73
Pirkanmaan Puunkuljetus Oy kehittää palvelujaan eturintamassa Yritysverkostot tarjoavat uusia - Ykköstavoite oli tietysti turvata oman yritystoiminnan jatkuvuus puutavarakuljetusten muuttuvan, suurempiin kokonaisuuksiin pyrkivän, toimintakentän puristuksessa, vastaa Hannu Lamminen kysymykseen miksi ja miten useamman sisäsuomalaisen puutavara-autoilijan yhteinen myyntiyhtiö, Pirkanmaan Puunkuljetus Oy, syntyi. Pirkanmaan Puunkuljetus Oy on kahdeksan UPM:n Valkeakosken piirin sopimusautoilijan yhdessä ja tasaosuuksin omistama myyntiyhtiö, jolla on tällä hetkellä kuljetussopimus noin puolesta Valkeakosken piirin noin 1,2 miljoonan kuution puumäärästä. Toisesta puolesta vastaa muutama avainyrittäjä. Yhtiön omistajayrityksillä puutavara-autoja on 16-17. Lisäksi mukana on yksi osayrittäjä. - Tarvittaessa ostamme kapasiteettia ulkopuolelta, kertoo Hannu, jolle verkostoyhtiön puuhamiehenä lankesi hallituksen puheenjohtajan titteli. Ei kannata hankkia itselle lisää kalustoa huippusesongin tarpeen Verkostossa vastuu jakautuu laajemmalle, eikä kenekään riskit kasva liian suureksi mukaan, jos palvelun voi ostaa ulkopuolelta. Olemme nyt puolen vuoden aikana pystyneet ostamaan sen, mitä on kiireaikana tarvittu. Vastaavanlaisia verkostoyhtiöitä on perustettu jo muutamia eri puolille Suomen ja perusteilla lienee lisääkin. Hannu onkin kysytty mies esittelemään verkostomallin toimintaa eri puolille maata. Uuden verkostoyhtiön ensi askeleet otettiin keväällä 2006. Kun UPM Metsän Valkeakosken piiri tarjosi entistä suurempia kuljetussopimuksia, Hannu ja valtaosa piirin sopimusautoilijoista laittoivat mietintämyssyn päähän. - Näimme, että kenenkään meidän, yksittäisten pienten yritysten, ei kannata lähteä kasvattamaan toimintaa avainyrityksen kokoluokkaan, vaan järkevällä verkostoitumisella saamme rakennettua kokonaisuuden, joka pystyy tarjoamaan samat ison yrityksen edut asiakkaalle. Samalla vastuunjako saadaan laajemmalle, eikä kenenkään riskit kasva liian suuriksi. Perinteisellä toimialalla yrittäjän itsenäisyys on aina ollut tärkeä. Suomalaisen puutavaraautoilijakentän hyvin luottamustoimiensa kautta tunteva Hannu tietää, että moni alan yrittäjä lopettaa mieluummin kuin lähtee toisen torppariksi. Verkostossa pienen yrittäjän itsenäisyys on suurempi kuin toisen osayrittäjänä, sanoo Hannu. Ja mitä itsenäisempi yrittäjä, sitä sitoutuneempi hän on. Se on myös asiakkaan etu. Muutos ei juuri näy Verkostoyhtiö on jakanut ajonsa neljään alueelliseen tiimiin. - Jokainen tiimi vastaa Odotukset ovat Nevanpään autot ajavat Pirkanmaan Puunkuljetuksen toimialueen pohjoisosan kuljetuksia. Nevanpään kuljettaja Tero Sikiöllä oli tammikuun loskakeleissä edessä reissu Seikun sahalle. Yksi Pirkanmaan Puunkuljetus Oy:n kahdeksasta osakkaasta on virtolainen Tommi Nevanpää. Hänen kokemuksensa uudesta verkostomallista ovat ensimmäisen puolen vuoden kokemusten jälkeen varsin myönteiset. - Kyllä ratkaisu oli meille varmasti ainoa oikea. Nyt pystymme vastaamaan asiakkaan edellyttämiin suurempiin kokonaisuuksiin ilman, että kenenkään yksittäisen yrittäjän tarvitsi lähteä kasvattamaan yritystoimintaansa. Omalta kohdaltani päätös mukaan lähdöstä oli tosi helppo. 74
toimintamalleja puunajoon omasta alueestaan, tiimipäälliköt huolehtivat, että alueen tarjonta tulee kuljetettua. Esimerkiksi jos auto jostain syystä vaikka huollon tai remontin takia on pois ajosta, niin tiimipäällikkö vastaa, että puut tulevat ajettua. Vaikka verkoston toimintakonsepti on uusi ei muutos yrittäjien jokapäiväiseen toimintaan ole vielä ollut suuren suuri. Jatkossa tietojärjestelmien muuttuessa systeemiä voidaan kehittää. Vielä asiakkaan ja yrittäjien välinen toiminta ei ole muuttunut miksikään, selvittää Hannu. - Kuljetusohjelmat tulevat kuten ennenkin. Voimme tarvittaessa jakaa ja tasata niitä tiimien sisällä, mutta periaatteessa yhtiö ohjaa toimintaa autokohtaisesti. - Näemme autoistamme toisten tiimiläisten rivit ja voimme helposti paikata kaveria, jos vaikka puut pitää jostakin saada nopeasti pois esim. laanitilan loppumisen takia. Kuljetussopimus on Pirkanmaan Puunkuljetus Oy:n ja UPM:n välinen, me kahdeksan täyttyneet - Käytännön töihinhän muutos ei vielä ole tuonut juurikaan muutoksia. Tommi Nevanpää uskoo verkoston voimaan myös sopimusneuvotteluissa. - Kyllä me yhdessä olemme neuvottelupöydässä varmasti vahvempia kuin yksin. - Nykytilanteessa kun kustannustaso nousee nopeammin ja jyrkemmin kuin koskaan, niin vahvempi neuvotteluasema on tärkeä. Jatkossa Tommi uskoo joukkovoiman vaikutuksen näkyvän myös kalustohankinnoissa. Hannu Lamminen oli aloitteen tekijänä kun Pirkanmaan Puunkuljetus Oy syntyi. MKY:n varapuheenjohtajanakin toimiva yrittäjä on syvästi huolissaan alan työvoimatilanteesta. - Nyt tavoitellaan 10-15 miljoonan kuution lisähakkuita. Se tarkoittaa 350-400 uuden kuljettajan tarvetta, Ja kun suuret ikäluokat alkavat eläköityä parin vuoden sisään työvoimavaje kasvaa entistä nopeammin. 75
Vuoronvaihto. Lammisen kahden auton vuoronvaihto osui tällä tankkauspisteelle. Hannu Lamminen, Lasse Huhtinen, Jouko Huhtinen, ja Juha Tolppanen vaihtoivat kuulumiset. Varsinkin liukkaat ja pehemeät metsätiet puhuttivat. yrittäjää olemme sopimussuhteessa myyntiyhtiöön. Asiakas tilittää ajojakson maksut myyntiyhtiölle ja tilitoimisto hoitaa sitten maksut yrittäjille urakointiraporttien mukaan, yksinkertaistaa Hannu yhtiön sopimuksia. Ulkopuolista henkilökuntaa verkostoyhtiössä ei ole. Oikea suunta Millaiset ovat kokemukset puolen vuoden toiminnan jälkeen? Uskon, että suuntamme on oikea, ainakin asiakkaalta tullut palaute on ollut myönteis- tä. - Yrityksen toiminta kehittyy joka päivä ja haluamme olla omalta osaltamme kehittämässä koko metsäsektoria. Me tiedämme, mitä puunkuljetus on ja vielä kun opimme kunnolla talouden lait ja jatkuvan kouluttautumisen merkityksen niin - Omassa keskuudessamme emme ole tehneet varsinaista tyytyväisyyskyselyä, mutta tuntuma on positiivinen. Kyllä toimintamalli on tuonut kaikille ainakin varmuutta ja uskoa tulevaisuuteen, tulkitsee Hannu PUUTAVARANOSTURIT METSÄPERÄVAUNUT HARVESTERIKOURAT HAKKURIT TEKNISET TIEDOT 2009T Suurin ulottuvuus: 9,6 m Puomin jatke: 2 x 1,6 m Nostomomentti brutto/netto: 117 / 87 knm Kääntömomentti: 18,6 knm Kääntökulma: 415 Kokonaispaino: 1 960 kg F41 Kouran pinta-ala: 0,41 m 2 Leukavoima kärjet vastakkain: 17,5 knm Suurin sallittu kuormitus: 4 200 kg Työpaine: 23 MPa Paino: 250 kg 2009T+F41 Kesla 2009T -tavaralajinosturi ja F41-puutavarakoura kulkevat kehityksen kärjessä ja näyttävät tietä tehokkaalle puunkorjuulle. Niiden suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota vaatiiviin työolosuhteisiin lähtien nosturin monipistevalaistuksesta aina hydrauliletkutuksen optimaaliseen toteutukseen. Paketin täydentää SR-sarjan hytti, jonka laaja varustelutaso takaa kärkipaikan tehokkaassa puunkorjuun kokonaisratkaisussa. M E T S Ä T E K N O L O G I A N M O N I O S A A J A www.kesla.com Kuurnankatu 24 80100 JOENSUU Jouni Kainulainen 407 647 713 Fax 013-610 0521 jouni.kainulainen@kesla.com 76 Jälleenmyyjät: Euran Hydrauliikka ja Metallirakenne Oy Laitilantie 911 B 27500 KAUTTUA Olli Mäkelä 040 582 2263 Kongan Konepaja Ky Virransalmentie 187 52700 MÄNTYHARJU Keijo Konga 0400 258 732 Porokka Forest Oy Salpakatu 12 80100 JOENSUU Jouni Porokka 0500 373 473 Petri Lievonen 0440 373 473
yhtiökumppaneidensa palautetta. Rakentava kritiikki vie toimintaa eteenpäin ja yksi avoimuuteen perustuvan yrityksemme kantava ohje onkin: palautetta annetaan jos tarvetta on. Synergiaa? Mitä synergiaa tällä sitten saadaan, muuta kuin se että asiakkaan operaatiopäällikön homma helpottuu, kun kahdeksan sopimuksen sijasta tehdään vaan yksi. - Synergiaetujen näkyminen ottaa aikansa ja verkostomme on vielä tosi nuori. Jotain on kuitenkin huomattu tältäkin saralta, sanoo Hannu Lamminen. Esimerkiksi kaluston huoltojen ja korjausten järjestäminen on paljon yksinkertaisempaa, toiset pystyvät hoitamaan kuljetukset. Yhtään kuormaa ei vielä ole jäänyt ajamatta. Synergiaa, joka näkyy myös lompakossa, on löytynyt myös yhteishankinnoissa, esimerkiksi vakuutuksissa ja tarvikehankinnoissa. Yhteiset isot kalustohankinnat ovat vielä tulevaisuutta, mutta sieltä varmasti löytyy euroja säästettäväksi. Entäpä polttoaine, sehän on puutavara-auton kustannuksista suurin yksittäinen menoerä. Polttoaineista keskustellaan, mutta siellä marginaalit ovat tosi pieniä. Joskus kun polttoainediilerien kisa on kovimmillaan, tuntuu, että tolppahinnat ovat sopimushintoja edullisempia, sanoo Lamminen. Systeemi on tuonut tullessaan myös sen, että puutavara-autoilijakin voi pitää hyvällä omallatunnolla lomaa. Viime kesänä tätä jo kokeiltiin. Jos joku on pari viikkoa poissa, niin toiset huolehtivat ajoista. Tulevaisuudessa myös kuljettajavaihdot ovat varmaankin mahdollisia. Pirkanmaan Puunkuljetus on Hannun mukaan lähtenyt helpottamaan kuljettajapulaa koulutusyhteistyön kautta. Etsimme esimerkiksi TAKKin kanssa yhteisellä rekrytointikampanjalla uusia kuljettajia. - Me tunnemme alueen ja alueen ihmiset ja tiedämme jos joku on kiinnostunut alasta. TAKKilla puolestaan on erilaisia kuljetusalan koulutusprojekteja ja niissä se kertoo opiskelijoille, että tällainenkin suoriteala on olemassa. Katse eteenpäin - Yritys kehittyy ja kehityksen suunta tulee hyvin pitkälti hyvän suunnittelun ja asiakkaiden kanssa käytävien kehityskeskustelun kautta. Peilaamme omaa tulevaisuuttamme asiakkaiden suunnitelmien mukaan, sanoo Hannu. - Meillä on koko ajan verkot levällään ja olemme varpaillamme. Kontakteja on myös erilaisiin koulutus- ym. projekteihin, että yrityksemme olisi mahdollisimman valmis vastaaman asiakkaiden uusiin tarpeisiin ja haasteisiin. Siksi meillä on, ja pitää olla, jatkuvasti esittää asiakkaille uudenlaisia ajatuksia ja uudenlaisia palvelu- ja toimintamalleja. Toimintakentällä on toki hidasteita, yksi niistä on kuljetusten ohjaus. Kun se jossain vaiheessa saadaan joustavammaksi ja enemmän yrittäjien itsensä hoidettavaksi, toiminnan suunnittelu ja kaluston taloudellinen ohjailu olisi paljon helpompaa. www.statiivi.fi KAMPANJA! Kaikille 1.2.-31.6.2008 aikana uuden Kesla-puutavaranosturin ostaneille järjestetään Kesla-seminaari Bulgariassa 2-9.9.2008 Lisätiedot www.kesla.com /kampanja 77