I want to serve the Lord

I want to serve the Lord Vapaaehtoistyön organisointi Kansainvälisessä seurakunnassa (IEC) Mia Hauta-aho Paula Pernu Opinnäytetyö, syksy 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kauniaisten yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyönohjaaja

Tiivistelmä Hauta-aho, Mia ja Pernu, Paula. I want to serve the Lord : Vapaaehtoistyön organisointi Kansainvälisessä seurakunnassa (IEC). 48 s.+ 5 liitettä. Diakoniaammattikorkeakoulu, Kauniaisten yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyönohjaaja. Syksy 2004. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tutkia, miten vapaaehtoistyö on organisoitu Kansainvälisessä seurakunnassa ja mikä on vapaaehtoistyön toimijoiden kokemus työstä. Lisäksi keräsimme ja mietimme tapoja vapaaehtoistyön kehittämiseksi. Aineistonkeruumenetelminä käytimme avointa kyselylomaketta, jonka lähetimme sähköpostitse kymmenelle vapaaehtoistyöntekijälle ja seitsemälle ryhmänjohtajalle. Saimme vastaukset yhteensä kymmeneltä vapaaehtoistyön toimijalta. Vastausprosentti oli 59. Kyselyiden lisäksi teimme teemahaastattelun viidelle Kansainvälisen seurakunnan työntekijälle. Jaoimme tutkittavan ryhmän kolmeen osaan saadaksemme näkökulmia vapaaehtoistyön eri tasoilta. Tulokset osoittivat, että vapaaehtoiset olivat melko tyytyväisiä työn organisointiin. Toisaalta havaitsimme, että kaikkien työalojen vapaaehtoisille ei järjestetty kunnollista koulutusta eikä kokouksia. Näytti siltä, että jotkut henkilöt kantoivat myös liikaa vastuuta. Puolet vapaaehtoisista koki, ettei heidän hyvinvoinnistaan huolehdita Kansainvälisen seurakunnan taholta. Työntekijät olivat myös huolissaan vapaaehtoisten voinnista ja kokivat tarvitsevansa lisää keinoja heidän hyvinvointinsa tarkkailuun ja arvostuksen osoittamiseen. Näyttäisi siltä, että koulutuksen järjestämiseen sekä uusille että vanhoille vapaaehtoisille pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Vapaaehtoiset kaipaisivat myös tapaamisia, joissa voisivat jakaa kokemuksiaan ja uusia ideoita. Vastuualueet olisi hyvä myös jakaa selkeämmin. Avainsanat: vapaaehtoinen; vapaaehtoistyö; organisointi; Kansainvälinen seurakunta (IEC)

Abstract Hauta-aho, Mia and Pernu, Paula. I Want to Serve the Lord : Organizing Voluntary Work at the International Evangelical Church in Finland (IEC). 48 pages + 5 appendices. Diaconia Polytechnic, Kauniainen Unit, Degree Programme in Diaconial Social Welfare, Health Care and Education. Bachelor of Social Services. Autumn 2004. The objective of this study was to find out how the voluntary work at the International Evangelical Church was organized and how the volunteers felt about their work. In addition, we aimed to collect and examine new ideas to improve the voluntary work. As for methods, a questionnaire with open-ended questions was sent to ten volunteers and seven group leaders. Altogether ten questionnaires (59 %) were returned. We also conducted a thematic interview for five IEC employees. We separated participants into three groups to see how they perceived voluntary work at different levels. The results showed that the volunteers were quite satisfied with the way the voluntary work was organized. At the same time we found out that there was no proper training or meetings in all the areas of voluntary work. It seemed that there was also too much responsibility given to some persons. Half of the volunteers experienced that they were not being taken care of by IEC employees. The employees were concerned about the well-being of volunteers and also felt that they needed more ways to observe this and show their appreciation. This study concluded that an aspect needing more attention was giving more training to new volunteers as well as old ones. Besides that, there seems to be a need for meetings for volunteers to share experiences and new ideas. The areas of responsibility need also to be defined more clearly. The results and conclusions of our study can be used to help the International Evangelical Church to develop the voluntary work to be more rewarding to volunteers, the congregation and its employees. Key words: volunteers; voluntary work; organizing; International Evangelical Church in Finland (IEC)

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...6 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS...7 2.1 Vapaaehtoistyö...7 2.1.1 Vapaaehtoistyön määrittely...7 2.1.2 Vapaaehtoistyön kristilliset perusteet...8 2.1.3 Vapaaehtoistyön periaatteet...9 2.1.4 Vapaaehtoistoimintaan osallistumisen motiiveja...11 2.1.5 Suomalaisten käsitys vapaaehtoistyöstä...13 2.2 Monikulttuurinen Suomi...14 2.2.1 Maahanmuuttajat Suomessa...14 2.2.2 Kulttuurien erilaisuus...15 3 TUTKIMUKSEN KUVAUS...16 3.1 Tutkimustehtävä...16 3.2 Käsitteiden määrittelyä...16 3.3 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen toteutus...17 3.3.1 Kyselylomakkeet...18 3.3.2 Työntekijöiden haastattelut...19 4 TUTKIMUKSEN TAUSTAYHTEISÖ...19 4.1 Kansainvälisen seurakunnan taustaa...19 4.2 Vapaaehtoistyö ja sen organisointi Kansainvälisessä seurakunnassa21 5 TUTKIMUSTULOKSET JA ANALYYSI...23 5.1 Analysoinnin kuvaus...23 5.2 Vapaaehtoistyöntekijöiden vastaukset...23 5.2.1 Vastaajien taustaa...23 5.2.2 Vapaaehtoistyön organisointi...23 5.2.3 Vapaaehtoisten kouluttaminen...25 5.2.4 Vapaaehtoisista huolehtiminen...26 5.2.5 Vapaaehtoistyön anti vapaaehtoistyöntekijöille...28 5.3 Ryhmänjohtajien vastaukset...29 5.3.1 Vastausten taustaa...29 5.3.2 Vapaaehtoistyön organisointi...29 5.3.3 Vapaaehtoisten kouluttaminen...32

5.3.4 Vapaaehtoisista huolehtiminen...32 5.3.5 Vapaaehtoistyön anti ryhmänjohtajille...33 5.4 Työntekijöiden haastattelut...34 5.4.1 Vapaaehtoistyön organisointi...34 5.4.2 Vapaaehtoisten kouluttaminen...37 5.4.3 Vapaaehtoisista huolehtiminen...38 5.5 Tutkimustulosten yhteenveto...40 5.5.1 Käytännönjärjestelyjen toimivuus...40 5.5.2 Organisaatiorakenteen hahmottaminen...40 5.5.3 Kokoukset...41 5.5.4 Vastuun jakaminen...41 5.5.5 Vapaaehtoisten koulutus ja ohjaus...42 5.5.6 Vapaaehtoisista huolehtiminen...42 5.5.7 Vapaaehtoistyön anti...43 6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMISIDEAT...43 7 POHDINTAA...45 7.1 Tutkimuksen luotettavuus...45 7.1.1 Tutkimusmenetelmien soveltuvuus...45 7.1.2 Kyselylomakkeiden validius...45 7.1.3 Kielen vaikutus tutkimustuloksiin...45 7.1.4 Tutkimukseen osallistuneiden anonymiteetin suojaaminen...46 7.1.5 Ennakkokäsitysten vaikutus opinnäytetyöhön...46 7.2 Jatkotutkimusaiheet...46 LÄHTEET LIITTEET Liite 1 Vapaaehtoistyöntekijöiden suomenkielinen saatekirje ja kyselylomake Liite 2 Vapaaehtoistyöntekijöiden englanninkielinen saatekirje ja kyselylomake Liite 3 Ryhmänjohtajien suomenkielinen saatekirje ja kyselylomake Liite 4 Ryhmänjohtajien englanninkielinen saatekirje ja kyselylomake Liite 5 Työntekijöiden teemahaastattelun kysymykset

1 JOHDANTO Olimme opiskeluumme liittyvässä harjoittelussa Kansainvälisessä seurakunnassa keväällä 2004. Tiedustelimme työyhteisöstä mahdollisia tutkimusaiheita, ja meille ehdotettiin kesän ja syksyn 2004 aikana tapahtuvaa Kansainvälisen seurakunnan organisaatiomuutoksen havainnointia ja kuvaamista. Pidimme aihetta liian laajana ja haastavana, mutta huomasimme, että aiheen rajaaminen vapaaehtoistyön organisoinnin kartoittamiseen olisi mielekästä ja hyödyllistä. Vapaaehtoistyön organisointi vaikuttaa koko seurakuntaan, koska suuri osa toiminnasta järjestetään vapaaehtoisvoimin. Myös opinnäytetyötämme ohjaava opettaja oli samaa mieltä kanssamme. Keskustelimme asiasta harjoittelunohjaajamme pastori Timo Keskitalon kanssa ja hänen mielestään aihe oli hyvä. Työmme on osa Kansainvälisen seurakunnan suurempaa organisointimallin kehittämistä. Opinnäytetyömme päämääränä on ollut tutkia Kansainvälisen seurakunnan nykyistä vapaaehtoistyön organisointimallia sekä kerätä ja miettiä kehittämisideoita. Keskeisiksi teemoiksi nousivat sen lisäksi vapaaehtoisten koulutus ja heistä huolehtiminen. Tutkimuksemme on kvalitatiivinen eli laadullinen. Teoriaosassa käsittelemme työmme kannalta keskeisiä teemoja, joita ovat Kansainvälisen seurakunnan taustat, vapaaehtoistyö sekä maahanmuuttajat Suomessa. Aiempaa tutkimusta aiheestamme ei ole. Olemme tarkastelleet Kansainvälisen seurakunnan toimintaa järjestön näkökulmasta, koska se ei ole varsinainen seurakunta, eikä hallinnollisesti yhteydessä Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Olemme kuitenkin käyttäneet teoriaosassa myös kirkkoa koskevaa kirjallisuutta soveltuvin osin. Kehittämishankkeemme tutkimustuloksia ja johtopäätöksiä voidaan käyttää Kansainvälisen seurakunnan vapaaehtoistyön kehittämisessä, jotta se voisi olla antoisampaa niin vapaaehtoisille, seurakunnalle kuin sen työntekijöillekin. Em-

7 me tahdo tarjota valmiita ratkaisuja, vaan antaa joitakin vinkkejä ja ohjata miettimään esiin nousseita keskeisiä teemoja. 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS 2.1 Vapaaehtoistyö 2.1.1 Vapaaehtoistyön määrittely Vapaaehtoistyöntekijät ovat henkilöitä, jotka huolehtivat tehtävistä vapaaehtoisesti, ilman palkkaa ja ilman, että kukaan heitä siihen pakottaa (Runsala 2004, 9 suomennettu ja muokattu). Nylundin mukaan vapaaehtoisuus mahdollistaa monenlaisen avun, ja sitä voidaan tehdä yksilö-, ryhmä- ja organisaatiotasolla. (Nylund 2000, 30, suomennettu ja muokattu). Vapaaehtoistyö pohjautuu kahteen erilaiseen perinteeseen. Ensimmäinen on kristillisen lähimmäisenrakkauden perinne. Jo keskiajalla se ilmeni yksilöistä lähtevänä organisoimattomana auttamisena, jolla pyrittiin kehittämään alempien luokkien köyhien ihmisten asemaa. Suomessa tämä perinne on noin 200 vuotta vanhaa. Toinen vapaaehtoistyön perinne alkoi muotoutua Euroopassa samoihin aikoihin kansalaisyhteiskunnan ja vapaan kansalaisuuden ajatuksen kanssa 1800-luvun alussa. Suomessa tämän perinteen pohjalta ryhdyttiin toimiin nationalismin, kieliseikkojen (suomen ja ruotsin kielet), ammattiliittojen sekä naisten ja nuorten asioiden puolesta. Näiden toimintojen avulla pyrittiin edistämään ja kehittämään yhteiskuntaa niin, että se olisi tasa-arvoinen jokaiselle. (Nylund 2000, 30, suomennettu ja muokattu). Vapaaehtoistyö on osallistumista vuorovaikutukseen perustuvaan organisoituun auttamis- ja tukitoimintaan, joka tähtää henkisen ahdingon lievittämiseen tai elinoloihin liittyvän puutteen korjaamiseen. Vapaaehtoistyötä ei tehdä taloudelli-

8 sena yritystoimintana, palkkatyönä eikä erityisenä harjoitteluna, vaan tehtävään valmennusta saaneen auttajan motiivi pohjautuu ajatukseen, että hän voi olla avuksi ja oppii jotakin tärkeää. (Eskola ym. 2001, 10.) Lähimmäisenä olemiseen vapaaehtoinen saa taitoa, tietoa ja rohkeutta järjestetyn, organisoidun vapaaehtoistoiminnan koulutuksesta ja kokemuksista. Järjestettyä vapaaehtoistoimintaa tarvitaan, kunnes spontaanin ystävyyden, lähimmäisyyden, tuen ja auttamisen verkostot tavoittavat jokaisen apua tarvitsevan (Sovala 1990, 8 9.) 2.1.2 Vapaaehtoistyön kristilliset perusteet Kirkon auttamistyön perustelut nousevat Uudesta testamentista ja Jeesuksen esimerkistä. Vapaaehtoistoiminnan perusta on kristinuskon ajatus, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat lähimmäisiä. Kirkon vapaaehtoistyössä pyritään noudattamaan universaalisen yhteisvastuun ja vastuunkannon periaatteita. Rajaaitojen rikkomista eri kansallisuuksien ja rotujen välillä korostetaan jokainen on Jumalan edessä samanarvoinen. Koska evankeliumin sanoma kuuluu kaikille, jokaisella on vastuu auttaa lähimmäistään. (Harju, Niemelä, Ripatti, Siivonen & Särkelä 2001, 17.) Harju ym. (2001, 26) tarkastelevat auttamista myös uuden Katekismuksen (2000) näkökulmasta. Katekismuksessa viidennen käskyn selityksessä painotetaan, että koska Jumala on rakkaus, hän tahtoo, että rakastamme lähimmäisiämme niin kuin itseämme. Erityistä tukea kehotetaan antamaan kaikkein heikoimmille. Seitsemännen käskyn selityksessä todetaan, että Jumalan luoma hyvyys on tarkoitettu kaikille ja että rakkaus velvoittaa meitä huolehtimaan kaikkien toimeentulosta. Kymmenennen käskyn selitys taas kehottaa etsimään uusia tapoja auttaa ja tehdä hyvää asettumalla lähimmäisen osaan. Harju ym. (mt. 27) korostavat, että usko vie ihmisen Jumalan luo, mutta rakkaus lähimmäisen luo. Ihminen saa Jumalalta lahjana uskon ja lähimmäiseen suuntautuvan auttamishalun eli rakkauden. Ihminen siis rakastaa lähimmäistään sillä rakkaudella, jolla Jumala rakastaa ihmistä. Kirjoittajien mukaan kristillisen uskon

9 sisältönä voitaisiinkin pitää, että minä annan toiselle ihmiselle Jumalalta saamani rakkauden- ja elämänlahjan. Uuden testamentin mukaan ihminen on Jumalaan sidottu ja hänestä riippuvainen. Ihminen on sekä auttajana että autettuna samassa riippuvuussuhteessa Luojaan. Näin molemmat ovat samalla puolella, ponnistelemassa yhdessä Jumalasta riippuvan avun luokse. Heidät on tarkoitettu keskinäiseen yhteyteen, jossa myös saaja voi auttaa antajaa. (mt. 27, 28.) Martti Lutherin mukaan seurakunnan kastettujen jäsenten toiminnassa on kyse kutsumuksesta. Siinä toteutetaan lähimmäisenrakkautta niin perheessä, työelämässä, ystäväpiirissä kuin yhteiskunnallisissa tehtävissäkin kaikissa elämänpiireissä. Kristitty elää uskoaan todeksi arjessaan. (mt. 66.) 2.1.3 Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoistyö perustuu vapaaehtoisen omille lähtökohdille Jokainen tulee vapaaehtoistoimintaan ja on mukana siinä omasta halustaan. Vapaaehtoistyöhön mukaan haluava voi valita itselleen sen vapaaehtoistoiminnan muodon, joka hänelle parhaiten sopii. Samoin jokainen vapaaehtoinen itse määrittelee sen, miten paljon aikaa hän haluaa vapaaehtoistoimintaan käyttää. Hänellä on oikeus kieltäytyä sellaisesta tehtävästä, jonka ei katso sopivan itselleen tai johon omat voimavarat eivät riitä. (Harju ym. 2001, 34.) Jokainen määrittelee itse, kuinka pitkäksi ajaksi liittyy toimintaan, sillä vapaaehtoisia ei voi velvoittaa sitoutumaan (mt. 36.) Maalaisjärki riittää Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tavallisen ihmisen ehdoin ja tahdoin. Jokaisella ihmisellä on taitoja ja kykyjä ja jokaiselle löytyy varmasti oma, hänelle sopiva tehtävä. Ammattityöntekijät voivat hyvin olla apuna omaa tehtävää etsittä-

10 essä. Elämänkokemus on yksi vapaaehtoistoiminnan tärkeimmistä resursseista. (Lehtinen 1997, 20.) Vapaaehtoistyöstä ei makseta palkkaa Vapaaehtoistoiminnassa ei makseta kenellekään palkkaa. Sen sijaan periaatteisiin kuuluu, että vapaaehtoistyöntekijälle voidaan korvata kuluja, joita hänelle toiminnasta aiheutuu. (mt. 20.) Vapaaehtoisille sopiva määrä vastuuta Useassa eri maassa tehdyt tutkimukset osoittavat vapaaehtoistoiminnan täyttävän tehtävänsä kaikkein parhaiten siellä, missä vapaaehtoisten tehtävät räätälöidään kullekin vapaaehtoiselle sopiviksi ottaen huomioon heidän kykynsä, mieltymyksensä ja motiivinsa. Siten vapaaehtoiset saavat kokea, että heihin luotetaan antamalla heille juuri oikea määrä vastuuta omassa tehtävässään. (Lehtinen 1997, 20 21). Vapaaehtoiset eivät kuitenkaan voi olla viimeisinä vastuussa toiminnasta ja siinä esiintyvistä asioista samalla tavalla kuin palkkatyössä olevat (Harju ym. 2001, 36.) Vapaaehtoistyö ei korvaa ammattityötä Vapaaehtoistoiminta ei voi eikä saa korvata ammattityöntekijöiden työtä. (Lehtinen 1997, 20). Jos palkattua ammattityötä kulujen säästämisen nimissä korvataan vapaaehtoistyöllä, toiminta yleensä huononee, koska yhdenlaista työtä ei voi korvata olennaisesti toisenlaisella. Ei ole turha pelko, että rikkaille tarjotaan ammattiväen palveluja ja köyhät jätetään vapaaehtoistyön varaan. Vaarana voi myös olla, että julkisen alan työpaikkoja pyritään vähentämään teettämällä ilmaista työtä. (Eskola & Kurki 2001, 10.) Vapaaehtoisista on huolehdittava Vapaaehtoiset eivät jaksa eivätkä halua toimia tehtävässään pitkään, jos heistä ei huolehdita. Tehtävän laadusta riippuen tarvitaan myös koulutusta, ohjausta ja

11 konsultointia. Vapaaehtoisista huolehtivan työntekijän on oltava hyvin perillä vapaaehtoistoiminnan periaatteista, jottei hän pyrkisi tekemään vapaaehtoistoiminnasta liian ammattimaista. Ammattityöntekijän on osattava toimia vapaaehtoistoiminnan lähtökohdista: taustalla, mutta aina tarvittaessa saatavilla. Vapaaehtoisten huoltoon kuuluu tietenkin palkitseminen, joka tapahtuu ei-materiaalisin keinoin, esimerkiksi erilaisten kulttuuritapahtumien, yhteisten retkien ja yhdessäolon merkeissä. Usein juuri toisten vapaaehtoisten tapaamisilla, vaikka kuinka epämuodollisilla, on suurin merkitys vapaaehtoisten jaksamiselle. Ammattityöntekijöiden apu ja tuki tulevat vasta toisella sijalla. (Lehtinen 1997, 21.) Vapaaehtoistyö ei ole kulutonta Tärkeä edellytys vapaaehtoistoiminnan kehittymiselle on sen ymmärtäminen, että vaikka vapaaehtoistoiminta muodollisesti onkin ilmaista, se aiheuttaa kuluja. Vapaaehtoistoiminta tarvitsee tuekseen ammattityöntekijöiden apua, ja lisäksi tarvitaan rahaa esimerkiksi tiedotukseen sekä puhelin-, posti- ja matkakuluihin. (mt. 21.) Vapaaehtoistyötä ei pidä rajoittaa liikaa Vapaaehtoistoimintaa on tuettava, ei määrättävä. Vapaaehtoistoiminnan kehittymiselle on annettava aikaa ja lupa kokeilla erilaisia asioita. Vapaaehtoistoiminta tukehtuu vallan talutusnuorassa. (mt. 21.) 2.1.4 Vapaaehtoistoimintaan osallistumisen motiiveja Vapaaehtoistoimintaan mukaan tuleville oleellista ei ole aina se, mitä ryhmässä tehdään, vaan heitä kannustaa tarve kuulua johonkin sekä kiinnostus elämään ja ihmisiin. Tutkimuksissa on todettu, että motiivit nousevat ihmisten omasta tilanteesta, eivät niinkään yhteiskunnasta ja sen tarpeista. Toiminnan motiiveihin sekoittuvat erilaiset lähtökohdat auttamisen halusta oman identiteetin selkiyttämiseen. (Harju ym. 2001, 37.)

12 Monilla toimintaan mukaan lähtemisen syy on tekemisen halu, ja mukaan lähdetään usein elämän taitekohdissa, esimerkiksi oman perhetilanteen muuttuessa tai eläkkeelle siirryttäessä. Sillä tavoin tavalliseen arkeen saadaan uudenlaista sisältöä. Vapaaehtoistoimintaan liittyminen voi tarjota myös vapaaehtoistyöntekijälle tukea elämän muutos- ja murrosvaiheessa, jolloin sosiaaliset suhteet muuttuvat. Vapaaehtoistoiminta voi olla sopiva väylä sosiaalisten suhteiden uudistumiselle. (mt. 36.) Jokaisella ihmisellä on tarve olla tarpeellinen tai merkityksellinen, ja vapaaehtoistoiminta voi tarjota sille kanavan. Tällöin on monesti kysymys myös tarpeesta säilyttää oma sisäinen kuva itsestä. (mt. 36.) Vapaaehtoistoimintaan mukaan tulemisen motiivina voi myös olla halu oppia uutta, uudenlaisen tiedon tarve ja ymmärryksen lisääntyminen omaa elämää varten. Vapaaehtoistyöntekijä haluaa ehkä käyttää taitojaan ja tietojaan uudella tavalla. Vapaaehtoistoiminta voi olla hyvä vastapaino omalle ammattityölle ja mielekäs vapaa-ajan viettämisen tapa. Se voi antaa uudenlaisen mahdollisuuden käyttää omaa ammattitaitoa laajemmin ja uusilla areenoilla ilman työorganisaation rajoja ja velvoitteita. (mt. 36.) Ihmiset hakeutuvat vapaaehtoistoimintaan myös siksi, että heillä on halu auttaa muita. On ehkä koettu vaikeuksia omassa elämässä ja selviydytty niistä, ja tämä kokemus halutaan jakaa muiden kanssa. Auttamalla toisia auttaa myös itseään. (mt. 36, 37.) Hengellinen vapaaehtoistyö voidaan määritellä kristilliseen elämäntapaan kuuluvaksi lähimmäisvastuuksi (Yeung 1999, 8). Lähimmäisen rakkauteen kehottavat muun muassa seuraavat Raamatun kohdat: Jeesus vastasi: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat. (Matt. 22:37 40)

13 Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. (Luuk. 6:31) Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. (Matt. 25:40) 2.1.5 Suomalaisten käsitys vapaaehtoistyöstä Anne Birgitta Yeung tutki vuonna 1999 vapaaehtoisia, jotka Pelastusarmeijan mainoskampanja oli houkutellut mukaan. Yeungin mukaan suomalaisten mielikuvat vapaaehtoistoiminnasta ovat varsin kohde- ja työmuoto-orientoituneita. Vapaaehtoistoiminta mielletään siis usein jonkin tietyn järjestön tai organisaation kautta; toiminnan sisällöllä on merkitystä. Kun kohteisiin liittyviä mielikuvia tarkastellaan aloittain, huomataan, että suomalaisten vapaaehtoistoiminnan mielleyhtymissä korostuvat sosiaali- ja terveysala sekä nuorisotyö. Näillä sektoreilla suuri osa mielikuvista liittyy erityisesti vanhusten auttamiseen sekä lasten ja nuorten puolesta tehtävään vapaaehtoistyöhön. Kaksi suurempaa yksittäistä vastausryhmää muodostavat myös mielikuvat, joissa mainittiin jokin urheiluun tai liikuntaan liittyvä tai kristillinen vapaaehtoistoiminta. Keskeisenä päälinjana suomalaisten vapaaehtoismielikuvissa on siis auttamishenkisyys, joka nousi esille useissa eri muodoissa: sosiaali- ja terveysalaan liittyvissä viittauksissa, lasten ja nuorten auttamisessa sekä yleisesti lähimmäisavussa. (Yeung 2002, 19 20.) Suomalaisten vapaaehtoistoiminnan mielikuvissa on sukupuolieroja. Naisten ajatukset liittyvät miehiä useammin palkatta auttamiseen, tiettyyn kohteeseen tai järjestöön. Tätä voi osaltaan selittää se, että naisten kiinnostus vapaaehtoissektorilla suuntautuu nimenomaan sosiaali- ja terveysalalle sekä lapsi- ja nuorisotyöhön. Nämä ovat laajoja aloja sisältäen useita järjestöjä ja organisaatioita, joista naisilla voi hyvinkin olla miehiä enemmän tietoa, koska kyseiset alat ovat

14 naisvaltaisia. Miesten mielleyhtymissä taas korostuu vapaaehtoistoiminta yhdistettynä varain- ja rahankeräykseen ja talkoisiin. (mt. 20.) Suomalaisten vapaaehtoismielikuvissa on ikäeroja: nuorimpien suomalaisten vastauksissa painottuu palkattomuus, vapaaehtoisuus ja talkoot kun taas vanhempien vastauksissa vapaaehtoisuus miellettiin enemmänkin liittyvän yleisesti johonkin hyvään asiaan. Yli 50-vuotiaat suomalaiset sekä erityisesti eläkeläiset yhdistivät vapaaehtoisuuden selkeästi muita ikäryhmiä vähemmän rahankeräyksiin. Nuoret taas yhdistävät mielikuvissaan vapaaehtoistoiminnan huomattavasti muita suomalaisia vähemmän tiettyihin kohteisiin; mielikuvissa painottuu yhdessä tekemisen henki. (mt. 20.) Yeungin mukaan suomalaisten mielikuvat vapaaehtoistoiminnasta ovat pääsääntöisesti positiivisia tai vähintään neutraaleja. Vain erittäin harvoissa vastauksissa tuli esiin mitään negatiivista. Yksittäiset tällaiset maininnat liittyvät lähinnä ajatukseen siitä, että vapaaehtoistoiminnalla uskotaan vähennettävän palkkatyöpaikkoja tai siirrettävän yhteiskunnalle tarkoitettua vastuuta muualle. (mt. 21.) 2.2 Monikulttuurinen Suomi 2.2.1 Maahanmuuttajat Suomessa Rädyn mukaan termillä maahanmuuttaja tarkoitetaan kaikkia Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia. Syitä Suomeen muuttamiselle voivat olla esimerkiksi työpaikka, opiskelu tai avioliitto. Maahanmuuttajien joukossa on myös pakolaisia ja paluumuuttajia. Käsitteen maahanmuuttaja lisäksi voidaan käyttää myös termiä etninen vähemmistö, joka tarkoittaa valtaväestöstä esimerkiksi alkuperän, biologisen perimän, kulttuuripiirteiden, kielen ja uskonnon perusteella erottuvaa ihmisryhmää. Suomessa asuvat tai oleskelevat ulkomaalaiset muodostavat hajanaisen ryhmän, koska Suomeen asettumiselle on useita erilaisia syitä. Heidän elämäntilanteensa ovat erilaisia ja he myös kokevat elämänsä Suomessa eri tavoin. (2002, 11, 14.)

15 Vuoden 2003 lopussa Suomessa asui 5 219 732 ihmistä, joista 107 003 oli ulkomaalaisia. (Tilastokeskus, väestötilastot.) Ulkomaalaisten prosentuaalinen osuus koko väestöstä on siis noin 2 prosenttia. Vaikka ulkomaalaisväestön osuus Suomessa on kasvanut nopeasti 1990-luvulla, heidän määränsä eurooppalaiseen tasoon verrattuna on melko vähäinen. Maahanmuuttajia on tullut Suomeen yli 150 eri maasta. Suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat venäläiset, virolaiset, ruotsalaiset ja somalialaiset. Samaa kansalaisuutta olevat jakautuvat usein vielä pienempiin ryhmiin äidinkielensä perusteella, joten he eivät muodosta yhtenäistä ryhmää. (Räty 2002, 34, 35.) Suomessa olevat ulkomaalaiset asuvat keskitetysti tietyissä kaupungeissa ja lähes puolet heistä asuu pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2000 noin 44 prosenttia Suomessa asuvista ulkomaalaisista asui pääkaupunkiseudulla. (Nenonen 2003, 15.) Myös pääkaupunkiseudulla ulkomaalaisten määrässä on suuria aluekohtaisia eroja; joillakin alueilla ulkomaalaisia on vain alle prosentti ja toisilla alueilla jopa yli kymmenen prosenttia (Räty 2002, 37). 2.2.2 Kulttuurien erilaisuus Räty vertailee kirjassaan yksilöllistä eli individuaalista ja yhteisöllistä eli kollektiivista kulttuuria. Yksilökeskeinen kulttuuri on ominaista teollistuneille, erityisesti protestanttisille länsimaille, mutta suurin osa maailman kulttuureista on vahvasti yhteisöllisiä. Hän kuvaa myös muita maahanmuuttajien kohtaamia ongelmia, joihin kuuluu muun muassa kirjoittamattomien käyttäytymissääntöjen hahmottaminen. Hankalia voivat olla esimerkiksi erityyppiset keskustelutilanteet, asumista koskevat asiat sekä viranomaisten kohtaaminen. He voivat myös kohdata rasismia eli syrjintää yleisillä paikoilla tai saada epätasa-arvoista kohtelua viranomaisilta. (2002, 57 58, 115.) Kirkon ulkoasian osaston julkaisussa (1996, 24) todetaan myös, että kulttuurista toiseen muuttavalle ihmiselle on tyypillistä, ettei hän uudessa ympäristössä löydä vastaanottavaa ja hyväksyvää yhteisöä, jossa hän kokisi elämänsä mielekkääksi ja jossa hänen itsetuntonsa voisi vahvistua. Näihin haasteisiin Kansainvälinen seurakunta haluaa vastata tarjoamalla ulkomaalaisille yhteisön, jossa he voivat tuntea olonsa kotoisaksi.

16 Puusaari (1998, 22) toteaa artikkelissaan, että maahanmuuttajan arki on usein raskasta, koska monet asiat ja tilanteet on opeteltava alusta asti. Siksi apua ja neuvoja on saatavilla kansainvälisestä kristillisestä keskuksesta, ICC:stä, myös jokapäiväisissä asioissa kuten pukeutumisessa, elintarvikkeiden hankkimisessa, opiskelu- tai työpaikan etsimisessä tai lomakkeiden täyttämisessä. 3 TUTKIMUKSEN KUVAUS 3.1 Tutkimustehtävä Opinnäytetyömme päämääränä on ollut tutkia Kansainvälisen seurakunnan nykyistä vapaaehtoistyön organisointimallia sekä kerätä ja miettiä kehittämisideoita. Keskeisiksi teemoiksi nousivat sen lisäksi vapaaehtoisten koulutus ja heistä huolehtiminen. 3.2 Käsitteiden määrittelyä Vapaaehtoistyöntekijällä tarkoitamme henkilöä, joka toimii vapaaehtoistyön tehtävässä, mutta ei ole vastuussa toiminnan organisoinnista. Ryhmänjohtajalla tarkoitamme henkilöä, joka vastaa jonkin vapaaehtoistyönalan koordinoinnista olematta Kansainvälisen seurakunnan työntekijä ja saamatta siitä palkkaa. Vapaaehtoistyön toimijat ja vapaaehtoiset tarkoittavat sekä vapaaehtoistyöntekijöitä että ryhmänjohtajia. Työntekijällä tarkoitamme Kansainvälisen seurakunnan palkattua työntekijää.

17 3.3 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen toteutus Tutkimuksemme on kvalitatiivinen kyselytutkimus. Alun perin valitsimme aineistonkeruumenetelmiksi kyselylomakkeen ja ryhmähaastattelut. Suunnitelmamme oli haastatella ryhmissä työntekijöitä ja ryhmänjohtajia ja kerätä kyselylomakkeilla vain taustatietoa haastatteluita varten. Aioimme haastatella ryhmänjohtajia työalojen mukaan muodostetuissa ryhmissä. Päätimme käyttää ryhmähaastattelua, koska ajattelimme, että ryhmä saa aikaan keskustelua, jolloin useammat asiat ja näkökulmat nousevat esiin. Ryhmähaastattelu olisi myös vienyt vähemmän aikaa kuin yksilöhaastattelut. Ryhmänjohtajien aikataulujen yhteensovittaminen osoittautui kuitenkin erittäin hankalaksi, joten päätimme vaihtaa haastattelut lomakekyselyyn. Aineistonkeruumenetelminä käytimme siis vapaaehtoistyöntekijöillä ja ryhmänjohtajilla avointa kyselylomaketta ja työntekijöillä teemahaastattelua. Kyselylomakkeen käyttö tuntui meistä sopivalta ratkaisulta, koska tutkimuksen aikataulu oli melko tiukka. Samasta syystä rajasimme haastattelut koskemaan ainoastaan työntekijöitä. Oletimme työntekijöillä olevan runsaasti sanottavaa, joten haastattelu oli myös heidän kannaltaan helpompaa kuin kyselylomakkeen täyttäminen. Jaoimme tutkimukseen osallistuvat heidän tekemänsä työn luonteen mukaan kolmeen ryhmään: vapaaehtoistyöntekijöihin, ryhmänjohtajiin ja työntekijöihin. Valitsimme tutkimukseemme osallistuneet henkilöt yhteistyössä Kansainvälisen seurakunnan pastorin, Timo Keskitalon kanssa. Kun valitsimme henkilöitä, pidimme tärkeänä riittävää kokemusta Kansainvälisen seurakunnan vapaaehtoistyöstä. Pyrimme myös valitsemaan henkilöt siten, että työalat, joilla vapaaehtoisten ohjaaminen on keskeistä, olisivat edustettuina. Esimerkiksi kuoron tai soitinryhmän jäsenet eivät tarvitse ohjausta siinä määrin kuin vaikka pyhäkoulunopettajat tai jumalanpalvelusavustajat, joten jätimme heidät pois tutkimuksesta. Keräämällä aineistoa kolmelta eri ryhmältä pyrimme saamaan monipuolisen kuvan siitä, miten vapaaehtoistyön organisointi näyttäytyy eri tasoilla toimiville henkilöille. Ruohonjuuritasolla työskentelevä näkee usein helpommin sekä

18 toimivat että kehittämistä kaipaavat asiat, kuin työntekijä tai ryhmänjohtaja, joka itse organisoi toimintaa, mutta ei välttämättä ole toteutuksessa mukana. 3.3.1 Kyselylomakkeet Laadimme kyselylomakkeet (Liitteet 1 4) käyttämällä apuna kirjaa Vapaaehtoistoiminta seurakunnassa ja järjestöissä (Harju ym. 2001, 76 92). Muotoilimme kysymyksiä yhdessä pastori Timo Keskitalon kanssa. Käytimme avoimia kysymyksiä, koska halusimme saada tietoa myös vapaaehtoistoimintaan osallistuvien tunteista ja kokemuksista. Kysymysten asettelulla halusimme nostaa esiin myös myönteisinä koettuja asioita. Kysymysten teemoja olivat muun muassa vapaaehtoisten rekrytointi ja koulutus, tiedonkulku, käytännönjärjestelyt, vapaaehtoisten hyvinvointi sekä kehittämisideat. Varmistaaksemme, että englanninkielinen kyselylomake vastasi suomenkielistä, pyysimme oikolukijaksi Kansainvälisen seurakunnan sihteeriä Sirpa Mannista. Keväällä 2004 lähetimme kyselylomakkeet saatekirjeineen (Liitteet 1 ja 2) sähköpostitse kymmenelle vapaaehtoistyöntekijälle. Kesällä, päädyttyämme kyselylomakkeiden käyttöön myös ryhmänjohtajilla, lähetimme lomakkeet saatekirjeineen (Liitteet 3 ja 4) seitsemälle ryhmänjohtajalle. Vapaaehtoistyöntekijöiltä saimme viisi ja ryhmänjohtajilta viisi vastausta. Osa tutkittavista vastasi englanniksi, osa suomeksi. Yksi vastaaja jätti kiireestä johtuen vastaamatta osaan kysymyksistä. Otimme vastaukset kuitenkin mukaan tutkimukseen, koska hän oli vastannut suurimpaan osaan kysymyksistä. Eräs henkilö ei halunnut vastata kyselyyn, koska hänen mielestään termi vapaaehtoistyö ei sovi seurakuntaan; hän ei kokenut tekevänsä vapaaehtoistyötä, vaan sitä, mitä Jumala on kaikkien kristittyjen käskenyt tehdä.

19 3.3.2 Työntekijöiden haastattelut Haastattelimme työntekijöitä elokuussa 2004. Haastatteluun osallistui kolme vapaaehtoistyöstä vastaavaa työntekijää sekä yhteisessä haastattelussa kaksi työntekijää, jotka ovat seuranneet vapaaehtoistoimintaa vierestä jo vuosia olematta itse vastuussa sen organisoinnista. Ajattelimme saavamme heiltä arvokasta lisätietoa siitä, miltä vapaaehtoistyön organisointi näyttää henkilöstä, joka katsoo asioita sisältäpäin, mutta on kuitenkin jollain tavalla ulkopuolinen. Osassa haastatteluista pääasiallinen kieli oli englanti. Haastattelu oli tyypiltään teemahaastattelu; haastattelun aihepiirit, teemaalueet, olivat tiedossa, mutta kysymysten tarkka muoto ja järjestys puuttuivat. (Hirsjärvi & Hurme 1995, 36). Poimimme vapaaehtoistyöntekijöille ja ryhmänjohtajille lähetetyistä kyselylomakkeista mielestämme keskeiset teemat, joiden mukaan haastattelut etenivät. Teemahaastattelun kysymykset ovat liitteenä 5. Litteroimme haastattelut sanatarkasti. Haastattelut ovat tekijöiden hallussa sekä äänitteinä että litteroituina. 4 TUTKIMUKSEN TAUSTAYHTEISÖ Kansainvälinen seurakunta (IEC) 4.1 Kansainvälisen seurakunnan taustaa Kansainvälinen seurakunta on tunnustustenvälinen seurakunta, jolla on vahvat yhdyssiteet evankelis-luterilaiseen kirkkoon sekä Suomessa että Amerikassa. Kansainvälinen seurakunta tarjoaa jumalanpalvelusyhteisön kristityille kaikista kansoista, kirkoista ja kulttuureista. Seurakunta palvelee monikulttuurista yhteisöä enimmäkseen englanniksi, mutta myös muilla kielillä. Seurakunnan jäseneksi voivat liittyä kaikki kastetut kristityt, jotka tunnustavat Jeesuksen henkilökohtaiseksi Herrakseen ja Vapahtajakseen. Kansainvälinen seurakunta keskit-

20 tää toimintansa Suur-Helsingin alueelle ja tekee yhteistyötä samanlaista hengellistä työtä tekevien kanssa Suomessa ja lähialueilla. (Hoisington 2001, suomennettu ja muokattu.) Kansainvälisen seurakunnan toiminta sai alkunsa kesäkuussa 1976, jolloin pastori Swantz alkoi pitää hartaustilaisuuksia turisteille Temppeliaukion kirkossa. Saman vuoden syyskuussa aloitettiin myös säännöllinen jumalanpalvelustoiminta. Ensimmäisinä vuosina osallistujia jumalanpalveluksissa oli keskimäärin 84, nyt jo 225. Vuosien myötä Kansainvälisen seurakunnan toiminta on laajentunut. (mt.) Kirkon ulkoasian osaston julkaisun (1996, 34 35) mukaan ulkomaille muutettaessa yksilön kansallisen ja uskonnollisen identiteetin merkitys kasvaa. Kristityllä maahanmuuttajalla on tarve sitoutua kolmeen ryhmään: 1) paikkakunnalla kokoontuvaan kristittyjen yhteisöön, 2) samaan kirkkokuntaan kuuluvien yhteisöön ja 3) samaan kansallisuuteen kuuluvien ryhmään. Kansainvälinen ryhmä saattaa korvata joiltakin osin samaan kansallisuuteen kuuluvien ryhmän, jos se on pieni tai sitä ei ole lainkaan. Kansainvälisessä seurakunnassa nämä tarpeet voivat tulla tyydytetyiksi. Viikoittain pidetään kaksi jumalanpalvelusta, toinen Meri-Rastilassa ja toinen Temppeliaukion kirkossa. Jumalanpalveluselämän lisäksi Ruoholahdessa sijaitsevassa Kansainvälisessä kristillisessä keskuksessa (International Christian Center, ICC) kokoontuu raamattupiiri, rippikoulu, kuoro ja soitinryhmä sekä pienryhmiä esimerkiksi vanhemmille ja lapsille. Maahanmuuttajia palvellaan myös tarjoamalla heille suomenkielen opetusta ja keskusteluapua. Diakoniatyöntekijä on tavattavissa arkisin. (IEC Finland, verkkosivut.) Kansainvälinen seurakunta on rekisteröity yhdistys, ei uskonnollinen yhdyskunta. Koska se ei ole kirkko eikä seurakunta, myös ei-luterilainen tai maassa lyhytaikaisesti oleskeleva ulkomaalainen voi liittyä siihen eroamatta kotiseurakunnastaan tai luopumatta omasta hengellisestä perinteestään. Kansainvälisellä seurakunnalla ei ole hiippakunnallista yhteyttä Suomen kirkkoon, mutta sen toimintaa tukevat taloudellisesti kirkkohallitus sekä pääkaupunkiseudun seurakunnat. (Kirkon ulkoasian osasto 1996, 35, 40, 41.)