Lukulattia. Tavoite. Huom! Nuoret pystyvät tekemään harjoitteen myös keskenään ohjatusti. Tarvikkeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lukulattia. Tavoite. Huom! Nuoret pystyvät tekemään harjoitteen myös keskenään ohjatusti. Tarvikkeet"

Transkriptio

1 Lukulattia Tavoite Tuoda esille faktatietoa riskitekijöistä, jotka vaikuttavat vapaa-ajan ja liikenteen tapaturmien taustalla (ml. alkoholi ja muut päihteet). Samalla pohditaan, miten jokainen omilla valinnoillaan voi vaikuttaa omaan ja muiden turvallisuuteen. Huom! Nuoret pystyvät tekemään harjoitteen myös keskenään ohjatusti. Tarvikkeet Numerolaput, joissa oheisesta taulukosta luvut toisella puolella ja toisella puolella luvun merkitys (A4 taitetaan puoliksi) Ohjeet 1. Valitse ryhmällesi sopiva määrä parhaiten soveltuvia lukuja. Levitä numerolaput lattialle, pöydille tai seinälle sopivin välein. Kerro nuorille, että kyseiset luvut liittyvät jotenkin tapaturmiin, liikenneturvallisuuteen tai päihteiden käyttöön. 2. Kehota nuoria menemään sen luvun viereen seisomaan, jonka merkityksen he arvelevat tietävänsä. Koska luvun todellinen merkitys kerrotaan lapun kääntöpuolella, ei haittaa, vaikka luvun merkityksen joutuisi ensin arvaamaan. 3. Jos jonkin luvun kohdalla on useita nuoria, kehota nuoria keskustelemaan lyhyesti yhdessä omista arveluistaan luvun merkityksestä, ja sopimaan yhdessä vastauksesta. Muistuta, että vastauksia voi olla monia. 4. Pyydä kunkin luvun kohdalla seisovaa kertomaan, mitä luku hänen mielestään voisi tarkoittaa sekä perustelemaan näkemyksensä. 5. Seuraavaksi luvun kohdalla seisova nuori lukee luvun todellisen merkityksen lukulapun kääntöpuolelta. 6. Keskustellaan asiasta, sen syistä ja mahdollisista seurauksista. 7. Mikäli jonkun luvun kohdalla ei ole ketään, otetaan uusi kierros, niin että kaikki asiat tulevat käsiteltyä. Mikäli aikaa on vähän, valitse käsiteltävät luvut.

2 18 18-vuotias on lain silmissä täysi-ikäinen, voi suorittaa henkilöauton ajokortin (B) ja ostaa mietoja alkoholijuomia Aivot kehittyvät ainakin vuotiaaksi asti.

3 on hätänumero Suomessa ja Euroopassa. 66 % / 75 % Kehon vesimäärä on naisilla noin 66 % ja miehillä noin 75 %.

4 0 - Nolla on turvallinen promilleraja liikenteessä. Jos otan, en aja. - Nollavisio tapaturmissa. 0,5 / 1,2 / 1 Tieliikenteessä rattijuopumusraja on 0,5 ja törkeä rattijuopumus on kyseessä veressä ollessa 1,2 alkoholia. Ruorijuopumuksen raja on 1.

5 10x Onnettomuusriski kasvaa 10- kertaiseksi, kun alkoholia veressä n. 0,5. 60 Suomen tieliikenteessä kuolee vuosittain noin 60 nuorta (kesiarvo vuosilta ).

6 2600 Suomen tieliikenteessä loukkaantuu vuosittain noin 2600 nuorta (keskiarvo vuosilta ). 4. Joka neljäs kuolema tieliikenteessä on rattijuopumustapaus.

7 30 % Nuorten (15 24 v.) osuus rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleista on 30 % Joka 180. vastaantulevan moottoriajoneuvon kuljettajan veressä on alkoholia.

8 ½ Alkoholi aiheuttaa nuoren aivoihin samat haittavaikutukset kuin aikuisella, mutta puolta pienemmästä määrästä. - Arviolta ainakin puolet alle 20-vuotiaiden tapaturmaisista tai väkivaltaisista kuolemista voitaisiin estää. Poliisi saa Suomessa joka vuosi kiinni noin rattijuoppoa. Se tekee 52 rattijuoppoa päivässä.

9 44 % Kaikista vuotiaiden poikien kuolemista 44 % johtuu tapaturmista. Vastaavanikäisten tyttöjen kuolemista tapaturmien osuus on 32 %. Suurin osa, jopa 77 %, tapaturmaisesti kuolleista alle 25-vuotiaista on poikia. (Prosenttiosuudet vuosilta ) 83 % Alle 25-vuotiaiden tapaturmaisista kuolemista 83 % sattui vuotiaille (prosenttiosuus vuosilta ).

10 70 % Lähes 70 % nuorten (15 24-v.) hukkumisista sattui päihtyneille (prosenttiosuus vuosilta ). Tapaturmien vuoksi sairaalahoitoon joutuu nuoria (15 24-v.) vuosittain 7500 (keskiarvo vuosilta ). Pojilla sairaalahoitoa vaativia tapaturmia sattuu eniten vuoden iässä.

11 Joka vuosi kuolee 112 nuorta ( v.) tapaturmien vuoksi (keskiarvo vuosilta ). Myrkytys on nuorten (15 24-v.) toiseksi yleisin tapaturmaisen kuoleman syy.

12 Alkoholiehtoisten tapaturmien ja tulipalojen vuoksi maksetut vakuutuskorvaukset olivat arviolta 177 miljoonaa euroa vuonna 2010.

13 Taustatietoa tueksi keskusteluun Ajokortti-ikä Alkoholin ostoikä Alkoholin vaikutus nuoren aivoihin Hätänumero Kehon veden määrä ja humaltuminen Promilleraja Päihteet kasvattavat onnettomuusriskiä Mopokortti: 15 vuotta, kevytmoottoripyöräkortti: 16 vuotta, autolla ajokortti: 18 vuotta. 18 -vuotias saa ostaa laillisesti mietoja alkoholijuomia. Alkoholin välittäminen on rikos. Jos tapahtuu esimerkiksi onnettomuus tai rikos, niin poliisi selvittää asiaa ja välittäjä on vastuussa. Säännöllinen alkoholin käyttö aiheuttaa muutoksia nuorenkehittyvissä aivoissa. Aivojen toimintahäiriöt ilmenevät esimerkiksi muistihäiriöinä, ärtyneisyytenä sekä keskittymiskyvyttömyytenä. Nämä kaikki ovat yhteydessä esimerkiksi nuoren oppimistuloksiin. Hätänumeroon soitettaessa et tarvitse suuntanumeroa. Hätäpuhelun voit soittaa maksutta kaikista puhelimista. Miehillä vettä on suhteellisesti enemmän kuin naisilla. Myös lihavuus alentaa vesipitoisuutta jopa 45 prosenttiin saakka. Naisten ja lihavien pienempi vesimäärä johtuu siitä, että rasvakudoksessa on vettä vain vähän. Alkoholi jakaantuu kehon nestetilavuuteen, mutta ei rasvakudokseen. Erikokoiset ihmiset humaltuvat eri alkoholimäärästä kehon nestetilavuudesta johtuen. Naisilla humaltumiseen voivat vaikuttaa myös hormonaaliset ja muut fysiologiset tekijät. Rattijuopumuksen promilleraja on Suomessa 0,5, mutta veren alkoholipitoisuuden ylittäessä 0,2 vaikuttaa se jo heikentävästi kuljettajan tarkkaavaisuuden jakamiseen ja liikkuvien kohteiden seurantaan. Alkoholi vaikuttaa kuljettajan harkintakykyyn ja päätöksentekoon. Turvallinen promilleraja liikenteessä on nolla: Jos otat, et aja. Onnettomuusriskikerroin kasvaa huomattavasti jokaisen alkoholiannoksen jälkeen. Jo pullollinen keskiolutta kasvattaa onnettomuusriskiä 1,5-kertaiseksi verrattuna selvään kuljettajaan. Onnettomuusriski kasvaa voimakkaasti kuljettajan kehon alkoholipitoisuuden ollessa yli 0,5 ja yli 1,6 promillen humalassa onnettomuusriski on noussut jo 40 -kertaiseksi verrattuna selvään kuljettajaan.

14 Nuorten tieliikenneonnettomuudet Liikenneonnettomuudet aiheuttavat eniten tapaturmaisia kuolemia nuorilla. Ajamiseen liittyy riskinottoa, esimerkiksi ylinopeuden ajamista. Kavereiden kyydissä oleminen kasvattaa onnettomuusriskiä muun muassa muualle suuntautuvan huomion takia. Tieliikenneonnettomuudet aiheuttavat kuolemien lisäksi lukuisia sairaalahoitojaksoja. Liikenteessä sattuneella onnettomuudella voi olla loppuelämään vaikuttavat seuraukset. Joka neljännes tieliikenteessä kuollut oli rattijuoppo. Rattijuopumus Vuonna 2012 kiinni jäi noin rattijuoppoa. Se tekee 52 rattijuoppoa joka päivä. Silti kaikki rattijuopot eivät jää kiinni. Nuoria kuolee muita enemmän rattijuopumusonnettomuuksissa. Alkoholia voi olla veressä vielä aamulla edellisen illan juhlinnan jäljiltä, vaikka olotila ei tunnu enää humalaiselta. Päihteet ja tapaturmat Tapaturmat Tapaturmaiset kuolemat ja tapaturmien aiheuttamat sairaalahoitojaksot Tapaturmien ehkäisy Päihteiden vaikutuksen alaisena estot häviävät ja holtiton käyttäytyminen lisääntyy ja tapaturmien riski kasvaa. Alkoholi on usein osallisena nuorten tapaturmissa. Nuorten tapaturmista tyypillisimpiä ovat kaatumiset ja putoamiset, joista noin neljännes sattuu liikunta- ja urheilutilanteissa ja noin 40 prosenttia muissa vapaa-ajan ympäristöissä. Tapaturmiin vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa ikä, kehitysvaihe, sukupuoli, henkinen ja fyysinen hyvinvointi, terveystottumukset päihteiden käyttö sekä muu riskikäyttäytyminen. Liikennetapaturmat ovat nuorten yleisin tapaturmainen kuolemansyy. Toiseksi eniten tapaturmaisia kuolemia nuorille aiheuttavat myrkytykset. Yleisimmin nuoren kuolemaan johtava myrkytys on huumaus- tai lääkeaineiden aiheuttama. Myrkytyskuolemiin liittyy usein eri aineiden sekakäyttöä. Eniten sairaalan vuodeosastohoitoa vaativia tapaturmia aiheuttavat kaatumiset ja putoamiset sekä liikennetapaturmat. On tärkeää olla tietoinen siitä, että omaan kohtaloon voi vaikuttaa. Vaaratekijöiden tunnistaminen on avainasemassa tapaturmien ehkäisyssä. Nuorille on tärkeä tarjota tietoa tapaturmista ja niiden aiheuttajista. Tiedon antaminen siitä, miten tapaturmatilanteessa tulee toimia, on tarpeellista.

Kansallinen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma

Kansallinen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma Kansallinen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma 2009 2014 Kehittämispäällikkö Ulla Korpilahti Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö, THL 2015 Ulla Korpilahti 1 Kansallinen lasten ja

Lisätiedot

M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä

M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä Eduskunnan lakivaliokunnalle Julkinen kuuleminen 16.10.2014 M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä

Lisätiedot

Mopoilu ja liikenneraittius

Mopoilu ja liikenneraittius Mopoilu ja liikenneraittius Parannamme liikenneturvallisuutta vaikuttamalla ihmisen käyttäytymiseen 2 Kuolleet tienkäyttäjäryhmittäin ja liikenneturvallisuustavoite Lähde: Tilastokeskus ja Liikenneturva,

Lisätiedot

Nuoret liikenteessä 25.1.2016 1(8)

Nuoret liikenteessä 25.1.2016 1(8) 25.1.2016 1(8) Nuoret liikenteessä Liikenneturvan, Puolustusvoimien ja Sotilaskotiliiton yhteistyössä suunnittelema varusmiesten liikenneturvallisuuskampanja Särmänä liikenteessä on toteutettu varusmieskoulutusta

Lisätiedot

Lukulattia liikkumisen turvallisuudesta

Lukulattia liikkumisen turvallisuudesta Lukulattia liikkumisen turvallisuudesta Tavoite Tämän tehtävän tavoitteena on tuoda esille liikkumisen turvallisuuteen liittyviä perustietoja lukujen avulla. Kohderyhmä Yläkoululaiset sekä alakoulun 5.-6.

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE. Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012

NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE. Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012 NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012 Nuorisopalvelut - tuottaa palveluja lasten, nuorten, perheiden ja viranomaisten tarpeiden pohjalta - arvot oppiminen, osallisuus ja ennakointi

Lisätiedot

Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari

Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari 22.10.2012 Tutkija Jaana Markkula, Tapaturmien ehkäisyn yksikkö Esityksen punainen lanka Tilastot miltä

Lisätiedot

Liikenneturvan lisäselvitys tieliikennelain kokonaisuudistukseen ja nuorten liikenneturvallisuuteen liittyen HE 180/2017E

Liikenneturvan lisäselvitys tieliikennelain kokonaisuudistukseen ja nuorten liikenneturvallisuuteen liittyen HE 180/2017E LISÄSELVITYS 1 (2) 28.3.2018 Eduskunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenneturvan lisäselvitys tieliikennelain kokonaisuudistukseen ja nuorten liikenneturvallisuuteen liittyen HE 180/2017E Liikenneturva

Lisätiedot

Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö

Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö Päihdeseminaari 4.9.2014, Sampola, Tre Matti Joki Yhteyspäällikkö, Liikenneturva, Tampere Käyttäytymistiedejäsen, liikennevahinkojen Tutkijalautakunta, Pirkanmaa,

Lisätiedot

Joka toinen nuori hankkii mopokortin

Joka toinen nuori hankkii mopokortin Mopoilu Joka toinen nuori hankkii mopokortin Noin joka toinen nuori hankkii mopokortin ja joukossa on yhä enemmän tyttöjä. Mopoja oli vuonna 2012 yli 290 000. Suomessa oli Trafin mukaan rekisteröityjä

Lisätiedot

POLIISIN NÄKÖKULMA RATTIJUOPUMUKSIIN. Ylikomisario Heikki Ihalainen

POLIISIN NÄKÖKULMA RATTIJUOPUMUKSIIN. Ylikomisario Heikki Ihalainen POLIISIN NÄKÖKULMA RATTIJUOPUMUKSIIN Ylikomisario Heikki Ihalainen Rattijuopumusten vertailu 2007-2008 (-11.5) 2008 2007 törkeä rattijuopumus 4 662 4 821 alkoholi 4 427 4 601 huumaava aine 235 220 rattijuopumus

Lisätiedot

Hanaa vai ei? Paikalliset keinot ehkäistä rattijuopumusta. Varpu Tavaststjerna Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus teemaseminaari

Hanaa vai ei? Paikalliset keinot ehkäistä rattijuopumusta. Varpu Tavaststjerna Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus teemaseminaari Hanaa vai ei? Paikalliset keinot ehkäistä rattijuopumusta Varpu Tavaststjerna Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus teemaseminaari 22.10.2014 Liikenneturva on valtakunnallinen ja paikallinen 12 toimipistettä

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Kalvosarjan sisältöteemat Onnettomuuskehitys yleisesti Onnettomuuksien osalliset osallisten kulkutapa osallisten

Lisätiedot

7.3 Liikennerikosten aiheuttamat vahingot

7.3 Liikennerikosten aiheuttamat vahingot 7.3 Liikennerikosten aiheuttamat vahingot Rattijuopumusvahingot II.A.7 Liikennerikokset 181 Taulukko Rattijuopumusonnettomuuksissa 1 kuolleet ja loukkaantuneet vuosina 1998 2007 Rattijuopumusonnettomuuksissa

Lisätiedot

Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen

Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen Valtakunnallinen Tapaturmapäivän seminaari, Vaasa 13.8.2010 Yli-insinööri Marcus Merin, liikenne- ja viestintäministeriö Nuorten (15 24-vuotiaiden) liikenneturvallisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 37/2012 vp. Laki rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta

Eduskunnalle. LAKIALOITE 37/2012 vp. Laki rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta LAKIALOITE 37/2012 vp rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta Eduskunnalle Rattijuopumustapauksissa kuolleita on 2000-luvulla ollut keskimäärin

Lisätiedot

Nuoret liikenteessä. Liikenneturva KH / PJ 27.01.2014 1(8)

Nuoret liikenteessä. Liikenneturva KH / PJ 27.01.2014 1(8) 27.01.2014 1(8) Nuoret liikenteessä Liikenneturvan, Puolustusvoimien ja Sotilaskotiliiton yhteistyössä suunnittelema varusmiesten liikenneturvallisuuskampanja Särmänä liikenteessä on toteutettu varusmieskoulutusta

Lisätiedot

Mopotietoutta vanhemmille. Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Trafi, Poliisi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011

Mopotietoutta vanhemmille. Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Trafi, Poliisi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011 Mopotietoutta vanhemmille Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Trafi, Poliisi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011 Mopoilun suosio kasvaa, onnettomuuksia paljon Mopojen määrä ja mopoilijoiden

Lisätiedot

Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä

Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä Taustainfo 24.5.2013 Marita Löytty Erityisasiantuntija Liikenteen analyysit Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Sisältö Alkoholionnettomuudet Alkoholionnettomuuksien

Lisätiedot

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä. Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä. Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu Työryhmän tavoitteita ja tehtäviä Arvioida konkreettisia toimenpiteitä, joilla parannettaisiin

Lisätiedot

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ja WHO:n suositukset alkoholitapaturmien ehkäisyyn

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ja WHO:n suositukset alkoholitapaturmien ehkäisyyn Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ja WHO:n suositukset alkoholitapaturmien ehkäisyyn Tapaturmat Suomessa Kuolemansyyt Suomessa Koti- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

Kansallinen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma. Tapaturmapäivä 13.8.2010 Tutkija Jaana Markkula

Kansallinen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma. Tapaturmapäivä 13.8.2010 Tutkija Jaana Markkula Kansallinen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma Tapaturmapäivä 13.8.2010 Tutkija Jaana Markkula Alle 25-vuotiaiden tapaturmat Suomessa Keskimäärin vuosittain tapaturmissa Vajaat 200 kuolee 14

Lisätiedot

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ANTTI IMPINEN / THL

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ANTTI IMPINEN / THL Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva Tapaturmat Suomessa Kuolemansyyt Suomessa Koti- ja vapaa-ajan tapaturmakuolemat ja tavoite vuoteen 2025 Tapaturmakuolemat

Lisätiedot

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi NUORET JA LIIKENNE Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi 14.2.2013 Rovaniemi 2 Rainer Kinisjärvi Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2012 254 kuollutta Yhteensä 26 000 loukkaantunutta (vuonna 2011). Poliisin tietoon

Lisätiedot

Rovaniemi 13.11. 2009 Hyvää matkaa, ehjänä kotiin!

Rovaniemi 13.11. 2009 Hyvää matkaa, ehjänä kotiin! Rovaniemi 13.11. 2009 Hyvää matkaa, ehjänä kotiin! Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK Paivi.rauramo@ttk.fi - Koulutusta - Julkaisuja - Telma -Verkkopalvelut: www.ttk.fi, www.nolla.fi

Lisätiedot

OTI-päihderaportti 2017

OTI-päihderaportti 2017 OTI-päihderaportti 2017 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat kuolemaan johtaneet onnettomuudet vuosina 2012-2016 www.oti.fi Raportissa on tarkasteltu liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien

Lisätiedot

OTI-päihderaportti 2019

OTI-päihderaportti 2019 OTI-päihderaportti 2019 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien vuosina 2013-2017 tutkimat kuolemaan johtaneet onnettomuudet www.oti.fi Raportissa on tarkasteltu liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien

Lisätiedot

TOSITIETOA. Alkoholi

TOSITIETOA. Alkoholi TOSITIETOA Alkoholi Alkoholi vaikuttaa aivoihin Alkoholi vaikuttaa aivoihin ja hermojärjestelmään monin tavoin. Pienet alkoholimäärät voivat vähentää estoja ja jännittyneisyyttä, kohottaa mielialaa ja

Lisätiedot

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

Tapaturmien tilastointi. ( Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosille 2014 2020 )

Tapaturmien tilastointi. ( Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosille 2014 2020 ) Liite 2. Tapaturmatilanne ( Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosille 2014 2020 ) Lähes 90 % tapaturmaisista kuolemista sattuu kotona ja vapaa-ajalla Lähes 80 % vammaan johtaneista

Lisätiedot

7.3 Liikennerikosten aiheuttamat vahingot

7.3 Liikennerikosten aiheuttamat vahingot II.7 Liikennerikokset 145 7.3 Liikennerikosten aiheuttamat vahingot Rattijuopumusvahingot Taulukko 24 Rattijuopumusonnettomuuksissa 1 kuolleet ja loukkaantuneet vuosina 1995 2003 Rattijuopumusonnettomuuksissa

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015 Tieliikenneonnettomuudet v. - : KUNTA TAIPALSAARI 3.9.5 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina - tapahtui 59 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 483 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 560). Onnettomuuksista 3 johti kuolemaan ja 102 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS 2 1.1 Yleistä 2 1.2 Pahimmat liittymät onnettomuusindeksin

Lisätiedot

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ANTTI IMPINEN / THL

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ANTTI IMPINEN / THL Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva Tapaturmat Suomessa Kuolemansyyt Suomessa Koti- ja vapaa-ajan tapaturmakuolemat ja tavoite vuoteen 2025 Tapaturmakuolemat

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 21 tapahtui 12 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 29 luku oli 16). Onnettomuuksista johti kuolemaan ja 2 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Alkoholi ja liikenne

Alkoholi ja liikenne Alkoholi ja liikenne Sisällysluettelo Alkoholi ja liikenne 4 Alkoholi tieliikenteessä 5 Alkoholi heikentää ajokykyä 8 Rattijuoppojen onnettomuudet 9 Alkoholi aiheuttaa onnettomuuksia myös jalankulkijoille

Lisätiedot

LIITE Trafin julkaisuun Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä. Liite Trafin julkaisuun 1/2015: Päivitetyt kuvat ja taulukot.

LIITE Trafin julkaisuun Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä. Liite Trafin julkaisuun 1/2015: Päivitetyt kuvat ja taulukot. LIITE Trafin julkaisuun 1-2015 Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä Liite Trafin julkaisuun 1/2015: Päivitetyt kuvat ja taulukot Marita Löytty 1.9.2016 Trafiksäkerthetsverket Helsinki, Helsingfors 2015

Lisätiedot

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA Yhteenveto 1/5 Seudulla tapahtuu keskimäärin 46 henkilövahinko-onnettomuutta vuodessa (ka 2009-2013). Viimeisen

Lisätiedot

PÄIHDETIETOA POLIISIN SILMIN. Anna-Kaisa Heinämäki/Jari Viljanen Ylikonstaapelit Pirkanmaan poliisilaitos

PÄIHDETIETOA POLIISIN SILMIN. Anna-Kaisa Heinämäki/Jari Viljanen Ylikonstaapelit Pirkanmaan poliisilaitos PÄIHDETIETOA POLIISIN SILMIN Anna-Kaisa Heinämäki/Jari Viljanen Ylikonstaapelit Pirkanmaan poliisilaitos TAUSTAA Poliisille päihtyneiden nuorten tapaaminen on tavallista Huumeet ja lääkkeet enemmän piilossa,

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta. Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne

Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta. Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne Miksi vakavat loukkaantumiset? Rattijuoppo (55 v) menetti autonsa hallinnan vasemmalle

Lisätiedot

55% nuorista hyväksyy kuitenkin ikäistensä alkoholin käytön vähäisissä määrin.

55% nuorista hyväksyy kuitenkin ikäistensä alkoholin käytön vähäisissä määrin. TOSITIETOA ALKOHOLI MIKSI IHMISET JUOVAT? Alkoholi liittyy kulttuurissamme monella tavoin sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja yhteisöllisyyteen. Se täydentää hyvää ateriaa, juhlistaa ja rentouttaa. Samalla

Lisätiedot

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016 OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet www.oti.fi Onnettomuustietoinstituutti (OTI) Raportin on laatinut Arja Holopainen Aineisto

Lisätiedot

Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL

Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL Nuorten miesten hyvinvoinnin edistäminen on ajankohtainen haaste Huoli suomalaisten

Lisätiedot

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017 OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat tieliikenneonnettomuudet www.oti.fi Onnettomuustietoinstituutti (OTI) Raportin on laatinut Arja Holopainen.

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2008-2012 tapahtui 815 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 163 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin PYLL-seminaari 30.3.2011 Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin Sairaalajohtaja Jari Välimäki PYLL -menetelmä perustuu kuolleen iän ja odotettavissa olevan eliniän

Lisätiedot

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Nea Myllylä 8b LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Pidin viiden arkipäivän ajan päiväkirjaa siitä, mihin käytin vuorokaudessa aikani. Päivämäärä

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 494 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 99 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018

LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018 LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018 Tieliikenneonnettomuudet Kauniaisissa Vuosi 2017 oli ennätysturvallinen liikenteessä sekä Kauniaisissa, että koko maassa. Iliitu-tilaston mukaan Kauniaisissa sattui viime

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuustarkasteluiden sisältö 1. Onnettomuuskehitys Loviisassa 2000-2014 kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä henkilövahinko-onnettomuuksien

Lisätiedot

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Aloitusseminaari 29.5.2013

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Aloitusseminaari 29.5.2013 Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Aloitusseminaari 29.5.2013 Asialista 1. Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelman sisältö 2. Liikenneturvallisuustyön haasteet ja tavoitteet 3. Kävelyn

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuustarkasteluiden sisältö 1. Onnettomuuskehitys Loviisassa 2000 2014 kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä henkilövahinko onnettomuuksien

Lisätiedot

Kalvosarja nuorten kuljettajien ajo-opetukseen 2013. Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT)

Kalvosarja nuorten kuljettajien ajo-opetukseen 2013. Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) Kalvosarja nuorten kuljettajien ajo-opetukseen Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) 1 Sisältö Liikennevakuutuskeskuksen tehtävät lyhyesti Liikennevakuutuksesta

Lisätiedot

Rattijuopon elämänkaari

Rattijuopon elämänkaari Rattijuopon elämänkaari Tutkimuksen lähtökohdat Antti Impinen Päihteet ja liikenne -seminaari 15.5.2008 Rattijuopon elämänkaari Tutkimuksen suorituspaikkana KTL:n mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen

Lisätiedot

TIELIIKENTEEN ITSEMURHAT, SAIRAUSKOHTAUKSET JA NIIDEN TILASTOINTI

TIELIIKENTEEN ITSEMURHAT, SAIRAUSKOHTAUKSET JA NIIDEN TILASTOINTI LIIKENNETURVA Sirpa Rajalin 9.8.2011 TIELIIKENTEEN ITSEMURHAT, SAIRAUSKOHTAUKSET JA NIIDEN TILASTOINTI Alkoholin ohella itsemurha on Suomessa työikäisten yleinen kuolinsyy. Itsemurhan teki vuonna 2009

Lisätiedot

Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville?

Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville? Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville? Tuula Taskinen, Liikenneturva Aineiston koonnut Leena Pöysti, Liikenneturva Taustatietoa kyselystä Kyselyt tehtiin syksyllä 2015 Liikenneturvan tapahtumissa

Lisätiedot

Suomi, Sinä ja päihteet

Suomi, Sinä ja päihteet Suomi, Sinä ja päihteet Asiaa päihteistä maahanmuuttajille Tule mukaan Päihdetyö Tältä se näyttää: Tähän se johtaa: Kännissä olet ääliö. Suomi ja päihteet Ehkäistään Hoidetaan Laki ohjaa Silti: Nuoria

Lisätiedot

Nuoret liikenteessä. Antero Lammi Koulutuspäällikkö

Nuoret liikenteessä. Antero Lammi Koulutuspäällikkö Nuoret liikenteessä Antero Lammi Koulutuspäällikkö Nuorten vakavissa onnettomuuksissa on usein iso kasauma riskejä Nuorten liikenneturvallisuustilanne Vuonna 2009 18-20 vuotiaita kuolleita 30 ja loukkaantuneita

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA

IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 1.6.2016 Juhani Kalsi, Silmätautien erikoistuva lääkäri, KYS Pohjois-Savon liikenneonnettomuuksien

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2013

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2013 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2013 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS 2 1.1 Yleistä 2 1.2 Pahimmat liittymät onnettomuusindeksin

Lisätiedot

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi 9.6.2015 Onnettomuuskehitys Luoteis-Pirkanmaalla 2000-luvulla Luoteis-Pirkanmaan liikenteessä on menehtynyt

Lisätiedot

Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta

Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta Sari Kukkamaa Neuropsykologi (OYS Neurokirurgia) Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan käyttäytymistiedejäsen Psykologiliiton liikennepsykologian

Lisätiedot

Nuorten työtapaturmat. Lähteet: Tapaturmavakuutuslaitosten liitto ja Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto

Nuorten työtapaturmat. Lähteet: Tapaturmavakuutuslaitosten liitto ja Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto Nuorten työtapaturmat Lähteet: Tapaturmavakuutuslaitosten liitto ja Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto Työtapaturmat ikäluokittain Suomessa vuonna 2011 *Alle 15-vuotiaille 59 työpaikkatapaturmaa ja 0

Lisätiedot

Teematutkinta lasten kuolemista Mihin lapset kuolevat Suomessa

Teematutkinta lasten kuolemista Mihin lapset kuolevat Suomessa Liikennevakuutuskeskus Teematutkinta lasten kuolemista Mihin lapset kuolevat Suomessa Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi 23.9.2014 Johtava tutkija Tutkinta Tutkinnanjohtaja: Johtava tutkija

Lisätiedot

"Poliisi" "Pelastus" Kartta. Katuturvallisuusindeksi Turvallisuuskysely

Poliisi Pelastus Kartta. Katuturvallisuusindeksi Turvallisuuskysely "Poliisi" Katuturvallisuusindeksi Turvallisuuskysely Alkoholijuomien kokonaiskulutus 100 %:n alkoholina (tai vastaava indikaattori) Poliisin tietoon tulleet huumausainerikokset (3 vuoden keskiarvo) Päihtymys-

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

Kuolemaan johtaneet onnettomuudet lkm Loukkaantumiseen johtaneet onnettomuudet kuollut loukkaantunut omaisuusvahinko lkm lkm % Koulutustilaisuus ammattiautoilijoille: Tiistaina 31.7.2001

Lisätiedot

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Petri Jääskeläinen Liikenneturva Liikenneonnettomuudet ja uhrit 215 257 kuollutta Pelastuslaitoksen tietoon tuli 835 vakavasti

Lisätiedot

Aikuisten ongelmat lasten murheet - Näinkö myös tapaturmissa?

Aikuisten ongelmat lasten murheet - Näinkö myös tapaturmissa? Aikuisten ongelmat lasten murheet - Näinkö myös tapaturmissa? Eetulle ja Emmalle sattuu ja tapahtuu - Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisy Lapissa -seminaari 14.2.2013 Tutkija Jaana Markkula, Tapaturmien

Lisätiedot

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari Sirpa Rajalin 35. Liikenneturvallisuusalan tutkijaseminaari Helsingissä 20.5.2010 2010 Tieliikenteessä kuolleet 100 000 asukasta kohden eräissä maissa 2008 0 5 10 15 20 25 Islanti Iceland Malta Malta

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

LIIKENNERAITTIUSKAMPANJA 2010 - TIETOPAKETTI

LIIKENNERAITTIUSKAMPANJA 2010 - TIETOPAKETTI LIIKENNERAITTIUSKAMPANJA 2010 - TIETOPAKETTI Sisällys Johdanto 1. RATTIJUOPUMUKSEN EHKÄISY OSANA LIIKENNETURVALLISUUSTYÖTÄ 2. PÄIHTEET LIIKENTEESSÄ Alkoholi Huumeet ja lääkkeet 3. TAVOITTEENA PÄIHTEETÖN

Lisätiedot

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ja WHO:n suositukset alkoholitapaturmien ehkäisyyn

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ja WHO:n suositukset alkoholitapaturmien ehkäisyyn Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ja WHO:n suositukset alkoholitapaturmien ehkäisyyn Tapaturmat Suomessa Kuolemansyyt Suomessa Koti- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Rautatieliikenteen turvallisuusindikaattorit

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Rautatieliikenteen turvallisuusindikaattorit Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Rautatieliikenteen turvallisuusindikaattorit Rautatieliikenteen 1-tason turvallisuusindikaattorit 3 2 2 1 1 21 Merkittävien onnettomuuksien määrä 27-211 27 26 Merk.

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011

LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011 LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA Onnettomuusanalyysia vuosista - Janakkalan kunnan alueella tapahtuu vuosittain noin kaksikymmentä henkilövahinkoihin johtavaa liikenneonnettomuutta. Liikenneonnettomuuksissa

Lisätiedot

Turvallista liikkumista koulun ja päiväkodin pihassa

Turvallista liikkumista koulun ja päiväkodin pihassa Turvallista liikkumista koulun ja päiväkodin pihassa Kulkeminen päiväkotiin tai kouluun on alku matkalle lapsen itsenäiseen liikkumiseen. Osa vanhemmista kuljettaa lapsensa päiväkotiin tai kouluun tottumuksesta

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa?

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? HÄTÄTILANTEET Vastaa kysymyksiin Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. HÄTÄNUMERO A. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO ON. B. Kuka auttaa

Lisätiedot

Sirpa Rajalin & Leena Pöysti. Leena Pöysti

Sirpa Rajalin & Leena Pöysti. Leena Pöysti Sirpa Rajalin & Leena Pöysti Leena Pöysti Liikenneturvan tutkijaseminaari 5.5.2011 Taustaa.. Turvavyön käyttö, selvin päin ajaminen ja nopeusrajoitusten noudattaminen ovat niitä käyttäytymistekijöitä,

Lisätiedot

Tehtävä 1. Ajankäyttö. Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Läksyjen teko.

Tehtävä 1. Ajankäyttö. Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Läksyjen teko. Venla Koskelainen Tehtävä 1. Ajankäyttö Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Päivämäärä Nukkuminen Syöminen Koulussa olo Läksyjen teko Harrastukset

Lisätiedot

Valomerkki toimintamalli

Valomerkki toimintamalli Valomerkki toimintamalli Stop nuorten päihteiden käytölle Kaarinan kaupunki Kaarinan kihlakunnan poliisi 2008 Valomerkki -toimintamalli Aloitettiin huhtikuussa 2004 Kihlakunnan poliisin ja kaupungin nuoriso-

Lisätiedot

ONNETTOMUUSANALYYSI 1 TAUSTAA

ONNETTOMUUSANALYYSI 1 TAUSTAA ONNETTOMUUSANALYYSI 1 TAUSTAA Tietoja tieliikenneonnettomuuksista kootaan Suomessa sekä poliisiin tietoon tulleiden että vakuutusyhtiöille ilmoitettujen onnettomuustietojen perusteella. Tilastokeskus ylläpitää

Lisätiedot

PUNAINEN LIITU ja pelastustoimen liikenneturvallisuustyö. Jari Lepistö Oulu

PUNAINEN LIITU ja pelastustoimen liikenneturvallisuustyö. Jari Lepistö Oulu PUNAINEN LIITU ja pelastustoimen liikenneturvallisuustyö Jari Lepistö 31.10.2018 Oulu PUNAINEN LIITU Punainen Pelastuslaitos toimija Lämpö välittäminen Veri haavoittuvuus Liitu Liikenneturvallisuus yhteinen

Lisätiedot

OMAN ELÄMÄN HALLINTA TÄRKEÄÄ ITSENÄINEN LIIKKUMINEN TÄRKEÄÄ. Liikenneturvan ikäautoilijakoulutus 1

OMAN ELÄMÄN HALLINTA TÄRKEÄÄ ITSENÄINEN LIIKKUMINEN TÄRKEÄÄ. Liikenneturvan ikäautoilijakoulutus 1 OMAN ELÄMÄN HALLINTA TÄRKEÄÄ ITSENÄINEN LIIKKUMINEN TÄRKEÄÄ Liikenneturvan ikäautoilijakoulutus 1 Ajokorttilainsäädäntö Ennen ajokortin uusimista pitää toimittaa lääkärinlausunto poliisille kevyissä ajokorttiluokissa

Lisätiedot

Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8

Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8 Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8 Tieliikenteen turvallisuustavoitteiden seuranta, Q4/2016 Kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä 4 tieliikenteessä suhteessa tavoitteeseen, Q4/ 2016 Kuolleet ja loukkaantuneet

Lisätiedot

Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför.

Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför. Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför. Matti Järvinen 29.1.2008 Liikenneturvallisuustavoite 800 12 edellisen kk:n aikana kuolleet 700 600 500 400 Tavoite: alle 250 tieliikennekuolemaa

Lisätiedot

PÄIHTEET JA LIIKENNE. EU päihteet liikenteessä tutkimusrintamalla: mitä odotettavissa? Kaarina Langel

PÄIHTEET JA LIIKENNE. EU päihteet liikenteessä tutkimusrintamalla: mitä odotettavissa? Kaarina Langel PÄIHTEET JA LIIKENNE EU päihteet liikenteessä tutkimusrintamalla: mitä odotettavissa? Kaarina Langel 15.5.2008 Liikenneonnettomuuksista Maailmassa Yli kaksi miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain liikenneonnettomuuksissa

Lisätiedot

Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA

Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA Lähtöaineisto Tässä kalvosarjassa esitetyt tulokset perustuvat Tilastokeskuksen tieliikenteen

Lisätiedot

Torju arjen vaaratilanteet

Torju arjen vaaratilanteet Koti- ja vapaa-ajan tapaturma sattuu vuosittain noin 700 000 suomalaiselle. Kuolemaan näistä johtaa vuosittain noin 2 700. Torju arjen vaaratilanteet Tavallinen arkipäivä sisältää monia vaaratilanteita.

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Onnettomuustarkasteluja 11.1.2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Onnettomuustarkasteluja 11.1.2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Onnettomuustarkasteluja 11.1.2013 Kalvosarjan sisältö Yleinen onnettomuuskehitys Lähde: Tilastokeskus Onnettomuuksien osalliset Lähteet:

Lisätiedot

LIIKENNERAITTIUSKAMPANJA 2011 - TIETOPAKETTI

LIIKENNERAITTIUSKAMPANJA 2011 - TIETOPAKETTI LIIKENNERAITTIUSKAMPANJA 2011 - TIETOPAKETTI Sisällys: JOHDANTO 1. RATTIJUOPUMUKSEN EHKÄISEMINEN OSANA LIIKENNETURVALLISUUSTYÖTÄ 2. PÄIHTEET LIIKENTEESSÄ Alkoholi Huumeet ja lääkkeet 3. TAVOITTEENA PÄIHTEETÖN

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuuden edistäminen kuljetusalan yrityksissä Kuljetusalan työturvallisuustilanne

Lisätiedot

Tarkkaamattomuus tieliikenteessä. Petri Jääskeläinen

Tarkkaamattomuus tieliikenteessä. Petri Jääskeläinen Tarkkaamattomuus tieliikenteessä Petri Jääskeläinen Kun ajat, aja Kuljettajan keskeisin tehtävä on ajoneuvon turvallinen kuljettaminen. Tarkkaamattomuus tarkoittaa huomion kiinnittymistä pois tästä tehtävästä:

Lisätiedot

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Kärkihankkeen avustusresurssi 21miljoona kolmen vuoden ajan (7 miljoonaa/vuosi) Seuraava haku aukeaa kunnille 23.1-10.3.2017 Antti Blom

Lisätiedot

Iitin liikenneturvallisuussuunnitelma ONNETTOMUUSANALYYSIT

Iitin liikenneturvallisuussuunnitelma ONNETTOMUUSANALYYSIT Iitin liikenneturvallisuussuunnitelma 2017 ONNETTOMUUSANALYYSIT Sisältö Onnettomuuskehitys ja uhrit (Tilastokeskus) Onnettomuusluokat ja -tyypit (Onnettomuusrekisteri) Vakuutusyhtiöiden liikennevakuutustilasto

Lisätiedot

TAPATURMAKATSAUS 2012. Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri

TAPATURMAKATSAUS 2012. Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri TAPATURMAKATSAUS 2012 Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri SAATTEEKSI Tämä tilastokatsaus kuvaa onnettomuuksien aiheuttamia henkilövahinkoja eli tapaturmia. Katsaukseen on koottu perustiedot alueen tapaturmatilanteesta

Lisätiedot