kauppamiehen käytännöstä kansainväliseen kirjanpitoon*



Samankaltaiset tiedostot
Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi RATKAISUJA TILINPÄÄTTÄJÄN ONGELMIIN

Sisällys. Lukijalle Esipuhe 4. painokseen... 13

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Demoyritys Oy TASEKIRJA

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Tilinpäätöksen rakenne ja tulkinta Erkki Laitila. E Laitila 1

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus TASEKIRJA Toimintakertomus. Tilinpäätös

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Käsitteitä yrittäjyydestä

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Laskentatoimen teoria ja tutkimus YLA S920 Järvenpään osuus

Yritysmuodot. 1. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiö Osuuskunta. Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Satakunnan ammattikorkeakoulu. Tiina Rönkä TULEVAISUUSKIRJANPITO

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy

Toiminnantarkastajien tapaaminen 2017

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

Ammatillisten oppilaitosten määrää vähennetään ja kunnallistetaan

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

1984 vp. - HE n:o 65. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirjanpitolain muuttamisesta

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

2.3 Tilinpäätöksen rakenne

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Kaikki laskentatoimen tieteenharjoittajat

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/silmäasema Fennica Oy

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

TILINTARKASTUSALAN SÄÄNTELYMUUTOKSIA. Sanna Alakare Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tampereen yliopisto

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

Perussuomalaiset Lapin piiri ry

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Sisällysluettelo. 1 Velusmaan mökkitien toimitus 3

3154 TaINPMTOSSUUNNITfELU Tent ti klo

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/ Paikka Tampereen palvelualan ammattiopisto, neuvotteluhuone A132, Koulukatu 18, Tampere

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Sanna Alakare TILINPÄÄTÖKSEN LUOTETTAVUUS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

VALTION TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA KANNANOTTO Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2009 N:o 1/2009. Tilintarkastuskertomuksen sisältö.

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta (HE 189/2000 vp).

Kunnanhallitus

Yritystoiminta Pia Niuta KIRJANPITO

LASKENTATOIMI JA VEROTUS - AINEOPINNOT 60 OP

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että

Laskentatoimen. oppiaineen esittely kevät Sinikka Moilanen. Oulun yliopisto

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Transkriptio:

aila Virtanen kauppamiehen käytännöstä kansainväliseen kirjanpitoon* 1. 1800-luvun kauppamiehen kirjanpitokäytäntö kirjanpito Suomessa on kehittynyt kauppiaiden omaisuuden seurannasta monien vaiheiden kautta nykyiseksi kansainväliseksi kirjanpidoksi. ensimmäinen suomenkielinen kirjanpidon op pikirja, August Liliuksen Käytännöllinen opastus Yksinkertaisessa kirjanpi ossa varsinkin Teh as telijoille ja Ammattilaisille, julkaistiin vuonna 1862. maakauppa oli vapautettu vuonna 1859, ja kauppiaalta edellytettiin kirjanpitotaitoa, että hän saattoi saada kauppapuotiluvan. herra kir jakauppias L.W. Lilja pyysi August Liliusta kir joittamaan lyhyen opastuksen kirjanpidosta. herrojen välille syntyi keskustelu, jonka tulok sena August Lilius kirjoitti oppikirjan myös suo meksi. Liliuksen kirjanpitokirjan tarkoituksena oli auttaa kauppiasta pysymään selvillä saami sistaan ja veloistaan sekä omaisuuden määrästä ja muutoksista. rahayksikkönä Liliuksen kirjan pitokirjan esimerkeissä oli vielä rupla, joka muunnettiin Suomen markaksi. kirjanpidon teh tävänä oli palvella ennen kaikkea järjestystä kauppaliikkeessä. Asioiden muistiin kirjoittami nen oli tarpeellista sen vuoksi, etteivät kaikki liiketapahtumat tapahtuneet käteiskauppana, puhtaalla rahalla, vaan luottokauppa oli yleistä. jos saamisia ja velkoja ei olisi merkitty muistiin, niin ei olisi ollut mahdollista selvittää omaisuu den määrää, mikä Liliuksen mukaan oli jokai selle ihmiselle tarpeellista. kirjanpidon ensisi jaisena tarkoituksena oli selvittää omaisuus ja omaisuuden muutokset. Liliuksen aikaan kirjanpidolla ei vielä ol lut huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä vaan omistajan tarpeet ja odotukset ratkaisivat, mitä tapahtumia kirjanpitoon merkittiin ja miten tilinpäätösraportit laadittiin. Liliuksen kirjanpi don olennainen piirre oli se, että omistaja ja yritys muodostivat kokonaisuuden. omistaja oli yhtä yrityksensä kanssa, ja kaikki mikä tapahtui yrityksessä, koitui suoraan omistajan hyödyksi tai vahingoksi. Vaikka kirjanpidolla oli todistus 116 *Virkaanastujaisesitelmä 27.9.2006, jyväskylän yliopisto, taloustieteiden tiedekunta. aila Virtanen, Pfofessor, Ph.d. (econ.) jyväskylän yliopisto e mail: e mail: aila.virtanen econ.jyu.fi aila.virtanen econ.jyu.fi aila.virtanen econ.jyu.fi aila.virtanen econ.jyu.fi

LTA 1/07 A.VIrTAnen voimaa konkurssioikeudenkäynneissä, oli kir janpito ennen kaikkea omistajan kirjanpitoa. 2. kirjanpitolainsäädäntö 1800 luvulla viittauksia kirjanpitovelvollisuu teen sisältyi rikoslakiin, konkurssisääntöön ja osakeyhtiölakiin. Vuoden 1895 osakeyhtiölaissa säädettiin osakeyhtiöille kirjanpitovelvollisuus. Sama velvollisuus oli säädetty osuuskunnille osuustoimintalaissa. kirjanpito tuli pitää sellai sena, kun yhtiön toiminnan laatu vaati. Lisäksi oli olemassa määräyksiä pankkiyhtiöiden eli avointen ja kommandiittiyhtiöiden velvollisuu desta antaa säännöllisesti tietoja asemastaan, ja nämä tiedot edellyttivät kirjanpidon pitämistä. myös huutokaupanpitäjille oli määrätty kirjan pitovelvollisuus. rikoslain 39 :n mukaan kon kurssivelallinen voitiin tuomita rangaistukseen, jos hän oli kirjoittanut kirjansa väärin, taikka sen hävittänyt,sitä muutellut, sen kätkenyt tahi teh nyt mah ottomaksi lukea tai ylipäänsä huoletto masti toimittanut kirjanpitonsa. ensimmäinen varsinainen kirjanpitolaki annettiin helsingissä 14. päivänä helmikuuta 1925. kirjanpitovelvollinen oli lain mukaan jo kainen, jonka tuli käyttää toiminimeä sekä se, joka harjoitti liikennettä aluksella, jonka päälli köllä tuli olla suoritettu tutkinto. kirjanpidosta tuli selvitä varat ja velat sekä niiden muutokset, yksityiskäyttöön otto sekä yrityksen tulos. en simmäistä kirjanpitolakia täydennettiin vuonna 1928 lailla tilinpäätöksen julkisuudesta. Tilin päätös sisälsi omaisuustaseen sekä voitto tai tappiotaseen. Toinen kirjanpitolaki säädettiin Suomessa pian sotien jälkeen vuonna 1945. uuden lain myötä kirjanpidon merkitys koko yhteiskuntaa ja talouselämää koskevana insti tuutiona tuli selväksi ja vahvaksi. kirjanpidon käyttökelpoisuus ja julkisuus laajenivat, kun kir janpitolainsäädäntöön sisällytettiin kaikkia kos kevat yhteneväiset tuloslaskelma ja tase kaavat. Vuonna 1973 kirjanpitolaki uudistettiin seuraavan kerran. uuden kirjanpitolain tarvetta perusteltiin sillä, että rahoitusmarkkinat eivät toimineet tyydyttävästi. epäkohtina nähtiin pää omien liikkumattomuus, yritysten oman pää oman vähäisyys, puutteelliset mahdollisuudet osakesäästämiseen sekä yritysten velkaantunei suus. erityisen ongelmallisena nähtiin pääoma markkinoiden toimimattomuus. Pääomamarkki noiden kehittymisen kannalta nähtiin tärkeänä kirjanpitolainsäädännön uudistaminen. Tilin päätösten tuli antaa riittävästi informaatiota yri tyksestä kiinnostuneille sidosryhmille kuten to sille yrityksille, työntekijöille, julkiselle vallalle, järjestöille ja tutkijoille. Tämän oletettiin lisää vän kiinnostusta sijoittamiseen ja kehittävän rahoitusmarkkinoita. kirjanpitolakia laadittaessa pidettiin tär keänä, että ulkopuolinen tarkastelija oli perillä niistä periaatteista, joita kirjanpidossa sovelle taan. Ilman kirjanpitoteoriaa ei pidetty mahdol lisena varmistua lainsäädännön johdonmukai suudesta. Lakiehdotuksen johtavaksi periaat teeksi omaksuttiin professori martti Saarion suoriteperusteinen, meno tulon kohdalle teo rian mukainen tilinpäätös. Teoria oli esitelty jo vuonna 1945 Saarion väitöskirjassa Realisointi periaate ja käyttöomaisuu en poistot tuloslas kennassa.yritys nähtiin kokonaan uudella taval la; yritystä ei ollut tarkoituksenmukaista näh ä lisääntyvänä omaisuusmassana, vaan työpaikko ja luovana ja tuloja tavoittelevana organisaatio na. Yrityksen tulontuottamiskyky nousi keskei seksi näkökohdaksi. Samalla luovuttiin omista jakeskeisestä, omaisuuden laskentaan perustu vasta kirjanpitokäytännöstä. Yritys oli dynaami nen, se kiinnosti useita sidosryhmiä ja sillä oli yhteiskunnallista ulottuvuutta ja merkitystä. 117

118 3. kansainvälinen kirjanpito Seuraavaa vaihetta Suomen kirjanpidon histo riassa leimaa 1980 luvulla alkanut kansainvä listyminen. Suomalaista lainsäädäntöä lähdettiin luotsaamaan kohti euroopan unionissa omak suttua kirjanpitokäytäntöä. Lainsäädäntöä uudis tettiin vuosina 1992 ja 1997. Välttämätön syy lainsäädännön muutokselle oli yhteisen euroop palaisen kirjanpitonormiston vaatimus, johon Suomen tuli mukautua. Lainsäädännön pohjak si omaksuttiin 1990 luvun uudistuksissa eu roopan yhteisön 4. ja 7. yhtiöoikeudellinen di rektiivi. Suomalaisten yritysten tilinpäätösinfor maation tuli vastata kansainvälisten käyttäjien tiedontarvetta. nämä vaatimukset ohjasivat suo malaista normistoa kohti kansainvälisiä kirjan pitokäytäntöjä. kansainvälistyvä lainsäädäntö ei kuiten kaan täysin syrjäyttänyt suomalaista kirjanpito perinnettä. Pekka Pirinen (1996) on väitöskirjas saan kuvannut lainsäädännön kehittymistä kol men vastakkainasettelun kautta; suomalainen traditio vastaan kansainvälistymisen paineet, hyvä kirjanpitotapa vastaan verotus sekä pienet yritykset vastaan suuret yritykset. kansainvälisen käytännön kannattajat pitivät meno tulo teoriaa riittämättömänä kuvaamaan kirjanpidon koko monimutkaista aluetta. Suomalaisen tradition kannattajat puolestaan pitivät kansainvälistä kir janpitotapaa ongelmallisena erityisesti siksi, että siihen perustuen voidaan kirjanpitoon löytää samassa tilanteessa useita erilaisia ratkaisuja, jolloin kirjanpito muodostuu säännössidonnai seksi. Viimeinen kansainvälistymisen vaihe kir janpidon historiassa on IAS/IFrS standardien sisällyttäminen osaksi suomalaista lainsäädän töä. hallituksen esitys vuodelta 2004 eduskun nalle laiksi kirjanpitolain muuttamiseksi sisälsi useita muutosesityksiä kirjanpitolakiin. esityk sen tarkoituksena oli saattaa Suomessa voimaan IAS asetus ja fair value direktiivi. Pakollisena IAS/IFrS standardien soveltaminen koskee sel laisten yritysten konsernitilinpäätöksiä, joiden arvopapereita on julkisen kaupankäynnin koh teena. muiden yritysten osalta lähtökohtana oli niin sanottu ei estettä, ei pakkoa periaate, jon ka nojalla standardien pakollista käyttöä ei laa jennettu, mutta toisaalta miltään kirjanpitovel vollisten ryhmältä ei kielletty standardien käyt töä. 4. kirjanpidon vaikuttajat suomessa jo ennen vuoden 1925 kirjanpitolakia oli alka nut kirjanpidon tieteenalan kehitys. Liiketalous tiedettä ja kirjanpitoa opetettiin yliopistossa 1900 luvun alusta saakka. helsingin kauppa korkeakoulu perustettiin vuonna 1911 ja vuon na 1927 aloitti helsingin Svenska handelshög skolan. Samana vuonna perustettiin Turkuun handelshögskolan vid Åbo Akademi. Ilmari ko vero toimi kauppakorkeakoulun kirjanpidon, konttoritöiden ja kotimaisen kirjeenvaihdon opettajana ja myöhemmin helsingin yliopiston finanssiopin professorina. I.V. kaitila oli helsin gin kauppakorkeakoulun liikelaskentaopin pro fessori ja hän vaikutti varsin paljon suomalaisen kirjanpidon kehitykseen. martti Saario toimi las kentatoimen professorina helsingin kauppakor keakoulussa ja Turun kauppakorkeakoulussa. Turun kauppakorkeakoulun professori unto Vir tanen tuli tunnetuksi kirjanpidon moraalikysy mysten tutkijana ja hyvän kirjanpitotavan edis täjänä. Laskentatoimen professorit olivat huomat tavia vaikuttajia kirjanpitolakien taustalla vuo sina 1925, 1945 ja 1973. Akateeminen vaikutus oli vahva joensimmäisen kirjanpitolain synty miselle. myöhemmin vuoden 1945 kirjanpito

LTA 1/07 A.VIrTAnen lain valmistelutyöt teki professori I.V. kaitila. Vuoden 1973 lainsäädäntö perustui professori martti Saarion teorialle. heidän jälkeensä myös monet muut kirjanpitoteorian ja käytännön kehittäjät ovat tulleet akateemisesta maailmasta. Viime vuosikymmeninä näkyvimpiä kirjanpidon teorian ja käytännön kehittäjiä ovat olleet pro fessori Pertti kettunen ja professori jarmo Lep piniemi. Akateeminen vaikutus hyvän kirjanpi totavan kehityksessä on Suomessa ollut erittäin vahva. Vahva vaikuttaja kirjanpidon kentällä on ollut myös valtiovallan kontrolli. kirjanpidon käytäntö kirjoitettiin ensimmäiseen kirjanpito lainsäädäntöön vuonna 1925, jolloin kirjanpi tolaki palveli itsenäisen Suomen tarvetta raken taa oma lainsäädäntö ja nousta myös tätä kaut ta maailman valtioiden joukkoon. Vuoden 1945 lainsäädännön yhteiskunnallinen tausta oli sota aika, tavaroiden puute kotirintamalla ja raskaat inhimilliset, henkiset ja taloudelliset menetyk set. kun kirjanpitolainsäädäntö 1945 uudistet tiin, se kontrolloi entistä tiukemmin yrityksiä ja asetti niille yksityiskohtaisia vaatimuksia kirjan pidon järjestämiseksi. Sodan jälkeinen pula aika oli ohi 1960 luvulla, jolloin laskentatoimen asiantuntijoiden vaikutus kirjanpidon kehityksessä tuli vahvaksi ja näkyväksi. kaupungistuminen, maaseudun tyhjeneminen ja kukoistava nuorisokulttuuri veivät pohjaa kontrollilta ja valvonnalta. Valtio vallan ote kirjanpidosta pysyi edelleen, mutta valvonnan rinnalle nousi asiantuntijoiden jouk ko. Asiantuntijoista vahvimpana kirjanpidon vaikuttajana ovat olleet kht tilintarkastajat. kir janpitokäytännön kehityksen juuret tästä ajasta eteenpäin olivat joorastavassa kansainvälisty misessä. Globaalin talouden tehokkaat rahoitus markkinat vaativat yritysten tilinpäätösinformaa tiolta läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta. 5. Lopuksi Suomen kirjanpidon historia on omaperäinen ja erikoinenkin. kirjanpidon kehitys nivoutuu Suo men historian käännekohtiin. kirjanpidon teo riat, muodot ja tekniikat ovat vaihdelleet vuosi kymmenten kuluessa, mutta tulevaisuus on Suomessa aina koettu epävarmaksi ja uhkaavak sikin. kuten kaitila vuonna 1916 kirjoitti, tuli omaisuus arvostaa mieluummin liian alhaiseen kuin liian korkeaan arvoon; olettaa mieluummin hintojen laskevan kuin nousevan; ottaa huomi oon mieluummin epäsuotuisat kuin suotuisat näkökoh at; ottaa huomioon kaikki tappiomah ollisuu et ja: jättää tulevaisuu en hyväksi kaik ki epävarmat voitot ja varmatkin voitot säästää tulevaisuu en hyväksi. kirjanpidon ratkaisut ovat olleet varovaisia ja pahimpaan mahdolli seen on aina varauduttu. Suomen kirjanpitokäytännön kehitykseen aikojen kuluessa ovat osallistuneet 1800 luvun kauppiaat, akateemiset teorian kehittäjät, valtio valta lainsäädännön kautta ja laskenta alan am mattilaiset oman työnsä kautta. kirjanpito voi daan ymmärtää sosiaalisena, kulttuurisena ja eettisenä käytäntönä, jota voidaan tarkastella suhteessa aikaan ja paikkaan. kirjanpidolla on yhteiskunnallinen taustansa, jossa kirjanpidon sisältö ja toteuttamistapa, tilinpäätösinformaati on tavoitteet ja käyttö kehittyvät. Tulevaisuus on nyt kiinnitetty euroop paan, ja kirjanpidon ratkaisut Suomessa ovat osa yhteistä eurooppalaista todellisuutta. nykyi syys ja tulevaisuus rakentuvat menneelle, ja kirjanpitolain ja käytännön taustalla elävät edelleen suomalaiset vaikuttajat, jotka ovat ny kyisen kirjanpitomme ja kirjanpidon tieteenalan rakentaneet. Lilius, kovero, kaitila, Saario ja unto Virtanen muiden muassa ovat jättäneet kirjanpitoon jälkensä, joka säilyy myös tulevai suudessa. Suomalainen kirjanpidon perinne ja 119

120 tutkimus on ollut vahvaa, ja sen varaan on hyvä rakentaa myös kansainvälisessä kirjanpidon maailmassa. Lähteet ahvenainen, nen, j., Vartiainen, h. j. (1982) Itse näisen Suomen talouspolitiikka. Teoksessa Suo men taloushistoria 2. Teollistuva Suomi (1982) Toimittaneet j. Ahvenainen, e. Pihkala ja V. ra sila. kustannusosakeyhtiö Tammi. helsinki. arvostelevia huomautuksia (1923) erikois valiokunnan ehdotus keskuskauppakamarin lausunnoksi. Liiketaito 1/1923, 14 16. BeLkaoui, a. (1992) Accounting Theory.Academic Press. harcourt Brace &Company. Publishers. Cambridge. haataja,t. (1973) hyvästä kirjanpitotavasta uuden kirjanpitolainsäädännön mukaan. Verotus 5/ 1973. hagman, e. (1974) Tilinpäätösinformaatiosta ja hyvästä kirjanpitotavasta. Tilintarkastus lasken tatoimi revision redovisning 1/1974. he 111/1992 hallituksen esitys eduskunnalle laeik si kirjanpitolain, osakeyhtiölain 11 ja 12 luvun sekä osuuskuntalain muuttamisesta. he 295/1993 hallituksen esitys eduskunnalle tilin tarkastuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeik si. he 173/1997 hallituksen esitys eduskunnalle kir janpitolaiksi sekä laeiksi osakeyhtiölain 11 ja 12 luvun ja osuuskuntalain 79 c :n muuttamises ta. he 189/2000 hallituksen esitys eduskunnalle kir janpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta. he 126/2004 hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirjanpitolain muuttamiseksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. heikkonen, j. (1974) Virheellinen kirjanpito ja kirjanpitorikos. Verotus 3/ 1974. heikkonen, j. (1976) kirjanpitolainsäädännön yleistulkinnasta. Tilintarkastus laskentatoimi re vision redovisning 3/1976. hines, r. D. (1988) Financial Accounting: In Com municating reality, WeConstruct reality. Ac counting organizations and Society. no 3, 251 261. järvinen, r., PrePuLa, e., riistama, V.,tuokko, Y. (2000) kirjanpito ja tilinpäätös uuden kirjanpitolain mukaan. WSoY. Porvoo. järvinen, r. (1973) uusi kirjanpitolainsäädäntö yritysten kannalta. Tilintarkastus laskentatoimi revision redovisning. Verotus 5/1973. kaitila, i. V. (1916) kirjanpidon ja bilanssiopin oppikirja. k. j. Gummerus osakeyhtiön kirjapai no. jyväskylä. kaitila, i. V. (1921) kirjanpidon ja bilanssiopin oppikirja. Toinen painos. k. j. Gummerus osa keyhtiön kirjapaino. jyväskylä. kaitila, i. V. (1923) Sarakemenettelyn sovittaminen eri kirjoihin. Liiketaito 6 7/1923, 169 174. kaitila, i. V. (1924) Liikekirjanpidon kehittäminen. eräitä käytännöllisiä näkökohtia. Liiketai to12/1924. 294 296. kaitila, i. V. (1945) kirjanpitotapa. Liiketaito 10/1945, 206 207. kallioniemi, i. a. (1915) kaksinkertaisen italia laisen kirjanpidon perusteet. oppikirja kirjanpi don opetusta varten keskikoulussa, kirjanpidon alkeisopetusta varten kauppaoppilaitoksissa ja kauppa apulaiskouluissa sekä itseopiskelua var ten, kustannusosakeyhtiö otava. helsinki. kettunen, P. (1976) Laskentatoimen perusteista. jyväskylän yliopisto, taloustieteen laitos. julkai suja 28/1976. kettunen, P. (1983) ensimmäinen suomenkielinen kirjanpidon oppikirja ja sen maailma. jyväsky län yliopisto. Taloustieteen laitos, julkaisuja n: o63/1983. jyväskylä, 1983. kettunen, P. (2005) Laskentatoimi ja teoria. esi telmä jyväskylän yliopiston taloustieteiden tie dekunnan jatkokoulutusseminaarissa 15.3. 2005. kirjanpidolliset Poistot sodan aikana (1942) Liiketaito lehden artikkeli. 3/1942. s. 42 42. kirjanpitoasetus (1945) 9.8.1945/781 kirjanpitoasetus (1997) 30.12.1997/1339 kirjanpitoasetus (1992) 30.12.1992/1575 kirjanpitolaki (1945) 6.7.1945/701 kirjanpitolaki (1973) 10.8.1973/655 kirjanpitolaki (1997) 30.12.1997/1336 kirjanpitolakikomitean mietinnön tarkastelua (1942) Liiketaito lehden artikkeli. 4/1942. 51 53. kirjanpitolaki (1923) Artikkeli Liiketaito leh dessä 1/1923. 11 16. kirjanpitolain uusimisehdotuksen tekijän, professori I.V. kaitilan kirjoitus (1942) Lii ketaito lehden artikkeli. 5/1942. s. 73 79, 84 87. kovero, i. (1907) kirjanpito I. Alkeet ja yleiset muodot. Werner Söderström osakeyhtiö. Por voo. kuusi, e. (1920) kauppahistoria. oppi jalukukir ja kauppaoppilaitoksia varten. k.j. Gummerus osakeyhtiö. jyväskylä. Laki kirjanpitovelvollisuudesta. Asetusko koelma n:o 54 14.2.1925. Laki tilinpäätöksen julkisuudesta, asetus kokoelma n:o 118. 20.4.1928

LTA 1/07 A.VIrTAnen LePPiniemi, j. (1993) hyvä kirjanpitotapa. mikä on mahdollista, sallittua, kiellettyä. Weilin+Göös. jyväskylä. LePPiniemi, j. (2000) hyvä kirjanpitotapa. mikä on mahdollista, sallittua, kiellettyä. WSoY. helsin ki. LePPiniemi, j., koskela, m. (1991) uudistuva kir janpito. Perusteet ja käytäntö. Weilin+Göös. jyväskylä. Liike-eLämän järjestöjen arvostelevia Lausuntoja kirjanpitolain uusimisehdotuksesta (1942) Liiketaito lehden artikkeli. 7 8/1942,112 114. LiLius, a. (1862) käytännöllinen opastus Yksinker taisesta kirjanpidosta varsinkin Tehdastelijoille ja Ammattilaisille. Liljan kirjapaino, Turku. Lukka, k., PihLanto, P. (1993) martti Saario suomalaisen laskenta ajattelun kehittäjä. Liike taloudellinen aikakauskirja 3/1993, 251 275. Lukka, k., PihLanto, P. (1994) martti Saario (1906 88). The developer of Finnish accounting theory. Twentieh century accounting thinkers, edited by john richard edwards. London. rout ledge. mäkelä, a. (1986) Ajattele historiaksi. Sukuviestin julkaisuja. Pieksämäki. niilekselä, h. (1990) miksi harmonisointia tarvi taan. Tilisanomat 5/1990. nuorvala, e. (1974) kirjanpitovelvollisuus. Vero tus 1/1974. näsi, s. (1990) Laskenta ajattelun kehitys viime vuosisadan puolivälistä nykypäiviin. Suomen kieliseen laskentatoimen kirjallisuuteen perus tuva historiantutkimus. Acta universitatis Tam perensis ser Avol 291. Tampereen yliopisto. Tampere. näsi, j., näsi, s. (1997) Accounting and business economics traditions in Finland from aprac tical discipline into ascientific subject and field of research, The European Accounting Review, Vol. 6, no.2, pp199 229. Pirinen, P. (1996) The 1992 reform of Finnish Ac counting Legislation. university of jyväskylä. jyväskylä Studies in Computer Science 3, eco nomics and Statistics. jyväskylä. rasila, V. (1982a) ensimmäinen teollistumiskausi. Teoksessa Suomen taloushistoria 2. Teollistuva Suomi (1982) Toimittaneet j. Ahvenainen, e. Pihkala ja V. rasila. kustannusoaskeyhtiö Tam mi. helsinki. rasila, V. (1982b) kauppa ja rahaliike. Teoksessa Suomen taloushistoria 2. Teollistuva Suomi (1982) Toimittaneet j. Ahvenainen, e. Pihkala ja V. rasila. kustannusoaskeyhtiö Tammi. hel sinki. renvall, P. (1983) nykyajan historiantutkimus. Werner Söderström oskaeyhtiö. Porvoo helsin ki juva. riistama, V. (1973) uuden kirjanpitolainsäädän nön mukaisista muutoksista kirjanpidossa. Tilin tarkastus laskentatoimi revision redovsining 5/1973. riistama, V. (1992) True and fair view.tilisanomat 6/1992. saarinen, P. (1973) kirjanpito ja tositeaineisto. Tilintarkastus, laskentatoimi revision redovis ning 2/1973. saario, m. (1945) realisointiperiaate ja käyttö omaisuuden poistot tuloslaskennassa. helsingin kauppakorkeakoulu. saario, m. (1968) kirjanpidon meno tulo teoria. kustannusosakeyhtiö otava. helsinki. sederholm, e. (1925) kirjanpitolaki. Liiketaito 5/1925. 107 109. sergeeff, g. (1897) käytännöllinen oppikirja kir janpidossa. jokainen oma opettajansa. Suomen tanut F.W. Weilin ja Göösin kirjakaupan kustan tama. jyväskylä. sillén, o. (1924) mitä on poisto. Liiketaito ehti 4/1924, 80 89. sotavuoden tilinpäätös Pakottaa ratkaisemaan PuLmakYsYmYksiä (1945) Artikke li Liiketaito lehdessä 1 12/1945, s.2, 9 12. stenman, e. (1974) uuden kirjanpitolain ja evl:n välisistä eroavaisuuksista. Verotus 1/ 1974 suomen taloushistoria 2. Teollistuva Suomi (1982) Toimittaneet j. Ahvenainen, e. Pihkala ja V. rasila. kustannusoaskeyhtiö Tammi. hel sinki. suomi, suuriruhtinaanmaa (1991) Toimitta ja Aino kervinen. kustannusosakeyhtiö Tammi. hämeenlinna. suutarinen, a. (1974) uusista kirjanpito jave rotussäännöksistä. Verotus 5/1974. tavaroiden Puute on taas VaihtuVa runsauden PuLmaksi (1942) Artikkeli Liiketaito lehdessä 12/1942. s. 200 201. tilintarkastus (1972) kirjanpitolainsäädännön uudistaminen. Tilintarkastus laskentatoimi re vision redovisning 4/ 1972 tilintarkastus (1973) otteita hallituksen esityk sestä kirjanpitolainsäädännön uudistamiseksi sekä kirjanpitoasetustoimikunnan mietinnöstä. Tilintarkastus, laskentatoimi revision, redovis ning 5/1973. uudessa kirjanpitolakiehdotuksessa on kohdittain otettu Varteen Liikejärjestöjen esittämät toivomukset. kohdittain ne on sivuutettu (1943) Artikkeli Liiketaito leh dessä 7 8/1943. s. 107 108, 118 120. Virtanen, u. (1959) hyvä kauppiastapa ja kirjan pidon periaatteet. Werner Söderström osakeyh tiö. Porvoo. VäYrYnen, j. (1991) kirjanpitolain uudistamistar ve yksissä kansissa. Tilisanomat 1/1999. 121

WaLker, s. P. (2004) The Search for Clues in Ac counting history. The real Life Guide of Ac counting research. ABehind the Scenes View of using Qualitative research methods. edited by Christopher humphrey and Bill Lee. elsevier. Amsterdam. YhDenmukaiset Vuositaseet (1941) Liiketaito lehden artikkeli12/1941, s. 196 197. 122