(Kaupasta päättää ja kauppakirjan sisällön vahvistaa tonttiosaston osastopäällikkö)



Samankaltaiset tiedostot
Helsingin kaupunki, Y-tunnus Kaupunkiympäristön toimiala Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelu PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI

Kiinteistölautakunnan päätöksestä ei ole jätetty oikaisuvaatimusta kuntalain mukaisessa määräajassa kiinteistölautakunnalle.

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI

Kiinteistölautakunnan päätöksestä ei ole jätetty oikaisuvaatimusta kuntalain mukaisessa määräajassa kiinteistölautakunnalle.

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueelle valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.

Kauppakirjaluonnos (sitoumuksetta, myyntipäätöksen tekee ja sisällöstä päättää tonttiosaston osastopäällikkö)

Vuokralainen on velvollinen noudattamaan asemakaavan muutoksen nro 4673 määräyksiä, ellei niistä myönnetä poikkeamispäätöstä.

Vuokralaisen on noudatettava yhtiöjärjestystään.

jota edustaa kiinteistölautakunta PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI Myyjällä tarkoitetaan kauppakirjassa myös kiinteistöviraston

Asuntotontin (AP k-m²) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Huhtakivelle (Mellunkylä, Mellunmäki, tontti 47316/1)

Liite 2. pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen ehdot (2 14) Länsisatama, Jätkäsaari, määräala kiinteistöistä HEL

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueelle valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueelle valtion korkotukemia vuokra-asuntoja.

Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12

Asuntotontin (AK) myynti Asunto Oy Helsingin Karavaanikuja 2:lle (Vuosaari, Rastila, tontti 54001/3)

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI

Vuokralainen on velvollinen noudattamaan asemakaavan muutoksen nro määräyksiä, ellei niistä myönnetä poikkeamispäätöstä.

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella vapaarahoitteisia vuokraasuntoja.

Tontin (kerrostalo) myynti Asunto Oy Helsingin Retkeilijänkatu 1:lle (Vuosaari, Rastila, tontti 54003/2)

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI. Osoite: Tyynenmerenkatu 2

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueelle vapaarahoitteisia omistusasuntoja Hitas I-ehdoin.

Lisäehtoina voivat tulla kyseeseen muun muassa seuraavat ehdot:

Asuntotontin (erillispientalo, 165 k-m 2) pitkäaikainen vuokraaminen Uudenmaan Rakennustekniikka Oy:lle (Kaarela, Honkasuo, tontti 33356/4)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Asuntotontin (kerrostalo, k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Helsingin Asumisoikeus Oy:lle (Kaarela, Malminkartano, tontti 33254/3)

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

jota edustaa kiinteistölautakunta PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI Myyjällä tarkoitetaan kauppakirjassa myös kiinteistöviraston tonttiosastoa.

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

Asuntotontin (erillispientalo, 165 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Uudenmaan Rakennustekniikka Oy:lle (Kaarela, Honkasuo, tontti 33354/6)

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSTA KOSKEVA ESISOPIMUS. (jäljempänä tontinomistaja)

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x.

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI

perustettavan tai perustettavien yhtiön/yhtiöiden lukuun Y-tunnus PL 401, HELSINKI

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueelle valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.

jota edustaa Senaatti-kiinteistöt (jäljempänä Valtio) Y-tunnus PL 237,00531 HELSINKI

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueelle valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.

Lisäksi kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ).

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

Tontit suunnitellaan ja toteutetaan varauksensaajan kokonaisvastuuperiaatteella.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 68/ (7) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Maanluovutustoimisto Maanluovutustoimiston toimistopäällikkö

Asuntotontin (pientalo, k-m 2 ) lyhytaikainen vuokraaminen asuntotuotantotoimistolle rakennusluvan hakemista varten (Mellunkylä, tontti 47291/4)

Liite 1. Tontin 31039/1 kiinteistökaupan ehdot (5 27) Lauttasaari, tontti 31039/1 HEL

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueelle vapaarahoitteista ja sääntelemätöntä

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueelle vapaarahoitteisia hintakontrolloituja omistusasuntoja.

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus Eeronkuja Raisio

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus Osoite:

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali.

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

B. Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI

Karhusaaren kiinteistöt Oy Y-tunnus c/o Mutikainen Ilpo Merikapteenintie 48, Helsinki

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

Luonnos Sami Aaltonen, Jakke Aaltonen, Jere Aaltonen ja Jesse Aaltonen, perustettavan yhtiön lukuun.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Kunnanvaltuuston kauppakirjan hyväksymispäätös

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

alueellisen jätteen putkikeräysjärjestelmään jätteen koonta-asema sekä muita mahdollisia sitä palvelevia tiloja.

1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, (jäljempänä Senaatti ) PL 237, Helsinki

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa.

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

Kauppa kirja Luonnos Naantalin kaupunki, y-tunnus , Käsityöläiskatu 2, Naantali. Timo Noko Naantali.

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto /ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, Naantali.

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos

Kauppahinta on yhdeksänkymmentäseitsemäntuhatta viisisataaneljäkymmentäyhdeksän (97 549) euroa.

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: KLO MENNESSÄ.

Kauppahinta on neljäkymmentätuhatta yhdeksänsataakolmekymmentäkuusi (40 936,00) euroa (14,00 /m 2 ).

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueelle sääntelemätöntä omistus- ja/tai vuokra-asuntotuotantoa.

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

K A U P P A K I R J A

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

Myyjä 1/2 Laitakangas Väinö Nestori, (Sotu) k jakamattoman kuolinpesän osakkaat:

1. Kauppahinta euroa suoritetaan kaupungin ilmoittamalle pankkitilille viimeistään.2019.

MYYJÄ Kokkolan kaupunki PL 43, Kokkola

KAUPPAKIRJA. Asianumero MH 1976/2017/ KAUPAN OSAPUOLET. Suomen valtio, Metsähallitus. Lappeenrannan kaupunki

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna Luonnos MYYJÄ

Taipalsaaren kunta (y-tunnus: ), jäljempänä Myyjä. Myytävä määräala on merkitty oheiseen liitekarttaan.

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus ), jäljempänä Myyjä

Tilan nimi Tilan pinta-ala xxxx m 2 Kiinteistötunnus 418- Osoite Rakennusoikeus xxxx k-m2 Kaava-alue Kortteli/tontti

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, Naantali.

Luonnos Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu 2, Naantali, y-tunnus , jäljempänä myyjä.

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen

Kiinteistön tulevana ostajana Kiinteistö Oy Kasarmikatu 21 Y-tunnus Eteläesplanadi 14, Helsinki (jäljempänä Ostaja )

KAUPPAKIRJA. Asianumero MH 1976/2017/ KAUPAN OSAPUOLET. Suomen valtio, Metsähallitus. Lappeenrannan kaupunki

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ

Transkriptio:

1 KAUPPAKIRJALUONNOS (Kaupasta päättää ja kauppakirjan sisällön vahvistaa tonttiosaston osastopäällikkö) MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI (jäljempänä Kaupunki) OSTAJA Basso Building Systems Oy (Y-tunnus 2228778-6) (jäljempänä Ostaja) KAUPUNGIN PÄÄTÖS Tonttiosaston osastopäällikkö X.X.2015, XX Tonttiosaston osastopäällikön päätöksestä ei ole jätetty oikaisuvaatimusta kuntalain mukaisessa määräajassa kiinteistölautakunnalle. KAUPAN KOHDE Helsingin kaupungin 36. kaupunginosan (Viikki) korttelin 36110 tontti 1. Kiinteistötunnus: 91-36-110-1 Osoite: Henrik Lättiläisen katu 5 Tontin pinta-ala on noin 858 m 2. Tontin rakennusoikeus on 850 k-m 2 ja asemakaavan mukainen käyttötarkoitus asuinrakennusten korttelialue (A). (jäljempänä Tontti) KAUPAN TAUSTA JA TARKOITUS Kaupan kohteena oleva Tontti on ollut haettavana jatkuvassa tonttihaussa kiinteistöviraston tonttiosaston internet-sivuilla 21.11.2013 alkaen. Kiinteistölautakunta päätti 18.9.2014 (468 ) jatkuvan tonttihaun perusteella varata Tontin Basso Building Systems Oy:lle (Y-tunnus 2228778-6) vapaarahoitteisten omistus- ja/tai vuokra-asuntojen suunnittelua varten 31.12.2016 saakka. Tontti on vuokrattu lyhytaikaisesti Basso Building Systems Oy:lle rakennusluvan hakemista varten ajaksi 1.4.2015 30.9.2015 kuitenkin kauintaan siihen saakka,

2 KAUPPAHINTA JA SEN MAKSAMINEN kunnes Tonttia koskeva tonttikauppa tehdään (asuntonttitoimiston toimistopäällikkö 7.4.2015, 87 ). Em. päätöstä on muutettu siten, että vuokralaisella on omalla riskillään ollut oikeus aloittaa Tontilla maanrakennus- ja paalutustyöt 1.8.2015 alkaen (asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö 24.6.2015, 191 ). Tällä kauppakirjalla Kaupunki myy Ostajalle Tontin varauspäätöksen tarkoittamalla tavalla ja sen mukaisin sekä muutoin neuvotelluin ehdoin. Kauppahinta on neljäsataakahdeksankymmentäkahdeksantuhatta seitsemänsataaviisikymmentä (488 750,00) euroa (575 euroa / kerrosneliömetri). Kauppahinta kuitataan maksetuksi tämän kauppakirjan allekirjoituksin. LISÄKAUPPAHINTA Kaupungilla on oikeus periä kaupanteon jälkeen Tontista lisäkauppahintaa, mikäli Tontin lopullinen pääkäyttötarkoituksen mukainen rakennusoikeuden kerrosneliömetrimäärä (k-m 2 ) ylittää 850 k-m 2. Lisäkauppahinnan perusteena käytetään edellä mainittua 580 euroa / kerrosneliömetri. Lisäkauppahinta on edellä mainitun perusteella siten 850 k-m 2 ylittävä kerrosneliömetrimäärä kerrottuna 575 eurolla. Kaupungin oikeus lisäkauppahintaan on voimassa siihen saakka, kun Tontille myönnetyn rakennusluvan mukaiset rakennukset ovat valmistuneet ja hyväksytty käyttöönotettavaksi. Edellä mainittu oikeus lisäkauppahintaan koskee myös poikkeamispäätöksen tai kaavamuutoksen mahdollistamia lisärakentamistilanteita. Ostajan tulee toimittaa selvitys käytettävästä rakennusoikeudesta Kaupungille (kiinteistöviraston tonttiosasto) viipymättä, kun hankkeelle on myönnetty rakennuslupa tai edellä mainittu poikkeamispäätös tai kaavamuutos on tullut lainvoimaiseksi. MUUT EHDOT 1 Ostaja suorittaa kauppahinnan kokonaisuudessaan Kaupungille kaupungin pankkitilille ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Omistus- ja hallintaoikeus Tonttiin siirtyvät Ostajalle kauppakirjan allekirjoittamisella.

3 2 Tontti myydään kiinnityksistä ja muista rasituksista vapaana. 3 Kiinteistörekisteriin ei ole merkitty Tonttiin kohdistuvia rasitteita, käyttöoikeuksia eikä käyttörajoituksia. 4 Kaupunki vastaa kaikista Tonttiin kohdistuvista veroista ja maksuista, jotka koskevat aikaa ennen tämän kauppakirjan allekirjoituspäivää, vaikka ne erääntyisivät maksettavaksi vasta kauppakirjan allekirjoituspäivän jälkeen. Kaupunki vastaa Tontista kaupantekovuodelta maksuunpantavasta kiinteistöverosta. Ostaja vastaa kaupan perusteella suoritettavasta varainsiirtoverosta. Ostajan tulee hakea saannolleen lainhuutoa kuuden (6) kuukauden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta. 5 Ostaja on tutustunut seuraaviin Tonttia koskeviin asiakirjoihin: - lainhuutotodistus - rasitustodistus - kiinteistörekisteriote - kaavakartat ja -määräykset Ostajat ovat tietoisia millaiseen tarkoitukseen naapurikiinteistöt on asemakaavassa osoitettu. 6 Ostaja on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan Tontille vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja ilman Hitasehtoja. Tontille rakennettavat asunnot on pidettävä vapaarahoitteisessa vuokra-asuntokäytössä vähintään kymmenen (10) vuotta rakennuksen käyttöönotosta lukien. 7 Rakentamisen tulee käynnistyä Tontilla kuuden (6) kuukauden kuluttua tämän kauppakirjan allekirjoittamisesta. Hyväksyttyjen piirustusten mukainen rakennus on rakennettava Tontille täysin valmiiksi ja viranomaisen hyväksymään tasoon kahden (2) vuoden kuluessa tämän kauppakirjan allekirjoittamisesta. Kaupunki voi perustellusta syystä ja Ostajan hakemuksesta myöntää edellä mainittuihin määräaikoihin pidennystä.

4 Rakentamisen aloittamiseksi ei katsota pelkästään kaivu-, louhinta- ja paalutustöitä. Rakennustyö katsotaan aloitetuksi, kun ryhdytään rakennuksen valutöihin tai perustuksiin kuuluvien rakennusosien asentamiseen ja kun rakentaminen tämän jälkeen mahdollisia vähäisiä keskeytyksiä lukuun ottamatta jatkuu keskeytyksettä. 8 Ostaja on velvollinen noudattamaan kiinteistölautakunnan varauspäätöksen 18.9.2014 (468 ) ehtoja. Ostaja on velvollinen noudattamaan Tonttia koskevia asemakaavamääräyksiä, ellei niistä myöhemmin myönnetä poikkeamispäätöstä. Ostajan tulee noudattaa Viikinmäen rakentamistapaohjetta. Ostaja on velvollinen noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa kiinteistöviraston tonttiosaston rakennuttajille laatimaa toimintaohjetta Kaivu- ja louhintatoimenpiteiden suorittaminen ja kaadettavat puut (päivitetty viimeksi 31.2.2015) ellei Kaupungin (kiinteistöviraston tonttiosasto) kanssa toisin sovita tai tonttiosasto toisin määrää. Ostaja on velvollinen kustannuksellaan hankkimaan kaikki hankkeen toteuttamisen sekä tontin ja sille sijoitettavien rakennusten myöhemmän käytön, peruskorjaamisen, muutostöiden tai muiden vastaavien edellyttämät viranomaisluvat ja noudattamaan niiden ehtoja ja määräyksiä. 9 Ostaja on velvollinen Tontin osalta yhdessä korttelin 36110 muiden tonttien kanssa sekä tarvittavilta osin myös yleisten alueiden ja muiden lähialueen kortteleiden tonttien kanssa kustannuksellaan laatimaan po. tonttien toteuttamisen ja käytön edellyttämiä rasitteenluonteisia oikeuksia, rasitteita ja yhteisjärjestelyitä koskevat rasiteja/tai yhteisjärjestelysopimukset sekä huolehtimaan tarvittaessa sopimusten mukaisten oikeuksien perustamisesta. Mainittu sopimus/sopimukset tulee liittää osapuolina olevien vuokratonttien pitkäaikaisiin vuokrasopimuksiin ja/tai muihin luovutusasiakirjoihin. Rasitteenluonteiset oikeudet, rasitteet ja yhteisjärjestelyt tulee pyrkiä järjestämään siten, että näistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa rasitetulle kiinteistölle (vähimmän mahdollisen haitan periaate). Tonteilla ei ole puolin eikä toisin oikeutta periä tonttien rakentamisen ja käytön edellyttämistä välttämättömistä rasitteenluonteisista oikeuksista, rasitteista, eikä yhteisjärjestelyistä mi-

5 tään korvausta, elleivät osapuolet keskenään toisin sovi tai Kaupunki toisin määrää. Mikäli mainitut tontit eivät pääse edellä mainituista asioista sopimukseen, Kaupungilla on oikeus päättää näistä harkintansa mukaan sekä sisällyttää niitä koskevat ehdot tonttien maanvuokrasopimuksiin ja muihin luovutusasiakirjoihin sekä mainittuihin sopimuksiin. Yleisten alueiden osalta Ostaja on velvollinen sopimaan Tontin toteuttamisen ja käytön edellyttämistä rasitteenluonteisista oikeuksista, rasitteista ja yhteisjärjestelyistä rakennusviraston kanssa sekä esittämään mainitut sopimukset Kaupungin (kiinteistöviraston tonttiosaston) hyväksyttäväksi. Kaupunki ei vastaa mistään po. rasitteenluonteisista oikeuksista, rasitteista, eikä yhteisjärjestelyistä aiheutuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista eikä rasitteiden tai yhteisjärjestelyjen perustamisesta aiheutuvista kustannuksista. 10 Ostaja on tietoinen siitä, että Tontin rakentamiseen ja sen aikatauluun saattaa merkittävästi vaikuttaa yleisten alueiden rakentaminen sekä muiden Tonttia ympäröivien kiinteistöjen rakentaminen. Ostaja on velvollinen kustannuksellaan sovittamaan yhteen Tontin rakentamista koskevat suunnitelmat sekä toteutuksen tarvittavilta osin muiden lähialueen kortteleiden tonttien ja yleisten alueiden kanssa. Ostaja on edelleen osaltaan kustannuksellaan velvollinen koordinoimaan Tontin rakentamisen ympäröivien kiinteistöjen sekä yleisten alueiden rakentamisen kanssa siten, ettei Tontin rakentamisesta aiheudu aiheetonta haittaa muiden tonttien eikä yleisten alueiden rakentamiselle. Ostaja on velvollinen hyvissä ajoin ennen rakentamisen aloittamista selvittämään ja varmistamaan kadun sekä kunnallistekniikan rakentamisen suunnitelmat ja toteutusaikataulun sekä Tontin rakentamiskelpoisuuden näistä vastaavilta tahoilta. Kaupunki ei vastaa Ostajalle eikä kolmannelle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista mikäli Ostajan hankkeen rakentamisen aloittaminen, rakentaminen tai hankkeen käyttöönotto viivästyy ympäröivien kiinteistöjen, katujen, yleisten alueiden tai kunnallistekniikan suunnittelun tai rakentamisen viivästymisen johdosta tai jos Ostaja joutuu tällaisen viivästymisen johdosta suorittamaan väliaikais- tai muita järjestelyjä Tontin osalta.

6 11 Ostaja on velvollinen työmaan järjestämisessä ja Tontin rakentamisessa ottamaan huomioon työmaan sijainnin asettamat kaupunkikuvalliset ja muut erityisvaatimukset. Työmaa on pidettävä jatkuvasti yleisilmeeltään siistinä ja järjestettävä siten, että se näyttää huolitellulta kaupunkikuvassa, eikä siitä saa aiheutua vaaraa alueen tuntumassa liikkuville. Ympäröiville kiinteistöille on turvattava kohtuulliset toimintaedellytykset rakennustyön aikana. Katu- ja muiden yleisten alueiden luovuttamisesta työmaan käyttöön on sovittava rakennusviraston kanssa sen määräämin ehdoin. Mikäli työmaa-alueita sijoitetaan tonttialueille, näiden luovuttamisesta työmaan käyttöön on sovittava kiinteistöviraston tonttiosaston kanssa. Mahdollisista tilapäisistä liikennejärjestelyistä on sovittava hyvissä ajoin etukäteen rakennusviraston kanssa sekä tarvittaessa myös Helsingin kaupungin liikennelaitoksen kanssa. 12 Tontti on yhdyskuntateknisen huollon verkoston piirissä ja liitettävissä alueella olevaan tai sinne rakennettavaan kunnallistekniikkaan. Mikäli kunnallistekniikkaa ei ole vielä rakennettu, Kaupunki rakentaa sen päättämänsä aikataulun mukaisesti. Ostaja vastaa kustannuksellaan Tontille toteutettavien rakennusten liittämisestä kunnallisteknisiin verkostoihin. Liittymisessä noudatetaan voimassa olevia liittymis- sekä muita mahdollisia myynti-, toimitus- tai vastaavia ehtoja. Ostaja on velvollinen tarkastamaan mainittujen ehtojen voimassaolon ja sisällön. Liittymis- ja muiden mahdollisten ehtojen mukaiset velvoitteet ja liittymismaksut kuuluvat Ostajalle. Kaupunki ei vastaa Ostajalle tai kolmannelle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista, mikäli Ostajan hankkeen rakentamisen aloittaminen, rakentaminen tai käyttöönotto viivästyy kunnallistekniikan tai sen muutosten suunnittelun, rakentamisen viivästymisen johdosta tai jos Ostaja joutuu tällaisen viivästymisen johdosta suorittamaan väliaikais- tai muita järjestelyjä tontin osalta. 13 Tontin maaperä on kunnostettu Uudenmaan ympäristökeskuksen 28.4.2006 antaman ympäristölupapäätöksen YS 648 mukaisesti ja kunnostuksesta on laadittu loppuraportti: Pilaantuneen maaperän puhdistuksen loppura-

7 portti, Viikinmäen vanha ampumarata, Helsinki, 6.10.2014, Ramboll Finland Oy. Uudenmaan ELY - keskus on 4.6.2015 antamassaan lausunnossaan UU- DELY/7416/2014 todennut, ettei sillä ole huomauttamista suoritettuun kunnostukseen ja se hyväksyy loppuraportin. Mikäli Tontille rakennettaessa ilmenee tarvetta maaperän puhdistamiseen, Ostaja on velvollinen välittömästi ottamaan yhteyttä asian sopimiseksi Kaupunkiin (kiinteistöviraston tonttiosasto, ympäristöinsinööri Johanna Hytönen puhelin 09 310 36414). Tällöin Kaupunki vastaa Ostajalle vakiintuneiden periaatteiden mukaisesti maaperän puhdistamisesta aiheutuneista tavanomaisiin maanrakennuskustannuksiin nähden ylimääräisistä kustannuksista, mikäli korvattavista kuluista ja yksikköhinnoista sekä toimenpiteistä on sovittu Kaupungin kanssa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Edellä mainittu Kaupungin vastuu pilaantuneesta maaperästä ja velvollisuus maaperän puhdistamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen on voimassa siihen asti, kun Tontille rakennettavat rakennukset ovat asemakaavan nro 11250 ja tämän kauppakirjan käyttötarkoituksen mukaisesti ensimmäisen kerran viranomaisen toimesta hyväksytty käyttöönotettavaksi. Mikäli maaperää joudutaan tämän jälkeen puhdistamaan, vastaa Ostaja kustannuksellaan maaperän puhdistamisesta. Edellä mainittu ei koske Ostajan toiminnasta aiheutunutta pilaantumista eikä pilaantumista, joka on aiheutunut Tontin omistus- ja hallintaoikeuden siirryttyä Kaupungilta Ostajalle. Kaupunki ei vastaa missään tapauksessa maaperän puhdistamisesta aiheutuvasta viivästymisestä, eikä viivästyksestä johtuvista vahingoista eikä kustannuksista, joita Ostajan hankkeelle saattaa aiheutua Tontin maaperän puhdistamisesta. 14 Ostaja on velvollinen kustannuksellaan poistamaan uudisrakennusrakentamisen edellyttämässä laajuudessa Tontilla tai sen maaperässä mahdollisesti olevat rakennus- tai muut jätteet ja vanhat rakenteet, kuten johdot, putket, pylväät, asfaltoinnin, perustukset tai muut vastaavat. Kaupunki ei vastaa Ostajalle viivästyksestä johtuvista kustannuksista ja vahingoista, joita Ostajan hankkeelle tai muutoin saattaa aiheutua Tontilla tai sen maaperässä olevien rakenteiden, jätteiden tai muiden vastaavien poistamisesta.

8 15 Ostaja on velvollinen kustannuksellaan suorittamaan yksityiskohtaisen pohjatutkimuksen maaperän laadun ja kantavan pohjakerroksen sijainnin selvitystä sekä perustamistapaohjeiden yksityiskohtaista suunnittelua varten. 16 Tontilla sijaitsee tai saattaa sijaita käytössä olevia kunnallisteknisiä johtoja, viemäreitä ja laitteita tai vastaavia. Ostaja on velvollinen kustannuksellaan erikseen selvittämään tontin johtotiedot ennen rakentamisen aloittamista (kaupunkimittausosasto, johtotietopalvelu, puhelin 310 31988 tai 310 31989). Ostaja on velvollinen korvauksetta sallimaan mainittujen kunnallisteknisten johtojen, viemäreiden ja laitteiden tai vastaavien rakentamisen, pitämisen, käyttämisen, huoltamisen ja uudistamisen Tontilla. Mikäli Tontin asemakaavan mukainen rakentaminen ja / tai käyttö edellyttää mainittujen kunnallisteknisten johtojen tms. siirtämistä, Ostaja on velvollinen sopimaan mainittujen kunnallisteknisten johtojen tms. siirtämisestä Kaupungin (kiinteistöviraston tonttiosaston) sekä po. johtojen omistajien kanssa. Johtosiirtoehdot määrittelee johtojen omistaja. Kaupungilla on oikeus korvauksetta erikseen sopia tämän oikeuden luovuttamisesta kolmannelle. Kaupunki ei vastaa Ostajalle tai kolmannelle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista, mikäli Ostajan hankkeen rakentamisen aloittaminen, rakentaminen tai käyttöönotto viivästyy käytössä olevien johtojen mahdollisten siirtojen vuoksia tai jos Ostaja joutuu tämän suorittamaan väliaikais- tai muita järjestelyjä tontin osalta. 17 Kaupungilla ja sen määräämillä on pysyvä oikeus korvauksetta pitää Tontilla ja toteuttaa tontille maanalaisia hankkeita sekä käyttää, ylläpitää ja uudistaa niitä edellyttäen, etteivät nämä estä eivätkä rajoita Tontin asemakaavan eivätkä tämän kauppakirjan mukaista toteuttamista eivätkä käyttöä. 18 Tähän kiinteistökauppaan ei sisälly mitään irtaimistoa eikä eri sopimusta irtaimen myynnistä ole tämän kaupan yhteydessä tehty. 19 Tontti luovutetaan Ostajalle siinä kunnossa kuin se on omistusoikeuden siirtyessä. Ostaja on tarkastanut Tontin ja sen alueen. Ostaja on todennut Tontin vastaavan ominaisuuksiltaan siitä esitettyjä asiakirjoja ja annettuja tietoja.

9 20 Kaupunki ei vastaa mistään Ostajan hankkeen toteuttamisen eikä käytön mahdollisesti aiheuttamista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista. Kaupunki ei myöskään vastaa mistään vahingoista, haitoista eikä kustannuksista, kuten suunnittelu- tai muista kuluista, mikäli Ostajan hanketta koskevat luvat oikaisuvaatimuksen, valituksen tai ylemmän toimielimen päätöksen johdosta muuttuvat, kumoutuvat tai niiden lainvoimaistuminen viivästyy. 21 Jos Ostaja ei noudata tämän kauppakirjan ehtoja tai velvoitteita, Ostaja voidaan velvoittaa maksamaan Kaupungille sopimussakkoa kulloinkin enintään 100 000 euroa. Mikäli Ostaja ei noudata edellä kohdan 6 mukaista vuokra-asuntokäyttövelvoitetta, Ostaja voidaan velvoittaa maksamaan Kaupungille sopimussakkoa kulloinkin enintään 100 000 euroa / asunto. Sopimussakosta riippumatta Ostaja on velvollinen korvaamaan Kaupungille tai kolmannelle aiheuttamansa vahingon. 22 Tätä kauppaa koskevat mahdolliset riidat pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan sopijapuolten välisin neuvotteluin. Mikäli neuvotteluissa ei päästä asiasta yksimielisyyteen, annetaan kaupasta aiheutuvat riidat Helsingin käräjäoikeuden ratkaistaviksi. 23 Ostaja suorittaa tämän kauppakirjan vahvistamisesta kaupanvahvistajan perimän maksun ja vastaa myös muista mahdollisista viranomaismaksuista. Tätä kauppakirjaa on tehty X yhtäpitävää kappaletta, yksi Kaupungille, yksi Ostajalle ja yksi kaupanvahvistajalle. Helsingissä kuun päivänä 2015 Helsingin kaupunki Basso Building Systems Oy perustettavan yhtiön lukuun

10 KAUPANVAHVISTAJAN TODISTUS Kaupanvahvistajana todistan, että myyjän, Helsingin kaupungin puolesta kiinteistölautakunnan valtuuttamana sekä ostajana ovat allekirjoittaneet tämän kauppakirjan ja että he ovat olleet yhtä aikaa läsnä kauppaa vahvistettaessa. Olen tarkistanut allekirjoittajien henkilöllisyyden ja todennut, että kauppakirja on tehty maakaaren 2 luvun 1 :ssä säädetyllä tavalla. Helsingissä kuun päivänä 2015