NORILSK NICKEL HARJAVALTA OY:N NIKKELIPÄÄSTÖN LUONTOVAHINGON AR- VIOINTI

LIITE 1 VARELY/1622/2014 Varsinais-Suomi 28.5.2015 NORILSK NICKEL HARJAVALTA OY:N NIKKELIPÄÄSTÖN LUONTOVAHINGON AR- VIOINTI Luonnonsuojelulain 5 a :n mukainen luontovahinko Ympäristövastuudirektiivin mukaisella luontovahingolla (lsl. 5 a ) tarkoitetaan suotuisan suojelutason saavuttamisen tai säilyttämisen kannalta merkittävää, mitattavissa olevaa suoraa tai välillistä haitallista vaikutusta mm. luontodirektiivin liitteessä IV luetelluille lajeille tai liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvan yksilön lisääntymis- ja levähdyspaikoille. Vahinkotapahtuma ja laadittu simpukkatutkimus Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n nikkelituotannossa 5.-6.7.2014 tapahtuneen päästön seurauksena kuoli noin 1-1,1 miljoonaa rauhoitetun (luonnonsuojeluasetus (LSA 471/2013) Liite 2(a)), uhanalaiseksi luokitellun ja luontodirektiivin liitteen II ja IV (a) lajeihin kuuluvan vuollejokisimpukan (Unio crassus) yksilöä syyskuun puoliväliin mennessä. Viikonloppuna 12. 13.7. tehtiin lukuisia havaintoja kuolleista, jokiveden mukana ajautuvista simpukoista ainakin Nakkilan Arantilankoskella ja Porin seudulla. Varsinais-Suomen ELY-keskus keräsi sukeltamalla näytteitä ja teki simpukkahavaintoja kahden viikon aikana. 29.7. alkaen tutkimuksia jatkoi Alleco Oy (Leinikki & Leppänen 2014). Tutkimukset tehtiin n. 35 kilometrin matkalta Harjavallan voimalaitospadon ylä-ja alapuolelta. Näytteenottoa varten tutkimusryhmälle oli lupa Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta (dnro: VARELY/2295/2014). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nikkelipäästön vaikutukset Kokemäenjoen suursimpukkakantojen tilaan sekä arvioida päästön jälkeen kuolleiden aikuisten simpukoiden määrä lajeittain, erityisesti vuollejokisimpukan osalta. Simpukkatutkimusten loppuraportissa (Leinikki & Leppänen 2014) johtopäätöksissä todettiin seuraavaa: 1. Nikkelipäästö on todennäköisesti aiheuttanut simpukkakuolemat Harjavallan alapuolisella jokiosuudella. Jokivarressa havaittiin tietyissä paikoissa runsaasti kuolleita simpukoita, mikä sopii päästön ajankohtaan eikä kuolemille ole olemassa muuta selitystä tuona ajankohtana. Toisaalta nikkelimyrkytys sopii hyvin yhteen kuolleista simpukoista tehtyihin havaintoihin. 2. Vuollejokisimpukoita kuoli nikkelipäästön seurauksena n. 1-1,1 miljoonaa yksilöä syyskuun puoliväliin mennessä. 3. Sukeltajien havainnot viittaavat siihen, ettei uusia kuolemia esiintynyt enää elo-syyskuun aikana. Simpukankuorissa näkyi pehmytkudosten jäänteitä vain tutkimusjakson alussa. 4. Tulevina vuosina on syytä seurata, onko myös simpukoiden lisääntyminen häiriintynyt. Simpukkapopulaatiosta tulee ottaa samanlaisia kvantitatiivisia näytteitä laskentaa ja mittaamista varten kuin tässä tutkimuksessa. Seuranta voidaan toteuttaa linjoilla, joilla 2014 havaittiin runsaimmin simpukoita sekä Harjavallan padon ylä- että alapuolella. VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS PL 236 kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi 20101 TURKU www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi Käyntiosoite: Itsenäisyydenaukio 2, 20800 TURKU Puhelinvaihde: 0295 022 500

2/3 Vahingon merkittävyyden arviointi Haitallisen vaikutuksen merkittävyyttä arvioidaan suhteessa asianomaisen luontotyypin tai lajin suojelun tasoon vahingontapahtumahetkellä sekä niiden tuottamiin palveluihin ja luonnolliseen uudistumiskykyyn. Haitallisen vaikutuksen merkittävyyttä määrittävistä seikoista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella (Valtioneuvoston asetus eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta 713/2009). Vaikutuksen merkittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon lisäksi lajin yksilöiden lukumäärä, niiden esiintymistiheys tai esiintymisalue; vahingoittuneiden yksilöiden tai vahingoittuneen alueen merkitys lajin tai luontotyypin suojelun tasoon, ottaen huomioon lajin elinvoimaisuus tai luontotyypin luontainen levinneisyys sekä niiden tavanomainen luonnollinen vaihtelu; lajin leviämiskyky tai luontotyypin luontainen uudistumiskyky; lajin tai luontotyypin kyky luontaisesti palautua vähintään vahingon tapahtumishetkellä vallinneeseen tilaan; sekä vaikutukset ihmisten terveyteen. Vuollejokisimpukka, lajin elinympäristö, levinneisyys ja suojelustatus Vuollejokisimpukka elää virtaavissa vesissä lähinnä hiekka- ja sorapohjilla, mutta aikuiset simpukat tulevat toimeen myös pehmeillä savipohjilla. Vuollejokisimpukalla hedelmöitys tapahtuu touko kesäkuussa. Naaraan kantoaika kestää noin kuukauden, minkä jälkeen naaras vapauttaa glokidiotoukat veteen. Lajin toukkavaihe elää noin kuukauden loisena kalan kiduksissa, minkä jälkeen kiduksilta irtoavat pienet simpukat kaivautuvat pohjaan ja elävät ensimmäiset vuotensa pohjaaineksen sisällä. Laji on herkkä ympäristömuutoksille. Simpukan elinkierron vaiheista glokidiotoukat ja kalan kiduksilta irtautuneet pienet simpukat ovat herkimpiä ympäristömuutoksille. Käytettävissä oleva virallinen tieto vuollejokisimpukan Euroopanlaajuisesta levinneisyydestä ja suojelutasosta perustuu jäsenvaltioiden raportointiin lajin suojelutasosta. Tiedon tarkkuudessa ja arviointikäytännössä on eroja jäsenvaltioiden välillä. Yleisesti lajin populaatiot ovat heikenneet Euroopan virtavesissä, ja EU-jäsenmaista vain neljä arvioivat vuollejokisimpukan suojelutason olevan alueellaan suotuisa. Suomessa vuollejokisimpukan levinneisyyttä ei ole systemaattisesti kartoitettu, joten lajin levinneisyystieto pohjautuu pitkälti yksittäisten hankkeiden yhteydessä tehtyihin kartoituksiin. Vuollejokisimpukan levinneisyys Suomessa rajoittuu Kaskinen Kotka linjan lounaispuolelle, missä sitä on löydetty noin 30 joesta. Vuollejokisimpukan esiintymisen kartoittamista edellytetään esimerkiksi infrastruktuurin rakennushankkeissa, kuten siltojen rakentamisen ja viemäri- ja vesijohtoverkoston edellyttämän vesirakentamisen yhteydessä, ruoppauksissa ja jokiuoman kunnostushankkeissa. Laajimmin Suomessa on kartoitettu Vantaanjokea, Mustionjokea, Perniönjokea ja Harjavallan päästön jälkeen Kokemäenjokea. Viimeisin luontodirektiivin lajiraportoinnin arviointivuosi oli 2013, jolloin tehtiin suojelutason arviointi kaudelta 2007 2012. Tähän viimeiseen arvioituun kauteen sisältyy Vantaanjoen ja Mustionjoen kartoitustieto. Perniönjoen ja Kokemäenjoen vuollejokisimpukkakannan arviot on tehty vuoden 2013 jälkeen, joten ne eivät sisälly Suomen 2013 jättämään arvioon lajin suojelutasosta. Vuollejokisimpukka on rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella (LSA 471/2013) Liite 2(a). Laji on luokiteltu uhanalaiseksi (VU, vaarantunut, LSA 471/2013) ja se sisältyy luontodirektiivin liitteen II ja IV (a) lajeihin. Itse lajirauhoituksen lisäksi myös sen elinympäristön (lisääntymis- ja levähdyspaikan) heikentäminen on kielletty (lsl. 49 ).

3/3 Kokemäenjoen vuollejokisimpukkaesiintymän merkittävyys Suomessa Käytettävissä olevan tiedon mukaan Kokemäenjoki on Suomen merkittävin vuollejokisimpukkajoki populaation yksilömäärällä arvioituna. Kokemäenjoki on myös pohjoisin joki, jossa tehtyihin kartoituksiin pohjautuen tiedetään olevan merkittävä vuollejokisimpukkakanta. Harjavallan padon alapuolisen jokiosuuden vuollejokisimpukkamäärän arvioidaan ennen päästöä olleen yli kuusi miljoonaa yksilöä, joista yli 15 %, eli noin miljoonan vuollejokisimpukan arvioidaan kuolleen Harjavallan nikkelipäästön vaikutuksesta kesällä 2014. Suomessa voidaan nykyisellä tiedolla arvioida olevan vain muutamia jokia, joiden populaatiokoko on lukumääräisesti suurempi kuin Kokemäenjoessa päästön seurauksena kuoli. Kokemäenjoen lisäksi noin miljoonan tai enemmän yksilön vuollejokisimpukkapopulaatioita arvioidaan olevan Suomessa vain Koskenkylänjoessa, Mustionjoessa, Perniönjoessa ja Vantaanjoessa sekä todennäköisesti myös Kymijoessa. Joitakin muitakin vielä tutkimattomia tai vain osin tutkittuja jokia on, joissa vuollejokisimpukan populaatiokoko voi ylittää miljoonan yksilön. Lajin leviämiskyky Aikuinen simpukka pystyy aktiivisesti liikkumaan sopivalla pohjalla korkeintaan joitakin metrejä vuorokaudessa. Simpukat voivat myös siirtyä passiivisesti alavirtaan virran mukana. Pääasiassa jokisimpukat kuitenkin leviävät kaloissa loisivan toukkavaiheen aikana. Sukukypsäksi vuollejokisimpukka tulee noin 3 5 vuoden ikäisenä. Laji on pitkäikäinen eläen kymmeniä vuosia ja elinkierron alkuvaiheessa kuolleisuus on suuri. Lajin kyky palautua luontaisesti vahingon tapahtumahetkellä vallinneeseen tilaan Mikäli lajin lisääntymiskyky ei ole heikentynyt päästön seurauksena, tapahtuu populaation luontainen palautuminen vuosien kuluessa sillä edellytyksellä, että simpukoiden elinympäristö palautuu päästöä edeltävään tilaan, ja esimerkiksi sedimentin metallipitoisuudet eivät ole haitallisella tasolla pohja-aineksen sisällä kasvaville nuorille simpukoille. Luontovahingon merkittävyys Edellä esitetyn perusteella Varsinais-Suomen ELY-keskus katsoo, että kyseessä on luonnonsuojelulain 5 a :n mukainen luontovahinko. Kuolleiden yksilöiden huomattava määrä, yli miljoona kuollutta yksilöä (kiistaton välitön vaikutus) ja populaation koko Suomen tasolla huomioiden, voidaan katsoa lajille suoran ja haitallisen vaikutuksen olleen merkittävä lajin suotuisan suojelun tason säilyttämisen kannalta. Arvioon vaikuttaa myös se, että vahingon vaikutusta lajin lisääntymiskykyyn ja siten populaation palautumiseen vahinkoa edeltäneeseen tilaan ei tunneta.

LIITE 2 VARELY/1622/2014 Varsinais-Suomi 28.5.2015 NORILSK NICKEL HARJAVALTA OY:N NIKKELIPÄÄSTÖN VESISTÖVAHIN- GON ARVIOINTI Varsinais-Suomen ELY-keskus on arvioinut, että Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n nikkelipäästön aiheuttama vesistövahinko on ollut merkittävä. Vesistövahingon merkittävyyden arviointi Vesille aiheutuvalla vahingolla tarkoitetaan ympäristövastuudirektiivin mukaan vahinkoa, joka vaikuttaa huomattavan haitallisesti kyseessä olevien vesien ekologiseen, kemialliseen ja/tai määrälliseen tilaan ja/tai ekologiseen potentiaaliin. Määrittelytapa perustuu vesipuitedirektiiviin. Ympäristövastuuasetuksen 3 :ssä säädetään vahingon merkittävyyden arvioinnista. Vesistön pilaantumisen ja muun haitallisen muutoksen huomattavuutta arvioitaessa otetaan huomioon: - vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen (1022/2006) 3 :ssä tarkoitetun vesiympäristölle vaarallisen tai haitallisen aineen pitoisuus vesistössä; - vesienhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (1040/2006) 9 :ssä mainitun pintaveden ekologista tilaa kuvaavan tekijän huomattava heikentyminen; - vaikutukset eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta annetun lain 4 :n 2 kohdassa tarkoitettuihin luonnonvarapalveluihin. Merkittävyyden arvioinnissa otetaan huomioon muutoksen tai vaikutuksen suuruus, kesto ja laajuus. Pohjavesiä koskevat näkökohdat eivät liity Kokemäenjoen nikkelipäästöön. Ympäristövastuulakia sovelletaan ympäristönsuojelulaissa (86/2000 84 a tai 527/2014 176 ) tarkoitettuun vesistön merkittävään pilaantumiseen. Ympäristönsuojelulain nojalla voidaan myös antaa määräykset vesistön merkittävän pilaantumisen ja luontovahingon korjaamistoimista. Pilaantumisen merkittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon, mitä vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa tai merenhoitosuunnitelmassa on esitetty vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyen. Pilaantumisen merkittävyyttä arvioitaessa voidaan käyttää apuna vesien tilan luokittelujärjestelmää. Yleensä veden tilaa kuvaavan luokan huonontuminen ilmentää merkittävää pilaantumista, joka tulisi korjata, mutta myös luokan sisällä tapahtunut veden tilan heikentyminen saattaa jossain tapauksessa olla merkittävä muutos (Ympäristöministeriön 2012). Ympäristövastuulain 6 :n mukaan korjaavia toimenpiteitä määriteltäessä tulee ottaa huomioon 1) vahingon luonne, laajuus ja vakavuus, 2) luonnollisen palautumisen mahdollisuus, 3) ihmisen terveydelle aiheutuvat riskit, 4) vahingon korjaamisesta aiheutuvat kustannukset ja 5) muut alueella mahdollisesti tapahtuneet vahingot. VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS PL 236 kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi 20101 TURKU www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi Käyntiosoite: Itsenäisyydenaukio 2, 20800 TURKU Puhelinvaihde: 0295 022 500

2/7 Vesistövahingon on mahdollista antaa korjaantua luonnon omien prosessien avulla, sillä puhdistumisprosessin nopeuttaminen voi olla vaikeaa. Luonnollinen palautuminen on kuitenkin hidasta, joten toiminnanharjoittaja voidaan velvoittaa väliaikaisten menetysten korvaamiseen. Vahingon luontainen korjaantuminen on yleensä edullisempi vaihtoehto kuin aktiiviset korjaustoimenpiteet. Luonnollinen palautuminen ei kuitenkaan aina johda samaan tai vastaavaan tilaan kuin ennen vahinkoa vallinnut tila. Päästön jälkeen havaitut vahingot Vaikutusten suuruus Vedenlaatu Päästön vaikutukset vedenlaatuun olivat merkittävät. Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n (NNH) nikkelituotannossa tapahtui poikkeuksellinen päästö vesistöön 4.-6.7.2014. Päästö johtui levylämmönvaihtimen vuodosta, jonka vuoksi prosessiliuosta pääsi jäähdytysvesien joukkoon perjantaina 4.7. alle 10 minuutin ja viikonloppuna 5.-6.7. noin 30 tunnin ajan. Vuotojen aikainen kuormitus jokiveteen oli 66 189 kg nikkeliä ja 1 284 kg kobolttia sekä pienempiä määriä muita metalleja ja haittaaineita. Sulfaattipäästön suuruus oli noin 94 000 kg. NNH:n ympäristöluvan mukainen päästörajaarvo nikkeli- ja kemikaalituotannolle on 1,5 kg Ni/d kuukausikeskiarvona ja 3000 t sulfaattia/kk. Nikkeli esiintyi päästössä nikkelisulfaattiliuoksena. Kokemäenjoen virtaamat olivat päästön aikaan 5.-6.7. noin 55 m 3 /s, joka on lähellä pitkäaikaista keskialivirtaamaa. Virtaama kasvoi voimakkaasti 7.7. ollen pienimmillään 51,6 m 3 /s ja suurimmillaan 320 m 3 /s illansuussa. Tämän jälkeen virtaamat pienenivät jälleen loppuviikkoa kohti. Laimennusolosuhteet olivat siten päästön aikana varsin heikot, mutta sen jälkeen virtaaman hetkellinen suureneminen on kuljettanut päästön nopeasti alavirran suuntaan. Vahinko tapahtui keskellä kesän perustuotantokautta parhaaseen virkistyskäyttöaikaan ja kulkeutui Kokemäenjoessa suurina pitoisuuksina jokisuistoon ja sen ulkopuoliselle merialueelle. Varsinais-Suomen ELY-keskus otti 10.7.2014 vesinäytteitä Kokemäenjoesta Ulvilasta sekä Porista Luotsinmäenjuovasta, Huvilajuovasta, Raumanjuovasta ja Reposaaren maantien alittavasta Kappelinsuntista. Näissä näytteissä liukoisen nikkelin osuus oli 95-97 % kokonaisnikkelipitoisuudesta, joten päästö on edennyt suistoon ja merelle lähes kokonaan liukoisessa muodossa ja ollut eliöille hyvin haitallinen. Päästön välittömällä vaikutusalueella ovat heti vahinkoalueen alapuolella sijaitseva Pirilänkosken Natura 2000 -alue, jokisuistossa Kokemäenjoensuiston Natura 2000 -alue sekä ulompana merellä lievemmän vaikutuksen alaisena Gummandooran saariston, Pooskerin saariston ja Ouran saariston Natura-alueet. Päästö aiheutti sekä biologisia että fysikaalis-kemiallisia vaikutuksia vesistössä. Harjavallan patoaltaassa mitattu suurin kokonaisnikkelipitoisuus oli päästön jälkeen 8800 µg/l. Kyseinen näyte otettiin päivällä sen jälkeen, kun virtaama oli jo kasvanut, joten päästön jälkeinen maksimipitoisuus on voinut olla vielä suurempi. Päästö loppui jo edellisenä päivänä klo 17.

3/7 Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006) määrittelee liukoisen nikkelin ympäristölaatunormiksi 20 g/l vuosikeskiarvona. Muutetussa ympäristölaatunormidirektiivissä (39/2013) veden nikkelipitoisuudelle on annettu myös suurimmat sallitut kokonaispitoisuudet, minkä mukaan hetkellinen sallittu maksimi on 34 µg/l. Suurin mitattu pitoisuus oli siten noin 260-kertainen sallittuun hetkelliseen maksimiin verrattuna ja 440-kertainen vuosikeskiarvoon verrattuna. Nikkelin luontainen taustapitoisuus on vesissämme 1 µg/l. Suomen ympäristökeskuksen laatimassa mallinnuksessa (WSFS-Vemala) saatiin koko jokiosuudella ja suistossa erittäin korkeita maksimipitoisuuksia: Harjavallan padolla 6000 µg/l, Porissa 5000 µg/l, Kolpanlahdella 2000 µg/l ja Reposaaressa 1500 µg/l. Vesinäytteiden perusteella suurimmat pitoisuudet kuitenkin laskivat etenkin joessa, kun päästö oli kulkeutunut mereen runsaan viikon kuluessa. Pintaveden nikkelipitoisuus alitti laatunormin Harjavallan patoaltaassa jo 11.7., mutta pohjanläheisessä vedessä (1 m pohjasta) vasta 23.7.. Kirjurinluodossa laatunormi alittui 18.7., Kokemäenjoen suiston perukassa 24.7., Kolpanlahdella heinä-elokuun vaihteessa ja Ahlaisten saariston sisäosissa elokuun alussa. Kokemäenjoen vaikutuksen pääsuunnassa Ahlaisten saariston pohjoispuolella laatunormi ei ylittynyt päästön jälkeen. Pihlavanlahden ja Kolpanlahden alueella nikkelipitoisuus vaihteli 10.7. välillä 4-100 µg/l. Pitoisuudet olivat suurimmat 12.-13.7., jolloin nikkeliä oli Kolpanselän Eteläselän alueella 540-640 µg/, jonka jälkeen ne laskivat siten, että 14.7.-18.7. nikkelipitoisuus oli Pihlavanlahdella 40-50 µg/l, Kolpanselän - Eteläselän alueella 150-270 µg/l ja Ahlaisten saaristossa 80-100 µg/l. Noin viikkoa myöhemmin 24.7. pitoisuudet olivat Pihlavanlahdella 11-16 µg/l, Kolpanselän - Eteläselän alueella 22-60 µg/l ja Ahlaisten saaristossa 85-100 µg/l. Sedimentti ja eliöstö Vaikutukset sedimenttiin ja eliöstöön liittyvät luonnonvarapalvelujen heikkenemiseen. Päästön mukana tulleet metallit kiertävät ekosysteemissä ja kulkeutuvat eteenpäin ravintoverkossa eliöiden ravinnon ja muun aineiden oton mukana. Luonnonvarapalveluilla tarkoitetaan luonnonvaran jonkin toisen luonnonvaran tai kansalaisten hyväksi suorittamia tehtäviä eli luonnonvaran hyödyllistä vaikutusta toiselle luonnonvaralle tai ihmiselle. Luonnonvarapalvelulla on se merkitys, hyöty, sijainti tai asema, mikä luonnonvaralla on joko ekosysteemille tai ihmiselle (Ympäristöministeriö 2012). Pohjasedimenttien nikkelipitoisuus kohosi päästön seurauksena ja nikkelipitoisuus oli heinäkuussa 2014 tarkkailuvuosien 1980-2014 korkein Lammaistenlahdelta Kolpanlahdelle asti. Kaikkien määritettyjen metallien suurimmat pitoisuudet olivat Harjavallan patoaltaassa ja Lammaistenlahdella, kuten aiemminkin. Lammaistenlahden nikkelipitoisuus oli kuitenkin päästön jälkeen selvästi kohonnut aiempaan verrattuna ja se oli suurimmillaan 960 mg/kg heinäkuun lopussa. Syksyllä kaikkein suurimmat arvot olivat jo laskeneet. Lokakuussa nikkelin pitoisuudet olivat suiston ja Ahlaisten edustan välillä 12-55 mg/kg. Lokakuun pintasedimenttinäytteistä (0-2 cm) laskettiin normalisoidut pitoisuudet metalleille, ja sen perusteella nikkelipitoisuus ylitti ympäristöhallinnon ruoppausohjeiden mukaisen pilaantuneen ruoppausmassa tason useissa näytepaikoissa joelta merelle. Tutkimusten perusteella ulpukoihin oli kertynyt päästön vaikutuksesta nikkeliä Harjavallan patoaltaassa sekä Kokemäenjoen suualueella ja Kolpanlahden itäpuolen havaintopaikoilla. Patoaltaan ja suiston välisissä havaintopaikoissa nikkeliä ei näyttänyt kertyneen vesikasveihin, mutta suistoon jäänyttä nikkeliä on päätynyt myös vesikasveihin.

4/7 Pohjaeläimistössä merkittävät vahingot kohdistuivat simpukoihin, joista vuollejokisimpukkaa (Unio crassus) käsitellään erikseen myös luontovahinkona. Laajoihin linjasukelluksiin perustuvan tutkimuksen mukaan päästön seurauksena kuoli 1-1,1 miljoonaa vuollejokisimpukkaa, 1,1-1,2 miljoonaa pikkujärvisimpukkaa (Anodonta anatina), 1,9-2,0 miljoonaa soukkojokisimpukkaa (U. pictorum) ja 270 000-340 000 sysijokisimpukkaa (U. tumidus). Simpukkalajien väliset kuolleisuuserot olivat suuret ja joidenkin lajien kannasta kuoli huomattava osa. Kuolleisuusprosentti oli lajeittain seuraava: vuollejokisimpukka 16-17 %, soukkojokisimpukka 36 %, sysijokisimpukka 8,5-10 % ja pikkujärvisimpukka 62-64 %. Biomassana simpukoita kuoli yhteensä runsaat 100 000 kg. Simpukoiden nuoruusvaiheet ovat alttiita ympäristömyrkyille. Simpukoiden elinkiertoon kuuluu alkioiden kehitys naaraiden ulkokiduksissa alkiotaskuissa, joista toukat vapautuvat ja kiinnittyvät väliisäntänä toimivan kalan kiduksiin. Kalasta irrottuaan nuoret simpukat kaivautuvat pohjaan. Eri nuoruusasteet ovat voineet kuolla tai vahingoittua akuutin myrkytyksen vuoksi, joten jokin simpukoiden vuosiluokka voi olla jatkossa heikko tai puuttua. Nuoruusasteiden elossasäilyvyyttä Kokemäenjoessa ei ole tutkittu lainkaan. Pohjan tilan kannalta mainittavaa on myös simpukoiden vedensuodatus, sillä simpukat suodattavat vedestä planktoneliöitä, pohjalevää ym. eloperäistä ainesta. Miljoonien simpukoiden kuoleman vaikutus pohjan puhdistumisen heikkenemiseen tulee ottaa huomioon. Simpukoiden pehmytkudosten nikkelipitoisuudet olivat Pihlavanlahdella heinäkuussa 2014 moninkertaisia ja kobolttipitoisuudet kaksinkertaisia vahinkoalueen yläpuolisen vertailualueen näytteiden pitoisuuksiin verrattuna. Simpukoilla ilmeni lajien välisiä eroja metallipitoisuuksissa. On varsin ilmeistä, että lajien ja eliöryhmien välillä on suuriakin eroja metallien kertymisessä. Vakioseurantamenetelmien perusteella pohjaeläimistössä ei näyttäisi olevan suursimpukoiden lisäksi muita merkittäviä muutoksia. Heinäkuun kalanäytteissä havaittiin lievää kohoamista nikkelin, kadmiumin ja koboltin pitoisuuksissa Lammaistenlahden, Kortteen ja Arantilankosken havaintopaikoilla. Metallit näyttivät kertyvän erityisesti lohiin. Muiden tutkittujen lajien (ahven, hauki, kuha, lahna, silakka, särki, säyne, toutain) lihaksen metallipitoisuudet olivat pieniä ja jäivät elo-syyskuussa alle määritysrajan. Lohia ei tutkittu enää elo-syyskuussa, mutta seuranta jatkuu kesällä 2015. Nikkeli voi kertyä eri kalalajeihin eri tavoin; eroa voi olla myös eri kudosten ja elinten välillä. Kalojen lihaksen metallipitoisuudet antavat tietoa varsinkin kalojen käyttökelpoisuudesta ihmisravintona, kun taas kalojen terveyden kannalta merkittävämpää voi olla metallien kertyminen tärkeisiin elimiin kuten maksaan tai munuaisiin. Vuonna 2014 kalojen sisäelinnäytteitä tutkittiin jokeen nousevista nahkiaisista ja jokisuun ja Pihlavanlahden suutareista, joista tutkittiin myös nikkelin kertymistä kiduksiin. Nahkiaisten maksanäytteissä pitoisuudet jäivät alle määritysrajan, koska nahkiaiset eivät käytä ravintoa kutunousunsa aikana. Suutarien kiduksissa ja munuaisissa nikkelipitoisuudet olivat vertailualuetta suurempia. Myös kalojen sisäelinvaurioita tutkittiin, koska Pihlavanlahden särkikalanäytteissä oli havaittu munuaisvaurioita, jotka voivat viitata raskasmetallimyrkytykseen. Laajemman histologisen näytteenoton perusteella ei kuitenkaan löydetty eroja vaikutusalueen ja vertailualueen kalanäytteiden välillä. Nikkelipäästö ei välittömästi aiheuttanut näkyviä kalakuolemia. Noin kuukauden kuluttua päästön tapahduttua joen alajuoksulla ja Pihlavanlahdella havaittiin muutamia satoja huonokuntoisia tai kuolleita kaloja, jotka olivat pääasiassa suutareita. Vaikutusalueella tehtyjen koekalastusten tulosten mukaan kalalajistossa ja kalojen runsaudessa ei ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia päästön seurauksena, mutta tulokset antoivat kuitenkin viitteitä siitä, että päästö on voinut heikentää kalanpoikasten eloonjäämistä Harjavallan patoaltaalla ja Lammaistenlahdella. Päästö on myös voinut

5/7 karkottaa vuonna 2014 Kokemäenjoen alajuoksulle istutetut 1-vuotiaat lohenpoikaset pois elinalueiltaan, koska niitä ei tavoitettu koekalastuksissa. Karkottumisen seurauksena on todennäköisimmin poikasten tuhoutuminen, joko lisääntyneen saalistuksen kautta tai sopimattomien ympäristöolojen aiheuttaman stressin, ravinnonpuutteen tms. seurauksena. Nikkelipäästön vaikutuksille altistui koko vesieliöstö Harjavallan patoaltaalta Porin edustan merialueelle saakka. Vaikka nikkelin ei juuri havaittu kertyvän kalojen lihakseen, nikkelialtistus on koko sen vaikutusalueella voinut eri tavoin vahingoittaa kaloja ja rapuja ja heikentää niiden elinkykyä, vaikka akuutteja kuolemia ei suutareita lukuun ottamatta havaittu. Vaikutukset voivat tulla esiin pitemmän ajanjakson aikana mahdollisesti lisääntymis- ja kasvuhäiriöiden muodossa tai kasvavana alttiutena kalatauteja tai -loisia vastaan. Korkeiden nikkelipitoisuuksien lyhyt- ja pitkäkestoiset vaikutukset tunnetaan kovin heikosti ja vasta myöhemmät seurannat tulevat näyttämään, aiheuttiko päästö muutoksia kalalajien esiintymiseen ja runsauteen päästön vaikutusalueella. Ekologinen ja kemiallinen luokittelu Päästöllä oli vaikutuksia vesistön ekologiseen tilaan sekä suorina vaikutuksina että ravintoverkon kautta, mutta ne eivät vaikuta ekologiseen luokitteluun käytössä olevilla luokittelumuuttujilla. Päästö ei vaikuttanut ekologisen luokittelun fysikaalis-kemiallisiin tekijöihin, eivätkä luokittelussa käytetyt biologiset muuttujat ilmennä päästön vaikutuksia. Simpukkavahingot olivat merkittäviä, mutta muun pohjaeläimistön osalta ei ole näyttöä merkittävistä haittavaikutuksista vakioseurantamenetelmien perusteella. Seurantamenetelmät on valittu aiempien velvoitetarkkailutulosten kanssa vertailukelpoisiksi. Vesistöjen kemiallinen tila luokitellaan vesienhoitolain mukaan hyväksi tai hyvää huonommaksi. Kokemäenjoen keskiosan sekä alaosan kemiallinen tilaluokka ei voi heikentyä, koska luokka on jo hyvää huonompi. Kemiallinen tila kuitenkin heikkeni päästön seurauksena nikkelipitoisuuden kasvuna mitattuna. Näiden vesimuodostumien kemiallinen luokka perustuu kalojen elohopeapitoisuuksiin, jotka ylittävät raja-arvot. Muiden eliöiden tai sedimentin haitallisten aineiden pitoisuuksille ei ole asetettu raja-arvoja vesien tilan luokituksessa, joten pohjaeläimiin tai vesikasveihin kertyneet metallit eivät vaikuta tilaluokitukseen. Kokemäenjoen suiston ja sen ulkopuolisen merialueen vesimuodostumien kemiallinen tila on hyvä, eikä päästöllä ole alueen kemiallista tilaa muuttavaa vaikutusta nykyisillä luokittelukriteereillä. Vesien käyttö Luonnonvarapalvelut heikkenivät ihmisen näkökulmasta, sillä päästö aiheutti merkittävän haitan ja häiriötekijän etenkin Kokemäenjoen mutta myös sen edustan merialueen vesien käytölle. Päästö tapahtui keskellä kesälomakautta, ja samaan aikaan Porissa oli myös kansallisesti merkittäviä kesätapahtumia (Suomi Areena, Pori Jazz), joten asian saama negatiivinen huomio oli erittäin suuri. Myös päästön terveysvaikutusten selvittäminen työllisti huomattavasti viranomaisia, ja vesien käyttäjät kokivat viikkojen ajan suurta epävarmuutta veden käyttökelpoisuudesta mm. uimavetenä ja kasteluvetenä. Päästö rajoitti siten jokiveden normaalia käyttöä, koska vettä ei uskallettu käyttää. Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalaa ei uskallettu syödä normaalisti. Joki koettiin yleensäkin saastuneeksi päästön jälkeen.

6/7 Vaikutusten laajuus Päästön vaikutukset olivat laajuudeltaan merkittäviä, sillä vaikutukset koskevat koko Harjavallan patoaltaan alapuolista Kokemäenjokea noin 35 km matkalla sekä jokisuistoa ja merialuetta ainakin Merikarvialle asti. Etäisyys purkupaikalta Ahlaisten saaristoon on 50-60 km ja Merikarvialle Ouran saaristoon noin 70-80 km. Pohjoisimmat vesinäytteet on otettu Ourien tasalta, ja niissä on havaittu lievää nikkelipitoisuuksien kohoamista, mutta SYKE:n mallinuksen perustella päästö on jatkanut laimeana matkaa vielä pohjoisemmaksi rannikolla. Suupohjan edustalla metallipitoisuuksia ei mitattu Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella. Kokemäenjoessa on kaksi päästölle altistunutta vesimuodostumaa sekä suistossa ja Porin ja Merikarvian rannikolla vähintään 10-12 vesimuodostumaa. Veden nikkelipitoisuuden laimennuttua sedimenttiin jääneellä nikkelillä ym. metalleilla on erityinen merkitys luonnonvarapalveluiden näkökulmasta. Pohjaeläimet ja muu pohjalla elävä eliöstö ovat sedimentin sisältämien aineiden suorassa vaikutuksessa. Päästön mukana tulleita metalleja päätyy eliöyhteisössä pohjasedimentissä ja sen pinnalla eläviin eliöihin ja kulkeutuu eteenpäin ravintoverkossa. Päästö vaikuttaa siten koko ravintoverkkoon alhaalta ylöspäin ja toisaalta metalleja vapautuu osittain hajotustoiminnassa uudelleen kiertoon. Varsinainen ravintoketjurikastuminen koskee nykytitetämyksen mukaan erityisesti kadmiumia ja elohopeaa. Vaikutusten kesto Päästön vaikutukset etenkin Kokemäenjoen eliöstöön ovat kestoltaan merkittävät. Simpukkapopulaatioista tuhoutui niin merkittävä osa, että kantojen palautuminen tulee kestämään vuosia. Kokemäenjoen simpukat ovat pitkäikäisiä (jopa 30-40 v.) ja mm. vuollejokisimpukat ovat lisääntymiskykyisiä vasta keskimäärin 4-vuotiaina. Tässä vaiheessa ei ole tietoa siitä, miten simpukoiden lisääntyminen on vahingoittunut päästön seurauksena. Vaikutusten keston arvioinnissa ongelmana on, että vesiympäristössä jotkin haittavaikutukset voivat ilmetä vasta pitemmän ajan kuluttua eikä aiheutuneita muutoksia ja vahinkoja voida siten kokonaisuudessaan arvioida ennen kuin vuosien päästä. Seurantanäytteitä otetaan vielä jatkossakin. Joillakin tutkituilla ympäristötekijöillä ainakin nikkeli- ja kobolttipitoisuudet ovat nähtävästi jääneet ainakin toistaiseksi jonkin verran aiempaa suuremmiksi. Kokemäenjoessa nikkelipitoisuudet laskivat, kun päästö oli kulkeutunut mereen runsaan viikon kuluessa. Jokiveden nikkelipitoisuudet olivat muutamassa viikossa alle ympäristölaatunormin. Poikkeuksena oli pohjan tuntumassa oleva vesikerros (huokosvesi) vahinkoalueella ja sen alapuolella, jossa pitoisuudet säilyivät korkeina ja pidensivät siten vaikutusten kestoa. Kokemäenjoen pohjan pinnalta määritettiin erittäin korkeat metallipitoisuudet vielä 15.7., jolloin ELY-keskus otti tuolloin vesinäytteitä käsin näytepulloon simpukkasukelluksen yhteydessä Harjavallan patoaltaasta ja Lammaistenlahden puolelta pohjan tuntumasta. Patoaltaasta mitattu suurin nikkelipitoisuus oli tuolloin yhä 6100 µg/l ja Lammaisissa 3400 µg/l. Koboltin pitoisuudet olivat suurempia kuin missään päästön jälkeen otetuissa vesinäytteissä, sillä patoaltaan näytteissä koboltin kokonaispitoisuus vaihteli tuolloin välillä 440-830 µg/l, ja Lammaistenlahden puolella suurin pitoisuus oli peräti 890 µg/l. Liukoisen nikkelin osuus oli kuitenkin näytteissä enimmillään vain 12,5 % ja liukoisen koboltin osuus noin 3 %. Liukoisten metallien osuus oli siten melko pieni, mutta ylitti

7/7 silti useissa pisteissä moninkertaisesti laatunormin. Samoista paikoista ei ole myöhemmin kerätty aivan pohjan tuntumasta vesinäytteitä, joten veden vaihtumisesta ei ole tietoa. Vastaavia näytteitä otettiin 13.8. alempaa joesta, jolloin Ulvilan Priitunnokalla mitattiin pohjan tuntumassa kokonaisnikkelipitoisuudeksi 66 µg/l, mutta Arantilankoskessa ja Kirjurinluodossa pitoisuudet olivat alle 10 µg/l. Pohjan eliöstö on siten altistunut päästöalueella voimakkaille metallipitoisuuksille pitempään kuin ylempien vesikerrosten pitoisuudet ilmentävät. Sedimenttinäytteenoton yhteydessä tutkittiin huokosveden metallipitoisuuksia keskeisissä havaintopaikoissa. Sentrifugoitujen pintasedimenttinäytteiden huokosvedessä nikkelipitoisuus oli patoaltaassa heinäkuun lopussa 4500 µg/l mutta lokakuussa enää 56 µg/l. Lammaistenlahdella vastaavat luvut olivat 670 µg/l ja 2000 µg/l, joten nikkelipitoisuus oli vielä lokakuun lopussakin hyvin korkea pohjalla. Päästöä edeltävästä tilanteesta ei ole vertailutietoa. Huokosveden nikkelipitoisuus oli lokakuun lopussa kohollaan vielä Kolpanselällä (50 µg/l) ja Ahlaisten edustalla (10 µg/l) asti. Kokemäenjoen alaosan ja etenkin Pihlavanlahden perukan nikkelitaso on jäänyt koholleen aiempaan nähden. Kokemäenjoen nikkelipitoisuus on ollut Ulvilassa pintavedessä v. 2000-2014 ennen päästöä keskimäärin 4,6 µg (n=186), mutta heinäkuun lopulta joulukuuhun 2014 keskimäärin 6,4 µg/l (n=13). Heinä-joulukuun näytteiden keskimääräisissä pitoisuuksissa on ollut vuosittaista vaihtelua, mutta v. 2000-2013 heinä-joulukuun näytteiden keskimääräinen pitoisuus on ollut 5,2 µg/l (n=80). Isojuovassa nikkelipitoisuus on ollut keskimäärin 4,2 µg/l (n=15) v. 2012-2014 ennen päästöä ja päästön jälkeen v. 2014 5,7 µg/l (n=7). Joka tapauksessa pitoisuudet ovat selvästi alle ympäristönlaatunormin. Loppukesällä veden nikkelipitoisuudet vaihtelivat suistossa ja Ahlaisten saaristossa, mikä ilmeisesti liittyy nikkelin liikkeelle lähtöön pohjalta. Nikkeliä on jäänyt etenkin suistoon ja saaristoon siten, että sopivissa tuuli- tai virtausoloissa nikkeliä sekoittuu pohjalta veteen. Pihlavanlahden perukassa nikkelipitoisuudet olivat elokuun lopussa vain runsaat 4 µg/l, mutta syys-lokakuussa noin 7 µg/l. Nikkelipitoisuus siis nousi uudelleen, mutta pitoisuudet olivat silti melko pieniä. Ulompana Kolpanlahdella pitoisuudet kuitenkin laskivat koko ajan. Ahlaisten saaristossa nikkelipitoisuus on myös välillä hieman noussut, mutta pitoisuudet ovat olleet pieniä ja laskeneet alle 1 µg/l. Vesien käytön kannalta haitan kokeminen kesti syksyyn asti, mutta haitta oli pahimmillaan muutaman viikon ajan päästön jälkeen. Eri tuotantotasojen ja hajotustoiminnan myötä nikkeli kiertää pitkään ekosysteemin eri osissa ja heikentää luonnovarapalveluita. Osa aineista kulkeutuu ulommas merelle virtausten ja pintakerroksen liikkumisen seurauksena. Kokemäenjoki tuo suuria määriä kiintoainetta suistoon vuosittain, joten vähitellen päästön mukana tulleet aineet peittyvät sedimentaation myötä. Viitteet Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 2015: 5.-6.7.2014 TAPAHTUNEEN NIKKELI- PÄÄSTÖN VAIKUTUSTEN SELVITTÄMINEN / LOPPURAPORTTI. Kirjenro 255/15 Seppo Rekolainen (toim.): Raportti kesällä 2014 Kokemäenjoen alajuoksulla tapahtuneiden metallipäästöjen leviämisestä alapuolisella joki- ja merialueella. Suomen ympäristökeskus. Ympäristöministeriö 2012: Merkittävien ympäristövahinkojen korjaaminen. Opas menettelyistä. Ympäristöministeriön raportteja 2/2012, 94 s.