AMMATILLISTEN PERHEKOTIEN ARVOT JA TOIMINTAPERIAATTEET

AMMATILLISTEN PERHEKOTIEN ARVOT JA TOIMINTAPERIAATTEET Manninen Sinikka Nyman Kirsi Opinnäytetyö, Syksy 2003 Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma Sosiaali- ja kasvatusalan suuntautumisvaihtoehto Sosionomi AMK

TIIVISTELMÄ Manninen Sinikka & Nyman Kirsi, Ammatillisten perhekotien arvot ja toimintaperiaatteet, Pieksämäki 2003, 61 sivua, 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää Etelä-Savon ammatillisten perhekotien arvoja ja toimintaperiaatteita. Lisäksi tarkoitus on selvittää, mistä hyvä ja laadukas hoito ja kasvatus muodostuu. Opinnäytetyön teoria käsittelee lastensuojelua, ammatillisia perhekoteja, kasvatustyön arvoja, työyhteisön toimintaperiaatteita, hyvää ja laadukasta hoitoa ja kasvatusta ja yhteistyötä sekä parisuhdetta ja jaksamista. Tietoa haettiin alan kirjallisuudesta ja lehdistä, internetistä sekä opinnäytteistä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto on saatu Etelä-Savon lastensuojelun sijaishuollon laatuhankkeelta, ELLA-projektilta. Opinnäytetyön aineisto koostuu 11 perhekodin vastauksesta, joista jouduimme hylkäämään yhden. Tutkimus osoittaa, että ammatillisten perhekotien arvot ja toimintaperiaatteet ovat osittain yhteneväisiä. Hyvän ja laadukkaan hoidon ja kasvatuksen elementit ovat myös samansuuntaisia, koska se muodostuu arvoista ja toimintaperiaatteista. Tuloksissa arvot ja toimintaperiaatteet jakautuvat neljään eri ryhmään, jotka ovat tavoitteellisuus, kodinomaisuus, lasten myönteistä kehitystä tukeva kasvuympäristö ja ammatillisuus perhekotityössä. Näistä ryhmistä muodostuu hyvä ja laadukas hoito ja kasvatus. Avainsanat: ammatillinen perhekoti, lastensuojelu, arvot, toimintaperiaatteet, kasvatus Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikön kirjasto

ABSTRACT Manninen, Sinikka & Nyman, Kirsi, Values and Principles of Professional Foster Homes, Pieksämäki 2003, 61 pages, 3 appendices Diaconia Polytechnic, Pieksämäki training unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education, Bachelor of Social Services The purpose of the study thesis was to define the values and principles of professional foster homes in the area of Southern Savo. In addition, the paper aims to examine what the most important features of proper care and successful upbringing are. The theoretical background of the paper deals with child welfare, professional foster homes, values of upbringing, principles of work communities, proper care and successful upbringing and cooperation within them as well as relationship between couples and well-being. Information was collected from literature, magazines and papers, the Internet and earlier theses. The study was carried out as a qualitative study. We received our research material from Quality Project of Foster Care in Southern Savo District s Child Welfare (Etelä-Savon lastensuojelun sijaishuollon laatuhanke), that is the ELLA-project. Research material consisted of answers by 11 professional foster homes, out of which we had to leave out one. The research shows that the values and principles of professional foster homes are partly convergent. The elements of proper care and successful upbringing are also fairly convergent because they are based on the values and principles. The results reveal that the values and principles were divided into four different groups: setting and reaching goals, home-like environment, environment which supports positive growth of children and professionality. These factors together result in proper care and successful upbringing. Keywords: professional foster homes, child welfare, values, principles, upbringing Depository: Diaconia Polytechnic, Library of Pieksämäki Training Unit

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 5 2 LASTENSUOJELU... 7 2.1 Avohuollon tukitoimet ja huostaanotto... 7 2.2 Sijaishuolto... 8 2.3 Huoltosuunnitelma... 10 2.4 Hoito- ja kasvatussuunnitelmat... 12 3 AMMATILLINEN PERHEKOTI... 14 4 ARVOT JA KASVATUSTYÖ... 16 5 TYÖYHTEISÖN TOIMINTAPERIATTEET... 19 6 PERHEKOTIEN HYVÄ JA LAADUKAS HOITO JA KASVATUS... 21 6.1 Mitä hyvä ja laadukas hoito ja kasvatus on?... 22 6.2 Lapsen tarpeet... 24 7 MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ PERHEKOTITYÖSSÄ... 28 8 PERHEKOTIVANHEMPIEN PARISUHDE JA TYÖSSÄ JAKSAMINEN... 31 9 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN... 34 9.1 Tutkimusongelmat... 34 9.2 Tutkimusmenetelmä ja tutkimusaineiston analysointi... 34 10 TUTKIMUKSEN TULOKSET... 37 10.1 Tavoitteellisuus... 37 10.2 Kodinomaisuus... 40 10.3 Lasten myönteistä kehitystä tukeva kasvuympäristö... 43 10.4 Ammatillisuus perhekotityössä... 47 11 TUTKIMUSTULOSTEN TULKINTA... 50 11.1 Tavoitteellisuus... 50 11.2 Kodinomaisuus... 52 11.3 Lasten myönteistä kehitystä tukeva kasvuympäristö... 53 11.4 Ammatillisuus perhekotityössä... 54 12 POHDINTA... 56 LÄHTEET LIITTEET

1 JOHDANTO Opinnäytetyön aiheemme on ammatillisten perhekotien arvot ja toimintaperiaatteet. Halusimme tehdä opinnäytetyömme jostain lastensuojelun aiheesta ja kerroimme asiasta ohjaavalle opettajallemme. Hän kertoi meille projektista, johon mahdollisesti voisimme osallistua. Tämä projekti on Etelä-Savon sijaishuollon laatuprojekti ELLA, joka kestää vuoteen 2004. Lähdimme mukaan projektiin, sillä aihe antaa meille mahdollisuuden tutustua vieraaseen ammattialueeseen. Olemme molemmat olleet työharjoittelussa lastensuojelulaitoksessa ja sitä kautta olemme kiinnostuneet lastensuojelullisesta näkökulmasta. Opinnäytetyön ansiosta saamme tietoa ammatillisista perhekodeista, jotka tulevaisuudessa voisivat olla mahdollisia työpaikkoja meille. Meidän tehtävänämme on analysoida ELLA-projektin toisen välitehtävän vastauksia. Tässä välitehtävässä ammatillisten perhekotien on kuvattava ja arvioitava oman työyhteisön toimintaa ohjaavia arvoja sekä toimintaperiaatteita. Lisäksi ammatillisten perhekotien tarkoituksena on miettiä, mistä elementeistä hyvä kasvatus heidän yhteisössä muodostuu ja mihin suuntaan, mitä päämääriä kohti lasta tai nuorta tulee kasvattaa. Laatimamme tutkimusongelmat pohjautuvat tähän ammatillisten perhekotien tehtävään. Käsittelemme työssämme lastensuojelun sijaishuoltoa, ammatillisia perhekoteja, kasvatustyön arvoja, työyhteisön toimintaperiaatteita ja hyvää ja laadukasta hoitoa ja kasvatusta ammatillisissa perhekodeissa. Työssä käsitellään myös perhekotityöhön vaikuttavia tekijöitä, kuten moniammatillista yhteistyötä sekä perhekotivanhempien parisuhdetta ja työssä jaksamista. Tuloksista selviää yleisimmät ammatillisten perhekotien arvot ja toimintaperiaatteet, jotka olemme jakaneet neljään eri ryhmään. Nämä ryhmät ovat tavoitteellisuus, kodinomaisuus, lasten myönteistä kehitystä tukeva kasvuympäristö ja ammatillisuus perhekotityössä, joista hyvä ja laadukas hoito ja kasvatus perhekodeissa muodostuu. Kaikille ammatillisille perhekodeille yhteisiä arvoja ja toimintaperiaatteita ei löytynyt tuloksista. Uskomme tutkimustuloksista olevan hyötyä ammatillisille perhekodeille. Näin eri perhekodit pystyvät vertailemaan kasvatuskäytäntöjään muiden perhekotien kasva-

6 tuskäytäntöihin. Näin he saavat selville, millaista perhekotien toiminta voi olla. Käytämme jatkossa ammatillisesta perhekodista myös nimitystä perhekoti.

7 2 LASTENSUOJELU Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen ja monipuolinen kehitys sekä turvallinen ja virikkeitä antava ympäristö. Lapsella on myös etusija erityiseen suojeluun. Laki turvaa lapsen oikeudet vaikuttamalla vallitseviin kasvuoloihin, tukemalla huoltajia lasten kasvatuksessa sekä toteuttamalla perhe- ja yksilökohtaista lastensuojelua. (Lastensuojelulaki 1, 2.) Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsistaan ja heidän kasvatuksestaan. Yhteiskunta ja erityisesti sosiaalihuolto tukee vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Perheen mahdollisesti tarvitsema kasvatuksellinen tuki on järjestettävä nopeasti, jotta vältyttäisiin pitkäaikaiselta avuntarpeelta. Tarpeen mukaan lastensuojeluviranomaiset valvovat ja kontrolloivat, että lapsi saa hyvän kohtelun perheessä. Lastensuojelun tulee toimia hienovaraisesti ja lapsen kehitystä edistävästi. (Taskinen 1999, 8.) Lastensuojelun pääperiaatteena on ottaa huomioon lapsen etu. (Lastensuojelulaki 10 ). Lapsen edun ideologia tulee selvimmin esiin laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 1.) Lainsäädännössä lapsen etua käytetään perheen sisäisten suhteiden säätelyyn. Lapsen etu lastensuojelullisesta näkökulmassa tulee esille laissa lastensuojelusta. (Tuovinen 2002, 4.) Lapsen etua selvitettäessä on huomioitava lapsen mielipiteet ja toivomukset. On myös tärkeää perehtyä lapsen kasvuoloihin ja arvioitava, miten eri lastensuojelutoimenpiteet vaikuttavat lapsen kehitykseen. Lain mukaan sekä lapsen huoltajalla että 15 vuotta täyttäneellä on puhevalta häntä koskevassa lastensuojeluasiassa, myös 12 vuotta täyttäneelle on varattava aika tulla kuulluksi. (Lastensuojelulaki 10.) Vanhempien ja lasten etujen ollessa ristiriidassa keskenään, lapsen etu ratkaisee. (Taskinen 1999, 8.) 2.1 Avohuollon tukitoimet ja huostaanotto Lastensuojelulain 12 mukaan sosiaalilautakunnan on ryhdyttävä tukitoimin tukemaan lasta ja hänen perhettään, kun kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa lapsen tai nuoren terveyttä tai kehitystä. Sama velvoite on voimassa lisäksi myös silloin, kun lapsi tai nuori käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään. Näissä tilanteissa on en-

8 sisijaisesti pyrittävä tukemaan lasta ja hänen perhettään avohuollon tukitoimin siten, että lapsi voisi asua omassa kodissaan. Sosiaalihuollon tulisi yhdessä perheen kanssa etsiä ja kokeilla sopivia avohuollon tukitoimia. Avohuollon tukitoimia ovat muun muassa kasvatus- ja perheneuvonta, tukihenkilö, taloudellinen tuki ja lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle. (Taskinen 1999, 12-13.) Avohuollon tukitoimien lisäksi lastensuojelun perhe- ja yksilökohtaisia toimintamuotoja ovat huostaanotto sekä sijais- ja jälkihuolto. Sosiaaliviranomaisilla on velvollisuus ottaa lapsi huostaan ja järjestää hänelle sijaishuolto, jos kaikki seuraavat kolme ehtoa ovat voimassa yhtä aikaa: jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kodin olosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai jos lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään, jos avohuollon tukitoimet eivät ole tarkoituksenmukaisia tai mahdollisia taikka jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi, ja jos sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukaista. (Lastensuojelulaki 8, 16.) Lapsen ollessa välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen huostaanoton tai sijaishuollon tarpeessa voi lastensuojelutyöntekijä ottaa hänet turvaan ja sijoittaa kodin ulkopuolelle ilman asianomaisten kuulemista tai suostumusta. (Lastensuojelulaki 18 ). Kuulemiseen tulisi kuitenkin pyrkiä mahdollisemman nopeasti. (Taskinen 1999, 42). 2.2 Sijaishuolto Huostaanoton yhteydessä päätetään myös sijaishuollosta. (Taskinen 1999, 44). Lastensuojeluviranomaisilla oikeus huostaanoton tarkoituksen toteuttamiseksi päättää lapsen olinpaikasta, hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta. Viranomaisten tulee kuitenkin pyrkiä yhteistoimintaan lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa. (Lastensuojelulaki 19.) Huostaanotettu lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle. (Taskinen 1999, 44). Sijaishuolto voidaan järjestää sijaisperheessä, perhekodissa, lastenkodis-

9 sa, koulukodissa tai muussa laitoksessa. Lapsi voi myös asua väliaikaisesti vanhempiensa tai muiden huoltajiensa luona huostaanoton aikana. (Lastensuojelulaki 22.) Lapsen sijoituspaikkaa valittaessa olisi hyvä ottaa huomioon muun muassa lapsen erityiset hoidon ja tuen tarpeet, sijoituspaikan sijainti; lapselle tärkeiden henkilöiden yhteydenpidon kannalta ja hoitopaikan valmiudet yhteistyöhön. Perhekotiin sijoitettaessa on myös tärkeää huomioida hoidettavien lasten lukumäärä, ikä ja sijoitusperusteet, hoidon tai kuntoutuksen erityisvalmiudet. (Taskinen 1999, 44.) Sijaishuollossa on lapsen kannalta huomioitava, että se turvaa lapsen kasvu- ja elinolot sekä iänmukaisen hoidon ja kasvatuksen mahdollisimman sopivassa ja pysyvässä sijoituspaikassa. Ajateltaessa vanhempia, olisi heidän tärkeä muistaa, että heidän vanhemmuutensa säilyy sijoituksesta huolimatta ja heidän tulisi olla tietoisia oikeuksistaan ja vastuistaan. Vanhempien tulisi mahdollisuuksien mukaan hyväksyä sijoituspaikka ja sen säännöt sekä kasvatustavoitteet. Työntekijän tulisi valmistella ja toteuttaa sijoitus huolella. Hänen olisi mietittävä muun muassa onko sijoituspaikoissa valinnanvaraa, millainen hoito vastaa parhaiten lapsen tarpeisiin ja miten yhteydenpito järjestetään huostaanoton aikana. (Taskinen 1999, 46.) Lapsen ollessa sijaishuollossa on hänelle turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata ja pitää yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. (Lastensuojelulaki 24.) Tapaamis- ja yhteydenpito-oikeus on kuitenkin lapsen tai nuoren (ei vanhempien) oikeus, jota arvioidaan lapsen etu huomioiden. Suhteiden säilyminen on merkittävää muun muassa hänen itsetuntemuksensa ja yhteenkuuluvuuden kannalta, ja se on myös välttämätöntä, jotta lapsi tai nuori voisi aikanaan palata takaisin kotiinsa. (Taskinen 1999, 48-55.) Sosiaaliviranomaisten on tuettava ja autettava lapsen biologisten vanhempien ja muiden läheisten ihmisten yhteydenpitoa. (Lastensuojelulaki 24.) Yhteydenpitoa voidaan kuitenkin joutua joskus rajoittamaan, jos siitä on ilmeistä haittaa lapsen kehitykselle tai turvallisuudelle tai jos se on välttämätöntä vanhempien, sijaisperheen, muiden lasten tai henkilöstön turvallisuuden ja työrauhan vuoksi. (Lastensuojelulaki 25.) Sosiaalilautakunta voi myös päättää, ettei lapsen vanhemmille tai huolta-

10 jille ilmaista lapsen olinpaikkaa, jos on syytä epäillä vakavaa vaaraa. (Taskinen 1999, 48). Huostaanotto on lopetettava, kun sille ei ole enää perusteita, jollei lopettaminen ole lapsen edun vastaista. (Lastensuojelulaki 20). Lastensuojeluviranomaiset arvioivat perheen tilannetta ja lapsen kuntoutumista ja lakkauttavat huostaanoton, kun siihen on riittävät edellytykset. Tavoitteena on palauttaa lapsi huoltajilleen, kun kodin olosuhteet ovat parantuneet tai jokin muu huostaanoton peruste on lakannut. Lapsen palauttamista biologisille vanhemmille voi kuitenkin estää, esimerkiksi lapsen vieraantuminen vanhemmistaan tai uuden muutoksen kuormittavuus. Lapsen ollessa sitoutunut sijoituspaikkaan ja hänen kasvuolojensa vakiinnuttua, huostassapitoa ei voida lopettaa vain siksi, että huoltajien olot ovat kohentuneet. (Taskinen 1999, 50.) Lapsen etua harkitessa on huomioitava sijaishuollon kestoaika, lapsen ja sijaishuoltoa antavan yksikön välillä vallitsevan suhteen laatu sekä lapsen että hänen vanhempiensa välinen kanssakäyminen. Huostassapito lakkaa viimeistään lapsen täyttäessä 18 vuotta tai silloin jos lapsi solmii avioliiton. (Lastensuojelulaki 20.) Sijaishuollon päättymisen jälkeen sosiaalitoimen on huolehdittava lapselle tai nuorelle jälkihuolto. Jälkihuollon avulla tuetaan lasta, lapsen vanhempia tai huoltajia sekä henkilöä, jonka hoidossa lapsi on. Velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viimeistään silloin, kun nuori täyttää 21 vuotta. (Lastensuojelulaki 34.) Jälkihuollosta tehdään kirjallinen suunnitelma, yhteistyössä lapsen tai nuoren, hänen huoltajiensa ja perhettä tukevien tahojen kanssa, joka sisältää, esimerkiksi lapsen tai nuoren koulutuksen järjestämisen, taloudellisen tuen ja asunnon järjestämisen. (Taskinen 1999, 54.) 2.3 Huoltosuunnitelma Jokaisessa perhe- ja yksilökohtaisessa lastensuojelussa on tehtävä huoltosuunnitelma, ellei kysymyksessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus. (Lastensuojelulaki 11 ). Huoltosuunnitelma varmistaa lapsen hoidon pitkäntähtäimen tavoitteiden siirtymisen avohuollosta sijaishuoltoon. Suunnitelman avulla lastensuojelusta muodostuu yhtenäinen ja tavoitteellinen prosessi, jossa lapsen tarpeet ja hoidon tavoitteet on selkeästi arvioitu, kartoitettu ja dokumentoitu. (Mikkola 1999, 49.)

11 Huoltosuunnitelman tulevaisuuteen tähtäävät hoidon tavoitteet kirjataan koko sijoituksen ajaksi. Suunnitelma on tärkeä työn pitkäjännitteisyyden takia. Tosin huoltosuunnitelman tavoitteita ja keinoja on vaikea kuvata niin, että ne voisivat konkretisoitua käytännön työssä. Tavoitteet ovat myös yleensä sellaisia, että niiden toteutumista voidaan arvioida vasta sijoituksen päättymisen jälkeen. (Mikkola 1999, 49.) Huoltosuunnitelmaan kirjataan: sijaishuollon tarkoitus, tavoitteet ja perustelut sijaishuollon muodon valintaan sijaishuollon kesto lapsen yhteydenpito hänelle tärkeisiin ihmisiin lapsen tarvitsema erityistuki avun ja tuen järjestäminen huoltajille yhteydenpito, esimerkiksi tapaamiset ja neuvottelut lapsen huoltajien, lapselle läheisten henkilöiden ja sijaishuollosta vastuussa olevien henkilöiden kesken sijaishuollosta aiheutuvat kustannukset vanhemmille. (Taskinen 1999, 26.) Huoltosuunnitelma on työntekijän ja asiakkaiden yhteinen työväline, joka tehdään lapsen ja hänen huoltajiensa kanssa. Sen avulla tuodaan esille, mitä huostaanotto käytännössä tarkoittaa ja mihin sillä pyritään. Huoltosuunnitelmaan kirjataan mahdolliset erimielisyydet. Suunnitelma liitetään huostaanottopäätökseen. Huoltosuunnitelma on tarkastettava tarpeen mukaan, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Tarvittaessa huoltosuunnitelmaa voidaan täydentää erillisellä hoito- ja kasvatussuunnitelmalla. (Taskinen 1999, 26.)

12 2.4 Hoito- ja kasvatussuunnitelmat Hoito- ja kasvatussuunnitelmat ovat tärkeitä tapoja muodostaa keskipitkän aikavälin tavoitteita ja keinoja huoltosuunnitelmissa mainittuihin tavoitteisiin pääsemiseksi. Usein lapsille ja aikuisille laaditaan rinnakkaiset suunnitelmat, jolloin päästään arvioimaan molempien tilanteissa tapahtuneita muutoksia. Hoito- ja kasvatussuunnitelmien laadinnassa on tärkeää, että kaikki osapuolet osallistuvat suunnitelmien tavoitteiden ja keinojen arviointiin. Hoitoneuvotteluihin osallistuminen auttaa avohuollossa työntekijää arvioimaan asetettujen tavoitteiden ja tehdyn sijoituspäätöksen oikeellisuutta. Lapsi ja hänen vanhempansa tulevat neuvotteluissa kuulluksi ja hoitoyksikön toimintatavat tulevat ymmärretyksi. Hoitoa antavalle yksikölle suunnitelmat ovat olennainen työväline arvioitaessa voimavaroja ja menetelmiä sekä oman työn että yksittäisen lapsen hoidon kannalta. (Mikkola 1999, 49-50.) Pitkäaikaisissa sijoituksissa hoito- ja kasvatussuunnitelmien tehtävä on luoda hoidon tavoitteet ja keinot noin puoleksi vuodeksi. Tavoitteena suunnitelmien laadinnassa on se, että luodaan työtä tukevat ja helpottavat työvälineet oman yksikön laadun ja lasten yksittäisten tarpeiden vastaamisen arvioimiseksi. (Mikkola 1999, 50.) Systemaattisista suunnitelmakäytännöistä on etuja perhekodeille huolto-, hoito- ja kasvatussuunnitelmia tehtäessä. Eri suunnitelmien myötä työn tavoitteellisuus lisääntyy, työtä ja sen vaikutusta voidaan arvioida paremmin, joka mahdollistaa kehittämistyön. Lisäksi suunnitelmat mahdollistavat paremmin asiakkaan kuuntelemista ja osallistumista ja näin asiakkaiden tarpeet korostuvat. Suunnitelmien avulla työn tulokset tulevat näkyvimmiksi. (Mikkola 1999, 52.) Erilaisten suunnitelmien teossa on tärkeää kuulla lasta tai nuorta, vaikka heidän tavoitteensa olisivat utopistisia. Vaikka nämä lapsen tai nuoren tavoitteet eivät ehtisikään toteutua lastensuojelutoimien aikana, ne voivat muodostaa sijoituksen jälkeenkin päämäärän elämälle. (Mikkola 1999, 52.) Suunnitelmat auttavat biologisia vanhempia hahmottamaan lapsen tulevaisuutta ja selkiyttävät heidän rooliaan ja osallistumista huostaanoton aikana. Suunnitelma on perhekotivanhemman apuna muodostettaessa yhteisesti hyväksyttyjä tavoitteita, toimintatapoja ja yhteistyötä eri osapuolten välillä. (Taskinen 1999, 27.) Suunnitelmien käyttötavat ja sisältö vaihtelevat eri sijaishuollon yksi-

13 köissä. (Mikkola 1999, 48). Suunnitelman laatimiseen tulisi panostaa, koska ne ovat mahdollistamassa muun muassa hyvän ja laadukkaan kasvatuksen toteutumista. Suunnitelmien myötä saadaan työlle kirjatut päämäärät ja lastensuojelulliset seikat kuten, lapsen etu ja tarpeet, tulevat huomioiduiksi paremmin.

14 3 AMMATILLINEN PERHEKOTI Sosiaalihuoltolain 26 mukaan perhekodilla tarkoitetaan lääninhallituksen luvan saanutta tai perhehoitajalaissa (312/92) tarkoitettua kunnan tai kuntayhtymän hyväksymää yksityiskotia, jossa annetaan perhehoitoa. Perhekodin tulee terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan olla siellä annettavalle hoidolle sopiva. (Sosiaalihuoltolaki 26.) Perhekotityyppejä on olemassa pääasiassa kolme: sijaiskodit, joiden toiminta perustuu toimeksiantosuhteeseen, ammatilliset perhekodit ja koulukotien yhteydessä olevat perhekodit. (Mikkola 1999, 37). Ammatilliset perhekodit, joita työssämme käsittelemme, ovat yrityksiä, jotka myyvät palvelujaan kunnalle. (Ammatillisten perhekotien liitto 2003.) Osa on myös muita kuin yksityistä liiketoimintaa harjoittavia eli esimerkiksi jonkin laitoksen alaisuudessa toimivia. (Kankaanniemi 2003). Yksityisistä sosiaalipalveluista annettu laki luokittelee ammatillisen perhekodin toimialaltaan yksityisiin sosiaalipalveluihin kuuluvaksi. Palveluiden on, yksityisessä sosiaalipalveluita antavassa yksikössä, perustuttava sopimukseen tai hallintapäätökseen, johon tarvittaessa liittyy yhdessä asiakkaan tai hänen edustajansa kanssa tehty palvelu-, hoito-, huolto-, kuntoutus- tai muu vastaava suunnitelma. (Laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta 1, 2.) Yleensä perhekodissa hoidetaan enintään neljää henkilöä, mutta jos perhehoitajia on kaksi, on hoidettavien enimmäismäärä seitsemän. (Sosiaalihuoltolaki 26 a ). Tällöin edellytyksenä on, että ainakin toisella perhehoitajalla on alalle soveltuva koulutus ja kokemusta kasvatus- ja hoitotehtävistä. (Perhehoitajalaki 1 ). Perhekotivanhempien pätevyyttä perhekodissa valvovat ammatillisten perhekotien liitto ja lääninhallitukset. (Mikkola 1999, 37-38). Lapselle tai nuorelle olisi tärkeää valita perhehoitajiksi sellaiset henkilöt, jotka osaavat asiansa, ymmärtävät asiakkaan tilanteet ja osaavat kohdella asiakkaita kunnioittaen ja hyväksyen. (Markkanen 1999, 12). Perhekodeissa vanhemmat toimivat päätoimisesti työntekijöinä. Tämä tarkoittaa sitä, että perhekotivanhempien työ, vapaa-aika ja yksityiselämä ovat osa perhekotityön elämää. Myös heidän biologiset lapset elävät ja kasvavat yhdessä sijoitettujen lasten kanssa. (Lastensuojelun yksityisten palvelujen valvontaryhmä 2002, 57.)

15 Perhekodissa saattaa olla myös ulkopuolista palkattua henkilökuntaa. (Lastensuojelun yksityisten palvelujen valvontaryhmä 2002, 21.) Perhekotivanhempien lisäksi työntekijöitä on yleensä 1-3. He ovat tasavertaisia kasvattajia perhekotivanhempien kanssa, mutta samalla he työskentelevät perhekotivanhemmille. Työntekijöiden asema kasvattajana voi olla ongelmallinen, jos heidän näkemyksensä hoito- ja kasvatustyöstä poikkeavat työnantajiensa näkökulmasta. (Lastensuojelun yksityisten palvelujen valvontaryhmä 2002, 57.) Arvojen ja toimintaperiaatteiden määrittely perhekodeissa voi omalta osaltaan auttaa ulkopuolisia työntekijöitä sisäistämään työssään samaa arvomaailmaa. Yhteiset arvot ja toimintaperiaatteet helpottavat työn tekemistä. Lastensuojelun yksityisten palveluiden valvontatyöryhmän käsityksen mukaan perheenomaisessa yhteisössä toteutuva vanhemmuus ja vahva ammatillinen osaaminen ovat olennaisia tunnusmerkkejä perhekodeille. Sellaiset perhekodeiksi luonnehditut sijaishuollon yksiköt, jossa sijoitetut lapset asuvat eri rakennuksessa kuin perhekodin vanhemmat eivät täytä perhekodeille määriteltyjä tunnusmerkkejä. Poikkeuksena ovat itsenäistyvät nuoret, jotka asuvat perhekodin läheisyydessä omissa asunnoissaan. (Lastensuojelun yksityisten palvelujen valvontaryhmä 2002, 21.) Perhekodissa perhehoidon tavoitteena on antaa sijoitetulle lapselle mahdollisuus perheenomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin. Perhehoidolla pyritään edistämään perusturvallisuutta ja sosiaalista kehitystä. Parhaimmillaan perhekodissa tapahtuva hoito on ihmisläheistä, inhimillistä ja kotoista. Työntekijöille on annettava mahdollisuus hyvän perhehoidon tekemiseen, johon kuuluvat valmennus, tuki, täydennyskoulutus ja työnohjaus. (Markkanen 1999, 12.)

16 4 ARVOT JA KASVATUSTYÖ Arvon käsite on epämääräinen ja jäsentymätön. Ihmiset käyttävät arvo sanaa eri tarkoituksissa. Ihmisten ja yhteiskunnan toiminta edellyttää arvohierarkian tunnustamista. Yhteiskunnassa vaikuttavat samanaikaisesti sellaisia arvojen alueita kuten, uskonnolliset, tiedolliset, ekologiset, esteettiset, ja eettiset arvot. (Launonen, 2002, 2.) Nämä arvot osoittavat, mitä ihmiset, yhteisöt ja yhteiskunta pitävät tärkeänä. (Launonen, Puolimatka 2000, 19). Eettisten arvojen tulisi säädellä muiden arvojen esiintymistä ja järjestystä. (Launonen, 2002, 2). Arvot liittyvät ihmisten tarpeisiin, haluihin ja toiveisiin. Ne motivoivat ihmistä työskentelemään ja toimivat kriteereinä valinnoille muun muassa erilaisten tarpeiden kesken. Arvot ovat hyväksyttyjä keinoja ja päämääriä. (Launonen & Puolimatka 2000, 19.) Ammatillisten perhekotien arvoihin vaikuttavat myös yhteiskunnan säätämät lait. Lisäksi niihin vaikuttavat yleisesti hyväksytyt normit. (Kauppinen 2002, 157.) Kasvatus perustuu arvoihin, joita ihmiset pitävät tärkeinä. Arvoihin liittyvät käsitykset hyvästä kasvatuksesta, hyvästä hoidosta ja hyvästä elämästä. Työyhteisössä on yhteisesti sovittava, mitä edellä mainitut käsitteet tarkoittavat, miten ne toteutetaan ja miten toteutumista arvioidaan. Olennaista on, että yhteiset arvot rakentavat työyhteisöä. Työyhteisössä tulisi keskustella arvoista, jotta jokainen työntekijä olisi tietoinen niistä ja niiden toteutumisesta. (Piiroinen 2002, 2.) Jos työntekijän omat arvot ovat lähellä työyhteisön arvoja, sitä paremmin hän pystyy sitoutumaan ja ponnistelemaan työpaikan yhteisten arvojen hyväksi. (Rousu & Holma 1999, 17). Arvojen käyttökelpoisuutta pitäisi arvioida. Keskustelujen avulla luodaan normisto, johon jokainen työntekijä sitoutuu. Yhteisesti sovitut arvot näkyvät lastensuojeluyksikön arjessa. Työntekijöiden on hyvä huomioida, että lapset tulevat omista erilaisista arvomaailmoistaan ja siksi on tärkeää, että lapsella ja työntekijällä on samanlainen käsitys perhekodin arvoista. (Piiroinen 2002, 2.) Kasvatuksessa elämän erilaiset arvot asetetaan tärkeysjärjestykseen. Kasvatuksessa tulisi tiedostaa se, mikä on tärkeintä eli kasvatuksen takana oleva arvoperusta. (Murto 2002.) Lapselle välittyy aina kasvatuksessa vihjeitä siitä mitä pidetään arvokkaana ja

17 tavoiteltavana. (Poikolainen 2002, 86). Tämä heijastuu nuoren omissa arvovalinnoissa ja teoissa. Kasvatuksen ongelmaksi saattaa muodostua se, että kasvattajat eivät itse ole tietoisia siitä, mitkä arvot ovat tärkeitä. Tietynlaisia arvoja voi olla vaikea välittää, jos kasvattaja ei ole itse selvillä omista arvoistaan. (Murto 2002.) Kasvattajan tulee sekä selvittää omat arvonsa että ymmärtää kasvatettavan arvoja ja pyrkiä saavuttamaan niiden integraatio. Tältä pohjalta kasvattaja voi auttaa lasta tulkitsemaan omia kokemuksiaan ja tekemään niihin perustuen valintoja. Lapsia ohjataan tietoisesti tai tiedostamatta kokemaan elämän tarkoitus kasvattajien olennaisina pitämien arvojen kautta. On tärkeää, että kasvattaja tietää mihin hän kasvatuksellaan pyrkii, koska tietoisuus päämääristä heijastuu kasvatukseen. Kasvatuksen päämääriksi kasvattaja voi asettaa ne asiat, joita hän pitää arvokkaana ja hyödyllisenä. Olennaista olisi ymmärtää, että kasvattaja antaa ikään kuin suunnan kasvulle ja kehittyminen jatkuu kasvatustoiminnan jälkeenkin. (Poikolainen 2002, 86.) Arvoja ei ainoastaan opita pelkästään tiedollisesti tai sanallisen opetuksen kautta. Jotta ihminen oppisi arvoja ja moraalia hän tarvitsee kokemuksia, kasvatusta ja harjaantumista. Jotta ihminen voisi arvostaa muita, hänen tulee ensin saada syvä kokemus omasta arvostaan. Jos kasvatus ei ohjaa tietoisesti ja avoimesti lasta arvomaailmaan, hän omaksuu tiedostamattaan ympäristössä vaikuttavia piiloarvoja esimerkiksi mediasta ja kaveripiiristä. On hyvä muistaa, että aina joku tai jokin kasvattaa lasta. (Launonen, 2002, 5.) Kasvatustieteen tohtori Leevi Launonen (2002, 6) on kiteyttänyt arvojen välittämisen kasvatuksessa seuraavasti: lapset oppivat esimerkin ja mallin kautta aikuisten omia toimintatapoja eri asioissa, huomioonottavan kasvatussuhteen kautta, joka on eettinen ja välittävä, ohjeiden ja opetuksen kautta opetetaan lapselle oikea ja väärä, arvokokemusten kautta inhimillisessä vuorovaikutuksessa, luonnossa, hiljaisuudessa ja niin edelleen. Arvo on arvo vain jos se näkyy toiminnassa, sillä ihmiset sitoutuvat arvoihin toimintansa kautta. Arvokeskusteluilla ei ole paljoakaan merkitystä, jos ei myös mietitä sitä, miten arvojen toteuttamiseen pyritään käytännön toiminnan kautta. Ratkaisevaa on se,

18 millaisia arvoja toimintamme noudattaa, koska se noudattaa aina joitakin arvoja. (Levomäki 1998.) Arvot ovat taustalla myös silloin, kun työyhteisöön luodaan toimintaa ohjaavat periaatteet eli toimintaperiaatteet. (Rousu & Holma 1999, 17). Arvot näkyvät kasvatusperiaatteiden toteutumisena. Näiden periaatteiden ylläpito edellyttää yhteisöltä toimivaa kommunikaatiota. (Piiroinen 2002, 2-3.) Se, että arvoihin ja toimintaperiaatteisiin ja niiden toteutumiseen palataan yhteisissä palavereissa pitää ne ohjaamassa kasvatustyötä. Näin saadaan arvotyöstä jatkuvaa, sillä se pitää asian mielessä ja konkretisoi koko ajan tavoitteena olevaa kasvatusta. (Ahonen & Pohjanheimo 2000, 28.) Jos yhteisesti sovitut arvot näkyvät työyhteisön toiminnassa toimintaperiaatteina, arvojen siirtäminen arkielämään on onnistunut.

19 5 TYÖYHTEISÖN TOIMINTAPERIAATTEET Arvot voidaan konkretisoida työtä ohjaaviksi toimintaperiaatteiksi. Periaatteet ohjaavat arkipäivän työtä, suunnittelua, päätöksentekoa ja yksittäisiä auttamistapahtumia. Periaatteet myötäilevät ajassa tapahtuvia muutoksia, uusia virtauksia, tietämyksen lisääntymistä ja aikakauden erityispiirteitä. Periaatteet uusituvat ja muuttuvat aika ajoin. (Virjonen 1996, 60.) Jokaisen yksikön on hyvä määritellä työnsä erityispiirteistä nousevat toimintaperiaatteet. Nimellisesti samat periaatteet saattavat vaihdella erityyppisissä töissä sisällöltään. Periaatteiden ylös kirjaaminen selkiyttää toimintaideologiaa ja yhtenäistää työntekijöiden toimintaa. (Virjonen 1996, 63.) Laajojen toimintaperiaatteiden lisäksi saattaa olla hyödyllistä määritellä pienempiä osaperiaatteita. Tällöin on mahdollista saavuttaa sellainen konkreettisuuden aste, jolloin periaatteet palvelevat käytännön työtä ja työn kehittämistä. (Virjonen 1996, 63.) Perhekodin avoin toiminta ja toimintaperiaatteiden selkeä esittely poistavat sijaishuoltoon liittyviä ennakkokäsityksiä. (Mikkola 1997, 18). Yhteisön toimintaperiaatteisiin vaikuttavat työn ja työntekijän ideologiat, arvot, motiivit ja ihmiskuvan mukaiset tavoitteet. Lisäksi siihen kuuluu se, mihin työllä pyritään. Toimintaperiaatteen valintaa muokkaavat sosiaali- ja nuorisotyön ideologia sekä työntekijän oma ideologia. Näiden ideologioiden sekoitus muodostaa työn tarkoituksen. Työntekijä joko valitsee tietoisesti tai noudattaa tiedostamatta työnsä toimintaperiaatteita ja työn tavoitteita. (Mukkonen & Tulensalo 1997.) Lastensuojelu- ja nuorisotyölle on laadittu lukuisia erilaisia toimintaperiaatteita ja tavoitteita, jotka ovat olleet ohjaamassa työtä. Toimintaperiaatteita voivat olla, esimerkiksi kokonaisvaltaisuus, asiakaskeskeisyys, ratkaisukeskeisyys tai kasvatusajatus, joita voisi yhtä hyvin kutsua toimintaperiaatteiksi kuin menetelmiksi. (Mukkonen & Tulensalo 1997.) Toimintaperiaatteet ovat tavallaan menetelmiä siksi, koska ne kertovat, miten tiettyihin päämääriin tai kasvatusihanteisiin käytännössä päästään. (Värri 2002, 22).

20 Tavoitteiden asettaminen työlle on vaikeaa. Sillä tavoitteet eivät voi olla asteikolla hyvä/paha tai oikea/väärä, mutta näiden kaksiulotteinen koodi normaali/poikkeava on mahdollinen palvelujen tuottajille. Työn tavoitteena on siis normaali ihminen. (Mukkonen & Tulensalo 1997.) Lastensuojeluyksikössä tavoitteita ja toimintaperiaatteita olisi jatkuvasti arvioitava ja kehitettävä, jotta ne olisivat ajan tasalla lapsen kehityksen kanssa. Näiden saavuttamiseksi on työyhteisössä sovittava yhteisistä kasvatuskäytännöistä. (Piiroinen 2002, 2-3).