MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA. Siikajoki, Alhonmäki. Pykälö Rn:o 5:154 Sorakuula Rn:o 5:123

Samankaltaiset tiedostot
Aluehallintovirasto Ympäristöluvat

PÄÄTÖS. Nro 54/2013/2 Dnro PSAVI/59/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

1/YMPLA Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla Loimijoentie ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ

Rakennus- ja ympäristölautakunta

Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen

Kunnanhallitus

Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa

Pohjaveden tarkkailuohjelma (ehdotus)

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Hakemus on tullut vireille

Maa-ainesten ottaminen pohjavedenpinnan ylä- ja alapuolelta Alhonmäen alueella sijaitsevalta tilalta Isokangas II RN:o 76:0, Siikajoki

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA POYTYAN KUNTA. Kumilan kyla. Tila Juho Kula 5:65. Inie.-net'SalikODOsb. wwh lemminkainen fi

LUPAPÄÄTÖS Nro 51/07/2 Dnro Psy-2006-y-155 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

Maatalousyhtymä Lomu Oulaistentie Ilveskorpi MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA HONKIKANKAAN KALLIOALUE. Raahe, Honkala RN:o 21:

Kunnanhallitus

RAKENTAMISEN AIKAINEN POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA VIHANNIN ALPUANHARJULLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA. Luumäen kunta, HmottuIan kylä. Hornio Rn:o 2:128

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

KULJETUSPOLAR OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILALLE HOURULA PYHÄJOEN MIILUKANKAALLA 1:

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen

Kunta Kuhmo Kylä Jonkeri Tila RN:o Alueelta on suoritettu maa-ainesten ottoa aikaisemmin.

Maa-ainesten ottamissuunnitelma Laukaa, Kalettoman ranta

Annettu julkipanon jälkeen

Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus

EMPOWER PN OY. Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41

MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE

Maa-ainesten ottaminen

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö

17/ /2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II,

Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS

1(7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA HONGANKALLION OTTOALUE. Pornaisten kunta, Lahan kylä, tilat RN:o 1:43, 11:4 ja 11:3

Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi

Ahvenjärven harju/vieremä, Pyhäntä; aluetunnus 67.

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Alue sijaitsee Virttaan kylässä noin 600 m:n etäisyydellä seututiestä 213. Alueen ympärillä on useita vanhoja sorakuoppia.

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

r., Lernrninkainen..if RIK.KIL.A MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KYLA: TILA: Hersten 7:52 LEMMINKAINEN INFRA OY

Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101.

LUPAPÄÄTÖS Nro 40/05/2 Dnro Psy-2005-y-8 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

MAA-AINEKSEN OTTOSUUNNITELMA

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

LUPAPÄÄTÖS Nro 94/08/2 Dnro Psy-2008-y-51 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle

2. Ottopaikka Lappeenranta, Honkalahden kylän tila RN:o 69: Tilan omistaa Stora Enso Oyj. Kuvassa 1 alue on merkittynä kartalla.

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

Päätös Nro 188/2012/2 Dnro ESAVI/202/04.09/2011. Etelä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen

Maa-ainesten ottotoiminta pohjavesialueet ja niiden suojelu Sanna-Liisa Suojasto, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Ympäristölautakunta Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen

Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle

Maa-aineslupa Siikajoen kunta, Alhonmäki tilat Sorakuula RN:o ja Pykälö RN:o / Lemminkäinen Infra Oy

HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA

LAUSUNTO. Pohjavesilausunto Siikalatvan Kestilän Kokkonevan tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksesta

Tampere 05/2012 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA. Murron kallioalue, Pornainen

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Lisätutkimukset Kulennoisharjun pohjavesialueella

PÄÄTÖS Nro 53/2013/2 Dnro ISAVI/15/04.09/2013

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT

Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta maa-aineslupapäätöksestä

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö

RUDUS OY MARKANRÄMEEN KALLIOALUEEN LOUHINTASUUNNITELMA PYHÄJOEN KUNNAN PARHALAHDEN KYLÄ TILA PARHANIEMI

27/ /2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163

VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS

Maa-ainesten ottamissuunnitelma Pornainen

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV

MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS

MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN KYLÄSSÄ / REIJA SCHNITZER

BJ-EKLUND OY RÄNNARSTEN MAA-AINESTEN OTTOALUEEN VESIENTARKKAILUOHJELMA. Kohde: Hornhattas ja Knutsbacka

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN LAPPEENRANTA Annettu julkipanon jälkeen

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

(Maa-aineslaki 555/1981) PL FORSSA Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä Kokouspäivä ja pykälä

POHJAVESIALUEET JA LÄMPÖKAIVOT

Katsaus maa-ainesten ottamista ja jalostamista koskevaan ympäristönsuojelun lainsäädäntöön ja alan ohjeisiin

Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAOHJELMA YLEISTÄ

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 107/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 223 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2005/4 Dnro LSY-2003-Y-220. jälkeen

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6.

Maa-ainesten ottamislupa / Timo Pohjola

Maa-ainesten ottamissuunnitelma Laukaa, Hienonen,

PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS

YMPA , 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

MAA-AINESTEN OTTAMINEN

Transkriptio:

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Siikajoki, Alhonmäki Pykälö Rn:o 5:154 Sorakuula Rn:o 5:123 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016

HAKEMUS 2 (16) Sisältö 1 ASIA... 3 2 HANKKEEN TAUSTATIEDOT... 3 2.1 Aiemmista lupapäätöksistä... 3 2.2 Hankkeen tarkoitus... 4 2.3 Alueen maanomistus... 4 2.4 Hankkeen toteutusaikataulu... 4 3 TIEDOT HANKEALUEESTA... 5 3.1 Alueen sijainti ja nykytila... 5 3.2 Suunnitelman kartta-aineisto... 6 3.3 Alueen kaavoitus... 6 4 MAAPERÄ JA HYDROGEOLOGISET OLOSUHTEET... 7 4.1 Alueella aikaisemmin suoritetut tutkimukset... 7 4.2 Suunnittelualueen maaperätutkimukset vuonna 2000, 2003 ja 2011... 7 4.3 Alhonmäen-Vartinvaaran pohjavesialueiden hydrogeologia... 7 4.4 Kaivualueen hydrogeologia... 8 4.5 Alueen pohjavesivarojen hyödyntäminen... 8 5 OTTAMISTOIMINNAN KUVAUS... 9 5.1 Kaivutoiminnan periaatteet... 9 5.2 Kiviainesten jalostaminen... 10 5.3 Yleisiä periaatteita... 10 5.3.1 Kaivualueen viimeistely ja jälkihoito... 11 6 ARVIO HANKKEEN VAIKUTUKSISTA... 11 6.1 Vaikutukset pohjaveteen... 11 6.1.1 Sorakuoppien pohjavesilampien vedenlaatu... 11 6.1.2 Sorakuoppien lampien vaikutukset ympäristön pohjaveteen... 12 6.1.3 Arvio hakemuskohteen kaivutoiminnan vaikutuksista pohjavesioloihin... 12 6.1.4 Pohjaveden seuranta... 13 6.2 Vaikutukset pintavesioloihin... 14 6.3 Vaikutukset muihin luonnonoloihin... 14 7 HYÖTYARVIO... 15 8 OIKEUDELLISET EDELLYTYKSET... 16

HAKEMUS 3 (16) 1 ASIA Lemminkäinen hakee lupaa maa-ainesten ottamiseksi pohjavesipinnan ala- ja yläpuolelta Siikajoen kunnan Alhonmäen alueen tiloilla Pykälö Rn:o 5:154 ja Sorakuula Rn:o 5:123. Hakija: Lemminkäinen Infra Oy, PL 169 (Salmisaarenaukio 2), 00181 HELSINKI Y-tunnus: 2138243-1 Yhteyshenkilö: Kati Kahri, lupasuunnittelija, Päivölänkatu 35, 60120 SEINÄJOKI, Puh: 040 3500827, e-mail: kati.kahri@lemminkainen.com. 2 HANKKEEN TAUSTATIEDOT 2.1 Aiemmista lupapäätöksistä Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto myönsi 12.1.2001 (Dnro 19/00/2) Jussi Hankalalle luvan maa-ainestenottoon pohjavesipinnan alapuolelta tiloilla Pykälö, Hankala ja Sorakuula. Myöhemmin toteutuneen yrityskaupan johdosta lupa siirtyi Lemminkäinen Oyj:lle. Myös ottoalueen maanomistussuhteet muuttuivat niin, että kiinteistö Pykälö siirtyi Lemminkäinen Oyj:n omistukseen ja sekä se osa tilasta Hankala, joka yhdistettiin tilaan Pykälö. Vuonna 2003 Lemminkäinen Oyj haki muutosta pohjavedenpinnanalaiseen ottoon. Muutoksessa oli kyse maa-ainesten ottosyvyyden kasvattamisesta, johon Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto myönsi luvan vuonna 2004 (Dnro Psy-2003-y-156). Kaivutoiminta alueella on alkanut vuoden 2001 syksyllä. Edelleen vuonna 2008 Lemminkäinen Oyj:n infrarakentamisliiketoiminta siirrettiin perustetulle tytäryhtiölle Lemminkäinen Infra Oy:lle, minkä yhteydessä lupa siirrettiin perustetun tytäryhtiön nimiin. Vuonna 2012 lupaa on haettu osittain entistä ottoaluetta vastaavalle alueelle tiloille Pykälö Rn:o 5:154, Sorakuula Rn:o 5:123, Pikkukangas Rn:o 5:115 sekä Sorala Rn:o 7:46. Aiempaa ottoaluetta on hakemuksessa esitetty muutettavaksi osittain aiemmasta, jotta alueelta saataisiin hyödynnettyä parhaiten käyttöön soveltuvat maa-ainekset. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on ratkaissut lupa-asian päätöksellään Nro 54/2013/2, 20.6.2013. Päätöksessä luvanhakijalle on myönnetty oikeus laajentaa ottotoimintaansa aiemmasta luvasta lännen suuntaan tilan Pikkukangas Rn:o 5:115 rajaan saakka sekä ottaa maa-aineksia ottoalueen pohjois-osasta aiempaa vastaavalla tavalla tasolle +0,00 (N 60 ) saakka. Sen sijaan ottotoiminnan harjoittaminen ottoalueen altaan eteläpuolisilla osilla on evätty ja tällä osalla on määrätty alue täytettäväksi tasolle +16,00 (N 60 ) alueilla, joilla ottoa on jo toteutettu. Toukokuussa 2016 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uuden vesilain mukaisen päätöksen Lemminkäinen Infra Oy:n ottotoimintaa koskien alueella. Lemminkäiselle on myönnetty vesilain mukainen lupa laajentaa ottotoimintaa nykyisestä ottoalueesta etelää kohti. Tämän ottosuunnitelman tarkoituksena on saada maa-ainesten ottolupa tälle vesilain nojalla sallituksi ottoalueeksi määritellylle osalle. Toiminnanharjoittajan olemassa olevat lupapäätökset alueelle sekä muiden toimijoiden lupapäätökset on hakemuksen liitteenä 6.

HAKEMUS 4 (16) 2.2 Hankkeen tarkoitus Nyt haettavan luvan tarkoituksena on saada lupa ottaa maa-aineksia vesilain mukaisen lupapäätöksen alueelta ottoalueen eteläosasta, jossa on vielä hyödynnettäviä sora- ja hiekkavarantoja. Alhonmäeltä kuljetetaan maa-aineksia paikallisen tarpeen lisäksi Raahen ja Oulun alueelle. Erityisesti määrätyistä kiviaineksista (korkealaatuinen eristyshiekka, hiekoitushiekka, salaojahiekka ja -sora, betonin ja asfaltin runkoaines 0-8 mm) esiintyy näillä alueilla niukkuutta, joten sitä on taloudellisesti kannattavaa kuljettaa noin 100 km etäisyydelle ottoalueesta. Alhonmäen alueella taloudellisesti arvokkaimmat materiaalit on jo pohjavedenpinnan yläpuolelta pitkälle hyödynnetty. Tämän vuoksi on perusteltua hyödyntää pohjavedenpinnan alapuolisia soravaroja paikoissa, joissa ei vaaranneta yhdyskuntien nykyistä tai mahdollista tulevaa pohjaveden hankintaa eikä aiheuteta muutakaan haittaa ympäristölle. Alhonmäen-Vartinvaaran yleissuunnitelman (PSV-Maa ja Vesi Oy 2000) mukaan pohjavedenalainen maa-ainestenotto on mahdollista nykyisen ottoalueen altaan kohdalla. Nyt myönnetyn luvan mukainen otto poikkeaa vähäisesti tästä yleissuunnitelman rajauksesta ottoalueen länsireunan ottotoiminnan osalta. Pääosin nyt haettava lisäoton alue sijoittuu alueelle, jossa pohjavedenpinnanalainen lisäotto on kirjattu yleissuunnitelman mukaan mahdolliseksi. Tehdyillä maaperätutkimuksilla on jo aiemmin varmistettu edellytykset suunnitellun mukaiseen maa-ainesten ottoon. Hankkeen mukaisesti alueen eteläosasta nykyistä ottoaluetta laajennettaisiin 6,6 hehtaaria. Tältä osalta saataisiin hiekkavaltaista kiviainesta 573 000 m 3 ktr. Nykyisen luvan mukaisen ottoalueen koko on 14,6 hehtaaria. Valtaosa ottoalueesta on jo otettua aluetta ja pohjavesiallasta, jolta materiaaleja ei hyödynnetä enää. Varsinaisen ottoalueen koko yhdessä nykyisen ottoalueen ja tässä suunnitelmassa esitetyn ottoalueen kanssa on 10,8 hehtaaria (aiemmin otettuja altaan alueita ei ole laskettu mukaan tähän lukuun). Oton päätyttyä aiemman oton ja suunnitellun oton seurauksena ottoalueesta muodostuisi yhteensä 20,2 hehtaarin kokoinen pohjavesiallas. 2.3 Alueen maanomistus Luvanhakija Lemminkäinen Infra Oy omistaa tilan Pykälö Rn:o 5:154. Tilan Sorakuula Rn:o 5:123 omistaa Ruskon Betoni Oy. Ruskon Betoni Oy on antanut suostumuksensa Lemminkäinen Infra Oy:lle tarvittavien lupien hakemiseen heidän aluettaan koskien sekä maa-ainesten ottamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöltään. Suostumus on hakemuksen liitteenä 1. Ruskon Betoni Oy:n yhteystiedot ovat Piuhatie 15, 90620 OULU, puhelinnumero 020 7933 400 ja sähköpostiosoite rb@ruskonbetoni.fi. 2.4 Hankkeen toteutusaikataulu Kaivutoiminnan arvioitu kesto on haettu lupa-aika 10 vuotta. Nykyinen pohjaveden alituslupa on voimassa 26.6.2026 saakka. Lupa ei ole vielä lainvoimainen.

HAKEMUS 5 (16) 3 TIEDOT HANKEALUEESTA 3.1 Alueen sijainti ja nykytila Suunnittelukohde sijaitsee Siikajoen kunnassa, noin 5 km Keskikylästä koilliseen, maantien nro 813 itäpuolella. Maa-ainesten ottoalue sijaitsee ympäristöhallinnon vedenhankintaa varten tärkeäksi luokittelemalla, Alhonmäki-Isokangas-pohjavesialueella (11 748001). Alhonmäen alueella on harjoitettu laajamittaista maa-ainestenottoa useiden vuosikymmenten ajan. Nykyisen lupa-alueen pinta-ala on noin 14,6 ha ja ottoalueella on olemassa oleva 10,4 hehtaarin kokoinen pohjavesiallas. Nykyisen sallitun oton ja tämän suunnitelman mukaisen oton päättyessä vesialtaan lopullinen pinta-ala tulee Lemminkäinen Infra Oy:n toiminnan johdosta olemaan 20,2 hehtaaria. Lähimmät asutukset ovat tien 813 varrella noin 600-700 metriä suunnittelukohteesta pohjoiseen. KUVA 1 Alueen sijainti Ottoalueen välittömässä läheisyydessä on lupa maa-ainesten ottoon Siikajoen Betonitukku Oy:llä haetun ottoalueen itäpuolella. Ottotoiminnassa hyödynnetään maa-aineksia sekä pohjavedenpinnan ylä- että alapuolelta 11,4 hehtaarin suuruiselta alueelta yhteensä 1 990 000 m3. Toimintaan on haettu Pohjois-Suomen ympäristölupavirastolta pohjaveden alituslupa. Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston lupa maa-ainesten ottoon pohjavedenpinnan alapuolelta sekä Siikajoen kunnan myöntämä maa-ainesten ottolupa ovat voimassa 30.4.2017 saakka. Siikajoen Betonitukku Oy:n ottotoiminnasta syntyvä allas yhdistyy Lemminkäinen Infra Oy:n ottotoiminnasta syntyvään pohjavesialtaaseen.

HAKEMUS 6 (16) Alueen itäpuolella on vesilain (Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 20.6.2013, Dnro PSAVI/24/04.09/2012) sekä maa-aineslain mukainen lupa (Siikajoen kunnanhallitus, 23.9.2013, 305) maa-ainestenottoon 2,3 hehtaarin alalle myös Tapani Mustonen Ky:llä tilalle Isokangas II Rn:o 76:0. Liitteissä 3.4. ja 3.5. on esitetty edellä mainittujen ottoalueiden sijoittuminen suhteessa Lemminkäisen nykyiseen ja suunniteltuun ottoalueeseen. 3.2 Suunnitelman kartta-aineisto 3.3 Alueen kaavoitus Suunnitelman kartta-aineisto perustuu maanmittauslaitoksen laserkeilaus-aineistoihin sekä alueella 20.-21.5.2015 tehtyihin GPS-tarkemittauksiin. Pääasiallisena korkeusjärjestelmänä kartoissa on käytetty N 60 -järjestelmää, joka on vastaava kuin aiemmissa aluetta koskevissa suunnitelmissa. Joitakin lukuja on kuitenkin saatettu ilmoittaa myös korkeusjärjestelmässä N 2000, joita on siirrytty käyttämään valtaosassa Suomea. KUVA 2 Hankealue maakuntakaavassa Alueella ei ole yleis- tai asemakaavaa. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa alueella on merkinnät: 1. Maa-ainesten ottoalue: Merkinnällä osoitetaan seudullisesti merkittävät maa-ainesten ottoalueet ja kalliokiviainesten ottopaikat. 2. Pohjavesialue: Merkinnällä osoitetaan yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeät (1. luokan) ja vedenhankintaan soveltuvat (2. luokan) pohjavesialueet.

HAKEMUS 7 (16) 3. Tärkeä pohjavesivyöhyke: Merkinnällä osoitetaan laajoja, useista pohjavesialueista muodostuvia vyöhykkeitä, jotka soveltuvat pohjaveden ottamiseen maakunnallista tai seudullista tarvetta varten. 4 MAAPERÄ JA HYDROGEOLOGISET OLOSUHTEET 4.1 Alueella aikaisemmin suoritetut tutkimukset Alhonmäen-Isokankaan sekä Vartinvaaran alueelle valmistui yleissuunnitelma vuoden 2000 keväällä (PSV-Maa ja Vesi Oy 2000). Yleissuunnitelmassa pyrittiin sovittamaan yhteen pohjaveden hankinta ja soravarojen hyödyntäminen niin, että molemmat tarpeet huomioidaan ja aluetta voitaisiin ottamisen jälkeen hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti esimerkiksi virkistysalueena. Suunnittelualueelta selvitettiin ensin kohdat, joilta voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti alueella muodostuva pohjavesivaranto. Tämän jälkeen tarkasteltiin maa-ainestenoton mahdollisuuksia. Yleissuunnitelman mukaan pohjavesipinnanalainen maa-ainestenotto on mahdollista yhdestä kohtaa Alhonmäen ja Isokankaan välillä. Yleissuunnitelman laadintaan liittyen alueella tehtiin hydrogeologinen kartoitus loppuvuoden 1997 aikana (PSV-Maa ja Vesi Oy 1998). Alueella suoritettiin kairauksia ja maatutkaluotauksia. Osa näistä tutkimuspisteistä sijoittui suunnittelualueelle. Lisäksi suunnittelualueella on muihin pohjavesiselvityksiin liittyviä tutkimuspisteitä (Oulun vesi- ja ympäristöpiiri). Ennen lopullisen yleissuunnitelman valmistumista suoritti Pohjois- Pohjanmaan ympäristökeskus alueella koepumppauksia. 4.2 Suunnittelualueen maaperätutkimukset vuonna 2000, 2003 ja 2011 Vuonna 2000 laadittua maa-ainesten ottosuunnitelmaa varten pohjavesilammen toteuttamisedellytysten varmistamiseksi tehtiin kaivualueella ja sen ympäristössä kairauksia (auger-tekniikalla) yhteensä 8 pisteessä. Myöhemmin vuonna 2003 kohteessa tehtiin kairauksia monitoimikairalla poraamalla 4 uudessa tutkimuspisteessä. Pisteet sijoitettiin nykyiselle kaivualueelle ja ne ulotettiin kallionpintaan saakka. Kairauksien yhteydessä otettiin maanäytteitä rakeisuusmäärityksiä varten. Vuoden 2003 syyskuussa Geo-Work Oy suoritti suunnittelualueella maatutkaluotauksia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kalliopinnan syvyyttä ja maa-aineksen laatua, joiden perusteella aiemman suunnitelman mukainen ottotaso on määritelty. Mitta Oy teki vuonna 2011 alueella 2 tutkimuspisteessä, jotta hankittaisiin tietoa materiaalin laadusta kahdessa pisteessä pohjavesialtaan länsi- ja eteläpuolella. Eteläpuolisessa tutkimuspisteessä PVP 1 maa-ainekset todettiin hiekkavaltaisiksi hienojakoisiksi maaaineksiksi. Lännen puolelle sijoittuneessa tutkimuspisteessä PVP 2 havaittiin karkeampia sora-aineksia, joista Oulun seudulla on yleisesti vähyyttä. 4.3 Alhonmäen-Vartinvaaran pohjavesialueiden hydrogeologia Vartinkangas-Vartinvaara-Isokangas-Alhonmäki-Mustamäki välinen harjumuodostuma on syntynyt mannerjään sulamisvaiheessa syvään veteen n. 9 000 vuotta sitten. Harjun rakenne maa-aineksen laadun suhteen on erittäin vaihteleva. Harjun karkearakenteisin ydinosa on verraten kapea. Aallokon ja tuulen toiminta on muokannut tehokkaasti harjun pintarakenteita. Karkearakeisia (KHk-Sr) maa-aineksia on paksuimmin Alhonmäen alueella, ja niitä on sekä pohjavesipinnan ala- että yläpuolella. Vartinkankaalla maa-aineksia on luonnontilaisilla alueilla vielä merkittävästi ja ainekset ovat pääosin pohjavesipinnan yläpuolella.

HAKEMUS 8 (16) Isokankaan itäosassa pohjavesipinta on lähellä maanpintaa ja pohjavesipinnan alaisten karkearakeisten maa-ainesten määrä vähäinen. Alueen pohjaveden päävirtaussuunta on länteen. 4.4 Kaivualueen hydrogeologia Aikaisempien tutkimusten ja kairausten perusteella soravaltaiset ainekset sijaitsevat pääosin kaivualueen keski- ja pohjoisosalla. Tällä alueella pohjavedenpinnan yläpuoliset ainekset on jo pääosin hyödynnetty. Alueen eteläosassa maa-ainekset ovat hiekkavaltaisia ja ainekset vielä pääosin hyödyntämättä myös pohjavedenpinnan yläpuolelta. Kairausten yhteydessä otettiin maanäytteitä (elokuu 2003), joista rakeisuusmäärityksiin valittiin joka pisteestä selvimmin moreenimaiset näytteet (yhteensä 4 kpl). Rakeisuusmääritysten mukaan moreenikerroksia havaittiin kaikissa pisteissä. Kairaukset ulotettiin syvimmillään noin 21 metriä maanpinnasta eli alimmillaan noin tasolle -6,66. (N60). Kalliopinta havaittiin tasolla -0,80.-5,06 m (N60) ja se viettää pohjoisen-koillisen suuntaan. Pohjavesi on kaivualueella keskimäärin tasolla +13,00 14,00 m (N 60 ). Pohjaveden päävirtaussuunta on idästä länteen, mutta kaivualueelle tapahtuu virtausta myös etelän suunnasta. Alueen pohjoisreunassa tapahtuu osittaista virtausta myös pohjoisen suuntaan. 4.5 Alueen pohjavesivarojen hyödyntäminen KUVA 3 Alhonmäki-Isokankaan I-luokan pohjavesialue Ympäristöhallinto on luokitellut Alhonmäen-Isokankaan (11 748 001) ja Vartinvaaran (11 748 051) pohjavesialueet vedenhankintaa varten tärkeiksi pohjavesialueiksi (luokka I). Alhonmäen-Isokankaan pohjavesialueella ei ole vedenottamoita. Vartinvaaran pohjavesialueella on yksi toiminnassa oleva vedenottamo, Paavolan Vesi Oy:n Vartinvaaran vedenottamo, noin 6 km suunnittelualueelta kaakkoon.

HAKEMUS 9 (16) Alhonmäen-Vartinvaaran pohjavesialueelle on yleissuunnitelmassa määritetty viisi potentiaalista vedenottamopaikkaa, joilta saataisiin pohjavettä alustavan arvion mukaan noin 2 900-3 100 m 3 /d (yhteensä). Potentiaalisista vedenottamopaikoista neljä sijaitsee Alhonmäki-Isokankaan pohjavesialueella ja yksi Vartinvaaran pohjavesialueella. Suunnittelualueelta noin 1,2 km länteen sijaitsee yksi potentiaalisista vedenottamopaikoista (AK 15), jossa ympäristökeskus on toteuttanut koepumppauksen. Suunnittelukohde sijaitsee ko. tutkitun vedenottamopaikan tehokkaalla valuma-alueella. Toinen potentiaalinen ottamopaikka (Isokangas 32) sijaitsee noin 650 m suunnittelualueen itäpuolella (yläpuolella pohjaveden virtaussuunnassa). Pohjaveden korkea rauta- ja mangaanipitoisuus on yleisesti ongelmana Alhonmäen- Vartinvaaran alueella. Esimerkiksi koepumppauspisteissä pitoisuudet ovat olleet korkeat. Mikäli alueen pohjavettä hyödynnetään vedenhankinnassa, joudutaan vesi käsittelemään. Nykyisellään kaivutoiminnan vaikutuksia seurataan vuonna 2013 laaditun, hakemuksen liitteessä 4 esitetyn, yhteistarkkailuohjelman mukaisesti yhteistyössä Siikajoen Betonitukku Oy:n ja Koneurakointi Tapani Mustonen Ky:n kanssa. Samassa liitteessä on myös vuoden 2014 pohjaveden tarkkailutuloksien yhteenveto. Nykyisellä toiminnalla ei tarkkailutulosten perusteella ole havaittu olevan merkittävää haitallista vaikutusta alueen pohjaveden laatuun tai määrään. Alueella toimiva vesilaitos on Paavolan Vesi Oy. Osoite: Kyyräntie 33, 92400 RUUKKI. Puhelin (08) 270 8200. Sähköposti raimo.lampi@paavolanvesi.fi. 5 OTTAMISTOIMINNAN KUVAUS 5.1 Kaivutoiminnan periaatteet Suunnitelmakartoista (liite 1) ilmenee haettu ottoalue, sekä pohjavesialtaan sijainti ottoalueella. Nyt haettavan ottotoiminnan aikana tullaan allasta laajentamaan etelää kohti nykyisestä ottoalueen rajasta noin 200 metrin matkalla. Altaan leveys pohjois-eteläsuunnassa tulee olemaan suunnitelman toteuduttua noin 450 metriä. Altaan kohdalla ottotasoksi haetaan 0,00 m (N 60 ). Jo olemassa olevien altaiden osalta ottotaso vaihtelee nykytilannekartan mukaisesti 0,00 - +6,00 m (N 60 ) välillä ja näiltä osilta ottoalue jää tähän tasoon. Näin ollen nykyinen altaan osa ei enää ole varsinaista ottoaluetta. Otto toteutetaan hyödyntäen hydraulista kaivinkonetta ja syvemmältä materiaaleja nostavaa laahakaivukonetta. Altaan lisäksi ottoa toteutetaan myös vähäisesti pohjavedenpinnan yläpuolisilla osilla niin, että altaan reunaan saadaan rakennettua tarvittava kulkutie. Kulkutie tullaan sijoittamaan tasolle +14,50 (N 60 ). Kulkutie jätetään toiminnan päättyessä paikalleen niin että luiskaukset jatkuvat siitä alas- ja ylöspäin. Lammen syvyydeksi tulee enimmillään noin 15 m ja vesipinta-ala tulee olemaan noin 20,2 ha. Ottotoimintaa laajennetaan etenevällä kaivulla sekä ottoalueen etelä- ja länsilaitaa kohden. Lännessä allas ulottuu tilan Pikkukangas Rn:o 1:115 rajalle saakka nykyisen ottoluvan mukaisesti. Varsinaisen ottoalueen laajuus, jolla ottoa tapahtuu, on nykyisen ja nyt haettavan uuden luvan mukaisilla alueilla 10,8 hehtaaria (jo otettuja altaan osia ei ole laskettu mukaan tähän alaan). Pohjavesilampi sijaitsee suurimmaksi osaksi harjun ydinvyöhykkeessä mutta ei kuitenkaan pohjaveden koko virtauskentän alueella leveyssuunnassa. Pohjaveden päävirtaussuunta alueella on idästä länteen. Vettä virtaa lisäksi pohjoiseen ja luoteeseen.

HAKEMUS 10 (16) Maa-ainesten ottaminen suoritetaan ottoalueen länsiosassa siten, että maa-ainekset otetaan nykyisen ottamisluvan mukaisesti tilan Pikkukangas Rn:o 5:115 rajaan saakka. Eteläosassa otto ei lähene naapurikiinteistöjä. Ottoalueen itäreunassa otto toteutetaan kiinni Betonitukku Oy:n ottoalueeseen aiemmasta vesilain mukaisesta päätöksestä eroten. Lemminkäinen Infra Oy:n nykyisessä vesilupapäätöksessä näiden kahden ottoalueen välisen kannaksen poistamiseen on myönnetty lupa. Luvanhakija ei katso välikannaksella olevan veden virtauksen osalta merkitystä, sillä välikannaksen materiaali on karkeahkoa soraa. Lisäksi lupien tulisi olla tältä osin yhteneväiset Betonitukku Oy:n kanssa. Suunnitelmakartoissa esitetyn oton mukaisesti laajennusalueelta saadaan hyödynnettäviä sora- ja hiekka-aineksia 573 000 m 3 ktr. Nykyisen ottoluvan mukainen ottomäärä on 592 000 m 3 ktr, josta osa on jo hyödynnetty ottotoiminnassa. Lupien yhteinen kokonaismäärä on 1 165 000 m 3 ktr. Ottolupaa haetaan kymmeneksi vuodeksi, jolloin vuosittaiseksi keskimääräiseksi ottomääräksi tulee 100 000 m 3 ktr, vuosittainen enimmäisottomäärä voi olla suurempikin. 5.2 Kiviainesten jalostaminen 5.3 Yleisiä periaatteita Kiviainekset jalostetaan seulomalla ja murskaamalla. Murskauslaitos sijoitetaan tien 813 läheisyyteen tilalle Sorala Rn:o 7:46, joka on Lemminkäinen Infra Oy:n omistuksessa. Murskauslaitoksen toimintaan on myönnetty ympäristölupa. Murskauslaitos on siirrettävä ja se tuodaan alueelle kun on tarvetta murskaukselle. Murskauslaitoksen käyttöenergia tuotetaan kevyellä polttoöljyllä toimivalla aggregaatilla. Aggregaatti sekä polttoainesäiliöt sijaitsevat omissa konteissaan. Murskauslaitoksen yhteydessä varastoidaan kerrallaan enintään 9 m 3 :ä kevyttä polttoöljyä. Polttoöljy varastoidaan kaksoiskuorellisissa lainvaatimissa säiliöissä, jotka kestävät mekaanista ja kemiallista kulumista. Tukitoimintoja varten alueella on päällystetty alue. Polttoainesäiliöille on rakennettu betoninen katettu suoja-allas. Itse murskaus tapahtuu päällystetyn alueen vieressä maapohjan päällä, mutta kaikki riskikohdat suojataan niin, ettei laitteistoista voi päästä polttoaineita maaperään ja pohjaveteen. Kiviaineksia murskataan vuosittain noin 100 000-300 000 tonnia. Vuosittain murskauslaitos toimii alueella noin 1-4 kuukauden ajan. Murskauslaitoksen lisäksi alueella käytettäviä laitteistoja ovat seulontalaitteisto, laahakaivukone sekä työkoneet. Työkoneiden tankkaaminen tapahtuu tukitoimintoalueella tilalla Sorala Rn:o 7:46. Vain laahakaivukoneen tankkaus tapahtuu ottoalueella, sillä laitteistoa ei voida siirtää tankattavaksi muualle. Laahakaivukoneen tankkausta varten ottoalueella on tankkaukseen käytettävä kaksoisvaippasäiliö. Tankkaus suoritetaan suojatusti mahdollisia roiskeita keräävän valuma-altaan päällä tai tankkausalue suojataan muovituksilla niin, etteivät mahdolliset poltto-aineroiskeet voi joutua maaperään. Ympäristöministeriö on julkaissut oppaan maa-ainesten ottamiseen ja ottamisalueiden jälkihoitoon (Ympäristöministeriö 2001). Näitä ohjeita sovelletaan myös hakemuskohteen jälkihoidossa. Hakemuskohteen jälkihoitotoimenpiteet suoritetaan vähintään em. oppaan mukaisen vaativan tason mukaisesti eli seuraavasti: - alueen siistiminen ja alueelle soveltumattoman käytön estäminen - alueen muotoilu ympäristöön sopivaksi - jälkihoito tehdään ottamistoiminnan kanssa vaiheittain - hiekkakerros peitetään alkuperäisellä pintamaalla ja/tai muulla soveltuvalla

HAKEMUS 11 (16) pintamateriaalilla (noin 10-20 cm kerros) - aluskasvillisuus ja puusto palautetaan joko kylvämällä ja/tai istuttamalla - järjestetään jälkihoidon ja pohjaveden tilan seuranta - pohjavesilammikot tehdään riittävän syviksi, jolloin niiden vesi pysyy esimerkiksi virkistyskäyttöön riittävän hyvänlaatuisena - pohjavesilammikon ympäristölle jätetään vähintään 5 metrin levyinen hiekkavyöhyke, ettei humuspitoinen pintamaa huuhtoudu pohjavesilammikoiden veteen. 5.3.1 Kaivualueen viimeistely ja jälkihoito Maa-ainestenoton päätyttyä ottoalue muotoillaan ja sopeutetaan mahdollisimman hyvin ympäristöönsä sekä siistitään. Kaivutoiminta toteutetaan osa-alueittain, jolloin osa-alueen ottotoiminnan päätyttyä voidaan tehdä vaiheittain tarvittavat luiskan muotoilut, istutus ym. viimeistelytoimenpiteet. Ottotoiminta alueen itäreunalla sekä osassa pohjoisosaa on alkanut saavuttaa lopullista tilaansa ja näillä osin maisemointityöt on suoritettu maisemointisuunnitelman mukaisesti. Alueen viimeistelyssä otetaan huomioon alueen jatkokäyttösuunnitelmat. Luiskaukset tehdään loiviksi niin kaltevuuteen 1:3 niin, että alueen jatkokäyttö esimerkiksi virkistykseen on mahdollista. Pohjavesipinnan alapuolella syvemmällä luiskat jätetään jyrkemmiksi. Luiskan muotoilun jälkeen alueelle levitetään pintarakennemateriaali (maatuneen turpeen ja hiekan seos tai pintamaan ja hiekan seos) ja istutetaan puusto (sekapuusto yhteensä 3 000 kpl/ha: mäntyä 2 500 kpl/ha ja koivua ja pihlajaa 500 kpl/ha) lukuun ottamatta altaan reunoja 5 m etäisyydellä altaasta. Alhonmäen-Vartinvaaran yleissuunnitelmaan liittyen laadittiin kaivualueille jälkikäyttösuunnitelmia (Ympäristötaito Oy 1998). Esimerkkikuva jatkokäyttömahdollisuudesta on liitteenä 2. Nykyisen suunnitelman mukaisesti altaan muoto tulisi muuttumaan tässä esitetystä tilanteesta, mutta periaate jatkokäyttömahdollisuuksista pysyy samana. Alueen pohjoisosaan tehdään suunnitelmakartoissa esitetysti loivempi uimaranta-alue. 6 ARVIO HANKKEEN VAIKUTUKSISTA 6.1 Vaikutukset pohjaveteen 6.1.1 Sorakuoppien pohjavesilampien vedenlaatu Pohjavesialueelle tehdyn lammen vedenlaatu riippuu sen lähiympäristön pohjaveden laadusta, johon puolestaan geologiset tekijät vaikuttavat voimakkaasti. Veden laadun perusominaisuudet kuten elektrolyyttien määrä ja niiden keskinäiset suhteet esiintyvät melko samanlaisina kyseisen pohjavesimuodostuman lammen ympäristön pohjavedessä ja lammessa. Lammen vedenlaadun perusominaisuudet voidaan arvioida melko luotettavasti jo alueen pohjaveden laadun perusteella (Hyyppä ja Penttinen 1993). Vaikka pohjavesilammen veden perusominaisuudet ovat pohjaveden kaltaisia, ovat useimmat lammen tilanvaihtelut ja tapahtumat samankaltaisia kuin pintavesissä mm. veden virtauksia, kaasujen vaihtoa, auringon säteilyä ja eliötoimintaa estävän maakerroksen puuttuessa. Lampiveden vuodenaikaisvaihtelussa keskeisiä varsin paljon vaihtelevia muuttujia ovat lämpötila, veteen liuennut happi, happamuus, hiilen epäorgaaniset yhdisteet kuten hiilidioksidi, ja orgaaniset yhdisteet sekä kasvien ravinteet, kuten nitraatti. Lämpötilaa lukuun ottamatta edellä mainittujen muuttujien vaihtelu johtuu pääasiassa eliötoiminnasta. Pohjaveden ja lampiveden laatu on lähinnä toisiaan talvella jääpeitteen aikana (Hyyppä ja Penttinen 1993).

HAKEMUS 12 (16) Yksittäisen tietylle pohjavesialueelle muodostettavan lammen tulevaan tilaan voidaan vaikuttaa ottamalla huomioon lammen sijainti, muoto ja lähiympäristö. Lammen sijainti hyvin vettä johtavalla alueella, suuri koko ja syvyys (5-10 m) ovat lammen tilan kannalta edullisia tekijöitä. Pieni koko ja vähäinen vesitilavuus ovat taas lammen tilan kannalta epäedullisia. Matalat lammet rehevöityvät, jonka seurauksena veteen liuenneen hapen määrä vähenee ja sen seurauksena rauta ja mangaanipitoisuudet alkavat kasvaa (Hyyppä ja Penttinen 1993). 6.1.2 Sorakuoppien lampien vaikutukset ympäristön pohjaveteen Pohjavedenpinnan alapuolelle ulottuvansoranoton vaikutus pohjavesilammen ulkopuolelle sekä vaikutusalueen etäisyys ja laajuus riippuvat lammen veden laadusta sekä lammen koosta ja sijainnista pohjaveden virtauskentässä. Lammen suuri tilavuus ja suuri pohjavesivirtaus ovat lammen kannalta yleensä edullista, samalla kuitenkin kasvaa lammen vaikutuksen suuruus ja vaikutusalue. Pohjavesilampien lähiympäristössä pohjavesissä vuodenajoista johtuva lämpötilan vaihteluväli voi olla aivan lammen lähellä 10-15 C ja noin 150 metrin päässä kaivulammesta vielä noin yhdeksän astetta. Lammen vaikutus näkyy myös happamuuden, hiilidioksidin, bikarbonaatin, kalsiumin ja sulfaatin vaihteluvälin kasvuna. Lampien ympäristön pohjavesille ovat ominaista pienet nitraattipitoisuudet. Pitoisuudet ovat keskimäärin vain kymmenesosa pohjavedenpinnan yläpuolisten soranottoalueiden ja puolet luonnontilaisten alueiden pohjavesien nitraattipitoisuuksista. Pohjavesiesiintymän koko virtauskentän poikki leveys- ja syvyyssuunnassa ulottuvan lammen vaikutuksen arvioidaan ulottuvan sopivissa hydrogeologisissa olosuhteissa yli kilometrin etäisyydelle lammikosta (Hyyppä ja Penttinen 1993). 6.1.3 Arvio hakemuskohteen kaivutoiminnan vaikutuksista pohjavesioloihin Pohjavesilampi sijaitsee nykyisellään suurimmaksi osaksi harjun ydinvyöhykkeessä, mutta ei kuitenkaan pohjaveden koko virtauskentän alueella leveyssuunnassa. Uuden suunnitelman mukaisesti allas leventyy pohjois-eteläsuunnassa niin, että pohjaveden virtauskentän osalta allas yltää suuremmalta osin virtauskentän halki kuin aiemman ottoluvan tilanteessa. Suunnitellussa otossa ei tapahdu muutosta suhteessa suunniteltuun vedenottamoon hankealueen länsipuolella. Lammen syvyys tulee olemaan enimmillään noin 15 metriä ja laajuus noin 20,2 ha. Edellä mainitun perusteella edellytykset alueen pohjaveden laadun säilymiselle mahdollisimman muuttumattomana ovat hyvät. Kaivutoiminnan aikana tulee lammen veden laadussa olemaan lyhytaikaisia muutoksia. Kaivutoiminnan seurauksena voi lampivedessä ilmetä tilapäinen mineraali- ja orgaanisen aineksen kasvu ja ravinnepitoisuuden kasvusta aiheutuva perustuotannon lisääntyminen. Vedenlaatuparametrien osalta lammen vedenlaadun muutokset ilmenevät selvimmin sameuden ja väriluvun kohoamisena. Pohjaveden rauta- ja mangaanipitoisuus tulee hapettumisesta johtuen paikallisesti pienenemään. Lammen veden lämpötila tulee pintakerroksissa nousemaan nykyiseen verrattuna. Nykyisen kaivutoiminnan vaikutuksia on seurattu pohjaveden tarkkailuohjelman mukaisesti. Tarkkailusuunnitelmaa on vähäisesti muutettu vuonna 2013, kuitenkin niin, että tutkimustulokset ovat pysyneet vertailukelpoisina aiempiin tuloksiin. Yhteystarkkailua suoritetaan yhteistyössä Siikajoen Betonitukku Oy:n ja Koneurakointi Tapani Mustonen Ky:n kanssa. Liitteenä olevassa vuoden 2015 yhteenvetoraportissa on esitetty alueen pohjavedentarkkailusta saatuja tuloksia. Vedenlaadun suhteen ei ole havaittu merkittävää toiminnasta aiheutuvaa haittaa, alueen pohjaveden rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat alueella olleet ottotoiminnasta riippumatta kohonneita.

HAKEMUS 13 (16) Alkuperäisessä, vuoden 2000 ottosuunnitelmassa on arvioitu, että kaivun vaikutukset ulottuvat muutaman kymmenen sadan metrin etäisyydelle lammesta pohjaveden virtaussuunnassa, mutta eivät missään tilanteessa suunnittelualueen alapuolisen potentiaalisen vedenottamopaikan kohdalle saakka, joka on noin 1,4 kilometrin etäisyydellä kaivualueesta. Lammen vaikutukset eivät ulotu ko. etäisyydelle tilanteessa, jos vedenottamo olisi toiminnassa. Lämpötilamuutos ulottuu yleensä kaikkein kauimmas. Nykyisessä tilanteessa otto ulottuu lähemmäs suunniteltua pohjavedenottamoa ja etäisyyttä suunniteltuun pohjavedenottamoon on 1,2 kilometriä. Tällä etäisyydellä altaan vaikutukset eivät ulotu suunnitellun vedenottamon alueelle. Kaivettavalla pohjavesilammella tulee olemaan vähäisiä vaikutuksia alueen pohjavedenpinnan tasoon. Pohjavedenpinta tulee altaan valmistuttua tasaantumaan siten, että alueen itä- ja eteläosassa pohjavedenpinta lievästi laskee ja lammen länsiosassa nousee. Pohjaveden alentumisella ei ole vaikutusta esim. metsän kasvuun, koska muutos on pieni ja pohjavedenpinta on syvällä, 4-5 m maanpinnasta. Pohjavedenpinnan nousu on niin vähäistä, ettei siitä aiheudu haittaa lammen länsipuolisille maa-ainestenottoalueille. 6.1.4 Pohjaveden seuranta Pohjaveden laatua seurataan vuonna 2013 laaditun yhteistarkkailuohjelman mukaan kaivetusta lammesta sekä pohjavesiputkista. Vesinäytteet otetaan kolme kertaa vuodessa huhtikuussa, kesäkuussa ja lokakuussa (taustapisteestä L6 1+96 kuitenkin vain kerran vuodessa). Vedenlaaduntarkkailua toteutetaan veden virtaussuunnassa sekä kaivualueen yläpuolelta, että alapuolelta. Vesinäytteistä näytteistä määritetään seuraavat vedenlaatuparametrit: - ph - sähkönjohtavuus - aistinvarainen havainnointi (haju, maku) - väri - sameus - lämpötila - happi, O2 - ammoniumtyppi, NH 4 -N - nitraattityppi, NO 3 -N - kemiallinen hapenkulutus, COD Mn - kloridi, Cl - rauta, Fe - mangaani, Mn - alkaliteetti - öljyt C10-C40 (öljyt määritetään kerran vuodessa esimerkiksi kesäkuussa pisteistä 101 ja 102. Tarvittaessa myös muista pisteistä) Pohjavedenpinnan korkeutta seurataan lammesta ja pohjavesiputkista. Tarkkailupisteistä seurataan vedenpinnan korkeutta avovesikautena kuukausittain (touko-lokakuu) ja talven aikana joka toinen kuukausi (marraskuu, tammikuu ja maaliskuu). Tarkkailupisteiden tarkempi sijainti ilmenee pohjaveden tarkkailusuunnitelman yhteydessä olevasta karttaliitteestä (hakemuksen liite 4).

HAKEMUS 14 (16) Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Pvm: 17.3. 20.4. 26.5. 4.6. 7.7. 20.8. 22.9. 31.10. Tutkimuspisteet W (N60) W (N60) W (N60) W (N60) W (N60) W (N60) W (N60) W (N60) L3 1+20 13,88 13,91 13,88 13,96 14,33 14,06 13,89 14,04 AL24 13,38 13,48 13,44 13,52 13,9 13,67 13,61 13,6 ALH25 12,91 12,96 13 13,09 13,21 13,16 13,07 13,12 ALH101 13,86 13,76 13,73 13,81 14,01 13,91 13,79 13,88 ALH102 12,06 12 12,04 12,29 12,41 12,36 12,24 KUVA 4 Vedenkorkeushavaintoja (Lemminkäinen) 2015 12,31 Tarkkailutulokset on toimitettu Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselle ja Siikajoen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään kuukauden kuluessa näytteiden otosta. Tarkkailutuloksista on laadittu yhteenveto vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Viimeisimmässä, vuoden 2015 vedentarkkailuraportin yhteenvedossa mainitaan seuraavaa: Tarkkailutulosten perusteella kaivutoiminnasta ei ole aiheutunut toiminnan aikana haitallisia vaikutuksia alueen pohjavesiolosuhteisiin. Lemminkäinen Infra Oy:n kaivulammessa havaitut pitoisuudet ovat olleet pieniä lukuun ottamatta väliaikaisia kaivutoiminnasta aiheutuvia vaikutuksia. Esimerkiksi rautapitoisuus ja väriluku ovat koholla, mutta tarkkailun alkuaikoihin nähden myös niiden arvoissa on tapahtunut suurta alentumista. Lammen happitilanne on ollut hyvä koko tarkkailun ajan ja nitraattipitoisuus alhainen. Lammen ulkopuolella kaivun vaikutukset ovat hyvin vähäisiä tai niitä ei ole havaittavissa. Vesipinnan korkeuksiin ja pohjaveden virtaussuuntiin kaivutoiminnalla ei ole ollut vaikutusta. Pohjaveden tarkkailua tulee jatkaa nykyisen tarkkailuohjelman mukaisesti. Siikajoen Betonitukku Oy:n altaasta kannattaa aloittaa myös vedenlaadun seuranta. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 23.6.2016 dnro PSAVI/3505/2015 antamassa päätöksessä lupamääräyksessä 8 on määrätty 12.2.2013 päivättyä pohjavesitarkkailuohjelmaa muutettavaksi laajentuneen ottoalueen vaikutusten seuraamiseksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hyväksymällä tavalla. Tarkkailuohjelman päivitystä ei ole vielä tehty, mutta se toimitetaan Siikajoen kunnalle välittömästi tarkastusehdotuksen valmistuttua kommentoitavaksi. 6.2 Vaikutukset pintavesioloihin Ottotoiminnalla ei ole vaikutuksia pintavesiolosuhteisiin. Ylimääräisiä pinta- tai suovesiä ei kaivutoiminnan seurauksena tule kulkeutumaan suunnitellulle allasalueelle. 6.3 Vaikutukset muihin luonnonoloihin Alhonmäen alue on ollut maa-ainestenoton kohteena jo vuosikymmeniä. Maa-aineksia on otettu suunnittelukohteesta ja sen länsipuoliselta alueelta huomattavia määriä. Suunnitelma sijoittuu pääosin jo nyt ottotoiminnan piirissä olevalle alueelle, jolta pintamaat on kuorittu. Suunnitelma-alueella ei ole merkittävää olemassa olevaa kasvillisuutta. Hankkeen vaikutukset muihin luonnonoloihin ovat siis vähäiset. Lemminkäisen ottoalueelta noin 750 metrin päässä idässä sijaitsee Huhtaneva-Luminevan Natura-alue (SAC, FI1105200), jonka suojeluperusteina ovat aapasuot ja

HAKEMUS 15 (16) 7 HYÖTYARVIO pohjavesivaikutteiset letot. Ottotoiminnalla ei ole aiemmasta ottotoiminnasta eroavaa vaikutusta tai uhkaa Huhtaneva-Luminevan Natura-alueeseen. Nyt haettava laajennus ottoalueen eteläosaan on vähäinen. Lemminkäisen vesilain mukaisen lupahakemuksen yhteydessä antamaan täydennykseen oli liitetty arvio syntyvän pohjavesialtaan vaikutuksista harjualueen pohjavesipintoihin, joka on hakemuksen liitteenä 4.3. Kyseisen Pöyry Finland Oy:n tekemän tarkastelun vesipintojen muutoksista Alhonmäen maa-aineksen ottoalueella mukaisesti pohjavedenpinnan alentumisen vaikutukset yhdistetyn altaan itäpuolella rajoittuvat vain altaan lähialueelle muutaman sadan metrin etäisyydelle altaasta. Vaikutus on suhteellisesti suurin altaan lähialueella ja se pienenee nopeasti mentäessä itään. Muodostuvan yhtenäisen altaan itäreunasta noin 260 m itään on tutkittu vedenottamopaikka (piste 32: 500 m3/d). Pohjavesi virtaa tälle tutkitulle vedenottamopaikalle idän suunnasta eikä vedenottamon lähisuojavyöhyke ulotu lännessä altaan alueelle. Pöyryn lausunnossa on todettu, ettei kyseisen vedenottamopaikan alueella alenemisen vaikutusta ole havaittavissa. Koska alenemisen vaikutusta ei vedenottamon alueella ole lausunnon mukaisesti havaittavissa, ei sitä näin ollen ole havaittavissa myöskään Huhtaneva-Lumineva Naturaalueen kohdalla. Natura-alue sijoittuu läntisimmän kärkensä osalta suunniteltua pohjavedenottamoa etäämmälle, noin 400 metrin etäisyydelle Betonitukku Oy:n ottoalueelle syntyvän altaan rajasta. Näin ollen Toiminnasta ei ole odotettavissa sellaista muutosta pohjavesialueella, joka vaikuttaisi edelleen sen reunalla sijaitsevan Natura-alueen suon vesitasapainoon. Ottoalueen eteläosan laajennuksella ei ole itsessään vaikutusta pohjavedenpinnan korkeuteen, jonka vuoksi laajennuksella ei ole vaikutusta Huhtaneva-Luminevan Natura 2000-alueeseen. Määrätyistä kiviaineksista (korkealaatuinen eristyshiekka, hiekoitushiekka, salaojahiekka ja -sora, betonin ja asfaltin runkoaines 0-8 mm) esiintyy esimerkiksi Raahen ja Oulun alueella niukkuutta, joten niitä on taloudellisesti kannattavaa kuljettaa kauaskin ottoalueesta. Alhonmäen alueella pohjavedenpinnan yläpuoliset taloudellisesti arvokkaimmat materiaalit on jo pitkälle hyödynnetty, joten on perusteltua hyödyntää pohjavedenpinnanalaisia maaainesvaroja mahdollisimman tehokkaasti paikoissa, joissa ei vaaranneta yhdyskuntien nykyistä ja mahdollista tulevaa pohjavedenhankintaa. Alueen virkistyskäyttömahdollisuudet monipuolistuvat pohjavesilammen ansiosta. Uuden kaivutason mukainen kaivutoiminta ei tule luvanhakijan arvion mukaan vaikeuttamaan Alhonmäki-Isokankaan pohjavesialueen pohjaveden mahdollista hyödyntämistä vedenhankintaan nyt eikä tulevaisuudessa. Hankkeen toteutuksesta (kaivutoiminnasta) aiheutuvat pohjavesialtaan vedenlaadun muutokset ovat vähäisiä (kohonneet väriluvun arvot ja raudan pitoisuudet sekä lievä ravinnepitoisuuden nousu). Kaivutoiminnan vaikutukset rajoittuvat ko. kaivualtaaseen ja todennäköisesti vain muutamia kymmeniä satoja metrejä lähialueen pohjaveteen pohjaveden virtaussuunnassa. Kaivutoiminnan vaikutukset eivät tule ulottumaan Alhonmäen Isokankaan pohjavesialueen potentiaalisiin vedenottamopaikkoihin. Kaivuallas ei sijaitse Paavolan Vesi Oy:n Vartinvaaran ottamon vaikutusalueella, joka sijaitsee Vartinvaaran pohjavesialueella noin 6 km kaakkoon. Altaan ja sen ympäristön vedenlaadun muutosten seurantaa jatketaan tarkkailuohjelmien mukaisesti. Tämänhetkisten tarkkailutulosten perusteella kaivutoiminnasta ei ole aiheutunut haittavaikutuksia alueen pohjavedelle.

HAKEMUS 16 (16) 8 OIKEUDELLISET EDELLYTYKSET Suunnittelukohde sijoittuu tiloille Pykälö Rn:o 5:154 ja Sorakuula Rn:o 5:123. Liitteissä on tiedot alueen naapuritilojen omistajista sekä tilan Sorakuula Rn:o 5:123 omistajan (Ruskon Betoni Oy) suostumus hankkeelle. Luvanhakijalle on myönnetty tämän ottosuunnitelman mukaiselle alueelle vesilain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseksi pohjavedenpinnan ala- ja yläpuolelta Alhonmäen I-luokan pohjavesialueella. Luvanhakija katsoo, että tämä huomioon ottaen maa-aineslain (555/1981) 3 :n edellytykset maa-aineslain mukaisen luvan myöntämiseksi täyttyvät. Seinäjoella Kati Kahri Lupasuunnittelija Lemminkäinen Infra Oy LIITTEET: 1. Suunnitelmakartat 17.11.2015 2. Esimerkki jatkokäytöstä 3. Karttoja: 3.1 Hankealueen sijainti maakuntakaavakartalla 3.2 Ottoalue verrattuna aiempaan lupa-alueeseen 3.3 Ottoalue pohjavesi- ja maankäyttökartalla 3.4 Alueen ottoalueet kartalla 3.5. Alueen ottoalueet ilmakuvassa