Tahdon tasa-arvoisen maanpuolustuksen Kuva: Jasmine Leppä. Onneksi minun ei tarvitse näyttää kenellekään, kuinka huono olen punnertamaan. Onneksi minun ei ole tarvinnut koskaan tarttua aseeseen. Näin hyvä tuuri ei ole kaikilla. Jos olisin syntynyt Suomessa pojaksi, minun tulisi kohdata asevelvollisuus. Jokaisella suomalaisella on maanpuolustusvelvollisuus. Miksi siis vain osa suomalaisista nuorista joutuu suorittamaan asevelvollisuuden ja toiset eivät? Millä perusteella joku voi olla sukupuolielintensä perusteella velvollinen käymään intin? Ihmisiä tulisi kohdella lain edessä tasa-arvoisesti sukupuoleen katsomatta. Me nuoremman sukupolven edustajat emme enää tue sellaisia sukupuolirooleja, joihin vanhemmat ikäluokat ovat tottuneet: Kyllähän Maija saa leikata siilitukan ja Pekka opiskella lähihoitajaksi. Miksi tällaiseen ihmiskuvan muutokseen ei olla systeemissä reagoitu? Millä perusteella joku voi olla sukupuolielintensä perusteella
velvollinen käymään intin? Mielestäni epätasa-arvoinen maanpuolustusvelvollisuus ei syyllisty ainoastaan sukupuolten väliseen syrjintään. Järjestelmä suosii ihmisiä luontaisten ominaisuuksiensa perusteella. Se, että noin joka neljäs poika jättää suorittamatta minkäänlaista palvelusta, ei mielestäni kerro toisten huonommuudesta, vaan systeemin kapeakatseisuudesta. Väitän, että esimerkiksi tietotekniikasta kiinnostunut henkilö tai empaattinen ajattelija voi olla yhtä tärkeä puolustamaan maatamme kuin vahva ja kuuliainen sotilas. Nykyinen käytäntö ei ota huomioon sitä, että jokaisella on mahdollisuus antaa erilainen panos Suomen puolustukseen. Mielestäni nykyinen sukupuolia ja ihmisten luontaisia ominaisuuksia syrjivä asevelvollisuus täytyisi avata kaikille suomalaisille nuorille. Jokainen täysi-ikäinen suomalainen tulisi kutsua kutsuntoihin, jossa he voisivat monesta vaihtoehdosta valita itselleen mieleisen tavan tutustua maamme puolustukseen. Vaihtoehtoja voisivat olla esimerkiksi tietoturvaan, humanitääriseen apuun tai luonnonkatastrofeihin suuntautuneet kurssit, tietenkään unohtamatta. perinteisiä palvelusvaihtoehtoja Tulevaisuuden Suomella on muitakin uhkia kuin se, että kiväärein aseistetut sotilaat marssisivat rajojemme sisälle. Tulevaisuuden Suomella on muitakin uhkia kuin se, että kiväärein aseistetut sotilaat marssisivat rajojemme sisälle. Ilmasto lämpenee ja tietoverkkoamme valvotaan. Entä jos tarttuva tauti leviäisi tai sähköverkkomme katkeaisi? Siinä tapauksessa tavallinen suomalainen tallaaja tarvitsee muutakin kuin täydet pisteet juoksutestistä ja rynnäkkökiväärin olalle. #myösihminen Suvaitsevaisuusviikko 8.-12.12.2014. Lue lisää Järvenpään lukiolla
Sinäkin olet ihminen Osallistuimme ala-asteella piirustuskilpailuun. Opettaja antoi meille tehtäväksi piirtää eri maanosien ihmisiä. Muut piirsivät ihmiset kartalle omille paikoilleen tekemään omille maanosilleen tyypillisiä asioita ja viereen heille ominaisia esineitä. Minä piirsin heidät riviin käsi kädessä ja hymyilevinä. Samanlaista ajatusta haluaisin jakaa teille tämän viikon avulla. Tiedämme ilman erotteluakin, että olemme jokainen erilaisia. Se kuuluu ihmisyyteen. Se kuuluu olemassaoloon. Ei ole kahta samanlaista perhosta, ei kissaa tai edes puuta. Eikä ole kahta samanlaista ihmistä. Tämä viikko on valmisteltu teitä opiskelijoita varten. Liian monet meistä ovat kärsineet tai kärsivät kiusaamisesta, ovat yksinäisiä, eivätkä tunne olevansa hyväksyttyjä ja kuuluvansa joukkoon. Kaikki tämä vain siksi, että meidät on määritelty jollain tavalla erilaisiksi. Viikon aikana tulemme kuulemaan niin opiskelijoiden kuin opettajienkin ajatuksia erilaisuudesta, tasa-arvosta ja muiden arvojen ja valintojen hyväksymisestä. Viikko huipentuu perjantaihin, rakkauden päivään, jolloin hiljennymme kuuntelemaan musiikkiesityksiä sekä fiilistelemään läpi mennyttä lakialoitetta tasaarvoisesta avioliitosta. Miten sinä näet lukiomme tilanteen? Tämän viikon aikana sinulla on mahdollisuus päästä kertomaan mielipiteesi ja vaikuttamaan. Puheet ovat aina puheita, mutta nyt yritämme kerätä teiltä opiskelijoilta ideoita ja ajatuksia siitä, miten lukiossamme voisi parantaa yhteishenkeä ja suvaitsevaisuutta konkreettisin keinoin. Parhaat ideat viedään eteenpäin ja tietysti palkitaan! Viikkoon voi toki myös osallistua
valokuvakilpailun (#myösihminen). kautta Instagramissa ja Twitterissä Saatamme olla erilaisia ulkonäöltämme, ajatuksiltamme ja varallisuudeltamme, mutta kaikessa erilaisuudessa olemme kuitenkin samanlaisia. Kaipaamme toisten hyväksyntää ja tunnetta johonkin joukkoon kuulumisesta. Hiiteen kaikki erottelu. Te olette kaikki ihmisiä. Kaikkien muiden lailla sinä olet myös ihminen. #myösihminen Suvaitsevaisuusviikko 8.-12.12.2014. Lue lisää Järvenpään lukiolla #myösihminen Muista, että sinäkin olet ihminen. Järvenpään lukio viettää suvaitsevaisuusviikkoa 8.-12.12.2014 ja tekee maailmasta parempaa paikkaa. Älä unohda vaihtareita!
Poseeraamassa vasemmalta Akira (Japani), Minori (Japani), Caio (Brasilia), Liz (Kanada), Bélen (Honduras) ja Michelle (Saksa). Kuvat: Henna Mäkiaho. Onko vaihtarin arki pelkästään museoihin tutustumista ja kosteita kotibileitä? Tarvitseeko läksyjä tehdä ja ovatko kotityöt pakollisia? Lue niin tiedät. Koulumme seitsemän vaihto-opiskelijaa ovat viettäneet jo Suomessa yli sata päivää. Päätimmekin kysyä heidän kuulumisiaan. Saksalainen Michelle, 17, on kotoisin 1 000 asukkaan kylästä Berliinin läheisyydestä. Suomessa hän asuu Mäntsälässä Hirvihaarassa, joten bussimatkat vievät valitettavan paljon aikaa koulupäivästä. Telinevoimistelua Saksassa harrastavana tyttönä hän mainitsee kaipaavansa liikuntaa, mutta vielä sitä oikeaa lajia ei ole löytynyt. Toimitus aikookin tutustuttaa Michellen Järvenpään hiihtolatuihin ja ulkojäille kunhan kelit sen vain sallivat. Sanasta Suomi Michellelle tulevat mieleen ujot suomalaiset ja kylmät talvet. Saksaa hän mainostaa suomalaisille maana, jossa on sijaa erilaisuudelle, braatvursteille ja
juhlimiselle. Going often to parties onkin asia, jonka Michelle olisi ehdottomasti ottanut mukaan Saksasta, sillä hänen kotimaassaan useimmat yökerhot ja baarit avaavat ovensa jo 16 vuotta täyttäneille. 16-vuotias Liv on 60 000 asukkaan Bielefeldistä kotoisin oleva viulunsoittoa harrastava toinen saksalainen vaihtarimme. Hän on huomannut lähes kaikkien suomalaisten tyttöjen olevan ujoja blondeja, joten hänellä on mielestään hyvät mahdollisuudet sopeutua joukkoon. Liv muistuttaa, että vaihtarille juttelu ei ole oikeasti niin jännittävää kuin millaisena jotkut ykköset ovat sen kokeneet. Hevirokkia ja mustikkapiirakkaa Minori on Järvenpään kokoisesta japanilaisesta kaupungista kotoisin oleva heavy metal -fani. Yksi syy juuri Suomen valitsemiseen olikin palava rakkaus heviin. Lukion Art Caféssakin esiintynyt Minori on löytänyt myös uuden suomalaisen lempibändin: Apulannan. Suomesta Minorille tulevat ensimmäisenä mieleen Muumit ja saunominen. Japanista hän mainitsee näkemisen arvoiseksi Fujivuoren ja kirsikkapuut niiden kukkiessa kirkkaan pinkkeinä. Lopuksi Minori lähettää terveisiä lukiolaisille selkeällä suomella: Minä en puhu kovin hyvää suomea tai englantia, mutta minä haluan oppia puhumaan paremmin suomea. Akira ja Minori.
Vasta vähän aikaa sitten Japanista kouluumme saapui myös toinen vaihto-oppilas, 17-vuotias Akira. Pari viikkoa Suomessa oleillessaan hän on tykästynyt kovasti suomalaiseen mustikkapiirakkaan ja kuvailee Suomea joulupukin ja saunojen maana. Omasta maastaan hän haluaa nostaa esille maukkaat ruoat, edistyneen tegnologian sekä monet hienot nähtävyydet kuten Tokion Sky Tree. Samba evästää Järvenpään yöhön Caio, 18-vuotias brasilialainen, on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva jalkapallofani. Brasiliassa karnevaalit ja sambatanssi ovat näkyvä osa kulttuuria, mutta Suomessa vastaavia asioita Caio ei ole vielä löytänyt. Syksyssä päällimmäisinä ajatuksina pyörivät vain viileys, pimeys ja joulupukin odotus. Reipas täysi-ikäinen odottaa innolla tulevaa vuotta, jonka tarkoituksena olisi oppia lisää eurooppalaisesta kulttuurista ja englannin kielestä. Brasiliasta matkalaukkuun Caio olisi ottanut mukaan niin perheensä, maukkaat ruoat, kuin myös maailman kauneimmaksi rankatut tytöt. Toimitus vinkkaa Caioa tutustumaan Järvenpään yöelämään, josta löytyvät niin maukkaat rullakebabit, kulttuurin ilmentymä grillijonossa ja RT:n tanssilattialta ne maailman oikeasti kauneimmat vaaleahiuksiset tytöt.
Belén ja Caio. Kaikkea kannattaa kokeilla Hondurasista kotoisin oleva 17-vuotias Belén päätyi Suomeen isänsä työkaverin suosittelemana. Belén on jo kotimaassaan valmistunut high schoolista, ja ajatteli hakea elämänkokemusta Euroopasta päätyen Suomeen. Hondurasin kuumuuteen tottuneena hän kertoo Suomen olevan kylmä maa, jossa ihmiset ovat hyvin ystävällisiä, mutta paljon hiljaisempia kuin hänen kotimaassaan. Eteläamerikkalaisille kulttuureille tyypillisesti myös Honduras koostuu jalkapallofaneista ja tummatukkaisista sekä hyvin sosiaalisista ja ulospäinsuuntautuneista henkilöistä. Lukiomme opiskelijoille Belén haluaa sanoa, että elämässä tulee tarttua rohkeasti kaikkiin vastaan tuleviin mahdollisuuksiin saavuttaakseen ja kokeakseen jotain erityistä, ja näin voi todeta ainakin kaikkien kouluumme päätyneiden vaihtareiden tehneen. Yllä olevista lyhyistä esittelyistä puuttuu omaa palstaa lehdessämme kirjoitteleva Liz. Käykäähän kurkkaamassa Liz s Adventures osiota ja näin pääsette tutustumaan syvemmin mielenkiintoiseen vaihtariarkeen Suomessa. Masentuneen maan ongelmia Todella harva uskaltaa puhua yksinäisyyden pelosta tai välttämättä tunnustaa sitä itselleenkään. Vuoden pimeään aikaan on sopiva hetki ottaa myös muutama tabu puheeksi.
Todella harva uskaltaa puhua yksinäisyyden pelosta tai välttämättä tunnustaa sitä itselleenkään. Monet eivät edes tiedä tästä fobiaksi lasketusta pelon alueesta, koska sitä on suorastaan mahdotonta havaita ihmisestä. Toinen olennainen, mutta vähän puhuttu aihe, on hylätyksi tulemisen pelko ja nämä kaksi demonia kulkevatkin usein käsi kädessä jättämättä uhrilleen juuri hengitystilaa. Ensimmäistä kertaa kuulin näistä peloista masennuksesta kärsivältä ystävältäni. Huomasin heti niiden kohdistuvan myös itseeni. Muun muassa uudelle paikkakunnalle muuttaessa tai raskaita elämänvalintoja tehdessäni pelot ovat vaikuttaneet päätöksentekoon. Uusissa, tuntemattomissa kaveriporukoissa hylätyksi tulemisen tunne on jopa todennäköistä, eikä vanhoja yhteyksiä sovi unohtaa. Yksinäisyyden pelko esiintyy yleensä vahvana ahdistuksena ja kauhun tunteena, kun ihminen tuntee olevansa yksin. Normaalia laajempi kaveripiiri tai todella aktiivinen sosiaalinen elämä eivät millään tavalla poista mahdollisuutta pelosta, sillä yksinäisyyden pelko iskee, kun pelosta kärsivä ei saa jotain sosiaalista tarvettaan tyydytettyä. Hylätyksi tulemisen pelko taas saa ihmisen luulemaan, että kaikki hänen läheisensä lähtevät hänen elämästään ennen pitkää tavalla tai toisella. Pelkäävän ihmisen elämä voi pahimmillaan muuttua vakavan masennuksen kalvamaksi epätoivoksi. Epäitsekkyys alkaa tuntumaan välttämättömältä, jotta ihmiset eivät lähde huonon käytöksen vuoksi. Täydellisyyteen täytyy pyrkiä, koska viat tekevät ihmisestä huonon, ja kukapa haluaisi huonon ystävän tai kumppanin. Ulkonäköpaineet alkavat kasaantua, eivätkä vaarallisetkaan dieetit näytä enää ollenkaan huonolta vaihtoehdolta. Öiset paniikkikohtaukset ja itsekriittiset mietteet pitävät hereillä, ja unettomuus tekee koulunkäynnistä ja työskentelystä mahdotonta. Pelkäävän ihmisen elämä voi pahimmillaan muuttua vakavan masennuksen kalvamaksi epätoivoksi.
Pelosta eroon pääseminen saattaisi muuttaa persoonan täysin. Mahdollisuus rehellisyyteen aukeaisi. Voisi näyttää heikkoutensa, kyyneleensä, huonot muistonsa. Alkaisi tuntemaan vastuuta omasta onnellisuudestaan epäitsekkyyden sijaan. Kykenisi tekemään virheitä vain oppiakseen niistä. Ja ennen pitkää pystyisi elämään ilman tekohymyä, ylisuorittamista ja valheita. Olisi viimein oma itsensä. Tuttavasta näitä piirteitä on äärimmäisen vaikea huomata, koska käytös muuttuu pelkoja peilaavaksi: ihmisestä saattaa tulla entistä sosiaalisempi ja seurallisempi. Näkymättömät ongelmat ovatkin vähintään yhtä vakavia kuin fyysiset sairaudet, eikä niistä pääse eroon ilman aikaa ja tukea. Muista siis osoittaa läheisillesi heidän olevan pysyvä osa elämääsi, ja muista kertoa rakkaillesi kuinka tärkeitä he ovat sinulle. Sillä tietämättäsi kuka tahansa heistä saattaa kärsiä samankaltaisista peloista, ja vähintäänkin päädyt piristämään ystäväsi harmaata päivää. Opiskelun sähköistäminen tarvitsee vielä kehittämistä Tekniikan kehittyessä opiskeleminen siirtyy enemmän ja enemmän päätteen ääreen. Opiskelijoilta kysymättä tämä nähdään nykyään oppimista parantavana tekijänä. Suomen romahtamisen muun muassa PISA-tutkimuksissa on väitetty johtuvan liian vähäisestä tekniikan käytöstä. Lisäksi ylioppilaskirjoitusten sähköistyminen on jo ovella. Monet opiskelijat kokevat päätteen ääressä työskentelyn erittäin uuvuttavaksi ja väsyttäväksi. Onko tekniikan hyödyntäminen opiskelussa kuitenkaan kaikissa tapauksissa
hyväksi? Vaikeuksia opiskeluun aiheuttavat useat seikat. Monet opiskelijat kokevat päätteen ääressä työskentelyn erittäin uuvuttavaksi ja väsyttäväksi. Tuskan tunteita luovat alkeelliset ja yksitoikkoiset mekaaniset verkkotehtävät vaikuttavat myös myöhempiin oppitunteihin kuluttamalla tekijän energiavarastot loppuun. Uskon tämän huonontavan oppimistuloksia pitkällä aikavälillä rajusti. Esimerkiksi haettaessa sanaa sanakirjasta hakija oppii alitajuisesti myös sivulla näkyviä muita vilkaisemiaan sanoja, mutta sähköisessä sanakirjassa sana kirjoitetaan vain hakukenttään ja sana kääntyy. Omasta mielestäni sähköistäminen on siis huono asia oppimisen kannalta. Ongelmia tulee vain lisää hieman keskeneräisten sähköisten kirjojen tullessa kuvioon. Ne toimivat idean tasolla, mutta käytännössä eivät. Sähkökirjaa ei välttämättä saa edulliseen hintaan ylioppilaskirjoituksiin asti, koska kirjojen käyttöä varten ostetaan lisenssioikeus, eikä lisenssioikeus ole välttämättä voimassa kirjoituksiin asti. Pisteenä i:n päälle mahdollisuus kirjojen kierrättämiseen katoaa, ja rahaa palaa entistä enemmän opiskeluun jouduttaessa ostamaan kirja omaksi jokaista kurssia varten. Teknologian kehittyessä laitteista tulee varmemmin toimivia ja nopeita. Opiskelun tulevaisuuden näkymä on ehkä kuitenkin valoisa. Verkkotehtävien kohdalla voidaan luoda uusia tehtävätyyppejä, jotka opiskelijat voisivat kokea mieluisiksi. Oppikirjojen sisältöä voidaan muokata esimerkiksi kosketuksesta aukeavilla kuvilla, jotka eivät kuitenkaan veisi sen enempää tilaa sivua kohden. Lisäksi teknologian kehittyessä laitteista tulee varmemmin toimivia ja nopeampia. Sähköiseen opiskeluun pitäisikin siirtyä siis vasta sitten, kun järjestelmästä on luotu hyvä. Nykyistä huonomman järjestelmän käyttöönottaminen on huono tulevien ikäluokkien kannalta, sillä jo nykyisiltä lukioikäisiltä vaaditaan enemmän ja enemmän kokemusta ja koulutusta työelämään siirryttäessä. Silti oppimateriaalia, järjestelmän ja koulutuksen yhtä
tärkeintä asiaa, viedään vain huonompaan suuntaan. Onko opiskelun sähköistyminen hyvä vai huono asia? Mitä mieltä sinä olet? Kommentoi alle! Dialogiin kirjoitettu virhe John Greenin kulttisuosiota nauttiva The Fault in Our Stars löytynee lähestulkoon joka toisen lukemista harrastavan länsimaalaisen nuoren kirjahyllystä. Romaani, jonka nimi kääntyy suomalaisittain muotoon Tähtiin kirjoitettu virhe, on päässyt muun muassa The New York Timesin bestseller-listan kärkeen, ja nostanut samalla kirjoittajansa maailmanlaajuiseen suosioon. Kirjan päähenkilö, 16-vuotias Hazel Lancaster, sairastaa parantumatonta kilpirauhassyöpää ja suhtautuu kutakuinkin kaikkeen joko pessimistisesti tai välinpitämättömästi. Hazelin elämä muuttuu kuitenkin kertaheitolla, kun hän tapaa 17-vuotiaan Augustus Watersin, johon lopulta rakastuu. Lukijaa siis odottaa sydäntäraastavan kaunis rakkaustarina, eikö? No ei. En liioittele lainkaan sanoessani, ettei Tähtiin kirjoitettu virhe herättänyt minussa lukijana kuin kiusaantuneisuutta. Kirjan hahmot ovat valtavan yksiulotteisia, mikä tekee heihin samaistumisen tai myötäelämisen liki mahdottomaksi. Tarinankerronta ei ole muutenkaan suoranaisesti kielellisen lahjakkuuden riemujuhlaa: romaanin puuduttavan tylsät lauserakenteet saivat monin paikoin ajatukseni harhailemaan jossakin huomisen kouluruuan ja Narnian välimaastossa. Kielikuvat vetävät kankeudessaan vertoja jopa eduskunnan kyselytunnille.kaikkein tuskallisinta luettavaa ovat kuitenkin
minäkertojana toimivan Hazelin sisäisten monologien sijaan kirjan henkilöiden väliset vuoropuhelut. Puheenvuorot eivät ole pelkästään väkinäisiä ja epärealistisen pitkiä, vaan ne sisältävät lukemattomia mukamas syvällisiä pohdintoja esimerkiksi maailmankaikkeudesta tai ikuisuuden olemuksesta. Päähenkilöiden käyttämät kielikuvat vetävät kankeudessaan vertoja jopa eduskunnan kyselytunnille, ja se on jo paljon se. Augustuksen ja Hazelin välinen suhde ei sekään ole uskottavimmasta päästä. Augustus huomaa Hazelin ensimmäisen kerran tämän lähtiessä kotiin syöpää sairastavien tukiryhmästä. Sen sijaan että pitkiä repliikkejä rakastava Augustus vaikkapa esittelisi itsensä, hän tuijottaa Hazelia ensin etäisyydeltä ja kutsuu tämän sitten kotiinsa. Hienovaraista. Pariskunnan vuorovaikutus on alusta loppuun melkoisen käsikirjoitetun oloista, enkä saanut heistä kumpaankaan minkäänlaista tuntumaa koko kirjan aikana. Kun Augustus on päässyt käyttämään tarpeeksi montaa B-luokan metaforaa, ollaankin jo kirjan loppuvaiheilla, ja on puolipakollisen traagisen juonenkäänteen vuoro. Henkilökohtaisesti olin enimmäkseen viimeisten sivujen lähestyessä. helpottunut romaanin Virhe on kirjoitettu jonnekin aivan muualle kuin tähtiin.tähtiin kirjoitettu virhe oli lukijalle enemmän kuin hienoinen pettymys, ja odotin romaanin saavuttaman suosion vuoksi siltä paljon enemmän. Karikatyyrimaisia hahmoja tai ennalta-arvattavaa juonta tuskin tulee ikävä, joskin kirjan tahaton komiikka oli paikoin viihdyttävää luettavaa. Mielestäni John Greenin on täysin turhaa syyttää taivaankappaleita, virhe on nimittäin kirjoitettu jonnekin aivan muualle kuin tähtiin.
Me ei olla enää me Tyhjensin kirjahyllyä remontointiprojektin vuoksi ja huomasin toisiksi ylimmällä hyllyllä puhallettavan vaaleanpunaisen kitaran. Istuin alas ja jäin tuijottamaan tuota hämmentävää esinettä tyhjä ilme kasvoilla. Mieleeni tulvahtivat kaikki ne vanhat muistot reilun viiden vuoden takaa, jolloin se ihminen, jolta tuon kitaran sain, oli paras ystäväni. Päässäni alkoi soida Sannin kappale Me ei olla enää me. Aina silloin tällöin kierrellessäni koulun käytäviä bongaan tuttuja kasvoja. Tunnistan nimenomaan vain kasvot ja tiedän henkilöt myös nimeltä, mutta en tunne enää kyseisiä ihmisiä. Tunsin ehkä joskus, tunsin paremmin kuin kukaan muu, mutta en enää. Ja he voisivat sanoa samaa myös minusta. Alitajunnassani saatan miettiä ja todeta, että Katselen sua sä näytät samalta / Vaikka en tunne enää sinua. On hämmentävää huomata, miten ihmiset muuttuvat ajan myötä. Ensin ollaan parhaita ystäviä ja tehdään kaikki yhdessä; jos ei nähdä joka päivä, niin pidetään yhteyttä jollain toisella tapaa päivittäin. Yhtäkkiä kaikki vain muuttuu. Soittoja ja viestejä ei kuulukaan enää joka päivä, tapaaminenkin jää siihen korkeintaan yhteen kertaan kuussa. Ja kohta ei ole enää edes sitäkään. Ei pystytä katsomaan toista silmiin, kun kävellään kadulla vastaan. En haluaisi tietää kuin yhden asian: miksi? Ehkä sitä vain kokee, että ystävyys on lopullisesti ohi. Ei haavat niitä repimällä parane / Joten käänny ja kävele. Toisiin vanhoihin ystäviin saattaa tulla otettua joskus yhteyttä, kynnys ei vain tunnu heidän kohdallaan niin isolta. Viime kesänä tapasin kahdesti vanhan joukkuetoverini, jonka kanssa emme olleet tavanneet varmaan kuuteen vuoteen. Hänen kanssaan juttu luisti kuten aina ennenkin. Voiko olla mahdollista, että mitä läheisempi on ollut entisen ystävän kanssa, sitä hankalampi on ottaa kontaktia myöhemmin? Silti
kokee, että tuntuisi niin hyvältä tavata vaikka kahvikupin ääressä ja todeta Onpa kiva pitkästä aikaa jutella / Vaikka en tunne enää sinua. Siitä on jo lähemmäs kuukausi, kun aloin tyhjentämään kirjahyllyäni. Se vaaleanpunainen kitara on siellä edelleen, aivan samalla paikalla: en uskalla siirtää sitä muualle. En tee kyseisellä lelulla oikeastaan mitään, joten voisin heittää sen pois. Mutta tuntuu, että jos heitän sen pois, hävitän sen myötä elämästäni lopullisesti sen ihmisen, josta se kitara muistuttaa. Ehkä vain salaa toivon, että pystyisin avaamaan oven tälle ihmiselle ja päästämään hänet takaisin elämääni. Se tuntuu todella haastavalta jo pelkästään ajatuksen tasolla, Koska me ei olla enää me.