OSAAVA SUOMALAINEN PERHEYHTIÖ
Asiakastilaisuudessa esiteltiin, että vasta valettu betoniputki oli tärytyksen jälkeen jo niin tiivis, että se kesti miehen painon. Mies keppien kanssa Feliks Isotalo autoonnettomuuden jälkeen 1956 Nurmeksessa. Yritysjärjestelyt - Lujabetoni Oy ja YBT Oy ostivat tasaosuuksin merkittävän elementtitehtaan Pohjois-Ruotsista ja perustivat Prefabmästarna AB:n jatkamaan tehtaan elementtiliiketoimintaa. - Lujabetoni osti konkurssiin menneen Ekobe Oy:n Turengin seinäelementtitehtaan koko tuotantolaitteiston. - Lujabetoni osti Olkiluodon ydinvoimalatyömaalta erään Suomen tehokkaimmista valmisbetonitehtaista siirrettäväksi uuteen tehdassijaintiin Nokialle. MERKITTÄVIMMÄT HANKKEET JA URAKAT - Lujabetoni toteutti Luja-pienpaaluilla pientalotyömaalle Porvoossa tähän mennessä mittavimman betonisilla pienpaaluilla tehdyn yksittäisen hankkeen Suomessa. - Lujabetoni valittiin Hämeenlinnan ytimeen nousevan Hämeenlinnakeskuksen elementtitoimittajaksi (kaupan arvo yli 10 miljoonaa euroa) - Lujabetoni valittiin Valio Oy:n Lapinlahden tehtaan laajennuksen elementtitoimittajaksi (kaupan arvo yli 7 miljoonaa euroa). - Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman rakennustyö on Lujatalon suurhanke sisältäen sekä korjaus- että uudisrakentamista (13 miljoonaa euroa, 30 000 kuutiometriä ) - Luovutettiin Sola Business Valley asiakkaalle käyttöön 2 kk etuajassa Tapahtumia Lujalla 2012...2 Alkusanat...3 Lujat arvot...4 Lujatalo Oy...6 Lujabetoni Oy...8 Fescon Oy...10 Talous ja rahoitus...12 Lujan yritysvastuu...14 Ympäristövastuu...18 Graafit...21 Tulos, tase ja rahoituslaskelma...24 Hallitus...26 Luja-yhtiöt lyhyesti...28 MERKITTÄVIÄ ASKELEITA - Lujatalo sijoittui jaetulle ensimmäiselle sijalle valtakunnallisessa Turvallisuus alkaa minusta -työturvallisuuskilpailussa. Voitokas työmaa oli Tampereen Kuninkaankatu 22-24. - Lujatalon HUS:n työmaalla rakennettiin led-valaistuksessa ensimmäisenä Suomessa. - Lujatalon ja Lujabetonin toimitusjohtajat sitoutuivat Rakennusteollisuuden Nolla tapaturmaa 2020 -tavoitteeseen. - Fesconin tuotantohenkilöt saivat ammattitutkintokoulutuksen. - Fesconin ohutrappaus- ja levyrappausjärjestelmille myönnettiin ETAG-hyväksynnät. UUDET TUOTTEET - Lujabetonin lanseerasi kehittämänsä NK-betonin, joka ehkäisee lattioiden kosteusvaurioita varmistamalla rakenteiden nopean kuivumisen ja edistäen sisäilmaturvallista rakentamista. NK-betonilla valetut alueet kuivuvat yli puolet nopeammin kuin tavallinen valmisbetoni. - Lujabetoni toi kevytsoraharkkomalliston kivitalorakentajille. Luja-ponttiharkko -mallisto turvaa Oulun ja Loimaan tehtaiden työkannan koko vuodeksi.
3 Kokemus tuo viisautta Luja-yhtiöt saavuttaa tänä vuonna 60 vuoden iän. Yhtiön perusti vuonna 1953 Feliks Isotalo. Olemme edelleen perheyhtiö, nyt jo kolmannessa polvessa. Toiminta alkoi Siilinjärvellä betonituotteiden valmistuksella. Kun elementtirakentaminen saapui Suomeen, olimme eturivissä: vuonna 1963 aloitimme esijännitettyjen elementtien valmistuksen, ja myöhemmin 1960-luvulla valmistimme jo kaikkia elementtityyppejä. Vuonna 1969 perustimme rakennusliikkeen aluksi Lujabetonin toiminimen alle. 1992 yhtiö jakaantui niin, että Lujatalo Oy eriytettiin omaksi rakennus liikkeekseen. Toimintamme on laajentunut vuosien saatossa koko Suomeen, minkä lisäksi toimimme myös Ruotsissa ja Venäjällä. Lujatalo Oy ja Lujabetoni Oy muodostavat konsernin, jonka liikevaihto on noin 450 miljoonaa euroa. Riveissämme työskentelee 1 600 lujaa ammattilaista. Lujabetonin tuotealoja ovat betonielementit, valmisbetoni ja betonituotteet. Lujatalo rakentaa asuntoja ja erilaisia toimitiloja sekä on merkittävä korjausrakentaja Omavaraisuus ja omistajatausta toiminnan valttikortteina Toimintamme aikajanalle mahtuu monenlaista suhdannetta, niin korkeata kuin matalaa. Eniten yhtiömme olemassaoloa koetellut ajanjakso oli vuonna 1992 alkanut lama. Siitä selvisi Suomessa vain kourallinen rakennusliikkeitä. Luja säilyi hyvän omavaraisuuden turvin, mutta myös sen vuoksi, että perheyhtiön omistajataustaan luotettiin. Laman aikana omavaraisuutemme laski yli 50 %:n tasosta puoleen. Sen jälkeen olemme nostaneet omavaraisuuttamme niin, että se oli viime vuoden lopussa 36,7 %. Yhtiömme perustaja Feliks Isotalo oli taustaltaan pohjalainen, kotoisin Härmästä, ja hän oli tottunut jo lapsuudenkodissaan siihen, ettei liian suuria velkoja oteta. Hän alleviivasi erityisesti yhtiömme ensimmäistä arvoa, jonka mukaan vältämme liian suuria riskejä ja velkoja. Arvo onkin säilynyt yhtiössämme tärkeänä. Feliks Isotalon ajoilta ovat peräisin muutkin arvomme, joita kutsumme Lujiksi toimintatavoiksi. Ne on yhdistetty alkukirjaimillaan yhtiömme nimeen ja niitä on viisi. L = liian suuria riskejä ja velkoja vältetään, U = uudistamme ja kehitämme, J=johtamistapa on osallistuva, A=asiakas on avainasemassa ja T = tehokkuus ja kannattavuus ovat elinehto. Näitä LUJAT-sanaksi muodostuvia arvoja pyrimme joka päivä noudattamaan ja korostamme niitä kaikesta toiminnassamme. Ammattitaidon merkitys korostuu haasteiden keskellä Rakentaminen on voimakkaasti suhdanteiden mukaan elävä toimiala. Se on myös iso toimiala, joka lohkaisee noin kymmenen prosenttia bruttokansantuotteesta. Hintakilpailu on kovaa varsinkin suhdanteiden laskiessa. Alalle on tyypillistä vahva verkottuminen eri toimijoiden ja alihankkijoiden kesken. Toimialana rakentamista myös säädellään voimakkaasti. Tällaisessa ympäristössä korostuu ammattitaidon merkitys. Kilpailun puristuksessa urakkamarkkinoilla on iso riski sortua alihinnoitteluun ja tappiolliseen toimintaan. Toisaalta työllisyyden ylläpitäminen edellyttää omaperusteisten hankkeiden lisäksi menestymistä toimitus- ja urakkakilpailuissa. Luja on kuuden vuosikymmenen saatossa oppinut elämään ja kasvamaan tässä haastavassa ympäristössä. Suuri kiitos menestyksestämme kuuluu asiakkaillemme, jotka ovat luottaneet meihin. Hannu Isotalo, hallituksen puheenjohtaja
4 Uudistamme ja kehitämme Jatkuva kehitystyö, uudet ratkaisut ja osaaminen asiakkaan parhaaksi Liian suuria riskejä ja velkoja vältetään Luotettava ja rehti yhteistyökumppani Johtamistapa on osallistuva Yhdessä toimien onnistumme Asiakas on avainasemassa Asiakaskeskeinen ajattelu ohjaa toimintaamme Tehokkuus ja kannattavuus on elinehto Tehokkuus säästää myös asiakkaan aikaa LUJAN ARVOJEN TOTEUTUMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ 2012 (henkilöstötutkimus) 5 Lujatalo (2011) Lujabetoni Fescon 4 Liian suuria riskejä ja velkoja vältetään Uudistamme ja kehitämme Johtamistapa on osallistuva Asiakas on avainasemassa Tehokkuus ja kannattavuus on elinehto 3 2 1 0 L U J A T L U J A T L U J A T
5 Kolminivelkaarisiltoja rakennettiin 50- ja 60-luvulla 2,5-5 metriin asti. Sillan päälle tuli 60cm - 4m:n maakerros. Sillan asennus kesti vain 6-8 tuntia. Kolminivelkaarisiltoja valmistettiin 1960-85. Betoniputkien valmistusta tärypöydällä 1940-luvulla. LUJAN ETIIKAN TOTEUTUMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ 2012 (henkilöstötutkimus) 5 Lujatalo (2011) Lujabetoni Fescon 4 Rehellisyys on Lujan toiminnalle ominaista Lujalla ei syrjitä ketään Lujalla ei oteta vastaan lahjuksia Luja ei osallistu kartelleihin 3 2 1 0
6 Rakennusliike Lujatalo on yksi Suomen suurimmista valtakunnallisista rakentajista. Monipuoliseen palveluvalikoimaamme kuuluvat asunto- ja toimitilarakentaminen sekä erikoisalamme peruskorjaus. Korjausrakentajana olemme valtakunnallisesti toiseksi suurin volyymilla mitattuna. Lujatalo tarjoaa rakentamisen palveluita niin julkiselle kuin yksityiselle sektorille sekä kuluttajille Lujakotien muodossa. Lujatalon seitsemän alueyksikköä yhdellätoista paikkakunnalla palvelevat asiakkaita valtakunnallisesti ja vankalla paikallisella kokemuksella. Vahva työllistäjä Vuosi 2012 alkoi melko synkissä merkeissä ja epävarmuus leimasi markkinoita. Asuntokauppa kävi kuitenkin kohtuullisesti ja urakkapyyntöjä oli liikkeellä. Näistä urakoista Lujatalo otti oman osansa, mutta onnistumisissa alueelliset erot olivat suuria. Alalla työttömyys oli tietyillä alueilla kovaa, mutta lomautuksista huolimatta onnistuimme Lujatalossa melko hyvin työllistämään henkilöstömme. Kokonaisuutena voimme luonnehtia vuotta kohtuullisen hyväksi. Tappiollisilta urakoilta emme valitettavasti välttyneet, mutta onnistuimme muilla hankkeilla paikkaamaan tuloksen tyydyttäväksi. Suurhankkeet turvataan vankalla ammattitaidolla Onnistuimme urakkalaskentakohteiden valinnassa ja saimme oman osaamisemme mukaisia kohteita. Monet urakkamme olivat suuria ja vaativia kohteita, joissa menestyksekkään lopputuloksen varmistaa aina ammattitaitoinen henkilöstö. Vahvaa osaamistamme tukee Lujatalon vakiintunut toimintapa tietojärjestelmineen. Aiomme jatkossakin keskittyä vielä enemmän siihen, missä olemme erityisen hyviä. Tämän perusteella fokusoimme toimintaamme, jotta pystymme tulevaisuudessakin palvelemaan asiakkaita kilpailijoita paremmin. Työturvallisuudessa jättiläisen harppaus eteenpäin Työturvallisuudessa olemme edenneet todellisen jättiläisen harppauksen. Vuonna 2012 tapaturmataajuutemme oli 25,8, kun vielä muutamia vuosia sitten luku oli yli kuudenkymmenen. Olemme tehneet työturvallisuuden eteen hartiavoimin töitä. Tärkeimpänä tekijänä onnistumisessa pidän kuitenkin sitä, että kaikki henkilöstöryhmämme ovat yhdistäneet voimansa ja löytäneet yhteisen hengen työturvallisuusasioiden parantamiseksi. Tapaturmaton työmaa on kaikkien yhteinen etu. Työturvallisuustyö kantoi hedelmää myös valtakunnallisen työturvallisuuskilpailun voiton muodossa. Lujatalon Pirkanmaan yksikön saneeraustyömaa Kuninkaankadulla sai jaetun ykköstilan RT:n Turvallisuus alkaa minusta -kilpailussa. Teimme huipputuloksen vaativassa saneerauskohteessa keskellä kaupunkia ahtaissa oloissa. Yhteinen menestyksen resepti Vuonna 2013 markkinat ovat edelleen epävarmat, mutta me luotamme osaamiseemme. Yleisten näkymien epävarmuudesta huolimatta olemme asettaneet tavoitteemme haastavalle, mutta realistiselle tasolle. Yksi suurista yhteisistä ponnistuksista vuonna 2012 oli yhteisen tahtotilan hakeminen ja strategian määrittäminen vastaamaan paremmin osaamistamme ja markkinatilannetta. Pohjimmiltaan kyse on menestyksen reseptistä, jonka avulla pyrimme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. Ydinasioita ovat panostaminen entistä vahvemmin ennakkosuunnitteluun, jatkuvuuden varmistamiseen ja markkinatuntemuksen lisäämiseen. Aiomme lisätä hankekehitys- ja omaperusteisten asuntohankkeiden osuutta tuotannossamme, fokusoimme kehitystoimintaamme sekä parannamme kilpailukykyämme muun muassa hankintoja tehostamalla. Lujan arvo Asiakas on avainasemassa ohjaa työtämme jatkossa entistäkin enemmän. Asiakkaidemme kokema palvelu ja paraneva tyytyväisyys on tärkein yhteinen tavoitteemme. Arto Pohjonen, toimitusjohtaja
7 Lujabetonin ja kahden muun rakennusliikkeen kehittämässä PLSjärjestelmässä kantavan rungon muodostivat pilarit ja laatat. Palkkeja ei tarvittu ollenkaan. Järjestelmä antoi vapaat kädet väliseinien suunnitteluun kantavista rakenteista välittämättä. Kuvassa PLSjärjestelmän mukaista laattaelementtiä asennetaan 70-luvulla. Merkittävimmät urakat / toimitukset 2012 Sola Business Valley -toimistotila, Espoo, perustajaurakka, LEED-sertifioitu hanke, 109 050 rm 3, 29 690 brm 2 Erottajan Pelastusaseman peruskorjaus, Helsinki, 21 420 rm 3 HUS Meilahden sairaala, Helsinki, potilastornin peruskorjaus, 115 231 rm 3 Valio, Jauhetehdas 4, Lapinlahti, rakennusurakka, 103 600 rm 3 As Oy Kallaveden Loisto, Kuopio, perustajaurakka, 27 557 rm 3 Esisopimus Turon talon ostamisesta ja muuttamisesta asuinkäyttöön, Kuopio Alma Median painotalon rakennusurakan valmistuminen (100 000 m 3 ), Tampere Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman rakennustyö, uudisosa, korjausrakentamista: - julkisivu, iv-huone, ikkunat, kattotyöt (30 000 m 3 ) Hovinsaaren Hoivakodit 1,2 ja 3 KI Oy Rauhanlähteelle, uudiskohde, Kotka. 180 asukaspaikkaa, 33 822 brm 3 Koulutuskeskus Tavastia, Hämeenlinna, uudisrakennus, 10 800 rm 3 As Oy Riihimäen Lukkari, Riihimäki, uudisrakennus, Lujakoti-kohde, 28 asuntoa, 7 628 rm 3 As Oy Seinäjoen Sonaatti, Seinäjoki, perustajaurakka, 49 asuntoa, 17 800 rm 3 Kuninkaankatu 22-24, toimitilat vuokrahuoneistoksi, Tampere, RT:n työturvallisuuskisan voittaja, 17 780 rm 3 Toivion koulun laajennus ja perusparannus, Pirkkala, 20 006 rm 3 Liikevaihto M 350 273,8 250 150 0 2010 306,0 312,7 2011 2012 Sisältää Lujatalo Oy:n ja Lujatalo Salpausselän Rakentajat Oy:n liikevaihdon
8 Lujabetonin Vahvin Betoniosaaja -visiona on tarjota asiakkailleen alan parhaat tuotteet ja kokonaisvaltaiset ratkaisut. Valttikorttejamme ovat suuri valmistuskapasiteetti ja kustannustehokas toteutus. Lujabetonin ratkaisut muodostuvat betonielementeistä, betonituotteista, valmisbetonista sekä niihin liittyvistä palveluista, jotka tarjoavat asiakkaalle helpon ja toimivan kokonaisuuden betonirakentamiseen. Palvelemme rakennusalan ammattilaisia Lujabetoni on rakennusalan ammattilaisten tuote- ja ratkaisutoimittaja. Toimimme kaikilla merkittävillä betonirakentamisen sektoreilla. Pääasiakasryhmiimme kuuluvat asuntoja, toimitiloja ja infrastruktuuria rakentavat alan toimijat: rakennusliikkeet, rakennuttajat sekä erikoisrakentajat kuten betonointi- ja paalutusurakoitsijat. Näiden lisäksi pienrakentajat ja maatalousasiakkaat ovat meille merkittäviä henkilöasiakaskohderyhmiä. Ehdoton ydinosaamisalueemme on kilpailukykyisten betonituotteiden ja kokonaisratkaisujen tarjoaminen asiakkaille suurella valmistuskapasiteetilla valmisbetonissa, elementeissä ja betonituotteissa. Huipputeknologiaa, ekologisuutta ja kustannustehokkuutta Hyvä esimerkki kokonaisvaltaisesta ratkaisusta on kerrostalorakentamisen uutuusratkaisu Luja-Hybridivälipohja, joka muodostuu korkean teknologian HTS-lattiabetonista yhdistettynä Lujabetonin kustannustehokkaisiin vakio-ontelolaattoihin. Infratuotteissa vastaava ratkaisu on Luja-pienpaalu - kustannustehokas ja ympäristöystävällinen, nollahukkainen ratkaisu pientaloihin sekä muihin kevyempiin paaluperustuksiin. Tarjoamme asiakkaillemme koko Pienpaaluratkaisun valmiina kokonaisuutena aina suunnittelusta paalutukseen asti. Vilkas alkuvuosi hiljentyi loppuvuoteen Vuosi 2012 oli betonialalla kaksijakoinen: alkuvuosi oli hyvin vilkas, mutta kysyntä hiljentyi kohti loppuvuotta. Vuotta voidaan luonnehtia keskimäärin normaaliksi. Toimitusvolyymit olivat vähintäänkin tyydyttävät kaikissa tuoteryhmissä. Kysyntä oli Suomessa ja Venäjällä asuntovetoista, kun taas Ruotsissa vahvasti infra- ja toimitilarakentamisvetoista. Pietarissa vallitsi erittäin vahva rakentamisen suhdanne 2012. Alan hintakilpailu säilyi tiukkana kaikilla sektoreilla hyvästä kysyntätilanteesta huolimatta, mikä piti betonirakentamisen kilpailukyvyn edelleen vahvana muihin materiaaleihin nähden. Kokonaisuudessaan Lujabetonin volyymit muodostuivat vähintään tyydyttäviksi vuoden aikana kaikissa päätuoteryhmissä, joskin runkorakentamisen elementtitoimitukset olivat edelleen hieman normaalivuosia vähäisempiä. Tuloksellista toimintaa Lujabetoni-konsernin liikevaihto oli 125,6 miljoonaa euroa (129,1 milj. euroa), laskien hieman edelliseen vuoteen verrattuna loppuvuoden ja etenkin joulukuun volyyminotkahduksen johdosta (-2,7 %). Yhtiön tulos pysyi tyydyttävällä tasolla ja saavutti asetetut tavoitteet. Venäjän toiminta kasvoi merkittävästi. Ruotsin toiminta laski hieman, koska asuntorakentaminen hiipui Tukholmassa. Uusia laajentumisia Yhtiömme teki kolme merkittävää laajentumiskauppaa vuoden aikana. Alkuvuodesta ostimme Hämeenlinnan Ekobe Oy:n konkurssipesältä elementtivalmistuksen kalustoa, jolla laajensimme yhtiön seinäelementtikapasiteettia. Kesällä ostimme Pohjois- Ruotsista merkittävän elementtitehtaan yhteisyrityksenä YBT Oy:n kanssa ja perustimme Prefabmästarna Sverige AB jatkamaan tehtaan elementtiliiketoimintaa. Loppuvuodesta hankimme Lujabetonille suurikapasiteettisen valmisbetonitehtaan Olki luodon ydinvoimalatyömaalta ja aloitimme sen siirron yhtiön Tampereen alueen toiseksi tehtaaksi. Muussa kehitystyössä keskityimme tuotantokapasiteetin laajentamiseen ja tuotannon tehokkuuden lisäämiseen. Merkittävin sisäinen laajennusinvestointi tehtiin Luja-ponttiharkkoperheen kehittämisessä ja sen tuotantokapasiteetin mittavassa investoinnissa Loimaan ja Oulun tehtaille. Hiljentyvää vuotta 2013 Vuodesta 2013 odotetaan betonialalla edelleen hiljaisempaa kuin vuodesta 2012. Lujabetonilla ennustamme kuitenkin kysynnän kääntyvän hiljaisesta alkuvuodesta kohti vilkkaampaa loppuvuotta vuodesta odotetaan siis ikään kuin peilikuvaa vuoteen 2012 verrattuna. Ruotsissa odotamme kysynnän elpyvän Suomea nopeammin, Pietarissa taas odotamme hyvää volyymivuotta valmisbetonissa. Mikko Isotalo, toimitusjohtaja
9 Ulkoseinäelementin valua linjalla Lujabetonin Siilinjärven tehtaalla. Ulkoseinäelementtitehdas rakennettiin Siilinjärvelle vuonna 1967. Jännebetonipalkkien ja teräsbetonipilarien valmistus oli alkanut 1963. Rengaskeisari sorvinsa ääressä. Eeti Koponen betoniputken teossa 1970-luvulla. Eeti työskenteli Lujabetonilla 1962-1983. Merkittävimmät urakat / toimitukset 2012 Hämeenlinnakeskuksen elementtitoimitus, - kauppakeskuksen kaikki pilarit, palkit, laatat ja seinät, 6 400 elementtiä, 17 000 kuutiota betonia Valio Oy:n Lapinlahden tehtaan laajennuksen elementtitoimitus+graafisen betonin julkisivuelementit, - 6 000 m 2 750 rekkakuormaa E18 Koskenkylä-Kotka -moottoritietyömaa, teräsbetonipaaluja 90,5km Itellan logistiikkakeskukseen Pennala, 42,5 km paalua ja valmisbetonia 19 000m 3 UPM-Kymmene LUNA-biojalostamon teräsbetonipaalua Lappeenranta 55,5 km As Oy Keravan Akatemia, julkisivut ja parvekkeet Aki ja Tiina Mykkälä, robottinavetan täydellinen betonielementtitoimitus, Tornio Sola Business Park, elementtitoimitus, runko, laatastot, väliseinät, julkisivut IKEA, Kuopio, lattian valmisbetonit, 9 200 m 3 Liikevaihto M 150 110,3 100 50 0 2010 129,1 125,6 2011 2012
10 Fescon valmistaa ja myy laadukkaita ja pitkälle jalostettuja kuivalaasteja sekä nestemäisiä rakennusalan kemian tuotteita. Lähtökohtanamme tuotesuunnittelussa on tehdä juuri oikeanlaiset tuotteet suomalaisiin olosuhteisiin ja työtapoihin. Kehitämme tuotteitamme jatkuvasti yhdessä asiakkaidemme kanssa. Asiakaskuntamme arvostaa monipuolista tuotevalikoimaamme, toimitusvarmuutta ja hyvää teknistä tukea sekä asiakaspalvelua. Vahva jalansija tasoite- ja laatoitustuotteissa Kuivatuotevalikoimastamme rakentaja löytää nykyisin kaikki kuivatuotteet rakentamiseen oli kyse sitten betonoinnista, muurauksesta, rappauksesta tai tasoittamisesta. Tämän lisäksi tarjoamme erilaisia kokonaisratkaisuja julkisivupinnoitukseen, parvekekorjaukseen ja vesieristykseen. Olemme viime vuosina voimakkaasti panostaneet tasoite- ja laatoitustuotteisiin, joissa olemmekin saavuttaneet melko lyhyessä ajassa vahvan jalansijan. Luottamus on paras markkinointikeino Yrityksemme asiakkaat ovat pääasiassa rakennusalan ammattilaisia: urakoitsijoita, rakennusliikkeitä ja jälleenmyyjiä. Lujista arvoista asiakas on avainasemassa on toiminut aina Fesconin kantavana voimana. Asiakkaamme luottavat siihen, että Fescon toimittavaa aina luvatussa ajassa toimivan tuotteen. Tämä luottamus on meidän paras markkinointikeinomme. Sitä ei luoda päivässä eikä yössä, mutta siinä ajassa sen voi menettää. Olemme vuosia panostaneet paljon siihen, että huomiomme asiakkaan myynnin lisäksi yhtä lailla myös tuotekehityksessä, tuotannossa sekä toimituksissa. Voimme tyytyväisinä todeta, että olemme ilmeisesti tässä myös onnistuneet, koska Fescon jatkaa kasvu-uralla. Lähellä asiakasta Kotimaisena toimijana olemme lähellä asiakasta. Nopea toimituskykymme sekä vahva jälleenmyyntiverkostomme takaa, että tuotteet ovat tekijän käytettävissä työmaalla ajallaan ja hyvälaatuisina. Avustamme tarvittaessa suunnittelijoita, urakoitsijoita ja rakennuttajia oikeiden tuoteratkaisujen käytössä suunnittelusta aina projektin loppuhyväksyntään saakka Ympäristöystävällisyys on meille tärkeää Panostamme jatkuvasti tuotteidemme ja yrityksemme ympäristöystävällisyyteen. Yrityksellä on käytössä ISO 14001 mukaan sertifioitu ympäristöjärjestelmä. Tehtailla käytämme tehokkaasti erilaisia kierrätysjärjestelmiä ja kaatopaikkakuormituksen minimointia seuraamme tarkasti. Energiatehokkuuteen olemme investoineet voimakkaasti. Sen ansiosta esimerkiksi Fesconille merkittävimmän energiamuodon eli propaanikaasun kulutus on vähentynyt lähes neljänneksen. Tulos oli hyvä suhdanteista huolimatta Vuonna 2012 Fesconin myynti säilyi edellisvuoden tasolla. Rakentamisen suhdanteet heikkenivät hieman koko vuoden, ja erityisesti loppuvuoden myynti jäi odotuksista. Myynti väheni eniten perustuotteissa eli muurauslaasteissa ja betoneissa. Julkisivutuotteiden sekä laatoitus- ja tasoitetuotteiden myynti eteni koko vuoden hyvin. Se auttoi säilyttämään liikevaihdon tason entisellään. Yrityksen tulosta voimme luonnehtia hyväksi. Vuonna 2013 rakentamisen suhdannekehitys näyttää epävarmalta. Pelättyä uudisrakentamisen vähenemistä ei ole vielä alkuvuonna tapahtunut ja yrityksen myynti on aiemman vuoden vastaavan ajankohdan tasoa. Vuoden ensimmäisen puoliskon myynti on siten melko hyvällä pohjalla, mutta ennustamisen epävarmuus lisääntyy vuoden loppua kohden. Fescon ei kuitenkaan ole täysin riippuvainen uudisrakentamisesta vaan korjausrakentamiseen käytettävien tuotteiden osuus liikevaihdostamme on merkittävä. Korjausrakentaminen on ollut vakaassa kasvussa ja siten odotammekin Fesconille hyvää menestystä myös vuonna 2013. Odotuksiamme tukee myös markkinaosuutemme kasvaminen tasoite- ja vesieristemyynnissä. Kimmo Peltola, toimitusjohtaja
11 Fesconin toimitusjohtaja Aino Heikkinen Siilinjärven laboratorion tiloissa 70-luvun lopussa. Pöydällä edessä laastiprismoja testejä varten. Fescon Hausjärven kuivatuotetehdas rakennettiin 1989. Useat aineet ja tuotteet vaativat useita eri siiloja. Merkittävimmät urakat / toimitukset 2012 HUS Meilahden potilastorni, korjauskohde, - seinärappaukset ruiskukorrobetonilla + liima- ja verkotuslaasti ja julkisivupinnoitteet, 3 miljoonaa kiloa Lyökin Pooki, Suomen vanhin majakka, korjauskohde - rappauslaasti (KS 35/65/500), maalaus Kiviväri S, pintarappaus kalkkisementtipinnoite Abraham Wetterintie 2, Helsinki, uudiskohde, pinnoitus jalolaastilla 12000 m 2 + muuraus As Oy Reelinki, Turku, korjauskohde, levyrappaus 3500 m 2 Paasitorni-kokouskeskus, Helsinki, pitsimuuraus, 2000 m 2, 90 000 kg Jätkäsaaren uudisrakennukset, Helsinki, julkisivumuuraus tiivislaastilla, useita tuhansia neliöitä: - HOAS, Kap Hornin katu 8 ja 3, As Oy Välimeri & KOy Juutinraumankatu 3, As Oy Saukonkanava KOy Länsisatamankatu 23 (NCC), Lemminkäinen Talo Oy, As Oy Saukonranta, SRV Rakennus Oy, Välimerenkatu 9 Kiinanmuurin linjasaneeraus 2012-2014, As oy Porin Satakunnankatu 18-22, 191 asuntoa, (MVR-Yhtymä) Liikevaihto M 20 15 16,2 10 5 0 2010 18,4 18,4 2011 2012
12 Lujabetonin tärkeimmät asiakkaat olivat Kuopiossa. Heitä palvelemaan tehtiin myyntivarasto, joka toimi 1950-luvulta 60-luvun loppupuolelle Kuopion satamassa Kirkkokatu 2:ssa. Lujabetonin tuotteita Siilinjärven maatalousnäyttelyssä 1950-luvun lopussa. LIIKEVAIHTO JA TULOS Vuonna 2012 kotimainen talouskasvu jäi olemattomaksi ja rakentamisen näkymät alkoivat heikentyä. Rakentamisen työllisyys pysyi kuitenkin miltei ennallaan tuotannon supistumisesta huolimatta. Ruotsissa rakentaminen hiljeni selvästi, poikkeuksena tähän oli Pohjois-Ruotsin vilkas toimitilarakentaminen. Pietarin rakentaminen oli vuonna 2012 hyvin vilkasta vahvan asuntorakentamisen vetämänä. Lujatalo-konsernin vuoden 2012 liikevaihto kasvoi 1,9 prosenttia ja oli 433,9 miljoonaa euroa (425,8 miljoonaa euroa). Konsernin liikevoitto kasvoi 14,4 miljoonaan euroon (7,3 miljoonaa euroa) ja oli 3,3 prosenttia (1,7 prosenttia) liikevaihdosta. Konsernin oman pääoman tuotto oli 13,8 prosenttia (3,8 prosenttia) ja omavaraisuusaste 36,7 prosenttia (34,9 prosenttia). Konsernin korollinen vieras pääoma nousi 37,4 miljoonasta eurosta 39,8 miljoonaan euroon vuonna 2012. Myynnissä olevaan valmiiseen asuntokantaan oli sitoutunut vuoden 2012 lopussa yhteensä 19,0 miljoonaa euroa (11,6 miljoonaa euroa) velattomin myyntihinnoin laskettuna. Konsernin maksuvalmius pysyi koko vuoden hyvänä. Lujatalo Oy on konsernin emoyhtiö ja sen kotipaikka on Kuopio. Lujatalo-konserni koostuu emoyhtiö Lujatalo Oy:stä, Lujabetoni-alakonsernista sekä tytäryhtiöistä Luja-Kivi Oy ja Lujatalo Salpausselän Rakentajat Oy. Lujabetoni-alakonserniin kuuluvat emoyhtiönä Lujabetoni Oy ja sen tytäryhtiöt Lujabetong AB (Ruotsi), OOO Lujabeton (Venäjä), Reikäbetoni Oy sekä osakkuusyhtiöt MH-Betoni Oy, Scandinavian Cement Oy ja Northern Cement Oy. Lujabetong AB:hen kuuluu myös Lujabetong Fastighets AB -kiinteistöhallintayhtiö tytäryhtiönä. Vuonna 2012 konserniin liittyivät osakkuusyhtiöinä myös Skandinaviska Prefab Ab (Ruotsi) sekä Prefabmästarna Sverige Ab (Ruotsi). Lujatalo-konsernin pääliiketoiminta-alueet ovat talonrakentaminen ja betoniteollisuus. Talonrakentaminen on keskittynyt Lujatalo Oy:hyn ja Lujatalo Salpausselän Rakentajat Oy:hyn. Betoniteollisuus on keskittynyt Lujabetoni-alakonserniin.
13 Luja-yhtiöihin kuuluu lisäksi lähipiiriyhtiönä Fescon Oy (sisaryhtiö). Vaikka Fescon ei juridisesti kuulu konserniin, toimii se yhteisen Luja-brändin alla ja monia toimintoja hoidetaan yhteisesti. LUJATALO Lujatalo Oy:n ja Lujatalo Salpausselän Rakentajat Oy:n yhteenlaskettu liikevaihto oli 312,7 miljoonaa euroa (306,0 miljoonaa euroa) ja se kasvoi 2,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Korjausrakentamisen liikevaihto laski hivenen ja oli nyt 83,8 miljoonaa euroa (85,6 miljoonaa euroa). Perustajaurakoituja uudisasuntoja myytiin vuoden aikana 211 (241) kappaletta. Valmiita myynnissä olevia asuntoja oli vuoden vaihteessa 81 (53) kappaletta. Markkinaympäristö tarjosi haasteita. Rakennuslupia myönnettiin tammi-marraskuussa 14 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Talonrakennustöiden aloitukset supistuivat tammi-syyskuussa 17 prosenttia. Vuoden aikana Lujatalossa kirkastettiin vuoteen 2017 tähtäävä kilpailustrategia, jonka keihäänkärkinä ovat aktiivisempi asiakas työ ja markkinatuntemuksen lisääminen, pääomien keskittäminen alueellisiin kasvukeskuksiin sekä ennakkosuunnittelun ja jatkuvuuden korostaminen kaikissa liiketoiminnoissa. Liikevaihto M 450 350 374,8 250 150 0 2010 425,8 433,9 2011 2012 LUJABETONI Lujabetoni-alakonsernin liikevaihto oli 125,6 miljoonaa euroa (129,1 miljoonaa euroa) ja se pienentyi 2,7 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. LiikevOITTO M 15 Lujabetonin tulos oli tavoitteiden mukainen kaikissa liiketoiminnoissa Suomessa. Kansainvälisissä toiminnoissa tuloksissa oli vaihtelua. Ruotsin ja Venäjän tytäryhtiöt eivät aivan yltäneet asetettuihin tavoitteisiin, mutta Ruotsin osakkuusyhtiö Prefabmästarna Sverige AB puolestaan ylitti selvästi aloitusvuodelleen asetetut tavoitteet. 10 5 7,3 14,4 FESCON Vuonna 2012 yhtiön liikevaihto pysyi samoissa lukemissa kuin edellisvuonna ollen 18,4 miljoonaa euroa (18,4 miljoonaa euroa vuonna 2011). Heikkenevillä ja epävarmoilla markkinoilla tulosta voidaan luonnehtia hyväksi. 0 0,6 2010 2011 2012 INVESTOINNIT Lujatalo Oy:n ja Lujatalo Salpausselän Rakentajien yhteenlasketut investoinnit vuonna 2012 olivat 1,1 miljoonaa euroa. Investoinnit koostuivat lähinnä työmaiden ja toimitilojen käyttöomaisuushankinnoista sekä tietojärjestelmiin tehdyistä investoinneista. OMAVARAISUUS% Lujabetonissa investoitiin vuonna 2012 yhteensä 3,9 miljoonan euron edestä. Investoinnit tehtiin tulevaisuuden kasvuun. Lisäksi korvausinvestointeja tehtiin viime vuosia enemmän. Merkittävimpiä investointeja olivat suurikapasiteettisen valmisbetonitehtaan ostaminen Areva NP:lta Olkiluodosta sekä Betongmästarna Sverige AB:n konkurssipesän kanssa tehty liiketoimintakauppa, jolla ostettiin Pohjois-Ruotsissa Piteåssa sijaitseva suuri elementtitehdas ja yhtiön suunnittelutoiminta. Jälkimmäinen kauppa toteutettiin yhteistyössä YBT Oy:n kanssa tasaosuuksin. 40 30 20 10 38,6 34,9 36,7 Fesconin tilikauden investoinnit olivat yhteensä 0,9 miljoonaa euroa. Investointien pääkohteita olivat Hausjärven tehtaan uusi varastorakennus, irtolastaussiilokapasiteetin lisäys, työmaakaluston lisääminen, vähän pölyävien laastien tuotantolaitteiston rakentaminen ja muut tuotannon korvausinvestoinnit. 0 2010 2011 2012 Graafien luvut: Lujatalo-konserni: Lujatalo Oy, Lujatalo Salpausselän Rakentajat Oy ja Lujabetoni Oy.
14 Luja-yhtiöiden yritysvastuusta kerromme tärkeimmät tapahtumat vuodelta 2012 tämän vuosikertomuksen sivuilla. Täydellinen yritysvastuuraportti löytyy nettisivuiltamme. Lujan yritysvastuuraportti kattaa koko Lujan liiketoiminnan sekä maantieteellisesti että yhtiöittäin. www.luja.fi/yritysvastuu. Lujaa, vastuullista yritystoimintaa Luotettavuus ja vastuullisuus ovat keskeisiä Lujan liiketoiminnan kulmakiviä. Olemme mukana rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa vastuullisesti, avoimuus ja läpinäkyvyys lähtökohtanamme. Tavoittelemme taloudellista tulosta eettisesti kestävin keinoin ja Lujia arvoja noudattaen. Teemme työtämme laadukkaasti, kuuntelemme asiakkaitamme ja sidosryhmiämme, pidämme huolta henkilöstöstämme ja toimimme ympäristöä säästäen sekä ilmastonmuutosta ehkäisten. Olemme aktiivisesti rakentamassa entistä kestävämpää yhteiskuntaa. Vain kannattava ja kilpailukykyinen yritys voi pitkäjänteisesti kantaa vastuunsa sidosryhmiään ja yhteiskuntaa kohtaan; yrityksen terve tuloskehitys luo edellytykset riittävän sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun kantamiselle. Lujan vuoden 2012 liikevoitto ja oman pääoman tuotto paranivat merkittävästi edellisestä vuodesta. Tämä siitäkin huolimatta, että rakentamisen taloudelliset näkymät synkistyivät entisestään syksyllä 2012, ja epävarmuus jatkuu yhä keväällä 2013. Rakennusteollisuus RT arvioi rakentamisen kokonaismäärän supistuneen viime vuonna 3 prosenttia. Tänä vuonna sen odotetaan vähenevän 2-4 prosentilla. Arvot ohjaavat toimintaamme Vastuullinen yritys toimii rehellisesti ja arvojensa mukaisesti sekä ottaa huomioon eri sidosryhmien odotukset. Lujan arvot eli LUJAT toimintatavat periytyvät jo yhtiön perustajan Feliks Isotalon ajalta ja ne ohjaavat arkipäivän toimintaamme. Mittaamme arvojemme toteutumista vuosittaisessa henkilöstötutkimuksessa ja arvosanat ovat vuodesta toiseen olleet korkeita. Vuonna 2012 Lujatalossa ei järjestetty henkilöstötutkaa, sillä Lujatalon johtoryhmä koki järkeväksi järjestää seuraavan henkilöstötutkan vasta 2013 puolella, antaen näin lisäaikaa toimitusjohtajavaihdoksen vuoksi tehtäville linjauksille ja toimenpiteille sekä niiden toteutukselle. Lujatalon luvut taulukossa ovat siksi vuodelta 2011. Henkilöstö on antanut sisäisessä työtyytyväisyysmittauksensa arvosanan (asteikolla 1-5) sen mukaan miten Lujat arvot ja Luja etiikka on toteutunut eri Luja-yhtiöissä. Lujan etiikan osa-alueet ovat seuraavat: Rehellisyys on Lujan toiminnalle ominaista; Lujalla ei syrjitä ketään, vaan Lujalla toteutuu tasa-arvo; Lujalla ei oteta vastaan lahjuksia; Luja ei osallistu kartelleihin. Lujabetonin Siilinjärven tehtaan kolmoshallissa valmistettiin 60-luvun alussa putkia ja renkaita. 1963 ryhdyttiin valmistamaan esijännitettyjä palkkeja.
15 Uudistamalla ja kehittämällä kestävää kilpailukykyä ja kannattavuutta U eli Uudistamme ja kehitämme on Lujan perusarvoja. Uudistamalla ja kehittämällä voidaan varmistaa Lujan kestävä kilpailukyky sekä kannattavuus pitkällä tähtäimellä. Se tarkoittaa jatkuvaa liiketoiminnan kehitystyötä sekä uusien ratkaisujen ja osaamisen hakemista asiakkaan parhaaksi. Luja panosti vuonna 2012 kehitystyöhön 14 henkilövuoden verran, mikä tarkoittaa yhden henkilötyövuoden verran kasvua. Uusia tuotteita, ratkaisuja, asiakkuuksia ja hankkeita Lujatalon kehitystoiminta painottui toimintajärjestelmien sekä prosessien kehittämiseen. Vuoden 2012 panostettiin merkittävästi myös taloushallinnon tietojärjestelmän uudistamiseen. Uusi tietojärjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2013 aikana. Myös energiatehokas rakentaminen on yksi kehitystyön painopistealue. Tiukentuvat määräykset ja normit ohjaavat Lujataloa löytämään uudenlaisia ja kustannustehokkaita rakentamisen ratkaisuja kestävään rakentamiseen. Lujabetoni painottaa vahvimpana betoniosaajana toiminnassaan kehityshakuisuutta ja jatkuvaa uusien ratkaisujen etsimistä. Lujabetonin tuotekehitystä ohjaavat kaksi strategista painopistealuetta. Toinen on energiatehokkaaseen betonirakentamiseen kehitetyt ratkaisut ja toinen on asiakkaan rakentamisen prosesseja helpottavat kokonaisvaltaiset ratkaisut. Muussa kehitystyössä Lujabetoni Oy keskittyy tuotantokapasiteetin laajentamiseen ja tuotannon tehokkuuden lisäämiseen. Merkittävin sisäinen laajennusinvestointi tehtiin Luja-ponttiharkkoperheen kehittämisessä ja sen tuotantokapasiteetin mittavassa investoinnissa Loimaan ja Oulun tehtaille. Lisäksi vuonna 2012 panostettiin vahvasti toimintaprosessien kehittämiseen kustannusten paremman hallinnan ja tehokkaamman tuotannon suuntaan. Fescon kehittää perinteisesti tuotteensa urakoitsijoiden mielipiteitä ja toivomuksia kuunnellen Tuotekehityksen pääkohteita olivat vuonna 2012 edellisen vuoden tavoin tasoitteet, julkisivutuotteet ja erikoisbetonit. Kehitystyön laajuus pysyi ennallaan ja vastasi 5 henkilötyövuotta. kaikki luja-yhtiöt toimivat kolmen laatusertifikaatin alla Asiakas on avainasemassa on yksi Lujan arvoista (A). Se tarkoittaa sitä, että asiakaskeskeinen ajattelu ohjaa toimintaamme. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että Luja lunastaa lupauksensa ja yhteistyö sujuu saumattomasti. Toimintamme perusedellytys on, että asiakas saa meiltä tuotteet ja palvelut sovitun hintaisina, laatuisina ja aikataulun mukaisesti. Seuraammekin asiakkaiden tyytyväisyyttä ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme saadun palautteen pohjalta. Sekä Lujatalon, Lujabetonin että Fesconin laatujärjestelmillä on ISO 9001 -sertifiointi. Kaikilla kolmella yhtiöllä on lisäksi valtakunnallinen OHSAS 18001 -työterveys- ja turvallisuusjärjestelmän sertifikaatti sekä ISO 14001 -ympäristöjärjestelmien sertifikaatit. Sosiaalinen vastuu Vastuu omasta henkilöstöstä on keskeisin yritysvastuumme osa-alue. Osaava ja yritykseen sitoutunut henkilöstö on myös yksi Lujan tärkeimpiä menestystekijöitä. Liikevoitto ja sosiaalinen vastuu eivät ole keskenään ristiriidassa. Hyvä työyhteisö ja -ilmapiiri motivoi ja kannustaa henkilöstöä sekä tukee yhtiömme kilpailukyvyn jatkuvaa parantamista Johtaminen on osallistuvaa (J) -arvomme mukaisesti. Perheyhtiönä haluamme erityisesti kantaa vastuuta henkilöstön hyvinvoinnista pitkäjänteisesti. Vuosittainen henkilöstöpalaute kertoo, kuinka henkilöstöpolitiikassa on onnistuttu ja missä asioissa on parantamisen varaa. Henkilöstötutkimustaulukko Vuonna 2012 Lujatalossa ei järjestetty henkilöstötutkaa. Lujabetonin henkilöstötutka sitä vastoin toteutettiin perinteiseen tapaan toukokuussa 2012. Vastausprosentti pysyi hyvällä tasolla, laskien vain hieman ja ollen 74% (77 %). Myös kokonaistulokset olivat pitkälti edellisen vuoden kaltaiset, kuitenkin hieman parantuen, päätyen lukemaan 3,30 (3,26). Eniten kehittyi työmotivaatio ja suhtautuminen työn kannustavuuteen, palkkaukseen sekä esimiehiin. Nämä olivat kaikki asioita, jotka oli otettu edellisenä vuonna yhtiötason kehityskohteiksi. Fesconin henkilöstötutkimuksen keskiarvo laski kolmen vuoden nousun jälkeen hieman ja oli 3,67 (3,73). Vastaamisaktiivisuus parani edellisen vuoden 92:sta jopa 94 prosenttiyksikköön. Henkilöstötutkan isoin plussa löytyi palkkaus- ja palkitsemisosiosta. Pääosin tämä johtui Fesconin uudesta laajennetusta työterveysturvasta, jota henkilöstö kertoi arvostavansa. Lisäksi tilaus- ja toimitusketjussa työnmitoitukseen ja henkilöresursseihin oltiin aiempaa tyytyväisempiä. Tyytyväisyys työterveyspalvelun tasoon sitä vastoin laski selvästi. Myös esimiestyö ja ilmapiiriasiat saivat kritiikkiä. Ilmapiirin kehittämiseen on Fesconilla keskitytty tulosten julkistamisen jälkeen yksikkökohtaisesti tehdaspalavereja myöten ja asioihin on etsitty parannusehdotuksia yhdessä.
16 Henkilöstömäärä laski Vuonna 2012 Suomen talouskasvu jäi heikoksi ja rakentamisen näkymät alkoivat kesälomien jälkeen osoittaa taantumisen merkkejä. Lujabetoni aloitti lokakuussa Hämeenlinnassa 20 työntekijää koskevat yt-neuvottelut, joiden syynä oli tuotantolinjojen uudelleenjärjestely tehtaiden kesken sekä heikko markkinatilanne. Lomautuksia oli päällä useammassa Lujabetonin tehtaassa vuoden aikana. Lomautukset ovat toisaalta alalla yleinen ja lähes vuosittain toistuva normaali ilmiö, jolla reagoidaan talvikausien heikompaan kysyntään. Lujan yhteenlaskettu henkilöstömäärä laski hieman edellisestä vuodesta ja oli 1512 (1532). Lujabetonin henkilöstömäärä nousi hieman edellisestä vuodesta 674:ään (655), kasvun tullessa pääosin Venäjältä. Lujatalon henkilöstömäärä puolestaan laski merkittävästi, kun muutamat isot rakennushankkeet saatiin vuoden aikana päätökseen. Lujatalon keskimääräinen henkilöstömäärä vuonna 2012 oli 786, kun se vuotta aiemmin oli vielä 824. Fesconin henkilöstömäärä pysyi sitä vastoin lähes entisellään ollen 52:ssa (53). Pitkäaikaisia työsuhteita Luja-yhtiöissä henkilöstö on ollut sangen pysyvää. Keskimääräinen työssäoloaika (työntekijät ja toimihenkilöt) on 9,9 vuotta. Lujatalossa keskimääräinen työssäoloaika on 7,6 ja Lujabetonilla jopa 12,6 vuotta. Fesconilla vastaava luku on 8,8. Koko Luja-konsernin osalta henkilöstön keski-ikä on 41,5 vuotta. Työtä työturvallisuuden edistämiseksi Lujatalossa tapaturmataajuus laski vuonna 2012 edellisestä vuodesta peräti 31% ollen 25,8 tapaturmaa per miljoona työtuntia. Tapaturmataajuus on laskenut aktiivisen työturvallisuustyön ansiosta jo pidemmän aikaa. Vuonna 2007 taajuus oli 116 ja 38,4 vuonna 2011. Lujatalon Pirkanmaan alueyksikön Kuninkaankatu 22-24 työmaa otti jaetun ykköstilan valtakunnallisessa työturvallisuuskisassa. Kilpailussa haettiin työmaata, jossa työturvallisuus on esimerkillistä. Muutoinkin Pirkanmaan työturvallisuuslukemat olivat esimerkillisen alhaiset tapaturmataajuuden ollessa 11,8 tt/mh. Lujabetonin tapaturmataajuus laski vuonna 2012 merkittävästi edellisestä vuodesta ja se oli 40,1 tt/mh (50). Työturvallisuuden edistämisen pääpaino oli tapaturmien vähentämisessä. Tapaturmat nollaan -projektissa panostettiin ennaltaehkäisevään työhön, kuten riskiarviointeihin. Myös riskipaikkailmoitusten kirjauskäytäntöä ja niistä seuraavia korjaavia toimenpiteitä kehitettiin vuoden aikana. Riskipaikkailmoituksia kirjattiin kaikkiaan 314 kpl. Työturvallisuuskorttien päivityskoulutuksia pidettiin useilla paikkakunnalla. Fesconin työturvallisuus on kehittynyt OHSAS 18001 jatkuvan parantamisen kautta. Vuonna 2012 muutettiin uutena asiana järjestysindeksimittaus työturvallisuuskierrokseksi, jonka pitää työsuojeluvaltuutettu. Vuoden aikana otettiin prosessityöntekijöitä tarkastukseen ja kiinnitettiin huomioita havaintojen nopeaan korjaukseen. Fesconin tapaturmataajuus saatiin vuonna 2011 puolittumaan 24:ään (46,1 vuonna 2010) ja vuonna 2012 luku saatiin pidettyä samalla tasolla. Suurin osa työtapaturmista johtuu erilaisista kompastumisista ja liukastumisista, joten tilojen siisteydellä ja järjestyksellä on suora yhteys työtapaturmien määrän vähenemiseen. Lujalla onkin jo vuosia vietetty Maailman ympäristöpäivänä koko konsernia koskevaa siivouspäivää, jolloin suoritetaan hieman perusteellisempi siivous tehtaissa, toimistoissa ja työmailla. Samalla siivouspäivän tarkoituksena on muistuttaa lujalaisia työtilojen siisteyden ja järjestyksen säännöllisestä ylläpidosta työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin edistämiseksi. Työhyvinvointi on Lujalle tärkeää Työhyvinvointia edistettiin Lujatalo-konsernissa entisten vuosien tapaan. Tyhy -toimintaa harjoitettiin laajasti virkistysmäärärahoin tuetun Lujatiimi-toiminnan kautta. Konsernissa jatkettiin myös varhaisen välittämisen toimintamallin toteuttamista ja jalkauttamista henkilöstön työkyvyn ja hyvinvoinnin tueksi. Mallin tavoitteena on havaita hyvissä ajoin työn tekemiseen liittyvät ongelmat ja puuttua niihin järjestelmällisesti ennen kuin ne vaarantavat yksilön tai työyhteisön hyvinvoinnin. Lujatalo-konserni oli mukana toteuttamassa Yllätetään Yhteiskunta -verkoston Kulkuväline mielekkääseen työpäivään -kampanjaa, jonka tarkoituksena oli tarjota työvälineitä luomaan inhimillisiä ja helppoja tapoja tuottaa hyvää henkeä työpaikoille. Yllätetään yhteiskunta -verkosto perustettiin vuoden 2007 keväällä synnyttämään uudenlaista yhteistyötä yritysten ja julkisen sektorin välillä. Yhteistyössä Ylen Elämä pelissä -televisiosarjan kanssa järjestettiin Lujalla terveysvalmennus loka-marraskuussa 2012. Sähköpostin kautta toteutettuun valmennukseen osallistui 25 lujalaista ja saivat vinkkejä painonhallintaan, liikuntaan, ravintoon sekä arjen vastoinkäymisten sietämiseen. Lujatalossa työhyvinvointia kehitettiin vuonna 2012 neljän eri Lujavire-hankkeen kautta: Seinäjoella, Kotkassa, Jyväskylässä sekä Kuopion palkkahallinnossa. Kuntoutuksia oli aiempaan tapaan; Työntekijöiden Aslak-kuntoutus päättyi helmikuussa. Lujatalo pääsi lisäksi mukaan Kelan TK2-pilottitutkimukseen, jossa Itä- ja Keski- Suomeen järjestetään uudenlaista työhön kuntoutusta 10-hengen ryhmissä. Toteutus on tosin varsinaisesti vasta vuonna 2013. Sairastamisen osalta Lujatalossa päästiin alle 10 pv/hlö/v -tavoitteeseen. Myös Lujabetonissa panostettiin vuoden 2012 aikana työsuhdeasioihin ja työhyvinvointiin. Lujatiimitoiminnan lisäksi Lujabetonilla aloitettiin paikallisesti toteutettuna uudentyyppinen työpaikkakuntoutus, jonka kehitystyötä jatketaan yritystasolla vuoden 2013 aikana. Lisäksi Lujabetonin pitkäjänteinen työ savuttomuuden edistämiseksi saavutti maalinsa ja yritys julistautuikin savuttomaksi työpaikaksi vuoden 2012 alusta. Fesconilla työhyvinvointia parannettiin mm. tehdaskohtaisilla liikunnallisilla toimintopäivillä sekä osallistumalla Askeleet -liikuntakampanjaan. Hausjärven tehtaalla käytiin vuoden 2012 aikana läpi erityisen paljon asioita henkisen työhyvinvoinnin osalta, sekä esimies että työntekijätasolla. Vuoden aikana saatettiin loppuun myös tärkeimmät pölynhallintakorjaukset kaikilla tehtailla. Esimiestyö ja työturvallisuus koulutuksen painopistealueita Osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö on yrityksen suurin vahvuustekijä. Luja on yhtä kuin sen henkilöstö. Liiketoiminnan tavoitteet ja tuoterakenne määrittävät henkilöstön kehittämisen painopistealueet ja sen pohjalta laaditaan Lujalla vuosittaiset koulutusja kehityssuunnitelmat. Vuoden 2012 koulutuksen painopistealueet Luja-yhtiöissä ovat olleet viimevuosien tapaan esimiestyö sekä johtamisen ja työturvallisuuden kehittäminen. Lujatalossa järjestettiin vuonna 2012 luottamushenkilöryhmälle kaksi koulutustilaisuutta. Työnjohtajia osallistui puolestaan erikoisammattitutkinnon suorittamiseen sekä Eteran opistoon. Työsuojelupäällikön yhteyshenkilöille pidettiin oma koulutuspäivänsä. Alueilla ylläpidettiin lisäksi normaaliin tapaan pakollisia korttipätevyyksiä.
17 Iso- ja Pikkusuper valamassa Lujaputkia Vihy-koneella 70-luvulla. Jaakko Leskinen ja Jaakko Markkanen olivat kova työpari, oikeita supertekijöitä. He aloittivat työpäivänsä klo 4.00. Kun tämä sitten myöhemmin kiellettiin, oli se heille kova paikka, että sai aloittaa vasta kello 6.00. Pekka-mylläri kolmoshallin päässä valmistaa betonia Feimert-tasosekoittajalla vuonna 1956. Antti Miettinen työskenteli Lujabetonilla 1966-1982 ensin myllärinä ja sitten sorvarina Urkin pajassa eli Urho Hiltusen johtamassa tehtaan koneiden kunnossapito-osastossa. Lujabetoni haki vuona 2012 ammatillisella koulutuksella lisää tehoa myyntityöhön edellisen vuoden tapaan. Lisäksi vuoden aikana järjestettiin erillisiä valmennustilaisuuksia työhyvinvointiin, kuntoutukseen ja työsuhdeasioihin liittyen. Vaadittavia pätevyyksiä ylläpidettiin tehdaskohtaisesti. Lujabetonin esimiestyön ja johtajuuden kehittäminen jatkui voimakkaana ja vuoden 2012 aikana toteutettiin valmennusohjelma tehdasjohdolle sekä aloitettiin kaksivuotinen valmennusohjelma työnjohdolle. Valmennukset sisälsivät 18 yhteistä lähipäivää sekä henkilökohtaista valmennusta työpaikoilla. Ohjelmiin osallistui yli 30 esimiestä. Fesconissa vietiin vuoden 2012 aikana loppuun Hausjärven tehtaan ammattitutkinto projekti. Vastuu alihankkijoiden vastuullisuudesta Rakennusalalla liikkuu valitettavasti paljon yrityksiä, jotka eivät huolehdi lakisääteisistä velvoitteistaan kuten veroista ja eläkemaksuista tai työturvallisuudesta. Lujatalo tekee yhteistyötä vai sellaisten kumppanien kanssa, joilla on riittävä osaaminen omalta toimialaltaan, jotka vastaavat yhteiskunnallisista velvoitteistaan ja joiden arvot eivät ole ristiriidassa Lujien arvojen kanssa. Lujatalo haluaa osaltaan olla kitkemässä alalla esiintyvää vastuutonta toimintaa ja tukea reilua rakentamista. Yritys onkin siksi velvoittanut vuoden 2012 alusta alkaen, että sen aliurakoitsijat kuuluvat Suomen Tilaajavastuu Oy:n ylläpitämään Tilaajavastuu.fi -palveluun. Lujatalo edellyttää tilaajavastuupalvelun jäsenyyttä myös ulkomaisilta aliurakoitsijoiltaan heti, kun se on palveluntoimittajan osalta mahdollista. Tilaajavastuupalvelulla Lujatalo varmistaa, että alihankkijat noudattavat lakeja ja sopimuksia esimerkiksi verojen ja eläkemaksujen suhteen ja toimivat hyvän rakentamistavan mukaisesti. Tukea Aseman Lapset ry:lle Lujan uudeksi hyväntekeväisyyskohteeksi valikoitui vuonna 2012 Aseman Lapset ry, jota tuettiin hallituksen päätöksen mukaisesti 15 000 eurolla. Nuorison pahoinvointiin on viime vuosina alettu havahtua mm. erilaisten rajujen tapahtumien johdosta ja sikäli Aseman Lapset ry on erittäin ajankohtainen tukikohde juuri nyt.
18 Lujalla on alusta asti eli vuodesta 1974, ollut aina oma atk-henkilöstö. Kuvassa 1980-luvun henkilöt konesalissa, vasemmalta Pekka Kälkäjä, Ilmo Putila, Satu Ylönen, Timo Mäkinen, Jussi Happonen ja Heli Lahtinen. Isoja uurreputkia kuljetetaan Scanialla 1960-luvulla. Siilinjärven tehdas 1970-luvulla. Luja kantaa vastuuta toimintansa ympäristövaikutuksista: suojelemme ympäristöä, minimoimme toimintamme ympäristökuormituksen ja säästämme luonnonvaroja. Nämä ovat Luja-yhtiöiden sertifioimissa ISO 14001 -ympäristöjärjestelmissä mainittuja ympäristöpäämääriämme. Ympäristöjärjestelmämme varmistaa, että Lujan toiminta täyttää lakisääteiset ja viranomaisvaatimukset sekä myös toiminnan jatkuvan parantamisen. Järjestelmät ovat tuoneet ympäristöasiat osaksi jokapäiväistä päätöksentekoa ja käytännön toimintaa. Ympäristö- ja turvallisuuspäämäärien ja -tavoitteiden toteutumista valvotaan Menestysmittari- eli Balanced Scorecard -seurannalla sekä ulkoisilla ja sisäisillä auditoinneilla. Luja-yhtiössä tarkkaillaan energiankäyttöä, mitataan hiilidioksidi-päästöjä, suositaan vähäpäästöisiä materiaaleja ja pyritään vähentämään omaa hiilijalanjälkeä. Lujan kaikilla Suomen tehtailla on voimassa oleva ympäristölupa. Ulkomaisissa tytäryhtiöissä toimitaan maakohtaisten lupien puitteissa. Vuonna 2012 Luja-yhtiöissä ei tapahtunut yhtään vakavaa ympäristövahinkoa. Yhtenä Suomen suurimmista rakennusalan konserneista Luja voi vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutosta aiheuttavien päästöjen vähentämiseen. Viimeisimpien laskelmien mukaan rakennettu ympäristö vastaa hieman alle 40%:sta koko Suomen energiankäytöstä ja kasvihuonepäästöistä. Rakennus- ja purkutoiminta puolestaan muodostaa noin 33% Suomessa syntyneiden jätteiden kokonaismäärästä. Energiankäytön tehostaminen, jätekuormituksen vähentäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen leikkaaminen ovatkin siksi Lujan pysyvällä tehtävälistalla. Hyvänä esimerkkinä tästä on HUSin Meilahdessa sijaitseva Tornisairaala, joka uudistetaan täysin kestävän rakentamisen periaatteita noudattaen. Maa-ainesten otto on Fesconin merkittävin ympäristöön vaikuttava toiminta. Yhtiö hankkii tuotannossa tarvitsemansa hiekan sekä omistamiltaan maa-ainesalueilta että ostohiekkana. Olennaisimmat ympäristökustannukset liittyvät maisemointiin ja sivutuotteiden käsittelyyn.
19 Energiankäyttö ja hiilidioksidipäästöt nousivat tuotantomäärien kasvun mukana Luja on sitoutunut energiansäästöön kaikessa toiminnassaan. Uudistyömailla energiankäyttöä saatiinkin vähennettyä 10% ja se oli 33,19 kwh/rm3 (36,7). Korjausrakentamisen työmaiden energiankäyttö sitä vastoin nousi peräti 57% ja se oli 25,97 kwh/rm³ (11,3).Tämä johtui erittäin massiivisista talvikauteen painottuvista korjaushankkeista, joista merkittävin on Meilahden Tornisairaalan perusuudistus. Kuitenkin tarkastel taessa esimerkiksi uusittavan tornisairaalan tulevan elinkaaren energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä, edustaa korjausrakennusvaiheen energiankäyttö ja päästöt alle 1%:n osuutta. Lujabetonin hiilidioksidipäästöt sekä tuotantomääriin suhteutettu energiankäyttö nousivat monen vuoden laskevan trendin jälkeen hieman. Hiilidioksidipäästöt nousivat peräti 9,7% (4 829 512 CO²kg) ja energiankäyttökin 17,2% (252 MJ/valm. betoni-m³). Tämä johtui siitä, että talvikaudella oli suhteellisesti aikaisempia vuosia enemmän tuotantoa. Esimerkiksi suuren paalukaupan ansiosta Pernajassa valettiin paaluja ulkosalla koko alkuvuosi. Lujabetonissa on kuitenkin tehty pitkäjänteistä energiansäästötyötä, johon ovat koulutuksen lisäksi kuuluneet investoinnit uusiin lämmitysjärjestelmiin ja energiatehokkuuteen. Fesconin suhteutettu energiakäyttö pysyi vuonna jotakuinkin edellisen vuoden tasolla (338 MJ/tonni), mutta oli kuitenkin 22% pienempi verrattuna tilanteeseen ennen vuonna 2010 toteutettua ns. leijupeti-investointia. Leijupeti on viimeisintä tekniikkaa hyödyntävä hiekan kuivauslaite, joka puolitti kaasun käytön Fesconin kolmostehtaalla. Tuotannon polttoainekäytöstä aiheutuneet hiilidioksidipäästöjä saatiin pienennettyä peräti 9,6% vuodesta 2011 ja ne olivat 2 172 526 CO2 kg (2 403 926 CO2 kg). Luja-yhtiöissä otettiin videoneuvottelulaitteet laajamittaiseen käyttöön vuoden 2008 alusta. Laitteistoja on nyt käytössä 11 toimipaikkakunnalla. Videoneuvotteluita pidettiin vuonna 2012 yhteensä 1896 tuntia eli 237 kokonaista työpäivää. Tämä tarkoittaa satojen tuhansien eurojen säästöjä matkustuskuluissa ja noin 135 tonnia pienempiä hiilidioksidipäästöjä verrattuna tilanteeseen ennen videoneuvottelulaitteita. Entistä tehokkaampaa jätteiden käsittelyä Työmaajätteiden lajittelun osalta Lujatalossa päästiin tavoitteeseen lajitteluprosentin ollessa yli 65%. Lajitteluprosentti parani jo neljättä vuotta peräkkäin. Vuonna 2012 oli parannusta edelliseen vuoteen noin 6%. Yksi Lujatalon ympäristötavoitteista on suunnittelu- ja rakennusvirheiden minimointi ja vähentäminen entisestään. Takuuja vastuukulut nousivat hieman, mutta olivat silti vuonna 2012 vain 0,8 % liikevaihdosta (0,6%). Lujabetonin tehtaiden jätekustannuksia saatiin laskemaan peräti 12,7% ja ne olivat 0,79% liikevaihdosta. Fesconilla jätekustannukset pysyivät puolestaan jotakuinkin entisellään ja olivat 0,62% liikevaihdosta (0,61 %). Fescon on kuitenkin kehittänyt tuotantoon sivutuotteiden kierrätysjärjestelmän, jolla tähdätään tulevaisuudessa yrityksen kaatopaikkakuormituksen puolittamiseen. Entistä parempia kestävän kehityksen ratkaisuja Kun yritysvastuuseen liittyvät tavoitteet ja päämäärät on asetettu, pitää niiden toteutumista tietenkin myös mitata. Lujan BSC- eli menestysmittaristo mittaa myös vastuullisuuden toteutumista ja mittarituloksia seurataan aina operatiiviselta tasolta hallitukseen asti. Tulosten pohjalta kehitämme toimintaamme jatkuvasti ja tarjoamme asiakkaillemme yhä parempia, kestävän kehityksen ratkaisuja. Luja haluaa olla aktiivisesti rakentamassa entistä kestävämpää yhteiskuntaa. Tämän se tekee ihmiseltä ihmiselle nyt jo 60 vuoden kokemuksella. Elementtien siirtely työmaalla oli alkuaikoina 50-luvulla hankalaa puutteellisten nosto- ja siirtokaluston vuoksi. Elementtejä siirreltiin vinttureiden, siirtovaunujen ja rasvaparrujen avulla. Kaivinkoneitakin käytettiin. Autoihin sijoitetut nostimet yleistyivät vasta 60-luvulla ja torninosturit tulivat heti sen jälkeen. Kuvassa puretaan Lujabetonin elementtikuormaa työmaalla.
20 Meilahden tornisairaala Lujatalo uudistaa HUS:n Meilahden tornisairaalan lähes 50 miljoonan euron tavoitehintaisena projektinjohtourakkana. Peruskorjattava rakennus on 54 metriä korkea ja siinä on 18 kerrosta, bruttoala on 35 620 neliö metriä. Uudistamisen yhteydessä puretaan rakenteet ja talotekniikka kantavaan betonirunkoon saakka ja tilalle tuodaan moderneja kestävän rakentamisen ratkaisuja. Tornisairaalan julkisivut uusitaan kaksoisjulkisivuiksi vanha omaleimainen visuaalinen ilme Museoviraston vaatimuksesta säilyttäen. Työmaalla työskentelee yhteensä yli 200 henkilöä. Loka-marraskuussa 2011 käynnistynyt urakka kestää kesäkuuhun 2014 saakka. HUS:n tornisairaalan työmaasta tehtiin energiatehokkaan työmaavalaistuksen pilotti- ja mallityömaa. Lujatalo otti ensimmäisenä Euroopassa käyttöön uudenlaisen ketjutetun ledjärjestelmän, joka laskee Lujatalon työmaan valaisinkustannukset noin viidennekseen entisestä. Keskimäärin jopa 70% työmaiden energiankulutuksesta menee valaisemiseen ja lämmitykseen. Led-valaisinten energia- ja huoltokustannukset ovat 80 % pienemmät perinteisiin valaisinjärjestelmiin verrattuna. Lisäksi Ledin etuja ovat kestävyys sekä täydellinen kierrätettävyys. Led-valaisimet jatkavatkin elämäänsä HUS:n myös tämän työmaan jälkeen tulevilla HUS:n työmailla Tornisairaalan uudistaminen on energiatehokkaan korjausrakentamisen pilottihanke, jota esiteltiin muun muassa kansainvälisessä Nordic Green Building Council 2013 -seminaarissa yhtenä esimerkillisenä kestävän korjausrakentamisen hankkeena. Suunnittelu toteutettiin kolmiulotteisella BIM-tietomallinnuksella, jossa energiankulutusta voitiin simuloida erilaisia uudenlaisia ratkaisuja kokeillen. Sairaalan lasiulkosivu kätkee sisälleen 15 sentin ilmaraon, jonka takana on varsinainen lämpörapattu seinä. Näin saatu kaksoisjulkisivu parantaa rakennuksen energiatehokkuutta huomattavasti. Märkätilojen lattialämmitys saa energiansa aurinkokeräimistä, rakennuksessa syntyvä hukkalämpö kierrätetään tehokkaasti ja jäähdytyksessä hyödynnetään puolestaan maa viileyttä. Kaiken kruunaa äärimmäisen pitkälle kehitetty rakennuksen energiatalouden mittaus- ja ohjausjärjestelmä. Saneerauksen valmistuttua sairaalan vuosittainen kaukolämpötarve tulee laskemaan 77% (5 957 MWh/a -> 1 456 MWh/a) ja vuosittaiset hiilidioksidipäästöt vähenevät yli 200 tonnia.