RAPORTTI PIELISJOEN RAUHOITUSAJAN VALVONTA HANKKEET I ja II 1.8. 27.9.2013 kuva: Kimmo Kirves SAMI KURENNIEMI POHJOIS KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY
2 1. Aluksi Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry sai ELY-keskuksen myöntämänä kalatalouden edistämismäärärahaa kahdella eri hankehakemuksella yhteensä 3 968,52 :a Pielisjoen rauhoitusaikaiseen kalastuksenvalvontaan. Tavoitteena oli turvata uhanalaisten järvilohien ja taimenten nousu Kuurnaan emokalapyyntiä varten. 2. Valvonta alue Valvottava alue oli Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan alueella sijaitseva Kuurnan voimalaitoksen alapuolinen Pielisjoki. Alue kuuluu Pielisjoen kalastusalueeseen ja vesialueiden omistus on jakaantunut Joensuun, Lehmon sekä Paiholan osakaskunnille. Valvottava jokialue on kokonaisuudessaan 21 km pitkä 3. Hallinnointi Hanketta hallinnoi Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskuksen kalatalousneuvoja Sami Kurenniemi. 4. Hankkeen kustannukset Toteutuneet kustannukset olivat 4 598,52 euroa josta talkootyön osuus oli 630,00 euroa.
3 5 Valvojat Valvonnan kenttätyöstä vastasi Kalatalousneuvoja Sami Kurenniemi apunaan Pielisjoen kalastusalueen valtuuttamat valvojat Raimo Sahlman ja Pekka Kyöttinen. Kolmena päivänä oli mukana myös Joensuun liikkuvasta poliisista ylikonstaapeli Kari Kulmala. 6. Miten valvottiin ja kuinka paljon - Ensimmäinen päivä (1.8.2013), jolloin alkoi pyydyskalastuskielto, suoritettiin veneellä välillä jokisuu Kuurna. - Toinen päivä (17.8.2013), jolloin alkoi viehekalastuskielto, suoritettiin veneellä välillä jokisuu Kuurna. Tällöin mukana oli myös Karjalaisen toimittaja ja kuvaaja. - Viisi kolmen tunnin päivää meni Kuurnassa riistakameroiden päivityksessä ja poliisi laitoksella asioidessa. - Neljä päivää valvottiin autolla rannalta kalastuspaikkoja niin, että päivät lopetettiin Kuurnaan, jossa päivystettiin myöhään yöhön. - Valvonta loppui 27.9.2013, jolloin riistakamerat haettiin pois maastosta. VALVONTAAN KÄYTETTY AIKA Pielisjoen ka Autolla Veneellä Poliisi Talkootyö Päivät 9 2 3 7 Tunnit 53 15 25 63 Henkilötyötunteja tehtiin yhteensä 156 tuntia yhtenätoista vuorokautena, jotka suoritettiin 1.8.- 27.9.2013 välisenä aikana. Alussa tarkistettiin myös Kuurnan voimalaitoksen alapuolella Pohjois-Karjalan sähkön alueella olevan aidan kunto. Aitaa on paikattu useasta kohtaa ja PKS:ltä saatujen tietojen mukaan aitaa on jouduttu paikkaamaan useaan kertaan kesän 2013 aikana. Härskeimmät kalastajat tulevat voimalaitosalueelle kalastamaan keskellä päivää PKS:n väen ollessa töissä. Viimeisenä valvontapäivänä havaittiin myös uusi reikä sulkujen puoleisen aidan päässä. 7 Toimenpiteet valvonnassa Lainrikkojille kirjoitettiin tutkintapyyntö, joka toimitettiin poliisille. Luvallisella alueella (kasvillisuuden selvästi rajaamat rannan puoleiset alueet) kalastavia, matoonkijoita sekä ulkoilijoita valistettiin kalastuskieltoon liittyvistä seikoista. Huomautuksia ja neuvontaa annettiin lähinnä alaikäisille ja niille ketkä nähtiin vapakalastusvälinein olevan liikkeellä, mutta itse kalastamista ei havaittu. Tehtiin myös havaintoja lain vastaisesta kalastuksesta saamatta kalastajaa kiinni. Yksi verkko ja yksi täkysiima jouduttiin talteen ottamaan ja tekemään niistä tutkintapyyntö. Kalastuksenhoitomaksu maksettu 5 Pyydysten talteenotto 2 Kalastuksenhoitomaksu maksamatta 8 Havaittu rikkomus 5 Läänikohtainen viehelupa maksettu 4 Sakko / Tutkintapyyntö 17 Paikallinen viehelupa maksettu 2 Huomautus 14 Viehelupa maksamatta 7 Kieltoaikainen kalastus yhteensä 36 Kalastuksenhoitomaksu puuttui peräti 61,5 %:lta tavatuista viehekalastajista.
4 8. Riistakamerat Riistakamerat asennettiin kuvaamaan jokiuomaa mahdollisen verkkokalastuksen ja vetouistelun profiloimiseksi. Voimalaitoksen alapuolisen kieltoalueen verkkokalastuksesta tuli vihje heinäkuun lopulla ja tämä sai vahvistusta riistakameroiden kuvista sekä maastosta löytyneistä ankkureista. Riistakamerat (3 kpl) oli maastossa jokiuomassa 3.8.-27.9.2013 välisen ajan. Elokuun aikana riistakamerat rekisteröivät runsaasti liikettä heti pimeän tulon jälkeen sekä aamuyöstä ennen aamun valkenemista. Tämä liike kuitenkin väheni ja lähes loppui Karjalaisessa olleiden kahden Pielisjoen valvontaan liittyvän jutun jälkeen. Kamerat kuvasit myös viisi kalastavaa kansalaista voimalaitoksen alapuolisella jokialueella. Kameran kuvat kertovat vain suppean otannan kaikesta alueella tapahtuvasta salakalastuksesta. Jokiuoma kuvattavalla alueella on melko leveä eivätkä kamerat pystyneet kuvaamaan jokea koko leveydeltä. Voimalaitoksen alapuolelta voimalaitosalueelta ei kuvamateriaalia ollut ollenkaan ja kaikki siellä kalastavat jäivät tänä vuonna profiloimatta. Alue on laaja ja näin ollen riistakameroilla saadaan vain asennetusta kohteesta tietoa. Riistakameran kuva mahdollisesta verkkokalastuksesta voimalaitoksen alapuolella.
5 9. Viranomaisyhteistyö Pielisjoen rauhoitusajan valvontaa on suoritettu aikaisempina vuosina yhteistyönä myös Pohjois- Karjalan poliisilaitoksen kanssa. Vuoden 2013 syksylle oli sovittu myös yksi viikonloppu yhteisvalvontaa, joka toteutettiin Joensuun liikkuvan poliisin kanssa niin, että poliisi liikkui joella vesijetillä meidän partioidessa jokivartta veneellä ja autolla. Tämän lisäksi Joensuun liikkuvasta poliisista oli henkilö mukana yhtenä päivänä, jolloin liikuttiin autolla jokivartta pitkin. 10. Valvonnan näkyvyys ja tiedottaminen Kalatalouskeskuksen valvontaveneellä tehty valvonta on veneen koosta ja teippauksista johtuen näkyvää, liikuttiin sitten vesillä taikka maissa trailerin päällä. Toisaalta vene tunnetaan niin hyvin, että sitä osataan pakoilla pitkästäkin matkasta. Joka tapauksessa veneellä tehty valvonta toimii myös ennaltaehkäisevästi sen näkyvyydestä johtuen. Myös poliisin partioidessa vesijetillä joella saadaan valvonnalle näkyvyyttä. Tiedottaminen on yksi tärkeimmistä asioista, johon ei voi panostaa liikaa. Sanomalehti karjalaisessa oli iso juttu 18.8.2013 vesiliikenne ja kalastuksenvalvonnasta Pielisjoella ja tämän lisäksi 31.8.2013 tehdyn yhteisvalvonnan jälkeen Kari Kulmala Joensuun liikkuvasta poliisista teki lehdistötiedotteen, joka sai palstatilaa myös valtakunnallisesti. Näillä jutuilla oli selvästi ennaltaehkäisevä vaikutus sillä havainnot salakalastuksesta vähenivät huomattavasti. Pielisjoki varteen olisi hyvä saada infotauluja kalastuskielloista ja uhanalaisista lohikaloista veneluiskien ja rannalta kalastuspaikkojen sekä Kuurnan voimalaitoksen läheisyyteen. 11. ONGELMAT JA HAVAINNOT - Rikkomuksia tapahtuu koko jokialueella. Valvottava alue on 21 km pitkä ja näin ollen melko työläs valvottava. Jos valvontaa tehdään vain veneellä tai maista käsin autolla niin veneellä liikuttaessa rannalta kalastajat ottavat jalat alleen ja maista käsin tehtynä veneellä kalastaville ei mahda mitään. Näitä havaintoja tehtiin kuitenkin melko vähän tänä vuonna verrattuna aikaisempiin vuosiin. Etenkin havainnot veneestä käsin tapahtuvasta kalastuksesta olivat todella vähäisiä. Lähes kaikki rikkomukset olivat rannalta kalastavia. Yhteistyöhön poliisin kanssa kannattaa panostaa jatkossakin, joka mahdollistaa esim. samanaikaisen partioinnin niin vesillä kuin maissa. - Vihje ja havainnot verkkokalastuksesta voimalaitoksen alapuolella on erittäin huolestuttavaa ja tähän pitääkin valvonnallisesti panostaa tulevana vuonna. - Havaittujen rikkomusten määrä oli suuri ollen 36 kpl, joista tutkintapyyntöön johti 17 tapausta. Valvontaan pitäisi saada enemmän varoja, jotta saataisiin kitkettyä ympärivuotisella kalastuskieltoalueella kalastavat pois jo ennen koko joella alkavaa rauhoitusta. Koska on hyvin todennäköistä, että samat sankarit siellä liikkuu käytännössä lähes ympäri vuoden. - Osakaskunnat ovat melko haluttomia suorittamaan valvontaa eikä kalastusalueellakaan ole taloudellisia resursseja lupatulojen ollessa olemattomat. Tällä hetkellä rauhoitusajan valvonta on ollut kokonaan P-K:n kalatalouskeskuksen harteilla ja toteutus on tapahtunut kalatalouden edistämismäärärahalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että allekirjoittanut on hattu kourassa kerjännyt rahat sekä suunnitellut ja toteuttanut valvonnat. Kun tilanne järvilohen kannalta on erittäin kriittinen, tulisi valvontaan olla varoja enemmän käytettävissä ja vastuun tästä rahoituksesta tulisi ottaa jokin muu taho kuin P-K:n kalatalouskeskus. Valvonnan suunnittelussa ja toteutuksessa kalatalouskeskus on mielellään edelleenkin mukana, vaikkakin ko. valvonnassa voidaan puhua toimen luonteesta johtuen koiranvirasta.