Arjen ja asumisen turvallisuuden parantaminen

Arjen ja asumisen turvallisuuden parantaminen Sisäisen turvallisuuden ohjelman alatyöryhmäraportti/2012

Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Toimintaympäristön analyysi ja keskeiset haasteet... 3 2.1 Arjen turvallisuus... 3 2.1.1 Osallisuus ja turvallisuus... 5 2.1.2 Koti- ja vapaa-ajan tapaturmat ja onnettomuudet... 7 2.1.3 Liikenneturvallisuus... 13 2.1.4 Rakennetun ympäristön turvallisuus... 16 2.1.5 Esteettömyys ja turvallisuus... 19 2.1.6 Maahanmuuttajien turvallisuus... 21 2.1.7 Turvallisuuspalveluiden saatavuus... 23 2.1.8 Työssä kohdattu väkivalta... 26 2.1.9 Oppilaitosten turvallisuus... 29 2.2 Asumisen turvallisuus... 31 2.2.1 Paloturvallisuus... 32 2.2.2 Omatoiminen varautuminen... 34 2.2.3 Pelastuslain uudistus ja hoitolaitosten ja palvelu- ja tukiasumisen turvallisuus... 35 2.2.4 Ikääntyneiden asumisturvallisuuden erityiskysymykset... 36 3 Asiantuntijaryhmän suositukset... 39 3.1 Suositukset tapaturmien ehkäisemiseksi... 39 3.2 Suositus sopimuspalokuntatoiminnan ja vapaaehtoisen pelastus- ja auttamistyön kehittämiseksi... 41 3.3. Yhteenvetoa... 42 4 Sisäisen turvallisuuden ohjelmaan liitettävät toimenpiteet... 43 5 Tunnusluvut... 48 6 Kirjallisuutta... 51 Liite 1: Lappeenrannan seminaarin 2.-3.2.2012 pienryhmätyöskentelyyn ilmoittautuneet... 53 1

1 Johdanto Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa 22.6.2011 päätettiin kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelusta. Hallitusohjelmassa linjattiin, että kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman ydinsisällön tulee muodostua arjen näkökulmasta tärkeimpien turvallisuusongelmien ennaltaehkäisystä ja ratkaisemisesta. Keskeisimpiä kotimaisia haasteita ovat syrjäytymisen ja yhteiskunnan jakautumisen ehkäisy, jolla on turvallisuutta edistävä vaikutus. Valtioneuvosto asetti 3.11.2012 hankkeen valmistelemaan sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosille 2011 2015. Hankkeen asettamispäätöksessä asetettiin kuusi asiantuntijaryhmää, joiden tehtävänä oli määritellä aihealueensa keskeiset turvallisuushaasteet ja laatia ehdotukset haasteisiin vastaamiseksi. Arjen ja asumisen turvallisuuden asiantuntijaryhmän tehtäväksi annettiin valmistella ehdotukset liikkumisen turvallisuuden parantamiseksi, tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisemiseksi, työssä kohdatun väkivallan vähentämiseksi sekä maahanmuuttajien turvallisuuden parantamiseksi, ehdotukset asumisen turvallisuuden parantamiseksi erityisesti ottaen huomioon ikääntyneen väestön erityistarpeet sekä ehdotukset turvallisuuden tunteen ylläpitämiseksi. Ehdotuksissa tuli ottaa huomioon kasvukeskusten ja harvaan asuttujen alueiden erityispiirteet. Tässä raportissa kuvataan arjen ja asumisen turvallisuuden keskeisiä ilmiöitä ja haasteita sekä ehdotetaan toimenpiteitä haasteisiin vastaamiseksi. Arjen turvallisuus on laaja käsite ja raporttia on jouduttu rajaamaan toimeksiannon mukaisesti. Raportin lopussa on esitetty sisäisen turvallisuuden ohjelmaan liitettävät toimenpiteet. Tämän lisäksi asiantuntijaryhmän on katsonut tarpeelliseksi tuoda esille muutamia suosituksia, joilla tapaturmia voidaan ehkäistä. Lisäksi asiantuntijaryhmä suosittaa vapaaehtoisen pelastus- ja auttamistyön kehittämistä. Nämä suositukset on kuvattu luvussa 3. Tapaturmien ja onnettomuuksien kuten monien muidenkin turvallisuushaasteiden taustalla on usein alkoholin käyttöä. Tässä raportissa on käsitelty alkoholin aiheuttamia turvallisuusuhkia vain rajallisesti. Aiheeseen liittyvät toimenpideehdotukset sisältyvät pääsääntöisesti alkoholisidonnaisten turvallisuusuhkien torjumisen asiantuntijaryhmän raporttiin. Työssä kohdattua väkivaltaa on käsitelty myös yritystoiminnan turvallisuuden parantamisen asiantuntijaryhmän työssä. Aihetta koskevat laajemmat ehdotukset sisältyvät kansalliseen yritysturvallisuusstrategiaan, joka on valmisteltu osana sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Asiantuntijaryhmän kokoonpano oli seuraava: Pääsihteeri Kristiina Kumpula, Suomen Punainen Risti, puheenjohtaja 2

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff, sisäasiainministeriö Suunnittelija Petri Jääskeläinen, Liikenneturva Toiminnanjohtaja Isto Kujala, Suomen Sopimuspalokuntien Liitto Työalasihteeri Irene Nummela, Kirkkohallitus Everstiluutnantti Juha Martiskainen, sisäasiainministeriö Poliisitarkastaja Jari Pajunen, sisäasiainministeriö Neuvotteleva virkamies Merja Söderholm, sosiaali- ja terveysministeriö Ylitarkastaja Vesa-Pekka Tervo, sisäasiainministeriö, jonka tilalle virkavapauden ajaksi 13.2.2012 lähtien ylitarkastaja Maija Peltokangas, sisäasiainministeriö Yliarkkitehti Erja Väyrynen, ympäristöministeriö Yliarkkitehti Timo Saarinen, ympäristöministeriö Viestintäsuunnittelija Mirka Råback, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sopimusasiantuntija Reijo Mattila, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Varautumisjohtaja Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, sihteeri Suunnittelija Kia Vertio, sisäisen turvallisuuden sihteeristö, sisäasiainministeriö, sihteeri Valmistelun aikana asiantuntijaryhmän työtä esiteltiin ja työstettiin pienryhmissä Lappeenrannassa 2.-3.2.2012 järjestetyssä kaupunkien turvallisuusseminaarissa. Pienryhmätyöskentelyyn osallistuneet on mainittu liitteessä 1. Lisäksi valmistelun aikana järjestettiin kansalaiskuuleminen eduskunnan kansalaisinfossa 16.3.2012. Valmistelun aikana kuultiin lisäksi Ilmatieteen laitosta jalankulkusäästä, hankejohtaja Helka Körkköä Uusi paikallisuus -hankkeesta sekä Asunto-, toimitilaja rakennuttajaliitto RAKLI ry:tä. Lisäksi asiantuntijaryhmä haluaa kiittää Suomen Kuntaliiton kehittämispäällikkö Markku Haikoa asiantuntevasta kommentoinnista ja rakentavista ehdotuksista työn eri vaiheissa. 2 Toimintaympäristön analyysi ja keskeiset haasteet 2.1 Arjen turvallisuus Ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat paitsi kohdattu turvattomuus myös koettu turvallisuuden tunne. Turvallisuuden tunne ja tunne mahdollisuuksista vaikuttaa omaan turvallisuuteen vaihtelevat eri sosiaali- ja ikäryhmissä. Riskikäyttäytymisen vähentäminen ja osallistuminen arjen ja asumisen turvallisuuden vahvistamiseen 3

vaatii uusia osallisuuden muotoja ja yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Sosiaaliset verkostot ja kontaktit ovat tärkeä turvallisuutta lisäävä tekijä kaikissa väestöryhmissä. Ihmisten turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta voidaan vahvistaa kehittämällä erilaisia toimintamalleja, jotka lisäävät osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Usein turvattomuuden tunteen taustalla on tietämättömyyttä ja turhia pelkoja. Esimerkiksi väkivallan kohteeksi joutuvat edelleen useimmiten 20 25-vuotiaat nuoret miehet mutta väkivallan pelko rajoittaa erityisesti ikääntyneiden ihmisten toiminta- ja liikkumisaktiivisuutta. Turvallisuuden tunnetta vahvistavat rakenteelliset tekijät, kuten asuin- ja liikenneympäristö, tietoisuus hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluiden saatavuudesta sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan ympäristöön sekä turvallisuustaitojen vahvistaminen. Turvallisuustietoisuuden ja turvallisten käyttäytymismallien lisääminen on haasteellista, sillä ympäristö ei useinkaan riittävästi tue turvallista käyttäytymistä. Keskeisenä haasteena voidaan pitää turvallisuuskulttuurin muuttamista ja erityisesti riskiryhmien tavoittamista ja toimintaan puuttumista. Turvallisempien toimintatapojen luomiseksi tulee lisäksi kiinnittää erityistä huomiota puuttumis- ja ilmoittamiskynnyksen alentamiseen muun muassa työssä ja oppilaitoksissa kohdattujen uhka- ja väkivaltatilanteiden sekä rasististen rikosten osalta. Turvallisuuden parantamiseksi on tärkeää, että turvallisuusviestinnässä kiinnitetään huomiota viestisisältöjen yhdenmukaisuuteen ja viestin selkeyteen. Vahvistamalla turvallisuusviestinnän selkokielisyyttä huolehditaan siitä, että viesti tavoittaa myös esimerkiksi maahanmuuttajat, vammaiset henkilöt, lapset, ikäihmiset sekä ihmiset, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Tutkimusten mukaan ihmiset ovat erityisen vastaanottavaisia turvallisuusviesteille juuri onnettomuuden jälkeen. Turvallisuusviestintää tulisikin kohdentaa näistä syistä erityisesti riskiryhmiin ja määrättyihin tilanteisiin. Arjen turvallisuuden kannalta on keskeistä, että asuin-, työ-, ja liikenneympäristön sekä oppilaitosten suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan ennakoiden huomioon ihmisten turvallisuus. Ennakointiin liittyy myös varhainen puuttuminen epäkohtiin tai huonoihin käytäntöihin. Osa haasteista on ratkaistavissa siten, että lainsäädännön arvioituja vaikutuksia arvioidaan myös turvallisuusvaikutusten näkökulmasta. Turvallisuus rakennetun ympäristön laatu- ja arviointikriteerinä voi parhaimmillaan lisätä ihmisten turvallisuustietoisuutta ja tunnetta. Tapaturmia, onnettomuuksia, väkivaltaa ja yleisemmin turvattomuuden tunnetta voidaan myös ehkäistä kiinnittämällä erityistä huomioita ihmisten riskienhallinta-, elämänhallinta- ja stressinhallintataitoihin. On tärkeää, että ihmisillä on riittävät taidot toimia vaaratilanteissa. Erilaisten kansalaistaitojen ja turvallisuustietoisuuden kehittämiseen tulisikin kiinnittää turvallisuustyössä aiempaa enemmän huomiota. On myös tärkeää, että vaaratilanteita varten harjoitellaan säännöllisesti. 4

2.1.1 Osallisuus ja turvallisuus Osallisuudella tarkoitetaan kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen ja päätöksentekoon. Osallisuus ja itsensä toteuttaminen vaikuttavat hyvinvointiin ja terveyteen lisäämällä yhteenkuuluvuuden, vaikutusmahdollisuuksien ja turvallisuuden tunteen kokemusta. 1 On tärkeää, että jokaisella on kokemus omista voimavaroistaan ja mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Kokemus oman elämän ohjattavuudesta on tärkeää sosiaalisten ongelmien ehkäisyssä ja syrjäytymisvaaran vähentämisessä. Edellisissä sisäisen turvallisuuden ohjelmissa on korostettu kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen tärkeää roolia arjen turvallisuuden vahvistamisessa. Arjen turvallisuuden vahvistaminen ja ihmisten oman vastuun ottamisen varmistaminen edellyttävät heidän osallisuutensa ja sitä tukevien rakenteiden vahvistamista. Muutokset ihmisten käyttäytymisessä sekä vaikuttavuus edellyttävät ihmisten omien voimavarojen ja osaamisen käyttämistä arjen turvallisuuden vahvistamisessa. Järjestöt toimivat parhaimmillaan lähellä ihmisiä ja saavuttavat heidät usein paremmin kuin viranomaiset. Yhteistyö viranomaisten, järjestöjen ja yksityisen sektorin välillä on ensiarvoista. Tarvitaan strategista kumppanuutta, jonka onnistuminen vaatii avoimuutta, hyvää hallintoa ja yhteistoimintaa tukevia rakenteita. Ihmisten osallisuus edellyttää erilaisten osallisuuden muotojen käyttöä ja sellaisten toiminnallisten rakenteiden luomista, joiden kautta he voivat vaikuttaa päätöksentekoon. Osallisuuden kokemus motivoi ihmistä osallistumaan ja luo kumppanuuksia. Ihmisille tarjotut osallistumisen muodot, heidän omaan aktiivisuuteensa pohjaavat osallistumistavat ja kuulluksi tulemisen ja vaikuttamisen kokemukset lisäävät osallisuutta. 2 Yhteistoiminta viranomaisten kanssa tukee myös resurssien tehokkaampaa kohdentamista. Mielekäs turvallisuussuunnitteluun osallistuminen edellyttää tietoa alueen turvallisuusongelmista, resursseista ja vaikutusmahdollisuuksista. Avoimella ja luotettavalla tiedotuksella voidaan vaikuttaa myönteisesti asenteisiin, vähentää riskikäyttäytymistä ja lisätä asukkaiden turvallisuutta. Asukkaiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä voidaan myös lisätä kehittämällä yhteistyötä turvallisuusongelmien torjumiseksi lähiympäristössä. 1 Kohonen & Tiala 2002. 2 Kuntalaisten osallistuminen ja kunnallinen demokratia. Teoksessa Tuula Kivinen, Juha Kinnunen, Vuokko Niiranen ja Sari Hyvärinen (toim.)kuntalaisten arviot ja osallisuus sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kuopion yliopiston julkaisuja, 137 188. 5

Internet-kulttuurin ja erilaisten teknologisten ratkaisujen nopea leviäminen on luonut uusia tapoja osallistumiselle. Esimerkkinä voidaan mainita Kerro kartalla - palvelu, jossa kuntalaiset voivat kommentoida ja kertoa mielipiteensä erilaisista aiheista kartalla ja keskustella. 3 Toisena esimerkkinä kansalaisten osallistamisesta omaa turvallisuuttaan koskeviin päätöksiin voidaan mainita Göteborgissa 2000- luvun alussa kehitetyt turvallisuuskävelyt, joiden tavoitteena on hyödyntää asukkaiden tietoa alueen turvallisuussuunnittelussa ja kehittää aluetta turvallisemmaksi. Suomessa turvallisuuskävelyjä on järjestetty muun muassa Helsingissä ja Espoossa. 4 Osallisuus ja yhteisöllisyys parantavat myös sosiaalista turvallisuutta. Rakennettu ympäristö on tärkeä turvallisuuden osa-alue. On tärkeää varmistaa, että ihmisillä ja järjestöillä on mahdollisuus vaikuttaa päätösten valmisteluun ja ratkaisujen etsimiseen, ja että päätöksenteko on avointa ja läpinäkyvää. Yhteisöllisyys tarvitsee toteutuakseen sekä aktiivisia toimijoita että sopivia tiloja ja paikkoja kohtaamisille ja yhteistoiminnalle. Tärkeitä tällöin ovat yhteiset korttelipihat ja kerhotilat, leikkipaikat, pelikentät, ulkoilureitit, asukastalot ja -tilat sekä muut luontevat kaiken ikäisten kokoontumispaikat. Perinteinen naapuriapu on edelleen toimiva auttamis- ja tukijärjestelmä, yleensä tuttujen ihmisten kesken. Kriisityön avuksi ja tuen varmistamiseksi kaikille Suomen Kylätoiminta ry on yhdessä muiden toimijoiden kanssa kehittänyt Naapuririnki- toimintamallin, jossa tuki ja apu ulotetaan myös niihin avun saajiin, jotka eivät ole entuudestaan tuttuja. Vapaaehtoiset saavat koulutusta ja ammattilaisten tukea toiminnassaan auttaessaan kanssaihmisiään tilanteessa, jossa virallinen apu on etäällä. Naapuririnki- toiminta on osa yhteisöjen omaehtoista turvallisuussuunnittelua sekä valmiuden luomista. Yhteisö- ja ihmiskeskeinen lähestymistapa vaatii uusia osallisuuden tapoja. Ihmiset kiinnittyvät yhteisöönsä eri tavoin eri elämänkaaren vaiheissa. Esimerkiksi ottamalla ikääntyneet mukaan esteettömyyskartoituksien valmisteluun saadaan tietoa niistä ongelmista ja haasteista, jotka luovat liikkumis- ja toimimisesteitä ikääntyneen asuin- ja elinympäristössä. Puuttumalla ongelmakohtiin ajoissa tuetaan iäkkään itsenäistä asumista, ehkäistään palvelutarpeen kasvua sekä ylläpidetään ikääntyneen turvallisuudentunnetta. Myös maahanmuuttajaväestön saaminen mukaan yhteistyöverkostoihin on ensi arvoisen tärkeää. Rikosten ja ilkivallan ehkäisyn kannalta sosiaalinen kontrolli ja ihmisten yleinen aktiivisuus ovat tärkeitä. Hyvin suunnitellussa ja toteutetussa rakennetussa ympäristössä ei luoda otollisia tilaisuuksia rikoksille ja ilkivallan teoille. Tällöin sisä- ja ulkotilat ovat selkeitä ja avoimia, valaistus ja näkyvyys eri suuntiin ovat 3 http://kerrokartalla.hel.fi/ 4 Lisää tietoa turvallisuuskävelyistä: http://www.rikoksentorjunta.fi/etusivu/tyontueksi/turvallisuuskavelyt 6

hyvät, eikä luonnollisen valvonnan ulkopuolelle jääviä hämäriä katvealueita pääse muodostumaan. Avarat, valoisat ja siistit tilat vähentävät myös pelkoa rikoksen uhriksi joutumisesta. Sen sijaan huonosti hoidetut, sokkeloiset ja pimeät tilat antavat välinpitämättömyydestä kertovan vaikutelman. Ne lisäävät myös helposti alttiutta tapaturmille sekä turvattomuuden tunnetta. On vaarana, että joku alue tai rakennetun ympäristön osa voi joutua negatiiviseen kierteeseen. Kierteen katkaiseminen mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti eri keinoin ja yhteistyöllä on tärkeää. 2.1.2 Koti- ja vapaa-ajan tapaturmat ja onnettomuudet Tapaturmissa kuolee vuosittain lähes 2900 suomalaista. Heistä noin 2600 kuolee koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa. Tapaturmat ja väkivalta olivat vuonna 2010 suomalaisten neljänneksi yleisin kuolemansyy. Tapaturmakuolemat kotona ja vapaa-ajalla ovat lisääntyneet runsaan 20 vuoden aikana, mutta viime vuosina kehitys on kääntynyt myönteiseen suuntaan. Myös liikenne- ja työtapaturmakuolemat ovat olleet laskussa jo pidemmän aikaa. (Kuvio 1.) Tapaturmaisesti kuolleet 1986-2010, N. Kuvio 1. 7

Miehiä tapaturmaan kuolleista on kaksi kolmasosaa (65 %). Yleisin syy tapaturmakuolemaan on putoaminen tai kaatuminen. Naisten tapaturmakuolemista reilu puolet johtuu kaatumisesta, miesten tapaturmakuolemista joka kolmas johtuu kaatumisesta. Toiseksi yleisin tapaturmakuolemansyy on myrkytys. Joka neljäs tapaturmaan kuollut mies ja lähes joka viides tapaturmaan kuollut nainen kuoli myrkytykseen. Hieman yli puolet näistä kuolemista johtui alkoholimyrkytyksestä. Alle 15-vuotiailla tapaturmakuolemien syynä on yleisimmin liikenne ja hukkuminen. 15 24-vuotiailla tapaturmakuolemien syynä on yleisimmin liikenne ja myrkytys. Yli 65 vuotta täyttäneillä naisilla kolme neljäsosaa tapaturmakuolemista ja miehillä kaksi kolmasosaa tapaturmakuolemista on kaatumisesta tai putoamisesta johtuneita. Kaikkiaan tapaturmaisesti kuolee vuosittain noin 1300 yli 65-vuotiasta suomalaista. Vuonna 2009 Kansallisen uhritutkimuksen mukaan arvioidaan, että Suomessa sattuu vuosittain lähes 1 100 000 fyysisen vamman aiheuttaneita tapaturmaa 15 vuotta täyttäneille. Joka viides 15 vuotta täyttänyt saa vammoja tapaturmissa vuoden aikana. Tapaturmista 72 % on koti- ja vapaa-ajan tapaturmia. Liikuntatapaturmat ovat yleisimpiä vamman aiheuttaneita tapaturmia. Tapaturman vuoksi lääkärinvastaanottokäyntejä on arviolta reilu 400 000 vuosittain. Vammat ja myrkytykset aiheuttavat vuosittain noin 111 000 sairaalahoitojaksoa. Tapaturmat ja alkoholi Alkoholi oli merkittävin myötävaikuttava tekijä tapaturmakuolemissa. Vuonna 2010 joka viidennellä tapaturmaan kuolleella päihtymys oli myötävaikuttavana tekijänä. Hukkuneista yli puolet ja saunakuolemissa kaksi kolmasosaa oli päihtyneitä. Tulipaloissa ja kylmyyskuolemissa vajaa puolet oli päihtyneitä. 2000- luvulla tulipaloissa kuolleista keskimäärin 60 % on ollut päihtyneenä. Alkoholikuolleisuuden muutokset seuraavat alkoholijuomien kokonaiskulutusta. Merkittävä syy korkeaan alkoholikuolleisuuteen on alkoholin lisääntynyt kulutus viime vuosikymmeninä. Aivan viime vuosina alkoholimyrkytyksiin kuolleiden määrä on vähentynyt. Vuonna 2010 Suomessa kuoli alkoholimyrkytyksiin 406 henkilöä. Alkoholimyrkytykseen kuolleista 75 prosenttia oli miehiä. Suurin osa kuolleista oli työikäisiä. Kuusankosken aluesairaalassa tehdyn selvityksen mukaan joka neljäs ja viikonloppuisin lähes joka toinen tapaturmapotilas oli alkoholin vaikutuksen 8

alainen. Lonkkamurtuman vuoksi hoitoon tulleista potilaista 28 prosenttia oli alkoholinvaikutuksen alaisena. 5 Toimet alkoholin käytön vähentämiseksi vaikuttavat myös tapaturmien määrään. Alkoholin riskikäytön tunnistaminen on tärkeää, koska alkoholin suurkulutus on monien sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien taustalla. Hyviä tuloksia on saatu nk. mini-intervention toteuttamisella terveyspalveluissa, jossa alkoholin käyttö otetaan puheeksi, riskikulutus tunnistetaan ja annetaan neuvontaa alkoholin käytön vähentämiseksi. Mini-interventio on tehokas tapa ehkäistä ja vähentää alkoholihaittoja ennen alkoholiriippuvuuden kehittymistä. Alkoholin käytön puheeksi ottamisen ja ohjaamisen työvälineenä toimii aikuisilla Audit-testi ja nuorille Adsume-testi. Tapaturmapotilaan päihtymystilan selvittäminen on tärkeää myös siksi, että alkoholin käyttö vaikuttaa potilaan jatkohoitoon, esimerkiksi leikkausta vaativiin toimenpiteisiin. Kotihoito-ohjeita annettaessa potilaalla voi olla päihtymyksen vuoksi vaikeuksia omaksua annettuja ohjeita. Toistuvasti tapaturman vuoksi hoitoon tulleiden potilaiden kohdalla on erityisen tärkeää puuttua tapaturman taustatekijöihin. Taustalla voi olla esimerkiksi alkoholin ongelmakäyttö. Tämän vuoksi on tärkeää kirjata potilastietoihin onko potilas alkoholin vaikutuksen alainen hoitoon tullessaan ja kartoittaa alkoholin käyttöä tarkemmin riskitestillä (Audit ja Adsume -testit) sekä tarpeen mukaan ohjata päihdehoitoon. Iäkkäiden alkoholin käyttö on lisääntynyt. Erityisesti alkoholin käyttö on lisääntynyt ja arkipäiväistynyt iäkkäillä naisilla. Alkoholin vaikutus elimistössä muuttuu iän myötä. Iäkkäällä sama määrä alkoholia kuin nuoremmilla vaikuttaa voimakkaammin ja altistaa helpommin tapaturmille. Iäkkäillä on usein myös käytössä monia lääkkeitä, joiden kanssa alkoholin vaikutus voimistuu ja iäkäs altistuu herkemmin esimerkiksi kaatumisille pienenkin alkoholimäärän nautittuaan. Alkoholin käyttöä tulee arvioida osana iäkkään kaatumisvaaran arviointia, ja iäkkään tullessa kaatumisen vuoksi hoitoon, on tärkeää selvittää onko alkoholilla osuutta asiaan. Raitasalon ja Holmilan vuonna 2012 tekemän selvityksen mukaan äidin päihdeongelma lisää merkittävästi alle 7-vuotiaiden riskiä joutua tapaturmaan. Syynä on todennäköisimmin lapsen puutteellinen valvonta. 5 Nurmi-Lüthje I, Karjalainen K, Hinkkurinen J, Salmio K, Lundell L, Salminen M, Pelkonen J, Kajander A, Lüthje P. Tapaturmakäyntien tilastointi paljastaa riskiryhmät. Suomen lääkärilehti 38/2007. 9

Kaatumiset ja putoamiset Kaatuminen tai putoaminen on yleisin vamman aiheuttanut tapaturma. Vuosittain kaatumisten ja putoamisten seurauksena kuolee noin 1200 suomalaista. Erityisesti iäkkäillä kaatumiset ovat merkittävä terveysongelma. Joka kolmas yli 65-vuotias ja joka toinen yli 80-vuotias kaatuu kerran vuodessa. Aiempi kaatuminen altistaa uudelle kaatumiselle. Kaatumiset ja putoamiset aiheuttavat vuosittain yli 75- vuotiaille noin 25 000 sairaalahoitojaksoa vuosittain. Iäkkään kaatumisalttiutta lisäävät erityisesti toiminta- ja liikkumiskyvyn heikkeneminen sekä muistisairaudet. Miltei jokaisella palvelutalossa tai -kodissa asuvalla on suurentunut kaatumisriski. Kaatumistapaturmien ehkäisyn tulee olla osa iäkkäiden hyvää palvelua ja hoitoa. Kaatumisten ehkäisy on moniin kaatumiselle altistaviin tekijöihin puuttumista. Siksi on tärkeää kartoittaa ja tunnistaa iäkkään henkilön kaatumiselle altistavat vaaratekijät, ja kohdentaa niihin tarkoituksenmukaiset ehkäisytoimet. Kaatumisten ehkäisy tulee aloittaa aina kun iäkkäällä havaitaan korkea kaatumisvaara tai kun iäkäs henkilö tulee hoitoon kaatumisen seurauksena. Iäkkäiden kaatumisten ehkäisyyn on saatavilla tutkimukseen perustuvaa tietoa ja toimivia työvälineitä kaatumisvaaran arvioinnista ehkäisytoimien valintaan. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämä IKINÄ-malli tarjoaa toimintaohjeet kaatumisten ehkäisytoimille siitä alkaen kun sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen kohtaa iäkkään. 6 Suomessa vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat kaatumisiin ja liukastumisiin. Ulkona kaadutaan yleisemmin talvikuukausina kuin kesäkuukausina. Talvijalankulun turvallisuuteen voidaan vaikuttaa niin kulkuväylien kunnossapidolla, jalkinevalinnoilla ja käyttämällä tarpeen vaatiessa liukuesteitä kuin pitämällä huolta liikkumis- ja tasapainokyvystä. Myös kelitiedottamisella on mahdollista ohjata käyttäytymistä talvikelillä. Liikuntatapaturmat Liikuntatapaturmat ovat suurin vammoja aiheuttava tapaturmaluokka Suomessa. Vuosittain sattuu lähes 350 000 liikuntavammaa, joista 143 000 vaati lääkärin hoitoa. Eniten liikuntatapaturmia sattuu maassamme intensiivistä liikuntaa harrastaville nuorille. Nuorella iällä urheilussa tai vapaa-ajalla sattunut vamma voi aiheuttaa kipua ja sairastuvuutta läpi elämänkaaren. Näin on havaittu erityisesti selkä- ja nivelvammojen kohdalla. On osoitettu, että urheilussa sattunut nivelen vamma nostaa nivelrikon riskin jopa 105-kertaiseksi. 6 Ks. Pajala S. 2012. Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy. Opas 16, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 10

Liikuntatapaturmien haasteet liittyvät yhtäältä asenteisiin ja arvoihin, toisaalta liikuntaa harrastavien tietoihin ja taitoihin. Osassa urheilulajeja loukkaantumisia pidetään hyväksyttävinä ja lajinomaisina. Tähän voidaan vaikuttaa lajikohtaisilla säännöillä, sekä olemassa olevien tietojen hyödyntämisestä tapaturmien syistä ja niiden ennaltaehkäisyn keinoista sekä yleistä kulttuuria kehittämällä. Tehokkaiden suojainten käyttö vaihtelee erityisesti harrastetasolla, jossa tieto vammoja ehkäisevistä muista toimista voi olla myös heikkoa. Tähän mennessä toteutettujen toimien vaikuttavuus on ollut riittämätön ja ehkäisyä tulee laajentaa. Keskeisiä toimijoita ovat urheilujärjestöt, koulut ja oppilaitokset ja kuntien liikuntatoimi. Hukkumiskuolemat Hukkumiskuolemien määrä on Suomessa laskenut 1930-luvulta lähtien, mutta on edelleen korkea. Vuosittain hukkuneiden määrä on 2000-luvulla ollut noin 200 henkilöä vuodessa. 7 Onnettomuustutkintakeskuksen 8 tekemässä erillisselvityksessä tarkasteltiin hukkumiskuolemia vuoden 2010 keväältä vuoden 2011 kevääseen. Kaikkiaan tarkastelujaksolla tapahtui 329 hukkumiskuolemaa. Tapauksista 73 (22 %) luokiteltiin itsemurhaksi, 17 (5 %) luonnolliseksi kuolemaksi eli tautikuolemaksi ja 8 (2 %) henkirikosepäilyksi tai veteen pakottamiseksi. Kolmen kuolemansyy jäi epäselväksi. Tapaturmaisia hukkumiskuolemia oli kaikkiaan 228 (69 %). Tapaturmaisia veteen liittyviä kuolemia oli kolmenlaisia: uimiseen liittyvät onnettomuudet (32 %), veneisiin liittyvät onnettomuudet (30 %) ja veteen luiskahtamiset, putoamiset ja kaatumiset (25 %). Uimiseen liittyvistä onnettomuuksista suurin osa liittyi rantavedessä oleskeluun ja korkeintaan kymmenien metrien uintimatkoihin, eikä esimerkiksi kuntouintiin. Veneisiin liittyvistä onnettomuuksista suurin osa ei liittynyt varsinaiseen veneilyyn vaan rannan lähellä pienellä veneellä toimimiseen. Eniten kuolemia sattui 50 79- vuotiaiden ikäryhmissä. Miehiä oli 195 (85 %) kaikista tapaturmaisesti hukkuneista. Onnettomuustutkintakeskuksen teematutkimuksessa todettiin, että hukkuneista alle 25-vuotiaista joka viides oli maahanmuuttajataustainen. Maahanmuuttajista osa ei ole oppinut uimaan ennen Suomeen tuloaan. Onnettomuuksien taustalla saattaa olla kyse tottumattomuudesta suomalaiseen vesiympäristöön ja tietämättömyydestä. Kolme viidestä (59 %) tapaturmaisesti kuolleesta oli alkoholin vaikutuksen alainen. Veden äärellä oleskelu ja toimiminen eivät sovi yhteen alkoholin kanssa. Alkoholi kasvattaa hukkumisen riskiä. Alkoholi lisää riskinottoa ja heikentää arviointi- ja 7 Tilastokeskus, Kuolemansyytilasto 2011. 8 Onnettomuustutkintakeskus: Hukkumiskuolemat Suomessa 1.4.2010-31.3.2011, tutkimusselostus S1/2010Y 11

toimintakykyä. Vedessä vaikeuksiin joutumisen todennäköisyys kasvaa ja toisaalta kyky pelastautua tai pelastaa muita on huonompi päihtyneellä. Seurantajakson aikana 55 prosentilla tapaturmaisesti veteen kuolleista oli yli 0,5 promillea alkoholia veressään. Enemmän kuin nolla promillea oli 59 prosentilla. Vesiliikenteessä suojavälineiden käyttöön suhtaudutaan piittaamattomasti. Vesiliikenneasetukseen on kirjattu, että liikuttaessa moottorilla tai purjeella varustetulla vähintään 5 metrin pituisella vesikulkuneuvolla on jokaiselle matkustajalle oltava veneessä varattuna kokoluokaltaan ja kantavuudeltaan sopiva pelastusliivi, kelluntapukine tai pelastuspuku. Näiden päälle pukeminen vasta hätätilanteessa on kuitenkin jo myöhäistä. Veneisiin liittyvistä 68 kuolemantapauksessa vain kahdella henkilöllä oli pelastusliiviksi katsottava väline, paukkuliivit puettuna. Muu kelluttava pukine kuten kelluntatakki, -haalari tai -liivi oli yhdeksällä. Nuorten turvallisuuden parantaminen Nuorten vapaa-ajan toiminnassa on mukana usein tiedostamaton tai tietoinen riskikäyttäytyminen. Riskikäyttäytymisellä tarkoitetaan erilaisia vaaroilla altistavaa, usein elämyshakuista tai impulsiivista käyttäytymistä. Merkittävin riskikäyttäytymisen muoto on runsas alkoholin käyttö. Esimerkkejä riskikäyttäytymisestä ovat myös riskinotto liikenteessä (kova vauhti) ja aggressiivinen pelitapa joukkuepeleissä. Nuoren elämässä keskeistä ovat sosiaaliset suhteet, ystäväpiiri, perhe ja muu lähiyhteisö. Nuoret ottavat enemmän riskejä ryhmässä kuin yksin. On tärkeää, että turvallisuustaitoja luodaan ja vahvistetaan riittävästi jo kotona sekä kouluopetuksessa ja vapaa-ajan harrasteissa ja että nuorten on mahdollisimman vaivatonta saada tietoa turvallisista toimintatavoista. Myös kiusaaminen, väkivallan kohteeksi joutuminen ja muut ongelmat ikätovereiden kanssa tai perhepiirissä sekä huono koulumenestys voivat olla yhteydessä lisääntyneeseen tapaturma-alttiuteen. Tapaturmien ehkäisyssä tulisi aiempaa paremmin hyödyntää nuorten asiantuntemusta, jotta ehkäisytoimet osataan kohdistaa oikein ja niille voidaan varmistaa nuorten hyväksyntä. Lisäksi tulisi panostaa nuorelta nuorelle -malleihin, kuten palokuntanuorten toimintaan, jossa nuoret itse opettavat toisia nuoria. Tapaturman vuoksi päivystyspoliklinikalle tulleiden nuorten kanssa toteutetulla lyhyellä käyttäytymisen muutokseen motivoivalla keskustella on saatu lupaavia tuloksia turvavyön ja pyöräilykypärän käytön lisäämisessä. Nuoren tapaturmapotilaan kohtaaminen tarjoaa ammattilaisilla mahdollisuuden vaikuttaa nuoren asenteeseen ja käyttäytymiseen, ja näin vähentää tapaturmille altistavaa riskikäyttäytymistä jatkossa. 12

Nuorten myrkytysten ehkäisyssä päihteitä käyttävät ja itsetuhoiset nuoret ovat keskeisiä kohderyhmiä. Varhainen mielenterveysongelmien tunnistaminen ja niihin hoidon saaminen ovat äärimmäisen tärkeitä. Lisäksi jo aiemmin sairaalahoidossa myrkytysten vuoksi olleet tulisi tunnistaa riskiryhmään kuuluviksi, sillä hoitojakso voi olla merkki alkavasta ongelmakäyttäytymisestä. On havaittu, että 38 000 myrkytyksen vuoksi sairaalahoidossa olleista 380 on myöhemmin elämässään kuollut myrkytykseen. Lisäksi myrkytyksen vuoksi sairaalahoitoon tulleilla nuorilla on vertaisryhmäänsä todennäköisemmin mielenterveysongelmia. 2.1.3 Liikenneturvallisuus Tieliikenteen turvallisuusvision mukaan liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Yksittäisen kansalaisen vastuulla on liikennesääntöjen noudattaminen ja turvalaitteiden käyttäminen. Liikenneturvallisuuden keskeiset painopisteet liittyvät ajokunnon varmistamiseen, taajamien liikenneturvallisuuden kehittämiseen, maanteiden turvallisuuden parantamiseen sekä turvalaitteiden käytön yleistymiseen. Onnettomuudet kasaantuvat niin vanhemmissa kuin nuorimmissa ikäluokissa. Joka neljäs tieliikenteessä menehtynyt ja lähes joka kolmas loukkaantunut on nuori. Nuorten onnettomuusriskiä lisäävät alkoholi, tietoinen riskinotto, omien taitojen yliarviointi ja turvavöiden käyttämättömyys. 9 Iäkkäiden riskiä kuolla onnettomuudessa puolestaan lisää iän mukanaan tuoma hauraus ja ajokyvyn heikentyminen. Rattijuopumuksen vähentäminen Liikenneturvallisuuden kannalta yhtenä keskeistä on rattijuopumusten ehkäisy. Liikennevirrassa joka 800. autoilija on rattijuoppo ja noin joka 180. kuljettaja ajaa alkoholia veressään. 10 Kiinnijääneistä rattijuopoista runsas puolet on ollut alkoholin suurkuluttajia ja kolmanneksella on todettu päihderiippuvuus. 11 Rattijuopumusten ehkäisemiseksi erityistä huomiota tulisikin kiinnittää rikoksenuusijoiden kohteluun. Vuosittain kiinni jää yli 21 000 rattijuoppoa. Valvonnan tiheys vaihtelee harvaan asutuilla alueilla ja kaupungeissa. Valvonnan rajallisuudesta ja rikoksenuusijoiden yleisyydestä johtuen olisi tärkeää, että rattijuopumukseen syyllistyneiden alkolukon käyttöä lisättäisiin lainsäädännöllisin keinoin. Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 77 ja loukkaantunut 900 henkilöä vuosittain. Tämä on kaikista tieliikenteessä menehtyneistä neljännes ja loukkaantuneista kymmenesosa. Miehiä menehtyneistä oli 87 prosenttia ja loukkaantuneista 77 prosenttia. Rattijuopumustapauksissa kuolee ja loukkaantuu 9 Tieliikenteen turvallisuussuunnitelma vuoteen 2014. LVM:n julkaisuja 17.2.2012. 10 Henkilövahingot rattijuopumustapauksissa. Liikenneturvan tilastokatsaus 16.3.2012. 11 Tieliikenteen turvallisuussuunnitelma vuoteen 2014. LVM:n julkaisuja 17.2.2012. 13

paljon nuoria. Rattijuopumustapauksista kuolleista lähes kolmannes ja loukkaantuneista neljä kymmenestä oli 15 24-vuotiaita. 12 Vuonna 2009 käynnistyneessä Tie selväksi -hankkeessa 13 pyrittiin kehittämään toimintatapoja rattijuopumukseen puuttumiseksi yhteistyössä poliisin sekä sosiaalija terveyspalveluiden kesken Tavoitteena oli rattijuopumukseen syyllistyneiden ohjaaminen hoito- ja tukipalveluiden piiriin uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi. Hankkeeseen osallistuivat pilottikuntina Hämeenlinna, Savonlinna, Jyväskylä, Rovaniemi ja Helsingin itäinen poliisipiiri. Keskeinen työväline oli sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämä vapaaehtoinen päihdekeskustelu, jossa käsitellään rattijuopumuksen taustalla mahdollisesti vaikuttavia päihde-, mielenterveys- tai sosiaalisia ongelmia. Hankkeen ohjausryhmässä laadittiin poliisille ja sosiaalitoimelle toimintaohjeet ja tarvittavat lomakkeet, joilla kiinnijäänyt rattijuoppo saatetaan päihdekeskusteluun ja tarvittaessa jatkohoidon piiriin. Jokainen pilottikunta sopi paikallisesti hankkeen yksityiskohdista ja käytännön toteutuksesta. Hankkeen aikana päihdekeskusteluja järjestettiin kokonaisuudessaan melko vähän osin siitä syystä, että keskusteluun osallistuminen oli kiinnijääneille vapaaehtoista. Mahdollisuuden tarjoaminen oli myös poliisille vapaaehtoista. Ensikertalaiset tarttuivat muita herkemmin tarjottuun tukeen, kun taas moninkertaisten rikoksenuusijoiden ja päihteiden ongelmakäyttäjien osallistuminen oli harvinaisempaa. Hanke tavoitti syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, jotka eivät ole vielä minkään palvelujärjestelmän piirissä. Tapausmäärät olivat riittävän alhaisia, jotta resurssit riittivät päihdekeskustelujen järjestämiseen ja toiminnan kehittämiseen. Taajamaliikenteen rauhoittaminen Taajamissa tapahtuu yli puolet liikenneonnettomuuksien loukkaantumisista. Niistä valtaosa tapahtuu risteyksissä. Jalankulkijat ovat suurin ryhmä taajamien kuolonuhreista. Heistä puolet menehtyy suojatiellä. Taajamissa moottoriajoneuvojen kuolonkolareissa on tyypillistä tarkoituksellinen riskinotto. Taajamaliikenteen rauhoittamiseksi on tärkeää, että parannetaan ja selkeytetään liittymä- ja suojatiejärjestelyjä ja käytetään rakenteellisia ratkaisuja, kuten kiertoliikenneliittymiä ja hidasteita siten, että ajonopeudet saadaan turvallisiksi myös jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kannalta. Erityisesti huomiota tulisi kiinnittää liikenneympäristöihin, joissa lapset ja iäkkäät liikkuvat. Kaupunkien keskustoissa 40 km/h nopeusrajoitus vähentää onnettomuuksia ja lieventää niiden seurauksia. On tärkeää, että ely-keskukset ja kunnat jatkavat taajamien nopeusrajoitusohjeen soveltamista. 12 Henkilövahingot rattijuopumustapauksissa. Liikenneturvan tilastokatsaus 16.3.2012. 13 Hankkeesta on laadittu loppuraportti Tuula Kekki: Poliisi on puuttunut päihteiden käyttöösi - tee sinä samoin Tie selväksi -hankkeen loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 12/2011. 14

Maanteiden turvallisuuden parantaminen Tieliikennekuolemista valtaosa tapahtuu maanteillä kohtaamis- ja suistumisonnettomuuksissa. Kohtaamisonnettomuudet keskittyvät kaksikaistaisille pääteille. Niissä ajoneuvon hallinta menetetään herpaantumisen tai huonon ajokelin vuoksi. Suistumisonnettomuuksia sattuu etenkin alemmalla tieverkolla ja niihin liittyy usein liian suuri nopeus ja alkoholi. Lähes puoleen pääteiden kuolonkolareista liittyy merkittävä riskinotto. Riskinotto liittyy erityisesti yksittäisonnettomuuksiin, ja ne jäävätkin tavanomaisen liikenteen kuolemissa vähäisempään rooliin kuin kaikissa tieliikenteen kuolemissa. Tavanomaisessa liikenteessä risteysonnettomuuksien sekä kevyen liikenteen onnettomuuksien roolit puolestaan korostuvat. Turvalaitteiden käytön edistäminen Huolimatta siitä, että turvalaitteita käytetään Suomessa varsin hyvin, käytön lisääminen vähentäisi tuntuvasti liikennekuolemia ja vakavia loukkaantumisia. Esimerkiksi turvavyön käyttäminen henkilöauton etuistuimella vähentää autossa olevien kuoleman todennäköisyyttä 40 50 prosenttia. 14 Vuonna 2010 vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta arvioi, että 27 ihmistä olisi pelastunut kuolemalta turvavyötä käyttämällä. Turvavyö pelasti 15 ihmistä ja lievensi vammoja 27:lla. Asennemuutokset ovat liikenneturvallisuuden kannalta keskeisiä myös turvalaitteiden käytön osalta. Asenneilmapiiriä luonnehtii se, että lapsilla turvalaitteiden käyttö vähenee iän karttuessa. Peruskoululaisista turvalaitteiden käyttö on vähäisintä yläkouluikäisillä. Alle kouluikäisistä ja ensimmäisen luokan oppilaista pyöräilykypärää käyttää 82 94 prosenttia. Viidesluokkalaisista 66 prosenttia ja kahdeksasluokkalaisista enää joka kymmenes (9 %) käyttää kypärää. Alakouluikäisistä lähes jokainen ilmoitti käyttävänsä turvavyötä autossa. Kahdeksasluokkalaisilla turvavyön käyttöaste oli laskenut 81 prosenttiin. 15 Kansainvälisten tutkimusten ja Suomessa tehdyn selvityksen mukaan on todettu, että sosiaalinen asema on lasten kohdalla yhteydessä turvalaitteiden käyttöön. Joissakin Euroopan maissa (esimerkiksi Portugalissa) on onnistuneesti tuettu myös vähävaraisten perheiden lasten välttämättömien turvalaitteiden hankintaa alentamalla arvonlisäverotusta. Koululaisilla pyöräilykypärän käytössä on todettu eroja äitien koulutustaustan mukaan. Suomessa havaittiin, että pyöräilykypärää käyttävien koululaisten osuus oli suurempi niillä lapsilla, joiden äidin koulutustausta oli korkeampi. (Markkula & Haikonen, 2012 julkaisematon tieto) 14 Tieliikenteen turvallisuussuunnitelma 2011-2014 LVM:n julkaisuja 17.2.2012. 15 Lasten terveysseuranta 2010, THL 15

Koulujen, päiväkotien, viranomaisten sekä järjestöjen yhteistyönä tulee vaikuttaa asenneilmapiiriin turvalaitteiden (turvavyöt, suojakypärät, lasten turvaistuimet, heijastimet) käytön lisäämiseksi. On tärkeää, että esimerkiksi Liikenneturva lisää tiedotusta ja opastusta lasten oikeasta kuljettamisesta autossa. Mopo-onnettomuuksien vähentäminen Vuonna 2011 menehtyi 10 ja loukkaantui 1111 mopoilijaa tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan. Liikennevakuutuskeskuksen tutkimissa onnettomuuksissa lähes joka kolmannessa kuolemaan johtaneessa mopo-onnettomuudessa mopo on ollut viritetty. Mopon nopeuden lisäys kasvattaa jarrutusmatkaa: nopeuden kaksinkertaistuessa jarrutusmatka nelinkertaistuu. On tärkeää, että poliisi jatkaa mopoilijoiden kypärän käyttämättömyyden valvontaa sekä laajentaa viritettyjen mopojen valvontaa hyödyntämällä mopometrejä. Mopojen virityksessä keskeisessä osassa ovat osia myyvät myyjäliikkeet sekä ajoneuvojen huolto- ja korjauspalveluja tarjoavat tahot. Yleiset Euroopan unionin markkinoille tulevien tuotteiden valvontaan sovellettavat markkinavalvontaa koskevat vaatimukset tulisi siksi ulottaa ajoneuvojen osalta koko toimitusketjuun. Säännökset seuraamuksista sekä vaatimukset merkinnöistä sellaisiin osiin, joita ei ole tarkoitettu tieliikennekäyttöön tukisivat valvontaa. Tämän lisäksi virityksen estävät valmistajan tekemät ennakoivat tekniset toimenpiteet pitäisi päivittää ja niiden valvonnan mahdollisuuksia lisätä. Näitä koskeva uudistushanke on EU:ssa käynnissä ja sen odotetaan valmistuvan vuoden 2013 aikana. 2.1.4 Rakennetun ympäristön turvallisuus Rakennettu ympäristö on kokonaisuus, joka muodostuu muun muassa asuinrakennuksista pihoineen, päiväkodeista, kouluista ja muista julkisista rakennuksista, kaupoista ja kauppakeskuksista, liikenteelle varatuista alueista sekä toreista, puistoista ja muista julkisista ulkotiloista. Monet osatekijät vaikuttavat rakennetun ympäristön turvallisuuteen. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi yhteisöllisyys ja sosiaalinen kontrolli. Rikosten ja ilkivallan ehkäisy, tapaturmien ja onnettomuuksien vähentäminen sekä liikenneturvallisuuden parantaminen vaikuttavat merkittävästi rakennetun ympäristön turvallisuuteen. Myös luontoympäristöön ja luonnossa liikkumiseen liittyvät turvallisuustekijät ovat arjen turvallisuuden kannalta tärkeitä. Niihin voidaan usein soveltaa rakennetun ympäristön turvallisuuden parantamisen periaatteita esimerkiksi tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisyn osalta. 16

Rakennettujen sisä- ja ulkotilojen sekä alueiden luonnollinen valvonta ja sosiaalinen kontrolli luovat merkittävällä tavalla turvallisuutta. Kameroin ja muulla tavalla tapahtuva valvonta on paikallaan erityisissä kohteissa ja alueilla, mutta ne eivät voi olla läheskään kaikkialla ratkaisu, sillä resurssit eivät riittäisi tähän. Luonnollinen valvonta muodostuu ihmisten läsnäolosta ja aktiivisuudesta. Rakennetun ympäristön turvallisuuden parantamisen eri osatekijöitä käsitellään tarkemmin esimerkiksi www.turvallinenkaupunki.fi sivustolla. Rakennetun ympäristön hyvällä suunnittelulla, toteutuksella ja hoidolla voidaan vaikuttaa turvallisuuteen ja turvallisuuden kokemiseen. Hyvän rakennetun ympäristön syntymiseen tarvitaan yhteistyötä käyttäjien, suunnittelijoiden, rakentajien ja ylläpitäjien välillä. Hyvä rakennettu ympäristö kannustaa ihmisiä viihtymään pihoilla, kaduilla, puistoissa, joukkoliikenteessä ja muissa paikoissa ja palveluissa. Kun rakennettu ympäristö koetaan turvalliseksi, on helpompi myös kokea itsensä yhteisön jäseneksi ja tulla mukaan yhteisön jäseneksi. Näin voi myös paremmin sitoutua yhteisön arvoihin sekä noudattaa yhdessä sovittuja sääntöjä. Tämä vahvistaa edelleen sosiaalista kontrollia ja kaikkien yhteistä turvallisuutta sekä turvallisuuden kokemista. Huonolla rakennetun ympäristön suunnittelulla ja toteutuksella sekä puutteellisella hoidolla voi olla pitkäaikaisia kielteisiä vaikutuksia, joita on vaikea myöhemmin korjata. Huono suunnittelu sekä virheelliset päätökset ja ratkaisut voivat johtaa eri alueiden epätasa-arvoiseen erilaistumiseen ja jopa segregaatioon. Kuntien ja muiden toimijoiden tulee arvioida paikallisessa turvallisuustyössään rakennetun ympäristön kehittämistä laaja-alaiseen turvallisuusnäkemykseen perustuen. Keskeistä tällöin on eriarvoistumisen ehkäiseminen sekä ihmisten osallisuuden ja yhteisöllisyyden mahdollistaminen sekä parantaminen, rikosten ja ilkivallan ehkäisy teknisen ja luonnollisen valvonnan ja sosiaalisen kontrollin parantamisen keinoin, tapaturmien ja onnettomuuksien vähentäminen toimivilla ja selkeillä tilaratkaisuilla ulkona ja sisällä, hyvällä valaistuksella ja kiinteistön hoidolla sekä asianmukaisin materiaalivalinnoin. Turvallisuuden ja tapaturmien ehkäisyn tulisi olla osa hyvin toimivan rakennetun ympäristön laatukriteeristöä. Asukkaiden osaamista ja tiedonsaantia lisäämällä tuetaan myös heidän osallisuuttaan turvallisen asuinympäristön varmistamisessa. Tapaturmien ja onnettomuuksien vähentämisen kannalta selkeät sekä orientoitumisen ja liikkumisen kannalta helpot tilat ja kulkureitit ovat merkittävä asia. Tapaturman tai onnettomuuden syntyyn vaikuttaa usein moni tekijä samanaikaisesti. Tässä myös ympäristön ominaisuuksilla ja olosuhteilla on oma vaikutuksensa. Puutteet rakennetun ympäristön suunnittelussa, toteutuksessa, ylläpidossa ja hoidossa lisäävät riskiä. Jos pieni huolimattomuus tai erehdys johtaa 17

heti vakavaan tapaturmaan, onnettomuuteen tai vammautumiseen, ympäristö voi olla liian vaatelias ja ankara. Elinympäristöä kehitettäessä tulee tavoitteena olla, että ympäristö sallii nykyistä paremmin pienet erheet ilman vakavia seurauksia. Hyvin suunniteltu ja toteutettu rakennettu ympäristö tukee erilaisten ihmisten pärjäämistä arjen toiminnoissa. Turvallisuus saavutetaan hyvän toimivuuden, esteettömyyden ja tapaturmia ehkäisevien materiaalivalintojen kautta. Hyvällä suunnittelulla, toteutuksella ja materiaaleilla voidaan myös mahdollistaa asianmukainen hoito ja muu ylläpito. Jos tapaturmaa tai onnettomuutta ei onnistuta ehkäisemään, voidaan suunnittelulla myös vaikuttaa siihen, että pelastustoimenpiteet ovat mahdollisimman sujuvia eikä niitä vaikeuteta. Asuinalueiden erilaistuminen Sosiaalisen turvallisuuden kannalta on keskeistä, että eri alueilla on monipuolinen väestörakenne. Tähän voidaan vaikuttaa rakennetun ympäristön suunnittelulla esimerkiksi kaavoituksella. On tärkeää, että ei tehdä liian yksipuoliseen asuntorakentamiseen johtavia kaavoja, vaan kaikille alueille kaavoitetaan erilaisia asuinrakennus- ja asuntotyyppejä. On myös tärkeää, että alueen toteutusvaiheessa tämä asuntorakentamisen monipuolisuus otetaan huomioon eikä esimerkiksi tonttien luovutus rakentamiseen johda liian laajojen vuokrataloalueiden syntymiseen. Näin voidaan ehkäistä jo ajoissa alueiden sosiaalisen eriarvoistumisen mukanaan tuomia ongelmia. Monipuolisen asukasrakenteen tavoite on hyväksytty meillä jo hyvin yleisesti, mutta silti vielä viime vuosina on tehty tässä suhteessa virheitä ja ongelmallisten tilanteiden syntyyn johtaneita päätöksiä. Myös nykyisin joillakin alueilla ilmenevien epätasa-arvoisesta erilaistumisesta aiheutuvien ongelmien poistaminen on tärkeää ja siihen liittyviä toimintatapoja on tarpeellista kehittää. Maahanmuuttajaväestön sosio-ekonominen asema on asumisrakentamisen ohella keskeinen tekijä maahanmuuttajaväestön asumisen keskittymisessä tietyille asuntoalueille Euroopan suurissa kaupungeissa. Suomessa keskittyminen on tutkimusten mukaan vielä vähäistä mutta tilanne voi muuttua mikäli maahanmuuttoväestö kasvaa eikä asiaan kiinnitetä riittävästi huomioita. Keskittymisen ennalta ehkäisyn kannalta oleellinen asia on pitää asuntoalueiden sosioekonominen rakenne riittävän leveänä. Yhteiskunnallisten ongelmien kuten työttömyyden, syrjäytymisen ja päihdeongelmien alueellinen keskittyminen voi synnyttää turvallisuusongelmia kyseisillä alueilla asuvien ihmisten arjessa. Maahanmuuttajien yhdenvertainen kohtelu työmarkkinoilla mahdollistaa maahanmuuttajaväestöön kuuluvien henkilöiden sosiaalisen liikkuvuuden ja ehkäisee köyhyyden kasautumista maahanmuuttajaryhmiin. Maahanmuuttajien asumisen keskittymisen ennalta ehkäiseminen on otettava huomioon kotouttamispolitiikan lisäksi myös alue-, asunto- ja kaavoituspolitiikassa. 18

2.1.5 Esteettömyys ja turvallisuus Esteettömyyden parantaminen lisää kaikkien turvallisuutta ja tasa-arvoa ja vähentää yleistä tapaturmariskiä. Osaavan suunnittelun ja toteutuksen avulla esteettömyyden toteuttaminen pysyy kohtuuhintaisena laajaan hyötyyn nähden. Esteettömyys on olennainen osa turvallista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa: esteetön ympäristö edistää asukkaiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia käyttää kaupunkitilaa. Kun kadut, torit, puistot, pihat ja leikkipaikat ovat esteettömiä, on niissä liikkuminen ja toimiminen vaivatonta kaikille, vaikka kyky liikkua ja toimia olisi heikentynyt vamman, iän tai muun syyn vuoksi. Esteettömyys on myös helppoa pääsyä rakennuksiin ja esteetöntä toimimista niissä. Tämä luo myös konkreettista turvaa, sillä esteettömässä ympäristössä tapaturmariskit ovat pienemmät kuin esteellisessä ympäristössä. Esteettömällä elinympäristöllä tarkoitetaan yleensä ympäristöä, josta fyysiset esteet on poistettu ja jossa on otettu muutoinkin huomioon ihmisten erilaiset kyvyt ja tarpeet liikkumisessa sekä muussa toiminnassa. Tämä merkitsee, että kenenkään liikkumista ei estä esimerkiksi pyörätuolin tai rollaattorin käyttö eikä heikentynyt näkö tai kuulo ole este liikkumiselle. Tämä koskee myös vaikkapa lastenvaunujen kanssa liikkumista. Esteetön ympäristö mahdollistaa itsenäisen asumisen ja asioimisen henkilöille, jotka huonosti toimivassa ympäristössä olisivat toisten avun varassa. Esteettömässä ympäristössä jokainen ihminen kykenee toimimaan yhdenvertaisesti muiden kanssa, riippumatta toimintakyvystä, iästä, koosta, vammasta, kulttuuritaustasta tai muusta henkilökohtaisesta ominaisuudesta. Esteettömyyskartoituksen keinoja voidaan käyttää ikääntyneen asumisen turvallisuuden parantamisessa. Esteettömyyttä edellyttävät lukuisat säännökset: Maankäyttö- ja rakennuslaki asetuksineen edellyttävät kaavoitukselta, rakentamiselta ja kunnossapidolta elinympäristön turvallisuutta ja esteettömyyttä. Tarkempia määräyksiä annetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osissa F1 Esteetön rakennus, F2 Käyttöturvallisuus ja G1 Asuntosuunnittelu. Määräysten lisäksi niissä on runsaasti ohjeita hyvistä ratkaisuista. Rakennetusta ympäristöstä voidaan tehdä esteetöntä hyvän suunnittelun ja huolellisen toteutuksen avulla. Ympäristöstä tulee toimivampi, kun tilaaja vaatii esteettömyyttä suunnittelun alusta asti ja selkeä linja esteettömyyden suhteen säilyy myös toteutuksessa ja kunnossapidossa. Hyväkään rakennus ja sen ympäristö ei pysy esteettömänä, jollei sitä ylläpidetä huolella ja korjata oikea-aikaisesti ei siis vasta sitten, kun joku kompastuu, liukastuu tai putoaa. Kaavoituksen näkökulmasta esteettömyys on myös saavutettavuutta. Asukkaiden tarvitsemat palvelut pitäisi 19

kaavoittaa lähelle, eikä palvelupiste saisi esimerkiksi sijaita mäennyppylällä, jonne ainakin talvella on hankala päästä. Kaavoituksen merkitystä esteettömän ja turvallisen ympäristön tuottamisessa tulisi korostaa sekä alan koulutuksessa että viranomaistoiminnassa. Kaavoituksella ratkaistaan eri toimintojen sijoittelu alueella ja niiden väliset yhteydet. Esteettömyyden ja turvallisuuden kannalta merkittäviä seikkoja ovat myös maaston korkeuserot ja etäisyydet sekä eri liikennemuodot ja niiden kohtaamiset. Valtaosa 1960- ja 1970-lukujen kerrostaloista on tullut peruskorjausikään. Osittain peruskorjataan jo 1980-luvun rakennuksia. Korjausten yhteydessä ratkaistaan, mille tasolle asuntokanta päivitetään tuleviksi vuosikymmeniksi. Harkintaan tulisi tällöin samalla ottaa muun muassa hissirakentaminen ja muiden liikkumis- ja toimimisesteiden poistaminen sekä muut turvallisuutta parantavat ratkaisut. Peruskorjauksen yhteydessä monet muutoksista voidaan toteuttaa vähäisin lisäkustannuksin. Esimerkkinä voidaan mainita käsijohteiden rakentaminen molemmin puolin porrasta ja välitasanteille sekä kontrastireunukset porrasaskelmiin. Asenteisiin vaikuttaminen Rakentamisen alalla esteettömyys nähdään usein lisäkustannuksena, mikä on yleensä aiheetonta tai vähintään lyhytnäköistä. Esimerkiksi hissin rakentaminen ei pelkästään paranna esteettömyyttä vaan on myös investointi kiinteistön kehittämiseen, laatuun ja asumismukavuuteen. Samalla lisääntyy asukkaiden turvallisuus, sillä kaatumiset ja putoamiset portaissa ovat erittäin yleinen tapaturmatyyppi. Asuinrakennusten esteellisyys aiheuttaa runsaasti lisäkustannuksia muun muassa sosiaali- ja terveyspuolelle. Suurimmat kustannukset syntyvät, jos asukas ei voi enää asua kotonaan esteiden ja turvallisuusriskien vuoksi ja joutuu siirtymään hoitolaitokseen. Toinen asennemuutosta edellyttävä teema on yhdenvertaisuus, joka on nyt noussut ajankohtaiseksi monelta suunnalta. Tarvittava asennemuutos ei ole enää vapaaehtoista, sillä YK:n vammaisyleissopimus velvoittaa jo nyt yhdenvertaisen ympäristön tuottamiseen ja tulevaisuudessa Suomea velvoittaa myös EU:n yhdenvertaisuusdirektiivi. Myös maankäyttö- ja rakennusasetuksessa mainitaan, että kaikilla on oltava tasa-arvon näkökulmasta mahdollisuus päästä erityyppisiin rakennuksiin. Esteetön ympäristö helpottaa liikkumis- tai toimimisesteisen fyysistä, toiminnallista ja sosiaalista integroitumista yhteisöönsä. Tällöin on mahdollista osallistua aktiivisesti ja yhdenvertaisesti yhteisön ja yhteiskunnan elämään. 20