Keski Pohjanmaan sosiaalialan opetus ja tutkimusklinikan toimintasuunnitelma lukukaudelle 2009 2010
Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Toiminta ajatus... 3 3 Klinikkaverkoston toimijat ja yhteistyötahot... 4 4 Toiminnan organisointi ja resurssit... 5 4.1 Organisaation rakenne... 5 4.2 Toiminnan resurssit... 6 5 Toiminnan sisältö... 7 5.1 Vakiintunut toiminta... 7 5.2 Toiminnan kehittämisalueet... 8 5.3 Ideoita tuleville vuosille... 9 6 Toiminnan arviointi... 10 Lähteet:... 11 1
1 Johdanto Opetusministeriön perustaman ja Aulikki Kananojan johtaman sosiaalialan korkeakoulutuksen suuntaa pohtineen työryhmän yksi keskeinen suositus oli opetus- ja tutkimusklinikan perustaminen jokaisen yliopiston ja sen lähiammattikorkeakoulun yhteyteen. Työryhmän julkaisemassa raportissa opetus- ja tutkimusklinikat määritellään foorumeiksi, joissa voidaan toteuttaa peruskoulutukseen liittyviä tehtäviä ja pitkäkestoista tutkimus- ja kehittämistyötä. (Opetusministeriö 2007, 66.) Keski-Pohjanmaalla tarve sosiaalialan koulutuksen ja työelämän välisen yhteistyön systemaattiseen kehittämiseen sekä sitä kautta sosiaalialan osaamisen ja identiteetin vahvistamiseen on noussut vahvasti esiin alueella tehdyissä sosiaalialaa koskevissa selvityksissä. Alan ammattilaisten keskuudessa erityistä huolta on kannettu sosiaalialan yleisestä arvostuksesta sekä sosiaalisen asiantuntijuuden jäämisestä terveydenhuollon lähestymistavan varjoon. (ks. esim. Niemi 2008, 7 8; Rantamäki 2008, 62 63.) Ideaa opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan käynnistämisestä on alueella työstetty edelleen sosiaalialan korkeakoulutusta tarjoavien koulutusorganisaatioiden, alueen kuntien sekä sosiaalialan kehittämisorganisaatioiden yhteistyönä. Ensimmäinen varsinainen suunnittelutyöryhmä perustettiin keväällä 2009, ja siinä ovat olleet edustettuina Kokkolan kaupunki, Jokivarsikuntien yhteistoiminta-alue (JYTA), SONetBOTNIA, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun sosiaalialan opetus Kokkolassa ja Ylivieskassa, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön koulutus sekä Kallion peruspalvelukuntayhtymä, Raahen ja Vaasan kaupungit. Maaliskuussa 2009 Kokkolan yliopistokeskus Chydenius palkkasi Kokkolan aluekeskusohjelman rahoituksella osa-aikaisen suunnittelijan valmistelemaan opetus- ja tutkimusklinikkatoimintaa. Syksystä 2009 alkaen kehittämistyö jatkuu osana Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Keski-Pohjanmaalla -hanketta (Nuppu-hanke), joka puolestaan on Kaste-ohjelmasta rahoitetun Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut -kehittämisrakenne ja toimintamalli hankkeen osahanke. Hankkeen hallinnoija toimii Kokkolan kaupunki. Tämän toimintasuunnitelman ovat laatineet yhteistyössä opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan suunnittelija Niina Rantamäki sekä Nuppu-hankkeen kehittäjäkoordinaattori Liisa Ahonen, ja se on hyväksytty Nuppu-hankkeen ohjausryhmän kokouksessa 1.9.2009. 2
2 Toiminta ajatus Sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikka on alueella sosiaalialan korkeakoulutusta tarjoavien koulutusorganisaatioiden (Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu), em. oppilaitosten toimialueella toimivien kunnallisten sosiaalipalveluja tarjoavien organisaatioiden sekä alan kehittämisorganisaatioiden muodostama yhteistyöverkosto. Lisäksi verkoston yhteistyökumppaneina voivat toimia muut sosiaalialan toimijat, kuten yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavat sekä alan toisen asteen koulutusta tarjoavat organisaatiot. Keski-Pohjanmaan sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikka on verkostomainen yhteistyöorganisaatio, joka toiminnallaan: kehittää sosiaalialan työelämän, koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä alueella lisää sosiaalialaa koskevaa tietoisuutta ja ymmärrystä, ammatillista osaamista sekä alan arvostusta kehittää keskipohjalaista sosiaalialaa ja sitä kautta laajemmin alueen sekä siellä asuvien ihmisten hyvinvointia Sosiaalialan osaamiskeskus SONetBOT- NIA, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Centria sekä muut sosiaalialan kehittämisorganisaatiot ja -projektit SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKATOIMINTA Sosiaalialan käytännön työ julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla sekä terveydenhuollossa Sosiaalialan opetusta (K-P:n AMK) ja sosiaalityön koulutus (Kokkolan yliopistokeskus Chydenius) sekä muut sosiaalialan koulutusta tarjoavat organisaatiot Kuvio 1. Sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikan verkostomainen rakenne 3
3 Klinikkaverkoston toimijat ja yhteistyötahot Seuraavassa taulukossa on esitetty opetus- ja klinikkatoiminnan alkuvaiheessa klinikkaverkoston toimintaan mukaan sitoutuneet osapuolet: Työelämä Tutkimus ja kehittäminen Koulutus Kokkolan kaupunki SONetBOTNIA Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Jokivarsikuntien yhteistoiminta-alue (JYTA) Kallion peruspalvelukuntayhtymä Vaasan kaupunki Raahen kaupunki Muut toimijat? Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Keski- Pohjanmaalla hanke (Nuppuhanke) Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Centria tutkimus ja kehitys Sosiaalialan kehittämisyksiköt? Sosiaalialan kehittämisprojektit? Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Kokkola Ylivieskan yksikkö Muut koulutusorganisaatiot? Taulukko 1. Keski-Pohjanmaan sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikkaverkostossa mukana olevat toimijat Opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan kehittämisen tiimoilta tehdään lisäksi yhteistyötä muiden vastaavaa toimintaa kehittämissä olevien toimijoiden (mm. Sosnetin Sosiaalityön koulutuksen työelämälähtöisyys -hanke, Jyväskylän opetus- ja tutkimusklinikan kehittämishanke) sekä Pohjois-Suomen Kaste-hankkeen osahankkeiden kanssa. 4
4 Toiminnan organisointi ja resurssit Opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan organisoinnissa tavoitteena on kytkeä klinikkatoiminta osaksi olemassa olevia yhteistyörakenteita. Pyrkimyksenä on sekä jo olemassa olevien toimivien yhteistyösuhteiden hyödyntäminen että päällekkäisten rakenteiden välttäminen. Alkuvaiheessa klinikkatoimintaa lähdetään toteuttamaan avoimen verkoston pohjalta Nuppu-hankkeen ollessa osapuolia yhdistävä toimija. Alkuvaiheessa erillisten klinikkatoimintaa koskevien sopimusten laatimista ei pidetä tarkoituksenmukaisena, sillä niiden sisältöä on vaikea määrittää. Toiminnan löydettyä oman muotonsa tulee sopimusten laatiminen toiminnassa mukana olevien osapuolten kesken uudelleen harkittavaksi. 4.1 Organisaation rakenne Opetus- ja tutkimusklinikkatoiminta organisoidaan SONetBOTNIAn kautta. Käytännössä ensimmäisinä vuosina toiminnan koordinointi sekä organisaatiomallin rakentaminen tapahtuvat Nuppu-hankkeen kautta. Nuppu-hankkeen ohjausryhmä toimii myös opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan ohjausryhmänä. Ohjausryhmässä ovat edustettuina edellä esitellyt yhteistyöverkoston muodostavat organisaatiot. Ohjausryhmän tehtävänä on opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan toimintasuunnitelman hyväksyminen sekä toiminnan toteutumisen seuranta ja arviointi. Ohjausryhmän jäsenet toimivat myös yhteyshenkilöinä klinikkatoiminnan sekä edustamiensa organisaatioiden välillä. Alueellinen ja eri toimijoiden välinen käytännön yhteistyö koordinoidaan Nuppuhankkeessa perustettavien alueellisten ja/tai temaattisten kehittäjätiimien kautta. Pyrkimyksenä on, että kehittäjätiimeissä ovat edustettuina sekä sosiaalipalveluja käytättävät kansalaiset, alan työntekijät sekä muut yhteistyökumppanit. Lisäksi sosiaalialan korkeakoulutusta tarjoavien oppilaitosten opiskelijat ja opettajat muodostavat oman kehittäjätiiminsä. Kehittäjätiimien tehtävänä on tuoda klinikkatoimintaan paikallistason osaamista ja asiantuntijuutta, nostaa esiin paikallisia kehittämisideoita ja -tarpeita sekä arvioida klinikkatoimintaa ja sen kehittämistä omasta näkökulmastaan. Kehittäjätiimien jäsenet toimivat myös yhteyshenkilöinä klinikkatoiminnan sekä edustamiensa taustayhteisöjen välillä. Nuppu-hankkeeseen palkataan yksi kokoaikainen ja kaksi osa-aikaista työntekijää. Hankehakemuksen mukaisesti kehittäjäkoordinaattorin tehtävä painottuu työelämälähtöisen sosiaali- (ja terveysalan) eri koulutustasojen käytännönopetusjaksojen koordinointiin käsittäen pedagogisen kokonaisvastuun siten, että syntyy eri ammattien ja koulutustasojen nivoutuminen hyväksi työkokonaisuudeksi, ja että käytännön ja koulutuksen välinen yhteistyö alueella kehittyy molempia osapuolia palvelevaksi. Osa-aikaisesti työskentelevien kehittäjä-tutkija sosiaalityöntekijöiden toimen sisältö keskittyy lastensuojelun sosiaalityön 5
ja perhetyön tematiikkaan. Hankkeen työntekijät yhdessä oppilaitosten käytännön opetuksesta vastaavien opettajien kanssa muodostavat projektitiimin, jonka tehtävä on opetusja tutkimusklinikkatoiminnan käytännön työn sekä opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan osalta ohjausryhmän ja kehittäjätiimien toiminnan koordinointi. 4.2 Toiminnan resurssit Nuppu-hankkeen keston ajan (1.3.2009 31.10.2011) pääasiallisen opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan kehittämisresurssin muodostavat hankkeen kautta tulevat resurssit. Käytännössä kyse on projektiin palkattavan henkilöstön työpanoksesta. Sosiaalialan korkeakoulutusta alueella tarjoavien oppilaitosten osalta opetus- ja tutkimusklinikkatoiminta kytketään kiinteäksi osaksi opintojaksoja, kuten käytännön opetus, projektiopinnot jne. Klinikkatoimintaan kytkeytyvien opintojaksojen osalta oppilaitosten opettajat kuten myös käytännön ohjaajina toimivat työntekijät antavat omaa työpanostaan klinikkatoiminnan käyttöön. Eri toimintoihin on mahdollisuus hakea taloudellista tukea erilaista rahoituslähteistä (esim. Kokkolan seudun aluekeskusohjelma, Keski-Pohjanmaa liitto jne.). Tällöin hakijana täytyy kuitenkin olla jokin verkoston jäsenistä. Toiminnassa olevat kuntien rahoitus klinikkatoiminnan kehittämiselle sisältyy alkuvaiheessa osaksi Nuppu-hanketta. Klinikan kautta mahdollisesti toteutettavan palvelutoiminnan (esim. tilaustutkimukset) korvaamista neuvotellaan aina erikseen toteuttavan tahon kanssa. 6
5 Toiminnan sisältö Opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnalle laaditaan aina lukuvuodeksi oma toimintasuunnitelma. Tavoitteena on näin, paitsi systematisoida yhteistyötä, tehdä sitä aiempaa näkyvämmäksi eri osapuolille. Suunnitelma pitää sisällään toiminnan rungon muodostavan nk. vakiintuneen toiminnan osuuden sekä vuosittain valittavat ja vaihtuvat kehittämisalueet. Lisäksi oheiseen suunnitelmaan on kirjattu ideoita tulevien vuosien toiminnan osalta. Opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan kehittämisen näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää on, että toimintasuunnitelman toteutumista arvioidaan kriittiseesti. Tavoitteena on, että arvioinnissa tulee olennainen osa toiminnan kehittämis- ja toteuttamisprosessia, ja se toteutetaan siten, että verkoston eri toimijoilla on mahdollisuus siihen osallistua. Suunnitelmakauden aikana klinikkatoiminnan temaattisen ympäristön muodostaa lastensuojelu- ja perhetyö. Nuppu-hankkeen tavoitteena oleva perhetyön keskus edustaa opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan pilottimallia, joka toimii työelämälähtöisen tutkitun ja arvioidun tiedon sekä osaamisen kehittämiseksi yhteistyössä alueen koulutusorganisaatioiden kanssa. Opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan alkuvaiheen suurimman haasteen muodostaa eri toimijoiden sitouttaminen klinikan käytännön toimintaan. Meneillään olevan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen myötä sosiaalialan toimintaympäristö alueella on kokenut suuria muutoksia. Vanhasta luopuminen ja uuden luominen on vaatinut huomattavassa määrin sekä työntekijöiden ajallista että henkistä panostusta. Tavoitteena onkin, että klinikkatoiminnan kehittäminen voisi tapahtua kiinteänä osana arkityötä ja olemassa olevia yhteistyörakenteita. Koulutuksen näkökulmasta oman haasteensa klinikkatoiminnalle asettaa oppilaitosten erilaisten opetussuunnitelmien sekä -aikataulujen huomioonottaminen. Opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan ensimmäisen varsinaisen toimintakauden suunnittelussa lähtökohtana onkin ollut jo olemassa olevan yhteistyön systematisoiminen kokoamalla se osaksi verkostomaista klinikkatoimintaa. Tavoitteena on yhteistyössä mukana olevien toimijoiden sitouttaminen, toiminnan koordinointi sekä yhteistyömuotojen rakentaminen. 5.1 Vakiintunut toiminta - Sosiaalialan opiskelijat ovat suorittaneet opintoihinsa liittyviä käytännön harjoittelujaksoja sosiaalialan eri toimipaikoissa. Suunnitelmavuonna erityisesti tavoitteena on löytää harjoittelupaikkoja lastensuojelun ja perhetyön alalta. - Syksyllä 2009 järjestetään sosiaalialan toimijoille suunnattu tapahtuma (messut, seminaari tms.). Tapahtuman järjestelyistä vastaavat osin alan opiskelijat opintoihinsa sisältyvänä projektityönä. 7
- Kevättalvella 2010 järjestetään yliopistokeskuksella kolmas Maakunnallinen sosiaalialan seminaari. Ohjelmassa on lyhyitä luentoja ajankohtaisista aiheista (edellisvuoden toiveiden pohjalta esim. Nuppu-hankkeen kuulumiset) sekä opiskelijoiden pro gradu -töiden esittelyjä. - Käytännön työntekijöille tarjotaan mahdollisuus osallistua tietyille oppilaitosten järjestämille luennoille. Kehittäjäkoordinaattori toimii tässä yhteyshenkilönä. - Kehittäjäkoordinaattori ylläpitää alueen sosiaalialan toimijoista postituslistaa, jonka kautta tiedotetaan klinikkatoimintaan liittyvistä asioista. Toiminnan alkuvaiheessa tiedottamisessa hyödynnetään myös Nuppu-hankkelle perustettavia www-sivuja (fyysisesti Kokkolan kaupungin www-sivuilla). - Keväällä 2010 järjestetään sosiaalialan eri toimijoille suunnattu Etiikka-seminaari Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikön luoman toimintamallin mukaisesti. 5.2 Toiminnan kehittämisalueet Toimintakauden aikana järjestetään yksi yhteisharjoittelujakso, jolla sosionomi (AMK) ja sosiaalityöntekijäopiskelija aloittavat parityöskentelyn mahdollisuuksien selvittämisen osana alueen lastensuojelu- ja perhetyötä. Selvityksen tuloksista laaditaan kirjallinen raportti, jonka pohjalta parityöskentelymallin kehittämistä voidaan edelleen jatkaa. (Kts. esim. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston toteuttama Tehty Tehtävärakenteen ja työmallien kehittäminen sosiaalialan työssä -hanke http://www.socca.fi/tehty/index.htm.) Oppilaitosten käytännön opetuksesta vastaavien opettajien sekä käytännön harjoittelujaksojen ohjaajina toimivien työntekijöiden välistä vuorovaikutusta systematisoidaan, mm.: o tutustumiskäynnit puolin ja toisin o sosiaalialan käytännön työn esitteleminen eri näkökulmista osana oppisisältöjä (sosiaalialan työn sisältö eri työpisteissä, eettiset kysymykset sosiaalialan työssä, jne.), luennoitsijoina käytännön työntekijät Yliopistokeskus ja ammattikorkeakoulu järjestävät yhteistyönä käytännön harjoittelujaksojen ohjaajille suunnatun koulutuspäivän. Päivän ohjelmassa on mm.: o Ajankohtaista sosionomi (AMK) ja (YAMK) sekä sosiaalityöntekijä koulutuksesta. o Kokemuksia sosiaalialan koulutukseen liittyvästä käytännön harjoittelusta (puheenvuoroja eri näkökulmista). o Eväitä käytännön harjoittelujaksojen ohjaamiseen. 8
Käytännöstä nousevien tutkimus- ja kehittämisaiheiden kokoamista koordinoidaan osaksi opetus- ja tutkimusklinikkatoimintaa kehittäjätiimien kautta. Näin avautuu mahdollisuus myös palvelujen käyttäjien ajatusten esiintuomiseen. o Opinnäytepörssin avaaminen tutkimus- ja kehittämisideoille. 5.3 Ideoita tuleville vuosille - Käytännön työntekijöiden esiin nostama toive ajankohtaisen tutkimustiedon välittämisestä käytäntöön -> miten voidaan toteuttaa? - Sosionomi (AMK) ja (YAMK) opiskelijoiden sekä sosiaalityöntekijäopiskelijoiden tutustuminen toistensa koulutuksiin. Esim. ensimmäiselle harjoittelujaksolle lähteville opiskelijoille järjestetään yhteinen sosiaalialaan perehdyttävä koulutustilaisuus, jossa esitellään sosiaalialan työnjakoa sekä koulutusta suomalaisesta ja eurooppalaisesta perspektiivistä. - Oppilaitosten yhteistyössä toteuttamat opintomatkat ja tietyn teeman ympärille rakennettavat tapahtumat, kuten seminaarit, messut, toimintapäivät jne. 9
6 Toiminnan arviointi Tämän toimintasuunnitelman mukaisesti opetus- ja tutkimusklinikkaorganisaation eri toimijoille on määritelty tehtäväksi toiminnan ja sen kehittämisen arviointi omasta näkökulmastaan. Tämän lisäksi arviointia toteutetaan kohdennetusti konkreettisten toimijoen osalta (esim. palautekyselyt erilaisiin tapahtumiin osallistujille, opiskelijoiden itsearvioinnit klinikkatoimintaan kytkeytyvien opintojaksojen osalta jne.). Kerättyjen arviointien yhteenveto tapahtuu kehittäjäkoordinaattorin toimesta. Saatu palaute toimii pohjana aina seuraavan vuoden toimintaa suunniteltaessa. 10
Lähteet: Niemi, Kristiina (2008): Sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikkatoiminnan kehittämiseen. Ryhmähaastatteluihin perustuva selvitys Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta sekä Vaasasta. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Rantamäki, Niina (2008): Keskipohjalaisen sosiaalialan työn tila ja tulevaisuus. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Vaajakoski: Gummerus Kirjapaino oy. Opetusministeriö (2007): Sosiaalialan korkeakoulutuksen suunta. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:43. Saatavilla: http://www.minedu.fi/opm/julkaisut/2007/sosiaalialan_korkeakoulutuksen_suunta.html 11