Tuotannon järjestämisen ja yhteistyön vaikutus tekniseen tehokkuuteen

Timo Sipiläinen & Matti Ryhänen (toim.) Tuotannon järjestämisen ja yhteistyön vaikutus tekniseen tehokkuuteen Yhteistyöllä kilpailukykyä maidontuotantoon - hanke Helsingin Yliopisto Taloustieteen laitos Selvityksiä nro 81 Helsinki 2015

Tuotannon järjestämisen ja yhteistyön vaikutus tekniseen tehokkuuteen Yhteistyöllä kilpailukykyä maidontuotantoon - hanke Timo Sipiläinen ja Matti Ryhänen (toim.)

Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos Tuotannon järjestämisen ja yhteistyön vaikutus tekniseen tehokkuuteen Timo Sipiläinen ja Matti Ryhänen (toim.) Tiivistelmä. Tehokkuuden ja tuottavuuden eli tuotos-panossuhteen parantaminen ovat keskeiset maidontuottajan käytettävissä olevat keinot vaikuttaa tuotannon kannattavuuteen. Tehokkuutta on pyrittävä parantamaan ja tuottavuutta kasvattamaan, koska näin tehdään niin kilpailijamaissa, -yrityksissä kuin muilla toimialoillakin. Hyväkään tehokkuus ja tuottavuus eivät takaa tuotannon kannattavuutta, mikäli hintasuhteet ovat epäedulliset. Tuottavuuden parantaminen perustuu usein teknologisen kehityksen hyödyntämiseen, tehottomuuden vähentämiseen ja mittakaavaetujen saavuttamiseen. Teknologiseen kehitykseen kuuluu niin tekninen, biologinen kuin osaamisenkin muutos. Usein teknologisen edistymisen hyödyntäminen edellyttää yrityskoon kasvattamista, verkostoitumista ja yhteistyötä. Tällöin myös osaavan työvoiman ja yhteistyökumppanuuksien merkitys korostuu. Tähän julkaisuun koottiin Yhteistyöllä kilpailukykyä maidontuotantoon -hankkeessa laaditut tehokkuutta ja tuottavuutta käsittelevät artikkelit. Aineistot hankittiin MTT:n kannattavuuskirjanpidosta, data-pankeista, tilastoista ja haastattelemalla. Artikkeleissa hyödynnettiin ekonometrista SFA -menetelmää, verkostomaista DEA -tarkastelua sekä ehdollisen ja ei-ehdollisen order-m tehokkuuden estimointia. Peltoviljelyn ja kotieläintuotannon tehokkuutta tutkittiin tavanomaista maitoa tuottavilla tiloilla. Kasvinviljelyn ja kotieläintalouden suhteita tutkittiin malleilla, joissa välituotteena oli rehuyksikkösato. Tutkimus tuotti tekniseen tehottomuuteen perustuvia arvioita kustannusten enimmäisvähentämisestä (kasvintuotanto) ja tuottojen enimmäislisäämisestä (kotieläintuotanto), ja näiden yhteissummana tehottomuuden poistamisesta saatavan ylijäämän lisäyksen. Tuotannossa esiintyi tehottomuutta. Osaamiserojen ohella tekniseen tehottomuuteen ovat syynä myös panosten laatuerot (maan laatu ja ilmasto), peltojen etäisyys ja lohkokoko, yrityksen elinkaaren vaihe sekä sattuma. Taloudellista tehottomuutta aiheuttaa teknisen tehottomuuden lisäksi se, että panoksia ei käytetä hintasuhteiden edellyttämällä tavalla, mutta tätä allokatiivista tehottomuutta ei tässä tutkimuksessa käsitelty. Vaikka vain pieni osa teknisestä tehottomuudesta voitaisiin poistaa, ylijäämien tilakohtaiset lisäykset olisivat usein merkittäviä. Tutkimustulosten mukaan tehokkuusvaihtelu oli erityisen suurta maitotilojen kasvintuotannossa. Tekniseen tehokkuuteen oli merkitsevästi yhteydessä tuotantoalue. Suomen pohjoisimmilla alueilla tehottomuus oli suurinta. Tulosten mukaan mittakaavaetujen tuoma tuottavuuden kasvu jäi yleensä vähäiseksi, vaikka toisaalta yksikkökustannukset alenivat panossuhteiden muutoksen ansiosta huomattavasti, kun verrataan pieniä maitotiloja suuriin. Keskituotoksella ja lehmämäärällä oli positiivinen yhteys maitotilojen tehokkuuteen. Eläintiheydellä oli positiivinen yhteys kasvintuotannon tehokkuuteen. Maidontuotantoa kehitettäessä on kiinnitettävä huomiota osaprosessien järjestämiseen ja kehittämiseen kokonaisuuden osana, jotta kilpailukykyä voitaisiin parantaa. Asiasanat: maidontuotanto, tehokkuus, tuottavuus, yhteistyö, verkostoituminen, resurssit

University of Helsinki, Faculty of Agriculture & Forestry, Department of Economics and Management Impact of production organization and co-operation on technical efficiency Timo Sipiläinen ja Matti Ryhänen (eds.) Abstract: Productivity improvements are the main means to influence the profitability of milk production at the farm level. Milk producers must seek for efficiency and productivity, because it is taking place in competing countries, farms and in other sectors. However, even good efficiency and productivity does not guarantee the profitability of production, if the price relations are unfavorable. Improving productivity is often based on the exploitation of technological progress, reduction of inefficiency and realization of economies of scale. Technological change includes both technical, biological and organizational improvements. Often promoting technological change requires increasing the firm size, networking and co-operation. This highlights the role of skilled labor and partnerships. This publication was compiled of efficiency and productivity studies conducted in the research and development project "Increasing the competitiveness to milk production through co-operation". The data were obtained from MTT (Luke), data banks, statistics and interviews. The articles apply the econometric SFA method, network-based DEA, and conditional and unconditional order-m efficiency estimations. The relationship between crop and livestock production was examined on conventional milk farms using models where the feed unit of harvest was an intermediate product. The study provided technical inefficiency estimates which were used to approximate maximum cost reduction (in crop production) and maximum return enhancement (in animal husbandry), and the surplus as a sum of them. The analysis revealed considerable technical inefficiencies, but inefficiency is always partially caused by the heterogeneity in resources and production environment. In addition, economic inefficiency is a product of technical and allocative inefficiency but allocative inefficiency is not addressed in this study. Although only a small part of the technical inefficiency could be removed, the surplus increases at individual farms would often be significant. The results show that the variation in efficiency was particularly large in crop production. Technical efficiency was significantly associated with the production environment. In the northernmost areas inefficiency was the greatest. The results show that the economies of scale brought about by productivity growth was generally low, although on the other hand, unit costs decreased significantly together with the increase in farm size. The average milk yield of cows and the number of cows correlated positively with dairy farm efficiency. The animal density was in a positive relationship to efficiency of crop production. Milk producers have to pay attention to the development of their sub-processes and organization as part of the totality, in order to enhance their competitiveness. Keywords: milk production, efficiency, productivity, collaboration, networking, resources

Esipuhe Tämä tutkimus on toteutettu Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksen ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun SeAMK Elintarvike ja maatalous yksikön yhteistyönä Yhteistyöllä kilpailukykyä maidontuotantoon hankkeen puitteissa. Tutkimusongelmat on asetettu maidontuottajan liiketaloudellisen päätöksenteon näkökulmasta. Maidontuotannon kehittämiseksi tutkimusyhteistyötä alueellisista lähtökohdista on tehty systemaattisesti vuodesta 2003 lähtien. Julkaisu on jatkoa aiemmin tehdyille tutkimuksille maidontuotannon kehittämisestä Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Tämä julkaisu tuottaa uutta tietoa maitotilojen tehokkuudesta ja tuottavuudesta sekä niiden parantamisedellytyksistä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää yritystoimintaa kehitettäessä, maitotilojen tuotantoprosesseja uudistettaessa ja liiketoimintaosaamista parannettaessa. Julkaisu koostuu kolmesta artikkelista. Ensimmäisessä artikkelissa käsitellään maitotilojen kasvituotannon teknistä tehokkuutta sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Toisessa artikkelissa tarkastellaan maitotilan kokonaisprosessia jaettuna kasvi- ja kotieläintuotannon osaprosesseihin. Tämä tuo uutta tietoa siitä, miten maidontuottaja voi tehostaa tuotantoa kasvinviljelyssä, maidontuotannossa ja koko maitotilan tasolla nämä optimaalisesti yhdistäen. Kolmannessa artikkelissa tutkitaan liikkeenjohdon suorituskyvyn indikaattoreita eteläpohjalaisilla maitotiloilla. Tehokkuus- ja tuottavuustarkastelun tutkimusaineistot hankittiin MTT taloustutkimuksesta, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta, maatilarekisteristä, tilastokeskuksesta, ProAgrian ylläpitämistä datapankeista ja maidontuottajia haastattelemalla. Aineistojen keruusta vastasivat Helsingin Yliopisto, Seinäjoen ja Jyväskylän ammattikorkeakoulut, ProAgria Etelä-Pohjanmaa ja Osuuskunta Maitosuomi. Tutkimushankkeen ovat rahoittaneet Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen ELY-keskukset Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Tutkimushankkeen ohjausryhmään ovat kuuluneet Hanna Mäkimantila (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus), Matti Ylätalo (Helsingin yliopisto, puheenjohtaja), Anu Fräntilä-Riihonen (maidontuottaja), Juha Kantoniemi (maidontuottaja), Jari Valkola (maidontuottaja), Aimo Pellinen (JAMK), Anja Kettunen (MTK Keski-Suomi), Olavi Koskimäki (Osuuskunta Maitosuomi), Antti Pasila (SeAMK) ja Jyrki Rajakorpi (SeAMK, sihteeri). Kiitämme lämpimästi tutkimushankkeeseen osallistuneita maidontuottajia, yhteistyökumppaneita sekä rahoittajaa ja ohjausryhmää panostuksesta ja myötävaikutuksesta tämän julkaisun syntyyn. Helsingissä tammikuussa 2015 Timo Sipiläinen Professori HY taloustieteen laitos Matti Ryhänen Tutkimushankkeen vastuullinen johtaja SeAMK Elintarvike ja maatalous

Sisältö 1 Johdanto... 7 Matti Ryhänen ja Timo Sipiläinen 1.1 Tausta... 7 1.2 Tavoite... 8 1.3 Viitekehys... 8 Lähteet... 11 2. Maitotilojen kasvituotannon tekninen tehokkuus Suomessa vuosina 2007 2012... 12 Pekka Halinen, Timo Sipiläinen ja Matti Ryhänen 2.1. Johdanto... 12 2.2. Tuottavuus ja tehokkuus... 14 2.2.1. Tuotantoteknologia... 14 2.2.2. Tuottavuustarkastelu... 15 2.2.3 Tekninen tehokkuus ja stokastinen rintamamalli... 17 2.2.4. Kotimaisia tutkimuksia... 19 2.2.5. Ulkomaisia tutkimuksia... 21 2.3. Aineisto ja menetelmä... 23 2.3.1. Aineiston hankinta... 23 2.3.2. Muuttujat... 23 2.3.3. Mallin spesifiointi... 25 2.3.4. Muuttujamuunnokset... 27 2.4. Tulokset... 28 2.4.1. Tehokkuusluvut ja panostekijät... 28 2.4.2. Tehokkuutta selittävät tekijät... 32 2.4.3. Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Suomi... 34 2.5. Johtopäätökset... 34 Lähteet... 36 Liite 1. Aineiston keskeiset tilastotiedot... 40 Liite 2. Hintakorjauksessa käytetyt deflatointikertoimet... 41 3. Tehokkuustappio - kasvin- ja maidontuotannon verkostomainen DEA-tarkastelu.. 42 Sami Ovaska, Timo Sipiläinen ja Matti Ryhänen 3.1. Johdanto... 42 3.2. Tutkimusaineisto... 43 3.3. Menetelmät... 46 3.3.1. Tehokkuuden mittaaminen... 46 3.3.2. Verkosto-DEA... 49 3.3.3. Kasvin- ja maidontuotannon tehokkuusmalli... 50 3.4. Tutkimustulokset... 52 3.5. Johtopäätökset... 61 Lähteet... 63

4. Liikkeenjohdon suorituskykyyn vaikuttavat tekijät eteläpohjalaisilla maitotiloilla. 64 Timo Sipiläinen, Matti Ryhänen ja Sami Ovaska 4.1. Johdanto... 64 4.2. Maitotilan suorituskyvyn kehittämismahdollisuuksien tutkiminen... 65 4.3. Tutkimusaineisto... 67 4.4. Tutkimusmenetelmät... 68 4.5. Tulokset... 71 4.6. Johtopäätökset... 77 Lähteet... 78 5. Tulosten arviointi ja hyödynnettävyys... 80 Timo Sipiläinen ja Matti Ryhänen Lähteet... 83

7 1 Johdanto Ryhänen, Matti 1 & Sipiläinen, Timo 2 1 Seinäjoen ammattikorkeakoulu, SeAMK Elintarvike ja maatalous, Ilmajoentie 525, 60800 Ilmajoki, matti.ryhanen@seamk.fi 2 Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos, PL 27, 00014 Helsingin yliopisto, timo.sipilainen@helsinki.fi 1.1 Tausta Euroopan unionin maatalouspolitiikan uudistus lisää markkinaohjautuvuutta. Maitotuotteiden tuontipaineet kasvavat ja vientikilpailu kovenee. Markkinaohjautuvuuden kasvu lisää kilpailua, mikä kasvattaa strategisen ajattelun ja suunnittelun merkitystä maitotilan johtamisessa. Menestyvät maidontuottajat eivät pelkästään sopeudu toimintaympäristön muutoksiin, vaan he hakevat aktiivisesti keinoja pärjätäkseen kovenevassa kilpailussa. Se edellyttää kykyä muodostaa näkemys tulevaisuudesta. On oltava rohkeutta kehittää yritystoimintaa ja tehdä valintoja. Maidontuottajan strategisten tavoitteiden painopiste on toimissa, joilla hän ylläpitää, vahvistaa ja kehittää kilpailuetujaan eli parantaa yrityksensä kilpailuasemaa. Tällaisia tavoitteita maitotilalla ovat tuotannon teknisen tehokkuuden 1 ja tuottavuuden nostaminen, alhaisten yksikkökustannusten saavuttaminen, maidon ja nurmen tuotannon laatuun panostaminen sekä resurssien uudelleen kohdentaminen. Strategisten kehittämistavoitteiden on kuvattava maitotilan todellista potentiaalia. Jotta tavoitteet olisivat järkeviä ja oikeutettuja, niiden on tuettava pitkällä aikavälillä taloudellisten tavoitteiden saavuttamista, jotka liittyvät kannattavuuteen, maksuvalmiuteen ja vakavaraisuuteen. Tärkein näistä on pitkän aikavälin kannattavuus. Yritystoiminnan strategisille tavoitteille on annettava selkeät määrälliset suoritus- tai referenssitasot, joihin pyritään. Tavoitteiden on oltava mitattavia, jotta niiden saavuttamista voidaan valvoa ja tarvittaessa toimintaa ohjata tavoitteita kohti. Mittaamalla saadaan tietoa tavoitteiden saavuttamisesta. Suoritus tai referenssitasot selvitetään benchmarkingilla eli haetaan parhaat käytännöt ja/tai toteutustavat ja hyödynnetään niitä maitotilan toiminnassa (vrt. Stapenhurst 2009, 3 20). Maidontuottaja tekee päätökset omasta näkökulmastaan. Hän hyödyntää maitotilan omia tietoja ja vertaa niitä benchmarking -tilojen tietoihin eli etsii parhaita käytänteitä muista yrityksistä. Tutustumalla toimiviin ratkaisuihin maidontuottajat pääsevät oman liiketoimintastrategiansa näkökulmasta pohtimaan mm. verkostoitumisen hyötyjä ja haittoja oman liiketoiminnan tehostamisessa ja kehittämisessä (Ryhänen ja Laitila 2014). Koveneva kilpailu lisää yritystoiminnan tehostamistarvetta. Maitotilalla kehittämistoimet luovat edellytyksiä tulevaisuuden yrittämiselle. Tehokkuuden ja tuottavuuden parantami- 1 Kuvaa resurssien käytön tehokkuutta maatilalla kuten mm. tilalla saavutettuja panos-tuotossuhteita ja työaikasuorituksia suhteessa saavutettavissa oleviin.

8 nen on siten maidontuottajan keskeinen pitkän aikavälin keino vaikuttaa kannattavuuteen (Sipiläinen ym. 2012). Näin toimien hän parantaa yrityksensä kilpailuasemaa ja/tai hakee uutta kilpailuetua. Yksi keinoista vaikuttaa tehokkuuteen ja taloudelliseen tulokseen on yhteistyö ja verkostoituminen (Ryhänen ym. 2014). 1.2 Tavoite Maitotilan tuotanto koostuu kahdesta pääprosessista, jotka ovat kotieläin- ja kasvintuotanto. Tehokkuustarkasteluissa maatalousyritystä on tarkasteltu lähes poikkeuksetta kokonaisuutena (ks. Färe ym. 2007; Färe & Whittaker 1995, 1996). Tällaisessa tarkastelussa menetetään mahdollisuus eritellä esimerkiksi kasvin- ja kotieläintuotantoprosessit toisistaan. Verkostomaisissa malleissa kasvin- ja kotieläintuotantoprosessit voidaan kytkeä toisiinsa mutta samalla ottaa huomioon niiden tuotantoprosessin erityispiirteitä. Kasvin- ja kotieläintuotanto muodostavat tällöin yhdessä verkoston, jossa pyritään tunnistamaan tehottomuuden lähteet benchmarkingin avulla. Esimerkiksi DEA -tarkasteluilla saadaan selville kunkin maitotilan osalta, miten se onnistuu erikseen kasvin- ja kotieläintuotannossaan ja niiden yhdistämisessä. Yleisimmin maitotiloilla yhteistyö kohdistuu kasvituotantoon tai kasvi- ja kotieläintuotannon rajapintaan kuten lannan levitykseen (Ryhänen ja Laitila 2014). Tässä julkaisussa edellä mainitun tilatason verkostomallin lisäksi tutkitaan, millainen yhteys yhteistyön tekemisen yleensä ja yhteistyön laajuuden ja tehokkuuden välillä on. Analyyseissä hyödynnetään aiemmissa hankkeissa Etelä-Pohjanmaan maitotiloilta kerättyjä tutkimusaineistoja (Sipiläinen ym. 2012) sekä maatalouden kannattavuuskirjanpitoon perustuvaa maitotila-aineistoa, jossa kasvi- ja kotieläintuotantoa eritellään yksityiskohtaisesti toisistaan. Tämän tutkimuksen artikkeleissa haetaan vastausta seuraaviin kysymyksiin: Miten maitotilan tuotannon tehokkuus riippuu kasvi- ja kotieläintuotannon onnistumisesta? Miten yhteistyö ja verkostomainen toimintatapa vaikuttavat yritystoiminnan tehokkuuteen? Millainen yhteys on yhteistyön ja tehokkuuden välillä? 1.3 Viitekehys Maitotiloilla yhdistetään tuotantoresursseja tuotantoprosesseissa tuotteiden aikaan saamiseksi. Kun maidontuottaja hyödyntää osaamistaan tuotantoprosesseissa, toimintaa kutsutaan tuotanto-osaamiseksi eli teknologiaksi (vrt. Saari 2006, 69). Taloustieteen yleisen lähtökohdan mukaan maidontuottajan tavoitteena on harjoittaa yritystoimintaa voitto maksimoiden. Maidontuottajan on allokoitava työpanosta, pääomapanosta ja osaamista tehokkaasti ja tuottavasti, jotta voitto maksimoituisi. Maidontuottajan strategisiin päätöksiin vaikuttavat tuotantoprosessien tehokkaan hallinnan lisäksi markkinat ja harjoitettava maatalouspolitiikka sekä toimintaympäristö (Ryhänen ym. 2014, 80 85).

9 Kuviossa 1.1 esitetään julkaisun viitekehys, joka jakautuu ulkoiseen ja sisäiseen viitekehykseen. Ulkoisen viitekehyksen tälle julkaisulle muodostaa strateginen ajattelu, suunnittelu ja johtaminen. Kun tutkimusongelman tarkastelu kohdennetaan pitkälle aikavälille, kaikkien tuotantoresurssien määriä, niiden laatua ja vaihtoehtoisia tuotantoprosesseja voidaan muuttaa strategisten tavoitteiden mukaisesti. Tehokkuuden ja tuottavuuden tarkastelu perustetaan benchmarkingiin eli vertailuun siitä, mitä maitotilalla voidaan tehdä nykyistä paremmin ja siten parantaa maitotilan kilpailuasemaa. Sitä edellyttää myös Euroopan unionin maatalouspolitiikan uudistus ja markkinaohjautuvuuden kasvu. Jotta maidontuottaja pärjäisi uudessa toimintaympäristössä, häneltä edellytetään kykyä tehostaa tuotantoa sekä taitoa ja osaamista hyödyntää uutta tuotantoteknologiaa tuottavuuden parantamisessa. Kuvio 1.1. Tutkimuksen viitekehys. Sisäisen viitekehyksen tälle julkaisulle muodostaa tuotannon tehostaminen ja tuottavuuden parantaminen (kuvio 1.1). Ne ovat keskeisin osa maitotilan strategisten tavoitteiden toteuttamisessa, kun maitotilan kilpailuasemaa parannetaan. Maitotiloilla tuotos- ja satotasot vaihtelevat eri vuosien ja tilojen välillä osin suurestikin. Vaihtelun ymmärtämiseksi ja selittämiseksi tarvitaan benchmarking-aineistoa. Maidontuottaja tarvitsee luotettavaa vertailutietoa resursseista, niiden hyödyntämismahdollisuuksista ja myös muista tuotannon tehokkuuteen vaikuttavista tekijöistä, joihin hän voi päätöksillään vaikuttaa. Päätöksenteon helpottamiseksi ja riskien hallitsemiseksi hän tarvitsee tietoa myös siitä, missä laajuudessa satunnaiset tekijät vaikuttavat tuotosten ja satojen vaihteluun.

10 Maitotilalla pääprosessin eli maidontuotannossa onnistumisen lisäksi myös säilörehuntuotantoprosessissa on onnistuttava. Säilörehu on keskeinen välituote, joka käytetään maidontuotannossa. Rehuntuotannossa onnistuminen vaikuttaa taloudelliseen tulokseen. Rehuntuotannon tehokkuus ja rehun laatu vaihtelevat maitotiloittain, mikä luo tarpeen rehuntuotannon kehittämiselle. Kuviossa 1.2 maitotilan kokonaisprosessi on jaettu kasvi- ja kotieläintuotannon osaprosesseihin. Maidontuottaja voi tehostaa tuotantoa kasvinviljelyssä, maidontuotannossa ja koko maitotilan tasolla nämä optimaalisesti yhdistämällä. KASVITUOTANTO PANOKSET: TUOTOKSET: Työ Pelto Muuttuvat kustannukset Kiinteät kustannukset, Kasvintuotanto Rehuyksikkösato KOTIELÄINTUOTANTO PANOKSET: TUOTOKSET: Työ Rehuyksikkösato Maidontuotanto Maito Muuttuvat kustannukset Kiinteät kustannukset Muut tuotteet Kuvio 1.2. Maitotilan kasvi- ja kotieläintuotannon osaprosessit maitotilan tasolla esitettynä. Tutkimuksen ensimmäisessä luvussa kuvattiin tutkimuksen tausta, esitettiin tutkimuksen tavoitteet sekä julkaisun viitekehys. Luvussa kaksi tutkitaan maitotilojen peltokasvituotannon teknistä tehokkuutta. Luvussa kolme saadaan vastaus siihen, miten maitotilalla tuottavuutta ja tehokkuutta voidaan tarkastella kasvi- ja kotieläintuotannon osaprosesseina sekä koko maitotilan tasolla nämä osaprosessit yhdistäen. Luvussa neljä tutkitaan liikkeenjohdon suorituskyvyn indikaattoreita eteläpohjalaisilla maitotiloilla. Luvussa viisi arvioidaan tutkimustulosten hyödynnettävyyttä. Tutkimustiedon odotetaan edistävän maidontuottajien edellytyksiä tehostaa tuotantoa, parantaa tuottavuutta ja kehittää valmiuksia johtaa yritystoimintaa kannattavasti.

11 Lähteet Färe, R., Grosskopf, S. & Whittaker, G. 2007. Network DEA. Teoksessa J. Zhu & W.D. Cook (toim.) Modeling data irregularities and structural complexities in Data Envelopment Analysis. Springer: New York. s. 209-240. Färe, R. & Whittaker, G. 1995. An intermediate input model of dairy production using complex survey data. Journal of Agricultural Economics, 46, 201-213. Färe, R. & Whittaker, G. 1996. Dynamic measurement of efficiency: an application to western public grazing. Teoksessa Fare, R. & Grosskopf, S. (toim.) Intertemporal production frontiers: With dynamic DEA. Kluwer Academic: London. s. 168-186. Ryhänen, M. & Laitila, E. (toim.) 2014. Yhteistyö ja verkostosuhteet. Strateginen tarkastelu maidontuotantoon sovellettuna. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja A. Tutkimuksia 19. Ryhänen, M., Sipiläinen, T., Närvä, M. & Laitila, E. 2014. Yhteistyö kilpailutekijänä tulevaisuuden toimintaympäristössä. Teoksessa: M. Ryhänen & E. Laitila (toim.) Yhteistyö ja verkostosuhteet. Strateginen tarkastelu maidontuotantoon sovellettuna. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja A. Tutkimuksia 19: 79-115. Saari, S. 2006. Tuottavuus, teoria ja mittaaminen liiketoiminnassa. Vantaa: Mido Oy. Sipiläinen, T., Ovaska, S. & Ryhänen, M. 2012. Tuottavuus, tehokkuus ja taloudellinen tulos eteläpohjalaisilla maitotiloilla. MTT raportti 78: 9-41. Viitattu 1.12.2014 http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti78.pdf. Stapenhurst, T. 2009. The Benchmarking Book. Elsevier Ltd. UK.

12 2. Maitotilojen kasvituotannon tekninen tehokkuus Suomessa vuosina 2007 2012 Halinen, Pekka 1, Sipiläinen, Timo 1 & Ryhänen, Matti 2 1 Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos, PL 27, 00014 Helsingin yliopisto, etunimi.sukunimi@helsinki.fi 2 Seinäjoen ammattikorkeakoulu, SeAMK Elintarvike ja maatalous, Ilmajoentie 525, 60800 Ilmajoki, matti.ryhanen@seamk.fi 2.1. Johdanto Suomalaiset maitotilat ovat pääosin pieniä ja keskikokoisia perheyrityksiä, joilla on sekä omaa että vuokrapeltoa 2. Maitotilojen määrä on vähentynyt ja yrityskoko kasvanut, sillä maidontuotannossa on käynnissä voimakas rakennemuutos. Maitotilojen osuus koko maan peltoalasta on vähentynyt, kun pieniä maitotiloja on luopunut tuotannosta ja peltoa on siirtynyt erityisesti Etelä-Suomessa viljatiloille. Intensiivisillä tuotantoalueilla kilpailu lisäpellosta onkin ollut kovaa 3. Maidontuotanto Suomessa on alueellisesti keskittynyttä ja eniten maitotiloja on Pohjois- Savon, Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnissa. Alueellinen keskittyminen tuo synergiaetua, mutta aiheuttaa toisaalta kilpailua lisäpellosta. Laajentaville maitotiloille kilpailu pellosta ja kasvavat etäisyydet ovat suuri haaste 4. Maitotilojen peltojen keskimääräinen etäisyys tilakeskuksesta onkin kasvanut 22 prosentilla (Niskanen & Lehtonen 2014, 24). Laajentavilla maitotiloilla yrityskokonaisuuden hallinta korostuu ja kasvintuotannon järjestäminen kokonaisuuden osana joudutaan usein suunnittelemaan uudelleen. Erityisesti säilörehun tuotantoprosessi on järjestettävä maitotilan kokonaisuuteen sopivaksi, sillä säilörehun kuljettaminen pitkiä matkoja on kallista. Maitokiintiöjärjestelmä poistuu, jolloin maidontuotannon Euroopassa arvioidaan kasvavan ja kilpailun maitomarkkinoilla kiristyvän (Lehtonen 2014, 55). Kovenevassa kilpailussa meijeriteollisuuden raakamaidosta maksama hinta laskee ja samalla se on entistä herkempi markkinaheilahteluille. Tällaisessa toimintaympäristössä maitotilojen on kyettävä parantamaan kilpailukykyään mm. tuotannon tehokkuutta lisäämällä ja tuottavuutta kasvattamalla. On haettava keinoja yksikkökustannusten alentamiseksi. Osa maidontuottajista harjoittaa yhteisviljelyä tai sopimustuotantoa muiden maatalousyrittäjien kanssa alentaakseen yksikkökustannuksia. Pienellä osalla maitotiloista integroituminen on edennyt yhteistuotannon tasolle. 2 Vuonna 2013 maitotilojen viljelyksessä oli noin 550 000 hehtaaria peltoa, keskimäärin yli 56 hehtaaria tilaa kohden (MMM Tike 2014). 3 Maidontuotannossa on tyypillistä tuotantokapasiteetin kasvattaminen kerrannaisena (esim. lypsyrobottien määrän lisääminen), mikä aiheuttaa peltoalan riittävyyden haasteen Suomen hajanaisen tilusrakenteen olosuhteissa (Pyykkönen, Bäckman & Puttaa 2013, 11). 4 Maitotila tarvitsee peltopinta-alaa sekä rehuntuotantoon, että lannanlevitysalaksi. Maidontuottajat ovat raivanneet lähes 40 000 hehtaaria peltoa vuosina 2000 2009, yli 40 prosenttia Suomessa raivatusta uudisalasta (Niskanen & Lehtonen 2014, 20 21).

13 Tehokkaan tuotantoteknologian hyödyntäminen yhteistyönä tai urakointina parantaa kokonaistuottavuutta, mahdollistaa yksikkökustannusten alentamisen ja kannattavuuden parantamisen. Yhteistyöllä ja ulkoistamisella voidaan tasata myös työhuippuja. Yhteistyö mahdollistaa mm. säilörehuntuotannossa yksikkökustannuksen alentamisen, millä saavutetaan kilpailuetua (Sipiläinen, Ovaska & Ryhänen 2012). Taantuvilla tuotantoalueilla yhteistyömahdollisuudet ja urakoinnin hyödyntäminen vaativat uudelleen järjestelyjä, kun tuotantoa jatkavien maitotilojen välimatkat pitenevät. Tuotantofunktio on matemaattinen kuvaus siitä, miten panokset muutetaan tuotokseksi. Taloustieteessä tuotantofunktiopohjaisessa analyysissä taustaoletuksena on yleensä tehokas tuotanto, johon kaikilla maidontuottajilla on mahdollisuus. Kun analyyseissä sallitaan tehottomuus, käytetyimmät menetelmät ovat stokastinen tuotantorintama-analyysi eli SFA - menetelmä (Stochastic Frontier Analysis) ja DEA -menetelmä (Data Envelopment Analysis). Tässä artikkelissa sovelletaan mainituista ensimmäistä, satunnaisuuden huomioonottavaa SFA -menetelmää, jossa ennustamaton vaihtelu pyritään erottamaan stokastisuustermillä. Talousteorian mukaan maidontuottaja valitsee optimituotostason tuotantoteknologian ja hintojen perusteella. Hän järjestää tuotannon tehokkaasti 5, rajallisia resursseja hukkaamatta. Tuottavuus määritellään tuotoksen ja tuotosta kohden käytettävän panosmäärän keskinäiseksi suhteeksi. Teknologian kehittyessä parhaan tuottavuuden rintama siirtyy origosta ulospäin, jolloin maitotilalle syntyy uutta tuottavuus- ja tehostamispotentiaalia. Tekninen tehokkuus on kustannustehokkuuden osatekijä yhdessä hintasuhteiden määrittämän allokatiivisen tehokkuuden kanssa. Maitotilan tuotanto voidaan jakaa maidontuotantoon eli ydinprosessiin, ja sitä tukeviin hiehonkasvatus- ja kasvintuotantoprosesseihin. Maitotilan kilpailukykyyn voidaan vaikuttaa sekä eläin- että kasvintuotantoprosesseja tehostamalla, ja näiden optimaalisella yhdistämisellä. Osalla maitotiloista kasvintuotantoprosessissa tuotetaan myös myytäviä kasvituotteita. Rehuntuotanto on eläinprosesseihin kiinteästi kytkeytyvä osa, sillä valtaosa maidontuottajista pyrkii tuottamaan säilörehun karjan tarpeen perusteella. Säilörehu tuotetaan lähiympäristöstä joko maitotilan omilla resursseilla, yhteistyönä tai urakointina. Lisätarve täydennetään ostorehuilla. Tässä artikkelissa tarkastellaan maidontuotantoprosessia tukevaa kasvintuotantoprosessia. Tarkastelu rajataan maitotilojen kasvintuotannon panos-tuotossuhteiden kuvaamiseen ja teknisen tehokkuuden mittaamiseen. Kasvintuotanto on yhdistelmä luonnonprosesseja ja ihmisen sadon eteen tekemää panostusta. Kytkös elävään luontoon aiheuttaa ennustamatonta vaihtelua, joka pyritään erottamaan systemaattisesta vaihtelusta. Vaihtelun vuoksi 5 Tehokkuus ilmaisee millä tasolla toimijan tuottavuus on alan parhaimpaan saavutettavissa olevaan panostuotossuhteeseen nähden.

14 tuloksia on tarkasteltava ymmärtäen, että olosuhde-erojen vuoksi kaikki maitotilat eivät voi saavuttaa käytännön aineistoista määritettyjä parhaita tehokkuustasoja. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Kuinka suuria teknisiä tehokkuuseroja kannattavuuskirjanpidon maitotilojen kasvintuotannossa esiintyy? Mitkä tekijät selittävät maitotilojen kasvintuotannon tehokkuuseroja? 2.2. Tuottavuus ja tehokkuus 2.2.1. Tuotantoteknologia Tuotantoteknologialla tarkoitetaan panosten ja tuotosten välistä suhdetta eli tuotantojoukkoa. Se sisältää tiedon, miten panokset muutetaan tuotoksiksi. Tuotantojoukko linkittää yhteen rajalliset tuotokset ja niiden tuottamiseen käytettävät panokset. Ilman panoksia ei synny tuotosta. Kun tuotos syntyy minimipanoskäyttöä suuremmalla panoskäytöllä, sitä kutsutaan panosten tuhlattavuudeksi. Tuotantojoukon rajapinta kuvataan transformaatiotai tuotantofunktiolla 6. Se kuvaa teknisesti tehokkaat tuotantosuunnitelmat, muiden tuotantosuunnitelmien ollessa tehottomia. Tuotosjoukosta johtamalla tuotantofunktio voidaan määritellä kullakin panoskäytöllä syntyvän tuotoksen maksimitason perusteella: ( ) { (, )} (1) Taloustieteessä on määritetty laaja joukko erilaisia tuotantofunktioita kuvaamaan tuotantoteknologioita. Kutakin tehokasta tuotantoteknologiaa parhaiten kuvaava tuotantofunktio on se, jonka sovite vastaa parhaiten reaalista tuotantoteknologiaa. Yksinkertaisin tuotantofunktion muoto on lineaarinen funktio. Sitä voidaan hyödyntää vain, jos tuotanto kasvaa lineaarisesti panosmäärää kasvattamalla. Maataloustuotanto noudattaa yleensä vähenevän lisätuotoksen lakia, jolloin tarvitaan funktiomuotoja, jotka kykenevät kuvaamaan vähenevän rajatuotoksen lain mukaista tuotantoa. Yleisesti käytetty on Cobb-Douglas tuotantofunktio, joka kahden panoksen ( ja ) tapauksessa voidaan esittää seuraavasti: =A logaritmimuunnoksena: ln =lna+ ln + ln (2) Cobb-Douglas -funktiota on hyödynnetty estimoinneissa, koska se on helppo estimoida ja sen kertoimista saadaan logaritmimuunnoksella suoraan tuotosjoustot. CES -funktioita 7 on myös käytetty (mm. Hemilä 1982). Translog -funktio on Cobb-Douglas- ja CES -funktioita joustavampi. Jos todellista teknologiaa ei tunneta, oleellista ei ole, miten jokin parametri saadaan estimoitua, vaan keskeistä on se, mitä mallista halutaan ratkaista. Jos halutaan ratkaista substituutiojousto, jokin joustava muoto, esim. translog -funktio estimoi yleensä 6 Pidetään tuotosetäisyysfunktion erityistapauksena. 7 Constant elasticity of substitution eli vakio substituutiojousto.

15 substituutiojouston paremmin kuin CES -funktio. Translog -funktio kahden panoksen tapauksessa esitetään seuraavasti: ln = + ln + ln + [ (ln ) + (ln ) ] + ln ln (3) Skaalatuotto (returns to scale) on teknologinen käsite, joka kuvaa tuotoksen lisäystä, kun kaikkia panoksia lisätään samassa suhteessa. Vakioskaalatuotot (CRS, constant returns to scale) ilmentävät tuotantoa, jossa tuotos kasvaa samassa suhteessa panoskäytön kanssa. Vähenevien skaalatuottojen (DRS, decreasing returns to scale) tapauksessa tuotos kasvaa panoskimppua pienemmällä suhteella panoksia samansuhteisesti lisättäessä. Vastaavasti kasvavien (IRS, increasing returns to scale) skaalatuottojen tapauksessa tuotos kasvaa panoskäytön suhteellista lisäystä suuremmalla suhteella (Rasmussen 2011, 64). Tapaukset esitetään kuviossa 2.1. Kuvio 2.1. Vakioskaalatuotot, vähenevät skaalatuotot ja kasvavat skaalatuotot panos-tuotosakselistossa. Skaalajousto (elasticity of scale) eli tuotannon kokonaisjousto kuvaa tuotoksen suhteellista muutosta, joka seuraa kaikkien tuotannossa käytettyjen panosten suhteellisesta kasvusta (Coelli ym. 1999, 19). Sillä on suora suhde skaalajoustoon: CRS alueella skaalajousto saa arvon yksi, DRS alueella sen arvo on pienempi kuin yksi ja IRS alueella suurempi kuin yksi. Skaalajousto on puhtaasti teknologinen käsite 8. 2.2.2. Tuottavuustarkastelu Yhden panoksen ja tuotoksen tapauksessa tuottavuus voidaan laskea yksinkertaisesti jakamalla tuotoksen määrä panoksen määrällä. Useiden panosten ja tuotosten tapauksessa suhde on vastaavasti tuotokset / panokset. Tuottavuuskäsitteiden luokittelussa yksi lähestymistapa on se, miten kattavasti ne ottavat huomioon panokset. Kapeimmasta käsitteestä aloittaen jako kolmeen on esitetty kirjallisuudessa seuraavasti (Latruffe 2010, 18): 1) Osittaistuottavuus (SFP, single factor productivity) 8 Yrityskoon jousto (elasticity of size) määritetään yrityksen kasvu-uralta. Se kuvaa kustannustehokasta toimintaa.

16 - Mitataan yhden panoksen vaikutusta tuotokseen, esimerkiksi työn tuottavuus. 2) Monitekijätuottavuus (MFP, multifactor productivity) - Useiden, mutta ei kaikkien, panosten käyttöyhdistelmien vaikutus tuotokseen (esim. työ ja pääoma tuotokseen vaikuttavina tekijöinä). 3) Kokonaistuottavuus (TFP, total factor productivity) - Koko tuotosjoukon suhde panosjoukkoon (tuotokset / panokset): TFP = TC (Tekninen muutos) + SE (Skaalaefekti) + TEC (Teknisen tehokkuuden muutos) Tuottavuuden kehityksen yksi osatekijä on teknologinen kehitys. Kuviossa 2.2 esitetään teknologinen kehitys panoskäytön pysyessä ennallaan tuotantorintaman F siirtymänä asemaan F`. Solowin (1957) mukaan teknologinen muutos on neutraali, kun rajakorvaussuhde eli isokvantin kulmakerroin ei muutu. Teknologinen kehitys on tuotannollisen toimialan pitkän aikavälin kehityksen kannalta olennainen: tehokkuutta parantamalla yritykset pääsevät olemassa olevalle tehokkaalle pinnalle. Teknologian kehitys (mm. uudelleen organisointi, tekniikan ja biologisten innovaatioiden hyödyntäminen) siirtää tehokasta pintaa ylöspäin ja antaa toimialalle uutta tuotantopotentiaalia. Yksittäisen yrityksen kohdalla tuottavuus paranee paitsi tehokkuuden nostamisella myös tuotantomittakaavan optimoinnilla. Kuviossa 2.2 tämä on esitetty yrityksen siirtymänä positiosta A, paikkaan B. Ensimmäisessä pisteessä yrityksen skaalajousto on pienempi kuin yksi, jolloin se kärsii mittakaavahaitoista. Siirryttäessä optimaaliseen mittakaavaan (B) skaalajousto on yksi, jolloin tuotanto on tuottavuudeltaan edullisimmassa mittakaavassa (Latruffe 2010, 19). Kuvio 2.2. Yrityksen tuottavuuskasvu skaalaoptimin hyödyntämisen sekä teknologian kehityksen kautta (mukaillen Latruffe 2010, 18)

17 2.2.3 Tekninen tehokkuus ja stokastinen rintamamalli Tehokkuustarkastelun perusteet aloitetaan kirjallisuudessa yleensä Hicksin (1935) esittämästä tuloksesta, jonka mukaan kilpailullisilla markkinoilla tuotannon tehokkuus on yrityksen toiminnan jatkuvuuden perusedellytys, kun taas monopolitilanteessa yritykset käyttäytyvät tehottomasti. Tehoton yritys voi hetkellisesti pärjätä kilpailuillakin markkinoilla, mutta teorian mukaan pitkällä aikavälillä tehottomat yritykset poistuvat markkinoilta kilpailijoiden parantaessa suoritustaan. Tehokkuus kertoo sen, millä tasolla yrityksen tuottavuus on alan parhaaseen saavutettavissa olevaan nähden. Reaalimaailmassa harva yritys toimii täydellisen tehokkaasti. Tehottomuutta esiintyy lähes aina. Yrityksen kustannustehokkuus 9 saadaan teknisen tehokkuuden ja allokatiivisen tehokkuuden tulona. Usein erotetaan teknisestä tehokkuudesta erilleen mittakaavavaikutuksen sisältävä skaalatehokkuus. Teoreettisesti paras tehokkuuden taso on usein sitä hankalampi määrittää, mitä kompleksisempaa analysoitava tuotanto on (Farrell 1957, 255). Biologisiin prosesseihin kytkeytyvää maataloustuotantoa voidaan pitää monilta osin kompleksisena. Parhaana saavutettavana tehokkuuden tasona on tällöin tarkoituksenmukaista käyttää korkeinta reaalimaailmasta havaittavissa olevaa tasoa. Darkun ym. (2013, 71) mukaan maatalouden tehokkuustutkimuksessa käytettyjen metodien kompleksisuus on viime vuosikymmeninä lisääntynyt, ja yksinkertaisiin indeksilukuihin perustuvista tutkimuksista on siirrytty vaativiin menetelmiin. Nykyään tuottavuuden ja tehokkuuden tutkimusmenetelmät kategorisoidaan kahteen pääryhmään, jotka molemmat voidaan jakaa deterministisiin ja stokastisiin menetelmiin (Kumbhakar & Lovell 2000; Bogetoft & Otto 2011): Parametriset, ekonometrian keinoin ratkaistavat ongelmat, joissa pääryhminä ovat pienimmän neliösumman menetelmä (LS) ja stokastinen rintama-analyysi (SFA). Ei-parametriset, matemaattisen ohjelmoinnin keinoin ratkaistavat ongelmat, joissa pääryhminä ovat TFP -indeksit (kokonaistuottavuusindeksit) ja DEA. Ei-parametrisissa menetelmissä oletetaan usein, että tehokkaasta rintamasta poikkeavat havainnot ovat seurausta tehottomuudesta, kun taas parametrisissa menetelmissä erotetaan satunnaisuus virhetermin avulla. Parametrisuuden heikkous on sitoutuminen tiettyyn funktiomuotoon, jolloin olennaiseksi kysymykseksi muodostuu oikean funktiomuodon valinta. Stokastisen rintama-analyysin perustana olevan parametrisen stokastisen tuotantofunktion kehittivät Aigner ym. (1977) ja Meeusen & Van de Brock (1977). Keskeinen tulos oli virhetermin jakaminen kahteen osaan, stokastiseen 10 vaihteluun ja etäisyyteen tuotantorintamasta. Stokastinen rintamamalli estimoidaan tässä tapauksessa suurimman uskottavuuden 9 Käytetään myös termiä taloudellinen kokonaistehokkuus. 10 Stokastinen prosessi on matemaattinen ilmaisu ajassa sattumanvaraisesti etenevistä prosesseista. Stokastinen vaihtelu kuvaa tuon sattumavaraisuuden osuutta kokonaisuuksista, joissa on myös järjestelmällistä kehitystä.

18 menetelmällä (MLE). Yleisessä muodossa stokastinen rintamamalli esitetään funktiona, jossa selitetään tuotosta panosjoukolla, joihin liittyvät estimoitavat teknologiaparametrit, täydennettynä kaksiosaisella virhetermillä exp{ } seuraavasti (Kumbhakar & Lovell 2000, 8): = ( ; ) exp { } (4) Stokastisen rintamamallin perusmuoto perustuu poikkileikkausdataan. Käsiteltäessä tapahtumia yrityskentässä yli ajanjaksojen puhutaan paneelidatasta, jonka eduiksi Coelli ym. (1999, 202) listaavat suuren vapausasteiden määrän parametrien estimoinnissa ja sen, että paneelidata mahdollistaa samanaikaisen teknisen muutoksen ja teknisen tehokkuuden muutoksen mittaamisen aikasarjoista. Yleisesti käytetty paneeliaineistolle soveltuva malli on Battesen ja Coellin (1992) esittämä spesifikaatio, joka ei sisältänyt tehottomuutta selittävää osaa. Sen he lisäsivät myöhemmässä artikkelissaan (Battese & Coelli 1995, 326-328). Kummankin spesifikaation (myöhemmin B&C 1992 ja B&C 1995) taustalla on stokastinen tuotantofunktio = exp ( + ) (5) Kaavassa (5) on tuotos järjestysluvun (paneelin havaintovuosi) t havainnolle (t = 1,2,, T) yrityksestä i (i = 1,2,.., N). Tuotantofunktion vakio on. ovat vektorit tuotantofunktioon estimoitaville parametreille ja ovat panosten vektorit. Virhetermin ensimmäinen osa kuvaa (stokastisia) satunnaisvirheitä. Tehottomuutta kuvaava osuus virhetermistä on. B&C 1995 -spesifikaatiossa eksogeenisia 11 tehokkuustekijöitä selittävä tehottomuustermi muodostuu seuraavista tekijöistä: = + (6) Kaavassa (6) on vektori teknistä tehottomuutta selittäville muuttujille yrityksillä läpi ajan. Nämä muuttujat oletetaan toisistaan ja regressioista erillisiksi. ovat estimoitavat vektorit tuntemattomille kertoimille. on satunnaismuuttuja. Tehokkuusluku kuvaa yksittäisen yrityksen tehokkuutta. Se vastaa Farrelin (1957) etäisyysmittaa kuvaten tilan positiota verrattuna tehokkaaseen pintaan. Tehokkuusluku saa arvoja nollan ja yhden välillä. Tehokkaalle pinnalle tila sijoittuu, kun tehokkuusluku saa arvon yksi ja tila on sitä tehottomampi mitä pienemmän arvon se saa. Esimerkiksi tehokkuusarvo 0,70 tarkoittaa sitä, että tila tuottaa käyttämillään panoksilla 70 % siitä tuotoksesta, jonka se voisi tuottaa ollessaan tehokas. Keskimääräinen tehokkuus on keskiarvo tilojen saamista tehokkuusluvuista. Yrityskohtaiset tehokkuusluvut voidaan määrittää seuraavasti (Coelli ym. 2005, 255): 11 Tekijä on eksogeeninen, kun parametrin (ts. muuttujan) ja virhetermin välillä ei ole korrelaatiota. Se on endogeeninen, kun ne korreloivat.

19 Ê = {exp( ) } = exp. (7) Tuotantoteknologiaa kuvaavan funktion tulee toteuttaa vahvan monotonisuuden ehto. On huomattava, että Cobb-Douglas funktiossa vahvan monotonisuuden ominaisuus toteutuu, jos parametrit ovat positiivisia. Joustavassa funktiomuodossa, kuten translog funktiossa, se ei välttämättä täyty (Kumbhakar & Lovell 2000, 45). 2.2.4. Kotimaisia tutkimuksia Maatalouden tuottavuustutkimuksen aloittajana pidetään yleisesti Suomelaa (1958). Hän tarkasteli tuottavuutta kirjanpitotila-aineistosta yleisellä tasolla. Makrotaloudellisista lähtökohdista tuottavuutta tarkastelivat Ihamuotila (1972), Nevala (1977) ja Hemilä (1982). Hemilän mukaan teknologinen kehitys hiipui viljatiloilla 1970-luvulla, kun taas nautakarjatiloilla se kehittyi 1980-luvulle asti nopeasti. Vuosina 1961 84 maatalous pääomavaltaistui, kokonaistuottavuus kasvoi, mutta pääoman tuottavuus jäi negatiiviseksi (Ylätalo 1987). Nautakarjatilat sijoittuivat parhaan tuottavuuden sikatilojen ja heikoimman tuottavuuden viljatilojen väliin. Suurilla tiloilla tuottavuus oli parempi kuin pienillä. Simsin (1994) mukaan vuoden 1962 maataloustuotannon taso saavutettiin vuonna 1990 kolmellakymmenellä prosentilla vuoden 1962 kustannuksista. Vuosina 1965 91 tekninen kehitys kirjanpitoaineiston maitotiloilla oli keskimäärin 1,3 prosenttia vuodessa (Ryhänen 1994). Tekninen kehitys oli pääoman käyttöä lisäävää. Tuotantopanokset olivat pääosin substituutteja keskenään, mutta substituutiojoustojen arvot olivat pieniä, joten tuotantopanosten korvaaminen toisillaan oli joustamatonta. Yrityskokoon liittyviä etuja ei voitu hyödyntää, koska maatalouspolitiikan pääpaino oli ylituotannon vähentämisessä. Ryhäsen ym. (1996) mukaan EU-tukijärjestelmä suosi ensimmäisinä jäsenyysvuosina väkirehuruokinnan lisäämistä maitotiloilla, koska väkirehusta tuli suhteellisesti edullisempaa kuin karkearehusta. Niemen ja Pietolan (2001) mukaan karkea- ja väkirehujen voimakkaat hintasuhdemuutokset vaikuttivatkin nautojen ruokintaan. Väkirehun käyttöä lisättiin EUaikakauteen siirryttäessä rehuviljan hinnan alentumisen johdosta. Tilan peltoalan kasvu lisäsi heidän mukaan rehuviljan viljelyä, mutta nautaeläinten määrän kasvaessa tuotannon laajennuksissa nurmikasvien viljelyalat kasvoivat ja ostorehujen käyttö lisääntyi. Maitotiloilla rehuvilja-alan kysyntä on nurmista poiketen joustavaa suhteessa tilan kokonaispintaalaan. Kuitenkin karkearehutarpeen ylittävä ala allokoitui rehuviljan viljelyyn, koska ylimääräiselle karkearehulle ei todettu olevan markkinoita. Myyrä ja Pietola (1999) tutkivat maatalouden tuottavuuskehitystä vuosina 1987 97. Tuottavuuskasvu oli pohjoiseurooppalaisessa vertailussa hidasta. Tuottavuuden taso parani tutkimusajanjaksolla keskimäärin 2,9 % vuodessa. 1990-luvun alkupuoliskolla, ennen Suomen EU-ratkaisua, tuottavuuskasvu hidastui lähes pysähdyksiin, mutta lähti ensimmäisten EU-vuosien aikana kasvuun. Maitotiloilla tuottavuuskasvu kiihtyi erityisesti tuotantorajoitteiden osittaisen vapautumisen myötä. Myös maitotiloilta myytävien kasvinviljelytuottei-