Jättiputkien esiintyminen ja torjunta Lohjalla Katariina Riipinen LuK-tutkielma Turun yliopisto Biologian laitos 22.4.2015 Linja: ekologian linja Laajuus: 6 op Tarkastaja: Hyväksytty (pvm): Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck-järjestelmällä
TURUN YLIOPISTO Biologian laitos RIIPINEN, KATARIINA: Jättiputkien esiintyminen ja torjunta Lohjalla LuK-tutkielma, 27 s., 2 liites. Ekologia Huhtikuu 2015 Jättiputket on kansallisessa vieraslajistrategiassa määritelty erittäin haitallisiksi vieraslajeiksi, ja niiden hävittäminen Suomesta vuoteen 2032 mennessä on yksi strategian tavoitteista. Jättiputkia esiintyy Suomessa nykyisellään kaksi lajia, kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum) ja persianjättiputki (H. persicum), ja Venäjältä on mahdollisesti leviämässä kolmas laji, armenianjättiputki (H. sosnowskyi). Ne kilpailevat suurella koollaan ja nopealla kasvulla ja voivat syrjäyttää eliöyhteisössä alkuperäisiä lajeja. Lisäksi jättiputkista on taloudellista, terveydellistä ja sosiaalista haittaa ihmiselle. Tässä tutkielmassa käsitellään jättiputkien esiintymistä Lohjalla ja erilaisia jättiputken torjunnan keinoja. Tiedot jättiputkiesiintymistä on kerätty yleisöhavaintoina vuosien 2010 2012 aikana ja esiintymät kartoitettu kesällä 2012. Kesällä 2012 tehtiin myös torjuntakokeiluja yhdellä jättiputken kasvupaikalla Lohjalla. Kokeillut menetelmät olivat erilaisia mekaanisen ja kemiallisen torjunnan keinoja ja niiden yhdistelmiä. Suurin osa jättiputkiesiintymistä Lohjalla oli pieniä ja sijaitsi hoitamattomilla alueilla, mikä vastaa jättiputkien esiintymistä muualla Euroopassa. Esiintymien tilajakauma oli aggregoitunut. Silmämääräisesti tiheimmin esiintymiä oli tiheillä asutusalueilla, kuten Keskilohjan ja Virkkalan alueella. Jättiputket ovatkin todennäköisesti levinneet luontoon juuri puutarhoista niin Lohjalla kuin muuallakin Euroopassa. Parhaiksi torjuntakeinoiksi todettiin jättiputkien kaivaminen maasta juurineen tai varren katkaiseminen juurenniskasta pistolapiolla pienen kasvuston tai yksittäisen jättiputkiyksilön ollessa kyseessä, tai jättiputkien niittäminen 20 30 cm:n korkeudelta ja katkaistujen varsien ruiskuttaminen kemiallisella torjunta-aineella, missä kasvusto on suuri tai kaivaminen ei muutoin onnistu. Asiasanat: vieraslajit, jättiputket, Heracleum mantegazzianum, Heracleum persicum, Heracleum sosnowskyi
UNIVERSITY OF TURKU Department of Biology RIIPINEN, KATARIINA: Distribution and management of invasive hogweeds in Lohja Bachelor s Thesis, 27 p., 2 appendices Ecology April 2015 In Finland s National Strategy on Invasive Alien Species, hogweeds are considered as particularly harmful alien species, and their eradication by the year 2032 is one of the goals of the strategy. At present, there are two species of hogweeds in Finland, giant hogweed (Heracleum mantegazzianum) and Persian hogweed (H. persicum), and a third species, Sosnowsky's hogweed (H. sosnowskyi) is potentially spreading on the Russian border. Hogweeds compete with their reproductive potential, fast growth, and large size, and can even replace native species in invaded communities. In addition, they are economomically and socially harmful, as well as posing a health risk. In this thesis, I study the distribution of hogweeds in Lohja, in Southern Finland, as well as some of the methods for its management and eradication. Locations of the stands of hogweed in Lohja were collected in 2010 2012 as observations from the public. All stands were visited in the summer of 2012. Different eradication methods were also tested during the summer 2012 on one hogweed site. We used methods of both mechanical and chemical eradication and their combinations. Most of the stands of hogweed in Lohja were small and located at unmanaged areas, which is similar to hogweed occurrence elsewhere in Europe. The sites were also spatially aggregated. Judging by eye, the sites were concentrated on densely populated detached house areas, for example near the town centre, where hogweeds have most likely escaped from gardens. Gardens are a likely source of spread both in Finland and elsewhere in Europe. The most effective hogweed eradication methods were digging up the roots of the plant or using a shovel to cut the stem right above the roots. If the stand is very large or digging is otherwise not possible, and chemical herbicides can be used, cutting the stems at 20 30 centimetres and spraying them with herbicide was also found to be very effective. Spraying entire plants destroys most of the surrounding vegetation and is not recommended. Cutting the stems before using other means of mechanical eradication reduces the health risks and makes the work easier, and regular cutting can also be used as a means of controlling the spread. Keywords: invasive species, hogweeds, eradication, Heracleum mantegazzianum, Heracleum persicum, Heracleum sosnowskyi
Sisällys 1. Johdanto... 1 1.1. Vieraslajit... 1 1.2. Kansallinen vieraslajistrategia... 5 1.3. Jättiputket vieraslajeina... 6 1.4. Työn tavoitteet... 10 2. Aineisto ja menetelmät... 11 2.1. Yleisöhavainnot... 11 2.2. Esiintymien kartoitus... 11 2.3. Tilastolliset menetelmät... 12 2.4. Torjuntakokeilut... 13 2.4.1. Mekaaninen torjunta... 14 2.4.2. Kemiallinen torjunta... 15 3. Tulokset... 15 3.1. Jättiputkien esiintyminen Lohjalla... 16 3.2. Torjuntakokeilut... 18 3.2.1. Mekaaninen torjunta... 18 3.2.2. Kemiallinen torjunta... 19 4. Tulosten tarkastelu... 20 4.1. Jättiputkien esiintyminen Lohjalla... 20 4.2. Jättiputkien torjunta... 21 Kiitokset... 24 Kirjallisuus... 25 Liitteet
1. Johdanto 1.1. Vieraslajit Vieraslajit on arvioitu maailmanlaajuisesti yhdeksi pahimmista luonnon monimuotoisuutta uhkaavista tekijöistä. Ne ovat eliölajeja, jotka ovat levittäytyneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana ylittäen luontaiset leviämisesteet. Vieraslajien levittäminen voi olla tahatonta tai tarkoituksellista. (Niemivuo-Lahti 2012.) Useimmat vieraslajit eivät menesty uudella alueella eivätkä jää pysyväksi osaksi sen lajistoa. Niin sanotun kymmenesosasäännön (tens rule) mukaan arviolta kymmenesosa uudelle alueelle saapuvista lajeista onnistuu muodostamaan pysyviä populaatioita, ja alueelle asettuvista lajeista kymmenesosa on haitallisia (Williamson & Brown 1986, Williamson & Fitter 1996a). Kymmenesosasääntö ei aina toteudu aukottomasti, mutta Williamson ja Fitter (1996a) havaitsivat sen pätevän Iso-Britanniassa esiintyviin koppisiemenisiin kasveihin. Vierasperäiset viljelykasvit sitä vastoin levisivät luontoon todennäköisemmin kuin mitä kymmenesosasääntö antaisi olettaa, mikä on todennäköisesti seurausta siitä, että ne on jalostettu menestymään viljelyalueensa olosuhteissa (Williamson & Fitter 1996a). Menestyessään vieraslajit voivat vaikuttaa uuden esiintymisalueensa eliöyhteisöihin ja ekosysteemiin monella tavalla, ja ekologisten vaikutusten lisäksi niistä voi olla esimerkiksi taloudellista, terveydellistä tai sosiaalista haittaa ihmiselle. Tällaisia taloudellisia haittoja voivat olla niin sanottujen fouling-lajien, kuten valesinisimpukan (Mytilopsis leucophaeata) ja vaeltajasimpukan (Dreissena polymorpha) asettuminen esimerkiksi voimalaitosten jäähdytysjärjestelmiin (Laine ym. 2006, Connelly ym. 2007). Esimerkkinä terveydellistä ja sosiaalista haittaa aiheuttavista vieraslajeista ovat tässä tutkielmassa käsiteltävät jättiputket. Kaikki vieraslajit eivät kuitenkaan ole haitallisia, vaan ne voivat jopa lisätä uuden esiintymisalueensa luonnon monimuotoisuutta (Gurevitch & Padilla 2004). Vieraslajeina uudelle alueelle asettuvat pedot voivat saalistaa alueen paikallisia lajeja jopa sukupuuttoon (Gurevitch & Padilla 2004), jos paikalliset lajit eivät tunnista vieraslajia pedoksi eivätkä osaa välttää tai puolustautua sitä vastaan (Cox & Lima 2006). Näennäisesti vieraslajien aiheuttamat sukupuutot eivät kuitenkaan aina ole 1
yksiselitteisiä, joskin vieraslajit voivat vaikuttaa myös välillisesti (Gurevitch & Padilla 2004). Vieraslajien mukana voi kulkeutua esimerkiksi uusia tauteja tai loisia, joille paikallisilla lajeilla ei ole vastustuskykyä, ja vieraslajit voivat myös risteytyä paikallisten lajien kanssa (Gurevitch & Padilla 2004, Ryttäri 2005). Esimerkiksi tarhaomenapuu (Malus domestica) risteytyy uhanalaisuudeltaan vaarantuneeksi luokitellun, Suomessa Varsinais-Suomen saaristossa ja Uudenmaan rannikolla esiintyvän metsäomenapuun (Malus sylvestris) kanssa (Rassi ym. 2010, Niemivuo-Lahti 2012) Vieraslajit voivat syrjäyttää paikallisia lajeja kilpailun kautta, jos niillä on jokin merkittävä kilpailuetu paikallisiin lajeihin nähden. Vieraslajit voivat kilpailla alkuperäisten lajien kanssa esimerkiksi ravinnosta tai kasvupaikoista (epäsuora kilpailu) tai häiritsemällä toisiaan (suora kilpailu). Kasvien kilpailu on usein tällaista suoraa häirintäkilpailua, jossa suuremmat ja nopeammin kasvavat lajit saavuttavat merkittävän edun varjostamalla pienempiä. Vieraskasvilajit ovatkin yleensä suurikokoisia, nopeakasvuisia ja tehokkaita lisääntyjiä (Williamson & Fitter 1996b, Pyšek & Richardson 2007, Niemivuo-Lahti 2012). Koska alueen muu eliöyhteisö rakentuu usein kasvillisuuden mukaan, muuttunut kasvilajisto vaikuttaa koko eliöyhteisön rakenteeseen. Kasvilajiston muutoksen suorat vaikutukset kohdistuvat kasveja ravintonaan käyttäviin kasvinsyöjiin. Uudelle kasvupaikalle asettuvan vieraslajin nopea runsastuminen vaikuttaa erityisesti tiettyyn ravintokasviin tai kasviryhmään erikoistuneisiin kasvinsyöjiin. Erikoistuneet kasvinsyöjät eivät todennäköisesti voi vaihtaa ravintokasviaan esimerkiksi vieraslajiin tai muuhun alkuperäiseen lajiin, jos ravintokasvi harvinaistuu tai vieraslaji kokonaan syrjäyttää sen ja jos muutos on nopea, vaan harvinaistuvat ja voivat jopa paikallisesti hävitä. Erityisesti kasvinsyöjähyönteiset ovat usein erikoistuneita, ja ravintokasviin erikoistumista pidetään hyönteisten suuren monimuotoisuuden yhtenä tärkeimpänä syynä (Berlocher & Feder 2002). Toisaalta erikoistumattomat kasvinsyöjät eli niin sanotut generalistit voivat siirtyä käyttämään vieraskasveja ravinnokseen muiden ravintokasvien vähentyessä ja runsastua (Parker ym. 2006). Suorien vaikutusten lisäksi eliöyhteisön rakenne voi muuttua myös epäsuorien vaikutusten kautta ylempänä ravintoverkossa eli ylemmillä trofiatasoilla. Vieraslajien 2
epäsuorilla vaikutuksilla tarkoitetaan vaikutuksia, jotka kohdistuvat johonkin kolmanteen lajiin toisen lajin välityksellä (Strauss 1991). Yleisimmin epäsuoriksi vaikutuksiksi mielletään epäsuora mutualismi, näennäiskilpailu, riistokilpailu ja trofiakaskaadit (White ym. 2006). Esimerkki epäsuorasta mutualismista voisi olla vieraskasvin asettuminen yhteisöön, jossa kaksi alkuperäistä lajia kilpailevat keskenään, mutta vieraskasvi haittaisi vain niistä toista ja siten hyödyttäisi toista vähentämällä kilpailua (White ym. 2006). Tällaista epäsuoraa mutualismia on havaittu kilpailevien alkuperäislajien kesken (Levine 1999), mutta sama tilanne voisi syntyä myös vieraslajin vaikutuksesta (White ym. 2006). Näennäiskilpailua voi esiintyä esimerkiksi kahden kasvilajin välillä, joista toinen on vieraslaji. Vieraslajin runsastuminen yhteisössä mahdollistaa generalistikasvinsyöjän runsastumisen, mutta runsastunut kasvinsyöjä käyttää mieluummin ravinnokseen alkuperäistä lajia kuin vieraslajia, ja johtaa alkuperäisen kasvilajin vähenemiseen, vaikka kasvit eivät kilpailisi keskenään. Riistokilpailua taas on usein pidetty yhtenä vieraslajien menestymisen ja vaikutusten syynä, ja useat tutkimukset ovat keskittyneet vieraskasvien ja alkuperäisten kasvilajien väliseen kilpailuun elottomista eli abioottisista resursseista, kuten ravinteista ja valosta, mutta varsinaista vieraslajien aiheuttamaa riistokilpailua on tutkittu hyvin vähän. Tällöin vieraslaji kilpailisi alkuperäisen lajin kanssa abioottisen resurssin sijaan elollisesta eli bioottisesta resurssista, esimerkiksi saalislajista tai ravintokasvista, ja olisi alkuperäistä lajia parempi kilpailija. (White ym. 2006.) Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa vieraslajina esiintyvän rantakukan (Lythrum salicaria) on havaittu kilpailevan kotoperäisen särmärantakukan (Lythrum alatum) kanssa pölyttäjien huomiosta ja vähentävän merkittävästi pölyttäjien vierailuja sillä (Brown ym. 2002), jolloin kyse on epäsuorasta vaikutuksesta riistokilpailun muodossa (White ym. 2006.) Trofiakaskaadilla tarkoitetaan vaikutuksia, jotka etenevät ravintoverkossa ylemmältä trofiatasolta alas alemmille (top-down) tai alemmalta tasolta ylemmille (bottom-up) (White ym. 2006, Lau 2013). Vieraskasvien kaskaadivaikutukset etenevät alhaalta ylöspäin: vieraskasvin asettuminen yhteisöön voi aiheuttaa jonkin alkuperäisen kasvinsyöjälajin runsastumisen, jolloin myös kasvinsyöjää ravinnokseen käyttävien petojen määrä lisääntyy (Lau 2013). Pohjois-Amerikassa vieraslajina esiintyvän piikkimailasen (Medicago polymorpha) runsaus koealoilla lisäsi kolmella neljästä koealasta petohämähäkkien runsautta todennäköisesti kasvinsyöjähyönteisen runsauden lisäämisen kautta (Lau 2013). 3
Vaikka uudelle alueelle asettuneet vieraslajit vaikuttavat yhteisöön, johon asettuvat, toisaalta myös yhteisö vaikuttaa vieraslajeihin ja niiden asettumistodennäköisyyteen. Laajalti hyväksytyn vihollisilta pako -hypoteesin (enemy release hypothesis) mukaan vieraskasvit menestyvät uusissa elinympäristöissään hyvin, koska niiden luontaiset viholliset puuttuvat uudelta alueelta (Keane & Crawley 2002). Vieraslajeihin saattaa kuitenkin jopa kohdistua enemmän painetta kasvinsyöjien taholta, jos ne eivät ole kehittäneet puolustuskeinoja, jotka olisivat tehneet niistä haitallisia uuden esiintymisalueensa kasvinsyöjille (Agrawal & Kotanen 2003, Parker & Hay 2005, Parker ym. 2006). Erikoistumattomien kasvinsyöjien eli generalistien vaikutukset kasviyhteisöön ovat suurempia kuin erikoistuneiden, ja juuri generalistit voivat vaihtaa ravintokasvia esimerkiksi runsastuvaan vieraslajiin (Agrawal & Kotanen 2003, Parker ym. 2006). Lisäksi selkärankaisten kasvinsyöjien vaikutukset voivat olla jopa 3 5 kertaa suurempia kuin hyönteisten ja muiden selkärangattomien (Parker ym. 2006). Kasvinsyöjien vaikutukset voivat kuitenkin riippua myös vieraslajeille läheistä sukua olevien lajien esiintymisestä niiden uudella levinneisyysalueella; jos alueella ei esiinny saman heimon tai suvun kasvilajeja, kasvinsyöjien vieraslajeihin kohdistama paine on pienempi (Hill & Kotanen 2009, Harvey ym. 2012). Kasvinsyöjät voivat siis hidastaa vieraskasvien leviämistä ja runsastumista, jos alkuperäiseen lajistoon kuuluu saman suvun tai heimon kasveja. Toisaalta, jos vieraslajit ovat täysin uusia uudella esiintymisalueellaan, niille voi olla etua siitä, että ne pääsevät pakenemaan alkuperäisen levinneisyysalueensa kasvinsyöjiltä. Myös yhteisön monimuotoisuus voi haitata vieraslajien asettumista, mutta toisaalta abioottiset tekijät, kuten maaperä ja ilmasto, jotka vaikuttavat yhteisön monimuotoisuuteen, voivat parantaa myös vieraslajien asettumistodennäköisyyttä (Richardson & Pyšek 2006). Alkuperäisille lajeille suotuisat olosuhteet ovat siis suotuisia myös vieraslajeille (Richardson & Pyšek 2006). Merkittävä osa vieraskasvilajeista on tuotu uusille alueille koristekasveiksi puutarhoihin, joista ne ovat päässeet leviämään luontoon puutarhakarkulaisina. Vieraskasvit leviävät myös uuden esiintymisalueen sisällä ihmisen mukana monilla eri tavoilla. Yksi merkittävä levittäjä on liikenne; vieraskasvit voivat levitä pitkiäkin matkoja kulkuneuvojen mukana ja liikenneväyliä pitkin. Niiden siemenet voivat kulkeutua uusille kasvupaikoille myös tienvarsien nurmetuksen yhteydessä, jos nurmikon siementen seassa on muita siemeniä. (Niemivuo-Lahti 2012.) Lisäksi joitakin vieraskasvilajeja, esimerkiksi kurtturuusua (Rosa rugosa) ja komealupiinia (Lupinus 4
polyphyllus) on käytetty tienvarsi-istutuksissa juuri niiden nopean kasvun ja tehokkaan alueen peittämisen takia (Ryttäri & Tegel 2009, Niemivuo-Lahti 2012). Vieraskasvit voivat levitä maanmuokkaustöiden yhteydessä, kun siirreltävässä maa-aineksessa on niiden siemeniä tai juurenkappaleita. Vieraskasveja voidaan myös viljellä karjan rehuksi tai ne voivat kulkeutua muun rehun joukossa. (Niemivuo-Lahti 2012.) 1.2. Kansallinen vieraslajistrategia Huhtikuussa 2012 valmistuneen kansallisen vieraslajistrategian tavoitteena on Suomessa jo esiintyvien ja mahdollisesti saapumassa olevien haitallisten vieraslajien aiheuttamien haittojen minimointi. Tässä keskeistä on vieraslajien ja niiden haittojen tunnistaminen, kansalaisten tietoisuuden lisääminen, viranomaisten ja muiden tahojen vastuiden ja toimien määrittäminen sekä kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön lisääminen. Olemassa olevien vieraslajien torjunnan ja hävittämisen lisäksi pyritään myös uusien lajien leviämisen estämiseen. (Niemivuo-Lahti 2012.) Vieraslajien levittäminen luontoon on Suomen lainsäädännöllä kielletty. Luonnonsuojelulaissa (LSL 20.12.1996/1096) vieraskasveista sanotaan seuraavaa: Kasvilajia, jolla ei ole Suomessa pysyvää luonnonvaraista kantaa, ei saa istuttaa tai kylvää pihapiirin, pellon tai rakennetun taikka muutoin erityiseen käyttöön otetun alueen ulkopuolelle eikä luonnonvesistöihin, jos on aihetta epäillä, että siitä voi syntyä pysyvä kanta. Jos vierasperäisen eläin- tai kasvilajin tiedetään leviävän luontoon helposti ja on perusteltua aihetta epäillä, että se voi muodostua terveydelle haitalliseksi tai maamme alkuperäisen lajiston kannalta vahingolliseksi, ympäristöministeriö voi antaa lajin leviämisen rajoittamiseksi tarpeellisia määräyksiä. Lisäksi Vieraslajiasioiden neuvottelukunta on antanut lokakuussa 2014 taimimyymälöille ohjeistuksen vieraskasvilajien myynnistä (Niemivuo-Lahti 2014). Esimerkiksi kurtturuusua ja komealupiinia kuitenkin myydään edelleen (Kauppila Oy 2015), vaikka niiden haitallisuus ja leviämiskyky tiedetään hyvin. Varsinainen ongelma ei todennäköisesti ole laissa mainittu vieraslajien kylväminen tai istuttaminen pihapiirin ulkopuolelle, vaan juuri niiden leviäminen puutarhasta luontoon. Vaikka vieraslajiaihe on viime aikoina ollut paljon esillä mediassa ja tavallisten kansalaisten vieraslajitietämys on sitä myöten todennäköisesti lisääntynyt, ei vieraslajeja koskevasta lainsäädännöstä luultavasti ole kovinkaan laajalti tietoa, eikä leviämiseen aina 5
ymmärretä kiinnittää huomiota, vaikka laji tiedettäisiin haitalliseksi. Vieraslajiasioiden neuvottelukunnan ohjeistuksessa esitetään, että haitalliseksi tiedettyjen lajien myynnistä ja käytöstä pitäisi kokonaan luopua ja että myymälöissä tulisi vähintäänkin olla esillä tieto lajin haitallisuudesta ja ohjeet sen leviämisen estämiseksi (Niemivuo-Lahti 2014). Nykyisellään Suomessa esiintyy noin 1000 vieraslajia, joista suurin osa on maaympäristöjen vieraskasveja. Haitallisia vieraslajeja on vuoden 2011 arvion mukaan 157, joista 24 lajia on maaympäristöjen vieraskasveja. (Niemivuo-Lahti 2012.) 1.3. Jättiputket vieraslajeina Jättiputket kuuluvat kansallisessa vieraslajistrategiassa erittäin haitallisiksi arvioituihin lajeihin, ja niiden hävittäminen Suomesta vuoteen 2032 mennessä on yksi vieraslajistrategian tavoitteista. Jättiputkia esiintyy Suomessa tiettävästi kaksi lajia, kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum Sommier & Levier, 1895) ja persianjättiputki (H. persicum Manden, 1829). Venäjältä on leviämässä kolmas laji, armenianjättiputki (H. sosnowskyi Desf. ex Fischer, 1944) (Uotila 2002). Kaikki kolme jättiputkilajia ovat peräisin Lounais-Aasiasta, missä ne muodostavat kasvustoja niityillä, jokilaaksoissa ja metsien reunamilla 2000 metriin saakka merenpinnan yläpuolella (Jahodová ym. 2007). Kaukasianjättiputki tuotiin Eurooppaan alun perin 1800-luvun alussa kasvitieteellisiin puutarhoihin ja koristekasviksi (Lundström 1984), ja se on sittemmin levinnyt puutarhakarkulaisena useassa maassa, esimerkiksi Iso-Britanniassa (Clegg & Grace 1974), Ruotsissa (Lundström 1984), Tšekissä (Pyšek 1991), Saksassa (Thiele & Otte 2008) ja Tanskassa (Nielsen ym. 2008) sekä myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa (Page ym. 2006). Persianjättiputki tuotiin Eurooppaan niin ikään 1800-luvulla kasvitieteellisiin puutarhoihin. Se ei kuitenkaan yleistynyt koristekasvina muualla kuin Pohjoismaissa (Jahodová ym. 2007). Pohjois- Norjassa persianjättiputki on niin yleinen, että se tunnetaan lempinimellä tromsøpalme, tromssanpalmu (Alm 2013). Armenianjättiputki taas on levinnyt viljelykarkulaisena Venäjällä ja muualla entisen Neuvostoliiton alueella, mihin se tuotiin alun perin 1940- luvulla viljelykäyttöön. Lypsykarjanrehuna se kuitenkin sai maidon maistumaan erikoiselta, ja lukuun ottamatta joitakin alueita Pohjois-Venäjällä, sen viljelystä luovuttiin. (Nielsen ym. 2005.) 6
Euroopan jättiputkiesiintymät ovat lähes poikkeuksetta kaukasianjättiputkea (Jahodová ym. 2007). Persianjättiputkea esiintyy Euroopassa Norjan lisäksi Ruotsissa ja Suomessa (Nielsen ym. 2005), ja Suomessa esiintyvistä jättiputkista ilmeisesti noin puolet on persianjättiputkea ja puolet kaukasianjättiputkea (Lampinen ym. 2014). Armenianjättiputkea esiintyy Venäjällä, Baltian maissa, Valkovenäjällä, Puolassa ja Ukrainassa (Nielsen ym. 2005), ja lähimpänä Suomea se leviää Venäjänpuoleisessa Karjalassa (Uotila 2002). Jättiputket näyttäisivät viihtyvän hyvin erityisesti Keski- ja Pohjois-Euroopassa, ilmeisesti viileän ja kostean ilmaston takia (Pyšek 1991). Niiden siemenet leviävät helposti veden kuljettamana jopa 10 km:n päähän lähtöpaikastaan, maa-aineksen mukana esimerkiksi maanmuokkaustöiden yhteydessä ja teiden ja rautateiden varsia pitkin (Clegg & Grace 1974). Ensimmäiset esiintymät ovatkin yleensä paitsi asutuksen läheisyydessä, myös jokien, teiden ja rautateiden varsilla (Clegg & Grace 1974, Pyšek 1991, Pyšek & Pyšek 1995, Page ym. 2006, Thiele & Otte 2008). Leviämisessä ilmeisen olennaisia ovat ihmistoiminnan häiritsemät kasvupaikat, kuten joutomaat, ja luonnolliset kasvupaikat, kuten metsien reunat ja niityt vallataan vasta myöhemmin (Pyšek 1991). Puustoisilla kasvupaikoilla kasvustojen peittävyys on usein myös pienempi kuin avoimilla kasvupaikoilla (Thiele ym. 2008). Ainakin kaukasianjättiputki ja armenianjättiputki suosivat esiintymisalueellaan Euroopassa samanlaisia kasvupaikkoja (armenianjättiputki: Baležentiene & Bartkevičius 2013, Baležentiene ym. 2013; kaukasianjättiputki: ks. esim. Pyšek 1991, Thiele & Otte 2008, Thiele ym. 2008). Jättiputket muodostavat laajoja ja tiheitä kasvustoja niin vieraslajeina kuin alkuperäiselläkin levinneisyysalueellaan (Pergl ym. 2006). Vieraslajina jättiputki voi usein olla kasvuston ainoa laji, kun alkuperäisellä levinneisyysalueella kasvupaikkojen lajisto voi olla hyvinkin runsas. (Jahodová ym. 2007). Suuret kaukasianjättiputkiyksilöt voivat kasvaa jopa 4 5 m korkeiksi ja niiden leveys voi samoin olla useita metrejä. Persian- ja armenianjättiputki ovat hiukan pienempiä, mutta nekin voivat kasvaa 3 metriä korkeiksi. (Nielsen ym. 2005.) Tiheä jättiputkikasvusto peittääkin tehokkaasti ympäröivän kasvillisuuden ja voi syrjäyttää runsaasti valoa tarvitsevia lajeja. Varjokasvit voivat pärjätä kasvustossakin, mutta jättiputkikasvusto voi vaikuttaa kasvupaikkaansa myös hidastamalla orgaanisen aineen kiertoa maaperässä ja 7
muuttamalla hajottajayhteisön rakennetta (Koutika ym. 2007). Lisäksi jättiputkien allelopaattisista eli toisia kasveja kemiallisilla yhdisteillä häiritsevistä vaikutuksista on havaintoja (Junttila 1975, Baležentiene & Renco 2014, Jandová ym. 2015). Junttilan (1975) mukaan persianjättiputken siemenet häiritsivät lehtisalaatin (Lactuca sativa) siementen itämistä, ja Baležentiene & Renco (2014) havaitsivat kaukasianjättiputken varsista, lehdistä, juurista ja siemenistä tehtyjen uutteiden alentavan rapsin (Brassica napus) siementen itävyyttä ja korkeassa pitoisuudessa estävän itämisen kokonaan. Uutteet alensivat myös englanninraiheinän (Lolium perenne) itävyyttä korkeissa pitoisuuksissa (Baležentiene & Renco 2014). Jandován ym. (2015) puutarhakokeissa kaukasianjättiputken ei kuitenkaan havaittu merkittävästi alentavan koiranheinän (Dactylis glomerata), heinäratamon (Plantago lanceolata) tai ahdekaunokin (Centaurea jacea) itävyyttä, eikä allelopaattisia vaikutuksia voida pitää ainakaan jättiputkien menestystä ajavana tekijänä. Samat furanokumariinit, jotka vaikuttavat allelopaattisesti toisiin kasveihin, ovat myös puolustuskeino kasvinsyöjiä vastaan (Berenbaum 1981). Hansen ym. (2006) havaitsivat, etteivät kaukasianjättiputkella tavatut selkärangattomien kasvinsyöjien yhteisöt eronneet merkitsevästi toisistaan sen alkuperäisen ja uuden levinneisyysalueen välillä. 162 lajista 39 oli erikoistunut Heracleum-sukuun tai sarjakukkaiskasvien heimoon, johon jättiputket kuuluvat (Hansen ym. 2006). Toisessa tutkimuksessa Sveitsissä kaukasianjättiputkella ja samaan sukuun kuuluvalla alkuperäislajilla etelänukonputkella (Heracleum sphondylium) tavatuista 42 hyönteislajista 26 olivat yhteisiä. Lajeista 9 oli erikoistunut sarjakukkaiskasvien heimoon. (Bürki & Nentwig 1997.) Näiden tulosten perusteella vaikuttaisi siltä, etteivät jättiputket ole ainakaan kokonaan onnistuneet pakenemaan luontaisia vihollisiaan, ja vaikka erikoistumattomat kasvinsyöjät eli generalistit voivat siirtyä käyttämään vieraslajeja ravinnokseen (Parker ym. 2006), furanokumariinien pitäisi puolustaa jättiputkia juuri niitä vastaan (Berenbaum 1981). Suurin osa kasvinsyöjistä jättiputkilla kuitenkin on generalisteja (Bürki & Nentwig 1997, Hansen ym. 2006). Koko jättiputkien levinneisyysalueella kuitenkin esiintyy muitakin saman suvun tai heimon lajeja, mikä voi lisätä myös generalistien mahdollisuuksia käyttää jättiputkia ravinnokseen. Toisaalta kasvinsyöjät eivät merkittävästi haitanneet kaukasianjättiputken kasvua (Bürki & Nentwig 1997). 8
Levinneisyysalueen lähisukuisille kasvilajeille voi olla epäsuoraa haittaa, jos jättiputket kilpailevat niiden kanssa pölyttäjistä (White ym. 2006). Jättiputket ovat hyönteispölytteisiä (Moravcová ym. 2005) ja niiden kukinnot ovat huomattavasti suurempia kuin esimerkiksi meillä yleisen karhunputken (Angelica sylvestris) (Hämet- Ahti ym. 1998). Näin ollen pölyttäjät voisivat suosia näyttävämpiä jättiputkia, mikä alentaisi esimerkiksi karhunputken lisääntymismenestystä ja lisäisi jättiputkien menestystä. Yksi kaukasianjättiputkiyksilö voi tuottaa useita kymmeniätuhansia siemeniä (Nielsen ym. 2005). Siemenet eivät yleensä leviä pitkiä matkoja, vaan varisevat maahan emokasvin läheisyyteen; alle 10 % siemenistä leviää kauas emokasvista (Pergl ym. 2011). Kasvupaikan maaperään syntyy siemenpankki, ja vaikka suurin osa siemenistä pysyy itämiskykyisinä vain muutaman vuoden (Hallam & Dodd 1996, Moravcová ym. 2006; ks. kuitenkin Page ym. 2006), suuren siementuoton takia uusi kasvusto voi syntyä vain yhden kukinnan tuloksena. Persian- ja armenianjättiputken siementuotto on hiukan alhaisempi kuin kaukasianjättiputken, kuitenkin niin ikään kymmeniätuhansia siemeniä yksilöä kohden. Kaikki jättiputkilajit ovat monivuotisia, mutta kaukasianjättiputki ja armenianjättiputki kukkivat vain kerran ja kuolevat kukinnan jälkeen. Persianjättiputki voi kukkia useamminkin. (Nielsen ym 2005.) Kaukasianjättiputki voi kuitenkin tuottaa uusia kukintoja, jos kukinnot katkaistaan ennen kukinnan päättymistä (oma havainto). Ekologisten haittojen lisäksi jättiputkista on haittaa myös ihmiselle. Haitat voivat olla taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä. Suuri jättiputkiesiintymä voi alentaa kiinteistön arvoa, kasvustot voivat estää pääsyn esimerkiksi ulkoilualueille, ja jättiputkien kasvinesteessä olevat furanokumariinit aiheuttavat auringon UV-säteilyn vaikutuksesta pahoja palovamman kaltaisia oireita iholle joutuessaan niin ihmiselle kuin lemmikkieläimillekin. Kasvuston läheisyydessä oleskelu voi aiheuttaa myös hengitysvaikeuksia. Laajan jättiputkikasvuston muodostama viidakko ja suuret ontot varret voivat houkutella lapsia leikkimään. (Nielsen ym. 2005, Mikkonen & Hokkanen 2007.) Jättiputkien haitallisuuden vuoksi niiden torjunta on otettu tavoitteeksi niin Suomen kansallisessa vieraslajistrategiassa (Niemivuo-Lahti 2012) kuin EU:ssakin. Euroopan parlamentin ja neuvoston antaman asetuksen mukaan EU:n jäsenmailla on oltava keinot 9
EU:n haitallisiksi määrittelemien vieraslajien hävittämiseksi ja niiden leviämisen estämiseksi (EU 1143/2014). Esimerkiksi Euroopan komission rahoittaman Giant Alien -projektin (2002 2005) tavoitteena oli luoda yhtenäinen strategia vieraslajien torjuntaan, ja sen osana ohjeistaa jättiputkien torjunnan tehokkaat, käytännölliset ja kestävät menetelmät (Nielsen ym. 2005). Suomessa jättiputkien torjuntaa on toteutettu laajassa mittakaavassa Kainuussa ja Pohjois- ja Etelä-Karjalassa (Mikkonen & Hokkanen 2007, Saarinen & Mertanen 2010) ja Lounais-Suomessa (Ikonen ym. 2009) ja samalla julkaistu ohjeita jättiputkien torjuntaan. Käytettyjä torjuntakeinoja ovat olleet niittäminen, juuren katkaisu, kukinnon poistaminen, laidunnus ja kasvuston peittäminen sekä kemiallinen torjunta esimerkiksi glyfosaattipitoisella torjunta-aineella (kuten RoundUp) (Lundström 1984, Nielsen ym. 2005, Mikkonen & Hokkanen 2007, Ikonen ym. 2009). Torjunnan kustannuksiksi on arvioitu Suomessa 1,2 miljoonaa euroa vuosittain, kunnes jättiputket on kokonaan hävitetty (Niemivuo-Lahti 2012), ja esimerkiksi Tanskassa vuoden 2002 arvion mukaan 9 hehtaarin kasvuston torjumisen kustannukset olisivat noin 20 000 35 000 euroa vuodessa käytettävästä torjuntamenetelmästä riippuen (Nielsen ym. 2005). Menetelmien kustannustehokkuuden arviointi onkin tärkeää, kun jättiputket pyritään hävittämään kokonaan. Mekaaninen torjunta voi olla usein aikaa vievää, ja esimerkiksi niitto lähinnä hillitsee torjuttavan kasvuston leviämistä. Kemiallinen torjuntakaan ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton ratkaisu. Useita torjunta-aineita ei voida käyttää vesistöjen läheisyydessä tai kasvimaalla. Maahan jäävän siemenpankin takia kasvuston hävittäminen on usein hankalaa. Kasvupaikan seuranta onkin erittäin tärkeää, vaikka jättiputkien hävittäminen paikalta näyttäisi jo onnistuneen. Lisäksi jättiputkien aiheuttaminen oireiden takia torjunnassa on aina muistettava ihon, silmien ja hengitysteiden suojaaminen. (Ikonen ym. 2009.) 1.4. Työn tavoitteet Tämä tutkielma on tehty Lohjan kaupungille selvityksenä kaupungin alueella sijaitsevien jättiputkiesiintymien määrästä, niiden sijainnista ja torjunnan etenemisestä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka laajalti ja minkälaisilla kasvupaikoilla 10
jättiputkia esiintyy Lohjalla, jotta kaikki esiintymät saataisiin hallintaan ja torjunnan piiriin vuoteen 2015 mennessä. Lisäksi tavoitteena on löytää jättiputkien torjuntaan mahdollisimman helpot ja tehokkaat keinot, joita voidaan käyttää kaupungin tekemässä jättiputkien torjunnassa ja asukkaiden neuvonnassa. 2. Aineisto ja menetelmät 2.1. Yleisöhavainnot Tiedot jättiputkien kasvupaikoista Lohjalla kerättiin kesien 2010 2012 aikana. Lohjan kaupungin ympäristöyksikkö pyysi lohjalaisten jättiputkihavainnoista ilmoituksia pääasiassa paikallislehtien välityksellä. Lisäksi vieraslajien torjunnasta tiedotettiin kaupungin internetsivuilla ja radiossa. Ilmoituksia jättiputkista kertyi yhteensä 72 esiintymästä eri puolilta Lohjaa: vuonna 2010 ilmoituksia tuli 14 esiintymästä, vuonna 2011 42:sta ja vuonna 2012 16 esiintymästä. Kesän 2012 kartoituksen yhteydessä 11 vuosina 2010 2011 tietoon tullutta esiintymää todettiin hävinneiksi torjunnan seurauksena. Lisäksi osa ilmoituksista koski jo tiedossa olevia esiintymiä tai muita lajeja; useimmin jättiputket oli sekoitettu karhunputkeen tai muihin suurikokoisiin vieraskasvilajeihin. Virheellisiä tunnistuksia tai useampia ilmoituksia samasta esiintymästä ei ole laskettu mukaan ilmoitusten määrään. 2.2. Esiintymien kartoitus Kunkin jättiputkikasvuston alkuperän ja mahdollisten torjuntatoimenpiteiden selvittämiseksi oltiin yhteydessä ilmoittajiin ja maanomistajiin, ja kaikki ilmoitetut esiintymät käytiin tarkastamassa kesän 2012 aikana. Kaikista kasvustoista kerättiin seuraavat tiedot: kasvuston koko, kasvuston peittävyys, suurimpien yksilöiden koko, onko kasvustossa kukkivia yksilöitä, maaperä ja kasvupaikka, onko kasvustoa yritetty torjua sekä ilmoittajan tai maanomistajan arvio jättiputkien saapumisesta paikalle. 11
Kasvuston koko, yksilöiden koko ja kasvuston peittävyys arvioitiin silmämääräisesti. Kasvupaikan maaperä selvitettiin kääntämällä lapiolla maan pintakerrosta mahdollisimman läheltä kasvustoa. Kasvupaikka määritettiin hoitamattomaksi alueeksi, hoidetuksi pihaksi tai puistoksi, tien- tai ojanviereksi, pelloksi, pellonreunaksi tai metsäksi tai metsänreunaksi sen mukaan, missä suurin osa kasvustosta sijaitsi. Esiintymien sijainnit tallennettiin GPS-laitteella, jotta esiintymät voitiin merkitä kartalle. Jättiputken laji määritettiin niistä kasvustoista, joissa määritys kunkin lajin päätuntomerkkien perusteella onnistui. Suurin osa kasvustoista oli kuitenkin pieniä, vain muutaman yksittäisen verson muodostamia, eikä lajin määrittäminen niistä ollut mahdollista. Jättiputkiesiintymien koordinaattipisteet vietiin kartalle ArcView 9.2 -paikkatietoohjelmalla (ESRI Inc. 1996 2006) yhdessä kasvupaikan koon ja torjuntatiedon kanssa (ks. liite 1). 2.3. Tilastolliset menetelmät Aineiston analysointiin käytettiin SAS 9.3 -tilasto-ohjelmistoa (SAS Institute Inc. 2002 2010). Kasvupaikkojen jakauma ja kasvustojen kokojakauma analysoitiin khiin neliö - testillä siten, että kummankin muuttujan jakaumaa verrattiin tasaiseen. Kasvuston suurimman yksilön koon ja kukkivien yksilöiden esiintymisen välinen yhteys analysoitiin Fisherin eksaktilla testillä. Kasvupaikan, maaperän ja torjuntatilanteen ja kasvuston koon välinen yhteys analysoitiin yleistetyllä lineaarisella sekamallilla käyttäen multinomijakaumaa. Kasvuston koon ja torjuntatilanteen ja kasvuston peittävyyden välinen yhteys analysoitiin samoin. Maaperä ja kasvupaikka jätettiin pois tästä mallista, sillä ne eivät olleet merkitseviä. Kasvustojen tilajakauma selvitettiin laskemalla dispersioindeksi kolmesta satunnaisesti sijoitetusta 25 km 2 :n ruudusta kartalta, jolle jättiputkiesiintymät oli viety. Dispersioindeksi lasketaan jakamalla ruuduissa olevien havaintojen lukumäärän varianssi havaintojen keskiarvolla. Dispersioindeksin arvolla 1 jakauma on satunnainen. Jos dispersioindeksin arvo on pienempi kuin 1, jakauma on tasainen, ja jos on suurempi kuin 1, jakauma on aggregoitunut. Hävinneitä kasvustoja ei huomioitu tilajakauman laskemisessa. 12
2.4. Torjuntakokeilut Mahdollisimman yksinkertaisten ja tehokkaiden torjuntamenetelmien löytämiseksi tehtiin torjuntakokeiluja yhdellä jättiputken kasvupaikalla Lohjalla. Torjuntakokeiluihin valittu kohde on yksi Lohjan suurimmista jättiputkikasvustoista vanhan kartanon pihapiirissä Lylyisissä. Paikalla kasvavat jättiputket ovat persianjättiputkea. Kasvusto koostuu 2 4 osakasvustosta, jotka ovat jonkin verran yhteydessä toisiinsa (kuva 1). Kasvuston torjunnassa kokeiltiin erilaisia mekaanisen ja kemiallisen torjunnan keinoja ja niiden yhdistelmiä (ks. liite 2) kahdessa osakasvustossa, A ja B. Maanmittauslaitos Kuva 1. Jättiputken torjuntakokeiluihin valittu kohde Lohjan Lylyisissä. Torjuntakokeilut tehtiin osakasvustoissa A ja B, omenatarhassa ja vanhan kasvihuoneen ympärillä. 13
2.4.1. Mekaaninen torjunta Jättiputkien mekaanisen torjunnan keinoina kokeiltiin kasvuston niittoa viikatteella, yksilön koko juuriston kaivamista ylös ja varsien katkaisua pistolapiolla juurenniskasta. Jättiputket niitettiin osakasvustosta A kesäkuun puolivälissä noin 10 m 2 :n alalta ja tilannetta seurattiin kesän loppuun. Käsittelyä ei toistettu. Osakasvustoissa A ja B muutaman yksilön juuristot kaivettiin kokonaan ylös ja juuret jätettiin maahan kuivumaan. Käsittelyä ei ollut tarpeen toistaa. Osakasvustossa A kolmen yksilön varret katkaistiin pistolapiolla juurenniskasta eli vähän maanpinnan alapuolelta (kuva 2) kesäkuun puolivälissä. Käsittelyä ei toistettu. Osakasvustossa B jättiputkia katkottiin lapiolla juurenniskasta noin 15 m 2 :n alalta heinäkuun lopulla. Kuva 2. Jättiputken mekaaninen torjunta juurenniskasta katkaisemalla 14
2.4.2. Kemiallinen torjunta Jättiputkien kemialliseen torjuntaan käytettiin kuluttajille markkinoitavaa glyfosaattipitoista RoundUp- rikkakasvintorjunta-ainetta. Torjunnassa käytetyssä liuoksessa oli 60 ml RoundUp-tiivistettä litrassa vettä. Jättiputkien kemiallisen torjunnan keinona kokeiltiin kolmen suuren jättiputkiyksilön ruiskuttamista kokonaan RoundUp-liuoksella. Jättiputket ruiskutettiin kesäkuun puolivälissä eikä käsittelyä ollut tarpeen toistaa. Lisäksi mekaanisen ja kemiallisen torjunnan yhdistelmänä kokeiltiin kasvuston niittoa noin 30 cm:n korkeudelta 2 3 m 2 :n alalta osakasvustossa A, minkä jälkeen jättiputken katkaistut varret ruiskutettiin RoundUp-liuoksella (kuva 3a). Samankokoiselta alueelta jättiputket niitettiin yhtä tai kahta lehteä lukuun ottamatta, ja pystyyn jätetyt lehdet ruiskutettiin RoundUp-liuoksella (kuva 3b). Käsittelyt osakasvustossa A tehtiin kesäkuun puolivälissä ja toistettiin kahden viikon kuluttua, missä se oli tarpeellista. Osakasvustossa B jättiputkia niitettiin n. 10 m 2 :n alueelta heinäkuun lopulla ja katkaistut varret ruiskutettiin RoundUpliuoksella. Kuva 3. Jättiputken mekaanisen ja kemiallisen torjunnan yhdistelmä: katkaistujen varsien ruiskuttaminen (a) ja katkaisematta jätettyjen lehtien ruiskuttaminen (b) 15
3. Tulokset 3.1. Jättiputkien esiintyminen Lohjalla Suurin osa Lohjan jättiputkiesiintymistä sijaitsi hoitamattomilla alueilla, kuten pihojen reunoilla ja kaupungin hoitamattomilla puistoalueilla (taulukko 1, kuva 4). Kasvupaikkojen jakauma erosi tilastollisesti merkitsevästi tasaisesta (N = 61, DF = 5, χ 2 = 69.13, P < 0.0001). Suurin osa kasvustoista oli pieniä, vain muutaman neliömetrin tai muutaman yksilön suuruisia (taulukko 1). Myös kasvustojen kokojakauma erosi tilastollisesti merkitsevästi tasaisesta (N = 61, DF = 2, χ 2 = 29.74, P < 0.0001). Kasvuston koon ja kasvupaikan välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä (ks. taulukko 2). Taulukko 1. Lohjan jättiputkikasvustojen lukumäärä kokoluokittain ja kasvupaikoittain. Suurin osa kasvustoista oli pieniä ja sijaitsi hoitamattomilla alueilla. N = 61. Kasvuston koko Kasvupaikka < 10 m 2 10 100 m 2 > 100 m 2 Yht. Hoitamaton alue 18 9 5 32 Hoidettu piha, puisto 8 3 0 11 Tienvieri 10 2 1 13 Ojanvieri 1 0 1 2 Pelto, pellonreuna Metsä, metsänreuna 2 0 0 2 1 0 0 1 Yht. 40 14 7 61 16
Kuva 4. Suurin osa Lohjan jättiputkiesiintymistä sijaitsi hoitamattomilla alueilla. Kukkivia jättiputkiyksilöitä esiintyi 25 kasvustossa 59:stä eli 42 %:ssa. Tieto kukkivista yksilöistä puuttui kahdesta kasvustosta. Kukkivien yksilöiden esiintymisen ja kasvuston suurimman yksilön koon välillä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys (Fisherin eksakti testi: P < 0,001). Kukintoja oli vain kasvustoissa, joiden suurimman yksilön koko oli yli metrin. Kaikissa kasvustoissa, joiden suurin yksilö oli yli kaksimetrinen, oli kukkivia yksilöitä. Jättiputkien laji määritettiin ulkoisten tuntomerkkien perusteella 24 esiintymästä. Näistä 14 oli persianjättiputken ja 10 kaukasianjättiputken kasvustoja. 61 esiintymästä torjunnassa oli 46 eli kolme neljäsosaa kaikista esiintymistä. Torjuntatilanne, maaperä tai kasvupaikka ei vaikuttanut tilastollisesti merkitsevästi kasvuston kokoon (taulukko 2). Kasvuston koon ja peittävyyden välillä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys; pienet kasvustot eivät olleet peittäviä. Pienet kasvustot koostuivat siis muutamista yksilöistä siellä täällä alle kymmenen neliömetrin alueella. Vain yksi pienistä kasvustoista oli peittävä, ja peittäviä kasvustoja oli koko aineistossa vain kymmenen, joista puolet oli suuria, yli 100 neliömetrin kasvustoja. 17
Jättiputkikasvustojen tilajakauma oli aggregoitunut dispersioindeksin arvolla 2,64. Kasvustojen lukumäärä ruutua kohden vaihteli välillä 1 8. Taulukko 2. Torjuntatilanteen, maaperän ja kasvupaikan vaikutus kasvuston kokoon sekä torjuntatilanteen ja kasvuston koon vaikutus kasvuston peittävyyteen Kasvuston koko DF F P Torjunta 2, 37 1,65 0,205 Maaperä 6, 37 1,08 0,390 Kasvupaikka 10, 37 0,27 0,984 Peittävyys DF F P Torjunta 1, 53 0,98 0,326 Kasvuston koko 2, 53 5,24 0,008 3.2. Torjuntakokeilut 3.2.1. Mekaaninen torjunta Jättiputkia niitettiin noin 10 m 2 :n alalta osakasvustossa A kesäkuun puolivälissä. Kahden viikon kuluttua niitetyt jättiputket olivat kasvaneet noin 50 cm:ä korkeiksi ja kahden kuukauden kuluttua tilanne oli sama kuin ennen käsittelyä. Vuoden kuluttua käsittelystä kasvusto näytti samalta kuin edellisenä vuonna ennen niittoa. Osakasvustoissa A ja B muutaman yksilön juuristot kaivettiin lapiolla kokonaan ylös ja juuret jätettiin maahan kuivumaan. Käsittelyä ei ollut tarpeen toistaa, vaan kaikki yksilöt saatiin hävitettyä kerralla. Osakasvustossa A kolmen yksilön varret katkaistiin lapiolla juurenniskasta eli aivan maanrajasta kesäkuun puolivälissä. Kahden viikon kuluttua yhdestä katkaistusta yksilöstä oli noussut uusia versoja, jotka katkottiin uudestaan juurenniskasta. Osakasvustossa B jättiputkia katkottiin lapiolla juurenniskasta noin 15 m 2 :n alalta heinäkuun lopulla. Myös osakasvustossa B osa katkotuista yksilöistä versoi uudelleen, mutta seuraavana kesänä jättiputket olivat pääosin hävinneet alueelta, jossa niitä katkottiin. 18
3.2.2. Kemiallinen torjunta Jättiputkien kemiallisen torjunnan keinona kokeiltiin kolmen suuren jättiputkiyksilön ruiskuttamista kokonaan RoundUp-liuoksella. Jättiputket ruiskutettiin kesäkuun puolivälissä, ja kahden viikon kuluttua ne olivat kellastuneet. Heinäkuun lopussa ruiskutetut jättiputket olivat kokonaan kuihtuneet eikä käsittelyä ollut tarpeen toistaa. Lisäksi mekaanisen ja kemiallisen torjunnan yhdistelmänä kokeiltiin kasvuston niittoa noin 30 cm:n korkeudelta 2 3 m 2 :n alalta osakasvustossa A, minkä jälkeen jättiputken katkaistut varret ruiskutettiin RoundUp-liuoksella. Liuosta ruiskutettiin myös varsien sisään. Samankokoiselta alueelta jättiputket niitettiin yhtä tai kahta lehteä lukuun ottamatta, ja vain pystyyn jätetyt lehdet ruiskutettiin RoundUp-liuoksella. Osakasvustossa A käsittelyt tehtiin kesäkuun puolivälissä. Osakasvustossa B jättiputkia niitettiin samoin n. 10 m 2 :n alueelta heinäkuun lopulla ja katkaistut varret ruiskutettiin RoundUp-liuoksella. Kahden viikon kuluttua käsittelyistä osakasvustossa A niitetyt ja ruiskutetut jättiputken varret olivat kellastuneet ja uudet versot olivat hailakan keltaisia, joten käsittelyä ei toistettu. Jättiputkien, joista yksi tai kaksi lehteä oli jätetty niittämättä ja lehdet ruiskutettu torjunta-aineella, ruiskutetut lehdet olivat kellastuneet. Versoneet uudet lehdet olivat kuitenkin vihreitä, joten käsittely toistettiin. Kuukauden kuluttua uusintakäsittelystä kaikki lehdet olivat kellastuneet, ja elokuun alussa käsitellyt jättiputket olivat kellastuneet tai kokonaan kuihtuneet. Seuraavana vuonna suurin osa jättiputkista, jotka oli niitetty yhtä tai kahta lehteä lukuun ottamatta ja lehdet ruiskutettu, oli hävinnyt. Jättiputket, jotka oli niitetty kokonaan 30 cm:n korkeudelta ja varret ruiskutettu, olivat seuraavana kesänä hävinneet. 19
4. Tulosten tarkastelu 4.1. Jättiputkien esiintyminen Lohjalla Suurin osa Lohjan jättiputkikasvustoista on pieniä ja sijaitsee hoitamattomilla alueilla, kuten pihojen reunamilla, kuitenkin lähes poikkeuksetta asutuksen läheisyydessä. Tämä vastaa jättiputkien esiintymistä muualla Euroopassa: Saksassa tehdyssä kartoituksessa pienten pistemäisten kasvustojen lukumäärä oli suurin (322 esiintymää), kun taas suuria, yli 1000 m 2 :n laajuisia peittäviä kasvustoja oli vähiten (85 esiintymää) (Thiele & Otte 2008). Suurin osa kasvustoista sijaitsi hoitamattomilla tai satunnaisesti hoidetuilla kasvupaikoilla, kuten joutomailla, viljelykäytöstä poistetuilla pelloilla ja teiden varsilla (Thiele & Otte 2006, 2008). Tšekissä suurin osa esiintymistä oli ihmistoiminnan luomilla kasvupaikoilla, kuten asutuksen läheisyydessä ja teiden varsilla (Pyšek 1991). Nielsen ym. (2008) havaitsivat, että kaukasianjättiputken esiintyminen korreloi asukastiheyden kanssa. Lohjalla jättiputkien tilajakauma oli aggregoitunut, eli kasvustot olivat keskittyneet joillekin alueille. Silmämääräisesti tiheimmin kasvustoja näyttäisi olevan tiheämpien asutusalueiden, kuten Keskilohjan ja Virkkalan alueella, kun taas haja-asutusalueella kasvustoja on siellä täällä. Nimenomaan asutuksen läheisyydessä olevat kasvupaikat voivat painottua ilmoituksissa: havainnot tehdään siellä, missä ihmiset eniten oleskelevat ja missä jättiputkista katsotaan olevan eniten haittaa. Toisaalta jättiputkien leviäminen lähtee yleensä liikkeelle esimerkiksi puutarhoista, joten on todennäköistä, että suurin osa esiintymistä on juuri siellä, mistä valtaosa ilmoituksista on tullut. Esimerkiksi puutarhajätteiden läjityksen mukana jättiputket voivat kuitenkin levitä myös alueille, jotka eivät ole aivan asutuksen läheisyydessä tai virkistyskäytössä. Lohjan jättiputkikasvustoissa kukkivia yksilöitä esiintyi 42 %:ssa. Kukintoja oli vain kasvustoissa, joiden suurimman yksilön koko oli yli metrin, ja kaikissa kasvustoissa, joiden suurin yksilö oli yli kaksimetrinen. Kaukasianjättiputket kukkivat yleensä 3 5 vuoden ikäisinä (Pergl 2006) ja kasvavat voimakkaasti kokoa toisen kasvukautensa aikana. Heikommissa kasvuolosuhteissa tai suurempien yksilöiden varjostamana kukkiminen voi kuitenkin viivästyä jopa yli 10 vuotta (Pergl ym. 2006). Erityisesti 20
suuret kasvustot, joissa on paljon kukkivia yksilöitä, ovat siis olleet paikalla kauan, ja maahan on ehtinyt muodostua siemenpankki. Ulkoisten tuntomerkkien perusteella Lohjan jättiputkiesiintymistä persianjättiputken kasvustoja oli 14 ja kaukasianjättiputken kasvustoja 10. Vuoden 2013 Kasviatlaksen mukaan koko Suomessa kaukasianjättiputken esiintymiä on 150 ja persianjättiputken esiintymiä 69 (Lampinen ym. 2014). Todellisuudessa kummankin lajin esiintymiä on paljon enemmän (esim. Mikkonen & Hokkanen 2007, Ikonen ym. 2009), mutta kumpaakin lajia esiintyy Suomessa ilmeisesti samassa suuruusluokassa. 4.2. Jättiputkien torjunta Tutkielman tavoitteena oli mahdollisimman yksinkertaisten ja tehokkaiden torjuntamenetelmien määrittäminen Lohjan kaupungin käyttöön ja asukkaiden oman torjunnan ohjeistamiseen. Jättiputkien torjunnan keinoina kokeiltiin mekaanista ja kemiallista torjuntaa sekä niiden yhdistelmiä. Tehokkaimmiksi keinoiksi jättiputken hävittämiseksi osoittautuivat koko kasvin kaivaminen maasta juurineen, niittäminen noin 30 cm:n korkeudelta ja varsien ruiskuttaminen torjunta-aineella ja koko kasvin ruiskuttaminen torjunta-aineella. Jättiputkien kaivaminen maasta juurineen on tehokas ja ympäristöystävällinen torjuntakeino, jos kasvusto ei ole liian laaja ja maa on pehmeää. Kaivamalla säästytään kokonaan torjunta-aineen käytöltä, ja se sopiikin erityisen hyvin jättiputkien torjuntaan, missä torjunta-ainekäsittelystä voi jäädä rumat jäljet ympäristöön, jos myös ympäröivä kasvillisuus kuolee, tai esimerkiksi kasvimailla tai veden lähistöllä, missä torjuntaainetta ei sen haitallisuuden takia voida käyttää. Kasvuston kaivamisen ongelmana on kuitenkin maahan muodostunut siemenpankki. Mikäli kasvusto on ollut paikalla pitkään ja ehtinyt kukkia useaan kertaan, maaperään on muodostunut siemenpankki, josta uusia siementaimia voi nousta vielä muutaman vuoden kuluttua. Kaivamisen yhteydessä siemenpankki voi sekoittua laajemmalle alueelle, ja maan myllääminen voi parantaa siementaimien kasvuolosuhteita. Jos maa-ainesta kuljetetaan pois kasvupaikalta, jättiputket voivat levitä maan mukana uusille kasvupaikoille. Ylös kaivetut juuret voidaan hävittää jättämällä ne ensin kasvupaikalle kuivumaan ja kompostoimalla kuivuneet juuret. Myös jättiputkien varret ja lehdet voidaan kompostoida. 21
Suuren jättiputkikasvuston torjunta onnistuu parhaiten niittämällä kasvusto ensin 20 30 cm:n korkeudelta ja ruiskuttamalla varret torjunta-aineella. Torjunta-ainetta voidaan ruiskuttaa myös varsien sisään. Tällöin torjunta-ainetta kuluu vähemmän kuin jos koko kasvusto ruiskutettaisiin torjunta-aineella. Torjunta-aine on myös helpompi ruiskuttaa täsmällisesti, jolloin ympäröivä kasvillisuus säilyy. Tehdyissä torjuntakokeiluissa kasvillisuus torjuttujen jättiputkien ympärillä oli täysin palautunut seuraavana kesänä. Torjuntaa kokeiltiin myös siten, että jättiputket niitetään muutamaa lehteä lukuun ottamatta ja lehdet ruiskutetaan torjunta-aineella. Tämä ei kuitenkaan tehonnut yhtä hyvin kuin koko kasvin niitto. Näennäisesti samasta juuristosta kasvavat versot voivat kuitenkin kuulua eri yksilöön, jolloin torjunta-aine ei kulkeudu muutamasta lehdestä koko juuristoon. Suuren kasvuston torjunnassa on myös huomioitava maahan kertynyt siemenpankki, josta voi nousta siementaimia vielä muutaman vuoden kuluttua, vaikka siementen itävyys heikkenee ensimmäisen vuoden jälkeen (Hallam & Dodd 1996, Pergl ym. 2011). Mitä vähemmän kasvillisuutta torjuttavien jättiputkien ympäriltä kuolee, sitä vähemmän itäville siementaimille jää tilaa muodostaa uusi kasvusto. Jättiputkia voidaan myös torjua ruiskuttamalla torjunta-aineella koko kasvusto, mutta tällöin torjunta-ainetta kuluu paljon ja samalla voidaan hävittää ympäröivä kasvillisuus laajalta alueelta. Tehdyissä torjuntakokeiluissa ympäröivä kasvillisuus ei ollut täysin toipunut vielä seuraavana kesänä, missä koko jättiputki on ruiskutettu torjunta-aineella. Erityisesti maan jäädessä paljaaksi myös muusta kasvillisuudesta siemenpankista nousevilla siementaimilla ei ole kilpailijoita, jotka estäisivät tai hidastaisivat uuden kasvuston muodostumista. Kemiallisessa torjunnassa on myös aina muistettava käytettävien torjunta-aineiden turvallinen käyttö ja noudettava annettuja ohjeita ja annostuksia. Esimerkiksi näissä torjuntakokeiluissa käytetty RoundUp- torjunta-aine on erittäin haitallista vesieliöille, eikä sitä voida käyttää vesistöjen läheisyydessä. Kemiallisten torjunta-aineiden käyttö ei muutenkaan ole aivan ongelmatonta (Helander ym. 2012), mutta niiden haitallisuutta ei käsitellä tässä tutkielmassa tarkemmin. Jättiputkien torjunta katkomalla ne pistolapiolla juurenniskasta osoittautui myös melko tehokkaaksi torjuntakeinoksi. Näin torjunta on paljon helpompaa ja nopeampaa kuin 22