Opiskelijana Suomessa tai maailmalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelijana Suomessa tai maailmalla"

Transkriptio

1 Opiskelijana Suomessa tai maailmalla Aalto-yliopisto opiskelijavaihto

2 Danske opiskelijoille Danske määrittelee opiskelijoiksi kaikki vuotiaat. Opiskelijat saavat Danske Bankista maksuttoman päivittäispalvelupaketin, johon kuuluu MasterCard Debit-kortti lähimaksamisominaisuudella sekä tili ja verkkopankkitunnukset. Muutkin päivittäispalvelupaketit ovat opiskelijoille edullisempia, jos tarvitsee vaikka luottokortin tai on kiinnostunut sijoittamisesta. Opiskelijaksi voi liittyä Danske Bankissa vain verkkopankissa. 2

3 Maksut kotimaassa ja Euromaksualueella Maksut kotimaassa ja koko Euroopan yhteisellä maksualueella kulkevat maksut välittyvät nykyisin SEPA-maksuina. Tämä tarkoittaa, että kuluttajat maksavat ja vastaanottavat euromääräisiä maksuja samoin perusehdoin riippumatta siitä missä päin maksualuetta maksaja ja saaja ovat. SEPA-maksu tilisiirtona, jossa maksaja maksaa vain Danske Bankin kulut, on maksuton. Maksun kesto Suomesta lähteviin ja saapuviin euroalueen maksuihin on 1 pv Maksussa saajan tilinumero ilmoitetaan kansainvälisenä IBAN- tilinumerona, joka alkaa maakoodilla (Suomi=FI) sekä saajan pankin BIC/SWIFT-koodi ilmoitetaan saajan tiedoissa. Danske Bankin BIC-koodi on DABAFIHH. Tilinumeron pituus maittain vaihtelee. Euromaksualue: EU-jäsenmaat: Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro. Muut ETA-maat: Islanti, Liechtenstein, Norja 3

4 Maksut muualla maailmassa Ulkomaanmaksut Euromaksualueen ulkopuolelle/-lta välitetään maksunsaajalle kansainvälisen tilinumeron sekä saajan pankin BIC/SWIFT -koodin perusteella, mutta usein vaaditaan myös muita yksilöintitietoja kuten esimerkiksi maksun saajan osoite. Yhdysvaltoihin vaaditaan lisäksi clearing-koodi tai ABA-koodi. Koodi kertoo pankin nimen ja konttorin. Yhdysvalloissa alkaa FW ja sen jälkeen 9 numeroa. Verkkopankin kautta maksun voi tehdä suoraan US dollareina tai valita jonkun muun saajamaan valuutan. Maksun voi tehdä myös euroina ja vastaanottajapankki vaihtaa eurot saajamaan valuuttaan ja sen vaihtokurssiin. Maksun välittäminen voi kestää jonkin aikaa, jopa viikon riippuen minkä välittäjäpankin kautta maksu kulkee. Jos maksu ei ole SEPA-maksu, niin tilisiirto on yleensä kalliimpi ja laskutus voi olla jopa 10e/lasku ja tähän lisäksi voi tulla välittäjäpankin kulut. Maksutoimeksiantoa tehtäessä suosittelemme valitsemaan että maksaja ja saaja maksavat ovat kulunsa. Välittäjäpankit voivat vähentää omat kulunsa saajalle maksettavasta määrästä ja siihen ei voi maksun lähtömaasta vaikuttaa. 4

5 Kortit Maailmassa on kaksi isoa luottoyhtiötä: MasterCard ja Visa. Kummatkin ovat maa riippumattomia. Debit-kortteja on olemassa kahdenlaisia Debit (Offline)= Ei varmenna aina. Toimii useimmissa paikoissa. Debit (Online) = Varmentaa aina tilin katteen. Saattaa tuottaa haasteita paikoissa, jossa maksupäätteen verkko on huono. Luottokortti (MC ja Visa) = Toimii aina. Dansken debit-kortit on mahdollista saada myös lähimaksuominaisuudella. Danske Bank suosittelee ulkomaanmatkoille joko yhdistelmäkorttia (Credit/Debit) ja/tai Debit (Offline) korttia. Opiskelijat saa yhdistelmä/luottokortin mikäli Ei maksuhäiriöitä Yli 90 opintopistettä 5

6 Kortilla voi nostaa rahaa myös ulkomailla automaatista, mutta jos viipyy pidempään (yli 6kk) kannattaa melkein avata pankkitili kohdemaahan ja siirtää rahaa Suomen tililtä paikalliselle tilille. Tilin avaaminen on maa ja pankkikohtaista, kulut voivat olla korkeammat mitä Suomessa. Esimerkkejä nostojen hinnoista Käteisnosto luottotililtä EU-maissa 2 + 2,0% noston summasta Käteisnosto luottotililtä EU:n ulkopuolella 2 + 2,5% noston summasta Debit-kortilla euromääräinen käteisnosto EU-maissa 0,60 e Kun kortin käytössä ongelmia Ne voivat johtua ongelmista kansainvälisissä yhteyksissä Käytettävyysongelmat (ei katetta tilillä tai maksupääte ei tunnista korttia) =>Suosi nostoja kansainvälisten pankkien automaateista Ostot Internetissä; suositellaan käytettäväksi aina : Verified by Visa tai MasterCard SecureCode palveluja 6

7 Ka-tsiiing! MobilePayn avulla rahan siirtäminen toiselle MobilePay-käyttäjälle on yhtä helppoa kuin tekstiviestin lähettäminen Voit esimerkiksi pyytää rahaa kaveriltasi maksettuasi hänen kahvinsa, jakaa ravintolalaskun ystäviesi kanssa tai maksaa ostoksesi kirppiksellä MobilePay on tarkoitettu kaikkien pankkien asiakkaille ja sen käyttö on maksutonta 7

8 Muuta muistettavaa Verkkopankkitunnukset ja turvakortti ovat henkilökohtaisia. Niitä ei luovuteta äidille tai muulle lähisukulaiselle, jos ne menevät hukkaan. Mahdollisuus tilata uudet tunnukset pankin sivuilta -> pankkitunnukset osoittamaanne osoitteeseen. Muista ottaa mukaan korttien sulkupalvelun numero sekä muut palvelunumerot. Yleensä yhteyttä voi ottaa myös verkkopankin kautta lähettämällä viestin. Sama koskee myös jos kortti on varastettu tai kadonnut. Hyvä ottaa mukaan henkilötietosi maistraatista valmiiksi legalisoituna Apostilletodistuksella varustettuna, se voi olla tarpeellinen tilin avauksessa. HYVÄÄ MATKAA! 8

Mitä tarkoittaa SEPA, yhtenäinen euromaksualue? Miten SEPA vaikuttaa yrittäjän liiketoimintaan? Miten yritys valmistautuu SEPAan?

Mitä tarkoittaa SEPA, yhtenäinen euromaksualue? Miten SEPA vaikuttaa yrittäjän liiketoimintaan? Miten yritys valmistautuu SEPAan? Tervetuloa! Tilaisuuden aiheet Mitä tarkoittaa SEPA, yhtenäinen euromaksualue? Miten SEPA vaikuttaa yrittäjän liiketoimintaan? Tilisiirrot, maksukortit, e-laskut Miten yritys valmistautuu SEPAan? Taloushallinnon

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Vaihtoon lähtijän muistilista 11.5.2015. Helena Hietanen (ELEC) Kaisa Pulliainen (CHEM)

Vaihtoon lähtijän muistilista 11.5.2015. Helena Hietanen (ELEC) Kaisa Pulliainen (CHEM) Vaihtoon lähtijän muistilista 11.5.2015 Helena Hietanen (ELEC) Kaisa Pulliainen (CHEM) Viralliset paperiasiat 1/3 Tarkista, että sinulla on voimassaoleva passi ja hoida mahdollinen viisumi kuntoon. Lisätietoa

Lisätiedot

Palveluhinnasto-ote henkilöasiakkaille Tilit, kortit, maksaminen ja tili-informaatio Voimassa 19.11.2015 alkaen

Palveluhinnasto-ote henkilöasiakkaille Tilit, kortit, maksaminen ja tili-informaatio Voimassa 19.11.2015 alkaen Palveluhinnasto-ote henkilöasiakkaille Tilit, kortit, maksaminen ja tili-informaatio Voimassa 19.11.2015 alkaen TILIT KÄYTTÖTILI Danske-tilin kuukausimaksu 2,00 Käyttötili 0-17 vuotiaille 0,00 (Nuorisokäyttötili)

Lisätiedot

SEPA-maksun esittely. Palvelun valuutat. Palvelun maat 1(5)

SEPA-maksun esittely. Palvelun valuutat. Palvelun maat 1(5) 1(5) SEPA-maksun esittely Palvelun kautta voit lähettää SEPA-maksutoimeksiantoja Suomeen ja muihin SEPA-alueen maihin. SEPAmaksujen tekeminen poikkeaa kotimaan maksamisesta. Tutustu huolellisesti tähän

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Palveluhinnasto-ote henkilöasiakkaille Tilit, kortit, maksaminen ja tili-informaatio Voimassa 15.2.2015 alkaen

Palveluhinnasto-ote henkilöasiakkaille Tilit, kortit, maksaminen ja tili-informaatio Voimassa 15.2.2015 alkaen Palveluhinnasto-ote henkilöasiakkaille Tilit, kortit, maksaminen ja tili-informaatio Voimassa 15.2.2015 alkaen TILIT KÄYTTÖTILI Danske-tilin kuukausimaksu 2,00 Käyttötili 0-17 vuotiaille 0,00 (Nuorisokäyttötili)

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset 1.1.2017 alkaen Kaksi 1.1.2017 voimaan astuvaa lakimuutosta helpottaa pankkipalvelujen tarjoamista oleskeluluvan saaneille. Henkilökorttilaki Ulkomaalaisen

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

HINNASTO-OTE HENKILÖASIAKKAAT Nykyinen hinnasto sekä voimaan tuleva hinnasto

HINNASTO-OTE HENKILÖASIAKKAAT Nykyinen hinnasto sekä voimaan tuleva hinnasto HINNASTO-OTE HENKILÖASIAKKAAT Nykyinen hinnasto sekä 1.10.2018 voimaan tuleva hinnasto www.saastopankki.fi/liedonsp PÄIVITTÄISET RAHA-ASIAT (nykyinen hinnasto) Tilitiedot Saldotieto käteisnoston yhteydessä

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011 Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 25.8.2011 Ulkomaantyöskentely lainvalintaa koskevat säännöt EI SOPIMUSTA EU/ETA -MAA SOPIMUSMAA Suomen kansallinen lainsäädäntö ja toisen maan

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat

Lisätiedot

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2015 alkaen Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää toimintaohjeita

Lisätiedot

P A L V E L U H I N N A S T O - O T E H E N K I L Ö A S I A K K A I L L E

P A L V E L U H I N N A S T O - O T E H E N K I L Ö A S I A K K A I L L E Henkilöasiakkaan palveluhinnasto-ote: päivittäispalvelupaketit, tilit, kortit, maksaminen ja tili-informaatio Sivu 1 / 5 Voimassa 1.4.2019 alkaen PÄIVITTÄISPALVELUPAKETIT Päivittäispalvelupaketit ovat

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

ALV-yhteenvetoilmoitus

ALV-yhteenvetoilmoitus OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Case Id: 0de07826-cc4c-4173-b6d8-234da2c827b3 Date: 31/07/2015 11:53:18 Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Perustiedot

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019

Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019 1 Parcel and ecommerce, Jouni.lamberg@posti.com 5/31/2019 Paketit ulkomaille nopeasti ja edullisesti Pakettien lähettäminen ja palauttaminen varmasti ja aikataulutetusti. Kun verkkokauppasi tavoittelee

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 18.11.214 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Maksuja koskeva tietoasiakirja

Maksuja koskeva tietoasiakirja Maksuja koskeva tietoasiakirja Tilin tarjoajan nimi: Tilin nimi: Danske-tili Päivämäärä: 31.10.2018 Tässä asiakirjassa annetaan tietoja maksutiliin liittyvien pääasiallisten palvelujen käytöstä veloitettavista

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Perustoimeentulotuen Kela-siirron kick off tilaisuus Kuntatalolla 20.5.2015 2 21.5.2015 Sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat

Lisätiedot

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Tiedosta hyvinvointia 1 ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Salme Ahlström Tutkimusprofessori Alkoholi- ja huumetutkimus STAKES Päihdetiedotusseminaari "Päihteet ja väkivalta" Finnish-German Media

Lisätiedot

Päivittäispalveluhinnasto

Päivittäispalveluhinnasto Päivittäispalveluhinnasto Henkilöasiakkaan palveluhinnasto-ote: päivittäispalvelupaketit, tilit, kortit, maksaminen ja tili-informaatio Voimassa 1.9.2019 alkaen PÄIVITTÄISPALVELUPAKETIT Päivittäispalvelupaketit

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Töihin Eurooppaan EURES

Töihin Eurooppaan EURES Töihin Eurooppaan EURES Työskentely ulkomailla Työskentely ulkomailla houkuttelee yhä useampaa suomalaista työnhakijaa. Erityisesti nuoret ja korkeakoulutetut ovat halukkaita muuttamaan ulkomaille töihin.

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomi on pieni avotalous, joka tarvitsee dynaamisen kilpailukykyisen yrityssektorin ja terveet kotimarkkinat

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 25.9.213 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

18.02.2015 Tina Sundqvist. 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

18.02.2015 Tina Sundqvist. 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 18.02.2015 Tina Sundqvist 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2018 alkaen Autolla ulkomaille Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää

Lisätiedot

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Lakiperusta Kansallinen lainsäädäntö Laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta (1573/1993)= soveltamisalalaki

Lisätiedot

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin

Lisätiedot

Nordea Black. Nordea Black. Nordea Black -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja.

Nordea Black. Nordea Black. Nordea Black -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja. -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja. Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 10.16 Yhdistelmäkortilla

Lisätiedot

HINNASTO 1 (6) Luottamuksellinen YHTEENLIITTÄMISHINNASTO OPERAATTOREILLE Tämä hinnasto on voimassa alkaen.

HINNASTO 1 (6) Luottamuksellinen YHTEENLIITTÄMISHINNASTO OPERAATTOREILLE Tämä hinnasto on voimassa alkaen. HINNASTO 1 (6) YHTEENLIITTÄMISHINNASTO OPERAATTOREILLE 0 Tämä hinnasto on voimassa alkaen. HINNASTO 1 (6) TELEVERKKOJEN YHTEENLIITTÄMINEN Verkkojen yhteenliittämistoimenpiteet ja liittymät hinnoitellaan

Lisätiedot

Ajoneuvotekniikka. Tiedote 2/2007 katsastajille. ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistus. rekisteröintikatsastuksessa

Ajoneuvotekniikka. Tiedote 2/2007 katsastajille. ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistus. rekisteröintikatsastuksessa Ajoneuvotekniikka Tiedote 2/2007 katsastajille 24.1.2007 ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistuksen vaatiminen rekisteröintikatsastuksessa Muutos voimaan 1.2.2007 1.2.2007 alkaen tulee asiakkaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

33 LIEDON SÄÄSTÖPANKKI PALVELUHINNASTO Osa 6 Arvopaperi- ja säilytyspalvelut

33 LIEDON SÄÄSTÖPANKKI PALVELUHINNASTO Osa 6 Arvopaperi- ja säilytyspalvelut 33 LIEDON SÄÄSTÖPANKKI 2 Sisällysluettelo 1 ARVOPAPERIKAUPPA... 3 1.1 Toimeksiannot konttoripalveluna Helsingin Pörssiin... 3 1.2 Toimeksiannot muihin pörsseihin... 3 1.3 Internet-arvopaperikaupankäynti

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä

Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä Pohjois-Karjalan Kauppakamari Kevätkokous 22.5.2013 Sami Hirvonen Cash Management-johtaja Danske Bank Oyj Savo-Karjalan Finanssikeskus Sisältö Danske Bank-konsernin

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

Nordea Black. Nordea Black -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja.

Nordea Black. Nordea Black -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja. Nordea Black Nordea Black -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja. Nordea Black Yhdistelmäkortilla voit maksaa ostoksesi joko luotolta (Credit)

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

KUULEMINEN YRITYSTEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KOTIPAIKAN SIIRTÄMISESTÄ TOISEEN EU-VALTIOON Euroopan komissio, sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto

KUULEMINEN YRITYSTEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KOTIPAIKAN SIIRTÄMISESTÄ TOISEEN EU-VALTIOON Euroopan komissio, sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto KUULEMINEN YRITYSTEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KOTIPAIKAN SIIRTÄMISESTÄ TOISEEN EU-VALTIOON Euroopan komissio, sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto Johdanto Taustaa: Euroopan komission sisämarkkinoiden ja palvelujen

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitys 26.6.29 Uusiutuvien osuus energian loppukulutuksesta (EU-27) 25 ja tavoite 22 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Viro Romania Tanska Slovenia Liettua EU

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

SEPA - muutoksia pienille ja keskisuurille yrityksille

SEPA - muutoksia pienille ja keskisuurille yrityksille SEPA - muutoksia pienille ja keskisuurille yrityksille Yleiset toimenpiteet SEPAan siirtymiseksi Käy läpi yrityksen käyttämät maksamiskanavat (verkkopankki, pankkiyhteysohjelma, jne) ja ohjelmistot, joissa

Lisätiedot

Rentoudu matkoillasi Priority Pass -loungeissa

Rentoudu matkoillasi Priority Pass -loungeissa Nordea Platinum 3 Nordea Platinum Nordea Platinum -kortilla maksat ostoksesi vaivattomasti niin Suomessa kuin ulkomailla. Kortilla teet ostoksia myös verkossa sekä nostat käteistä automaateista. Kortin

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

Nordea Platinum. Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 12/2017

Nordea Platinum. Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 12/2017 Nordea Platinum Nordea Platinum Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 12/2017 Nordea Platinum -kortilla maksat ostoksesi vaivattomasti niin Suomessa kuin

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Rahoitusmarkkinoiden näkymiä Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Fundamentit, joiden varaan euron vakaus rakentuu Poliittinen vakaus Euroalueen vakaus Politiikka: Velkoja ja velallismaiden on löydettävä poliittinen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot