Arjen ja asumisen turvallisuus

Samankaltaiset tiedostot
Puhelinhaastattelututkimus. ihmisten suhteesta 5 omatoimiseen varautumiseen. lähiympäristön turvallisuuteen

Omatoiminen varautuminen 2014 (%)

Pelastussuunnittelu taloyhtiössä. Katja Ahola Varautumispäällikkö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

ERILAISTEN ONNETTOMUUKSIEN TODENNÄKÖISYYS: KUINKA TODENNÄKÖISESTI ARVELEE ITSE JOUTUVANSA (%)

Ihmisen suhde omatoimiseen varautumiseen

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja Kansalaisareena ry (2015,2010) HelsinkiMissio (2015) Kirkkohallitus (2015) Taloustutkimus

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Aikuiskoulutustutkimus2006

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Kotimaisen median arvostus

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012

Isännöinnin laatu 2015

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Taloyhtiö Turvallisuus taloyhtiössä Helsingin Messukeskus Jaana Sallmén vanhempi lakimies, varatuomari. Suomen Kiinteistöliitto ry

Koulutustarjonnan sisältökuvaukset ja hinnat v Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %)

Jokainen voi varautua - omatoiminen varautuminen ilmastovaikutuksiin

KOULUTUSTARJOTIN 1 (10) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. 1 h hlöä 93 / alkava tunti

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen

Koulutustarjonnan sisältökuvaukset ja hinnat v Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %)

MARKKINAKATSAUS 1/2012 KOTITALOUKSIEN INTERNETYHTEYDET

MITEN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTATOIMINTA EDISTÄÄ TURVALLISUUTTA HARVAAN ASUTUILLA ALUEILLA

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Asukaskysely Tulokset

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Valmistu töihin! Turku

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Etsivä nuorisotyö 2012

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus

Suomalaisten pelastusasenteet 2017

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta

Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi As Oy Peltolammin Veteraanitalot Päiväys

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Kainuulaiset selvisivät tykkylumesta kokemuksen avulla selviäisitkö sinä?

Pelastussuunnitelma. As Oy Hovirouva. Kiinteistön nimi. Päiväys

ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET. Niina Rajakoski

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Seksuaalinen häirintä työelämässä

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Kansalaistutkimus STTK

Pelastussuunnitelma. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi Aurinkokatu 35. Päiväys

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Lahtelaisten liikkuminen ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt sekä erilaisten taustatekijöiden vaikutus näihin

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia

Arjen turvallisuuden edistäminen maaseudulla hanke

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

Siilinjärven kunta. Asukaskysely

EUROBAROMETRI. Haastattelujen määrä: Haastattelujen määrä: Tutkimusmenetelmä: Kasvokkain MAAYHTEENVETO

Maaseudun turvallisuus Viranomaispalveluista omatoimiseen varautumiseen

TerveysInfo. Fungerar brandvarnaren? Palovaroittimen käyttöä ja toimintaa läpikäyvä lehtinen.

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB 79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROOPAN PARLAMENTIN VAALEJA Parlametrin osuus SOSIODEMOGRAFINEN LIITE

Säästöpankin Säästämisbarometri HUOM. Ei julkisuuteen ennen klo 9.00

Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu Jaakko Hyry TNS

Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus. Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus

Asunto Oy Siltakyläntie 2

Transkriptio:

Heikki Laurikainen Arjen ja asumisen turvallisuus Puhelinhaastattelututkimus kansalaisten omatoimisesta varautumisesta 12 SPEK tutkii Heikki Laurikainen Arjen ja asumisen turvallisuus 12 Puhelinhaastattelututkimus kansalaisten omatoimisesta varautumisesta SPEK tutkii

Painotalo Tammerprint Oy, Tampere 2015 Ulkoasu Timangi / Anne Kaikkonen Graafit Spatio SPEK Tutkii 12 ISBN 978-951-797-571-1 (nid.) ISBN 978-951-797-572-8 (pdf) Julkaisija Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki Puhelin (09) 476 112, faksi (09) 4761 1400 spekinfo@spek.fi www.spek.fi

Sisällys 1. Johdanto...4 2. Tutkimuksen toteuttamisesta...5 Tutkimusaineisto ja rakenne...5 3. Turvallisuusviestintä...8 4. Turvallisuustiedot- ja taidot...14 5. Asumisen turvallisuus...23 6. Väestönsuojat...29 7. Vastuu turvallisuudesta...33 8. Yhteenveto ja johtopäätökset...36 Turvallisuusviestintä siirtyy yhä enemmän internetiin...36 Turvallisuustiedot ja taidot...37 Turvavälineitä yhä useammalla...41 Vastuu turvallisuudesta...42 9. Lähteet...44

1. Johdanto Turvallisuus on monitahoinen ja laaja käsite, jolla tarkoitetaan erilaisia asioita eri yhteyksissä. Turvallisuus tai sen asiantuntijuus ei myöskään ole minkään yksittäisen tahon omaisuutta. (Kekki 2014, 33). Käsitys siitä, kenelle minkäkin vaaran vähentäminen yhteiskunnassa kuuluu, vai kuuluuko se kaikille, on ajan mittaan muuttunut. On kuitenkin selvää, että yksilöillä on aina ollut keskeinen rooli turvallisen yhteiskunnan luojina - tosin yksilöiden turvallisuuden on nähty olevan välillä enemmän yksityinen ja toisinaan yhteiskunnallisempi asia. Yhteiskuntatieteelliset havainnot osoittavat suomalaisen kulttuurin siirtyneen yksilökeskeisempään suuntaan etenkin menneinä vuosikymmeninä (Helkama 2015, 220). Muutos näkynee myös yksilöiden tavassa ymmärtää turvallisuuteen liittyvää vapauden ja vastuun yhteyttä. Yhteiskunnan instituutioiden ja kansalaisten välisten turvallisuusvastuiden ja tehtävien siirtymisillä on epäilemättä vaikutuksia arjen turvallisuuteen ja ihmisten käyttäytymiseen. Näiden muutosten havaitsemiseen tarvitaan kansalaisten turvallisuutta ja turvallisuusasenteita seuraavaa tutkimusta. Tapaturmien ja kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien tutkimus on ollut Suomessa tasokasta muuan muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Onnettomuustutkintakeskuksen johtamana. Arjen turvallisuutta ja turvallisuuskulttuuria voidaan tutkia myös kansalaiskyselyiden avulla ja näitä turvallisuusasenteita ja turvallisuuspalveluiden tasoa mittaavia tutkimuksia onkin Suomessa tehty. Esimerkiksi poliisi on seurannut turvallisuusasenteita Poliisibarometrillä ja Puolustusvoimat vastaavasti Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mielipidetutkimuksilla. Sisäministeriön pelastusosasto on puolestaan tutkinut kansalaisten käsityksiä ja tietoja pelastustoimesta. Myös useat kaupungit, korkeakoulut ja turvallisuusalan järjestöt ovat tehneet erilaisia turvallisuuskyselyitä. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) on toiminnassaan seurannut kansalaisten turvallisuutta paloturvallisuuden ja varautumisen osalta. Vuodesta 2008 alkaen toteutettu kansalaiskysely on tarkastellut erityisesti kansalaisten käsityksiä turvallisuusviestinnästä, kodin turvallisuudesta ja asenteista vapaaehtoisia turvallisuustehtäviä kohtaan. Tämä tutkimus käsittelee vuoden 2015 kyselyn tuloksia ja antaa lisätietoa kansalaisten arjen turvallisuudesta ja siihen liittyvistä asenteista. Tutkimus on toteutettu Raha-automaattiyhdistyksen ja Väestönsuojelusäätiön tuella. 4

2. Tutkimuksen toteuttamisesta Tutkimuksen alussa tarkastellaan kansalaisten turvallisuusviestintään liittyviä käsityksiä ja erilaisten viestintäkanavien sopivuutta eri ryhmille. Tarkasteluun on otettu erityisesti perinteisen median ja sosiaalisen median välinen suhde. Seuraavaksi tutkimus tarkastelee kansalaisten turvallisuustietoja ja taitoja. Turvallisuustietämystä arvioidaan myös turvallisuus- ja pelastussuunnitelmien tunnettavuuden näkökulmasta. Kansalaisten turvallisuustaitoja mitataan perinteisillä osaamiskysymyksillä sekä tarkastellaan turvallisuuskouluttautumisen ja harrastamisen näkökulmasta. Asumisen turvallisuutta on kartoitettu turvallisuusvälineiden yleisyyttä kysymällä ja kansalaisten omilla arvioilla uhkiin varautumisesta ja pärjäämisestä häiriötilanteessa. Väestönsuojia käsittelevässä osiossa selvitetään kansalaisten väestönsuojia koskevia perustietoja ja mielipidettä väestönsuojien rakentamisesta. Lopuksi tutkimus selvittää kansalaisten mielipiteitä turvallisuuteen liittyvistä vastuukysymyksistä. Kuten onko vastuu turvallisuudesta taloyhtiön hallituksella vai asukkaalla itsellään? Tutkimuksen jokaista kysymystä on tarkasteltu iän, sukupuolen, asumismuodon, asuinpaikan, koulutusasteen ja ammattiaseman suhteen. Muuttujakohtaiset tulokset on nostettu esiin vain, jos taustamuuttujalla on ollut selkeä yhteys tuloksiin. Taustamuuttujista etenkin sukupuoli, ikä ja asumismuoto nousivat esiin useammassa tuloksessa. Prosentteina esitetyt tulokset on pyöristetty tasalukuihin. Tutkimusaineisto ja rakenne Suomalaisten suhdetta omatoimiseen varautumiseen ja lähiympäristön turvallisuuteen on kartoitettu pääosin samansisältöisenä vuosina 2008, 2010, 2013 ja 2015. Tutkimusaineisto on kerätty puhelinhaastatteluin. Tutkimuksen kokonaisotos (N) on 1000 haastateltua. Peruskohderyhmä muodostuu iältään 15 79-vuotiaista mannersuomalaisista, jotka puhuvat äidinkielenään suomea. Otos on muodostettu yksinkertaisella satunnaisotannalla etukäteen määriteltyjen aluekiintiöiden sisällä (maakunnat). Aineisto on painotettu vastaamaan Manner-Suomen ikäryhmä- ja sukupuolijakaumaa. Puhelinhaastattelut kerättiin 17.3. 22.4.2015 välisenä aikana ja ne toteutti Suomen Kyselytutkimus Oy. 5

Toinen vastaava tutkimus on sisäministeriön pelastusosaston vuosina 1992, 1995, 1999, 2002, 2005, 2008 ja 2011 toteutettu kyselyn, jossa on tarkasteltu väestön käsityksiä ja tietoja pelastustoimesta. Osa kysymyksistä on hyvin samankaltaisia kuin SPEKin tutkimuksessa, mikä mahdollistaa tulosten vertailun tässä tutkimuksessa. Tutkimusraportissa kysymyksen yhteydessä mainittu (N) kuvaa potentiaalista vastaajamäärää eli kaikkien niiden henkilöiden lukumäärää, joille kysymys on esitetty. Kysymyksen yhteydessä kenoviivan jälkeen mainittu (n) kuvaa puolestaan sitä vastaajamäärää, joka kysymykseen on lopullisesti vastannut. Kokonaisotoksen tilastollinen virhemarginaali on 95 prosentin luotettavuustasolla enintään -+3,1 prosenttiyksikköä Taulukko 1. Vastaajien taustatiedot. Maakunta % Maakunta % Lappi 3% Etelä-Savo 3% Kainuu 2% Pirkanmaa 9% Pohjois-Pohjanmaa 9% Satakunta 4% Etelä-Pohjanmaa 4% Keski-Suomi 6% Keski-Pohjanmaa 1% Varsinais-Suomi 9% Pohjanmaa 2% Päijät-Häme 4% Pohjois-Karjala 3% Kanta-Häme 3% Etelä-Karjala 3% Uusimaa 28% Pohjois-Savo 5% Kymenlaakso 3% 6

Sukupuoli % Miehiä 50% Naisia 50% Yhteensä 100% Talouden tyyppi % Yksittäistalous alle 35-vuotias 11% Yksittäistalous yli 35-vuotias 16% Lapseton pari 20% Aikuistalous (lapset yli 18-v) 25% Ylin koulutusaste % Kansa-/keski-/peruskoulu 21% Lukio / ylioppilas 10% Ammatti- / kauppakoulu 25% Opistotasoinen koulutus 18% Yliopisto / korkeakoulu 27% Yhteensä: 100% Aikuistalous, jossa alle 18-vuotiaita lapsia 29% Yhteensä: 100% Asuinpaikka % Haja-asutusalue 16% Maaseudun taajama (kirkonkylä) 14% Nykyinen ammattiasema % Pieni kaupunki, jossa alle 30 000 asukasta 14% Maanviljelijä 2% Työntekijä 30% Toimihenkilö 15% Yrittäjä 6% Johtavassa asemassa 3% Eläkeläinen 25% Opiskelija, koululainen 13% Kotiäiti / -isä 1% Työtön 4% Muu 1% Yhteensä: 100% Kaupunki, jossa 30 000 100 000 asukasta Suurkaupunki, jossa yli 100 000 asukasta 21% 34% Yhteensä: 100% Asumismuoto % Omakotitalo tai paritalo 50% Kerrostalo 39% Rivitalo 11% Yhteensä: 100% 7

3. Turvallisuusviestintä Turvallisuusviestinnän tavoitteena on, että kansalaiset osaavat ennaltaehkäistä onnettomuuksia ja toimia oikein hätätilanteissa. Neuvonta, valistus ja kampanjointi ovat turvallisuusviestintää ja niitä tuottavat pääasiassa viranomaiset ja järjestöt. Seuraavien viestintää koskevien kysymysten avulla on pyritty selvittämään, kuinka paljon kansalaiset etsivät turvallisuustietoa, onko turvallisuustieto helposti saatavilla ja mistä halutaan lisätietoa. Lisäksi on selvitetty perinteisen median ja sosiaalisen median eroja viestintäkanavina eri ikäryhmien välillä. Lähes kolmasosa (32 %) kyselyyn vastanneista ilmoitti etsineensä omatoimiseen varautumiseen tai turvallisuuteen liittyvää tietoa erilaisten medioiden välityksellä. Tietoa etsineiden osuus on hiukan noussut vuoden 2013 kyselyn tasosta (25 %) mutta on pienempi kuin vuonna 2008 (36 %). Selkeä enemmistö kaikista vastaajista (64 %) arvioi omatoimiseen varautumiseen tai turvallisuuteen liittyvää tietoa olevan helposti saatavilla. Osuus oli sama myös vuonna 2013 (64 %). Miehet arvioivat tietoa olevan helpommin saatavilla kuin naiset (miehet 70 % / naiset 58 %). Myös työelämässä olevat kokevat tietoa olevan helpommin saatavilla kuin eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja koti-isät ja -äidit. Ero löytyi myös omakoti- ja kerrostaloasujien välillä (70 % / 60 %). Vastaajista, jotka olivat etsineet omatoimiseen varautumiseen ja turvallisuuteen liittyvää tietoa, olivat etsineet sitä useimmiten internetistä (78 %). Internetin osuus näyttää hiukan pienentyneet aikaisempiin vuosiin verrattuna. Vuoden 2013 tutkimuksessa osuus oli 80 prosenttia, vuoden 2010 tutkimuksessa peräti 90 prosenttia ja 2008 yhteensä 83 prosenttia. Internetin osuuden pienentyminen on yllättävää, koska väestön keskuudessa internetin käyttö on edelleen yleistynyt etenkin yli 55-vuotiaiden ikäluokissa (Tilastokeskus 2014). Muutosta saattanee selittää internetin arkipäiväistyminen ja se, etteivät vastaajat koe erityisesti etsivänsä tietoa, vaikka internetin kautta tietoon törmäävätkin. Toiseksi yleisin tiedon lähde oli työ tai koulu (31 %) ja kolmanneksi yleisin erilaiset lehdet (29 %). Lehtien osuus on hiukan noussut vuoden 2013 tutkimuksesta (26 %) mutta se on selkeästi matalampi kuin 2010 (37 %) ja 2008 (57 %). Lehtien osuuden pienentyminen saattaneet johtua median murroksesta, jossa sähköiset kanavat ovat korvaamassa perinteistä lehdistöä. Suurimpien päivälehtien lukijamäärät ovat Suomessa pienentyneet vuosina 2002 2012 peräti 19 prosenttia (Joukkoviestimet 2013). 8

Kuvio 1. Oletteko etsinyt omatoimiseen varautumiseen tai turvallisuuteen liittyvää tietoa erilaisten medioiden välityksellä? (N = 1000 / n = 1000) 2008 36 % 64 % 2010 27 % 73 % 2013 25 % 75 % 2015 32 % 68 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % kyllä en Kuvio 2. Onko omatoimiseen varautumiseen tai turvallisuuteen liittyvää tietoa mielestänne helposti saatavilla? (N = 1000 / n = 998) 2010 36 % 44 % 20 % 2013 64 % 26 % 10 % 2015 64 % 27 % 9 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % kyllä en osaa sanoa ei Kuvio 3. Mitä kautta olette etsineet omatoimiseen varautumiseen tai turvallisuuteen liittyvää tietoa? (N = 329 / n = 325) Internetistä 74 83 80 90 Työn tai koulun kautta Lehdistä 26 29 31 37 57 Televisiosta 23 17 19 52 Esitteistä Radiosta 8 1012 14 21 29 41 Muualta 10 18 18 31 0 20 40 60 80 100 % 2008 2010 2013 2015 9

Kuvio 4. Mitkä olisivat juuri teidän kannaltanne omatoimiseen varautumiseen ja turvallisuuteen liittyvän tiedon tehokkaimmat välityskanavat? (N = 1000 / n = 991) Muu Internet Televisio Sanomalehdet Radio Sosiaalinen media Esitteet Aikakauslehdet Messut Erilaiset kaupunginosan tai kylän tapahtumat 16 11 5 8 9 11 11 8 5 6 8 20 22 20 28 33 32 42 43 44 Joku muu 3 67 0 20 40 60 80 100 % 50 62 57 66 68 2010 2013 2015 Taulukko 2. Mitkä olisivat juuri teidän kannaltanne omatoimiseen varautumiseen ja turvallisuuteen liittyvän tiedon tehokkaimmat välityskanavat? (N = 1000 / n = 991) Kaksiluokkainen ikäjako 15 44 45 79 n % n % Muu internet 325 71,9% 242 44,1% Televisio 113 25,1% 304 55,4% Sanomalehdet 76 16,9% 244 44,5% Radio 56 12,5% 160 29,1% Sosiaalinen media 154 34,2% 45 8,3% 10

Omatoiminen varautuminen Yksityisten ihmisten ja yhteisöjen toiminta, jolla pyritään onnettomuuksien ehkäisyyn ja valmistaudutaan toimimaan vaaratilanteissa. (Kokonaisturvallisuuden sanasto 2014) Vastaajien arvioidessa, mikä heidän kannaltaan olisi tehokkain omatoimiseen varautumiseen ja turvallisuuteen liittyvä tiedonvälityskanava, internetin osuus korostuu. Kaikkiaan 57 prosenttia pitää internetiä tehokkaimpana välityskanavana. Erityisesti 15 44-vuotiaiden keskuudessa (72 %) internet koetaan tehokkaaksi kanavaksi. Sosiaalinen media 1 on eroteltu internetistä vuoden 2015 tutkimuksessa omaksi tiedonvälityskanavakseen, koska sosiaalisen median yleistymisen on katsottu vaikuttavan myös turvallisuusviestintään. (SM 2014/b) Sosiaalinen media vahvistaa turvallisuusviestinnän kaksisuuntaisuutta. Vastaajista 20 prosenttia ilmoittaa sosiaalisen median olevan heidän kannaltaan tehokkain turvallisuustiedon välityskanava, joka on osuudeltaan likipitäen samansuuruinen kuin radion (22 %). Toisessa vuonna 2014 toteutetussa pelastustoimea koskevassa kyselyssä kuitenkin vain kaksi prosenttia vastaajista ilmoittaa saaneensa turvallisuustietoa sosiaalisen median kautta (SM 2014/a). Televisio koetaan edelleen tärkeäksi turvallisuustiedon kanavaksi (42 %), mutta sen osuus on romahtanut viiden vuoden tarkasteluperiodin aikana. Vuoden 2010 tutkimuksesta television osuus on laskenut peräti 26 prosenttia. Muutos on samansuuntainen television katselun yleiskehityksen kanssa, joskin radikaalimpi. Television tavoittavuus on laskenut hieman 2000-luvun kuluessa ja erityisesti suosituimmat kanavat ovat menettäneet osuuttaan kanavamäärän kasvaessa. (Joukkoviestimet 2013, 104.) Voidaankin arvioida, että television merkitys turvallisuusviestinnässä on hieman laskenut etenkin nuorissa ikäryhmissä. Tuloksista ilmenee, että 15 44 vuotiaista vain neljäsosa pitää televisiota itselleen tehokkaimpana tiedonvälityskanavana, kun ikäryhmässä 45 79 vastaava osuus on yli 55 prosenttia. Tulos ei ole yllättävä, koska tutkimukset osoittavat television katseluaikojen systemaattisesti kasvavan iän myötä. (Joukkoviestimet 2013, 11). Myös sanomalehtien osalta jako on selkeä. Nuoremmista vain noin kuudesosa (17 %) pitää lehtiä tehokkaina turvallisuustiedon välityskanavana, kun yli 45-vuotiaista tätä mieltä on miltei puolet (45 %). 1 Sosiaalisella medialla tarkoitetaan Internetin palveluja ja sovelluksia, joissa keskiössä ovat kommunikaatio ja käyttäjien oma sisällöntuotanto (Hintikka) 11

Kuvio 5. Haluaisitteko saada lisätietoja kodin tai lähiympäristön turvallisuuden parantamiseen liittyvistä asioista? (N=1000 / n= 1000) PARANTAMISEEN LIITTYVISTÄ ASIOISTA? (n=1000) 29 % 71 % kyllä en Kuvio 6. Mistä asioista haluaisitte saada lisätietoa? (monivalinta: kaikki vastaajat, jotka halusivat saada lisätietoja, (N=303 / n = 282) Ensiaputoimet ja toimiminen onnettomuustilanteessa Paloturvallisuus / tulipalon syttymisen estäminen Lukot ja murrot Tulipalon sammuttaminen Väestönsuojat ja väestönsuojelu Onnettomuuksien, tapaturmien ennaltaehkäisy Säteilyonnettomuudet / ydinvoimaonnettomuudet Ympäristöonnettomuudet Alkusammutus Luonnononnettomuudet Hätäilmoituksen teko Joku muu 6 % 13 % 20 % 39 % 35 % 34 % 31 % 30 % 28 % 27 % 24 % 46 % 0 20 40 60 80 100 % 12

Turvallisuusviestinnän perinteisiin on kuulunut esitteiden jakaminen erilaisissa tilaisuuksissa. Vastausten perusteella entistä harvempi (11 %) kokee esitteet tehokkaaksi tiedonsaantikanavaksi. Osuus on pienentynyt 17 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Kaikkiaan 71 prosenttia vastaajista ilmoittaa, etteivät halua saada lisätietoa kodin tai lähiympäristön turvallisuuden parantamiseen liittyvistä asioista. Vuonna 2013 osuus oli 57 prosenttia (2010: 40 %, 2008: 35 %) 2. Kehityssuunta on kuitenkin selkeä seitsemän vuoden tarkastelujaksolla: entistä harvempi kaipaa lisätietoa turvallisuuden parantamiseen liittyvistä asioista. Toisaalta lähes kolmasosa suomalaisista kokee tarvitsevansa lisätietoa, mikä on merkittävä määrä ihmisiä ja haaste turvallisuusviestinnälle. Sukupuolella näyttää olevan merkitystä, sillä miehistä 73 prosenttia ilmoittaa, ettei halua saada lisätietoa ja naisista 68 prosenttia. Tulos on samansuuntainen vuoden 2013 tutkimuksen kanssa, jolloin ero miesten ja naisten välillä oli kymmenen prosenttiyksikköä (miehet 62 %, naiset 52 %). Lisätietoa kaipaavien keskuudessa useimmiten esiin nousee tarve saada lisätietoa ensiaputoimista ja toimimisesta onnettomuustilanteessa (46 %) ja paloturvallisuudesta/tulipalon syttymisen estämisestä (39 %). Suosituimmat lisätiedon aiheet ovat pysyneet samoina koko kyselyperiodin ajan vuodesta 2008 alkaen. Lisätietoa kaivataan myös lukoista ja murroista (35 %), väestönsuojista (31 %), tapaturmien ehkäisystä (30 %) ja säteilyonnettomuuksista (28 %). Vertailuksi mainittakoon, että sisäministeriön (2014/a) tuottamassa tutkimuksessa samat asiat/aiheet (ensiapu, väestönsuojat ja säteilyonnettomuudet) nousevat selkeästi esiin. 2 Tulos ei ole täysin vertailukelpoinen, koska kysymys eroteltiin omaksi erilliseksi kysymyksekseen vuoden 2015 tutkimuksessa. 13

4. Turvallisuustiedot- ja taidot Tässä kappaleessa tarkastellaan kansalaisten turvallisuustietoja ja -taitoja. Turvallisuustietojen ja -taitojen tasosta on pyritty luomaan kokonaiskuva tarkastelemalla turvallisuus- ja pelastussuunnitelmien tunnettavuutta sekä turvallisuuskoulutuksiin ja järjestöjen toimintaan osallistumisen tasoa. Lisäksi kansalaisilta on pyydetty itsearvioita tiedoista ja taidoista koskien alkusammutusta, hätäensiapua, hätäilmoitusta ja yleistä vaaramerkkiä. Entistä useampi (34 %) kertoo tietävänsä jonkin työpaikkaa tai kotia koskevan turvallisuuden suunnitelman. Osuus on tarkastelujakson (2008 2015) korkein, mutta edelleen kaksi kolmesta ilmoittaa, ettei tunne mitään turvallisuuteen liittyvää suunnitelmaa. Huomattavaa kuitenkin on, että peräti 14 prosenttia vastaajista, jotka ilmoittivat tietävänsä minkä nimisiä kotia tai työpaikkaa koskevia turvallisuuden suunnitelmia on olemassa, eivät kuitenkaan osanneet suunnitelmaa nimetä sitä kysyttäessä. Useimmiten mainitut turvallisuuden suunnitelmat ovat pelastussuunnitelma (40 %) ja turvallisuussuunnitelma (19 %). Miehet ilmoittavat naisia useammin tietävänsä jonkin työpaikkaa tai kotia koskevan turvallisuuden suunnitelman (miehet 37 %, naiset 30 %). Koulutusasteen ja suunnitelmien tuntemisella on yhteys. Korkeasti koulutetuista (Yliopisto / korkeakoulu) 49 prosenttia ilmoittaa tietävänsä jonkin turvallisuuden suunnitelman, kun kansa-, keski- ja peruskoulun käyneistä vastaava osuus on 21 prosenttia. Suurin osa kerrostaloasujista (66 %) ja rivitaloasujista (61 %) ilmoittaa, ettei osaa sanoa tai ei ole perehtynyt asuntoa koskevaan pelastussuunnitelmaan. Samansuuntainen tulos on saatu sisäministeriön kyselyssä (SM 2014/a), jossa 57 % 3 ei ollut saanut tietoa taloyhtiön pelastussuunnitelmasta. Yleisesti ottaen kaikki kerrostaloasukkaat kuitenkin kuuluvat pelastussuunnittelun piiriin 4 ja pelastuslaki 5 velvoittaa taloyhtiöt pelastussuunnitelmien tekoon ja tiedon vä- 3 Tulosten ero saattaa johtua siitä, että SM:n kyselyssä pelastussuunnitelman määrittelyssä on käytetty vanhaa viiden asuinhuoneiston rajaa. 4 Pelastuslain (379/2011) 15 :ssä tarkoitettu pelastussuunnitelma on laadittava asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme asuinhuoneistoa 5 Valtioneuvoston asetus (407/2011) pelastustoimesta 2 : Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen asukkaille ja työntekijöille sekä muille, joiden on osallistuttava pelastussuunnitelman toimeenpanoon. 14

Kuvio 7. Tiedättekö, minkä nimisiä kotia / työpaikkaa koskevia turvallisuudensuunnitelmia on olemassa? (N= 1000/ n =1000) 2008 21 % 79 % 2010 27 % 74 % 2013 26 % 74 % 2015 34 % 66 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % kyllä en Kuvio 8. Oletteko perehtynyt tai saanut perehdytyksen asuntoanne koskevaan pelastus suunnitelmaan? Kaikki vastaajat (N=1000 / n=991) 2013 15 % 4 31 % 50 % 2015 19 % 4 34 % 43 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % kyllä en osaa sanoa en asun omakoti- tai paritalossa Taulukko 3. Oletteko perehtynyt tai saanut perehdytyksen asuntoanne koskevaan pelastus suunnitelmaan? Kaikki vastaajat (N=1000 / n=991) Asumismuoto Omakotitalo tai paritalo Kerrostalo Rivitalo n % n % n % Kyllä 18 3,6% 130 33,3% 38 35,7% En 46 9,4% 231 59,0% 60 56,3% En osaa sanoa 5 1,0% 27 6,9% 5 4,7% Asun omakotitai paritalossa 420 86,0% 3 0,8% 4 3,3% 15

littämiseen asukkaille. Tilastokeskuksen (2014) laskelmien mukaan suomalaisista noin 1,8 miljoonaa asuu kerrostaloissa ja yli 700 000 henkilöä rivitaloissa, jolloin karkeasti voidaan arvioida, että miltei 2,5 miljoonaa suomalaista kuuluu pelastussuunnittelun piiriin. Työpaikkaa koskevaan pelastussuunnitelmaan on perehtynyt 46 prosenttia kaikista vastaajista (mukaan lukien opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät). Työssä käyvistä perehtyneiden osuus on 73 prosenttia. Karkeasti voidaan arvioida, että noin kolmasosa työelämän piirissä olevista ilmoittaa, ettei ole perehtynyt työpaikkaa koskevaan pelastussuunnitelmaan. Työpaikoilla tehtävän pelastussuunnittelun laajuuden arviointia vaikeuttaa se, etteivät kaikki työpaikat automaattisesti kuulu pelastussuunnittelun piiriin ja myöskään pelastussuunnittelu velvoitteisten työpaikkakiinteistöjen määrästä ei ole tarkkaa tietoa saatavilla. Pelastussuunnitelma Onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi ja vaaratilanteiden varalta tiettyä kohdetta varten laadittava suunnitelma. (Kokonaisturvallisuuden sanasto 2014) Turvallisuussuunnitelma Suunnitelma, jolla pyritään edistämään tietyn kohteen, alueen tai toiminnan turvallisuutta. Turvallisuussuunnitelmia laaditaan eri organisaatioissa. Turvallisuussuunnitelmiksi kutsutaan myös esimerkiksi paikallisia turvallisuussuunnitelmia, jotka ovat luonteeltaan yleensä kehittämis- ja toimenpideohjelmia. (Kokonaisturvallisuuden sanasto 2014) Kuvio 9. Oletteko perehtynyt tai saanut perehdytyksen työpaikkanne pelastussuunnitelmaan? Kaikki vastaajat (N=1000 / n=978) 2010 45 % 8 22 % 25 % 2013 43 % 3 16 % 38 % 2015 46 % 1 16 % 36 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % kyllä en osaa sanoa en olen opiskelija, työtön, eläkeläinen tai en muutoin tällä hetkellä työelämässä 16

Kuvio 10. Arvioikaa taitojanne ja tietojanne seuraavissa asioissa asteikolla 1 5? (N = 1000). osaan erinomaisesti osaan hyvin osaan kohtalaisesti osaan välttävästi en osaa lainkaan Alkusammutus (v. 2010) n=978 28 32 26 9 5 Alkusammutus (v. 2013) n=996 25 41 24 8 2 Alkusammutus (v. 2015) n=997 25 33 31 10 2 Hätäensiapu (v. 2010) n=975 13 23 31 23 10 Hätäensiapu (v. 2013) n=994 11 27 33 23 7 Hätäensiapu (v. 2015) n=997 13 24 36 20 7 Hätäilmoituksen teko (v. 2010) n=978 52 28 14 3 4 Hätäilmoituksen teko (v. 2013) n=996 53 33 13 21 Hätäilmoituksen teko (v. 2015) n=998 56 33 9 11 Toiminta yleisen vaaramerkin kuuluttua (v. 2010) n=976 24 34 27 9 6 Toiminta yleisen vaaramerkin kuuluttua (v. 2013) n=988 16 30 32 17 5 Toiminta yleisen vaaramerkin kuuluttua (v. 2015) n=993 13 30 36 16 5 0 20 40 60 80 100 % Taulukko 4. Toiminta yleisen vaaramerkin kuuluttua? Kaksiluokkainen ikäjako 15 44 45 79 n % n % En osaa lainkaan 26 5,7% 23 4,3% Osaan välttävästi 100 22,3% 59 10,9% Osaan kohtalaisesti 170 37,9% 185 33,9% Osaan hyvin 129 28,7% 169 31,1% Osaan erinomaisesti 24 5,3% 108 19,9% 17

Hätäilmoituksen teon arvioi osaavansa vähintäänkin hyvin 89 prosenttia, alkusammutuksen 58 prosenttia, toimimisen yleisen vaaramerkin kuuluttua 43 prosenttia ja hätäensiavun yhteensä 37 prosenttia vastaajista. Entistä useampi (muutos +9 % vuoteen 2010) kokee osaavansa hätäilmoituksen tekemisen vähintään hyvin. Sen sijaan luottamus alkusammutustaitoihin (-8 % vuoteen 2013 verrattuna) ja toimintaan yleisen vaaramerkin kuuluttua (- 15 % vuoteen 2010 verrattuna) horjuu. Etenkin yleisen vaaramerkin tunnettavuus näyttää heikentyneen ja samansuuntainen havainto on tehty myös sisäministeriön kyselyssä (SM 2014/a). Erityisesti nuorille ikäluokille yleinen vaaramerkki on verrattain tuntematon ja vain kolmasosa (34 %) alle 44-vuotiaista kokee osaavansa toimia vaaramerkin kuuluttua vähintäänkin hyvin, kun vastaavasti yli 45-vuotiaista vähintään hyvin osaavien osuus on puolet (51 %). Arvio omista hätäensiapuun liittyvistä tiedoista ja taidoista ei ole merkittävästi muuttunut, mutta hätäensiapu on edelleen se turvallisuustaito, johon liittyy eniten epävarmuutta. Sukupuolten välinen ero tulee esiin alkusammutustaitojen kohdalla: miehistä noin 70 prosenttia arvioi alkusammutustaitojensa olevan vähintäänkin hyviä, kun taas naisilla vastaava osuus oli vain 45 prosenttia. Entistä useampi on osallistunut omatoimiseen varautumiseen tai turvallisuuteen liittyvään koulutukseen etenkin työpaikan kautta. Sitä vastoin omaaloitteisesti ja harrastuksien kautta ei kouluttauduta samassa määrin kuin aikaisemmin. Kaikkiaan 48 prosenttia vastaajista ilmoittaa, ettei ole osallistunut turvallisuusaiheisiin koulutuksiin (2013: 55 %). Työpaikan kautta turvallisuuskoulutusta on saanut 39 prosenttia vastaajista. Työelämän ulkopuolella olevista 54 % prosenttia vastaa, ettei ole osallistunut turvallisuuskoulutukseen, kun työelämässä olevista vastaava osuus on 43 %. Näyttääkin siltä, että erityisesti työelämän ulkopuolella olevat (opiskelijat, työttömät, kotiäidit- ja -isät) jäävät useammin ilman turvallisuuskoulutusta. Poikkeuksena ovat eläkeläiset, joista 38 prosenttia ilmoittaa saaneensa koulutusta töiden kautta, mikä osoittaa vastaajien ajattelevan kysymystä pidemmällä aikavälillä. Hiukan yllättävää on, että harrastuksien kautta saatavan koulutuksen osuus on vähentynyt 2010 vuoden 17 prosentista (2013: 10 %) vuoden 2015 kuuteen prosenttiin. Tulosten valossa työpaikkojen merkitys turvallisuuskouluttajana korostuu ja toisaalta osoittaa, että epäsuhta työelämän ulkopuolella olevien ja työssäkäyvien välillä on merkittävä. Tarkasteltaessa koulutustaustan ja turvallisuuskoulutuksiin osallistumisen yhteyttä havaitaan perus-,kansa- ja keskikoulun käyneistä 60 prosentin ilmoittavan, ettei ole osallistunut koulutuksiin, kun taas yliopiston tai korkeakoulun käyneistä vastaava luku on 42 prosenttia. 18

Kuvio 11. Oletteko osallistunut omatoimiseen varautumiseen tai turvallisuuteen liittyvään koulutukseen? (N=1000 / n=986) En ole osallistunut koulutukseen Olen osallistunut koulutukseen työpaikan kautta Harrastuksien kautta Omasta aloitteesta käymilläni kursseilla 49 5255 48 41 37 31 39 8 17 12 6 3 12 10 6 5 Muualla 2 5 5 0 20 40 60 80 100 % 2008 2010 2013 2015 Taulukko 5. Oletteko osallistunut omatoimiseen varautumiseen tai turvallisuuteen liittyvään koulutukseen? Työelämässä Työelämän ulkopuolella n % n % Kyllä 313 57,2% 200 45,7% En 234 42,8% 238 54,3% Yleinen vaaramerkki Vaara- ja hätätilanteissa viranomaiset varoittavat väestöä uhkaavasta, välittömästä vaarasta yleisellä vaaramerkillä ja vaaratiedotteella. Yleinen vaaramerkki annetaan ulkohälyttimien välityksellä tai taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä. (Kokonaisturvallisuuden sanasto 2014) 19

Vastaajista kuusi prosenttia ilmoittaa olevansa mukana SPR:n, VPK:n, Vapepa:n, MPK:n tai muun vastaavan turvallisuusalan järjestön toiminnassa. Suunta näyttäisi olevan laskeva vertailtaessa vuoden 2010 (17 %) ja vuoden 2013 (8 %) osuuksiin (joskin jälkimmäinen muutos on virhemarginaalin +-3,1 sisällä). Tarkkoja tietoja kaikista jäsenmääristä ei ole saatavilla, mutta esimerkiksi SPR:n jäsenmäärän tiedetään vähentyneen noin 7 prosenttiyksikköä vuosien 2006 ja 2013 välillä. 6 Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen osalta tulosten tulkinta on hiukan erilainen, koska vapaaehtoisten kouluttajana se toimii erilaiselta pohjalta kuin vaikkapa SPR. MPK:n koulutusmääriin vaikuttaa se, kuinka paljon puolustusvoimat päättää koulutuksia milloinkin tilata. Viime vuosina Puolustusvoimat onkin tilannut koulutuksia aikaisempaa enemmän. MPK:n koulutusmäärät ovat siksi kasvaneet merkittävästi viime vuosina (Niemi 2015). Kyseiset koulutusmäärien muutokset suhteutettuna väestöön ovat kuitenkin sen verran pieniä, että ne eivät juurikaan näy 1000 vastaajan otantatutkimuksessa. Jäsenmäärien kehityksen lisäksi vapaaehtoisen järjestötoiminnan tilaa voidaan arvioida erilaisten kyselyiden avulla. Kehitys näyttääkin olevan samansuuntainen Poliisibarometrin (2014) tulosten kanssa, jossa vastaajat arvioivat vapaaehtoisten merkityksen lähiympäristön turvallisuuden parantamisessa entistä vähäisemmäksi. 7 Myös Järjestöbarometrin 2014 (Peltosalmi ym. 2014) mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen piirissä huolestuneisuus jäsenmäärästä ja sitoutuneiden jäsenten osuudesta on kasvanut, mikä kuvastanee laajemmin vapaaehtoistoiminnan muutosta, jossa etenkin nuoria on vaikea saada perinteiseen vapaaehtoistoimintaan mukaan ikääntyneiden tilalle. Kaikkiaan kolmasosa suomalaisista on mukana vapaaehtoistoiminnassa ja heistä noin 30 000 osallistuu turvallisuusalan järjestöjen kautta varsinaiseen hälytystoimintaan. Tämä sitoutumista vaativa harrastaminen edellyttää jatkossa osallistumisen ja rekrytoinnin edistämistä, jotta tulevaisuudessakin yhteiskunnalla on vapaaehtoisresurssi käytettävissä. (Hatakka 2014, 100) 6 Vuosikertomuksissa ilmoitettujen jäsenmäärien muutos: 2006 (92 631 jäsentä), 2013 (85 971 jäsentä) 7 Poliisibarometrissä vapaaehtoisten roolia ei kovin tärkeänä pitävien vastaajien osuus on kasvanut 1999 alkaen 15 prosentista aina 29 prosenttiin. 20

Kuvio 12. Oletteko mukana VPK:n, SPR:n, Vapepan, MPK:n tai muun vastaavan turvallisuusalan järjestön toiminnassa? (N = 1000 / n = 1000) 2010 17 % 83 % 2013 8 % 92 % 2015 6 % 94 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % kyllä en Kuvio 13. Olisitteko valmis toimimaan lähiympäristönne turvallisuuden hyväksi tai osallistumaan erilaisiin turvallisuustehtäviin? Kaikki vastaajat (N=1000) OSALLISTUMAAN ERILAISIIN TURVALLISUUSTEHTÄVIIN? Taloyhtiössä (v. 2010) n=927 Taloyhtiössä (v. 2013) n=867 Taloyhtiössä (v. 2015) n=739 Väestönsuojelutehtävissä (v. 2010) n=928 Väestönsuojelutehtävissä (v. 2013) n=981 Väestönsuojelutehtävissä (v. 2015) n=973 Työpaikalla (v. 2010) n=926 Työpaikalla (v. 2013) n=838 Työpaikalla (v. 2015) n=747 35 % 65 % 44 % 57 % 52 % 49 % 40 % 60 % 47 % 53 % 55 % 45 % 41 % 59 % 53 % 48 % 67 % 33 % 0 20 40 60 80 100 % kyllä en Taulukko 6. Olisitteko valmis toimimaan lähiympäristönne turvallisuuden hyväksi tai osallistumaan erilaisiin turvallisuustehtäviin: Väestönsuojelutehtävissä? Kaksiluokkainen ikäjako 15 44 45 79 n % n % Kyllä 273 61,2% 262 49,4% En 173 38,8% 269 50,6% 21

väestönsuojelu Aseellisen hyökkäyksen johdosta tapahtuva toiminta, jonka tarkoituksena on siviiliväestön suojelu hyökkäyksen vaaroilta ja auttaminen selviytymään hyökkäyksen välittömiltä vaikutuksilta sekä välttämättömien edellytysten luominen eloonjäämiselle. (Kokonaisturvallisuuden sanasto 2014) Entistä useampi olisi valmis osallistumaan taloyhtiössä ja työpaikalla erilaisiin turvallisuustehtäviin. Kiinnostus myös väestönsuojelutehtäviä kohtaan on lisääntynyt. Taloyhtiöiden turvallisuustehtäviin olisi valmis osallistumaan 52 prosenttia vastanneista. Verrattaessa vuoteen 2010 kyllä-vastaajien osuus on noussut 17 prosenttiyksikköä.. Vielä merkittävämpi muutos on nähtävissä työpaikan turvallisuustehtäviä kohtaan. Vuonna 2015 miltei kolme neljästä (67 %) olisi valmis osallistumaan työpaikan turvallisuustehtäviin, kun vuonna 2010 osuus oli vain 41 prosenttia. Etenkin työssäkäyvistä (työntekijät, toimihenkilöt, yrittäjät) kolme neljästä olisi valmis osallistumaan työpaikkansa turvallisuustehtäviin. Väestönsuojelutehtäviin olisi valmis osallistumaan 55 prosenttia. Kiinnostuneiden osuus on noussut 15 prosenttia vuoden 2010 tasosta (40 %). Mielenkiintoista on, että väestönsuojelutehtäviin ollaan suunnilleen yhtä valmiita osallistumaan kuin taloyhtiön turvallisuustehtäviin. Perinteiset väestönsuojelutehtävät painottuvat poikkeusolojen toimintaan, mikä ei vaikuta normaaliolojen arjen turvallisuuteen samassa määrin kuin taloyhtiön turvallisuustehtävät, joten niiden voisi helposti kuvitella jäävän hiukan etäisemmiksi. Huomionarvoista on, miten erityisesti nuoremmat ikäluokat ovat vanhempia ikäluokkia valmiimpia osallistumaan väestönsuojeluun. Vastausten perusteella miehet ovat naisia valmiimpia toimimaan turvallisuustehtävissä niin työpaikalla, taloyhtiössä kuin väestönsuojelussakin. 22

5. Asumisen turvallisuus Tässä tutkimuksessa asumisen turvallisuutta on tarkasteltu kysymällä kansalaisilta, minkälaisiin onnettomuuksiin he voisivat paremmin varautua ja miten he ovat kyseisiin onnettomuuksiin varautuneet. Lisäksi on kysytty, minkälaisia turvallisuusvälineitä heidän kotoaan löytyy ja kuinka pitkään he pärjäisivät ilman kaupassa asiointia (Kotivara). Kuvio 14. Minkälaisiin onnettomuuksiin tai turvallisuusuhkiin voisitte varautua paremmin kotona, töissä ja vapaa-ajalla? Kaikki vastaajat (N=1000 / n=837) Tulipalot 61 54 48 46 Tapaturmat 67 65 58 44 Liikenneonnettomuudet 56 48 38 40 Murrot 39 39 38 29 Vesivahingot 33 23 33 24 Sähköhäiriöt 25 23 33 Luonnononnettomuudet 16 Veden jakelun 20 häiriintyminen 28 16 13 Vaarallisten aineiden 14 onnettomuudet 17 16 13 Säteilyonnettomuudet / 14 ydinvoimalaonnettom. 17 14 Joku muu 3 33 3 0 20 40 60 80 100 % 2008 2010 2013 2015 23

Keskeisimmät onnettomuustyypit ja turvallisuusuhat, joihin vastaajat voisivat varautua paremmin kotona, töissä ja vapaa-ajalla ovat tulipalot (46 %), tapaturmat (44 %) ja liikenneonnettomuudet (40 %). Onnettomuustyypit ja turvallisuusuhat ovat pysyneet samoina koko tarkasteluperiodin 2008 2015, joskin pientä laskua on havaittavissa tulipalojen ja tapaturmiin varautumisen osalta. Kysymyksen kohdalla on huomioitava sen herkkyys ajankohtaisille tapahtumille. Vastauksiin vaikuttaa haastatteluhetkellä yleisessä keskustelussa olevat turvallisuusilmiöt. Erot naisten ja miesten vastauksissa ovat pienet, joskin naiset arvioivat voivansa varautua miehiä useammin kaikkiin muihin onnettomuuksiin ja uhkiin, paitsi liikenneonnettomuuksiin ja säteilyonnettomuuksiin. Sen sijaan asumismuodolla näyttäisi olevan merkitystä. Erityisesti omakoti- ja paritaloasujat kokevat, että voisivat varautua paremmin tulipaloihin, tapaturmiin ja erityisesti liikenneonnettomuuksiin kuin kerrostaloasujat. Kerrostaloasujat näyttävät olevan passiivisempia asumisturvallisuutta kohtaan ja osallistuvat harvemmin taloyhtiön turvallisuuden kehittämiseen kuin esimerkiksi rivitaloasujat (Susineva 2014), mikä osaltaan saattaa näkyä eriävinä tuloksina. Varautuminen kyseisiin onnettomuusuhkiin tapahtuu useimmiten turvallisuusvälineitä hankkimalla. Alkusammutusvälineet, palo- ja häkävaroittimet sekä ensiapuvälineet ja taidot nousevat esiin vastauksissa. Naiset mainitsevat miehiä useimmin etenkin liikennekäyttäytymiseen ja liukastumiseen liittyviä varautumiskeinoja. Varautumiskeinot ovat pysyneet samoina verrattaessa 2010 ja 2013 tutkimuksiin. Taulukko 7. Miten olette jo yleisesti ottaen varautuneet kyseisiin onnettomuusuhkiin? Vähintään 20 mainitaan (n=697) Alkusammutusvälineet 27 % Palo- ja häkävaroittimet 21 % Ensiapuvälineet ja -taidot 13 % Yleinen varautuminen ja ennakointi 13 % Liikennekäyttäytyminen 12 % Murtosuojaus 11 % Tietotaito ja kouluttautuminen 8 % Vakuutukset 6 % Liukastumisen ehkäisy 3 % Paikat järjestyksessä ja siistinä 3 % Virrat pois laitteista 3 % 24

Kuvio 15. Mitä turvallisuusvälineitä kotoanne löytyy? (N=1000 / n=1000) Toimiva palovaroitin (v. 2010) Toimiva palovaroitin (v. 2013) Toimiva palovaroitin (v. 2015) Sammutuspeite tai käsisammutin (v. 2010) Sammutuspeite tai käsisammutin (v. 2013) Sammutuspeite tai käsisammutin (v. 2015) Automaattinen sammutusjärjestelmä (v. 2010) Automaattinen sammutusjärjestelmä (v. 2013) Automaattinen sammutusjärjestelmä (v. 2015) Joditabletit (v. 2010) Joditabletit (v. 2013) Joditabletit (v. 2015) Ilmastointiteippiä (v. 2010) Ilmastointiteippiä (v. 2013) Ilmastointiteippiä (v.2015) Paristokäyttöinen tai muu verkkovirrasta riippumaton radio (v.2010) Paristokäyttöinen tai muu verkkovirrasta riippumaton radio (v. 2013) Paristokäyttöinen tai muu verkkovirrasta riippumaton radio (v.2015) 96 99 99 3 1 1 1 63 7 30 76 1 22 81 1 18 3 22 22 8 89 95 96 14 11 75 22 19 6 6 73 75 62 16 22 82 4 15 88 1 11 62 15 23 81 3 16 77 2 21 0 20 40 60 80 100 % kyllä en osaa sanoa ei Taulukko 8. Löytyykö kotoanne sammutuspeite tai käsisammutin? Asumismuoto Omakoti- tai paritalo Kerrostalo Rivitalo n % n % n % Kyllä 463 93,0% 265 67,6% 81 75,0% Ei 29 5,8% 127 32,3% 25 23,2% En osaa sanoa 6 1,2% 1,2% 2 1,8% 25

Haastateltavilta kysyttiin, mitä turvallisuusvälineitä vastaajien kotitalouksista löytyi. Toimiva palovaroitin löytyy lähes jokaisesta kotitaloudesta (99 %), aivan kuten vuonna 2013. Sisäministeriön tutkimuksen vastaava tulos on 97 prosenttia (SM 2014/a). Sammutuspeite tai käsisammutin löytyy 81 prosentilta vastaajatalouksista ja niiden osuus näyttää kasvaneen (2013: 76 %, 2010, 63 %). Asumismuodoista etenkin omakoti- ja paritaloissa sammutuspeite- tai käsisammutin ovat yleisiä (93 %) turvavälineitä. Sen sijaan kolmasosalla (32 %) kerrostaloasukkaista ei kyseisiä turvavälineitä löydy. Automaattinen sammutusjärjestelmä löytyy vain kahdesta prosentista kotitalouksia eikä se näytä yleistyneen tarkastelujakson 2010 2015 aikana. Tiedetään, että automaattinen sammutusjärjestelmä löytyy entistä useammin mm. hoitolaitoksista, mutta kotitalouksien osalta asennuskustannukset lienevät järjestelmien yleistymistä jarruttava seikka. Ilmoitettujen toimivien palovaroittimien ja niiden todellisen esiintyvyyden välillä saattaa olla merkittävä ero. Palovaroittimen osalta tiedetään, että lähes puolet palokuolemista (42 % vuonna 2013) tapahtuu asuinrakennuksissa, joissa ei ole palovaroitinta (Kokki, 2014). Tämä viitannee siihen, ettei toimivia palovaroittimia ole siinä määrin mitä kyselytulokset antavat olettaa. Kyselytutkimus saattaa siis tältä osin sisältää systemaattisen virheen eli harhan, koska se ei kenties tavoita henkilöitä, joilta palovaroitin useimmin puuttuu tai vastaajat eivät sitä ilmoita. Säteilyvaaratilanteisiin liittyvät joditabletit löytyvät noin viidesosalta (19 %) kotitalouksista. Sisäministeriön kyselyssä (SM 2014/a) joditabletit löytyvät vain yhdeksältä prosentilta. Ero saattaa johtua tutkimusten erilaisista toteutustavoista (puhelinhaastattelu vrt. käyntihaastattelu). Asunnon tiivistämiseen tarvittava ilmastointiteippi löytyy 88 prosentilta vastaajista. Esimerkiksi sähkökatkotilanteissa tarvittava paristokäyttöinen tai muu verkkovirrasta riippumaton radio viranomaisohjeiden kuuntelua varten löytyy 77 prosentilta kotitalouksista. Kaikista vastaajista yhteensä 35 prosenttia arvioi pärjäävänsä tällä hetkellä kotona olevilla ruoka-, lääke- ja muilla tarvikkeilla yli viikon, mikäli ei pääsisi hankkimaan niitä kaupasta tai jos niitä ei jonkin häiriön vuoksi yllättäen saisi. Tulosten mukaan 91 prosenttia suomalaisista (+- 3,1 % virhemarginaali) on varautunut selviytymään itsenäisesti vähintään 72 tuntia 8 (3 vuorokautta). Eurobarometrin vuonna 2009 ilmestyneessä tutkimuksessa suomalaisista peräti 60 8 Kansainvälinen, Ruotsissakin käytössä oleva varautumissuositus itsenäiseen selviytymiseen on 72 tuntia. 26

Kuvio 16. Kuinka monta päivää taloutenne pärjäisi tällä hetkellä kotona olevilla ruoka-, lääke- ja muilla tarvikkeilla, mikäli ette pääsisi hankkimaan niitä kaupasta tai jos niitä ei jonkin häiriön vuoksi yllättäen saisi kaupasta? (N=1000 / n =1000) 100 % 80 60 40 20 0 1 1 1 8 % 11 % 9 % 21 % 23 % Alle vuorokauden 1 2 vrk 3 4 vrk 5 7 vrk Yli viikon 27 % 29 % 25 % 29 % 41 % 40 % 35 % 2010 2013 2015 Taulukko 9. Kuinka monta päivää taloutenne pärjäisi tällä hetkellä kotona olevilla ruoka-, lääke- ja muilla tarvikkeilla, mikäli ette pääsisi hankkimaan niitä kaupasta tai jos niitä ei jonkin häiriön vuoksi yllättäen saisi kaupasta? Asumismuoto Omakoti- tai paritalo Kerrostalo Rivitalo n % n % n % Alle vuorokauden 2 0,4% 7 1,9% 2 1,7% 1 2 vrk 30 6,0% 47 11,9% 12 11,3% 3 4 vrk 114 22,9% 125 31,8% 27 24,9% 5 7 vrk 145 29,2% 108 27,6% 34 31,7% Yli viikon 207 41,5% 105 26,7% 33 30,5% 27

prosenttia ilmoitti varautuneensa tai aikovansa varautua normaaliolojen häiriötilanteita varten, mikä oli toiseksi 9 eniten EU-maiden vertailussa. Asuinsijainnilla- ja muodolla on merkitystä: parhaiten varautuneita ovat haja-asutus- ja maaseudun taajamissa asuvat ja heikoimmin suurkaupungeissa asuvat. Tulos näkyy myös omakotitaloasujien ja kerrostaloasujien välisenä erona. Omakotitaloissa asuvista yli viikon ilmoittaa pärjäävänsä 42 prosenttia vastaajista kun kerrostaloasujista vain 28 prosenttia. Näyttää myös siltä, että ikääntyneet ilmoittavat pärjäävänsä kotona löytyvillä tarvikkeilla pidempään kuin nuoret. Taulukko 10. Ikäryhmävertailu: Kuinka monta päivää taloutenne pärjäisi tällä hetkellä kotona olevilla ruoka-, lääke- ja muilla tarvikkeilla, mikäli ette pääsisi hankkimaan niitä kaupasta tai jos niitä ei jonkin häiriön vuoksi yllättäen saisi kaupasta? Kaksiluokkainen ikäjako 15 44 45 79 n % n % alle vuorokauden 8 1,8% 3 0,6% 1 2 vrk 57 12,6% 32 5,9% 3 4 vrk 148 32,7% 117 21,4% 5 7 vrk 116 25,8% 172 31,5% yli viikon 122 27,1% 222 40,6% 9 Vertailun eniten varautuneita olivat kyproslaiset 28

6. Väestönsuojat Väestönsuoja on tila tai rakennus, joka on tarkoitettu antamaan ihmiselle suojaa asevaikutuksilta, rakennussortumilta, ionisoivalta säteilyltä ja myrkyllisiltä aineilta. 10 Suomessa rakennetaan vuosittain noin 600 700 väestönsuojaa ja rakentamisesta aiheutuu noin 60 miljoonan euron kustannukset. Suomessa on väestönsuojapaikkoja noin 3,8 miljoonalle henkilölle. (SM 2012). Seuraavilla kysymyksillä on haluttu selvittää kansalaisten perustietoja väestönsuojista ja mitä mieltä kansalaiset ovat väestönsuojien rakentamisesta. Vastaajista hiukan yli puolet (54 %) ilmoittaa tietävänsä missä on lähin väestönsuoja. Osuus on pysynyt samansuuruisena koko tarkasteluperiodin ajan 2008 2015. Sisäministeriön kyselyn vastaava tulos on 55 prosenttia (SM 2014/a). Vastauksista ei voida kuitenkaan päätellä, paljonko on sellaisia, joilla on lähipiirissä väestönsuojapaikka, mutta eivät sitä tunne. Kuvio 17. Tiedättekö missä on lähin väestönsuoja? Kaikki vastaajat (N=1000 / n=998) 2008 62 % 38 % 2010 50 % 50 % 2013 55 % 45 % 2015 54 % 46 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % kyllä en 10 Kokonaisturvallisuuden sanasto 2014 29

Kuvio 18. Tiedättekö milloin väestönsuojaan pitäisi mennä? (N=1000 / n=1000) 2008 80 % 14 % 7 % 2010 65 % 20 % 15 % 2013 71 % 9 % 20 % 2015 74 % 11 % 15 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % kyllä en osaa sanoa en Väestöstä kaikkiaan 74 prosenttia (+-3,1) ilmoittaa tietävänsä milloin väestönsuojaan pitäisi mennä. Osuus on pysynyt melko samana vertailtaessa aikaisempiin kyselyihin (tarkasteluperiodin 2008 2015 keskiarvo 72,5 %). Suurimman osan mielestä (60 %) väestönsuojaan pitää mennä hälytys- tai äänimerkin kuuluttua. Vastaajat eivät tyypillisesti maininneet yleistä vaaramerkkiä. Missä tilanteessa väestönsuojaan pitäisi mennä? N=761 / n=749 % kysymykseen vastanneista: 1. Hälytys- tai äänimerkin kuuluttua: 60 %* 2. Hätä- tai poikkeustilanteissa: 36 %** 3. Tiedotusvälineissä annettujen tiedotuksien jälkeen: 28 % Sama vastaaja saattoi mainita myös useamman eri tekijän. * Vastaajat eivät tyypillisesti eritelleet, että kyseessä olisi yleinen vaaramerkki. ** Sisältää maininnat: kemikaalionnettomuus (94 kertaa), sodanuhka/sota (53 kertaa), ydinonnettomuus (40 kertaa), hätä- tai poikkeustilanne (36 kertaa), ilmahyökkäys (13 kertaa), vaaratilanne (13 kertaa), pommiuhka (12 kertaa), muu suurkatastrofi (11 kertaa). 30

Milloin väestönsuojaan tulisi mennä? Normaalioloissa väestösuojia ei pääsääntöisesti käytetä suojautumiseen. Väestönsuojat tulee saada käyttökuntoon 72 tunnissa ja ne otetaan käyttöön vain viranomaisen käskystä. Normaaliolojen onnettomuuksissa, kuten myrkkypäästö-tilanteessa, sisälle suojautuminen siihen kuuluvine toimenpiteineen riittää. Väestösuojien käyttöönotosta päättävät viranomaiset ja ohjeistavat väestöä tiedotusvälineiden kautta. Poikkeusoloissa (ei normaalioloissa!) yleinen vaaramerkki on käsky siirtyä väestönsuojaan. Suomalaisista 70 prosenttia (+-3,1) ei ole valmis luopumaan väestönsuojien rakentamisesta. Vertailtaessa tuloksia vuosien 2010 ja 2013 tuloksiin, nähdään, että väestönsuojien rakentamisella on aikaisempaa vahvempi kannatus. Epävarmojen (EOS) osuus on merkittävästi laskenut tarkasteluperiodin ajan, mikä osoittaa kansalaisten mielipiteen selkiytyneen väestönsuoja-asiassa. Miehet luopuisivat väestönsuojien rakentamisesta huomattavasti naisia useammin (miehet 15 prosenttia / naiset 7 prosenttia). Niistä, joiden mukaan väestönsuojien rakentamisesta tulisi luopua, 27 prosenttia vetoaa taloudellisiin kustannuksiin, kuten rakentamisen ja ylläpidon kalleuteen. Muita luopumissyitä ovat väestönsuojien hyödyttömyys (eivät toimisi/ auttaisi tosi tilanteessa) ja turhuus. Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna taloudellisiin seikkoihin vetoaminen näyttää yleistyneen (2015: 27 %, 2013: 11 %). Kuvio 19. Julkisuudessa on keskusteltu väestönsuojien rakentamisen tarpeellisuudesta. Pitäisikö väestönsuojien rakentamisesta mielestänne luopua? (N=1000 / n=1000) 2010 4 43 % 53 % 2013 11 % 24 % 66 % 2015 11 % 19 % 70 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % kyllä en osaa sanoa ei 31

Taulukko 11. Miksi väestönsuojien rakentamisesta pitäisi mielestänne luopua? (N=117 / n=115) Kalliita rakentaa/ylläpitää 27 % Eivät toimi/auta 21 % Väestönsuojat ovat turhia nykyään 20 % Eivät riitä kaikille (eriarvoisuus) 13 % Väestönsuojia on jo tarpeeksi 7 % Niille pitäisi olla muutakin käyttöä 3 % Ei tarvita joka taloon 3 % Maaseudulla matkat niihin ovat pitkiä 3 % Ovat täynnä romua, eikä niitä saada tyhjiksi ajoissa 3 % Ei pidä olla lakisääteistä vaan vapaaehtoista 2 % 32

7. Vastuu turvallisuudesta Tässä luvussa tarkastellaan kansalaisten käsityksiä siitä kenellä on vastuu turvallisuudesta ja kansalaisten mahdollisuuksista itse vaikuttaa asumisen turvallisuuteen. Isännöinti, huoltoyhtiöt ja taloyhtiön hallitukset nähdään entistä useammin vastuutahoiksi huolehtimaan asumisen turvallisuudesta ja sen kehittämisestä. Vastaajien mukaan asumisen turvallisuudesta ja kehittämisestä vastaavat ensisijaisesti he itse (72 %). Monivalintakysymyksessä entistä useammin vastuuta nähtiin olevan myös isännöitsijällä/talonmiehellä/huoltoyhtiöllä (22 %) ja taloyhtiön hallituksella (18 %). Tarkasteluperiodilla 2008 2015 Isännöitsijä/ talomies/huoltoyhtiö koettiin entistä useammin ensisijaiseksi vastuutahoksi (2008: 16 %, 2015: 22 %). Etenkin heistä, jotka ilmoittavat asuvansa kerrostalossa, peräti 42 prosenttia pitää vastuutahona ensisijaisesti isännöitsijää, talonmiestä ja huoltoyhtiötä. Myös taloyhtiön hallituksilla nähdään olevan entistä useammin tärkeä rooli turvallisuuden edistäjänä (muutos +11 % vuoteen 2008) Erityisesti naisten vastauksissa korostuu taloyhtiön hallituksen, isännöitsijän/ talonmiehen/huoltoyhtiön sekä vanhempien että aviopuolison vastuu. Kuvio 20. Kuka vastaa mielestänne ensisijaisesti asumisen turvallisuudesta ja sen kehittämisestä? (N=1000 / n=994) 64 Minä itse 88 75 72 6 Isännöitsijä / talonmies / 5 huoltoyhtiö 12 22 Taloyhtiön hallitus 7 16 18 13 Vanhemmat (isä ja äiti) 32 tai aviopuoliso 14 15 20 Palo- ja pelastusviranomaiset 8 Kunta 5 9 4 5 Valtio 3 4 Vakuutusyhtiö 2 3 8 2 Joku muu 1 2 0 20 40 60 80 100 % 2008 2010 2013 2015 33

Vaikka valtion ja kuntien viranomaiset säätävät asumisen turvallisuuteen vaikuttavia lakeja ja valvovat niitä, niin melko harva vastaajista pitää viranomaisia ensisijaisina vastuutahoina (kunta 4 %, valtio 4 %). Myöskään pelastustoimen osuus ei ole kovin suuri. Vain kahdeksan prosenttia vastaajista kokee palo- ja pelastusviranomaisen ensisijaisena vastuutahona (muutos 12 % vuoteen 2008). On yleisesti tiedossa, että palo- ja pelastusviranomaisten rooli on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Valvonta- ja tarkastustehtäviä on siirretty kansalaisille (omavalvonta) ja turvallisuusviestinnässä korostetaan entistä enemmän omatoimista varautumista ja ennaltaehkäisyä. Tämä asukkaiden ja taloyhtiöiden vastuuta korostava kehityskulku lieneekin yksi syy siihen, miksi pelastustoimea ei nähdä yleisesti ensisijaisena vastuutahona. (Leino 2015) Entistä suurempi osa kokee itse voivansa vaikuttaa riittävästi asumisen turvallisuuteen. Suurin osa suomalaisista (74 % virhemarginaali +-3,1) arvioi voivansa vaikuttaa itse vähintäänkin hyvin asumisensa turvallisuuteen. Osuus on noussut koko tarkasteluperiodin 2010 2015. Miesten ja naisten vastauksissa ei näytä olevan merkittävää eroa. Sen sijaan asumismuodolla näyttäisi olevan merkitystä; tutkimukseen osallistuneista omakoti- ja paritaloissa asuvista peräti 42 prosenttia kokee voivansa vaikuttaa erinomaisesti asumisensa turvallisuuteen, kun kerrostaloasujilla vastaava osuus jää vain 13 prosenttiin. Toisaalta kerrostaloasujistakin merkittävä osa (49 %) kokee voivansa vaikuttaa hyvin. Eroa selittänee se, että omakotiasumiseen verrattuna taloyhtiöissä myös muut asukkaat ja taloyhtiön hallitus vaikuttavat asumisen turvallisuuteen, jolloin yksittäisen asukkaan rooli ja vastuu eivät korostu samalla tavalla kuin omakotitalossa asuvalla. 34

Kuvio 21. Voitteko itse vaikuttaa riittävästi asumisenne turvallisuuteen? Kaikki vastaajat (N=1000 / n=989) 100 % 80 60 40 44 % 45 % 46 % 20 21 % 25 % 28 % 28 % 26 % 22 % 0 5 3 3 2 1 1 Erinomaisesti (5) Hyvin (4) Kohtalaisesti (3) Heikohkosti (2) Huonosti (1) 2010 2013 2015 Taulukko 12. Voitteko itse vaikuttaa riittävästi asumisenne turvallisuuteen? Kaikki vastaajat (N=1000 / n=989) Asumismuoto Omakotitalo tai paritalo Kerrostalo Rivitalo n % n % n % Huonosti 2 0,5% 6 1,4% 0 0,0% Heikohkosti 4 0,9% 18 4,6% 4 3,4% Kohtalaisesti 66 13,3% 121 31,1% 35 32,6% Hyvin 216 43,8% 192 49,4% 46 42,4% Erinomaisesti 205 41,6% 52 13,4% 23 21,6% 35

8. Yhteenveto ja johtopäätökset Tässä luvussa tutkimuksen tulokset on koottu yhteen aihealueiden mukaan ja on etsitty tulosten taustalla olevia syitä ja ilmiöitä. Turvallisuusviestintä siirtyy yhä enemmän internetiin Viestinnässä tapahtuneet muutokset, kuten internetin ja sosiaalisen median murros näkyvät turvallisuusviestintää koskevissa tuloksissa. Kolmasosa suomalaisista kertoo etsineensä omatoimiseen varautumiseen liittyvää turvallisuustietoa ja suurin osa kokee turvallisuustietoa olevan helposti saatavilla. Näin on erityisesti miesten ja omakotitaloasujien kohdalla. Eräs selittävä tekijä lienee se, että näille ryhmille turvallisuusasiat ovat tutumpia ja he kokevat useammin olevansa vastuussa asuinympäristönsä turvallisuudesta. Internet, televisio ja sanomalehdet ovat suomalaisten mielestä tehokkaimmat turvallisuusviestinnän kanavat. Nuoret ikäluokat pitävät internetiä ja sosiaalista mediaa tehokkaimpana kun vanhemmilla ikäryhmillä televisio ja lehdet ovat edelleen mieluisimmat tiedonsaantikanavat. Radio on pitänyt pintansa turvallisuusviestintävälineenä, toisin kuin esitteet. Eräs selitys lienee se, että esitteille tyypillinen kompakti turvallisuustieto löytyy entistä paremmin internetistä. Sosiaalista mediaa pidetään nuorissa ikäluokissa tehokkaana tiedonvälityskanavana. Viime vuosina turvallisuusalan tietoa onkin alettu levittämään muun muassa Facebookin ja Twitterin kautta. Tulosten perusteella turvallisuusviestintää tulee jatkossakin tehdä monikanavaisesti huomioiden eri ikäryhmät ja heidän suosimansa viestintävälineet. On kuitenkin selvää, että tulevaisuudessa paperilehtien ja television osuus tulee entisestään menettämään merkitystään ja internetin sekä sosiaalisen median rooli turvallisuusviestintävälineinä kasvaa. Yli 70 prosenttia suomalaisista ei kaipaa lisätietoa turvallisuudesta. Myös sisäministeriön tutkimus (2014/a) osoittaa, miten vuodesta 1992 lähtien kansalaisten kiinnostus turvallisuusaiheista lisätietoa kohtaan on kaikkien turvallisuuden aihealueiden osalta laskenut noin 10 prosenttiyksikköä vuoteen 2014 mennessä. Ilmiö liittynee internetin yleistymiseen ja sieltä saatavan tiedon runsas kasvu lienee eräs muutosta selittävä tekijä. Entistä useampi löytää tarvitsemansa tiedot internetistä eikä varsinaista lisätiedontarvetta koeta olevan. 36