RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2015

Samankaltaiset tiedostot
RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2017

RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2016

RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2011

RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2012

RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2014

RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2013

HEINOLAN ALUEEN VESISTÖJEN VEDENLAADUN VELVOITETARKKAILUTUTKIMUKSET VUONNA 2007

RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2010

RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2018

RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2009

Ilmoitus toiminnan lopettamisesta sekä hakemus. ympäristöluvan rauettamiseksi Stora Enso Packaging Oy Heinolan tehdas

HEINOLAN ALUEEN VESISTÖJEN VEDENLAADUN VELVOITETARKKAILUTUTKIMUKSET VUONNA 2008

HEINOLAN ALUEEN VESISTÖJEN VELVOITETARKKAILUTUTKIMUKSET VUONNA 2006

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN PITKÄAIKAINEN TILA VUOSINA

HEINOLAN ALAPUOLISEN VESISTÖALUEEN TARKKAILUTUTKIMUKSET VUONNA 2005

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON SEKOITTUMISVYÖHYKETUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2015

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2014

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU PYYDYSTEN LIMOITTUMISTUTKIMUS

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014

Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016

Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet )

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

HARTOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2006

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016

PUUMALAN LOHI OY:N KALANKASVATUSLAITOKSEN VESISTÖTARKKAILUN YHTEENVE- TO VUODELTA 2015 SEKÄ PITKÄAIKAISTARKASTELU VUOSILTA

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin

HARTOLAN, HEINOLAN JA SYSMÄN VESISTÖTUTKIMUKSET VUONNA 2017 JA 2018

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro

HUNTTIJÄRVEN VEDENLAADUNSEURANTA Eteläinen laskuoja

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

Kytäjä Usmin alueen lampien vedenlaatu

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2013

Kakarin vedenlaatututkimus 2016

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ MERIALUEEN LAHTIEN VEDEN TILA

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro

Näytteenottokerran tulokset

Jäälinjärven alueen veden laatuseuranta, tulokset vuodelta 2013

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kokkolan merialueen yhteistarkkailu

Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019

Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2008

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

Puulan Kotalahden vedenlaadusta ja kuormituksesta

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

KYMIJOEN ALAOSAN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2009

HOLLOLAN PIENJÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA VUONNA 2019

Transkriptio:

RUOTSALAINEN-KONNIVESI -VESIALUEEN TILA VUONNA 2015 Fysikaalis-kemiallinen vedenlaatu Perifyton Anne Åkerberg Janne Raunio Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 ISSN 1458-8064

TIIVISTELMÄ Tässä kaksiosaisessa julkaisussa on käsitelty Ruotsalainen-Konnivesi -alueen vedenlaadun yhteistarkkailun tulokset vuodelta 2015. Tarkkailussa ovat mukana Heinolan kaupunki, Stora Enso Oyj Heinolan Flutingtehdas ja Suomen Kuitulevy Oy. Ohjelmassa oli vuonna 2015 normaali vedenlaatuseuranta klorofyllinäytteineen 8 syvännehavaintopaikalla ja kuukausittainen vedenlaatuseuranta kolmella virtapaikalla. Lisäksi ohjelmassa oli perifytontutkimukset. Heinolan alapuolisen vesistön yhteistarkkailun lisäksi julkaisussa on raportoitu Stora Enso Packaging Oy:n aaltopahvitehtaan velvoitetarkkailutulokset Maitiaislahdelta, Kuusakoski Oy:n Rajavuoren kaatopaikan tasausaltaan vesien purun vesistötarkkailu ja Oy Mankala Ab:n voimalaitoksen velvoitetarkkailu Arrajärveltä. Kymijoen virtaamat Vuolenkoskella olivat kesällä hieman normaalia suurempia, mutta koko loppuvuoden vettä virtasi normaalia vähemmän. Konniveden valuma-alueelta tulevasta fosforikuormasta reilu puolet oli peräisin Heinolan alueen jätevesikuormituksesta. Vuonna 2015 jätevesikuormitus oli muuten samaa tasoa kuin edellisenä vuonna, mutta kiintoainekuormitus oli pienempää. Flutingtehdas on muuten alueen suurin pistekuormittaja, mutta typpikuormitusta tulee eniten kaupungin jätevedenpuhdistamolta. Jätevesien vaikutuksia ei juurikaan näkynyt päällysvedessä. Selvimmin jätevesien suorat vaikutukset ovat yleensä näkyneet Kymenvirran syvänteessä, Flutingtehtaan purkuputken alapuolella, mutta nyt vesi oli tasalämpöistä tutkimusajankohtina, joten alusveden happitilanne ja vedenlaatu pysyivät keskimääräistä parempina. Kesäkuussa Kymenvirran päällysveden fosforipitoisuus oli hieman koholla. Loppukesästä tutkimusalueen lämpötilakerrostuneissa osissa näkyi Ruotsalaista ja Konniselkää lukuun ottamatta kuormituksesta johtuvaa alusveden hapenvajausta. Maitiaislahti erottui selvästi muusta Konnivedestä sekä rehevyytensä että alusveden huonon happilanteen vuoksi. Klorofyllipitoisuuksien mukaan Maitiaislahti oli erittäin rehevä, Maitiaislahden suualue rehevä, Konni- ja Löysinselkä lievästi rehevä ja muu Konnivesi sekä Ruotsalainen karua. Arrajärvi oli rehevä. Piileväindeksien perusteella Konniveden ja Ruotsalaisen näytepisteet olivat luokiteltavissa rehevyystasoltaan pääosin karuksi tai melko karuksi, ja vedenlaadultaan erinomaisiksi/hyviksi. Jätevesikuormituksen vaikutus oli havaittavissa eri indekseissä, jotka osoittivat yleensä vedenlaadun laskeneen purkupisteiden alapuolisella näytepisteellä yhden tilaluokan verran. Perifytontutkimuksissa runsaimmat levämäärät mitattiin kuormituspisteiden alapuoliselta näytepisteeltä, Rautsaaren länsipuolelta. Pitkän aikavälin (1992-2015) tulokset osoittivat, että ainoastaan Ruotsalaisen vertailupisteiden ja Konniveden keskiosan yhden näytepisteen keskimääräiset levämäärät ovat kasvaneet. Sen sijaan valtaosalla Konniveden näytepisteistä aikasarjoissa oli havaittavissa hidas laskeva trendi. Jyrängönvirran ja Vuolenkosken vedenlaadussa ei ollut juurikaan eroa. Lähinnä vain ammoniumtyppipitoisuudet olivat Vuolenkoskella lievästi korkeampia kuin Jyrängönvirralla. Heinolan alueen nykyinen kuormitus ei siis juuri näy alapuolisen Kymijoen vedenlaadussa.

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 MENETELMÄT 2 3 SÄÄ JA VESIOLOT 2 4 KUORMITUS 4 4.1 Stora Enso Oyj Heinolan Flutingtehdas 4 4.2 Suomen Kuitulevy Oy:n Heinolan tehdas 4 4.3 Heinolan kaupungin jätevedenpuhdistamo 7 4.4 Kokonaispistekuormitus 7 4.5 Kokonaiskuormitus 10 5 HEINOLAN ALUEEN VESISTÖN YHTEISTARKKAILU 12 5.1 Fysikaalis-kemiallinen vedenlaatu syvännehavaintopaikoilla 12 5.2 Fysikaalis-kemiallinen vedenlaatu virtahavaintopaikoilla 19 5.3 Veden hygieeninen laatu 22 5.4 Kasviplankton 22 6 STORA ENSO PACKAGING OY:N VELVOITETARKKAILU MAITIAISLAHDELLA 23 7 KUUSAKOSKI OY:N RAJAVUOREN KAATOPAIKAN TASAUS- ALTAAN VESIEN PURKU KYMENVIRTAAN 27 7.1 Johdanto 27 7.2 Näytteenotto ja analyysit 27 7.3 Kuormitus 28 7.4 Vesistötarkkailun tuloksia 28 8 OY MANKALA AB:N VELVOITETARKKAILU ARRAJÄRVELLÄ 29 9 YHTEENVETO 33 VIITTEET 36 LIITTEET 1-7 Liite 1 Kartat Liite 2 Havaintopaikkojen koordinaatit ja määritykset Liite 3 Säätila 2015 Liite 4 Virtaamat 2015 Liite 5 Jätevesikuormitus 2015 Liite 6 Ainevirtaamat 2015 Liite 7 Vedenlaatutulokset 2015

30.8.2016 1 JOHDANTO Vesialueen Ruotsalainen-Konnivesi vedenlaatua ja jätevesikuormituksen vaikutuksia vesistön tilaan seurataan alueen yhteistarkkailussa. Alueen vesistökuormittajilla Heinolan kaupungilla, Stora Enso Oyj Heinolan Flutingtehtaalla ja Suomen Kuitulevy Oy:n Heinolan tehtaalla on Itä-Suomen ympäristölupaviraston/etelä-suomen aluehallintoviraston/korkeimman oikeuden määräämä velvoite tarkkailla kuormituksen vaikutuksia vastaanottavassa vesistössä. Velvoite on toteutettu kuormittajien yhteistarkkailuna, joka vuonna 2015 noudatti Hämeen ympäristökeskuksen hyväksymää tarkistettua tarkkailuohjelmaa (lausunto 0300Y0023-123, YLO/val/127A/05, 27.5.2005, päivitys piilevien ja rantavyöhykkeen pohjaeläinten osalta 1.6.2010, hyväksyntä 8.3.2011 HAMELY/246/07.00/2010). Käytännön vesistötutkimuksista on vastannut Kymijoen vesi ja ympäristö ry. Voimassa olevan ohjelman mukaan vuoden 2015 vesistötarkkailuun kuului: - vuosittainen fysikaalis-kemiallinen vedenlaatuseuranta 8 paikalla kolme kertaa vuodessa (Liite 1.1 kartta, Liite 2 koordinaatit) - virtahavaintopaikkaseuranta 3 näytepaikalla (Liite 1.1 kartta, Liite 2 koordinaatit) kerran kuukaudessa. Tämä seuranta palvelee erityisesti ainevirtaamien laskentaa. - rehevöitymisseurantaan kuuluvat kasviplanktonin klorofylli a mittaukset kesäja elokuun näytteenottokerroilla 8 syvännepaikalla - rehevöitymisseurantaan kuuluva perifyton- eli päällyslevästötutkimus (keinoalustat ja piilevät). Tässä julkaisussa käsitellään vuoden 2015 osalta myös: - Stora Enso Packaging Oy:n aaltopahvitehtaan velvoitetarkkailututkimukset Maitiaislahdella (velvoitteet tarkkailuun ympäristöluvassa Heinolan ympäristölautakunnan päätös Y03/2008 31.12.2008) (Liite 1.1 kartta, Liite 2 koordinaatit). - Kuusakoski Oy:n Rajavuoren kaatopaikan tasausaltaan jätevesien purun vesistötarkkailun tuloksia (10.6.2015, HAMELY/426/07.00/2010) - Mankala Oy:n velvoitetarkkailututkimukset Arrajärvellä (ennakkolupa 20.6.1974, Itä-Suomen vesioikeus 26.10.1984, nro 92/Va II/84) (Liite 1.2 kartta, Liite 2 koordinaatit) - Stora Enso Oyj Heinolan Flutingtehtaaan nollakuitukasan vesistötarkkailu (15.7.2014, HAMELY/33/07.00/2010). Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 1

2 MENETELMÄT Fysikaalis-kemialliset määritykset sekä bakteerimääritykset tehtiin pääasiassa SFSstandardien mukaan (Liite 2). Analyysit teetettiin akkreditoidussa KCL Kymen Laboratorio Oy:ssä. Laboratorion Finas akkreditointinumero on T 054. 3 SÄÄ JA VESIOLOT Tammi-maaliskuussa oli lauhaa (Kuva 1). Lunta oli vähän ja jäät olivat ohuita. Jäät lähtivät maan eteläosan järvistä huhtikuun alkupuolella eli selvästi keskimääräistä aikaisemmin (Suomen ympäristökeskus 2015a). Huhtikuussa satoi erittäin runsaasti, kaksinkertaisesti keskimääräiseen verrattuna. Kesä-heinäkuussa oli viileää ja järvivedet pysyivät viileinä. Elokuussa oli lämmintä ja sateetonta, pintavesien lämpötilat nousivat koko kesän korkeimpiin lukemiin. Syyskuu oli tavanomaista lämpimämpi ja vähäsateinen. Lokakuussa satoi alle neljäsosa keskimääräisestä. Marras-joulukuussa oli keskimääräistä lämpimämpää. Etelä-Suomen järvet alkoivat jäätyä joulukuun lopun pakkasilla. Vuoden sademäärä, 580 mm, oli pitkän ajan keskiarvoa (Lahti 1981-2010 636 mm) hieman pienempi. Kuva 1. Kuukauden keskilämpötila (ºC) ja kuukauden sadesumma (mm) Lahdessa vuonna 2015 ja ajanjaksolla 1981-2010 (Ilmatieteen laitos). Tammi-maaliskuussa oli lauhaa. Huhtikuussa satoi erittäin runsaasti. Elo-lokakuussa satoi vähän. Marras-joulukuussa oli keskimääräistä lämpimämpää. Kymijoen virtaamat olivat kesällä hieman normaalia suurempia, mutta koko loppuvuoden Kymijoessa virtasi normaalia vähemmän vettä (Kuva 2). Vuoden minimivirtaama (Vuolenkoski 130 m 3 /s) mitattiin 1.-5.12.2015. Virtaama oli suurimmillaan 24.6.2015 (414 m 3 /s). Vuoden 2015 keskivirtaama Vuolenkoskella, 251 m 3 /s, oli pitkän ajan keskivirtaamaa (MQ 1981-10 241 m 3 /s) hieman suurempi (Liite 4). 2 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Kuva 2. Kymijoen vesistön virtaama Vuolenkoskella (m 3 /s) 2015 ja 1981-2010 sekä Vuolenkosken vuoden 2015 eri kuukausien keskivirtaaman osuus (%) ajanjakson 1981-10 keskiarvoista (OIVA ympäristö- ja paikkatietopalvelu). Virtaamat olivat alkuvuodesta keskimääräistä tasoa, kesällä keskimääräistä suurempia ja loppuvuodesta keskimääräistä pienempiä. Konnivettä ja Ruotsalaista on säännöstelty vuodesta 1959 lähtien Vuolenkosken padon avulla tulvasuojelullisista ja voimataloudellisista syistä. Säännöstellyssä tilanteessa vedenkorkeutta pidetään koko avovesikauden ja alkutalven melko tarkasti korkeudessa NN+77,40m, ja sitä on vuonna 2006 voimaan astuneiden lupaehtojen mukaan laskettava lumitilanteesta riippuen 30/40/60 senttimetrillä 6.3./20.2./11.2. alkaen. Sulamisvesille tilaa tekevän ns. kevätkuopan ajon aikainen vedenkorkeuden lasku oli vuonna 2015 vain noin 30 cm ja alkoi loivasti 6.2., jyrkemmin 11.3. (Kuva 3). Vedenkorkeuden nosto on vuodesta 2006 alkaen sallittu jo huhtikuun puolesta välistä, jonka jälkeen vedenpinta nostetaan nopeasti takaisin korkeuteen NN+77,40m. Konniveden teoreettinen viipymä on 19 vuorokautta, joten sitä voidaan pitää läpivirtausjärvenä. Kuva 3. Konniveden vedenkorkeus (NN + m) vuonna 2015 ja ajanjaksolla 1991-2010 (OIVA). Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 3

4 KUORMITUS 4.1 STORA ENSO OYJ HEINOLAN FLUTINGTEHDAS Jätevedet on käsiteltävä siten, että vesistöön johdettavan jäteveden kuormitukset ovat kuukausi- ja vuosikeskiarvoina laskettuna ja mahdolliset ohijuoksutukset, ylivuodot ja häiriötilanteet mukaan lukien enintään seuraavat (KOHO 31.12.2014, Dnro 2018/1/13): kuukausikeskiarvo vuosikeskiarvo BOD7 1 000 kg/d 800 kg/d CODCr 5000 kg/d 4000 kg/d Fosfori 9 kg/d 8 kg/d Kiintoaine 1000* kg/d 650 kg/d Typpi (tavoitearvo) 110 kg/d 90 kg/d * 3 kk:n liukuva keskiarvo Päästöarvot lasketaan kalenterikuukauden ja vuoden keskiarvoina kalenterivuorokautta kohti. Vuonna 2015 COD:n kuormitus ylitti lupaehdot helmi- ja lokakuussa (Kuva 4). Fosforikuormitus ylitti lupaehdon helmi-, maalis- ja joulukuussa. Helmi-, maalis- ja joulukuun ylitykset johtuivat haihduttamon ja pesemön häiriöistä sekä sähkövioista. Lokakuussa kartonkikoneella oli lukuisia pitkiä katkoja, minkä seurauksena kiertovettä jouduttiin ajamaan jätevedenpuhdistamolle. Kiintoaine- ja BOD-kuormitus oli edellistä vuotta pienempää, fosforikuormitus edellistä vuotta suurempaa, COD- ja typpikuormitus oli edellisvuoden tasoa. Verrattuna 10 vuoden takaisiin kuormituslukuihin kuormitus oli vuonna 2015 typen ja kiintoaineen osalta pienentynyt. 4.2 SUOMEN KUITULEVY OY:N HEINOLAN TEHDAS Suomen Kuitulevy Oy:n ympäristöluvan (ESAVI/77/04.08/2013, 29.10.2013) mukaan vesistöön johdettavan jäteveden kuormitus saa vuorokausi-, kuukausi- ja vuosikeskiarvona olla enintään seuraava ohijuoksutukset, ylivuodot ja häiriötilanteet mukaan lukien: vrk kk v (tav.) BOD 7 kgo 2 /vrk 800 600 COD Cr kgo 2 /vrk 3000 1200 1000 kiintoaine kg/vrk 50 40 kokonaisfosfori kg/vrk 1 0,5 4 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Kuva 4. Stora Enso Oyj:n Heinolan Flutingtehtaan kuormitus eri kuukausina vuonna 2015 (kg/vrk). Kuvaan on myös merkitty kunkin kuormitusparametrin kuukausiluparaja. Lupaehdoissa oli joitakin ylityksiä fosforin ja COD:n osalta. Lähde: Stora Enso Heinolan Flutingtehdas. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 5

Vuosikeskiarvot ovat tavoitteita. Suomen Kuitulevyn kuormitus oli lupaehtojen mukaista vuonna 2015 (Kuva 5). Kuormitus oli suurempaa kuin edellisenä vuonna. Ravinnekuormitus oli enää 10 % vuoden 2006 kuormituksesta, kiintoaine- ja CODkuormitus 65 %. Kuva 5. Suomen Kuitulevy Oy:n Heinolan tehtaan kuormitus eri kuukausina vuonna 2015 (kg/vrk). Lisäksi kuvaan on merkitty kunkin kuormitusparametrin luparaja. Kuormitus pysyi luparajoissa. Lähde: Suomen Kuitulevy Heinola. 6 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

4.3 HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan (ISY 64/04/1, 17.6.2004, VaHo 06/0100/2, 13.5.2006) mukaiset lupaehdot ovat: Neljännevuosikeskiarvoina BOD 7ATU 10 mg O 2 /l ja 95 % Kok. P 0,3 mg /l ja 95 % Näytekohtaisina (=sallitaan kaksi näytettä, jotka eivät täytä lupaehtoja) COD Cr 125 mg O 2 /l ja 75 % Kiintoaine 35 mg/l tai 90 % Lupaehdot täyttyivät lukuun ottamatta kolmannen jakson BOD-tehon niukkaa alitusta ja neljännen jakson fosforituloksia (Kuva 6). Kiintoaine- ja COD-tulokset olivat yksittäisille näytteille asetettujen rajojen mukaisia. Vuonna 2015 kuormitus oli pienempää kuin edellisenä vuonna. Myös verrattuna 10 vuoden takaiseen kuormitukseen, kuormitus on vähentynyt. 4.4 KOKONAISPISTEKUORMITUS Heinolan alueen jätevesikuormituksessa tapahtui merkittävää vähenemistä 1990-luvulla ja vuonna 2003. Viimeisen 10 vuoden aikana ravinne- ja kiintoainekuormitus on vähentynyt ja happea kuluttava kuormitus pysynyt samalla tasolla (Kuva 7, Liite 5). Vuonna 2015 kuormitus oli muuten samaa tasoa kuin edellisenä vuonna, mutta kiintoainekuormitus oli pienempää. Flutingtehdas on muuten alueen suurin pistekuormittaja, mutta typpikuormitusta tulee eniten kaupungin jätevedenpuhdistamolta. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 7

Kuva 6. Heinolan kaupungin jätevedenpuhdistamon kiintoaine-, COD-, BOD- ja kokonaisfosforipitoisuudet ja -reduktioprosentit kuukausittain/vuosineljänneksittäin 2015. Luparajat vaakaviivoina. Lupaehdot täyttyivät lukuun ottamatta kolmannen jakson BOD-tehon niukkaa alitusta ja neljännen jakson fosforituloksia. 8 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Kuva 7. Heinolan alueen pistekuormituksen kehitys viimeisen 10 vuoden aikana. Viimeisen 10 vuoden aikana ravinne- ja kiintoainekuormitus on vähentynyt ja happea kuluttava kuormitus pysynyt samalla tasolla. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 9

4.5 KOKONAISKUORMITUS Virtahavaintopaikkojen vedenlaatutietojen ja virtaamatietojen avulla voidaan laskea ko. paikkojen ainevirtaamat, jolloin tiedetään Konniveteen yläpuolisista vesistöistä (Ruotsalainen, Räävelinreitti) tulevat ainemäärät ja vastaavasti Konnivedestä alapuoliseen vesistöön virtaavat ainemäärät (Kuva 8, Liite 6). Jyrängönvirran virtaamaa ei mitata, joten sen osalta ainevirtaamien laskemisessa on käytetty yläpuolisen Kalkkisen kuukausikeskivirtaamia. Sulkavankosken virtaamia ei ole enää mitattu vuoden 2003 jälkeen, joten sen osalta on käytetty vuosien 1994 2003 keskiarvoja. Kuva 8. Kokonaisravinteiden ja kiintoaineen kuukausikohtaiset ainevirtaamat (kg/vrk) vuonna 2015 Jyrängönvirrassa (Kalkkisten virtaama), Vuolenkoskella ja Sulkavankoskella. Ainevirtaamat olivat suurimmillaan kesällä. 10 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Koko vuoden tasolla tarkasteltuna Kymijoen ainevirtaamat olivat Vuolenkoskella vuonna 2015 keskimääräistä tasoa. Vuonna 2015 Kymijoen ainevirtaamat olivat suurimmillaan touko-elokuussa (Kuva 8), jolloin myös virtaamat olivat suurimmillaan (Kuva 2). Kiintoainepitoisuus oli virtahavaintopaikoilla kesä-syyskuuta lukuun ottamatta alle määritysrajan (= 1 mg/l), ja laskennassa käytettiin tuolloin pitoisuutena arvoa 0,5 mg/l. Konniveteen kohdistuvasta ravinteiden kokonaiskuormituksesta voidaan esittää arvio, jossa on huomioitu sekä hajakuormitus että pistekuormitus. Taulukossa 1 on esitetty vuoden 2015 kuormitusarvio. Teollisuuden, yhdyskuntien ja jätteenkäsittelyn kuormitustiedot on otettu suoraan vuoden 2015 kuormitustiedoista, muut tiedot ympäristöhallinnon vesistömallimallijärjestelmän (WSFS) VEMALA kuormituslaskentamallista. Mallin mukaan sekä yläpuolisesta vesistöstä eli Ruotsalaisesta tuleva että Konnivedestä lähtevä fosforisummakuorma olivat merkittävästi suurempia kuin vedenlaatuaineistoon ja virtaamatietoihin perustuvissa ainevirtaamalaskelmissa, jotka ovat mukana taulukossa vertailun vuoksi. Arvion mukaan vuonna 2015 Konniveden valumaalueelta tulevasta ravinnekuormituksesta reilut 60 % (fosforia 3 t/v, typpeä 78 t/v) oli peräisin Heinolan alueen jätevesikuormituksesta (Taulukko 1). Lähivaluma-alueen osuus Konniveteen kokonaisuudessaan tulevasta kuormituksesta oli 6-10 % fosforista ja 3 % typestä. Eniten ravinteita tuli yläpuolisesta vesistöstä eli Ruotsalaisen suunnasta. Räävelinreitin osuuden kokonaiskuormituksesta arvioitiin olevan aiempien vuosien tasoa, noin 2 %. Taulukko 1. Arvio Konniveteen kohdistuvasta fosfori- ja typpikuormituksesta vuonna 2015. Teollisuuden, asutuksen ja jätteenkäsittelyn kuormitustiedot on otettu suoraan vuoden 2015 kuormitustiedoista. Muut tiedot perustuvat vesistömallijärjestelmän VEMALA osion (V1) esitettyihin kuormitustietoihin ja ainevirtaamiin vuoden 2015 osalta. Ruotsalaisesta tuleva ja Konnivedestä poistuva ravinnevirtaama on esitetty vertailun vuoksi myös yhteistarkkailun vedenlaatutuloksiin ja virtaamatietoihin perustuvin ainevirtaamalaskelmin. Fosfori kg/v % tn/v % Konniveden lähivaluma alue 14.131 pistekuorma 2 982 61 78,4 63 teollisuus 2420 50 13,8 11 yhdyskunnat 511 11 51,1 41 jätteenkäsittely 51 1 13,5 11 pelloilta 858 18 4,8 4 metsistä 799 16 39,1 32 haja asutus 213 4 1,2 1,0 Yhteensä 4 852 100 123 100 ainevirt.laskelma Typpi ainevirt.laskelma Ruotsalaisesta (14.141) tuleva 75 166 44665 4 085 3 679 Räävelin reitiltä (14.171) tuleva 686 80 Yhteensä alueelle 14.131 tuleva 80 704 4 288 Alueelta 14.131 lähtevä 66 858 48048 4 170 3794 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 11

5 HEINOLAN ALUEEN VESISTÖN YHTEISTARKKAILU 5.1 FYSIKAALIS-KEMIALLINEN VEDENLAATU SYVÄNNEHAVAINTOPAIKOILLA Vuoden 2015 syvännehavaintopaikkojen näytteet haettiin maalis-, kesä- ja elokuussa (Liite 7.1 tulokset). Virtaama oli vuoden näytteenottokerroista suurimmillaan kesäkuussa. Syvännenäytteenottokierroksen yhteydessä otettiin myös Flutingtehtaan kuitukasan tarkkailuun liittyvä vertailunäyte näytepisteeltä 4 (kartta liite 1.1). Yhteistarkkailun näytepisteellä 5, joka sijaitsee noin 350 m kuitukasasta alavirtaan, on tähän liittyen lisätty kiintoaineanalyysi otettavaksi kaikilta syvyyksiltä. Maaliskuu (3.-4.3.2015) Näytepisteiltä 4, 5 ja 6 ei saatu otettua talvinäytteitä heikkojen jääolojen vuoksi. Jäänpaksuus oli muilla pisteillä 25-37 cm. Lunta ei ollut. Vesimassa oli niukasti lämpötilakerrostunut pinnan ja pohjan lämpötilaeron ollessa 1,6-2,8 astetta. Alusveden happikyllästys oli Konniselällä (näytepiste 11, 40 m) 78 % ja Isosaaren alueella (9, 23 m) 72 %. Ruotsalaisella (0, 47 m) ja Löysinselällä (7, 26 m) happikyllästys oli noin 50 %. Maitiaislahden suulla (3, 6 m) alusvedessä oli eniten happivajausta, happikyllästys oli 41 % (Kuva 9). Kuten edellisenäkin vuonna Maitiaislahden suulla (3) alusveden sähkönjohtavuus, alkaliniteetti ja fosforipitoisuus olivat hieman koholla (Kuvat 10-12). Löysinselällä (7) alusveden fosforipitoisuus ja päällysveden typpipitoisuus oli hieman koholla. Konniselällä (11) päällys- ja alusveden sähkönjohtavuus oli hieman koholla (Kuva 12). Kesäkuu (1.-2.6.2015) Näytteenottoaikaan päällysveden lämpötila oli Konnivedellä 11-13 o C. Kymenvirrassa (4 ja 5) ja Matinsalmessa vesi oli lähes tasalämpöistä. Muualla vesimassa oli lämpötilakerrostunutta, mutta selvää lämpötilan harppauskerrosta ei ollut. Päällys- ja alusveden lämpötilaero oli syvillä alueilla enimmillään 5,5 o C. Kesäkuussa alusveden happitilanne oli hyvä koko alueella; pienimmilläänkin happikyllästys oli 74 % Maitiaislahden suulla (Kuva 9). Vedenlaatu oli melko samanlaista koko alueella ja eri syvyyksissä (Kuvat 10-12). Kymenvirran syvänteessä (as 5) näkyy yleensä jätevesivaikutusta, mutta nyt alusveden pitoisuudet eivät olleet koholla, pintaveden fosforipitoisuus oli puolestaan korkeampi kuin muilla näytepisteillä (Kuva 10). Maitiaislahden suulla (3) alusveden fosfori- ja ammoniumtyppipitoisuus olivat lievästi koholla (Kuvat 10-11). Saunasaaren alueen (8) alusveden fosforipitoisuus oli hieman koholla. 12 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Kuva 9. Alusveden hapen kyllästysaste (%) näytepisteillä maalis-, kesä- ja elokuussa 2015. 0 Ruotsalainen (=kuormituksen yläpuolinen näytepiste), 3 Maitiaislahti, Konnivesi: 4 Rautsalo, 5 Kymenvirta, 6 Matinsalmi, 7 Löysinselkä, 8 Saunasaaren alue, 9 Isosaaren alue, 11 Konniselkä. Maaliskuussa pisteiltä 4-6 ei saatu näytteitä heikkojen jäiden takia. Kesäkuussa happitilanne oli hyvä. Elokuussa happi oli lopussa Maitiaislahden suulla. Lähes tasalämpöisillä näytepisteillä 4-6, Ruotsalaisella ja Konniselällä happitilanne oli hyvä. Löysinselkä-Saunasaari-Isosaari alueella oli hapenvajausta. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 13

Elokuu (5.-6.8.2015) Näytteenottoaikaan päällysveden lämpötila oli 18-19 o C. Vesimassa oli Kymenvirrassa (4 ja 5) tasalämpöistä, Matinsalmessa (6) heikosti lämpötilakerrostunutta. Muualla lämpötilaero päällys- ja alusveden välillä oli 5-13 o C. Tyypilliseen tapaan Maitiaislahden suulla (3) happi oli lopussa alusvedestä (Kuva 9). Kymenvirran (4 ja 5) ja Matinsalmen lähes tasalämpöisessä vedessä happitilanne oli erittäin hyvä. Ruotsalaisen (as 0) ja Konniselän (as 11) syvillä alueilla alusveden happitilanne oli hyvä. Löysinselkä-Saunasaari-Isosaari alueella happikyllästys oli noin 45 % (Kuva 9). Hapettomuus näkyi Maitiaislahden suualueen (3) alusvedessä hieman kohonneena sähkönjohtavuutena (Kuva 12), alkaliniteettina, kokonaistyppi- ja fosforipitoisuutena, sekä selvemmin kohonneena väriarvona. Hapettomissa oloissa nitriitti-nitraattityppeä ei ollut, mutta sen sijaan ammoniumtyppeä oli melko runsaasti (Kuva 11). Alusveden fosfori- ja ammoniumtyppipitoisuus olivat hieman koholla Saunasaaren alueella (8). 14 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Kuva 10. Kokonaisfosforipitoisuus (µg/l) 1 m:n ja pohja-1m syvyyksillä maalis-, kesä- ja elokuussa 2015 Heinolan syvännehavaintopaikoilla. 0 on kuormituksen yläpuolinen vertailupiste. Lievästi kohonneita alusveden fosforipitoisuuksia mitattiin Maitiaislahden suulla (3) ja Saunasaaren alueella (8). Kymenvirrassa (5) päällysveden fosforipitoisuus oli kesäkuussa koholla. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 15

Kuva 11. Ammoniumtyppipitoisuus (µg/l) 1 m:n ja pohja-1m syvyyksillä Konnivedellä kesä- ja elokuussa 2015. 0 on kuormituksen yläpuolinen vertailuvesistö Ruotsalainen. Kesäkuussa pitoisuudet olivat hieman koholla Maitiaislahdella (as 3). Elokuussa Maitiaislahden (3) hapettomassa alusvedessä pitoisuus oli melko korkea. Myös Saunasaaren alueen (8) alusvedessä pitoisuus oli tuolloin koholla. 16 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Kuva 12. Sähkönjohtavuus (ms/m) Konnivedellä eri syvyyksissä maalis-, kesä- ja elokuussa 2015. 0 on kuormituksen yläpuolinen vertailuvesistö Ruotsalainen. Lievästi kohonneita sähkönjohtavuuksia esiintyi alusvedessä Maitiaislahden suulla (3) maalis- ja elokuussa, Konniselällä (11) maaliskuussa ja Kymenvirrassa (5) kesäkuussa. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 17

Vedenlaatumuuttujien vaihtelu eri näytteenottokerroilla Happamuutta kuvaavan ph-arvon erot olivat vähäisiä. Kaikki pintaveden ph tulokset olivat välillä 6,9 7,2. Alhaisimmat ph-arvot esiintyivät alusvedessä happivajauksen vallitessa, nekin tasoa 6,5. Veden puskurikykyä kuvaava alkaliniteettiarvo oli yleensä vakaa eri näytepisteiden, ajankohtien ja syvyyksien välillä. Lähes kaikki havainnot olivat välillä 0,22 0,26 mmol/l, mikä kuvaa veden hyvää puskurikykyä. Alusveden huono happitilanne tai hapettomuus nosti alusveden alkaliniteettia maksimi oli elokuussa Maitiaislahden suulla 0,40 mmol/l. Pintaveden kiintoainepitoisuus on koko tutkimusalueella alhainen, mikä kertoo veden kirkkaudesta. Talvella pitoisuus oli alle 1 mg/l, kesä- ja elokuussa alle 1-1,3 mg/l. Kymenvirran näytepisteillä 4 ja 5 kiintoaine analysoidaan kaikilta syvyyksiltä, mutta väli- ja alusvedessäkin pitoisuudet olivat alle 1-1,4 mg/l. Veden väriarvot olivat 25 35 mg Pt/l, mikä osoittaa veden lievää humusleimaa. Ainoa poikkeus tästä oli elokuussa Maitiaislahden suun (3) hapettoman alusveden tulos 90 mgpt/l. Syvännehavaintopaikoilla tutkittiin avovesikaudella myös liukoisia ravinteita. Nitriittinitraattityppeä oli päällysvedessä kesäkuussa noin 200 μgn/l ja elokuussa noin 170 μgn/l. Tuotantokauden aikaiset päällysveden ammoniumtyppipitoisuudet olivat enimmäkseen luonnontilaisella tasolla eli <5-12 μgn/l, mutta Maitiaislahden suulla (3) mitattiin 18 20 µg/l:n pitoisuuksia. Maitiaislahden suulla (3) oli hapettomassa alusvedessä korkea ammoniumtyppipitoisuus. Myös Saunasaaren alueen (8) alusvedessä pitoisuus oli hieman koholla (Kuva 11). Liuenneen fosforin pitoisuudet olivat päällysvedessä 3-5 µg/l. Mineraaliravinteiden typpi-fosforisuhde ((NO2+NO3)N+NH4-N/liuk.fosfori) vaihteli välillä 26-68. Mikäli mineraaliravinteiden typpi-fosforisuhde on yli 12, pidetään fosforia rajoittavana tekijänä ja mikäli suhde on alle 5, on typpi rajoittava (Forsberg ym. 1978). Mineraaliravinteiden suhdeluvun perusteella fosfori on siis selkeästi minimiravinne koko tutkimusalueella. Suhdeluvut olisivat vielä suurempia, mikäli liuenneen fosforin arvona käytettäisiin liuenneen kokonaisfosforin asemasta leville kaikkein käyttökelpoisinta liuennutta fosfaattifosforia (DRP). Kokonaisravinteiden typpi-fosforisuhde vaihteli välillä 28-106. Mikäli kokonaisravinteiden typpi-fosforisuhde on yli 17, on fosfori levien kasvua rajoittava tekijä, ja mikäli suhde on alle 10, on typpi kasvun minimitekijä (Forsberg ym. 1978). Tämän mukaan koko tutkimusalue on myös kokonaisravinteiden perusteella selvästi fosforirajoitteinen. 18 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Näkösyvyyttä oli talvella keskimääräistä enemmän ja kesällä keskimääräisesti. Talvella näkösyvyyttä oli Ruotsalaisella 6,6 m, Konniselällä, Isosaaren alueella ja Löysinselällä 6 metriä ja Maitiaislahden suullakin 5,3 metriä. Kesäkuussa suurin näkösyvyys Rautsalossa, lähes 5 m, Ruotsalaisella ja Konniselällä noin 4,5 m. Vähiten näkösyvyyttä oli Maitiaislahden suulla, 3,0 m. Muualla näkösyvyyttä oli noin 4 m. Elokuussa Ruotsalaisella ja Konniselällä oli näkösyvyyttä noin 3,8 m, Isosaaren ja Saunasaaren alueella 3,5 m ja muualla noin 3 m (Kuva 13). Kuva 13. Näkösyvyys (m) Ruotsalaisen-Konniveden syvännehavaintopaikoilla kesä- ja elokuussa 2015. Vähiten näkösyvyyttä oli Maitiaislahden suulla (as 3), eniten Ruotsalaisella (as 0) ja Konniselällä (as 11). 5.2 FYSIKAALIS-KEMIALLINEN VEDENLAATU VIRTAHAVAINTOPAIKOILLA Vedenlaatutuloksia on joka kuukaudelta kaikilta kolmelta näytepaikalta (Liite 7.2). Kiintoainepitoisuus Kiintoainepitoisuudet olivat kaikilla virtahavaintopaikoilla todella alhaisia. Pitoisuudet olivat yleensä alle määritysrajan 1 mg/l. Ainoastaan kesäkaudella pitoisuudet ylittivät muutaman kerran määritysrajan ollen 1,1 1,3 mg/l. Sähkönjohtavuus Veden sähkönjohtavuuden vuodenaikaisvaihtelu oli vuonna 2015, kuten aiemminkin, hyvin vähäistä, eikä Jyrängönvirran ja Vuolenkosken arvoissa ollut eroa. Räävelinreitiltä tulevan veden sähkönjohtavuus oli yleisesti selvästi alhaisempi kuin Kymijoen pääreitin (Kuva 14). Väri Veden väri oli Konniveden pääreitillä vuonna 2015 vakaa, noin 30 mg Pt/l. Räävelinreitiltä purkautuva vesi oli selvästi ruskeampaa; väri oli voimakkaimmillaan helmi-maaliskuussa 50 mgpt/l (Kuva 14). Typpi Kokonaistyppipitoisuudet olivat heinäkuuhun asti noin 500 600 µg/l (Kuva 13). Loppuvuodesta pitoisuuksissa oli enemmän vaihtelua. Pitoisuus oli maksimissaan Vuolenkoskella 610 µg/l marraskuussa ja pienimmillään Sulkavankoskella heinäkuussa 240 µg/l (Kuva 14). Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 19

Kuva 14. Veden sähkönjohtavuus (ms/m), väri (mgpt/l) ja kokonaistyppi (µg/l) virtahavaintopaikoilla eri näytteenottokerroilla vuonna 2015. Sulkavankosken veden sähkönjohtavuus oli alhaisempi ja väriarvo korkeampi kuin Kymijoen pääreitillä. Nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat korkeimmillaan maaliskuussa, joka oli erittäin lauha. Tuotantokauden aikana nitraattipitoisuus laski, koska levät ottavat nitraatin käyttöönsä. Syksyllä pitoisuudet lähtivät taas nousuun. Pääreitin nitraattipitoisuudet eivät juuri eronneet toisistaan. Sulkavankoskesta purkautuvassa vedessä oli vähemmän nitraattia kuin Kymijoen pääreitillä (Kuva 15). 20 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Ammoniumtyppipitoisuuden vuodenaikaisvaihtelu on lähes päinvastainen verrattuna nitraattityppeen (Kuva 15). Alhaisimmat pitoisuudet mitattiin talvella ja korkeimmat syksyllä (Kuva 15). Ammoniumtyppipitoisuudet olivat normaalia vesistötasoa eli alle 5-11 μg/l. Vuolenkoskella pitoisuudet olivat hieman suurempia kuin Jyrängönvirrassa. Kuva 15. Veden nitriitti-nitraatti-, ammoniumtyppi- ja fosforipitoisuus (µg/l) virtahavaintopaikoilla eri näytteenottokerroilla vuonna 2015. Sulkavankosken vedessä oli vähemmän nitraattia kuin Kymijoen pääreitillä. Ammoniumpitoisuudet olivat Vuolenkoskella yleensä Jyrängönvirtaa hieman korkeampia. Keskimääräinen fosforipitoisuus oli Jyrängönvirrassa hieman muita pienempi. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 21

Fosfori Kymijoen pääreitin fosforipitoisuus vaihteli vähän, se oli 5-7 µg/l (Kuva 15). Keskiarvojen mukaan fosforipitoisuus oli vain hieman pienempi Jyrängönvirrassa (5,8 µg/l) kuin Vuolenkoskella (6,0 µg/l). Heinolan alueen pistekuormituksesta aiheutuva laskennallinen pitoisuusnousu (pistekuormitus/virtaama) oli vuonna 2015 tasoa 0,4 µg/l. Liuenneen kokonaisfosforin pitoisuudet olivat Kymijoen pääreitillä 2-4 µg/l eikä Jyrängönvirran ja Vuolenkosken välillä ollut juurikaan eroa. Suurin pitoisuus, 6 µg/l, mitattiin Vuolenkoskella toukokuussa. 5.3 VEDEN HYGIEENINEN LAATU Konniveden ja Ruotsalaisen pintaveden hygieenistä laatua tutkittiin kesällä syvännehavaintopaikoilla. Kesän 2015 fekaalisten enterokokkien ja E. colien mukaan vesistön hygieeninen tila oli näytteenottokerroilla erinomainen, eli bakteerimäärät olivat aina selvästi alle EU-normien mukaisen (STM asetus 177/2008) uimaveden toimenpiderajan (400 fek. enterokokkia/100ml, 1000 E. colia/100ml) ja uimaveden erinomaisen laatuluokituksen mukaisia (200 fek. enterokokkia/100ml, 500 E. colia/100ml). Fekaalisia enterokokkeja ja E. coleja oli 0-17 pmy/100 ml. Eniten E. coleja (17 pmy) oli elokuussa Kymenvirrassa (as 5) ja enterokokkeja Maitiaislahden suulla (13 pmy). Kolimuotoisia bakteereja oli 2-140 pmy/100ml; korkeimmat bakteerimäärät esiintyivät elokuussa Kymenvirrassa (as 5). Aikaisemmin käytössä olleissa uimavesiasetuksissa (STM 292/96 ja 41/99) uimaveden laadun arvioinnissa otettiin huomioon myös kolimuotoisten bakteerien kokonaismäärä. Kolimuotoisten bakteerien raja-arvona oli tuolloin 10 000 pmy/100 ml. 5.4 KASVIPLANKTON Kasviplanktonin klorofylli-a tuloksia on kesä- ja elokuulta 8 syvännehavaintopaikalta (Liite 7.1). Rehevän Maitiaislahden (as 3) elokuun tulos erottui selvästi joukosta (Kuva 16). Klorofyllipitoisuudet olivat kesä- ja elokuun tulosten keskiarvona Maitiaislahden suulla 13 µg/l, Konni- ja Löysinselällä 4,5 µg/l ja muualla 2,9-3,9 µg/l. Kesän 2015 vesinäytteenoton yhteydessä havaittiin vain vähän levää. ELY-keskus seurasi levätilannetta viikoittain 17 havaintopaikalla eri puolilla Kanta- ja Päijät-Hämettä. Niistä yhdellätoista havaittiin kesän aikana sinilevää, mutta useimmilla vain vähäisiä määriä (Hämeen ELY 2015). Kesä- ja heinäkuun tuulinen ja sateinen sää hillitsi sinileväkukinnan kehittymistä. Sinilevää alkoi nousta seurantapaikoilla pinnalle vasta heinäkuun loppupuolella. Yhteensä havaintoja tehtiin hiukan enemmän kuin edellisenä kesänä. Koko maan tilanteesta kertovan valtakunnallisen leväseurannan (Suomen ympäristökeskus 2015b) mukaan sinilevätilanne oli järvillä keskimääräistä parempi kesäkuusta elokuun puoliväliin saakka. Kesän suurimmat sinilevämäärät havaittiin 22 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

poikkeuksellisesti vasta elo-syyskuun taitteessa. Runsaita tai erittäin runsaita sinileväkukintoja havaittiin kesän aikana vain yksittäisillä rehevillä seurantajärvillä. Kuva 16. Ruotsalainen-Konniveden syvännehavaintopaikkojen klorofyllipitoisuus (µg/l) kesä- ja elokuun näytteenottokerroilla vuonna 2015 ja tulosten keskiarvo. Maitiaislahden suualue (as 3) erottui selvästi muusta alueesta kuten yleensäkin. Rehevyysluokituksen mukaan Maitiaislahden suualue oli rehevää, Konni- ja Löysinselkä lievästi rehevää ja koko muu tutkimusalue karua. Tämän rehevyysluokituksen mukaan vesistö on karu, mikäli klorofyllipitoisuus on alle 4 µg/l, lievästi rehevä arvoilla 4-10 µg/l, rehevä arvoilla 10 20 µg/l ja erittäin rehevä, mikäli kasvukauden klorofyllipitoisuuden keskiarvo on 20-50 µg/l (Oravainen 1999). Tuotantokauden 2015 päällysveden fosforipitoisuuksien perusteella alue oli karua eli fosforipitoisuus oli alle 10 µg/l, lukuun ottamatta lievästi reheviä Maitiaislahden suun ja Kymenvirran alueita. 6 STORA ENSO PACKAGING OY:N VELVOITETARKKAILU MAITIAISLAHDELLA Kesäkuusta 2008 lähtien Stora Enso Packaging Oy:n aaltopahvitehtaan painoväripitoiset pesuvedet on johdettu muiden jätevesien (tärkkelyspitoiset prosessi- ja pesuvedet sekä saniteettivedet) kanssa Heinolan kaupungin jätevedenpuhdistamolle. Maitiaislahteen johdetaan vain jäähdytys- ja hulevedet. UPM Wood Oy:n Heinolan vaneritehtaalta Maitiaislahteen on johdettu vain jäähdytysvesiä sadevesiviemäreitä pitkin. Vaneritehtaan tuotannollinen toiminta loppui tammikuussa 2009. Ajoittain lahden alueelle voi työntyä Jyrängön- ja Kymenvirran välille johdettuja jätevesiä, mutta suoraa jätevesikuormitusta Maitiaislahteen ei ole. Maitiaislahden vesistötutkimuksen näytteitä otetaan kolme kertaa vuodessa ns. lähtevästä jätevedestä (Packaging) ja kolmesta vesistötarkkailupisteestä (Liite 1.1 kartta, Liite 2 koordinaatit). Lisäksi Maitiaislahden suulla on yksi Heinolan yhteistarkkailuun liittyvä näytepiste (Hein3) (Liite 1.1 kartta). Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 23

Näytteenottokaivoon meni vuoteen 2008 asti osa Packaging Oy:n jätevesistä, vuosina 2009-2013 vain mahdollisten ylivuotojen aikana. Nykyisin Packagingiltä sinne menee vain hulevesiä. Lisäksi kaivoon tulee kaupungin viemärin ylivuotovesiä. Erityisesti kesäkuussa pitoisuudet olivat suuria, osin jopa suurempia kuin Heinolan jätevedenpuhdistamolle tulevissa vesissä (Taulukko 2). Bakteeripitoisuudet olivat erittäin suuria. Taulukko 2. Packaging Oy:n entisen jätevesikaivon vedenlaatu vuoden 2015 näytteenottokerroilla. Lisäksi taulukossa on esitetty Heinolan jätevedenpuhdistamolle tulevan ja lähtevän veden pitoisuuksien keskiarvo vuonna 2015. Pvm Kiintoaine mg/l Johtokyky ms/m BOD7 ATU mg/l CODCr mg/l Kok.N µg/l Kok.P µg/l Fek.enter pmy/ 100ml Kolibak. pmy/ 100ml E.coli pmy/ 100ml 4.3.15 390 13,9 20 190 3200 720 7500 248000 31400 1.6.15 3500 11,4 480 2800 47000 7500 160000 1300000 340000 5.8.15 82 9,4 29 130 3000 690 270000 440000 65000 tul.jv 163 103 136 307 44500 5400 läh.jv 4,8 58,8 4,9 31 23300 200 4819 Packaging Oy:n lähialueella (ML4) on matalaa, syvyyttä vain 2-3 metriä, joten happitilanne pysyi siellä vuonna 2015 normaaliin tapaan hyvänä (Liite 7.3 tulokset, Kuva 17). Kerrostuneisuusaikoina alusveden happitilanne oli huono Maitiaislahden syvännealueilla (ML3 ja ML5). Kuten edellisinäkin vuosina happi oli loppunut alusvedestä elokuussa sekä lahden perukassa että rautatiesillan alueella (Kuva 17). Vesi oli rautatiesillan luona hapetonta jo 5 metrissä. Maaliskuussa Maitiaislahden perukassa (ML3) alusveden alkaliteetti, sähkönjohtavuus ja kloridipitoisuus olivat koholla. Elokuussa alusveden väri, kiintoaine- ja typpipitoisuudet olivat koholla (Kuvat 18 ja 19). Väriarvo oli suurimmillaan 140 mgpt/l lahden perukan alusvedessä elokuussa. Hapettomuus näkyi vain lievästi rautatiesillan (ML5) luona alusvedessä pitoisuuksien nousuna, tosin väriarvo oli korkea (Kuva 19). Kuva 17. Alusveden hapen kyllästysaste (%) Maitiaislahden näyteasemilla eri näytteenottokerroilla vuonna 2015. Näytepisteellä 4 on matalaa ja happikyllästys pysyi korkealla. Pisteillä 3 ja 5 alusvesi oli elokuussa hapetonta kuten edellisinäkin vuosina. 24 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Kuva 18. Maitiaislahden näytepisteiden kokonaisfosforipitoisuus (µg/l) päällys- ja alusvedessä eri näytteenottokerroilla vuonna 2015 (Huom. pisteellä 4 näyte vain 1 metristä). Fosforipitoisuus oli korkeimmillaan elokuussa perukan päällysvedessä. Kaikki pintaveden bakteerimäärät, 0-18 pmy, jäivät selvästi sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 35/2008 annettujen yksittäisten tulosten uimaveden toimenpiderajasta (400 fek. enterokokkia/100 ml, 1000 E.colia/100 ml). Aiemmin asetuksessa annettiin raja-arvo myös koliformisille bakteereille, joita piti olla alle 10 000 pmy/100 ml. Suurimmat pintaveden kokonaiskolimäärät mitattiin elokuussa, jolloin koliformisia bakteereja oli enimmillään 240 pmy/100 ml Packaging Oy:n lähialueella (ML4). Tuotantokauden 2015 päällysveden fosforipitoisuuksien mukaan Maitiaislahden perukka oli rehevä, muu Maitiaislahti suualueineen oli lievästi rehevää. Fosforipitoisuus oli suurimmillaan elokuussa perukan pintavedessä, 31 µg/l (Kuva 18). Maitiaislahden päällysveden typpipitoisuus oli kesällä keskimäärin 510 µg/l (Kuva 19), samaa tasoa kuin Konnivedellä. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 25

Kuva 19. Maitiaislahden näytepisteiden kokonaistyppipitoisuus (µg/l) päällys- ja alusvedessä eri näytteenottokerroilla vuonna 2015. Kesäaikaiset päällysveden typpipitoisuudet olivat samaa tasoa kuin Konnivedellä. Typpipitoisuus oli hieman koholla Maitiaislahden perukan alusvedessä elokuussa. Maitiaislahti oli klorofyllipitoisuuksien mukaan erittäin rehevä kesän tulosten keskiarvon ollessa 28 µg/l (Kuva 20). Maitiaislahdella, kuten yleensäkin rehevillä alueilla, kasviplanktonin määrän ajallinen vaihtelu on suurta. Rehevyys oli voimakkainta lahden pohjukassa kuten yleensäkin. Varsinkin elokuussa klorofyllipitoisuus oli pohjukassa suuri, ylirehevien vesien tasoa. 26 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Kuva 20. Klorofyllipitoisuus (µg/l) Maitiaislahden näytepisteillä ML3 - ML5 ja Maitiaislahden suulla (Heinola3, Heinolan alapuolisen vesistöalueen yhteistarkkailu) kesä- ja elokuun näytteenottokerroilla vuonna 2015. Maitiaislahti oli klorofyllipitoisuuksien mukaan erittäin rehevä. 7 KUUSAKOSKI OY:N RAJAVUOREN KAATOPAIKAN TASAUSALTAAN VESIEN PURKU KYMENVIRTAAN 7.1 JOHDANTO Kuusakoski Oy:n Rajavuoren kaatopaikan tasausaltaan purun tarkkailun hoiti vuonna 2015 Kymijoen vesi ja ympäristö ry (Åkerberg 2016). Purun vesistötulokset käsitellään Kuusakoski Oy:n suostumuksella myös tässä yhteistarkkailujulkaisussa. Rajavuoren kaatopaikan tasausaltaan vedet purettiin tammi-maaliskuussa Flutingtehtaan purkuputken ja huhtikuusta lähtien Heinolan kaupungin jätevedenpuhdistamon purkuputken kautta Kymenvirtaan. Kesäkuusta lähtien noin 11 % vesistä käsiteltiin puhdistamolla. Yhteensä jätevettä purettiin vuonna 2015 Kymenvirtaan 31 000 m 3. Vesien kokonaismäärä oli suurempi kuin edellisvuonna. 7.2 NÄYTTEENOTTO JA ANALYYSIT Kuormituksen laskennassa käytettiin säiliöautoista otettujen yhdeksän näytteen pitoisuuskeskiarvoja. Näytteistä analysoitiin kiintoaine, ph, sähkönjohtavuus, kloridi, COD Cr, BOD 7ATU, kokonaistyppi, ammoniumtyppi ja kokonaisfosfori. Kolmessa laajemmassa analyysissa tutkittiin lisäksi sameus, TOC, fenolit, VOC ja liukoiset metallit (Al, As, Br, Cd, Cr, Cu, Hg, Ni, Pb, Zn). Kymenvirrasta otettiin vesinäytteet jätevedenpuhdistamon purkupaikan ylä- (2) ja alapuolelta (3) kuukausittain kesäkuusta lähtien. Lisäksi otettiin näytteet vanhan Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 27

purkupaikan (Flutingtehdas) yläpuolelta (4), nyt piste oli siis suotovesien purkupaikan 2. alapuolisena pisteenä (Liite 1.1 kartta). Näytteenottosyvyydet ovat 1 m, 5 m, 10 m ja puoli metriä pohjan yläpuolelta. Näytteistä tutkittiin sähkönjohtavuus, ph, kemiallinen hapenkulutus, kloridi, happi, kokonaistyppi ja fosfori sekä ammoniumtyppi. 7.3 KUORMITUS Tyypillistä tasausaltaan vedelle oli erittäin korkea kloridipitoisuus ja sen seurauksena korkea sähkönjohtavuus. Myös hapenkulutuksen arvot olivat suuria ja vedessä oli myös runsaasti typpeä, joka oli lähes kokonaisuudessaan ammoniumtyppenä. Säiliöautosta otettujen näytteiden tulosten perusteella voidaan laskea Rajavuoren kaatopaikan jätevesien purusta Kymenvirtaan aiheutuva kuormitus, kun tiedetään vesistöön johdettujen jätevesien kokonaismäärä. Kloridin ja typen lähtökuormitus oli vuonna 2015 noin 10 % edellisvuotta suurempaa. Kuormitus on ollut korkeimmillaan vuonna 2009 (Kuva 21). Kuva 21. Vuosina 1997 2015 Kymenvirtaan tasausaltaista ajetun suotovesimäärän sekä typen ja kloridin ainevirtaaman kehitys. Kun Rajavuoren kuormitusta verrataan muuhun Heinolan alueen pistekuormitukseen, niin Rajavuoren purun typpikuormitus oli noin viidesosa Heinolan alueen muiden pistekuormittajien kokonaistyppikuormasta (Taulukko 1, Liite 5). 7.4 VESISTÖTARKKAILUN TULOKSIA Vertailupiste (YP)2 sijaitsee jätevedenpuhdistamon purkupaikan yläpuolella ja piste (AP)3 alapuolella, piste (YP)4 sijaitsee vanhan purkupaikan (Flutingtehdas) yläpuolella, nyt piste oli siis suotovesien purkupaikan 2. alapuolinen piste. (Liite 1.1 kartta). Näytepaikat sijaitsevat voimakkaiden virtausten alueella, eikä veteen muodostu selvää 28 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

lämpötilakerrostuneisuutta. Enimmilläänkin lämpötilaeroa pinnan ja pohjan välillä oli vain 0,6 astetta. Tästä johtuen myös happitilanne pysyi pohjankin läheisessä vedessä hyvänä. Vesialue oli fosforitasoltaan karua ja typpipitoisuus oli kirkkaiden vesien tasoa. Marraskuussa typpipitoisuus oli hieman koholla alapuolisella pisteellä (AP3) päällys- ja välivedessä ja toisella alapuolisella pisteellä (YP4) alusvedessä. Joulukuussa typpipitoisuus oli hieman koholla alapuolisella pisteellä (AP3) 5 metristä alkaen. Ammoniumtyppipitoisuudet olivat pieniä (<5 24 µg/l), lievää jätevedenpuhdistamon ja/tai kaatopaikan jätevesien vaikutusta oli ajoittain havaittavissa alapuolisten pisteiden vedessä 5 metristä alkaen (Kuva 22). Sähkönjohtavuus oli hyvin tasainen eri näytepisteiden, ajankohtien ja syvyyksien välillä. Kloridipitoisuudet olivat yleensä samaa tasoa kuin yläpuolisella pisteellä (Kuvat 22). Ainoastaan marraskuussa alapuolisten pisteiden pintaveden kloridipitoisuus oli hieman koholla, AP3:lla myös 10 metrissä. Kuva 22. Kloridi- ja ammoniumtyppipitoisuus Kuusakoski Oy:n Kymenvirran näytepisteillä päällys- ja alusvedessä vuoden 2015 näytteenottokerroilla. YP2 sijaitsee jätevedenpuhdistamon purkupaikan yläpuolella ja piste AP3 alapuolella, piste YP4 sijaitsee vanhan purkupaikan (Flutingtehdas) yläpuolella, nyt piste oli siis suotovesien purkupaikan 2. alapuolinen piste. 8 OY MANKALA AB:N VELVOITETARKKAILU ARRAJÄRVELLÄ Arrajärven vedenlaatuseuranta liittyy Oy Mankala Ab:n voimalaitoksen velvoitetarkkailututkimuksiin (Liite 1.2 kartta, Liite 7.4 tulokset). Talvinäytteet on otettu maaliskuussa vuodesta 2010; aiemmat talvinäytteet on otettu jo helmikuun alussa. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 29

Kapea, matala salmi erottaa Arrajärven etelä- ja pohjoisosan toisistaan. Talvella pohjoisen Arrajärven (1=038) päällysveden ravinnepitoisuudet olivat hyvin lähellä alueen läpi virtaavan Kymijoen pitoisuuksia (vrt. Vuolenkosken tulokset). Fosforipitoisuudet olivat alhaisia (Kuva 22). Vesi oli tasalämpöistä ja alusveden happitilanne hyvä (Kuva 23). Kesällä pohjoinen Arrajärvi (1) oli fosfori- ja klorofyllipitoisuuden mukaan lievästi rehevä - rehevä (Kuvat 22 ja 24). Kesäinen näkösyvyys oli pohjoisella Arrajärvellä 1,6 m (Kuva 25). Alusveden happitilanne oli nyt kuten yleensäkin erinomainen veden ollessa lämpötilakerrostumatonta (Kuva 23). Hygieeniseltä laadultaan pohjoisen Arrajärven vesi on hyvää; vedessä oli kesällä fekaalisia enterokokkeja 10 pmy/100ml. Kuva 22. Veden fosforipitoisuus (µg/l) 1 m:ssä ja alusvedessä Arrajärven pohjoisella (1) ja eteläisellä (2) näytepisteellä talvi- ja kesänäytteenotossa vuosina 2006-15. Vedessä oli talvella selvästi vähemmän fosforia kuin kesällä. Rehevällä eteläisellä Arrajärvellä (2=037) vesi oli lievästi lämpötilakerrostunutta talvinäytteenottoaikaan ja alusvedessä oli hapenpuutetta (Kuva 23). Pintavedessä oli fosforia keskimääräistä vähemmän (Kuva 22). Väriarvo ja typpipitoisuus olivat humuspitoisten vesien tasoa. 30 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

Kuva 23. Alusveden happikyllästys Arrajärven pohjoisella (näyte 4 m) ja eteläisellä (näyte 7 m) näytepisteellä talvi- ja kesänäytteenotossa vuosina 2006-15. Alusveden happitilanne oli molemmilla vuoden 2015 tutkimuskerroilla hyvä pohjoisella Arrajärvellä. Eteläisellä Arrajärvellä alusveden happitilanne oli kesällä kohtalainen ja talvella selvästi alentunut. Kesäisen näytteenoton ajoittuminen suhteessa lämpötilakerrostuneisuuteen vaihtelee vuosittain. Elokuun 2015 lopussa eteläisellä Arrajärvellä (2) lämpötilakerrostuneisuus oli lähes purkautunut ja alusveden happikyllästys kohtalainen 64 % (Kuva 23). Klorofyllipitoisuus oli selvästi keskimääräistä pienempi (Kuva 24). Fosfori- ja klorofyllipitoisuuksien mukaan vesialue oli rehevä (Kuvat 22 ja 24). Alusveden fosforipitoisuus oli hieman koholla (Kuva 22). Näkösyvyyttä oli normaaliin tapaan reilu metri (Kuva 25). Hygieeniseltä laadultaan eteläisen Arrajärven vesi oli hyvää; vedessä oli fekaalisia enterokokkeja 9 pmy/100 ml. Kuva 24. Arrajärven a -klorofyllipitoisuus (µg/l) heinä-elokuussa vuosina 2006-15. Levämäärää kuvaava pitoisuus oli vuonna 2015 eteläisellä Arrajärvellä keskimääristä selvästi pienempi ja pohjoisella keskimääräistä tasoa. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 31

Kuva 25. Näkösyvyys (dm) Arrajärvellä elokuussa vuosina 2006-15. Näkösyvyys oli elokuussa 2015 keskimääräistä tasoa. Arrajärven vedenpintaa säännöstellään Mankalan voimalaitoksella. Lupaehdoissa viitataan vedenpinnankorkeusasteikkoon nro 1407000. Tämä asteikko sijaitsee Mankalan voimalaitoksen yläpuolella Linnasaaren kohdalla (Liite 1.2 kartta). Asteikkoa 1407000 paremmin Arrajärven vedenpinnan korkeutta kuvaa Kymenkäänteessä, Kettujärvessä oleva korkeusasteikko nro 1406910. Vedenpinta on hieman korkeammalla Kettujärvessä ja samalla myös Arrajärvessä kuin Linnasaaren luona (Kuva 26). Vedenkorkeus myös vaihtelee Kettujärvessä ja Arrajärvessä enemmän kuin Linnasaaren luona. Vesi oli korkeimmillaan kesäkuun lopulla, jolloin myös virtaamat olivat suurimmillaan (virtaamat kts. Kuva 2). Kuva 26. Vedenkorkeus (NN+00cm) vedenkorkeusasemilla 1406910 (Kettujärvi) ja 1407000 (Kymijoki, Linnasaari) vuonna 2015. Lähde: OIVA ympäristö- ja paikkatietopalvelu. 32 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016

9 YHTEENVETO Tässä julkaisussa on käsitelty vuoden 2015 tulokset Ruotsalainen-Konnivesi -alueen yhteistarkkailusta (Heinolan kaupunki, Stora Enso Oyj Flutingtehdas ja Suomen Kuitulevy), Stora Enso Packaging Oy:n Heinolan aaltopahvitehtaan velvoitetarkkailutulokset Maitiaislahdelta, Kuusakoski Oy:n Rajavuoren kaatopaikan tasausaltaan vesien purkua Kymenvirtaan koskevia vesistötarkkailutuloksia ja Oy Mankala Ab:n voimalaitoksen velvoitetarkkailutulokset Arrajärveltä. Heinolan vesistöalueen yhteistarkkailu piti vuonna 2015 sisällään syvännepaikkojen vedenlaatuseurannan, klorofyllitutkimuksen ja kuukausittaisen virtahavaintopaikkojen seurannan. Lisäksi ohjelmaan kuului perifytontutkimukset, jotka on raportoitu tässä julkaisussa omana osionaan. Vuoden 2015 alku ja loppu olivat lauhoja. Jäät lähtivät selvästi keskimääräistä aikaisemmin. Huhtikuussa satoi erittäin runsaasti. Syksy oli vähäsateinen. Kymijoen virtaamat olivat kesällä hieman normaalia suurempia, mutta koko loppuvuoden Kymijoessa virtasi normaalia vähemmän vettä. KONNIVESI Heinolan alueen jätevesikuormitus on ollut vuodesta 2003 pienempää kuin aiemmin. Vuonna 2003 kuormituksen väheneminen johtui pääasiassa Flutingtehtaan kuormituksen vähenemisestä. Viimeisen 10 vuoden aikana ravinne- ja kiintoainekuormitus on vähentynyt ja happea kuluttava kuormitus pysynyt samalla tasolla. Vuonna 2015 kuormitus oli muuten samaa tasoa kuin edellisenä vuonna, mutta kiintoainekuormitus oli pienempää. Flutingtehdas on muuten alueen suurin pistekuormittaja, mutta typpikuormitusta tulee eniten kaupungin jätevedenpuhdistamolta. Jätevesien kokonaiskuormitus oli vuonna 2015 yhteensä 8 kiloa fosforia, 178 kiloa typpeä, 463 kiloa kiintoainetta ja 766 kiloa happea kuluttavaa orgaanista ainetta (BOD 7 ) vuorokaudessa. Jätevesikuormitus oli vuonna 2015 pääsääntöisesti lupaehtojen mukaista. Flutingtehtaalla oli fosforin ja/tai COD:n luparajaylityksiä helmi-, maalis-, loka- ja joulukuussa. Kuitulevyllä ei ollut luparajaylityksiä. Heinolan kaupungilla lupaehdot täyttyivät lukuun ottamatta kolmannen jakson BOD-tehon niukkaa alitusta ja neljännen jakson fosforituloksia. Pistekuormitustietoihin, ainevirtaamalaskelmiin ja ympäristöhallinnon Vesistömallijärjestelmä VEMALAan perustuen Konniveden lähivaluma-alueelta tulevasta fosfori- ja typpikuormasta reilut 60 % oli peräisin Heinolan alueen jätevesistä. Konniveteen kokonaisuudessaan tulevasta kuormituksesta lähivaluma-alueen osuus oli 6-10 % fosforista ja 3 % typestä. Suurin osa ravinteista tulee yläpuolisesta vesistöstä eli Ruotsalaisesta. Vuonna 2015 pienimmillään fosforia virtasi Ruotsalaisesta Konniveteen 72 kg/vrk marraskuussa ja enimmillään 191 kg/vrk heinäkuussa. Talvella näytteitä ei saatu läheskään kaikilta paikoilta heikkojen jäiden takia, joten tieto alueen lopputalven happitilanteesta on puutteellinen. Tuolloin Maitiaislahden suulla alusvedessä oli happivajausta, sähkönjohtavuus, alkaliniteetti ja fosforipitoisuus olivat Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016 33

hieman koholla. Löysinselällä alusveden fosfori- ja päällysveden typpipitoisuus sekä Konniselällä päällys- ja alusveden sähkönjohtavuus olivat hieman koholla. Kesäkuussa Kymenvirran syvänteessä pintaveden fosforipitoisuus oli korkeampi kuin muilla näytepisteillä. Maitiaislahden suulla alusveden fosfori- ja ammoniumtyppipitoisuus olivat lievästi koholla. Saunasaaren alueen alusveden fosforipitoisuus oli hieman koholla. Tyypilliseen tapaan loppukesästä Maitiaislahden suulla happi oli lopussa alusvedestä. Hapettomuus näkyi hieman kohonneena sähkönjohtavuutena, alkaliniteettina, kokonaistyppi- ja fosforipitoisuutena, sekä selvemmin kohonneena ammoniumtyppipitoisuutena ja väriarvona. Alusveden fosfori- ja ammoniumtyppipitoisuus olivat hieman koholla myös Saunasaaren alueella. Kymenvirran ja Matinsalmen lähes tasalämpöisessä vedessä happitilanne oli erittäin hyvä. Lämpötilakerrostuneista alueista Ruotsalaisen ja Konniselän alusveden happitilanne oli hyvä. Muilla näytepisteillä näkyi kuormituksesta johtuvaa hapenvajausta. Konniselällä ei havaittu kuormituksesta johtuvia muutoksia veden fysikaalis-kemiallisessa laadussa. Näkösyvyyttä oli talvella keskimääräistä enemmän: Ruotsalaisella 6,6 m, Konniselällä, Isosaaren alueella ja Löysinselällä 6 metriä ja Maitiaislahden suullakin 5,3 metriä. Kesällä näkösyvyyttä oli eniten Ruotsalaisella ja Konniselällä, reilu 4 m. Vähiten näkösyvyyttä oli Maitiaislahden suulla, 3 m. Hygieeniseltä laadultaan vesi on hyvää uimavettä koko tutkimusalueella. Klorofyllipitoisuuksien mukaan Maitiaislahden suualue oli rehevää, Konnija Löysinselkä lievästi rehevä ja koko muu tutkimusalue karua. Fosforipitoisuuksien perusteella alue oli karua eli fosforipitoisuus oli alle 10 µg/l, lukuun ottamatta lievästi reheviä Maitiaislahden suun ja Kymenvirran alueita. Fosfori oli levien kasvua rajoittava ravinne koko tutkimusalueella. Virtahavaintopaikkojen kuukausittaisten tulosten perusteella Kymijoen vedenlaadun muuttuminen Jyrängönvirralta Vuolenkoskelle on melko vähäistä. Ammoniumtyppipitoisuudet olivat Vuolenkoskella hieman suurempia kuin Jyrängönvirrassa. Fosforipitoisuus oli Vuolenkoskella 0,2 µg/l suurempi kuin Jyrängönvirrassa. Heinolan alueen pistekuormituksesta aiheutuva pitoisuusnousu oli tasoa 0,4 µg/l. Virtapaikkojen vedenlaatutulosten perusteella Heinolan alueen jätevesikuormitus ei juurikaan näy alapuolisen Kymijoen vedenlaadussa. MAITIAISLAHTI Maitiaislahteen ei nykyisin tule varsinaista jätevesikuormitusta. Ajoittain lahden alueelle voi työntyä Jyrängön-Kymenvirtaan johdettuja jätevesiä. Kesän 2015 päällysveden fosforipitoisuuksien mukaan Maitiaislahden perukka oli rehevä, muu Maitiaislahti suualueineen oli lievästi rehevää. Klorofyllipitoisuuksien mukaan Maitiaislahti oli erittäin rehevä. Kuten edellisinäkin vuosina happi oli loppunut alusvedestä elokuussa sekä lahden perukassa että rautatiesillan alueella. Vesi oli rautatiesillan luona 34 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 257/2016