METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA"

Transkriptio

1 METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

2 2 metsäteknologian moniosaaja

3 Rantasalmi, Itä-Suomi. Mies seisoo pellon laidalla ja pohtii. Maanviljelijä Antti Kärkkäinen on ostanut ensimmäisen traktorinsa, mutta kivien raivaaminen pellosta on yhtä tuskallista kuin aina ennenkin. Pitkään Kärkkäinen ei kuitenkaan seisoskele, vaan ryhtyy kehittämään laitetta, jonka avulla peltotyöt saadaan sujumaan tehokkaammin. Tuotekehittelyn tuloksina syntyvät kivensiirtolaite ja raivauskoukku ja Kärkkäisen riiheen uusi yritys. Innovatiivinen tuotekehittely ja halu tehdä asioita paremmin ne ovat edelleen Keslan toiminnan perustana. Niiden myötä itäsuomalaisesta riihipajasta on viiden vuosikymmenen aikana kasvanut menestyvä kansainvälinen konserni. Kuten Kärkkäisen Antin raivauskoukkukin, jokainen Keslan tuote on kehitetty käyttäjän tarpeet ymmärtäen ja vaativimmatkin olosuhteet tuntien. Puutavaranosturit ja hytit Teollisuusnosturit Recycling-nosturit Ajokonenosturit Kuormaimet ja perävaunut Hakkurit Harvesterikourat Sykeharvesterit ja sykeprosessorit Teknologia ja ihminen Kumppanit Globaali Kesla METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

4 4

5 Tämän vuosituhannen Kesla on puhtaasti metsäteknologiaan erikoistunut konserni ja moderni pörssiyhtiö, jonka tuotteita viedään yli 35 maahan. Globaalisti toimiva yhtiö on edelleen sielultaan perheyritys, jonka toimintaa ohjaa tinkimätön laatuajattelu ja kokonaisvaltainen... vastuunkanto ympäristöstämme. Keslan tuotteet valmistuvat neljässä tehtaassa Suomessa. Keslan osaaminen kattaa puunkorjuun koko tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Vuosikymmenten kokemuksen avulla Kesla tuottaa laadukkaat ratkaisut niin aines- ja energiapuun korjuuseen kuin puun kuljetukseen ja haketukseenkin. Pohjoinen havumetsävyöhyke on loistava ympäristö kehittää metsäteknologiaa, joka palvelee metsäalan asiakkaiden tarpeita kaikissa olosuhteissa ympäri maailman. Puutavaranosturit ja hytit Teollisuusnosturit Recycling-nosturit Ajokonenosturit Kuormaimet ja perävaunut Hakkurit Harvesterikourat Sykeharvesterit ja sykeprosessorit Teknologia ja ihminen Kumppanit Globaali Kesla METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

6 6 nosturit & hytit

7 7 2111Z Uuden nosturisukupolven edustaja KESLA 2111Z on ketterä ja ulottuva, mutta samalla tehokas ja luotettava. Uuden nosturimalliston suunnittelussa on otettu huomioon Pohjoismaiden ohella myös Keski-Euroopan käyttöolosuhteet sekä kierrätyskäytön vaatimukset. Sen kehittämisessä on hyödynnetty alan uusimpia suunnittelutekniikoita, toimialan johtavia yhteistyökumppaneita sekä vuosikymmenten tuomaa käytännön kokemusta haastavista olosuhteista. Kesla on yksi Euroopan johtavista puutavaranostureiden valmistajista. Sen nosturiperhe kattaa puunkorjuun ja -käsittelyn kaikki työvaiheet. Keslan nosturit on suunniteltu kestämään kovaa kulutusta äärimmäisissäkin tilanteissa ja olosuhteissa. Nykyaikainen nosturi- ja hyttiteknologia, parhaat komponentit ja materiaalit sekä laaja puunkorjuun tuntemus niistä syntyy Keslan laatu. Keslan innovatiivisuutta kuvaa metsäteknologiaosaamisen siirtäminen myös rinnakkaisille toimialoille, kuten maailmanlaajuisesti kasvavaan materiaalien kierrätyskäsittelyyn. Puutavaranosturit ja hytit Teollisuusnosturit Recycling-nosturit Ajokonenosturit Kuormaimet ja perävaunut Hakkurit Harvesterikourat Sykeharvesterit ja sykeprosessorit Teknologia ja ihminen Kumppanit Globaali Kesla METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

8 8 kuormaimet & perävaunut

9 9 9T&204T Metsäperävaunujen klassikosta on vuosikymmenten aikana hioutunut luja ja luotettava puunkuljettaja. Yhdessä monikäyttöisen kuormaimen kanssa se muodostaa tehokkaan työparin. Kesla tuntee traktorin mahdollisuudet metsässä. Keslan tarjoaman laajan laitekokonaisuuden avulla traktori saadaan nopeasti varusteltua kustannustehokkaaseen aines- ja energiapuun korjuuseen. Kuormaimet ja perävaunut valmistetaan täyttämään kovimmat kansainväliset vaatimukset, ja Keslan vientitoiminta alkoikin vuosikymmeniä sitten metsäperävaunuista. Nykyisin Kesla on yksi johtavista traktorikäyttöisten kuormaimien ja metsäperävaunujen valmistajista maailmassa. Puutavaranosturit ja hytit Teollisuusnosturit Recycling-nosturit Ajokonenosturit Kuormaimet ja perävaunut Hakkurit Harvesterikourat Sykeharvesterit ja sykeprosessorit Teknologia ja ihminen Kumppanit Globaali Kesla METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

10 10 traktorihakkurit & kuorma-autohakkurit

11 11 C645C Kun konttihakkuri tulee palstalle, on jälki tehokasta. Sen valtteja ovat korkea tuottavuus, pieni polttoaineen kulutus ja monipuolisuus jämäkkä hakkuri liikkuu kevyesti myös maastossa. Hakkuriteknologian kehitystyö on perustunut vankkaan käytännön osaamiseen. Uusiutuvan energian lisääntyvä käyttö haastaa myös metsäteknologian kehittäjät. Kesla toimii suunnannäyttäjänä bioenergiaratkaisujen kehittämisessä. KESLA-hakkurit on suunniteltu energiapuun tehokkaaseen ja taloudelliseen haketukseen, ja niiden ympärille saadaan joustavasti rakennettua kuhunkin tarpeeseen paras ratkaisu, olipa alustana sitten traktori tai kuorma-auto. KESLA-hakkurien patentoitu terä- ja haketusjärjestelmä takaa hakkeelle tasaisen ja korkean laadun sekä hakettamiselle korkean tuottavuuden. Puutavaranosturit ja hytit Teollisuusnosturit Recycling-nosturit Ajokonenosturit Kuormaimet ja perävaunut Hakkurit Harvesterikourat Sykeharvesterit ja sykeprosessorit Teknologia ja ihminen Kumppanit Globaali Kesla METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

12 12 harvesterikourat & sykeprosessorit

13 13 ProAx Se leikkaa kuin saha ja iskee kuin kirves. Keslan patentoitu saksikatkaisulaite tekee monikäyttöisestä harvesterikourasta tehopakkauksen, jonka toiminnot voidaan säätää puun paksuuden mukaan. Pienpuuta se katkoo taloudellisesti saksella, kun taas järeämpi puutavara kaatuu sahakatkaisun lyömättömällä tehokkuudella. Parhaat menetelmät syntyvät käytännön kokemusten myötä. Niin myös Keslan harvesteriteknologia. Keslan harvesterikourat ja prosessorit keräävät tehokkaasti aines- ja energiapuuta, oltiinpa pohjoisella havumetsävyöhykkeellä tai etelän eukalyptusplantaaseilla. Lukuisat arvostetut metsäkonevalmistajat luottavat Keslan harvesterikouriin. Sykeharvesterien valmistajana Kesla on maailmanlaajuinen markkina- ja teknologiajohtaja. Kesla on myös edelläkävijä kaivinkoneiden harvesterikäytön varustelussa. Puutavaranosturit ja hytit Teollisuusnosturit Recycling-nosturit Ajokonenosturit Kuormaimet ja perävaunut Hakkurit Harvesterikourat Sykeharvesterit ja sykeprosessorit Teknologia ja ihminen Kumppanit Globaali Kesla METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

14 14 teknologia & ihminen

15 15 ISO 9001 Kansainväliset laatukriteerit täyttyvät Keslan toiminnoissa. Keslan laadun takaavat ennen kaikkea huippuluokan suunnittelu- ja valmistusteknologia, parhaat raaka-aineet ja komponentit sekä osaava ja motivoitunut henkilöstö. Laadunvarmistuksessa on olennaista, että koko ketju tuotekehityksestä tuotantoon, myyntiin ja huoltoon on yhtiön omissa käsissä. Keslan arvot Keslalla tiedetään, että tuotteiden ja toimintojen kehittämisen kannalta avainasemassa ovat tuotteiden käyttäjät, asiakkaat. Asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen onkin Keslan toimintoja ohjaavista arvoista ensimmäinen. Muut keskeiset arvot ovat toiminnan luotettavuus ja vastuullisuus kaikkiin sidosryhmiin päin sekä halu olla kannattava, kasvava ja ajassa kehittyvä yhtiö. Puutavaranosturit ja hytit Teollisuusnosturit Recycling-nosturit Ajokonenosturit Kuormaimet ja perävaunut Hakkurit Harvesterikourat Sykeharvesterit ja sykeprosessorit Teknologia ja ihminen Kumppanit Globaali Kesla METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

16 16 & kumppanit

17 17 Kumppanuus ei synny sattumalta. Useat johtavat metsäteknologian konevalmistajat tekevät pitkäjänteistä yhteistyötä Keslan kanssa luottaen Keslan osaamiseen ja palveluun. Keslalla on pitkäjänteiset ja tuloksekkaat yhteistyösuhteet myös toimialan johtaviin materiaali- ja komponenttitoimittajiin sekä tutkimusorganisaatioihin. Näiden kaikkien parasta osaamista hyödynnetään Keslan tuotteiden ja valmistusmenetelmien jatkuvassa kehittämisessä. Luottamus ja jatkuvuus ovat ratkaisevia myös tuotteiden jälleenmyyjille, joista monet ovat olleet Keslan kumppaneina jo yli 25 vuotta. Keslalla on taito palvella monenlaisia ja monen kokoisia asiakkaita: yhteistyökumppaneiden joukossa on niin yksittäisiä jälleenmyyjiä kuin isoja konevalmistajiakin sekä kotimaassa että maailmalla. Puutavaranosturit ja hytit Teollisuusnosturit Recycling-nosturit Ajokonenosturit Kuormaimet ja perävaunut Hakkurit Harvesterikourat Sykeharvesterit ja sykeprosessorit Teknologia ja ihminen Kumppanit Globaali Kesla METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

18 18 on globaali

19 19 Kaikkialla missä metsä kasvaa, puuvarojen kestävään hyödyntämiseen tarvitaan metsäteknologian ja puunkorjuun osaamista. Yli 60 % Keslan tuotannosta menee vientiin, lähes 40 maahan eri puolille maapalloa. Kesla kantaa globaalin kestävän kehityksen vastuunsa minimoimalla suunnittelemiensa tuotteiden ja toimintojensa ympäristövaikutukset. Kesla Oyj Puutavaranosturit ja hytit Teollisuusnosturit Recycling-nosturit Ajokonenosturit Kuormaimet ja perävaunut Hakkurit Harvesterikourat Sykeharvesterit ja sykeprosessorit Teknologia ja ihminen Kumppanit Globaali Kesla METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

20 statiivi METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA Kuurnankatu JOENSUU Puh Fax

METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA. Yritysesittely 2017

METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA. Yritysesittely 2017 METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA Yritysesittely 2017 SUOMALAISISTA METSISTÄ MAAILMANLAAJUISILLE METSÄTEKNOLOGIAN MARKKINOILLE Kesla on aidosti suomalainen metsäteknologian moniosaaja. Jo yli 55 vuoden ajan

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT 2006 2009 2009/L 2010 UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta.

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta. Tänä päivänä Kesla

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

Harvesteriteknologian. Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. moniosaaja HARVESTERIKOURAT

Harvesteriteknologian. Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. moniosaaja HARVESTERIKOURAT HARVESTERIKOURAT 1 HARVESTERIKOURAT Harvesteriteknologian moniosaaja Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa Kesla-harvesterit on suunniteltu kestämään äärimmäisissä olosuhteissa. Markkinoiden parhaimmat materiaalit

Lisätiedot

Kesla C645A pienpuun tienvarsihaketuksessa

Kesla C645A pienpuun tienvarsihaketuksessa Kesla C645A pienpuun tienvarsihaketuksessa Heikki Pajuoja & Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 17/2011 Tausta ja tavoitteet Suomessa valtaosa hakkuutähteistä ja pienpuusta haketetaan

Lisätiedot

sawmill solutions FIN yleisesite

sawmill solutions FIN yleisesite sawmill solutions FIN yleisesite sahaus ja särmäys N sahalinjaosaaminen on kehittynyt jo yli 50 vuoden toimitusten perinteistä. n toimitusohjelma kattaa sahauksen linjaratkaisut ja niiden edellyttämät

Lisätiedot

KESLA OYJ:N HALLITUKSEN 2015 JÄSENEHDOKKAIDEN ESITTELY

KESLA OYJ:N HALLITUKSEN 2015 JÄSENEHDOKKAIDEN ESITTELY Julkaistu: 2015-01-30 09:30:00 CET Kesla Oyj Pörssitiedote KESLA OYJ:N HALLITUKSEN 2015 JÄSENEHDOKKAIDEN ESITTELY Keslan nimitystoimikunnan esitykset hallituksen jäseniksi Kesla Oyj Pörssitiedote 30.1.2015

Lisätiedot

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin Hakkurit Ympäristönhoidosta urakointiin Puhumme kokemuksesta Junkkarin hakkurit ovat tyypiltään laikkahakkureita. Meillä on kokemusta niiden valmistamisesta jo yli 30 vuoden ja 10.000 laitteen verran.

Lisätiedot

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Yhtiöt Pölkky Oy Pölkky Metsä Oy OOO Karelia Wood Ulea Oy Kitkawood Oy Kajaaniwood Oy Taivalkosken Voima Oy Kuusamo Hirsitalot

Lisätiedot

Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Antti Hautala, Helsingin yliopisto / Metsäteho Oy

Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Antti Hautala, Helsingin yliopisto / Metsäteho Oy Vermeer HG6000 terminaalihaketuksessa ja -murskauksessa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Antti Hautala, Helsingin yliopisto / Metsäteho Oy Metsätehon tuloskalvosarja Metsätehon tuloskalvosarja

Lisätiedot

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy Jalat maassa, tavoitteet korkealla MSK Group Oy 6.9.2016 Sisältö 01 MSK Groupin historia 02 MSK Group korkean teknologian perheyhtiö 03 MSK lukuina 04 Tytäryhtiöt 1. Sukupolvi - perustaja "Ville Isosaari

Lisätiedot

Kolmen vuoden takuu. Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit

Kolmen vuoden takuu. Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit Kolmen vuoden takuu Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit Pysy huipulla Mikään ei voita kunnon yöunia kovan työpäivän jälkeen. Nukut hyvin, kun tiedät, että aamulla edessäsi on

Lisätiedot

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa?

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? 16.8.2007 16.8.2007 Page 1 of 8 Sisältö 3.1 Bioenergian tuotannon työturvallisuus... 3 3.2 Biomateriaalivirtojen hallinnan tietojärjestelmä... 4 3.3 Puupohjaisten

Lisätiedot

kuormaamiseen. Tervetuloa turvallisille energiakourakaupoille!

kuormaamiseen. Tervetuloa turvallisille energiakourakaupoille! ENERGIAKOURAT E-sarjan energiakourat Normaali puutavarakoura on sinulle varmasti tuttu juttu. Mitä jos sinun puutavarakuormaimeen asennettaisiin koura, jolla pystyt normaalin puunajon lisäksi myös kaatamaan

Lisätiedot

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 2 Suunnittelu & tuotanto Kuljetustoiminnassa erikoistuminen tuo säästöjä. Oikein suunniteltu kalusto tehostaa merkittävästi

Lisätiedot

MetGen Oy TEKES 24.10.2014

MetGen Oy TEKES 24.10.2014 MetGen Oy TEKES 24.10.2014 MetGen Yleistä MetGen kehittää ja markkinoi uudentyyppistä teollista entsyymiratkaisua, joka merkittävästi parantaa: Energiatehokkuutta paperiteollisuuden mekaanisessa massanvalmistuksessa

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. Harvesteriteknologian. moniosaaja HARVESTERIKOURAT

Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. Harvesteriteknologian. moniosaaja HARVESTERIKOURAT HARVESTERIKOURAT 1 HARVESTERIKOURAT Harvesteriteknologian moniosaaja Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa Keslan pitkä kokemus metsäteknologiasta on tuonut sille ylivoimaista osaamista harvestereiden kehittäjänä.

Lisätiedot

Koneyrittäjät bioenergian kimpussa. Vaasa 11.09.2009 Asko Piirainen Puheenjohtaja, Koneyrittäjien liitto

Koneyrittäjät bioenergian kimpussa. Vaasa 11.09.2009 Asko Piirainen Puheenjohtaja, Koneyrittäjien liitto Koneyrittäjät bioenergian kimpussa Vaasa 11.09.2009 Asko Piirainen Puheenjohtaja, Koneyrittäjien liitto Perinteinen malli bioenergian hankinnassa - Yrittäjät yksittäisiä toimijoita - Ei yhteistä päämäärää

Lisätiedot

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen 1 24.10.2014 Author / Subject Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari Tuomo Moilanen Ponsse Oyj 2 Aiheet: 1. Ponssen näkökulma Bioenergian

Lisätiedot

KÄYTTÖPAIKALLAHAKETUKSEEN PERUSTUVA PUUPOLTTOAINEEN TUOTANTO

KÄYTTÖPAIKALLAHAKETUKSEEN PERUSTUVA PUUPOLTTOAINEEN TUOTANTO KÄYTTÖPAIKALLAHAKETUKSEEN PERUSTUVA PUUPOLTTOAINEEN TUOTANTO Projektiryhmä Antti Korpilahti, Sakari Suuriniemi, Kaarlo Rieppo Rahoittajat A. Ahlström Oy, Fortum Power and Heat Oy, Metsähallitus, Metsäliitto

Lisätiedot

Biotaloudesta elinvoimaa Itä- ja Pohjois-Suomeen

Biotaloudesta elinvoimaa Itä- ja Pohjois-Suomeen ITÄ- JA POHJOIS-SUOMEN MAAKUNTIEN HUIPPUKOKOUS 2015 Biotaloudesta elinvoimaa Itä- ja Pohjois-Suomeen 26.8.2015 Harri Välimäki Joensuun Tiedepuisto Oy Biotalous paljon esillä Mikä ihmeen biotalous? Biotalous

Lisätiedot

23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla

23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla Kannattavan metsäenergiayrittämisen teknologiavalinnat ja asiakkuuksien hallinta Antti Asikainen,,p professori Metla, Joensuu 23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016

Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016 Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016 Toiminta-ajatus, ja eteneminen Valtori tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ICT-palvelut Lähtötilanne Erilaisia palveluita käytössä Erilaiset toimintaprosessit

Lisätiedot

CITY- NOSTURIT

CITY- NOSTURIT www.kesla.com CITY- NOSTURIT KESLA PROSTABILITY KAUPUNKIOLOSUHTEISIIN Kesla on kehittänyt City-nostureiden vakaudenhallintajärjestelmän nimeltään prostability. Järjestelmä mahdollistaa nosturin radio-ohjauksen,

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

HEINOLA 1310 ES hakkuutähteiden ja pienpuun tienvarsihaketuksessa

HEINOLA 1310 ES hakkuutähteiden ja pienpuun tienvarsihaketuksessa HEINOLA 1310 ES hakkuutähteiden ja pienpuun tienvarsihaketuksessa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Antti Hautala, Helsingin yliopisto / Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 9/2011 Tausta ja tavoitteet Suomessa

Lisätiedot

KUTSU KESLA OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU KESLA OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Lähettäjä: GlobeNewswire Vastaanottaja: miia.tirkkonen@kesla.com Aihe: KUTSU KESLA OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Päivämäärä: 30. tammikuuta 2015 9:00:08 Julkaistu: 2015-01-30 08:00:00 CET Kesla Oyj

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 6 Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua siinä kuluttajien odotuksia tulevaisuuden broilerituotteilta Sari Forsman-Hugg, MTT,

Lisätiedot

HARVESTERIKOURAT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

HARVESTERIKOURAT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA HARVESTERIKURAT METSÄTEKNLGIAN MNISAAJA 1 HARVESTERIKURAT 16RH 16RHS 18RH 18RHS HARVESTERI TEKNLGIAN MNISAAJA KESTÄVYYDEN JA VARUSTELUN YLIVIMAA Keslan pitkä kokemus metsäteknologiasta on tuonut sille

Lisätiedot

Tervetuloa Kareliaan!

Tervetuloa Kareliaan! Tervetuloa Kareliaan! 25 vuotta amk-koulutusta, tki-toimintaa, kansainvälisyyttä! High Tech Business Café tilaisuus MIM-metalliruiskuvalun mahdollisuudet teollisuudelle 21.3.2017 Toimialajohtaja Ulla Asikainen

Lisätiedot

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Alueellinen maaseutuverkostopäivä: Biotalouden mahdollisuudet Joensuu 22.10.2015 Harri Välimäki Joensuun Tiedepuisto Oy Mikä ihmeen biotalous?

Lisätiedot

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 106 Koneellinen raivaus Risutec III hydraulivetoinen raivauslaitteisto, joka myös on asennettu metsätraktorin

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet

Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet Innovaatioseminaari Kokkola 15.11.2011 Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet Jorma Vierula Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueellinen metsäohjelma 2012-2015 2 Linjaukset

Lisätiedot

Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan.

Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan. Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan. Noudatamme ISO9001:2015 laatustandardia Kumppanuutta kellon ympäri Korkeaa laatua yksilöllisesti Aivan kuten laadukkaat tuotteemme,

Lisätiedot

FIN. hakkurit HAKKURIMALLISTO

FIN. hakkurit HAKKURIMALLISTO FIN hakkurit HAKKURIMALLISTO HEINOLA hakkurit HAKKEEN MÄÄRÄ JOPA 500 m 3 /h ERINOMAINEN HAKELAATU ALHAISET KÄYTTÖ- KUSTANNUKSET PITKÄT KÄYTTÖIÄT HEINOLA teollisuushakkurit HEINOLAN hakkurivalikoimista

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan

Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan Juha Laitila Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka Bioenergiaa metsistä -tutkimusohjelman

Lisätiedot

Bioöljyjen tuotanto huoltovarmuuden näkökulmasta,

Bioöljyjen tuotanto huoltovarmuuden näkökulmasta, Bioöljyjen tuotanto huoltovarmuuden näkökulmasta, Johtava analyytikko Hannu Hernesniemi Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari, Lahti 15.10.2012 15.10.2012 1 Kotimaisen bioöljytuotannon huoltovarmuusvaikutuksia

Lisätiedot

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Merenkulun ja tekniikan koulutuksen 250-vuotisjuhlaseminaari Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 16.10.2008 Teija Meuronen Suomen metsäteollisuuden

Lisätiedot

METKA hanke Energiaseminaari Ener 23.4.10

METKA hanke Energiaseminaari Ener 23.4.10 METKA hanke Energiaseminaari 23.4.10 Hanke Perustettu vuoden 2007 lopussa Tavoiteltu loppuraportointi 2011 loppuun Hankkeen hallinnoija mhy Kanta Häme Hankkeen toteuttajaosapuolena mhy Päijät Häme Hankekumppaneina

Lisätiedot

Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä?

Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä? Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä? Latvusten ja oksien keruu ja kantojen nosto = työlaji / raaka-aineen tuotanto sisältää merkittävästi yrittäjyyttä Sisä-Suomen metsäpäivä 2012,

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa

Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 13/2011 Tausta ja tavoitteet Suomessa käytettiin järeästä, (lahovikaisesta) runkopuusta tehtyä metsähaketta

Lisätiedot

Metsähakkeen logistinen ketju ja taloudelliset kokonaisvaikutukset. Suomen Vesitieyhdistys ry - Metsähakeprojekti

Metsähakkeen logistinen ketju ja taloudelliset kokonaisvaikutukset. Suomen Vesitieyhdistys ry - Metsähakeprojekti Metsähakkeen logistinen ketju ja taloudelliset kokonaisvaikutukset Suomen Vesitieyhdistys ry - Metsähakeprojekti TAUSTOJA >> Suomen metsien kasvu on 225 milj.im3 (90 milj.m3), josta yli 100 milj.im3 (40

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2007

Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2007 Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2007 Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätehon tuloskalvosarja 4/2008 Metsätehon tuloskalvosarja x/2008 22.4.2008 Kalle Kärhä 1 Hakkuutähteet Pienpuu www.metsateho.fi

Lisätiedot

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Kestävän kehityksen kylätilaisuus Janakkala Virala 23.10.2014 Sivu 1 2014 Miksi puuta energiaksi? Mitä energiapuu on? Puuenergia kotitalouksissa Sivu

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

Harvesteriteknologian. Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. moniosaaja HARVESTERIKOURAT

Harvesteriteknologian. Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. moniosaaja HARVESTERIKOURAT HARVESTERIKOURAT 1 HARVESTERIKOURAT Harvesteriteknologian moniosaaja Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa KESLA-harvesterit on suunniteltu kestämään äärimmäisissä olosuhteissa. Markkinoiden parhaimmat materiaalit

Lisätiedot

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Kestävän kehityksen kuntatilaisuus 8.4.2014 Loppi Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsäalan asiantuntijatalo, jonka tehtävänä on: edistää

Lisätiedot

AIRFIL- SUODATTIMET Suomalainen suodatin takaa puhtaasti parhaan toimivuuden!

AIRFIL- SUODATTIMET Suomalainen suodatin takaa puhtaasti parhaan toimivuuden! LAADUKKAAN SUODATTAMISEN SUOMALAINEN ASIANTUNTIJA AIRFIL- SUODATTIMET Suomalainen suodatin takaa puhtaasti parhaan toimivuuden! Suomalaista suodatinosaamista puhtaimmillaan! Tehokas suodattaminen ja erilaisten

Lisätiedot

Suomessa vuonna 2005

Suomessa vuonna 2005 Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2005 Kalle Kärhä Metsähakkeen tuotantoketjut 1 Metsähakkeen käyttö Suomessa Metsähakkeen käyttö kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Vuonna 2005 metsähakkeen

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

YHDESSÄ KOHTI PUUNJALOSTUKSEN HUIPPUKAPASITEETTIA

YHDESSÄ KOHTI PUUNJALOSTUKSEN HUIPPUKAPASITEETTIA YHDESSÄ KOHTI PUUNJALOSTUKSEN HUIPPUKAPASITEETTIA PARAS JALOSTUSARVO Asiakkaidemme puunjalostuksen tehokkuuden ja kannattavuuden kehittäminen on ohjannut toimintaamme jo vuodesta 1991. Päätavoite on saada

Lisätiedot

Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa

Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa Lähde: Antti Vanhatalo, Group Vice President, Business Development, Konecranes Kuvat: Konecranes www.konecranes.fi 9.9.2008 Taustaa Konecranes

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014 METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 1 Metsän tulevaisuuden tuotteet: Ohjelma Avaus Olli Laitinen, puheenjohtaja, Teollisuuden metsänhoitajat ry Uudet

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä

Lisätiedot

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay Älykäs Metsä Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy Siemens DigiDay 29.11.2017 1 05.12.17 METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina

Lisätiedot

EBSOLUT OY 1.4.2009. Metsistä energiaa yrittämällä seminaari. Energiaa metsistä yrittämällä - seminaari

EBSOLUT OY 1.4.2009. Metsistä energiaa yrittämällä seminaari. Energiaa metsistä yrittämällä - seminaari EBSOLUT OY 1.4.2009 Energiaa metsistä yrittämällä - seminaari Metsistä energiaa yrittämällä seminaari Ebsolut Oy lyhyesti Ohjelmistotuotannon palveluyritys Perustettu vuonna 2000 Omistajana Kainuun Puhelinosuuskunta

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Tapio Pouta 11.11.2009 Sisältö Metsähallituksen ja sen yksiköiden roolit Tulevaisuuden visio Metsähallituksen T&K toiminta Tutkimustiedon käytäntöön

Lisätiedot

Laatu kertoo tekijän

Laatu kertoo tekijän Laatu kertoo tekijän Koskisen on vuonna 1931 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys. Koskisen valmistaa ja markkinoi mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita rakennus-, rakennuspuusepän-,

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet

Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet Tutkija Karri Pasanen Antti Asikainen, Perttu Anttila Metsäntutkimuslaitos, Joensuu Kotimaista energiaa puusta ja turpeesta Tuhka rakeiksi

Lisätiedot

Hellman's Production Oy Marjuksenranta 18, 23310 TAIVASSALO email: info@hellmansproduction.fi www.hellmansproduction.fi P. +358 (0) 404846000

Hellman's Production Oy Marjuksenranta 18, 23310 TAIVASSALO email: info@hellmansproduction.fi www.hellmansproduction.fi P. +358 (0) 404846000 S O L U T I O N S MODUULIRAKENNUKSIEN TOTEUTTAJA Hellman s Production Solutions on erikoistunut modulaariseen rakentamiseen. Moduulirakentamisessa yrityksemme panostaa kestäviin materiaaleihin ja projektikohtaiseen

Lisätiedot

STRATEGIA tiivis

STRATEGIA tiivis STRATEGIA 2022 20.4.2018 tiivis Itikka osuuskunnan strategia 2022 ROHKEASTI ETEENPÄIN KOHTI VUOTTA 2022 VUODESTA 1914 ITIKKA OSUUSKUNNAN VISIO ja STRATEGIA 2022 VISIOMME Tuemme aktiivisesti osuuskunnan

Lisätiedot

MONIKONESIMULAATTORI. Uuden sukupolven ratkaisu työkonekoulutukseen

MONIKONESIMULAATTORI. Uuden sukupolven ratkaisu työkonekoulutukseen MONIKONESIMULAATTORI Uuden sukupolven ratkaisu työkonekoulutukseen Ylänäkymä 20 Ajoneuvon kohdealue Törmäys 10 Simulaattoriharjoitusraportti 17.4.2016 14:47:47 Tulos: Hyväksytty [m] 0 Arvo Pisteet -10

Lisätiedot

Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi?

Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi? Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi? Airi Matila Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Forest heritage developer project http://www.metsavastaa.net/metsakulttuuri VOIMAMETSÄ tilaisuus Haukiputaalla 19.5.2010

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Energiapuun varastointitekniikat

Energiapuun varastointitekniikat Energiapuun varastointitekniikat Varastointitekniikat Energiapuuta (pienkokopuuta, karsittua rankaa, hakkuutähdettä, kantoja jne.) voidaan varastoida kokonaisena Maastossa pienissä kasoissa Välivarastossa

Lisätiedot

Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen. Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy

Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen. Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy SOLID KNOWLEDGE PL 35 82501 KITEE www.kit-sell.fi KIT-SELL

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

VOLKSWAGEN CADDY TRANSPORTER CRAFTER

VOLKSWAGEN CADDY TRANSPORTER CRAFTER VOLKSWAGEN CADDY TRANSPORTER CRAFTER www.carsport.fi/volkswagen VOLKSWAGEN CADDY Carsport esteetön matalalattiataksi 1+6 tai vaihtoehtoisesti 1+4 ja yksi pyörätuolipaikka Volkswagen Caddy Carsport on ollut

Lisätiedot

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet 1 Esityksen sisältö: 1. Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle 2. Tiestön kunto 3. Toimenpidetarpeet 4. Äänekosken biotuotetehtaan puulogistiikka

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Markkinakatsaus 24.11.2009 Helsinki Sahateollisuus on metsäteollisuuden selkäranka Järeän puun hankinta käynnistää kaiken keskeisen toiminnan metsissämme Saha- ja vaneriteollisuus

Lisätiedot

Puun lisäkäyttö energiantuotannossa 2025 mennessä mistä polttoainejakeista ja miten. Simo Jaakkola varatoimitusjohtaja

Puun lisäkäyttö energiantuotannossa 2025 mennessä mistä polttoainejakeista ja miten. Simo Jaakkola varatoimitusjohtaja Puun lisäkäyttö energiantuotannossa 2025 mennessä mistä polttoainejakeista ja miten Simo Jaakkola varatoimitusjohtaja 8.3.2019 Koneyrittäjien Energiapäivä 8.3.2019 Lisää puuta käyttävää energiantuotantoa

Lisätiedot

Olemme palvelleet asiakkaitamme osaavana ja luotettavana yhteistyökumppanina jo vuodesta 1976.

Olemme palvelleet asiakkaitamme osaavana ja luotettavana yhteistyökumppanina jo vuodesta 1976. KETTERÄ JA TINKIMÄTÖN KUMPPANI Terässaari Oy on sertifioitu alihankintakonepaja, joka tuottaa koneita ja laitteita monipuolisesti teollisuuden eri tarpeisiin. Valmistamme korkealaatuisia osia, osakokonaisuuksia

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Tarjoamme näkemystä, joka kantaa myös tulevaisuudessa.

Tarjoamme näkemystä, joka kantaa myös tulevaisuudessa. Ole aina parempi. Tarjoamme näkemystä, joka kantaa myös tulevaisuudessa. Huomisen menestystä rakennetaan nyt. Olemme edelläkävijä, jonka valmennustyö kasvattaa sekä yksilön että organisaation osaamista

Lisätiedot

Koja EXP. Yksi tekee kahden työt. Hybridilämpöpumppujärjestelmä

Koja EXP. Yksi tekee kahden työt. Hybridilämpöpumppujärjestelmä Yksi tekee kahden työt Hybridilämpöpumppujärjestelmä Etevä ja energiatehokas 4. polven lämpöpumppu Viimeisen kymmenen vuoden aikana satoihin kohteisiin ympäri maailman on asennettu Rhoss -järjestelmä ENERGIATEHOKKUUS

Lisätiedot

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma 2014-2018 Valtorin mielikuva Innovatiivisuus on toiminnan jatkuvaa kehittämistä sekä ideoiden ja innovaatioiden synnyn mahdollistamista.

Lisätiedot

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri

Lisätiedot

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle.

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle. PUUNKORJUUPAKETIT Puunkorjuupaketit, kannolta tienvarteen Metsäperävaunu varustettuna puutavarakuormaimella on tuttu näky monen maatalon pihassa. Tällainen paketti on kuitenkin kohtalaisen iso investointi,

Lisätiedot

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Projektiryhmä Markku Mäkelä Asko Poikela Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Metsäteollisuus ry, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI PARTNERSHIP POWER Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon Meconet on johtava jousi-, meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tarjoamme asiakkaillemme ylivoimaisen palveluketjun

Lisätiedot

Venäjän ja Suomen pohjoisalueiden kehittäminen yhteishankkeiden avulla: kilpailusta kohti yhteistyötä. Fjodor Grabar, Vanhempi konsultti

Venäjän ja Suomen pohjoisalueiden kehittäminen yhteishankkeiden avulla: kilpailusta kohti yhteistyötä. Fjodor Grabar, Vanhempi konsultti Venäjän ja Suomen pohjoisalueiden kehittäminen yhteishankkeiden avulla: kilpailusta kohti yhteistyötä Fjodor Grabar, Vanhempi konsultti Helsinki, 14.11.2012 Esimerkit menestyksellisistä hankkeista 1892

Lisätiedot