Espoon ikääntymispoliittisen ohjelman uudistaminen Sosiaali ja terveyspalvelujen jaosto 3.12.2015 Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja
Ikääntymispoliittinen ohjelma 2016-2021 = Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi Espoossa 27.11.2015 2
Vanhuspalvelulaissa kaksi kärkeä: ikääntynyt väestö ja iäkäs henkilö Ikääntynyt väestö tarkoittaa koko vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä Iäkäs henkilö tarkoittaa tarkoitetaan henkilöä, jonka toimintakyky on heikentynyt korkean iän myötä alkaneiden lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien, vammojen tai haurastumisen johdosta 27.11.2015 3
Yhteinen vastuu ikääntyneiden tukemisesta Uudistettu ohjelma korostaa yhteistä vastuuta. Ikääntyneiden hyvinvoinnin tukeminen ja edistäminen kuuluu kaupungin kaikille toimialoille Kaupunkitason ohjelma ikääntyneiden tukemiseksi on tarpeen sote -uudistuksen toteuduttuakin. Suuri osa Ikääntymispoliittisessa ohjelmassa esitettävistä asioista on kaupungin tehtävänä sote uudistuksesta huolimatta (vanhuslain 4 kunnan yleiset velvollisuudet ) Uudistettu ohjelma vastaa osaltaan vanhuslain 5 suunnitelmaa ikääntyneen väestön tukemiseksi
0,20% 0,30% 1,10% 0,80% 3,20% 4,20% Säännöllisten ja ympärivuorokautisten palvelujen piirissä sekä itsenäisesti selviytyvien osuus 65 vuotta täyttäneistä espoolaisista 31.12.2013 (ikävakioitu) 65 täyttäneestä väestöstä itsenäisten osuus TK sairaala pitkäaikainen Vanhainkoti Teh. Palveluasuminen Keskiraskas palveluasuminen 90,20% Omaishoidontuki Säännöllinen kotihoito 27.11.2015 5
Espoon ikääntymispoliittisen ohjelman valmistelun eteneminen 2015-2016 2015 Helmikuu: Materiaalin kokoaminen ikääntyneiltä eri tilaisuuksissa on aloitettu (mm. Seniorisynttärit ja vanhusjärjestötapaaminen) Huhtikuu: Toukolokakuu: Syyskuu: Lokakuu: Marrasjoulukuu: Poikkihallinnollinen projektiryhmä perustettu Starttiseminaari 30.4.2015 Materiaalin kokoaminen ikääntyneiltä jatkuu senioritilaisuuksissa. Kuntalaiskysely paperisesti (palvelukeskukset ja muut keskeiset paikat sekä vanhusjärjestöt) ja sähköisesti Internet-sivu avattu, blogien julkaisu alkaa, yhteispostilaatikko käytössä, työskentelyn tunnetuksi tekeminen eri yhteistyökumppaneiden organisaatioissa ja vanhusjärjestöissä Vanhusneuvoston Ikääntymispoliittisen ohjelman työryhmän ja Elivoimaa ikääntyville kehitysohjelman ohjausryhmän tapaaminen Seminaari kaupungin kaikille toimialoille, vanhusneuvostolle ja ohjelmatyön yhteistyökumppaneille sekä senioreiden edustajille Ohjelmaraportin valmistelu Käsittelyt stl-jaosto, vanhusneuvosto ja toimialat 2016 Tammi- Helmikuu: Ohjelmaluonnos lausuntokierroksella toimialoilla Maaliskuu Ohjelmaluonnoksen eteneminen valtuuston käsittelyyn 27.11.2015 6
Valmisteluorganisaatio Poikkihallinnollinen projektiryhmä toimii osin ohjausryhmä -tyyppisesti, linjaa, tukee, jäsenet vievät linjauksia/ painopisteitä omiin organisaatioihinsa työstettäviksi -kokoontuu noin 1 x/kk Toimialojen johtoryhmät, kaupungin johtoryhmä Rukkastyöryhmä tukee ohjelman konkreettista valmistelua, tulkitsee -kokoontuu tarvittaessa usein ja epävirallisemmin Vanhusneuvoston työryhmä, vanhusneuvosto - Valvoo ikääntyneiden espoolaisten etuja ohjelmassa Espoolaiset ikääntyneet - Painopisteet - Merkitykset Tarinan ainekset Muut sidosryhmät - Keskeiset lautakunnat - Kehitysohjelmat 3.Sektori Ym. 27.11.2015 7
Projektiryhmän jäsenet Projektiryhmän pj. Matti Lyytikäinen, sihteeri ja ohjelman valmistelun koordinoija Maria Rysti Esa Yletyinen (Sivistystoimi) Helena Sarjakoski (Sivistystoimi) Anne Savolainen (Tekninen ja ympäristötoimi) Tiina Järvinen (Tekninen ja ympäristötoimi) Anne Kanerva (Palveluliikelaitos) Olli Männikkö (vanhusneuvosto) Marja-Liisa Lahtinen (vanhusneuvosto) Olli Huuskonen (Sosiaali- ja terveystoimi) Marja Dahl (Sosiaali- ja terveystoimi) Leena Westerlund (Sosiaali- ja terveystoimi) Seija Viljamaa (Sosiaali- ja terveystoimi) 27.11.2015 8
Ohjelman alustava rakenne 1. Ikääntyneiden hyvinvoinnin edistäminen (tutkittuun tietoon perustuvia asioita, kuten: liikunta, osallisuus, ravitsemus, kulttuuri, aivoterveyden edistäminen, terveyden edistäminen ja sairauksien hoito) 2. Toimintaympäristön muutoksia 3. Espoolaisten käsityksiä hyvästä ikääntymisestä ja sen tukemisesta 4. Tietoa espoolaisista ikääntyneistä 5. Valtakunnallisia ja Espoon ikääntyneisiin liittyviä linjauksia 6. Ikääntymispoliittisen ohjelman 2016-2021 visio 7. Ikääntymispoliittisen ohjelman linjaukset, tavoitteet ja toimenpideaiheet 8. Vanhusten palvelujen/ palvelurakenteen kehittäminen 9. Ohjelman toteutumisen seuranta Liitteet: toimenpideideat, sähköiseen versioon kyselyjen tuloksia 27.11.2015 9
Ikääntyminen on rikkaus! Ikääntyneet osallistuvat ja vaikuttavat Viestintä, ohjaus ja neuvonta toimivat ja tavoittavat ikääntyneet Ystävällinen teknologia ja sähköisten palvelujen uudet sovellukset auttavat arjessa ja edistävät osallisuutta Esteetön elinympäristö tukee itsenäistä elämää Kotona asuminen on ensisijaista Hyvinvointia edistävä toiminta on tavoitteellista ja siihen on helppo osallistua Ikääntyneiden määrä kasvaa, he ovat aiempia sukupolvia terveempiä ja toimintakykyisempiä Kotona asuminen on ensisijaista Teknologia kehittyy Kuvio: Espoon ikääntymispoliittisen ohjelman 2016-2021 ydin Sote uudistus tuo muutoksia Taloudelliset resurssit asettavat reunaehtoja 27.11.2015 10
Ohjelman visio Slogan: Täyttä elämää ikääntyneenä Espoossa ikääntyminen on myönteinen asia. Espoolaiset ikääntyneet rakentavat itse ja yhdessä elämäänsä sekä asuvat ja elävät kotonaan turvallisesti. Toimimme tavoitteellisesti terveyttä ja hyvinvointia edistäen ja kannamme kaikki vastuuta espoolaisen ikääntyneen väestön hyvinvoinnista ja tasavertaisesta asemasta. 27.11.2015 11
Periaatteet ikääntyneiden hyvinvoinnin tukemisessa 1. Kaikki toimijat ottavat vastuuta Kaikkien kaupungin toimijoiden vastuulla on edistää ikääntyneiden hyvinvointia Espoossa. Sen lisäksi toimintaa ja palveluja järjestetään yhteistyössä järjestöjen ja muun kolmannen sektorin toimijoiden, oppilaitosten ja yritysten kanssa. 1. Yhteistyössä poistamme esteitä ja luomme toimintaedellytyksiä Toimintaa ohjaa myönteinen asenne hyvinvoinnin edistämiseen ja ratkaisujen löytymiseen. 2. Tasa-arvo ja yhdenvertainen kohtelu Ikääntyneet ovat varhemmin syntyneitä aikuisia, jotka ansaitsevat tulla kohdelluiksi ja kuulluiksi tasavertaisina muiden aikuisten kanssa. Ikääntyneet käyttävät yhdenvertaisina samoja palveluja kuin muutkin kuntalaiset. Suomen ja ruotsinkielisten lisäksi on kasvava joukko muunkielisiä ja kulttuuritaustoiltaan erilaisia ikääntyneitä espoolaisia, jotka monipuolistavat tapoineen ja tarpeineen espoolaisuutta. 27.11.2015 12
Ohjelman linjaukset 1. Hyvinvointia edistävä toiminta on tavoitteellista ja siihen on helppo osallistua 2. Ikääntyneet osallistuvat ja vaikuttavat 3. Viestintä, ohjaus ja neuvonta toimivat ja tavoittavat ikääntyneet 4. Ystävällinen teknologia ja sähköisten palvelujen uudet sovellukset auttavat arjessa ja edistävät osallisuutta 5. Esteetön elinympäristö tukee itsenäistä elämää 6. Kotona asuminen on ensisijaista 27.11.2015 13
1. Hyvinvointia edistävä toiminta on tavoitteellista ja siihen on helppo osallistua Tavoitteet: Kaupunki ja yhteistyötahot järjestävät eri puolilla Espoota tutkittuun tietoon tai hyviin kokemuksiin perustuvia monipuolisia, hyvinvointia edistäviä matalan kynnyksen toimintoja ikääntyneille. Näitä ovat mm. järjestöjen toiminta, 68+ liikuntakortti, työväenopiston kurssit, kulttuuritilaisuudet, osallistavat ryhmätoiminnat, kauppakeskuskävelyt ja palvelukeskusten toiminta sekä mahdollisuus toimia vapaaehtoistoiminnassa. Terveyttä edistävää sekä ennaltaehkäisevää toimintaa ja palveluja on saatavilla väestö- ja yksilötasolla kaupungin eri alueilla yhdenvertaisesti. Näitä ovat esimerkiksi rokotukset ja hyvä kroonisten sairauksien hoito ja seuranta. Toimenpideaiheita lähivuosille: 1. Hyvinvointia edistävän toiminnan kehittäminen ja lisääminen: ikääntyneiden omaehtoisen toiminnan tukeminen, eri ikä- ja intressiryhmien yhteistoimintaa, kroonisia sairauksia sairastaville lisää ryhmiä ja preventiivistä ryhmätoimintaa 2. Etsivän vanhustyön tehostaminen 3. Tapahtumista ja toiminnasta tiedotuksen varmistaminen ikääntyneille (joukkotekstiviestit ja FaceBook -ryhmät) 4. Huomioidaan osaavien senioreiden panoksen hyödyntäminen, vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ikääntyneiden hyväksi 5. Keskitettyyn neuvonta- ja palvelutarpeenarviointiyksikköön (NOPSA) liittyvä toimenpideaihe 27.11.2015 14
2. Ikääntyneet osallistuvat ja vaikuttavat Tavoitteet: Ikääntyneet saavat riittävästi tietoa osallistumismahdollisuuksista ja pääsevät tapahtumiin. Yhteisöllisyyttä edistetään ja luodaan kohtaamismahdollisuuksia. Tavoitteena on, että vanhusjärjestöillä ja muilla ikääntyneiden ryhmillä on alueellisesti tasa-arvoiset toimintamahdollisuudet, kuten kokoontumistiloja ja tukea. Toimintaa ja palveluja kehitetään yhteistyössä ikääntyneiden ja vanhusneuvoston kanssa. Vanhusneuvoston ja kaupungin toimialojen yhteistyötä parannetaan. Toimenpideaiheita lähivuosille: 1. Tiedottamisen parantaminen osallistumismahdollisuuksista alueellinen tiedottaminen sähköisen tiedottamisen käyttö selkokielinen tiedottaminen tietoa olemassa olevista yhteisöllisyyttä mahdollistavista tiloista 2. Kokoontumistilojen käyttömahdollisuuksien parantaminen varmistetaan, että vanhusryhmillä on eri kaupunginosissa mahdollisuus käyttää kokoontumistiloja 3. Vanhusneuvoston toiminta: aktiivinen rooli Ikääntymispoliittisen ohjelman seurannassa ja toteutuksen tukemisessa vanhusneuvoston toimintasäännön tarkistaminen lautakuntien ja vanhusneuvoston yhteistoiminnan kehittäminen, mahdollisesti lautakuntien ja toimialojen edustus vanhusneuvoston kokouksiin 4. Parannetaan ikääntyneiden mahdollisuuksia vaikuttamiseen ja kehittämiseen senioreiden osallisuus kehittämistyössä alueelliset asiakasraadit suur-aluekohtaiset illat/foorumit ja keskustelut 5. Uusia muotoja toimintaan: eri sukupolvien yhteinen toiminta ja kulttuuriperinnön siirtäminen lapset, nuoret, perheet, maahanmuuttajat 6. Tukitoimet vanhusjärjestöille ja seniorien järjestämille tapahtumille 7. Keskitettyyn neuvonta- ja palvelutarpeenarviointiyksikköön (NOPSA) liittyvä 27.11.2015 toimenpideaihe 15
3. Viestintä, ohjaus ja neuvonta toimivat ja tavoittavat ikääntyneet Tavoitteet: Ikääntyneet voivat elää mahdollisimman itsenäistä arkea, kun he itse löytävät helposti tarvitsemansa tiedon ja ratkaisuja arjen kysymyksiinsä sekä saavat uutta tietoa hyvinvoinnin edistämisestä. Ikääntyneet ovat mukana kehittämässä viestintää ikääntyneille sopivaksi. Omaehtoinen tiedonsaanti on ensisijaista. Tarvittaessa keskitetyt neuvontapalvelut varmistavat ikääntyneille henkilökohtaisen ohjauksen ja palvelutarpeen selvittämisen sekä ohjaavat toimintoihin ja palveluihin. Toimenpideaiheita lähivuosille: 1. Tiedottamisen parantaminen: asuinalueilla ja odotustiloissa alueelliset tiedot/info tietopaketti Espooseen muuttavalle seniorille kaupungin internet -sivuille järjestöjen yhteystiedot ja toiminta sähköiset infotaulut: kauppa, apteekki, terveysasema, metroasema, alueellinen info videokuvayhteys (esimerkiksi liikuntaryhmät) 2. Neuvonnan kehittäminen: kaikilta toimialoilta ohjaus neuvontaan kaupungin nettisivut helppokäyttöisiksi sähköinen palvelutori sähköinen vuorovaikutteinen viestintä neuvontapalveluissa 27.11.2015 16
4. Ystävällinen teknologia ja sähköisten palvelujen uudet sovellukset auttavat arjessa ja edistävät osallisuutta Tavoitteet: Teknologian käyttäminen on yksinkertaista ja tukee ikääntyneiden arkipäivän elämää. Opastusta ja rohkaisua teknisten välineiden hankintaan ja käyttöön on helposti saatavilla. Ikääntyneet hyödyntävät uusia ratkaisuja. Teknologia on monimuotoista, edistää aktiivista hyvinvointia ja vuorovaikutusta. Toimenpideaiheita lähivuosille: 1. Uusien ratkaisujen hyödyntäminen: korttien yhteiskäyttö (sportti, kirjasto, kaupunkikortti) GPS käyttöön muistisairaille, muistisairaan navigaattori Tekoäly 2. Tietokoneen ja muiden sähköisten viestintävälineiden käytön opastuksen parantaminen: kirjastot, oppilaitokset, tietokoneluokat käyttöön, yhdistysten järjestämät koulutukset 27.11.2015 17
5. Esteetön elinympäristö tukee itsenäistä elämää Tavoitteet: Elinympäristön, asumisen, kaupunkirakenteen ja liikkumisen esteettömyys tukee mahdollisimman itsenäistä elämää. Ikääntyviä ohjeistetaan arvioimaan asuinympäristönsä esteettömyyttä riittävän ajoissa. Arvioinnin ja toimenpiteiden tueksi on saatavilla neuvontaa ja ohjausta. Esteettömyyttä on myös ikämyönteinen asenneilmapiiri. Toimenpideaiheita lähivuosille: 1. Esteettömyys tulee huomioida laajasti tiedonsaannin esteettömyys: nettisivut ja sähköiset asiointikanavat esteettömiksi madalletaan kynnystä osallistua kielellinen esteettömyys 2. Esteettömyyden huomioinen rakennusten ja ympäristön suunnittelussa ja ratkaisuissa asuinympäristön esteettömyys osaksi rakentamisen suunnittelua design for all, tilat ja toiminta on suunniteltu kaikille sopiviksi liikkuminen puistoissa kaikille mahdolliseksi 3. Kulkemisen helpottaminen monipuolinen joukkoliikenne kutsuperusteinen joukkoliikenne korvaa palvelulinjat sujuva poikittaisliikenne ikäystävälliset joukkoliikennemaksut 4. Sujuvuutta teknologialla 5. Neuvonnalla edistetään esteettömyyttä, lisätään neuvontaa esteettömistä ulkoilupaikoista 6. Turvallisuusvaatimusten ja esteettömyyden ristiriitaisuuksien sovittaminen 27.11.2015 18
6. Kotona asuminen on ensisijaista Tavoitteet: Valtaosa ikääntyneistä haluaa asua toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta omassa kodissaan. Parannamme myös muistisairaiden espoolaisten mahdollisuuksia asua kotonaan entistä pidempään. Kotona asumista turvaavat monipuoliset hyvinvointia tuottavat toiminnat sekä tarvittaessa oikein kohdennetut ja riittävät palvelut. Kotona asumisessa painottuu ihmisarvoinen elämä. Toimenpideaiheita lähivuosille: 1. Kevyempiä palveluita ja tukea kaikille ikääntyneille (esim. lumen luonti, lampun vaihto): hyödynnetään ja kehitetään koti- tai kylätalkkari- ja vapaaehtoistoimintaa 2. Erilaisia yhteisöllisiä asumisratkaisuja ja sukupolvet yhdistävää toimintaa, naapurista välittämisen kulttuurin edistäminen 3. Edistetään monin eri tavoin esteettömyyttä ja turvallisuutta (hissit, asunnot, asuinympäristö) 4. Viestintä kotiin eri kanavia pitkin 5. Kehittyvät kotihoito- ja kuntouttavat palvelut 6. Muistisairaille toimivaa teknologiaa kotona asumisen tueksi 7. Omaishoidon tukemisen kehittäminen omaishoitajien tarpeista lähtien 8. Sotet/vanhusten palvelut tuottaa palvelurakenteen kehittämisestä toimenpideaiheita 18.12.2015 mennessä 27.11.2015 19
Palvelurakenteen kehittäminen ikääntymispoliittisessa ohjelmassa
Kehittämisen keskeiset periaatteet Asiakas- ja perhelähtöisyys Ennaltaehkäisyyn panostaminen Kotona asumisen ensisijaisuus Asiakkaan valinnanvapauden lisääminen Kustannustehokkaat palvelut 27.11.2015 21
Määrälliset tavoitteet Palvelu Toteuma* 31.12.2014 (%) STM laatusuositus viitearvot vuodelle 2017 (%) Tavoite 2021 (%) Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet 92,0 91,0 92,0 93,0 Säännöllisen kotihoidon piirissä 31.12. olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat 8,29 13,0 14,0 9,0 Omaishoidon tuen 75 vuotta täyttäneet asiakkaat vuoden aikana 2,78 6,0-7,0* 3,0 Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen 75 vuotta täyttäneet asiakkaat 31.12. 6,60 6,0 7,0 7,0 Vanhainkodeissa tai pitkäaikaisessa laitoshoidossa terveyskeskuksissa olevat 75 vuotta täyttäneet 31.12. 1,67 * ikävakioimaton, % vastaavanikäisestä väestöstä [VK 1,40, TK 0,27] 2,0 3,0 0 27.11.2015 22
Järjestämistapa Palvelu Nykytilanne vuonna 2015 Tavoitetila vuonna 2021 Kotihoito Sairaalapalvelut Pitkäaikaishoito Pääosin omaa toimintaa, osittain ostopalvelua ja palveluseteli, yöhoito ostetaan Omaa toimintaa, vaativaa saattohoitoa ostetaan Asumispalvelu pääosin ostopalveluna, laitoshoito omaa toimintaa Omaa toimintaa täydennettynä palvelusetelillä, yhden alueen ulkoistaminen Omaa toimintaa, C-tason saattohoito ja mahdollisesti terapiapalveluita ostetaan Laitoshoito lakkaa ja muuttuu asumispalveluksi, asumispalvelut pääosin ostopalveluna, osin omana toimintana (Elä ja asu - keskukset), osin palvelusetelillä 27.11.2015 23
Sisällöllinen kehittäminen Panostetaan neuvontaan ja ohjaukseen Palvelutarpeen selvittämisen keskittämisellä tasa-arvoa palveluihin Järjestämistapojen monipuolistamisella valinnanvapautta Monipuolisella toiminnalla ja palveluilla tuetaan omaishoitajien jaksamista Elä- ja asu keskuksilla lisää monipuolisia ja yhteisöllisiä asumisen muotoja kotona asumiseen Espoon uuden sairaalan toiminta tukee kotihoitoa ja tarjoaa tehokasta hoitoa ja kuntoutusta Täyttä elämää pitkäaikaishoitoon laitoshoidon korvaamisella asumispalveluina 27.11.2015 24
Ikääntymispoliittisen ohjelman kuntalaiskysely elosyyskuussa 2015
Mitkä asiat koettiin tärkeiksi hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja toteutuivat vastaajalla 90,0 % 80,0 % 70,0 % 60,0 % 50,0 % 40,0 % 30,0 % 20,0 % 10,0 % 0,0 % Turvallinen elinympäristö Itsenäinen selviytyminen Perhe ja sukulaiset Yhteys ystäviin ja tuttaviin Tiedonsaanti ja neuvonta 27.11.2015 26
Mitkä asiat koettiin tärkeiksi hyvinvoinnin ylläpitämisessä mutta eivät toteutuneet vastaajalla 70,0 % 60,0 % 50,0 % 40,0 % 30,0 % 20,0 % 10,0 % 0,0 % hyvä terveys osallistuminen päätöksen tekoon hyvä talous vapaaehtoistoiminta erilaiset kurssit ja opiskelu 27.11.2015 27
Tekijät, jotka estävät osallistumasta tai toteuttamasta tärkeitä asioita 18,0 % 16,0 % 14,0 % 12,0 % 10,0 % 8,0 % 6,0 % 4,0 % 2,0 % 0,0 % Terveydentila Tapahtumapaikalle pääseminen Taloudelliset seikat 27.11.2015 28
Mitä kautta haluaisit saada tietoa? 90 80 70 60 50 % 40 30 20 10 0 27.11.2015 29