LUOTTO- JA MAKSUVÄLINEET Heikki Halila Oikeustapaukset 1. Ylilääkäri A oli ottanut kesällä 1989 B-pankista 50.000 mk:n määräisen autolainan. Tuolloin sovittiin lainan hoitamisesta automaattisesti A:n tililtä kuukausittain ns. annuiteettiperiaatteen mukaan. Kesästä 1991 alkaen pankki oli perinyt luotosta koron ja lyhennyksen ohella kuukausittain 12 mk:n tapahtumamaksun, minkä seikan A on vasta tänään huomannut tiliotteista. Vihastunut A kääntyy konttorinjohtajan puoleen ja pitää pankin menettelyä lakiin perustumattomana, varsinkin kun hän on kuluttaja, jota lain pitäisi erityisesti suojata kulutusluottotilanteessa. Hän ei ole sitoutunut maksamaan mitään palvelumaksuja, joiden määräkin tuntuu luoton määräänkin nähden korkealta. Hän hoitaisi mieluiten luottoaan suoraan itse tililtään eräpäivinä. Pankin mukaan kyseessä on käyttöön tullut kustannusvastuuperiaatteen mukainen yleinen pankkikäytäntö. Pankin on voitava kannattavuuden heikennyttyä ja muutenkin periä asiakkaalta luoton todelliset kustannukset. Kulloinenkin palveluhinnasto on nähtävillä pankin jokaisessa toimipaikassa. Pankki katsoi sitä paitsi tehneensä A:n kanssa maksupalvelusopimuksen ja viittasi jo kesällä 1989 voimassa olleisiin yleisiin luottoehtoihin, joissa oli mm. seuraava ehto: Pankki on oikeutettu perimään ja velallisen pankissa olevalta tililtä veloittamaan velasta aiheutuneet kustannukset ja palkkiot, jotka aiheutuvat velan perimisestä ja pantin rahaksi muuttamisesta. Palveluhinnastosta ja siihen tehtävistä muutoksista pankki ilmoittaa toimipaikoissaan. Tilanteen oikeudellinen arviointi. 2. Pankki irtisanoi vuonna 1992 merkonomi A:n asuntoluoton, koska sitä koskevat lyhennykset ja korko olivat maksamatta kolmen kuukauden ajalta. Luoton vakuutena olevien asunto-osakkeiden arvo oli sitä paitsi pudonnut lähes puoleen, eikä A ollut kyennyt hankkimaan häneltä vaadittuja lisävakuuksia. A piti pankin menettelyä perusteettomana; oli kohtuutonta esittää tällaisia vaatimuksia, kun hän oli jäänyt työttömäksi. Pankki vetosi Rata:n hyväksymään luottosopimukseen, jonka mukaan luotto oli irtisanottavissa maksuviivästyksen vuoksi milloin tahansa. Pankki vaati luoton maksua myös takaajalta, A:n tädiltä, eläkeläinen B:ltä. Tämä ei mielestään voinut olla vastuussa velasta. Hän oli A:n pyynnöstä kirjoittanut nimensä velkakirjaan mutta luullut tämän puheiden perusteella olevansa vain velkakirjan todistaja. Pankin mielestä A:n ja B:n keskinäisillä puheilla ei voinut olla merkitystä sen asemaan. Sillä oli sen sijaan oikeus luottaa siihen, että A taloudellista koulutusta saaneena tarvittaessa informoi sukulaistaan B:tä. Vielä pankki vetosi siihen, että sillä oli tallettajien edun vuoksi ja pankkituen saajana velvollisuus huolehtia pankkilain mukaisesti tallettajien varoista. Tilanteen oikeudellinen arviointi. 3. Liikemies A oli joulukuussa 1998 luvannut kirjallisesti antaa urakoitsija B:lle velaksi 500.000 mk viideksi vuodeksi 1 %:n korkoa vastaan. B:llä oli tämän asiakirjan mukaan oikeus saada rahat toukokuussa 1999. 13.5.1999 B vaati A:lta suoritusta. A kieltäytyi siitä vedoten huonosti sujuneisiin liiketoimiinsa sekä siihen, että kumpikin sopijapuoli oli ymmärtänyt luoton myöntämisen edellyttävän sellaista keskinäisen liikesuhteen jatkuvuutta, jota heidän välillään ei enää ollut. Lisäksi A arveli, ettei mitään sopimusta ollut vielä edes syntynyt, koska hän oli lakikirjasta lukenut, että sopimuksen tekemistä koskevat oikeustoimilain säännökset eivät koske sopimuksia, joiden päättämiseen vaaditaan suorituksen toimittamista toiselle sopijapuolelle. A sanoi voivansa nyt harkita luoton myöntämistä vain pankkitakausta vastaan - luotonantajallahan oli hänen käsityksen mukaan aina oikeus saada riittävät vakuudet - sekä muutenkin vain normaaleilla luottoehdoilla. B piti väitteitä tekaistuina, koskei liikemiesten välisissä velkasuhteissa
voinut vedota subjektiivisiin seikkoihin. B päätti kuitenkin kääntyä asianajaja X:n puoleen saadakseen tietää, mitä mahdollisuuksia hänellä oli päästä oikeuksiinsa ja saada tämä luotto, jonka kariutuminen vaikeuttaisi tuntuvasti hänen elinkeinotoimintaansa. X:n asiantuntevat neuvot! 4. A oli sitoutunut haltijavelkakirjassa nro 1 suorittamaan velan takaisin vuosittain 10.2. erääntyvin 10.000 mk:n erin ja velkakirjassa nro 2 kuukauden kuluessa irtisanomisesta velkakirjan haltijalle 50.000 mk, jonka hän oli velkakirjan mukaan jäänyt velkaa auton hänelle myyneelle C:lle sekä päiväämättömässä haltijavelkakirjassa nro 3 vaadittaessa 200.000 mk. X:n, jolle Y eli siirtänyt velkakirjat, vaadittua 3.5.1992 irtisanottuaan asian mukaisesti velkakirjan nro 2 A:lta velkakirjojen perusteella maksua tämä kieltäytyi maksusta, koska hän oli maksanut velkakirjan nro 1 lyhennykset jo Y:lle ja autokaupasta jääneen velan aikanaan C:lle ja velkakirja nro 3, joka oli joka tapauksessa vanhentunut kun se oli annettu yli 10 vuotta sitten eikä siitä ollut häntä muistutettu, oli alkuaan tehty näön vuoksi, jotta A erilaisia avustuksia hakiessaan oli näyttänyt velkaiselta. Perusteltu ratkaisu. 5. Varatuomari A, joka ilmoittaa toimivansa B:n antaman valtuutuksen perusteella, luovuttaa B:n omistaman haltijavelkakirjan liikemies C:lle. C:n saatua velkakirjan haltuunsa, ottaa B häneen yhteyttä ja vaatii velkakirjaa takaisin, koska B oli valtuuttanut A:n luovuttaman velkakirjan pelkästään pantiksi. Tilanteen oikeudellinen arviointi. Mitä vaikutusta olisi ollut sillä, jos kyseessä olisi ollut tavallinen velkakirja? 6. A:lla oli tavalliseen velkakirjaan perustuva 300.000 markan saaminen B:ltä. C:ltä ja D:ltä. A:n kuoltua ilmeni, että hän oli testamentannut velkakirjasaatavansa B:lle. Velkakirjan eräpäivänä 6.5.1993 B vaati C:tä ja D:tä maksamaan yhteisvastuullisesti 300.000 markkaa. C:n mielestä oli mahdotonta, että B nyt esiintyisi heidän velkojanaan. Velka oli lakannut kokonaan testamentin johdosta. Mikäli velka kuitenkin oli voimassa, hänen vastuunsa olisi enintään 100.000 markkaa. Sen määrän hän suorittaisi kuittaamalla, sillä hän oli juuri löytänyt kaapistaan kellastuneen paperin, joka oli ilmennyt A:n allekirjoittamaksi 120.000 markan velkakirjaksi. D katsoi vastuumääränsä olevan enintään 100.000 markkaa. Velkakirja oli päivätty 17.5.1983, jolloin B ja C kirjoittivat siihen nimensä. Kun D oli allekirjoittanut velkakirjan jo 1.3.1983, hänen velkansa oli nyt vanhentunut. - Ratkaisu. 7. C osti B:ltä 100.000 markalla auton. C maksoi 25.000 mk käteisellä. Loput sovittiin suoritettavaksi niin, että C maksaisi B:n 75.000 markan haltijavelkakirjavelan A:lle. C ilmoittautui A:lle ja kirjoitti nimensä haltijavelkakirjaan B:n nimen viereen. A:n vaatiessa suoritusta C kuitenkin kieltäytyi väittäen autokauppaa pätemättömäksi. Toisaalta B vaati C:ltä 75.000 markkaa maksamattomana kauppahintana; B väitti haltijavelkakirjan olevan pätemätön. - C:n maksuvelvollisuus? 8. A oli sijoittanut 50.000,- pankki X:n liikkeelle laskemaan debentuurilainaan. Lähtiessään ulkomaille A luovutti hallussaan olleet debentuurit 15.7.1984 ystävänsä B:n säilytettäviksi. B maksoi 18.7.1984 oman autokauppaan perustuvan velkansa C:lle luovuttamalla tälle mainitun debentuurilainan 20.9.1984 tapahtuvaa lyhennysmaksua koskevan maksulipun. A palasi matkaltaan 25.9.1984 ja sai samana päivänä tietää B:n menettelystä. A otti välittömästi yhteyttä pankki X:ään, mutta sai kuulla pankin jo 22.9.1984 suorittaneen lyhennysmaksun C:lle. A vaatii nyt korvausta kärsimästään vahingosta a) X:ltä sillä perusteella, että se ei olisi saanut lunastaa maksulippua C:ltä, b) B:ltä sillä perusteella, että hän oikeudettomasti luovutti maksulipun C:lle sekä c) C:ltä sillä perusteella, että maksulipun luovutus C:lle on A:ta, debentuurin oikeaa haltijaa, kohtaan tehoton. Tilanteen oikeudellinen arviointi. 2
9. A vuokrasi B:ltä itselleen asuinhuoneiston ajaksi 1.3.1985-31.8.1985. Vuokra sovittiin maksettavaksi yhtenä eränä 15.4.1985. Vuokran suuruudeksi määriteltiin 10.000 Ruotsin kruunua. A maksoi 15.4.1985 pankkisiirtona B:lle 8.700,-, mikä summa saapui B:n tilille 17.4.1985. Tänään B tulee kysymään Sinulta neuvoa. Hänen mukaansa A:n menettely on lain vastaista. Maksu sovittiin Ruotsin kruunuina, mutta A maksoi Suomen markoissa. Kruunun kurssi on B:n mukaan lisäksi laskeva. joten A:n olisi tämänkin vuoksi tullut maksaa vuokransa nimenomaan Ruotsin valuutassa; yksi kruunu oli 1.3.1985 0,87 markkaa, 15.4.1985 0,85 markkaa ja tänään 0,81 markkaa. B on närkästynyt myös siitä, että A maksoi vuokran hänen pankkitililleen, vaikka hän oli sanonut A:lle, että veroviranomaisten osoittaessa hänen pankkitileihinsä nähden liiallista uteliaisuutta A:n tuli maksaa rahat hänelle käteen. Ja kaiken kukkuraksi B katsoo A:n myöhästyneen vuokransa maksamisessa, kun rahat olivat tulleet B:lle vasta 17.4.1985. Sinun perusteltu neuvosi B:lle. 10. A:lla oli hallussaan B:n allekirjoittamat kaksi 5.000 mk:n haltijavelkakirjaa, joista toinen erääntyi kahdessa 2.500 mk:n erässä 30.3.86 ja 30.6.86 sekä toinen yhdellä kertaa 30.7.86. A:n ostettua C:ltä 2.5.86 veneen 50.000 mk:lla A maksoi käteisellä kaupantekotilanteessa 40.000 mk, minkä lisäksi A ja C sopivat tuolloin, että kauppahinnan loppuosa suoritetaan siten, että A:n hallussa olleet B:n allekirjoittamat haltijavelkakirjat annetaan C:n veljelle D:lle, jolle C oli velkaa 10.000 mk. Sittemmin kävi ilmi, että 30.7.86 erääntyvä velkakirja oli väärennetty ja että B oli kuitannut 30.3.1986 erääntyneen maksun A:lta olevalla saamisellaan. Kun B ei pystynyt maksamaan 30.6.86 erääntynyttä velan osaa ja kun C:kin oli tehnyt konkurssin D vaati A:ta suorittamaan 10.000 mk, A piti vaatimusta lakiin perustumattomana. Perusteltu ratkaisu. 11. A antoi B:lle velkakirjan, jossa hän sitoutui suorittamaan B:lle 50.000 Skr 20.4.1988. Velkakirjassa oli ns. effektiivilauseke. Eräpäivänä A kieltäytyi maksusta, koska B:llä ei ollut velkakirjaa hallussaan. Viikon kuluttua A:n luokse ilmaantui C, joka esitti A:lle siirtomerkinnällä varustetun velkakirjan ja vaati suoritusta. A suoritti C:lle velkakirjan osoittaman määrän Smk maksupäivän kurssin mukaan ja sai velkakirjan itselleen. Saatuaan kuulla asiasta B vaati A:lta velkakirjan ehtojen mukaista suoritusta viivästysseuraamuksineen. Onko A joutunut velallisen viivästykseen? Perusteltu vastaus. 12. Y vaati 90.000 markan haltijavelkakirjan nojalla suoritusta yhteisvastuullisesti A:lta, B:ltä ja C:ltä. Lisäksi hän vaati viivästyskorkoa 40.000 markalle 15.7.1982 lähtien ja 50.000 markalle 15.1.1983 lähtien. Kaikki velalliset kiistivät kanteen. Velkakirjaa ei voitu katsoa vielä erääntyneeksi. Y oli irtisanonut velan maksettavaksi kahdessa erässä, 40.000 markkaa 15.7.1982 ja 50.000 markkaa 15.1.1983. Irtisanominen johtui siitä, että heinäkuun alussa erääntynyt korkoerä oli erehdyksen vuoksi viivästynyt kolme päivää. Y:n irtisanomisilmoitus oli kohtuuttomana OikTL 36 :n vastainen. C huomautti lisäksi, ettei hän ollut saanut velkakirjaa vastaan lainkaan rahaa. Luotto oli otettu A:n ja B:n omistamalla kiinteistöllä tehtäviä töitä varten. C ei täten ollut mikään todellinen velkakirjavelallinen. Tähän liittyen B totesi vastaavansa vain 1/3 velkakirjan määrästä, koska hän omisti 1/3 em. kiinteistöstäkin. A väitti vastuunsa olevan tällä perusteella 2/3. Y totesi olleensa tietämätön velkakirjan perustana olleista suhteista. Hän oli hankkinut velkakirjan vilpittömässä mielessä. Velallisten mukaan tämä oli valhe, koska alkuperäisenä velkojana oli ollut Y:n aviomies X. Millainen tuomio annetaan Y:n kanteen johdosta? Onko kiinteistön omistussuhteilla vaikutusta velkakirjasuhteisiin tämän prosessin jälkeen? 3
13. C jäi B:lle eräästä kaupasta velkaa 12 000. Hinta sovittiin suoritettavaksi siten, että C maksaisi B:n 12 000 :n velkakirjavelan A:lle. Kyseessä oli vaadittaessa maksettava määrännäisvelkakirja; C kirjoitti nimensä velalliseksi B:n nimen viereen. Kun A vaati C:ltä suoritusta, tämä kieltäytyi maksamasta. B oli huiputtanut häntä kaupassa. Tavara oli ollut kelvotonta. C ei siksi ollut kaupasta B:lle velkaa kuin 5 000. Koska C:llä lisäksi oli hallussaan A:n allekirjoittama erääntynyt 7 000 :n velkakirja, C torjui kuittaamalla A:n koko vaatimuksen. A oli eri mieltä. Hän ei ensinnäkään tiennyt mitään B:n ja C:n välisen kaupan koko olemassaolosta. B:n huiputuksesta puhumattakaan. A:n väitesuoja esti täten C:tä vetoamasta kauppaan. Hänen allekirjoittamansa 7 000 :n velkakirja taas oli täysin perusteeton. Velkakirja oli laadittu C:n vaatimuksesta tämän myöntäessä 7 000 :n luoton A:n veljelle D:lle. A ei ollut saanut luotosta euroakaan ja D:llekin C oli kuulemma tosiasiassa antanut vain 3 000. A:n allekirjoittama velkakirja ei näihin asianhaaroihin nähden ollut todellinen, joka ilmeni siitäkin, että hän oli kirjoittanut nimensä paperiin huolimattomalla käsialalla lyijykynää käyttäen. - A:n ja C:n velkasuhteiden selvittely? 14. A oli allekirjoittamassaan velkakirjassa sitoutunut maksamaan velkakirjan haltijalle siinä mainitun velan korkoineen. B, jolle A oli velkakirjan antanut, teki myöhemmin siirtäessään sen C:lle velkakirjaan merkinnän, että A:n tuli maksaa velka ainoastaan viimeksi mainitulle. Velan erääntymispäivänä tulee D vaatimaan velkaa A:lta. A:n holhoojaksi määrätty E kieltäytyy maksamasta velkaa sillä perusteella, että A jo velkakirjan antaessaan oli ollut mielisairas, mistä syystä hänet oli julistettu holhouksen alaiseksi vain kuukautta velkakirjan antamista myöhemmin. E:n mukaan maksun tulisi joka tapauksessa tapahtua ainoastaan C:lle B:n velkakirjaan tekemän merkinnän mukaisesti, siitäkin huolimatta, että velkakirjaan oli C merkinnyt avosiirron. Siinä tapauksessa, että A olisi maksuvelvollinen, E ilmoittaa kuittaavansa velan A:n erääntyneellä vastasaamisella B:ltä. Tilanteen oikeudellinen arviointi. 15. B velkoi 12.9.1987 A:ta tuomioistuimessa 200.000 markan tavallisen velkakirjan nojalla ja 500.000 markan haltijavelkakirjan nojalla. Kumpikin velkakirja oli erääntynyt 1.6.1986 ja molemmissa oli A ainoana velallisena ja C omavelkaisena takaajana. A kiisti 200.000 markan velan kokonaan. koska hänen ja C:n nimet oli merkitty paperiin väärin. Valuutta oli annettu C:lle, joka siten oli asiallisesti päävelallinen, ja A oli pannut nimensä velkakirjaan vain takaustarkoituksessa. Kun B oli tietoinen tosiasiallisesta velkasuhteesta, hänen oli kunnianvastaista ja arvotonta velkoa A:ta varsinaisena velallisena. Haltijavelkakirjaa C oli lyhentänyt 150.000 markalla, joten B:n vaade oli alennettava 350.000 markkaan. B huomautti, että lyhennys oli tehty velkakirjan edelliselle haltijalle X:lle. Kun C oli jäänyt pois oikeudesta, hän ei ilmeisesti vastustanut kannetta, eikä A:kaan saisi käyttää C:n väitteitä. B vaati molempien velkakirjojen tuomitsemista maksettavaksi täysin määrin. - Perusteltu ratkaisu. 16. A:lla oli kolme luottokorttia, joista yhden anasti ryöstäjä ja maksoi sillä ravintolalaskun. Toista A oli käyttänyt polttoaineen ostamiseen autoonsa, mutta oli lopettanut kortin käytön myytyään autonsa. A:n luona käynyt siivooja oli löytänyt sen myöhemmin piirongin laatikosta ja ostanut sillä itselleen polttoainetta. Kolmannen kortin A oli palauttanut luottokorttiyhtiölle ja ilmoittanut samalla, että hän oli allekirjoittanut kortin nojalla C:lle summaltaan avoimen ostotodistuksen, joka C:llä oli oikeus täyttää 1.000 markan määrälle. Luottokorttiyhtiön vaadittua A:lta maksua suoritetuista ostoista ja C:n 5.000 mk:lle täyttämästä ostotositteesta A kiisti maksuvelvollisuutensa a) koska hän oli ollut ryöstön vuoksi vielä sairaalassa ryöstäjän käyttäessä luottokorttia, b) siivoojan osalta, koska kortin käyttö perustui varkauteen, jolloin kortin haltija ei ole vastuussa kortin oikeudettomasta käytöstä ja c) C:n liiallisten ostojen osalta, koska ne olivat tapahtuneet sen jälkeen, kun kortti oli palautettu ja C:n asemasta ilmoitettu luottokorttiyhtiölle. Yhtiö vetosi puolestaan 4
5 A:n kanssa tekemänsä luottokorttisopimukseen, jonka mukaan A oli objektiivisessa vastuussa oikeudettomista ostoista. Perusteltu vastaus. 17. Luottokorttiyhteisö C:n myöntäessä A:lle yleisluottokortin B sitoutui vuodeksi 1992 omavelkaiseen takaukseen 300.000 markkaan saakka A:n veloista C:lle. C lunasti 15.5.1992 X Oy:ltä ostotositteet, joiden mukaan A oli 4.4.1992 ostanut huonekaluja 130.000 markalla. Kun A oli kateissa, C vaati B:tä maksamaan takaajana nämä suoritukset. B kieltäytyi. A:n nimi huonekaluja koskevassa ostotositteessa ei ollut A:n käsialaa. C vastasi tähän, että muistutukset väärentämisestä olisi pitänyt tehdä suoraan X Oy:lle; C:llä oli väitesuoja tällaisia muistutuksia vastaan. Lisäksi B oli vastuussa siitä, että A oli antanut jonkun muun käyttää luottokorttiaan. - B kieltäytyi edelleenkin maksamasta. Jos hänen kuitenkin olisi pakko tehdä suoritus, hän lakkauttaisi velan kuittaamalla. C oli aikanaan antanut B:lle 400.000 markan omavelkaisen takauksen Z:n veloista B:lle. Takaus oli päässyt vanhenemaan 11.3.1993, mutta nyt B ottaisi siitä hyödyn, C torjui kuittauksen. Ratkaisu. 18. Luottokorttiyhteisö A joutui konkurssiin 25.8.1992, josta lähtien A:n myöntämien luottokorttien käyttö lakkasi. Öljy-yhtiö B:n hallussa oli tuolloin yhteensä 500.000 markan määräiset ostotositteet, jotka olivat kertyneet heinä-elokuussa 1992 B:n huoltamoilla tehdyistä ostoista. B ei lähettänyt tositteita A:n konkurssipesälle, vaan ryhtyi itse perimään tositteiden osoittamia saatavia luottokorttien haltijoilta. A:n konkurssipesä vaati oikeutta saada periä saatavat itselleen. Konkurssipesän hoitajat vetosivat A:n ja B:n välillä aikanaan solmittuun sopimukseen. Kortinhaltija X puolestaan kieltäytyi maksamasta ostoksiaan B:lle. Hän vetosi tekemäänsä luottokorttisopimukseen. Hänellä oli vastasaatava A:lta, jota hän ei voisi periä kuittaamalla, jos hän joutuisi tekemään suorituksensa B:lle. Kortinhaltijat Y ja Z kieltäytyivät niin ikään maksamasta B:lle. - Tilanteen oikeudellinen arviointi. 19. Liikemies A oli käynyt neuvotteluja B-pankin kanssa 400.000 markan luotosta. A pyysi takaajaksi merkonomi C:n. A kertoi käyttävänsä summan latomakoneen hankkimiseen. C:n asema takaajana olisi vain muodollinen, koska B-pankissa olivat vakuutena myös A:n 700.000 markan arvoiset asunto-osakkeet. A ja C kävivät 9.7.2001 B-pankissa sopimassa velaksiannosta ja takauksesta. C sai 16.7.2001 tietää, että luotto ei menisikään latomakoneen ostamiseen, vaan A:n rästiin jääneiden vekselivelkojen maksuun. C ilmoitti heti tietonsa B-pankille ja peruutti takauslupauksensa. B-pankin johtaja totesi, että takaus oli annettu ja että A saisi nostaa rahat sopimuksen mukaan 2.8.2001. Pankille ei kuulunut, mitä A oli sanonut C:lle luoton käyttötarkoituksesta. Samalla johtaja kertoi, että A:n asunto-osakkeiden arvosta ei riittäisi penniäkään tämän luoton osalle. C vastasi, että hänen sitoumuksensa oli ollut täytetakaus. Takaussitoumuksen valokopiosta C oli lisäksi havainnut, ettei hän ollut 9.7. allekirjoittanut takausta. Takauksessa oli alla hänen nimensä vain koneella kirjoitettuna. C katsoi, että hän oli useastakin syystä vapaa vastuusta. Mikä on C:n asema? 20. A ja X Oy olivat erillisessä omavelkaisessa takaussitoumuksessa, joka sanamuotonsa mukaan edellytti kolmea takaajaa, sitoutuneet vastaamaan B:n 12.000 markan velasta pankki Y:lle. Velka oli B:n pyynnöstä uudistettu 15 kuukauden kuluttua sen antamisesta. B:n jätettyä velkansa maksamatta ja Y:n vaadittua takauksen perusteella A:lta suoritusta tämä kieltäytyi maksusta, koska B ei ollut onnistunut hankkimaan kolmatta takaajaa ja lisäksi oli käynyt ilmi, että X Oy:n puolesta takauksen antaneella prokuristilla ei ollut ollut oikeutta antaa sitoumusta ja koska se velkasuhde, josta oli annettu takaus, oli velan uudistamisella jo lakannut yli 12 kuukautta aikaisemmin. Perusteltu vastaus. 21. A antoi B:lle 1.6.2000 50.000 markan velkakirjaluoton, jonka eräpäiväksi merkittiin 25.9.2000. C ja D antoivat toisistaan tietämättä 1.7.2000 luotosta omavelkaisen takauksen. A vaati 15.6.2001 tuomioistuimessa C:tä maksamaan velan. C huomautti B:n antaneen
1.8.2000 A:lle pantiksi 250.000 markan asunto-osakkeet. A:n tulisi realisoida pantti, ennen kuin vaatii takaajalta suoritusta. A kertoi palauttaneensa osakkeet jo syksyllä 2000, joten C ei voinut vedota niihin. Samalla A oli vapauttanut takauksesta D:n, mutta tälläkään ei ollut merkitystä C:lle, koska D oli varaton. C väitti tämän jälkeen takauksensa vanhentuneen. A kiisti tämänkin. Hän oli lokakuussa 2000 todennut B:n joutuneen maksuvaikeuksiin ja myöntänyt tälle pyynnöstä lisäaikaa. Uudeksi eräpäiväksi oli sovittu 1.9.2001, joten takaus ei voinut olla vanhentunut. - Perusteltu ratkaisu. 22. Y-pankki vaati 200.000 markan haltijavelkakirjan nojalla suoritusta velallinen A:lta sekä B:ltä, joka oli merkinnyt velkakirjaan omavelkaisen takauksen. A myönsi pankin vaatimuksen oikeaksi ja hyväksyi kanteen. B taas vastusti kannetta useilla perusteilla. Hänen kirjoittaessaan takauksen oli velkojana ollut X Oy, joka sitten oli luovuttanut velkakirjan Y-pankille. Kun takausta ei voi siirtää, oli B vapautunut sitoumuksestaan. B:n käsityksen mukaan oli A:n nimi velkakirjassa väärennetty; tästä hän oli saanut tiedon sen jälkeen, kun oli antanut takauksen X Oy:lle. A oli lisäksi käyttänyt X Oy:ltä saamansa 200.000 markkaa liiketoimiin, vaikka hän takausta pyytäessään oli sanonut tarvitsevansa luoton kiinteistön ostamiseen. B:n takaus ei voinut olla voimassa tätä väärää tarkoitusta varten. Jos kuitenkin takaus sitoisi, olisi Y-pankin vaatimusta vähennettävä kuittaamalla 80.000 markalla, joka A:lla oli tilillään Y-pankissa. Y-pankki piti kaikkia huomautuksia perusteettomina ja vetosi myös vilpittömään mieleensä. - Perusteltu ratkaisu. 23. K:n kuntaan muuttanut rakennusurakoitsija A pyysi paikallista liikemies B:tä sen luoton takaajaksi, jota A havitteli C-pankista. A ilmoitti käyttävänsä luoton investointeihinsa ja lupasi suorittaa B:lle sopuhintoihin rakennustöitä ja ryhtyä tarpeen mukaan muutenkin näin alkavan liikesuhteen ylläpitämistä tarkoittaviin toimiin. B suostui takaajaksi, mutta edellytti A:n luottotietojen olevan kunnossa jotta hän voisi takausvastuuseen mennä. Tämän B ilmoitti C:lle, C:n eräältä luottotietoyhtiöltä hankkimat tiedot osoittivat, ettei A:n maksuissa ollut ollut viivästyksiä. B kirjoitti 15.9.86 nimensä A:n hankkimaan haltijavelkakirjaan takaajaksi. Velkakirja toimitettiin samana päivänä pankkiin, josta ilmoitettiin, että lama tullaan myöntämään. Kun vakuuskysymys on nyt tullut kuntoon. 19.9.86 B:lle selvisivät seuraavat asiat: 1) Luotto ei mennytkään rakennusliikkeen investointeihin vaan se oli A:lle yksityishenkilönä myönnetty kulutusluotto. 2) A oli ollut haluton tulemaan asettajaksi B:n tarjoamaan vekseliin, jota B yritti saada D-pankista. Ihmetyksekseen B sai tietää D-pankista A:n taloudellisen aseman olevan huono: Rakennusliikkeen maksuja oli peritty tratoilla. Luottotietoyhtiön tiedot olivat ilmeisesti koskeneet erehdyksen vuoksi vain A:ta yksityishenkilönä. B ilmoitti heti tietonsa C-pankkiin ja peruutti takauslupauksensa. Mitään sitoumusta hän ei ollut katsonut vielä syntyneen. C-pankin johtaja oli toista mieltä: Takaus oli annettu ja luotto myönnetty eivätkä epäselvyydet koskeneet C:tä, joka ei ollut niissä osallisena, vaan oli niistä tietämätön. A voisi nostaa luoton vielä samana päivänä, niin kuin tämän kanssa oli sovittu. Mikäli takaus lankeaisi maksettavaksi, pankinjohtaja ilmoitti realisoivansa B:n asunto-osakkeet, jotka olivat pankissa yleispanttaussitoumuksen mukaisesti vakuutena kaikista sitoumuksista C-pankille. Tilanteen oikeudellinen arviointi. 24. A ja B olivat menneet omavelkaiseen takaukseen X:n 120.000 mk:n velasta Y:lle. C oli puolestaan antanut omavelkaisen vastatakauksen A:lle siitä määrästä, jonka A ehkä joutui takauksensa perusteella maksamaan. A:n kuoltua ennen velan erääntymistä A:n leski D meni A:n sijasta B:n, X:n ja Y:n suostumuksin omissa nimissään omavelkaiseen takaukseen velasta. B:nkin kuoltua ennen velan erääntymistä ja X:n osoittauduttua eräpäivänä maksukyvyttömäksi ja B:n perillisten kieltäydyttyä maksusta, koska Y ei ollut vaatinut B:n kuoleman jälkeen uutta takausta, D maksoi velasta rahana 60.000 mk. Kun 6
7 hänellä ei ollut enempää rahaa, hän antoi Y:n kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella Y:lle omistamaansa kiinteistöön kiinnitettyjä velkakirjoja 60.000 mk:n arvosta, jolloin Y vapautti hänet takauksesta. D:n vaadittua tämän jälkeen C:ltä vastatakauksen perusteella 120.000 mk:aa C kieltäytyi maksusta, koska ei ollut mielestään lainkaan suoritusvelvollinen. Perusteltu ratkaisu. 25. Luottokorttiyhteisö L:n myöntäessä A:lle yleisluottokortin B sitoutui vuodeksi 1987 omavelkaiseen takaukseen 100.000 markkaan saakka A:n veloista L:lle. A kuoli 15.1.1987. L lunasti 1.2.1987 X Oy:ltä ostotositteet, joiden mukaan A oli 10.1.1987 ostanut huonekaluja 85.000 markalla ja 17.1.1987 television 5.000 markalla. L vaati 20.4.1987 B:tä maksamaan takaajana nämä suoritukset. B kieltäytyi maksamasta mitään. Takaus oli hänen mielestään rauennut A:n kuollessa. L:n ei olisi pitänyt lunastaa tositteita enää A:n kuoleman jälkeen. L:n vaade oli myös ennenaikainen, sillä A:lla oli ollut luottokortti eikä pelkkä maksukortti. A:n nimi huonekaluja koskevassa ostotositteessa ei ollut A:n käsialaa. Huonekaluissa oli niin paljon vikoja, että A:lle olisi tullut hinnanalennusta ainakin 30.000 markkaa. Television oli ostanut A:n leski C, joten takaus ei ulottunut tähän velkaan. L piti B:n väitteitä väärinä. A ei ollut vaatinut hinnanalennusta huonekaluista. Mahdolliset muistutukset tavaran laadusta oli tehtävä X Oy:lle eikä L:lle. L:n väitesuoja olisi estänyt A:nkin muistutukset takaajan väitteistä puhumattakaan. Päävelallisen kuollessa takaus L:n mukaan siirtyy koskemaan kuolinpesän velkoja. C oli A:n ainoa perillinen, joten B oli nyt vastuussa C:n luottokorttiveloista. Onko takaaja maksuvelvollinen? 26. B, C ja D olivat antaneet omavelkaisen takauksen A Oy:lle yhtiön kassanhoitajan X:n mahdollisista kassavajauksista. 30.4.2000 oli käynyt ilmi, että X oli syyllistynyt 1 milj. mk:n kavallukseen. Kun X ei pystynyt korvaamaan kavaltamiaan varoja, A Oy vaati kavallettua määrää B:ltä, C:ltä ja D:ltä. 14.3.2001 B kiisti vaatimuksen sillä perusteella, että X oli petollisesti vietellyt hänet takaukseen, mistä petoksesta X oli myös tuomittu rangaistukseen. C puolestaan katsoi olevansa vapaa maksuvelvollisuudesta sillä perusteella, että kun hän suostui takaajaksi, oli sovittu, että takaajia olisi neljä ja eräs heistä olisi pankinjohtaja Y, joka ei ollut kuitenkaan C:n nyt saaman ilmoituksen mukaan suostunutkaan aikanaan takaajaksi. D katsoi takauksensa jo vanhentuneeksi. Perusteltu ratkaisu. 27. A oli mennyt enintään 30.000 mk:n määräiseen omavelkaiseen takaukseen C:n tiliveloista B:lle. Samalla A ja B sopivat, että B ei anna C:lle tilivelkaa ennen kuin B on saanut hyväkseen toisen samanlaisen takauksen kuin A oli antanut B:lle. C:n tiliveloista menivätkin D ja E yhdessä omavelkaiseen takaukseen, mutta rajoittivat vastuunsa 15.000 markkaan. Myöhemmin kävi ilmi, että E oli takaukseen mennessään alaikäinen. C:n jätettyä maksamatta 20.000 mk:n tilivelat, B velkoi niitä A:lta, D:ltä ja E:ltä. Perusteltu ratkaisu. 28. Kauppasuhteessa syntyneen tilivelan vuoksi A antoi 15.1.1992 B:lle samana päivänä allekirjoittamansa velkakirjan. Velkakirjaan liittyi C:n mainittuna päivänä antama takaus. Velkakirja kiersi B:ltä usean velkojan kautta D:lle. Koska D puolestaan oli velkaa A:lle, hän luovutti 15.1.2001 velkakirjan takaisin tälle. Samana päivänä pahasti velkaantunut A luovutti velkakirjan edelleen E:lle. A osoittautui sittemmin maksukyvyttömäksi. Joulukuussa 2001 E vaati suoritusta C:ltä, joka kieltäytyi maksusta. 25.1.2002 E kääntyy puoleesi kysyen neuvoa, voiko hän pätevästi periä velkakirjan osoittamaa saatavaansa C:ltä. Perusteltu neuvosi.
29. Liikemiehillä A ja B oli yhteinen yritys Oy X Ab. A ja B menivät omavelkaiseen takaukseen niistä sitoumuksista ja saatavista, joista Oy X Ab oli tai tulisi olemaan vastuussa pankille Y. Antamansa takauksen lisäksi A ja B luovuttivat mainittujen sitoumusten vakuudeksi yleispanttauslausekkein omistamiinsa kiinteistöihin kiinnityttämiään velkakirjoja. Takaussitoumusten jälkeen antoi pankki A:lle lainaa 200.000 markkaa, jotka A käytti oman yrityksensä tarpeisiin. Pankki luovutti myöhemmin A:lle pantiksi paneman omaisuuden takaisin. Pian tämän jälkeen A kuoli. Nyttemmin pankki vaatii B:ltä tämän antamien sitoumusten nojalla paitsi kaikkia yrityksen rahoittamiseen annettuja velkoja myös A:n saamaa 200.000 markkaa. B kääntyy puoleesi ja tiedustelee, onko hänen todellakin maksettava kaikki pankin saatavat. 30. A oli suorittanut B:n puolesta eräistä verorikoksista tuomitut 300.000 markan sakot ja vahingonkorvaukset. Suorituksen johdosta B antoi A:lle 350.000 markan velkakirjan. Vakuudeksi velasta B luovutti A:n haltuun 200.000 markan valtion obligaatiot. Myöhemmin C kirjoitti velkakirjaan omavelkaisen takauksen ja D vastatakaukseksi nimitetyn sitoumuksen. Velan eräännyttyä A vaati maksua C:ltä ja D:ltä yhteisvastuullisesti. Molemmat kieltäytyivät maksamasta. C:n mukaan oli rikoksen johdosta annettu sitoumus hyvän tavan vastaisena pätemätön. Hän oli lisäksi oikeudenkäynnin aikana kuullut pantiksi annetuista obligaatioista. Hänen mielestään nämä arvopaperit pitäisi myydä ensin ja pyytää vasta sitten takaajilta suoritusta. Velan määräkin oli liian suuri. Takausta annettaessa oli puhe ollut vain sakoista ja vahingonkorvauksista, mutta velkakirjaan oli merkitty 50.000 mk yli tämän määrän. D puolestaan huomautti, ettei B:n täydellinen maksukyvyttömyys ollut varma. B pystyisi maksamaan ainakin osan velasta. A piti takaajien väitteitä asiattomina. B:n varattomuus tiedettiin yleisesti jo lukuisien vekseliprotestien nojalla. C ei liioin voinut vedota pantteihin, kun hän oli antanut takauksensa niistä riippumatta. A oli sitä paitsi palauttanut puolet obligaatioista B:lle jo muutamaa kuukautta aikaisemmin, joten C:n vaatimus oli tältä osin mahdoton. - Perusteltu ratkaisu. 31. A antoi taloudellisissa vaikeuksissa olevalle B:lle 50.000 markan luoton puoleksi vuodeksi 40.000 markan korkoa vastaan. Luotosta laadittiin B:n allekirjoittama 90.000 markan haltijavelkakirja, jonka A myi seuraavana päivänä C:lle. B:n setä X merkitsi tämän jälkeen velkakirjaan omavelkaisen takauksen. Kahdeksan kuukauden kuluttua tästä X:n puoleen kääntyi D vaatien velkakirjan uutena haltijana suoritusta. X kieltäytyi maksamasta. Hän oli saanut tietää A:n pakottaneen törkeästi B:n velkasitoumukseen käyttäen hyväkseen tämän taloudellista ahdinkoa. Koko velkakirja oli täten pätemätön. Missään tapauksessa ei rikollisesti kiskottu 40.000 markan korko-osuus voinut olla sitova. Lisäksi B oli kuukautta aikaisemmin saanut velkojiltaan akordilla 60 %:n velanhelpotuksen, joten D:n saamisesta oli vähennettävä ainakin 54.000 markkaa. - Perusteltu ratkaisu. 32. A oli mennyt 1.7.1998 omavelkaiseen takaukseen 5.000 mk:n velasta, jonka B oli sitoutunut maksamaan 25.9.2000 C:lle. D ja E olivat A:n siitä tietämättä myös menneet 1.7.1998 omavelkaiseen takaukseen samasta velasta. 24.9.2001 C vaati todistajan läsnäollessa A:lta 5.000 mk, koskei sitä ollut vielä hänelle suoritettu. Tällöin A väitti: a) B oli antanut 1.8.1998 C:lle velkansa pantiksi tuolloin 6.000 mk arvoisia erään liikepankin osakkeita, jotka A:n luulon mukaan oli ensisijaisesti käytettävä velan maksuun takauksen asemesta. b) Kun D oli edellisenä talvena kuollut eikä C ollut hankkinut hänen tilalleen uutta takausmiestä, A oli vapautunut ainakin D:n osasta velkaa ja ehkä kokonaankin. c) C:n saatava A:lta tämän takauksen perusteella oli jo vanhentunut, kun velan erääntymisestä oli kulunut yli 6 kuukautta. 8
C ilmoitti palauttaneensa osakekirjat jo vuosi sitten B:lle, joka oli niitä kipeästi tarvinnut. Sitä paitsi B oli saanut C:ltä 1.10.2000 puolen vuoden lykkäyksen velkansa maksamiseen, joten todellinen erääntymispäivä oli vasta 25.3.2001 ja vanhentumisväite siis perusteeton. Miten A:n takausvastuuseen edellä selostetun valossa on 28.9.2001 suhtauduttava? 33. X antoi 3.1.1989 A-pankille omavelkaisen takauksen kaikista B Oy:n ja C Oy:n vekseliveloista. Takauksen mukaan sen voimassaolo päättyi 31.12.1990. A-pankki nosti 3.3.1991 X:ää vastaan kanteen, jossa se vaati suoritusta C Oy:n 15.11.1989 asettamasta, B Oy:n hyväksymästä 15.2.1990 erääntyneestä 500.000 mk:n vekselistä. X esitti kannetta vastaan seuraavat väitteet: a) A:n vaade on vanhentunut, kun takauksen voimassaoloaika oli päättynyt jo v. 1990 lopussa. Pankki huomautti tähän, että X:lle oli 15.2.1990 lähetetty jäljennös vekselin eräpäiväilmoituksesta. Jäljennökseen oli lisätty huomautus X:n maksuvelvollisuudesta sen varalta, etteivät B Oy tai C Oy suorita maksua. b) X:n mielestä takaus oli laadittu väärässä muodossa. Takaukset vekseliveloista olisi merkittävä vekseliin, mutta X:n antama takaus oli erillisessä asiakirjassa. c) Vekselissä oli muotovirhe, koska B Oy:n toimitusjohtajan nimikirjoitus oli lukukelvoton. d) Vekseli oli protestoitu vasta 19.2.1990, joten ainakin C Oy ei ollut velasta vastuussa. e) B Oy:n shekkitilillä A-pankissa oli 100.000 mk, joka olisi vähennettävä vekselin määrästä. A piti X:n väitteitä perusteettomina. Perusteltu ratkaisu. 34. Z Oy antoi 15.10.1980 X Oy:lle 150.000 markan luoton. Luoton johdosta laadittiin vekseli, jossa oli asettajana X Oy, hyväksyjänä X Oy:n pääosakas A ja vekselinsaajasiirtäjänä B. Vekselin eräpäiväksi merkittiin 15.1.1981. Kun vekseliä ei maksettu sovittuna aikana, Z Oy otti protestin, mutta jätti sitten perimisyritykset sikseen velallisten heikon maksukyvyn vuoksi. Talvella 1984 Z Oy:n juristi saa tietää, että B on päässyt varoihinsa ja että A:n ja X Oy:nkin asema on kohentunut. Mitä mahdollisuuksia juristilla on periä vekselin määrä Z Oy:lle? 35. X antoi 3.1.1984 A-pankille omavelkaisen takauksen kaikista B Oy:n ja C Oy:n vekseliveloista. Takauksen voimassaolo määrättiin päättymään 31.12.1985. A-pankki nostaa 3.3.1986 X:ää vastaan kanteen, jossa vaatii suoritusta Oy C:n 15.11.1984 asettamasta, Oy B:n hyväksymästä, 15.2.1985 erääntyneestä 500.000 markan vekselistä. X esittää kannetta vastaan seuraavat väitteet: 1) A-pankin vaade on myöhästynyt, kun takausaika oli päättynyt jo vuoden 1985 lopussa. - Pankin taholta huomautetaan, että X:lle oli 15.2.1985 lähetetty jäljennös vekselin eräpäiväilmoituksesta. Jäljennökseen oli lisätty huomautus X:n maksuvelvollisuudesta sen varalta, etteivät B Oy tai C Oy maksa. 2) X:n mielestä takaus oli laadittu väärässä muodossa. Takaukset vekseliveloista olisi merkittävä vekseliin, mutta X:n antama takaus oli erillisessä asiakirjassa. 3) Vekselissä oli muotovirhe. Oy B:n toimitusjohtajan nimikirjoitus oli lukukelvoton. 4) Vekseli oli protestoitu vasta 19.2.1985, joten ainakaan Oy C ei ollut velasta vastuussa. 5) Oy B:n shekkitilillä A-pankissa oli rahaa 350.000 markkaa, jotka olisi vähennettävä vekselin määrästä. 9
10 A-pankki piti X:n väitteitä perusteettomina ja jätti jutun päätettäväksi. Tuomioistuimen ratkaisu? 36. Liikemies A luovutti velkojalleen B:lle asettamansa vekselin, johon maksajaksi oli merkitty Oy X Ab. Vekselin asettamispäivä oli 4.11.1983 ja erääntymispäivä 9.11.1983. Vekseli oli protestoitu maksamatta jättämisen vuoksi 11.11.1983. Vireille panemassaan vekselioikeudenkäynnissä B vaatii A:n ja Oy X Ab:n velvoittamista maksamaan vekselin määrän. Oy X Ab, jonka toimitusjohtaja A oli, kieltäytyi maksamasta sillä perusteella, että yhtiön nimi oli merkitty vekseliin hyväksyjän omakätiselle nimikirjoitukselle varatulle paikalle testaten eikä yhtiön puolesta vekseliä ollut hyväksynyt kukaan toiminimen kirjoittamiseen oikeutettu henkilö. A katsoi, ettei hän ollut vastuussa vekselin maksamisesta, koska B oli laiminlyönyt oikeassa ajassa vekselin protestoimisen hyväksymättä jättämisen vuoksi. Edelleen A vetosi siihen, että asiakirjan yläkulmassa oleva sana Vekseli oli yliviivattu ja sen tilalle oli kirjoitettu sana tratta. A:n mukaan kysymys ei ollut vekselistä lainkaan ja vaati tälläkin perusteella kanteen hylkäämistä. Perusteltu vastaus. 37. A sai X-pankista 15.9.1980 100.000 markan vekseliluoton. Luotosta laaditussa vekselissä oli hyväksyjänä A, asettajana B ja vekselinsaajana ja siirtäjänä C. Kun vekseliä ei maksettu eräpäivänä 15.12.1980, X-pankki otti protestin. Tämän jälkeen pankki kuitenkin suostui jatkamaan luottoaikaa kolme kuukautta 60.000 markan vekselille. Uudessa vekselissä olivat samat velalliset kuin edellisessä; eräpäiväksi merkittiin 20.3.1981. Vekselin jäätyä maksamatta pankki otti protestin 24.3.1981 ja kutsui tämän jälkeen velalliset neuvotteluun. Kaikki velalliset ilmoittivat kieltäytyvänsä maksamasta vekseliä. A huomautti, ettei hän ollut saanut alkuperäisestä 100.000 markan summaa haltuunsa kokonaan. Pankki oli pidättänyt siitä virheellisesti kuittaamalla 30.000 markkaa. B:n mielestä viimeksi laadittu vekseli oli kummallinen, kun siitä puuttui maininta rahalajista. C:n mukaan tämä vekseli oli protestoitu liian myöhään. Pankkikonttorin esimies puntaroi velallisten väitteitä. Hän miettii, olisiko kanne syytä nostaa ensimmäisen vekselin nojalla, joka oli ainakin protestoitu ajoissa ja jossa oli merkittynä rahalaji. Edelleen hän miettii, voisiko velasta olla vastuussa D, joka oli antanut pankille 14.9.1980 kolmeksi kuukaudeksi takauksen kaikista A:lle myönnetyistä luotoista. - Perusteltu vastaus esimiehen ongelmiin? 38. D vaatii raastuvanoikeudessa perjantaina 14.5.1982 kello 10.30 A:n (hyväksyjä), B:n (asettaja) ja C:n (siirtäjä) velvoittamista maksamaan yhteisvastuullisesti D:n hallussa olevan 150.000 markan vekselin määrän. Haastemies on antanut kaikille velallisille haasteen tiedoksi eräässä hotellissa samana aamuna kello 7.30. Vastaajat katsovat, että D:n kanne olisi hylättävä tämän tökerön haastemenettelyn vuoksi. He asuvat eri paikkakunnalla ja ovat nyt joutuneet pitkittämään paluutaan. D:n tulisi korvata tästä aiheutuneet kulut. Itse vekselissäkin on vastaajien mukaan vikaa. A:n mukaan vekseli oli laadittu eräiden hänen ja D:n välisten taloudellisten erimielisyyksien sovittelun tuloksena. Sovintoneuvottelujen jälkeen oli menty ravintolaan ja kun vekseliä oli kirjoitettu sen jälkeen olivat hän ja varsinkin D olleet juovuksissa. D oli juopuneen päähänpiston vuoksi merkinnyt vekselin erääntymään toukokuun puolivälissä eikä 30.4., niin kuin oli alunperin tarkoitettu. B ja C vastustivat kannetta petokseen vedoten. Heitä oli pyydetty vain takaajiksi A:n liiketoimeen eivätkä he olleet ymmärtäneet joutuvansa vekselivelallisiksi. Lisäksi C huomautti luovuttaneensa omaisuutensa konkurssiin 13.5.1982. - Perusteltu ratkaisu. 39. A velkoi B:ltä RO:ssa viittätuhatta markkaa. Kanteensa tueksi A esitti asiakirjan, jonka otsikon muodosti sana Velkakirja, koko sisällön merkintä 5 000 mk ja jonka alareunassa oli B:n nimikirjoitus. B kiisti kanteen. Paperi ei velvoittanut häntä mihinkään,
koska se ei sisältänyt minkäänlaista maksulupausta. Lisäksi siitä puuttuivat päiväys ja todistajat sekä merkintä maksuajasta. B ei liioin ollut allekirjoittanut paperia omakätisesti, vaan nimikirjoituksen oli merkinnyt B:n vaimo C. Kun C oli kirjoittanut nimen, ei asiakirjassa vielä ollut ollut mitään rahasummaa. C oli ilmeisesti pitänyt silmällä A:n ja B:n välistä tulevaa autokauppaa, josta oli käyty neuvotteluja. Kauppa oli sitten kyllä tehty ja jopa 5 000 markan hinnasta, mutta heti kaupanteon jälkeen oli ilmennyt, ettei auto vastannut laadultaan A:n antamia tietoja: sen arvo oli korkeintaan 2 000 mk. Auton hinnasta taas pitäisi A:n ja B:n riidellä erikseen oikeudessa; A:n velkakirjaksi nimittämän paperin nojalla B ei suostunut maksamaan mitään. - A nimesi todistajaksi D:n, joka kertoi B:n antaneen luvan vaimolleen velkakirjan allekirjoittamiseen B:n nimissä. Tämän jälkeen juttu jätettiin päätettäväksi. Perusteltu ratkaisu. 40. A ja B olivat tunnustaneet C:lle 50.000 markan määräisen vaadittaessa erääntyvän velkakirjan. C:n vaatiessa maksua A suoritti 20.000 mk ja B siirsi C:lle 30.000 mk:n suuruisen saatavansa X:ltä, jolloin C palautti kuitattuna A:lta ja B:ltä saamansa velkakirjan. C:n yrittäessä periä saatavaa X:ltä ilmeni, että X:n velka todellisuudessa rajoittui 20.000 mk:aan, josta C onnistui ulosotossa perimään vain 10.000 mk. C nosti kanteen A:ta ja B:tä vastaan vaatien näiltä yhteisvastuullisesti 20.000 mk. A ja B katsoivat jo vapautuneensa velasta ja viittasivat kuitattuun velkakirjaan. Ratkaisu. 41. A oli mennyt omavelkaiseen takaukseen urakoitsija B:n urakkasuorituksesta rakennuttaja X:lle. B:n suoritus oli aluksi viivästynyt X:n syystä, jolloin B:lle oli syntynyt 400.000 markan vahingonkorvaussaatava X:ltä. Myöhemmin B joutui kuitenkin itse viivästykseen, josta aiheutui X:lle 1.000.000 markan saatava B:ltä, minkä lisäksi X:lle syntyi B:n olennaisen sopimusrikkomuksen vuoksi sopimuksen purkuoikeus, jota X ei kuitenkaan käyttänyt. Purkamisen asemesta X ja B sopivat, että X maksaa urakkasopimuksen seuraavan 300.000 markan suuruisen maksuerän B:lle jo siinä vaiheessa, kun maksuerän edellyttämästä työstä oli tehty vain puolet. Kun B tuli kuitenkin kykenemättömäksi jatkamaan urakkaansa, X vaati A:lta mainittuja 1.000.000 markan ja 300.000 markan määriä. A vastusti 1.000.000 markan vaatimusta, koska X olisi voinut pienentää saatavaansa 400.000 markan kuittauksella. Lisäksi A piti 300.000 markan vaatimusta perusteettomana, koska X:n olisi pitänyt purkaa sopimus. Joka tapauksessa A olisi tältä osin vastuussa vain 150.000 markan suorituksesta. - Perusteltu vastaus. 42. A, joka vietti Floridassa eläkepäiviään, velkoi B:ltä Helsingin käräjäoikeudessa 200.000 dollaria. Kanteensa tueksi A esitti asiakirjan, jonka otsikon muodosti sana velkakirja, koko sisällön merkintä 200.000" ja jonka alareunassa oli B:n nimikirjoitus. B kiisti kanteen. Paperi ei velvoittanut häntä mihinkään, koska se ei sisältänyt minkäänlaista maksulupausta. B ei liioin muistanut allekirjoittaneensa paperia, mutta jos hän olikin siihen nimensä pannut, se oli tapahtunut umpihumalassa Floridan lomalla. A oli joskus 25 vuotta sitten antanut B:lle 20.000 markan luoton, joka oli ehtinyt vanhentua 15 vuotta sitten. Mikäli B:n nimi paperissa oli todella hänen kirjoittamansa, paperi varmaankin liittyi tähän vanhaan velkaan. Kumpikin osapuoli jätti tämän jälkeen jutun päätettäväksi. Ratkaisu. 43. C antoi 15.3.2000 A Oy:lle omavelkaisen yleistakauksen kaikista B:n veloista A Oy:lle. Takauksen ylärajana oli 500 000 markkaa ja sen voimassaolo päättyi 31.12.2000. D puolestaan antoi C:lle em. takausta koskevan omavelkaisen vastatakauksen. A Oy:n hallussa oli B:n allekirjoittama vaadittaessa maksettava 75 000 markan haltijavelkakirja. A Oy:n työntekijä X esitti velkakirjan ja A Oy:n perimisvaltakirjan C:lle 5.6.2000. C maksoi velkakirjan X:lle, jonka jälkeen D suoritti 6.6.2000 maksun C:lle. Kun C 7.6.2000 vaati maksua B:ltä, B kieltäytyi maksamasta penniäkään, koska hän ei ollut saanut velkakirjasta vastiketta. A Oy taas vaati heti sen jälkeen D:ltä velkakirjaa takaisin, koska X:llä ei ollut 11
12 ollut mitään oikeutta saatavan perimiseen. D huomautti, että hän oli saanut velkakirjan haltuunsa laillisesti maksua vastaan ja vilpittömässä mielessä. Hän ei suostunut palauttamaan velkakirjaa A Oy:lle ja hän oli edelleen sitä mieltä, että B oli velvollinen maksamaan velkakirjan hänelle. - Perusteltu ratkaisu. 44. X-pankki vaati syyskuussa 2001 käräjäoikeudessa A:lta ja B:ltä yhteisvastuullista suoritusta 28.1.1990 allekirjoitetusta 900.000 markan haltijavelkakirjasta. Vastaajat kiistivät kanteen. A totesi antaneensa velkakirjan X-pankin konttorinjohtaja C:lle, joka sittemmin oli erotettu pankista väärinkäytösten vuoksi, erästä tulevaa luotonantoa varten. Luoton piti olla 90.000 markan määräinen. Myöhemmin luottoneuvottelut kariutuivat ja C sanoi hävittäneensä velkakirjan. - B puolestaan muisteli panneensa aikanaan nimensä tyhjään paperiin; allekirjoitushetkellä hän oli ollut alaikäinen. Paperi oli tehty jotakin tulevaa velaksiantoa varten, mutta A:lla ei ollut oikeutta luovuttaa sitä vielä kenellekään velkojalle. - X-pankki vetosi vilpittömään mieleensä. Pankki totesi myös, että A:lla ilman muuta oli ollut oikeus luovuttaa velkakirja pankille, kun kyseessä oli haltijavelkakirja. - Perusteltu ratkaisu. 45. A antoi 15.3.2001 B:lle 600.000 markan velkakirjaluoton, jonka eräpäiväksi merkittiin 15.6.2001. C antoi samana päivänä A:lle toissijaisen takauksen koko velasta. D taas merkitsi samaan asiakirjaan C:n tietämättä 300.000 markan omavelkaisen takauksen 2.4.2001. Myöhemmin A laati eri takaussitoumuksen, johon E merkitsi takauksen koko velasta 5.5.2001 ja F niin ikään koko velasta 7.5.2001. E maksoi A:lle eräpäivänä 200.000 markkaa. E:n takautumisoikeus? 46. A Oy vaati 30.1.1999 nostamassaan kanteessa B Oy:ltä suoritusta 620.000 markan tilisaamisista, jotka olivat syntyneet vuonna 1997. B Oy vastusti kannetta vedoten maksukyvyttömyyteensä, joka oli aiheutunut ylivoimaisesta esteestä (sotatilasta B Oy:n emoyhtiön kotimaassa). - A Oy vaati samassa kanteessa myös C:tä maksamaan takaajana em. 620.000 markkaa. C oli 16.5.1995 sitoutunut henkilökohtaisesti takaamaan B Oy:n kaikki velat A Oy:lle. C huomautti olevansa täysin varaton ja totesi, ettei tällainen takaus muutenkaan lain mukaan voinut olla sitova. - A Oy vaati edelleen suoritusta myös D:ltä, joka oli merkinnyt vastatakaus -nimisen sitoumuksen samaan paperiin, jossa C:n takaus oli. D ilmoitti, ettei hän ollut ymmärtänyt sitoumuksensa oikeudellista merkitystä, jonka vuoksi hänkin kieltäytyi maksamasta. A Oy piti vastaväitteitä väärinä ja jätti jutun päätettäväksi. Perusteltu ratkaisu. 47. A:lla oli hallussaan B:n 15.9.1999 allekirjoittama 300.000 markan määrännäisvelkakirja, jonka eräpäivä oli 5.11.1999. Velkakirjaan oli merkitty omavelkainen takaus; takaajana oli X. A lahjoitti velkakirjan 1.10.1999 veljelleen C:lle. C puolestaan peri maksun X:ltä 7.11.1999. Kun X 8.11.1999 vaati suoritusta B:ltä, B kieltäytyi maksamasta. B:n mukaan hän oli allekirjoittanut velkakirjan umpihumalassa ravintolassa. Hän oli pannut nimensä paperiin korvauksena siitä, että A maksoi hänen puolestaan 1.200 markan ravintolalaskun. Velkakirja oli B:n mielestä pätemätön. X vetosi vilpittömään mieleensä. Hän oli ollut bona fide A:n hakiessa nimeä takaukseen ja samoin maksaessaan C:lle. Onko B:n maksettava X:lle? 48. A-yhtiön työntekijä B oli 5.5.2000 työpaikallaan humalassa ja rikkoi yhtiön jätepuristimen. B sai pitää työpaikkansa, kun hänen veljensä C antoi A-yhtiölle 6.5.2000 omavelkaisen yleistakauksen kaikista B:n veloista korkoineen ja kuluineen. B:n ollessa kesälomalla yhtiö lähetti hänelle ja C:lle 15.7.2000 kirjeen, jossa vaadittiin korvaus 250.000 markan vahingoista 8 prosentin viivästyskorkoineen 5.5.2000 lukien. Kirjeeseen oli liitetty X Oy:n arvio jätepuristimen korjauskuluista. B avasi kirjeen palattuaan lomalta 30.7.2000 ja C:lle
13 kirje saapui 18.7.2000. B ei palannut enää työhönsä ja A-yhtiö vaatii tänään suoritusta C:ltä. C:n maksuvelvollisuus? 49. Päivittäistavarakauppias A:n kassasta varastettiin haltijavelkakirja ja tavallinen velkakirja, joissa kummassakin oli velallisena B ja takaajana C. Muutamaa päivää myöhemmin X vaati haltijavelkakirjan perusteella maksua C:ltä. C maksoi velkakirjan summan ja sai velkakirjan itselleen. Tavallisen velkakirjan määrän B maksoi X:lle, joka esitti A:n allekirjoittaman perimisvaltakirjan. Tänään A vaatii kummankin velkakirjan määrää yhteisvastuullisesti B:ltä ja C:ltä. Maksut olisi voitu suorittaa vain hänelle, kun velkakirjat olivat joutuneet pois häneltä hänen tahtomattaan ja kun hän oli joutunut allekirjoittamaan perimisvaltakirjan varkaan uhkailemana. B ja C vetosivat maksuun ja vilpittömään mieleensä. 50. A oli mennyt omavelkaiseen takaukseen B:n velasta C:lle. C:n velkoessa tänään A:ta tämä kiistää maksuvelvollisuutensa seuraavin perustein: 1. C ei ollut valvonut satavaansa B:n konkurssissa; 2. B:lle oli myönnetty lisää maksuaikaa eikä A:n kanssa ollut tästä sovittu; 3. B oli valehdellut A:lle, että B:n isä antaisi velasta turvaavan pantin; ja 4. C ei ollut kertonut A:lle, mitä takauksen omavelkaisuus merkitsee. C piti A:n väitteitä tekaistuina ja asiaan vaikuttamattomina. 51. A oli antanut B:lle kolme velkakirjaa, joissa kaikissa luki: A sitoutuu maksamaan B:lle 10.000 euroa. Tänään velkakirjat haltuunsa saanut C velkoo velkakirjoja. A kiistää maksuvelvollisuuden seuraavilla perusteilla. Velkakirja 1: Velkomus perustui kauppaan ja tavara oli kelvotonta. C:n piti olla tästä tietoinen. Velkakirja 2: Mitään todellista velkasuhdetta ei ollut. Velkakirja oli laadittu sosiaaliviranomaisia varten, jotta voitiin osoittaa A:n heikko taloudellinen tilanne. Velkakirja 3: A torjuu maksuvelvollisuutensa kuittausväitteellä käyttämällä vastasaatavana B:ltä olevaa saman määräistä saamista. B on maksukyvytön ja jos kuittaus evättäisiin, A kärsisi vahinkoa. 52. B pyysi C:n takaajaksi allekirjoittamaansa haltijavelkakirjaan. Luoton B sanoi käyttävänsä kesämökin ostamiseen. C suostui takaajaksi. Muutaman päivän kuluttua C sai kuitenkin tietää, että B oli luovuttanut velkakirjan tavaratalo A:lle maksuksi luottokortilla tekemistään hankinnoista. C katsoi, ettei hän ollut sidottu takaukseen B:n vilpin vuoksi ja ilmoitti tavaratalo A:lle pitävänsä takausta pätemättömänä. Tänään alkaneessa oikeudenkäynnissä tavaratalo A:n palveluksessa oleva varatuomari D, jolle haltijavelkakirja on siirretty, vaatii C:ltä takauksen perusteella maksua.
53. Liikemies A oli myöntänyt rahoitusyhtiö B:lle takauksen vakuudeksi C Oy:n tietyistä liiketoiminnan luotoista. A oli C Oy:n huomattava omistaja. Tänään rahoitusyhtiö B perii takauksen johdosta velkaa A:lta ja A esittää seuraavat väitteet: 1 C Oy oli hankkinut velalle uuden takauksen, jonka pitäisi riittää velan suoritukseen. Kun näin oli tarkoitus korvata aikaisempi takaus, on epälojaalia periä mitään A:lta. 2 C Oy oli antanut alun perin luotosta pantin, josta B oli perinyt maksun. A:n mukaan takaus oli sammunut, vaikka sittemmin oli havaittu, ettei C Oy ollutkaan kokonaan omistanut panttia. 3 A ilmoittaa torjuvansa velkomuksen sen perusteella, että C Oy:llä on erääntynyt saaminen B:ltä. B:n edustaja ihmettelee A:n väitteitä. Erityisesti häntä kummastuttaa viimeinen väite, kun hän on saanut tietää C Oy:n vastustavan A:n esittämää menettelyä. 54. A-yhtiön työntekijä B oli 5.5.2000 työpaikallaan humalassa ja rikkoi yhtiön jätepuristimen. B sai pitää työpaikkansa, kun hänen veljensä C antoi A-yhtiölle 6.5.2000 omavelkaisen yleistakauksen kaikista B:n veloista korkoineen ja kuluineen. B:n ollessa kesälomalla yhtiö lähetti hänelle ja C:lle 15.7.2000 kirjeen, jossa vaadittiin korvaus 250.000 markan vahingoista 8 prosentin viivästyskorkoineen 5.5.2000 lukien. Kirjeeseen oli liitetty X Oy:n arvio jätepuristimen korjauskuluista. B avasi kirjeen palattuaan lomalta 30.7.2000 ja C:lle kirje saapui 18.7.2000. B ei palannut enää työhönsä ja A-yhtiö vaatii tänään suoritusta C:ltä. C:n maksuvelvollisuus? 55. A siirsi B:lle tavallisen velkakirjan, jossa oli velallisena C. Kun B velkoi C:tä, C torjui maksuvaatimuksen seuraavilla perusteilla: 1 C oli ollut alaikäinen, kun velkakirja laadittiin. 2 C ei ollut saanut velkakirjasta valuuttaa; se oli annettu takaajaksi merkitylle D:lle. 3 C oli nyttemmin niin heikoissa varoissa, että häneen oli kohdistettu tulokseton ulosmittausyritys. Tämän kuultuaan B vaati velkakirjan määrää A:lta. A kieltäytyi maksamasta, koska väitesuoja ei koske tavallisia velkakirjoja. Lisäksi A epäili C:n varattomuutta tämä oli edellisenä syksynä maksanut hänelle velkakirjan vuotuisen koron. 56. A, joka toimi C Oy:ssä kassanhoitajana, oli kavaltanut yhtiön varoja 100.000 euroa. Asian tultua ilmi laadittiin tilanteen lopulliseksi selvittämiseksi tuosta summasta velkakirja, johon C Oy merkittiin velkojaksi ja A velalliseksi. A:n avovaimo B antoi omavelkaisen takauksen tämän sitoumuksen maksamisesta. B maksoi aikanaan kolmanneksen kyseisestä summasta C Oy:lle. Nyt C Oy vaatii B:tä maksamaan loppuerän ja siitä johtuvat perimiskustannukset, koska maksua ei ollut saatu A:lta. B kieltäytyy maksamasta. Hänen suhteensa A:han oli päättynyt, ja hänen painostamisensa rikollisesta teosta johtuvaan takausvastuuseen oli ollut laitonta menettelyä. Perimiskulut eivät sitä paitsi muutenkaan kuuluneet takaajan maksettaviksi. Tuohtunut B ilmoitti vaativansa aikanaan maksamaansa summaa regressinä A:lta. A torjui vaatimuksen sillä, että heidän keskinäiset välinsä oli jo 14
15 selvitetty B:n lähdettyä yhteisestä kodista, ja B oli sitä paitsi maksanut C:lle tämän vaatiman summan pankkitililtä, joka oli heidän kummankin nimissä. 57. Tuomioistuimelle esitetään tänään seuraava hieman kellastunut asiakirja, jonka perusteella B vaatii maksua A:lta: Suostun maksamaan B:lle lainaa 5.000 euroa. A. Takaan em. summan. C. Asiakirjan oli allekirjoittanut C, mutta A:n allekirjoitus puuttui. Asiakirjan johdosta oli kuitenkin annettu 5.000 euroa yhteensä neljässä erässä D:lle. A vastusti häneen kohdistuvaa velkomusta seuraavilla perusteilla: 1 Hän ei ollut allekirjoittanut asiakirjaa. 2 Kyseessä ei ollut muutenkaan velkakirja vaan epämääräiseksi jäänyt tulevaisuuteen kohdistuva tahdonilmaisu. 3 Asiakirjaa ei ollut päivätty. 4 Hän ei ollut saanut valuuttaa. 58. Johtaja C oli mennyt omavelkaiseen takaukseen niistä urakkasaatavista, joita rakennusurakoitsija A:lla oli yrittäjä B:ltä B:n tilaaman rakennussuorituksen johdosta. Viimeisen urakkasaatavan eräännyttyä A vaati suoritusta B:ltä ja C:ltä. B kieltäytyi maksamasta, koska hänellä tuli olemaan huonon työsuorituksen johdosta vastasaatavia A:lta. A piti tätä väitettä tekaistuna, koskei työmaakatselmuksissa ollut esitetty vaatimuksia. Tilanteesta epätietoisena C maksoi puolet vaaditusta summasta. Tänään C vaatii suoritusta ensiksikin A:lle luovutetusta X:n antamasta pantista, joka oli annettu hänen takaussitoumuksensa jälkeen kyseisistä urakkasaatavista. Kun panttia ei hänelle luovutettu, hän vaatii suoritusta B:ltä. B kieltäytyy maksamasta, koska välitystuomiossa oli todettu B:n mainitsemat vastasaatavat päteviksi. Tämän jälkeen C vaatii regressinä puolta määrää maksamastaan summasta D:ltä, joka oli mennyt samasta velasta takaukseen päivää ennen C:tä. D:kin kieltäytyi maksamasta. 59. B, C, D, E ja F olivat sitoutuneet maksamaan 10.000 euron velkakirjaluoton A:lle. Eräpäivänä 1.11.2003 B maksoi kyseisen summan A:lle. Kun B ryhtyi perimään regressiä, C maksoi 2.000 euroa. D ei suostunut maksamaan mitään, koska valuutta velkakirjasta oli annettu X:lle. Velalliset olivat olleet velkavastuussa vain muodon vuoksi, joten B:n velanmaksu oli aiheeton. E:tä B ei onnistunut tavoittamaan mistään, ja 2.11.2003 kävi ilmi, ettei F:llä ollut varoja velanmaksuun. 30.11.2003 B kääntyy uudelleen C:n puoleen ja vaatii tätä maksamaan 3.000 euroa regressitappion tasoittamiseksi. C:n mukaan B on ollut ponneton yrittäessään periä velkaa muilta, ja velkasumma on sitä paitsi tullut B:n hyödyksi, kun B on velkasuhteen synnyttyä solminut avioliiton X:n kanssa.