Euroopan unionin neuvosto Pääsihteeristö Bryssel, 1. maaliskuuta 2021 TIEDONANTO

Samankaltaiset tiedostot
16517/09 HKE/phk DQPG

1. Valtuuskunnille toimitetaan ohessa Coreperin 24. marraskuuta 1999 vahvistama luettelo neuvoston valmistelevista elimistä.

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 2. Pohjanmeren suunnitelmaa koskeva asetus Puheenjohtajavaltion tiedonanto kolmikantaneuvottelujen tuloksista

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)

Asiat, joista käydään keskustelu (II) c) Perusoikeudet Päätelmät EU:n perusoikeuskirjan soveltamisesta vuonna 2017 Hyväksyminen

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. syyskuuta 2004 (28.09) (OR. fr) 12772/04 OJ/CRP1 32

13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG

14545/15 team/vk/jk 1 DPG

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 15. Neuvoston istunto (yleiset asiat/koheesio) 25. kesäkuuta 2019: valmistelu

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen

Asiat, joista käydään keskustelu

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 32. Neuvoston 19. maaliskuuta 2018 pidetty istunto (ulkoasiat): Jatkotoimet

a) Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14738/18

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)

Vuoden 2008 työohjelma

7501/19 team/pmm/mh 1 GIP.1

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 20. Neuvoston 19. maaliskuuta 2018 pidettävä istunto (ulkoasiat): valmistelu

LIITE. asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

10058/09 vpy/vpy/tia 1 DQPG

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2009 (08.06) (OR. en) 10523/2/09 REV 2

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 27. Neuvoston 16. huhtikuuta 2018 pidettävä istunto (ulkoasiat): Valmistelu

Asiat, joista käydään keskustelu (II) Ympäristö 2. Neuvoston 5. maaliskuuta 2018 pidettävä istunto (ympäristö): esityslista

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II)

14963/1/17 REV 1 1 FI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto edellä mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokka on poistettu osittain.

KESKIVIIKKONA 11. SYYSKUUTA 2002 (KLO 10.15) PIDETTÄVÄ KOKOUS

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

TARKISTETTU ESITYSLISTAEHDOTUS (REV 1)

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 21. marraskuuta 2018 (klo 10.00)

9523/17 team/tih/ts 1 GIP 1B

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18

Muut kuin lainsäädäntöasiat

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvoston istunto (ulkoasiat), Luxemburg, 19.

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 5. toukokuuta 2006 (05.05) (OR. en) 8993/06 OJ/CRP1 16

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

PUBLIC OSITTAIN YLEISÖN SAATAVILLA OLEVA ASIAKIRJA ( ) 13000/15 ma/vp/akv 1 DG C LIMITE FI

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI

Strategisen ohjelman täytäntöönpano Puheenjohtajavaltion taustaasiakirja 18. heinäkuuta 2019 kokoontuvalle yleisten asioiden neuvostolle

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en)

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

8987/15 paf/sj/pt 1 DG G 3 C

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 4. Neuvoston istunto (yleiset asiat/koheesio), 25. kesäkuuta 2019: jatkotoimet

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2015 (OR. en) Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

15615/17 team/paf/si 1 DGD 1C

PUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1

Muut kuin lainsäädäntöasiat

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. tammikuuta 2017 (OR. en)

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteen I-kohtien hyväksyminen

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II) Bryssel, keskiviikko 12. joulukuuta 2001 (klo 10.

KOMMENTIT NEUVOSTON TYÖJÄRJESTYKSEEN EUROOPPA-NEUVOSTON JA NEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS

1. Esityslistaehdotuksen ja kohdan "Muut asiat" hyväksyminen

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

1. Esityslistaehdotuksen hyväksyminen

1995 Schengen Sisämarkkinat

6945/18 sas/tv/pt 1 DGG 2B

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille.

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II)

8338/1/15 REV 1 1 CAB SG

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en)

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteen I-kohtien hyväksyminen

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en)

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

<<E-kirje instrumenteista ja erityisesti DCIstä UM doc>>

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 8. marraskuuta 2017 (klo 10.00)

TARKISTETTU ESITYSLISTAEHDOTUS (REV 1)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja avaruus)) 27. ja 28.

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en)

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. marraskuuta 2007 (03.12) (OR. en) 15757/07 OJ CONS 64 SOC 499 SAN 235 CONSOM 143

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en)

Transkriptio:

Euroopan unionin neuvosto Pääsihteeristö Bryssel, 1. maaliskuuta 2021 CM 1838/4/21 REV 4 INST POLGEN TIEDONANTO ILMOITUS Yhteydenotot: Asia: coreper.2@consilium.europa.eu Luettelo 1. 31. maaliskuuta 2021 pidettävistä kokouksista Valtuuskunnille toimitetaan oheisena luettelo 1. 31. maaliskuuta neuvoston rakennuksissa pidettävistä kokouksista sekä epävirallisista tele- ja videoneuvotteluista, jotka edellyttävät fyysistä läsnäoloa rakennuksiin avattavissa kuuntelusaleissa, sekä epävirallisista tele- tai videoneuvotteluista ilman fyysistä kokoontumista. 1. maaliskuuta EU:n ja Albanian vakautus- ja assosiaationeuvosto (koko pysyvien edustajien komitea (Coreper II) (aamu maatalouden erityiskomitea (koko CM 1838/4/21 REV 4 1

pyöreän pöydän IPCR-kokous 1 (ilta Yhdistynyttä kuningaskuntaa käsittelevä työryhmä (ilta ulkosuhdeneuvosten työryhmä (aamu Afrikka-työryhmä (koko EU:n sotilaskomiteatyöryhmä (aamu kehitysyhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Nicolaidis-ryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu e-codex-asetusta käsittelevän ad hoc -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (asiantuntijat) (koko naapuruus-, kehitys- ja kansainvälisen yhteistyön välineen ad hoc -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta vientiluottotyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kotouttamis-, maahanmuutto- ja maastapoistamistyöryhmän (maahantulo) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko rikosasiayhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko koordinointityöryhmän (FAO) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko 1 Kokous, johon osallistuu valtuuskuntia mutta joka ei ole minkään neuvoston valmisteluelimen kokous. CM 1838/4/21 REV 4 2

teollis- ja tekijänoikeuksien (tekijänoikeus) työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko tutkimustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko maaliikennetyöryhmän (rautatie- ja maantieliikenne) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta merenkulkutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu ympäristötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko nuorisotyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko EU:n sotilaskomiteatyöryhmän (yleistavoitetta käsittelevän erityistyöryhmän) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Mashrekin ja Maghrebin työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Lähi-idän ja Persianlahden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta kyberkysymysten horisontaalisen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko siviilikriisinhallintakomitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko yleisten asioiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta 2. maaliskuuta ulko-/kauppaministerien epävirallinen videoneuvottelu (aamu CM 1838/4/21 REV 4 3

poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (ilta Antici-ryhmä (aamu Mertens-ryhmä (aamu Euroopan vapaakauppaliittoa käsittelevä työryhmä (ilta televiestintä- ja tietoyhteiskuntatyöryhmä (aamu Itä-Euroopan ja Keski-Aasian työryhmä (ilta puheenjohtajan tukiryhmän (EU:n merellinen turvallisuusstrategia) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko finanssipalvelutyöryhmän (asiantuntijat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko horisontaalisen huumausainetyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta laajentumista ja EU:hun liittymisestä neuvottelevia maita käsittelevän työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu e-codex-asetusta käsittelevän ad hoc -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kyberkysymysten horisontaalisen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko korkean tason verotustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta CM 1838/4/21 REV 4 4

avaruustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta yhdistettyjen kuljetusten ja verkkojen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko energiatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ympäristötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta kulttuuriasioiden komitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko lingvistijuristityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu 3. maaliskuuta pysyvien edustajien komitea (Coreper II) (koko pysyvien edustajien komitea (Coreper I) (koko budjettikomitea (aamu EU:n sotilaskomitea (ilta Afrikka-työryhmä (koko poliittis-sotilaallinen ryhmä (koko CM 1838/4/21 REV 4 5

ihmisoikeustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Nicolaidis-ryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta finanssipalvelutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko turvapaikkatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko rajatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu pelastuspalvelutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kilpailukyky- ja kasvutyöryhmän (parempi sääntely) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko teknisen yhdenmukaistamisen työryhmän (moottoriajoneuvot) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta ilmailutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu kansainvälisten ympäristöasioiden työryhmän (valaanpyynti) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Mashrekin ja Maghrebin työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu yhdistettyjen kuljetusten ja verkkojen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta CM 1838/4/21 REV 4 6

4. maaliskuuta poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (aamu pyöreän pöydän IPCR-kokous 1 (aamu rakennetoimityöryhmä (aamu Afrikka-työryhmä (aamu kilpailukyky- ja kasvutyöryhmä (teollisuus) (koko tutkimustyöryhmä (asiantuntijat) (koko Aasian ja Oseanian työryhmä (aamu EU:n sotilaskomiteatyöryhmä (koko kehitysyhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Itä-Euroopan ja Keski-Aasian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta finanssipalvelutyöryhmän (asiantuntijat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko maataloustyöryhmän (kasvinjalostajaoikeudet) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta kasvinterveystyöryhmän (IPPC-sopimusta ja kasvinsuojelukomissiota koskevat asiat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko 1 Kokous, johon osallistuu valtuuskuntia mutta joka ei ole minkään neuvoston valmisteluelimen kokous. CM 1838/4/21 REV 4 7

kilpailutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ilmailutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu televiestintä- ja tietoyhteiskuntatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kansainvälisten ympäristöasioiden työryhmän (biodiversiteetti) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Länsi-Balkanin alueen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu EU:n sotilaskomiteatyöryhmän (yleistavoitetta käsittelevä erityistyöryhmä) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Mashrekin ja Maghrebin työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Lähi-idän ja Persianlahden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta oikeus- ja sisäasioiden neuvosten (IMEX) (maastapoistaminen) epävirallinen videoneuvottelu (aamu sisäisen ja ulkoisen kalastuspolitiikan työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta ulkosuhdeneuvosten epävirallinen videoneuvottelu (aamu ympäristötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta puheenjohtajan tukiryhmän (Verkkojen Eurooppa -väline) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta CM 1838/4/21 REV 4 8

5. maaliskuuta Ei suunniteltuja kokouksia kauppapoliittisen komitean jäsenten (varajäsenet) epävirallinen videoneuvottelu (koko laajentumista ja EU:hun liittymisestä neuvottelevia maita käsittelevän työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu kotouttamis-, maahanmuutto- ja maastapoistamistyöryhmän (kotouttaminen) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko rikosasiayhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kasvinterveystyöryhmän (IPPC-sopimusta ja kasvinsuojelukomissiota koskevat asiat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kilpailukyky- ja kasvutyöryhmän (sisämarkkinat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko sosiaalityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko koulutuskomitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko CM 1838/4/21 REV 4 9

urheilutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko siviilikriisinhallintakomitean (Sivkom) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko oikeus- ja sisäasioiden neuvosten (rajat) epävirallinen videoneuvottelu (ilta 8. maaliskuuta maatalouden erityiskomitea (koko pyöreän pöydän IPCR-kokous 1 (ilta Afrikka-työryhmä (koko siviilikriisinhallintakomitea (aamu Euroopan unionin sotilaskomitea (koko Lähi-idän ja Persianlahden työryhmä (ilta poliittis-sotilaallinen ryhmä (koko ulkosuhdeneuvosten työryhmä (aamu Yhdistynyttä kuningaskuntaa käsittelevän työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu kaupallisten asioiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kehitysyhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu 1 Kokous, johon osallistuu valtuuskuntia mutta joka ei ole minkään neuvoston valmisteluelimen kokous. CM 1838/4/21 REV 4 10

naapuruus-, kehitys- ja kansainvälisen yhteistyön välineen ad hoc -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Itä-Euroopan ja Keski-Aasian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Nicolaidis-ryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu perusoikeuksien, kansalaisoikeuksien ja henkilöiden vapaan liikkuvuuden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko lainvalvontatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Schengen-asioiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Codex Alimentarius -työryhmän jäsenten (Codexin torjunta-ainejäämäkomitea) epävirallinen videoneuvottelu (koko tutkimustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko merenkulkutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko sosiaalityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu ympäristötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Länsi-Balkanin alueen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Mashrekin ja Maghrebin työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu CM 1838/4/21 REV 4 11

9. maaliskuuta poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (koko Antici-ryhmä (aamu Mertens-ryhmä (aamu finanssineuvosten työryhmä (koko budjettikomitea (aamu kilpailukyky- ja kasvutyöryhmä (teollisuus) (ilta kilpailukyky- ja kasvutyöryhmä (sisämarkkinat) (koko finanssipalvelutyöryhmän (asiantuntijat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko laajentumista ja EU:hun liittymisestä neuvottelevia maita käsittelevän työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu kyberkysymysten horisontaalisen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Euroopan vapaakauppaliittoa käsittelevän työryhmän (EFTA-työryhmän) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko transatlanttisten suhteiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta CM 1838/4/21 REV 4 12

käytännesääntötyöryhmän (yritysverotus) (sisäiset kysymykset) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko viisumityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu yksityisoikeustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko maaliikennetyöryhmän (rautatieliikenne) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta maaliikennetyöryhmän (maantieliikenne) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu energiatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kansainvälisten ympäristöasioiden työryhmän (Basel) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko nuorisotyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko lingvistijuristityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu 10. maaliskuuta pysyvien edustajien komitea (Coreper II) (koko pysyvien edustajien komitea (Coreper I) (koko Athenen erityiskomitea 1 (koko CM 1838/4/21 REV 4 13

EU:n sotilaskomitea (ilta Afrikka-työryhmä (koko siviilikriisinhallintakomitea (aamu poliittis-sotilaallinen ryhmä (koko kauppapoliittisen komitean (asiantuntijat palvelut ja investoinnit) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko puheenjohtajan tukiryhmän (yhdennetty meripolitiikka) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Nicolaidis-ryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta finanssipalvelutyöryhmän (asiantuntijat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ydinalatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta tulliliittotyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko oikeus- ja sisäasioiden neuvosten (muuttoliiketilanne) epävirallinen videoneuvottelu (ilta kasvinterveystyöryhmän (IPPC-sopimusta ja kasvinsuojelukomissiota koskevat asiat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko eläinlääkintäpäälliköiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu koordinointityöryhmän (FAO) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko yhdistettyjen kuljetusten ja verkkojen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko CM 1838/4/21 REV 4 14

eurooppalaisen tutkimusalueen ja innovoinnin komitean (SC) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko lingvistijuristityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko 11. maaliskuuta oikeusministerien epävirallinen videoneuvottelu (koko poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (koko Yhdistynyttä kuningaskuntaa käsittelevä työryhmä (ilta rakennetoimityöryhmä (koko pyöreän pöydän IPCR-kokous 1 (aamu Afrikka-työryhmä (aamu Mashrekin ja Maghrebin työryhmä (aamu kehitysyhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu humanitaarisen avun ja elintarvikeavun työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko COASI-työryhmän (edustajat pääkaupungeista) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Itä-Euroopan ja Keski-Aasian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu EU:n sotilaskomitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko 1 Kokous, johon osallistuu valtuuskuntia mutta joka ei ole minkään neuvoston valmisteluelimen kokous. CM 1838/4/21 REV 4 15

finanssipalvelutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko verotustyöryhmän (välillinen verotus) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu vientiluottotyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko rajatyöryhmän epävirallinen videoneuvottelu (koko oikeus- ja sisäasioiden neuvosten (laillinen muuttoliike) epävirallinen videoneuvottelu (koko koordinointityöryhmän (FAO) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko sisäisen ja ulkoisen kalastuspolitiikan työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ilmailutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta koulutuskomitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Länsi-Balkanin alueen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu EU:n sotilaskomiteatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Lähi-idän ja Persianlahden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta naapuruus-, kehitys- ja kansainvälisen yhteistyön välineen ad hoc -työryhmän (MFF NDICI) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta ulkosuhdeneuvosten epävirallinen videoneuvottelu (aamu neuvoston turvallisuuskomitean (turvallisuusjärjestelyjen hyväksymislautakunta) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko CM 1838/4/21 REV 4 16

12. maaliskuuta sisäministerien epävirallinen videoneuvottelu (koko kauppapoliittisen komitean jäsenten (varajäsenet) epävirallinen videoneuvottelu (koko laajentumista ja EU:hun liittymisestä neuvottelevia maita käsittelevän työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelman työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmän (Potsdamin ryhmä) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko koordinointityöryhmän (FAO) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ympäristötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta audiovisuaalialan työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko lingvistijuristityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko siviilikriisinhallintakomitean (Sivkom) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko CM 1838/4/21 REV 4 17

15. maaliskuuta sosiaaliministerien epävirallinen videoneuvottelu (koko sisä- ja ulkoministerien epävirallinen videoneuvottelu (koko euroryhmä (ilta maatalouden erityiskomitea (koko Yhdistynyttä kuningaskuntaa käsittelevä työryhmä (ilta Afrikka-työryhmä (koko pyöreän pöydän IPCR-kokous 1 (aamu siviilikriisinhallintakomitea (aamu EU:n sotilaskomiteatyöryhmä (ilta Mashrekin ja Maghrebin työryhmä (aamu poliittis-sotilaallinen ryhmä (koko horisontaalisen huumausainetyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu e-codex-asetusta käsittelevän ad hoc -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko 1 Kokous, johon osallistuu valtuuskuntia mutta joka ei ole minkään neuvoston valmisteluelimen kokous. CM 1838/4/21 REV 4 18

kehitysyhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu naapuruus-, kehitys- ja kansainvälisen yhteistyön välineen ad hoc -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Nicolaidis-ryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Itä-Euroopan ja Keski-Aasian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta maatalouden työryhmän (kasvinsuojeluasiat) jäsenten (asiantuntijat) epävirallinen videoneuvottelu (aamu kilpailukyky- ja kasvutyöryhmän (sisämarkkinat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko tutkimustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko maaliikennetyöryhmän (maantieliikenne) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta merenkulkutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu energiatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu ympäristötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Länsi-Balkanin alueen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Lähi-idän ja Persianlahden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta ulkosuhdeneuvosten epävirallinen videoneuvottelu (aamu turvallisuuskomitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu sisäisen turvallisuuden operatiivisen yhteistyön pysyvän komitean (COSI) jäsenten (tukiryhmä) epävirallinen videoneuvottelu (aamu CM 1838/4/21 REV 4 19

16. maaliskuuta talous- ja rahoitusasioista vastaavien ministerien epävirallinen videoneuvottelu (koko terveysministerien epävirallinen videoneuvottelu (koko EU Georgia-assosiaationeuvosto (koko poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (koko Antici-ryhmä (aamu Mertens-ryhmä (aamu yleisten asioiden työryhmä (ilta Euroopan vapaakauppaliittoa käsittelevä työryhmä (ilta Afrikka-työryhmä (ilta terrorisminvastaisia rajoittavia toimenpiteitä käsittelevä työryhmä (COMET) (koko Mashrekin ja Maghrebin työryhmä (aamu EU:n sotilaskomiteatyöryhmä (yleistavoitetta käsittelevä erityistyöryhmä) (aamu laajentumista ja EU:hun liittymisestä neuvottelevia maita käsittelevän työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko CM 1838/4/21 REV 4 20

asesulkutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko terrorismityöryhmän epävirallinen videoneuvottelu (koko lainvalvontatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kilpailukykyä ja kasvua (matkailu) käsittelevän korkean tason työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko eurooppalaisen tutkimusalueen ja innovoinnin komitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko yhdistettyjen kuljetusten ja verkkojen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko televiestintä- ja tietoyhteiskuntatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Lähi-idän ja Persianlahden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta ympäristötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu 17. maaliskuuta pysyvien edustajien komitea (Coreper II) (koko pysyvien edustajien komitea (Coreper I) (koko poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (koko CM 1838/4/21 REV 4 21

EU:n sotilaskomitea (ilta Afrikka-työryhmä (koko siviilikriisinhallintakomitea (aamu poliittis-sotilaallinen ryhmä (koko kauppapoliittisen komitean (asiantuntijat teräs-, tekstiili- ja muu teollisuus) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu tavanomaisten aseiden viennin työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ihmisoikeustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu rahoituspalvelukomitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko tilastotyöryhmän epävirallinen videoneuvottelu (koko terrorismityöryhmän (kansainvälinen terrorismi) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta perusoikeuksien, kansalaisoikeuksien ja henkilöiden vapaan liikkuvuuden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko perushyödyketyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko turvapaikkatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko metsätaloustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko avaruustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu kuluttajansuoja- ja kuluttajavalistustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta CM 1838/4/21 REV 4 22

kansainvälisten ympäristöasioiden työryhmän (ilmastonmuutos) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko tavanomaisten aseiden viennin työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kaupallisten asioiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta 18. maaliskuuta ympäristöministerien epävirallinen videoneuvottelu (koko Afrikka-työryhmä (aamu pyöreän pöydän IPCR-kokous 1 (ilta tutkimustyöryhmä (asiantuntijat) (ilta EU:n sotilaskomiteatyöryhmä (koko Lähi-idän ja Persianlahden työryhmä (ilta Yhdistynyttä kuningaskuntaa käsittelevän työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta henkilöstösääntötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kaksikäyttötuotetyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kehitysyhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu 1 Kokous, johon osallistuu valtuuskuntia mutta joka ei ole minkään neuvoston valmisteluelimen kokous. CM 1838/4/21 REV 4 23

Aasian ja Oseanian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Itä-Euroopan ja Keski-Aasian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Yhdistyneet kansakunnat -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko finanssipalvelutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko turvapaikkatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko tietojenvaihtoa oikeus- ja sisäasioiden alalla käsittelevän työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu sisäisen ja ulkoisen kalastuspolitiikan työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kilpailukyky- ja kasvutyöryhmän (teollisuus) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kilpailutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ilmailutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko televiestintä- ja tietoyhteiskuntatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko koulutuskomitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Länsi-Balkanin alueen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Mashrekin ja Maghrebin työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu koordinointityöryhmän (FAO) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ulkosuhdeneuvosten epävirallinen videoneuvottelu (aamu CM 1838/4/21 REV 4 24

19. maaliskuuta pysyvien edustajien komitea (Coreper I) (koko yleisten asioiden työryhmä (aamu rakennetoimityöryhmä (koko kauppapoliittisen komitean jäsenten (varajäsenet) epävirallinen videoneuvottelu (koko laajentumista ja EU:hun liittymisestä neuvottelevia maita käsittelevän työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Nicolaidis-ryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta rikosasiayhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko oikeus- ja sisäasioiden neuvosten (laillinen muuttoliike) epävirallinen videoneuvottelu (ilta merioikeustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu omien varojen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko finanssipalvelutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko CM 1838/4/21 REV 4 25

kilpailutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko sosiaalityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu kansainvälisten ympäristöasioiden työryhmän (kansainvälinen kemikaalistrategia / synergiat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu siviilikriisinhallintakomitean (Sivkom) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko 22. maaliskuuta ulkoasiainneuvosto (koko maatalous- ja kalastusneuvosto (koko Antici-ryhmä (ilta ulkosuhdeneuvosten työryhmä (aamu pyöreän pöydän IPCR-kokous 1 (aamu tutkimustyöryhmä (koko siviilikriisinhallintakomitea (aamu poliittis-sotilaallinen ryhmä (koko 1 Kokous, johon osallistuu valtuuskuntia mutta joka ei ole minkään neuvoston valmisteluelimen kokous. CM 1838/4/21 REV 4 26

yleisten asioiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu kaupallisten asioiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kehitysyhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu naapuruus-, kehitys- ja kansainvälisen yhteistyön välineen ad hoc -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta finanssineuvosten työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko pankkiunionin vahvistamista käsittelevän ad hoc -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko petostentorjuntatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ilmailutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko energiatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu sosiaalityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ympäristötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Codex Alimentarius -työryhmän jäsenten (CCCCS) epävirallinen videoneuvottelu (koko Länsi-Balkanin alueen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta EU:n sotilaskomiteatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta CM 1838/4/21 REV 4 27

23. maaliskuuta yleisten asioiden neuvosto (koko maatalous- ja kalastusneuvosto (koko poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (koko Mertens-ryhmä (aamu budjettikomitea (ilta Mashrekin ja Maghrebin työryhmä (aamu finanssipalvelutyöryhmän (asiantuntijat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko transatlanttisten suhteiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta tulliyhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko maahanmuutto-, raja- ja turvapaikka-asioiden strategisen komitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko teknisen yhdenmukaistamisen työryhmän (moottoriajoneuvot) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta eurooppalaisen tutkimusalueen ja innovoinnin komitean (GPC) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko CM 1838/4/21 REV 4 28

maaliikennetyöryhmän (rautatieliikenne) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta maaliikennetyöryhmän (maantieliikenne) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu sosiaalityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kansainvälisten ympäristöasioiden työryhmän (maailmanlaajuiset näkökohdat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta kansainvälisten ympäristöasioiden työryhmän (bioturvallisuus) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Codex Alimentarius -työryhmän jäsenten (CCCCS) epävirallinen videoneuvottelu (koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Lähi-idän ja Persianlahden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta käytännesääntötyöryhmän (yritysverotus) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko EU:n ja Yhdysvaltojen oikeudellisten neuvonantajien vuoropuhelun jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta 1 24. maaliskuuta pysyvien edustajien komitea (Coreper I) (koko 1 Kokous, johon osallistuu valtuuskuntia mutta joka ei ole minkään neuvoston valmisteluelimen kokous. CM 1838/4/21 REV 4 29

poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (koko ulkosuhdeneuvosten työryhmä (aamu poliittis-sotilaallinen ryhmä (koko puheenjohtajan tukiryhmä (Euroopan puolustusrahasto) (koko rakennetoimityöryhmä (aamu kyberkysymysten horisontaalinen työryhmä (ilta kilpailukyky- ja kasvutyöryhmä (sisämarkkinat) (ilta siviilikriisinhallintakomitea (aamu kauppapoliittisen komitean jäsenten (varsinaiset jäsenet) epävirallinen videoneuvottelu (koko Aasian ja Oseanian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Itä-Euroopan ja Keski-Aasian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu e-codex-asetusta käsittelevän ad hoc -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko syrjäisimpien alueiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta kyberkysymysten horisontaalisen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu finanssipalvelutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko CM 1838/4/21 REV 4 30

verotustyöryhmän (välitön verotus) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko tulliliittotyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko turvapaikkatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko merenkulkutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko televiestintä- ja tietoyhteiskuntatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kansainvälisten ympäristöasioiden työryhmän (UNECE PRTR) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko koulutuskomitean jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Codex Alimentarius -työryhmän jäsenten (CCCCS) epävirallinen videoneuvottelu (koko lingvistijuristityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko tutkimustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (asiantuntijat)(koko 25. maaliskuuta Eurooppa-neuvosto Codex Alimentarius -työryhmän jäsenten (CCCCS) epävirallinen videoneuvottelu (koko CM 1838/4/21 REV 4 31

26. maaliskuuta Eurooppa-neuvosto Codex Alimentarius -työryhmän jäsenten (CCCCS) epävirallinen videoneuvottelu (koko 29. maaliskuuta Yhdistynyttä kuningaskuntaa käsittelevä työryhmä (ilta resilienssin parantamisen ja hybridiuhkien torjunnan horisontaalinen työryhmä (koko ulkosuhdeneuvosten työryhmä (aamu pyöreän pöydän IPCR-kokous 1 (aamu kilpailutyöryhmä (koko tutkimustyöryhmä (asiantuntijat) (koko siviilikriisinhallintakomitea (aamu poliittis-sotilaallinen ryhmä (koko EU:n sotilaskomiteatyöryhmä (yleistavoitetta käsittelevä erityistyöryhmä) (ilta 1 Kokous, johon osallistuu valtuuskuntia mutta joka ei ole minkään neuvoston valmisteluelimen kokous. CM 1838/4/21 REV 4 32

Nicolaidis-ryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu sisäisen turvallisuuden operatiivisen yhteistyön pysyvän komitean jäsenten (tukiryhmä) epävirallinen videoneuvottelu (koko kehitysyhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu naapuruus-, kehitys- ja kansainvälisen yhteistyön välineen ad hoc -työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta yksityisoikeustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko rikosasiayhteistyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko oikeus- ja sisäasioiden neuvosten (laillinen muuttoliike) epävirallinen videoneuvottelu (koko koordinointityöryhmän (FAO) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko sisäisen ja ulkoisen kalastuspolitiikan työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Länsi-Balkanin alueen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta EU:n sotilaskomiteatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta Mashrekin ja Maghrebin työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu Lähi-idän ja Persianlahden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta CM 1838/4/21 REV 4 33

ympäristötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko lingvistijuristityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko kauppapoliittisen komitean jäsenten (asiantuntijat palvelut ja investoinnit) epävirallinen videoneuvottelu (koko kilpailukyky- ja kasvutyöryhmän (sisämarkkinat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta 30. maaliskuuta poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (koko Antici-ryhmä (aamu Mertens-ryhmä (aamu Euroopan vapaakauppaliittoa käsittelevä työryhmä (ilta budjettikomitea (koko kilpailukyky- ja kasvutyöryhmä (teollisuus) (koko kilpailutyöryhmä (koko sosiaalityöryhmä (koko EU:n sotilaskomiteatyöryhmä (yleistavoitetta käsittelevä erityistyöryhmä) (ilta CM 1838/4/21 REV 4 34

Itä-Euroopan ja Keski-Aasian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (ilta laajentumista ja EU:hun liittymisestä neuvottelevia maita käsittelevän työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu avaruustyöryhmän (asiantuntijat) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu energiatyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu ympäristötyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko 31. maaliskuuta pysyvien edustajien komitea (Coreper II) (koko pysyvien edustajien komitea (Coreper I) (koko EU:n sotilaskomitea (ilta poliittis-sotilaallinen ryhmä (koko kulttuuriasioiden komitea (koko siviilikriisinhallintakomitea (aamu Afrikka-työryhmä (koko CM 1838/4/21 REV 4 35

verotustyöryhmän (välillinen verotus) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko pelastuspalvelutyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko rajatyöryhmän epävirallinen videoneuvottelu (koko julkisten hankintojen työryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko yhtiöoikeustyöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko sosiaalityöryhmän jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (koko ihmisoikeustyöryhmän (COHOM) jäsenten epävirallinen videoneuvottelu (aamu * * * CM 1838/4/21 REV 4 36