HAKU PÄÄLLÄ 2016 TERVETULOA!
PÄIVÄN OHJELMA 10-11 Avustusten hakeminen vuodelle 2017 11-11.30 Talousarvio osana hakemista Lounas 12.30-16 (välissä kahvitauko) ryhmätyöskentelyä: ryhmäjako tehty RAY:llä etukäteen. Verkkoasiointiin liittyvissä kysymyksissä auttaa järjestelmäasiantuntija Terhi Nystén, joka on tavoitettavissa tauoilla ja klo 16 asti. 3.2.2016 2
RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTÄMINEN JA TUOTTOJENJAKO TULEVAISUUDESSA
UUTEEN RAHAPELIYHTIÖÖN TÄHTÄÄVÄN LAINSÄÄDÄNNÖN VALMISTELU Sisäministeriö valmisteli viime hallituskaudella ehdotuksen suomalaisen rahapelijärjestelmän vaihtoehtoisista ratkaisumalleista. Virkamiestyöryhmän selvitys julkaistiin 13.3.2015. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi 17.9.2015 linjaukset kaikkien kolmen rahapeliyhteisön rahapelitoimintojen yhdistämiseksi. Sisäministeriössä valmistellaan lainsäädäntöä nykyisten kolmen rahapeliyhteisön rahapelitoimintojen yhdistämiseksi yhteen uuteen rahapeliyhtiöön. Valtio omistaisi perustettavan uuden rahapeliyhtiön kokonaan. Käytännössä muutetaan arpajaislakia sekä säädetään tuotonjakoa koskevat asetukset. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2016. Nykyiset rahapeliyhteisöt Raha-automaattiyhdistys, Veikkaus ja Fintoto sekä valtion ja tuottojen saajien edustajat ovat sopineet niin kutsutulla yhteisymmärryspöytäkirjalla yhdistämisen periaatteista. AVUSTUSOSASTO TUOMAS KOSKELA 29.1.2016 4
AIKATAULU Yhdistämisen käytännön järjestelyjä valmistelemaan on perustettu integrointiyhtiö (FRV), joka aloitti toimintansa syksyllä 2015. Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto vastaa yhdistämisen käytännön toteuttamisesta yhteistyössä rahapeliyhteisöjen kanssa. Tavoitteena on, että uusi yhtiö voisi aloittaa toimintansa 1.1.2017. Aikatauluun saattaa vaikuttaa EU:n komission käsittelyaika. Uusi järjestelmä tulee notifioida EU:ssa. Pelituotot ovat EU-maailmassa suotuisa sivuseuraamus. Monopolijärjestelmän oikeus pohjautuu siihen, että monopolissa rahapelihaittojen ehkäisy on katsottu tehokkaimmaksi malliksi verrattuna muihin vaihtoehtoisiin järjestelmiin. AVUSTUSOSASTO TUOMAS KOSKELA 29.1.2016 5
TUOTTOJENJAKO TULEVAISUUDESSA Suomalaisten rahapeliyhteisöjen tuotot käytetään yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Näin olisi myös jatkossa eikä uudistuksella ole tarkoitus muuttaa edunsaajien asemaa. Uuden yhtiön tuotonjako-osuuksista on jo sovittu yhteisymmärryspöytäkirjassa. Uuden yhtiön rahapelituotoista 53 prosenttia menisi Veikkauksen nykyisille edunsaajille, 43 prosenttia Raha-automaattiyhdistyksen edunsaajille ja 4 prosenttia Fintoton edunsaajille. Jatkossa on tarkoitus siirtyä soveltamanaan valtionavustuslakia. Muutokset nykyiseen raha-automaattiavustuksista annettuun lakiin ovat kuitenkin vähäisiä. Avustusten myöntämiseen liittyen on valmisteilla valtionavustuslakia täsmentävä valtioneuvoston asetus, jonka sosiaali- ja terveysministeriö esittelee. Lisäksi on valmisteilla valtioneuvoston asetus avustusasioiden neuvottelukunnasta. Laki- ja asetusluonnokset lausuntokierrokselle näillä näkymin maaliskuussa 2016. RAY:n avustusosastoa on ehdotettu siirrettäväksi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) yhteyteen. Siirtoa valmistellaan STM:n ja RAY:n yhteistyönä. Tavoitteena on, että itsenäisenä viranomaisena toimiva uusi avustusyksikkö voisi aloittaa toimintansa STM:n yhteydessä 1.1.2017. Avustustoimintaa on tarkoitus jatkaa nykyisten linjausten pohjalta ja nykyistä sähköistä asianhallintajärjestelmää hyödyntäen. AVUSTUSOSASTO TUOMAS KOSKELA 29.1.2016 6
AVUSTUSTEN HAKEMINEN VUODELLE 2017 Haku päällä 2-3/2016 7
OHJEITA AVUSTUSTEN HAKEMISEEN (WWW.RAY.FI/AVUSTUKSET Avustustoiminnan linjaukset 2016-2019 Toimeenpanosuunnitelma 2017 (julkaistaan maaliskuussa) Hakuopas vuodelle 2017 (julkaistaan maaliskuussa) Ohjeita verkkoasiointiin rekisteröitymiseen ja hakemusten täyttämiseen Tilaa RAY:n uutiskirje sähköpostiisi, tilauksen voi tehdä verkkosivulla www.ray.fi/avustukset -> RAY tukee -> Uutiskirje) 3.2.2016 8
AVUSTUSLAJIT RAHOITUSMUOTOINA Avustus voidaan myöntää toiminta-avustuksena tai erityisavustuksena. Toiminta-avustus voidaan myöntää avustuksen saajan toimintaan yleisesti (yleisavustus) tai tiettyyn osaan sen toiminnasta (kohdennettu toimintaavustus). Erityisavustus voidaan myöntää: investointiavustuksena aineellisen tai aineettoman hyödykkeen hankintaan; tai projektiavustuksena kokeilu-, tutkimus- tai kehittämishankkeeseen tai muuhun tarkoitukseltaan rajattuun hankkeeseen. 3.2.2016 9
PROJEKTIAVUSTUS (C) Projekti on määräaikainen hanke, jolla esimerkiksi käynnistetään, kehitetään, luodaan uutta tai juurrutetaan. Projektin kesto on yleisimmin 3 vuotta, mutta tarve ja sisältö ratkaisevat. Luontevin avustuslaji uudelle hakijalle Yhteistyöprojektien ei tarvitse olla ns. jättihankkeita 3.2.2016 10
KOHDENNETTU TOIMINTA-AVUSTUS (AK) Kohdennettua toiminta-avustusta voi hakea tiettyyn rajattuun toimintaan. Kohdennettu toiminta-avustus ja projekti voivat olla hyvin samantyyppisiä. projekti on aina kestoltaan määräaikainen Kohdennettu toiminta-avustus on yleensä jo vakiintunutta toimintaa, jota on usein edeltänyt tuloksellinen projekti Toimintaa tulee kehittää esim. toimintaympäristön tarpeiden mukaan säännöllisesti Tyypillisiä esimerkkejä sisällöistä: vapaaehtoistyö, vertaistuki, erilaiset kohtaamispaikat RAY:N HALLITUS VAHVISTAA TOIMEENPANOSUUNNITELMAN HELMIKUUN AIKANA 3.2.2016 11
YLEISAVUSTUS (AY) On toimintansa vakiinnuttaneen järjestön perusrahoitusmuoto yleisten kulujen (hallintokulut) kattamiseen Soveltuu yleensä isoille järjestöille, joilla on paljon avustuskohteita Tällöin yleisiä kuluja ei voi olla muilla kohteilla Voi sisältää myös toimintoja, joiden tuloksia tullaan seuraamaan erikseen, esimerkiksi asiantuntijatyötä, edunvalvontaa, viestintää Vaihtoehtona on yleisten kulujen kattaminen yleiskuluohjeen mukaisesti muilla kohteilla (Ak ja C) Yleiskulut voivat olla pääsääntöisesti enintään 15% kohteen kuluista Soveltuu hyvin pienille järjestöille RAY:N HALLITUS VAHVISTAA TOIMEENPANOSUUNNITELMAN HELMIKUUN AIKANA 3.2.2016 12
YLEISAVUSTUS (AY) Hakemusvaiheessa huomioidaan seuraavia seikkoja: Toiminnan vakiintuneisuus Muu rahoitus Järjestön toiminnan rakenne Yleisavustuksen tarve ja tarkoituksenmukaisuus (vrt. mm. yleiskuluohje ja varallisuuskriteerit) Hakijan suhde muuhun saman sektorin toimintaan Taloudenhoidon ja hallinnon järjestäminen Järjestön toiminnan on oltava tuloksellista ja laadukasta (saadut TVS- vastaukset sekä väli- ja loppuraportit ja vuosiselvitykset hakijalta) RAY:N HALLITUS VAHVISTAA TOIMEENPANOSUUNNITELMAN HELMIKUUN AIKANA 3.2.2016 13
INVESTOINTIAVUSTUKSET/ ASUNNOT Erityisryhmien asuminen Asuntohankinnat erityisryhmille ja asunnottomuusohjelmissa järjestöjen asiantuntemus asiakasvalinnassa ja toimintojen kohdistamisessa on keskeisessä roolissa Asukasvalintaprosessia pystyttävä vaivattomasti seuraamaan Samasta taloyhtiöstä yleishyödylliseen tarkoitukseen hankittavien asuntojen määrä voi olla max. 10% /taloyhtiö Rakentamisen avustaminen vähenee linjauskauden kuluessa => Asumisen edistämiseen keskittyvien toiminnallisten avustusten painoarvoa lisätään linjauskauden aikana suhteessa investointiavustuksiin Ikä yksistään ei ole peruste erityisryhmään kuulumiselle. RAY ei myönnä jatkossa avustuksia ikäihmisten tai nuorten asumisen edistämiseen, ellei ole kyse erityisryhmien edustajista näissä ikäluokissa. 3.2.2016 14
INVESTOINTIAVUSTUKSET/ TOIMITILAT Toimitilojen osalta RAY suosittelee pääsääntöisesti vuokratiloja Olemassa olevien toimitilojen peruskorjaukset mahdollisia avustettaviksi (ei koske vuokratiloja) Esim. osuudet taloyhtiöiden isoista remonteista Sekä vuokra- että hankintatilanteissa RAY kannustaa järjestöjä hyödyntämään yhteisiä toimitiloja Avustusharkinnassa sovelletaan valtion toimitilastrategian periaatteita RAY:N HALLITUS VAHVISTAA TOIMEENPANOSUUNNITELMAN HELMIKUUN AIKANA 3.2.2016 15
INVESTOINTIAVUSTUKSET/ KÄYTTÖOMAISUUS 1. Yleistä Hankintojen tulee liittyä kiinteästi järjestön toimintaan ja tarpeeseen. Kustannustaso tulee pitää maltillisena ja hinta-arvioita kannattaa kartoittaa jo ennen hakemuksen tekemistä. 2. Satunnaiset hankinnat toiminta-avustuksissa tai projektiavustuksissa Satunnaisiin hankintoihin voidaan käyttää enintään 10% vuosittaisesta toimintaavustuksesta tai projektiavustuksen ensimmäisen vuoden avustuksesta. Kulut tulee esittää talousarviossa. Avustusosuus on 100% kokonaiskustannuksista. Avustuksiin ei pääsääntöisesti esitetä korotusta hankintojen tekemistä varten. 3. Erillinen investointiavustus vähäistä suuremmille hankinnoille Avustushakemus pohjautuu investointisuunnitelmaan. Investointien avustusosuus on enimmillään 70% kokonaiskustannuksista. RAY:N HALLITUS VAHVISTAA TOIMEENPANOSUUNNITELMAN HELMIKUUN AIKANA 3.2.2016 16
INVESTOINTIAVUSTUKSET/ TIETOJÄRJESTELMÄT Vuoden 2016-2019 RAY-avustuslinjausten yksi painopistealue on tietoverkoissa ja sosiaalisessa mediassa tapahtuva järjestötoiminta. Laajoihin verkkohankkeisiin tai järjestöjen yhteisiin tietojärjestelmähankkeisiin voidaan myöntää erillistä investointiavustusta. Jos ICT-ratkaisut hankitaan palveluna, hankkeen kustannukset jakautuvat palvelun koko elinkaaren ajalle. Investointiavustukset rajataan palvelun käyttöönottokustannuksiin. Käyttöönottokustannuksiin voidaan lukea mm. palvelun aloitusmaksut, käyttöönotto ja siihen liittyvä koulutus sekä ulkopuolinen konsultointi. Myös projektia varten mahdollisesti palkattavan henkilöstön kustannukset voidaan sisällyttää hankkeeseen. Hakijan toiminnan suhteen vähäiset hankinnat, tulee hankkia olemassa olevilla avustuksilla eikä avustuksiin tehdä näitä hankintoja varten erillisiä korotuksia. Yksinkertaisten verkkosivujen toteutus ja ylläpito, verkkosivustojen julkaisujärjestelmän uusiminen ja vastaavat tekniset ylläpitotehtävät sekä sisällöntuotanto ovat osa järjestön tiedotustoimintaa, jotka katetaan olemassa olevilla avustuksilla. RAY:N HALLITUS VAHVISTAA TOIMEENPANOSUUNNITELMAN HELMIKUUN AIKANA 3.2.2016 17
3.2.2016 18
JÄRJESTÖJEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN JA PERUSRAHOITUKSEN TURVAAMINEN Tavoitteenamme on luoda kestävät edellytykset aktiiviselle kansalaisjärjestötoiminnalle. Järjestöjen toimintaedellytyksiä voidaan vahvistaa yleisavustuksella tai kohdennetulla toiminta-avustuksella. Yleisavustusta voidaan myöntää toimintansa jo vakiinnuttaneille järjestöille. Kohdennettua toiminta-avustusta voidaan myöntää tiettyyn osaan toiminnasta esimerkiksi järjestöjen neuvonta- ja koulutustoimintaan, tutkimus- ja kehittämistoimintaan, kansainväliseen toimintaan, yhteistoimintarakenteisiin tai paikallisyhdistysten vapaaehtoistoiminnan vahvistamiseen. 3.2.2016 19
PAINOTUKSET (UUDET JA JATKOAVUSTUKSET) Kannustamme kehittämään uusia järjestötoiminnan muotoja ja tapoja tietoverkoissa ja sosiaalisessa mediassa. Painotamme järjestöjen ja muiden toimijoiden yhteistyömahdollisuuksien kehittämistä. Kannustamme myös järjestöjä hakemaan pienimuotoisia jäsenjärjestöavustuksia, joilla voidaan tukea paikallistason yhdistystoimintaa. 3.2.2016 20
TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMINEN Suuntaamme avustuksia toimintoihin ja kehittämishankkeisiin, joiden tavoitteena on terveyden edistäminen sekä ihmisten ja heidän lähiyhteisöjensä omaehtoisen suoriutumisen ja jaksamisen tukeminen. Terveyden edistämisessä korostuvat eri sairauksien ehkäisemiseen tähtäävät toiminnot ja terveydelle suotuisten elintapojen ja olosuhteiden vahvistaminen. Toimintakyvyn edistämisellä tavoitellaan mm. ihmisten ja lähiyhteisöjen omaehtoisen suoriutumisen vahvistamista ja itsenäisen selviytymisen turvaamista. Kuntouttavilla toiminnoilla taas tuetaan ihmisiä, joilla toimintakyky on alentunut. 3.2.2016 21
PAINOTUKSET (UUDET JA JATKOAVUSTUKSET) Painotamme toimintoja, joiden tavoitteena on arjessa suoriutumisen edistäminen ja omaishoitajaperheiden jaksamisen tukeminen. Kannustamme kehittämään lapsiperheiden arjen tukeen ja erityisesti eroauttamiseen liittyviä tukikeinoja. Korostamme toiminnan saavutettavuuden ja tavoitettavuuden merkitystä kohderyhmän kannalta, ja rohkaisemme yhteistyöhön eri järjestöjen kesken. Avustettavia teemoja voivat olla esimerkiksi: erilaiset vertaistuelliset toiminnat ihmisten pariin jalkautuva ja etsivä toiminta terveydelle suotuisten elintapojen vahvistaminen peliongelmien ehkäisy ja pelaamiseen liittyvien haittojen vähentäminen 3.2.2016 22
YHTEISÖLLISYYDEN JA OSALLISTUMISMAHDOLLISUUKSIEN EDISTÄMINEN Avustuksia myönnetään toimintoihin ja kehittämishankkeisiin, joilla edistetään ihmisten mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä osallistumismahdollisuuksia monipuolisesti kansalaisyhteiskunnan eri toimintoihin. Avustettavia teemoja ovat mm: erilaiset matalan kynnyksen osallistumispaikat ja -mahdollisuudet ylisukupolvinen työ ja sosiaalisten tukiverkostojen vahvistaminen vapaaehtoistoiminta sekä siihen liittyvä kehittäminen ja koordinointi eri väestöryhmien yhteiskuntaan integroituminen ja vähemmistöjen aseman vahvistaminen 3.2.2016 23
PAINOTUKSET (UUDET JA JATKOAVUSTUKSET) Painotamme toimintoja, joiden avulla vapaaehtoistoiminnan kysyntää ja tarjontaa saadaan kohtaamaan paremmin esimerkiksi sähköisten sovellusten avulla. Rohkaisemme myös löytämään vapaaehtoistoiminnan paikkoja myös erityisryhmiin kuuluville ihmisille. Kiinnitämme huomiota erityisesti nuorten osallisuuden edistämiseen. Peräänkuulutamme uusia keinoja ja kumppanuuksia nuorten tavoittamiseksi. Rohkaisemme myös nuorten oman asiantuntemuksen hyödyntämiseen toiminnan suunnittelussa. Haluamme kiinnittää huomioita toiminnan saavutettavuuteen: erilaisten jalkautuvien toimintojen tai pop up -tyyppisten ratkaisujen avulla voidaan tavoittaa myös ne, joiden on haasteellista tulla erilliseen kohtaamispaikkaan. On hyvä pohtia myös toiminnan integroimista sellaisiin ympäristöihin ja tiloihin, joissa ihmiset muutoinkin liikkuvat. Kannustamme järjestöjä keskinäiseen yhteistyöhön; sekä asiantuntijuuden vaihtoon että tilojen yhteiseen hyödyntämiseen. Näin voidaan ehkäistä toimintojen päällekkäisyyksiä ja saada kaikkien osaaminen mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. 3.2.2016 24
ERITYISRYHMIEN ASUMISEN TUKEMINEN RAY:n tavoitteena on edistää avustustoiminnallaan erityisryhmien asumismahdollisuuksia ja - valmiuksia sekä vähentää asunnottomuutta. Kaikki asumiseen liittyvät avustukset kohdennetaan jatkossa erityisryhmien asumisen edistämiseen. Erityisryhmillä tarkoitetaan: asunnottomia ja pitkäaikaisasunnottomia henkilöitä, joilla on puutteelliset asumisvalmiudet kuten kehitysvammaisia vaikeasti vammaisia henkilöitä mielenterveyskuntoutujia päihdekuntoutujia erityistä tukea tarvitsevia nuoria (esim. luottotiedot menettäneitä, teinivanhempia, päihdeongelmaisia, nuoria, joiden jälkihoito-oikeus on päättynyt sekä käytöshäiriöistä kärsiviä nuoria) henkilöitä, jotka sairauden, vamman tai vian takia tarvitsevat esteettömän asunnon vapautuvia vankeja ja heidän perheitään ylivelkaantuneita. 3.2.2016 25
PAINOTUKSET (UUDET JA JATKOAVUSTUKSET) Priorisoimme toimintoja, joilla pyritään vahvistamaan kohderyhmien asumisvalmiuksia ja elämänhallintaa. Kannustamme järjestöjä pohtimaan konkreettisia keinoja ja toimintatapoja kohderyhmien elämänhallinnan vahvistamiseksi siten, että ihmisten elämäntilanne tulee kokonaisuutena huomioitua. Linjauskauden aikana suuntaamme avustuksia enemmän toiminnallisiin avustuksiin kuin investointiavustuksiin. Painotamme erilaisia etsivän toiminnan muotoja, joiden avulla järjestöt kykenevät ohjaamaan asumisen tukea tarvitsevat ihmiset sekä järjestötoiminnan että julkisten palveluiden piiriin. Olemme mukana myös käynnistyvässä valtakunnallisessa asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn keskittyvässä avustusohjelmassa. 3.2.2016 26
KRIISIAUTTAMINEN JA ARJEN TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Tuemme avustuksilla toimintoja ja kehittämishankkeita, joiden tavoitteena on auttaa ja tukea ihmisiä elämän erilaisissa kriisitilanteissa ehkäistä arjen turvallisuutta uhkaavien ongelmien ja tapaturmien syntyä Tavoitealueeseen sisältyy myös vapaaehtoiseksi pelastuspalveluksi luettava järjestötoiminta sekä siihen liittyvä vapaaehtoisten koulutus. 3.2.2016 27
PAINOTUKSET (UUDET JA JATKOAVUSTUKSET) Priorisoimme hankkeita ja toimintoja, joissa: autetaan kiusaamisen kohteiksi joutuneita henkilöitä ja tarjotaan välineitä kiusaamisesta selviämiseen. Kiusaamista voi esiintyä eri ympäristöissä kuten esimerkiksi kouluissa, työpaikoilla tai verkossa. tuetaan väkivallan kohteeksi joutuneita henkilöitä ja heidän perheenjäseniään kokonaisvaltaisesti. Erityisesti toivomme uusia avauksia seksuaalisen ja lähisuhdeväkivallan kohteiksi joutuneiden henkilöiden auttamiseen. autetaan lapsia ja vanhempia erotilanteissa kehitetään uusia keinoja arjen turvallisuuden edistämiseksi siten, että niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin tarpeet tulevat huomioiduiksi. 3.2.2016 28
TYÖELÄMÄOSALLISUUDEN VAHVISTAMINEN Tuemme avustuksin toimintoja ja hankkeita, joiden tavoitteena on edistää tasavertaisesti ihmisten työelämävalmiuksia sekä mahdollisuuksia osallistua työelämään. Työllistäminen ja siihen liittyvät tukitoimenpiteet kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan vastuulle. RAY:n avustamassa toiminnassa pyritään tukemaan avustettavien kohderyhmien elämää mahdollisimman kokonaisvaltaisesti siten, että työllistyminen on ennen pitkää mahdollista. Tuki kohdistuu tällöin usein työllistymispolun alkupäähän. Työelämäosallisuuden vahvistamiseen liittyvissä hankkeissa ja toiminnoissa yhteistyö yritysten kanssa on usein merkittävässä asemassa. Toteutamme Paikka auki -nuoret työelämään -avustusohjelmaa vuoden 2017 loppuun asti. 3.2.2016 29
PAINOTUKSET (UUDET JA JATKOAVUSTUKSET) Priorisoimme hankkeita ja toimintoja, jotka: tukevat maahanmuuttajia heidän pyrkimyksissään kouluttautua ja työllistyä uudessa elinympäristössä. edistävät päihde- ja mielenterveyskuntoutujien koulutukseen pääsemistä tukemalla heitä mm. vapaaehtois- ja vertaistoiminnan avulla sekä samanaikaisesti levittämällä tietoa kohderyhmän erityispiirteistä sekä koulutustahoille että työelämään. pyrkivät vaikuttamaan ehkäisevästi ikääntyvien työntekijöiden nykyisin kokemaan ikäsyrjintään työmarkkinoilla. Tähän kohdealueeseen kuuluu myös yhteiskunnassa ja työantajien keskuudessa vallitsevien asenteiden muokkaaminen. pyrkivät löytämään uusia lähestymistapoja vaikeasti työllistyvien kohderyhmien työllistämisen edistämiseksi. 3.2.2016 30
AVUSTUKSET 2016 TAVOITEALUEITTAIN 17 % 9 % Erityisryhmien asuminen (30,1 milj. ) 6 % 23 % 37 % Järjestöjen toimintaedellytykset ja perusrahoitus (115,6 milj. ) Kriisiauttaminen ja arjen turvallisuus (24,5 milj. ) Terveys ja toimintakyky (72,5 milj. ) 8 % Työelämäosallisuus (17,7 milj. ) Yhteisöllisyys ja osallistumismahdollisuudet (54,9 milj. ) 27.1.2016 31
AVUSTUSOHJELMAT Lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia edistävä Emma & Elias ohjelma (2012-17) Ikäihmisten hyvää arkea edistävää Eloisa ikä ohjelma (2012-17) Kumpaankaan ei valita enää uusia projekteja Vaikeasti työllistyvien nuorten itsenäistymistä ja työelämävalmiuksia edistävä Paikka auki -ohjelma myönnämme vuodelle 2017 avustuksia vähintään 100 nuoren palkkaamiseen sosiaalija terveysalan järjestöihin Järjestöihin palkattavien nuorten lukumäärää pyritään mahdollisuuksien mukaan kasvattamaan aiemmista vuosista Avustukset painottuvat edelleen erityisen vaikeasti työllistyvien nuorten palkkaamiseen Toukokuussa ohjelmaan voi hakea vain uusia palkkaushankkeita 3.2.2016 32
TEEMARAHOITUS 2017 YKSINÄISYYDEN KOKEMUSTEN VÄHENTÄMISEEN Avustustoiminnan linjauksissa 2016-2019 on viisi erillistä teemarahoituskokonaisuutta: vuonna 2017 kohdennamme teemarahoitusta hankkeisiin, joilla vähennetään yksinäisyyttä Hankkeissa voidaan luoda uusia toimintatapoja tai hyödyntää jo olemassa olevia käytäntöjä. Teemarahoituksen puitteissa hakemuksia käsitellään ja arvioidaan osana normaalia avustusvalmistelua yleisten arviointikriteerien pohjalta. Lisäksi teemarahoitukseen osallistumisen edellytyksenä on halu oppia uutta, osallistua yhteisen hankeverkoston toimintaan ja jakaa omaa osaamista muille. RAY nostaa teemarahoituksen piiriin valittujen projektien toimintaa ja tuloksia esille omissa viestintäkanavissaan sekä järjestää pari kertaa vuodessa yhteisen verkostotapaamisen. Teemarahoituksen piiriin valitaan vuodelle 2017 yhteensä 15-20 projektia Projektien kesto lähtökohtaisesti kolme vuotta 3.2.2016 33
AVUSTUSVALMISTELIJOIDEN VASTUUALUEET www.ray.fi > avustus > yhteystiedot 3.2.2016 34
RAY-AVUSTUKSET ESR-HANKKEIDEN OMARAHOITUKSENA RAY-avustusta voi käyttää ESR-hankkeen omarahoituksessa ESR-hankkeen sisällön tulee olla riittävän yhdenmukainen RAY:ltä haettavan avustuskohteen sisällön kanssa. Omarahoitusosuutta tulee hakea RAY:ltä joko osana meneillään olevaa toimintaa /projektia tai erillisenä projektiavustuksena. RAY-avustusta voidaan kohdentaa vain RAY-avustuskelpoisten järjestöjen toteuttamien hankkeiden omarahoitusosuuteen. Hakemuksesta tulee käydä ilmi, että avustusta tai sen osaa haetaan ESR-hankkeen omarahoitukseksi mistä ESR-hanketta haetaan mikä on päätöksen odotettu aikataulu. ESR-hankkeen hankesuunnitelma tullaan pyytämään erikseen osana avustusvalmistelun etenemistä. Jos ESR-avustusta haetaan alueellisilta Ely-keskuksilta, kannattaa varmistaa rahoituksen yhteensopivuus 3.2.2016 35
HAKEMINEN VERKKOASIOINNISSA KÄYNNISTYY MAALISKUUN LOPULLA Uudet hakemukset tulee jättää toukokuun loppuun mennessä Ei ole myönnetty avustusta aikaisemmin Jatkohakemukset syyskuun loppuun mennessä Avustuskohteella on ohjeellinen avustussuunnitelma Toimintaan on myönnetty avustusta 2015 ja/tai 2016 Uusien avustusten hakeminen alkaa verkkoasioinnin kautta maaliskuun lopulla Ohjeet ja opasvideot julkaistaan maaliskuussa sivulla: www.ray.fi/avustukset Vuodelle 2016 avustusta hakeneiden sekä TVS- ja väliraporttitietoja lähettäneiden EI tarvitse rekisteröityä uudelleen Muista kuitenkin päivittää järjestösi yhteyshenkilöiden tiedot hakemisen yhteydessä! 3.2.2016 36
UUSIEN HAKIJOIDEN TULEE REKISTERÖITYÄ Järjestö, joka ei ole aiemmin hakenut RAY:lta avustusta, saa verkkoasioinnin käyttöön Ilmoita järjestö toiminnolla verkkosivulla asiointi.ray.fi. Katso ohjeet rekisteröitymiseen RAY:n verkkosivulta www.ray.fi/avustukset -> Hakeminen -> Verkkoasiointi. Kaikkien RAY:lta avustusta aiemmin hakeneiden järjestöjen perustiedot löytyvät jo verkkoasioinnista. Verkkoasioinnin tukikioski vastaa kysymyksiin päivän aikana klo 16 asti. 3.2.2016 37
KÄYTTÄJÄROOLIT VERKKOASIOINNISSA Pääkäyttäjä - Ylläpitää järjestön käyttäjien tietoja verkkoasioinnissa - Määrä kannattaa rajata vain muutamaan avainhenkilöön - Nimenkirjoitusoikeudellinen pääkäyttäjä voi täyttää ja katsella järjestön lomakkeilla ilmoittamia palkkatietoja verkkoasioinnissa - Nimenkirjoitusoikeudellinen pääkäyttäjä lähettää hakemukset ja raportit + muut viralliset dokumentit RAY:lle verkkoasioinnissa Peruskäyttäjä - Voi täyttää lomakkeita ja muita tehtäviä verkkoasioinnissa, paitsi palkkatietoja sisältäviä talousarvio-osioita. - Voi katsella RAY:n järjestölle verkkoasioinnissa vastaanottamia viestejä ja tehtäviä 1.2.2016 38
VERKKOASIOINTI = JÄRJESTÖN TYÖKALU 3.2.2016 39
AVUSTUSTEN HAKEMINEN TOUKOKUUSSA 2015 40
AVUSTUSEHDOTUS: PROSESSI Ehdotukseen vaikuttavat: hakemus, seuranta- ja valvontatieto, avustustoiminnan linjaukset ja toimeenpanosuunnitelma sekä toimintaympäristötieto. Järjestö Järjestön tiedot Hakemus Avustusvalmistelija Kriteerit Seuranta - ja valvontatiedot Yhteenveto kaikista RAY:N hallitus STM:n päätös Tieto järjestöön Tavoitealuekäsittely Maksaminen Tieto 3.2.2016 41
TALOUSARVIO OSANA HAKEMUSTA
TALOUSARVIOSTA NOSTETTUA Toiminnan muut tuotot RAY-avusteisen toiminnan muita tuottoja ovat mm. asiakas- ja osallistumismaksut sekä muista julkisista rahoitusvälineistä tuleva rahoitus kuten ESR-avustukset Jos olet hakenut ESR-avustusta, ilmoita talousarvion muissa tuotoissa haettu avustusmäärä Avustusvalmistelija tulee lähettämään hakemuksen käsittelyvaiheessa hakijalle verkkoasiointiin lisätietopyynnön, johon tulee liittää ESR-rahoitushakemukset/- päätökset. Ilmoita mahdollisimman tarkasti muiden tuottojen käyttötarkoitus Talousarvion alijäämäisyys Hakuvaiheessa toiminta on mahdollista budjetoida alijäämäiseksi mm. seuraavissa tapauksissa: Järjestö kattaa osan toiminnasta omista kertyneistä varoistaan C-avustuksissa kulujen etupainotteisuus (huom! Ei koske Ak-avustuksia) Perustele erikseen toiminnan alijäämäisyys avoimeen kenttään! Varakkaiden omarahoitusosuus Varakkaalta järjestöltä edellytetään omarahoitusta. Esitä omarahoitusosuus osana toiminnan tuottoja ja esitä selkeästi, että kyse on omarahoitusosuudesta eikä toimintaan kohdistuvista varsinaisista tuotosta. 43
HENKILÖSTÖKULUT TALOUSARVIOSSA Verkkoasioinnissa täytettävässä hakemuksessa tulee perustella yksityiskohtaisesti henkilöstön tarve ja avustuksella tehtävät hankinnat Jos avustettu toiminta tulisi sisältämään palkattua henkilöstöä, eritellään hakemuksessa seuraavat asiat Nimike Tehtävänkuvaus Bruttopalkka/kk RAY:n rahoitusosuus kk-palkasta Työaika kohteelle kuukausina Työaika kohteelle prosentteina (%) Jos työntekijän työaikaa kohdentuu useisiin eri toimintoihin, tulee hakemuksessa vahvistaa, että toimintokohtainen työajanseuranta on käytössä. 44
HANKINTOJEN ERITTELY HAKEMUKSESSA Avustuksen hakija arvioi, tarvitseeko hankintoja eritellä Kaikki ennakoidut avustusvuoden (2017) aikaiset yli 7 500 hankinnat tulee listata ja arvioida onko kyseessä hankintalain mukaan kilpailutettava hankinta vai ei. Hankintojen kilpailutustapaa arvioidaan myös erikseen. Jokaiselle hankinnalle valitaan erittelyissä oma talousarvion kulutili Hankintoja ei tarvitse kategorisesti budjetoida talousarvion ulkopuolisiin palveluihin. => Mitä tarkempia kulutilejä käytetään, sen parempi! Ilmoita myös julkisen rahoituksen osuus haetusta hankkeesta/ toiminnasta 45
MERKITTÄVÄT JA POIKKEAVAT KULUERÄT TALOUSARVIOSSA Jos talousarvio sisältää henkilöstökulujen ja hankintojen lisäksi sellaisia eriä, jotka ovat poikkeavia tai merkittäviä suhteessa avustettavan toiminnan kokonaiskuluihin, kerro näistä lyhyesti ja ytimekkäästi talousarvion avoimessa tekstikentässä (hakemuksen oikeat ja riittävät tiedot) Esimerkkejä: Eteenpäin siirrettävät avustukset Ulkomaan matkat Yleisavustuksissa hallintokulujen tarpeellisuus, esim. palkkiot kuten hallituksen kokouspalkkiot, - tarjoilut ja kulukorvaukset Toimitilavuokrat, muut toimitilat Eteenpäin siirrettävien avustusten osalta tulee kuvata kuinka siirretyn avustuksen käytön raportointi aiotaan järjestää. Lisäksi avustuksen siirrosta on tehtävä sopimus. Huom! Mikäli toimintaan hankitaan palveluita toiselta järjestöltä, kyse saattaa olla kilpailutettavasta palveluhankinnasta. Avustusvalmistelija pyytää lisätietopyynnöllä osahankkeiden talousarviot (eteenpäin siirrettävät avustukset) Ulkomaan matkojen osalta tulee eritellä mm. tarve ja osallistujien määrä Palkkioiden osalta tulee arvioida niiden kohtuullisuutta ja tarvetta 46
YLEISHALLINNON HENKILÖKUNNAN TYÖPANOS AVUSTUSKOHTEELLA Kuinka ilmoitan yleishallintoon kuuluvan henkilön kuten toiminnanjohtajan työpanoksen ja kulut hakemuksella? V1: Jos järjestö ei saa yleisavustusta ja sillä on useampi avustuskohde tai muuta merkittävää (kuin RAY-avusteista) toimintaa, voidaan hallintohenkilökunnan henkilöstökuluja kohdistaa toiminnan yleiskuluihin, jotka voivat olla enintään 15 % avustetun toiminnan kokonaiskuluista. Avustuksen hakijan tulee tällöin esittää kulun laskentaperuste (esim. toimintojen kokonaiskulujen suhde) ja RAYavusteiseen toimintaan kohdistuva osuus. Erittele yleiskuluihin kuuluvat henkilöstökulut talousarvion Ositetut yleiskulut kohdassa V2: Jos avustuksen hakijan yleishallintoon kuuluva henkilö tulisi tekemään RAYavusteisen toiminnan sisältötyötä (esimerkiksi vetää itse vertaistukiryhmää) on kyse varsinaisesta avustetun toiminnan aiheuttamasta kustannuksesta. Mikäli kyseessä on henkilö, joka tekee työtä järjestön useammalle eri toiminnolle, tulee tehdystä työstä pitää työajanseurantaa. Ilmoita sisältötyöhön kohdistuvan henkilöstökulun osuus talousarvion henkilöstökulut -osiossa sekä tee erittely myös hakemuksen henkilöstö-osiossa. 47
YLEISHALLINNON HENKILÖKUNNAN TYÖPANOS AVUSTUSKOHTEELLA Esimerkki: Mikäli järjestösihteeri työskentelee puolet työajastaan avustuskohteen sisältötyössä ja tekee puolet yhdistyksen yleishallinnollisia tehtäviä (esim. kirjanpitoa, raportointia, henkilöstöhallinnon tehtäviä), voi järjestösihteerin henkilöstökuluista esittää 50 % kohteen henkilöstökuluina työajanseurannan perusteella ja yleiskuluina se osuus henkilöstökuluista, jotka kohdentuvat laskentaperusteen mukaisesti kohteelle, esim. toimintojen kirjanpidon tositemäärien suhteessa. Järjestösihteeri 100 % Hallinnolliset tehtävät 50 % Vertaisryhmän vetäminen AK1 50 % Palvelutoiminta 40 % Varainhankinta 30 % AK1 30 % AK1 65 % järjestösihteerin henkilöstökuluista Avustuskohteen sisältötyö, työajanseuranta Yleiskulujen osuus, laskentaperuste 48
KILPAILUVAIKUTUSTEN ARVIOINTI AVUSTUSHAKEMUKSESSA 49
MIKSI KILPAILUVAIKUTUKSIA ARVIOIDAAN? Perustuu EU:n kilpailu- sekä valtiontukilainsäädäntöön Avustuksia ei myönnetä taloudelliseen toimintaan Laki raha-automaattiavustuksista: 4 Avustuksen myöntämisen yleiset edellytykset Avustus voidaan myöntää valtion talousarvion puitteissa, jos: mom 5. kohta: avustuksen myöntämisen ei arvioida aiheuttavan muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa 21 Raha-automaattiyhdistyksen valvontatehtävä 2 mom: Raha-automaattiyhdistyksen on sopivalla tavalla seurattava myönnettyjen avustusten käytön tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä niiden vaikutuksia kilpailuun ja eri väestöryhmien asemaan samoin kuin niiden muita vaikutuksia. 50
Raha-automaattiavustusten kilpailuvaikutusten arviointi ja seuranta kohdentuu pääasiassa kolmeen ulottuvuuteen: 1. Avustuksilla tuotetut toiminnot tai tuotteet eivät kilpaile markkinaehtoisesti tuotettujen, yrittäjien tarjoamien palveluiden kanssa Esim. käsityötuotteiden myynti, työtoiminnan palvelut, terveys- ja sosiaalipalvelut, koulutus- ja neuvontapalvelut Mikäli muuta tarjontaa ei alueella ole, estääkö avustettu toiminta markkinoille pääsyn? 2. Avustuksilla ei subventoida avustuksen saajan palvelutoimintaa tai sen rinnakkaisorganisaatioiden elinkeinotoimintaa Avustettu toiminta on eriytettävä toiminnallisesti ja kirjanpidollisesti palvelu- tai elinkeinotoiminnasta Kuntien rahoitus: avustuksia vai ostopalvelusopimuksia? 3. Avustuksilla toteutetut hankinnat kilpailutetaan hankintalainsäädännön mukaisesti tai kynnysarvot alittavien hankintojen osalta kevyemmällä menettelyllä RAY:n ohjeistuksen mukaisesti. 51
HAKEMUKSISTA POIMITTUA - EI NÄIN! Ei kilpailuvaikutuksia Kilpailutamme kaikki hankinnat, joten ei kilpailuvaikutuksia Ei kynnysarvot ylittäviä hankintoja Kukaan muu ei järjestä samaa toimintaa Toimintaan osallistuminen on osallistujille maksutonta, joten toiminta ei kilpaile paikallisten yrittäjien kanssa Toimintaa tehdään vapaaehtoisvoimin, joten ei kilpailuvaikutuksia 52
VAAN ESIMERKIKSI NÄIN! Osana aktivoivaa työtoimintaa toimintakeskuksessa tuotetaan vähäisessä määrin työsuoritteita kuten pihatöitä sisältäen nurmen leikkuutta ja pihojen siistimistä yksityisille henkilöille. Olemme selvittäneet, että toimintaalueellamme on yksi puutarhapalveluita tarjoava yritys, mutta se on erikoistunut maisemointiin ja edustusviheralueiden hoitoon. Näin ollen toiminnassa tuotettujen palveluiden ei arvioida vääristävän kilpailua alueella. Osa avustuksella työskentelevistä työntekijöistä toimii myös yhdistyksen Kuntoutuspalvelut-yksikössä. Mahdollisten kilpailuhaittojen ehkäisemiseksi avustettava toiminta on toiminnallisesti eriytetty eri toimipisteeseen ja henkilöstökulut kohdistetaan eri toiminnoille toteutuneen työajanseurannan perusteella. Avustuksella voidaan saada pientä kilpailuetua kuntoutuspalveluissa kilpailijoihin nähden, koska avustus mahdollistaa kuntoutuspalveluissa laajemman henkilöstön käytön, jolloin esimerkiksi sijaisjärjestelyt toimivat joustavasti. Tästä aiheutuva kilpailuhaitta arvioidaan kuitenkin vähäiseksi. 53
VUOSISELVITYKSEN TEKO SIIRTYY VERKKOASIOINTIIN Vuoden 2015 vuosiselvitykset lähetetään RAY:lle verkkoasioinnissa Lomakkeet lähetetään järjestöille verkkoasiointiin Tehtävät-osioon Vuosiselvitys-tehtävä lähetetään avustuksen saajille, joille on maksettu RAYavustuksia vuonna 2015. Vuosiselvityksen yhteydessä selvitettävien asioiden määrä vähenee eli raportointi kevenee RAY on pyrkinyt aktiivisesti vähentämään järjestöjen hallinnollista taakkaa (esim. lomake 3752 selvitys toiminnasta ja tilinpäätöstiedoista poistuu). Järjestö raportoi jatkossa järjestökokonaisuuden osalta tilinpäätöksen (liite), avustetun omaisuuden hallinasta, rinnakkaisorganisaatioista (määrät) ja sisäisen valvonnan tiedot Kohdekohtainen selvitys on edelleen yksityiskohtaisempi 54
VUOSISELVITYKSEN MUISTILISTA AUP-raportti/-raportit Tulee tehdä jos RAY-avustuksia on käytetty yhteensä vähintään 50 tuhatta euroa suoriteperusteisesti raportoitavalta tilikaudelta. Raporttimalli löytyy ray.fi/avustukset -sivujen aineistopankista, liitetään verkkoasiointiin tulevaan tehtävään. Pakolliset liitteet tilinpäätös (konsernitilinpäätös) tase-erittelyt, tilintarkastuskertomus/toiminnan tarkastuskertomus, vuosikertomus/toimintakertomus ja avustuskohteen kustannuspaikkakohtainen tuloslaskelma Kohdekohtaisella vuosiselvityksellä eritellään hankkeen/toiminnon henkilöstö ja heidän työpanoksensa (vertaa avustushakemuksesta). Esitä talousarvio ja toteuma -vertailu Käytä talousarviovertailussa RAY:lle toimitetun vuoden 2015 avustushakemuksen talousarviota tai sen tarkennusta. Erittele vähintään 7500 hankinnat ja niiden kilpailutus Ilmoita myös lähipiirihankinnat, jos niitä on tehty Varmenna siirtyvien erien laskelmat ja niiden kirjaus taseeseen 55
KIITOS!