POSTLOKAALINEN KULTTUURI

Matti Sarmela POSTLOKAALINEN KULTTUURI Kehityksen finalisaatio (Postlocal Culture. Finalization of development) ISBN 978-952-99977-5-6 (PDF) ISBN 978-952-99977-6-3 (CD-ROM) Helsinki 2013

Matti Sarmela Englanninkielinen käännös: Annira Silver 2. täydennetty painos 20.11. 2013. English summary (60 pages) Teosta saa vapaasti lainata ja kopioida. This work may be freely quoted and copied. PDF-teos verkossa: www.sarmela.net/postlokaalinen kulttuuri2.pdf Painokset: Ensimmäinen versio verkossa 20. 6. 2008. E-kirja verkossa 4. 6. 2012. www.sarmela.net/postlokaalinen kulttuuri.pdf Avainsisältö: Universaali, rajaton digitaalinen kulttuuriympäristö Globaalit teknosysteemit Kehitysuskonto Mannervaltion synty Euroopan Yhdysvallat Kansallisvaltion loppu Kuntalaitoksen kuolema Turvayhteiskunta Yhteiskuntamoraalin rakennemuutos Uskontoviihde Rajaton seksikulttuuri Avioliiton katoaminen Postlokaalinen rotaatioperhe Huumevapaus Teknosysteemien armoilla Tajuntatekniikan ihme Laumojen planeetta Universaali planetaarinen massakulttuuri Ubiikki digitaalinen ihmisen ja ympäristön valvonta Key topics: Local, delocal and postlocal cultural systems Structural change into postlocal environment Adaptation to the planetarian future Finalization of digital technology Culture of universal technosystems Arising of continental states United States of Europe Disappearing of national states Disappearing of local administration institutions (parishes, congregations) Religion of global development Declining of communal morality Borderless sexuality Disappearing of marriage Postlocal rotation family Finalization of human reproduction Universal knowledge and education Solitary citizens of gigapolis Nomads of world economy Postlocal human being - a miracle of global conscious industry Medicalization of human life Finalization of universal planetarial mass culture. Security society, ubiquitous surveillance of man, final scientific-technological control of nature

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 3 Sisällysluettelo Esipuhe Taustaselitykset Rakennemuutoksen teoria Termejä 11 Kulttuurit ja ympäristö 12 Rakennemuutoksen mekanismit 16 Taulukko 1. Kolme ympäristöjärjestelmää 15 Kehitysuskonto Kehitysuskon olemus 18 Kultinluojat ja riittientekijät 21 Kehityskultin mytologit 24 Kehitysuskon vartijat 26 Matkalla postlokaaliseen kulttuuriin Maailmankansalaisten yhteiskunta 28 Teknosysteemien kulttuuri 32 MANNERVALTIO Postlokaalinen maailmantalous Globalisaation valtarakenteet Maapallonlaajuinen kehitysympäristö 38 Eurometropolien innovatiivisuus 43 Kansallisen politiikan rappeutuminen 45 Hyvinvointivaltion loppu 49 Euroopan Yhdysvaltojen synty Kansallisvaltion globaalistuminen 54 Eurohegemonia täydellistyy 58 Kilpajuoksu eurokulttuuriin 63 Liittovaltion rakentuminen 67 Kansallisvaltion katoaminen Suomalainen osavaltio Osavaltion aatemaailma 71 Paikallishallinnon delokalisaatio 74 Kuntalaitoksen tuhoutuminen 78 Mihin osavaltion hallintoa tarvitaan? 85 Kansallisuuden katoaminen Suomalaisen sivistyksen tulevaisuus 88 Globaali sivistystaso 94 Kansalaisen katoaminen 97 Monokulttuurinen sekakansa 100 Postlokaalinen työläinen 105

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 4 Turvayhteiskunnan tulo Olemassaolon vartiointi Yhteisö ihmisyyden turvana 112 Hallintakulttuurin keskittyminen 115 Alati valvottu ihmiselämä. Ympäristön, identiteetin, arkielämän ja tulevaisuuden valvonta 118 Valvottu globalisaatio Planetaarinen valvontakulttuuri 123 Valvontakulttuurin finalisaatio 126 Organisoitu väkivalta mistä se syntyy? 130 Ympäristödiktatuurin aika 132 POSTLOKAALINEN ELÄMÄ Yhteisöistä vapautuminen Yhteiskuntamoraalin rakennemuutos Paikallinen moraali 138 Hyvä kyläläinen 141 Synnitön ihminen 144 Uskontojen sopeutuminen Uusi kansanusko 151 Postlokaalinen uskontoviihde 154 Kehityskirkon tulevaisuus 158 Sukupuolisuhteiden rakennemuutos Tutkimustaustaa Mukana muutoksessa 165 Ihmislajin seksuaalisuus ja sukupuolikuri 169 Naisten kulttuurihegemonia 172 Paikallisen moraalin aikakausi Kyläkulttuurien moraali 175 Maaseutuyhteisöjen moraalinen hajoaminen 179 Seksikulttuurin finalisaatio Rajaton seksuaalisuus 183 Seksikasvatus täydellistyy 187 Postlokaaliset sukupuolisuhteet Sukupuolten välinen luokkataistelu Seksuaalinen häirintä ja väkivalta 192 Sukupuolitaistelu ja tulevaisuuden elämänmuoto 197 Vastakkaiset sukupuolet Myötä elämisen rappio 202 Seksuaalinen marttyyrius ja eettinen vastuu 206 Avioliiton katoaminen

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 5 Paikallinen avioliitto Kuinka aviopuoliso haettiin 212 Ihmiselämän suurin taitekohta 216 Delokaalinen perhe Avioliitosta avioeroon 219 Perhe riskiympäristössä 222 Maailmankulttuurin rotaatioperhe Postlokaaliset perhesuhteet 228 Reproduktion finaalistuminen 232 Huumevapaus Ei elämää ilman huumeita Alkoholistuva kulttuuriympäristö 237 Huumeet länsimaisessa yhteiskunnassa 240 Huumekulttuurin finalisaatio Huumepolitiikan tulevaisuus 243 Tajunnan pysyvä onnellisuustila 245 POSTLOKAALINEN KULTTUURI Elämä paikattomassa ympäristössä Mobiilikansalainen Uuden ihmisen luominen 252 Ihminen tajuntatekniikan ihme 255 Vapautettu maailmankansalainen 260 Laumojen planeetta 262 Digitaaliyhteiskunta Paikattomat kulttuurirakenteet 265 Primitivisaatio käynnissä 269 Teknokoneistojen armoilla 276 Taulukko 2. Vanhat ja uudet rakenteet 274 Jälkiluku FINALISAATIO Delokaalinen yhteiskunta 282 Postlokaalinen tulevaisuus 284 Täydellinen kulttuuri 287 English summary 289 Kirjallisuutta 347

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 6 Contents Foreword 8 Background notes Theory of structural change Termes used in the work 11 Mechanisms of structural change 16 Table 1. Three environment systems 15 Religion of development Essence of development faith 18 Cult creators and rite makers 21 Mythologies of development cult 24 Guardians of development faith 26 Towards postlocal culture Society of world citizens 28 Culture of technosystems 32 CONTINENT STATE Postlocal world economy Power structures of globalization Global development environment 38 Innovativity of eurometropoles 43 Decline of national politics45 End of welfare state 49 Birth of United States of Europe Globalization of nation state 54 Eurohegemony is finalized 58 Race to euroculture 63 Construction of a federal state 67 Demise of the nation state Finnish federation state Ideals of a federation state 71 Delocalization of local government 74 Destruction of municipal system 78 Need for federation state 85 Demise of nationality Future of Finnish civilization 88 Global civilization standard 94 Demise of the citizen 97 Monocultural mixed people 100 Postlocal worker 105 Advent of security society Guarding existence Society as security of humanity 112 Centralization of governing culture 115 Human life under ubiquitous surveillance of environment, identity, daily life and future 118 Globalization under surveillance Planetarial surveillance culture 123 Finalization of surveillance culture 126 Organized violence where does it start? 130 Era of environmental dictatorship 132 POSTLOCAL LIFE Liberation from communities Structural change of social morality Local morality 138 Good villager 141 Sin-free human being 144 Adaptation of religions New folk religion 151 Postlocal religious entertainment 154 Future of development church 158

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 7 Structural change of sexual relations Research background Included in the change 165 Sexuality of human species and sexual discipline 169 Women s cultural hegemony 172 Era of local morality Morality of village cultures 175 Moral disintegration of rural communities 179 Finalization of sex culture Unlimited sexuality 183 Sex education will be finalized 187 Postlocal sexual relationships Class struggle of the sexes Sexual harassment and violence 192 Struggle of the sexes and future way of life 197 Opposite sexes Degeneration of empathy 202 Sexual martyrdom and ethical responsibility 206 Demise of marriage Local marriage How a spouse was found 202 Greatest turning point in human life 216 Delocal family From marriage to divorce 219 Family in risk environment 222 Rotation family of world culture Postlocal family relationships 228 Finalization of reproduction 232 Intoxicant freedom No life without stimulant Alcoholicizing cultural environment 237 Intoxicants in western society 240 Finalization of narcotic culture Future of intoxicant policy 243 Consciousness in constant state of happiness 245 POSTLOCAL CULTURE Life in nonlocal environment Mobile citizen Creation of new man 252 Man miracle of consciousness technology 255 Liberated world citizen 260 Planet of masses 262 Digital society Cultural structures without borders 265 Ongoing primitivization 269 At the mercy of technomachinery 276 Table 2. Old and new structures 274 Postscript (Finnish Folklore Atlas 2009; Postlocal Era ) FINALIZATION Delocal society 282 Postlocal future 284 Perfect culture 287 English summary 289 Bibliography 347

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 8 Esipuhe Tämä teos on kuvaus tulevaisuudesta, postlokaalisesta ajasta, jolloin nykyinen kehitys täydellistyy, finaalistuu, ja saavuttaa päätepisteensä. Sen jälkeen voi alkaa uusi aika ja uusi rakennemuutos. Tarkastelen kulttuurin rakenteiden muuttumista ja niiden luonnetta tulevaisuuden tieteellisteknisessä maailmanympäristössä. Esimerkkinä on Suomi, mutta sama kehitys tapahtuu kaikkialla maailmassa. Rakennemuutoksen teoria, jota olen käyttänyt jo kauan, lähtee siitä olettamuksesta, että kulttuuri on kokonaisjärjestelmä, jonka kaikki rakenteet sopeutuvat kunkin aikakauden ympäristöön, niihin mahdollisuuksiin ja uhkiin, joita ympäristön muuttuminen tuo tullessaan. Kulttuurien ympäristön luo ihmisen käyttämä tekniikka ja siihen kytkeytyvä taloudellisen ja sosiaalisen hyödyn tavoittelu, uusi ympäristövalta. Tulevaisuuden postlokaalisen ympäristön perusta on globaali talous ja digitaalinen datatekniikka, niiden valtakaudella syntyy postlokaalinen ympäristö ja globaali, planetaarinen, universaali maailmankulttuuri. En puhu siitä, millaisia ovat postlokaalisen ihmisen elämän kokemukset enkä yritä ennustaa, onko globaali maailmankansalainen onnellisempi vai onnettomampi kuin nykyajan ihminen. Onnellisia ja onnettomia ihmisiä on ollut kaikissa kulttuuriympäristöissä. Minunkin on ollut kestettävä tämän kirjan kirjoittaminen. Muutos tuo aina tullessaan ristiriitoja, katkeria elämänkohtaloita. Niin tapahtui silloin, kun Suomi muuttui toisen maailmansodan jälkeen delokaaliseksi, keskitetyksi valtiokulttuuriksi ja maatalousvaltainen paikalliskulttuuri tuhoutui. Nykyinen rakennemuutos on kertomuksia työttömäksi joutumisesta, särkyneistä avioliitoista, lasten ja nuorten ongelmista, huumeisiin sortuneiden kohtalosta. Niistä kertominen ei ole tämän kirjan tarkoitus, vaan se, mitä tapahtuu paikallisuudelle, nykyisen valtiokulttuurin rakenteille, ja millaisia uudet, paikattomat rakenteet ovat luonteeltaan. Tärkein on kysymys, kulkevatko ihmisten elintavat, sosiaaliset instituutiot, tiede, taide, viihde kohti yhtä yhdenmukaista kulttuurijärjestelmää? Ovatko kaikki paikallisen kulttuurin muodot: kansallinen hyvinvointivaltio, kunnat, seurakunnat, kotipaikka, työyhteisöt, avioliitto ja perhe menneisyyttä eivätkä toimi enää postlokaalisessa ympäristössä? Tähän asti kirjoitukseni postlokaalisesta kulttuurista ei ole kiinnostanut keskustelijoita, koska minulta puuttuu pelastussanoma tai kohde, jota syyttää. Ollakseen uskottava meritokraatilla pitäisi olla julistus uudesta suurenmoisesta kehityksestä, oppi siitä, kuinka tulevaisuus pelastetaan. Olen tietenkin mukana vaatimassa, että luonnonvarojen tuhlauksen ja jatkuvan talouskasvun täytyy loppua, jos ihmisen elinympäristö ja luonto halutaan pelastaa. Mutta nämä vaatimukset eivät riitä. Nykyistä kehitystä ei pysäytetä, vaikka joitain yksittäisiä kehityskulkuja poliittisilla päätöksillä korjattaisiin. Käynnissä on paljon suurempi, totaalinen koko kulttuurin muutosprosessi. Minä vaadin paljon suurempia asioita: ihmisten olisi jo aika vastustaa kaikin keinoin kehitysuskonnon ylivaltaa, jatkuvaa keskittämistä, mannervaltion syntyä, gigapolien rakentamista ja kaikkialle ulottuvaa ubiikkia valvontakulttuuria. Ja ennen kaikkea luonnosta ja maapallon tilasta huolestuneiden tulisi pitää huoli siitä, etteivät tulevai-

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 9 suutta ota haltuunsa ne ideologian vartijat, joille luonnon suojelu on vain oman vallan väline. Vieläkään en esitä suurta pelastusohjelmaa, mutta kysyn tämän kirjan lukijoilta, miksi he antavat kaiken tapahtua? Kuulun ikäpolveen, joka on kokenut tähänastisista suurimman rakennemuutoksen, minkä suomalainen kulttuuri on käynyt läpi. Olen kirjoissani ja kirjoituksissani seurannut rakennemuutoksia paikallisyhteisöistä moderniin valtiokulttuuriin niin Suomessa kuin muuallakin. Tässä kirjassa puhun joskus samoista asioista ja samoin sanoinkin kuin aikaisemmin. Se on tarkoituksellista. En usko, että tämän päivän lukijat ovat kirjoituksiini törmänneet. Monet europoliitikot julistavat, ettei postlokaalista kulttuuria voi tulla eikä suomalaisuus tai suomalainen kulttuuri mihinkään katoa. Kirjoituksissani on ollut tietty logiikka, kulttuurisysteemien rakennemuutoksen teoria, ja ennen ajatusteni kumoamista, se pitäisi osoittaa vääräksi. Kuinka kehitysuskonto, josta on tullut maailman voimakkain ideologia, voisi johtaa muuhun kuin täydelliseen kulttuuriin, turvayhteiskuntaan, jossa ihminen ja luonto ovat täydellisesti teknosysteemien hallinnassa? Voiko se olla poliittinen järjestelmä, jossa kaikki ihmisoikeudet on toteutettu? Kirjallisuusviitteillä olen halunnut osoittaa, kuinka "postlokalisaatio" etenee suomalaisessa yhteiskunnassa. Lähdeteoksista olen etsinyt tietoa siitä, mitä juuri nyt tapahtuu kansallisvaltiolle, talouselämälle, työlle tai perheelle; postlokaalisen kulttuurin teoriasta ei kirjallisuutta ole. Teos sivuaa niin monia elämänaloja, että taustakirjallisuuden määrää on ollut pakko rajoittaa. Mukana on lähinnä viimeisen vuosikymmenen aikana julkaistuja teoksia eikä artikkeleita mainita kuin poikkeustapauksessa; teosten tekijöiden tuotannosta löytyy enemmänkin aihetta koskevaa tutkimusta. Rakennemuutos näkyy jo vaikkapa Suomen tilastokeskuksen julkaisuista tai tutkimuslaitosten ja ministeriöiden raporteista. Tähän toiseen, CD-ROM -kirjana julkaistuun painokseen on tehty lisäyksiä ja korjauksia; kaikkia virheitä en varmaankaan ole saanut korjatuksi enkä enää kykene hallitsemaan kaikkea aineistoa. Suurin lisäys on loppuluku Laumojen planeetta, jossa on tarkasteltu globaalille kulttuurille ominaista rakennetta: laumauttamista, ihmiskunnan masinoimista erilaisiksi kuluttaviksi laumoiksi. Teos on kirjoitettu niin, että sen sanoma käy selväksi, kun lukee johdannon ensimmäiseen päälukuun Mannervaltio saakka ja loppuyhteenvedon. Muussa tekstissä kuvataan postlokaalisen kulttuurin tuloa ja sen voi jokainen myös omassa elämässään kokea. Englanninkielisen yhteenvedon on kääntänyt Annira Silver, yhtä tarkasti ja tehokkaasti kuin aikaisemmat teokseni. Kannen kuvan Shanghain gigapolista on ottanut Matti S. Sarmela, nimiölehden kuvan Helena Aalto. Teos on ollut kotisivullani aluksi kahdessa osassa: I. Mannervaltion synty (20. 6. 2008). II. Globaali elämä (6. 4. 2009) ja yhdistettynä verkkojulkaisuna Postlokaalinen kulttuuri. Kehityksen finalisaatio ja tulevaisuus (9. 2. 2011). Nämä versiot on Internetistä poistettu, jäljellä on e-kirja (ISBN 978-952-99977-4-9; julkaistu 4. 6. 2012), joka nyt uuden version ilmestyttyä poistuu kotisivultani.

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 10 Taustaselitykset Kulttuuri on sopeutumista tulevaisuuden ympäristöön. Postlokaalisessa digitaalimaailmassa tulevaisuus täydellistyy. Ihmistä ja luontoa alkavat hallita planetaariset teknokoneistot, ne korvaavat nykyiset yhteiskuntamuodot, kansallisvaltiot ja kansalliset kulttuurit. Ihmiskunnan yhteisen elämänmuodon rakenteita ovat globaali talous, mannervaltiot, kaikkialle ulottuva digitaalinen ympäristönhallinta. Rakennemuutoksen teoria

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 11 Termejä Kulttuuri tarkoittaa kulttuurin jäsenten, ns. tavallisten ihmisten elämänmuotoa, niin kuin kulttuuriantropologiassa termi määritellään. Se ei tarkoita tieteen, taiteen tai viihteen teknosysteemejä, yksilöllisiä suorituksia, ei ns. korkea- eikä populaarikulttuuria. Taidetta olen nimittänyt tajuntateollisuudeksi silloin, kun se on kaupallista massatuotantoa, ja mitäpä muutakaan postlokaalinen sivistys tai korkeakulttuuri voisi olla. En kuvaile sitä paikallista yhteiselämää, jota vielä jää elämään, vaan niitä valtarakenteita, jotka määrittelevät tavallisen maailmankansalaisen kulttuuriympäristön, arkielämän kehykset. Lokaaliset (etniset) kulttuurit syntyivät luontoistalouden (maanviljelytekniikan) aikakaudella yhteisöjen sopeutuessa maantieteelliseen ympäristöönsä ja luodessaan omassa paikallisessa elinpiirissään toimivia kulttuurisia rakenteita. Delokaalinen (valtio)kulttuuri kasvoi koneteknisen vallankumouksen (höyrykoneen, polttomoottorin, sähkömoottorin) luomaan ympäristöön toisen maailmansodan jälkeen. Uusi ympäristö oli paikallisyhteisöjen ulkopuolella, yhteiskunnan alkoivat sopeutua kansainväliseen kehitykseen. Kulttuurisena vastauksena syntyi kansallisvaltio, jonka rakenteina olivat keskitetyt, hierarkkiset organisaatio (keskusvirastot, keskusliikkeet, korporaatiot, järjestöt,) ja uusina toimijoina eri alojen koulutetut meritokraatit. Postlokaalisen kulttuurin luo digitaalitekniikka (tietokoneet, mobiililaitteet, älykortit, robotit). Ne tekevät koko maapallosta rakenteiltaan yhtenäisen, universaalin (planetaarisen, globaalin) toimintaympäristön, jossa jokaiselle elämänalueelle syntyy oma globaali teknosysteeminsä. Kulttuurin finalisaatio tarkoittaa prosessia, jonka tuloksena syntyy paikaton, postlokaalinen, kulttuurijärjestelmä, jossa vallitsee kaikkialle ulottuva, ubiikki tieteellistekninen ympäristön, luonnon ja ihmisen valvonta. Finalisaation edetessä kansallisvaltiot sulautuvat mannervaltioiksi ja lopulta osaksi yhdenmukaista, planetaarista maailmankulttuuria, jossa kaikilla elämänalueilla toimii yksi globaali teknosysteemi. Teknosysteemi on eri kulttuurialueiden, kuten tieteen ja tekniikan tuottamisen, ympäristön rakentamisen, liikenteen ja kuljetusten, ravinnon tuotannon, koulutuksen, terveydenhoidon, median, taiteen ja viihteen planetaarinen tuotantokoneisto. Se on ottanut haltuunsa oman kulttuurisektorinsa ja muokkaa sen totaaliseksi järjestelmäksi, joka toimii yhdenmukaisesti kaikkialla maailmassa. Postlokaalinen kulttuuri on kaupallista massatuotantoa, vaikuttamistekniikkaa ja globaalia jäljittelyä, maailmanlaajuisesti yhdenmukaista tajuntateollisuutta, jonka rakenteet ovat samanlaisia omistussuhteista tai kansallisuuksista riippumatta.

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 12 Tajuntateollisuus on kaupallista kulttuurituotantoa, tiedettä, taidetta, viihdettä, vaikuttamista, jolla pyritään täyttämään kuluttavien massojen tajunnan tila, ohjaamaan ihmisten ajattelua, tuntemista ja kokemuksia. Myös henkinen kulttuuri on teollisuutta, jota tuottavat tajuntateknikot ja mielen insinöörit, oman teknokoneistonsa toimijat, meritokraatit. Kulttuurituotannon menestystekijät ovat samat kuin kaikilla muillakin tuotannon aloilla: massojen ostoskäyttäytymisen ja kulutuskysynnän hallinta, ihmisen lajiominaisuuksien hyväksikäyttö, kuluttavien laumojen masinoiminen, eikä sivistyksellä tai taiteella ole itseisarvoa enempää kuin muullakaan kaupallisella tuotannolla. Maailmantalouden ympäristössä kulttuurin hierarkian määrää yhä yksipuolisemmin taloudellinen menestys; korkeinta kulttuuria on sellainen massatuote, joka menestyy globaaleilla markkinoilla. Primiviistyminen (primitivisaatio) tarkoittaa paikalliskulttuurien eettisten normien katoamista. Sivilisaatioina on pidetty kulttuureita, jotka rajoittivat ihmislajin eläimellistä käyttäytymistä, ylläpitivät yhteiselämän eetosta, perhe- ja seksuaalinormeja, ns. hyviä tapoja, naapurien huomioon ottamista. Postlokaalisessa ympäristössä vallitsevan kansankulttuurin tendenssinä on ihmislajin kaikkien tarpeiden, viettien ja mielihalujen rajaton kaupallinen tyydyttäminen; evoluution näkökulmasta primitivisaatio on ihmisen muuttumista yhteisöeläimestä laumaeläimeksi, yhteisöllisen empatian vaihtumista yksilölliseksi antipatiaksi. Kulttuurit ja ympäristö Tässä teoksessa olen pitänyt kulttuuria ihmisen ja ihmisyhteisöjen vastauksena ympäristön muutoksiin, ympäristöjärjestelmänä joka sopeutuu tulevaisuuteen. Tekninen kehitys on jatkuvasti muuttanut ihmisen elinympäristöä ja metsästäjä-keräilijöiden kaudesta lähtien uudet kulttuurijärjestelmät ovat syntyneet ihmisyhteisöjen sopeutuessa tekniikan mukana muotoutuneeseen uuteen ympäristöön, uuteen tulevaisuuteen. Kulttuuria ohjaavat uudet sukupolvet, joiden on sopeuduttava edessä oleviin muutoksiin. Yhteiskunnat niin kuin yksityiset ihmisetkin suuntautuvat tulevaisuuteen, eivät menneisyyteen, traditioihin, ja etsivät jatkuvasti uusia kulttuurisia vastauksia, jotka toimisivat muuttuvassa elinympäristössä. Kulttuurijärjestelmän vastaus ympäristönmuutoksiin on uusi rakenne, joka toimii uudessa ympäristössä; vanhat rakenteet lakkaavat toimimasta ja häviävät. Sopeutumiseen pakottaa uusi ympäristötekniikka, ne välineet, joita ihmisellä on käytettävissä, eivät arvot tai ideologiat. Uusi ympäristö synnyt-

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 13 tää myös uudet arvot. Tämän teoksen perusajatus tai hypoteesi on, että rakennemuutoksen edetessä kaikille elämänaloille syntyy uudet vastaukset eikä mitään vanhan järjestelmän rakenteista jää jäljelle. Kulttuurin rakenteet ovat aineellisia ja henkisiä ominaispiirteitä, jotka vahvistavat ihmisen ympäristösysteemin toimintaa, sen järjestystä, konstruktiivisia tai konstitutiivisia perusteita, ja tulevaisuuteen sopeutumista. Paikalliskulttuureissa konstruktiivisia rakenteita ovat olleet aikansa ympäristötekniikka, esimerkiksi talonpoikaisyhteisöjen viljelytekniikka, mutta myös yhteisölliset tavat ja riitit, yhteisöllisyyttä tukeneet kertomukset, laulut ja sananparret, kansanperinteeksi nimitetty henkinen kulttuuri. Meidän yhteiskunnassamme tiede, taide ja viihde ovat mukana nykyajan sopeutumisprosessissa, luotaessa tulevaisuuden kulttuurivastauksia. Tekniset, taloudelliset ja henkiset rakenteet ovat kuin verkko, joka sitoo ympäristöjärjestelmän toimivaksi kulttuuriksi. Olennaista on se ympäristö, johon kulttuuri sopeutuu. Tältä kannalta olen jakanut kulttuuriympäristöt lokaalisiin, delokaalisiin (keskittyviin) ja postlokaalisiin. Silloin kun suomalaiset "heimokulttuurit" syntyivät, hämäläiset, savolaiset ja karjalaiset elivät paikallisissa yhteisöissään, sopeutuivat omaan maantieteelliseen ympäristöönsä ja loivat paikallisissa luonnonoloissa toimivia kulttuurisia ratkaisujaan, lokaalisen kulttuurin. Paikallinen ihminen rakensi itse kylämaisemansa ja suhteutti sosiaaliset arvonsa niin kuin uskonnolliset selityksensäkin ympäröivään todellisuuteen. Hän puhui paikallista kieltään, murrettaan, jäsensi ympäristönsä paikallisilla käsitteillä ja nimityksillä, kiinnitti tarinat paikkakuntansa luonnonpaikkoihin, taloihin tai henkilöihin. Kulttuuri oli yhteisiä tapahtumia, kyläläisten tai sukulaisten häitä ja hautajaisia. Omillaan toimeen tulevat paikallisyhteisöt sopeuttivat vieraatkin vaikutteet elinehtoihinsa ja loivat ne erilaiset etniset kulttuurit, joita maapallolla on ollut olemassa. Delokaalinen kulttuuri syntyi toisen maailmansodan jälkeisessä suuressa rakennemuutoksessa, jolloin maatalousvaltainen, talonpoikainen yhteiskunta lakkasi toimimasta ja syntyi kansallinen valtiokulttuuri, hyvinvointivaltio. Suomalaisten elinpiiri ei enää ollut se maantieteellinen paikka, jossa ihmiset asuivat, vaan todellinen vaikuttava ympäristö oli jossain paikallisuuden ulkopuolella. Se ympäristö, johon ihmiset sopeutuivat oli kansallisvaltio, kansainvälinen tieteellistekninen kehitys, kansainvälinen tieto ja taito. Kulttuurijärjestelmän perusrakenne ei enää ole ollut paikallinen yhteisö, vaan organisaatio, teknosysteemi, tiettyä kulttuurin osa-aluetta hallitseva teknis-tuotannollinen ammattikoneisto. Lähes kaikilla ihmiselämän alueilla toimii oma teknokoneistonsa, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen organisaationsa, joka tuottaa oman kulttuurisektorinsa tiedon, tekniikan ja tulevaisuuden. Teknosysteemejä ovat teollisuuden eri tuotannonalat, esimerkiksi paperiteollisuuden sektori kaikkine osa-alueineen, mutta myös terveysalan hoitokoneisto, koululaitos tai media. Suuret kulttuurikompleksit voidaan jakaa itsenäisiin osasysteemeihin tai alajärjestelmiin, esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen teknosysteemissä yliopistolaitos on oma kansainvälinen instituutionsa. Delokaalisen kulttuurin tuottavat teknosysteemien toimijat, meritokraatit, koulutetut organisaatioihmiset. Meritokraatti oli uusi teollisen yhteiskunnan ihmistyyppi, joka koulutti itsensä, sopeutui keskittyvään organisaatiokulttuuriin ja syrjäytti sukuyhteiskunnan ajan maa-aateliston (feodaali-

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 14 aateliston) perinnöllisen valtajärjestelmän. Koulutusyhteiskunnan ihminen kuuluu ennen kaikkea johonkin teknosysteemiin, se muodostaa hänen elämänsä kehyksen ja antaa hänelle tulevaisuuden mahdollisuudet. Modernin valtiokulttuurin perusrakenne oli keskitetty organisaatio ei enää kyläyhteisö; paikallista yhteisöllisyyttä ei enää ole olemassa. Valtiokulttuurin ihmisiä yhdistää heidän oman ammattialansa kansallinen teknosysteemi, se määrittelee myös kansalaisten sosiaalisen aseman. Tulevaisuudessa teknosysteemit muuttuvat ylikansallisiksi, globaaleiksi, niin kuin muutkin kulttuurirakenteet. Meritokraatti on ideologinen selviytyjä, joka toimii keskitetyissä organisaatioissa, kehittää toimintakenttäänsä; meritokratian kulttuuriympäristö on tuotantolaitoksia, keskushallituksia ja -järjestöjä, joiden tehtävänä on tuottaa, markkinoida tai vaikuttaa omalla sektorillaan tai klusterillaan; yhteiskunta on teknosysteemien kilpakenttä. Kritikoitaessa 1800-luvun yhteiskuntaa on Suomessakin käytetty termiä pikkuporvaristo (petit bourgeois 'alempi keskiluokka'), joka omaksui aikansa eliittiluokan (aateliston) kulttuuri-ihanteet ja pyrki seuraamaan yläluokan elintapoja, kansainvälistä ylhäisömuotia. Pikkuporvarit säestivät eliittiluokan hegemoniaa, he pyrkivät erottautumaan paikallisista talonpojista matkimalla kaikkea uutta; he kannattivat sinisilmäisesti ylempiensä päämääriä ymmärtämättä, ettei eliittiluokka ajanut heidän etujaan ja että he todellisuudessa jäivät uuden kehityksen jalkoihin. Nykyajan pikkuporvareista voi analogisesti käyttää termiä pikkumeritokratia. Pikkumeritokraatit uskovat eliittiluokan viitoittamaan kansainvälisen kehitykseen ja globalisaatioon. He ovat kehitysuskon pikkupappeja, jotka omaksuvat ulkoa ohjatun kulttuurin, kehitysuskon ja sen kehityskielen, jota eri teknosysteemien kehitysliturgiassa käytetään. Pikkumeritokraatit sopeutuvat massojen elämänmuotoon, kuluttavat uudet tajunta- ja tavarateollisuuden tuotteet, marssivat yhtä jalkaa ja täyttävät massatilaisuuksien katsomot. Nuorten pikkumeritokraattien joukosta nousevat ne uudet sukupolvet, jotka julistavat, etteivät he haluakaan olla suomalaisia, vaan eurooppalaisia ja sopeutua mobiililaitteineen postlokaaliseen tulevaisuuteen. Pikkumeritokratia on kuin kalaparvi, joka poukkoilee ylös ja alas, tekee täsmällisiä liikkeitä yhtä aikaa ja syöksyy ympäristössään sinne, mistä se uskoo löytävänsä saalista itselleen. Meritokraattien parvesta jokainen haluaa olla eturivissä, esillä, tuomassa julki lauman mielipiteet, ikään kuin johtamassa muita, mutta kun vaara uhkaa, useimmat heistä piiloutuvat muiden taakse. Pikkumeritokraatit ovat säestäjiä, jotka säestävät jotain suurempaa, huippukehitystä, ihmisjumalaa, kannattavat kulttuurin keskittymistä, mannervaltioita. Keskiluokkainen meritokratia toteuttaa organisaatiokulttuurin, keskitetyt järjestelmät, tuomitsee vastaihmiset, nostaa valtaan diktaattorit, luo ihmisjumalien syntymyytit ja palvontariitit. Pikkumeritokratian keskuudessa muotoutuu vallitseva kulttuuri, kulttuurihegemonia ja hallintaideologia, se myös kykenee toteuttamaan ideologisen väkivallan, pitämään kiinni yksipuolisesta totuudesta, vaikenemaan.

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 15 Taulukko 1 Kolme ympäristöjärjestelmää 1. Lokaalinen kulttuuri Etninen paikalliskulttuuri Paikallinen ympäristö paikalliset resurssit paikallinen tekniikka paikallinen energia Paikalliset tuotantomuodot omavaraisuuden ekonomia paikallinen tuotannonjako käsityö, elinkeinovuoden työjaksot paikallinen tieto ja taito, enkulturaatio perhekeskeinen työ, ikä- ja sukupuolijako paikallinen/sukuhierarkia Paikallisyhteisöt kylähallinto, paikallinen järjestys paikallinen yhteistyö vastavuoroinen auttaminen naapuruus, kollektiivisuus henkilökohtainen kanssakäyminen Kyläuskonto paikalliset temppelit, kulttipaikat paikallinen, uskonnollistettu ajanlasku paikalliset perhe- ja siirtymäriitit lähimmäisyys-etiikka Yhteisöperinne (traditiot) amatöörikulttuuri, kollektiivisuus kyläjuhlat (yhteisateriat) kylä/sukuhäät, -hautajaiset työvuoden yhteiset juhlat eriytynyt ikä- ja sukupuoliryhmien kulttuuri Paikallisyhteisön rakentaminen oman kyläyhteisön esille tuominen kielen (murre), folkloren paikallistaminen yhteisömoraalia tukeva perinne ja kasvatus kasvaminen omaan yhteisöön harmonian illuusio yhteisöihmisen ideaali 2. Delokaalinen kulttuuri Keskittyvä valtiokulttuuri, meritokratia Ylipaikallinen, kansallinen ympäristö ulkopuoliset resurssit mekaaninen tekniikka fossiilinen energia Kansalliset teknosysteemit kaupallinen massateollisuus kansalliset tuotantosektorit liukuhihnatekniikka tieteellistekninen tieto ja taito ammatillinen erikoistuminen organisatorinen hierarkia Kansallinen keskittäminen keskitetty hallinto, kuntakeskukset keskitetyt organisaatiot, korporaatiot teollisuus- ja kauppakeskukset koulu-, kulttuuri-, urheilukeskukset virastokulttuuri, byrokratia Valtiollinen kehitysuskonto kansallinen valtiokirkko kansallinen kehitysritualismi poliittiset sosiodraamat hyvinvointivaltion etiikka Kansallinen kulttuuriteollisuus ammattikulttuuri, kulttuuripalvelut kansallinen mediakulttuuri (TV) massatapahtumat (festivaalit) kansalliset johtaja/suorittajakultit eriytynyt intressiryhmien kulttuuri Kansallisuuden rakentaminen kansalliset kulttuurimanifestaatiot kansallinen taide ja viihde kansallinen solidaarisuus, isänmaa kansallinen koulutus, sosiaalistaminen itsenäisyyden illuusio kansalaisen ihanne, kansalaisoikeudet 3. Postlokaalinen kulttuuri Keskittyvä maailmankulttuuri Planetaarinen ympäristö globaalit resurssit digitaalitekniikka globaalit energiaverkot Universaalit teknosysteemit globaalit tuotantorakenteet globaalit tuotantoverkostot, gigapolit automaatio, robotit, satelliitit universaali tieto ja koulutus universaalit ammattirakenteet globaali virtuaali/mediahierarkia Digitaalinen teknouniversumi maanosavaltiot, maailmanhallitus globaalit virtuaaliorganisaatiot universaalit tietokeskukset (maailmanaivot) täydellinen ympäristön digitaalinen valvonta virtuaalinen todellisuus, kanssakäyminen Uskonnollistettu täydellisyys, universalismi täydellisen kehityksen ideologia globaalit kehitys-, pelastusrituaalit universaalit julkisuuskultit ubiikki digitaalinen ihmisen valvonta Globaali tajuntateollisuus globaali virtuaalikulttuuri tieteellistekninen ihmismielen hallinta yhteiset audiovisuaaliset elämykset maailmantason suorittajien gloria paikallisten instituutioiden katoaminen Universaalit kulttuurirakenteet yhteinen ihmislajin kulttuuri globaali virtuaalinen yhteisyys yhteisen maailman representaatiot yhteinen universaali data rajattoman vapauden illuusio globaali vastuu

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 16 Rakennemuutoksen mekanismi Uuden ns. kehityksen tai pikemminkin kulttuurirakenteiden muutoksen käynnistää tekniikka, joka muuttaa totaalisesti ihmisen mahdollisuudet hallita aineellista ja kulttuurista ympäristöään. Delokaalistumisen sysäsi liikkeelle fossiilisiin polttoaineisiin perustunut konetekniikka, uusi teollinen kulttuuriympäristö ja koko yhteiskunta rakennettiin konetekniikan (höyrykoneen, polttomoottorin, sähkömoottorin) varaan. Nykyisin uuden toimintaympäristön luo digitaalitekniikka. Se on uusi perustavaa laatua oleva tekniikka, joka kykenee ja on jo kyennyt sysäämään liikkeelle totaalisen kulttuurien rakennemuutoksen, globalisaation. Teollisen yhteiskunnan alkuvaiheessa ensimmäisiä ruukkien ja sahojen rakennuspaikkoja olivat Suomessakin kosket, silloisen tekniikan perusta oli vielä paikallinen energia ja ihmiset elivät paikallisissa yhteisöissä, teollisuuskylissä. Ensimmäisen konetekniikan ympäristön loi höyrykone, mutta delokaalinen kulttuurikausi alkoi vasta fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan konetekniikan kehittyessä toisen maailmansodan jälkeen. Silloin teollisuus irtaantui lopullisesti paikallisuudesta ja siirtyi kaupunkikeskuksiin, joissa oli työvoimaa ja hyvät kuljetusyhteydet, hyvä infrastruktuuri. Suomen kansallinen teollisuus kasvoi teollisuuskaupungeissa. Postlokaalisessa maailmassa teollisuuslaitokset voivat sijaita missä hyvänsä maailman metropoleissa, ne keskittyvät suurille talousalueille, jossa tuotannon ja markkinoinnin edellytykset ovat maailmanlaajuiset. Tekniikan mukana on syntynyt uusi ylikansallinen kulttuuriympäristö, johon yksityiset ihmiset ja yhteiskunnat joutuvat sopeutumaan. Rakennemuutoksen yksinkertainen kaava 1. uusi ympäristönhallinnan tekniikka (maanviljely-, kone-, digitaalitekniikka) 2. kulttuurin sopeutuminen muuttuvaan ympäristöön, tulevaisuuteen 3. sopeutumispakko, vain marginaaliryhmät voivat jäädä muutoksen ulkopuolelle 4. totaalinen muutos, kaikki kulttuurin rakenteet muuttuvat 5. uusi kulttuurijärjestelmä, muutoksessa syntyy uusi rakenteellinen kokonaisuus 6. kulttuuri ei ole perinteitä, vaan sopeutumista tulevaisuuteen 7. voittajia ovat ne, jotka sopeutuvat nopeimmin. Digitaalitekniikalla tietokoneilla on mahdollista hallita planetaarisia tietojärjestelmiä ja hallintakeskuksia, automaatiota ja virtualisaatiota; sen avulla saadaan yhdenmukainen talous- ja kulttuurijärjestelmä toimimaan kaikkialla maailmassa. Rakennemuutos etenee sitä mukaan kun ubiikki digitaalitekniikka leviää, kun tietokoneet, robotit, älykortit, matkapuhelimet, mobiililaiteet muuttuvat kaikkialla maapallolla arkipäivän tekniikaksi ja planetaariset dataverkostot tekevät mahdolliseksi maailmanlaajuisen tekniikan siirron, pankkitoiminnan, logistiikan ja ympäristön valvonnan. Digitaalitekniikan mukana kulttuuri muuttuu globaaliksi, universaaliksi tai planetaariseksi ja

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 17 finaalistuu, täydellistyy, kun ihmisestä tulee kyborgi, digitaali-implantti, nanoteknologian ihme, joka on aina kiinni virtuaaliverkoissaan. Uudessa maailmanympäristössä delokaaliset rakenteet menettävät vuorostaan merkityksensä, kansallisvaltioiden tilalle tulevat maanosavaltiot; yhteiskunnan taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset teknosysteemit muuttuvat kokonaan ylipaikallisiksi, ylivaltiollisiksi, universaaleiksi. Globaali yhdenmukaisuus on järjestelmän toimivuuden perusta. Ympäristön muutoksessa syntyy uusi todellisuus, kulttuurin järjestys ja resurssien hierarkia, se tulevaisuus, josta yksilöt ja ryhmät etsivät omaa ekolokeroaan, sosiaalista tilaansa tai toimintapiiriään (domainiaan). Rakennemuutos etenee kuin ketjureaktio eikä mikään kulttuurin yksityiskohta jää sen ulkopuolelle. Uudessa ympäristössä entiset rakenteet eivät enää toimi, niillä ei ole konstitutiivista merkitystä; ne muuttuvat marginaalisiksi tai epäkulttuuriksi. Muutos ei mielestäni ole vanhan kulttuurin uusintamista (reproduktiota), vaan uudelleenrakentumista (rekonstruktiota), joka tapahtuu uuden ympäristön ehdoilla ja jonka lopputuloksena on kokonaan uusi kulttuurijärjestelmä. Kulttuuriympäristön muutos heijastuu toimeentulostrategiaan, teknisiin valintoihin, sosiaalisiin suhteisiin, elämän selityksiin ja maailmankatsomukseen. Henkinen kulttuuri: "uudet arvot", uudet taiteen ja tiedon tuottamisen muodot saavat voimansa ja merkityksensä suhteessa teknistaloudelliseen muutosprosessiin, uuteen todellisuuden tilaan ja tulevaisuuden horisonttiin. Kulttuuriympäristön muuttuessa ekologisia voittajia ovat ne, jotka sopeutuvat nopeimmin ja ottavat hallintaansa uudet resurssit. Digitaaliympäristöön sopeutuneet, ennen kaikkea nuoret haluavat hankkia ensimmäisenä kaikkein viimeisimmän hifitekniikan, uusimmat mobiilit, älykortit, turvalaitteet, kaikki ne välineet, joilla globaali kulttuuri luodaan. Rakennemuutos synnyttää uuden kulttuurihierarkian. Talonpoikaisyhteiskunnassa tärkein ympäristöresurssi oli maa ja yhteiskunnan ekologinen pyramidi, aineellinen ja henkinen järjestys perustuivat pääasiassa viljellyn maan omistamiseen. Teollisessa yhteiskunnassa voittajia ovat olleet koulutetut ihmiset, meritokraatit, jotka sopeutuivat keskitettyihin organisaatioihin ja kansalliseen valtiokulttuuriin. Delokaalisena aikana huippurikkaat syntyivät öljy- ja autoteollisuuteen, postlokaalisessa maailmassa digitaalitekniikkaan: automaatioja kontrolliteollisuuteen, globaaleihin dataverkkoihin, viihde-elektroniikkaan ja tietoliikenteeseen. Teollistuminen, tai oikeammin fossiilisiin polttoaineisiin perustunut tekninen kehitys muutti toisen maailmansodan jälkeen totaalisesti paikallisten kulttuurien ympäristön. Paikalliset kyläyhteisöt vaihtuivat keskitetyiksi organisaatioiksi ja paikallisten yhteiskuntaluokkien tilalle tulivat meritokraatit. Keskitetyn valtiokulttuurin loi meritokratia, se syntyi meritokraattien vallankumouksessa. Tulevaisuudessa voittajia ovat ne, jotka kykenevät integroitumaan johonkin globaaliin teknosysteemiin, jotka kykenevät hallitsemaan sitä digitaalista tietoa ja tekniikkaa, jonka avulla heidän teknosysteeminsä hallitsee omaa sektoriaan maailmanympäristössä. He ovat maailmantason meritokraatteja, infograatteja, tietoverkkojen suorittajia, joiden toimintaympäristönä on maanosavaltio tai koko maapallo, ei enää kansallisvaltio.

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 18 Kehitysuskonto Kehitysuskon olemus Kulttuurin arvot, maailmankuvat ja ideologiat ovat nekin sidoksissa aikansa ympäristöön, aikansa toimeentulon ehtoihin. Delokaalisessa kansallisvaltiossa yhteisen hyvän etiikkaa ei enää ole pitänyt yllä yhteisöllisyys eivätkä kristilliset arvotkaan, vaan uskonnollistettu käsitys kehityksestä. Evoluutio on olemassa oleva prosessi, jota tapahtuu niin luonnossa kuin kulttuuriympäristössäkin, mutta ihmisen maailmassa evoluutio muuttuu uskonnoksi silloin, kun sopeutumisesta tehdään vallan väline, kanonisoitu ideologia, johon yhteisön jäsenten on uskottava saadakseen paikan yhteiskunnan organisaatioissa, jotta he menestyisivät maan päällä. Kehitysusko on ollut valtiokulttuurien todellinen vaikuttava hallintaoppi, jolla oikeutettiin keskitetyn, delokaalisen yhteiskunnan synty, rekrytoitiin kansalaiset rakentamaan keskitettyä hyvinvointivaltiota. Uskontojen tapaan kehityskultilla on omat kehitysjumalansa, syntymyyttinsä, palvontariittinsä ja eskatologiansa, ja tieteellistekninen pelastusoppinsa, joka oikeuttaa teknosysteemit ottamaan hallintaansa koko ympäristönsä, universumin ja ihmiselämän. Kehitysusko antaa perimmäisiä, itsestään selviä vastauksia kysymyksiin siitä, mikä on yhteiskunnan arvojen ja tavoitteiden hierarkia, millainen on oikea tulevaisuus, mikä on maailmankehitystä, ihmislajin korkeinta kulttuuria.

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 19 Postlokaalisessa ympäristössä korkeinta kulttuuria on kaikki se tekninen kehitys, joka tekee mahdolliseksi globaalit teknosysteemit ja hallintajärjestelmät. Uusi korkeampi ajattelu myötäilee nyt maailmankulttuurin syntyä ja luo uuden suvereenin kehitysarvojen järjestelmän ja hallintakielen. Globalisaation kielessä tulevaisuuden tulee olla maailmantasoa, megaluokkaa, universaalia, ne ovat taikasanoja, joilla pyhitetään rajaton kehitys, planetaariset mittasuhteet, ihmiskunnan yhteinen kulttuuri. Kehitystä on globaali kasvu, globaali keskittäminen ja globaali kontrolli, digitaalinen valvontatekniikka ja automaatio, eikä kehitys voi pysähtyä ennen kuin ihminen ja luonto ovat täydellisesti maailmanlaajuisten teknosysteemien hallinnassa. Kehitysuskon henkiset rakenteet ja toimintamekanismit ovat samanlaisia kuin muissakin uskonnoissa. Luontoiskulttuurien kulttipaikat ovat olleet omistus- ja rajamerkkejä, ne erottivat sukujen pyyntipaikat ja kaskimaat vapaasta luonnosta. Vastaavasti kehitys- ja henkilökultit pyhittävät nykyajan teknosysteemien toiminta-alueen, erottavat ne alikehityksestä. Kehityskultit antavat teknosysteemeille omistusoikeuden hallita yhteiskunnallisia resurssejaan, omaa kulttuurista asemaansa. Kulttipatsailla julistetaan aina valtaa, kulttuurin haltuunottoa, jotain ylimaalista tietoa, osaamista tai luomiskykyä, jonka teknosysteemin päämääriin uskovat saavat omakseen. Kehitysuskolla on hyvä sanomansa, evankeliuminsa, johon sisältyy lupaus lopullisesta, finaalisesta hyvästä, paratiisillisesta lopputilasta, jonka kehitykseen uskova ihmiskunta joskus saavuttaa. Kehitysuskon eskatologia lupaa toteuttaa täydellisen tulevaisuuden, finalisaation. Tieteellistekninen kehitys pelastaa kaikki kansat, luonnon, koko ihmisen ympäristön ja maapallon tulevaisuuden. Ja kuten kaikki uskonnot, myös kehitysusko haluaa levittää hyvän sanomansa kaikkialle maailmaan, se on globalisaation ja planetaarisen kehityksen perusta. Kehitysuskonto on ottanut haltuunsa ihmislajin tulevaisuuden. Sen pelastussanoma julistaa, että tiede ja teknologia luovat täydellisen kulttuurin, uuden yhteiskunnan, josta kaikki ihmisen henkiset ja fyysiset ongelmat on poistettu; kun kehityksen paratiisi nousee maan päälle, ei enää ole köyhyyttä, sairautta eikä kuolemaa. Uusi kehitystieto ja huipputekniikka korjaavat evoluution virheet, epäonnistuneen geeniperimän ja haitalliset mutaatiot, kasvattavat vialliset elimet uudelleen; kehittynyt kulttuuri luo uudelleen koko luomakunnan ja ihmisen elinympäristön. Tiedelehtien, varsinkin populististen tiedeuutisten sanomassa on aina eskatologinen lupaus ja profetia. Jos ihmiset luottavat tieteen ja tekniikan kehitykseen, jos he ottavat kehitysuskon omakseen ja täyttävät kehityksen vaatimukset, yhteiskunta vapautuu primitiivisyydestä, joka varjosti elämää ja onnellisuutta esiteollisessa ja teollisessa yhteiskunnassa. Uskonnot mystisoivat sanomansa. Oikean tiedon lähde pyhitetään eli rajataan pois tavallisuudesta, arkiympäristöstä ja siirretään tuolle puolelle, salattuun maailmaan, sinne mistä perimmäistä maailmanjärjestystä hallitaan. Metsästäjä-keräilijöiden aikakaudella samaanien asema perustui käsitykseen sielusta ja sen ikuisesta uudelleensyntymisestä, luonnon ikuisesta kiertokulusta. Samaanien uskottiin hallitsevan sieluja ja siten ikään kuin koko elämän jatkumista, tulevaisuutta. He kykenivät lähettämään oman sielunsa tuonpuoleiseen maailmaan ha-

Matti Sarmela, Postlokaalinen kulttuuri 20 kemaan perimmäistä tietoa, samanistisen näytelmän ja samaanin laulun perusjuoni on kertomus matkasta sielujen puolelle, kuinka samaanin sielu selviää vaaroista ja vastuksista, kuinka vaikeaa on oikean tiedon saaminen. Kaskikulttuurien tietäjillä oli hallussaan oikea tieto ja riitti, jonka avulla he kykenivät vaikuttamaan viljelevää ihmistä ympäröiviin luonnonvoimiin, maan kasvuun, tulevaan viljasatoon, turvaamaan ihmisten ja eläinten menestyksen, onnen, tulevaisuuden. Tietäjä torjui sairaudet ja muut uhat, jotka tuo ajan luonnonympäristössä varjostivat hyvää elämää. Luonto ja ihmisympäristö olivat täynnä voimia, joiden alkuperän ja vaikutuksen tietäjät kykenivät selvittämään. Samaaniksi ja suureksi tietäjäksi tuleminen vaati erityisiä sielullisia kykyjä, he olivat armoitettuja, tuonpuoleisen maailman valitsemia. Kehitysuskonnon hallitsema tieteellistekninen tieto on sekin jotain yliluonnollisen rajan takaa tulevaa ja vaikeasti käsitettävää; ydinfysiikkaa, geeniteknologiaa, nanotiedettä; tai salattu kehitystieto on jossain toisessa todellisuudessa, kulttuurin meemeissä, tai se on tiedostamatonta, virtuaalista, intertekstuaalista tajunnan virtaa, arkijärjen tuolla puolella. Tieteellisteknisen tiedon hankinta vaatii poikkeuksellisia lahjoja, osaamista ja uskoa, vihkiytymistä jonkun suuremman palvelukseen. Vaikuttava tieto on siirretty teknosysteemien syvimpiin tiedostoihin, se on maagista, pyhää ja salattua niin kuin menneisyydenkin kultinluojien oikea tieto. Mitä suurempi osa postlokaalisen ihmisen ympäristöstä siirtyy teknosysteemien hallintaan, sitä vähemmän tavallinen ihminen voi vaikuttaa elämäänsä; kulttuuri on teknosysteemien tuonpuoleista tietoa, taitoa ja osaamista. Kehitysmeritokratia ylläpitää yhä käsitystä, että metsästäjä-keräilijät ja muut luontoiskulttuurit olisivat olleet riippuvaisia yliluonnollisista haltioistaan ja jumaluuksistaan, ja pitää itsestään selvänä, että luontoiskulttuurien ihmisen elämä oli magiaa, henkien pelkoa, ja tietenkin ihmissyöntiä, silmitöntä riistaeläinten tappamista sukupuuttoon. Kaikki esihistorialliset kuvat tai veistokset on tulkittu uskonnollisiksi, ne liittyisivät ainakin hedelmällisyysriitteihin, vaikkeivät metsästäjä-keräilijät ole tarvinneet eivätkä harjoittaneet hedelmällisyysriittejä. Modernien uskomusten mukaan ihminen olisi kulttuurievoluutionsa aikana vapautunut uskomusten kahleista, jalostunut ja luonut humaanin sivistyksen, jossa yksilöllä on ensimmäistä kertaa arvoa. Tyypilliseen kehitysmyytin rakenteeseen kuuluu menneisyyden primitivisointi ja demonisointi, se on välttämätöntä, jotta "nykyaikainen kehitys" saisi glooriansa. Monien humanististen tieteiden teoreettiset viitekehykset, arkeologiasta kulttuurintutkimukseen, ovat yhä menneisyyden alkukantaistamista, evolutionismia, se antaa niille oikeutuksen kehitysuskonnon palveluksessa. Luontoiskulttuurien ihmiset elivät omavaraista, itse tehtyä elämää ja hallitsivat itse luonnonympäristönsä. Näiden kulttuurien ihmiset, kuten meillä kaskiviljelijät olivat huolissaan siitä, etteivät loukkaisi ympäristönsä yliluonnollisia haltioita tai että suvun vainajat saisivat vuoden sadosta oman osansa, mutta eivät ajatelleet, että heidän ympäristönsä yliluonnolliset haltiat odottaisivat jatkuvaa uhraamista ja palvontaa. Pohjoisissa kalastaja-metsästäjäkulttuureissa pyyntipaikkojen tuonpuoleisille haltioille, kuten saamelaisten seidoille, annettiin osuus saaliista, ja