Analyysi Heini Kuivalaisen tutkimuksesta Raiskattu?

Analyysi Heini Kuivalaisen tutkimuksesta Raiskattu? Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Kriminologian menetelmät 21.4.2015 Tekijä: Emmi Torni 242526 Ohjaajat: Matti Tolvanen ja Mia Kilpeläinen

II SISÄLLYS 1 TUTKIMUKSEN ESITTELEMINEN. 1 2 TUTKIMUKSEN ANALYYSI 3 2.1 Tutkimuskysymys ja tutkimustehtävä... 3 2.2 Rajaukset. 3 2.3 Metodit 4 2.4 Vastaukset tutkimuskysymyksiin... 6 2.5 Muu metodi?... 7 2.6 Yleistä tutkimuksesta.. 7 3 MINÄ OPPIJANA JA KURSSIPALAUTE... 10

1 1 TUTKIMUKSEN ESITTELEMINEN Heini Kuivalaisen vuonna 2004 julkaistu tutkimus Raiskattu? Tutkimus raiskausten käsittelemisestä rikosprosessissa 1 tutkii nimenomaisesta sitä, kuinka raiskauksia käsitellään rikosprosessin eri vaiheissa. Tutkimusaineistona on käytetty rikosilmoituksia. Vuodelta 1998 rikosilmoitukset on hankkinut Päivi Honkatukia omaa tutkimustaan varten. Kuivalainen on itse kerännyt samat aineistot vuodelta 1999, ja yhdistänyt nämä tutkiakseen vuosien 1998 1999 tilastoja. Hän on myös haastatellut poliiseja sekä avustajia ja tukihenkilöitä saadakseen tietoa kuinka uhreja ja epäiltyjä kohdellaan rikosprosessissa ja kuinka raiskausjutut etenevät prosessin eri vaiheissa. Kuivalainen on saanut käyttöönsä tutkimusaineistoksi myös esitutkintamateriaaleja. Kuivalaisen keräämä aineisto vuodelta 1999 sijoittuu uuden lain aikaan, ja näin ollen hänen aineiston osalta käytetään raiskauksista kutakuinkin samoja termejä kuin nykyisin: raiskaus, törkeä raiskaus ja sukupuoliyhteyteen pakottaminen. 2 Honkatukian tehdessä tutkimusta oli raiskauksista vielä käytössä nimitys väkisinmakaaminen. Kuivalainen käsittelee tutkimuksessaan muun muassa sitä, miksi vain harva poliisin tietoon tulleista raiskauksista johtaa syytteen nostamiseen. Hän on tutkimuksessaan selvittänyt mitä rikosprosessin aikana tapahtuu tutkittaessa raiskausrikoksia, sekä miten poliisi suhtautuu rikosilmoitusta tekemään tuleviin naisiin. Kuivalainen tutkii myös, miten raiskauksen uhrit toimivat rikosprosessissa. Hän selvittää myös, minkälaisia ovat poliisin tietoon tulleet raiskaukset. Kuivalainen on tutkimuksessaan jakanut raiskaukset kolmeen kategoriaan, joita tarkastelee lähemmin. Kategoriat ovat; tuntemattoman miehen tekemät päällekarkaukset, tutustumistilanteessa tapahtuvat raiskaukset ja parisuhdeväkivalta. 1 Kuivalainen, Heini: Raiskattu? Tutkimus raiskausten käsittelemisestä rikosprosessissa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 212. Tilastokeskus. Oikeus 2004:16. 2 Tutkimuksen aikaan sukupuoliyhteyteen pakottaminen oli rikoslain (39/1889) 18 luvun 3. Nykyisin tämä lievempi tekomuoto löytyy rikoslain 20 luvun 4 :stä nimellä pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

2 Hän on myös tutkinut tekijän ja uhrin välisiä suhteita. Tekijä on ollut tuntematon suurimmassa osassa tapauksista, seuraavana tulevat tutustumistilanteessa tehdyt raiskaukset ja tuttavan tekemät raiskaukset. Noin 13 %:ssa tapauksista uhrin ja tekijän välinen suhde oli intiimi tai muu läheissuhde ja noin 10 %:ssa tapauksista tekijästä ja uhrin välisestä suhteesta ei ole tietoa. Vain muutamissa raiskaustapauksissa tekijä tai uhri on ollut työtehtävissä tai tekijä auktoriteettiasemassa. Kotona tapahtuvat lähes puolet raiskauksista. Noin kolmasosassa tapauksista tapahtuu julkisella paikalla. Tutkimus on rakennettu niin, että johdantokappaleessa hän esittelee aihetta yleisesti ja alaotsikossa tutkimuskysymys esittelee kysymyksiä joihin pyrkii tutkimuksessaan vastaamaan. Toisessa kappaleessa haetaan malia ulkomailta ja esitellään lyhyesti aihetta Iso- Britannian näkökulmasta. Kolmannessa kappaleessa esitellään yleisesti raiskausaihetta Suomessa. Siinä käydään läpi muun muassa mitä raiskauspykälät pitävät sisällään, esitellään rikosprosessin vaiheita ja raiskausten uhrien tukemiseen liittyviä organisaatioita. Neljännessä kappaleessa esitellään tutkimustehtävä ja tutkimusaineisto. Viidennessä kappaleessa perehdytään enemmän Kuivalaisen hankkimaan aineistoon ja käsitellään poliisin tietoon tulleita raiskauksia ja niiden käsittelemistä. Kuivalainen on jakanut raiskaukset tyypeittäin ja esittelee kuudennessa kappaleessa raiskausten etenemistä näiden esimerkkitapausten valossa. Viimeisessä kappaleessa on johtopäätökset.

3 2 TUTKIMUKSEN ANALYYSI 2.1 Tutkimuskysymys ja tutkimustehtävä Kuivalainen on asettanut johdantoon alaotsikoksi tutkimuskysymys osion. Tässä osiossa hän esittelee joukon kysymyksiä joihin aikoo tutkimuksessaan vastata. Tässä osiossa hän toteaa että yksi keskeisistä tehtävistä on etsiä vastauksia siihen, miksi niin harva poliisin tietoon tulleista raiskauksista johtaa syytteen nostamiseen. Tätä kysymystä hän korostaa myös tutkimuksen myöhemmissä vaiheissa. Oletan tämän siis olevan tutkimuskysymys. Kuivalainen on kuudennessa kappaleessa esitellyt raiskausten etenemistä esimerkkitapausten valossa ja tässä kappaleessa hän etsii vastauksia tuohon oletettuun tutkimuskysymykseensä. Olisinkin toivonut että Kuivalainen olisi tekstissään suoraan ilmaissut mikä hänen tutkimuskysymyksensä on. Tämä olisi helpottanut huomattavasti sen ymmärtämistä, mikä on ollut Kuivalaisen perimmäinen ajatus tutkimusta tehdessään. Toki tutkimuskysymys on nytkin löydettävissä tai johdettavissa Kuivalaisen esittämistä keskeisimmistä tutkimuskysymyksistä. Kuivalaisella on myös oma osionsa tutkimustehtävälle. Tutkimuksessa selvitetään Kuivalaisen mukaan sitä, minkälaisia ovat poliisin tietoon tulleet raiskaukset. 2.2 Rajaukset Kuivalainen rajaa tutkimuksensa koskemaan vain naisia raiskauksen uhreina ja tekstistä ilmenee että tutkimuksessa raiskaajana pidetään vain miestä. Hän perustelee tätä sillä, että hänen aineistossaan lähes kaikki uhreista olivat naisia. Sinänsä rajaus on perusteltu, mutta mielestäni hyvän lisäyksen tutkimukseen olisi tuonut myös miesuhrit vaikka heitä aineistoon sattuikin vähemmän. Kaikki poliisille tehdyt rikosilmoitukset kirjataan RIKI-nimiseen tietokantaan. 3 Täältä on poimittu kaikki rikosilmoitukset raiskauksista vuosilta 1998 1999. Näin ollen käytössä oli kaikki rikosilmoitukset raiskauksien osalta noilta vuosilta. 3 Kuivalainen 2004, s. 36.

4 Käytössä on ollut myös esitutkintamateriaalia joiltakin paikkakunnilta. Kuivalainen ei tutkimuksessaan halunnut paljastaa, miltä paikkakunnilta esitutkintamateriaalia on hankittu. Poliiseja on haastateltu useista eri väkivaltarikosyksiköistä. Näin ollen tutkimusta varten hankittu materiaali on ainakin näennäisesti kattavaa. Tutkimukseen on siis pyritty saamaan kattava kuva aiheesta koko Suomen mittakaavassa. Tutkimuksen otsikon mukaan tutkimus käsittelee raiskausten käsittelemistä rikosprosessissa. Kuivalainen toteaa että hän keskittyy kuitenkin pääasiassa esitutkintaan ja rikosilmoituksen tekemisestä syytteen nostamiseen. Itse oikeusprosessia käsitellään hyvin suppeasti. Oikeusprosessin osalta lähinnä uhria tukevilta henkilöiltä on vain kysytty miten uhrit ottavat tuomion vastaan ja miten he oikeuskäsittelyn kokevat. Ehkä tuota rajausta olisi hyvä tuoda tarkemmin ilmi jo alkuvaiheessa. Pääpaino on esitutkinnassa ja loput rikosprosessista jää käsittelemättä. Tuossa olisi voinut olla hyvä jatkotutkimuksen aihe. Syyttäjien ja tuomareiden haastatteluilla olisi voitu saada tutkimukseen mielenkiintoista lisäarvoa. 2.3 Metodit Kuivalainen on haastatellut poliiseja, uhrien avustajia sekä tukihenkilöitä (laadullinen). Hänellä on käytössään myös vuosien 1998 1999 rikosilmoitukset raiskausten osalta ja esitutkintamateriaaleja muutamasta väkivaltarikosyksiköstä. (määrällinen). Kaiken kaikkiaan rikosilmoituksia kertyi näiltä vuosilta yhteensä 974 kappaletta. Rikosilmoituksista on kerätty tietoa muun muassa tekijän ja uhrin välisestä suhteesta, tapahtumaolosuhteista, tekijän käyttämästä väkivallasta jne. Kuivalaisen tutkimus on jatkoa Päivi Honkatukian vuonna 2001 julkaisemalle tutkimukselle samasta aiheesta. Koska aineistoa ei ole millään tavalla rajattu, vaan käytössä on ollut kaikki rikosilmoituksen noilta vuosilta, pidän tältä osin tutkimusta luotettavana. Piilorikollisuutta on tutkimuksessa käsitelty vähän, mutta mielestäni sen enempi käsittely ei ole tarpeenkaan johtuen tutkielman sidonnaisuudesta rikosprosessiin.

5 Kuivalainen teki 21 asiantuntijahaastattelua, joista 7 oli raiskauksen uhreja tukevia henkilöitä, 12 poliisia sekä yksi lääkäri joka tekee oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia. Poliiseista oli haastateltu niin miehiä kuin naisia, muut haastatellut henkilöt olivat naisia. Kuivalainen on perustellut miksi on valinnut asiantuntijoiksi juuri kyseisiä henkilöitä ja valinnat vaikuttavat järkeviltä. Itse olisin kaivannut uhreja avustavista henkilöistä myös miehen ääntä, sillä nyt heistä kaikki olivat naisia. Kuivalainen käytti hyväkseen myös tilastokeskuksen hallussa olevia eri tilastolähteitä, joita yhdistelemällä hän pystyi seuraamaan, kuinka monesta poliisille ilmoitetusta raiskauksesta nostettiin syyte. Uhrien näkemyksistä vastaavat tutkimuksessa avustajat ja tukihenkilöt. Tutkimuksessa on uhrilähtöinen asetelma ja asioita pohditaan uhrin näkökulmasta. Kuivalainen on myös tekstissään tuonut ilmi, että toivoisi haastattelujen avulla voivan tuoda esille uhrin ääntä. Vaikka sinänsä perusteltuna voidaan pitää sitä, ettei raiskausten uhreja ole soveliasta haastatella kyseiseen tutkimukseen, pidän tätä myös ongelmallisena. Kuinka todenmukaisen kuvan tukihenkilöt ja avustajat voivat uhrien kokemuksista todellisuudessa antaa? Tutkimuksesta käy kyllä ilmi, että uhrit ovat avustajille, tukihenkilöille ja jopa poliiseilla hyvin avoimia omista tunteistaan ja kokemuksistaan, tästä huolimatta ei voida mitenkään olla varmoja siitä että uhrit ilmaisevat todelliset tunteensa. Kuivalainenkin on tekstissään tuonut ilmi että tukihenkilöihin saattavat olla yhteydessä vain ne vahvimmat uhrit ja ne jotka ovat toimineet aktiivisesti tuen hankinnassa. Näin ollen sinänsä todenmukainen uhrien kokemus avustajien äänellä välitettynä saattaakin olla hyvin valikoitunut vain niihin vahvimpiin ja aktiivisimpiin uhreihin. Ei voida siis sanoa, että tutkimukseen välittyneet uhrien kokemukset olisivat jokaisen uhrin yksimielisiä kokemuksia. Tämä lienee kuitenkin aina ongelmana tehtiinpä minkälaista tutkimusta tahansa. Ihmiset ja ihmisten kokemukset ovat erilaisia.

6 2.4 Vastaukset tutkimuskysymyksiin Kysymykseen millaisia ovat poliisin tietoon tulevat raiskaukset Kuivalainen vastaa omassa kappaleessaan jossa esittelee kolme erilaista raiskaustyyppiä. Jako on mielestäni onnistunut ja selkeyttää kuvaa siitä, millaisissa tilanteissa raiskauksia tapahtuu eniten Suomessa. Kuten jo aiemmin todettu, Kuivalainen jakoi raiskaukset tuntemattoman miehen tekemiin päällekarkauksiin, tutustumistilanteessa tapahtuviin raiskauksiin tai niiden yrityksiin ja parisuhdeväkivaltaan. Koti on yleisin paikka missä raiskauksia tehdään ja vaikka tuntemattomien miesten tekemät raiskaukset pitävätkin kärkisijaa, korkeisiin prosenttilukemiin on päässyt myös muun muassa läheisen tekemät raiskaukset. Kuivalainen kiinnittää mielestäni hyvin huomiota myös siihen, kuinka raiskauksen ei missään tilanteessa pitäisi ajatella olevan syytä uhrin käyttäytymisestä. Tähän on haastatteluissa kiinnittänyt huomiota myös uhreja avustavat henkilöt. Sinänsä yllätyksenä tuleekin, kuinka moni poliiseista edelleen tuolloin ajatteli että raiskaus voisi olla uhrin käyttäytymisen syytä tai seurausta siitä. Kuivalaisen tutkimuksesta huomaa hyvin, kuinka erilaisia mielipiteitä vaikkapa juuri poliiseilla ja uhrien avustajilla on samoista aiheista. Kuivalainen itse ottaa hyvin neutraalin asenteen näiden kahden "instanssin" ollessa eri mieltä asioista. Tutkimuksesta jäinkin ehkä hieman kaipaamaan Kainulaisen omaa ääntä ja omia mielipiteitä. Nyt se oli lähinnä referaatti haastatteluista ja haastateltujen mielipiteistä. Toki tähän mielipiteeseen voi vaikuttaa se, että olemme opiskelujen aikana lukeneet hyvin vähän tutkimuksia ja tämä on ensimmäinen analyysi joka tutkimuksesta tehdään. Ehkäpä näihin empiirisiin tutkimuksiin ei omia mielipiteitä tuodakaan samalla tavalla esille kuin meille tutummissa teksteissä. Tutkimuskysymykseen miksi niin harva poliisin tietoon tulleista raiskauksista johtaa syytteen nostamiseen Kuivalainen on löytänyt hyvin vastauksia. Hän on eritellyt miten eri raiskaustyypeissä rikosilmoitusten peruminen näkyy ja mistä nämä perumiset voivat johtua. Esimerkiksi tuntemattomien miehen tekemistä päällekarkauksista nostettiin vain 8 %:ssa tapauksista syyte. Ongelmana näissä on, ettei tekijän henkilöllisyyttä pystytä selvittämään vaikka poliisin puolelta oltaisiinkin motivoituneita rikos selvittämään. Parisuhteissa

7 tapahtuneista raiskauksista nostettiin eniten syytteitä, ja silloinkin vain n. 28 %:ssa tapauksista. Kuivalainen tutki myös, miten eri raiskaustyypeissä juttujen on mahdollista edetä. 2.5 Muu metodi? Kuivalainen on itseasiassa ottanut itsekin kantaa tähän kysymykseen omassa tutkimuksessaan. Hän oli pohtinut saavutetaanko pelkillä haastatteluilla tarpeeksi kattava kuva poliisien toimista. Hän olisikin halunnut kokeilla etnografista tutkimusotetta jossa tutkija olisi viettänyt paljon aikaa poliisien kanssa ja pyrkinyt olemaan mahdollisimman usein läsnä täysin arkisissa poliisin työhön liittyvissä tilanteissa. Hän ei kuitenkaan tutkimuksessaan perustellut sitä, miksei päätynyt tähän tutkimusmetodiin. Etnografinen menetelmä olisi tuonut tutkimukseen arvokasta lisätietoa. Haastattelut ovat etukäteen järjestettyjä tilanteita, joissa mahdollisesti aika ja muut asiat rasittavat aiheen tarpeeksi syvällistä ja kunnollista käsittelyä. Etnografisen menetelmän avulla Kuivalainen olisi päässyt itse havainnoimaan poliisien toimia ja tekemään tutkimusta tältä pohjalta "omin silmin". Poliisien toimista olisi tällöin mahdollisesti saatu myös todenmukaisempi kuva, yhtään vähättelemättä haastattelujen tuomaa arvoa. Poliisit ovat varmasti haastatteluissakin puhuneet totta, mutta haastattelutilanteessa monia asioita voi jäädä kertomatta. Määrällinen aineisto on mielestäni erityisen hyvä, enkä osaa kuvitella millä muulla tavalla rikosilmoitusten tuomaa tietoa olisi voitu korvata. 2.6 Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen alussa on käsitelty yleisesti sitä, mitä raiskaus rikoksena tarkoittaa, mitkä ovat rikosprosessin eri vaiheet ja millaisilta tahoilta raiskauksen uhrit voivat saada tukea. Nämä osiot antavat hyvän yleiskuvan ja johdatuksen aiheeseen. Myös Rikosuhripäivystyksen yms. esitteleminen oli mielestäni hyvä. Erityisen hyvänä pidän sitä, että tutkimukseen on saatu koottua kaikki vuosina 1998 1999 tehdyt rikosilmoitukset raiskausten osalta. Nämä antavat

8 niin totuudenmukaisen kuvan raiskauksista noilta vuosilta, kuin se tällä aineistolla on mahdollista. Alussa onkin esitelty Heiskasen ja Piispan tekemä tutkimus vuodelta 1998, jossa selvitettiin kuinka moni nainen oli kokenut seksuaalista väkivaltaa. Tästä tutkimuksesta selvisi että vain harva teki rikosilmoituksen. Raiskaukset ovatkin varmasti yksi suurimmista ryhmistä, jossa piilorikollisuutta on paljon. Ajoittain tutkimusta rasittaa se, että siinä toistetaan paljon asioita. Jonkunlainen loppusilaus on mahdollisesti jäänyt tutkimuksesta puuttumaan. Joskus sinänsä ihan tärkeitä ja mielenkiintoisiakin havaintoja on laitettu joko alaviitteisiin tai tekstin sisennyksiin kuin lisähuomautuksena. Kuivalainen tiedosti aika ajoin itsekin ongelmia esimerkiksi haastattelujen luotettavuudessa tai muussa vastaavassa ja toi sen tekstissään ilmi. Hän suhtautui siis itsekin tutkimukseensa kriittisesti. Hän esimerkiksi totesi tutkimuksensa sivulla 39, että vaikka haastatellut henkilöt ovat kohdanneet satoja raiskauksen uhreja, haastateltu joukko saattaa silti olla varsin valikoitunut. Tutkimus antoi mielestäni hyvän kuvan siitä, millaisia raiskaukset ovat Suomessa ja minkälaisissa olosuhteissa ne yleensä tapahtuvat. Tutkimus ei sen yleisluonteisuudesta johtuen pääse pureutumaan kovinkaan syvällisesti esimerkiksi tiettyjen raiskaustyyppien käsittelyyn, mutta siihen tutkimuksessa ei varmaankaan ole pyrittykään. Tutkimus myös avarsi näkemystä siitä, millaisia poliisien asenteet raiskauksen uhreja kohtaan ovat, joka ainakin omasta mielestäni on erittäin mielenkiintoinen mutta vähemmän esiin tuotu asia. Johtopäätökset osioon on mielestäni saatu koottua hyvin kaikki keskeisimmät tutkimustulokset ja havainnot. Yhdeksi ongelmaksi voi kuitenkin tutkimuksen luotettavuutta arvioitaessa muodostua se, kuinka pian lainmuutoksen jälkeen se on tehty. Raiskaus ja törkeä raiskaus oli juuri 1.1.1999 muuttunut virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi. Aiemmin ne olivat olleet siis asianomistajarikoksia. Haastattelut oli tehty vuosina 2001 2004. Eli parhaimmillaan vain muutama vuosi uudistuksen jälkeen. Ennen 1.1.1999 asianomistaja pystyi siis perumaan rikosilmoituksen milloin tahansa. Vielä 1.1.1999 jälkeenkin syyttäjä sai perua

9 asianomistajan pyynnöstä syytteen perusmuotoisesta raiskauksesta mikäli raiskauksen uhri pyysi tätä omasta vakaasta tahdostaan. Voisiko siis olla, etteivät asenteet olleet vielä ehtineet muuttua ja syytteitä peruttiin herkemmin? Tätä ongelmaa ei ehkä tarpeeksi korostettu tutkimuksessa. Tänä päivänä, noin 16 vuotta rikosilmoitusten kokoamisen jälkeen ja noin 11 14 vuotta haastattelujen jälkeen, voidaan todeta tutkimuksen olevan vanha. Noihin vuosiin verrattuna esimerkiksi internet on yleistynyt ja sen kautta on muodostunut uusia ongelmia jotka varmasti heijastuvat myös raiskauksiin. Täysin ei voida kuitenkaan poissulkea tutkimuksen käyttökelpoisuutta myös nykypäivänä. Voisi esimerkiksi olla mielenkiintoista nähdä kuinka poliisien asenteet ovat muuttuneet, ovatko raiskaukset rikoksina lisääntyneet ja millaisia ne nykyisin ovat. Tällaisia tutkimuksia onkin varmasti tehty. Tutkimus onnistui vakuuttamaan minut. Mielestäni valinnat olivat hyvin perusteltuja, tutkimusaineisto oli kattavaa ja Kuivalainen esitti asiansa ainakin yleensä vakuuttavasti. Täydellisen tutkimuksen tekeminen on varmasti hyvin hankalaa, ellei jopa mahdotonta, eikä tämäkään tutkimus ole täydellinen. Haastatteluja olisi voitu tehdä enemmän, haastateltava joukko olisi voitu valikoida toisin jne., mutta tällaisenaankin pidän tutkimusta luotettavana ja onnistuneena.

10 4 MINÄ OPPIJANA JA KURSSIPALAUTE Kurssin tavoitteena on oppia tuntemaan keskeiset kriminologian menetelmät ja tutustuttaa opiskelija kriminologisiin tutkimuksiin. Mielestäni kurssi täyttää hyvin tämän weboodista lainatun tavoitteen koskien kurssin sisältöä. Alallamme käsitellään enimmissä määrin normatiivisia tutkimuksia ja myös omat tutkimuksemme ovat pääasiassa tällaisia. Kymmenistä ja taas kymmenistä yliopistolla suorittamistani kursseista, voisin veikata että puhtaaseen empiiriseen tutkimukseen on oppikirjana tutustuttu vain maksimissaan viidellä kurssilla. Voin rehellisesti todeta, että tällaisten tutkimusten lukeminen on myös äkkiseltään aika hankalaa. Kuitenkin, tämän omankin tutkimuksen lukeminen on ollut äärettömän mielenkiintoista. Empiirisissä tutkimuksissa kokee ehkä pääsevänsä lähemmäs ihmisiä (esim. haastateltavia), kun tutkimuksessa on suoriakin lainauksia haastateltavien antamista vastauksista. Kriminologiaa olen opiskelut yhden kurssin verran (kriminaalipolitiikka ja kriminologia) ja sieltä oli ehkä jotain pohjatietoa tarttunut mukaan. Tämän kurssin johdattelevat luennot toivat kuitenkin paljon uutta tietoa ja ehkä kaivoivat jostain muistinsyövereistä myös niitä tuolla kurssilla opittuja tietoja. Mielestäni pohjaluennot tarjoavat hyvän lähtökohdan ajatella empiiristä tutkimusta normatiivisen vaihtoehdoksi gradua pohtiessa. Oli myös hyvä, että tuotiin ihan yksittäisiä tärkeitä asioita esiin, kuten tutkimusluvan hankkiminen. Kurssin toteutustapa on myös mielestäni todella onnistunut. Opiskelijat pääsevät lukemaan tutkimuksia mieleisistään aiheista ja kirjoittamaan niistä analyysin. Tällaista analyysia tutkimuksesta en ole myöskään koskaan tehnyt, joten voin myöntää että senkin tekeminen aluksi hirvitti. Vaikka meidän tuleekin läpi opintojen suhtautua toisten kirjoittamiin teksteihin kriittisesti, niin toisen tekstin analysoiminen tuntui hankalalta. Tämän kaltaista kirjallista työtä en ole tehnyt koskaan, joten tuntui vaikealta hahmottaa mitä kaikkea tekstiin tarvitaan ja mitä sinne kuuluu laittaa. Ehkä myös oma epävarmuus arvostella toisten tekstejä paistoi välillä liiaksikin läpi. Jos jotain kehitettävää voisi sanoa, niin ehkä empiirisen tutkimuksen ihan perusasioita voisi vielä enemmän tuoda luennoilla esille. Kuten todettu, tämä on ensimmäinen kurssi jossa

11 aihetta käsiteltiin ja mikäli joku haluaisi ruveta esimerkiksi graduaan tekemään empiirisin menetelmin, tämä kurssi tarjoaisi entistä paremmat lähtökohdat sille. Jo tässäkin vaiheessa kurssi antaa hyvät, ellei erinomaiset lähtökohdat sille. Kurssi voisi jopa olla pakollinen kaikille, sillä juuri tällaista perustietoa ainakin itse kaipasin, vaikken gradua nyt luultavasti empiirisin menetelmin teekään.