Haapajärven kaupunki MAANKÄYTTÖSELVITYS YLIPÄÄ KUMISEVA RAKENNETUN YMPÄRISTÖN SELVITYS PAIKALLISESTI MERKITTÄVÄT KOHTEET SUUNNITTELUALUEELLA 19.2.2013 Hinkuan voimalaitos 1
RAKENNETUN YMPÄRISTÖN JA KYLÄKUVAN YLEISKUVAUS Ylipään ja Kumisevan kylät sijaitsevat Haapajärvellä kaupungin keskustan eteläpuolella. Ylipään ja Kumisevan alueiden rakentaminen on luonteeltaan haja asutusmaista. Rakennukset ovat jakautuneet alueelle melko tasaisesti, eikä selkeää kyläkeskusta ole. Toiminnallinen solmukohta ja jonkinlainen kyläkeskus muodostuu Kumisevan koulun ja Varisjärven ympärille. Muutoin rakentaminen sijoittuu harvakseltaan nauhamaisesti teiden varsille. Alueella on runsaasti jälleenrakennuskauden rakennuksia ja maatilakeskuksia. Pihapiirit on rakennettu maaston korkeimmille kohdille ja peltoaukeiden reunamille. ARVOTETTAVAT KOHTEET SUUNNITTELUALUEELLA Suunnittelualueella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä rakennuskohteita (Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, Museovirasto, 2009 / Pohjois Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet, Pohjois Pohjanmaan seutukaavaliitto, 1993). Tähän selvitykseen on koottu suunnittelualueella sijaitsevat jälleenrakennuskautta vanhemmat rakennukset ja pihapiirit kuvaluetteloksi. Joitakin nuorempia rakennuksia on mukana pihapiirin osana. Lisäksi on huomioitu uudemmat julkiset rakennukset Kumisevan koulu ja Honkaniemen leirikeskus. Vanhat rakennukset on merkitty liitteenä olevaan karttaan mustalla neliöllä (Liitekartta 1). Kohteet on arvotettu yhteistyössä Pohjois Pohjanmaan museon rakennustutkija Juhani Turpeisen kanssa 18.12.2012. Paikallisesti merkittäviksi arvotettiin seuraavat kohteet: 3. Kumisevantie. Himola (HJ072INV) 1. Kustinmäki 17. Katajaperäntie 19. Katajaperäntie 20. Kumisevan koulu (rakennusvuosi 1959) 21. Kumisevan vanha koulu (rakennusvuosi 1935) 2. Jussila 33. Uutela Kohteet on merkitty liitekarttaan 1 punaisella neliöllä ja niiden kuvat on esitetty oheisessa kuvaluettelossa. 2
1 2 Kangasvainio (HJ073INV) 3 Kumisevantie Himolan vanha päärakennus (HJ072INV) Himolan uusi päärakennus 6 Himolan piharakennuksia 3
Himolan tila 9 9b 13 Salmela (HJ070INV) 1 Kustinmäki
15 17 Katajaperäntie 19 Katajaperäntie 20 Kumisevan koulu 21 Kumisevan vanha koulu 2 Jussila 5
28 28b 33 Uutela 33b Uutela 38 0 6
0b 1 2 Honkaniemen leirikeskus Lähteet: http://www.peda.net/veraja/haapajarvi/kumiseva Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten säilyttämisprojekti Nivala Haapajärven seutukunnassa 7
Vanha-Kukkula Pihlajaniemi Louhela Pyykkilä Lehtola 98.3 Kukkula Ylipäänjärvi Kivioja Pellonpää Harmaala Haittala Hautaniemi Ylitalo 38 Härkäaho 2 Kangasniemi Hietakangas YLIPÄÄ-KUMISEVA MAANKÄYTTÖSELVITYS Kunnari Korvenniitty 18 1 Sillanmäki HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI Saarisuo Haapala Haittaperä Harjula 10 Hautaneva ARVOTETTAVAT RAKENNUKSET LIITEKARTTA 1. 05.02.2013 5 Honkiräme Lentokenttä Kangas-Himola Hietikko Kota Vanha-Himola Vonka 3 Rauhala 13 Riihelä Ketunpesäkangas Multimäki Vong anjok i 0 Kivikangas 6 ARKKITEHTITOIMISTO PEKKA LUKKAROINEN OY Himola 10.8 Kauppurienkatu 12,. krs, 90100 Oulu puh +358 8 8883300, fax +358 8 8883311 toimisto@lukkaroinen.fi, www.lukkaroinen.fi Himolanlampi YLIPÄÄ Mustolanperä Hämeenkallio Makkarasalo 38 Kukka-aho Umpilampi Mulloskorpi Halme Kultalahti Mustolanjärvi 80.3 Lähtevä Pakola 95 Satu Fors arkkitehti yo 100 Sopeva Hytinkangas Hinkuanlammit Mustola KÄYTETYT MERKINNÄT: Lahdenoja oja Hinkua Kallioniemi Mulloskangas La 2 PAIKALLISESTI ARVOKAS RAKENNUS 2 SELVITYKSESSÄ ARVOTETTU RAKENNUS hd en Kauppila 103.3 Henkipuron Leirikeskus Ketola 85 Ast. 3712 Korpela Isosuo 9 Kumisevankalliot Tervaskorpi Roihula Voimalaitos Laavu Luomalankallio 105.1 105.3 Hautaperän tekojärvi Ansola 309 13 15 Salmela Hietapelto 19 Hietala 21 Puukkoneva 20 Koulu Varis 99.1 Kotakangas Tervaskangas Mäntyaho Kustinmäki Varisperä Kumiseva eli KUMISEVA 1 (88.13-99.63) Vedenottamo 90 110.6 Kinnula Kalliomäki Varisjärvi Hautala Uutela 99.3 33 Rauhala Ahokangas Jokela 3815 Puukkokangas Pikkula Ukonpelto Siltala Rannanjärvi Lähdekangas 17 Mäntyharju 12 Harakka Rantapelto 28 Takala 0 Kankaanpää Välipelto Siirtola 0 Jokiniemi Hautamäki 95 1 96 183 Jokihaara 22 76 Pekkala 8 65 Kytö Niskaneva 2Jussila 100 102.6 Kokkomäki Tervah. 12.3