KUTSU ANTROPOSOFISEN LÄÄKETIETEEN VUOSIPÄIVILLE

Samankaltaiset tiedostot
Okkultin kehityksen vaikutuksista ihmisessä

Suomyrtti. Elina Kilpiö

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

Toimitukselta Elina Kilpiö

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova parisuhdeterapeutti

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Tunneklinikka. Mika Peltola

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Kleopas, muukalainen me toivoimme

I Perusteita. Kuvien ja merkkien selitykset Aika arvot Lämmittelyharjoituksia Rytmiharjoituksia Duettoja...

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti

ALY on ollut alusta eli viime keväästä saakka mukana antroposofisten pienkustantajien yhteistyössä. Tästä Kirjavaiset-toiminnasta

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

luontopolkuja punaisilla naruilla

SUOMALAISIA MIETELAUSEITA

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Suomi, Sinä ja päihteet

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Al-Anon toiminta Suomessa

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä!

Vanhemmuussuunnitelma

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta:

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT

Vanhemmuussuunnitelma

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

SOPU on päämiehen tuki ja ohjaajien apuväline. Sen paikka on päämiehen kodissa.

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon.

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ!

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa. - Olli Patja -

Johtamisen menestysreseptit pysyvässä muutoksessa. Newsecin Tulevaisuusseminaari Satu Huber

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Arvojen tunnistaminen

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA


Transkriptio:

KUTSU ANTROPOSOFISEN LÄÄKETIETEEN VUOSIPÄIVILLE 1 Hoitopedagogit, kuvataideterapeutit, musiikkiterapeutit, rytmiset hierojat, hoitoeurytmistit, psykologit, sairaanhoitajat, lääkärit ja yhdistyksen aktiiviset jäsenet Antroposofisen lääketieteen yhdistys ry:n vuosipäivät. Paikka: Marjatta-koulu, Poutuntie 12 00400 Helsinki Aika: La 11.11.2006 klo 10.00 alkaen Toivomme runsasta osanottoa. Kukin ammattiryhmä ja jäsenet voivat aamusta ensin kohdata ja työskennellä keskenään ja tämän jälkeen kaikkien yhteinen keskustelu: Keitä olemme? Missä työskentelemme? Minkälaisten kysymysten kanssa elämme ja työskentelemme? Mitkä ovat ajankohtaiset haasteet ja pyrkimykset? Kukin ryhmä voisi esittää lyhyen yhteenvedon, jota seuraisi keskustelu. Iltapäivällä myöhemmin on yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous. Taustalla on ajatus/impulssi järjestää antroposofisen lääketieteen yhdistys ry:n vuosipäivistä 24.11.2007 2 suurempi tapahtuma (Aly 20v.), jota alkaisimme yh dessä valmistella. Pääluennoitsijaksi 2007 on lupautunut Michaela Glöck ler (Goetheanumin lääketieteellisen osaston johtaja) Voisimme aloittaa yhteisellä tapaamisella 11.11.200 näiden suurten päivien valmistelun yhteisesti. Alusta via mietteitä: - Kukin ammattiryhmä ja/tai Suomessa antroposofi selta pohjalta työskentelevä terveydenhuoltoalan/sosiaaliterapeuttinen yritys tai instituutio voi si laatia omaa koulutusta ja työtään esittelevän pos terin, - tarvittaessa valmistella itselleen oman pöydän ja esittäytyä. - Laatia yhteistä juhlajulkaisua varten ammattialueestaan/yrityksestä tai laitoksesta kertovan ajanmukaisen kuvauksen. - Tilaisuus voisi olla avoin, tiedottava, antaisi mahdollisuuden kutsua esim. virkamiehiä tutustumaa Juhlajulkaisu voisi toimia maassamme antroposofise lääketieteen esitteestä seuraavat 10 vuotta. Kirjoitusten kuvamateriaalin tulisi olla valmiiksi toimitettuna tou kokuussa 2007. Syysterveisin Reijo Kurppa, Aly ry:n puheenjohtaja

3 Kasvikurssi Jaalassa heinäkuussa 2006 - luonnonkunnista, elementeistä, eetterilaaduista ja farmaseuttisista prosesseista antroposofisen lääketieteen kannalta farmaseutti Eeva-Liisa Pesonen Tämänkesäinen lääkärityöryhmän järjestämä kasvikurssi oli Pohjois-Kymenlaaksossa, Jaalan Huhdasjärvellä. Tiiviit työpäivät sisälsivät aiheita neljästä luonnonkunnasta, elementistä ja eetterilaadusta sekä tietysti ihmisestä sairauksineen. Kolmen yön yhdistäminä neljänä päivänä tutustuimme maaperän ikiroutaan ja järven rantaviivaan kasvualustoina, muurahaispesään, ihmisen hampaistoon ja ihoon sekä eetterilaatuihin. Säveleurytmiaharjoitukset kantoivat näitä aiheita farmaseuttisten menetelmien kanssa. Poimin laajasta aihekokoelmasta joitain havaintoja ja näkökulmia. Lääkäri Reijo Kurppa ja farmaseutti Herwig Judex tutustuttivat meidät palsasuohon. Lapissa on paikoittain kiinteän maakamaran päällä jäästä ja jäätyneestä turpeesta syntynyttä ikiroutaa usean metrin syvyydellä. Palsa on tällainen ikiroutainen turvekumpu Lapin aapasuolla tunturikoivuvyöhykkeellä. Palsoja syntyy, kasvaa, kypsyy ja kuolee vuoden keskilämpötilan ollessa alle 0 C. Kumpujen ikä vaihtelee 300-2000 v. Muodostelmat ovat metrien korkuisia ja kymmenien metrien pituisia. Kummuilla on oma kasvustonsa ja eläimensä kuten varpukasvit, 4 kuten varpukasvit, vaivaiskoivu, jäkälä, suomuurain variksenmarja, muurahainen. Kumpujen ympärillä o toisia kasveja: rahkasammal, luhtavilla, metsäkorte, kul tapiisku, sara, lapinpaju, kataja. Palsa on merkilline alue. Kiinteänä maana kummun sisällä on mineraaline vesi eli jää! Palsakasveista oli valmistettu Herwig Judexin johdoll keittämisen ja tuhkauksen kautta tutkimuksessa olevi valmisteita. Kemisti Helena Heikkilän opastamina tutkimme Vuohi järvessä olevan niemen rantakasvustoa, ennen kaikke suomyrttiä. Tällaisessa kasvupaikassa, suuren selä edessä, auringon paahteessa ja pakkasen kourissa suo myrtti oli erityisen suurilehtinen ja voimakkaasti tuok suva. Niemen asukkaat huolehtivat pienestä havumet sästään ja kivikkoisen rannan kasveistaan kuin koke neet puutarhuriveljet vuosisatoja sitten luostareide puutarhoissa. Veden puolelta lähestyttäessä nieme ympäröivät kivet. Rantaviiva oli täynnä suomyrti tuoksua. Sitten seurasivat paju, suopursu, puolukka j mustikka korkealle kohoavien havupuiden alla. Niem toi väistämättä mieleeni luonnon temppelimäisen ko konaisuuden. Nyt ymmärsin, miksi koivuvihtaan pis tetty suomyrtin oksa muuttaa saunan löylyn niin puh distavaksi. Muistin lapsuuden saunailtoja 1800-luvull syntyneen mummoni kanssa. Hänen kertoi minull saunan olevan pyhä paikka. Suomyrtin oksa sopii sinn Suomyrteistä on valmistettu lääkäri Andreas Bindleri

5 johdolla hienoa öljyä, josta saimme kokeiltavaksi näytteen. Öljyn hieno tuoksu ja lämpö ovat tuttuja aiemmilta vuosilta. Muitakin suomyrttivalmisteita on kokeilun ja tutkimusten alaisina. Andreas Bindlerin ja hänen eurytmistivaimonsa Ursula Järvi-Bindlerin kanssa suunnistimme Pohjois-Jaalan Heisanharjulle keräämään muurahaishappoa muurahaispesistä uuden keräyslaitteen kanssa. Laite näytti kattilankannelta, johon oli liitetty putkia ja varsi. Laitteen mallin ovat kehittäneet yhteistyönä Lausannen yliopisto ja lääketehdas Weleda, eurooppalaiset luonnonsuojelulait huomioon ottaen. Muurahaiset ruiskuttivat happoa laitteeseen, kun keon päälle tuli varjo ja kekoon puhallettiin hiilidioksidia. Pesät ovat merkillisiä yhdyskuntia. Pienet uutterat muurahaiset tuottavat itselleen myrkyllistä happoa. Tällä hapolla on laaja merkitys luonnolle ja ihmiselle. Lääkkeellisessä käytössä muurahaishappoa on eri laimennoksina ja valmistemuotoina mm. reuman, kihdin, keuhkokuumeen ja masennustilojen hoidossa. Saimme pienen tuntuman hapon muuttumisesta toiseksi hapoksi laboratoriokokeilla. Muurahaisten ja laboratoriokokeiden kautta hapoista tuli tärkeitä yhdisteitä monelta näkökulmalta tarkasteltuina. Esimerkkeinä happolaaduista: kivikuntaan liitettiin hiilidioksidi, kasvikuntaan oksaalihappo, eläinkuntaan muurahaishappo ja ihmisiin virtsahappo. Esko Osmo käsitteli esitelmässään ihmisen hampaita. 6 Kävimme läpi hampaiston kehityksen sekä siihen vai kuttavat asiat, makuaistin kokemisen, hampaiston teh tävät, ravinnon ja syljen merkityksen hampaille jne. Esi telmä sisälsi mielenkiintoisia havaintoja ihmisen kolmi jäsennyksen peilautumisesta hampaissa. Miten mielen kiintoinen maailma onkaan suussani! Eetterilaatuihin perehdyimme lääkäri Seija Zimmer mannin ja Herwig Judexin esitelmien pohjalta. Lämpö eetteri, valoeetteri, sointu- eli kemiallinen eetteri ja elä män eetteri olivat minulle varsin vaikeasti tavoitettavis sa, vaikka niitä oli lähestytty ajatuksellisesti jo v. 2005 Hoitoeurytmisti Leena Urhon eurytmiassa saatoin saa da aavistavan kokemuksen eteerisistä laaduista. Kä vimme läpi intervalleja ksylofonin sointujen ja Helen Heikkilän viulunsoiton säestäessä harjoituksia. Ryhmä luotsasi myös Ursula Järvi-Bindler. Tällaisella far maseuttis-lääketieteellisellä kurssilla yhdistettiin näm eetterilaadut elementteihin, farmaseuttisiin prosesseihi luonnonkuntiin, Maan inkarnaatioihin sekä aliaistise maailman voimiin. Tällä kerralla oli kerätty aineisto ihmisen ihon, puulajien ja eetterilaatujen suhteista Odotan voivani kertoa jotakin konkreettisempaa täst aihepiiristä vuoden, parin kuluttua. Farmaseuttisia prosesseja ja lääkkeenvalmistusta tutkit tiin koko kurssin ajan. Pilkoimme, koivun, pihlajan, le pän ja haavan kuorta. Teimme keitteen, joka suodatet tiin. Suodokseen lisättiin muurahaishappoa ja alkoholia Suodos oli oranssin-kellertävän-ruskea liuos. Suodatus jäännös tuhkattiin. Tuhkauksessa käytiin läpi väriskaal

musta-punainen-valkoinen. 7 Kiitos lääkäreille kurssin järjestämisestä ja toteutuksesta. Erityinen kiitos Helena Heikkilälle, joka oli organisoinut kurssin neljään eri tapahtumapaikkaan toimivat olosuhteet. Hän oli mm. saanut viranomaisilta luvat kasvien ja muurahaisten tutkimiselle. Ryhmän jäsenet toivat yhteiseen työhön omat farmaseuttiset ja lääketieteelliset kysymyksensä. Ryhmä kuljetti näitä kysymyksiä eteenpäin. Ensi kesänä työtä jatketaan mahdollisesti keskittyen ja aiheita valikoiden. Ensimmäisen kurssin päämäärästä, Kasvintarkastelusta lääkekasviin, on 12 kurssin aikana muodostunut uusia päämääriä, Lääkekasveista lääkkeiksi tai Kasvintarkastelusta lääkekasvin ja farmaseuttisen prosessin kautta ihmisen lääkkeeksi. Uusi suhde uuteen aikaan Lyhennelmä Michaela Glöcklerin esitelmästä sairaanhoitaja Anne Niveri 8 Osallistuin Aly:n suurella avustuksella Henkisyys hoito työssä seminaariin Goetheanumissa Sveitsin Dor nachissa huhtikuun alussa. Kevät oli aluillaan. Magno liat puhkeamassa kukkaan ja karhunlaukkaa sain mais tella Goetheanumin puiston polunvarrelta mielin mää rin. Näin mikkelinpäivän aikana aloitan varmaan suomen nokseni seminaarin viimeisestä ja mielenkiintoisimmas ta päästä eli M. Glöcklerin esitelmästä. Nopeus, mitä on nopeus? Se istuu sisällä meidän jokaisen. Se on muoto ajan olevaisen. Aika, se on kuin tie kautta nopeuden. Riittääkö, että me sopeudumme? Aika kulkee yhä nopeammin. Kellot kulkevat tahdissa talouden. Ihmiset kulkevat tahtiin sen, vauhtiaan aina nopeuttaen. Tai, ainakin niin yrittäen, jotta selviytyvät yhä nopeammin, paremmin, tahtiin talouden.

9 Monet henget vaikuttavat meissä, ylhäiset, alhaiset, hyvät ja pahat. Niitä emme näe, vain vaikutukset meissä. Yksi on ajan henki, olemmeko sen renki? Jossain vaiheessa elämän valitsemme hengen hyvän tai pahan. Syy on usein rahan, valinta on kai tietoinen. Kuin myös Faust teki sopimuksen kanssa pirun, paholaisen ja sai valita paholaisista nopeimman. Täten hyvä joutuu valtaan pahan. Vaikuttaa tässä Ahriman ja kumma kyllä, oma tahto ihmisen. Lusifer taas vaikuttaa jokapäiväisissä töissä ja siinä, ettei millään viitsi tehdä mitään. Ahriman tuo menneisyyden tietoisuuteen ja vaikuttaa arkisissa töissämme, teoissamme kanssa Lusiferin. Arkkienkeli Mikael voi syöstä nämä kaksi pahaa voimaa pois. Tässä vaikuttaa tahto! Nämä kaikki asiat ovat asettuneet ihmisen ruumiin sisälle, aivan kuin koneisto kellon sisään. Se olisi hyvä ymmärtää. Ajan puutteen negatiivinen vaikutus ihmiseen 10 1. stressi: ruumiillinen tai henkinen eli ajatusstressi 2. ahdistus 3. yksisilmäisyys: ei pystytä katsomaan laajalle alu eelle eikä sivuille, sillä se veisi liikaa aikaa ja aik on rahaa 4. epäsosiaalisuus: kärsitään ahtauden tunteesta, epä varmuudesta, masennuksesta. Ajatusmaailm muuttuu negatiiviseksi ja jopa immuunipuolustus järjestelmä heikkenee. Tämän seurauksena taannu taan ja aletaan etsiä pesän lämpöä, turvallisuutta ja sorrutaan helposti johonkin riippuvuuteen kute alkoholiin tms. Kiire ja lapset Kiire vaikuttaa myös lapsiin. Lapset aistivat kiireise ilmapiirin, ovatko he haluttuja vai eivät, onko van hemmilla heille aikaa vai ei. M. Glöckler antoi miehensä laskea ajanmäärettä ihmis kunnan luomisesta tähän päivään. Perustana oli ns. pla tonisen maailmanvuoden luku, noin 26000. Tämä määr

11 12 vuosia tarvitaan, että auringon kevätpäiväntasausaika on uudelleen täsmälleen samassa kohtaa eläinrataa. Kun tätä maailmanvuotta verrataan omaan kalenteriimme, niin päivän pituudeksi saadaan 72, joka on keskimääräinen elinikämme. 7,2 tuntia olisi hyvä nukkua yössä, jotta olisimme virkeitä. Kun päivä jaetaan tunteihin, niin ns. maailmantunnin pituudeksi tulee 3, ja sen pituisen ajan Kristus vaikutti, siis 3 vuotta. Edelleen laskettaessa 18 on maailmanminuutti, ja tämä on verrannollinen hengitystiheyteen per minuutti. Vuorokaudessa hengitämme suunnilleen tuon 26000 kertaa. Haasteita nykyaikaan: 1. Vapaus mielipiteiden ilmaisuun = hengenvapaus 2. Tasavertainen tutkimus = tasa-arvoisuus 3. Vastavuoroisuuden kehittyminen = veljeys Hengenelämässä pitää löytää yhteisymmärrys. Jos uskontoa ei hyväksytä, on seurauksena vapaudet tomuus. Siksi vapaa uskonnollisuus on hyvä asia. Kuinka elämme tässä ajassa On tärkeä ymmärtää, millaista aikaa elämme. Nyt on aika rakentaa itsetietoisuutta. Tarkkaile omaa olemustasi, huolehdi riittävästä ajasta ja oikeasta rytmistä. Tarkkaile, miten aikaasi käytät tämänhetkisessä maailmassa. Tärkeää olisi antaa aikaa itselle, vaikka kolme kertaa päivässä pitää viiden minuutin ajan ovet kiinni, rauhoittua ja hiljentyä. Miten tähän voidaan vaikuttaa? Kasvattakaa veljelliseen, terveeseen kuluttamiseen. Raivatkaa lastenhuone turhista tavaroista, ylimääräi set roinat aiheuttavat stressin. Jos mitään ei tehdä, uhkana on yksipuolisuus. Voimia antava, valoa tuottava ihmishoiva on tärkeää silloin hoidetaan myös sivistystä, kulttuuria. Lisäks on vaalittava veljeyttä.

13 Teknillisyyden vaarat Nykyisin kaikkialla mitataan, testataan, tehokkuus on tärkeää uhkaa tunteettomuus. Samalla ihmisen tahto heikentyy, kun käytetään paljon tietokonetta ym. sähköisiä laitteita. Liikkeiden bonustarjoukset saavat ihmiset haluamaan aina uutta, samoin sähköisten viestimien lähettämät mainokset. Kuitenkin perusajatuksena on, että ihminen voisi käyttää toimissaan apuna omaa luovuuttaan ja sitä voimme kehittää satujen välityksellä. Nyt olemme jo päätyneet hätätilaan ihmissuhteissa ja hoitotilanteissa. Etsimme valoa, vaan opettaja puuttuu! On herättävä toimimaan itse. Jos emme pysty sisäisesti rakentamaan itsellemme tukipilaria, taantuu sisäinen kehityksemme. Tunnemme silloin elämän tarkoituksen ja syvyyden häviävän ja tässä sielunhädässä helposti etsimme edes jotakin turvaa ulkopuolelta. Sanotaan esimerkiksi, että tätä menoa vuonna 2080 joka toisella ihmisellä on joku riippuvuus. Enää ei haluta oppia ajattelemalla itse, vaan etsitään valmista tietoa ulkopuolelta. Silloin itsetuntemus häviää ja lisääntyvä identiteettikriisi aiheuttaa epävarmuutta. 14 Tämän tietäen meidän on työssämme helpompa ymmärtää tällaisen kriisin kohdanneita ihmisiä. Ku havahdumme näkemään lähimmäistemme ongelma voimme kokea omassatunnossamme kehotukse toimintaan. On tärkeää hoitaa parisuhdetta! Tärkeitä ovat myö muut läheiset ihmissuhteet, kuten suhteet perheen si sällä ja suhteet lapsiin. Oman identiteetin vahvistaminen edellyttää kasva mista omasta itsestään käsin. Tämä esitelmä sai yleisön riemuitsemaan ja minu ymmärrykseni kasvamaan elämän ja tämän seminaa riin osallistumisen tärkeydestä. Ajankohtaisuus j henkimaailman ymmärtäminen lisääntyi. Esitelmäpäivä toi kohtalonyhteyden erään Berniss asuvan suomalaisen psykiatrisen sairaanhoitaja kanssa. Kohtaaminen sai minut kulkemaan taas voi maa ja riemua puhisten kohti Arlesheimia ja uusi seikkailuja. Seminaarin alkuosasta seuraa lyhennelmä seuraavas sa ALY:n lehdessä.

15 Mikä merkitys ihmisen okkultilla kehityksellä on eri olemuspuolille fyysiselle, eteeriselle, astraaliselle ja minuudelle? Rudolf Steiner Kahdeksas esitelmä Haag, 27.3.1913 Jatkoa edellisestä numerosta Juuri tämä esitys saa teidät laajemmin ymmärtämään, että tämänkaltaiset kokemukset ovat varmasti merkittäviä. Ne asettavat tietyn yhteyden sen välille, millaisia me nyt voimme ihmisinä olla ja mitä ovat ihmiskunnan sisäisyyden kaikkein yleisimmät harrastukset. Mutta samaan aikaan ne juuri näyttävät meille täysin selvästi, että sielunelämän aaltoillessa imaginaatiossa ylös ja alas, pääasiana on kuitenkin aistia seuraava: Ihmiskunnan sisäisyydessä on tehty jättiläiskokoinen hyppy teille ensimmäisenä kuvaamastani niin sanotusta esimaisesta imaginaatiosta (paratiisi-imaginaatiosta) siihen, mikä Kain ja Abel -tarinassa sijoitetaan ihmiskunnan tapahtumana paratiisista karkottamisen jälkeen. Tämän karkotuksen kautta kynnyksenvartija on tullut näkymättömäksi ihmiselle. Vasta perehtymällä tähän hyppyyn ihmiskunnan sisäisyyden kehityksessä voimme oivaltaa, mikä tämä Maan-ihminen on. Sillä kun nyt kuvatun 16 asian tuntee pohjia myöten, niin silloin vähitellen koke kuinka tämä Maan-ihminen on, niin kuin hänet on ase tettu Maan päälle, hän on tavallaan vääristymä siitä, mi tä hän kerran oli. Ja aivan varmasti tiedetään, mitä kai kista olisi tullut, jos mitään muuta ei olisi tapahtunu Jos oltaisiin yksinkertaisesti kehitytty suoraan täss Maan-kehityksessä, silloin oltaisiin tiedetty, mikä näi heijastuu Maan päälle. Alussa tätä ei ollut lupa ymmär tää. Perustaltaan on vasta meidän aikanamme ihmisille o annettu mahdollisuus tietää, mistä Kain ja Abel tarin on peilaus: että se on peilaus korkeasta uhrista. Kaikk ylhäällä ollut ja esiparatiisillinen verhottiin, kynnyk senvartijan itsensä peittämänä, eli toisin sanoen ihmise karkotettiin paratiisista. Ja se saattoi tapahtua vain site että voimat läpäisivät ihmisen fyysisen ja eetteriruumii nyt sillä tavoin, että ihminen ei toteuttanut sitä, mikä o tuloksena peilikuvasta; sillä ihminen toteuttaisi sen ai van varmasti, jos hän tuntisi kaiken mitä on astraali ruumiissa. Fyysinen ruumis ja eetteriruumis tainnutta vat ihmisen niin pitkälle, että hänessä olevasta toiveest tappaa toinen ei tule tosiasiaa. Kuvitelkaa, mitä täll yksinkertaisella lauseella on sanottu: hyvät etenevä jumalallis-henkiset vallat ovat antaneet ihmiselle fyysi sen ja eetteriruumiin sellaisena, että hän ei voi katso takaisin, ja samalla on valettu ikään kuin eräänlaine taintuminen toiveen ylle kaikkien sodasta kaikkia vas taan. Tämä toive ei tule heräämään sielussa, koska ih misen fyysinen ja eetteriruumis on valmisteltu sillä ta valla, että tämä toive tainnutetaan. Ihminen ei voi ha

17 vainnoida astraalista ruumistaan; sen tähden tämä toive jää hänelle tuntemattomaksi, hän ei toteuta sitä. Katsokaahan, kun tahtoo todella kuvata astraalisen ruumiin ja itseyden vuorovaikutusta, silloin täytyy kuvata asioita, jotka eivät vain tosiasiallisesti jää kätketyksi ihmisen ominaislaadulta, vaan joiden täytyy jäädä kätketyiksi. Mutta mitä on sitten tapahtunut siksi, että tukahdutetaan tämä toive ja samankaltaiset toiveet, jotka kulkevat kohti hävittämistä, kohti inhimillisen tai muunlaisen fyysisellä tasolla vaikuttavan yhdessäolon tuhoamista? Ne on heikennetty, inhimillinen sielu aistii ne vain heikennettyinä, aistii ne tavallaan vain heikosti. Todellinen inhimillinen Maan-tieto on juuri tätä, että aavistuksenomaisesti aistitaan toiveet, jotka olisivat niin kauheita, jos ihminen antaisi niiden toteuttaa itsensä sellaisina kuin ne varsinaisesti ovat. Lausun nyt ensin määritelmän, mitä on inhimillinen Maan-tieto. Nämä inhimilliset Maan-tiedot ovat tylsiksi tehtyjä tuhoamisviettejä: Shiva omassa kauheimmassa hahmossaan niin pitkälle heikennettynä, että hän ei toteuta itseään vaan että hänet on tavallaan tehty lähes olemattomaksi, litistetty inhimilliseen mielikuvamaailmaan, se on sisäisyyden majaa, sitä on tieto ihmisessä. Niin täytyi heikentää tieto, vastaavasti täytyi heikentää myös vietit ja sisäiset voimat. Näin siksi, että heikennetään se perimmäinen kauheus, jossa Ahriman vallitsee sisällä sillä alkuperäisesti se on Ahriman, joka herättää toiveen väkivallasta. Näin siksi, että Ahrimanin väkivalta heikennettäisiin niin vähiin, ettei ihminen to- 18 teuttaisi Ahrimania ja tekisi samalla itseään pysyväst Shivan palvelijaksi. Näiden voimien summaa täyty heikentää niin paljon, että ne vallitsevat ihmisessä vai siten, että hän voi käsitteillään ja ideoillaan koetta ymmärtää toisia olemuksia. Kun yrittää käsitteen avull päästä perille toisen olemukseksesta, niin tämä toise olemukseen upotettu mielikuva on Kainin tylsytetty as joka pistettiin Abeliin. Tämän aseen tylsyttäminen tek mahdolliseksi, että se, mikä yhdellä tempauksella kään tyi vastakohdakseen, siirtyy evoluutioon. Ja niin tule ihminen hitaan evoluution myötä yhä etenevässä tiedo vahvistumisessa kehittämään sitä, mitä hän ei saanu toteuttaa fyysisessä maailmassa, koska se on siell muodostunut tuhoamisvietiksi. Hän kehittää ominai suutta vähä vähältä ensin esineellisessä tiedossa, sit ten imaginatiivisessa tiedossa, joka jo siirtyy enemmä toisen olemukseen, inspiratiivisessa tiedossa, joka tun keutuu vielä lähemmäksi toisen olemusta, intuitiivises sa tiedossa, joka siirtyy kokonaan, mutta elää henkisest eteenpäin toisen itseyden kanssa toisessa olemuksessa Niin vähitellen pystymme käsittämään, mikä tämä itse ys oikeastaan on. Astraalinen ruumis on sisäisimmä ominaislaatunsa mukaan suuri egoisti; itseys on enem män kuin suuri egoisti, se ei tahdo vain itseään, se tah too itsensä vielä toisessa, se tahtoo vielä siirtyä toiseen Ja Maan päällä saavutettu tieto on tämä tylsistetty pyr kimys astua toiseen, laajentaa kaikki oma olemus e vain itseen, vaan pidemmälle itsen ulkopuolelle sisäll toiseen olemukseen. Se on egoismin kiipeäminen ulo itsensä yli.

19 Kun te kiinnitätte katseenne lähinnä tähän tiedon alkuperään, silloin te käsitätte kuinka kaikkialla lepää mahdollisuus käyttää tätä tietoa väärin. Koska sillä hetkellä kun tämä tieto harhautuu, se muodostuu heti väärinkäytöksi, kun tämä tieto on todellista tietoa itseydessä. Teemme itsemme kypsäksi saavuttamaan tiedon vain siten, että kuljemme eteenpäin, teemme tämän toiseen sisälle tunkeutumisen yhä henkisemmäksi ja pääsemme maailmanharrastuksiin laajennetusta astraalisesta ruumiista siihen, että pidättäydymme kaikesta tunkeutumisesta toiseen, että tämä toinen jätetään täysin koskemattomaksi sen omassa rakenteessa, että asetamme toisen harrastukset omiamme korkeammalle. Muuten emme mitenkään voi tiedostaa enkelien hierarkian olemusta, ellemme ole päässeet siihen, että enkelin sisäisyys kiinnostaa enemmän kuin omamme. Niin kauan kuin on enemmän kiinnostusta omaan olemukseen kuin enkelin olemukseen, ei pysty tiedostamaan enkeliä. Täytyy siis ensin kasvattaa itseään maailmanharrastuksiin ja sitten harrastuksiin, jotka menevät vielä pidemmälle, niin että toiset voivat olla meille merkittävämpiä, tärkeämpiä kuin oma itse. Sillä hetkellä kun yrittää viedä itseytensä pidemmälle okkultteihin kokemuksiin, ja tämä oma itseys jää meille arvokkaammaksi kuin toinen olemus joka tahdotaan tiedostaa, sillä hetkellä on harhautuminen läsnä. Ja kun te seuraatte tätä ajatuskulkua, saatte oikeastaan todellisen mielikuvan siitä, mitä on musta magia. Musta magia alkaa siitä, missä okkultti toiminta viedään maailmaan, ilman että ollaan siinä asemassa, että laajennettaisiin omat harrastukset maailmanharrastuksiin, ilman että 20 ilmanharrastuksiin, ilman että voitaisiin arvostaa toisi harrastuksia enemmän kuin omia harrastuksia. Sellaiset asiat voidaan oikeastaan ilmaista vain antamal la herätteitä mielikuviin, sillä ne ovat aivan liian merkit täviä, jotta voitaisiin antaa muutakin kuin vain herättei tä. Tahdoin näyttää, kuinka voidaan vähitellen tiedos taa se, mitä elää meidän sisäisyydessämme astraalisen ruumiina ja itseytenä, sen oikean hahmon mukaan eik majana. Kun ihminen saa sisäisesti kokemuksen astraa lisesta ruumiistaan, se ei ole todellinen astraaline ruumis, vaan se on astraalinen ruumis sellaisena kui se peilautuu eetteriruumiissa. Eikä sekään mitä ihmine nimittää itseydekseen ole todellinen minä, se on min sellaisena kuin se peilautuu fyysisessä ruumiissa. Ihmi nen saa kokemuksia vain sisäisyytensä peilikuvista. J jos hän epäkypsänä kokisi tämän oman sisäisen astraa liruumiinsa ja minänsä hahmottumat, niin hänessä syn tyisi tuhoamisviettejä. Hänestä muodostuisi aggressii vinen olemus, hänessä syntyisi hävittämisen ilo. Ja nä mä asiathan lepäävät kaiken mustan magian perustalla Vaikkakin mustan magian kulkemat tiet ovat hyvin eri laisia, niin päämääränä olevassa vaikutuksessa on ain jotain yhtymäkohtaa Ahrimaniin tai Shivaan. Ja vain sil loin opitaan tiedostamaan astraalinen ruumis ja min niiden todellisessa hahmossa, kun tiedetään: ne saa op pia tiedostamaan vain, kun samalla myöntää välttämät tömyyden, että niiden täytyy kehittää itseään ja tehd itsensä kunniallisiksi ja arvokkaiksi ollakseen sitä, mit niiden pitää olla. Astraalisen ruumin sisäisin ominais laatu on egoismi; ideaalina täytyy kuitenkin olla saad

21 olla egoisti, koska maailmanharrastuksista tulee omia harrastuksia. Ideaalina täytyy olla saada sukeltaa toiseen olemukseen, koska läsnä on tahto olla etsimättä toisesta olemuksesta itseään omine harrastuksineen, vaan pitää toista olemusta merkittävämpänä kuin pitää itseään. Itsekasvatuksen täytyy mennä niin pitkälle, että tunnetaan tämä ylempi kuva sen koko okkulttismoraalisessa merkityksessä. Tämä kuva hahmottaa vähitellen uudeksi sen, mitä itse ollaan, että itsekunkin omat tunnekuohut, omat vietit, halut ja intohimot eivät voi enää lämmittää, vaan että itse-eläytymisessä astraaliseen ruumiiseen eläytyy jäätävän kylmään yksinäisyyteen ja sen kautta avaa itsensä lämmölle; se tarkoittaa, sille lämpimälle harrastukselle, joka virtaa toisista maailmoista ja tahtoo yhdistyä siunaaviin voimiin, jotka lähtevät näistä toisista maailmoista. Siten meille on samalla annettu lähtökohta asteittaiselle itsensä kohottamiselle korkeampiin hierarkioihin niiden todellisessa hahmossa. Muuten emme pääse ylös korkeampien hierarkioiden sisäisiin olemuksiin, jos emme ole kykeneviä arvokkaasti kohtaamaan tätä imaginaatiota ja inspiraatiota niin kuin ne on kuvattu. Meidän on myös kyettävä sulkemaan pois niiden vastakuvat, joka tarkoittaa inhimillisen ominaislaadun syvyyksissä olevia mahdollisuuksia, kun se heitettiin pois henkisistä maailmoista fyysiseen maailmaan. Jos ei tahdo havainnoida Kainin ja Abelin kaksoiskuvaa itsensä ja korkeamman itseytensä edustajan rinnalla, mutta samalla välittäjänä itsensä ja korkeampien hierarkioiden välillä, ei voi nousta ylemmäksi. Mutta silloin kun pystyy jalostamaan itsessään tämän tässä viitatun tunteen, silloin kokee oman 22 itseytensä ja tästä käsin pääsyn korkeampien järjestys ten hierarkioihin. Suomennos Petri Mikkola Alkuteos R. Steiner: Welche Bedeutung hat die okkulte Entwicke lung des Menschen für seine Hüllen physischen Leib Ätherleib, Astralleib und sein Selbst? Zehn Vorträge, Den Haag 20. bis 29. März 1913 (Zyklu 27) Achter Vortrag S. 135 150. GA 145, 5. Auflage, 1986 Dornach 1986 Rudolf Steiner-Nachlassverwaltung, Dornach/ Schweiz

23 Vastaanotto- ja yhteystietoja Lisäyksiä viime lehden listaan: Simeon Pressel hoitohieronta Ifill Sari, Lahti, 050-911 3198, sari.ifill@phnet.fi Lehto Tiina, 050-460 7374 Parkkola Claudia, Karjalohja, 0400-438 358 * * * Palvelukoti Sofian kulttuurikalenteri syksy 2006 Palvelukoti Sofia, Kuvernöörintie 14, 00840 Helsinki (bussit 88 ja 85 Herttoniemen metroasemalta). Tiedustelut ja ilmoittautumiset (09) 622 9610. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: -joka toinen maanantai 23.9.2006 alkaen klo 17.30-19.30 maalauskurssi, kuvataiteilija Ulla Suonio - tiistaisin klo 9.30-10.30 Vireyttä tuolijumpasta, terapeutti Jutta Oels - joka toinen tiistai 10.10.2006 alkaen klo 15.00-17.00 käsityökurssi, käsityöopettaja Sirke Zamora 24 - keskiviikkoisin klo 15.00-16.00 yhteislaulua, musiikkiterapeutti Pia Teckenberg-Jansson - keskiviikkoisin 25.10.2006 alkaen klo 17.00-18.30 Elämänkaari ja muistelutyö, opettaja, sosiaalipedagogi Ma rianne Jokinen - torstaisin Kaunokirjallisuuden lukupiiri, lehtori Irma Lampi Lokakuu 1.10. klo 15 Pyhän Hildegard Bingeniläisen elämä kuvina, Nelly Jurvéliuksen taidenäyttelyn avajaiset, musiikki Pia Skibdahl 3.10. klo 17.00 esitelmä osteoporoosista, Virpi Koskue 5.10. klo 17 Terveellinen ravinto, ravitsemussuunnitteli ja Leila Fogelholm 10.10. klo 18.00 esitelmä Pyhän Hildegard Bingeniläisen elämä esimerkkinä luovuudesta vielä vanhanakin, Nelly Jurvélius 13.10. klo 16 Sofian syystanssit 17.10. klo 18.00 esitelmä Elämänrytmit ja uni Marraskuu 1.11. klo 19 ilta Kansallisteatterissa, Valta 9.11. klo 18 esitelmä Mielen hyvinvointi 10.11. klo 19.30 konserttisali Sellossa Muistojen laulut Jaakko Ryhänen 15.11. klo 14.00 retki Sotamuseoon 21.11. klo 18.00 esitelmä Joka miehen uniniksit 30.11. klo 18.00 Talvisodan muistoja nuoruus sodan varjossa

25 Joulukuu 1.12. klo 15-16 Jouluseimi ja adventin aika, Eija Dodds 2.12. klo 12 Enkelinpäivänretki Taidemuseo Tennispalatsiin 3.12. klo 15 Ensimmäinen adventti, Eija Dodds, Margareta Habekost 5.12. klo 14 Retki Joulumessuille Wanhaan Satamaan 6.12 klo 17 Itsenäisyyspäiväjuhla, Näin sydämeeni joulun teen, runot ja musiikki Jari Miettinen 10.12. klo 15 Toinen adventti, Eija Dodds, Margareta Habekost 13.12 klo 14 Lucia-juhla, Kauneimmat joululaulut, Roihuvuoren seurakunta 17.12 klo 15 Kolmas adventti, Eija Dodds, Margareta Habekost 23.12. klo 16 Sofian joulujuhla, musiikki, Pekka Asikainen, runot, Tuija Kauhaniemi Palvelukoti Sofian terapiakeskus Maariainen: Dr. Hauschka-hoitola, Miila Kallonen, puh. 040 534 8078, Osteopaattinen hoito: Auli Gagneur, puh. 040 550 8837, Klassinen ja ayurvedinen hieronta, aromaterapia: Jutta Oels, puh. 050 460 2114, Pressel-hieronta: Tarja Ström, puh. 050 5118573. 26 Antroposofisen lääketieteen yhdistyksen julkaisut Arman M.: Mitä voin tehdä lapseni sairastuessa Vihkonen sisältää tavallisimpien tartuntatautien j muiden sairauksien kotihoito-ohjeet. 18 s. 3,50 e Bühler W.: Ruumiillisuus sielun instrumenttina Klassikko, joka on hyvänä pohjana tutustuttaessa ih misoppiin. Tätä yleistajuista, esitelmiin pohjautuva kirjaa suositellaan erityisesti opetustyössä toimiville. 8 s. 9,20 e Glöckler M. & Goebel W: Lastenlääkärin vastaanotol la Antroposofinen joka kodin lääkärikirja. Sairaudet j hoito-ohjeet vauvoista murrosikäisiin ja kasvatukselli nen osuus on laaja. Lopussa ohjeita kääreiden ja hau teiden valmistukseen. 672 s. 37 e Glöckler M. ym.: Terveys mitä se on, mistä se synty Kolme asiantuntijan näkökulmaa siitä, mihin suuntaa nykyterveydenhuoltoa pitäisi kehittää ja miten yksittäi nen ihminen voi terveyttään edistää. 44 s. 8 e Schramm H.: Seitsemän planeettametallia ja Grimmin sadut Grimmin satuja tarkastellaan suhteessa mineraalipro sesseihin. Sadun taustalta paljastuvat niin fosforin kui muidenkin mineraalien olemus sekä kullekin tyypillise sairauskuvat. 89 s. 6 e

27 28 Werner H. et al.: Ravitsemusohjeita ja Lukas-klinikan keittokirja Ravintoon liittyvää tietoa syöpää sairastaville. Lukuisia sveitsiläisen Lukas-klinikan ruokaohjeita syöpäpotilaille. 111 s. 12 e Julkaisuja voi tilata myös suoraan yhdistykseltä postikortilla, osoite: Anja Lehtonen, Marjatta-koulu, Poutuntie 12, 00400 Helsinki tai sähköpostitse: elina.kilpio@elisanet.fi Antroposofisen lääketieteen yhdistys ry Hallitus 2005-2006 lääkäri Reijo Kurppa taideterapeutti Kirsi Laine-Wager hoitoeurytmisti Anja Lehtonen sairaanhoitaja Jaana Rahijärvi Jäsenasioita ja kirjanpitoa hoitaa Riitta Gillberg. Yhdistyksen osoite ALY ry, c/o Kilpiö, Haapalahdenk. 11 A 8, 00300 Hel sinki puh. (09) 757 3366 sähköposti aly@antroposofinenlaaketiede.fi kotisivu http://www.antroposofinenlaaketiede.fi Sairaanhoitajien neuvontapuhelimet jäsenille: Jaana Rahijärvi, pe klo 15 jälkeen, p. (09) 757 3366 Tarja Taimi, ti ja ke klo 18 20, p. (03) 265 3528 Jäsenmaksut vuodelle 2006 vuosijäsen 20 e tai enemmän työttömät, eläkeläiset, opiskelijat 10 e ainaisjäsenmaksu 170 e yhteisöjäsenet 85 e työryhmä / opintopiiri 35 e Tiliyhteys: Sampo 800011-280370