulevassa ympäristössään opiskella kieltä pärjätäkseen kyseisessä ympäristössä. Ideaalitilanteessa sisäinen ja ulkoinen motivaatio muodostavat jatkumon, jossa ne tukevat ja tarvittaessa korvaavat toisiaan oppimisprosessin aikana (Pietilä & Lintunen 2014: 51). Nämä käsitteet linkittyvät edelleen Robert Gardnerin kehittämään sosiokasvatukselliseen toisen kielen omaksumisen malliin (eng. Socio-Educational Model of SLA), jossa motivaatio jaetaan integratiiviseen sekä instrumentaaliseen: integratiivinen motivaatio tarkoittaa oppijan kiinnostusta kohdekieleen ja sen kulttuuriin sekä monissa tapauksissa myös halua samastua kohdekielen puhujiin. Instrumentaalisella motivaatiolla tarkoitetaan oppijan motivaation suoraa yhteyttä käytännön hyötyyn: oppijalla on oppimisen suhteen jokin käytännön tavoite, esimerkiksi hyvä arvosana tai työpaikan saaminen. Integratiivisen motivaation on huomattu yleensä korreloivan vahvasti sisäisen motivaation kanssa, samoin instrumentaalisen motivaation yhteys ulkoiseen motivaatioon on huomattava (Pietilä & Lintunen 2014: 50-51). Aloittaessamme tutkielmaamme sekä opetustuokioiden vetämistä Kauklahden asumisyksikössä lähdimme siitä oletuksesta, että opetustuokioihin osallistuvat turvapaikanhakijat ovat vähintäänkin ulkoisesti ja instrumentaalisesti motivoituneita oppimaan suomen kieltä voidakseen pärjätä asuinympäristössään mahdollisimman hyvin. Tämän ansiosta tuokioissa harjoiteltavat sanat ja lauseet olisi mahdollista muistaa ja painaa mieleen tulevia käytännön tilanteita varten, vaikka oppijoilla ei opetushetkellä olisikaan henkisiä resursseja johdonmukaiseen, järjestelmälliseen kielen perusteiden oppimiseen. Harjoittelun edetessä huomasimme myös nopeasti, että hypoteesimme osui suureksi osaksi oikeaan: jo ensimmäisestä tuokiosta lähtien oli selvää, että tuokioihin

osallistuvat nuoret olivat valtaosin erittäin motivoituneita oppimaan suomen kieltä niin paljon kuin mahdollista. Tämän ansiosta sanojen toistamiseen ei tarvinnut useinkaan kehottaa, vaan tuokioiden osallistujat suorastaan tarttuivat jokaiseen uuteen sanaan ja osa alkoi pian myös hyödyntää jo aiemmin oppimaansa sanastoa. Tätä edesauttoi myös toisto-menetelmän mahdollistama rento ja positiivinen oppimisilmapiiri: hitaamminkaan oppivat nuoret eivät tuntuneet kokevan ahdistusta tai painetta onnistua, kun tuokioihin liittyvä sanasto oli tarpeeksi suppeaa ja sanojen muisteluun liittyi kannustusta, kehumista ja yhdessä nauramista. 2 Kielenopetuksesta ja -oppimisesta 2.1 Mikä on toisto-metodi? Suunnittelemamme opetustuokiot perustuvat toisto-metodiin, jonka ovat kehitelleet Helsingin yliopiston aineenopettajaopiskelijat Maria Ahlholmin johdolla erityisesti turvapaikanhakijoiden kielenopetukseen. Opetustuokioissa oppijat oppivat valmiita suomenkielisiä fraaseja, jotka on räätälöity niin, että ne olisivat mahdollisimman käyttökelpoisia myös vastaanottokeskuksen ulkopuolella päivittäisissä kielenkäyttötilanteissa. Opiskelijoilla ei ole oppikirjaa, vaan opettajalla on käytössään materiaalipaketti, joka sisältää erilaisia suullisia kielenoppimistilanteita näytevideoineen. Yhden opetustuokion aikana kielenoppijan tavoitteena on oppia yksi vuorovaikutustilanne ja siihen kuuluva rakenne. (Suomen kieli sanoo tervetuloa - projekti) Jokainen nollatuokio alkaa nimensä mukaisesti nollasta, joten kielenoppijoiden on helppo päästä mukaan heti, kun he saapuvat vastaanottokeskuksiin: näitä tuokioita voi käydä missä järjestyksessä tahansa. Tuokioita on kuitenkin helppo myös muokata oppilaiden edistymisen mukaan, joten jokaiselle oppijalle on mahdollista oppia uutta sanastoa ja uusia fraaseja, vaikka tuokion olisi käynytkin jo aiemmin. Toisto-tuokioiden vetäjinä toimivat kielioppaat, joiden ei välttämättä tarvitse olla opettamisen ammattilaisia, ja tehtävä sopii näin erinomaisesti myös vapaaehtoisille, jotka haluavat olla mukana turvapaikanhakijoiden sopeuttamisessa.

Nimensä mukaisesti metodi perustuu toistoon, ja kunkin tuokion aikana teemaan liittyvää sanastoa toistetaankin runsaasti. Koska toisto-metodi perustuu juuri puhutun kielen oppimiseen kielioppisääntöjen sijaan, se sopii myös lukutaidottomille tai sekundaarisesti lukutaidottomille suomen kielen oppijoille. Tavoitteena on, että opiskelija opetustuokioiden avulla oppii tarkkaan harkitun kokoelman suomen kielen sanastoa ja perusrakenteita. Kun ensin opitaan kuvakortin avulla lausumaan sanat auto ja koulu, ja tämän jälkeen yhdistetään kortit ja muodostetaan lause minä menen autolla kouluun (osoittaen minä-sanan kohdalla itseä), on hyvin todennäköistä, että suomen kieltä ennestään osaamaton oppija pystyy päättelemään sisäisen kielitajunsa sekä aiemmin oppimiensa sanojen pohjalta lauseen merkityksen sekä menen-sanan verbiluonteen lauseessa. Kun opetustilanteessa ei ole lainkaan yhteistä kieltä, voi tämänkaltaisen metodin avulla kyetä oppimaan ja jakamaan yksinkertaisten lauseiden perusmerkityksiä ilman suomen kielen kieliopin erikseen opettelua. 2.2 Toisto-metodin teoriataustaa Toisto-metodin taustalla näkyy funktionaalinen kielenopetus. Funktionaalisessa kielenopetuksessa korostetaan kielen käyttöä; sääntöjen ja muotojen tarkkaa analysointia ei pidetä ensisijaisena kohteena. Siinä myös korostetaan suullista kielitaitoa, ja opetus ja oppiminen tapahtuu oppilaiden oman aktiivisuuden ja oppimisprosessien kautta. (Aalto, Mustonen & Tukia 2009: 407.) Lisäksi ajatus kielenoppimisesta käyttöpohjaisena (engl. usage based) on toistometodin lähtökohtana. Käyttöpohjaisuus tarkoittaa, että kieltä opitaan käytössä, aidossa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa pätkinä eli niin sanottuina köntteinä, ei yksittäisinä sanoina tai taivutuskaavoina. Tähän perustuvat siis myös toisto-tuokioissa opittavat fraasit, jotka oppijat oppivat ilman, että heidän tarvitsisi miettiä eri sanojen taivutuksia tai muita uuden kielen kieliopin sääntöjä. Koska kyseessä on oppimisen kannalta hyvin haastava tilanne - oppijat ovat uudessa, vieraassa ympäristössä takanaan todennäköisesti hyvin traumaattinen elämänmuutos sekä raskas, riskialtis matka pois kotiseudulta - ei voi olettaa, että

kenenkään opetustuokioihin osallistuvan oppijan olisi helppo jatkuvasti keskittyä ja johdonmukaisesti opiskella uutta kieltä. Turvapaikanhakijoille vedettävien suomen kielen opetustuokioiden anti ei loppujen lopuksi olekaan siinä, että he moniin eri teemaa käsitteleviin tuokioihin osallistuttuaan hallitsisivat täydellisesti suomen kielen perusteet. Tarkoituksena on enemmänkin se, että he tuokioiden myötä saavat ensikosketuksensa suomen kieleen sekä fonologisesta näkökulmasta, sanojen ääntämistä harjoitellen, että kommunikatiivisesta näkökulmasta, arkisten sanojen ja fraasien tunnistamista puhuttuna ja erilaisissa vuorovaikutustilanteissa toimimista. Tämän lisäksi tuokioiden myötä oppija voi saada tarpeellista rohkaisua ja itsevarmuutta suomen kielen johdonmukaiseen opiskeluun ja lisäksi ymmärtää, että suomen kielen oppiminen ei tosiaankaan ole mahdotonta. 2.3 Toiminnallisuus uuden kielen oppimisessa Toiminnallinen oppiminen on mainittu jo uusissa opetussuunnitelmissakin, ja toiminnallisuudesta kielen oppimisessa on paljon oppimisen kannalta myönteisiä tutkimustuloksia. Toiminnallisessa oppimisessa opettajan ja oppijan rooleja pyritään uudistamaan niin, että oppija muuttuisi passiivisesta tiedon vastaanottajasta aktiiviseksi toimijaksi. Toiminnallinen oppiminen ottaa hyvin huomioon myös erilaiset oppijat, sillä kaikki eivät opi koulukirjoja lukemalla, vaan voivat vaatia oppitunteihin lisää aktiivisuutta ja liikettä oppiakseen. Pitämissämme opetustuokioissa oli jokaiselle jotakin, sillä jalkapallokentällä tapahtuvan tuokion lisäksi opimme kieltä myös perinteisemmin luokkahuoneessa. Lisäksi toiminnallisuuden avulla voidaan osaltaan häivyttää uuden kielen oppimiseen usein liittyvää pelkoa tai häpeää, kun oppijat käyttävät kieltä pelaamisen ohella lähes huomaamatta, eikä painetta oikein sanomiseen ole samalla tavalla kuin perinteisessä opettajajohtoisessa opetustilanteessa. Vaikka opettamamme turvapaikanhakijapojat olivat hyvin motivoituneita oppimaan kieltä myös perinteisessä luokkahuoneympäristössä, uskoimme, että jalkapalloaiheista sanastoa olisi parasta opetella luokkahuoneen lisäksi myös jalkapallokentällä. Näin

tuokiossa opittu sanasto ei jäisi vain sanoiksi paperille, vaan oppijat pääsisivät kuulemaan ja käyttämään sanastoa oikeassa käyttötilanteessa. Tämä vaikuttaa positiivisesti myös oppimismotivaatioon, kun oppijat huomaavat, että heidän oppimillaan asioilla on todellista kosketuspintaa oikeaan elämään ja sen kielenkäyttötilanteisiin. Jalkapallo on myös aiheena sellainen, että helpoiten sen pelaamiseen liittyviä termejä ja käskyjä opettaa ja oppii itse näyttämällä kokeilemalla, varsinkin kun opettamamme pojat olivat jo valmiiksi varsin hyviä pallonkäsittelyssä. Toiminnallisuutta olisi helppo lisätäkin jalkapallokentällä olevaan tuokioon uusien harjoitteiden myötä tai tehdä kokonaan uusi tuokio niiden pohjalta. 3 Tuokioiden vetäminen asumistukiyksiköissä Aloittaessamme joulukuussa 2015 vetämään suomen kielen tuokioita turvapaikanhakijoille käytössämme oli kymmenen valmista opetustuokiota materiaaleineen. Vedimme tuokioita sekä Leppävaarassa että Kauklahdessa sekalaisessa järjestyksessä, ja parin viikon päästä aloittamisesta palasimme ensimmäisiin vetämiimme tuokioihin, jotta asukkaat saisivat kertausta. Tämä osoittautui luonnollisestikin tarpeelliseksi: vaikka etenkin kuvakorttien perussanasto oli jäänyt monen kohdalla hyvin mieleen, lauseiden muodostaminen oli haastavampaa. Tuokioiden kertauskerroilla oli kuitenkin usein tarvetta myös lisäsanastolle: motivoituneimmat oppijat olivat painaneet vanhan sanaston kunnolla mieleensä, ja heitä innosti uusien sanojen yhdistäminen jo osattuun. Toisto-metodien rakenne mahdollistaakin sen, että kielenopas voi lisätä ja opettaa uutta sanastoa tarpeen mukaan tuokion edetessä. 3.1 Opetustuokioiden esittely Harjoittelussa saamamme kokemuksen pohjalta olemme kehittäneet kolme uutta opetustuokiota toisto-metodin keinoin keskitetysti alaikäisille turvapaikanhakijoille. Sekä Kauklahden että Leppävaaran asumisyksiköissä asukkaat ovat 16-17-vuotiaita

miespuolisia turvapaikanhakijoita, joista lähes kaikille jalkapallo ja sen pelaaminen on suuri kiinnostuksen kohde. Molemmissa asumisyksiköissä turvapaikanhakijoille järjestetään säännöllisesti mahdollisuus pelata jalkapalloa kunnollisissa puitteissa eli oikeilla jalkapallokentillä. Kolmesta kehittämästämme tuokiosta keskimmäinen sijoittuukin jalkapallokentälle ja lisää oppimiseen toiminnallisen, käytännönläheisen puolen. Kaksi muuta tuokiota noudattavat alkuperäisten toisto-metodilla tuotettujen tuokioden mallia ja sijoittuvat sisätiloihin, mutta tuokiot on aihepiireiltään räätälöity nimenomaan nuoria miehiä kiinnostaviksi ja innostaviksi. Seuraavissa alaluvuissa kerrotaan lisää kustakin suunnittelemastamme tuokiosta. 3.1.1 Ensimmäinen tuokio ( Minä olen hyökkääjä ) Ensimmäisessä tuokiossa tutustutaan yleiseen jalkapallosanastoon ja erilaisiin rooleihin jalkapallokentällä. Tuokioon valitsemamme sanasto on sellaista, joka on hyvä tuntea jo ennen jalkapallokentälle astumista. Sanasto koostuu perussanoista (jalkapallo, joukkue, kenttä, maali), joita on helppo opettaa myös luokkahuonekontekstissa esimerkiksi kuvakorttien avulla. Tämän lisäksi tuokiossa harjoitellaan erilaisia toimijoita (hyökkääjä, puolustaja, maalivahti, vaihtopelaaja, tuomari). Sanoja on tarkoitus opettaa pahvista tai muusta tukevasta materiaalista askarrellun jalkapallokentän ja erilaisten hahmojen avulla. Näin toimijat sijoittuvat heti aitoon kontekstiinsa jalkapallokentälle, ja oppijoiden on helpompi hahmottaa sanojen merkitykset. Tuokiossa oppijat pääsevät myös itse asettelemaan toimijoita kentälle, jolloin varmistuu, että kaikki ovat varmasti ymmärtäneet kunkin sanan merkityksen. Otimme mukaan myös rakenteet minä olen ja hän on..., jotta yksittäisten sanojen lisäksi oppijat ymmärtäisivät, että toimjoita voi käyttää myös lauseessa. Päädyimme pitämään käsikirjoituksessa esittelemämme sanaston mahdollisimman yleiskielisenä, jotta tuokio olisi ymmärrettävä ja käyttökelpoinen joka puolella Suomea. Kannustamme kuitenkin tuokion vetäjiä muokkaamaan sanastoa oman alueen jalkapallokulttuuriin tai pelaajien kielenoppimisen tasoon nähden sopivaksi. Esimerkiksi sanan puolustaja tilalla voi hyvin käyttää pakkia tai maalivahdin tilalla veskaa/veskaria, jos kokee sanat käyttökelpoisemmiksi. Tärkeintä on, että

pelaajille tarjotaan sellaiset sanat, joiden merkityksen kaikki ymmärtävät yksiselitteisesti ja jotka pikkuhiljaa vakiintuisivat kaikkien samassa porukassa pelaavien kieleen. Toivomme, että näin jalkapallon kielestä tulisi suomi ja niiden yksilöiden kohdalla, jotka puhuvat turvapaikanhakijoilden keskuudessa harvinaisia kieliä, ulkopuolisuuden tunne vähenisi. Tuokion kulku seuraa perinteisen toisto-metodilla toteutetun tuokion rakennetta. Tunti alkaa esittäytymisellä ja tavoitteiden kertomisella, minkä jälkeen siirrytään sanaston mallintamiseen. Sanasto tulee esitellä useaan kertaan ja vetäjän tulee olla erityisen tarkkana, että oppijat varmasti hahmottavat eri pelipaikkojen väliset erot. Tästä johtuen tuokion käsikirjoituksessa korostammekin sitä, että pahvisen jalkapallokentän tulee olla riittävän suuri. Sanaston mallinnuksen jälkeen esitellään puhuva sanakirja, joka on toistometodin erityisominaisuus. Puhuva sanakirja kiertää oppilaiden takana ja tarjoaa apua vuorossa olevalle vastaajalle seisomalla viistosti tämän takana ja pitämällä kättään ojossa. Jos vastausvuorossa oleva oppija ei muista jotakin sanaa, hän voi koskettaa puhuvan sanakirjan kättä, jolloin tämä auttaa keksimään oikean sanan. Avun pyytämiselle on näin yritetty luoda mahdollisimman matala kynnys. Puhuva sanakirja on mukana myös tuokion seuraavassa vaiheessa, joka on sanaston harjoittelu. Sanastoa harjoitellaan kuvakorttien ja pahvisen jalkapallokentän sekä siihen aseteltavien ihmishahmojen avulla. Kun sanasto on hyvin hallussa, laajennetaan harjoittelua dialogiin. Dialogin mallinnus toteuteaan pahvikentän ja -hahmojen avulla niin, että avustaja kysyy vetäjältä: kuka sinä olet?. Vetäjä valitsee yhden hahmoista ja asettaa sen esimerkiksi maalille sanoen samalla: minä olen maalivahti. Tämä toistetaan niin, että vetäjä ja avustaja käyvät kaikki toimijat läpi yksitellen. Sen jälkeen on pelaajien vuoro harjoitella dialogia niin, että kaikki asettavat vuorollaan hahmoja kentälle ja vastaavat kysymykseen kuka sinä olet?. Tärkeää on, että kaikki sanat ja rakenteet toistetaan useaan kertaan. Ryhmän tason mukaan vetäjä voi ottaa mukaan myös ylimääräistä sanastoa (sivurajaheitto, kulmapotku, vapaapotku, pilkku) tai muuta ryhmän jalkapallon pelaamisen kannalta olennaista sanastoa (esimerkiksi jos ryhmä pelaa tarkoilla säännöillä, punainen ja keltainen kortti voi olla tarpeellista opettaa).

Tuokio lopetetaan kiitoksiin, kehuihin ja sanastomonisteiden jakamiseen. 3.1.2 Toinen tuokio ( Syötä! ) Toinen tuokio poikkeaa perinteisistä tuokioista huomattavasti: se sijoittuu kokonaan jalkapallokentälle, missä vetäjän tilalla toimii valmentaja (mahdollisuuksien mukaan sellainen, jolla on kokemusta jalkapallosta ja valmentamisesta). Tuokio on suunniteltu jäljittelemään mahdollisimman paljon autenttista valmennustilannetta jalkapallokentällä: oppijat pukeutuvat pelaamiseen sopiviin vaatteisiin, valmentaja ottaa selkeän johtoroolin ja avustaja toimii oikeana kätenä auttaen muun muassa demonstroimaan niitä pelitilanteita, joihin liittyvää sanastoa opetellaan ja toistetaan. Puhuvaa sanakirjaa ei toisessa tuokiossa käytetä lainkaan, sillä tuokion toiminnallisuus vaikeuttaisi sanakirjan toimintaa huomattavasti. Lisäksi sanaston muistaminen tässä tuokiossa on helpompaa siksi, että jokainen sana opetellaan toiminnan kautta omassa kontekstissaan. Tämän pohjalta päädyimme siihen, ettei puhuvaa sanakirjaa tuokiossa oikeastaan myöskään tarvita. Tuokiossa on tarkoitus oppia käskyt syötä!, heitä! ja vedä! sekä sanat oikea ja vasen. Lisätehtävänä on mahdollista opettaa myös esimerkiksi termit varo! ja vaihto!. Kuten ensimmäisen tuokion kohdalla, myös tässä tuokiossa päädyimme valitsemaan mahdollisimman yleiskielisen sanaston, ja valmentajan on mahdollista ja suotavaakin käyttää opetuksessa käytännöllisimmäksi katsomaansa sanastoa. Sanaston yleiskielisyys mahdollistaa lisäksi sen, että myös jalkapalloslangia ennestään niukasti tuntevat voivat ongelmitta ymmärtää, mitä ovat opettamassa. Tuokion alussa kokoonnutaan pelikentälle puolikaareen niin, että tuokion vetäjät seisovat oppijoiden edessä. Tervehdysten ja esittäytymisten jälkeen siirrytään sanaston mallinnukseen ja harjoitteluun. Ensimmäiseksi esitellään käskyt syötä! ja heitä!. Ensin harjoitellaan esim. käskyä syötä! toistamalla sitä valmentajan johdolla niin, että jokaiselle oppijalle tulee selväksi, miltä sana kuulostaa ja miten se lausutaan. Tämän jälkeen valmentaja ja avustaja demonstroivat kyseisen toiminnan ( syötä! -käskyä harjoitellessa valmentaja

huutaa avustajalle: syötä!, jonka jälkeen tämä syöttää pallon hänelle). Sama toistetaan heitä! -käskyn kanssa (käskyä voidaan demonstroida heittämällä palloa avustajan ja valmentajan välillä). Kun käskyt on opittu ja iiden merkitykset ymmärretty, pelaajat pääsevät harjoittelemaan käytännössä: heidät ohjeistetaan muodostamaan kaksi tai useampi jono vetäjien lukumäärän mukaan (kuitenkin niin, että jokainen oppija saa tilaisuuden kokeilla mahdollisimman monesti), joiden eteen valmentaja ja avustaja asettuvat. Jonon ensimmäinen syöttää (ja myöhemmin heittää) pallon valmentajalle tämän huutaman käskyn mukaan, minkä jälkeen valmentaja viittoo pelaajaa toistamaan kyseisen käskyn ja palauttaa pallon tälle samalla tavoin. Valmentaja ja avustajat pysyvät koko harjoituksen ajan paikallaan oppijoiden siirtyessä jonon edestä hännille aina oman vuoron päätyttyä. Syötä! ja heitä! -käskyt esitellään ja harjoitellaan molemmat samalla tavoin. Tätä voidaan jatkaa niin kauan kuin tuntuu tarpeelliselta. Toisessa harjoituksessa opetellaan käsky vedä!. Oppijat asettuvat riviin tai kaareen maalin eteen. Valmentaja ja avustaja demonstroivat käskyn niin, että valmentaja huutaa avustajalle vedä! ja avustaja potkaisee pallo maaliin. Tämän jälkeen toistetaan sanaa valmentajan johdolla niin, että jokainen kuulee, miten sana lausutaan ja pääsee sitä myös itse sanomaan ääneen. Valmentaja ja avustaja siirtyvät molemmat myös riviin vierekkäin niin, että valmentaja on reunimmaisena ja avustaja hänen vierellään. Valmentaja sanoo avustajalle käskyn ja avustaja potkaisee pallon maalia päin. Avustaja taas sanoo käskyn vieressään olevalle oppijalle, joka myös potkaisee pallon maalia päin. Ensimmäinen oppija taas sanoo käskyn vieressä olevalleen jne. nin pitkään, että jokainen on päässyt sekä toistamaan käskyä, että potkaisemaan palloa. Tätä voidaan jatkaa niin pitkään kuin on tarpeellista. Joku oppijoista voi halutessaan myös toimia maalivahtina välillä. Kolmannessa harjoituksessa opetellaan sanat oikea ja vasen. Pelaajat asettuvat jälleen puolikaareen valmentajan ja avustajien eteen. Valmentaja asettaa esimerkiksi muovitötsät molemmille puolilleen ja opettaa sanat oikea ja vasen viittomalla tai paperisten, osoittavien sormien avulla, ja sanat toistetaan yhdessä muutamaan kertaan. Tämän jälkeen asetutaan yhteen tai useampaan jonoon, johon

avustaja asettuu ensimmäiseksi. Avustaja juoksee valmentajan huutamaan ja osoittamaan suuntaan tötsän ohi ja palaa sitten jonon viimeiseksi. Tämän jälkeen jokainen pelaaja juoksee vuorollaan valmentajan huutamaan suuntaan ja palaa viimeiseksi jonoon. Kun tätä on toistettu jonkin aikaa ja oppijat ovat ymmärtäneet harjoituksen luonteen, voivat valmentaja ja avustaja siirtyä syrjään ja oppijat voivat vuorotellen toimia suunnan näyttäjänä ja sanojana. Lopuksi valmentaja jakaa pelaajat kahteen joukkueeseen, ja aloitetaan oikea jalkapallopeli. Pelissä pyritään käyttämään juuri opittuja jalkapallotermejä. Lisäsanastoja, esimerkiksi varo!, vaihto!, ja rauha (jos tunteet kuumenevat liikaa) voi opettaa, jos niille tulee tarvetta pelitilanteessa. Edistyneempien kielenoppijoiden ja jalkapalloa hyvin tuntevien kohdalla voi pelissä mennä edelleen pidemmälle ja ottaa mukaan jälleen lisää sanoja ja termistöä. 3.1.3 Kolmas tuokio ( Minä pelaan jalkapalloa ) Kolmannessa tuokiossa tutustutaan jalkapallon lisäksi myös muihin palloilulajeihin. Tuokio pidetään perinteisissä opetustiloissa, ja se seuraa toisto-metodeille tyypillistä tuokion etenemistapaa, joka on opettamillemme nuorille jo ennestään hyvin tuttu. Valitsimme tuokioon palloilulajeja, jotka ovat tunnettuja Suomessa ja joihin myös maahan pidemmäksi aikaa jäävät turvapaikanhakijat voivat törmätä. Syy, miksi valitsimme tuokioon vain palloilulajeja, liittyy opetettavaan rakenteeseen, jossa esiintyy verbi pelaa : se ei toimi luontevasti yhdessä muiden kuin sellaisten lajien kanssa, joissa on joko pallo tai kiekko. Halutessaan tuokioon voi omien tai opiskelijoiden kiinnostuksen kohteiden mukaan ottaa opetettavaksi myös muita lajeja. Tuokion sanasto koostuu siis erilaisista palloilulajeista (jalkapallo/futis, koripallo, lentopallo, sulkapallo, tennis, jääkiekko, sähly), jotka esitetään erilaisin kuvakortein. Kuvakorttien sisältö koostuu eri lajeihin kuuluvista materiaaleista, esimerkiksi palloista ja mailoista sekä ihmisistä niillä pelaamassa. Jos mahdollista, tuokiossa voisi olla mukana myös aitoa lajeihin liittyvää rekvisiittaa, jolloin opiskelijoille voisi kuvakorttien lisäksi näyttää myös oikeita pelivälineitä, mikä voi auttaa ymmärtämään peliä paremmin, mikäli se ei ole oppijalle ennestään tuttu. Myös erilaiset pelivideot

esimerkiksi Youtube -videopalvelusta voivat olla hyödyllisiä, kun tehdään tuokion lajeja tutuiksi oppijoille. Tuokiossa opittavaksi rakenteeksi valitsimme siis Minä pelaan... - lauserakenteen (lisäksi myös Hän pelaa... ), jonka ajattelimme olevan tarpeeksi yksiselitteinen, mutta myös hyödyllinen rakenne osata. Pohdimme myös Minä seuraan.. -rakennetta, mutta päädyimme siihen, että se on verbinsä takia liian moniselitteinen eikä kovin usein käytetty lauserakenne myöskään suomenkielisten keskusteluissa. Tuokiossa on myös yksi ekstra-rakenne, mikäli ryhmä on jo edistynyt tai tuokiota käytetään kertaustarkoitukseen. Ekstra-rakenteeksi otimme Minä tykkään... -lauserakenteen, jonka avulla opiskelijat voivat ilmaista omia mielenkiinnon kohteitaan urheilun parista. Lisäksi ekstratehtäviin kuuluu myös pantomiimiharjoitus, jossa opiskelijat pääsevät leikillisempien pantomiimiharjoitusten avulla harjoittelemaan ja muistelemaan tuokiossa oppimaansa palloilusanastoa. Tuokion kulku seuraa hyvin paljon perinteistä toisto-metodin työjärjestystä. Alun tervehdysten ja esittäytymisen jälkeen kerrotaan tuokion tavoite (joka tässä tuokiossa on oppia kysymään Mitä sinä pelaat? ja sanomaan Minä pelaan jalkapalloa. ja Hän pelaa jääkiekkoa. ) Tämän jälkeen vetäjä ja avustaja mallintavat tuokioon kuuluvan sanaston kuvakorttien avulla, jolloin tärkeää on se, että jokainen opiskelija pääsee kuulemaan ja toistamaan tuokiossa käytettävät sanat tarpeeksi monta kertaa. Mallinnuksen jälkeen opiskelijat pääsevät itse toistamaan sanoja kuvakorttien avulla, jolloin puhuva sanakirja tulee mukaan tuokioon (jos tilaan mahtuu) auttamaan oppijoita tarvittaessa. Sanaston harjoittelun jälkeen vetäjä ja avustaja mallintavat ensimmäisen dialogin ( Mitä sinä pelaat? Minä pelaan jalkapalloa. ) niin, että vetäjä kysyy kysymyksen avustajalta ja avustaja vastaa. On myös tärkeää, että opiskelijat saavat toistaa kysymysrakennetta tarpeeksi monta kertaa, jotta se jää heidän mieleensä. Mallinnuksen jälkeen opiskelijat pääsevät itse kysymään ja vastaamaan toisilleen, mitä he pelaavat. Toisessa dialogissa opiskelijat pääsevät minä -muodon lisäksi käyttämään myös hän -muotoa, jolloin sanaston harjoittelu tehostuu entisestään, kun oman lajin lisäksi pitää muistaa myös vierustoverin kuvakortissa näkyvä laji. Dialogin

harjoittelussa jokainen sanoo ensin omasta kuvakortistaan Minä pelaan jalkapalloa. ja vierustoverin kuvakortista Hän pelaa koripalloa. Molempien dialogien harjoittelun jälkeen tuokio lopetetaan kiitoksiin ja kehuihin, usein myös taputetaan. Tuokion lopuksi opiskelijoille jaetaan sanastomonisteet ja voidaan vielä käydä läpi vaikeita sanoja niiden kanssa, jotka apua kaipaavat. 4 Opetustuokiot käytännössä 4.1 Minä pelaan jalkapalloa (29.4.2016) Testasimme Minä pelaan jalkapalloa -tuokiota Kauklahden tukiasumisyksikössä perjantaina 29.4.2016, ja tuokioon osallistui kahdeksan noin 16--17-vuotiasta poikaa. Pojat ilmoittautuivat itse mukaan tuokiokokonaisuuteen, kun tulkki kävi kertomassa heille kokonaisuutemme sisällöistä ja tavoitteista. Mukana olleet pojat olivat motivoituneita ja positiivisia, vaikka ajankohtana oli perjantai-ilta ja takana oli kouluviikko. Kauklahden turvapaikanhakijapoikien keskuudessa vallitsee kuitenkin selvästi halu oppia suomen kieltä. Aloitimme Minä pelaan jalkapalloa -tuokiolla, koska siinä käydään läpi monia urheilulajeja sekä pelata-verbi, ja halusimme aloittaa yleisemmältä tasolta ja siirtyä sitten yksityiskohtaisempaan tasoon eli jalkapalloon. Minä pelaan jalkapalloa - tuokiossa opeteltavat urheilulajit olivat pojille osittain tuttuja, mutta erityistä haastetta tuottivat sanat koripallo ja salibandy. Muutaman toistokierroksen jälkeen nämäkin sanat sujuivat kuitenkin ongelmitta, eikä puhuvalle sanakirjalle ollut lainkaan käyttöä, sillä pojat auttoivat toisiaan niin hanakasti, ettei sanakirja olisi ehtinyt hätiin. Meillä oli mukana havaintomateriaalina salibandypallo ja jääkiekko, sillä ajattelimme, että ne saattaisivat olla lajeina pojille vieraampia. Lajit olivat kuitenkin pojille tuttuja, sillä kaikki heistä ovat saaneet paikan Vanttilan koulusta, ja he kertoivat pelanneensa ainakin salibandya koulun liikuntatunneilla. Jalkapallo tuntui kuitenkin lajeista tutuimmalta ja herätti eniten innostusta. Koska urheilusanasto oli pojille tuttua eivätkä he olleet enää ihan aloittelijoita suomen kielessä, tuokioon meni noin 30 minuuttia, mikä on hieman lyhyempi aika kuin

tuokioiden normaalikesto. Aloittelijoiden kanssa tuokioon olisi kuitenkin saanut helposti käytettyä 45-60 minuuttia. Me lisäsimme tuokiomme vaikeusastetta opettamalla pelataverbin kaikki persoonamuodot. Pojat olivat selvästi harjoitelleet verbien taivuttamista, ja pelata-verbi taipuikin kaikkien suussa sangen helpon oloisesti. Aloittelevampien oppijoiden kanssa minä- ja hän-muodot riittävät kuitenkin hyvin. Kaiken kaikkiaan Minä pelaan jalkapalloa -tuokio tuntui toimivalta. Turvapaikanhakijapojat suhtautuivat siihen positiivisesti, ja tuokion ilmapiiri oli iloinen. Toistot ja toistoyritykset kirvoittivat naurua ja humoristisia tilanteita, ja pojat vaikuttivat hyväntuulisilta ja oppimaan orientoituneilta koko tuokion ajan. Jatkokehittelynä Minä pelaan jalkapalloa -tuokioon voisi vetäjien oman kiinnostuksen pohjalta lisätä uusia urheilulajeja. Toisto-metodilla on tehty myös niin sanottuja ykköstuokioita, jotka ovat astetta alkuperäisiä nollatuokioita haastavampia ja on tarkoitus käydä vasta, kun nollatuokioiden asiat on opittu. Tuokiomme päälle voisi rakentaa tällaisen ykköstuokion opettamalla esimerkiksi harrastaa-verbin, jolloin voisi opettaa muitakin harrastuksia kuin pallopelejä. 4.2 Minä olen hyökkääjä (29.4.2016) Aikataulullisista syistä testasimme Minä olen hyökkääjä -tuokion samana päivänä kuin Minä pelaan jalkapalloa -tuokion. Tuokioon osallistui samat kahdeksan poikaa, ja se vedettiin pienen tauon jälkeen heti edellisen urheilutuokion perään. Tästä johtuen pojat olivat jo valmiiksi orientoituneita kyseiseen aihepiiriin ja sanastoon, ja tuokio lähti nopeasti käyntiin. Tuokio kesti noin puolisen tuntia, sillä kahdeksan motivoituneen oppijan kanssa jokainen kierros meni nopeasti ja kaikki pääsivät usein ääneen. Tässäkään tuokiossa emme käyttäneet puhuvaa sanakirjaa juurikin siitä syystä, että osallistujat olivat hanakoita auttamaan toisiaan ja muistelemaan sanastoa yhdessä. Myöskään paperista jalkapallokenttää ei tuokiossa lopulta tarvittu, sillä huomattuaan kentän tarkoituksen yksi pojista käväisi hakemassa Stiga-jalkapallopelin, ja tämän avulla sanaston havainnollistaminen onnistui paljon alkuperäistä suunnitelmaa sujuvammin.

Sanaston ymmärtäminen ei tuottanut osallistujille vaikeuksia, sillä pojat osoittautuivat huomattavan tietoisiksi jalkapallon säännöistä ja keskeisistä termeistä. Toisin kuin olimme kuvitelleet, ei esimerkiksi hyökkääjän ja puolustajan eroa tarvinnut erikseen selittää, sillä termit olivat pojille entuudestaan tuttuja toisella kielellä. Tämän lisäksi saimme useita kysymyksiä muista termeistä: muun muassa keskikenttä, paitsio ja taklaus olivat termejä, joiden suomenkieliset vastineet pojat halusivat oppia sanomaan. Tuokion vetämiseen kului aikaa noin 30 minuuttia johtuen muun muassa siitä, että osallistujien suomen kielen taito oli ehtinyt kuukausien saatossa kehittyä jo vähintään alkeiden tasolle, ja tämä luonnollisesti helpotti oppimista. Lisäksi kaikki olivat henkilökohtaisesti kiinnostuneita jalkapallosta, jolloin sanaston ja termien opiskelu oli huomattavasti mielekkäämpää. Parin osallistujan englannin kielen taito oli lisäksi sillä tasolla, että oli mahdollista selittää vaikeampien termien merkityksiä sekä kertoa lisäsanastoa. Minä olen hyökkääjä -tuokiota voisi kehitellä edelleen siten, että tuokion jatkoksi rakentaisi toisen jalkapallotermituokion, jossa opetellaan vieläkin yksityiskohtaisemmin jalkapallokenttään ja -peliin liittyvää sanastoa. Tämä tuokio soveltuisi niille, jotka hallitsevat jo suomen alkeet ja lisäksi osoittavat vahvaa kiinnostusta jalkapalloon ja sen termeihin. Toinen tapa jatkokehittää tuokiota on luoda sen rinnalle samanlaisia tuokioita muiden lajien tiimoilta: esimerkiksi monet muut joukkuepelilajit toimisivat hyvin tällä rakenteella opetettuina. 4.3 Syötä! (2.5.2016) Testasimme jalkapallokentälle sijoittuvan tuokiomme Kauklahden tekonurmikentällä. Tuokioon osallistuivat lähes samat pojat kuin aiempiinkin tuokioihin. Käytimme tuokioon noin 40 minuuttia, mutta emme ehtineet pelata loppuun suunniteltua jalkapallo-ottelua, sillä kentällä alkoi tämän jälkeen junioripelaajien varattu pelivuoro. 40 minuutissa ehti kuitenkin hyvin tehdä kaikki tuokioon suunnitellut harjoitukset ja toistoa tuli paljon.

Tuokio eteni normaalia jalkapalloharjoitusta verkkaisemmin, koska keskityimme myös kielellisiin seikkoihin. Hidastempoisuuteen vaikutti varmasti myös se, että vedimme tuokion itse jalkapallovalmentajan estyttyä saapumasta paikalle. Huomasimme kuitenkin, että tuokion pystyi kuitenkin vetämään hyvin myös ilman ammattivalmentajaa. Meitä helpotti tietysti myös se, että käsikirjoitus oli meille jo ennestään erittäin tuttu. Tuokion ensimmäisessä osiossa harjoiteltiin imperatiivit syötä! ja heitä!. Sanat harjoiteltiin jonoharjoituksen avulla, jossa pyrittiin toistamaan vuorossa olevaa verbiä mahdollisimman paljon. Jos poikia olisi ollut yhtään enemmän, heidät olisi pitänyt jakaa useampaan jonoon, jotta odottelua syntyisi mahdollisimman vähän ja pelaamista ja toistamista mahdollisimman paljon. Vedä! -imperatiivia harjoiteltiin potkaisemalla palloa vuorotellen maaliin. Samalla tuli kerrattua edellisestä tuokioista tuttu rakenne Minä olen maalivahti, kun pojat vuorotellen ilmoittautuivat vapaaehtoisesti maaliin. Lisäsimme tehtävän vaikeutta harjoittelemalla muiden käskemisen lisäksi myös oman vuoron ottoa sanomalla Minä vedän. Pojat jaksoivat tehdä harjoitusta melko pitkään ja kyselivät myös muita tilanteeseen sopivia sanoja kuten torju!. Tuokiossa harjoiteltiin myös suunnat oikea ja vasen. Pelaajat saivat vuorotellen käskeä pelitovereitaan kuljettamaan palloa joko oikealle tai vasemmalle. Oikea ja vasen olivat termeinä selvästi pojille tuttuja, sillä tehtävä lähti rullaamaan sujuvasti. Osa pojista osasi jopa tuottaa muodot oikealle ja vasemmalle ja käyttää niitä oikein. Kaiken kaikkiaan jalkapallotuokion vetäminen turvapaikanhakijoille oli erittäin positiivinen kokemus. Tuokio toimi mielestämme hyvin, ja ilmapiiri oli positiivinen ja vastaanottavainen koko tuokion ajan. Syötä! -tuokiota olisi helppo kehittää eteenpäin erilaisten harjoitusten avulla, sillä monet perinteiset jalkapalloharjoitukset sopivat kielen opettamiseen. Tuokioon voi lisätä myös muita kuin jalkapalloon liittyviä sisältöjä. Esimerkiksi numeroita voisi opetella vaikkapa sellaisen harjoituksen kautta, jossa pelaajilla on tietty määrä kosketuksia, joiden jälkeen pallo pitää syöttää eteenpäin. Variaatioiden määrä on loputon, ja toivomme, että tuokiomme poikii paljon uusia jalkapalloon liittyviä tuokioita.

5 Lopuksi Aloittaessamme alaikäisille turvapaikanhakijoille kohdennettujen toisto-tuokioiden suunnittelua jalkapallo valikoitui nopeasti sellaiseksi teemaksi, jolle arvelimme olevan suhteellisen paljon kysyntää. Vetäessämme soveltavan harjoittelun tiimoilta toistotuokioita Pelastakaa lapset ry:n alaikäisten turvapaikanhakijoiden asumistukiyksiköissä huomasimme jatkuvasti, kuinka kiinnostuneita asukkaat olivat jalkapallosta. Tämä kävi selväksi paitsi asukkaiden, myös asumistukiyksikön työntekijöiden kanssa jutellessa: huomattavan suuri osa poikien vapaa-ajasta tuntui kuluvan jollakin tapaa jalkapallon parissa, oli kyse sitten ottelun seuraamisesta televisiosta tai kaverien kanssa pelaamisesta kentällä. Kaiken tämän pohjalta oli helppo uskoa, että suomenkielinen jalkapallosanasto hyödyttäisi heitä monin tavoin: kun pelaaminen onnistuu myös suomeksi, on mahdollista pyrkiä suomalaisiin harrastajajoukkueisiin ja saada paitsi lisää taitoa ja kokemusta jalkapallon pelaamisesta, myös kotoutumisen kannalta tärkeitä suomalaiskontakteja. Ryhdyimme siis suunnittelemaan harjoittelussa tehokkaaksi opetustavaksi kokemamme toisto-metodin rakennetta ja perusideaa jäljittelevää opetuskokonaisuutta, jonka tavoitteena olisi jalkapallosanaston ymmärtäminen ja muistaminen paitsi aiheesta keskustellessa, myös kentällä pelin tiimellyksessä. Kokemuksemme tuokioiden suunnittelusta oli kaikin tavoin positiivinen: toistometodi on helppo hallita ja tämän pohjalta on helppo myös lähteä suunnittelemaan uusia tuokioita. Kolmen tuokion kokonaisuus muotoutuikin nopeasti: ensin kaksi perinteisempää toisto-tuokiota, joista toinen keskittyy yleiseen, pallopeleihin liittyvään urheilusanastoon ja toinen puolestaan kohdistuu nimenomaan jalkapallosanastoon ja - termeihin. Kolmas tuokio taas toimii käytännön tason kielenoppimisena: siinä pelikentällä käytetyt käskyt ja neuvot opitaan käytännössä harjoittelemalla. Tuokioille ei ole minkäänlaista pakollista järjestystä, mutta itse olimme sitä mieltä, että on loogista edetä ns. yleisestä yksityiseen -menetelmällä, jolloin lähdimme yleisestä urheilusanastotuokiosta etenemään kohti käytännön pelituokiota. Myös tuokioiden vetäminen sujui kaikin puolin odotukset ylittävästi: osallistujia oli sopiva määrä ja kaikki olivat motivoituneita alusta loppuun, mikä luonnollisestikin

helpotti oppimista suuresti. Minä pelaan jalkapalloa -ja Minä olen hyökkääjä -tuokiot toimivat hyvin peräkkäin vedettyinä, kun osallistujia oli tarpeeksi vähän ja kaikki olivat kiinnostuneita aihepiirin sanastosta. Syötä! -tuokio puolestaan onnistui kaikin puolin hyvin ensinnäkin siksi, että sää sattui olemaan juuri sopiva ulkona pelaamiselle; kyseinen tuokio vaatii siis vähintään poutasään ulkona pelattaessa tai vaihtoehtoisesti jonkin futsal-vuoron varaamisen. Kaiken kaikkiaan tuokioiden suunnittelu ja testaaminen on mielestämme onnistunut paremmin kuin saatoimme toivoa; kokemus on ollut antoisa ja ilmeisen hyödyllinen paitsi suomi toisena kielenä -opettajana toimimisen, myös osallistuneiden poikien kielenoppimisen kannalta. Suunnittelemaamme tuokioiden kokonaisuutta voi myös laajentaa ja jatkokehitellä monin tavoin: mukaan voi ottaa lisää lajeja, lisää sanastoa ja lisää käytännön harjoituksia. Toivon mukaan näin tapahtuukin, ja lisää tuokioita rakennetaan hyödyttämään urheilusta kiinnostuneita suomen kielen aloittelijoita mahdollisimman laajalti. Lähteet

Aalto, Mustonen & Tukia 2009: Funktionaalisuus toisen kielen opetuksen lähtökohtana - Virittäjä 3/2009 s. 402-423. Pietilä & Lintunen 2014: Kuinka kieltä opitaan, Tallinna raamatutrükkoja OU, Tallinna Suomen kieli sanoo tervetuloa -projektin Internet-sivut www.suomenkielisanootervetuloa.fi (viitattu 30.11.2015) Maahanmuuttoviraston Internet-sivut http://www.migri.fi/ (viitattu 15.11.2015) Sisäministeriön Internet-sivut http://www.intermin.fi/ (viitattu 15.11.2015)