Sinun OP ORIPÄÄN OSUUSPANKIN ASIAKASLEHTI 1/2015 Se tunne, että sinut tunnetaan sivut 4-5 Kuva: Sirkka Laine OP-Mobiili ja verkkoneuvottelut sivu 3 OP-Sijoituspalvelu sivu 10 Unelmat toteen sivu 6 Simppeli suoramaksu, mallikas maksupalvelu sivut 6-7 1
HYVÄ KUMPPANIMME MONIPUOLINEN MOBIILI JA VIKKELÄ VERKKONEUVOTTELU On mukava kertoa jälleen hyviä uutisia Sinulle Oripään Osuuspankista. Viime vuonna olemme maksaneet bonuksia ja tuotto-osuuksien korkoja sekä lisäosuuspääoman korkoja Teille, pankkimme omistajille, yhteensä yli 230 000 euroa. Tällä tavalla tunnustamme olevamme aidosti osuustoiminnallinen pankki, joka on Syntynyt asiakkaiden omistamaksi. Palautamme suuren osan pankin tuloksesta teille. Viime vuonna toteutimme monta asuntounelmaa ja teimme teille suunnitelmia vaurastumiseksi. Myös vakuutuspalvelumme on hiottu toimimaan hyvin niin vakuutusta tehtäessä kuin mahdollisessa korvaustilanteessakin. Tarvittaessa ryhmämme Oma Sairaala hoitaa vammat tehokkaasti kuntoon. Asiakkaamme haluavat toimia verkossa ja me vastaamme myös siihen toiveeseen mahdollistamalla neuvonpidot oman pankin kanssa missä tahansa ja lähes milloin tahansa. Verkkoneuvottelumahdollisuutta käyttävät yhä useammat asiakkaat. Se on hieno mahdollisuus myös silloin kun pankin konttori on etäällä. Tämän kevään ajan ja kesäkuun loppuun asti tarjoamme laina-asiakkaillemme pitkää, esim. 12 kuukauden lyhennysvapaata. Näin käytettävissä olevaa lisärahaa on voinut kohdistaa esim. kodin kunnostukseen tai tärkeisiin hankintoihin ja ilman lisäkustannuksia. Kerro meille ajatuksistasi ja toiveistasi mitä haluat Sinun OPlta. Ota meihin yhteyttä henkilökohtaisesti, puhelimitse, verkkoviestillä, verkkoneuvottelulla tai varaa aika vaikka paikanpäälle viihtyisään konttoriimme. Meille olet lämpimästi tervetullut kumppanimme! Terveisin Jouko Rekolainen Toimitusjohtaja Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista kantaa mukanaan älypuhelinta. Olethan tullut ajatelleeksi, että samainen tehopaketti on myös pankki taskussasi! Nopeaa ja sujuvaa palvelua tarjoamme Sinulle muun muassa OP-Mobiilin ja näppärän verkkoneuvottelun muodossa. Mikä OP-mobiili sitten on ja miten se toimii? Sovellus on eräänlainen pienoiskoossa oleva verkkopankki joka kulkee kätevästi mukana paikassa kuin paikassa ja kehittyy ominaisuuksiltaan nopeassa tahdissa. Voit hoitaa päivittäisiä rahaasioitasi, maksaa laskuja ja seurata sijoitustesi arvoa reaaliajassa omalta puhelimeltasi. Tämän voit tehdä vaikkapa istuessasi kahvilassa, lounastunnilla tai kesämökin terassilla iloitsee rahoitusneuvoja Niko Jokinen. OP-mobiilin käyttöön tarvitset ainoastaan verkkopalvelusopimuksen sekä verkkopankkitunnukset, joten sovelluksen käyttöönotto on helppoa. Tukka hyvin, näkyyks kello? Miltä kuulostaisi laina- tai sijoitusneuvottelun käyminen samaiselta kesämökin terassilta? Haluaisitko käydä henkilökohtaisen vakuutusneuvottelun asiakaspalvelijan kanssa, mutta et ennätä konttoriisi? Verkkoneuvottelu auttaa arjen pankkiasioissa, kun haluat palvelua kasvotusten mutta et kiireiltäsi ehdi paikan päälle Niko kertoo ja jatkaa verkkoneuvotteluun tarvitset vain mikrofonilla, webkameralla ja kuulokkeilla varustetun tietokoneen sekä nettiyhteyden. Itse tapaamiseen ladataan verkkoneuvotteluohjelma, jonka saat kätevästi osoitteesta op.fi. Muistathan myös, että ajan kohtaamiselle saat varattua verkkopalvelussasi: niin konttoriin, verkkoon kuin puhelimitse. Oripään Osuuspankki on olemassa Sinua varten joka kanavassa. "Asunto on tosi hyvä kohde, omaisuus karttuu passiivisesti." Elle s. 7 2 "Laajaa mobiilia käytän aktiivisesti ja olen ollut siihen tyytyväinen." Eero Retulainen s. 11 Kuvat: Shutterstock ja Riitta Lehtonen 3
Saatamme kysyä esimerkiksi tilille tulevien varojen alkuperästä ja käyttötarkoituksesta. Varojen alkuperää selvittääksemme saatamme tarvita kirjallisen selvityksen lisäksi esimerkiksi kauppakirjoja tai muita asiakirjoja. Pankin täytyy myös selvittää oletko poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö toisessa valtiossa (= PEP), tällaisen henkilön perheenjäsen tai läheinen yhtiökumppani. Tämä ei tarkoita, että kysyisimme poliittisia mielipiteitä. tunnistettava yhdysvaltalaisten henkilöiden omistamat tilit ja sijoitusvarallisuus, ja ilmoitettava niiden määrä paikallisille veroviranomaisille. Yhdysvallat ja Suomi ovat sopineet Yhdysvaltain ulkomaisten tilien verotusta koskevan lain (FATCA, Foreign Account Tax Compliance Act) mukaisesta tietojenvaihdosta. Nämä raportoivat tiedot edelleen Yhdysvaltain verovirastolle (Internal Revenue Service eli IRS). Omistaja. Nauti etuuksista, matkaa kanssamme teatteriin. Se tunne, että sinut tunnetaan. Asioidessasi pankissa esimerkiksi laina-asioissa, on luontevaa vastata kysymyksiin tuloista sekä menoista. Nykyään näitä kysymyksiä kysytään myös muun asioinnin yhteydessä ja lisäksi tiedustellaan poliittisesta vaikutusvallasta ja verovelvollisuudesta. Nämä kysymykset saattavat tuntua oudoilta, yllättäviltä ja jopa tungettelevilta. Pankkien toiminta perustuu pitkälti luottamukseen: hyvään palveluun, asiakkaan tuntemiseen sekä oikeisiin ratkaisuihin. Kysymme monenlaisia asioita, koska haluamme tuntea asiakkaamme ja ymmärtää heidän elämäntilanteensa. Näin pystymme tarjoamaan juuri heidän tarpeisiinsa sopivia pankkipalveluita, palvelupäällikkö Marita Lahtonen kertoo. Joitakin asioita kysymme, koska pankkeja velvoittavat monet lait, joilla pyritään ehkäisemään esimerkiksi rahanpesua, terrorismia ja taloudellista rikollisuutta. Oripään Osuuspankki haluaa kantaa vastuunsa rikollisuuden ehkäisyssä. Tuntemistiedot suojaavat väärinkäytöksiltä Kaikilla pankeilla on Suomen lakiin perustuva velvollisuus tuntea asiakkaansa ja siksi kysymme sinulta esimerkiksi rahaliikenteestä ulkomaille. Tiedon avulla voimme suojata varojasi erilaisia väärinkäytöksiä vastaan. Kysymme tietoja asiakkuuden alkaessa ja säännöllisesti sen aikana aina asiakaskohtaamisissa. Kaikkia tietoja käsitellään luottamuksellisesti suomalaisen pankkisalaisuussäännöstön mukaisesti, Marita korostaa. Pankeilla on lakisääteinen velvollisuus tunnistaa ja tuntea asiakkaansa. Pankilla täytyy henkilötietojen lisäksi olla riittävät tiedot muun muassa asiakkaan toiminnasta, taloudellisesta asemasta ja varojen alkuperästä. Asiakkaan tietojen kysely joustavasti eri kanavissa Keräämme ja päivitämme tietoja joustavasti asiakkaiden käyttämissä kanavissa. Kesäkuun alusta alkaen asiakas voi myös itse täydentää tietonsa verkossa. Salattu yhteys verkkopankin kautta on asiakkaalle turvallinen ja helppo tapa tietojen antamiseen, Marita muistuttaa. Saatatkin saada verkkopankissasi kyselylomakkeen, jossa pyydämme päivittämään pankkiasiointiin liittyviä tietoja. Kysymme muun muassa elämäntilannetta, pääasiallista pankkia, verovelvollisuutta Yhdysvaltoihin sekä tulevien tulojen alkuperää. Kysymykset ovat samoja, joita käymme läpi kaikissa tapaamisissa: tietoja päivitettäen myös konttoreissa, ei pyyntöä vastata kyselyyn kaikille verkossa saavu. Tunne, että Sinut tunnetaan. Sillä yhdessä hyvä tulee. Keskiviikkona 17.6. klo 19 Piletti 15 euroa sisältää kyydityksen Osuuspankilta, pääsylipun Musiikkiteatteriin ja väliaikakahvit Ilmoittautumiset konttoriisi, oripaan@op.fi tai 010 255 1601 Tervetuloa! 4 5
UNELMAT TOTEEN, KUUKAUSI KERRALLAAN Mulla ainakin! huudahtaa asiakasneuvoja Katja Suominen innostuen. Ja näitä haaveita varten säästän säännöllisesti, muutamia kymppejä kuukaudessa sijoitusvakuutukseen. Summa lähtee automaattisesti palkkapäivänä ja varat on tällä hetkellä ripoteltu ympäri maailmaa; Aasiaan, Amerikkaan, Eurooppaan, vähän sinne ja vähän tänne. Summa on mietitty niin, että sen verran voin joka kuukausi siirtää syrjään ilman, että talous horjuu ja yöunet menee, sillä vääjäämättä sijoittaessa riskipitoisempiin kohteisiin myös arvo välillä heiluu Katja pohtii. Lisäksi tulee sitten laitettua silloin tällöin isompia summia, jotta kaukomaille pääsee parin vuoden välein. Arvon heilumisesta voisin kyllä omalta osaltani ainakin todeta, että sinä aikana, kun olen säännöllisesti säästänyt, eivät säästöt kertaakaan ole olleet kokonaisuutena miinuksella; säännöllisesti säästäessä kun ostaa väkisinkin välillä halvemmalla ja välillä kalliimmalla ilakoi Katja. Riskin tasaantuessa säännöllisen säästäjän paras kaveri onkin oikeastaan kurssien lasku: alennusmyynnissä saa enemmän samalla rahalla ja kun kurssit taas nousevat, nousee myös oman "Kiva huomata miten potti pikkuhiljaa kasvaa ja voittoa kertyy" Siintääkö haaveissa kenties valkoinen hiekka ja turkoosi meri? Tai ehkä sittenkin kuuma moottoritie ja tuliterä auto? säästön arvo paremmin. Nettipankista on mukava seurata omia säästöjään. Kiva huomata miten potti pikkuhiljaa kasvaa ja voittoa kertyy, tilille säästäessä kun ei rikastu. Katja virnistää. Toki on hyvä varautua myös elämän vähemmän valoisampiin päiviin. Ikävämpiin yllätyksiin säästän myös, muutaman kympin tilille. Ihan vaan siksi, että raha on helposti valjastettavissa käyttöön ja pääoma on taatusti sen, mitä sinne on maksanutkin. nyökkää Katja. Lisäksi tietysti meidän (suhteellisen) nuorien kannattaa myös muistaa jonkinlainen varautuminen eläkepäiviin, jos ei sitten halua opetella tulemaan toimeen noin puolella tämän hetkisestä palkasta Katja vinkkaa ja kertoo mieltävänsä ajatuksen rahojen katoamisesta säästäessä hölmönä: Itsellehän sitä kerää, huomaamattaan sivuun, muutamassa vuodessa mukavan summan! Niinpä. Olisiko siis aika alkaa toteuttamaan sitä omaa unelmaansa? Vinkit ja neuvot säästämiseen ja sijoittamiseen saat Sinun Osuuspankistasi. Simppeli suoramaksu, mallikas maksupalvelu Kuva: Sirkka Laine Elle ei ollut ennättänyt vielä kouluikään, kun ensimmäinen asuntolainansa oli allekirjoitettu. Mulle vaan ilmoitettiin, että sellainen on hankittu hymyilee nuori säästäjä. Vanhempien pohtiessa mallikasta sijoituskohdetta Ellen lapsilisille, tarjottiin pankissa maltillista ja riskitöntä rahastoratkaisua. Sinne säästettiinkin muutamia vuosia, kunnes virisi ajatus sijoitusasunnon hankinnasta. Mukavasti pesämunaa kartuttanut rahasto lopetettiin ja siellä olleet varat käytettiin omarahoitusosuutena hankittavaan asuntoon. Kokonaisuus sujui mallikkaasti Vuokraturvan kautta: yritys sekä hankki eri asuntovaihtoehdot että aluksi ja edelleen kohteen vuokralaiset, jotka toki omistaja saa itse valita. Asunnossa teetettiin pintaremontti ja ensimmäinen, varsin pitkäikäinen vuokralainen, kantoi tavaransa uuteen kotiin. Elle itse on varsin tyytyväinen ratkaisuun ja on myös käynyt katsomassa omistamaansa asuntoa. Mahdollisesti kyseinen kohde voisi jossain vaiheessa olla jopa se oma koti. Vai vaihtaisiko Elle sittenkin säästönsä vaikkapa asuntoautoon? En! Saan niistä tarpeekseni töissä on napakka vastaus. Varhainen asunto-omistaja on myös ollut nuorille suunnatussa yrityskylässä toimitusjohtajana, jossa yhdeksi haastavaksi asiaksi nousi alaisten viipyminen kahvilla. Omien sanojensa mukaan, aggressiivisella houkuttelulla hän kuitenkin sai ihmiset tekemään töitä. Mitä muuta kylässä opittiin? Aina maksetaan veroja! nyökkää Elle silmät loistaen. Elämäniloa pursuava Elle ei ole ollut omistamansa asunnon yhtiökokouksessa, mutta Elle on Oripään Osuuspankin nuorin asuntolaina-asiakas AKTIIVISEN SÄÄSTÄJÄN PASSIIVINEN OMAISUUS termit ja tietämys ovat jo mallikkaasti hallussa. Pelkkä koron maksu tarkoittaa lyhennysvapaata ja luotolla on mukana aina se marginaali, hän kertaa. Vanhemmat ovat kokeneet yhtiövelallisen kohteen parhaaksi tarkoitukseensa, rahoitusvastikkeen osuuden kun saa vähentää vuokratulosta. Kirkkonummella sijaitsevan kohteen neliöhinta lienee myös nousseen, lainanmaksun lisäksi. Asunto on tosi hyvä kohde, omaisuus karttuu passiivisesti Elle pohtii. Kysyttäessä tuleeko varttuvasta neidistä asuntosijoittaja, hän ei vielä osaa sanoa. Musiikki, matematiikka ja taideaineet kiinnostavat. Elle kuitenkin mieltää, että kaikkien tulisi laittaa raha poikimaan. Hommatkaa asunto, se ei mene hukkaan! Elle toivottaa. Lupa ostoon anotaan maistraatilta Vuosittain maistraattiin vuositili kolmen kuukauden kuluttua tilikauden päättymisestä. Maistraatin sivuilta löytyy tähän oma lomakkeensa. Mukaan laitetaan tiliotteet, verotuspäätökset, korko- ja velkatodistukset. Vuosittain verottajalle veroilmoitus heidän ilmoittamaansa päivään mennessä: lomake 7. Vuokratulot pitää täyttää / tarkistaa, että esitäytetyt tiedot ovat oikein. Tapoja säästää on monenlaisia. Tehdään yhdessä Sinun suunnitelmasi, Oripään Osuuspankissa. Suoramaksusopimus muistuttaa monella tapaa edeltäjäänsä suoraveloitusta. Teet pankin kanssa suoramaksusopimuksen laskuttajan suuntaan, jonka jälkeen maksut hoituvat tililtäsi automaattisesti. Suoramaksu on vaivaton tapa hoitaa maksuja, sillä tositetta ei tarvitse toimittaa pankin konttoriin. Sinun tulee vain huolehtia että tilillä on katetta: laskuttaja lähettää laskutettavat tiedot suuntaasi ja suoritus veloittuu automaattisesti eräpäivänä. asiakasneuvoja Krista Tuomisto kertoo. Yksittäisten laskujen maksamiseen, ilman verkkopalvelusopimusta, tarjoamme maksupalvelua Krista jatkaa. Lasku maksupalveluun tulee toimittaa viisi (5) pankkipäivää ennen haluttua maksupäivää. Myöhässä toimitetut kirjataan niin kutsuttuna hetimaksuna, jolloin veloitus suorituksesta on inasen korkeampi. Palvelumaksut voi onneksi kuitata kertyneillä OPbonuksilla, iloitsee Krista. Toimeksiannot voit toimittaa postin oranssiseen postilaatikkoon, uusilla maksupalvelukuorilla. Maksupalvelukuoria saat konttoristamme ja halutessasi voimme myös postittaa niitä suuntaasi. Jokaisessa maksuun lähettämässäsi maksupalvelutoimeksiannossa tulee jatkossa olla täytettynä seuraavat tiedot: saajan tilinumero ja nimi maksajan tilinumero, nimi ja osoite maksun rahamäärä maksupäivä (eräpäivä) viite tai viesti maksajan allekirjoitus ja nimenselvennys Kysythän rohkeasti, autamme mielellämme. Sinun Osuuspankissasi. 6 7
Tuore rahoitusneuvoja iloitsee uudesta työkentästään NIKO PALVELUKSESSASI Sinun Osuuspankkisi on jälleen vahvistunut uudella osaajalla. Maaliskuussa aloittanut Niko Jokinen on jo Osuuspankki-konkari: ennen Oripäätä hän on toiminut kolmisen vuotta asiakasneuvojana Nousiaisissa. Minulla on hyviä muistoja finanssimaailmasta ja odotan uusia kokemuksia mielenkiinnolla Niko kertoo. Turusta kotoisin oleva Niko on lähes valmis valtiotieteiden maisteri. Tuore rahoitusneuvoja iloitsee uudesta työkentästään Yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen ja työtehtäviä on monipuolisesti. Niko vahvistaakin Sinun pankkipalvelujasi erityisesti rahoituksen saralla. Ota rohkeasti yhteyttä! ONNITTELEMME VALMISTUNEITA! LOKS! Viime aikoina on tuntunu, et asiat on jotenki loksahtanu paikoilleen. Tuntuu et asiat on ollu tosi hyvin Tunne on kaikille tuttu. Se tulee usein yllättäen, joskus salpaa mahtavuudessaan hengen, joskus tuo vienon hymynkareen huulille. Se saa kaiken tuntumaan vähän helpommalta, arjen tuntumaan elämältä. Asioiden, isojen tai pienten, loksahtaminen paikoilleen on yksi hienoimmista tunteista, jonka voimme kokea. Oripään Osuuspankin Onnenvauva 2014 Touko Nuutila Sinun Osuuspankkisi, Oripään Osuuspankki, haluaa olla kanssasi loksauttamassa asioita paikoilleen. Ota rohkeasti yhteyttä, olemme läsnä. Yhdessä hyvä tulee. 8 9
Varat poikimaan ja jalat pöydälle OP-SIJOITUSPALVELU Eero Retulainen PALJONKO NOUSEE PANKISTA? Valmis, vaivaton ja kokonaisvaltainen sijoitusratkaisu. Kuulostaa hienolta, eikö! OP-Sijoituspalvelu vapauttaa sinut markkinoiden seuraamiselta ja varainhoidon asiantuntijat huolehtivat varoistasi puolestasi. Oripään Osuuspankissa sijoittamisen erityisasiantuntijoina sinua palvelevat sijoituspäällikkö Jussi Eloranta sekä asiakkuusasiantuntija Katja Suominen. Halutessasi pankkisi yhteyshenkilö käy sijoitustesi kehitystä läpi kanssasi säännöllisesti ja huolehtii myös muista pankki- ja vakuutusasioistasi. Valitessasi OP-Sijoituspalvelun ovat rahasi siellä, missä niiden kannattaakin olla! toteaa Katja napakasti. Lauseeseen on helppo yhtyä, sillä OP-Sijoituspalvelussa Pohjola Varainhoito pitää huolen siitä, että varasi ovat jaettuna markkinatilanteeseen nähden parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä paremmin sijoitus on hajautettu niin maantieteellisesti, toimialallisesti kuin omaisuusluokittain, sitä pienempi riski on. Ja riskiä, sitä pitää olla valmis hieman sietämään, sillä kyseessä ei ole talletus, eikä sijoitetuilla varoilla näin ollen ole talletussuojaa Katja muistuttaa. Sijoituskorin varat sijoitetaan OP-Rahastoyhtiön sekä valittujen kansainvälisten kumppanien sijoitusrahastoihin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että historia ei ole takuu tulevaisuudesta: tässä vaiheessa voidaan ainoastaan toivoa, että myös tulevaisuudessa kehitys olisi yhtä hyvää sekä harmitella sitä, Arvonkehitys vuosina 2011-2015 Mitä vaaditaan, jotta pääsee mukaan? vähintään 25.000 euron sijoitus varautuminen vähintään 3 vuoden sijoitusaikaan kykyä ottaa rennosti, sillä tämän päätöksen tehtyäsi ei tartte itte tehdä mittään! ettei tullut lähdettyä mukaan loppuvuodesta 2011: nyt voittoa olisi kertynyt jo melkein 40%*! Katja vinkkaa. OP-Sijoituspalvelu tarjoaa mallikkaan vaihtoehdon ihan jokaiselle: varovaiselle, maltilliselle ja tuottohakuiselle sijoittajalle. Yhdessä hyvä tulee. *esimerkkituotto maltillisen sijoittajan OP-Sijoituspalvelu 50. Muut tulokset merkitsevät enemmän toteaa Eero Retulainen ja virnistää. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin kiittelee sujuvien pankkipalvelujen merkitystä arjessa ja maailmalla. Kaikki palvelut toimivat tällä hetkellä todella hyvin, muun muassa laajaa mobiilia käytän aktiivisesti ja olen ollut siihen tyytyväinen. Laajentunut pankkitarjonta on ulkomaillakin reissaavan painonnostajan mielestä oivallinen ja kätevä asia. Pankkiin pääsee, vaikka ei olisi likimain konttoria. Sijoituksia tulee seurattua enemmänkin, niitä on mukava katsella verkossa ja hallinnoida: verkossa on mahdollista tutkia uusia rahastoja ja tehdä omia seurantoja, vaikka ei vielä osuuksia omistaisikaan Eero kertoo innostuen. Kevät on kulunut treenatessa ja opiskellen. Retulainen kokee, että osa-alueet tasapainottavat hyvin toisiaan. Huhtikuussa 2015 Eero nosti työntöennätyksensä painonnoston EM-kilpailuissa Tbilisissä, Georgiassa. Retulainen mieltää erityisen hyväksi asiaksi, että pankista ollaan myös aktiivisesti yhteydessä: vaikka tällä hetkellä asiat olisivat mallillaan, toiveet ja tarpeet muuttuvat ajan kanssa. Yhdessä oman pankin kanssa on mahdollista tutkailla omia tarpeita yksilöllisemmin. Oman profiilin tarkkailun lisäksi, on hyvä että herätellään myös uusiin asioihin: asiakas ei välttämättä ole aina oikeassa kansantaloustiedettä opiskeleva Eero naurahtaa ja tarkentaa pankilla on kokemusta ja esitellessään asiakkaalle palvelun hyvät ja huonot puolet, tuovat parhaimmillaan lisäarvoa ja -tietoa päätöksentekoon. Oma Osuuspankki saa Eerolta pelkästään kauniita kiitoksia. Nuorimies kokeekin pankin osaltaan myös tukevan ja mahdollistavan hänen unelmiaan toteutuvaksi: Oripään Osuuspankissa on ystävällinen ja henkilökohtainen ote, joka madaltaa asioimiskynnystä. Joka asiaan saa apua ja asiakkaita kohdellaan kuin perheenjäseniä. Ei välitetä asiakkaista pelkästään asiakkaina, vaan ihmisinä. Ihana Eero. Oripään Osuuspankki kiittää ja toivottaa menestystä matkalle kohti unelmaa! Eero Retulainen on Oripäässä syntynyt ja kasvanut painonnostaja. Hän on voittanut urallaan SMkultaa, sijoittunut EM-kisoissa 11. sijalle ja kilpaillut ympäri maailmaa. Seuraavaksi tähtäimessä ovat syksyn EM-kisat Liettuassa, MMkisat Houstonissa sekä tavoitteena paikka kesän 2016 olympialaisiin Rio de Janeirossa. Retulainen asuu Turussa ja opiskelee Turun yliopistossa kansantaloustiedettä. Kuvat: Mikko Retulainen 10 11
<< IK - Itella Posti Oy >> Itella Green Oripään Osuuspankki Yläneentie 2, 32500 Oripää Sähköposti: oripaan@op.fi Puhelin 010 255 1601* Fax 010 255 1620 www.op.fi Avoinna ma, ti, ke, pe klo 9-15 to klo 9-18 Oripään Osuuspankki Jouko Rekolainen Toimitusjohtaja Puh. 010 255 1610 gsm 040 502 2822 Marita Lahtonen Palvelupäällikkö Puh. 010 255 1611 gsm 0400 760 981 Katja Suominen Asiakkuusasiantuntija Puh. 010 255 1612 Krista Tuomisto Asiakasneuvoja Puh. 010 255 1614 Sirkka Laine Rahoitusasiantuntija Puh. 010 255 1615 Niko Jokinen Rahoitusneuvoja Puh. 010 255 1619 Jussi Eloranta Sijoituspäällikkö gsm 0400 498 940 Pohjola Vakuutus Oy Hannu Laakso Yhteyspäällikkö, Pohjola yritysasiakkaat Puh. 010 253 0974 gsm 050 599 3712 hannu.laakso@pohjola.fi Pasi Tupala Asiamies, Pohjola maatila-asiakkaat Puh. 010 253 1317 gsm 050 397 8107 pasi.tupala@pohjola.fi Katja Suominen Asiakkuusasiantuntija - henkilöasiakkaat Puh. 010 255 1612 Korvausasiat 03 03 03 03 OP-Kiinteistökeskus Hannu Einola Kiinteistönvälittäjä gsm 0400 536 547 Matti Mäkinen Myyntineuvottelija gsm 0400 536 941 Perttu Niemi Kiinteistönvälittäjä gsm 0400 780 860 Tiina Rainio Myyntineuvottelija gsm 050 3424 207 opkk.fi Sähköpostin muoto: etunimi.sukunimi@op.fi Taitto: TA-Taitto, Loimaa Kuvat: Riitta Lehtonen (ellei toisin mainittu) Paino: KMG Printworks, Turku Painosmäärä: 2200 kpl Toukokuu 2015 *Numerossa 010 255 1601 alkutiedotteen jälkeen puhelimeen vastataan Oripään Osuuspankista. Mikäli puheluissa on ruuhkaa, siitä kerrotaan tiedotteessa. Myös tässä yhteydessä Sinun on mahdollista jättää suuntaamme soittopyyntö. Soittopyynnöt näkyvät heti pankissamme. OP-Pohjola-ryhmän 010-numeroihin soittaminen maksaa 0,0835 /puhelu+0,07 /min, kun soitetaan kotimaan kiinteän verkon lankaliittymästä (hinta sisältää ALV:n) ja 0,0835 /puhelu+0,17 /min, kun soitetaan matkapuhelinliittymästä (hinta sisältää ALV:n). Valtakunnalliset palvelunumeromme palvelevat: Henkilöasiakkaiden Puhelinpalvelu 0100 0500 maksaa pvm/mpm. Avoinna ma-pe klo 8-18, automaattinen puhelinpalvelu on avoinna ympäri vuorokauden. Yritysten maksuliikepalvelut 0100 05151 maksaa pvm/mpm. Avoinna ma-pe klo 8-18. Vahinkovakuutukset 12 Sinun ja korvaukset OP 1/2015 Pohjola 0303 0303: kiinteän verkon lankaliittymistä 0,0835 /puhelu sekä 0,12 /min ja kotimaisista matkapuhelinliittymistä 0,0835 /puhelu sekä 0,12 /min. Avoinna ma-pe klo 8-18.