Suomen Mielenterveysseura KOULUTUSKESKUS. Koulutustarjonta.

Samankaltaiset tiedostot
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä

ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä

Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, Turku SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi

Kriisikeskustoiminta luvulta luvulle. Kriisikeskustoimintojen johtaja Outi Ruishalme

ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

P A R T. Professional Assault Response Training Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät

Tarinainstituutin. -koulutus

Hypnoosi 2: Hypnoosivalmentajaksi valmistava koulutus

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke Merja Marjamäki

Mielenterveyden. Ensiapukirja. Mielenterveyden. Ensiapukirja. Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi. Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla

Koulutusasiainvaliokunta

TUNNUSMERKKEJÄ VALMIUDET OSAAMISEN JOHTAMISEEN

2. Perhehoidossa oleva henkilö saa perheenomaista hoitoa ja läheisiä ihmissuhteita

Kansainvälinen toiminta toista astetta yhdistämässä

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON UUSI VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä:

MITEN KIIREEN KESKELLÄ LÖYTYY AIKA ja PAIKKA RAKENTEELLISELLE SOSIAALITYÖLLE Kohti työyhteisön resilienssiä ja toimijuutta.

Lataa Särkyvä mieli - Raul Soisalo. Lataa

LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus 2016

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö.

Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Tarinainstituutin. -koulutus

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op)

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Sari Muhonen

VALOKUVA TYÖHYVINVOINNIN TUKENA

Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Kuntoutuksen tavoite. Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta:

FYSIOTERAPEUTTIEN EETTISET OHJEET

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

Yrittäjyyskoulu Keski-Suomi. Kohderyhmä: Ammatillisen koulutuksen opiskelijat

Suomen nuorisopsykiatrinen yhdistys ry:n lausunto luonnoksesta ohjeeksi terveyden- ja sairaanhoidon arvonlisäverotuksesta

LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

LASTENSUOJELUN PRAKSIS

Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - kehittämisen ja hanketyön tukena

Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Merasto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Autoalan perustutkinto

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Juho Saari, UEF, KWRC. SOSIAALIPUMMI - Kylmän kauden sosiaalipolitiikka

PERHE- JA PARITERAPIAN KOULUTTAJAKOULUTUS VOIMAVARAKESKEINEN SUUNTAUS , ESPOO

Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut?

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä. Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä

Miten kriisityön menetelmät ovat kehittyneet? Mitä se on nyt? Salli Saari Dosentti, psykologi Kriisityön päivät 2016

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa

Lataa Terapeutin huoneessa. Lataa

February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto.

SOSIAALISEN JA TYÖLLISTYMISEN TUEN PALVELUJEN KEHITYSSUUNTIA KUOPIOSSA. Suurten kaupunkien tapaaminen

Learning cafen yhteenveto. Helsinki

Mielenterveysosaamista voi vahvistaa Suomen Mielenterveysseuran koulutuksia

Elinikäisen oppimisen avaintaidot ammatillisten perustutkintojen tutkinnon perusteissa

Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth

Palvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy

Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala SAIRAANHOITO JA HUOLENPITO. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja

Asiantuntijuudesta taitoa ja osaamista työelämään. Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut

Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia

Ammatillinen opettaja, etiikka ja kasvatus

Lapin innovaatioassistentti 2016

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta

Mielenterveysosaamista voi vahvistaa Suomen Mielenterveysseuran koulutuksia

Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö , Katja Noponen

RATKO-malli & tutkimus- ja kehittämishankkeen taustaa

Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa Pirjo K Tikka

Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE. Tulosryhmät ja valmennusryhmät

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA

Työelämän pelisäännöt

Työssäoppiminen - talous- etiikka

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % % 26-35

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja kriisipäivystykset

Yrittäjän arki areenalla

Aktiivi-Instituutin ja Sininen Kolmio Oy:n. Esimiesohjelma Valmentaen kohti jaettua johtajuutta Avoimet koulutukset 2016

WORKPLACE Käyttäjän OPAs

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen

Mielenterveysosaamista voi vahvistaa

AVOIN AMMATTIKORKEAKOULU

Muutos on mahdollisuus

Transkriptio:

Suomen Mielenterveysseura KOULUTUSKESKUS Koulutustarjonta 1

PSYKOTERAPIAKOULUTUKSET Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus hoitaa keskitetysti seuran tarjoaman koulutustoiminnan ja työnohjauksen. Koulutuskeskus tarjoaa koulutus-, konsultaatio- ja työnohjauspalveluita sekä koordinoi Yrittäjien hyvinvointikilta -hanketta (2008 2010). Koulutuskeskus tutkii ja kehittää myös psykoterapeuttista vuorovaikutusta ja työskentelymenetelmiä. Haasteena on uusien innovatiivisten koulutusten ja palveluiden kehittäminen. Koulutuskeskuksen laajaan koulutus- ja kurssivalikoimaan kuuluvat Suomen Mielenterveysseura on kehittänyt ja järjestänyt psykoterapiakoulutusta yli 30 vuotta. Psykoterapiataitojen perusteet (30 op) Vuoden mittainen täydennyskoulutus, joka toimii myös valmentavana koulutuksena erityistason psykoterapiakoulutuksiin hakeutuville. Opiskelu toteutetaan työn ohessa monimuoto-opiskeluna sisältäen työnohjauksen. Psykoterapeutin nimikkeeseen johtavat koulutusohjelmat on suunniteltu täyttämään (Valvira, ent. TEO 16.12.2005) vahvistamat psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöön oikeuttavan koulutuksen hyväksymisperusteet. Kaikki kouluttajat ovat kokeneita vaativan erityistason psykoterapeutteja (TEO). Psykoterapiakoulutus 3 Ammatillinen täydennyskoulutus 5 Mielenterveyden ensiapu -koulutus 7 Räätälöimme myös yhteisö- ja hyvinvointikoulutuksia sekä tarjoamme työnohjausta. Erityistason perheterapiakoulutus (60 op) Perheterapia on ammatillinen pyrkimys ja keino tutkia, ymmärtää ja hoitaa perheen vuorovaikutuksessa ja yksittäisillä perheenjäsenillä esiintyviä häiriöitä ja niiden aiheuttamia kärsimyksiä. Erityistason kolmevuotisessa perheterapian koulutusohjelmassa kriisien ja traumojen hoitaminen kulkee teemana niin, että valmistuvilla on valmiuksia toimia perheterapeuttina ja hoitaa työssään yksilöä, perhettä ja verkostoa myös kriisi- ja traumatilanteissa. Vaativan erityistason perheterapiakoulutus (90 op) Erityistason koulutuksen jatkoksi suoritettavan, vähintään kaksivuotisen vaativan erityistason perheterapiakoulutuksen (30 op) tavoitteena on syventää ja lisätä valmiuksia ja osaamista toimia itsenäisesti perheterapeuttina sekä perheterapian erityistason kouluttajana ja työnohjaajana. 2 Kaikissa koulutuksiimme ja toimintaamme liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä sähköpostitse: info@koukes.fi tai puhelimitse (09) 4150 3600. Erityistason ryhmäanalyysikoulutus (60 op) Ryhmäanalyysi on psykoterapian muoto, jossa terapiaprosessin painopiste on ryhmäkokemuksen ohella yksilössä, yksittäisissä ryhmän jäsenissä ja heidän suhteissaan toinen toisiinsa ja ryhmän terapeuttiin. Ryhmäanalyysi on yksi Euroopan johtavia psykoterapian suuntauksia. Erityistason kolmevuotinen ryhmäanalyysin koulutusohjelma antaa valmiudet toimia ryhmäpsykoterapeuttina ja kehittämismallin pienryhmien ja suurryhmien ohjaamiseen sekä erilaisten työyhteisöjen kehittämiseen ja työnohjaukseen. 3

PSYKOTERAPIAKOULUTUKSET Vaativan erityistason ryhmäanalyysikoulutus (90 op) Erityistason koulutuksen jatkoksi suoritettavan, vähintään kaksivuotisen vaativan erityistason ryhmäanalyysikoulutuksen (30 op) tavoitteena on syventää ja lisätä valmiuksia ja osaamista toimia itsenäisesti ryhmäpsykoterapeuttina sekä ryhmäanalyysin erityistason kouluttajana ja työnohjaajana. AMMATILLISET TÄYDENNYSKOULUTUKSET Perhe- ja verkostotyö Koulutus kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöiden perhe-, parija verkostotyön taitoja vakavissa ja monimutkaisissa asiakastilanteissa ja ennaltaehkäisevässä työssä. Lähiopetuspäiviä on 18 ja ne sisältävät teoriaa ja työnohjausta. Luovat menetelmät perhetyössä Koulutuksessa lähestytään uudella tavalla asiakas- ja perhetyön osaamista luovien menetelmien avulla. Koulutus on prosessi, jossa integroituu oman taustan ja elämänkaaren tarkastelu kirjallisuusterapian, tanssiterapian ja psykodraaman lähestymistavasta käsin. 4 Koulutuskeskuksen psykoterapiaklinikalla kehitetään psykososiaalisia ja terapiatyön ammattikäytäntöjä. Kehittämistyö toteutuu soveltamalla ja jalkauttamalla uusia auttamistyön menetelmiä sekä tutkimalla erilaisiin psykoterapiakäytäntöihin liittyvää vuorovaikutusta. Perhearviointi perheiden voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä Menetelmän avulla pyritään tunnistamaan perheen kanssa vahvuudet, joiden varaan voi rakentaa ja vaikeudet, joita pyritään lievittämään. Menetelmä soveltuu työkaluksi ammattiauttajille ja tutkijoille, jotka joutuvat tekemään arviota perhe-elämästä ja perhesuhteista joko perheen kotona tai vastaanotolla. Terapeuttinen työskentely asiakkaan kotona Koulutus soveltuu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, jotka työskentelevät asiakkaidensa kodeissa ja luonnollisissa ympäristöissä. Koulutus tarjoaa mahdollisuuden monipuolistaa omaa työkalupakkia sekä kehittää ko. työskentelytapaa omassa työssä. Perustietoa kriisistä -moduulikoulutus Koulutuksen tavoitteena on lisätä osallistujien tietoja ja valmiuksia ymmärtää kriisejä sekä syventää heidän taitojaan kohdata, kuunnella ja auttaa kriisissä olevia ihmisiä. Kriisi-interventio Koulutus tähtää tiedollisten ja taidollisten valmiuksien lisäämiseen eriikäisten ihmisten kriisityössä. Lähiopetuspäiviä on 18 ja ne sisältävät teoriaa ja työnohjausta. Kriisiapu Perustietoa traumaattisista elämänkriiseistä, selviytymisestä ja auttamisesta henkilöille, jotka eivät tee varsinaista kriisityötä, mutta jotka työssään kohtaavat kriiseissä olevia ihmisiä. Debriefing-istunnon ohjaajakoulutus Koulutus on tarkoitettu kriisiryhmissä toimiville, kriisityötä tekeville tai niille, jotka mahdollisissa onnettomuustilanteissa tekevät päätöksiä tai osallistuvat pelastus-, tuki-, tutkinta- tai tiedotustoimintaan. Lähiopetuspäiviä on kolme. 5

AMMATILLISET TÄYDENNYSKOULUTUKSET Defusing-peruskoulutus (tunnekuunteleminen) Menetelmä sopii käytettäväksi sosiaali- ja terveydenhuollossa, palo-, pelastusja turvallisuus tehtävissä työskentelevien parissa, kasvatusalalla sekä kaikilla niillä aloilla, joissa työntekijät kohtaavat työssään väkivaltaa ja/tai kuolemaa tai niiden uhkaa. Lähiopetuspäiviä on yksi. Defusing-ohjaajakoulutus (tunnekuunteleminen) Ohjaaja tarvitsee hyvät vuorovaikutustaidot ja mielenkiintoa ylläpitää ja kehittää omalla työpaikallaan työhyvinvointia sekä työyhteisön monipuolisia ensiaputaitoja. Lähiopetuspäiviä on kaksi sekä kaksi puolenpäivän mittaista työnohjausta. Ryhmätyöskentelyn menetelmät Monipuolista tietoa erilaisista ryhmistä, niiden dynamiikasta ja tavoista ohjata niitä. Koulutus soveltuu sosiaali- ja terveystyöhön, opetus- ja seurakuntatyöhön jne. Lähiopetuspäiviä on 16 ja ne sisältävät teoriaa, työnohjausta ja keskusteluryhmän. Mielenterveys on elämäntaidollinen voimavara ja osa hyvinvoinnin kokonaisuutta. Mielenterveyskysymyksiin liittyvät kansalaistaidot muuttuvat yhä tarkeämmiksi sitä mukaa kun suomalainen yhteiskunta muuttuu. Koulutus ei sovellu akuutissa kriisissä olevalle. Mielenterveyden ensiapu 1 -koulutus KOULUTUKSEN TAVOITTEENA ON, ETTÄ OSALLISTUJA vahvistaa omia voimavarojaan ja rohkaistuu keskustelemaan rohkaistuu huolehtimaan omasta ja läheisten mielenterveydestä saa voimia selviytyä elämään kuuluvista kriiseistä ja saa rohkeutta tukea muita ihmisiä KÄSITELTÄVIÄ AIHEITA OVAT MUUN MUASSA Mistä hyvä mielenterveys syntyy Miten vahvistaa omia suojatekijöitä ja vähentää riskitekijöiden vaikutusta Miten selviytyä elämän kriiseistä, surusta ja yksinäisyydestä Miten jaksaa työssä ja selviytyä stressissä Mitä ovat yleisimmät mielenterveyden häiriöt ja miten ne vaikuttavat elämään 6 Mielenterveyden ensiapu 1 ja Mielenterveyden ensiapu 2 -ohjaajakoulutukset Koulutus koostuu kolmesta lähiopetuspäivästä, kahdesta välitehtävästä sekä osallistumisesta kaksipäiväisen peruskoulutuksen ohjaamiseen. Koulutuksen laajuus on 4,5 opintopistettä. Ohjaajalla on oltava sosiaali- ja terveysalan pohjakoulutus tai kasvatusalan koulutus ja soveltuva työkokemus. Mielenterveyden ensiapu 2 -koulutus KOULUTUKSEN TAVOITTEENA ON, ETTÄ OSALLISTUJA tietää yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä ja niiden oireita omaa valmiudet tarvittaessa tarjota apua ja ohjata hoitoon osaa soveltaa mielenterveyden ensiavun askeleita KÄSITELTÄVIÄ AIHEITA OVAT MUUN MUASSA Hyvä mielenterveys Traumaattiset kriisit Masennus ja ensiapu Ahdistuneisuushöiriöt ja ensiapu Psykoosit ja ensiapu Päihderiippuvuudet ja ensiapu Itsetuhoinen käyttäytyminen ja ensiapu 7

Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus Ratamestarinkatu 9, käyntiosoite: Kellosilta 4, 5. krs. 00520 HELSINKI Puhelin (09) 4150 3600, faksi (09) 3487 3715 Koulutusjohtaja Eila Okkonen puh. 040 560 3152 Koulutuspäällikkö Sinikka Björn puh. 040 728 9951 Kehittämispäällikkö Eira Tikkanen puh. 040 743 2702 info@koukes.fi 8