1 POHJOIS-KARJALAN SÄÄSTÖPANKIN KONKURSSI Tatu Varis Itä-Suomen Yliopisto Kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunta Pankkikriisin syyt ja niiden ehkäisykeinot 5313918 3.5.2012
2 1) Mikä pankki ja mikä maa on kyseessä? Pohjois-Karjalan Säästöpankki, Suomi. Pankki on perustettu vuonna 1852. Toiminta loppui pilkkomiseen 1993, osa meni Osuuspankeille, osa Postipankeille ja loput Suomen Yhdyspankeille. 2) Mitkä tekijät kriisin aiheuttivat? 1987 Suomessa oli valtava taloudellinen nousu ja kehitys. Rahamarkkinat vapautettiin 1989, josta seurasi talouden ylikuumeneminen. Valtionvarainministeriössä jo varhain nähtiin, että rahapolitiikkaa täytyisi kiristää. Silloinen valtionvarainministeri Erkki Liikanen olisi halunnut leikata korkojen vähennysoikeutta, mutta toiveet olivat turhia, sitä eivät kannattaneet muut. Hallitusohjelmassa oli luvattu taas, että verot eivät nouse, joten siitäkään ei ollut jarruttamaan tilannetta ja korot sen kuin nousivat. Vuonna 1990 yritettiin tunnustella hallituksessa hätäohjelman läpivientiä, mutta uudet eduskuntavaalit olivat tulossa piakkoin. Suomen ympärillä oli nähtävissä pankkikriisi, kuten Norja ja Ruotsi. Maan hallitus ja Suomen Pankki toteuttivat lainamarkkinoiden nopean vapauttamisen. Tämän innoittamana Säästöpankkileirissä luotiin strategia, jolla pyrittiin pois vanhanaikaisesta säästäväisyyttä korostavasta perinteestä. Säästöpankeilla oli halu ja tahto tulla dynaamisiksi bisnesrahoittajiksi. Säästöpankkiryhmän toimintastrategiana oli vallata markkinaosuuksia myymällä luottoja aggressiivisesti ennen kaikkea yrityspuolelle, koska siellä nähtiin parhaat tuottomahdollisuudet. Säästöpankkiryhmän johto kävi maakunnissa patistamassa rahanmyyntiin. Strategiaa oli valmistelemassa myös Säästöpankkitarkastuksen tarkastusjohtaja. Säästöpankkien keskusosakepankin (Skopin) mainoskirjeet paikallisten Säästöpankkien johtajille olivat hurskaita. Niissä kehotettiin jatkamaan jo kolme vuotta peräkkäin ollutta lainanmyynti ponnistusta. Säästöpankin oli oltava markkinoilla näkyvä ja voimakas, eri tavalla kuin kilpailijat. Markkoja täytyi käyttää reilusti markkinointiin, uhottiin. Jos Säästöpankki ei myy lainoja, sen tekee joku toinen pankki. Myydyt lainat ratkaisivat jokaisen Säästöpankin lopputuloksen. Myös muut pankkiryhmät kunnostautuivat lainojen myynnissä, etenkin Merita ja Osuuspankkiryhmä. 3) Kuka oli vastuussa ko. kriisistä; oliko syy pankin sisäinen vai ulkoinen? Minun tulkintani on, että vastuu voidaan osittain sysätä poliitikkojen harteille, koska rahamarkkinat vapautettiin liian nopeasti ja kansalle ei kerrottu sitä huonointa vaihtoehtoa, eli devalvaatiota. Ulkomaisessa valuutassa lainat sai 5-6 prosentin korolla ja kotimaiset n. 17 prosentilla. Oliko syy sisäinen vai ulkoinen; sanoisin sisältäpäin alkanut lainojen tuputtaminen, aluksi markkaluottoja ja jatkui ulkoisiin lainoihin valuuttaluotoiksi.
3 Myös kaksi peräkkäistä devalvaatiota nostivat valuuttaluottojen reaaliarvoja 40 %. Samaan aikaan vakuuksina olleet kiinteistöjen arvot putosivat vähintään saman verran. Tästä seurasi ennen kokematon konkurssiaalto ja luottoja myöntäneet rahalaitokset joutuivat suuriin vaikeuksiin. 4) Miten suurista rahallisista menetyksistä on kyse, ja kuka joutui tappiot kärsimään? Tappiot joutuivat kärsimään yleisellä tasolla ne kaikki, jotka ovat maksaneet veroa tästä pankkikriisistä eteenpäin Suomelle. Moni lainanottaja on tietysti henkilökohtaisesti joutunut luopumaan niistä velalla ostetuista hyödykkeistä ja onpa saattanut mennä jo maksetutkin hyödykkeet lainojen maksuun. Tähän aikaan tehtiin huikeita määriä kiinteiden- ja irtainten omaisuuden siirtoja sellaisille tahoille, joista tuli uusia omistajia lähes tahtomattaan. Haluttiin säilyttää esimerkiksi kesämökki, kun se siirrettiin lasten nimiin. Velat jäivät maksamatta pankille. Siitä tuli maakunnan tapa. Sitten alkoi vuonna 1993 varsinaisten syyllisten etsiminen. Professori Klami on todennut, että syyllisiä etsitään aina ja ne tuomitaan, jotka ovat helpoimpia tuomita. Suomen politiikassa ja taloudessa oli monta tahoa, joiden kannalta oli edullista, että kansalaisten huomio kiinnitettiin Säästöpankkilaisiin, syyllisiä alettiin etsiä sieltä. Poliitikot eivät ole koskaan tunnustaneet kansalle tehneensä virheitä. Ryhdyttiin vahingonkorvauskanteiden nostamiseen, joka perustui poliittiseen päätökseen, eduskunnan ponteen, jossa oikeudelliset toimet asetettiin pankkituen ehdoksi. Oikeudenkäyntejä perusteltiin, että saataisiin oikeuslaitoksen kanta mm. käsitteestä huolellinen pankkitapa ja johtoelinten vastuusta. Vahingonkorvausvaade, eli luottotappio oli Pohjois-Karjalan Säästöpankin osalta 75,8 miljoonaa markkaa. Vastuussa olivat toimitusjohtaja, 3 johtoryhmän jäsentä ja 20 hallituksen jäsentä yhteisvastuullisesti. Tämä oli järkytys, kun mitään rikollista he eivät olleet tehneet. Kukaan ei ollut henkilökohtaisesti hyötynyt pankkitoiminnoista. Alettiin tehdä vastineet. Käräjäoikeuden päätös tipautti alkuperäisiä summia. Nyt maksettavaa oli 11,2 miljoonaa markkaa ja jokaiselle oli määritelty joku summa. Tuomiosta valitettiin hovioikeuteen. Oikeudenkäynneissä unohtuivat oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Kanteita nostettiin varmuuden vuoksi.
4 Kantelu tehtiin eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka valvoo kansalaisten oikeusturvaa. Hän vastasi, että ei voi puuttua vireillä olevaan asian käsittelyyn. Koska päätös oli kohtuuton ja epäjohdonmukainen, osa Pohjois-Karjalan säästöpankkilaisista matkusti Helsinkiin mielessään, että saataisiin sopimus. Näin tapahtuikin Sopimus tuli ja maksettavat summat olivat jopa maksettavissa. Pienin summa oli n. 126 000 markkaa ja suurimmat olivat 300 000 markkaa. Samalla asia kuitenkin jatkui hovioikeudessa ja päätös tuli sieltä, mikä vapautti vahingonkorvaukseen määrätyt. Koska pankinjohtaja ei valittanut käräjäoikeuden tuomiosta, hänen osaltaan päätös jäi voimaan. Valitus meni Korkeimpaan oikeuteen ja vastaus oli, että Korkein oikeus muutti osan Hovioikeuden vapauttamispäätöksistä siten, että entisen Pohjois-Karjalan Säästöpankin johdon ja luottamusmiesten lopulliseksi korvaussummaksi vahvistettiin yhteisvastuullisesti 3 360 000 markkaa. Kun seitsemän ja puoli vuotta oli kulunut, 16 prosentin korko oli tuplannut korvaussumman. Aikaisemmin sopimuksen tehneet kytkeytyivät uudestaan mukaan. 5) Miten kyseinen kriisi olisi voitu estää? Mielestäni ainakin poliittisin päätöksin; veroja lisäämällä ja leikkaamalla valtion menoja, sekä olla myöntämättä lisää sosiaalisia tulonsiirtoja. 6) Mitä kriisistä opittiin? Suomessa ainakin pankkivalvonta on parantanut ja lainoille vaaditaan todellisia vakuuksia. Osittainkin tämän pankkiriisin eläneillä sukupolvilla on muistissa nämä ajat, joita he kertovat omille lapsilleen varoittavina esimerkkeinä. Maailmanlaajuisesti ei ole opittu mitään. 7) Kuka voitti Pohjois-Karjalan Säästöpankin konkurssissa? Pieniä voittoja tuli niille henkilöille, jotka saivat irtaimia hyödykkeitä nimiinsä ja käsiinsä. Suurimpia voittajia olivat esimerkiksi ne henkilöt, jotka haistoivat tässä olevan mahdollisuuden ja vedättivät Pohjois- Karjalan Säästöpankkia rahoittamaan myymäänsä yritystä tai vastaavaa hirveään ylihintaan. Toiset voittajat olivat taas ne kaukaa viisaat, ketkä ostivat paniikkimyynneistä nimelliseen hintaan kiinteistöjä tai vastaavia. Asianajajat hyötyivät ja mm. Heikki Surakka laskutti 2,7 miljoonaa markkaa.
5 Voittajia olivat myös ne kaikki, jotka käyvät Pohjois-Karjalan Säästöpankin entisissä tiloissa. Siellä toimii nyt Carelicum maakuntamuseo. Rakennus on mielestäni viimeisin Joensuuhun hyvin rakennettu talo silmälle ja myös materiaalisesti. LÄHDELUETTELO: Lehikoinen Viljo, Rikos vai rangaistus?, 2001 Osmo Ruuskanen, Pankkikriisi ja rahoitusmarkkinoiden sääntely, 2009 Pohjois-Karjalan Säästöpankki, Maakuntapankki, Sanoin ja Kuvin 1983 Pohjois-Karjalan Säästöpankki, Toimintakertomus 1990